Jatkumo.NET

Alueet => Vapaa => Pitkät => Aiheen aloitti: TSS - ke 24.08.2016, 21:00:44

Otsikko: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ke 24.08.2016, 21:00:44
Minfulness perustuu tuhansia vuosia vanhaan itämaiseen meditaatioperinteeseen. Ostin mindfulnessia käsittelevän kirjan lahjaksi toiselle, mutta sitä ennen aloin hieman itse lueskelemaan kirjaa. Mindfulnessia kuvataan vallankumouksellisena tapana kodata kiire, stressi, ahdistus ja masennus. Aihe on kiinnostanut jo aiemminkin, sillä monesti tuntuu juuri siltä, että päässä pyörii listat tekemättömistä hommista, vaikka tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä, että stressaa itseään jollain, jota ei sillä hetkellä pysty hoitamaan.

Olen vasta alussa kirjan lukemisessa. Keskeisenä ajatuksena tuntuu olevan oman kehon tuntemusten kuunteleminen ja hyväksyminen. "Kehon tuntemukset voi vain hyväksyä ja antaa niiden olla olemassa, mahdollisista hankaluuden tunteista huolimatta. Niitä ei tarvitse torjua tai tukahduttaa. Havainnot ja tuntemukset voi kirjata ylös, jos pitää esimerkiksi päiväkirjaa."

Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.

Täytyy kuitenkin lukea kirjaa eteenpäin, jos asia aukenisi paremmin. Ehkä se, mitä voisin tällä lukemalla ottaa onkeeni mindfulnesista, olisi hyväksyä kehon tuntemukset.

Olisi mukava kuulla, onko muilla kokemuksia ja mielipiteitä mindfullnesista?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 24.08.2016, 23:45:39
Mindfulnessin ideana on hyväksyvä läsnäolo eli kun tiedostat stressin ja jännityksen niin annat niiden vain olla. Helpostihan rupeaa kelaamaan, että minun ei pitäisi tuntea näin tai miksi taas tunnen näin jne.

Todellisuus nyt vain sillä hetkellä on sellainen ja siinä aina häviää kun todellisuuden kanssa lähtee painimaan. Kohta voikin olla olo toisenlainen.

Sen verran paksukalloinen sitä vain on, että painimatsia tulee otettua vähän väliä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Toope - to 25.08.2016, 00:44:25
Niin ja länsimaissa olisi ideana ihan rationalismi... >:(

V....ako vedota joihinkin älyvapaisiin itämaisiin typeryyksiin, jotka eivät toimi?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - to 25.08.2016, 08:20:59
Niin ja länsimaissa olisi ideana ihan rationalismi... >:(

V....ako vedota joihinkin älyvapaisiin itämaisiin typeryyksiin, jotka eivät toimi?

Käsittääkseni mindfulnessia sovelletaan nykyään jopa terveydenhoidossa, sosiaalityössä, koulutuksessa ja liike-elämässä. Mindfulnessin periaatteet ovat peräisin Buddhalta, mutta ne ovat sulautuneet länsimaisiin tietoisen läsnäolon menetelmiin. Ainakin lukemani kirjan perusteella mindfulnessin hyötyjä tukevat tieteelliset tutkimukset.

Tässä esitetty jotain:

"Suomen lääkärilehden artikkelin (Suomen Lääkärilehti 1–2/2008 vsk 63) mukaan menetelmä vaikuttaa myös fysiologisiin ominaisuuksiin mm. aivojen sähköiseen toimintaan sekä aivokuoren rakenteeseen, autonomisen hermoston toimintaan ja hormonitoimintoihin. Kun mieleen nouseviin tuntemuksiin ei reagoida, alkaa syntyä uusia hermoyhteyksiä ja mm. hormonitoiminta muuttuu.

Mindfulnessin vaikutuksia aivoihin on tutkittu mm. kuvantamismenetelmillä (MRI eli magneettikuvaus ja EEG eli aivosähkökäyrä). Mindfulnessin näkökulmasta erityisen kiinnostuksen kohteena on aivojen etuaivokuori. Aivojen etuaivokuoren alue vaikuttaa keskittymiskykyyn, sosiaalisuuteen ja empatiaan, reagoinnin joustavuuteen, tietoisuuteen itsestä, moraaliin sekä tunnereaktioiden säätelyyn.

Etuaivokuori on tärkeässä roolissa tietoisessa asioiden käsittelyssä. Tutkimusten mukaan mindfulness vahvistaa etuaivokuoren toimintaa myönteisellä tavalla (Iiris Hovatta, FT, dosentti, Helsingin Yliopisto, luento Mindfulness ja aivot 20.9.2012). Helsingin yliopiston aivotutkija Iiris Hovatta on todennut, että mindfulness lisää aivojen muovautuvuutta siten, että ylempiä aivotoimintoja säätelevän aivokuoren rooli lisääntyy vähentäen vaistonvaraisia reaktioita (yleensä negatiivisesti suuntautuneita). Tutkimuksissa on todettu, että meditoidessa aivojen ns. gamma-aktiivisuus lisääntyy varsinkin aivokuoren alueella ja se pysyykin korkealla, kun meditointi on säännöllistä. Hovatan mukaan tämä viittaa siihen, että aivojen sähköistä toimintaa ja hermoverkkojen synkronointia voi muuttaa harjoituksella.

Myös tunteiden käsittelyn aktiivinen oppiminen johtaa aivojen myönteisiin rakenteellisiin muutoksiin; negatiivisten emootioiden hallinta tulee helpommaksi, ahdistustuntemukset vähenevät ja mieliala paranee."


Tämmöinenkin löytyi: http://www.nature.com/news/power-of-positive-thinking-skews-mindfulness-studies-1.19776 - Eli että julkaistut tutkimukset saattaisivat antaa mindfulnessin vaikutuksista liian positiivisen kuvan.

Kiinnostava ja tutkimisen arvoinen aihe joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 25.08.2016, 11:36:45
Niin ja länsimaissa olisi ideana ihan rationalismi... >:(

V....ako vedota joihinkin älyvapaisiin itämaisiin typeryyksiin, jotka eivät toimi?

Juu, tutki ennen kuin hutkit, sanoi Juusokin kerran Heinolassa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - to 25.08.2016, 12:26:31

Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.

Täytyy kuitenkin lukea kirjaa eteenpäin, jos asia aukenisi paremmin. Ehkä se, mitä voisin tällä lukemalla ottaa onkeeni mindfulnesista, olisi hyväksyä kehon tuntemukset.

Olisi mukava kuulla, onko muilla kokemuksia ja mielipiteitä mindfullnesista?

Liiallinen kehon tuntemuksien tarkkailu voi olla haitallista ja "vääristää asioita. Mieli ei ole kehosta erillinen mitenkään ja mieli (pohjimmiltaa aivot) tuottaa kehon tuntemukset.

Tuntemukset kertovat sen hetken tilanteesta, siis aistimukset ovat kehon toimintaa ei niitä tarvitse erikseen tarkkailla tiedostaa vain.  Kuten tunteetkin viha kauna kateus ja hellyyden ynnä kaikkien senhetkiste tunteiden sanoama, ei niitä sinänsä selittää tarvitse. Ne ovat jo sinänsä selitys ja aiheutuneet jostakin tilanteesta tai omasta mielestä. Mielentilasta, voihan sitä olla jo perusärtynyt jostakin muusta asiasta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - to 25.08.2016, 12:38:00
Tämän tyyppisistä menetelmistä syntyy välillä kielteinen käsitys ihan vain sen takia, että kyseisten juttujen harrastajista on lievästi negatiivisia kokemuksia.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - to 25.08.2016, 15:07:57
Tämän tyyppisistä menetelmistä syntyy välillä kielteinen käsitys ihan vain sen takia, että kyseisten juttujen harrastajista on lievästi negatiivisia kokemuksia.

Mutta se on hyvä, että tunnistaa ennakkoluulonsa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 25.08.2016, 15:56:00

Olen vasta alussa kirjan lukemisessa. Keskeisenä ajatuksena tuntuu olevan oman kehon tuntemusten kuunteleminen ja hyväksyminen. "Kehon tuntemukset voi vain hyväksyä ja antaa niiden olla olemassa, mahdollisista hankaluuden tunteista huolimatta. Niitä ei tarvitse torjua tai tukahduttaa. Havainnot ja tuntemukset voi kirjata ylös, jos pitää esimerkiksi päiväkirjaa."

Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.

Kuulostaa jotenkin triviaalilta. Siis jos mindfullnessin ja meditaation idea on se, että ei torju ja tukahduta tunteitaan, se kuulostaa aika simppeliltä ollakseen niin monien kirjojen ja maksullisten kurssien arvoinen. Vai onko tunteiden tukahduttaminen niin yleistä ja syvällä ihmisissä?

Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - to 25.08.2016, 17:11:26
Tämän tyyppisistä menetelmistä syntyy välillä kielteinen käsitys ihan vain sen takia, että kyseisten juttujen harrastajista on lievästi negatiivisia kokemuksia.

Mutta se on hyvä, että tunnistaa ennakkoluulonsa.

Ehkei tässä tapauksessa ole kyse niinkään ennakkoluulosta, mutta noin yleisemmin ärsyttää jostain hornantuutista tänne raahatut (itämaiset) filosofiat yms. Jos samanlaista tarinaa heittäisi lähikaupan kassa, niin ei sitä kukaan kuuntele, kun hienot opit tulevat aina mahdollisimman kaukaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 25.08.2016, 18:52:34

Olen vasta alussa kirjan lukemisessa. Keskeisenä ajatuksena tuntuu olevan oman kehon tuntemusten kuunteleminen ja hyväksyminen. "Kehon tuntemukset voi vain hyväksyä ja antaa niiden olla olemassa, mahdollisista hankaluuden tunteista huolimatta. Niitä ei tarvitse torjua tai tukahduttaa. Havainnot ja tuntemukset voi kirjata ylös, jos pitää esimerkiksi päiväkirjaa."

Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.

Kuulostaa jotenkin triviaalilta. Siis jos mindfullnessin ja meditaation idea on se, että ei torju ja tukahduta tunteitaan, se kuulostaa aika simppeliltä ollakseen niin monien kirjojen ja maksullisten kurssien arvoinen. Vai onko tunteiden tukahduttaminen niin yleistä ja syvällä ihmisissä?

Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Stressin alkuperäinen syy on ehkä ulkoinen, mutta pääasiallinen stressin ylläpitäjä on se kuinka siihen tilanteeseen omassa päässään reagoi.

Minulla iso osa tunteista ja tuntemuksista on ainakin oman pään tuotoksia. Vietän joskus viikonloppuja omissa oloissani ja käyn useita "kohtauksia" mielessäni tulevista tai menneistä tapahtumista tunteineen ja tuntemuksineen vaikka ketään ei ole niitä aiheuttamassa.

Voi jopa olla että kaikki tunteet ovat oman pään tuotoksia. Ei ole mitään universaalia mittaria joka kertoisi miten reagoin tunteella mihinkäkin tilanteeseen. Jos vaimo vihoissaan haukkuu ääliöksi päivänä jolloin kaiken on tuntenut menneen pieleen on oma tunnereaktio eri kuin toisena päivänä jolloin satun "olemaan läsnä" ja tiedostan miksi vaimo kenties tuntee noin. Sama "stressinaiheuttaja", mutta täysin eri tunnereaktio.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 25.08.2016, 18:56:27

Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.

Täytyy kuitenkin lukea kirjaa eteenpäin, jos asia aukenisi paremmin. Ehkä se, mitä voisin tällä lukemalla ottaa onkeeni mindfulnesista, olisi hyväksyä kehon tuntemukset.

Olisi mukava kuulla, onko muilla kokemuksia ja mielipiteitä mindfullnesista?

Liiallinen kehon tuntemuksien tarkkailu voi olla haitallista ja "vääristää asioita. Mieli ei ole kehosta erillinen mitenkään ja mieli (pohjimmiltaa aivot) tuottaa kehon tuntemukset.

Tuntemukset kertovat sen hetken tilanteesta, siis aistimukset ovat kehon toimintaa ei niitä tarvitse erikseen tarkkailla tiedostaa vain.  Kuten tunteetkin viha kauna kateus ja hellyyden ynnä kaikkien senhetkiste tunteiden sanoama, ei niitä sinänsä selittää tarvitse. Ne ovat jo sinänsä selitys ja aiheutuneet jostakin tilanteesta tai omasta mielestä. Mielentilasta, voihan sitä olla jo perusärtynyt jostakin muusta asiasta.

Mindfulness on nimenomaan tiedostamista ja asiantilan hyväksymistä. Ei tarkkailua tuomitsevassa tai vertailevassa merkityksessä tai että niitä pitäisi selittää.

En nyt mikään mindfulnessguru ole, mutta jonkin kurssin mielenkiinnosta käynyt.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 25.08.2016, 19:43:07
Lainaus
Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Stressin alkuperäinen syy on ehkä ulkoinen, mutta pääasiallinen stressin ylläpitäjä on se kuinka siihen tilanteeseen omassa päässään reagoi.

Jos stressin syyn saa poistettua, stressikin loppuu ja ihminen toipuu pienellä viiveellä. Siksi vastustan suuresti, että stressin hallinnassa keskityttäisiin mielensisäisiin prosesseihin. Terveellä ihmisellä mieli heijastelee elämää, ja sitä suhdetta kannattaa tukea, jotta terveys säilyisi.

Ja jos stressin syytä ei pysty poistamaan, stressin keinotekoinen poistaminen on vain lobotomian lievempi muoto.

Minulla iso osa tunteista ja tuntemuksista on ainakin oman pään tuotoksia. Vietän joskus viikonloppuja omissa oloissani ja käyn useita "kohtauksia" mielessäni tulevista tai menneistä tapahtumista tunteineen ja tuntemuksineen vaikka ketään ei ole niitä aiheuttamassa.

Jos tuntemukset liittyvät menneisiin tai tuleviin tapahtumiin, eivät ne silloin ole irrallisia vaan nimenomaan kytköksissä ulkopuoliseen todellisuuteen.

Voi jopa olla että kaikki tunteet ovat oman pään tuotoksia. Ei ole mitään universaalia mittaria joka kertoisi miten reagoin tunteella mihinkäkin tilanteeseen. Jos vaimo vihoissaan haukkuu ääliöksi päivänä jolloin kaiken on tuntenut menneen pieleen on oma tunnereaktio eri kuin toisena päivänä jolloin satun "olemaan läsnä" ja tiedostan miksi vaimo kenties tuntee noin. Sama "stressinaiheuttaja", mutta täysin eri tunnereaktio.

Pitää tietysti osata eritellä, mikä kaikki pännii milloinkin. Usein tunnereaktiot ovat juuri tuollaisia kasautuneita ja kerrostuneita, mutta ei sekään tarkoita, että ne olisivat oman pään tuotoksia vaan että ne aiheutuvat monesta ulkomaailman asiasta. Jos rupeat käsittelemään niitä puhtaasti psyykkisenä ongelmana ja sivuutat ne ulkopuoliset asiat, joista tunne aiheutui, menet kyllä metsään tunneanalyysissasi.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Reinholdt JR - to 25.08.2016, 20:04:47
Niin ja länsimaissa olisi ideana ihan rationalismi... >:(

V....ako vedota joihinkin älyvapaisiin itämaisiin typeryyksiin, jotka eivät toimi?

Juu, tutki ennen kuin hutkit, sanoi Juusokin kerran Heinolassa.

Toope on perinteinen suomalaisjuntti:

  - Jos ei viina, terva ja sauna auta, niin tauti on kuolemaksi

 Stressiä lepuutetaan usein viinalla.

Ilmankos Ammattiyhdistyspomot ovat niin rauhallisia, pönäköitä ja solidaarisia jäsenilleen, koska kokoustavat heidän piikkiinsä, samalla omaa stressiään pakoillen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Anemone 2.0 - to 25.08.2016, 20:22:20
Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Hyvin kiteytetty. Todellakin stressi on usein signaali siitä, että omia rajoja on jotenkin loukattu. Mutta on liian vahvasti sanottu, että stressi olisi AINA lähtöisin ulkomaailmasta. Ihmisillä on tietty synnynnäinen temperamentti, joka joillakin on erityisen herkkä huolestumaan. Esim. perfektionismi on monilla synnynnäinen ominaisuus, jolloin se ei ole syntynyt kasvuympäristön liiallisen vaativuuden seurauksena, vaan on yksilön ominaisuus. Perfektionisti saattaa myös vaistomaisesti ajatella, että omalla stressillä ei saa rasittaa ympäristöä. Tällöin ympäristön on mahdotonta edes mitenkään tietää stressin olemassaolosta. Stressi on sisäsyntyinen ja vaatii ensisijaisesti yksilön itsensä tiedostamista ja toimia, jotta stressiä voidaan helpottaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 25.08.2016, 20:42:45
Lainaus
Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Stressin alkuperäinen syy on ehkä ulkoinen, mutta pääasiallinen stressin ylläpitäjä on se kuinka siihen tilanteeseen omassa päässään reagoi.

Jos stressin syyn saa poistettua, stressikin loppuu ja ihminen toipuu pienellä viiveellä. Siksi vastustan suuresti, että stressin hallinnassa keskityttäisiin mielensisäisiin prosesseihin. Terveellä ihmisellä mieli heijastelee elämää, ja sitä suhdetta kannattaa tukea, jotta terveys säilyisi.

Ja jos stressin syytä ei pysty poistamaan, stressin keinotekoinen poistaminen on vain lobotomian lievempi muoto.

Stressin syitä on monenlaisia eikä varmasti ole yhtä lääkettä joka vaivaan.

Taistelukentällä sotilaan stressin syy on vihollinen ja kun sen poistaa stressi katoaa. Se on yksinkertaista. Jos nyt ei oteta huomioon, että useimmilla taitaa taistelut jatkua omassa päässään myöhemmin kotona vaikka vihollinen olisikin virallisesti ystävä kun rauha on tehty.

Jos stressin syy on sosiaalisten tilanteiden jännittäminen voi tietysti muuttaa erakoksi järvenrantamökkiin ja stressin syy on poistunut. Mökissäkin voi tosin vielä muistella vanhoja stressaavia tilanteita tai stressata peläten jonkun tulevan mökille vaikka edes vahingossa. Eli stressin syy ei olekaan poistunut.

Jos stressaa esiintymistä, vaikkapa luentojen tai puheen pitämistä niin voi tietysti vaihtaa ammattia tms. Ja toivoa ettei siinä tarvitse esiintyä. Ja pitää kieltäytyä tyttären häissä puheen pitämisestä. Tämä on stressin keinotekoista poistamista. Pakenemista.

Jos taas tiedostaa mistä jännittämisessä on kyse niin muutos tapahtuu omassa päässä ja ehkä jopa ihan pysyvästi. Luennot tai puheet ovat ihan samoja kuin ennenkin, ulkoiset olosuhteet eivät ole muuttuneet miksikään, mutta pään sisällä stressin ylläpitäjä, tai jopa aiheuttaja, on poistunut. Miten se on muka lobotomiaa?

Esiintymisen aiheuttama adrenaliininpurskahdushan ei ole kadonnut, sen vain ymmärtää olevan kehon normaalin reaktion esiintymiseen ja voi rauhallisin mielin astua yleisön eteen. Sen sijaan, että vanhaan tapaan on paskat housussa kun huomaa kuinka kädet hikoavat ja sydän takoo mitä adrenaliini aiheuttaa.

Jos tuntemukset liittyvät menneisiin tai tuleviin tapahtumiin, eivät ne silloin ole irrallisia vaan nimenomaan kytköksissä ulkopuoliseen todellisuuteen.

Eivät irrallisia, mutta silti vain mielikuvia ja muistoja joiden tunnesisältöä voidaan muuttaa.

Pitää tietysti osata eritellä, mikä kaikki pännii milloinkin. Usein tunnereaktiot ovat juuri tuollaisia kasautuneita ja kerrostuneita, mutta ei sekään tarkoita, että ne olisivat oman pään tuotoksia vaan että ne aiheutuvat monesta ulkomaailman asiasta. Jos rupeat käsittelemään niitä puhtaasti psyykkisenä ongelmana ja sivuutat ne ulkopuoliset asiat, joista tunne aiheutui, menet kyllä metsään tunneanalyysissasi.

En kiistä, ulkopuoliset asiat vaikuttava kyllä. Saman tien kun se jokin ulkopuolinen tapahtuma on tapahtunut on kuitenkin oma suhtautuminen siihen tapahtuneeseen paljon tärkeämpää. Se tapahtuma ei ole enää todellisuutta, nykyhetkeä, vain muistoja.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 26.08.2016, 10:08:22
Se miksi itse vähän vierastan noita lähestymistapoja, on se niissä ilmenevä psykologisointi. Tunteet ja tuntemukset erotetaan jotenkin ihmisen mielen ilmiöiksi, vaikka ne ovat useimmiten seurausta jostain ulkomaailman tilanteista. Tai ainakin aina lähtöisin sieltä. Ei kenenkään stressi ole alun perin lähtöisin pelkästään omasta päästä. Tässä mielestäni sivuutetaan se aika tärkeä seikka, että tunteet ja tuntemukset on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Et voi ratkaista stressiä, jos et käsittele niitä stressin syitä ja koko tilannetta jotenkin.

Hyvin kiteytetty. Todellakin stressi on usein signaali siitä, että omia rajoja on jotenkin loukattu. Mutta on liian vahvasti sanottu, että stressi olisi AINA lähtöisin ulkomaailmasta. Ihmisillä on tietty synnynnäinen temperamentti, joka joillakin on erityisen herkkä huolestumaan. Esim. perfektionismi on monilla synnynnäinen ominaisuus, jolloin se ei ole syntynyt kasvuympäristön liiallisen vaativuuden seurauksena, vaan on yksilön ominaisuus. Perfektionisti saattaa myös vaistomaisesti ajatella, että omalla stressillä ei saa rasittaa ympäristöä. Tällöin ympäristön on mahdotonta edes mitenkään tietää stressin olemassaolosta. Stressi on sisäsyntyinen ja vaatii ensisijaisesti yksilön itsensä tiedostamista ja toimia, jotta stressiä voidaan helpottaa.

Ihminen stressaantuu milloin mistäkin ja hermosto aktivoituu puolustautuakseen. Siis se on ihmisen reaktiota olosuhteisiin ja monesti siihen ei tarvita suurtakaan syytä pienet mieliharmitkin voivat olla aiheuttajia.
Jännitys tilanteet, yleensäkin tilanteet joita ei hallita aiheuttavat epävarmuutta huolestumista, jne,,.

Stressi helpottuu ehkä silloin, kun ei aseta itselleen liian suuria odotuksia eikä ehdottomia vaatimuksia niiden ratkaisemiseksi.
Onhan toki tilanteita joissa kuuluukin ressata kuten ulkoisissa uhkatekijöissä, jos vaikka karhu kävelee vastaan, tai meinaa jäädä auton alle.  Silloin sen jälkitilanteen purkaminen voi olla hankalaa, ellei ymmärrä, ettei sellaista purkua oikeastaan tarvita, sehän on ohi ja sen muisteleminen on vain tunteiden jälkilöylyä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 26.08.2016, 10:58:57

Stressin syitä on monenlaisia eikä varmasti ole yhtä lääkettä joka vaivaan.

Toki. Itse kritisoin vain psykologisointia eli sitä, että stressi ym. käsitellään psykologisena vaivana ilman että käsitellään sitä yhdessä ulkopuolisen todellisuuden kanssa.


Jos stressin syy on sosiaalisten tilanteiden jännittäminen voi tietysti muuttaa erakoksi järvenrantamökkiin ja stressin syy on poistunut. Mökissäkin voi tosin vielä muistella vanhoja stressaavia tilanteita tai stressata peläten jonkun tulevan mökille vaikka edes vahingossa. Eli stressin syy ei olekaan poistunut.

Terveellä ihmisellä esiintymisjännitys on täysin normaalia eikä siitä ole syytä päästä eroon. Sitä ei pidä sekoittaa stressiin.

Jos taas tiedostaa mistä jännittämisessä on kyse niin muutos tapahtuu omassa päässä ja ehkä jopa ihan pysyvästi. Luennot tai puheet ovat ihan samoja kuin ennenkin, ulkoiset olosuhteet eivät ole muuttuneet miksikään, mutta pään sisällä stressin ylläpitäjä, tai jopa aiheuttaja, on poistunut. Miten se on muka lobotomiaa?

Tiedostaminen on juuri se olennainen juttu, kuten viime viestissäni sanoin. Että tiedostaa, mihin ULKOPUOLISIIN TILANTEISIIN tuntemukset liittyvät ja mistä aiheutuvat. Se että vain tiedostaa sen mielenilmiön, ei riitä. Pitää tiedostaa sen yhteys tarkasti mielen ulkoisiin tapahtumiin.

Jos tuntemukset liittyvät menneisiin tai tuleviin tapahtumiin, eivät ne silloin ole irrallisia vaan nimenomaan kytköksissä ulkopuoliseen todellisuuteen.

Eivät irrallisia, mutta silti vain mielikuvia ja muistoja joiden tunnesisältöä voidaan muuttaa.

Niitä ei voi muuttaa miten tahansa. Niitä kannattaa muuttaa vain, jos ne ovat jotenkin selvästi vääriä, esim. jos jälkeenpäin paljastuu tietoa, joka saa tilanteen näyttämään toisenlaiselta tms. Mutta jos sinulle tapahtuu jotain kamalaa, ei todellakaan kannata alkaa muuttaa muistoja tai niiden tunnesisältöjä jotenkin positiivisiksi. Se jos mikä saa tunne-elämän raiteeltaan.


En kiistä, ulkopuoliset asiat vaikuttava kyllä. Saman tien kun se jokin ulkopuolinen tapahtuma on tapahtunut on kuitenkin oma suhtautuminen siihen tapahtuneeseen paljon tärkeämpää. Se tapahtuma ei ole enää todellisuutta, nykyhetkeä, vain muistoja.

Se on kyllä edelleen todellisuutta. Ihmisen mieli on todellisuutta eli materiaa (aivot ja niiden yhteys kroppaan ja ympäristöön), ei mitään teoreettista tai abstraktia, jota voitaisiin muokata miten vain. Se juuri näissä on ainakin potentiaalisena ongelmana, yritetään värittää negatiiviset tunteet ja muistot positiivisiksi, jotta olisi kivempaa. Se on haitallista psyykelle.

Eli totta kai oma suhtautuminen on tärkeää, juuri siten että pitää ottaa ne muistot ja tunteet mahdollisimman tarkasti suhteessa siihen aktuaaliseen tapahtumaan, ei siitä irrallisina. Niiden muokkaaminen johonkin eri suuntaan on juuri väärä suhtautuminen.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 26.08.2016, 11:07:27

Se on kyllä edelleen todellisuutta. Ihmisen mieli on todellisuutta eli materiaa (aivot ja niiden yhteys kroppaan ja ympäristöön), ei mitään teoreettista tai abstraktia, jota voitaisiin muokata miten vain. Se juuri näissä on ainakin potentiaalisena ongelmana, yritetään värittää negatiiviset tunteet ja muistot positiivisiksi, jotta olisi kivempaa. Se on haitallista psyykelle.

Eli totta kai oma suhtautuminen on tärkeää, juuri siten että pitää ottaa ne muistot ja tunteet mahdollisimman tarkasti suhteessa siihen aktuaaliseen tapahtumaan, ei siitä irrallisina. Niiden muokkaaminen johonkin eri suuntaan on juuri väärä suhtautuminen.

Aivan, on hyvä ymmärtää ettei stressiä kokeva ole kokemuksestaan erillinen ja siten se  "pakeneminenkin" vain lisää selitystarvetta, eli ressaa.

Tiedostaminenkin on hankalaa, koska usein ei haluta katsoa ikävää asiaa puuttumatta siihen mitenkään, vaan pyritään ratkaisemaan se jotenkin, silloinkin, kun omista tuntemuksista on kysymys.
Kielletään en saa olla vihainen, katkera-- saan olla ihastunut, onnellinen jne,.
Saan olla myös stressaantunut, kun siihen on aihetta, mutta sitä ei tarvitse jatkaa, tilanteen purkauduttua.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 26.08.2016, 11:24:01


Jos stressin syy on sosiaalisten tilanteiden jännittäminen voi tietysti muuttaa erakoksi järvenrantamökkiin ja stressin syy on poistunut. Mökissäkin voi tosin vielä muistella vanhoja stressaavia tilanteita tai stressata peläten jonkun tulevan mökille vaikka edes vahingossa. Eli stressin syy ei olekaan poistunut.

Terveellä ihmisellä esiintymisjännitys on täysin normaalia eikä siitä ole syytä päästä eroon. Sitä ei pidä sekoittaa stressiin.

Esiintymisjännityksellä tarkoitan sitä, että välttää tilanteita joissa joutuisi esiintymään. Ei se minusta ole tervettä. Hyvinkin stressaavaa vielä jos elämässä niitä eteen tulee enemmänkin.

Esiintymistä odotellessa tapahtuvat keholliset reaktiot (jotka toki mieleenkin vaikuttavat) ovat aivan normaaleja eikä niistä voi päästä eroon vaikka haluaisi.




Niitä ei voi muuttaa miten tahansa. Niitä kannattaa muuttaa vain, jos ne ovat jotenkin selvästi vääriä, esim. jos jälkeenpäin paljastuu tietoa, joka saa tilanteen näyttämään toisenlaiselta tms. Mutta jos sinulle tapahtuu jotain kamalaa, ei todellakaan kannata alkaa muuttaa muistoja tai niiden tunnesisältöjä jotenkin positiivisiksi. Se jos mikä saa tunne-elämän raiteeltaan.


En kiistä, ulkopuoliset asiat vaikuttava kyllä. Saman tien kun se jokin ulkopuolinen tapahtuma on tapahtunut on kuitenkin oma suhtautuminen siihen tapahtuneeseen paljon tärkeämpää. Se tapahtuma ei ole enää todellisuutta, nykyhetkeä, vain muistoja.

Se on kyllä edelleen todellisuutta. Ihmisen mieli on todellisuutta eli materiaa (aivot ja niiden yhteys kroppaan ja ympäristöön), ei mitään teoreettista tai abstraktia, jota voitaisiin muokata miten vain. Se juuri näissä on ainakin potentiaalisena ongelmana, yritetään värittää negatiiviset tunteet ja muistot positiivisiksi, jotta olisi kivempaa. Se on haitallista psyykelle.

Eli totta kai oma suhtautuminen on tärkeää, juuri siten että pitää ottaa ne muistot ja tunteet mahdollisimman tarkasti suhteessa siihen aktuaaliseen tapahtumaan, ei siitä irrallisina. Niiden muokkaaminen johonkin eri suuntaan on juuri väärä suhtautuminen.

Ehkä sekoitin omia ajatuksia ja mindfulnessia keskenään, mutta mindfulnessissa ei ole tarkoitus muokata tai värittää negatiivisia (tai positiivisia) tunteita ja ajatuksia vaan tiedostaa ne hyväksyen, että tällaisia on ja kuulostella miltä ne tuntuvat.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 26.08.2016, 11:32:09
Esiintymisjännityksellä tarkoitan sitä, että välttää tilanteita joissa joutuisi esiintymään. Ei se minusta ole tervettä. Hyvinkin stressaavaa vielä jos elämässä niitä eteen tulee enemmänkin.

Itse puhun terveistä henkilöistä ja siitä, miten sitä terveyttä ylläpidetään. Käsittääkseni mindfulnessit ym. on myös tarkoitettu juuri terveille, ei minkään patologisten tilojen hoitoon. Ne ovat asia erikseen.


Ehkä sekoitin omia ajatuksia ja mindfulnessia keskenään, mutta mindfulnessissa ei ole tarkoitus muokata tai värittää negatiivisia (tai positiivisia) tunteita ja ajatuksia vaan tiedostaa ne hyväksyen, että tällaisia on ja kuulostella miltä ne tuntuvat.

Silti käsittääkseni mindfullness jotenkin pitää ne tunteet erillisinä maailman tapahtumista. Se ei ole minusta hyvä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 26.08.2016, 12:01:20
Esiintymisjännityksellä tarkoitan sitä, että välttää tilanteita joissa joutuisi esiintymään. Ei se minusta ole tervettä. Hyvinkin stressaavaa vielä jos elämässä niitä eteen tulee enemmänkin.

Itse puhun terveistä henkilöistä ja siitä, miten sitä terveyttä ylläpidetään. Käsittääkseni mindfulnessit ym. on myös tarkoitettu juuri terveille, ei minkään patologisten tilojen hoitoon. Ne ovat asia erikseen.

Näin varmasti.  Patologisiin tiloihin ei varmaan sovellu, mutta esimerkiksi masennuksen lievittämisessä on jotain positiivista tutkimustulosta saatu. Ja 'terveille' nimenomaan sitä stressinlievitystä muun muassa. Kivunlievityksessä huomattu vaikutusta myös.






Ehkä sekoitin omia ajatuksia ja mindfulnessia keskenään, mutta mindfulnessissa ei ole tarkoitus muokata tai värittää negatiivisia (tai positiivisia) tunteita ja ajatuksia vaan tiedostaa ne hyväksyen, että tällaisia on ja kuulostella miltä ne tuntuvat.
Silti käsittääkseni mindfullness jotenkin pitää ne tunteet erillisinä maailman tapahtumista. Se ei ole minusta hyvä.

Ehkä se käsitys ei pidä paikkaansa, en tiedä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 07.09.2016, 19:18:00
Esiintymisjännityksellä tarkoitan sitä, että välttää tilanteita joissa joutuisi esiintymään. Ei se minusta ole tervettä. Hyvinkin stressaavaa vielä jos elämässä niitä eteen tulee enemmänkin.

Itse puhun terveistä henkilöistä ja siitä, miten sitä terveyttä ylläpidetään. Käsittääkseni mindfulnessit ym. on myös tarkoitettu juuri terveille, ei minkään patologisten tilojen hoitoon. Ne ovat asia erikseen.


Ehkä sekoitin omia ajatuksia ja mindfulnessia keskenään, mutta mindfulnessissa ei ole tarkoitus muokata tai värittää negatiivisia (tai positiivisia) tunteita ja ajatuksia vaan tiedostaa ne hyväksyen, että tällaisia on ja kuulostella miltä ne tuntuvat.

Silti käsittääkseni mindfullness jotenkin pitää ne tunteet erillisinä maailman tapahtumista. Se ei ole minusta hyvä.

Käsittääkseni Mindfullnessa ei halua erottaa tunteita maailman tapahtumista: vaan että ihminen halutaan vapauttaa ajatustensa vallasta.

Moni ei voi hallita mieleensä tulevia ajatuksia: häpeä omasta lauluäänestä, pelko toiselle ihmiselle juttelemisesta, ja niin edelleen. Nämä ajatukset voivat muodostua elämää vakavasti rajoittaviksi ongelmiksi; mutta ne voivat myös olla arkisempia, vähemmän invalidisoivia.

Ihmiset ikään kuin jumittuvat tiettyihin ajattelun tapoihin. Ottavat syntyneet tilanteiden ja niiden herättämien ajatusten yhteydet kuvauksena itsestään.

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

---

En ole sitä mieltä, että Mindfullness hylkää yhteyden maailman tapahtumien ja tunteiden välillä: vaan että se yrittää uudelleenmääritellä suhdetta. Se yrittää löytää ihmiselle uusia tapoja toimia maailmassa.



 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - to 08.09.2016, 11:36:14
Tämän astisen (edelleen vähäisen) perehtymiseni perusteella on tullut vaikutelma, että mindfullness voisi olla apu sellaiseen stressiin, mitä vastaan tuntuu mahdottomalta taistella. Kukaan ei voi poistaa elämästään kaikkia stressitekijöitä. Voin olla kaikessa väärässä, mitä sanon mindfulnessista, mutta ideana tuntuu olevan pelastaa ihminen ajatustensa aiheuttamalta draamalta. Eli noin niinkuin wade yllä kuvaa.

Tosin siihen, että tiedostaa oman ajattelunsa ja tulkintojensa subjektiivisuuden ja jopa todennäköisen virheellisyyden, ei vielä tarvita mindfulnessia. Odotan siltä siis vielä paljon lisää, jotain uutta tarjottavaa. Oleellista lienee se, kuinka kaikki jalkautetaan mindfullnessissa käytäntöön. Miten hyvin siis mindfulnessin avulla ihminen pystyy todellisuudessa pelastamaan itsensä piinalta, joka tulee vaikkapa ajatusten ja ruumiinreaktioiden noidankehästä, kun odottaa omaa esiintymisvuoroaan. Ja niin edelleen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 08.09.2016, 17:37:08
Olisiko se jokin muu sitten myötätunto?

Leena Pennasen blogi aiheesta:

 http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/  (http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - la 10.09.2016, 08:09:52
Olisiko se jokin muu sitten myötätunto?

Leena Pennasen blogi aiheesta:

 http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/  (http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/)

Voisi se tavallaan olla, mutta järjen tasolla tuokaan ei uusi ajatus ole. Tuntuu, että tuossa lukemassani kirjassa kerrotaan sivu toisensa jälkeen mindulnessin hyödyistä, mutta aina jää sanomatta se, miten ne hyödyt todella saa omaan elämäänsä. Onko tie enemmänkin mindfulness-harjotusten tekeminen, vaiko edelleenkin se järkeily (tunteet ovat tunteita, menevät ja tulevat, tämän hetkinen tunteeni ei määritä minua jne.) ja ajattelutavan muutos.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - la 10.09.2016, 11:57:40
Olisiko se jokin muu sitten myötätunto?

Leena Pennasen blogi aiheesta:

 http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/  (http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/)

Voisi se tavallaan olla, mutta järjen tasolla tuokaan ei uusi ajatus ole. Tuntuu, että tuossa lukemassani kirjassa kerrotaan sivu toisensa jälkeen mindulnessin hyödyistä, mutta aina jää sanomatta se, miten ne hyödyt todella saa omaan elämäänsä. Onko tie enemmänkin mindfulness-harjotusten tekeminen, vaiko edelleenkin se järkeily (tunteet ovat tunteita, menevät ja tulevat, tämän hetkinen tunteeni ei määritä minua jne.) ja ajattelutavan muutos.

Varmaan sekä että, ainakin olen saanut sen kuvan, että ilman harjotteita on todella vaikeaa.

Miksi mindfulnessissa muuten pitäisi olla jotain uutta? Eihän siinä ole kyse muusta kuin luonnollisesta asiasta joka on jotenkin vinoutunut. Niinkuin fyysiset harjoitteet jotka suoristavat ryhtiä kun ihmiset istuvat liikaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 10.09.2016, 12:34:53
Olisiko se jokin muu sitten myötätunto?

Leena Pennasen blogi aiheesta:

 http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/  (http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/)

Voisi se tavallaan olla, mutta järjen tasolla tuokaan ei uusi ajatus ole. Tuntuu, että tuossa lukemassani kirjassa kerrotaan sivu toisensa jälkeen mindulnessin hyödyistä, mutta aina jää sanomatta se, miten ne hyödyt todella saa omaan elämäänsä. Onko tie enemmänkin mindfulness-harjotusten tekeminen, vaiko edelleenkin se järkeily (tunteet ovat tunteita, menevät ja tulevat, tämän hetkinen tunteeni ei määritä minua jne.) ja ajattelutavan muutos.

Tavallaan tämän hetken tunteet aina "määrittävät"  mutta nehän haihtuvat saman tien. Mutta, jos olet pelästynyt, niin olet sitä, tai vihainen, silloin olet se viha.  Olet kaikki tunteesi, kuten jokainen, mutta eihän ne mielen pinnalla ole, joka hetki.
Onhan jokaisessa omanlaistaan reaktioherkkyyttä luonteesta, eli tempperamentista johtuen. Siihen pitää vain sopeutua ja kokemukset auttavat, jännityskin on tarpeellista joskus kyllä haitallista, ehkä silloin kiinnitetään liikaa huomiota tilanteessa tekijään itseen, kun voisi kiinnittää huomion tekemiseen, asiaan.
Toisin sanoen pyritään kontrolloimaan itseään ja toimimaan oman mielen kaavan mukaan ja mietitään miten toisen näkevät "sinut". 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - la 10.09.2016, 12:37:07
Olisiko se jokin muu sitten myötätunto?

Leena Pennasen blogi aiheesta:

 http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/  (http://viisaselama.fi/hyvaksynnan-syli-mindfulness-harjoittamisen-ydin/)

Voisi se tavallaan olla, mutta järjen tasolla tuokaan ei uusi ajatus ole. Tuntuu, että tuossa lukemassani kirjassa kerrotaan sivu toisensa jälkeen mindulnessin hyödyistä, mutta aina jää sanomatta se, miten ne hyödyt todella saa omaan elämäänsä. Onko tie enemmänkin mindfulness-harjotusten tekeminen, vaiko edelleenkin se järkeily (tunteet ovat tunteita, menevät ja tulevat, tämän hetkinen tunteeni ei määritä minua jne.) ja ajattelutavan muutos.

Varmaan sekä että, ainakin olen saanut sen kuvan, että ilman harjotteita on todella vaikeaa.

Miksi mindfulnessissa muuten pitäisi olla jotain uutta? Eihän siinä ole kyse muusta kuin luonnollisesta asiasta joka on jotenkin vinoutunut. Niinkuin fyysiset harjoitteet jotka suoristavat ryhtiä kun ihmiset istuvat liikaa.

Tarkoitin, että uutta minulle. Että mikä olisi se tapa, jolla mindfulness todella mullistaisi tapani kohdata stressiä, ahdistusta ja kiirettä, kuten luvataan.  Varmaankin niiden harjoitteiden kautta homma jalkautuisi elämään paremmin. Varmaan tuossa ajattelutavassakin on jotain uutta, tai ainakin muistutusta, mutta ei vielä tunnu yksinään mitenkään mullistavalta. Hommaan pitäisi varmasti paneutua vielä kokonaisvaltaisemmin, alussahan vasta olenkin..
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - la 10.09.2016, 16:05:45

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Aika erilaista näkee ja kokee.

Mitä jos päättää, ettei osallistu kovinkaan moneen ilmenevään. Katsoo, ja jatkaa matkaa?

Mitä mahdollisuuksia em menetelmä voisi tuoda? Tarkoitan, että ketjun aiheeseen liittyvässä mielessä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - su 11.09.2016, 09:48:48

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Aika erilaista näkee ja kokee.

Mitä jos päättää, ettei osallistu kovinkaan moneen ilmenevään. Katsoo, ja jatkaa matkaa?

Mitä mahdollisuuksia em menetelmä voisi tuoda? Tarkoitan, että ketjun aiheeseen liittyvässä mielessä.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi? Antaisitko jokin esimerkki, niin pääsisin ehkä jyvälle ajatuksestasi?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 09:53:00

Ei tipu :)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - su 11.09.2016, 12:17:28

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Aika erilaista näkee ja kokee.

Mitä jos päättää, ettei osallistu kovinkaan moneen ilmenevään. Katsoo, ja jatkaa matkaa?

Tuo on oikeastaan aika hyvä asenne, mitäpä sitä tuntemuksiaan pitäisikään, joka asiaan asettaa.

Katsoja ollessaan ei tarvitse olla tunteineen mukana ja varsinkaan ellei voi vaikuttaa asioihin.

Tosin tunteet pyrkivät kyllä jatkuvasti osallistumaan kun näkee kissanpoikaa potkaistavan sekin aiheuttaa helposti vihantunteen, saati sitten maailman yleinen epäoikeudenmukaisuus.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - su 11.09.2016, 14:51:01

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Aika erilaista näkee ja kokee.

Mitä jos päättää, ettei osallistu kovinkaan moneen ilmenevään. Katsoo, ja jatkaa matkaa?

Tuo on oikeastaan aika hyvä asenne, mitäpä sitä tuntemuksiaan pitäisikään, joka asiaan asettaa.

Katsoja ollessaan ei tarvitse olla tunteineen mukana ja varsinkaan ellei voi vaikuttaa asioihin.

Tosin tunteet pyrkivät kyllä jatkuvasti osallistumaan kun näkee kissanpoikaa potkaistavan sekin aiheuttaa helposti vihantunteen, saati sitten maailman yleinen epäoikeudenmukaisuus.

Ei kai niitä tuntemuksiaan kukaan tietoisesti mihinkään aseta, ne tulevat ihan itsestään. Tuntemusten kontrollointi - nyt en saisi tuntea näin, olisi helpompaa, jos voisin poistaa tämän tuntemuksen tai olla tuntematta mitään - on juuri päinvastoin mindfulnessin ideaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - su 11.09.2016, 20:53:23
Sitten vielä yksi asia, mikä ei ole valjennut ainakaan vielä mindfullnessista. Miten "käytän" mindfulnessia tilanteissa, joissa minun pitää hajottaa itseäni samaan aikaan moneen suuntaan? Nuo harjoitukset tuntuvat olevan sellaisia, että otetaan rauhallinen hetki, ja keskitytään intensiivisesti sen hetken tuntemuksiin. Miltä ruoka maistuu, tuntuu jne? Miltä keho tuntuu, kun istun; miltä tuntuu maa jalkapohjien alla, miltä tuntuu peffassa kun se on vasten tuolia, miltä hengitys tuntuu jne. Harjoituksia on tietysti monenlaisia, osa keskittynee ruumiin tuntemuksiin, osa ajatusten virtaan jne.

Mutta miten voisin hyötyä mindfulnessista silloin, kun en ehdi keskittymään ajatuksiin ja tuntemuksiin, eli silloin, kun pitää samalla vuorovaikuttaa ja tehdä montaa asiaa. Ehkä sellaisella pika-ajatuksella, että "Nyt lävitseni virtaa monia tutemuksia ja asioita, joihin en ehdi keskittymään. Annan hetken virrata lävitseni, ja kohta on jo rauhallisempaa. Saatan olla hermostunut, mutta se on vain tunne."

Ehä mie tiiä!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 21:47:30
Tämä kehoitus kehon tuntemusten tarkkailuun tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Olen aina ajatellut, että ongelmani on juuri liiallinen kehon tuntemusten tarkkailu. Tiedostan stressin ja jännityksen kehossani, ja tietyissä tilanteissa toivoisin voivani unohtaa kehoni ja keskittyä muuhun. Sitten kun unohdan kehoni ja sen tilojen miettimisen ja tarkkailun, tunnen voivani paljon paremmin.


Tätä kohtaa itsekkkin jonkin verran miettinyt. Itsensä unohtaminen tuntuu kivalta. On oma juttunsa. Auttaako tiedostaminen sitten jotenkin tässä kohden? Vaikka ei heti, niin jollain tapaa?

Sen tiedän, että päämäärä auttaa. Päämäärä, jonka takana on, se vie, ja kun sen kannalta tekee oleellisia, niin on meininki aika suunnattua niin, ettei turhiin tule keskityttyä. Ristiriitakohtia jos on, niin ne eivät vangitse, eikä synny jumettumaa, siis pysähdystä.

Olisiko itsensä tarkkailu siten itsensä vapauttamista? Miten voi olla vapaa, jos onkin vanki, eikä satu huomaamaan sitä? Jos on ongelmaa, niin eka juttu kai on sen huomaaminen, siis havahtuma. Havahtuma on sitä, eikä ehkä sen ihmeempää. Mihin sen edistävä voima sitten perustuu?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:04:47
Jos stressin syyn saa poistettua, stressikin loppuu ja ihminen toipuu pienellä viiveellä. Siksi vastustan suuresti, että stressin hallinnassa keskityttäisiin mielensisäisiin prosesseihin. Terveellä ihmisellä mieli heijastelee elämää, ja sitä suhdetta kannattaa tukea, jotta terveys säilyisi.

Ja jos stressin syytä ei pysty poistamaan, stressin keinotekoinen poistaminen on vain lobotomian lievempi muoto.


Nasevaa. Toisaalta ratkaisu voi vaatia muutakin kuin ahtautta, jota stressi voi pahimmillaan olla. Jotta voisi selvitä haasteesta, tarvitaan kykyä, jota stressaantuneella ei niin paljoa ole. Kai siinä jotain pelailua tarvitaan, jotta olisi edes jotenkin iskukykyinen.

Stressi on minusta vammautumistilanteessa olemista. Tässä on pahinta havahtumattomuus. Jotta voi nähdä, tarvitsee irroittautua, ja palata työn äärelle paremmin eväin. Eikö eteneminen ole nimenomaan sitä, että jotain raahataan sinne, missä on vajetta? Jos on stressitilanteessa, ei sieltä löydy mitään muuta kuin stressiin liittyvää umpimielisyyttä.

Stressaantumistilanteita tulee jatkuvasti erilaisina. Jos osastakin olisi perille? Tarvitsisiko sitten muusta enää oikein välittääkään? Vapaus, mutta mistä? Mistä ihminen tietää aina, missä vankilatyyppisissä majailee?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:11:33

Kun puhuttu filosofioista, niin mindfullness on tätä hetkeä. Tilannekohtaisuudessa elämistä. Aivan kuin jotain filosofian vastakohtaa.

Jos filosofia vapauttaa, eli voi olla kuormittumatta turhaan eri suunnilta, ja tulee tietoiseksi enemmän kaikesta vankeuttavasta, niin siinä tapauksessa filosofian voi liittää osaksi "vapaustaistelua". Onpahan hassu tapa nähdä mindfullness-tavoitteisesti.

Selkeä investointi tulevaan, ja sen paremmaksi tekemiseen on sitä, mikä antaa mahdollisuuden vapautua elämään tässä ja nyt. Ihminen tiedostavana ei voi olla käsittelemättä jotain, mitä osaa aavistaa. Elämä lienee lähinnä erisorttista vapaustaistelua.

Ihmisellä voi olla aika erilaiset mahdollisuudet tehdä itselleen vapaata olemisen tilaa. Kun esteitä tajuaa useita eläimiä kauempaa ja monipuolisemmin, niin onpahan tajunta toisaalta se, joka sitoo erilaiseen duuniin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:16:41
Itse puhun terveistä henkilöistä ja siitä, miten sitä terveyttä ylläpidetään. Käsittääkseni mindfulnessit ym. on myös tarkoitettu juuri terveille, ei minkään patologisten tilojen hoitoon. Ne ovat asia erikseen.


Epäjatkumollisesti näet ihmistä. Tuskin on ihan aina tarvetta tällaiseen luokitteluun, ellei luokittelu sitten tuo jotain edistävää. Ilmiötasolla tähän ei liene mitään tarvetta. Näkyypähän kaikki yksittäisyydetkin selvemmin, kun on koko laajuus edessä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:26:02
Silti käsittääkseni mindfullness jotenkin pitää ne tunteet erillisinä maailman tapahtumista. Se ei ole minusta hyvä.

Ihminen stressaantuneena tai vasten seinää on stressissä, ahdistunut, eikä tuskin muuta näe eikä koe, ehkä edes kuvitelmissaan. Siis hyvin huonokykyinen liittymään muuhun, kun apua kuitenkin tarvitsisi sieltä muualta.

Pahaa tilannetta torjutaan, se lukitaan, vaistoreaktiona. Torjuminen voi jäädä päälle, ja syntyy jotain lukkiutumakehitystä, joka johtaa tosiaan siihen mielenamputointiin ja eristäytymistrendiin.

Mindfullness kanavoi kärsimyksen havaintoon. Kyseessä ei ole enää alitajuntainen primitiiviblokki tmv, vaan tajuntaisemman puolelta tuleva tietoinen "pelastusoperaatio".
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:46:17

Mindfullness = tietoiseksi tulemista aiemmin tiedostamattomasta = havahtumista / heräämistä

Miten voi havahtua, ellei jotain katso vähän kauempaa, vaan on kiinni siinä? Subjektiivisuus ja elämä on paljolti kiinniolemista. Jonkin verran on pakko irtaantua kuljettavasta virrasta, jotta elämä ei tälläisi ajoittain päin helkkaria.

Kun on lisäohjausta siten kuin tarvitsee, niin sitten lasetellaan jos se ohjauspuoli on kuntoonsaatettu ja käyttökelpoinen. Itsensä heivaaminen elinkelpoisille raiteille lienee se juttu. Matkassa täytyy olla, ja siten, ettei ruhjoonnu.

Tiedostamaton ihminen on katastrofi itselleen ja ehkä myös muille. Tiedoton ei luo enää tiedottomuusalueen kautta suhdetta siihen missä on. Tiedoton on näin viety minne liekin, tietämättään.

Toisaalta tiedostaminen on jo erillisyyttä olemassaolevaan. Tunteva ja kokeva on suorassa suhteessa maailmaan. Kaikki suorat olemiset eivät ole kielteisiä. Joittenkin olemisten kanssa on oltava tarkempana. Jos jotain ei voi sulauttaa itseensä runnomatta, on sen suhteen oltava erillinen, ja siten aina varuillaan enemmän. Se sitoo, ja vie energiaa. Toisaalta valppaus ja hereilläolo antaa aikaa sulauttaa hankaluus ehkä jouhevammin osaksi hoideltua aluetta, jolloin on yksi asia vähemmän esteitä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - su 11.09.2016, 22:51:32
Vähän sen suuntaista kokemusta, että mindfullnessin tapaiset jutut tekevät ihmisestä mulkun tai ainakin pilvenpolttajan tapaisen flegun, jos niihin liikaa uppoutuu.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 22:58:10
Vähän sen suuntaista kokemusta, että mindfullnessin tapaiset jutut tekevät ihmisestä mulkun tai ainakin pilvenpolttajan tapaisen flegun, jos niihin liikaa uppoutuu.


Käytännön kertomaa. Mistä yhteys?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - su 11.09.2016, 23:10:21
Sitten vielä yksi asia, mikä ei ole valjennut ainakaan vielä mindfullnessista. Miten "käytän" mindfulnessia tilanteissa, joissa minun pitää hajottaa itseäni samaan aikaan moneen suuntaan? Nuo harjoitukset tuntuvat olevan sellaisia, että otetaan rauhallinen hetki, ja keskitytään intensiivisesti sen hetken tuntemuksiin. Miltä ruoka maistuu, tuntuu jne? Miltä keho tuntuu, kun istun; miltä tuntuu maa jalkapohjien alla, miltä tuntuu peffassa kun se on vasten tuolia, miltä hengitys tuntuu jne. Harjoituksia on tietysti monenlaisia, osa keskittynee ruumiin tuntemuksiin, osa ajatusten virtaan jne.

Mutta miten voisin hyötyä mindfulnessista silloin, kun en ehdi keskittymään ajatuksiin ja tuntemuksiin, eli silloin, kun pitää samalla vuorovaikuttaa ja tehdä montaa asiaa. Ehkä sellaisella pika-ajatuksella, että "Nyt lävitseni virtaa monia tutemuksia ja asioita, joihin en ehdi keskittymään. Annan hetken virrata lävitseni, ja kohta on jo rauhallisempaa. Saatan olla hermostunut, mutta se on vain tunne."

Ehä mie tiiä!

Aika hyvin tiiät! Ainakin kokeilemisen arvoinen juttu tuo yllä kirjoittamasi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - su 11.09.2016, 23:16:15
Mutta miten voisin hyötyä mindfulnessista silloin, kun en ehdi keskittymään ajatuksiin ja tuntemuksiin, eli silloin, kun pitää samalla vuorovaikuttaa ja tehdä montaa asiaa. Ehkä sellaisella pika-ajatuksella, että "Nyt lävitseni virtaa monia tutemuksia ja asioita, joihin en ehdi keskittymään. Annan hetken virrata lävitseni, ja kohta on jo rauhallisempaa. Saatan olla hermostunut, mutta se on vain tunne."

Parempi liittyminen tuntuu vaikealta. Näin kai aina. Tiedostamisesta uusi lähtee. Jossain vaiheessa asioita menee automaatioon, ja järjestyneemmin, kun tietoinen on saanut sanoa sanansa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ma 12.09.2016, 10:46:53

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Aika erilaista näkee ja kokee.

Mitä jos päättää, ettei osallistu kovinkaan moneen ilmenevään. Katsoo, ja jatkaa matkaa?

Tuo on oikeastaan aika hyvä asenne, mitäpä sitä tuntemuksiaan pitäisikään, joka asiaan asettaa.

Katsoja ollessaan ei tarvitse olla tunteineen mukana ja varsinkaan ellei voi vaikuttaa asioihin.

Tosin tunteet pyrkivät kyllä jatkuvasti osallistumaan kun näkee kissanpoikaa potkaistavan sekin aiheuttaa helposti vihantunteen, saati sitten maailman yleinen epäoikeudenmukaisuus.

Ei kai niitä tuntemuksiaan kukaan tietoisesti mihinkään aseta, ne tulevat ihan itsestään. Tuntemusten kontrollointi - nyt en saisi tuntea näin, olisi helpompaa, jos voisin poistaa tämän tuntemuksen tai olla tuntematta mitään - on juuri päinvastoin mindfulnessin ideaa.

No ei pidä pyrkiä poistamaan mitään tunteita. Tarkkailijan ei kuitenkaan ole välttämätöntä osallistua tunteellisesti.  Omassa elämässä tunteet tulevat aistimalla, mutta nähdessään jotain ei siihen tarvitse suhtautua mitenkään, eikä tätäkään lukea tunteellisesti.
Mutta onhan se vaikeaa, kuten sanoit. Yhtä vaikeaa on valita tunteitaan, jos vihan kieltää se muuttuu karkeruudeksi, kaunaksi, jne,

Kokemus liittyy tunteisiin ja uudet kokemukset ruokkivat niitä edelleen, jos joku on ollut ilkeä jo pelkkä hänen näkemisensä tuotaa tunteita.
Tunteistaan voi olla tietoinen ja ellei niille sillä hetkellä ole aiheuttajaa ne haihtuvat, ellei niitä "ruokita sanallisesti, ajatuksellisesti.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 12.09.2016, 14:50:46
Sitten vielä yksi asia, mikä ei ole valjennut ainakaan vielä mindfullnessista. Miten "käytän" mindfulnessia tilanteissa, joissa minun pitää hajottaa itseäni samaan aikaan moneen suuntaan? Nuo harjoitukset tuntuvat olevan sellaisia, että otetaan rauhallinen hetki, ja keskitytään intensiivisesti sen hetken tuntemuksiin. Miltä ruoka maistuu, tuntuu jne? Miltä keho tuntuu, kun istun; miltä tuntuu maa jalkapohjien alla, miltä tuntuu peffassa kun se on vasten tuolia, miltä hengitys tuntuu jne. Harjoituksia on tietysti monenlaisia, osa keskittynee ruumiin tuntemuksiin, osa ajatusten virtaan jne.

Mutta miten voisin hyötyä mindfulnessista silloin, kun en ehdi keskittymään ajatuksiin ja tuntemuksiin, eli silloin, kun pitää samalla vuorovaikuttaa ja tehdä montaa asiaa. Ehkä sellaisella pika-ajatuksella, että "Nyt lävitseni virtaa monia tutemuksia ja asioita, joihin en ehdi keskittymään. Annan hetken virrata lävitseni, ja kohta on jo rauhallisempaa. Saatan olla hermostunut, mutta se on vain tunne."

Ehä mie tiiä!
Jos ajatellaan mindfullness-harjoittelun todella tekevän sinut tietoisemmaksi tunteistasi, tuntemuksistasi, ajatuksistasi, voi myös olettaa että se vaikuttaisi jollakin tavalla melko luonteikkaaseen tapaasi olla suhteessa tunteisiisi, tuntemuksiisi, ajatuksiisi.

Kun sitten olet keskellä toimintaa, et ehkä ole impulssien vietävänä samalla tavalla kuin ennen, ota ajatuksiasi ja tunteitasi lainmukaisina tulkintoina tilanteista. Mutta: tunnen ihmisiä, jotka tekevät tietoisuusharjoituksia, joista onkin sitten 0-hyöty kun tilanne on päällä. "Tietoisuus" toimii heillä vain kun kaikki on rauhallista. Minusta näissä on tosin kyse siitä, että ongelmansa ovat syvällisempiä ja laajempia, kuin mitä henkilöt ovat valmiita/kykeneväisiä tunnustamaan. Mindfullness on alistettu eräänlaiseksi näennäisongelmanratkaisun muodoksi, itsensä huijaamisen tavaksi.



 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 12.09.2016, 15:02:46
Vähän sen suuntaista kokemusta, että mindfullnessin tapaiset jutut tekevät ihmisestä mulkun tai ainakin pilvenpolttajan tapaisen flegun, jos niihin liikaa uppoutuu.

Oliskohan se juju juuri tuossa "jos niihin liikaa uppoutuu"? Tai ainakin on vaikeaa yhtäkkiä nimetä asiaa, jolla ei olisi sama vaikutus juurikin liikaa uppoutuessa. Flegu tai mulkku syntyy kyllä liian uppoutuneesta puutarhanhoidostakin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 12.09.2016, 23:29:49
Mindfullness, kuten mikä tahansa näistä positiivisen psykologian suuntauksista on ongelmallinen, kun pohditaan mikä on "oman tietoisuuden" ja "todellisuuden" suhde. Kun ristiriita ilmenee, kumman on vika: oman tietoisuuden vai todellisuuden?

Tämä on tietenkin mahdoton kysymys: kysymykseen vastaaminen vaatii kunkin tilanteen eteen pysähtymistä, sen tarkastelua, pohtimista, arviointia.

Mutta on hieman huolestuttava asia ehdottaa, että avain maailmaan on muokata omaa näkemystä siitä. Ikään kuin maailmassa ei olisi objektiivisia ongelmia, jotka ansaitsisivat tulla muutetuiksi ennemmin kuin ihmisten tuntemukset ja ajatukset niihin liittyen. On aivan selvää, että aina vika ei ole ihmisen näkemyksissä, vaan maailman todellisuudessa.

Mindfullnessin toinen ongelma ihmisen näkökulmasta on se, jalkautuuko se yksilön eduksi, vai esimerkiksi yrityksen resurssiksi. Nykytyöläinen joutuu muutenkin tekemään työtään yhä enemmän persoonallaan: haetaan positiivisia, sitoutuvia, sisäistä yrittäjyyttä vaalivia työntekijöitä. Tämän nähdään vaikuttavan positiivisesti yritysten tuloksiin. Samoin mindfullness työikäisen väestön kohdalla uhkaa kääntyä tavaksi muokata työntekijöitä "tehokkaammiksi".
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ti 13.09.2016, 06:48:55
Mindfullness, kuten mikä tahansa näistä positiivisen psykologian suuntauksista on ongelmallinen, kun pohditaan mikä on "oman tietoisuuden" ja "todellisuuden" suhde. Kun ristiriita ilmenee, kumman on vika: oman tietoisuuden vai todellisuuden?

Tämä on tietenkin mahdoton kysymys: kysymykseen vastaaminen vaatii kunkin tilanteen eteen pysähtymistä, sen tarkastelua, pohtimista, arviointia.

Mutta on hieman huolestuttava asia ehdottaa, että avain maailmaan on muokata omaa näkemystä siitä. Ikään kuin maailmassa ei olisi objektiivisia ongelmia, jotka ansaitsisivat tulla muutetuiksi ennemmin kuin ihmisten tuntemukset ja ajatukset niihin liittyen. On aivan selvää, että aina vika ei ole ihmisen näkemyksissä, vaan maailman todellisuudessa.

Mindfullnessin toinen ongelma ihmisen näkökulmasta on se, jalkautuuko se yksilön eduksi, vai esimerkiksi yrityksen resurssiksi. Nykytyöläinen joutuu muutenkin tekemään työtään yhä enemmän persoonallaan: haetaan positiivisia, sitoutuvia, sisäistä yrittäjyyttä vaalivia työntekijöitä. Tämän nähdään vaikuttavan positiivisesti yritysten tuloksiin. Samoin mindfullness työikäisen väestön kohdalla uhkaa kääntyä tavaksi muokata työntekijöitä "tehokkaammiksi".

Olen jo meinannut monta kertaa ottaa tämän esille, mutta onneksi wade ryhdistäytyi. Kieltämättä mindfullnessissa on tällainen amerikanherkku-klangi, mutta ei sitä tarvitse mielestäni välttämättä nähdä siinä valossa. Pikemminkin pitäisi olla tuohtunut siitä, että käärmeöljyn kauppiaat ovat saastuttaneet tämänkin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ti 13.09.2016, 08:06:25
En ihan tarkkaan muista termejä, joita kirjassa käytettiin, mutta se meni jotenkin niin, että mindfulnessin avulla yritetään vähhentää tulkintoja ja pidemmälle meneviä päättelyitä, ja palauttaa ihminen enemmän suoraan kokemukseen. Eli että meiltä ei jäisi huomaamatta ne suorat aistihavaintomme sellaisinaan, kuin ne ovat. Monesti mielemme kiiruhtaa yhdistelemään suoraa kokemustamme menneeseen tai tulevaan, luoden näin turhia ahdistuksia, ja heikentäen kykyämme elää ja kokea kyseistä hetkeä sellaisenaan, kuin se todella on.

Jotenkin kyllä tuntuu, että ainakin omalla kohdallani ahidistus vain lisääntyy, jos en järkeilisi asioita. Joskus kun päällä on sellainen ahdistava olo, vaikkapa nukkumaan mennessä, en pääse tunteesta yli, ellen yritä yhdistää tunnetta johonkin todelliseen asiaan itseni ulkopuolella. Sitten kun olen saanut kiinni ahdistuksen syystä/syistä, ja antanut sille nimen, ahdistus helpottaa. Tuntuisi jotenkin kummalta, että ihmisen ei pitäisi käyttää kykyään ajatella ja päätellä (vaikka tuskin mindfulness ihan siihen kehottaa, mutta käsittääkseni jotenkin sinne päin).

Ehkä kuitenkin vähintään sen voisin ottaa onkeeni näillä tiedoilla, että ahdistuksen tunteita vastaan ei välttämättä kannalla taistella. Ahdistuksen tunnetta voi tosiaan jäädä ainakin hetkeksi kuuntelemaan, ja ajatella, että nyt puristaa rinnasta. Hengitys on epätasaista ja pinnallista. Jne. Kun tunteen ottaa vastaan, eikä pyri kaikin voimin ingooraamaan sitä, se saattaa jopa lievittyä.

Tuo mindfulnessilla rahastus -puoli on myöskin ihan oma juttunsa. Kaikkeen kannattaa suhtautua varauksella..
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ti 13.09.2016, 09:02:32
En ihan tarkkaan muista termejä, joita kirjassa käytettiin, mutta se meni jotenkin niin, että mindfulnessin avulla yritetään vähhentää tulkintoja ja pidemmälle meneviä päättelyitä, ja palauttaa ihminen enemmän suoraan kokemukseen. Eli että meiltä ei jäisi huomaamatta ne suorat aistihavaintomme sellaisinaan, kuin ne ovat. Monesti mielemme kiiruhtaa yhdistelemään suoraa kokemustamme menneeseen tai tulevaan, luoden näin turhia ahdistuksia, ja heikentäen kykyämme elää ja kokea kyseistä hetkeä sellaisenaan, kuin se todella on.

Jotenkin kyllä tuntuu, että ainakin omalla kohdallani ahidistus vain lisääntyy, jos en järkeilisi asioita. Joskus kun päällä on sellainen ahdistava olo, vaikkapa nukkumaan mennessä, en pääse tunteesta yli, ellen yritä yhdistää tunnetta johonkin todelliseen asiaan itseni ulkopuolella. Sitten kun olen saanut kiinni ahdistuksen syystä/syistä, ja antanut sille nimen, ahdistus helpottaa. Tuntuisi jotenkin kummalta, että ihmisen ei pitäisi käyttää kykyään ajatella ja päätellä (vaikka tuskin mindfulness ihan siihen kehottaa, mutta käsittääkseni jotenkin sinne päin).

Ehkä kuitenkin vähintään sen voisin ottaa onkeeni näillä tiedoilla, että ahdistuksen tunteita vastaan ei välttämättä kannalla taistella. Ahdistuksen tunnetta voi tosiaan jäädä ainakin hetkeksi kuuntelemaan, ja ajatella, että nyt puristaa rinnasta. Hengitys on epätasaista ja pinnallista. Jne. Kun tunteen ottaa vastaan, eikä pyri kaikin voimin ingooraamaan sitä, se saattaa jopa lievittyä.

Tuo mindfulnessilla rahastus -puoli on myöskin ihan oma juttunsa. Kaikkeen kannattaa suhtautua varauksella..
Niin, oma käsitykseni mindfullnessista on se, kuten aiemmin olen kirjoittanut, että kyse on juuri tilan antamisesta ajatuksille ja tunteille.

Kun harjoittelet etäisyyden ottamista omiin tuntemuksiisi, et jää niiden vyöryn alle. Tai kun harjoittelet etäisyyden ottamista mieleesi tulviviin ajatuksiin, et jää ajattelemaan että ajatus on todellinen kuvaus maailmasta.

En tarkalleen ottaen tiedä mikä on ajattelemisen/päättelyn ja mindfullnessin suhde, mutta olen sitä mieltä, että niiden ei tulisi olla ristiriidassa. Jumittautuminen tiettyihin ajatuksiin, skaalan ääripäässä pakkomielteisiin; tai sitten tunnemyrskyjen riepoteltavaksi ajautuminen, ovat takuulla esteitä ajattelu- ja päättelyketjujen realistisuudelle.

Minusta mindfullness on pyrkimystä olla sinut itsensä kanssa, jotta voisi liikkua ihmisten keskuudessa vapaammin.

Latelen näitä latteita esimerkkejäni. Minulla on kaveri, jonka itsetunto on melko heikko, se jopa haittaa hänen arkeaan: jos hän esimerkiksi kokee näyttävänsä "räjähtäneeltä", hän mielikuvittelee ihmisten katsovan häntä. Julkisessa tilassa oleminen ahdistaa häntä.

Onko vika maailmassa, joka ei pikkumaisuudessaan siedä hänen "räjähtäneisyyttään"; vai hänessä itsessään, joka syystä tai toisesta kuvittelee a.) olevansa ylipäätänsä jotenkin huomiota herättävän pahan näköinen ja b.) että ihmisiä ylipäätänsä kiinnostaa miltä hän tai kuka tahansa tavallinen tallaaja näyttää.

Perinteinen yksilöön keskittyvä psykologia tarkastelisi kaverini skeemoja maailmasta: miksi ajattelet, näin ja näin. Mitä sinulle seuraa, kun ajattelet näin ja näin? Vastaako skeemasi mukainen skenaario todellisuutta? Ja niin edelleen: tarkoituksena on joka tapauksessa tarkastella asiaa, muuttaa skeema, ja muuttaa ihmisen elämä.

Mindfullnessa ajattelee toisin päin. Olet ahdistunut, mieleesi tulvii ajatuksia siitä, että sinua katsotaan. Kun ahdistus ja ajatukset tulevat, antaudut niille. Haluat pois tilanteesta. Palaat kotiisi, jossa laittaudut tai jäät kotiin päästäksesi eroon ahdistuksestasi. Sen sijasta että antaudut, harjoittelet etääntymistä, tunteiden ja ajatuksien tarkkailua. Sen sijasta että yrität tukahduttaa ne, tai järkeillä ne pois, viet niiltä vallan määritellä sitä kuka olet ihmisten keskuudessa, miten toimit elämässäsi.

Miellän mindfullnessin eräänlaiseksi suhteellistamiseksi, sen sijasta että ollaan keskellä omia ajatuksia ja tunteita, siirretään itsensä mentaalisesti eräänlaiseen lintuperspektiiviin, josta käsin tarkasteltuna oma mieli ja sielu vaikuttaa erilaiselta. Oletuksena ei ole hävittää ei-toivottua, vaan perspektiivimuutoksin luoda joustavuutta.

 

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ti 13.09.2016, 09:41:19
Jos asiaa käsittelee noin kuten wade yllä, tavoite on periaatteessa hyvinkin saman tapainen kuin perinteisessä henkisyydessä: omat itsen ja ympäristön ankkuroiminen jonkinlaiseen objektiivisempaan vertailukohtaan, eräänlaista "maadoittamista", vertauskuvallisesti (ja ilmeisesti osittain myös ihan käytännössä mielikuvien tasolla joissakin harjoituksissa). Onnistuessaan tuollainen lähestymistapa on tietenkin aika terveellinen, koska se auttaa näkemään maailman niin kuin se on, eli se on filosofiaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Varoituksiakin on tietenkin aiheesta. Äärimmäisyyksiin vietynä itsen abstahoiminen voi johtaa aika skitsofreeniseen tilanteeseen. En sano, että sekään olisi "väärin", mutta sellainen mielenlaatu ei takuulla istu tähän päivään.

Sinänsä pidän mindfullnessia todella hienona ja kunnioitettavana yrityksenä harjoittaa jonkinlaista nykyajan henkisyyttä, "tolkun henkisyyttä". En ole kuitenkaan perehtynyt aiheeseen enempää kuin kirjahyllyssäni olevan "Olet jo perillä" -kirjasen (Jon Kabat-Zinn) verran. Varsin maltillinen ja järkevän oloinen esitys.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ti 13.09.2016, 10:20:46

Mindfullnessa ajattelee toisin päin. Olet ahdistunut, mieleesi tulvii ajatuksia siitä, että sinua katsotaan. Kun ahdistus ja ajatukset tulevat, antaudut niille. Haluat pois tilanteesta. Palaat kotiisi, jossa laittaudut tai jäät kotiin päästäksesi eroon ahdistuksestasi. Sen sijasta että antaudut, harjoittelet etääntymistä, tunteiden ja ajatuksien tarkkailua. Sen sijasta että yrität tukahduttaa ne, tai järkeillä ne pois, viet niiltä vallan määritellä sitä kuka olet ihmisten keskuudessa, miten toimit elämässäsi.

Miellän mindfullnessin eräänlaiseksi suhteellistamiseksi, sen sijasta että ollaan keskellä omia ajatuksia ja tunteita, siirretään itsensä mentaalisesti eräänlaiseen lintuperspektiiviin, josta käsin tarkasteltuna oma mieli ja sielu vaikuttaa erilaiselta. Oletuksena ei ole hävittää ei-toivottua, vaan perspektiivimuutoksin luoda joustavuutta.

Minua kiinnostaa, että miten mindfulness todella jalkauttaa ihmiseen tämän ajattelutavan muutoksen. Ja kykenevätkö siihen kaikki? Jotenkin tuntuu, että mikäli ihmisellä on sisäisiä resursseja suhteututtaa asioita; tunteitaan ja ajatuksiaan, hän alkaa tarpeeksi kypsyttyään tekemään niin joka tapauksessa. Minulle jää kysymysmerkiksi, mikä on mindfulnessin rooli tällaisessa viisaassa suhtautumisessa itseen ja maailmaan.

Lopulta kysymys lienee siitä, mikä on ihmisen kyky oppia ja muuttua. Tapa reagoida ahdistukseen, ja jo se, mistä ahdistuu, on ehkäpä aika pitkältikin synnynäistä, ja loput ympäristön syvästi juurruttamia toimintamalleja.

No, ehkä toisille ihmisille mindfulness sopii erityisen hyvin, ja joku toinen voisi taas hyötyä toisenlaisesta "ympäristön vaikutuksesta".
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ti 13.09.2016, 10:26:01

Mindfullnessa ajattelee toisin päin. Olet ahdistunut, mieleesi tulvii ajatuksia siitä, että sinua katsotaan. Kun ahdistus ja ajatukset tulevat, antaudut niille. Haluat pois tilanteesta. Palaat kotiisi, jossa laittaudut tai jäät kotiin päästäksesi eroon ahdistuksestasi. Sen sijasta että antaudut, harjoittelet etääntymistä, tunteiden ja ajatuksien tarkkailua. Sen sijasta että yrität tukahduttaa ne, tai järkeillä ne pois, viet niiltä vallan määritellä sitä kuka olet ihmisten keskuudessa, miten toimit elämässäsi.

Miellän mindfullnessin eräänlaiseksi suhteellistamiseksi, sen sijasta että ollaan keskellä omia ajatuksia ja tunteita, siirretään itsensä mentaalisesti eräänlaiseen lintuperspektiiviin, josta käsin tarkasteltuna oma mieli ja sielu vaikuttaa erilaiselta. Oletuksena ei ole hävittää ei-toivottua, vaan perspektiivimuutoksin luoda joustavuutta.

Ihmisillä taitaa olla tietynlainen tarve mukautua toisiin ja myös olla huolissaan miten toiset näkevät hänet.

On silloin itse itsensä "pahin vihollinen" kun ei uskalla olla sellainen kuin on.

Neuvoja tuosta irtautumiseen on maailma täynnä, toiminnan jooga on yksi niistä, jossa kiinnitetään huomio tekemiseen ja tekijä (minä) on sivuseikka.
Sama neuvo ilmeisesti on sen mindinkin perusta, vaikka en ole siihen alkuunkaan tutustunut, mitäpä muutakaan voisi neuvoa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 13.09.2016, 11:21:27

Mindfullnessa ajattelee toisin päin. Olet ahdistunut, mieleesi tulvii ajatuksia siitä, että sinua katsotaan. Kun ahdistus ja ajatukset tulevat, antaudut niille. Haluat pois tilanteesta. Palaat kotiisi, jossa laittaudut tai jäät kotiin päästäksesi eroon ahdistuksestasi. Sen sijasta että antaudut, harjoittelet etääntymistä, tunteiden ja ajatuksien tarkkailua. Sen sijasta että yrität tukahduttaa ne, tai järkeillä ne pois, viet niiltä vallan määritellä sitä kuka olet ihmisten keskuudessa, miten toimit elämässäsi.

Miellän mindfullnessin eräänlaiseksi suhteellistamiseksi, sen sijasta että ollaan keskellä omia ajatuksia ja tunteita, siirretään itsensä mentaalisesti eräänlaiseen lintuperspektiiviin, josta käsin tarkasteltuna oma mieli ja sielu vaikuttaa erilaiselta. Oletuksena ei ole hävittää ei-toivottua, vaan perspektiivimuutoksin luoda joustavuutta.

Minua kiinnostaa, että miten mindfulness todella jalkauttaa ihmiseen tämän ajattelutavan muutoksen. Ja kykenevätkö siihen kaikki? Jotenkin tuntuu, että mikäli ihmisellä on sisäisiä resursseja suhteututtaa asioita; tunteitaan ja ajatuksiaan, hän alkaa tarpeeksi kypsyttyään tekemään niin joka tapauksessa. Minulle jää kysymysmerkiksi, mikä on mindfulnessin rooli tällaisessa viisaassa suhtautumisessa itseen ja maailmaan.

Lopulta kysymys lienee siitä, mikä on ihmisen kyky oppia ja muuttua. Tapa reagoida ahdistukseen, ja jo se, mistä ahdistuu, on ehkäpä aika pitkältikin synnynäistä, ja loput ympäristön syvästi juurruttamia toimintamalleja.

No, ehkä toisille ihmisille mindfulness sopii erityisen hyvin, ja joku toinen voisi taas hyötyä toisenlaisesta "ympäristön vaikutuksesta".

En ole koskaan harjoittanut mindfullnessia, mutta kuvauksissa siitä näen paljon yhtäläisyyttä taidemaailmaan. Nimittäin siihen, miten taidetta opetetaan tai miten sitä harjoitetaan. Taiteilijan on vaikeaa tuottaa mitään teosta, jos hän on kiinnittynyt totunnaisiin ajatusmalleihin tai hän ei pysty jonkinlaiseen "lintuperspektiiviin". Sillä hyvin syvälle menevästä yksilöllisen kokemuksen tunnistamisesta taide pyrkii löytämään yleisinhimillisiä kokemuksia. Hyvin intiimi ja yksityinen muuntuu yleiseksi ja kaikkia koskettavaksi tässä prosessissa. minfullnessissakin se oma tunne jollain tapaa luovutetaan pois itseltä olemaan "vain" tunnetta, kokemus. Vaikkapa materiaalia teokseen, mutta ei enää vain omaa yksityistä ja henkilökohtaista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 12:18:08

Mindfullnessa ajattelee toisin päin. Olet ahdistunut, mieleesi tulvii ajatuksia siitä, että sinua katsotaan. Kun ahdistus ja ajatukset tulevat, antaudut niille. Haluat pois tilanteesta. Palaat kotiisi, jossa laittaudut tai jäät kotiin päästäksesi eroon ahdistuksestasi. Sen sijasta että antaudut, harjoittelet etääntymistä, tunteiden ja ajatuksien tarkkailua. Sen sijasta että yrität tukahduttaa ne, tai järkeillä ne pois, viet niiltä vallan määritellä sitä kuka olet ihmisten keskuudessa, miten toimit elämässäsi.

Miellän mindfullnessin eräänlaiseksi suhteellistamiseksi, sen sijasta että ollaan keskellä omia ajatuksia ja tunteita, siirretään itsensä mentaalisesti eräänlaiseen lintuperspektiiviin, josta käsin tarkasteltuna oma mieli ja sielu vaikuttaa erilaiselta. Oletuksena ei ole hävittää ei-toivottua, vaan perspektiivimuutoksin luoda joustavuutta.

Minua kiinnostaa, että miten mindfulness todella jalkauttaa ihmiseen tämän ajattelutavan muutoksen. Ja kykenevätkö siihen kaikki? Jotenkin tuntuu, että mikäli ihmisellä on sisäisiä resursseja suhteututtaa asioita; tunteitaan ja ajatuksiaan, hän alkaa tarpeeksi kypsyttyään tekemään niin joka tapauksessa. Minulle jää kysymysmerkiksi, mikä on mindfulnessin rooli tällaisessa viisaassa suhtautumisessa itseen ja maailmaan.

Lopulta kysymys lienee siitä, mikä on ihmisen kyky oppia ja muuttua. Tapa reagoida ahdistukseen, ja jo se, mistä ahdistuu, on ehkäpä aika pitkältikin synnynäistä, ja loput ympäristön syvästi juurruttamia toimintamalleja.

No, ehkä toisille ihmisille mindfulness sopii erityisen hyvin, ja joku toinen voisi taas hyötyä toisenlaisesta "ympäristön vaikutuksesta".

En ole koskaan harjoittanut mindfullnessia, mutta kuvauksissa siitä näen paljon yhtäläisyyttä taidemaailmaan. Nimittäin siihen, miten taidetta opetetaan tai miten sitä harjoitetaan. Taiteilijan on vaikeaa tuottaa mitään teosta, jos hän on kiinnittynyt totunnaisiin ajatusmalleihin tai hän ei pysty jonkinlaiseen "lintuperspektiiviin". Sillä hyvin syvälle menevästä yksilöllisen kokemuksen tunnistamisesta taide pyrkii löytämään yleisinhimillisiä kokemuksia. Hyvin intiimi ja yksityinen muuntuu yleiseksi ja kaikkia koskettavaksi tässä prosessissa. minfullnessissakin se oma tunne jollain tapaa luovutetaan pois itseltä olemaan "vain" tunnetta, kokemus. Vaikkapa materiaalia teokseen, mutta ei enää vain omaa yksityistä ja henkilökohtaista.

Näyttelemistä sivuaa tämä myös missä tunteet ovat rakennuspalikoita hahmon luomisessa. Tai, että tunnetaan hahmon kautta käyttäen ihan oikeita tunnekokemuksia, mutta silti ollaan koko ajan tietoisia lavalla olosta. Hieman skitsofreeninen ammatti.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ti 13.09.2016, 15:10:48

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

Ihmisen luontainen tila on, että tunteet vaikuttavat meihin ja meidän toimintaan. Negatiiviset tunteet ja stressi on kuin kipuaistimus: erittäin arvokasta tietoa siitä, mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Siksi on erittäin arveluttavaa pyrkiä jotenkin etäännyttämään itseään näistä tunteista ja niiden vallasta. Tunteet ovat linkki ihmisen ja todellisuuden välissä, eikä sitä linkkiä pidä mielestäni heikentää vaan vahvistaa. Jos jotain pelkää, tavoite ei ole, että pystyisi tekemään sitä jotain pelosta huolimatta, vaan se on viesti, että se jokin on meille haitallista. Vaikka yhteys ei ole aina täysin yksi-yhteen, se on kuitenkin hyvin arvokas ja sitä tulisi kuunnella.

Jos siis yrität opettaa itsesi etäännyttämään tunteet "omasta minästäsi", on suuri riski että kadotat oman minäsi kokonaan. Sitä kutsutaan minävaurioksi, eikä se todellakaan ole mikään leikin asia vaan vaikea psyykkinen ongelma, josta ei ole helppo palautua.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 13.09.2016, 16:08:32

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

Ihmisen luontainen tila on, että tunteet vaikuttavat meihin ja meidän toimintaan. Negatiiviset tunteet ja stressi on kuin kipuaistimus: erittäin arvokasta tietoa siitä, mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Siksi on erittäin arveluttavaa pyrkiä jotenkin etäännyttämään itseään näistä tunteista ja niiden vallasta. Tunteet ovat linkki ihmisen ja todellisuuden välissä, eikä sitä linkkiä pidä mielestäni heikentää vaan vahvistaa. Jos jotain pelkää, tavoite ei ole, että pystyisi tekemään sitä jotain pelosta huolimatta, vaan se on viesti, että se jokin on meille haitallista. Vaikka yhteys ei ole aina täysin yksi-yhteen, se on kuitenkin hyvin arvokas ja sitä tulisi kuunnella.

Jos siis yrität opettaa itsesi etäännyttämään tunteet "omasta minästäsi", on suuri riski että kadotat oman minäsi kokonaan. Sitä kutsutaan minävaurioksi, eikä se todellakaan ole mikään leikin asia vaan vaikea psyykkinen ongelma, josta ei ole helppo palautua.

Mutta sekä kipu että tunteet pitäis olla ohimeneviä. Kipu kroonistuessaan antaa täysin väärän viestin ja muuttuu itsessään ongelmaksi. Smoin tunteiden pitäisi tulla ja mennä, ei jäädä päälle. Varsinkin negatiivisiin tunteisiin uppoutuminen on toksista. Mutta stressiä aiheuttavat myös jatkuvat positiiviset tunnekuohut. Tunteiden pitää antaa "mennä läpi", vaikka niiden tuoman informaation voikin ottaa käyttöön.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ti 13.09.2016, 16:20:32

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 13.09.2016, 16:26:01

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No niinpä. Mindfullnessissa tunteista ei ole tarkoitus päästä eroon. Mutta tunteiden luonne on olla ohimeneviä. Kuten kivunkin. Mikä onkin sikäli hyvä esimerkki, että mindfullnessia käytetään kipupotilaiden auttamiseen. Tunteisiin ei tarvitse jäädä vellomaan, eikä niitä tarvitse tukahduttaa, hävetä tms. Siitä on kyse tässä "eivät määritä minua". Vihan tunne tulee, mutta myös menee ja sitten se on ohi. Vihan tunne on tyypillisesti tunne, jonka ohi menemistä kannattaakin hieman odottaa, ennen kuin ryntää toimimaan sen innoittamana.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ti 13.09.2016, 16:26:48

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

Ihmisen luontainen tila on, että tunteet vaikuttavat meihin ja meidän toimintaan. Negatiiviset tunteet ja stressi on kuin kipuaistimus: erittäin arvokasta tietoa siitä, mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Siksi on erittäin arveluttavaa pyrkiä jotenkin etäännyttämään itseään näistä tunteista ja niiden vallasta. Tunteet ovat linkki ihmisen ja todellisuuden välissä, eikä sitä linkkiä pidä mielestäni heikentää vaan vahvistaa. Jos jotain pelkää, tavoite ei ole, että pystyisi tekemään sitä jotain pelosta huolimatta, vaan se on viesti, että se jokin on meille haitallista. Vaikka yhteys ei ole aina täysin yksi-yhteen, se on kuitenkin hyvin arvokas ja sitä tulisi kuunnella.

Jos siis yrität opettaa itsesi etäännyttämään tunteet "omasta minästäsi", on suuri riski että kadotat oman minäsi kokonaan. Sitä kutsutaan minävaurioksi, eikä se todellakaan ole mikään leikin asia vaan vaikea psyykkinen ongelma, josta ei ole helppo palautua.

Totutusta poikkeava ja minusta ihan mahdollinen näkökulma. Liiallinen tunteiden " kuolettaminen " johtaa sairaaseen.maailmaan, vaikka voikin toimia yksilön kohdalla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 16:27:31

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

Ihmisen luontainen tila on, että tunteet vaikuttavat meihin ja meidän toimintaan. Negatiiviset tunteet ja stressi on kuin kipuaistimus: erittäin arvokasta tietoa siitä, mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Siksi on erittäin arveluttavaa pyrkiä jotenkin etäännyttämään itseään näistä tunteista ja niiden vallasta. Tunteet ovat linkki ihmisen ja todellisuuden välissä, eikä sitä linkkiä pidä mielestäni heikentää vaan vahvistaa. Jos jotain pelkää, tavoite ei ole, että pystyisi tekemään sitä jotain pelosta huolimatta, vaan se on viesti, että se jokin on meille haitallista. Vaikka yhteys ei ole aina täysin yksi-yhteen, se on kuitenkin hyvin arvokas ja sitä tulisi kuunnella.

Jos siis yrität opettaa itsesi etäännyttämään tunteet "omasta minästäsi", on suuri riski että kadotat oman minäsi kokonaan. Sitä kutsutaan minävaurioksi, eikä se todellakaan ole mikään leikin asia vaan vaikea psyykkinen ongelma, josta ei ole helppo palautua.

Minfulness-kurssilla jota kävin otettiin tämä huomioon. Harjoitettiin myös myötätunto-meditaatiota. Itseä, läheisiä ja kaikkia muita kohtaan.

Pelothan eivät usein ole merkki jonkin haitallisuudesta vaan ehkä jokin tilanne on joskus aiheellisesti vaikkapa lapsuudessa pelottanut ja se on jäänyt päälle niinkuin safiirikin kirjoitti. Samankaltainen tilanne olisi nyt turvallinen, mutta laukaiseekin pelkoreaktion vanhasta muistista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ti 13.09.2016, 16:28:24

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 16:30:37

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Se, että ymmärtää tunteiden olevan ohimeneviä ei ole etäännyttämistä. Mindfulness nimenomaan ei kehota tunteiden poistoon vaan niiden tarkastelua tunteen ollessa päällä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ti 13.09.2016, 16:36:40

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Se, että ymmärtää tunteiden olevan ohimeneviä ei ole etäännyttämistä. Mindfulness nimenomaan ei kehota tunteiden poistoon vaan niiden tarkastelua tunteen ollessa päällä.

Arvelisin useimpien ihmisten ainakin jossain määrin tarkkailevan vallitsevia tunteitaan ilman mindfullnessiakin. Ainakin minä teen niin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 16:41:54

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Se, että ymmärtää tunteiden olevan ohimeneviä ei ole etäännyttämistä. Mindfulness nimenomaan ei kehota tunteiden poistoon vaan niiden tarkastelua tunteen ollessa päällä.

Arvelisin useimpien ihmisten ainakin jossain määrin tarkkailevan vallitsevia tunteitaan ilman mindfullnessiakin. Ainakin minä teen niin.

Se on hyvä se. Lisäharjoittamisesta tuskin kenellekään haittaa on.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ti 13.09.2016, 16:49:24
Olisi tietysti hedelmällisempää, jos kaikki tietäisivät, mistä mindfulnessissa on kysymys, niin kekskustelisimme edes oikeasta asiasta. Voi olla, että osa, tai monikin täällä liittää mindfulnessiin asioita, jotka siihen eivät kuulu. Itsekään en mindfulnessia riittävän hyvin tunne, ja saattaa olla, että tämä keskustelu saa minut tuntemaan sitä vielä vähemmän.

Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että mindfulnessin tarkoitus ei ole etäännyttää tunteista, kuten sanottua. Vaan päinvastoin, eli elää todella siinä hetkessä, niiden tunteiden kanssa. Ottaa ne hyväksyvästi ja ystävällisesti vastaan ja tarkastella niitä, ja niistä tekemiämme tulkintoja. Mindfulness yrittää opettaa meitä siirtymään automaattiohjauksesta tietoisempaan reagointiin. Vaihdamme mielen vaihdetta ollaksemme täysillä tässä ja nyt. Mindfulnessia harjittaessamme havainnoimme, milloin mielemme siirtyy pois nykyhetkestä, ja palautamme sen sinne, missä oikeasti olemme. Tällöin meillä on mahdollisuus kohdata fyysiest aistimukset, ahdistuneet tunteet ja pelottavat ajatukset ja nähdä, miten ne ilmenevät ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Voi seisahtua, ja reagoida automaattiohjauksen sijaan omaan stressireaktioon tietoisesti.

Kirjassa oli esimerkki koiran kohtaamisessa kadulla (mielessään voi ajatella sitä omaa pelkoaan). Automaattireaktio kiristää lihakset ja saa mahan kipristämään. Mieleemme tulee muisto siitä, kun koira puri lapsena. Ajattelemme, että kaikki koirat ovat kamalan vaarallisia. Tämä koira puree minua, on päästävä karkuun. On hirveä olo. Ei pitäisi tuntea näin. Saatan pyörtyä. Sepä olisi noloa! APUA! Tunnemme pelkoa, vihaa ja häpeää.

Sen sijaan tietoinen reaktio voisi olla tällainen: Hidastamme kehoamme, havainnoimme hengitystämme, tunnemme jalkamme maassa. Ajatukset: Koira näyttää heiluttavan häntäänsä - se on siis iloinen, ei vihainen. Se on iso, mutta ihan erilainen koira puri minua. Se on kytkettynä, juuri nyt olen turvassa. Pelottava mielikuva on vain muisto kauan sitten tapahtueesta asiasta. Ei ihme, että muisto nousi mieleen. Aivoni toimivat niin suojellakseen minua. Ajatukseni eivät aina ole oikeassa. Vain kasvot ja hartiat tuntuvat kireiltä. Tällaiset tunteet väistyvät - ja todennäköisesti aika pian. On epämiellyttävää pelätä, mutta kyllä hankaliakin tunteita saa kokea. Tietoisesta reaktiosta seuraa, että tunnemme hyväntahtoisuutta, halua tukea ja tyynnytellä.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ti 13.09.2016, 16:49:31
Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Ihan mielenkiintoinen väite sinänsä. Mutta edelleenkin, mindfullness on aika kesyä tavaraa... Miten ikinä me täällä kirjoittelevat nyt olemme sitä esille tuoneetkaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ti 13.09.2016, 17:17:21
Istun juuri rantakivellä kuunnelle laineiden liplatusta, ja kirjoitan tätä, sen sijaan että keskittyisen tähän kauniiseen hetkeen. Hullua! Ei auta mindfulness. Mitä enemmän pyrkii ajatuksia kontrolloimaan: nyt pitäisi nauttia tästä hetkestä, ei miettiä jatkumon keskustelua, sitä vähemmän voi nauttia hetkestä. Ylipäätään olen onnellisempi vähemmän tietoisena, kuten jo alussa sanoin. Kun mieli ei tietoisesti tarkastele itseään, voi todella elää hetkessä. Floessa ihminen ei ole laisinkaan tietoinen itsestään , ja ihminen on onnellisimmillaan. Minusta tuntuu, ettei mindfulness ehkä kohdallani toimi, ainakaan sellaisena, kuin sen nyt ymmärrän.

Nyt kännykkä taskuun ja mieli vaeltakoon missä haluaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 17:37:28
Istun juuri rantakivellä kuunnelle laineiden liplatusta, ja kirjoitan tätä, sen sijaan että keskittyisen tähän kauniiseen hetkeen. Hullua! Ei auta mindfulness. Mitä enemmän pyrkii ajatuksia kontrolloimaan: nyt pitäisi nauttia tästä hetkestä, ei miettiä jatkumon keskustelua, sitä vähemmän voi nauttia hetkestä. Ylipäätään olen onnellisempi vähemmän tietoisena, kuten jo alussa sanoin. Kun mieli ei tietoisesti tarkastele itseään, voi todella elää hetkessä. Floessa ihminen ei ole laisinkaan tietoinen itsestään , ja ihminen on onnellisimmillaan. Minusta tuntuu, ettei mindfulness ehkä kohdallani toimi, ainakaan sellaisena, kuin sen nyt ymmärrän.

Nyt kännykkä taskuun ja mieli vaeltakoon missä haluaa.

Tarkkailun kohteenahan on tuntemukset ja aistimukset. Tai miten sen sanoo, olla läsnä tuntemuksissa ja aistimuksissa. Ei sitä mieltä tarvitse niin tarkkailla. Joka kerta kun havahtuu siihen, että on ollut ajatuksissaan saa mindfulness-papukaijamerkin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ti 13.09.2016, 17:49:47

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Se, että ymmärtää tunteiden olevan ohimeneviä ei ole etäännyttämistä. Mindfulness nimenomaan ei kehota tunteiden poistoon vaan niiden tarkastelua tunteen ollessa päällä.

En tiedä kuinka epäselvästi itseäni ilmaisen (siksi yritin kirjoittaa ylös yleisiä esimerkkejä): mutta juuri näin, tarkoitus on tulla sinuiksi tunteiden/ajatusten kanssa, ei päästä niistä eroon.

"Etäännyttämisellä itsestä" hain lähinnä sitä, kuinka ihmisen on mahdollista jäädä jumiin tiettyihin ajatuskaavoihin, tulkintoihin maailmasta, ja niihin liittyviin tunteisiin. Vaikka "olen kelvoton" ja sitä seuraava ahdistus. Mindfullness ei väittäisi, että sinulla ei ole tällaisia ajatuksia tai tunteita, vaan tavoittelisi tilannetta, jossa tunteisiin on mahdollista saada uudenlaisen suhteen. Että vaikka sinulla on tällaisia tunteita, eivät ne ole tyhjentävä selitys sinusta.

Lisää esimerkkejä: HOT, eli hyväksymis ja omistautumisterapia, on yksi mindfullnessin suuntaus. Siinä yhtäältä käsitellään tunteita ja ajatuksia; toisaalta käsitellään sitä millaisia arvoja ihmisellä on. Kysytään siis i.) millaisia arvoja sinulla on, millaista olisi tavoittelemasi merkityksellinen elämä; ja ii.) tunteiden ja ajatusten tuntemusta lisäämällä pohditaan, millaisia henkisiä esteitä sinulla on merkityksellisen elämisen suhteen.

Olen vakaasti eri mieltä Aelitan kanssa siitä, että tällainen ajattelu kuvaa narsismia tai tavoittelee omantunnon hiljentämistä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ti 13.09.2016, 19:08:31
Mindfullnessia tunnen vain pintapuolisesti, mutta jotenkin tämäntyyppisiin metodeihin hurahtaminen aiheuttaa kaksi vaaraa:

A) Alkaa hakea niistä perusteluja omille teoilleen, sellaisillekin, jotka maalaisjärjellä ajateltuna ovat selkeästi itsekkäitä ja toisia vahingoittavia.

B) Aletaan kieltää toisten, kyseistä oppia harjoittamattomien kokemuksia, toinen tuntee väärin, koska ei ole oikealla tavalla henkistynyt.

Voi olla, että mindfullness on huono esimerkki edellämainitusta, mutta noitten syitten takia kavahdan hiukan sitäkin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ti 13.09.2016, 19:26:34
Istun juuri rantakivellä kuunnelle laineiden liplatusta, ja kirjoitan tätä, sen sijaan että keskittyisen tähän kauniiseen hetkeen. Hullua! Ei auta mindfulness. Mitä enemmän pyrkii ajatuksia kontrolloimaan: nyt pitäisi nauttia tästä hetkestä, ei miettiä jatkumon keskustelua, sitä vähemmän voi nauttia hetkestä. Ylipäätään olen onnellisempi vähemmän tietoisena, kuten jo alussa sanoin. Kun mieli ei tietoisesti tarkastele itseään, voi todella elää hetkessä. Floessa ihminen ei ole laisinkaan tietoinen itsestään , ja ihminen on onnellisimmillaan. Minusta tuntuu, ettei mindfulness ehkä kohdallani toimi, ainakaan sellaisena, kuin sen nyt ymmärrän.

Nyt kännykkä taskuun ja mieli vaeltakoon missä haluaa.

Mielenrauhaa etsittäessä itämaisissakin uskonnoissa , zenissä, taolaisuudessa, buddhalaisuudessa pyritään unohtamaan se "minä", joka on ongelmien äiti ja sielu.

Toiminnassa se kyllä unohtuu ja suurin osa päivän askareista jää unohduksiin, tietoisuuden ollessa jakamaton.

Huomion keskittyessä entiseen (moniin eilisiin ja niistä tallennettuihin tunnepitoisiin "jäämiin ajatuksen palauttaessa ne uudelleen mielen pintaan)
Ollaan siinä murheiden suossa jota minuus tunteineen auttamatta vahvistaa ja niistä muistuttaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ti 13.09.2016, 20:54:52
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ti 13.09.2016, 21:11:21
Oma vähäinen kosketukseni mindfullnessiin on akateemista: tiedän aiheen tutkijoita, olen osallistunut yliopistokursseille aiheeseen liittyen. Mutta se ei ole kiinnostuksen kohteeni, enkä siis omaa sen syvällisempää otetta.

Mutta sikäli kun mindfullnessia puolustan, puolustan tätä tutkimukseen nojaavaa säiettä - en mitään ameriikkalaisia itsehoito-oppaita.

Olen siis tutustunut aiheeseen mielenterveyden ongelmien/uhkien näkökulmasta: mindfullness lievän masennuksen, uupumuksen, ahdistuneisuuden, jne. hoidossa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ti 13.09.2016, 21:19:01
Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.


Stressistä samaa mieltä.

Suhde tunteisiin katoaa nimenomaan jos niitä on tottunut torjumaan automaationa. Tunteiden ja tuntemusta parissa tulee olla. Jotta tunneolemiseen voi osallistua, täytyy joskus tiedostaa se, millä tavalla niitä torjuu, ja miten niistä livistää.

Tänään huomasin tenniksessä epäonnistumisten jälkeen, että kun on tehty asioita, ja tulos on huono, jää jäljelle huono fiilis. On siis tunteen vastaanottoa, kivojen ja vähemmän kivojen. Muuten ne tunteet kanavoituvat jotenkin hassusti.

Tunteet ja niiden kanssa pärjääminen on tosiaan ohjaavaa, ja pitemmän päälle ohjausapu poistaa stressiä. On vain saatava tunteiden olla ohjaksissa. Se voi jollekin olla päätös. Esim sen takia, ettei tunne ole koskaan oikeasti voinut olla läsnä. Tunteitten kanssa eläminen on hyvin vaaralliseksi koettu monissa yhteyksissä. Ei ihme, jos niitä hillitään, eikä niitä ilmaista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ti 13.09.2016, 21:27:56
Istun juuri rantakivellä kuunnelle laineiden liplatusta, ja kirjoitan tätä, sen sijaan että keskittyisen tähän kauniiseen hetkeen. Hullua! Ei auta mindfulness. Mitä enemmän pyrkii ajatuksia kontrolloimaan: nyt pitäisi nauttia tästä hetkestä, ei miettiä jatkumon keskustelua, sitä vähemmän voi nauttia hetkestä. Ylipäätään olen onnellisempi vähemmän tietoisena, kuten jo alussa sanoin. Kun mieli ei tietoisesti tarkastele itseään, voi todella elää hetkessä. Floessa ihminen ei ole laisinkaan tietoinen itsestään , ja ihminen on onnellisimmillaan. Minusta tuntuu, ettei mindfulness ehkä kohdallani toimi, ainakaan sellaisena, kuin sen nyt ymmärrän.

Onneksi mindfullness ei edistä pakoa tärkeäksi koetusta. Jatkumo voi merkitä jotain. Jos sen osuus olisi selvä, eikä tärkeyttä olisi tällä suunnalla, niin voisit vapautua laineiden liplatukseen, jne.

Toisaalta.

Kun on jollain suunnalla, niin siellä tulisi sitten olla. Kun miljöö on sellainen, johon ei kuulu esim Jatkumo, on sen tärkeys ehkä etusijaisempi. Siten Jatkumo on pakoa tärkeämmästä.

Mistä käsin arvioidaan, että joko rannalla, vai Jatkumossa? Vai voiko ne jotenkin yhdistää? Miksei yhdistäminen voisi myös olla se juttu? Jos ei hetimiten, niin ehkä pienen tottumuksen jälkeen?

Miten valita huomion kohteena oleva? Mikä palvelee? Mitä tulisi sitten palvella?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 21:47:34
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.

Juu, ei se ole väärin ajattelemista kun mieli harhailee. Se on vain hajamielistä. Jos se on sitä mitä kaipaat ja tarkoitat itsen unohtamisella ja hetkeen uppoutumisella juuri sitä niin se kuulostaa pakenemiselta.

Mikäs siinä jos se ei sinua haittaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ti 13.09.2016, 22:00:16
Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia.

Tunne ja merkitykselliseksi koettu tilanne liittyvät yhteen. Tunne kertoo tilanteen merkityksestä. Se on seuraus siitä, mitä on saatu aikaan. Kyseessä on aikaansaadun koenta.

Aikaansaadun (itse tai yhdessä tehtynä) kokeminen puolestaan on asia, joka ei välttämättä ole aina suotavaa. Kokeminen ilmenee, ja kertoo tilanteesta, ja kerronnasta voidaan olla eri mieltä, eikä tietyistä ulostuloista olla kovin kiinnostuneita, tai niitä ei kovasti toivota.

Ihminen ei vieroitu omista tunteistaan ilman hyvää syytä. Täytyy olla painavaa, että niin merkittävä osa itseä blokataan tosta vain. Sitä painavaa tosin riittää monesti.

Yhden stressittömyyden minimointi voi merkitä toisen dissosiaatiota. Erilaiset vastaanotot (patologiseksi katsotut, jne) eivät siten ole yksilöihin sidottu juttu, vaan "kommunikaatiotalouden" aikaansaannos.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ti 13.09.2016, 22:23:09

"Etäännyttämisellä itsestä" hain lähinnä sitä, kuinka ihmisen on mahdollista jäädä jumiin tiettyihin ajatuskaavoihin, tulkintoihin maailmasta, ja niihin liittyviin tunteisiin.

Tämä on tyypillistä mindfulnessista ja muista vastaavista aiheusta keskustelulle. Joku kertoo hyvänä asiana, että oppii etäännyttämään tunteet ja ajatukset "minästä". Kommentoin sitä, että etäännyttäminen on haitallista ja pikemminkin pitäisi yrittää pysyä yhteydessä omiin tunteisiinsa. Vastakommentti siihen on aina, että "en oikeasti tarkoittanut etäännyttämistä vaan jotain muuta".

Samoin tämä mindfulnessin tavoite, ettei ole tunteidensa ja ajatustensa vallassa. Esitän, että tunteiden ja ajatusten koko pointti ja funktio on, että olemme niiden vallassa, teemme asioita, jotka tuntuvat hyvältä, emme pysty tekemään asioita, jotka tuntuvat pahalta jne. Tämä tunteiden vallassa oleminen on hyvin tärkeää ihmisen psyykkiselle terveydelle. Sitten mindfulnessin puolustaja rientää korjaamaan omia sanojaan, että ei oikeastaan tarkoittanutkaan tunteiden vallasta vapautunista vaan jotain muuta.

Ongelma tässä on, että mindfulness ja muut vastaavat haluavat opettaa jotain muuta kuin mitä oikeasti opettavat. Ongelma tulee siitä, että oppilaat voivatkin oikeasti oppia sitä mitä opetetaan eikä sitä mitä halutaan opettaa. Oppilaat voivat oikeasti oppia etääntymään tunteistaan ja "vapautumasn tunteiden vallasta", koska kuvittelevat sen olevan tavoite. Mindfulness oikeastaan siis laskee sen varaan, että eivät ihmiset oikeasti opi sitä mitä heille opetetaan (haitallista) vaan jotain muuta (terveellistä). Itselläni ei ole siitä syystä luottoa näihin enää tippaakaan.

Olen vakaasti eri mieltä Aelitan kanssa siitä, että tällainen ajattelu kuvaa narsismia tai tavoittelee omantunnon hiljentämistä.

Olet siis eri mieltä siitä, että tunteista etääntyminen ja tunteiden vallasta vapautuminen olisi haitallista? Vai eri mieltä siitä, että mindfulness opettaa juuri noita asioita? Vai siitä että ihmiset voisivat oikeasti myös oppia niitä?

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ti 13.09.2016, 22:55:41

"Etäännyttämisellä itsestä" hain lähinnä sitä, kuinka ihmisen on mahdollista jäädä jumiin tiettyihin ajatuskaavoihin, tulkintoihin maailmasta, ja niihin liittyviin tunteisiin.

Tämä on tyypillistä mindfulnessista ja muista vastaavista aiheusta keskustelulle. Joku kertoo hyvänä asiana, että oppii etäännyttämään tunteet ja ajatukset "minästä". Kommentoin sitä, että etäännyttäminen on haitallista ja pikemminkin pitäisi yrittää pysyä yhteydessä omiin tunteisiinsa. Vastakommentti siihen on aina, että "en oikeasti tarkoittanut etäännyttämistä vaan jotain muuta".

Samoin tämä mindfulnessin tavoite, ettei ole tunteidensa ja ajatustensa vallassa. Esitän, että tunteiden ja ajatusten koko pointti ja funktio on, että olemme niiden vallassa, teemme asioita, jotka tuntuvat hyvältä, emme pysty tekemään asioita, jotka tuntuvat pahalta jne. Tämä tunteiden vallassa oleminen on hyvin tärkeää ihmisen psyykkiselle terveydelle. Sitten mindfulnessin puolustaja rientää korjaamaan omia sanojaan, että ei oikeastaan tarkoittanutkaan tunteiden vallasta vapautunista vaan jotain muuta.

Ongelma tässä on, että mindfulness ja muut vastaavat haluavat opettaa jotain muuta kuin mitä oikeasti opettavat. Ongelma tulee siitä, että oppilaat voivatkin oikeasti oppia sitä mitä opetetaan eikä sitä mitä halutaan opettaa. Oppilaat voivat oikeasti oppia etääntymään tunteistaan ja "vapautumasn tunteiden vallasta", koska kuvittelevat sen olevan tavoite. Mindfulness oikeastaan siis laskee sen varaan, että eivät ihmiset oikeasti opi sitä mitä heille opetetaan (haitallista) vaan jotain muuta (terveellistä). Itselläni ei ole siitä syystä luottoa näihin enää tippaakaan.

Olen vakaasti eri mieltä Aelitan kanssa siitä, että tällainen ajattelu kuvaa narsismia tai tavoittelee omantunnon hiljentämistä.

Olet siis eri mieltä siitä, että tunteista etääntyminen ja tunteiden vallasta vapautuminen olisi haitallista? Vai eri mieltä siitä, että mindfulness opettaa juuri noita asioita? Vai siitä että ihmiset voisivat oikeasti myös oppia niitä?
On pakko rientää, koska saan tunteen että luet  minua ilkeämielisesti/ivallisesti.

Jos mindfullnessin tavoitteisiin kuuluu olla yhteydessä maailmaan ja antaa tilaa/tarkastella tunteita, on erikoista ehdottaa kuinka mieleen tulevat seuraukset ovat toisten vahingoittaminen ja tunteiden hylkääminen maailman ja ihmisen välisenä linkkinä.

Tutkimustulokset joihin olen törmännyt ovat todenneet että mindfullnessmetodit ovat ennemmin toimivia apuvälineitä monissa eri mielenterveyden haasteissa, kuin minää hajottavia, hämmennystä luovia, empatiaa tuhoavia välineitä. (Vai onko sinulla esittää tutkimustuloksia tästä haitallisuudesta?)

Hyökkäyksesi mindfullnessia vastaan on niin demonisoivaa, niin jyrkkää, että sekin aiheuttaa sanomisien selittelyjä: en olisi uskonut että ketjn pohdinnoista olisi voinut lukea noin kammottavalta kuulostavia asioita: narsismi, minähäiriö, empatian vieminen, ihmisille pahan tekeminen, "väärien" asioiden opettaminen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ti 13.09.2016, 23:03:14


Samoin tämä mindfulnessin tavoite, ettei ole tunteidensa ja ajatustensa vallassa. Esitän, että tunteiden ja ajatusten koko pointti ja funktio on, että olemme niiden vallassa, teemme asioita, jotka tuntuvat hyvältä, emme pysty tekemään asioita, jotka tuntuvat pahalta jne. Tämä tunteiden vallassa oleminen on hyvin tärkeää ihmisen psyykkiselle terveydelle. Sitten mindfulnessin puolustaja rientää korjaamaan omia sanojaan, että ei oikeastaan tarkoittanutkaan tunteiden vallasta vapautunista vaan jotain muuta.

Vaikea keskustella jos tarkoitamme sanoilla eri asioita. Minulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa sitä ettei käyttäytymistä voisi kontrolloida, jos olisin peloissani niin olisin lamaantunut. Jos vihainen niin vahingoittaisin vastaantulijoita.

Sen sijaan, että tuntisin pelkoa, mutta kykenisin toimimaan ja vihaisena en olisi muille vaaraksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ti 13.09.2016, 23:26:35
... Itselläni ei ole siitä syystä luottoa näihin enää tippaakaan.


Jos tuntemukset antava tilanteille merkityksen, ja tuntemukset kertovat tilanteen kestämättömyydestä, niin tilanne on se, mitä tulisi välttää. Tässä ei auta kuin olla toisenlaisissa tilanteissa, tai tehdä tilanteista erilaisia, jotta tuntemuksia ajatellen ne kohdattavat tilanteet olisivat kestettäviä tai kivoja.

Tuntemusongelma on usein sovittautumisen ongelma. Sovittautuminen ei puolestaan ole läpihuutojuttu. Kaikille ei riitä tilaa, jos ylimääräistä tilaa ylipäätään halutaan myöntää tarvitseville. Tilannehankaus on asia, joka voi olla toivottua. Etenkin jos hankaamattomuuden haku kuormittaisi, tai se voisi olla uhka hyvätilanteiselle.

Tilanne koostuu jostakin, ja tiettyä tilannetta seuraa aina tietty tunne, kun kokija on tietynlainen. Sama tilanne voidaan ottaa eri tavoin. Tilannetta voi tulkita niin, ettei hiertävyyttä ilmene. Tilanteiden ei tarvitse olla samoja kaikille.

Jos tunne auttaa tilanteiden rakentelussa sopivammaksi, niin kai ne tunteet auttaa löytämään tilanteista sen, mikä niissä on hyvää, ja mikä on vielä otettavissa. Tunne-tilanne-kytkös kankeasti tulkittuna on sitä, tietty tilanne, ja tietty tunne. Tilaa ei ole kuin yhdelle. Jos tunne auttaa muuttamaan tilannetta suotuisammaksi, niin auttaa se tunne myös muuttamaan tilanteenottajaa. Mitäs vikaa tässä on? Sovittautuminen ja tarpeiden saavutus lisääntyy tilanteeseen liittyjillä. Jos tilanteisiin ja yhteyksiin ei liity mitään, josta voisi seurata jotain positiivista tuntemusta, voi sitten valita yhteytensä ja siten erilaiset kohdattavat tilanteensa toisaalla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ti 13.09.2016, 23:31:56
A: Olet merkinnyt arvoksesi fyysisestä kunnostasi huolen pitämisen.
B: Kyllä, teen istumatyötä, enkä haluaisi rapautua: haluaisin käydä lenkillä ja kuntosalilla enemmän.
A: Kuinka usein nyt käyt?
B: No.. ehkä kerran viikossa lenkillä, salilla en ole käynyt kohta vuoteen.
A: Mitä syitä sinulla on olla toimimatta arvojesi mukaisesti?
B: Olen vain töiden jälkeen niin väsynyt, jään tekemään jotain muuta, katsomaan televisiota tai.. välillä tunnen itseni melkoiseksi luuseriksi, sitä vain siirtää lähtemistä seuraavaan päivään, kun ei enää ole väsynyt, kun ei sada vettä, kun ei... niin.
A: Oletko selvittänyt onko väsymyksen tunteesi taustalla joitain terveydellisiä seikkoja?
B: Otin asian esille kun minulle tehtiin vuotuinen terveystarkastukseni: mitään huolestuttavaa ei löytynyt.
A: Väsymyksen tunnetta voi aiheuttaa muukin kuin fyysinen syy: huono viihtyminen työpaikalla, perhehuolet, masennus, jne.
B: NIin, olen mä näitäkin miettinyt, mutta en tiedä...
A: Taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia. Meidän tulisi lähteä siitä, että väsymyksen tunteesi ei estäisi sinua toimimasta arvojesi mukaisesti: luuletko että ennen ensi kerran mindfullnessaistuntoa voisimme ottaa kotitehtäväksi pienen arvopohjaisen harjoituksen?
B: Mitä tarkoitat?
A: Että päättäisit lähteä lenkille tai salille huolimatta väsymyksen tunteestasi. Voit asettaa tavoitteeksi esimerkiksi 3 arvojen mukaista tekoa ennen ensi viikkoa. Esimerkiksi niin, että päätät lähteä lenkkipolulle maanantaina, satoi tai paistoi.
B: Joo, se käy.
A: Ja tässä ajan mittaan yritämme tutustua paremmin näihin tunteisiisi: kuin ne olisivat kumppaneitasi, eivätkä vihollisiasi, jotka estävät sinua toimimasta arvojesi mukaisesti. Emme kuitenkaan saa väheksyä tunteitasi, mutta emme myöskään ihmisen tarvetta elää arvojensa mukaista, merkityksellistä elämää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 14.09.2016, 05:54:04
Esitän, että tunteiden ja ajatusten koko pointti ja funktio on, että olemme niiden vallassa, teemme asioita, jotka tuntuvat hyvältä, emme pysty tekemään asioita, jotka tuntuvat pahalta jne. Tämä tunteiden vallassa oleminen on hyvin tärkeää ihmisen psyykkiselle terveydelle.

Saisit oikeastaan hieman perustella tätä. Tunteiden ja ajatusten vallassa ajelehtivasta haavanlehdestä saisi vedettyä myöskin todella äärimmäisiä tulkintoja, mutta eniten ehkä ihmetyttää että mikä ihmeen doktriini sanoo näin? Onko tämä nyt joku uusin villitys koulupsykologiassa vai ihan oma kärjistyksesi? On kyllä todella hämmästyttävän äärimmäinen mielipide, joka ansaitsee tulla hieman valotetuksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ke 14.09.2016, 08:10:49
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.

Juu, ei se ole väärin ajattelemista kun mieli harhailee. Se on vain hajamielistä. Jos se on sitä mitä kaipaat ja tarkoitat itsen unohtamisella ja hetkeen uppoutumisella juuri sitä niin se kuulostaa pakenemiselta.

Mikäs siinä jos se ei sinua haittaa.

En minä oikein tiedä, mitä sitten pakenisin. Minä vaan olen sellainen ihminen, että ruukaan pääni sisällä pohtia paljon asioita. Minusta olisi pakenemista, jos en esimerkiksi tunteitani kohtaisi analyttisemmassa mielessä.  Jos tämä asioiden perkaaminen päässä on mindfulnessissa jotain, mistä pitäisi päästä eroon, niin kuulostaa todella luonnonvastaiselta minulle. Luultavasti kyse voi kuitenkin olla siitä, että mindfulness ei ainakaan tuossa kohtaa aukene minulle oikein. Kai mindfulnessissakin saa ajatella ja tehdä tulkintoja (koira-esimerkissä ainakin), mutta tulkintojen pitää olla oikeita. Tosin siihen olen aina pyrkinyt. Ehä mie edelleenkään tiiä!

Ehkä ongelma on, ettei minulla ole mitään tiettyä "ongelmaa", johon hakisin apua mindfulnessista. Niin en sitten osaa sitä jotenkin kokonaisvaltaisesti soveltaa.  En tiedä, milloin pitäisi tarkkailla kehon tuntemuksia, milloin saa tehdä tulkintoja jne. Jonkun tietyn asian ymärille olisi ehkä helpompi luoda mindfulness-ratkaisukehä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ke 14.09.2016, 08:31:58

Tunne tuo osansa tilanteisiin. Muustakin tietoisena ei ihmisen tarvitse kuitenkaan olla täysin tilannesidonnainen esim tunteiden voimakkuuteen vedoten. Ahdas olotila on tilanteen kannalta tärkeä ja korostaa välittömän toimintavalmiuden tärkeyttä. Välittömyyspainotteinen toimitapa on poikkeustilanteita varten mikäli kosketustapa on jotenkin vaarallinen tai vahingollinen. Joskus voi joutu primitiiveilemään eli turvautumaan elimistön reaktiopalveluihin. Ihmisyys on kuitenkin enemmän tulipalotilanteiden välttämistä. Ahtaasta tilanteesta voi yleensä oppia jotain mutta usein vasta kun tilanne on ohi ja sopivaa vapautta on parempaan kelailuun. Tunne auttaa hetkessä. Järki auttaa joutumasta tunneahtauksiin. Mindfullness voisi olla vapauden hakemista myös hetkeen mikäli vapaammalle on yhtään mahdollisuutta. Vapaus on asia jonka puolesta on sitouduttava taistelemaan. Ehkä myös tilannesidonnaisemmin kuin on ollut aiemmin tapana. ?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 08:42:23

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Jaa, että kun on vihainen, niin pitää oikein velloa tuossa tunteessa ja pyrkiä kaikin tvoin sitä ylläpitämään ja kiihottuman sen kuohunnsta? Mieluummin vielä syytämään julmia snoja vihn kohteelle ja tilaisuuden tullen ryhtymään aggressiiviseksi? Näin tulee toimia vaikkapa vanhempana, kun lapsen toiminta ärsyttää.

Etäännyttämisneuvoa ei anneta "yleisellä tasolla" mindfullnessissa, vaan tehdään erilaisia harjoituksia, joissa omai tunteita pyritään havainnoimaan. Havainnointi ei ole mahdollista ilman jonkin asteista pyrkimystä tarkkailla "etäämmältä". Tällaista tarkkailua on jo se, että tunteen nimeää. Silloin JO näkee itsensä ja tuon tunteen erillisinä tai eriteltävissä olevina. Myös vaikkapa se, että nimeää jalkansa tai kätensä, on erittelyn ja etäännyttämisen vaativa teko. Näen itseni, mutta pystyn erottelemaan kehostani vaikkapa peukalon, joka on toki osa minua, vaan ei määritä minua, joka ei ole minä. Minulta voisi jopa poistaa peukalon, mutta silti minuuteni ei muuttuisi. Olisin vain yksipeukaloinen, jonka voisin toki kokea suurena menetyksenä ja minäkuvaani kajoamisena, mutta toisaalta voisin myös olla suuremmin järkkymättä ja vain justeerata kuvaani itsestäni sellaisen yksipeukaloisen sunntaan. Suorastaan laajentaa minuuttani sisältämään myös tällaisen vajavuuden tuoman lisän, jolla yhtenä aspektina minussa on amputoidun ihmisen kokemus.

Kivun tunne on myös aika hyvä kuvaamaan tuota mindfullnessin kehotusta. Kivun ohimenevyys on aika oiva ajatus sen sietämisessä. Myös minuutensa etäännyttäminen kivusta lienee aika tarpeellinen, jos kipu jatkuu pidempään. Muutoinhan juttu alkaa olla jokseenkin sietämätöntä. Mitä pidempään kipu kwstää, sitä suurempi riski on sen kroonistumiseen. Kroonisen kivun funktio vaarst varoittamisena on lakannut. Itse kivun aiheuttajakin on saattanut poistua, mutta kipu itsessään on jäänyt päälle. Silloin se ongelma ja vaiva on todellakin itse kipu. Sitä ei voi poistaa, vaikka jopa kehonosa, joss kipu tuntuu olisi poistettu (haamukipu). Muutoinkin "validien" kipuviestien" lisäksi on tiloja / tilanteita, jolloin kipu varoittaa, vaikka vaaraa ei ole. Jopa ohjaa tekemään haitallisia asioita tai välttämään hyödyllisiä asioita.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Juha - ke 14.09.2016, 08:43:17

Tunteen ohjaama järki tai linja.
Linjoissa kulkeva tunne.

Vai vamma ja vammautuminen?

Kumpaakin syytä kuunnella.
Ellei se rakenne tarvitse dynamiittia.
Tai tunne jyrän alle joutumista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 08:50:58

Mindfullness haluaa ehdottaa, että tilanteiden herättämät tunteet ja ajatukset eivät määritä ihmistä: wade on huone, johon ajatuksia tulee ovista ja ikkunoista. Voin antaa ajatusten tulla ja mennä, niiden ei tarvitse määritellä minua. Opettelen tarkastelemaan ajatuksiani tällaisina itsestäni irrallisina entiteetteinä. Ajatus ei ole normaalin yksilökeskeisen psykologian tapaan etsiä "huonoja" skeemoja ja muuttaa niitä, vaan hyväksyä olemassaolevat skeemat, antaa niiden tulla, tarkastella niitä, ja sitä kautta etäännyttää ne omasta minästään.

Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä.

No eikä ole, jotain suhteellisuutta nyt sentään. Välillä tähän ihmeelliseen tunteet edellä menevään nykymaailmaan kaipaisi enemmän ryhtiä ja kunnon "sielun hygieniaa".

No siinähän tuli painavat perustelut!

Osa ihmisistä on jo valmiiksi dissosioivia eli liian etääntyneitä omista tunteistaan. Ongelma on pikemminkin, että ihmiset jaksavat stressiä liian pitkään. Sillä on arvaamattomia seurauksia. Tällaisen etäännyttämisneuvon antaminen on sikäli aika vastuutonta noin yleisellä tasolla. Vain henkilön psyykkiseen tilaan perehtyneen ammatti-ihmisen pitäisi antaa tuollaisia neuvoja.

Joten heidän tosiaan tulisi harjoittaa mindfullnessia ja keskittyä tunnistamaan nuo tunteensa. Nehän eivät varsinaisesti ole minnekään kadonneet, mutta oma kyky tunnistaa niitä, ehkä nimetä niitä - ja näin havainnoida niiden itselle tuottamia toimintatapoja - on heikentynyt. Sepä se onkin kimuranttia tuossa tunteistaan etääntymisestä, etteivät ne tunteet oikeesti minnekään ole kadonneet. Eivätkä varsinkaan tunteiden aiheuttamat vaikutukset toimintaan. Toimintaa vain on paljon vaikeampaa ohjata, jos ei noita tunteitaan tunnista.

Jos kyse on jo sairauden tasolle päässeestä psyykkisestä ongelmasta, on totta tosiaan parempi kääntyä terveydenhuollon palvelujen puoleen. Ei hakeutua mindfullness-viikonloppukurssille.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 09:00:20

Vaikea keskustella jos tarkoitamme sanoilla eri asioita. Minulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa sitä ettei käyttäytymistä voisi kontrolloida, jos olisin peloissani niin olisin lamaantunut. Jos vihainen niin vahingoittaisin vastaantulijoita.

Sen sijaan, että tuntisin pelkoa, mutta kykenisin toimimaan ja vihaisena en olisi muille vaaraksi.

Tämä juuri on se ongelma. Jos sanotaan ihan vain, että tunteiden vallassa oleminen on jotenkin huonoa, kuten mindfulnessin nimissä sanotaan, toiset yhdistävät siihen jotain oletuksia käyttäytymisestä tai ratkaisuista, toiset taas eivät. Senpä takia juuri pitäisi miettiä tarkkaan, MITÄ oikeastaan opettaa. Jos tarkoitus on opettaa, miten tunteisiin kannattaa suhtautua, kun on tunteen vallassa, silloin EI kannattaisi opettaa, että tunteen vallasta pitää ensin vapautua tai etääntyä. Ihmisissä kun on sellaisiakin, jotka oppivat sitä mitä opetetaan eivätkä tajua niitä ääneenlausumattomia tausta-ajatuksia, jotka antavat aivan eri viestin.

Tässä mindfulnessissa siis kritisoin juuri sitä ajatusta, että tunteiden vallassa oleminen on huonoa ja tunteista etääntyminen on tavoiteltavaa. Ei ne ole. Kannattaa oppia tiedostamaan tunteita juuri sen kautta, että antaa tunteiden vallata itsensä. Niitä ei tarvitse pitää erillään itsestä. Jos et ole tunteen vallassa, et tiedä, miten se tunne sinuun vaikuttaa, jolloin et myöskään oikeasti pääse tutustumaan kunnolla näihin tunteisiin.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 09:00:57
Jos kyse on jo sairauden tasolle päässeestä psyykkisestä ongelmasta, on totta tosiaan parempi kääntyä terveydenhuollon palvelujen puoleen. Ei hakeutua mindfullness-viikonloppukurssille.

Toistan nyt tässä, jos joltakulta jäi huomaamatta, että käsitykseni mindfullnessista perustuu juuri sen kliiniseen käyttöön - ei itsehoito-oppaisiin ja vkl-kurssituksiin. Jolloin sitä voidaan käyttää esimerkiksi masennuksen, työuupumuksen, jne. hoidossa.

Amerikkalaisten gurujen oppaat eivät minua kiinnosta, on aiheena sitten mindfullness, asunnon siistinä pitäminen tai yksisarvishoito.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 09:17:16
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.

Juu, ei se ole väärin ajattelemista kun mieli harhailee. Se on vain hajamielistä. Jos se on sitä mitä kaipaat ja tarkoitat itsen unohtamisella ja hetkeen uppoutumisella juuri sitä niin se kuulostaa pakenemiselta.

Mikäs siinä jos se ei sinua haittaa.

En minä oikein tiedä, mitä sitten pakenisin. Minä vaan olen sellainen ihminen, että ruukaan pääni sisällä pohtia paljon asioita. Minusta olisi pakenemista, jos en esimerkiksi tunteitani kohtaisi analyttisemmassa mielessä.  Jos tämä asioiden perkaaminen päässä on mindfulnessissa jotain, mistä pitäisi päästä eroon, niin kuulostaa todella luonnonvastaiselta minulle. Luultavasti kyse voi kuitenkin olla siitä, että mindfulness ei ainakaan tuossa kohtaa aukene minulle oikein. Kai mindfulnessissakin saa ajatella ja tehdä tulkintoja (koira-esimerkissä ainakin), mutta tulkintojen pitää olla oikeita. Tosin siihen olen aina pyrkinyt. Ehä mie edelleenkään tiiä!

Ehkä ongelma on, ettei minulla ole mitään tiettyä "ongelmaa", johon hakisin apua mindfulnessista. Niin en sitten osaa sitä jotenkin kokonaisvaltaisesti soveltaa.  En tiedä, milloin pitäisi tarkkailla kehon tuntemuksia, milloin saa tehdä tulkintoja jne. Jonkun tietyn asian ymärille olisi ehkä helpompi luoda mindfulness-ratkaisukehä.

Analyyttisyys edellyttää jonkin tason etäännyttämistä. Jo tarkkailu on mahdotonta, jos et pysty sen vertaa tarkkailusi kohteesta olemaan etäällä, että pystyisit sen nimeämään ja näkemään, missä sen rajat ovat kaikkeen muuhun olevaiseen nähden. Ajattelepa vaikkapa kirjoittamisen aktiasi. Kun keskityt pohtimaan, miten sanottavasi muotoilisit ja naputtelemaan sanoihisi tarvittavia kirjaimia, et luultavasti ole kovinkaan tietoinen siitä, mitä vasen jalaksi tekee tai miltä se juuri nyt tuntuu. Se vain kuuluu osana sinua mukaan siihen kokonaistuntemukseen, joka toimintasi hetkellä vallitsee. Mutta - voit myös muuttaa havainnointiasi ja päättääkin ryhtyä - siinä kirjoittamisesi ohessa - havainnoimaan erityisesti tuon vasemman jalkasi tilaa ja siihen liittyviä tuntemuksia. Jotta voisit näin tehdä, sinun täytyy ensinnäkin erottaa kokonaisolemuksestasi tuo vasen jalkasi. Etäännyttää minuutesi siitä - vaikka se on osa sinua. Piirtää rajat sille, mikä on minä, jolla tarkkailen, ja minun vasen jalkani, jota minuuteni tarkkailee. Näin olen "vaarallisesti" etääntynyt vasemmasta alaraajastani, mutta siltikään en ole muuttunut siitä millään tavalla erilliseksi. Se on edelleen varsin selkeästi osa kehoani, se ei ole kadonnut minnekään, pystyn täysin hallitsemaan sen liikkeitä. Olen vain huomattavasti tietoisempi siitä, miltä se tuntuu, missä asennossa se on ja kuinka voimakkaasti se painuu vasten lattiaa. Voisi käydä toisinkin. Kiihkeästi kirjoittaessasi saattaisit tiedostamattasi istua hieman huonossa asennossa ja pysyä siinä pitkään, kun ajattelusi on kiinnittynyt kirjoittamiseen ja sanavalintoihin. Et huomaa, että penkin reunan painallus ja liikkumattomuus saa jalkasi puuduksiin. Yhtäkkiä jalastasi katoaa tunto, eikä se oikein kunnolla edes tottele käskyjäsi. Et pysty enää jatkamaan kirjoittamistasi, vaan sinun on pakko muuttaa asentoa ja yrittää saada veri jälleen kiertämään jalassasi. Silti aluksi sen liikkeet ovat holtittomia, eikä käveleminen tahdo kunnolla onnistua. Näin kävi, koska työnsit pois ne viestit, joita varmasti sait jalastasi jo paljon aiemmin. Lopulta et voinut enää niitä ohittaa, mutta tilanne oli jo päässyt aika pitkälle.

Mindfullnessissa se juttu on tuo vasemman jalan havainnointi. Se ei ole varaallista, eikä se saa jalkaa katoamaan minnekään, irtaantumaan kehosta. Samoin ne tarkkailtavat tuntee pysyvät omina, ne eivät katoa, mutta havainnointi ei ole mahdollista, ellet pysty piirtämään mielessäsi rajaa itsesi ja tunteittesi välille. Raja ei kuitenkaan ole yhtään sen erottelevampi kuin tuo vasemman jalan ajattelemisessa tarvittava. Tunteet eivät katoa, eivät jää tuntemattomiksi. Mutta niiden asema suhteessa itseen asetetaan paikoilleen. Ei mitätöidä, ei tukahduteta, mutta ei myöskään anneta niiden vallata kokonaan, antaa peittää alleen kaikkea muuta, kiihdytetä ja ylläpidetä kestoansa pidemmiksi. Tunteet nimetään, mutta ei anneta tunnekuohun määritellä minuutta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 09:18:49


Samoin tämä mindfulnessin tavoite, ettei ole tunteidensa ja ajatustensa vallassa. Esitän, että tunteiden ja ajatusten koko pointti ja funktio on, että olemme niiden vallassa, teemme asioita, jotka tuntuvat hyvältä, emme pysty tekemään asioita, jotka tuntuvat pahalta jne. Tämä tunteiden vallassa oleminen on hyvin tärkeää ihmisen psyykkiselle terveydelle. Sitten mindfulnessin puolustaja rientää korjaamaan omia sanojaan, että ei oikeastaan tarkoittanutkaan tunteiden vallasta vapautunista vaan jotain muuta.

Vaikea keskustella jos tarkoitamme sanoilla eri asioita. Minulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa sitä ettei käyttäytymistä voisi kontrolloida, jos olisin peloissani niin olisin lamaantunut. Jos vihainen niin vahingoittaisin vastaantulijoita.

Sen sijaan, että tuntisin pelkoa, mutta kykenisin toimimaan ja vihaisena en olisi muille vaaraksi.

Ihminen kontrolloi normaalisti tunteitaan, jotta selviäisi arjesta. Jos antaisi väsymykselle heti periksi, ei voisi käydä töissä eikä kovin paljon muutakaan puuhailla ja jos vihaisena menisi kadulle iskemään ihmisiä sormilla silmiin, niin joutuisi oikeuteen.

Täydellisestä itsekontrollin puutteesta kärsivät henkilöt lienevät vankiloissa tai muissa laitoksissa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 09:22:39
... Itselläni ei ole siitä syystä luottoa näihin enää tippaakaan.


Jos tuntemukset antava tilanteille merkityksen, ja tuntemukset kertovat tilanteen kestämättömyydestä, niin tilanne on se, mitä tulisi välttää. Tässä ei auta kuin olla toisenlaisissa tilanteissa, tai tehdä tilanteista erilaisia, jotta tuntemuksia ajatellen ne kohdattavat tilanteet olisivat kestettäviä tai kivoja.

Näinkö ohjeistisit vaikkapa ohmistä, joka pelkää sosiaalisia tilanteita? Tunne kertoo oikein, että parasta pysyä neljän seinän sisällä, sillä todellakin ovesta ulso astuminen on vaarallista. Siksi sydän hakkaa ja kämmenet hikoaa. Ihminen, joka kohtaa tunteensa, eikä ole niistä etääntynyt, siis uskoo tunteidensa viestin ja linnottautuu loppuelämäkseen kotiin. Sen sijaan vaarallisesti tunteistaan etääntynyt, pyrkii hakemaan apua ja siedättymään sosiaalisiin tilanteisiin vähitellen pienin askelin. Hirveän vaarallinen tapa toimia? Ilman muuta, koska se sydänhän hakkaa ja kämmenet hikoavat. Eihän tunteet voi valehdella ja varoittaa väärin?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 09:24:13
A: Olet merkinnyt arvoksesi fyysisestä kunnostasi huolen pitämisen.
B: Kyllä, teen istumatyötä, enkä haluaisi rapautua: haluaisin käydä lenkillä ja kuntosalilla enemmän.
A: Kuinka usein nyt käyt?
B: No.. ehkä kerran viikossa lenkillä, salilla en ole käynyt kohta vuoteen.
A: Mitä syitä sinulla on olla toimimatta arvojesi mukaisesti?
B: Olen vain töiden jälkeen niin väsynyt, jään tekemään jotain muuta, katsomaan televisiota tai.. välillä tunnen itseni melkoiseksi luuseriksi, sitä vain siirtää lähtemistä seuraavaan päivään, kun ei enää ole väsynyt, kun ei sada vettä, kun ei... niin.
A: Oletko selvittänyt onko väsymyksen tunteesi taustalla joitain terveydellisiä seikkoja?
B: Otin asian esille kun minulle tehtiin vuotuinen terveystarkastukseni: mitään huolestuttavaa ei löytynyt.
A: Väsymyksen tunnetta voi aiheuttaa muukin kuin fyysinen syy: huono viihtyminen työpaikalla, perhehuolet, masennus, jne.
B: NIin, olen mä näitäkin miettinyt, mutta en tiedä...
A: Taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia. Meidän tulisi lähteä siitä, että väsymyksen tunteesi ei estäisi sinua toimimasta arvojesi mukaisesti: luuletko että ennen ensi kerran mindfullnessaistuntoa voisimme ottaa kotitehtäväksi pienen arvopohjaisen harjoituksen?
B: Mitä tarkoitat?
A: Että päättäisit lähteä lenkille tai salille huolimatta väsymyksen tunteestasi. Voit asettaa tavoitteeksi esimerkiksi 3 arvojen mukaista tekoa ennen ensi viikkoa. Esimerkiksi niin, että päätät lähteä lenkkipolulle maanantaina, satoi tai paistoi.
B: Joo, se käy.
A: Ja tässä ajan mittaan yritämme tutustua paremmin näihin tunteisiisi: kuin ne olisivat kumppaneitasi, eivätkä vihollisiasi, jotka estävät sinua toimimasta arvojesi mukaisesti. Emme kuitenkaan saa väheksyä tunteitasi, mutta emme myöskään ihmisen tarvetta elää arvojensa mukaista, merkityksellistä elämää.

Tuossa tilanteessa oleellista on se, onko lähteminen lenkille vaikeaa vaiko vielä lenkilläkin tympii. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin kehottaisin kokeilemaan jotain muuta tapaa kohottaa kuntoa tai vireyttä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 09:32:13

Vaikea keskustella jos tarkoitamme sanoilla eri asioita. Minulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa sitä ettei käyttäytymistä voisi kontrolloida, jos olisin peloissani niin olisin lamaantunut. Jos vihainen niin vahingoittaisin vastaantulijoita.

Sen sijaan, että tuntisin pelkoa, mutta kykenisin toimimaan ja vihaisena en olisi muille vaaraksi.

Tämä juuri on se ongelma. Jos sanotaan ihan vain, että tunteiden vallassa oleminen on jotenkin huonoa, kuten mindfulnessin nimissä sanotaan, toiset yhdistävät siihen jotain oletuksia käyttäytymisestä tai ratkaisuista, toiset taas eivät. Senpä takia juuri pitäisi miettiä tarkkaan, MITÄ oikeastaan opettaa. Jos tarkoitus on opettaa, miten tunteisiin kannattaa suhtautua, kun on tunteen vallassa, silloin EI kannattaisi opettaa, että tunteen vallasta pitää ensin vapautua tai etääntyä. Ihmisissä kun on sellaisiakin, jotka oppivat sitä mitä opetetaan eivätkä tajua niitä ääneenlausumattomia tausta-ajatuksia, jotka antavat aivan eri viestin.

Tässä mindfulnessissa siis kritisoin juuri sitä ajatusta, että tunteiden vallassa oleminen on huonoa ja tunteista etääntyminen on tavoiteltavaa. Ei ne ole. Kannattaa oppia tiedostamaan tunteita juuri sen kautta, että antaa tunteiden vallata itsensä. Niitä ei tarvitse pitää erillään itsestä. Jos et ole tunteen vallassa, et tiedä, miten se tunne sinuun vaikuttaa, jolloin et myöskään oikeasti pääse tutustumaan kunnolla näihin tunteisiin.

Oletko koskaan tutustunut mindfullnessiin ja ollut jollain kurssilla? Jos et, et voi väittää jonkin asian tai aspektin jäävän ohjaajilta ääneen lausumatta. Miksi suhtaudut noin, ettet kuule ollenkaan niitä ohjeita tai kuvauksia, jotka kehottavat antamaan tunteiden tulla, olemaan niitä estämättä ja kritisoimatta? Näet vain sen toisen laidan, jossa asetetaan suuretkin tunteet jollain tapaa mittasuhteisiin. Mindfullnessissa käsittääkseni siis pyritään tunteiden mittasuhteiden hahmottamiseen. Eli niiden merkitys ei saa jäädä liian pieneksi, mutta ei myöskään nousta liian suureksi. Jotta mittasuhteet ovat hahmotettvissa, on pakko ahrjoittaa lievää etääntymistä kohteesta. Et voi mitata omaa pituuttasi, ellet asetu jotakin mittaa vasten. Samoin et oikeastaan voi hahmottaa tunteitasi, ellet pysty erottelemaan tunnettasi ja itseäsi. Kuten et ole vain pituutesi, et ole vain hetkellinen tunteesi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 09:34:57
A: Olet merkinnyt arvoksesi fyysisestä kunnostasi huolen pitämisen.
B: Kyllä, teen istumatyötä, enkä haluaisi rapautua: haluaisin käydä lenkillä ja kuntosalilla enemmän.
A: Kuinka usein nyt käyt?
B: No.. ehkä kerran viikossa lenkillä, salilla en ole käynyt kohta vuoteen.
A: Mitä syitä sinulla on olla toimimatta arvojesi mukaisesti?
B: Olen vain töiden jälkeen niin väsynyt, jään tekemään jotain muuta, katsomaan televisiota tai.. välillä tunnen itseni melkoiseksi luuseriksi, sitä vain siirtää lähtemistä seuraavaan päivään, kun ei enää ole väsynyt, kun ei sada vettä, kun ei... niin.
A: Oletko selvittänyt onko väsymyksen tunteesi taustalla joitain terveydellisiä seikkoja?
B: Otin asian esille kun minulle tehtiin vuotuinen terveystarkastukseni: mitään huolestuttavaa ei löytynyt.
A: Väsymyksen tunnetta voi aiheuttaa muukin kuin fyysinen syy: huono viihtyminen työpaikalla, perhehuolet, masennus, jne.
B: NIin, olen mä näitäkin miettinyt, mutta en tiedä...
A: Taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia. Meidän tulisi lähteä siitä, että väsymyksen tunteesi ei estäisi sinua toimimasta arvojesi mukaisesti: luuletko että ennen ensi kerran mindfullnessaistuntoa voisimme ottaa kotitehtäväksi pienen arvopohjaisen harjoituksen?
B: Mitä tarkoitat?
A: Että päättäisit lähteä lenkille tai salille huolimatta väsymyksen tunteestasi. Voit asettaa tavoitteeksi esimerkiksi 3 arvojen mukaista tekoa ennen ensi viikkoa. Esimerkiksi niin, että päätät lähteä lenkkipolulle maanantaina, satoi tai paistoi.
B: Joo, se käy.
A: Ja tässä ajan mittaan yritämme tutustua paremmin näihin tunteisiisi: kuin ne olisivat kumppaneitasi, eivätkä vihollisiasi, jotka estävät sinua toimimasta arvojesi mukaisesti. Emme kuitenkaan saa väheksyä tunteitasi, mutta emme myöskään ihmisen tarvetta elää arvojensa mukaista, merkityksellistä elämää.

Tuossa tilanteessa oleellista on se, onko lähteminen lenkille vaikeaa vaiko vielä lenkilläkin tympii. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin kehottaisin kokeilemaan jotain muuta tapaa kohottaa kuntoa tai vireyttä.
Niin on. Yritin vain nopeasti kuvitella tavan, jolla tunteiden vallassa olemista voi hahmottaa. En ehkä osannut kuvata asiaa kovin hyvin, mutta arvojen mukainen toiminta on yksi tapa tarkastella sitä, millainen suhde ihmisellä on tunteisiinsa. Ts. onko ok olla tunteidensa viemänä, vai voivatko tunteet olla este merkitykselliselle elämälle.

Sitä en tiedä mitä kuvitteellinen hlö B ajattelisi lähdettyään väsymyksestä huolimatta lenkille. Ehkä hän huomaisi ettei nauti siitä, että lenkkeily ei ole oikea tapa toimia itse määrittämiensä arvojen mukaisesti. Ehkä hän huomaisi että kotiin palattuaan hänellä on virkistyneempi olo, saavuttanut olo: onpa hienoa että lähdin lenkille huolimatta väsymyksen tunteestani. Tai ehkä hänen väsymyksensä vain syvenee, lenkillä käyminen ei tuonut positiivista kokemusta, vaan ehkä jopa paljasti syyn olla entistä enemmän huolissaan siitä, mitä väsymyksen taustalla saattaa piillä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 09:35:28
A: Olet merkinnyt arvoksesi fyysisestä kunnostasi huolen pitämisen.
B: Kyllä, teen istumatyötä, enkä haluaisi rapautua: haluaisin käydä lenkillä ja kuntosalilla enemmän.
A: Kuinka usein nyt käyt?
B: No.. ehkä kerran viikossa lenkillä, salilla en ole käynyt kohta vuoteen.
A: Mitä syitä sinulla on olla toimimatta arvojesi mukaisesti?
B: Olen vain töiden jälkeen niin väsynyt, jään tekemään jotain muuta, katsomaan televisiota tai.. välillä tunnen itseni melkoiseksi luuseriksi, sitä vain siirtää lähtemistä seuraavaan päivään, kun ei enää ole väsynyt, kun ei sada vettä, kun ei... niin.
A: Oletko selvittänyt onko väsymyksen tunteesi taustalla joitain terveydellisiä seikkoja?
B: Otin asian esille kun minulle tehtiin vuotuinen terveystarkastukseni: mitään huolestuttavaa ei löytynyt.
A: Väsymyksen tunnetta voi aiheuttaa muukin kuin fyysinen syy: huono viihtyminen työpaikalla, perhehuolet, masennus, jne.
B: NIin, olen mä näitäkin miettinyt, mutta en tiedä...
A: Taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia. Meidän tulisi lähteä siitä, että väsymyksen tunteesi ei estäisi sinua toimimasta arvojesi mukaisesti: luuletko että ennen ensi kerran mindfullnessaistuntoa voisimme ottaa kotitehtäväksi pienen arvopohjaisen harjoituksen?
B: Mitä tarkoitat?
A: Että päättäisit lähteä lenkille tai salille huolimatta väsymyksen tunteestasi. Voit asettaa tavoitteeksi esimerkiksi 3 arvojen mukaista tekoa ennen ensi viikkoa. Esimerkiksi niin, että päätät lähteä lenkkipolulle maanantaina, satoi tai paistoi.
B: Joo, se käy.
A: Ja tässä ajan mittaan yritämme tutustua paremmin näihin tunteisiisi: kuin ne olisivat kumppaneitasi, eivätkä vihollisiasi, jotka estävät sinua toimimasta arvojesi mukaisesti. Emme kuitenkaan saa väheksyä tunteitasi, mutta emme myöskään ihmisen tarvetta elää arvojensa mukaista, merkityksellistä elämää.

Tuossa tilanteessa oleellista on se, onko lähteminen lenkille vaikeaa vaiko vielä lenkilläkin tympii. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin kehottaisin kokeilemaan jotain muuta tapaa kohottaa kuntoa tai vireyttä.

Tai sitten ei ole. Voi myös olla kyse vaikkapa siitä, että puolisosi on aina hyvin loukkaantunut, kun olet kehdannut ottaa tämän ajan itsellesi. Tai voi olla, että juokset aina liian lujaa, jonka johdosta olosi myös lenkin jälkeen on huono. Tai voi olla, et oikeastaan arvosta juoksemista ollenkaan, mutta muiden mukaan sinun pitäisi sitä arvostaa. Tai...
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 09:55:05

Oletko koskaan tutustunut mindfullnessiin ja ollut jollain kurssilla? Jos et, et voi väittää jonkin asian tai aspektin jäävän ohjaajilta ääneen lausumatta.

Olen lukenut mindfulnessin nimissä paljon ohjeita. Tämä ei toki ole pelkästään mindfulnessin ongelma, samaa ideaa on monissa muissakin psykologian self-help-ohjeistuksissa.

Miksi suhtaudut noin, ettet kuule ollenkaan niitä ohjeita tai kuvauksia, jotka kehottavat antamaan tunteiden tulla, olemaan niitä estämättä ja kritisoimatta?

Kuulen sen kyllä, ja kritisoin juuri sitä epäselvyyttä ja ristiriitaisuutta. Puhutaan ensin, että tunteet pitää tiedostaa, minkä tavoitteena on, että tunteista etäännytetään ja "vapaudutaan tunteiden vallasta". Sitten kuitenkin muistutetaan, että tunteiden pitää antaa tulla eikä niitä saa estää. Eli tuon voi ymmärtää ihan miten tahansa, vastuu on kuulijalla. Ja kun kyseessä on psyykkiset ongelmat, riski on, että ihmiset ymmärtävät sen haitallisella tavalla (koska se myös sanotaan niin).



Näet vain sen toisen laidan, jossa asetetaan suuretkin tunteet jollain tapaa mittasuhteisiin.

Miksi siihen laitaan ei saisi kiinnittää huomiota, kun se kerran on selvästi ongelmallinen? Olen nähnyt liikaa mindfulness-soveltajia, jotka esim. lapsille opettavat tunteista etääntymistä. Siinä on sellainen vaara, että lapset saattavat pahimmassa tapauksessa oppia tunteista etääntymistä. Onneksi lapset eivät ole siinä luontaisesti kovin hyviä eikä yleensä tämä oppi mene perille.


Mindfullnessissa käsittääkseni siis pyritään tunteiden mittasuhteiden hahmottamiseen. Eli niiden merkitys ei saa jäädä liian pieneksi, mutta ei myöskään nousta liian suureksi. Jotta mittasuhteet ovat hahmotettvissa, on pakko ahrjoittaa lievää etääntymistä kohteesta. Et voi mitata omaa pituuttasi, ellet asetu jotakin mittaa vasten. Samoin et oikeastaan voi hahmottaa tunteitasi, ellet pysty erottelemaan tunnettasi ja itseäsi. Kuten et ole vain pituutesi, et ole vain hetkellinen tunteesi.

Tämä ei pidä paikkaansa. On täysin mahdollista ja ennen kaikkea suotavaa hahmottaa tunteita ilman että etäännyt niistä. Tunteet suhteutuvat toisiinsa ihan ilman että irrotat niitä "omasta minästäsi". Mindfulness yrittää siis päästä ongelmasta (tunteiden kontrollointi) harjoittamalla sitä samaa ongelmaa toisella nimellä (tunteiden etäännyttäminen, hallinta tms.).

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 10:28:26
Edelleen, minusta Aelitan suhtautuminen tuntuu ilkeältä muiden esittämiä ajatuksia kohtaan. Ennen kuin kirjoitin tämän, olin yrittänyt tarkastella tunnettani, keskustella sen kanssa, mutta silti päädyin kunnioittamaan saamaani tunnetta ja toteamaan että minusta Aelitan kirjoittaminen tuntuu ilkeältä.

Minusta Aelita lukee tunteista etääntymisessä "etäännyttämisen" olevan yhtä kuin "vieraantuminen". Tai että mindfullness tavoittelisi tunteiden kontrolloimista tai hallintaa. Kontrollointi ja hallinta eivät nähdäkseni kuuluu mindfullnessiin sen enempää kuin vieraantuminen tunteista. Ja sitä lähes jokainen mindfullnessin ymmärtämiseen pyrkinyt täällä on yrittänyt sanoa.

Jos olet kohdannut puoskareita, niin silloin haukun kohteena ei tule olla mindfullness tai se mitä forumin kirjoittajat siitä yrittävät ymmärtää; haukun kohteena tulee olla puoskari: mitä hän on tehnyt väärin, miten hän ei ole ymmärtänyt mindfullnessin tarkoitettua ideaa?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 10:36:09
Edelleen, minusta Aelitan suhtautuminen tuntuu ilkeältä muiden esittämiä ajatuksia kohtaan. Ennen kuin kirjoitin tämän, olin yrittänyt tarkastella tunnettani, keskustella sen kanssa, mutta silti päädyin kunnioittamaan saamaani tunnetta ja toteamaan että minusta Aelitan kirjoittaminen tuntuu ilkeältä.

Kritiikki ei ole ilkeyttä, vaikka kritiikki aiheuttaakin joskus kohteessa tai sen puolustajissa ikäviä tunteita. :)


Minusta Aelita lukee tunteista etääntymisessä "etäännyttämisen" olevan yhtä kuin "vieraantuminen". Tai että mindfullness tavoittelisi tunteiden kontrolloimista tai hallintaa. Kontrollointi ja hallinta eivät nähdäkseni kuuluu mindfullnessiin sen enempää kuin vieraantuminen tunteista. Ja sitä lähes jokainen mindfullnessin ymmärtämiseen pyrkinyt täällä on yrittänyt sanoa.


Ei etäännyttämisen merkitykseen tarvitse lisätä mitään, ihan pelkkä etäännyttäminen on se mitä kritisoin. Tunteita voi ja kannattaakin tiedostaa ilman niistä etääntymistä.


Jos olet kohdannut puoskareita, niin silloin haukun kohteena ei tule olla mindfullness tai se mitä forumin kirjoittajat siitä yrittävät ymmärtää; haukun kohteena tulee olla puoskari: mitä hän on tehnyt väärin, miten hän ei ole ymmärtänyt mindfullnessin tarkoitettua ideaa?

Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 10:43:57
Lainaus käyttäjältä: Aelita

Tämä juuri on se ongelma. Jos sanotaan ihan vain, että tunteiden vallassa oleminen on jotenkin huonoa, kuten mindfulnessin nimissä sanotaan, toiset yhdistävät siihen jotain oletuksia käyttäytymisestä tai ratkaisuista, toiset taas eivät. Senpä takia juuri pitäisi miettiä tarkkaan, MITÄ oikeastaan opettaa. Jos tarkoitus on opettaa, miten tunteisiin kannattaa suhtautua, kun on tunteen vallassa, silloin EI kannattaisi opettaa, että tunteen vallasta pitää ensin vapautua tai etääntyä. Ihmisissä kun on sellaisiakin, jotka oppivat sitä mitä opetetaan eivätkä tajua niitä ääneenlausumattomia tausta-ajatuksia, jotka antavat aivan eri viestin.

Tässä mindfulnessissa siis kritisoin juuri sitä ajatusta, että tunteiden vallassa oleminen on huonoa ja tunteista etääntyminen on tavoiteltavaa. Ei ne ole. Kannattaa oppia tiedostamaan tunteita juuri sen kautta, että antaa tunteiden vallata itsensä. Niitä ei tarvitse pitää erillään itsestä. Jos et ole tunteen vallassa, et tiedä, miten se tunne sinuun vaikuttaa, jolloin et myöskään oikeasti pääse tutustumaan kunnolla näihin tunteisiin.

Minä en opeta mindfulnessia ja edelleen minun mielessä tunteen vallassa=kontrolloimaton tunteiden vietävänä oleminen.

Tunteita ei pidetä itsestä erillään vaan tunne koetaan ja sitä samalla "vierestä katsellaan". Eli ihan samaa kuin ilmeisesti tarkoitat, tiedostetaan tunne.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 10:48:44


Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Olet nyt itse lisännyt mindfulnessiin jotain mitä siinä ei ole ja kritisoit sitä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 10:52:47


Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Olet nyt itse lisännyt mindfulnessiin jotain mitä siinä ei ole ja kritisoit sitä.

No siinä tapauksessa aika moni muukin (mm. tämän ketjun keskustelijat ja mindfluness-ohjaajat) ovat ymmärtäneet koko jutun väärin. :D

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 10:55:15


Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Olet nyt itse lisännyt mindfulnessiin jotain mitä siinä ei ole ja kritisoit sitä.

No siinä tapauksessa aika moni muukin (mm. tämän ketjun keskustelijat ja mindfluness-ohjaajat) ovat ymmärtäneet koko jutun väärin. :D

Tai ovat valinneet huonon sanan käyttöön, etäännyttäminen, tarkoittaen sillä jotain muuta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 11:03:16
Minusta paniikkikohtaus on yksi äärimmäinen esimerkki ajatusten ja tunteiden vallassa olemisesta. Paniikkikohtaus etenee usein siten, että fyysiset oireet, tunteet ja pelon/ahdistuksen tunteet eskaloituvat kehämäisesti, ja tuloksena on ylitsevuotava paniikkikohtaus. Kokemus itsen menettämisestä.

Hoitona voidaan käyttää esim. biofeedbackia, kehon merkkien tunnistamista ja tiedostamista, niihin keskittymistä. Paniikkikohtausta voi oppia hallitsemaan keskittymällä kiihtyvään hengitykseen, lihasjännitykseen, sydämen iskutiheyden kasvuun, jne.

Tässä minulle itse kohtaus on tunteiden vallassa olemista, kontrolloimatonta. Ihminen menettää itsensä, kokemuksensa itsestä muuttuu kaaokseksi. Biofeedback on etääntymistä tästä itsen katoamisesta paniikin tunteen pauloihin: oman kehon kuuntelemista ja tarkkailua.

Onko biofeedback myös tuomittavaa? Pitäisikö ihmisen vain antaa paniikin tulla, vyöryä, aiheuttaa tuhojaan? Vai pitäisikö oppia "keskustelemaan", "asettumaan suhteeseen", "tarkastelemaan" omaa paniikkiaan ja sen osasia? Jälkimmäinen on etäälle asettumista: jo tulevaan paniikkikohtaukseen valmistautuminen on ajallista etäälle asettumista. Kuinka toimia sitten kun tunnen paniikin tulevan?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 12:05:29


Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Olet nyt itse lisännyt mindfulnessiin jotain mitä siinä ei ole ja kritisoit sitä.

No siinä tapauksessa aika moni muukin (mm. tämän ketjun keskustelijat ja mindfluness-ohjaajat) ovat ymmärtäneet koko jutun väärin. :D

Tai ovat valinneet huonon sanan käyttöön, etäännyttäminen, tarkoittaen sillä jotain muuta.

Ei se ole ainoa sana, puhutaan myös "tunteiden vallasta vapautumisesta", kuten täälläkin on puhuttu. En ole nähnyt yhtään mindfulness-ohjeistusta, jossa ei jollakin tavalla viitattaisi etäännyttämiseen tms.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 12:15:51
Minusta paniikkikohtaus on yksi äärimmäinen esimerkki ajatusten ja tunteiden vallassa olemisesta. Paniikkikohtaus etenee usein siten, että fyysiset oireet, tunteet ja pelon/ahdistuksen tunteet eskaloituvat kehämäisesti, ja tuloksena on ylitsevuotava paniikkikohtaus. Kokemus itsen menettämisestä.

Hoitona voidaan käyttää esim. biofeedbackia, kehon merkkien tunnistamista ja tiedostamista, niihin keskittymistä. Paniikkikohtausta voi oppia hallitsemaan keskittymällä kiihtyvään hengitykseen, lihasjännitykseen, sydämen iskutiheyden kasvuun, jne.

Tässä minulle itse kohtaus on tunteiden vallassa olemista, kontrolloimatonta. Ihminen menettää itsensä, kokemuksensa itsestä muuttuu kaaokseksi. Biofeedback on etääntymistä tästä itsen katoamisesta paniikin tunteen pauloihin: oman kehon kuuntelemista ja tarkkailua.

Onko biofeedback myös tuomittavaa? Pitäisikö ihmisen vain antaa paniikin tulla, vyöryä, aiheuttaa tuhojaan? Vai pitäisikö oppia "keskustelemaan", "asettumaan suhteeseen", "tarkastelemaan" omaa paniikkiaan ja sen osasia? Jälkimmäinen on etäälle asettumista: jo tulevaan paniikkikohtaukseen valmistautuminen on ajallista etäälle asettumista. Kuinka toimia sitten kun tunnen paniikin tulevan?

Hätätilanteissa käytettävistä keinoista ei noin yleisesti ottaen kannata johtaa yleisiä terveyden ylläpitoon tähtääviä ohjeita. Se mikä toimii paniikkitilanteessa, ei välttämättä edistä terveyttä normitilanteissa.

Etäännyttäminen toimii tuossa ikään kuin kipulääkkeenä. Kohdattavat tunteet ovat niin pahoja, että ihminen ei kestä niitä ja silloin voi olla parempi yrittää etääntyä niistä, sen sijaan että antaisi niiden tulla. Mutta kuten kipulääkkeitäkään ei kannata syödä normitilanteissa, etäännyttämistäkään ei kannata harrastaa normitilanteissa vaan pyrkiä olemaan niiden tunteiden ja tuntemusten vallassa, kuten ihminen luontaisesti onkin elämässä asioita kohdatessaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 12:35:44


Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

Olet nyt itse lisännyt mindfulnessiin jotain mitä siinä ei ole ja kritisoit sitä.

No siinä tapauksessa aika moni muukin (mm. tämän ketjun keskustelijat ja mindfluness-ohjaajat) ovat ymmärtäneet koko jutun väärin. :D

Tai ovat valinneet huonon sanan käyttöön, etäännyttäminen, tarkoittaen sillä jotain muuta.

Ei se ole ainoa sana, puhutaan myös "tunteiden vallasta vapautumisesta", kuten täälläkin on puhuttu. En ole nähnyt yhtään mindfulness-ohjeistusta, jossa ei jollakin tavalla viitattaisi etäännyttämiseen tms.

Sinä nyt et jostain syystä halua uskoa, että tunteita ei pyritä välttämään. Ja valta viittaa alistamiseen, tunteiden vallassa oleminen viittaa kykenemättömyyteen toimia muuten kuin mitä tunne sanelee.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 14.09.2016, 12:40:40
Jos nyt jotenkin tiivistäisin oleellisimman kohdan tästä kirjasta joka käsissäni, se menisi näin: Tietoinen läsnäolo (mindfulness) tarkoittaa sitä, että havainnoimme kaikkea aivan tietyllä tavalla: tietoisesti, nykyhetkessä ja hyväksyen, ilman arvostelua. Kyseessä siis suora sitaatti, ei oma tulkintani.

Ei tuo nyt kuulosta minusta mitenkään kauhean etäännyttävältä, pikemminkin päinvastoin. Lähtökohtana on siis juurikin se mitä Aelita sanoi aikaisemmin, eli ihminen on jo etääntynyt itsestään kaiken stressin ja hötkyilyn keskellä ja mindfulnessin avulla siihen asiantilaan yritetään tehdä muutosta.

Se mitä aikaisemmin tarkoitin "ryhdillä" on myös sitä samaa: minusta kun näyttää siltä, että ihmiset menevät nykyään kaiken maailman kotkotukseen mukaan ajattelematta yhtään mitään, koska "siltä tuntuu", ja ajautuvat stressiin ja vaikeuksiin. Onko sellainen ihminen edes tietoinen vai pikemminkin jonkinlainen automaatti? Jos mindfulness tuo ihmiselle edes jotakin rotia kaiken sekoilun keskelle, niin minusta se on pelkästään hyvä asia.

Mutta tietenkin täytyy tehdä selväksi myös eräs asia: vaikka mindfulnessia kuinka valkopesisi, sen juuret ovat buddhalaisuudessa ja jos sellainen särähtää kamalasti, kannattaa varmaan pysyä kaukana.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 12:46:03
Minusta mindfullness vaikuttaisi olevan nimenomaan yksi " kotkotus" muiden joukossa.

Läsnäoloa alettiin jauhaa joskus vuosituhannen vaihteessa ja tyypit, jotka sitä jauhoivat, eivät napanneet meikäläiseen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 12:57:31

Sinä nyt et jostain syystä halua uskoa, että tunteita ei pyritä välttämään.

En ole puhunut välttämisestä mitään. Kritisoin edelleen etäännyttämistä ja "vallasta vapautumista".

Ja valta viittaa alistamiseen, tunteiden vallassa oleminen viittaa kykenemättömyyteen toimia muuten kuin mitä tunne sanelee.

Nyt taas postuloit tunteiden vallassa olemiseen merkityksiä, joita ei siinä "lue". Toimiminen on ihan toinen asia. Jos on tarkoitus sanoa jotain toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä, sitten kannattaa puhua toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä eikä tunteiden vallassa olemisesta. Muutoin ihmiset voivat luulla, että tarkoitat tunteiden vallassa olemista.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 13:01:22
Jos mindfullnessin ideaan kuuluu se, että yrittää olla tuntematta syyllisyyttä negatiivisista tunteista, niin se on toki erinomainen tavoite. Minusta se vain on puettu turhan mutkikkaaseen kaapuun.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 13:08:31
Edelleen, minusta Aelitan suhtautuminen tuntuu ilkeältä muiden esittämiä ajatuksia kohtaan. Ennen kuin kirjoitin tämän, olin yrittänyt tarkastella tunnettani, keskustella sen kanssa, mutta silti päädyin kunnioittamaan saamaani tunnetta ja toteamaan että minusta Aelitan kirjoittaminen tuntuu ilkeältä.

Kritiikki ei ole ilkeyttä, vaikka kritiikki aiheuttaakin joskus kohteessa tai sen puolustajissa ikäviä tunteita. :)

Tämän suuntaista vastausta toivoin. (Käytin jo aiemmin "ilkeyden tunnetta" tekstissäni, mutta silloin en saanut vastausta). Ensisijainen tunteeni nimittäin oli oikeasti se, että "tuntuu ilkeältä". En luottanut tunteeseeni heti, vaan pohdin onko reilua kirjoittaa tällaista asiaa julki: onko minua kohtaan todella oltu ilkeitä? Otin jo etäisyyttä tunteeseeni. En kuitenkaan hylännyt sitä, sillä vaikka yritin olla refleksiivinen ja matustella tunnetta, jäi tunnekokemus ilkeydestä voimaan.

Kirjoitin sen tapojeni vastaisesti. Ja yleisten debatin tapojen vastaisesti. 

Nyt sinä korjaat: kritiikki ei ole ilkeyttä. Eli tavallaan tämän diskurssin puitteissa pyydät minua ottamaan edelleen etäisyyttä tunteikkaaseen kokemukseeni ilkeydestä. Tämä ehdottamasi etäisyys on "kritiikin käsite", jonka näkökulmasta minun tulisi tunnettani käsitellä.

Sen sijasta että tunnen oloni loukkaantuneeksi tai koen kirjoituksesi ilkeänä, en oksenna tunnettani palstalle sokeasti. Otan etäisyyttä esimerkiksi "kritiikin käsite" apunani. Mietin mitä kriittinen väittely minulle merkitsee, mitä siitä etsin. Edistääkö ensisijaiselle tunnemyrskylle antautuminen sitä mitä haluan? Tunteelleni antautuminen ei palvelisi tavoitettani.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 13:19:43
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.
Mieleeni palautuu kasvatuskeskustelu, jossa kerroit tunteenpuuskassasi repineesi lapsesi joululahjatoivelistan ja heittäneesi sen häntä päin. Saatan muistaa väärin kuvauksesi tilanteesta, siitä jo potentiaaliset pahoittelut.

Nythän saattaa olla, ettet ehkä kaipaa tämänkaltaista itsesi unohtavaa hetken vietävänä olemista. Erityisesti jos tilanne on se, että tällaiset hetket toistuisivat mielestäsi liian usein. Jos sinun kävisi sääliksi itseäsi ja lapsiasi.

Kun olet "uppoutumassa hetkeen", arvostaisit ehkä enemmän etäisyyttä hetkestä. Usein sanotaan, että vanhemman tulee pitää lapsensa mieli omassa mielessään. Minusta tämä lapsen mielen omassa mielessään pitäminen on etäisyyden ottamista omiin tunteisiin ja niiden myrskyihin. Näin on mahdollista olla ajautumatta oman mielenliikunnon mukana vaikkapa karjumaan lapselleen tunnemyrskyssä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 13:32:13

Sinä nyt et jostain syystä halua uskoa, että tunteita ei pyritä välttämään.

En ole puhunut välttämisestä mitään. Kritisoin edelleen etäännyttämistä ja "vallasta vapautumista".

Ja valta viittaa alistamiseen, tunteiden vallassa oleminen viittaa kykenemättömyyteen toimia muuten kuin mitä tunne sanelee.

Nyt taas postuloit tunteiden vallassa olemiseen merkityksiä, joita ei siinä "lue". Toimiminen on ihan toinen asia. Jos on tarkoitus sanoa jotain toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä, sitten kannattaa puhua toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä eikä tunteiden vallassa olemisesta. Muutoin ihmiset voivat luulla, että tarkoitat tunteiden vallassa olemista.

Niin, sinä olet puhunut tunteiden vallasta olemisesta ja että se olisi oikein toivottava asia. Sinulle se näyttää tarkoittavan jotain muuta kun muille täällä.

Eikä minun taitoni näytä riittävän osoittamaan ettei etäännyttäminen siinä merkityksessä kuin sinä sen käsität kuulu mindfulnessiin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 13:55:16
Jos mindfullnessin ideaan kuuluu se, että yrittää olla tuntematta syyllisyyttä negatiivisista tunteista, niin se on toki erinomainen tavoite. Minusta se vain on puettu turhan mutkikkaaseen kaapuun.

Juuri näin. Mutkikkaaseen ja sen lisäksi vielä potentiaalisen haitalliseen kaapuun.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 13:58:04

Sinä nyt et jostain syystä halua uskoa, että tunteita ei pyritä välttämään.

En ole puhunut välttämisestä mitään. Kritisoin edelleen etäännyttämistä ja "vallasta vapautumista".

Ja valta viittaa alistamiseen, tunteiden vallassa oleminen viittaa kykenemättömyyteen toimia muuten kuin mitä tunne sanelee.

Nyt taas postuloit tunteiden vallassa olemiseen merkityksiä, joita ei siinä "lue". Toimiminen on ihan toinen asia. Jos on tarkoitus sanoa jotain toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä, sitten kannattaa puhua toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä eikä tunteiden vallassa olemisesta. Muutoin ihmiset voivat luulla, että tarkoitat tunteiden vallassa olemista.

Niin, sinä olet puhunut tunteiden vallasta olemisesta ja että se olisi oikein toivottava asia. Sinulle se näyttää tarkoittavan jotain muuta kun muille täällä.

Eikä minun taitoni näytä riittävän osoittamaan ettei etäännyttäminen siinä merkityksessä kuin sinä sen käsität kuulu mindfulnessiin.

Tämä on juuri ongelma. Mindfulnessin puolestapuhujat pitävät etäännyttämistä ja tunteiden vallasta vapautumista hyvänä, ilman että oikeasti tarkoittavat tunteista etääntymistä tai tunteista vapautumista. Pikemminkin he tuntuvat mieltävän sen tunteiden tiedostamisena ja käsittelemisenä. Edelleenkin suosittelen, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, koska ihmiset eivät voi nähdä toisten ajatuksiin, jos niitä ei sanota ääneen.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 14:01:41

Nyt sinä korjaat: kritiikki ei ole ilkeyttä. Eli tavallaan tämän diskurssin puitteissa pyydät minua ottamaan edelleen etäisyyttä tunteikkaaseen kokemukseeni ilkeydestä. Tämä ehdottamasi etäisyys on "kritiikin käsite", jonka näkökulmasta minun tulisi tunnettani käsitellä.

Nyt laitat sanoja suuhuni. En todellakaan pyytänyt sinua ottamaan etäisyyttä tunteeseesi. Jos yrittäisin ohjata sinua tunteittesi käsittelyssä, kehottaisin nimenomaan olemaan sen tunteen vallassa. Silloin saat parhaiten selvyyden siitä, mikä se tunne on ja mistä se johtuu.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 14:36:09

Nyt sinä korjaat: kritiikki ei ole ilkeyttä. Eli tavallaan tämän diskurssin puitteissa pyydät minua ottamaan edelleen etäisyyttä tunteikkaaseen kokemukseeni ilkeydestä. Tämä ehdottamasi etäisyys on "kritiikin käsite", jonka näkökulmasta minun tulisi tunnettani käsitellä.

Nyt laitat sanoja suuhuni. En todellakaan pyytänyt sinua ottamaan etäisyyttä tunteeseesi. Jos yrittäisin ohjata sinua tunteittesi käsittelyssä, kehottaisin nimenomaan olemaan sen tunteen vallassa. Silloin saat parhaiten selvyyden siitä, mikä se tunne on ja mistä se johtuu.
En laittanut sanoja kirjaimellisesti suuhusi, kirjoitin "tavallaan".

Jos kirjoitat vastauksessasi minulle että "kritiikki ei ole ilkeyttä", tuot kaksi asiaa esiin: ensimmäinen on kritiikin käsite ja toinen on tuon käsitteen suhde siihen että tunsin ilkeyttä. Se mitä teemme kun kritisoimme, emme tee ilkeyttämme.

Se että nyt kerrot, ettet pyytänyt minulta tunteideni käsittelyä, on erikoista. Kuinka minun olisi pitänyt reagoida minulle suunnattuun viestiisi, jossa nimenomaisesti kerrot että "kritiikki ei ole ilkeyttä". Miten minun olisi ollut mahdollista lukea viestisi ja olla suhteuttamatta kritiikin käsitettä tuntemaani tunteeseen?

Kritiikin käsite on itseni ulkopuolinen konventio, jonka kumpainenkin tunnemme. Mitä muuta minä olisin viestisi lukien tehdä, kuin ottaa tuntemukseni ja verrata sitä kritiikin rooliin diskurssissamme? En keksi. Ja sitä kautta uskalsin sanoa, että tavallaan pyysit minua ottamaan etäisyyttä tunteeseeni, miksi muuten olisit tuonut kritiikin käsitettä keskusteluun?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 14:42:31

Se että nyt kerrot, ettet pyytänyt minulta tunteideni käsittelyä, on erikoista. Kuinka minun olisi pitänyt reagoida minulle suunnattuun viestiisi, jossa nimenomaisesti kerrot että "kritiikki ei ole ilkeyttä". Miten minun olisi ollut mahdollista lukea viestisi ja olla suhteuttamatta kritiikin käsitettä tuntemaani tunteeseen?

Kyllä kannatan tunteitten käsittelyä. Niiden etäännyttämistä sen sijaan en kannata. Mielestäni tunteiden käsittely onnistuu paremmin ja siitä on enemmän hyötyä, kun ei ensin etäännytetä niitä itsestä.

Kritiikin käsite on itseni ulkopuolinen konventio, jonka kumpainenkin tunnemme. Mitä muuta minä olisin viestisi lukien tehdä, kuin ottaa tuntemukseni ja verrata sitä kritiikin rooliin diskurssissamme? En keksi. Ja sitä kautta uskalsin sanoa, että tavallaan pyysit minua ottamaan etäisyyttä tunteeseeni, miksi muuten olisit tuonut kritiikin käsitettä keskusteluun?

Toin kritiikin keskusteluun selventämään omia tarkoitusperiäni. Se oli toki varmasti muutenkin ihan itsestään selvää, että kritiikki ei edellytä ilkeitä tarkoitusperiä, mutta toisinaan keskustelussa tulee tarve sanoa itsestäänselvyyksiä. :)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 14:43:23

Sinä nyt et jostain syystä halua uskoa, että tunteita ei pyritä välttämään.

En ole puhunut välttämisestä mitään. Kritisoin edelleen etäännyttämistä ja "vallasta vapautumista".

Ja valta viittaa alistamiseen, tunteiden vallassa oleminen viittaa kykenemättömyyteen toimia muuten kuin mitä tunne sanelee.

Nyt taas postuloit tunteiden vallassa olemiseen merkityksiä, joita ei siinä "lue". Toimiminen on ihan toinen asia. Jos on tarkoitus sanoa jotain toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä, sitten kannattaa puhua toimimisesta ja toimintaan kykenemisestä eikä tunteiden vallassa olemisesta. Muutoin ihmiset voivat luulla, että tarkoitat tunteiden vallassa olemista.

Niin, sinä olet puhunut tunteiden vallasta olemisesta ja että se olisi oikein toivottava asia. Sinulle se näyttää tarkoittavan jotain muuta kun muille täällä.

Eikä minun taitoni näytä riittävän osoittamaan ettei etäännyttäminen siinä merkityksessä kuin sinä sen käsität kuulu mindfulnessiin.

Tämä on juuri ongelma. Mindfulnessin puolestapuhujat pitävät etäännyttämistä ja tunteiden vallasta vapautumista hyvänä, ilman että oikeasti tarkoittavat tunteista etääntymistä tai tunteista vapautumista. Pikemminkin he tuntuvat mieltävän sen tunteiden tiedostamisena ja käsittelemisenä. Edelleenkin suosittelen, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, koska ihmiset eivät voi nähdä toisten ajatuksiin, jos niitä ei sanota ääneen.

Olet ihan oikeassa, mutta sille en mahda mitään, että sinulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa jotain muuta kuin mitä yleisesti.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 14:46:07

Olet ihan oikeassa, mutta sille en mahda mitään, että sinulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa jotain muuta kuin mitä yleisesti.

Mitä se sitten tarkoittaa "yleisesti" ja mistä tiedät? Mistä olet saanut päähäsi, että tunteiden vallassa oleminen on negatiivinen asia ja siitä pitäisi pyrkiä eroon?

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 15:12:50

Olet ihan oikeassa, mutta sille en mahda mitään, että sinulle tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa jotain muuta kuin mitä yleisesti.

Mitä se sitten tarkoittaa "yleisesti" ja mistä tiedät? Mistä olet saanut päähäsi, että tunteiden vallassa oleminen on negatiivinen asia ja siitä pitäisi pyrkiä eroon?

Pitäisi varmaan gallup tehdä yleisyyden selvittämiseksi,  mutta luulin sen olevan ilmiselvää, että jos joku on tunteiden vallassa hän ei kykene kontrolloimaan käytöstään. Lyö turpaan vastaantulijoita jos on vihainen. Sokea vihasta, pelosta lamaantunut ja niin edelleen.

Sen sijaan, että kokee vihaa tai pelkoa, mutta ei toimi sen impulssin mukaan jos se vahingoittaa itseä tai muita.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 15:16:08
Jos tv:n dekkarisarjassa joku on ampunut tunteen vallassa tuleeko mieleen kaveri joka on äkkipikaistuksissaan tappanut toisen vai poliisi joka on joutunut tilanteeseen jossa ei ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ampua?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 15:24:26
Jos tv:n dekkarisarjassa joku on ampunut tunteen vallassa tuleeko mieleen kaveri joka on äkkipikaistuksissaan tappanut toisen vai poliisi joka on joutunut tilanteeseen jossa ei ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ampua?

Eiköhän kummatkin ääripäät ole huonoja. Normaali ihminen osaa ilman mindfullnessiakin asettaa ongelmia ja harmituksia oikeisiin mittasuhteisiin eikä lähde riehumaan, jos voikkua tehdessään huomaa, että juusto on loppu ja se hetken harmittaa pirusti.

Toisaalta kovin paljon tunteitaan tukahduttava ihminen on poissaoleva ja ikävää seuraa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 15:30:06

Pitäisi varmaan gallup tehdä yleisyyden selvittämiseksi, mutta luulin sen olevan ilmiselvää, että jos joku on tunteiden vallassa hän ei kykene kontrolloimaan käytöstään. Lyö turpaan vastaantulijoita jos on vihainen. Sokea vihasta, pelosta lamaantunut ja niin edelleen.

Sen sijaan, että kokee vihaa tai pelkoa, mutta ei toimi sen impulssin mukaan jos se vahingoittaa itseä tai muita.

Juu, juuri tuollaisista luuloista ja oletuksista nämä ongelmat juuri johtuvat. Siksi kannattaisi olla tarkkana, että sanoo ääneen, mitä olettaa.

Jos mindfulnessin pointti on kuitenkin tunteiden tiedostaminen ja käsittely, etäännyttäminen ja tunteiden vallasta vapautuminen on siinä tapauksessa ihan turhaa retoriikkaa ja vie vain harhaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 15:30:24
Olen tuonut sekä arkisia (väsyneisyys vs. itsestään huolen pitämisen arvo; lapsille suuttuminen vs. halu pitää lapsen mieli mielessään) että äärimmäisiä (paniikkihäiriö) esimerkkejä tunteiden vallassa olemisesta.

Nämä tavoittavat paljon sitä, mitä itse ajattelen yleisen tason tunteiden vallassa olemisella. Vaikka Aelita kritisoi paniikkihäiriötä esimerkkinä, ajattelen että "tunteiden vallassa" oleminen on jotain samankaltaista myös kun se ei ole näin äärimmäistä.

Terapia on kuitenkin yleensä yksilöllistä: mindfullnessia hyödyntävä terapeutti keskustelee asiakkaan kanssa, yhdessä pohditaan elämää, arvoja, tunteiden ja ajatusten roolia tässä kaikessa. Millainen rooli tunteilla on hyvissä tapahtumissa; millainen rooli tunteilla on kun ikävinä pitämiäni asioita tapahtuu, tai kun toivomani asiat jäävät tapahtumatta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 15:41:52
Jos tv:n dekkarisarjassa joku on ampunut tunteen vallassa tuleeko mieleen kaveri joka on äkkipikaistuksissaan tappanut toisen vai poliisi joka on joutunut tilanteeseen jossa ei ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ampua?

Eiköhän kummatkin ääripäät ole huonoja. Normaali ihminen osaa ilman mindfullnessiakin asettaa ongelmia ja harmituksia oikeisiin mittasuhteisiin eikä lähde riehumaan, jos voikkua tehdessään huomaa, että juusto on loppu ja se hetken harmittaa pirusti.

Toisaalta kovin paljon tunteitaan tukahduttava ihminen on poissaoleva ja ikävää seuraa.

Tottahan toki. Ei siinä mitään mullistavaa ole.

Mindfulnessiin liittyy tietysti paljon muutakin, apua kivunlievitykseen jne, mutta ei siinä varmaan mitään ole mitä ei joku olisi voinut omin päinkin keksiä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 14.09.2016, 15:45:02

Pitäisi varmaan gallup tehdä yleisyyden selvittämiseksi, mutta luulin sen olevan ilmiselvää, että jos joku on tunteiden vallassa hän ei kykene kontrolloimaan käytöstään. Lyö turpaan vastaantulijoita jos on vihainen. Sokea vihasta, pelosta lamaantunut ja niin edelleen.

Sen sijaan, että kokee vihaa tai pelkoa, mutta ei toimi sen impulssin mukaan jos se vahingoittaa itseä tai muita.

Juu, juuri tuollaisista luuloista ja oletuksista nämä ongelmat juuri johtuvat. Siksi kannattaisi olla tarkkana, että sanoo ääneen, mitä olettaa.

Jos mindfulnessin pointti on kuitenkin tunteiden tiedostaminen ja käsittely, etäännyttäminen ja tunteiden vallasta vapautuminen on siinä tapauksessa ihan turhaa retoriikkaa ja vie vain harhaan.

Ihan yhtä lailla oletat, että tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa juuri sitä miten sen itse miellät.

Jos haluaa oikeasti tietää mitä se on niin paras kai mennä kurssille. Ja onnistua jotenkin valitsemaan sellainen ohjaaja joka tietää mitä tekee.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 15:47:19
Olen tuonut sekä arkisia (väsyneisyys vs. itsestään huolen pitämisen arvo; lapsille suuttuminen vs. halu pitää lapsen mieli mielessään) että äärimmäisiä (paniikkihäiriö) esimerkkejä tunteiden vallassa olemisesta.

Niin, ja vain äärimmäisessä hätätilanteessa (paniikkihäiriö) voi olla perusteltua yrittää etäännyttää tunteet ja irtautua tunteiden vallasta. Mutta normitilanteessa ihmisen on erittäin suotavaa olla tunteiden vallassa ja kiinni niissä, ei etäällä. Tunteet arvottavat todellisuuden asioita ja tapahtumia, ja niiden tarkoituskin on säädellä ihmisen toimintaa. Normitilanne siis on, että ihminen on tunteiden vallassa. Se että jotkut luulevat tunteiden vallassa olemisen olevan jotenkin huono asia, johtuu ehkä siitä, että usein ajatellaan vain negatiivisia ääriesimerkkejä, kuten ampumista ja paniikkihäiriötä. Sen sijaan 99 % ihmisen elämästä koostuu tunteiden vallassa olemisesta, joka on terveellistä ja normaalia. Siksi on vaarallista kehottaa ihmisiä irtaantumaan tunteiden vallasta. Silloin voit toki ehkä toimia paremmin hätätilanteissa, mutta 99 % elämästä on jotain muuta kuin hätätilanteita, jolloin tunteiden vallasta irtaantuminen on vaarallista ylireagointia, tyyliin haava jalassa -> selkäydinpuudutus.


Nämä tavoittavat paljon sitä, mitä itse ajattelen yleisen tason tunteiden vallassa olemisella. Vaikka Aelita kritisoi paniikkihäiriötä esimerkkinä, ajattelen että "tunteiden vallassa" oleminen on jotain samankaltaista myös kun se ei ole näin äärimmäistä.

On se samanlaista mutta tervettä ihmistä kannattaa kannustaa tulemaan toimeen tunteittensa kanssa nimenomaan olemalla niiden kanssa yhtä, ei erillisiä.


Terapia on kuitenkin yleensä yksilöllistä: mindfullnessia hyödyntävä terapeutti keskustelee asiakkaan kanssa, yhdessä pohditaan elämää, arvoja, tunteiden ja ajatusten roolia tässä kaikessa. Millainen rooli tunteilla on hyvissä tapahtumissa; millainen rooli tunteilla on kun ikävinä pitämiäni asioita tapahtuu, tai kun toivomani asiat jäävät tapahtumatta.

Siksipä tällaisia ohjeita saisi minusta antaa vain kyseiseen yksilöön kunnolla perehtyneet ammattilaiset. Mutta mindfulnessista on tarjolla mitä moninaisimpia itsehoito-oppaita ja verkkokursseja, joita suositellaan kelle tahansa.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 15:58:50
Ihan yhtä lailla oletat, että tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa juuri sitä miten sen itse miellät.

Itse kannatan tarkkuutta sanojen käytössä ja sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Näyttää siltä, että negatiivinen kuva tunteiden vallassa olemisesta juontuu vain ääriesimerkeistä, eikä huomioida sellaista normaalia elämää ollenkaan, vaikka suurin osa elämästä on jotain muuta kuin ääritilanteita. Itse olen perustellut, miksi tunteiden vallassa oleminen on normaalia ja tervettä. Tunteiden kuuluukin vaikuttaa toimintaamme, ja juuri se tekee ihmisestä eheän.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 19:59:31
Edelleen, minusta Aelitan suhtautuminen tuntuu ilkeältä muiden esittämiä ajatuksia kohtaan. Ennen kuin kirjoitin tämän, olin yrittänyt tarkastella tunnettani, keskustella sen kanssa, mutta silti päädyin kunnioittamaan saamaani tunnetta ja toteamaan että minusta Aelitan kirjoittaminen tuntuu ilkeältä.

Kritiikki ei ole ilkeyttä, vaikka kritiikki aiheuttaakin joskus kohteessa tai sen puolustajissa ikäviä tunteita. :)


Minusta Aelita lukee tunteista etääntymisessä "etäännyttämisen" olevan yhtä kuin "vieraantuminen". Tai että mindfullness tavoittelisi tunteiden kontrolloimista tai hallintaa. Kontrollointi ja hallinta eivät nähdäkseni kuuluu mindfullnessiin sen enempää kuin vieraantuminen tunteista. Ja sitä lähes jokainen mindfullnessin ymmärtämiseen pyrkinyt täällä on yrittänyt sanoa.


Ei etäännyttämisen merkitykseen tarvitse lisätä mitään, ihan pelkkä etäännyttäminen on se mitä kritisoin. Tunteita voi ja kannattaakin tiedostaa ilman niistä etääntymistä.


Jos olet kohdannut puoskareita, niin silloin haukun kohteena ei tule olla mindfullness tai se mitä forumin kirjoittajat siitä yrittävät ymmärtää; haukun kohteena tulee olla puoskari: mitä hän on tehnyt väärin, miten hän ei ole ymmärtänyt mindfullnessin tarkoitettua ideaa?

Eivät ne ole mitään puoskareita vaan noudattavat juurikin mindfulnessin etääntymis-oppia.

No...mihin perustat ajatuksesi, että on mahdollista analysoida tietoisuuttaan, tunteitaan ilman, että edes tunnistaa ne minuudestaan erillisinä? Analuyttisyyshän on erittelyä. Jos kuitenkin on kiellettyä ja vaarallista eriyttää tunteensa erillisiksi, niin mitenkäs niihin voi analyyttisesti suhtautua?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ke 14.09.2016, 20:05:50
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.
Mieleeni palautuu kasvatuskeskustelu, jossa kerroit tunteenpuuskassasi repineesi lapsesi joululahjatoivelistan ja heittäneesi sen häntä päin. Saatan muistaa väärin kuvauksesi tilanteesta, siitä jo potentiaaliset pahoittelut.

Nythän saattaa olla, ettet ehkä kaipaa tämänkaltaista itsesi unohtavaa hetken vietävänä olemista. Erityisesti jos tilanne on se, että tällaiset hetket toistuisivat mielestäsi liian usein. Jos sinun kävisi sääliksi itseäsi ja lapsiasi.

Kun olet "uppoutumassa hetkeen", arvostaisit ehkä enemmän etäisyyttä hetkestä. Usein sanotaan, että vanhemman tulee pitää lapsensa mieli omassa mielessään. Minusta tämä lapsen mielen omassa mielessään pitäminen on etäisyyden ottamista omiin tunteisiin ja niiden myrskyihin. Näin on mahdollista olla ajautumatta oman mielenliikunnon mukana vaikkapa karjumaan lapselleen tunnemyrskyssä.

Tämä tuntui iskulta vyön alle. Onneksi itse tiedän, että moinen käytös on itselleni harvinaista, vaikka tällainen häpeällinen ja kaduttava kohtaus on päässyt sattumaan. Tuli paha mieli, että tämä piti ottaa esiin tässä yhteydessä. Tietysti voisin minäkin varmasti tulla vielä paremmaksi ihmiseksi, mutta näillä tiedoilla en oikein löydä mindfulnessille sovelluskohtaa elämässäni. Olen luonteeltani harkitseva, pitkäpinnainen ja rauhallinen, eikä minusta oikein tunnekuohilijaa saa tekemälläkään.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 20:08:22

Se että nyt kerrot, ettet pyytänyt minulta tunteideni käsittelyä, on erikoista. Kuinka minun olisi pitänyt reagoida minulle suunnattuun viestiisi, jossa nimenomaisesti kerrot että "kritiikki ei ole ilkeyttä". Miten minun olisi ollut mahdollista lukea viestisi ja olla suhteuttamatta kritiikin käsitettä tuntemaani tunteeseen?

Kyllä kannatan tunteitten käsittelyä. Niiden etäännyttämistä sen sijaan en kannata. Mielestäni tunteiden käsittely onnistuu paremmin ja siitä on enemmän hyötyä, kun ei ensin etäännytetä niitä itsestä.

Kritiikin käsite on itseni ulkopuolinen konventio, jonka kumpainenkin tunnemme. Mitä muuta minä olisin viestisi lukien tehdä, kuin ottaa tuntemukseni ja verrata sitä kritiikin rooliin diskurssissamme? En keksi. Ja sitä kautta uskalsin sanoa, että tavallaan pyysit minua ottamaan etäisyyttä tunteeseeni, miksi muuten olisit tuonut kritiikin käsitettä keskusteluun?

Toin kritiikin keskusteluun selventämään omia tarkoitusperiäni. Se oli toki varmasti muutenkin ihan itsestään selvää, että kritiikki ei edellytä ilkeitä tarkoitusperiä, mutta toisinaan keskustelussa tulee tarve sanoa itsestäänselvyyksiä. :)

No haluatko, että viestisi vastaanottaja ottaa hieman etäisyyttä loukkaangumisen tunteeseensa vai haluatko, että hän ryhtyy hakkamaan ilkeitä sanoja vastukseensa? Nimittäin olet ohjeistanut jo jonkin aikaa meitä kaikkia olemaan tunteitten vallassa. Mitä silloin saa tehdä vai pitääkö sittenkin hieman etääntyä siitä toiminnasta, jonka tunnekuohu tuottaisi? Vaikkapa odottaa hetkisen ja hieman rauhoittua eli antaa tunteen mennä menojaan ennen vastaamista? Se kai on selvää, että tunne kyllä kehottaa meitä toimintaan. Saako tuohon kehotukseen ottaa hieman etäisyyttä? 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ke 14.09.2016, 20:16:16
Ihan yhtä lailla oletat, että tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa juuri sitä miten sen itse miellät.

Itse kannatan tarkkuutta sanojen käytössä ja sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Näyttää siltä, että negatiivinen kuva tunteiden vallassa olemisesta juontuu vain ääriesimerkeistä, eikä huomioida sellaista normaalia elämää ollenkaan, vaikka suurin osa elämästä on jotain muuta kuin ääritilanteita. Itse olen perustellut, miksi tunteiden vallassa oleminen on normaalia ja tervettä. Tunteiden kuuluukin vaikuttaa toimintaamme, ja juuri se tekee ihmisestä eheän.

Pah. Ei siinä mitään ääritilanteita tarvita. Pelkkä tavanomainen liikennetilanne riittää. Itse kyllä varitttaisin menemästä tunteiden vallassa kuristamaan ohitseni ajavaa pyöräilijää. Juu - äärimmäinen toiminto, mutta huomattavan tavallinen tilanne. Kyse todellakin on siis erosta tunnekuohujen vaikutuksesta itseen, ei tilanteen äärimmäisyyksistä ollenkaan.

Itse olen hommaillut esiintymisen parissa. Siinä joutuu jatkuvasti sekä hakemaan tunnetta, tunteen vaikutusta tekemiseen, mutta samalla joutuu etäännyttämään itsensä näistä tunteista, koska pitää myös pystyä analysoimaan toimintaansa ja vaikkapa ajoittain tarkastelemaan sitä puhtaasti tekniseltä kannalta. Sanoisin, että juuri tuon tahdonalaisen tunteen vietävänä olon ja siitä etääntymisen hallinta on täysin mahdollista. Sen sijaan tunteilleen vallan antava luultavasti ei pysty jännitykseltään suoriutumaan tehtävistään. Eli esiintymisjännitys lyö päälle, eikä enää tavoita niitä tunteita, joista se esitys piti ammentaa. On muuten vallan mielenkiintoista, että aika moni esiintyjä sanoo hakeutuneensa alalle siksi, koska esiintyminen niin pelottaa ja jännittää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 20:25:06
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.
Mieleeni palautuu kasvatuskeskustelu, jossa kerroit tunteenpuuskassasi repineesi lapsesi joululahjatoivelistan ja heittäneesi sen häntä päin. Saatan muistaa väärin kuvauksesi tilanteesta, siitä jo potentiaaliset pahoittelut.

Nythän saattaa olla, ettet ehkä kaipaa tämänkaltaista itsesi unohtavaa hetken vietävänä olemista. Erityisesti jos tilanne on se, että tällaiset hetket toistuisivat mielestäsi liian usein. Jos sinun kävisi sääliksi itseäsi ja lapsiasi.

Kun olet "uppoutumassa hetkeen", arvostaisit ehkä enemmän etäisyyttä hetkestä. Usein sanotaan, että vanhemman tulee pitää lapsensa mieli omassa mielessään. Minusta tämä lapsen mielen omassa mielessään pitäminen on etäisyyden ottamista omiin tunteisiin ja niiden myrskyihin. Näin on mahdollista olla ajautumatta oman mielenliikunnon mukana vaikkapa karjumaan lapselleen tunnemyrskyssä.

Tämä tuntui iskulta vyön alle. Onneksi itse tiedän, että moinen käytös on itselleni harvinaista, vaikka tällainen häpeällinen ja kaduttava kohtaus on päässyt sattumaan. Tuli paha mieli, että tämä piti ottaa esiin tässä yhteydessä. Tietysti voisin minäkin varmasti tulla vielä paremmaksi ihmiseksi, mutta näillä tiedoilla en oikein löydä mindfulnessille sovelluskohtaa elämässäni. Olen luonteeltani harkitseva, pitkäpinnainen ja rauhallinen, eikä minusta oikein tunnekuohilijaa saa tekemälläkään.
Olen pahoillani. Enkä ole sinua kuohuilijaksi mieltänyt. Oli vain ainoa tapaus, jonka kertomanasi muistin elävästi - ehkä koska se kosketti lähelle omia katumuksiani vanhempana. itselle on sattunut, ei samaa mut samansuuntaista.

Tarkoitukseni ei ollut iskeä - ei vyön alle eikä sääntöjen mukaan. Lähinnä ilmeisen tahdittomasti kuvitella mahdollisia tilanteita, joissa tunne-toiminta-akseli ei vastaa tavoitteita.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 20:57:41

No...mihin perustat ajatuksesi, että on mahdollista analysoida tietoisuuttaan, tunteitaan ilman, että edes tunnistaa ne minuudestaan erillisinä? Analuyttisyyshän on erittelyä. Jos kuitenkin on kiellettyä ja vaarallista eriyttää tunteensa erillisiksi, niin mitenkäs niihin voi analyyttisesti suhtautua?

Ensinnäkin en edes pidä järkevänä ajatusta "minuudesta" erillisenä oliona irrallaan ihmisen tunteista ja ajatuksista. Ihmisen aivot ovat päällä koko ajan, siellä on jatkuva ajatusten ja tunteiden virta, se juuri on se, mikä muodostaa ihmisen psyykkisenä ja henkisenä olentona.

Toiseksi, kaikkea muutakin on mahdollista eritellä ilman irrottautumista. Voin analysoida omaa äidinkieltäni ilman että minun täytyy etääntyä siitä. Voin analysoida fyysisiä tuntemuksiani ilman että minun täytyy etääntyä niistä. En keksi mitään syytä, miksi etäännyttäminen olisi edellytyksenä analysoinnille.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 21:02:42
Lainaus
Toin kritiikin keskusteluun selventämään omia tarkoitusperiäni. Se oli toki varmasti muutenkin ihan itsestään selvää, että kritiikki ei edellytä ilkeitä tarkoitusperiä, mutta toisinaan keskustelussa tulee tarve sanoa itsestäänselvyyksiä. :)

No haluatko, että viestisi vastaanottaja ottaa hieman etäisyyttä loukkaangumisen tunteeseensa vai haluatko, että hän ryhtyy hakkamaan ilkeitä sanoja vastukseensa?

Onko tässä taustalla joku ajatus, että tunteen vallassa oleminen tarkoittaa aina toisten satuttamista? Ilmeisesti taustalla on ajatus, että ihmisen tunteet ovat pääasiassa aggressiivisia ja siten tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa toisten satuttamista? Että tunteet ovat yleensä pahoja ja ne pakottavat ihmisen toimimaan pahasti?

Entä jos luovut tuosta negatiivisesta ja ilmeisen väärästä käsityksestäsi inhimillisistä tunteista?


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 14.09.2016, 21:25:12
Mitä se tunteiden vallassa oleminen sitten tarkkaan ottaen on? Miksi ihmeessä Aelita käytät tuota käsitettä kun se on niin ongelmallinen? Tarkoitat varmaankin jonkinlaista tunteiden hyväksymistä?

Tässä Roman Schatzin ohjelmassa (http://areena.yle.fi/1-3639659) pureudutaan jossakin määrin tähän nykypäivän tunteiden vallassa olemiseen. Ohjelmassa mm. Matias Turkkila todistaa väkevästi elävänsä numeroiden vallassa  ;D
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 21:29:48
Mitä se tunteiden vallassa oleminen sitten tarkkaan ottaen on? Miksi ihmeessä Aelita käytät tuota käsitettä kun se on niin ongelmallinen? Tarkoitat varmaankin jonkinlaista tunteiden hyväksymistä?

Täh? :D Täällähän tunteista etääntymistä ja tunteiden vallasta vapautumista on tarjottu hyväksi keinoksi lievittää stressiä ja negatiivisia tunteita. Sitä minä olen kritisoinut, jos on vielä jollekin epäselvää.

Tunteiden käsittely ja hyväksyminen ovat sitten toinen juttu, niitä ei kukaan ole kritisoinut.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 14.09.2016, 21:35:40
Mitä se tunteiden vallassa oleminen sitten tarkkaan ottaen on? Miksi ihmeessä Aelita käytät tuota käsitettä kun se on niin ongelmallinen? Tarkoitat varmaankin jonkinlaista tunteiden hyväksymistä?

Täh? :D Täällähän tunteista etääntymistä ja tunteiden vallasta vapautumista on tarjottu hyväksi keinoksi lievittää stressiä ja negatiivisia tunteita. Sitä minä olen kritisoinut, jos on vielä jollekin epäselvää.

Tunteiden käsittely ja hyväksyminen ovat sitten toinen juttu, niitä ei kukaan ole kritisoinut.

Aha, no jotenkin jäin sellaiseen käsitykseen, että nimenomaan suosittelet elämään tunteiden vallassa.

Niin ja kyllä minä olen ihan aidosti sitä mieltä, että vanha kunnan stoalainen apatheia on ihmiselle hyväksi. Mindfulness tosin ei käsittääkseni sellaista opeta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 21:39:25
Mitä se tunteiden vallassa oleminen sitten tarkkaan ottaen on? Miksi ihmeessä Aelita käytät tuota käsitettä kun se on niin ongelmallinen? Tarkoitat varmaankin jonkinlaista tunteiden hyväksymistä?

Täh? :D Täällähän tunteista etääntymistä ja tunteiden vallasta vapautumista on tarjottu hyväksi keinoksi lievittää stressiä ja negatiivisia tunteita. Sitä minä olen kritisoinut, jos on vielä jollekin epäselvää.

Tunteiden käsittely ja hyväksyminen ovat sitten toinen juttu, niitä ei kukaan ole kritisoinut.

Aha, no jotenkin jäin sellaiseen käsitykseen, että nimenomaan suosittelet elämään tunteiden vallassa.

Edelleenkin, niin suosittelenkin. Koska sen negaatio, yrittää päästä pois tunteiden vaikutusvallasta on haitallinen tavoite.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 14.09.2016, 21:47:04
Aha, no jotenkin jäin sellaiseen käsitykseen, että nimenomaan suosittelet elämään tunteiden vallassa.

Edelleenkin, niin suosittelenkin. Koska sen negaatio, yrittää päästä pois tunteiden vaikutusvallasta on haitallinen tavoite.

No mitä ihmettä (nirsk, narsk, aivot jakaa nollalla). Avaa nyt sitten mitä ihmettä sellainen lifestyle oikein käytännössä tarkoittaa. Koska jos vain heittää ilmoille, että "elää tunteiden vallassa", syntyy välittömästi mielikuva holtittomasta, kevytkenkäisestä, tiedottomasta ja tahdottomasta ajopuusta (joka saattaa käyttää Trump-lippistä). Epäilemättä et sellaista tarkoita kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ke 14.09.2016, 22:11:08

No mitä ihmettä (nirsk, narsk, aivot jakaa nollalla). Avaa nyt sitten mitä ihmettä sellainen lifestyle oikein käytännössä tarkoittaa. Koska jos vain heittää ilmoille, että "elää tunteiden vallassa", syntyy välittömästi mielikuva holtittomasta, kevytkenkäisestä, tiedottomasta ja tahdottomasta ajopuusta (joka saattaa käyttää Trump-lippistä). Epäilemättä et sellaista tarkoita kuitenkaan.

No tässä on ilmeisesti taustalla juuri tuollainen hyvin kapea ja negatiivinen mielikuva tunteiden vallassa elämisestä, johon liittyy jonkinlainen järjellisen ajattelun ja rakentavien tunteiden poissaolo. Toki jos ajattelee näin värittynyttä mielikuvaa, luonnollisesti pitää ideaa negatiivisena. Mutta mielikuva ei vastaa todellisuutta eikä sitä arkea, jossa elämme ja toimimme koko ajan tunteiden vaikutuksen alaisena.

99 % ajasta on sitä ihan normaalia tunteiden vallassa elämistä, meille tulee hyvä mieli tietyistä asioista, jolloin yritämme järjestää niitä itsellemme, ja tulee paha mieli toisista asioista, joten yritämme välttää niitä ja korjata niitä. Jos olemme väsyneitä, valtaa helposti ärtymys, jos taas lapsi on tehnyt äitienpäiväkortin, meidät valtaa ilo ja rakkaus, tavallisesti on vallalla useitakin eri tunteita, jotka muodostavat sellaisen monisäikeisen virran. Tunteet seuraavat ajatuksia ja ajatukset tunteita. Ei ole mahdollista eikä järkevää yrittää ajatella irrallaan tunteista. Tunteet ja järki eivät siis ole erillisiä vaan toimivat parhaiten yhdessä. Jos ihmiset toimisivat järjen mukaan irrallaan tunteista, maailma olisi paljon pahempi paikka kuin nyt. Siksi on edesvastuutonta mainostaa "tunteista etääntymistä" tai "tunteiden vallasta vapautumista". Tunteet ovat minuuden ydin, älä hyvä ihminen yritä "vapautua" niistä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ke 14.09.2016, 22:13:33
Komppaan vahvasti Aelitaa. Stalin muuten lausahti aikoinaan, että " tunteet kuuluvat naisille". Jälki oli sen mukaista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 14.09.2016, 23:31:28

No mitä ihmettä (nirsk, narsk, aivot jakaa nollalla). Avaa nyt sitten mitä ihmettä sellainen lifestyle oikein käytännössä tarkoittaa. Koska jos vain heittää ilmoille, että "elää tunteiden vallassa", syntyy välittömästi mielikuva holtittomasta, kevytkenkäisestä, tiedottomasta ja tahdottomasta ajopuusta (joka saattaa käyttää Trump-lippistä). Epäilemättä et sellaista tarkoita kuitenkaan.

No tässä on ilmeisesti taustalla juuri tuollainen hyvin kapea ja negatiivinen mielikuva tunteiden vallassa elämisestä, johon liittyy jonkinlainen järjellisen ajattelun ja rakentavien tunteiden poissaolo. Toki jos ajattelee näin värittynyttä mielikuvaa, luonnollisesti pitää ideaa negatiivisena. Mutta mielikuva ei vastaa todellisuutta eikä sitä arkea, jossa elämme ja toimimme koko ajan tunteiden vaikutuksen alaisena.

99 % ajasta on sitä ihan normaalia tunteiden vallassa elämistä, meille tulee hyvä mieli tietyistä asioista, jolloin yritämme järjestää niitä itsellemme, ja tulee paha mieli toisista asioista, joten yritämme välttää niitä ja korjata niitä. Jos olemme väsyneitä, valtaa helposti ärtymys, jos taas lapsi on tehnyt äitienpäiväkortin, meidät valtaa ilo ja rakkaus, tavallisesti on vallalla useitakin eri tunteita, jotka muodostavat sellaisen monisäikeisen virran. Tunteet seuraavat ajatuksia ja ajatukset tunteita. Ei ole mahdollista eikä järkevää yrittää ajatella irrallaan tunteista. Tunteet ja järki eivät siis ole erillisiä vaan toimivat parhaiten yhdessä. Jos ihmiset toimisivat järjen mukaan irrallaan tunteista, maailma olisi paljon pahempi paikka kuin nyt. Siksi on edesvastuutonta mainostaa "tunteista etääntymistä" tai "tunteiden vallasta vapautumista". Tunteet ovat minuuden ydin, älä hyvä ihminen yritä "vapautua" niistä.

Vapautuminen tunteiden vallasta ei tarkoita etteivätkö tunteet olisi minuuden ytimessä, yhdessä muiden minuuden ytimessä olevien asioiden kanssa.

Etäisyys ei ole irrallisuutta. Se on tapa kuvata tiedostavaa suhteeseen asettumista: kyky reflektoida vaatii etäisyyttä. Se vaatii havainnoijan minussa heräämistä.

Mindfullness ei ehdota järjen käyttöä irrallaan tunteista. Tunteet eivät edes ole yksin kohteena, vaan yhtälailla toistuvat ajatukset ja tulkinnat maailmasta, tai itsestä osana maailmaa.

Myös socrateen esittelemä Stalinin "tunteet ovat naisille" -lainaus sopii minusta mainiosti samaan jatkumoon Aelitan mindfullness-tulkintojen kanssa.


Vaikka en ole mindfullness-afficionado, periaatteesta haluan toistaa näitä asioita, ettei ihmisille jää erheellinen käsitys aiheesta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 00:49:46

Vapautuminen tunteiden vallasta ei tarkoita etteivätkö tunteet olisi minuuden ytimessä, yhdessä muiden minuuden ytimessä olevien asioiden kanssa.

Itse suosittelen edelleen mieluummin tunteiden valtaan heittäytymistä. Tunteet ohjaavat sinua hyviin asioihin, niiden vallassa kannattaakin pysytellä.

Etäisyys ei ole irrallisuutta. Se on tapa kuvata tiedostavaa suhteeseen asettumista: kyky reflektoida vaatii etäisyyttä. Se vaatii havainnoijan minussa heräämistä.

Eikä vaadi. Normitilanteessa kun olet tunteen vallassa, pystyt ihan hyvin tunnistamaan, mistä tunne johtuu, mikä ihastuttaa tai kauhistuttaa.

Itse asiassa liian analyyttinen suhtautuminen ja etääntyminen voi heikentää tunnetta, ja jos tunne ei ole päällä, on mahdollista sortua vähättelemään tunnetta ja siihen johtaneita syitä.

Mindfullness ei ehdota järjen käyttöä irrallaan tunteista. Tunteet eivät edes ole yksin kohteena, vaan yhtälailla toistuvat ajatukset ja tulkinnat maailmasta, tai itsestä osana maailmaa.

Mindfulnessin puolestapuhujien kannattaisi oikeasti tarkistaa retoriikkaansa. Tällä hetkellä se on todella ristiriitaista.

Vaikka en ole mindfullness-afficionado, periaatteesta haluan toistaa näitä asioita, ettei ihmisille jää erheellinen käsitys aiheesta.

Tai sitten ihmisille jää ihan oikea käsitys, joka vain ei ole kovin positiivinen. Olisiko se mahdollista?

Kun asioilla on aina monta puolta. Jos puhuu tunteiden vatvomisesta, se on pahasta, mutta sitten tunteiden käsittely onkin hyvästä, vaikka toimintana se on täysin samanlaista. Mielikuvat ovat vain värittyneitä. Vatvominen mielletään haitalliseksi, käsitteleminen taas hyödylliseksi.

Samoin tunteiden vallassa oleminen mielletään haitalliseksi, koska kuvitellaan vain jotain epäonnistuneita kokemuksia, vaikka suurin osa elämästä on hyvin onnistunutta tunteiden vallassa elämistä.

Mindfulnessin ja muiden vastaavien ongelma on juuri, että ollaan kaikkea haitallista vastaan ja kannustetaan kaikkeen hyödylliseen, mutta niiden välistä rajaa ei ole olemassa, se on vain niissä mielikuvissa. Sitten jos joku ei jaakaan samaa mielikuvaa, se on sitten hänen "asenneongelmansa". Koska kaikkienhan pitäisi ihan aluksi ymmärtää, että mindfulness on hyvä juttu, ja sen jälkeen yhdistää siihen vain hyviä mielikuvia. Ja tunteiden vallassa elämiseen taas pitää yhdistää huonoja mielikuvia, koska sitä mindfulness vastustaa. Koko päättely menee ihan nurin päin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Toope - to 15.09.2016, 02:50:29
Itse suosittelen edelleen mieluummin tunteiden valtaan heittäytymistä. Tunteet ohjaavat sinua hyviin asioihin, niiden vallassa kannattaakin pysytellä.

Tunneajattelu toki voi vain tuntua hyvältä, välttämättä sitä ei oikeasti ole. Itse panostaisin tuhon rationaalisuuteen ja myös pragmatismiin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - to 15.09.2016, 04:20:52

No mitä ihmettä (nirsk, narsk, aivot jakaa nollalla). Avaa nyt sitten mitä ihmettä sellainen lifestyle oikein käytännössä tarkoittaa. Koska jos vain heittää ilmoille, että "elää tunteiden vallassa", syntyy välittömästi mielikuva holtittomasta, kevytkenkäisestä, tiedottomasta ja tahdottomasta ajopuusta (joka saattaa käyttää Trump-lippistä). Epäilemättä et sellaista tarkoita kuitenkaan.

No tässä on ilmeisesti taustalla juuri tuollainen hyvin kapea ja negatiivinen mielikuva tunteiden vallassa elämisestä, johon liittyy jonkinlainen järjellisen ajattelun ja rakentavien tunteiden poissaolo. Toki jos ajattelee näin värittynyttä mielikuvaa, luonnollisesti pitää ideaa negatiivisena. Mutta mielikuva ei vastaa todellisuutta eikä sitä arkea, jossa elämme ja toimimme koko ajan tunteiden vaikutuksen alaisena.

99 % ajasta on sitä ihan normaalia tunteiden vallassa elämistä, meille tulee hyvä mieli tietyistä asioista, jolloin yritämme järjestää niitä itsellemme, ja tulee paha mieli toisista asioista, joten yritämme välttää niitä ja korjata niitä. Jos olemme väsyneitä, valtaa helposti ärtymys, jos taas lapsi on tehnyt äitienpäiväkortin, meidät valtaa ilo ja rakkaus, tavallisesti on vallalla useitakin eri tunteita, jotka muodostavat sellaisen monisäikeisen virran. Tunteet seuraavat ajatuksia ja ajatukset tunteita. Ei ole mahdollista eikä järkevää yrittää ajatella irrallaan tunteista. Tunteet ja järki eivät siis ole erillisiä vaan toimivat parhaiten yhdessä. Jos ihmiset toimisivat järjen mukaan irrallaan tunteista, maailma olisi paljon pahempi paikka kuin nyt. Siksi on edesvastuutonta mainostaa "tunteista etääntymistä" tai "tunteiden vallasta vapautumista". Tunteet ovat minuuden ydin, älä hyvä ihminen yritä "vapautua" niistä.

No niin, ok. Eli kyse on enemmänkin siitä miten määritetään sanat "tunne" ja "valta". Ainahan voidaan myös sanoa, että tietäminen on vain tunnetta, pienoinen dopamiinipiikki jossakin aivojen sopukoissa kun ihminen on hämärästi hahmottavinaan jonkinlaisen kausaliteetin asioiden välillä. Voidaan myös sanoa, että koko maailma on vain tunnetta sen olemassaolosta jne. En tietenkään ole missään vaiheessa määrittänyt tunnetta vain negatiiviseksi ja kuten näkyy, sana tunnekin voidaan määritellä oikeastaan ihan miten vain, jonkinlaista väreilyä aivokuoressa. Juu ei pidä meidän kuolettavan pois semmoista.

Sitten taas sana valta. Näytät itse käyttävän sitäkin aika vapaasti. Tässä yhteydessä useimmat ymmärtävät sen siten, että ihminen on ikään kuin tunteiden orjuuttama, mutta se mitä tuossa yllä kirjoitat on enemmänkin vallalla olemista. Eli sen sijaan, että ihmisen tulisi työntää tunteet sivuun, hänen tulisi antaa niiden olla vallalla, valtoimenaan. Ehkä tuo olisi sitten jo lähempänä sitä mitä luulen sinun yrittävän sanoa. Tai miten tunnen sen :D

Edelleenkin tuo on kyllä jotenkin todella vierasta maailmankuvaa minulle. Eipä siinä, ihan hauska tutustua.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Rampsi - to 15.09.2016, 04:24:58
Voitko olla hiljaa kun minä puhun?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 15.09.2016, 05:18:23


Sitten taas sana valta. Näytät itse käyttävän sitäkin aika vapaasti. Tässä yhteydessä useimmat ymmärtävät sen siten, että ihminen on ikään kuin tunteiden orjuuttama, mutta se mitä tuossa yllä kirjoitat on enemmänkin vallalla olemista. Eli sen sijaan, että ihmisen tulisi työntää tunteet sivuun, hänen tulisi antaa niiden olla vallalla, valtoimenaan. Ehkä tuo olisi sitten jo lähempänä sitä mitä luulen sinun yrittävän sanoa. Tai miten tunnen sen :D

Wikimääritelmä:
"Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin"

Tunteiden vallassa siis helposti mieltyy tilaksi jossa olet vaihtuvien tunnetilojen heiteltävänä, kykenemättä käyttämään harkintaa tai järkeä.

Ja jos sattuu niin, että elämän vallitsevin tunne on ollut ahdistus tai epämääräinen tunne mihinkään kuulumattomuudesta ei tunteen vallassa eläminen kuulosta houkuttelevalta.

Mindfulness ei kuitenkaan kehota sivuuttamaan näitäkään tunteita vaan harjoittamaan hyväksyvää ja myötätuntoista asennetta.

Jos aelitan "tunteiden vallassa eläminen" tarkoittaa tunteiden kokemista ne hyväksyen (tiedostaen ne ilman eroon pyrkimistä) niin ollaan samalla kartalla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 07:32:30

No niin, ok. Eli kyse on enemmänkin siitä miten määritetään sanat "tunne" ja "valta". Ainahan voidaan myös sanoa, että tietäminen on vain tunnetta, pienoinen dopamiinipiikki jossakin aivojen sopukoissa kun ihminen on hämärästi hahmottavinaan jonkinlaisen kausaliteetin asioiden välillä. Voidaan myös sanoa, että koko maailma on vain tunnetta sen olemassaolosta jne. En tietenkään ole missään vaiheessa määrittänyt tunnetta vain negatiiviseksi ja kuten näkyy, sana tunnekin voidaan määritellä oikeastaan ihan miten vain, jonkinlaista väreilyä aivokuoressa. Juu ei pidä meidän kuolettavan pois semmoista.

Sitten taas sana valta. Näytät itse käyttävän sitäkin aika vapaasti. Tässä yhteydessä useimmat ymmärtävät sen siten, että ihminen on ikään kuin tunteiden orjuuttama, mutta se mitä tuossa yllä kirjoitat on enemmänkin vallalla olemista. Eli sen sijaan, että ihmisen tulisi työntää tunteet sivuun, hänen tulisi antaa niiden olla vallalla, valtoimenaan. Ehkä tuo olisi sitten jo lähempänä sitä mitä luulen sinun yrittävän sanoa. Tai miten tunnen sen :D

Edelleenkin tunteiden vallassa oleminen tai tunteiden orjana eläminen ovat vain yrityksiä värittää tunteiden ohjaava vaikutus negatiiviseksi. Siihen ei ole mielestäni mitään tarvetta. Voit käyttää mitä sanoja tahansa kuvaamaan ilmiötä, ilmiö itsessään ei siitä muuksi muutu. Ja olen yrittänyt esittää, että ilmiö itsessään on hyvä ja terveellinen, riippumatta siitä, ovatko kulloisetkin tunteet hyviä vai pahoja.

Eli sen lisäksi että "antaa tunteiden olla vallalla, valtoimenaan" (mitä mindfulness opettaa) kannatan myös sitä, että antaa tunteille vallan määrittää omaa suhtautumistaan, olemistaan ja toimintaansa (mitä taas mindfulness pitää pahana). Se on tunteiden pointti, ohjata meitä hyvään ja pois pahasta. Ei kannata yrittää vapautua tästä tinteiden vallasta, vaikka mindfulness (ehkä) sitä yrittää opettaa. (Toki mindfulnessin bunddhalaiset juuret huomioiden tämä varmaan on ihan looginen opetus.)


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 07:42:45

Wikimääritelmä:
"Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin"

Tunteiden vallassa siis helposti mieltyy tilaksi jossa olet vaihtuvien tunnetilojen heiteltävänä, kykenemättä käyttämään harkintaa tai järkeä.

Vaihtuvien tunnetilojen "heiteltävänä" oleminen on taas yksi uusi yritys saada liitettyä asiaan jotain negatiivisia mielleyhtymiä. Se ei kuitenkaan muuta sitä itse asiaa negatiiviseksi.

Ja tunteiden vallassa eläminen ei tietenkään edellytä järjestä luopumista, kuten on ollut puhetta, mutta marssijärjestys kannattaa pitää selvänä. Tunteet on se ohjaava vaikutus, järki taas palvelee tunteita. Eli järjen avulla pystyt paremmin järjestämään itsellesi hyviä tunteita. Siihenhän perustuu oikeastaan koko yhteiskunnallinen ajattelu. Me olemme rakentameet toimivan yhteiskunnan, jotta välttyisimme kylmältä, pelolta, ahdistukselta jne.

Ja jos sattuu niin, että elämän vallitsevin tunne on ollut ahdistus tai epämääräinen tunne mihinkään kuulumattomuudesta ei tunteen vallassa eläminen kuulosta houkuttelevalta.

Tässä taas on hämärtynyt se, mikä on negatiivisten tunteiden pointti. Ne ovat arvokasta viestiä siitä, että nyt joku asia on itsellesi haitallinen. Ei tämä tunteiden vallassa eläminen koske vain hyviä tunteita vaan kaikkia, koko kirjoa. Ei se tunnu aina kivalta, mutta tunteiden koko pointti on se laaja skaala hyvästä pahaan, heikosta voimakkaaseen.


Jos aelitan "tunteiden vallassa eläminen" tarkoittaa tunteiden kokemista ne hyväksyen (tiedostaen ne ilman eroon pyrkimistä) niin ollaan samalla kartalla.

Ei pelkästään sitä vaan ihan oikeasti se tunteille vallan antaminen on kannatettavaa.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - to 15.09.2016, 07:53:08
Ja tunteiden vallassa eläminen ei tietenkään edellytä järjestä luopumista, kuten on ollut puhetta, mutta marssijärjestys kannattaa pitää selvänä. Tunteet on se ohjaava vaikutus, järki taas palvelee tunteita. Eli järjen avulla pystyt paremmin järjestämään itsellesi hyviä tunteita. Siihenhän perustuu oikeastaan koko yhteiskunnallinen ajattelu. Me olemme rakentameet toimivan yhteiskunnan, jotta välttyisimme kylmältä, pelolta, ahdistukselta jne.

Aika moni on myös sitä mieltä, että yhteiskuntamme on rakentunut pääasiassa sen takia, että vallanhimoiset hallitsijat saisivat olla vallantunteensa vallassa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 08:47:14
Lainaus
Toin kritiikin keskusteluun selventämään omia tarkoitusperiäni. Se oli toki varmasti muutenkin ihan itsestään selvää, että kritiikki ei edellytä ilkeitä tarkoitusperiä, mutta toisinaan keskustelussa tulee tarve sanoa itsestäänselvyyksiä. :)

No haluatko, että viestisi vastaanottaja ottaa hieman etäisyyttä loukkaangumisen tunteeseensa vai haluatko, että hän ryhtyy hakkamaan ilkeitä sanoja vastukseensa?

Onko tässä taustalla joku ajatus, että tunteen vallassa oleminen tarkoittaa aina toisten satuttamista? Ilmeisesti taustalla on ajatus, että ihmisen tunteet ovat pääasiassa aggressiivisia ja siten tunteiden vallassa oleminen tarkoittaa toisten satuttamista? Että tunteet ovat yleensä pahoja ja ne pakottavat ihmisen toimimaan pahasti?

Entä jos luovut tuosta negatiivisesta ja ilmeisen väärästä käsityksestäsi inhimillisistä tunteista?
i

Ei. Olet muuten tavattoman epälooginen. Olet juuri äsken itse moittinut meitä muita siitä, että käytämme sanoja väärin ja puhumme etääntymisestä tai luopumisesta tms. tarkoittaen niillä kuitenkin jotakin muuta (tunyeidens hyväksymistä, otsensä kuuntelemista). Nyt kuitenkin jälleen palaat väittämään. Ettemme sittenkään ajattele noin, vaan todellisuudessa me pidämme tuntieta pahan ja negatiivisena asina, josta haluaisimme eroon. Kumpaa tulkintaa itse siis pidät oikeana tulkintana ajattelustanne - vaikkapa minun ajattelustani? On kovasti vaikeaa keskustella, jos et pysty päättämään.

Minä väitän, että vaikka on nuurikin niin, että tunteet ovat meille tärkeitä, välttämättömiä ja usein erinomaisen hyviä ohjaamaan toimintaamme hyvään suuntaan, niin silti ne ovat myös ja joissakin tilanteissa /tapauksissa ohjamassa väärään. Olisi siis myös kyettävä tunnistamaan, milloin tunne tulkitsee käsillä olevaa tilannetta oikein ja meidän eduksemme, milloin väärin ja ehdottaa toimintatapoja, jotka ovat meille haitallisia. Tekemään asioita, jotka kaduttavat meitä myöhemmin tai estävät meitä tekemästä asioita, joita oikeastaan haluaisimme tehdä.

Mindfullnessin tarkoitus on harjoittaa meitä käyttämään tunteidemme antamaa informaatiota viisaasti. Onko sinulla jotakin tätä tavoitetta vastaan? Jos tavoite on mielestäsi hyväksyttävä, voidan seuraavaksi keskustella siitä, ovatko mindfullnessissa käytetyt keinot hyviä ja tavoitteeseen pääsemistä edistäviä.

Tällä hetkellä minulle syntyy mielikuva, ettet osaa keskustelussa erotella näitä kahta asiaa. Johtuukohan se liian tunnepitoisesta suhtautumisestasi aiheeseen? Siihen muuten viittaa se, ettet ole millään tavalla halukas edes yrittämään yhteisen sanallisen kentän löytämistä. Vaadit aika lailla jalkaa polkine, että juuri sinun oma tapsi ymmärtää muiden käyttämät snat on aino oikea. Siksi palaat jatkuvasti teemaan, että muut tässä yrittävät nähdä tunteet vain negatiivisesti. Kaikki muiden tarkennukset ajatuksistaan(!) kuittaat ilmeisesti pelkkänä haluna viilata sinua linssiin, peittää se "oikea" ajattelu tai osoituksena suorastaan patologisesta tunnekylmyydestä ja tunne-elämän halveksunnasta. Ilmeisesti ainoa vastaus, jonka hyväksyisit, olisi, että me muuta nyt myönnämme olleemme täysin väärässä ja ryhdymme kampanjoimaan mindfullnessia vastaan. Aikamoinen vaatimus, sillä meidän näkökulmastammehan se nimenoman olisi linssiin viilaamista ja ajattelumme vääristelevää kuvausta.

Pitäisköhän sun ihn inasen ottaa etäisyyttä tunteenomaiseen suhtutumiseesi ja tarkastella sitä analyyttisesti ja järjenkin avulla?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 09:01:40

No niin, ok. Eli kyse on enemmänkin siitä miten määritetään sanat "tunne" ja "valta". Ainahan voidaan myös sanoa, että tietäminen on vain tunnetta, pienoinen dopamiinipiikki jossakin aivojen sopukoissa kun ihminen on hämärästi hahmottavinaan jonkinlaisen kausaliteetin asioiden välillä. Voidaan myös sanoa, että koko maailma on vain tunnetta sen olemassaolosta jne. En tietenkään ole missään vaiheessa määrittänyt tunnetta vain negatiiviseksi ja kuten näkyy, sana tunnekin voidaan määritellä oikeastaan ihan miten vain, jonkinlaista väreilyä aivokuoressa. Juu ei pidä meidän kuolettavan pois semmoista.

Sitten taas sana valta. Näytät itse käyttävän sitäkin aika vapaasti. Tässä yhteydessä useimmat ymmärtävät sen siten, että ihminen on ikään kuin tunteiden orjuuttama, mutta se mitä tuossa yllä kirjoitat on enemmänkin vallalla olemista. Eli sen sijaan, että ihmisen tulisi työntää tunteet sivuun, hänen tulisi antaa niiden olla vallalla, valtoimenaan. Ehkä tuo olisi sitten jo lähempänä sitä mitä luulen sinun yrittävän sanoa. Tai miten tunnen sen :D

Edelleenkin tunteiden vallassa oleminen tai tunteiden orjana eläminen ovat vain yrityksiä värittää tunteiden ohjaava vaikutus negatiiviseksi. Siihen ei ole mielestäni mitään tarvetta. Voit käyttää mitä sanoja tahansa kuvaamaan ilmiötä, ilmiö itsessään ei siitä muuksi muutu. Ja olen yrittänyt esittää, että ilmiö itsessään on hyvä ja terveellinen, riippumatta siitä, ovatko kulloisetkin tunteet hyviä vai pahoja.

Eli sen lisäksi että "antaa tunteiden olla vallalla, valtoimenaan" (mitä mindfulness opettaa) kannatan myös sitä, että antaa tunteille vallan määrittää omaa suhtautumistaan, olemistaan ja toimintaansa (mitä taas mindfulness pitää pahana). Se on tunteiden pointti, ohjata meitä hyvään ja pois pahasta. Ei kannata yrittää vapautua tästä tinteiden vallasta, vaikka mindfulness (ehkä) sitä yrittää opettaa. (Toki mindfulnessin bunddhalaiset juuret huomioiden tämä varmaan on ihan looginen opetus.)

Eli sinua ei tässä haittakaan sanavalinnat, vaan epäilet niiden takana olevan pahantahtoisen "värittämisen", jonkinlaisen salaisen agendan uittamisen ihmisille? Sanopa jokin hyvä perustelu sille, miksi minä en epäilisi sinun kirjoituksistasi täsmälleen samaa? Miksen epäilisi, että yrität "värittää" ja salata oikeat aikeesi? Miksi minun pitäisi uskoa sinun hyviin ja vilpittömiin aikeisiisi, kun sinä näytät uskovan meistä muista pahaa tai ettemme ymmärrä, miten meitä on harhaan johdettu?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 09:16:12

Ei. Olet muuten tavattoman epälooginen. Olet juuri äsken itse moittinut meitä muita siitä, että käytämme sanoja väärin ja puhumme etääntymisestä tai luopumisesta tms. tarkoittaen niillä kuitenkin jotakin muuta (tunyeidens hyväksymistä, otsensä kuuntelemista). Nyt kuitenkin jälleen palaat väittämään. Ettemme sittenkään ajattele noin, vaan todellisuudessa me pidämme tuntieta pahan ja negatiivisena asina, josta haluaisimme eroon. Kumpaa tulkintaa itse siis pidät oikeana tulkintana ajattelustanne - vaikkapa minun ajattelustani? On kovasti vaikeaa keskustella, jos et pysty päättämään.

Se oli kysymys, ei väite. :) Eli onko niin? Sanoit "No haluatko, että viestisi vastaanottaja ottaa hieman etäisyyttä loukkaangumisen tunteeseensa vai haluatko, että hän ryhtyy hakkamaan ilkeitä sanoja vastukseensa?", minkä perusteella on mahdollista tulkita, että ajattelen noita vaihtoehtoisina. Siksi kysyin tarkennusta. Tarkoitatko siis, että sinusta etäisyyden ottaminen ja toisen satuttaminen ovat ne vaihtoehdot? Vai voisiko etäisyyden ottaminen tarkoittaa sinusta jotain muutakin kuin ilkeiden sanojen "hakkaamista"?

Minä väitän, että vaikka on nuurikin niin, että tunteet ovat meille tärkeitä, välttämättömiä ja usein erinomaisen hyviä ohjaamaan toimintaamme hyvään suuntaan, niin silti ne ovat myös ja joissakin tilanteissa /tapauksissa ohjamassa väärään. Olisi siis myös kyettävä tunnistamaan, milloin tunne tulkitsee käsillä olevaa tilannetta oikein ja meidän eduksemme, milloin väärin ja ehdottaa toimintatapoja, jotka ovat meille haitallisia. Tekemään asioita, jotka kaduttavat meitä myöhemmin tai estävät meitä tekemästä asioita, joita oikeastaan haluaisimme tehdä.

Niin täällä väittää moni muukin. Itse olen väittänyt sen vastaisesti. Minusta meillä ei ole mitään sen korkeampaa ja parempaa ohjenuoraa kuin tunteet, jotka toimivat ajattelun perustana. Kyllä ne johtavat välillä ongelmiin, mutta vielä pahempiin ongelmiin johtaa tilanne, jossa tunteiden ei anneta johdattaa vaan niiden "vallasta vapaudutaan". Eli jotta terve ihminen pystyisi tekemään itselleen ja muille hyviä valintoja ja välttämään huonoja valintoja, kannattaa entistä tarkemmin kuunnella tunteita ja olla niiden ohjattavana. Eli kannattaa entistä paremmin ja tarkemmin elää tunteiden vallassa eikä suinkaan vapautua niiden vallasta.

Mindfullnessin tarkoitus on harjoittaa meitä käyttämään tunteidemme antamaa informaatiota viisaasti. Onko sinulla jotakin tätä tavoitetta vastaan? Jos tavoite on mielestäsi hyväksyttävä, voidan seuraavaksi keskustella siitä, ovatko mindfullnessissa käytetyt keinot hyviä ja tavoitteeseen pääsemistä edistäviä.

Nimenomaan keinot ovat tässä kyseenalaiset.


Tällä hetkellä minulle syntyy mielikuva, ettet osaa keskustelussa erotella näitä kahta asiaa. Johtuukohan se liian tunnepitoisesta suhtautumisestasi aiheeseen? Siihen muuten viittaa se, ettet ole millään tavalla halukas edes yrittämään yhteisen sanallisen kentän löytämistä. Vaadit aika lailla jalkaa polkine, että juuri sinun oma tapsi ymmärtää muiden käyttämät snat on aino oikea. Siksi palaat jatkuvasti teemaan, että muut tässä yrittävät nähdä tunteet vain negatiivisesti. Kaikki muiden tarkennukset ajatuksistaan(!) kuittaat ilmeisesti pelkkänä haluna viilata sinua linssiin, peittää se "oikea" ajattelu tai osoituksena suorastaan patologisesta tunnekylmyydestä ja tunne-elämän halveksunnasta. Ilmeisesti ainoa vastaus, jonka hyväksyisit, olisi, että me muuta nyt myönnämme olleemme täysin väärässä ja ryhdymme kampanjoimaan mindfullnessia vastaan. Aikamoinen vaatimus, sillä meidän näkökulmastammehan se nimenoman olisi linssiin viilaamista ja ajattelumme vääristelevää kuvausta.

Hyväksyn myös sen, että ette ole kanssani samaa mieltä ja jatkatte mindfulnessin viitoittamalla tiellä. :D


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 09:21:34

Eli sinua ei tässä haittakaan sanavalinnat, vaan epäilet niiden takana olevan pahantahtoisen "värittämisen", jonkinlaisen salaisen agendan uittamisen ihmisille? Sanopa jokin hyvä perustelu sille, miksi minä en epäilisi sinun kirjoituksistasi täsmälleen samaa? Miksen epäilisi, että yrität "värittää" ja salata oikeat aikeesi? Miksi minun pitäisi uskoa sinun hyviin ja vilpittömiin aikeisiisi, kun sinä näytät uskovan meistä muista pahaa tai ettemme ymmärrä, miten meitä on harhaan johdettu?

On ihan mahdollista, että teitä on johdettu harhaan ja olette siten oppineet, että tunteiden vallassa eläminen on jotenkin haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tai sitten ette ole vain tulleet ajatelleeksi kuin jotain pientä ja kapeaa karikatyyristä tilannetta tunteiden vallassa olemisesta ja käsittäneet koko asian negatiiviseksi sen karikatyyrin perusteella. Semmoista sattuu.

Tai sitten olette oikeasti sitä mieltä, että tunteiden vallassa eläminen on huonoa, ja siinä tapauksessa olen vain eri mieltä ja perustelen, miksi.

En usko, että kukaan teistä on pahantahtoinen. :)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 09:38:33

Wikimääritelmä:
"Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin"

Tunteiden vallassa siis helposti mieltyy tilaksi jossa olet vaihtuvien tunnetilojen heiteltävänä, kykenemättä käyttämään harkintaa tai järkeä.

Vaihtuvien tunnetilojen "heiteltävänä" oleminen on taas yksi uusi yritys saada liitettyä asiaan jotain negatiivisia mielleyhtymiä. Se ei kuitenkaan muuta sitä itse asiaa negatiiviseksi.

Ja tunteiden vallassa eläminen ei tietenkään edellytä järjestä luopumista, kuten on ollut puhetta, mutta marssijärjestys kannattaa pitää selvänä. Tunteet on se ohjaava vaikutus, järki taas palvelee tunteita. Eli järjen avulla pystyt paremmin järjestämään itsellesi hyviä tunteita. Siihenhän perustuu oikeastaan koko yhteiskunnallinen ajattelu. Me olemme rakentameet toimivan yhteiskunnan, jotta välttyisimme kylmältä, pelolta, ahdistukselta jne.



Mutta negatiivisten tunteidenhan piti olla tärkeitä! Niitä ei saa kavahtaa. Niistä ei saa pyrkiä pois, vaan pitää antaa niiden ohjata. Miksei yhteiskunnan muuttaminen siten, että negatiiviset tunteet vähenisivät, ei olekaan vaarallista? Miksei sinun kirjoittamastasi saa muodostella samanlaisia olkiukkoja kuin sinä otat oikeudeksesi muodostaa muiden kommenteista? Mikä saa sinut väittämään, että me koko ajan peräänkuulutamme tunteiden kuolettamista ja väheksyntää, vaikka jo usemapikin kirjoittaja on nimenomaan tähdentänyt, että kyse on jostain muusta ja hyvän tasapainon etsimisestä tunneohjIksen ja rationaalisuuden välille?  Tai jos todellakin ajattelet, meidän kaikkien tulleen pahasti harhaanjohdetuiksi ja mindfullness aivopesun uhreiksi, niin johan olet nlstanut itsesi kummalliseen yliasemaan. Minäkään en esim. ole kuuna kullan valkeana ollit ensimmäisessäkään mindfullness-harjoituksess tms. mukana. Mutta - kuvaukset sellaisista ovat hyvin tutun oloisia, koska niissä on hyvin paljon samoja elementtejä kuin taidealoilla käytettävissä harjoituksissa. Ja voin kuule vakuuttaa, ettei taideopinnoissa tavoitella todellakaan tunnekylmyyttä. Jos maltat tunnekuohultasi hetkeksi hiljentyä pohtimaan rauhassa ja loogisesti, niin ymmärtänet, miksi ajatuskin moisesta olisi jokseenkin absurdi.

Ja jos sattuu niin, että elämän vallitsevin tunne on ollut ahdistus tai epämääräinen tunne mihinkään kuulumattomuudesta ei tunteen vallassa eläminen kuulosta houkuttelevalta.

Tässä taas on hämärtynyt se, mikä on negatiivisten tunteiden pointti. Ne ovat arvokasta viestiä siitä, että nyt joku asia on itsellesi haitallinen. Ei tämä tunteiden vallassa eläminen koske vain hyviä tunteita vaan kaikkia, koko kirjoa. Ei se tunnu aina kivalta, mutta tunteiden koko pointti on se laaja skaala hyvästä pahaan, heikosta voimakkaaseen.
[/quote]

Juu, mutta sitä viestiä ei voi tulkita, ellei ensin hiemannetäänny - kiusaksesikin käytän juuri tätä termiä - itse tunteesta. Voit itse toki tarjota mielestäsi parempaa tapaa / sanaa, jolla kuvata eroa sen välillä, että tunne vie kuin kuikkukohtauksen vallass olevaa lasta (tai ilosta riehaantunutta) ja tunteiden ja analyyttisen järjen liittoa, jossa molemmilla on oma tärkeä roolinsa, mutta kumpikaan ei ylikorostu.

Jos aelitan "tunteiden vallassa eläminen" tarkoittaa tunteiden kokemista ne hyväksyen (tiedostaen ne ilman eroon pyrkimistä) niin ollaan samalla kartalla.

Ei pelkästään sitä vaan ihan oikeasti se tunteille vallan antaminen on kannatettavaa.
[/quote]

Siis kaikki kiukkuamaan ja riehumaan kuin lastentarhaikäiset lapset? Ei estoja, ei kontrollia? Olet nyt kieltänyt käyttämästä niitä sanoja, joilla olemme pyrkineet kuvaamaan tapaa saada jokin järkikin jossain kohtaa mukaan. Mikään yrittämämme kuvaamisen tapa ei sinulle kelpaa. Sano siis itse, miten kuvata eroa vaikka lasten tunnepurkauksien ja aikuisen tunteiden hallinnan välillä. Vai eikö sinusta niissä ole mitään eroa ja kaikki hallitusti käyttäytyvät aikuiset ovatkin tunnevammaisia, jos eivät heittäydy kaupan lattialle, kun se oikean merkkinen kahvipapu on hyllystä loppu?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 09:39:23

Eli sinua ei tässä haittakaan sanavalinnat, vaan epäilet niiden takana olevan pahantahtoisen "värittämisen", jonkinlaisen salaisen agendan uittamisen ihmisille? Sanopa jokin hyvä perustelu sille, miksi minä en epäilisi sinun kirjoituksistasi täsmälleen samaa? Miksen epäilisi, että yrität "värittää" ja salata oikeat aikeesi? Miksi minun pitäisi uskoa sinun hyviin ja vilpittömiin aikeisiisi, kun sinä näytät uskovan meistä muista pahaa tai ettemme ymmärrä, miten meitä on harhaan johdettu?

On ihan mahdollista, että teitä on johdettu harhaan ja olette siten oppineet, että tunteiden vallassa eläminen on jotenkin haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tai sitten ette ole vain tulleet ajatelleeksi kuin jotain pientä ja kapeaa karikatyyristä tilannetta tunteiden vallassa olemisesta ja käsittäneet koko asian negatiiviseksi sen karikatyyrin perusteella. Semmoista sattuu.

Tai sitten olette oikeasti sitä mieltä, että tunteiden vallassa eläminen on huonoa, ja siinä tapauksessa olen vain eri mieltä ja perustelen, miksi.

En usko, että kukaan teistä on pahantahtoinen. :)

Kuka on johtanut harhaan? Miksi uskoisimme kuten väität?,
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 09:44:38

On ihan mahdollista, että teitä on johdettu harhaan ja olette siten oppineet, että tunteiden vallassa eläminen on jotenkin haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tai sitten ette ole vain tulleet ajatelleeksi kuin jotain pientä ja kapeaa karikatyyristä tilannetta tunteiden vallassa olemisesta ja käsittäneet koko asian negatiiviseksi sen karikatyyrin perusteella. Semmoista sattuu.

Tai sitten olette oikeasti sitä mieltä, että tunteiden vallassa eläminen on huonoa, ja siinä tapauksessa olen vain eri mieltä ja perustelen, miksi.

En usko, että kukaan teistä on pahantahtoinen. :)

Kuka on johtanut harhaan?

Buddha? :D

Miksi uskoisimme kuten väität?,

Siksi että vakuututte perusteluistani. Jos kuitenkaan ette vakuutu, sitten kannattaa jatkaa vanhoilla ajattelumalleilla. :)


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 09:51:18

Ei pelkästään sitä vaan ihan oikeasti se tunteille vallan antaminen on kannatettavaa.

Siis kaikki kiukkuamaan ja riehumaan kuin lastentarhaikäiset lapset? Ei estoja, ei kontrollia? Olet nyt kieltänyt käyttämästä niitä sanoja, joilla olemme pyrkineet kuvaamaan tapaa saada jokin järkikin jossain kohtaa mukaan.

Järki on mukana tietysti koko ajan mutta sekin on tunteille alisteista ja hyvä niin. Järjen avulla me pystymme järjestämään itsellemme asioita, joista tulee hyviä tunteita ja välttämään asioita, joista tulee pahoja tunteita.

Mikään yrittämämme kuvaamisen tapa ei sinulle kelpaa. Sano siis itse, miten kuvata eroa vaikka lasten tunnepurkauksien ja aikuisen tunteiden hallinnan välillä. Vai eikö sinusta niissä ole mitään eroa ja kaikki hallitusti käyttäytyvät aikuiset ovatkin tunnevammaisia, jos eivät heittäydy kaupan lattialle, kun se oikean merkkinen kahvipapu on hyllystä loppu?

Se että normaali terve aikuinen ei heittäyty kaupan lattialle, kun oikeanmerkkinen kahvi on lopussa, ei mielestäni ole seurausta tunteiden hallinnasta vaan siitä, että kyseinen tapahtuma ei ole tarpeeksi paha hänelle, jotta se saisi aikaan silmittömän raivon. Sen sijaan se todennäköisesti aiheuttaa pienen harmistuksen, joka näkyy kenties "voi vittu" -parahduksena.

Sen sijaan jos sinut on kidnapattu seksiorjaksi ja olet joutunut kärsimään paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa, saatat tuntea silmitöntä raivoa vangitsijaasi kohtaan. Se on hyvä asia, se on sen merkki, että olet (vielä) tunne-elämältäsi terve. Sen tunteen vallassa toimiminen voi jopa pelastaa sinut.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 09:54:46

Juu, mutta sitä viestiä ei voi tulkita, ellei ensin hiemannetäänny - kiusaksesikin käytän juuri tätä termiä - itse tunteesta. Voit itse toki tarjota mielestäsi parempaa tapaa / sanaa, jolla kuvata eroa sen välillä, että tunne vie kuin kuikkukohtauksen vallass olevaa lasta (tai ilosta riehaantunutta) ja tunteiden ja analyyttisen järjen liittoa, jossa molemmilla on oma tärkeä roolinsa, mutta kumpikaan ei ylikorostu.

Kyllä viestin voi tulkita, vaikka ei etäänny tunteesta. Itse asiassa tulkisteminen onnistuu paljon paremmin, kun tunne on läsnä. Siitä tunteesta saa voimaa muuttaa itsellesi haitallisia asioita. Ja tunteen päällä oleminen mahdollistaa hyvistä tunteista nauttimisen täysin siemauksin. Ei ole mitään syytä yrittää etääntyä tunteista.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - to 15.09.2016, 10:33:29


Sitten taas sana valta. Näytät itse käyttävän sitäkin aika vapaasti. Tässä yhteydessä useimmat ymmärtävät sen siten, että ihminen on ikään kuin tunteiden orjuuttama, mutta se mitä tuossa yllä kirjoitat on enemmänkin vallalla olemista. Eli sen sijaan, että ihmisen tulisi työntää tunteet sivuun, hänen tulisi antaa niiden olla vallalla, valtoimenaan. Ehkä tuo olisi sitten jo lähempänä sitä mitä luulen sinun yrittävän sanoa. Tai miten tunnen sen :D

Wikimääritelmä:
"Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin"

Tunteiden vallassa siis helposti mieltyy tilaksi jossa olet vaihtuvien tunnetilojen heiteltävänä, kykenemättä käyttämään harkintaa tai järkeä.

Ja jos sattuu niin, että elämän vallitsevin tunne on ollut ahdistus tai epämääräinen tunne mihinkään kuulumattomuudesta ei tunteen vallassa eläminen kuulosta houkuttelevalta.

Mindfulness ei kuitenkaan kehota sivuuttamaan näitäkään tunteita vaan harjoittamaan hyväksyvää ja myötätuntoista asennetta.

Jos aelitan "tunteiden vallassa eläminen" tarkoittaa tunteiden kokemista ne hyväksyen (tiedostaen ne ilman eroon pyrkimistä) niin ollaan samalla kartalla.

Yksi lähtökohta on se, että elämä sujuu sitä helpommin, mitä paremmin ihmisten välinen kommunikaatio toimii.

On totta, äärimmäiset tunneheilahtelut sotkevat ihmissuhteita, mutta toisaalta niitä häiritsee myös se, jos toisen tunnetiloihin ei haluta eläytyä tai itse vältellään tunteiden osoittamista.

Osalla ihmisistä tunteet ovat enemmän vuoristorataa kun toiset taapertavat tasaisemmin. Yleensä temperamenttinen ihminen hakee samantyyppistä kumppania kuten tasainenkin.

Jotta temperamenteiltaan erityyppisten ihmisten kommunikaatio toimisi jotenkin, ne pitäisi osata asettaa tasaveroisiksi ja,ratkoa ongelmia siltä pohjalta. Epäilen, onko ainakaan yleisemmin hyvä lähteä rakentamaan jotain ihannetta ihmisen tunne-elämälle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 11:28:09

On ihan mahdollista, että teitä on johdettu harhaan ja olette siten oppineet, että tunteiden vallassa eläminen on jotenkin haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tai sitten ette ole vain tulleet ajatelleeksi kuin jotain pientä ja kapeaa karikatyyristä tilannetta tunteiden vallassa olemisesta ja käsittäneet koko asian negatiiviseksi sen karikatyyrin perusteella. Semmoista sattuu.

Tai sitten olette oikeasti sitä mieltä, että tunteiden vallassa eläminen on huonoa, ja siinä tapauksessa olen vain eri mieltä ja perustelen, miksi.

En usko, että kukaan teistä on pahantahtoinen. :)

Kuka on johtanut harhaan?

Buddha? :D

Miksi uskoisimme kuten väität?,

Siksi että vakuututte perusteluistani. Jos kuitenkaan ette vakuutu, sitten kannattaa jatkaa vanhoilla ajattelumalleilla. :)

Mulla nyt ei ainakaan ole mitään buddhalaisuusvaikutteita ajattelussani. En ole koskaan edea koulussa opiskellut uskontoa, en ole koskaan pahemmin lueskellut uskonnollista kirjallisuutta. Enkä ikinä koskaan ole hakenut mistään uskonnollistyyppisestä aatteesta sisältöä elämääni tai neuvoja. Joten ainakaan minun kohdallani ei voi buddhalaisuuden vaikutteita syyttää.

Eikä muuten edes toi jälkimmäinen pidä paikkansa, sillä mahdollisuutemme eivät rajoitu joko sinun tapaasi tai vanhaan tapaani ajattemiseen. Väärä dikotomia. Voin vallan mainiosti muuttaa ajattelumallejani johonkin ihan toiseen suuntaankin. Eikä se, etten ole kanssasi samaa mieltä (sanojen merkityksistä) tarkoita, että olisin haluton muutokseen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 11:34:52

Ei pelkästään sitä vaan ihan oikeasti se tunteille vallan antaminen on kannatettavaa.

Siis kaikki kiukkuamaan ja riehumaan kuin lastentarhaikäiset lapset? Ei estoja, ei kontrollia? Olet nyt kieltänyt käyttämästä niitä sanoja, joilla olemme pyrkineet kuvaamaan tapaa saada jokin järkikin jossain kohtaa mukaan.

Järki on mukana tietysti koko ajan mutta sekin on tunteille alisteista ja hyvä niin. Järjen avulla me pystymme järjestämään itsellemme asioita, joista tulee hyviä tunteita ja välttämään asioita, joista tulee pahoja tunteita.

Mikään yrittämämme kuvaamisen tapa ei sinulle kelpaa. Sano siis itse, miten kuvata eroa vaikka lasten tunnepurkauksien ja aikuisen tunteiden hallinnan välillä. Vai eikö sinusta niissä ole mitään eroa ja kaikki hallitusti käyttäytyvät aikuiset ovatkin tunnevammaisia, jos eivät heittäydy kaupan lattialle, kun se oikean merkkinen kahvipapu on hyllystä loppu?

Se että normaali terve aikuinen ei heittäyty kaupan lattialle, kun oikeanmerkkinen kahvi on lopussa, ei mielestäni ole seurausta tunteiden hallinnasta vaan siitä, että kyseinen tapahtuma ei ole tarpeeksi paha hänelle, jotta se saisi aikaan silmittömän raivon. Sen sijaan se todennäköisesti aiheuttaa pienen harmistuksen, joka näkyy kenties "voi vittu" -parahduksena.

Sen sijaan jos sinut on kidnapattu seksiorjaksi ja olet joutunut kärsimään paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa, saatat tuntea silmitöntä raivoa vangitsijaasi kohtaan. Se on hyvä asia, se on sen merkki, että olet (vielä) tunne-elämältäsi terve. Sen tunteen vallassa toimiminen voi jopa pelastaa sinut.

Ahaa. Siis on olemassa jokin oikeantasoinen tunteella reagointi? Kuitenkan se ei mitä ilmeisimmin aina kaikilla toimi - kuten lapsilla. Joskus se voi myös olla ylimitoitettua eli se oikean kahvipavun lopussaolo on riittävän suuri ärsyke saattamaan ihmisen suuren raivon valtaan. Tai se baanalla ohi ajanut toinen pyöräilijä saakin aikaan tunnereaktion, joka kohtaa haluun kuristaa tämä. Auttaako näihin taoauksiin mielestäsi neuvo antaa tunteille valta? Vai joko silloin saa sanoa, että jotenkin ätytyis pyrkiä kohtuullistamaan omaa tunnepohjaista reagointia? Äläkä sano, ettei nyt puhuta epänormaaleista tilanteista. Kun just sehän on se pointti, että jostain olis tunnistettava, milloin ajaudutaan epänormalin puolelle. (Pätee samoin siihen, jos tunteita on liian vähän.) Eihän kukaan voi etukäteen tietää, että on aina ja kaikissa tilanteissa ns. normaali. Mikä edes on normaalia?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 11:37:41

Mulla nyt ei ainakaan ole mitään buddhalaisuusvaikutteita ajattelussani. En ole koskaan edea koulussa opiskellut uskontoa, en ole koskaan pahemmin lueskellut uskonnollista kirjallisuutta. Enkä ikinä koskaan ole hakenut mistään uskonnollistyyppisestä aatteesta sisältöä elämääni tai neuvoja. Joten ainakaan minun kohdallani ei voi buddhalaisuuden vaikutteita syyttää.

Etkä ole varmaan edes tavannut Buddhaa, että olisit voinut vaikuttua hänen opeistaan. :) Muiden uskonnollisten ja ideologisten ajatteluiden tapaan buddhalaisuuskin vaikuttaa kuitenkin epäsuorasti kaikissa tällaisissa suhtautumisissa. Mindfulness ammentaa selkeästi buddhalaisuudesta, ja on niitä vaikutteita muissakin self-help-suuntauksissa ja psykologisissa ohjeissa.


Eikä muuten edes toi jälkimmäinen pidä paikkansa, sillä mahdollisuutemme eivät rajoitu joko sinun tapaasi tai vanhaan tapaani ajattemiseen. Väärä dikotomia. Voin vallan mainiosti muuttaa ajattelumallejani johonkin ihan toiseen suuntaankin.

Aivan totta. :D
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - to 15.09.2016, 11:39:57

Ei pelkästään sitä vaan ihan oikeasti se tunteille vallan antaminen on kannatettavaa.

Siis kaikki kiukkuamaan ja riehumaan kuin lastentarhaikäiset lapset? Ei estoja, ei kontrollia? Olet nyt kieltänyt käyttämästä niitä sanoja, joilla olemme pyrkineet kuvaamaan tapaa saada jokin järkikin jossain kohtaa mukaan.

Järki on mukana tietysti koko ajan mutta sekin on tunteille alisteista ja hyvä niin. Järjen avulla me pystymme järjestämään itsellemme asioita, joista tulee hyviä tunteita ja välttämään asioita, joista tulee pahoja tunteita.

Mikään yrittämämme kuvaamisen tapa ei sinulle kelpaa. Sano siis itse, miten kuvata eroa vaikka lasten tunnepurkauksien ja aikuisen tunteiden hallinnan välillä. Vai eikö sinusta niissä ole mitään eroa ja kaikki hallitusti käyttäytyvät aikuiset ovatkin tunnevammaisia, jos eivät heittäydy kaupan lattialle, kun se oikean merkkinen kahvipapu on hyllystä loppu?

Se että normaali terve aikuinen ei heittäyty kaupan lattialle, kun oikeanmerkkinen kahvi on lopussa, ei mielestäni ole seurausta tunteiden hallinnasta vaan siitä, että kyseinen tapahtuma ei ole tarpeeksi paha hänelle, jotta se saisi aikaan silmittömän raivon. Sen sijaan se todennäköisesti aiheuttaa pienen harmistuksen, joka näkyy kenties "voi vittu" -parahduksena.

Sen sijaan jos sinut on kidnapattu seksiorjaksi ja olet joutunut kärsimään paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa, saatat tuntea silmitöntä raivoa vangitsijaasi kohtaan. Se on hyvä asia, se on sen merkki, että olet (vielä) tunne-elämältäsi terve. Sen tunteen vallassa toimiminen voi jopa pelastaa sinut.

Ahaa. Siis on olemassa jokin oikeantasoinen tunteella reagointi? Kuitenkan se ei mitä ilmeisimmin aina kaikilla toimi - kuten lapsilla. Joskus se voi myös olla ylimitoitettua eli se oikean kahvipavun lopussaolo on riittävän suuri ärsyke saattamaan ihmisen suuren raivon valtaan. Tai se baanalla ohi ajanut toinen pyöräilijä saakin aikaan tunnereaktion, joka kohtaa haluun kuristaa tämä. Auttaako näihin taoauksiin mielestäsi neuvo antaa tunteille valta? Vai joko silloin saa sanoa, että jotenkin ätytyis pyrkiä kohtuullistamaan omaa tunnepohjaista reagointia? Äläkä sano, ettei nyt puhuta epänormaaleista tilanteista. Kun just sehän on se pointti, että jostain olis tunnistettava, milloin ajaudutaan epänormalin puolelle. (Pätee samoin siihen, jos tunteita on liian vähän.) Eihän kukaan voi etukäteen tietää, että on aina ja kaikissa tilanteissa ns. normaali. Mikä edes on normaalia?

Tunne ja siitä seuraavat mahdollisesti pahat ajatukset johtavat normaalilla ihmisellä hyvin harvoin hurjiin tekoihin.
Joskus bussissa istuessa mietin, miten pujottaisin rautalangan edessä istuvan ärsyttävän näköisen tyypin kaulan edestä ja vetäisin taaksepäin, mutta en todellakaan aio toteuttaa sitä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 11:47:57

Juu, mutta sitä viestiä ei voi tulkita, ellei ensin hiemannetäänny - kiusaksesikin käytän juuri tätä termiä - itse tunteesta. Voit itse toki tarjota mielestäsi parempaa tapaa / sanaa, jolla kuvata eroa sen välillä, että tunne vie kuin sanoille vallass olevaa lasta (tai ilosta riehaantunutta) ja tunteiden ja analyyttisen järjen liittoa, jossa molemmilla on oma tärkeä roolinsa, mutta kumpikaan ei ylikorostu.

Kyllä viestin voi tulkita, vaikka ei etäänny tunteesta. Itse asiassa tulkisteminen onnistuu paljon paremmin, kun tunne on läsnä. Siitä tunteesta saa voimaa muuttaa itsellesi haitallisia asioita. Ja tunteen päällä oleminen mahdollistaa hyvistä tunteista nauttimisen täysin siemauksin. Ei ole mitään syytä yrittää etääntyä tunteista.


Nyt sä kehität sanoille ihan omia merkityksiä. Tottakai tunne on läsnä, vaikka ottaakin siihen sen verran etäisyyttä, ettei minuus ja hetkellinen tunne ilmene itselle samana. Jo se on etäiayyden ottamista, että osa erottaa sen tunteen - joka on ohimenevä tila - siitä mikä itsessä on pysyvämpää. Tätä se etäännyttäminen on, mistä vaikkapa minä olen puhunut. Ennen kuin ryhtyy muuttamaan asioita, pitää muuten analysoida hieman niin tunnetta kuin tilannettakin. Analyyttisyys ei ole mahdollista raivon vallassa tai rakastumisen huumassa. Nyt voisit vihdoin itse kontribuoida, miten sinusta siis pitää ilmaista se tarvittava toiminta, joka kohtuullistaa tunteiden palossa tehdyt harkitsemattomat teot. Niitähän käsittääkseni vastaansnomattomasti tapahtuu. Olen jo antanut esimerkkejäkin - lasten voimakkaat reaktiot pettymyksiin, liikenneraivo, rakastumisen "sokeus" joka muodostaa meille ihannoidun kuvan kohteesta. Mitkä ovat ohjeesi näissä tilanteiss? Miten saa opastaa / puhua varoittaessaan, ettei ehkä ole syytä rakastumisen ensi huumassa tunteensa mukaan myydä omaa asuntoaan, hankkitua heti raskaaksi ja mennä vegastyyliin smontein naimisiin ilman avioehtoa, vaikka tunne tähän kehottaa? Millä tavalla ehdotat toimittavan, kun se törkeä naispyöräilijä polkee ohi ja syntyy tunnepitoinen tarve kuristaa hänet? Kun ei pelkästää esittelemäsi tunneköyhyys selvästikään ole ainoa "vaara".

Lisäksi mindfullnessissa myös kehotetaan juurikin kesittymään omiin tuntemuksiin - suorastaan annetaan jokaiselle aistimukselle paljon enemmän huomiota kuin arjessa yleensä koskaan. Sekö nyt sitten johtaa tunneköyhyyteen, jos keskittyy kuuntelemaan hengitystää, kaikkia hiljaisuudessakin kuuluvia ääniä, kehon painautumista alustaa vasten, sydämen sykkeensä tuottamaa kohinaa? Onpas todellakin baarallinen arjesta ja normaaleista tunteistaan etääntymisen harjoitus. Kyllä heti tulikin epäempaattinen olo tuollaisesta hetken aktiivisesta aistimisest.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 11:53:58

Ahaa. Siis on olemassa jokin oikeantasoinen tunteella reagointi?

Terveellä ihmisellä tunteet muodostaa skaalan hyvästä pahaan ja lievästä voimakkaaseen. Ihmisillä on erilaiset skaalat johtuen tempperamentista ja elämänkokemuksesta, se mikä hetkauttaa yhtä, ei hetkauta toista. Siksi ei kannata etääntyä niistä omista tunteista ja analysoida niitä liikaa vaan antaa niiden muodostaa se oma skaala. Se oma tunne ja reaktio on juuri se oikeantasoinen.


Kuitenkan se ei mitä ilmeisimmin aina kaikilla toimi - kuten lapsilla.

Lapsilla on luonnollisesti hyvin erilainen skaala kuin aikuisilla mutta se ei tarkoita, että heidän skaalansa tai reaktionsa olisi mitenkään sen enempää väärässä.


Joskus se voi myös olla ylimitoitettua eli se oikean kahvipavun lopussaolo on riittävän suuri ärsyke saattamaan ihmisen suuren raivon valtaan. Tai se baanalla ohi ajanut toinen pyöräilijä saakin aikaan tunnereaktion, joka kohtaa haluun kuristaa tämä. Auttaako näihin taoauksiin mielestäsi neuvo antaa tunteille valta?

Auttaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuollainen on merkki siitä, että ihminen on tukahduttanut negatiivisia tunteitaan, mikä kostautuu sitten yllättävänä purkauksena jossain tilanteessa, joka ei itsessään olisi mitenkään paha. Jos taas kerran yrität vapautua sen ahdistavan tunteen vallassa, sairastut aivan varmasti, ellet ole jo sairastunut. Se tunnekuohu väärässä paikassa voi olla sinulle itsellesi hyvä merkki siitä, että nyt todellakin kannattaa alkaa elämään tunteiden vallassa.


Vai joko silloin saa sanoa, että jotenkin ätytyis pyrkiä kohtuullistamaan omaa tunnepohjaista reagointia? Äläkä sano, ettei nyt puhuta epänormaaleista tilanteista. Kun just sehän on se pointti, että jostain olis tunnistettava, milloin ajaudutaan epänormalin puolelle. (Pätee samoin siihen, jos tunteita on liian vähän.) Eihän kukaan voi etukäteen tietää, että on aina ja kaikissa tilanteissa ns. normaali. Mikä edes on normaalia?

Epänormaalin tunnistaa kyllä jo kauan ennen kuin päätyy näihin hätätilanteisiin, että käy kiinni toisen kurkkuun. Sen tunnistaa ihan niistä pienistä hetkistä, kun et anna tunteille valtaa vaan järkeilet jotain ja toimit toisin kuin tunteesi ohjaisivat. Yleensä tällaiseen suhtautumiseen on opetettu jo pienestä pitäen. Jos taas pääsääntöisesti reagoit tunteisiisi niiden ohjaamalla tavalla, ei ole vaaraa ajautua tuollaiseen tilaan. Äärimmäisen kurjissa oloissa tietysti tämäkään ei päde.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - to 15.09.2016, 12:11:53

Juu, mutta sitä viestiä ei voi tulkita, ellei ensin hiemannetäänny - kiusaksesikin käytän juuri tätä termiä - itse tunteesta. Voit itse toki tarjota mielestäsi parempaa tapaa / sanaa, jolla kuvata eroa sen välillä, että tunne vie kuin kuikkukohtauksen vallass olevaa lasta (tai ilosta riehaantunutta) ja tunteiden ja analyyttisen järjen liittoa, jossa molemmilla on oma tärkeä roolinsa, mutta kumpikaan ei ylikorostu.

Kyllä viestin voi tulkita, vaikka ei etäänny tunteesta. Itse asiassa tulkisteminen onnistuu paljon paremmin, kun tunne on läsnä. Siitä tunteesta saa voimaa muuttaa itsellesi haitallisia asioita. Ja tunteen päällä oleminen mahdollistaa hyvistä tunteista nauttimisen täysin siemauksin. Ei ole mitään syytä yrittää etääntyä tunteista.

Tunteet kuuluvat elämään, nautinto on tunne toisten joukossa. Ei ole "ketään (siis minää) joka nauttisi tunteista, tunnehan on fyysinen kokemus.  Niitä kyllä tavoitellaan, niiden toistamista ja uudelleen virittämistä valitaan ja pidetään yllä kielteisinä tai myönteisinä.

Ehkä peli ja alkoholi ja muut riippuvaiset sen ainakin ymmärtävät, eivätkä kovin helposti koukusta irti pääse.

Tunne on hetken liekki joka lepattaa ja uudistuu sen ylläpitämistä ei tarvita,, sanoilla ruokittaessa sitä yritetään Pitää elävänä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 12:12:23

Nyt sä kehität sanoille ihan omia merkityksiä. Tottakai tunne on läsnä, vaikka ottaakin siihen sen verran etäisyyttä, ettei minuus ja hetkellinen tunne ilmene itselle samana.

Vastustan sitä silti. En pidä järkevänä erottaa hetkellistä tunnetta ja "minuutta". Enkä pidä järkevänä etäisyyden ottamista missään merkityksessä. Sinä saat valita merkityksen, niin et voi valittaa, että kehitän "omia merkityksiä". :)

Jo se on etäiayyden ottamista, että osa erottaa sen tunteen - joka on ohimenevä tila - siitä mikä itsessä on pysyvämpää. Tätä se etäännyttäminen on, mistä vaikkapa minä olen puhunut.

Sori mutta en kannata sitä silti. Hetkellinen tunne on arvokas hetkellisenä, ei sitä tarvitse suhteuttaa mihinkään. Jos se on hetkellinen, se loppuu kyllä itsestään ja sen jälkeen tulee jotain muuta. Se mikä on pysyvää, hahmottuu vasta pitemmällä aikavälillä. Pitempää aikaväliä ei kannata ehdoin tahdoin ruveta miettimään silloin kun jokin hetkellinen tunne on päällä.

Ennen kuin ryhtyy muuttamaan asioita, pitää muuten analysoida hieman niin tunnetta kuin tilannettakin. Analyyttisyys ei ole mahdollista raivon vallassa tai rakastumisen huumassa.

Se ei olekaan hyvä hetki analyysille. Kun tunne on päällä, on syvän tuntemisen ja siihen reagoinnin aika. Silti siinä on ihan selvää, mikä tuntuu ja miltä, jos nyt on ylipäätään terve tunne-elämä.

Nyt voisit vihdoin itse kontribuoida, miten sinusta siis pitää ilmaista se tarvittava toiminta, joka kohtuullistaa tunteiden palossa tehdyt harkitsemattomat teot.

Pääsääntöisesti niitä ei tarvitse kohtuullistaa. Ne ovat juuri sellaisia kuin ovat, juuri niin voimakkaita kuin ovat. Jos taas on kyse jostain patologisesta ongelmasta kuten paniikkihäiriöstä, etäännyttämistekniikat voivat olla ihan paikallaan. Mutta niitä ei kannata suositella terveille yksilöille eikä varsinkaan ennaltaehkäisevästi. Päin vastoin, parhaiten tunne-elämän ongelmilta säästyy, kun elää ja toimii tunteittensa ohjauksessa.

Niitähän käsittääkseni vastaansnomattomasti tapahtuu. Olen jo antanut esimerkkejäkin - lasten voimakkaat reaktiot pettymyksiin, liikenneraivo, rakastumisen "sokeus" joka muodostaa meille ihannoidun kuvan kohteesta. Mitkä ovat ohjeesi näissä tilanteiss? Miten saa opastaa / puhua varoittaessaan, ettei ehkä ole syytä rakastumisen ensi huumassa tunteensa mukaan myydä omaa asuntoaan, hankkitua heti raskaaksi ja mennä vegastyyliin smontein naimisiin ilman avioehtoa, vaikka tunne tähän kehottaa?

Jos se on se, mitä ystävä oikeasti haluaa, tietysti onnittelisin häntä ja kannustaisin toimimaan niin kuin parhaalta tuntuu. :)

Lapsen voimakkaat reaktiot pettymyksiin ovat useimmiten täysin oikeutettuja. Lasten pitää jaksaa aikuisten määrittämää aikataulutettua elämää, joten he joutuvat sietämään erilaisia pettymyksiä joka päivä. Se että niistä välillä raivostuu, on täysin normaalia. Sen pitäisi olla merkki aikuiselle, että lapsen tunteiden pitää antaa ohjata toimintaa paljon enemmän.


Millä tavalla ehdotat toimittavan, kun se törkeä naispyöräilijä polkee ohi ja syntyy tunnepitoinen tarve kuristaa hänet? Kun ei pelkästää esittelemäsi tunneköyhyys selvästikään ole ainoa "vaara".

Se että pyöräilijä polkee ohi, ei normaalille aikuiselle aiheuta raivon tunnetta. Jos kohtaan kadulla sekopäisesti raivoavan tyypin, pyrin suojaamaan sivuullisia hänen hyökkäyksiltään. Siinä ei todellakaan kannata mennä opettamaan mitään tunteiden hallintaa. :P

Lisäksi mindfullnessissa myös kehotetaan juurikin kesittymään omiin tuntemuksiin - suorastaan annetaan jokaiselle aistimukselle paljon enemmän huomiota kuin arjessa yleensä koskaan. Sekö nyt sitten johtaa tunneköyhyyteen, jos keskittyy kuuntelemaan hengitystää, kaikkia hiljaisuudessakin kuuluvia ääniä, kehon painautumista alustaa vasten, sydämen sykkeensä tuottamaa kohinaa? Onpas todellakin baarallinen arjesta ja normaaleista tunteistaan etääntymisen harjoitus. Kyllä heti tulikin epäempaattinen olo tuollaisesta hetken aktiivisesta aistimisest.

Ennemminkin kannattaisi keskittyä siihen asiaan, joka aiheuttaa tunnereaktion. Se on se normaali reaktio. Se että kääntää huomion "sisään päin", on epänormaali reaktio ja pahimmillaan sotkee tunnereaktiotilanteen.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 12:16:43

Mulla nyt ei ainakaan ole mitään buddhalaisuusvaikutteita ajattelussani. En ole koskaan edea koulussa opiskellut uskontoa, en ole koskaan pahemmin lueskellut uskonnollista kirjallisuutta. Enkä ikinä koskaan ole hakenut mistään uskonnollistyyppisestä aatteesta sisältöä elämääni tai neuvoja. Joten ainakaan minun kohdallani ei voi buddhalaisuuden vaikutteita syyttää.

Etkä ole varmaan edes tavannut Buddhaa, että olisit voinut vaikuttua hänen opeistaan. :) Muiden uskonnollisten ja ideologisten ajatteluiden tapaan buddhalaisuuskin vaikuttaa kuitenkin epäsuorasti kaikissa tällaisissa suhtautumisissa. Mindfulness ammentaa selkeästi buddhalaisuudesta, ja on niitä vaikutteita muissakin self-help-suuntauksissa ja psykologisissa ohjeissa.

Noh...kuten muuten taisin jo mainita, niin enpä ole mindfullnessiakaan harrastanut. Enkä mitään self helpiä tai pyrkinyt saamaan apua jostain psykologisista ohjeista. Mutta olen kylläkin opiskellut alaa, jossa harjoitellaan omien tunteiden valjastamista työvälineeksi (mikä siis ei tarkoita, että ne olisivat sitä ja vain sitä myös "siviilissä".)Alaa, jossa itseohjautuvuus ja itse itsensä opettaminen on tarpeen - oikeastaan ainoa vaihtoehto. Jos et kehitä mitään omaa "self helpiä" päästäksesi osaamisessasi eteenpäin, oppiaksesi edes oikeastaan tajuamaan mistä koko jutuss on kyse, et pysty toimimaan alalla millään tavalla. Näissä hommissa on pakko rakentaa oma osaamisens itse, koska sen pohjana on oma itse. Siksi kukaan ei pysty opastamaan oikeaa tapa toimia, kosk iste on ainoa asintuntija itsensä tuntemisessa. (Ja ennenkuin ehdit syyttää itsekeskeisyydestä, niin ulkopuolisen maailman reaktiot omaan toimintaan ovat jokseenkin keskeistä informaatiota tuon oman toimintansa ohjauksen kannalta. Sattumalta muuten alani opettaa mös tunnistamaan tunteiden fyysisen luonteen. Fyysisen olemuksen vaikutuksen niihin ja niiden vaikutuksen fyysiseen olemukseen. Siten syytöksesi tunteiden kuolettamisen tavoitteesta onkin minulle niin hassu. Se kun tarkoittaisi, että hylkäisin kehollisen olemassaoloni. Jolloin ammattini ei olisi mahdollinen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 12:20:31
Siten syytöksesi tunteiden kuolettamisen tavoitteesta onkin minulle niin hassu. Se kun tarkoittaisi, että hylkäisin kehollisen olemassaoloni. Jolloin ammattini ei olisi mahdollinen.

Hassu, ja sen lisäksi olkiukko. En ole syyttänyt sinua "tunteiden kuolettamisen tavoitteesta". :)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - to 15.09.2016, 13:10:35
Tässä vaiheessa tätä mindfulness-prosessia tuntuu siltä, että mieluummin tartun romaaniin. Tuo itsensä tarkkailu tuntuu edelleen hieman kyseenalaiselta. Enemmänkin, edelleenkin, kaipaan sitä, että unohdan itseni ja uppoudun hetkeen. Tähän mennessä yritykset keskittyä nykyhetkeen mindfulnessin opein ovat tuntuneet enemmänkin vieraannuttavan hetkestä. Myöskään sitä en oikein ymmärrä, miksi harhaileva mieli pitäisi aina palauttaa nykyhetkeen. Aivan kuin mindfulnessissa ihmistä pidettäisiin jotenkin tyhmänä, joka aina ajattelee ja tulkitsee väärin. Tosin luultavasti olenkin kyllä nyt tyhmä ja käisttänyt jotain väärin.
Mieleeni palautuu kasvatuskeskustelu, jossa kerroit tunteenpuuskassasi repineesi lapsesi joululahjatoivelistan ja heittäneesi sen häntä päin. Saatan muistaa väärin kuvauksesi tilanteesta, siitä jo potentiaaliset pahoittelut.

Nythän saattaa olla, ettet ehkä kaipaa tämänkaltaista itsesi unohtavaa hetken vietävänä olemista. Erityisesti jos tilanne on se, että tällaiset hetket toistuisivat mielestäsi liian usein. Jos sinun kävisi sääliksi itseäsi ja lapsiasi.

Kun olet "uppoutumassa hetkeen", arvostaisit ehkä enemmän etäisyyttä hetkestä. Usein sanotaan, että vanhemman tulee pitää lapsensa mieli omassa mielessään. Minusta tämä lapsen mielen omassa mielessään pitäminen on etäisyyden ottamista omiin tunteisiin ja niiden myrskyihin. Näin on mahdollista olla ajautumatta oman mielenliikunnon mukana vaikkapa karjumaan lapselleen tunnemyrskyssä.

Tämä tuntui iskulta vyön alle. Onneksi itse tiedän, että moinen käytös on itselleni harvinaista, vaikka tällainen häpeällinen ja kaduttava kohtaus on päässyt sattumaan. Tuli paha mieli, että tämä piti ottaa esiin tässä yhteydessä. Tietysti voisin minäkin varmasti tulla vielä paremmaksi ihmiseksi, mutta näillä tiedoilla en oikein löydä mindfulnessille sovelluskohtaa elämässäni. Olen luonteeltani harkitseva, pitkäpinnainen ja rauhallinen, eikä minusta oikein tunnekuohilijaa saa tekemälläkään.
Olen pahoillani. Enkä ole sinua kuohuilijaksi mieltänyt. Oli vain ainoa tapaus, jonka kertomanasi muistin elävästi - ehkä koska se kosketti lähelle omia katumuksiani vanhempana. itselle on sattunut, ei samaa mut samansuuntaista.

Tarkoitukseni ei ollut iskeä - ei vyön alle eikä sääntöjen mukaan. Lähinnä ilmeisen tahdittomasti kuvitella mahdollisia tilanteita, joissa tunne-toiminta-akseli ei vastaa tavoitteita.

Joo, en minä ajatellutkaan, että olisit halunnut olla ilkeä. On ilmeisesti (minulle) helpompaa kertoa itse epäonnistumisesta, kuin kuulla se toisen suusta.

***

Mindfulnessista tulee minulle sellainen mielikuva, että on olemassa se minä, joka tuntee, kokee, yhdistelee asioita ja tekee järkeilyjä ja tulkintoja. Ja sitten mindfulness kehottaa kehittämään vielä jonkun ylemmän minän, joka tarkastelee tätä sisempää minää ja sen toimintaa. Minulla on sellainen intuitiivinen olo, että oleskelu tuolla sisemmällä kehällä olisi jotenkin terveellisempää.

En toki kiistä tutkimuksia mindfulnessin tehokkuudesta. Minun osaltani tämä keskustelu on aivan subjektiivisesti värittynyttä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 13:13:17

Nyt sä kehität sanoille ihan omia merkityksiä. Tottakai tunne on läsnä, vaikka ottaakin siihen sen verran etäisyyttä, ettei minuus ja hetkellinen tunne ilmene itselle samana.

Vastustan sitä silti. En pidä järkevänä erottaa hetkellistä tunnetta ja "minuutta". Enkä pidä järkevänä etäisyyden ottamista missään merkityksessä. Sinä saat valita merkityksen, niin et voi valittaa, että kehitän "omia merkityksiä". :)

Jo se on etäiayyden ottamista, että osa erottaa sen tunteen - joka on ohimenevä tila - siitä mikä itsessä on pysyvämpää. Tätä se etäännyttäminen on, mistä vaikkapa minä olen puhunut.

Sori mutta en kannata sitä silti. Hetkellinen tunne on arvokas hetkellisenä, ei sitä tarvitse suhteuttaa mihinkään. Jos se on hetkellinen, se loppuu kyllä itsestään ja sen jälkeen tulee jotain muuta. Se mikä on pysyvää, hahmottuu vasta pitemmällä aikavälillä. Pitempää aikaväliä ei kannata ehdoin tahdoin ruveta miettimään silloin kun jokin hetkellinen tunne on päällä.

Ennen kuin ryhtyy muuttamaan asioita, pitää muuten analysoida hieman niin tunnetta kuin tilannettakin. Analyyttisyys ei ole mahdollista raivon vallassa tai rakastumisen huumassa.

Se ei olekaan hyvä hetki analyysille. Kun tunne on päällä, on syvän tuntemisen ja siihen reagoinnin aika. Silti siinä on ihan selvää, mikä tuntuu ja miltä, jos nyt on ylipäätään terve tunne-elämä.

Nyt voisit vihdoin itse kontribuoida, miten sinusta siis pitää ilmaista se tarvittava toiminta, joka kohtuullistaa tunteiden palossa tehdyt harkitsemattomat teot.

Pääsääntöisesti niitä ei tarvitse kohtuullistaa. Ne ovat juuri sellaisia kuin ovat, juuri niin voimakkaita kuin ovat. Jos taas on kyse jostain patologisesta ongelmasta kuten paniikkihäiriöstä, etäännyttämistekniikat voivat olla ihan paikallaan. Mutta niitä ei kannata suositella terveille yksilöille eikä varsinkaan ennaltaehkäisevästi. Päin vastoin, parhaiten tunne-elämän ongelmilta säästyy, kun elää ja toimii tunteittensa ohjauksessa.

Niitähän käsittääkseni vastaansnomattomasti tapahtuu. Olen jo antanut esimerkkejäkin - lasten voimakkaat reaktiot pettymyksiin, liikenneraivo, rakastumisen "sokeus" joka muodostaa meille ihannoidun kuvan kohteesta. Mitkä ovat ohjeesi näissä tilanteiss? Miten saa opastaa / puhua varoittaessaan, ettei ehkä ole syytä rakastumisen ensi huumassa tunteensa mukaan myydä omaa asuntoaan, hankkitua heti raskaaksi ja mennä vegastyyliin smontein naimisiin ilman avioehtoa, vaikka tunne tähän kehottaa?

Jos se on se, mitä ystävä oikeasti haluaa, tietysti onnittelisin häntä ja kannustaisin toimimaan niin kuin parhaalta tuntuu. :)

Lapsen voimakkaat reaktiot pettymyksiin ovat useimmiten täysin oikeutettuja. Lasten pitää jaksaa aikuisten määrittämää aikataulutettua elämää, joten he joutuvat sietämään erilaisia pettymyksiä joka päivä. Se että niistä välillä raivostuu, on täysin normaalia. Sen pitäisi olla merkki aikuiselle, että lapsen tunteiden pitää antaa ohjata toimintaa paljon enemmän.


Millä tavalla ehdotat toimittavan, kun se törkeä naispyöräilijä polkee ohi ja syntyy tunnepitoinen tarve kuristaa hänet? Kun ei pelkästää esittelemäsi tunneköyhyys selvästikään ole ainoa "vaara".

Se että pyöräilijä polkee ohi, ei normaalille aikuiselle aiheuta raivon tunnetta. Jos kohtaan kadulla sekopäisesti raivoavan tyypin, pyrin suojaamaan sivuullisia hänen hyökkäyksiltään. Siinä ei todellakaan kannata mennä opettamaan mitään tunteiden hallintaa. :P

Lisäksi mindfullnessissa myös kehotetaan juurikin kesittymään omiin tuntemuksiin - suorastaan annetaan jokaiselle aistimukselle paljon enemmän huomiota kuin arjessa yleensä koskaan. Sekö nyt sitten johtaa tunneköyhyyteen, jos keskittyy kuuntelemaan hengitystää, kaikkia hiljaisuudessakin kuuluvia ääniä, kehon painautumista alustaa vasten, sydämen sykkeensä tuottamaa kohinaa? Onpas todellakin baarallinen arjesta ja normaaleista tunteistaan etääntymisen harjoitus. Kyllä heti tulikin epäempaattinen olo tuollaisesta hetken aktiivisesta aistimisest.

Ennemminkin kannattaisi keskittyä siihen asiaan, joka aiheuttaa tunnereaktion. Se on se normaali reaktio. Se että kääntää huomion "sisään päin", on epänormaali reaktio ja pahimmillaan sotkee tunnereaktiotilanteen.

Öö...kukaan ei ole esittänyt, että tuollaista hiljentymisharjoitusta pitäisi käyttää normaalien arkielämän toimien kanssa yhtä aikaa. Tai että se olis jokin haastaviin tilanteisiin sopiv toimintamalli. Nyt sä luot ihan omia olkiukkoja. Eikä tuossa edes käännetty huomiota (pelköstään) sisään päin, sillä se, että tuntee lattian allaan tai kuulee hiljaisuudessa esiin nousevan tuulen huminan, ei ole mitään sisään päin kääntymistä, vaan yksinkertaisesti ulkomaailman aistimista. Ellet nyt sitten halua ehdotta, että lattia on osa ihmisen kehoa tai tuulen humina sisäistä puhetta.

Mikä muuten olisi mielestäsi oikea ja "normaali" tunnereaktio hetken hiljentymisessä ja pysähtymisessä? Kun siis ainakaan tuo ehdottamani aistimusten tunnustelu ei sitä ole. Mikä tunne kuvaamassani harjoituksessa jäi tuntematta? Minkä tunnereaktion siinä ohitimme?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 13:15:40
Siten syytöksesi tunteiden kuolettamisen tavoitteesta onkin minulle niin hassu. Se kun tarkoittaisi, että hylkäisin kehollisen olemassaoloni. Jolloin ammattini ei olisi mahdollinen.

Hassu, ja sen lisäksi olkiukko. En ole syyttänyt sinua "tunteiden kuolettamisen tavoitteesta". :)

Oletpas. Olet väittänyt, että se mitä olen snonut tarkoittaisi sellaista tunteistaan etääntymistä, ettei niitä tunneta. Ollaan tunnekylmiä ja epäempaattisa. Jos tuo ei ole tunteitten kuolettamista, niin enpä tiedä sitten, mitä se olisi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 13:16:57
Siten syytöksesi tunteiden kuolettamisen tavoitteesta onkin minulle niin hassu. Se kun tarkoittaisi, että hylkäisin kehollisen olemassaoloni. Jolloin ammattini ei olisi mahdollinen.

Hassu, ja sen lisäksi olkiukko. En ole syyttänyt sinua "tunteiden kuolettamisen tavoitteesta". :)

Oletpas. Olet väittänyt, että se mitä olen snonut tarkoittaisi sellaista tunteistaan etääntymistä, ettei niitä tunneta. Ollaan tunnekylmiä ja epäempaattisa. Jos tuo ei ole tunteitten kuolettamista, niin enpä tiedä sitten, mitä se olisi.

Missäpä olen näin sanonut? :)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 13:41:10

Ahaa. Siis on olemassa jokin oikeantasoinen tunteella reagointi?

Terveellä ihmisellä tunteet muodostaa skaalan hyvästä pahaan ja lievästä voimakkaaseen. Ihmisillä on erilaiset skaalat johtuen tempperamentista ja elämänkokemuksesta, se mikä hetkauttaa yhtä, ei hetkauta toista. Siksi ei kannata etääntyä niistä omista tunteista ja analysoida niitä liikaa vaan antaa niiden muodostaa se oma skaala. Se oma tunne ja reaktio on juuri se oikeantasoinen.

Eli se toisen pyöräilijän kuristaminen oli ihan oikein? Älä edes viitsi leikkiä näillä "terve ihminen" ja "normaali" -käsitteillä, sillä kukaan ei voi olla varma omasta terveydestään tai normaaliudestaan. Sitäpaitsi sittenhän kyös totaalinen tinteettomuus olisi ihan oikea tunyeidwn taso. Sattuupa vain olemaan joidenkin ominaispiirre, niinkö? Toisaalat - jos itse tuntee, ettei se tunne-elämä ole tasapainoss, niin sittenhän kyse ei ole normaalista. Saako silloin hakeutua mindfullnessiin?

Kuitenkan se ei mitä ilmeisimmin aina kaikilla toimi - kuten lapsilla.

Lapsilla on luonnollisesti hyvin erilainen skaala kuin aikuisilla mutta se ei tarkoita, että heidän skaalansa tai reaktionsa olisi mitenkään sen enempää väärässä. [/quote]

En olekaan sanonut, että se on väärässä. Mutta siltikään ei voi antaa lapsen lyödä sisaruksiaan, vaikka kuinka kiukku olisi ihan oikea tunnereaktio hänelle. Sotket itse tunteen ja sen tuottaman toiminnan. Lapselta voi vaatia toiminnan kohtuullistamista, vaikkei vaadikaan tunteen hiljentämistä. Ei aikuišenkaan yarvitse dempata suutumuksen tunnetaan, jos ne kahvipavut on loppu. Hänen odotetaan kyllä pystyvän hillitsemään toimintaansa sen verran, ettei lähde naama punaisena huutamaan kassamyyjälle - tai heittäytymään lattialle kirkumaan. Se, että tuo pettymyksen tunne siinä toimintaans hiemn hillitessään vaimenee, on se normaali (!) tapa, miten ihmisen tunteet toimivat. Ne tosellakin tyypillisesti ovat ohimeneviä. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, ne toden totta menevät ohitse ihan itsestään. Tosin JOS ryhtyy kiukkuaan aggressiivisin keinoinpurkamaan, niin tutkitusti se ennemminkin yltyy ja pitkittyy kuin vaimenee. Tunteen toden totta voi lietsoa jatkumaan pidempään kuin se luonnostaan
 jatkuisi.


Joskus se voi myös olla ylimitoitettua eli se oikean kahvipavun lopussaolo on riittävän suuri ärsyke saattamaan ihmisen suuren raivon valtaan. Tai se baanalla ohi ajanut toinen pyöräilijä saakin aikaan tunnereaktion, joka kohtaa haluun kuristaa tämä. Auttaako näihin taoauksiin mielestäsi neuvo antaa tunteille valta?

Auttaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuollainen on merkki siitä, että ihminen on tukahduttanut negatiivisia tunteitaan, mikä kostautuu sitten yllättävänä purkauksena jossain tilanteessa, joka ei itsessään olisi mitenkään paha. Jos taas kerran yrität vapautua sen ahdistavan tunteen vallassa, sairastut aivan varmasti, ellet ole jo sairastunut. Se tunnekuohu väärässä paikassa voi olla sinulle itsellesi hyvä merkki siitä, että nyt todellakin kannattaa alkaa elämään tunteiden vallassa.
[/quote]

Kuinka monta ohikulkijaa siis pitää kuristaa, jotta paranee?

Vai joko silloin saa sanoa, että jotenkin ätytyis pyrkiä kohtuullistamaan omaa tunnepohjaista reagointia? Äläkä sano, ettei nyt puhuta epänormaaleista tilanteista. Kun just sehän on se pointti, että jostain olis tunnistettava, milloin ajaudutaan epänormalin puolelle. (Pätee samoin siihen, jos tunteita on liian vähän.) Eihän kukaan voi etukäteen tietää, että on aina ja kaikissa tilanteissa ns. normaali. Mikä edes on normaalia?

Epänormaalin tunnistaa kyllä jo kauan ennen kuin päätyy näihin hätätilanteisiin, että käy kiinni toisen kurkkuun. Sen tunnistaa ihan niistä pienistä hetkistä, kun et anna tunteille valtaa vaan järkeilet jotain ja toimit toisin kuin tunteesi ohjaisivat. Yleensä tällaiseen suhtautumiseen on opetettu jo pienestä pitäen. Jos taas pääsääntöisesti reagoit tunteisiisi niiden ohjaamalla tavalla, ei ole vaaraa ajautua tuollaiseen tilaan. Äärimmäisen kurjissa oloissa tietysti tämäkään ei päde.
[/quote]

Itse asiassa psyykkisille ongelmille on monasti tunnusomaista, että niitä oireita ei itse tunnista. Monet vakavat psyykkisets sairaudet nimenomaan tyypillisesti eivät aiheuta sairuden tunnetta. Joten - on vähän hankalaa, että pitää olla terve, voidakseen tunnistaa, että on sairas. Eikä psyykkisesti sirastuminen ollenkaan aina johdu mistään ympäristötekijöistä tai erityisen äärimmäisistä olosuhteista. Kun sitäkään ei kukaan pysty tietämään, mitkä ne oman sietokyvyn rajat ovat.

Kun nyt halusit ottaa asenteen, että mindfullnessiin ohjeet ovat vaarallisia, niin mitäpä muuta voisi sanoa tästä omasta ohjeestasi. Aika tuhoisa neuvo, jos kyseessä sattuukin olemaan skitsofreniaan juuri sairastumassa olevan ihmisen ensimmäinen psykoosi. Niin - sähän et voi tunnistaa tähän taipuvaisia yhtään mistään. Eikä mikään pienestä pitäen kasvatus suojaa psyykkisiltä sairauksilta. Sen sijaan alkavat psyykkiset sairaudet on vaikeaa havaita. Edes ammattilaiset eivät ollenkaan aina pysty niitä alussa ja oireiden ollessa vielä varsin lieviä, huomaamaan. Siksi tuo sinun puheesi normaaleista ja terveistä on hyvinkin vaarallista. Kun juuri sitä ei ole tiedossa, onkos nyt kyse normaalista ja terveestä vai kenties epänormaalista ja sairastumista enteilevästä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 13:51:21
Siten syytöksesi tunteiden kuolettamisen tavoitteesta onkin minulle niin hassu. Se kun tarkoittaisi, että hylkäisin kehollisen olemassaoloni. Jolloin ammattini ei olisi mahdollinen.

Hassu, ja sen lisäksi olkiukko. En ole syyttänyt sinua "tunteiden kuolettamisen tavoitteesta". :)

Oletpas. Olet väittänyt, että se mitä olen snonut tarkoittaisi sellaista tunteistaan etääntymistä, ettei niitä tunneta. Ollaan tunnekylmiä ja epäempaattisa. Jos tuo ei ole tunteitten kuolettamista, niin enpä tiedä sitten, mitä se olisi.

Missäpä olen näin sanonut? :)
"
"Huomaatte toivottavasti, että tuo on suoraan narsistin ja minävaurioisen ihmisen oirekuvausta. Jos ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa ja tarkastelee niitä "ulkopuolisena" eikä anna niiden määritellä itseä, se mahdollistaa myös esim. empatiasta vapautumisen ja sen että tekee toisille pahaa ilman että omatunto on edessä ja häiritsemässä."

Tämä oli sinun tulkintasi mindfullnessista. Mikään, mitä olen sanonut tai asiaa selittänyt, ei ole muuttanut näkemystäsi. Näin ollen olen ymmärtänyt, että edelleen tämä on käsityksesi juuri kaikest tunteiden etäännyttämispuheesta, jota tämän kommenttisi jälkeen on käyty. Eli johtopäätökseni on, että näet mindfullnessin tavoitteen narsistisuuteen ja minävaurioisena ihmiskuvana, empaattisuuteen kykenemättömänä ihmisenä.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - to 15.09.2016, 14:02:03
Tuli mieleeni tuosta Aelitan ehdotuksesta, kuinka "99 % on normaalia tunteiden vallassa elämistä".

Arviolta 5 % suomalaisista kärsii elämänsä aikana yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Nuorista 15-25 %:lla on jonkinlaista mielenterveyden häiriötä, esim. mielialahäiriöitä, ahdistuneisuutta. Vuosittain n. 700.000 suomalaista syö psyykenlääkkeitä; 400.000 masennuslääkkeitä, sitten on mieliala-, ahdistus- ja unilääkkeitä.

Mielenterveyden ollessa jatkumo, ei on/off -kysymys, lienee selvää että esim. kliinisesti merkittävä pakko-oireisuus tai pakkoajatukset eivät ole koko totuus elämää haittaavista ajatusmalleista/tulkinnan tavoista. Lievästä vaikeaan kulkeva masannusskaala ei ole koko totuus siitä, millä tavoin ihminen voi kärsiä ympäristön negatiivisesta tulkinnasta, huonosta itsetunnosta, ilon puutteesta, jne. Myös ennen masennusdiagnoosia on erilaisia tunteisiin/ajatuksiin syvästi kytkeytyviä haasteita.

Ajattelen, että tuo 99 % on liian ruusuinen kuva "täysin normaalista tunteiden vallassa elämisestä": sanoisin omalla mutullani että ennemmin 10 %, tai 2 %? Jolloin tunteiden, ajatusten, refleksiivisyyden tasapainon hakusassa oleminen on itseasiassa normi, ei poikkeus.

---

Lisää esimerkkejä.

Puolisoni tekee työtä nuorien pariskuntien kanssa: ei tunnu ainakaan kotialueellamme menevän kamalan hyvin ihmisillä. Hän joutuu käsittelemään paljon pariskuntien riitelyä, joka aiheuttaa perheille päivittäistä kärsimystä - ja jos perheessä on lapsia, se heijastuu heihin. Yksi toimiva ratkaisu on monesti opastaa ihmisiä huomaamaan, etteivät he aina ymmärrä tunteitaan: he suuttuvat, huutavat, sanovat asioita, joita katuvat myöhemmin. Päivästä toiseen.

Suuttumisen tunteiden taustalla on usein pelko, ja edelleen voi katsoa että taustalla on jälkiä omasta lapsuudesta ja lapsuuden kiintymyssuhteesta. Koska nämä ihmiset ovat motivoituneita jatkamaan suhteissaan (kuten suurin osa ihmisistä haluaa että rakkaus onnistuu), heitä voi ohjata pysähtymään, tarkastelemaan suuttumuksen kuohahtamistaan. Kun ei vain anna suuttumuksen viedä itseään, vaan miettii mitä kaikkea tunteeseen liittyy, on mahdollista huomata mitä kaikkea taustalta paljastuu: hylätyksi tulemisen pelkoa, huonoa itsetuntoa ja riittämättömyyden tunnetta, intuitiivista luottamuksen puuttumista (vaikka puoliso ei välttämättä ole antanut perustetta tälle).

Nämä ihmiset ovat saattaneet elää koko aikuiselämänsä (ja sitä ennen nuoruutensa) ihan vain luonnollisesti tunteidensa vallassa - konfliktista toiseen. ENnen kuin ovat oppineet pysähtymään, kuuntelemaan, tarkastelemaan tunnetaan, suhteuttamaan elämänhistoriaansa, pohtimaan rehellisesti millaisia toiveita ja pelkoja taustalla voisi olla.

Nämä ihmiset eivät ole henkipattoja mielenterveyskuntoutujia, murhamiehiä ja narsisteja, poikkeuksia normaalista. Minusta he ovat kuten kuka tahansa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 14:04:08

Eli se toisen pyöräilijän kuristaminen oli ihan oikein? Älä edes viitsi leikkiä näillä "terve ihminen" ja "normaali" -käsitteillä, sillä kukaan ei voi olla varma omasta terveydestään tai normaaliudestaan.

Ei se viattoman vastaantulijan kuristaminen mistään salamana kirkkaalta taivaalta tule. Kyllä siinä täytyy olla aika syvällä jo tunne-elämän ongelmissa. Onneksi sellainen on erittäin harvinaista. Yleisenä ohjeena voi siis ihan huoletta antaa sen, että kannattaa toimia tunteiden ohjaamana.



En olekaan sanonut, että se on väärässä. Mutta siltikään ei voi antaa lapsen lyödä sisaruksiaan, vaikka kuinka kiukku olisi ihan oikea tunnereaktio hänelle.

Jos lapsi lyö suutuspäissään toista lasta, kannattaa suojata viattomia sivuullisia ja myöhemmin korjata tunteen taustalla oleva syy sille suuttujalle. Ei kannata opettaa lapselle, että etäänny tunteestasi. Erityisesti lapsille sen opettaminen voi olla haitallista, koska lapset eivät ymmärrä niitä kaikkia merkityksiä, joita aikuisella on asiaan liittyen, ja hän voi ihan oikeasti oppia etääntymään tunteistaan, eikä suinkaan hyvällä tavalla.


Sotket itse tunteen ja sen tuottaman toiminnan. Lapselta voi vaatia toiminnan kohtuullistamista, vaikkei vaadikaan tunteen hiljentämistä. Ei aikuišenkaan yarvitse dempata suutumuksen tunnetaan, jos ne kahvipavut on loppu. Hänen odotetaan kyllä pystyvän hillitsemään toimintaansa sen verran, ettei lähde naama punaisena huutamaan kassamyyjälle - tai heittäytymään lattialle kirkumaan. Se, että tuo pettymyksen tunne siinä toimintaans hiemn hillitessään vaimenee, on se normaali (!) tapa, miten ihmisen tunteet toimivat. Ne tosellakin tyypillisesti ovat ohimeneviä. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, ne toden totta menevät ohitse ihan itsestään. Tosin JOS ryhtyy kiukkuaan aggressiivisin keinoinpurkamaan, niin tutkitusti se ennemminkin yltyy ja pitkittyy kuin vaimenee. Tunteen toden totta voi lietsoa jatkumaan pidempään kuin se luonnostaan jatkuisi.

Se tunteiden skaalautuminen ja voimakkuus säätyy ihan itsestään ja siihen kannattaa pyrkiä. Silloin ei ala raivoamaan kahvipaketin takia.


Kuinka monta ohikulkijaa siis pitää kuristaa, jotta paranee?

Kannattaa konsultoida omalääkäriä sopivista korjauskeinoista. :) Sitä ennen kannattaa välttää liikennettä.

Lainaus
Epänormaalin tunnistaa kyllä jo kauan ennen kuin päätyy näihin hätätilanteisiin, että käy kiinni toisen kurkkuun. Sen tunnistaa ihan niistä pienistä hetkistä, kun et anna tunteille valtaa vaan järkeilet jotain ja toimit toisin kuin tunteesi ohjaisivat. Yleensä tällaiseen suhtautumiseen on opetettu jo pienestä pitäen. Jos taas pääsääntöisesti reagoit tunteisiisi niiden ohjaamalla tavalla, ei ole vaaraa ajautua tuollaiseen tilaan. Äärimmäisen kurjissa oloissa tietysti tämäkään ei päde.

Itse asiassa psyykkisille ongelmille on monasti tunnusomaista, että niitä oireita ei itse tunnista.

Näin on, ja silloin kannattaa ottaa vakavasti, jos kuulee jostain, että oma suhtautuminen saattaisi olla epänormaalia. Vaikka näin nettifoorumilla.


Monet vakavat psyykkisets sairaudet nimenomaan tyypillisesti eivät aiheuta sairuden tunnetta. Joten - on vähän hankalaa, että pitää olla terve, voidakseen tunnistaa, että on sairas. Eikä psyykkisesti sirastuminen ollenkaan aina johdu mistään ympäristötekijöistä tai erityisen äärimmäisistä olosuhteista. Kun sitäkään ei kukaan pysty tietämään, mitkä ne oman sietokyvyn rajat ovat.

Ei, mutta siitä voi ainakin olla varma, että jos yrittää kovasti etääntyä tunteistaan, siinä riskeeraa oman tunne-elämän toimivuuden.

Kun nyt halusit ottaa asenteen, että mindfullnessiin ohjeet ovat vaarallisia, niin mitäpä muuta voisi sanoa tästä omasta ohjeestasi. Aika tuhoisa neuvo, jos kyseessä sattuukin olemaan skitsofreniaan juuri sairastumassa olevan ihmisen ensimmäinen psykoosi. Niin - sähän et voi tunnistaa tähän taipuvaisia yhtään mistään. Eikä mikään pienestä pitäen kasvatus suojaa psyykkisiltä sairauksilta. Sen sijaan alkavat psyykkiset sairaudet on vaikeaa havaita. Edes ammattilaiset eivät ollenkaan aina pysty niitä alussa ja oireiden ollessa vielä varsin lieviä, huomaamaan. Siksi tuo sinun puheesi normaaleista ja terveistä on hyvinkin vaarallista. Kun juuri sitä ei ole tiedossa, onkos nyt kyse normaalista ja terveestä vai kenties epänormaalista ja sairastumista enteilevästä.

Ei skitsofrenia ja psykoosikaan tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja terveille tunteista etäännyttämisen opettaminen siltä varalta, että heille joskus iskee vakava psykoosi täysin varoittamatta, on sama kuin kehottaa kaikkia kotoaan poistuvia pukeutumaan haarniskaan. Koska joku voi ampua sinut, vaikka et yhtään osaa sitä odottaa. :)


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 14:32:02

Ajattelen, että tuo 99 % on liian ruusuinen kuva "täysin normaalista tunteiden vallassa elämisestä": sanoisin omalla mutullani että ennemmin 10 %, tai 2 %? Jolloin tunteiden, ajatusten, refleksiivisyyden tasapainon hakusassa oleminen on itseasiassa normi, ei poikkeus.

Joo, ihan hyvä pointti. 99 % oli toki täysin hatusta heitetty luku. Mutta väittäisin edelleen, että sen verran ihmisten tilanteista oikeasti paranisi paremmin tunteiden vallassa elämisestä, ja vain hyvin pieni osa (1 %) olisi niin vakavasti itselleen ja muille vaaraksi, että keinona pitäisi käyttää tunteista etääntymistä ja niiden vallasta vapautumista. Terveille tunteiden vallassa eläminen siis ylläpitää tunne-elämän terveyttä, lievästi oireileville se taas lisäisi terveyttä. Eli suurimmalle osalle kuitenkin voisi suositella sellaista mindfulness-tyyppistä tunteiden parempaa tuntemista mutta ilman sitä etääntymis- ja vapautumisopetusta, joka vetää ihan vastakkaiseen suuntaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 14:49:51


Ei se viattoman vastaantulijan kuristaminen mistään salamana kirkkaalta taivaalta tule. Kyllä siinä täytyy olla aika syvällä jo tunne-elämän ongelmissa.

Voi olla, mutta jos itseltä sairauden yhtenä oireena puuttuu sairauden tunto, niin neuvosi tunteid mukaan toimimisesta on vaarallinen. Otatko sinä vastuun seurauksista? Täytyy myös muistaa, että pakkohoitoon määräämistä ei hevillä tehdä, joten useinkin se psyykkinen sairaus ehtii edetä varsin pitkälle ennen kuin edellytykset pakkohoitoon täyttyvät. Eikä täysi-ikäistä aikuista voi hoitoon pakottaa, vaikka kuinka läheiset näkisivät sitä tarvittavan.

[ote]
Onneksi sellainen on erittäin harvinaista. Yleisenä ohjeena voi siis ihan huoletta antaa sen, että kannattaa toimia tunteiden ohjaamana.[/quote]

Ööö...ei ole. Mielenterveysongelmat ovat itse asiassa hyvin tavallisia.


Lainaus

Jos lapsi lyö suutuspäissään toista lasta, kannattaa suojata viattomia sivuullisia ja myöhemmin korjata tunteen taustalla oleva syy sille suuttujalle.

Aha. Siis jos lapsi suuttuu toiselle, kun se osasi tehdä jalkapallopelissä maalin, niin korjaus on - estää muita tekemästä maaleja? Sehän se syy oli siellä taustlla. Pettymys. Niinpä poistetaan pettymykset elämästä, joten ketään ei tarvitse lyödä?

Lainaus
Ei kannata opettaa lapselle, että etäänny tunteestasi. Erityisesti lapsille sen opettaminen voi olla haitallista, koska lapset eivät ymmärrä niitä kaikkia merkityksiä, joita aikuisella on asiaan liittyen, ja hän voi ihan oikeasti oppia etääntymään tunteistaan, eikä suinkaan hyvällä tavalla.

Joten tästedes lasta ei voi päästää yksinään tai kättä pidemmälle muiden lasten seuraan, koska äidin pitää olla valmiina estämään lyömästä toisia? Mitään ohjetta siitä, ettei sa lyödä, ei tule antaa. Halu lyödähän on vain terve ja normali reaktio pettymykseen. Hyvää infoa siitä, että maailmasta pitää poistaa kaikki ne, jotka pelaa itseä paremmin. Toibon kyllä, ettei tämä lapsi teini-iässä keksi olla pettynyt siitä, ettei saa vapaata käyttöoikeutta vanhempiensa pankkitileille. Sen pettymyksen poistaminen saattaa tulla kalliiksi.


Sotket itse tunteen ja sen tuottaman toiminnan. Lapselta voi vaatia toiminnan kohtuullistamista, vaikkei vaadikaan tunteen hiljentämistä. Ei aikuišenkaan yarvitse dempata suutumuksen tunnetaan, jos ne kahvipavut on loppu. Hänen odotetaan kyllä pystyvän hillitsemään toimintaansa sen verran, ettei lähde naama punaisena huutamaan kassamyyjälle - tai heittäytymään lattialle kirkumaan. Se, että tuo pettymyksen tunne siinä toimintaans hiemn hillitessään vaimenee, on se normaali (!) tapa, miten ihmisen tunteet toimivat. Ne tosellakin tyypillisesti ovat ohimeneviä. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, ne toden totta menevät ohitse ihan itsestään. Tosin JOS ryhtyy kiukkuaan aggressiivisin keinoinpurkamaan, niin tutkitusti se ennemminkin yltyy ja pitkittyy kuin vaimenee. Tunteen toden totta voi lietsoa jatkumaan pidempään kuin se luonnostaan jatkuisi.

Se tunteiden skaalautuminen ja voimakkuus säätyy ihan itsestään ja siihen kannattaa pyrkiä. Silloin ei ala raivoamaan kahvipaketin takia.
[/quote]

Se toisen pyöräilijän kuristaminen kyllä todistaa, että ei säädy ihan itsekseen. Et voine tarkoittaa, että erilaisten auttamisen keinojen olennainen kriteeri on, ovatko ne tarpeen ihmisille, joilla ei ole asiassa mitään vaikeuksia, vaan kaikki skaalautuu ja säätyy ihan itsekseen.

Tätä kyllä voisi soveltaa muihinkin juttuihin: Laihdutusneuvonta on turhaa, koska terve ihminen kykenee kyllä säätelemään syömistään ihan itsekseenkin. Lisäksi laihdutusohjeet ovat vaarallisia, koska anoreksia on vaarallista. Velkaneuvontaa ei ole syytä antaa, sillä normaalisti rahan käyttö kyllä säätyy ihan itsekseen ja normaalit ihmiset osaa tasapainottaa menonsa ja tulonsa. Tavaton saituuskin on pahasta.

Lainaus

Kannattaa konsultoida omalääkäriä sopivista korjauskeinoista. :) Sitä ennen kannattaa välttää liikennettä.

Mutta, jos on sitä mieltä, että se ansaitsikin tulla kuristetuksi, eikä minussa ole mitään vikaa? Mistä tiedän? Kuuntelin tunteitani ja ne olivat samaa mieltä.

Lainaus
Epänormaalin tunnistaa kyllä jo kauan ennen kuin päätyy näihin hätätilanteisiin, että käy kiinni toisen kurkkuun. Sen tunnistaa ihan niistä pienistä hetkistä, kun et anna tunteille valtaa vaan järkeilet jotain ja toimit toisin kuin tunteesi ohjaisivat. Yleensä tällaiseen suhtautumiseen on opetettu jo pienestä pitäen. Jos taas pääsääntöisesti reagoit tunteisiisi niiden ohjaamalla tavalla, ei ole vaaraa ajautua tuollaiseen tilaan. Äärimmäisen kurjissa oloissa tietysti tämäkään ei päde.

Itse asiassa psyykkisille ongelmille on monasti tunnusomaista, että niitä oireita ei itse tunnista.

Näin on, ja silloin kannattaa ottaa vakavasti, jos kuulee jostain, että oma suhtautuminen saattaisi olla epänormaalia. Vaikka näin nettifoorumilla.
[/quote]

Et ole tainnut koskaan joutua tilanteeseen, että jonkun läheisesi mielenterveys järkkyy? Muuten et ehdottelisi mitään tuollaista. Nettifoorumilta löytyy tuossa tilassa vain vahvistusta sille, että ennemminkin ne lääkäriä ehdottelevat on itse sairaita ja lääkärin tarpeessa.

Monet vakavat psyykkisets sairaudet nimenomaan tyypillisesti eivät aiheuta sairuden tunnetta. Joten - on vähän hankalaa, että pitää olla terve, voidakseen tunnistaa, että on sairas. Eikä psyykkisesti sirastuminen ollenkaan aina johdu mistään ympäristötekijöistä tai erityisen äärimmäisistä olosuhteista. Kun sitäkään ei kukaan pysty tietämään, mitkä ne oman sietokyvyn rajat ovat.

Ei, mutta siitä voi ainakin olla varma, että jos yrittää kovasti etääntyä tunteistaan, siinä riskeeraa oman tunne-elämän toimivuuden.

Kukaan ei ole ehdottanut "kovasti etääntymään". Siksi mitään riskialtista toimintaakaan ei ole siihen suuntaan esitelty.

Kun nyt halusit ottaa asenteen, että mindfullnessiin ohjeet ovat vaarallisia, niin mitäpä muuta voisi sanoa tästä omasta ohjeestasi. Aika tuhoisa neuvo, jos kyseessä sattuukin olemaan skitsofreniaan juuri sairastumassa olevan ihmisen ensimmäinen psykoosi. Niin - sähän et voi tunnistaa tähän taipuvaisia yhtään mistään. Eikä mikään pienestä pitäen kasvatus suojaa psyykkisiltä sairauksilta. Sen sijaan alkavat psyykkiset sairaudet on vaikeaa havaita. Edes ammattilaiset eivät ollenkaan aina pysty niitä alussa ja oireiden ollessa vielä varsin lieviä, huomaamaan. Siksi tuo sinun puheesi normaaleista ja terveistä on hyvinkin vaarallista. Kun juuri sitä ei ole tiedossa, onkos nyt kyse normaalista ja terveestä vai kenties epänormaalista ja sairastumista enteilevästä.

Ei skitsofrenia ja psykoosikaan tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja terveille tunteista etäännyttämisen opettaminen siltä varalta, että heille joskus iskee vakava psykoosi täysin varoittamatta, on sama kuin kehottaa kaikkia kotoaan poistuvia pukeutumaan haarniskaan. Koska joku voi ampua sinut, vaikka et yhtään osaa sitä odottaa. :)
[/quote]
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 14:51:27

Ajattelen, että tuo 99 % on liian ruusuinen kuva "täysin normaalista tunteiden vallassa elämisestä": sanoisin omalla mutullani että ennemmin 10 %, tai 2 %? Jolloin tunteiden, ajatusten, refleksiivisyyden tasapainon hakusassa oleminen on itseasiassa normi, ei poikkeus.

Joo, ihan hyvä pointti. 99 % oli toki täysin hatusta heitetty luku. Mutta väittäisin edelleen, että sen verran ihmisten tilanteista oikeasti paranisi paremmin tunteiden vallassa elämisestä, ja vain hyvin pieni osa (1 %) olisi niin vakavasti itselleen ja muille vaaraksi, että keinona pitäisi käyttää tunteista etääntymistä ja niiden vallasta vapautumista. Terveille tunteiden vallassa eläminen siis ylläpitää tunne-elämän terveyttä, lievästi oireileville se taas lisäisi terveyttä. Eli suurimmalle osalle kuitenkin voisi suositella sellaista mindfulness-tyyppistä tunteiden parempaa tuntemista mutta ilman sitä etääntymis- ja vapautumisopetusta, joka vetää ihan vastakkaiseen suuntaan.

Nyt vain sun pitäis pystyä todistamaan edes puolittain uskottavasti, että kun makaa 15 minuuttia lattialla kuunnellen oma hengitystään, on suuressa vaarassa muuttua psykopaatiksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 15:17:28
Mielenterveysongelmat ovat itse asiassa hyvin tavallisia.

Eivät ole sellaiset, joissa käy viattomien sivullisten kimppuun.


Tätä kyllä voisi soveltaa muihinkin juttuihin: Laihdutusneuvonta on turhaa, koska terve ihminen kykenee kyllä säätelemään syömistään ihan itsekseenkin. Lisäksi laihdutusohjeet ovat vaarallisia, koska anoreksia on vaarallista. Velkaneuvontaa ei ole syytä antaa, sillä normaalisti rahan käyttö kyllä säätyy ihan itsekseen ja normaalit ihmiset osaa tasapainottaa menonsa ja tulonsa. Tavaton saituuskin on pahasta.

Hyvä pointti!



Kukaan ei ole ehdottanut "kovasti etääntymään". Siksi mitään riskialtista toimintaakaan ei ole siihen suuntaan esitelty.

Eli on ehdotettu vain vähän etääntymään, jotta etääntymistä ei oikeasti tapahdukaan. :D

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 15:19:48

Nyt vain sun pitäis pystyä todistamaan edes puolittain uskottavasti, että kun makaa 15 minuuttia lattialla kuunnellen oma hengitystään, on suuressa vaarassa muuttua psykopaatiksi.

Ei ole mikään pakko vakuuttua. Voit aivan hyvin olla jatkossakin sitä mieltä, että tunteiden etäännyttäminen ja tunteiden vallasta vapautuminen ja sisäiseen maailmaan keskittyminen edesauttavat terveempää tunne-elämää. :)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 15:57:45
Mielenterveysongelmat ovat itse asiassa hyvin tavallisia.

Eivät ole sellaiset, joissa käy viattomien sivullisten kimppuun.

Mutta ei alkavasta mielenterveyden ongelmasta voi tietää, mitä siitä ilman hoitoa lopulta kehittyy. Pitääkö aina odotella siihen saakka, että jotain vakavaa tosiaan sattuu? Tai sittenkö vasta on syytä mitään yleensäkään pyrkiä hoitamaan? Muutoin - ellei itse älyä jotain olevan vialla ja jopa tiedä mitä - voi huoletta noudattaa aina noita sun normaaleille ja terveille sopivia ohjeita, joissa kaikki vain hoituu itsekseen?


Tätä kyllä voisi soveltaa muihinkin juttuihin: Laihdutusneuvonta on turhaa, koska terve ihminen kykenee kyllä säätelemään syömistään ihan itsekseenkin. Lisäksi laihdutusohjeet ovat vaarallisia, koska anoreksia on vaarallista. Velkaneuvontaa ei ole syytä antaa, sillä normaalisti rahan käyttö kyllä säätyy ihan itsekseen ja normaalit ihmiset osaa tasapainottaa menonsa ja tulonsa. Tavaton saituuskin on pahasta.

Hyvä pointti![/quote]

Silleenkö hyvä, että toden totta laihdutusneuvonta ja velkaneuvonta on syytä turhana lopettaa? Ennen kaikke on todella tturhaa ketään velkojen tai kilojen kertymisestä varoitella siinä vaiheessa, kun asia ei vielä mikään ongelma ole? Ne, jotka ovat ehdottaneet kouluihin oppiaineeksi oman talouden hoitamista opettavia aineita ovat väärässä?



Kukaan ei ole ehdottanut "kovasti etääntymään". Siksi mitään riskialtista toimintaakaan ei ole siihen suuntaan esitelty.

Eli on ehdotettu vain vähän etääntymään, jotta etääntymistä ei oikeasti tapahdukaan. :D
[/quote]

Taas tätä sanaleikkiä. Miksi siis kirjoitit kovasti, jos sinusta jo vähäinenkin on aivan liikaa?

Noh, otetaanpa tilanne, jossa äiti on lapsen kanssa kaupassa. Lapsi alkaa kiukutella ja vaatia karkkia. Äitiä alkaa todella pänniä, sillä jän on vösynyt, nölkäinen ja haluaa kotiin. Samat syyt toki lapsellakin on kiukkuunsa, mutta - äidin ei missään ataouksessa sovi etääntyä sen verran omista tunteistaan, että hän pystyisi huomioimaan lapsen tilanteen. Ei, vaan tunne-elämän eksperttimme mukaan äidin tulee tuntea nämä kiukkutunteensa kunnollaja antaa niidenohjata toimintaa. Niinpä äiti siis huutaa lapselleen naama punaisena, uhkailee illallisen jäämisellä ja sanoo, että kotiin päästyä lapsi saa mennä suoraan nukkumaan. Näin äiti toimii omien tunteittensa johdattamana. Sen sijaan, että lykenisi niistä sen verran etääntymään, että pystyisi analysoimaan niin oman kuin lapsensa tilanteen ja ne varsinaiset syyt kummankin kiukkuun. Ne siis eivät ole todellakaan samoja kuin mitä tuo tunnekuohu päällimmäisenä ehdottaa. Mutta tunne-elämän ekspertti on huolissaan, että jos  äiti nyt ei mene kiukku edellä tilanteessa, hän tukahduttaa tunne-elämänsä ja kadottaa kykynsä ymmärtää lapsensa kiukkua - tai omaansa. Voi vaikka käydä niin kammottavalla tavalla, että äiti ei osaakan enää kiukustu nälkäisenä ja väayneenä kiukkuavalle lapselleen. Mistä hän silloin kykenee löytämään toiminnalleen ohjausta?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 15.09.2016, 16:02:51

Nyt vain sun pitäis pystyä todistamaan edes puolittain uskottavasti, että kun makaa 15 minuuttia lattialla kuunnellen oma hengitystään, on suuressa vaarassa muuttua psykopaatiksi.

Ei ole mikään pakko vakuuttua. Voit aivan hyvin olla jatkossakin sitä mieltä, että tunteiden etäännyttäminen ja tunteiden vallasta vapautuminen ja sisäiseen maailmaan keskittyminen edesauttavat terveempää tunne-elämää. :)

Ei kuule, mun on ihan pakko keskittyä moneenkin sisäiseen tuntemukseeni ihan työn puolesta. Ei siinä mitään terveellisemmyyttä ole tavoitteena. Puhtaasti ammattitaitoni on osittain juuri sitä sisäänpäin katsomisen taitoani. Siksi sitä asiaa harjoittavia harjoitteita mulle on aikoinaan teetetty paljon opintojeni osana.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 17:14:09

Mutta ei alkavasta mielenterveyden ongelmasta voi tietää, mitä siitä ilman hoitoa lopulta kehittyy. Pitääkö aina odotella siihen saakka, että jotain vakavaa tosiaan sattuu? Tai sittenkö vasta on syytä mitään yleensäkään pyrkiä hoitamaan? Muutoin - ellei itse älyä jotain olevan vialla ja jopa tiedä mitä - voi huoletta noudattaa aina noita sun normaaleille ja terveille sopivia ohjeita, joissa kaikki vain hoituu itsekseen?

Alkavaa mielenterveyden ongelmaa kannattaa kyllä alkaa hoitaa heti, ota suoraan yhteyttä esim. omalääkäriisi.



Silleenkö hyvä, että toden totta laihdutusneuvonta ja velkaneuvonta on syytä turhana lopettaa? Ennen kaikke on todella tturhaa ketään velkojen tai kilojen kertymisestä varoitella siinä vaiheessa, kun asia ei vielä mikään ongelma ole? Ne, jotka ovat ehdottaneet kouluihin oppiaineeksi oman talouden hoitamista opettavia aineita ovat väärässä?

Yksityisessä neuvonnassa tietysti neuvotaan sen yksilön ongelmien mukaisesti. Yleisiksi neuvoiksi laihduttamista tai kukkaronnyörien kiristämistä ei tosiaan kannata suositella. Hyvä analogia!


Lainaus
Eli on ehdotettu vain vähän etääntymään, jotta etääntymistä ei oikeasti tapahdukaan. :D

Taas tätä sanaleikkiä. Miksi siis kirjoitit kovasti, jos sinusta jo vähäinenkin on aivan liikaa?

Koska etäännyttäminen ei tule ihmiseltä luonnostaan, sitä joutuu yrittämään kovasti. Toivotaan vain, että yritykseksi jää.

Noh, otetaanpa tilanne, jossa äiti on lapsen kanssa kaupassa. Lapsi alkaa kiukutella ja vaatia karkkia. Äitiä alkaa todella pänniä, sillä jän on vösynyt, nölkäinen ja haluaa kotiin. Samat syyt toki lapsellakin on kiukkuunsa, mutta - äidin ei missään ataouksessa sovi etääntyä sen verran omista tunteistaan, että hän pystyisi huomioimaan lapsen tilanteen. Ei, vaan tunne-elämän eksperttimme mukaan äidin tulee tuntea nämä kiukkutunteensa kunnollaja antaa niidenohjata toimintaa. Niinpä äiti siis huutaa lapselleen naama punaisena, uhkailee illallisen jäämisellä ja sanoo, että kotiin päästyä lapsi saa mennä suoraan nukkumaan. Näin äiti toimii omien tunteittensa johdattamana. Sen sijaan, että lykenisi niistä sen verran etääntymään, että pystyisi analysoimaan niin oman kuin lapsensa tilanteen ja ne varsinaiset syyt kummankin kiukkuun. Ne siis eivät ole todellakaan samoja kuin mitä tuo tunnekuohu päällimmäisenä ehdottaa. Mutta tunne-elämän ekspertti on huolissaan, että jos  äiti nyt ei mene kiukku edellä tilanteessa, hän tukahduttaa tunne-elämänsä ja kadottaa kykynsä ymmärtää lapsensa kiukkua - tai omaansa. Voi vaikka käydä niin kammottavalla tavalla, että äiti ei osaakan enää kiukustu nälkäisenä ja väayneenä kiukkuavalle lapselleen. Mistä hän silloin kykenee löytämään toiminnalleen ohjausta?

Kannattaa opetella tunteiden mukaan elämistä jo kauan ennen kuin päätyy purkamaan kaikki patoutuneet tunteet yhdessä tilanteessa. Tuo on juuri tyyppiesimerkki seurauksista, joita tulee, kun ihmiset pidättelevät tunteitaan eivätkä anna niiden ohjata toimintaa miellyttävämpään suuntaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - to 15.09.2016, 18:37:27
Kerro nyt vielä Aelita joku kirja tai nettiartikkeli josta tuota radikaalia oppia voisi ammentaa. Olen ihan aidosti kiinnostunut, koska kyseessähän on todellakin paradigmanmuutos.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - to 15.09.2016, 19:28:07
Anteeksi heikko lainaustekniikka, nyt ei oikein lähde!

Aelita: "Yksityisessä neuvonnassa tietysti neuvotaan sen yksilön ongelmien mukaisesti. Yleisiksi neuvoiksi laihduttamista tai kukkaronnyörien kiristämistä ei tosiaan kannata suositella. Hyvä analogia!"

Suomessa terapia - myös mindfullnessiin perustuva, on lähes aina yksilöllistä: esim. mindfullnessiin pohjaava hyväksymis- ja omistautumisterapia, johon olen viitannut. Se kartoittaa yksilön toiveiden ja tavoitteiden mukaista merkityksellistä elämää, ts. arvojen mukaista elämää. Se pohtii missä määrin yksilön asettama merkityksellisen elämän tavoite on toteutunut, ja missä määrin tunteet ja ajatukset ovat yhteydessä merkityksellisen elämän toteutumiseen/toteutumatta jäämiseen. Esim. kokeeko yksilö että arvojen mukaisten tekojen tekemättä jäämiseen liittyy jokin ehkäisevä tunnekokemus, ehkäisevä ajatuskaava. Mindfullnessin tekniikoita hyödynnetään, kun käsitellään tunteita ja ajatuksia, ja pyritään elämään, joka koostuu arvojen mukaisesta merkityksellisestä elämästä.

Aelita: "Kannattaa opetella tunteiden mukaan elämistä jo kauan ennen kuin päätyy purkamaan kaikki patoutuneet tunteet yhdessä tilanteessa. Tuo on juuri tyyppiesimerkki seurauksista, joita tulee, kun ihmiset pidättelevät tunteitaan eivätkä anna niiden ohjata toimintaa miellyttävämpään suuntaan."

Kannattaa, tai kannattaisi. Todellisuus on kuitenkin sitä, että suuri osa vanhemmista ei kykene tarjoamaan lapsilleen mallia tunteiden mukaan elämisestä. Vanhemmat ovat perineet omien vanhempiensa virheet ja puutteet, ja rakentaneet päälle omia virheitä ja puutteitaan. (Ja toisaalta sama vahvuuksien suhteen).

Esimerkiksi itse olen alkoholistiperheestä: isäni on rappiojuoppo, istunut vankilassakin ja ollut sitä kautta poissa elämästäni. Kunnes perheen hajoamisen jälkeen jäi lopullisesti pois elämästäni. Äitini on hyvä äiti, mutta hyvin estynyt tunteiden ilmaisemisen suhteen. Nyt olen jo aikuinen ihminen, lapsen isä ja avopuoliso - ei auta ajatella, että "olisi kannattanut aikanaan lapsena opetella sitä ja tätä".

Erilaiset häpeän tunteet, tunteiden kieltämiset, patoutumat, ovat eriasteisesti läsnä lähes kaikkien ihmisten elämissä (puhutaan jopa kansakunnan tasoisista tragedioista, kuten sodan ylisukupolvinen vaikutus ja hiljaisuuden ilmapiiri) - jos jokainen olisi jo lapsena oppinut tunteiden ja ajatusten harmonian, tuskin erilaisia ratkaisukeinoja olisi edes tarve kehitellä.
 
Minulla on käynyt osaltani hyvä tuuri - minulle on kertynyt paljon suojaavia tekijöitä, kuten älykkyys (en ole superälykäs, mutta riittävän), uteliaisuus, psykologinen resilienssi; mutta en silti ole vailla huonolla tavalla (siis: vaikkapa omien arvojeni mukaista ja minulle merkityksellistä elämää haittavia) defensiivisiä tunnereaktioita ja ajattelukaavoja. 
 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 20:18:07
Kerro nyt vielä Aelita joku kirja tai nettiartikkeli josta tuota radikaalia oppia voisi ammentaa. Olen ihan aidosti kiinnostunut, koska kyseessähän on todellakin paradigmanmuutos.

Sori, ei semmoista ole. Itse olen kaiken keksinyt. Tai no yhdistellyt psykologiasta, tietoisuustutkimuksesta, kasvatus- ja kielitieteestä. Ja lapsilta. Tämähän on samaa asiaa, jota mainostin kesällä tuolla vanhemmuusketjussa. Siihen liittyen on toki olemassa Taking Children Seriously -filosofia, josta voi päästä tällaiseen ajatteluun käsiksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 20:22:40
Aelita: "Kannattaa opetella tunteiden mukaan elämistä jo kauan ennen kuin päätyy purkamaan kaikki patoutuneet tunteet yhdessä tilanteessa. Tuo on juuri tyyppiesimerkki seurauksista, joita tulee, kun ihmiset pidättelevät tunteitaan eivätkä anna niiden ohjata toimintaa miellyttävämpään suuntaan."

Kannattaa, tai kannattaisi. Todellisuus on kuitenkin sitä, että suuri osa vanhemmista ei kykene tarjoamaan lapsilleen mallia tunteiden mukaan elämisestä. Vanhemmat ovat perineet omien vanhempiensa virheet ja puutteet, ja rakentaneet päälle omia virheitä ja puutteitaan. (Ja toisaalta sama vahvuuksien suhteen).


Eikö niitä tunnetaitoja juuri opetella ja opeteta siksi, että osattaisiin vähän paremmin kuin mitä omat vanhemmat ovat osanneet ja pystyneet opettamaan. Vanhemmuudessa parasta juuri on, kun pystyy kasvattamaan itseäänkin uudestaan ja sitä kautta säästämään seuraavan sukupolven edes joiltain haitallisilta tottumuksilta, joita itsellä on.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - to 15.09.2016, 20:43:36
Kerro nyt vielä Aelita joku kirja tai nettiartikkeli josta tuota radikaalia oppia voisi ammentaa. Olen ihan aidosti kiinnostunut, koska kyseessähän on todellakin paradigmanmuutos.

Sori, ei semmoista ole. Itse olen kaiken keksinyt. Tai no yhdistellyt psykologiasta, tietoisuustutkimuksesta, kasvatus- ja kielitieteestä. Ja lapsilta. Tämähän on samaa asiaa, jota mainostin kesällä tuolla vanhemmuusketjussa. Siihen liittyen on toki olemassa Taking Children Seriously -filosofia, josta voi päästä tällaiseen ajatteluun käsiksi.

Ok, muistelinkin jotakin pöhinää taannoin siinä ketjussa. En silloin paneutunut asiaan kovinkaan syvällisesti. Täytyypä katsastaa "TCS".

Lisäys: wikipedia sanoo yhdeksi perustajista fyysikko David Deutschin. Täytyyhän siinä olla sitten jotakin mielenkiintoista, on sen verran särmäinen ukko.

Lisäys: Nyt kun olen tutkinut TCS:ää kokonaisen puoli tuntia, voin väittää olevan alan asiantuntija. Otetaan esimerkiksi vaikka liikennetilanne, jossa olen pysähtyneenä suojatielle ja sen yli käppäilee joku äijä tosi hitaasti ja ärsyttävästi ja minulla palaa päreet. TCS sanoo, että sen sijaan että menisin ulos ja vetäisin äijää kuonoon, menenkin ulos kiukusta puhisten ja rupean huutamaan, että "NYT VITUTTAA NIIN MAAN PERKELEESTI, MUTTA EI SE OLE SINUN VIKA, MINUA VAIN ÄRSYTTÄÄ OMA PASKA ELÄMÄNI!!!!!!" jne. Ja sitten se äijä heti ymmärtää yskän ja halaamme lämpimästi ja jatkamme matkaa (paitsi jos se on Raimo Häyrinen, niin se tulee ja kiskoo minut ikkunasta ulos ja vetää pleksiin (*)). Menikö sinne päin?

Vakavasti ottaen, onhan tuolla aika järkeviä arkielämän juttuja. Tässä on vain nyt semmoinen ero, että jos satun olemaan täysin oppinut kaukomaiden tietäjä ja zen-mestari, tuota kiukkua ei koskaan pääse edes syntymään, koska elän harmoniassa ifseni kanssa (ja aivan erityisesti Raimo Häyrisen kanssa).


(*) Muistaakseni joskus 90-luvulla legendaarinen urheiluselostaja Raimo "Höyry" Häyrinen antoi kyytiä suojatiellä tööttäilevälle autoilijalle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 21:55:40

Lisäys: Nyt kun olen tutkinut TCS:ää kokonaisen puoli tuntia, voin väittää olevan alan asiantuntija. Otetaan esimerkiksi vaikka liikennetilanne, jossa olen pysähtyneenä suojatielle ja sen yli käppäilee joku äijä tosi hitaasti ja ärsyttävästi ja minulla palaa päreet. TCS sanoo, että sen sijaan että menisin ulos ja vetäisin äijää kuonoon, menenkin ulos kiukusta puhisten ja rupean huutamaan, että "NYT VITUTTAA NIIN MAAN PERKELEESTI, MUTTA EI SE OLE SINUN VIKA, MINUA VAIN ÄRSYTTÄÄ OMA PASKA ELÄMÄNI!!!!!!" jne. Ja sitten se äijä heti ymmärtää yskän ja halaamme lämpimästi ja jatkamme matkaa (paitsi jos se on Raimo Häyrinen, niin se tulee ja kiskoo minut ikkunasta ulos ja vetää pleksiin). Menikö sinne päin?

Hahhah, mainio esimerkki. :D En tiedä, puhutaanko TCS:n nimissä tunteista kovin tarkasti, mutta tuossa ainakin ollaan tunteen vallassa ja samalla tiedostetaan, mikä oikeasti ottaa päähän. Että sikäli samaa kuin mitä täällä on puhuttu.

Vakavasti ottaen, onhan tuolla aika järkeviä arkielämän juttuja. Tässä on vain nyt semmoinen ero, että jos satun olemaan täysin oppinut kaukomaiden tietäjä ja zen-mestari, tuota kiukkua ei koskaan pääse edes syntymään, koska elän harmoniassa ifseni kanssa (ja aivan erityisesti Raimo Häyrisen kanssa).

En ole zeniläisyyden asiantuntija todellakaan, mutta olen käsittänyt, että zenimäinen tyyneys ei tule varsinaisesti tunteiden hallinnasta tai etäännyttämisestä vaan nimenomaan niissä elämisestä. Tunteiden kanssa ollaan niin täydellisen yhtä, että mikä tahansa tunne valtaa mielen niin täydellisesti ja välittömästi, että se myös tekee tehtävänsä ja häipyy saman tien, ennen kuin ulkopuoliset edes ehtivät nähdä, että nyt tuo kyllä suuttui. Ne suuttumiset, liikuttumiset, pelästymiset ym. vaan seuraavat toisiaan niin sulavana virtana, että se näyttää tyyneydeltä ja tavallaan sitä onkin. Sellaisena kuvittelen loppuun asti hiotun tunteiden vallassa elämisen.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 15.09.2016, 22:11:53
Lainaus käyttäjältä: Aelita

Hahhah, mainio esimerkki. :D En tiedä, puhutaanko TCS:n nimissä tunteista kovin tarkasti, mutta tuossa ainakin ollaan tunteen vallassa ja samalla tiedostetaan, mikä oikeasti ottaa päähän. Että sikäli samaa kuin mitä täällä on puhuttu.

Ja tätä tiedostamista samaan aikaan tunteen kokemisen kanssa me onnettomat erehdyimme kutsumaan etäännyttämiseksi.

Lainaus käyttäjältä: Aelita

En ole zeniläisyyden asiantuntija todellakaan, mutta olen käsittänyt, että zenimäinen tyyneys ei tule varsinaisesti tunteiden hallinnasta tai etäännyttämisestä vaan nimenomaan niissä elämisestä. Tunteiden kanssa ollaan niin täydellisen yhtä, että mikä tahansa tunne valtaa mielen niin täydellisesti ja välittömästi, että se myös tekee tehtävänsä ja häipyy saman tien, ennen kuin ulkopuoliset edes ehtivät nähdä, että nyt tuo kyllä suuttui. Ne suuttumiset, liikuttumiset, pelästymiset ym. vaan seuraavat toisiaan niin sulavana virtana, että se näyttää tyyneydeltä ja tavallaan sitä onkin. Sellaisena kuvittelen loppuun asti hiotun tunteiden vallassa elämisen.

Olet siis käsittääkseni aika lailla samoilla linjoilla mindfulnessin kanssa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - to 15.09.2016, 22:49:21
Lainaus käyttäjältä: Aelita

Hahhah, mainio esimerkki. :D En tiedä, puhutaanko TCS:n nimissä tunteista kovin tarkasti, mutta tuossa ainakin ollaan tunteen vallassa ja samalla tiedostetaan, mikä oikeasti ottaa päähän. Että sikäli samaa kuin mitä täällä on puhuttu.

Ja tätä tiedostamista samaan aikaan tunteen kokemisen kanssa me onnettomat erehdyimme kutsumaan etäännyttämiseksi.


Sepä juuri. Koska jos puhut etäännyttämisestä, kuulija ei välttämättä ymmärrä, että tarkoitat tiedostamista. Tyhmempi saattaa yrittää etäännyttää tunteitaan. Siitä taas ei hyvää seuraa, että sikäli kannattaa kyllä olla tarkkana sanojen kanssa.


Lainaus käyttäjältä: Aelita

En ole zeniläisyyden asiantuntija todellakaan, mutta olen käsittänyt, että zenimäinen tyyneys ei tule varsinaisesti tunteiden hallinnasta tai etäännyttämisestä vaan nimenomaan niissä elämisestä. Tunteiden kanssa ollaan niin täydellisen yhtä, että mikä tahansa tunne valtaa mielen niin täydellisesti ja välittömästi, että se myös tekee tehtävänsä ja häipyy saman tien, ennen kuin ulkopuoliset edes ehtivät nähdä, että nyt tuo kyllä suuttui. Ne suuttumiset, liikuttumiset, pelästymiset ym. vaan seuraavat toisiaan niin sulavana virtana, että se näyttää tyyneydeltä ja tavallaan sitä onkin. Sellaisena kuvittelen loppuun asti hiotun tunteiden vallassa elämisen.

Olet siis käsittääkseni aika lailla samoilla linjoilla mindfulnessin kanssa.

Olen samoilla linjoilla tunteiden tiedostamisen suhteen mutta eri linjoilla etäännyttämisen ja tunteiden vallasta vapautumisen suhteen.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 15.09.2016, 23:22:01
Lainaus käyttäjältä: Aelita

Hahhah, mainio esimerkki. :D En tiedä, puhutaanko TCS:n nimissä tunteista kovin tarkasti, mutta tuossa ainakin ollaan tunteen vallassa ja samalla tiedostetaan, mikä oikeasti ottaa päähän. Että sikäli samaa kuin mitä täällä on puhuttu.

Ja tätä tiedostamista samaan aikaan tunteen kokemisen kanssa me onnettomat erehdyimme kutsumaan etäännyttämiseksi.


Sepä juuri. Koska jos puhut etäännyttämisestä, kuulija ei välttämättä ymmärrä, että tarkoitat tiedostamista. Tyhmempi saattaa yrittää etäännyttää tunteitaan. Siitä taas ei hyvää seuraa, että sikäli kannattaa kyllä olla tarkkana sanojen kanssa.


Lainaus käyttäjältä: Aelita

En ole zeniläisyyden asiantuntija todellakaan, mutta olen käsittänyt, että zenimäinen tyyneys ei tule varsinaisesti tunteiden hallinnasta tai etäännyttämisestä vaan nimenomaan niissä elämisestä. Tunteiden kanssa ollaan niin täydellisen yhtä, että mikä tahansa tunne valtaa mielen niin täydellisesti ja välittömästi, että se myös tekee tehtävänsä ja häipyy saman tien, ennen kuin ulkopuoliset edes ehtivät nähdä, että nyt tuo kyllä suuttui. Ne suuttumiset, liikuttumiset, pelästymiset ym. vaan seuraavat toisiaan niin sulavana virtana, että se näyttää tyyneydeltä ja tavallaan sitä onkin. Sellaisena kuvittelen loppuun asti hiotun tunteiden vallassa elämisen.

Olet siis käsittääkseni aika lailla samoilla linjoilla mindfulnessin kanssa.

Olen samoilla linjoilla tunteiden tiedostamisen suhteen mutta eri linjoilla etäännyttämisen ja tunteiden vallasta vapautumisen suhteen.

Koska siinä ei ole tarkoitus etäännyttää eikä vapautua tunteiden vallasta niin olet samoilla linjoilla. Aelitan kielellä ilmaistuna.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - to 15.09.2016, 23:26:50

Kun puhuttu filosofioista, niin mindfullness on tätä hetkeä. Tilannekohtaisuudessa elämistä. Aivan kuin jotain filosofian vastakohtaa.
luettuani vasta pari ensimmäistä sivua tätä mielenkiintoista ketjua - pysähdyin tähän kohtaan hetkeksi kommentoimaan koska tässä tarjoiltiin vastakohtana juuri ajatusta joka tuli heti mieleeni ketjun alussa.
mindfullness vaikuttaisi olevan toki kaukana akateemisesta filosofiasta, mutta muistuttaa kokonaisvaltaisempaa filosofiaa eli ajatteluharjoittelua jossa keskitytään oppimaan miten seurata myös tuntemuksiaan omasta kropastaan eli kaikkia ajatuksiaan järkevämmin. tässä ja nyt, jatkuvasti järjen kanssa.
eli sille omalle sisäiselle höpöttäjälle joka pölisee pääkopassa lähes lakkaamatta, pitäisi saada opetettua analyyttisempaa, objektiivisempaa otetta tapahtumista.
esim. buddhahan taisi olla tällainen filosofi josta tehtiin ajan myötä tunteellisesti ihkuttavien fanien ja fanimassoja paimentavien valtapelaajien toimesta satumainen uskonnollinen idoli.

jatkan lukemista ja ehkä muutan näkemystäni.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 15.09.2016, 23:48:14

Kun puhuttu filosofioista, niin mindfullness on tätä hetkeä. Tilannekohtaisuudessa elämistä. Aivan kuin jotain filosofian vastakohtaa.
luettuani vasta pari ensimmäistä sivua tätä mielenkiintoista ketjua - pysähdyin tähän kohtaan hetkeksi kommentoimaan koska tässä tarjoiltiin vastakohtana juuri ajatusta joka tuli heti mieleeni ketjun alussa.
mindfullness vaikuttaisi olevan toki kaukana akateemisesta filosofiasta, mutta muistuttaa kokonaisvaltaisempaa filosofiaa eli ajatteluharjoittelua jossa keskitytään oppimaan miten seurata myös tuntemuksiaan omasta kropastaan eli kaikkia ajatuksiaan järkevämmin. tässä ja nyt, jatkuvasti järjen kanssa.
eli sille omalle sisäiselle höpöttäjälle joka pölisee pääkopassa lähes lakkaamatta, pitäisi saada opetettua analyyttisempaa, objektiivisempaa otetta tapahtumista.
esim. buddhahan taisi olla tällainen filosofi josta tehtiin ajan myötä tunteellisesti ihkuttavien fanien ja fanimassoja paimentavien valtapelaajien toimesta satumainen uskonnollinen idoli.

jatkan lukemista ja ehkä muutan näkemystäni.

Ymmärrykseni mukaan hyväksyvän tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoituksissa analysointi unohdetaan kokonaan. Tarkoitus on aistia, kokea ja tiedostaa ajatuksia, tunteita ja kehon tuntemuksia. Arvottamatta niitä hyviksi tai pahoiksi, antaen niiden tulla ja mennä jäämättä niihin kiinni tai yrittäen mitenkään torjua niitä. Eli tavallaan objektiivisempaa otetta mutta ilman analyyttista aivojumppaa.

Analysointikin sujuu paremmin, sitten kun sen aika on, kun keho, tunteet ja mieli harjoituksen myötä ovat kenties vapaammat stressistä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - pe 16.09.2016, 06:09:21
Hahhah, mainio esimerkki. :D En tiedä, puhutaanko TCS:n nimissä tunteista kovin tarkasti, mutta tuossa ainakin ollaan tunteen vallassa ja samalla tiedostetaan, mikä oikeasti ottaa päähän. Että sikäli samaa kuin mitä täällä on puhuttu.

No siellä (http://www.takingchildrenseriously.com) on iso liuta artikkeleja joissa osassa käsitellään juurikin näitä kysymyksiä, vaikka tietysti se on pieni osa. Mutta en rupea nyt hämmentämään tätä ketjua tämän enempää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 07:41:37
Lainaus
Olen samoilla linjoilla tunteiden tiedostamisen suhteen mutta eri linjoilla etäännyttämisen ja tunteiden vallasta vapautumisen suhteen.

Koska siinä ei ole tarkoitus etäännyttää eikä vapautua tunteiden vallasta niin olet samoilla linjoilla. Aelitan kielellä ilmaistuna.

Voi hyvin olla, että ongelma onkin siinä, että mindfulness-ohjaajat ja -puolestapuhujat ovat ymmärtäneet asian jostain syystä väärin, tämä keskustelu nimittäin ei todellakaan ole ainoa, jossa mindfulnessin puolestapuhujat puhuvat nimenomaan tunteiden ja minuuden erottamisesta, tunteiden vallan vähenemisestä ja siitä vapautumisesta.

Niin ja sen unohdin sanoa, vastustan myös sitä keskittymistä sisäisiin tuntemuksiin ja niiden tarkkailua. Mikä ehkä liittyy juuri sellaiseen "minän" ulkopuoliseen tarkkailijan rooliin tunnekuohussa.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 07:54:46
Lainaus
Olen samoilla linjoilla tunteiden tiedostamisen suhteen mutta eri linjoilla etäännyttämisen ja tunteiden vallasta vapautumisen suhteen.

Koska siinä ei ole tarkoitus etäännyttää eikä vapautua tunteiden vallasta niin olet samoilla linjoilla. Aelitan kielellä ilmaistuna.

Voi hyvin olla, että ongelma onkin siinä, että mindfulness-ohjaajat ja -puolestapuhujat ovat ymmärtäneet asian jostain syystä väärin, tämä keskustelu nimittäin ei todellakaan ole ainoa, jossa mindfulnessin puolestapuhujat puhuvat nimenomaan tunteiden ja minuuden erottamisesta, tunteiden vallan vähenemisestä ja siitä vapautumisesta.

Niin ja sen unohdin sanoa, vastustan myös sitä keskittymistä sisäisiin tuntemuksiin ja niiden tarkkailua. Mikä ehkä liittyy juuri sellaiseen "minän" ulkopuoliseen tarkkailijan rooliin tunnekuohussa.

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - pe 16.09.2016, 08:44:33
Mindfullness, kuten mikä tahansa näistä positiivisen psykologian suuntauksista on ongelmallinen, kun pohditaan mikä on "oman tietoisuuden" ja "todellisuuden" suhde. Kun ristiriita ilmenee, kumman on vika: oman tietoisuuden vai todellisuuden?

Tämä on tietenkin mahdoton kysymys: kysymykseen vastaaminen vaatii kunkin tilanteen eteen pysähtymistä, sen tarkastelua, pohtimista, arviointia.

Mutta on hieman huolestuttava asia ehdottaa, että avain maailmaan on muokata omaa näkemystä siitä. Ikään kuin maailmassa ei olisi objektiivisia ongelmia, jotka ansaitsisivat tulla muutetuiksi ennemmin kuin ihmisten tuntemukset ja ajatukset niihin liittyen. On aivan selvää, että aina vika ei ole ihmisen näkemyksissä, vaan maailman todellisuudessa.

Todellisuus syntyy ihmisten välisestä informaatiosta, mitään sen kummempaa todellisuutta ei ole. Siksi kaikki mikä edistää kommunikaation toimivuutta on tärkeää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 08:58:11

Mutta ei alkavasta mielenterveyden ongelmasta voi tietää, mitä siitä ilman hoitoa lopulta kehittyy. Pitääkö aina odotella siihen saakka, että jotain vakavaa tosiaan sattuu? Tai sittenkö vasta on syytä mitään yleensäkään pyrkiä hoitamaan? Muutoin - ellei itse älyä jotain olevan vialla ja jopa tiedä mitä - voi huoletta noudattaa aina noita sun normaaleille ja terveille sopivia ohjeita, joissa kaikki vain hoituu itsekseen?

Alkavaa mielenterveyden ongelmaa kannattaa kyllä alkaa hoitaa heti, ota suoraan yhteyttä esim. omalääkäriisi.

Kuka siis huomaa tämän? Jos sairauden tunto puuttuu - kuten se puuttuu monasti? Kenen pitäisi kehottaa menemään sinne omalääkärille? Entäs, jos kohtaakin sinun tapaisesi tunteiden mukaan toimimiseen kehottajan, jok yllyttää uskomaan omia tunteitaan kaikessa? Vaikka nuo tunteet ovat sairauden värittämiä, niin antaa mennä vain?

Ihan yhtä laillahan tunteiden katoaminen tai laimentuminen on sairaus. Miksei siis tässä toimimaan vain nämä omat ohjeesi "kauheen harvat sairastuu", "mene lääkäriin"? Miksi yhdessä suunnaassa epäterve tunne-elämä on mahdollist kuitata noilla, mutta toisessa suunnassa näet suuren mörön ja vaaran, kun pyritään löytämään tasapaino liiallisuuden sijaan? Et ole looginen. Jos epäterve tunne-elämä tosiaan on harvinaista, niin sityenhän baroittelusi ovat töysin tuthia, sillä terve ja normali ihminen skaalaa tunteensa tietenkin ihan itsestään oikein. Ei ignooraa, ei liiottele. Jos olet sitä mieltä, että josyain syystä tunteettomuus on terveellekin ihmiselle suuri vaara - huomattavasti vaarallisempi kuin on liiallinen tinnepohjaisesti toimiminen, niin voisit kyllä esittää perustelut, miksi näin olisi.



Silleenkö hyvä, että toden totta laihdutusneuvonta ja velkaneuvonta on syytä turhana lopettaa? Ennen kaikke on todella tturhaa ketään velkojen tai kilojen kertymisestä varoitella siinä vaiheessa, kun asia ei vielä mikään ongelma ole? Ne, jotka ovat ehdottaneet kouluihin oppiaineeksi oman talouden hoitamista opettavia aineita ovat väärässä?

Yksityisessä neuvonnassa tietysti neuvotaan sen yksilön ongelmien mukaisesti. Yleisiksi neuvoiksi laihduttamista tai kukkaronnyörien kiristämistä ei tosiaan kannata suositella. Hyvä analogia![/quote]

Eli ei sa sanoa, että älä ylensyö, koska normaali terve ihminen on paljon taipuvaisempi sairastumaan anoreksiaan tai muutoinkin laihtumaan liikaa? Tämä on suurempi riski kuin sen normaalin perusterveen ihmisen vaara lihoa? Sanoisin, että tilastot ylipainosta eivät tue tlääaista nökemystä. Sama koskee ylivelkaantumista. Ehkä vielä hyvin vanhoiss ikäluokissa löytyy muutamia liiaksi pihiä elämää ja taloudenpitoa harjoittavia yksilöitä, mutta kyllä nämä köyttämättömiä alusvaatteita ja laatikoittain säästöön pakattuja narunpätkiä perinnöksi jättävät mummot ovat katoava luonnonvara. Paljon suurempi ongelma ovat ihan tavalliset normaalit ihmiset, jotka velkaantuvat liikaa, kun eivät hahmota tulojensa ja menojensa suhdetta, maksavat korttilainat uudella lainalla ja ottavat liian suuria riskejä asuntolainojensa määrässä.

Taidanpa olla tässäkin kanssasi vallan eri mieltä. On todellakin - jopa yleisesti kaikille viestiä suunnaten - varoittaa siitä, että niin lihomista kuin velkaantumistakin kannattaa varoa ja omaa tilannettaan ajoittain tarkastella. Paljon hankalampaa on jo lihottua / velkannuttua päästä uudelleen parempaan tilanteeseen kuin ehkäistä jo ennalta tällainen ja kiinnittää huomiota asioihin siinä vaiheessakin, kun ongelmaa ei ole vielä olemassa.

Enkä edellekään ymmärrä, miksi vain yhteen suuntaan liiallisuus olisi asia, josta ei saa varoittaa. Kyllä minusta myös liiasta laihtumisesta on syytä varoittaa. Tai liiasta kitsastelustakin. Anoreksia ym. syömishäiriöt ovat pahimmillaan hengenvaarallisia. Mutta yhtä lailla hengenvaarallista on liikalihavuus varsinkin vakavimmissa muodoissaan. Sun näkemys kaiketi sitten on, että liikalihavuuteen kuoleminen on hyvä kuolema, mutta anoreksikon kuolema on paha juttu? Ennaltaehkäisyä siis pitää tehdä vain anoreksian suhteen. En kyllä voi mitenkään olla samaa mieltä. Enkä pysty näkemään viisaana valistuksena vain alipainosta, vaan ei ylipainosta varoittelua. Eikä oikein tämä "terveet osaa kyllä itsestään" oikein vakuuta, sillä kaikkihan on terveitä - kunnes sairastuvat. Ennaltaehkäisy, jokoa kohdennetaan vain jo sairastuneille tai ohjeet ensimmäisten varoitusmerkkien huomioimisesta ja niihin reagoimisesta vain jo selvästi sairaalloisuuteen päätyneille, on ikään kuin pikkasen myöhässä. Kuten nyt vaikkapa nämä liikenneraivotapaukset. Ei todellakaan pidä paikkaans, että he kaikki ovat jo saaneet mielenterveysdiagnoosin ennen tapahtumia. Päinvastoin näille tapahtumille lienee tyypillistä, että ne toden totta tulevat aika puskan takaa. Vasta jälkikäteen ehkä voidaan huomata joitain aiempaa oireilua ja kyvyttömyyttä itsehillintään, mutta nimenomaan siis hälytyskellot eivät ole kilkattaneet heidän kohdallaan siten, että hoitoon olisi hakeuduttu.

Lainaus
Eli on ehdotettu vain vähän etääntymään, jotta etääntymistä ei oikeasti tapahdukaan. :D

Taas tätä sanaleikkiä. Miksi siis kirjoitit kovasti, jos sinusta jo vähäinenkin on aivan liikaa?

Koska etäännyttäminen ei tule ihmiseltä luonnostaan, sitä joutuu yrittämään kovasti. Toivotaan vain, että yritykseksi jää.[/quote]

Ai jaa? No sittenhän sen vaarallisuus on mitätön, koska terve ihminen os luonnostaan skaalta jutun ihan oikein, eikä joku yksittäinen pikku laushdu minfullness-kurssin pitäjältä voi olla niin suuresti vaikuttava, että siitä mieli järkkyy ja tunne-elämä menee sekaisin. Jos oikien kovsti joutuu yrittämäänkin, niin luultavasti tapa ei tosellakaan siirry arkielämään, vaan jää sinne sessioon pelkkänä rentouttavana ja mielenkiintoisena meditaatioharjoituksena.

Taisit juuri vetää maton alta omilta varoitteluiltasi.


Noh, otetaanpa tilanne, jossa äiti on lapsen kanssa kaupassa. Lapsi alkaa kiukutella ja vaatia karkkia. Äitiä alkaa todella pänniä, sillä jän on vösynyt, nölkäinen ja haluaa kotiin. Samat syyt toki lapsellakin on kiukkuunsa, mutta - äidin ei missään ataouksessa sovi etääntyä sen verran omista tunteistaan, että hän pystyisi huomioimaan lapsen tilanteen. Ei, vaan tunne-elämän eksperttimme mukaan äidin tulee tuntea nämä kiukkutunteensa kunnollaja antaa niidenohjata toimintaa. Niinpä äiti siis huutaa lapselleen naama punaisena, uhkailee illallisen jäämisellä ja sanoo, että kotiin päästyä lapsi saa mennä suoraan nukkumaan. Näin äiti toimii omien tunteittensa johdattamana. Sen sijaan, että lykenisi niistä sen verran etääntymään, että pystyisi analysoimaan niin oman kuin lapsensa tilanteen ja ne varsinaiset syyt kummankin kiukkuun. Ne siis eivät ole todellakaan samoja kuin mitä tuo tunnekuohu päällimmäisenä ehdottaa. Mutta tunne-elämän ekspertti on huolissaan, että jos  äiti nyt ei mene kiukku edellä tilanteessa, hän tukahduttaa tunne-elämänsä ja kadottaa kykynsä ymmärtää lapsensa kiukkua - tai omaansa. Voi vaikka käydä niin kammottavalla tavalla, että äiti ei osaakan enää kiukustu nälkäisenä ja väayneenä kiukkuavalle lapselleen. Mistä hän silloin kykenee löytämään toiminnalleen ohjausta?

Kannattaa opetella tunteiden mukaan elämistä jo kauan ennen kuin päätyy purkamaan kaikki patoutuneet tunteet yhdessä tilanteessa. Tuo on juuri tyyppiesimerkki seurauksista, joita tulee, kun ihmiset pidättelevät tunteitaan eivätkä anna niiden ohjata toimintaa miellyttävämpään suuntaan.
[/quote]

Ai että oikein opetella pitää? Mihin hövisi ae kyky. Jonka väitit kaikilla normaaleilla terveillä ihmisillä olevn jo ihan itsestään? Vai ovatko lähestulkoon kaikki pieneten lasten vanhemmat mielestäsi sairaita mielentervspotilaita? Sillä jokseenkin jokaikinen kertoo, että on joskus vähintään kamppaillut lapselleen hermostumisen kanssa. Vanhempi, joka ei ikinä koskaan ole kiivastunut lapselleen on viilipyttymäisyydessään sellainen harvinaisuus, ettei montaa taida ollakaan. Tai sitten he vain valehtelevat ja värittävät totuutta asiassa.

Siis oikeesti säkö väität, että jos ihminen osaa aina elää tunyeidens mukaan, hän ei koskaan ikinä kiivastu lapselleen mistään? Eikä missään muussakaan asiassa? Eikä tähän vaikuta millään tapaa mahdollinen muu elämässä vallitseva stressi tai univelka tai mikään, koska jos vain osaa ottaa niidenkin tuomat tunteet vastaan, niin simsalbim tunnreaktiot ovat aina riittävän maltillisen tasoisia, eikä itsehillinnän menetyksiä ikinä koskaan tapahdu?

Missäköhän utopiassa sä oikein vaellat? Tämä sun juttus alka todellkin täyttää puoskroinnin merkit. Toivottavasti et yleisemmin levitä sanomaasi siitä, että tunteiden vallassa eläminen tuottaa aina ja automaattisesti tunne-elämän tasapainon. Kaikille täysin riippumatta niin temperamentista, elämäntilanteesta, persoonasta, stressitasosta ja vaikkapa unen määrästä riippumatta. Jos ei, niin on parasta myöntää olevans sairas ja konsultoida omalääkäriä. (Niin ja turha selittää, että liiottelen näkemystäsi. Käsittelen sitä vain samaan tapaan kuin sinä käsittelet mindfullnessia ja muiden kirjoittajien kommentteja.)

Sekin on jännä piirre väitteissäsi, että piirrät valtavan eron ns. terveiden ja mieleltään jollain tapaa sairaiden välille. Näkemyksesi on tavattoman vanhanaikainen. Myös mieleltään sairastuneet ovat ihan tavallisia ja normaaleja ihmisiä. Eivät mitään harvinaisia friikkejä, joista jo kilometrin päästä - ja toki vuosia ennen sairauden puhkeamistakin - näkee, että vinksallaanhan ne on. Päinvastoinhan luultavasti harva se päivä olet tekemisissä jollain tapaa mielenterveyden ongelmien kanssa painiskelevien tai painiskelleiden ihmisten kanssa. Sä et vain tiedä sitä. Siksi luulet, että se on jotakin kummallista, harvinaista ja syvästi meistä tavallisista normaaleista poikkeavien ihmisten juttua. 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 09:02:15
Aelita: "Kannattaa opetella tunteiden mukaan elämistä jo kauan ennen kuin päätyy purkamaan kaikki patoutuneet tunteet yhdessä tilanteessa. Tuo on juuri tyyppiesimerkki seurauksista, joita tulee, kun ihmiset pidättelevät tunteitaan eivätkä anna niiden ohjata toimintaa miellyttävämpään suuntaan."

Kannattaa, tai kannattaisi. Todellisuus on kuitenkin sitä, että suuri osa vanhemmista ei kykene tarjoamaan lapsilleen mallia tunteiden mukaan elämisestä. Vanhemmat ovat perineet omien vanhempiensa virheet ja puutteet, ja rakentaneet päälle omia virheitä ja puutteitaan. (Ja toisaalta sama vahvuuksien suhteen).


Eikö niitä tunnetaitoja juuri opetella ja opeteta siksi, että osattaisiin vähän paremmin kuin mitä omat vanhemmat ovat osanneet ja pystyneet opettamaan. Vanhemmuudessa parasta juuri on, kun pystyy kasvattamaan itseäänkin uudestaan ja sitä kautta säästämään seuraavan sukupolven edes joiltain haitallisilta tottumuksilta, joita itsellä on.

Noh, taisit juurikin kieltää, ettei mindfullnessia saa harjoittaa, koska se on vaarallista. Näin, vaikka siinä siis opetellaan tunnetaitoja.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 09:12:12

Eikö niitä tunnetaitoja juuri opetella ja opeteta siksi, että osattaisiin vähän paremmin kuin mitä omat vanhemmat ovat osanneet ja pystyneet opettamaan. Vanhemmuudessa parasta juuri on, kun pystyy kasvattamaan itseäänkin uudestaan ja sitä kautta säästämään seuraavan sukupolven edes joiltain haitallisilta tottumuksilta, joita itsellä on.

Noh, taisit juurikin kieltää, ettei mindfullnessia saa harjoittaa, koska se on vaarallista. Näin, vaikka siinä siis opetellaan tunnetaitoja.

No täällähän on juuri keskusteltu, MILLAISIA tunnetaitoja kannattaisi opetella. Se että oppii etääntymään tunteistaan ja tarkkailemaan niitä ulkopuolisena, on minusta huono taito, kuten varmaan on tullut jo selväksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 09:14:28

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?

Mistä olet saanut päähäsi, että itsensä tiedostaminen on mahdotonta? Nehän ovat yhtä, minuus on ne tunteet ja ajatukset. Ei se estä tiedostamista. Jos pelkään, kun kadulla tulee vastaan iso joukko Odinin sotureita, ei minun tarvitse irtautua siitä tunteesta tiedostaakseni, että pelkään.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 09:19:32


Safiiri, luovuta jo. :) Et vakuuttunut perusteluistani, voimme molemmat hyväksyä sen tosiasian ja jatkaa elämää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 09:24:25



Sepä juuri. Koska jos puhut etäännyttämisestä, kuulija ei välttämättä ymmärrä, että tarkoitat tiedostamista. Tyhmempi saattaa yrittää etäännyttää tunteitaan. Siitä taas ei hyvää seuraa, että sikäli kannattaa kyllä olla tarkkana sanojen kanssa.


Ahaa. Tässähän tämä epäselvyys onkin. Sun mielestä pitää tiedostaa ja siksi ei saa puhua etääntymisestä. Mutku - se etääntyminen on sen tiedostamisen opettelua ja harjoittelua. Sen tavoitteena on tiedostaminen ja tiedoatamisen aikaansaamisessa käytetään sellaista etäntymistä, joka mahdollistaa tilanteen tarkastelun. Jos olet eri mieltä, voit vapaasti kuvata, MITEN tunteidensa tieodstaminen tehdään. Millaisia vaiheita, tekniikoita, ajatusmalleja whatever pitäisi ottaa käyttöön, jotta oppii tiedostamaan tunteensa? Ymmärtänet, että tähän ei nyt kelpaa vastaukseksi "terveet osaa tän luonnostaan", kun tietenkin asia joituvat harjoittelemaan vain ne, joilta se syystä tai roisesta ei suju (niin hyvin kuin he itse toivoisivat).

Nyt pikaopas siihen, miten voi oppia tiedostamaan omat tunteensa? Eikä kelpaa se lapsuuden kasvatus, koska ongelmia on aikuisilla. Ei kai me todeta, että toivottomia tapauksia ovat.


By the way: Kun nyt olet myös eri linjoilla tunteiden hallinnan kanssa, niin millä sanoilla kuvailisit sitä, kun ne ovat sopivan tasoisia ja oikein skaalautuneita? Kun vaikkapa on zeniläisen rauhallisesti tunteileva? Tätä tilaa ei siis sovi kuvata hallinnaksi? Ok. Mitenkäs sitten? Onko myös cältettävä hallinnan käsitteen käyttämistä vaikkapa motorisissa taidoissa? Taiturillinen voimistelija ei hallitse kehoaan, sillä voimistelu nyt ei voi kuvata liikkeiden kahlitsemiseksi (jota kai näet tässä tunteiden hallinnassa). Päinvastoin liikkeet ovat suurempia, voimallisempia ja laajempia kuin vähemmillä taidoilla varustetuilla. Onko voimistelija liikkeidensa vallassa? Sori, mutta mulle tuo kullä tökkii ilmaisuna ja tuntuu viittaavan jonkinlaiseen hallinnan luovuttamiseen ja jopa liikkeiden transsiin vaipumiseen. Kyllä aika tavanomainen tapa ilmaista motorinen taito on kuvata liikkumista hallituksi. Näin, vaikka aivan varmasti voimistelija myös erittöinkin tarkkaan ja herkällä korvalla kuuntelee kehonsa liikkeiden tuomia viestejä ja jatkuvasti käsittelee aistimusten tuomaa informaatiota jatkuvasti tarkentaakseen suoritustaan. Tyypillisesti tällaista tarkkuutta suorituksessa kutsutaan kyllä hallinnaksi. Oli sitten kyse liikesuorituksesta, kielen hallinnasta - tai tunteiden hallinnasta. Minä hallitsen englannin kielen kohtalaisen hyvin, mutta en jumankekka ole englannin kielen vallassa, kun sitä käytän. Minä hallitsen kärrynpyöränkin, mutta en ole kärrynpyörän vallassa, kun sen teen. Jos menetän kärrynpyörän hallinnan, saatan lentää nurin.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 09:29:07


Safiiri, luovuta jo. :) Et vakuuttunut perusteluistani, voimme molemmat hyväksyä sen tosiasian ja jatkaa elämää.

Sori. En ole vallassasi. Minä hallitsen itse itseäni. Heitän kärrynpyörän, jos haluan, koska hallitsen kehoni liikkeet ja olen motorisesti varsin hyvä kehoni hallinnassa. Sitäpaitsi yritän kovasti tässä kokeilla, josko neuvosi tunteiden vallassa oleminen toimisi. Toistaiseksi tulokset ovat huonoja. Kirjoittamisen laatu kärsii, kun antaa tunteille vallan. Enkä edes tunne olevani parempi ihminen sen ansiosta. Sori - ohjeesi testaaminen ei vakuuta neuvojesi toimivuudesta. Liikkeidenkään vallassa oleminen ei oikein nyt hotsita. Liian rankkaa flunssaisena.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 09:32:49

Ahaa. Tässähän tämä epäselvyys onkin. Sun mielestä pitää tiedostaa ja siksi ei saa puhua etääntymisestä. Mutku - se etääntyminen on sen tiedostamisen opettelua ja harjoittelua. Sen tavoitteena on tiedostaminen ja tiedoatamisen aikaansaamisessa käytetään sellaista etäntymistä, joka mahdollistaa tilanteen tarkastelun. Jos olet eri mieltä, voit vapaasti kuvata, MITEN tunteidensa tieodstaminen tehdään.

Minusta tämä Nynnyn sitaatti kuvaa ihannettani hyvin:

"NYT VITUTTAA NIIN MAAN PERKELEESTI, MUTTA EI SE OLE SINUN VIKA, MINUA VAIN ÄRSYTTÄÄ OMA PASKA ELÄMÄNI!!!!!!"

Eli ollaan täysin tunteen vallassa ja reagoidaan siihen niinkuin tunne "käskee", ja samalla tiedostetaan,mihin se tunne kohdistuu. :D Alankin harjoittaa tuota metodia heti!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 09:34:19


Safiiri, luovuta jo. :) Et vakuuttunut perusteluistani, voimme molemmat hyväksyä sen tosiasian ja jatkaa elämää.

Sori. En ole vallassasi. Minä hallitsen itse itseäni. Heitän kärrynpyörän, jos haluan, koska hallitsen kehoni liikkeet ja olen motorisesti varsin hyvä kehoni hallinnassa. Sitäpaitsi yritän kovasti tässä kokeilla, josko neuvosi tunteiden vallassa oleminen toimisi. Toistaiseksi tulokset ovat huonoja. Kirjoittamisen laatu kärsii, kun antaa tunteille vallan. Enkä edes tunne olevani parempi ihminen sen ansiosta. Sori - ohjeesi testaaminen ei vakuuta neuvojesi toimivuudesta. Liikkeidenkään vallassa oleminen ei oikein nyt hotsita. Liian rankkaa flunssaisena.

Ainakin olet hauskempi tunteiden vallassa ollessasi. :)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 10:44:14
http://image-store.slidesharecdn.com/d8f966c7-916a-4753-ac83-5d38d1fb530b-original.jpeg

Tässä kommunikaatiosta. Sanoisin, että jokainen opettaja, ohjaaja, terapeutti tms. jollekin ohjeita antamaan joutuva, on surkean huono, ellei aina ja kaikessa ota huomioon sitä, että ihmiset ymmärtää kaikki sanat aina hieman eri tavalla. Siksi onkin tuotava viesti esiin useilla tavoilla, monin sanoin ja lisäksi tarkkailtava sitä, näyttääkö viesti menneen perille ajatellussa muodossa vai onko merkkejä siitä, että jokin väärinymmärrys olisi tapahtunut. Samoin , jos on sen ohjattavan, oppilaan, opastettavan roolissa, on aina syytä ottaa huomioon se mahdollisuus, että on ymmärtänyt käytetyt sanat väärin.

Millään sanalla ei oikeastaan voi väittää olevan aivan tarkkaa ainoaa oikeaa merkitystä. Siksi on - minusta - hassua ohittaa toisen keskustelijan selitys siitä, mitä hän pyrkii valitsemillaan sanoilla viestimään. Aelita ei edelleenkään halua vastata kysymykseen, onko mindfullnessin tavoite väärä, keinot vääriä vai keinoja kuvaavat sanat vääriä. Oma mielikuvani tällä hetkellä on, että hänelle suurin ongelma ovat sanat. Mutta toisaalta hän kieltää mahdollisuuden, että näillä sanoilla todella voitaisiin tarkoittaa jotakin, minkä hän voisi hyväksyä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 10:55:09
Aelita ei edelleenkään halua vastata kysymykseen, onko mindfullnessin tavoite väärä, keinot vääriä vai keinoja kuvaavat sanat vääriä. Oma mielikuvani tällä hetkellä on, että hänelle suurin ongelma ovat sanat.

Niistä keinoista ja tavoitteista saa käsityksen vain sanojen kautta. Siksi on vaikea sanoa, onko ongelma vain väärissä sanoissa vai ovatko sanat oikeita ja niiden kuvaamat tavoitteet tai keinot vääriä. Tämäkin keskustelu vahvistaa minulle sitä näkemystä, että mindfulness on joka tapauksessa hirveä käsitesotku, josta ei todellakaan vallitse yksimielisyyttä, mistä siinä oikeastaan on kyse. Ja ne kaikki kaksi mindfulness-ohjaajaa, joiden puhetta olen kuunnellut, ovat olleet vielä enemmän pihalla kuin tämän keskustelun osallistujat.


Mutta toisaalta hän kieltää mahdollisuuden, että näillä sanoilla todella voitaisiin tarkoittaa jotakin, minkä hän voisi hyväksyä.

Hahhaa tämä on kyllä hauskaa. :D Kyllähän niillä voidaan tarkoittaa jotakin, minkä minä hyväksyn, mutta siinä tapauksessa sanat ovat aivan vääriä siihen tarkoitukseen.

Jos sanon, että pidän kissoista, mutta joku yrittää inttää, että pidän varmaankin koirista, hän voisi selittää asian juuri noin, että oikeastaan sanalla koira voidaan tarkoittaa myös kissoja, joten minun pitäisi vain hyväksyä se, että joku käyttää sanoja vähän eri tavalla ja minun pitäisi vain myöntää, että pidänkin oikeastaan koirista. :D
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 10:55:20


Safiiri, luovuta jo. :) Et vakuuttunut perusteluistani, voimme molemmat hyväksyä sen tosiasian ja jatkaa elämää.

Sori. En ole vallassasi. Minä hallitsen itse itseäni. Heitän kärrynpyörän, jos haluan, koska hallitsen kehoni liikkeet ja olen motorisesti varsin hyvä kehoni hallinnassa. Sitäpaitsi yritän kovasti tässä kokeilla, josko neuvosi tunteiden vallassa oleminen toimisi. Toistaiseksi tulokset ovat huonoja. Kirjoittamisen laatu kärsii, kun antaa tunteille vallan. Enkä edes tunne olevani parempi ihminen sen ansiosta. Sori - ohjeesi testaaminen ei vakuuta neuvojesi toimivuudesta. Liikkeidenkään vallassa oleminen ei oikein nyt hotsita. Liian rankkaa flunssaisena.

Ainakin olet hauskempi tunteiden vallassa ollessasi. :)

Voihan räkä! Nyt mä en tiedä, miten toimia, sillä tuo hauskuus ja tunnevaltaisuuden valitseminen tyylilajiksi on mahdollista vain, kun etäännytän itseni tästä kiihottavasta aiheesta, analysoin tilanteeni ja päätän valita metodiksi tunnekuohuihin heittäytymisen. Jos en pystyisi tähän etääntymiseen, vaan tosikkona vain kiivailisin, olisi tekstini kuivakan loogis-analyyttistä järkeilyä, enkä pystyisi leikkimään tyyleillä, vaan vakaasti uskoisin - tunnekylmä ja emptiakyvytön kun tietty olen - että asiaperustein voi vakuuttaa ihmisen ja vedota hänen järkeensä. Mutta kun olenkin tämmöinen taidehörhöksi kouluttautunut tunteitaan työkaluna käyttämään tottunut, voin surutta kikkailla tunnetiloilla ilman, että siitä psyykkisesti miksikään muutun tai rikki menen. Voin kutsua tunteen palon käyttööni tai pistää sen kuriin ja sivuuttaa, jos sille päälle satun tai tilanne innostaa niin tekemään. Olen kauhea tunnevammainen, kun en pidä minuuttani samana kuin hetkellinen tunnetilani, vaan voin hallita - jopa leikitellä - tunnetilojen intensiteetin kasvattamisella tai vähentämisellä. Jopa valita niiden käyttämisessä erilaisia strategioita ihan oman makuni mukaan. Tätä kutsun tunteiden hallinnaksi. Niin törkeä olen.

PS. Tässä tunteista etäännyttämisessä lienee hakusessa sanan merkitys loitontamisena. Siirrytään hieman kauemmas, jotta voidaan tarkastella asiaa. Kuin kuvataiteilija, joka hetkeksi siirtyy muutaman askelen kauemmaksi maalauksesta nähdäkseen, miltä se vaikuttaa katseluetäisyydeltä. Maalausetäisyyshän on hieman lähempänä, koska se on kosketusetäisyys - sattuneesta syystä. Etääntymisellä tunteista ei ole tarkoitettu vieraantumista tai vierottumista, jotka myös ovat sen käyttötapoja. Nämä eri käyttötavat ja merkityssisällöt ovat kyllä ihan sanakirjakamaa, joten kyse ei ole siitä, että olisimme keksineet ihan omia merkityksiämme etäännyttämiselle. Sen sijaan kissan merkityssisällöiksi ei sanakirjoissa ole annettu koiraa. Etääntymisen tavoite on pystyä näkemään kokonaisuus (koko oma minä) sen sijaan, että näkee vain yksityiskohdan - juuri vallitsevan tunnetilan. Tunne on yksityiskohta minuudessa, ei päinvastoin eli minä en ole hetkellisesti vallitseva tunnetilani. Minulla on tunne, ei minä olen tunteeni. Mutta jos katsoo oikein läheltä, ei näe kuin osan itsestään - vain sen yhden näppylän kylppärin peilistä. Kokovartalokuva vaatii etääntymään kauemmas (ja isomman peilin). Joskus on muuten tarpeen etääntyä vielä enemmän ja nähdä itsensä vaikkapa osana yhteisöä, historian kulkua, mitättömyytenä avaruudessa. Eikä tällainen etääntyminen omasta navasta ole varsinaisesti ihmiselle ollenkaan pahaksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 10:59:30
Voihan räkä! Nyt mä en tiedä, miten toimia, sillä tuo hauskuus ja tunnevaltaisuuden valitseminen tyylilajiksi on mahdollista vain, kun etäännytän itseni tästä kiihottavasta aiheesta, analysoin tilanteeni ja päätän valita metodiksi tunnekuohuihin heittäytymisen. Jos en pystyisi tähän etääntymiseen, vaan tosikkona vain kiivailisin, olisi tekstini kuivakan loogis-analyyttistä järkeilyä, enkä pystyisi leikkimään tyyleillä, vaan vakaasti uskoisin - tunnekylmä ja emptiakyvytön kun tietty olen - että asiaperustein voi vakuuttaa ihmisen ja vedota hänen järkeensä. Mutta kun olenkin tämmöinen taidehörhöksi kouluttautunut tunteitaan työkaluna käyttämään tottunut, voin surutta kikkailla tunnetiloilla ilman, että siitä psyykkisesti miksikään muutun tai rikki menen. Voin kutsua tunteen palon käyttööni tai pistää sen kuriin ja sivuuttaa, jos sille päälle satun tai tilanne innostaa niin tekemään. Olen kauhea tunnevammainen, kun en pidä minuuttani samana kuin hetkellinen tunnetilani, vaan voin hallita - jopa leikitellä - tunnetilojen intensiteetin kasvattamisella tai vähentämisellä. Jopa valita niiden käyttämisessä erilaisia strategioita ihan oman makuni mukaan. Tätä kutsun tunteiden hallinnaksi. Niin törkeä olen.

Hahhaa you're crackin me up! ;D ;D
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - pe 16.09.2016, 11:03:12
En tunne minäkään mindfullnessia, mutta ihmettelen käsitystä "minästä", josta tunteet erotetaan. Ja etääntyminen nyt ei tarkoita tiedostamista. Aelita on kyllä oikeassa siinä, että jos toistuvasti puhutaan etääntymisestä, mutta tarkoitetaan tiedostamista, ja asiasta keskustelun jatkuessaan ei muuteta termiä, niin tuleehan siitä tunne, että etääntymisestä nyt kuitenkin halutaan puhua.

Lisäksi tiedostan (!), että nykyään ei ole trendikästä puhua terveestä tunne-elämästä, mutta kyllä sellaista soisi sentään useammalla aikuisella vielä olevan. Tarkoitan, että jos todella tuntee tarvitsevansa kurssitusta ja metodeja, joilla estetään pyöräilijän kurkkuun käyminen tai hulluraivari kahviosastolla, ei mielestäni enää puhuta terveestä tunne-elämästä. Mutta tätähän ei nykyään sanoa, kun kaikillahan meillä tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti päässä viiraa ja korjausliikkeet on tarpeen, juu.

Itse en kyllä varsinaisesti näe mitään erityisen radikaalia Aelitan ajatuksissa. Ellei sitten tosiaankin haluta kärjistää tunteiden ilmaisu sekä niiden perusteella toimiminen jonnekin järjettömään ääripäähän, aikuisen taantumiseksi kolmivuotiaaksi tai muuten vain raivopääksi muuttuminen. Mielenkiintoista muuten, että yksikään esimerkki, jolla Aelitaa on yritetty saada ymmärtämään tälläinen tunteiden vapaa kokeminen haitalliseksi, ei ole kohdistunut toiseen ääripäähän. Yksikään esimerkki ei kosketellut sitä, että ihminen voi olla esim. niin iloinen, että yllättäen menee halaamaan ventovierasta. Ei, kuristaminen se mieleen tulee.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - pe 16.09.2016, 11:13:52
Mielenkiintoista muuten, että yksikään esimerkki, jolla Aelitaa on yritetty saada ymmärtämään tälläinen tunteiden vapaa kokeminen haitalliseksi, ei ole kohdistunut toiseen ääripäähän. Yksikään esimerkki ei kosketellut sitä, että ihminen voi olla esim. niin iloinen, että yllättäen menee halaamaan ventovierasta. Ei, kuristaminen se mieleen tulee.

No nuohan ovat siis kiellettyjä tunnetiloja Suomessa. Täällä on katsos kylmä, eikä täällä sovi hihhuloida, muuten hukka perii jne. Kysykää vaikka Kekkoselta!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 16.09.2016, 11:14:20

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?

Mistä olet saanut päähäsi, että itsensä tiedostaminen on mahdotonta? Nehän ovat yhtä, minuus on ne tunteet ja ajatukset. Ei se estä tiedostamista. Jos pelkään, kun kadulla tulee vastaan iso joukko Odinin sotureita, ei minun tarvitse irtautua siitä tunteesta tiedostaakseni, että pelkään.

Kysymys on kyllä aiheellinen,, kuka tiedostaa, eli kuka on minä?
Tunteen vallassa oleminen toimiminen vaikka vihassa, estää kyllä tiedostamisen.

Jälkeenpäin kyllä ehkä huomaa ja usein katuu.  Pelkän tunteen tiedostaminen, kuten pelon saa toimimisen kyllä aikaan tai lamaannuksen, tietoisuus tulee hieman jälkijunassa, kuten syyt siihen reaktioon.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 11:17:04
En tunne minäkään mindfullnessia, mutta ihmettelen käsitystä "minästä", josta tunteet erotetaan. Ja etääntyminen nyt ei tarkoita tiedostamista. Aelita on kyllä oikeassa siinä, että jos toistuvasti puhutaan etääntymisestä, mutta tarkoitetaan tiedostamista, ja asiasta keskustelun jatkuessaan ei muuteta termiä, niin tuleehan siitä tunne, että etääntymisestä nyt kuitenkin halutaan puhua.

Lisäksi tiedostan (!), että nykyään ei ole trendikästä puhua terveestä tunne-elämästä, mutta kyllä sellaista soisi sentään useammalla aikuisella vielä olevan. Tarkoitan, että jos todella tuntee tarvitsevansa kurssitusta ja metodeja, joilla estetään pyöräilijän kurkkuun käyminen tai hulluraivari kahviosastolla, ei mielestäni enää puhuta terveestä tunne-elämästä. Mutta tätähän ei nykyään sanoa, kun kaikillahan meillä tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti päässä viiraa ja korjausliikkeet on tarpeen, juu.

Itse en kyllä varsinaisesti näe mitään erityisen radikaalia Aelitan ajatuksissa. Ellei sitten tosiaankin haluta kärjistää tunteiden ilmaisu sekä niiden perusteella toimiminen jonnekin järjettömään ääripäähän, aikuisen taantumiseksi kolmivuotiaaksi tai muuten vain raivopääksi muuttuminen. Mielenkiintoista muuten, että yksikään esimerkki, jolla Aelitaa on yritetty saada ymmärtämään tälläinen tunteiden vapaa kokeminen haitalliseksi, ei ole kohdistunut toiseen ääripäähän. Yksikään esimerkki ei kosketellut sitä, että ihminen voi olla esim. niin iloinen, että yllättäen menee halaamaan ventovierasta. Ei, kuristaminen se mieleen tulee.

T: Xante

Ei, kyllä minä annoin esimerkin vastarakastuneisuuden tilasta, joka yleensä kuvataan tilana, jossa rakastumisen kohde värittyy suorastaan täydellisen ihanaksi. Enkä todellakaan ajatellut, että rakastuminen on jotakin negatiivista ja vältettävää. Mutta silti saattaa tunteen ohjata myös itselle ei-niin-hyviin valintoihin. Onneksi se ei ole niin uleistä, että rakastuminen olisi vaarallista. Mutta kyllähän myös ikäviä kokemuksia ihmsillä on. Ei auervaaroille sentään tarvitse punaista mattoa levittää vain siksi, että on niin hyvä kyetä tuntemaan rakkautta.

PS. Ei tässä kukaan mielestäni ole erityisen rakastunut juuri tuohon etääntymis-sanaan. Siinä on pysytty, koska on tunnettu (!) tarvetta selittää, miksi se on balikoiyunut köyttöön ja motä aillä on oikeastaan tarkoitettu. Muuotin on ihan sma, kutsutaanko asiaa vaikka lihapiirakaksi. Ainakin minulle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 11:39:49

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?

Mistä olet saanut päähäsi, että itsensä tiedostaminen on mahdotonta? Nehän ovat yhtä, minuus on ne tunteet ja ajatukset. Ei se estä tiedostamista. Jos pelkään, kun kadulla tulee vastaan iso joukko Odinin sotureita, ei minun tarvitse irtautua siitä tunteesta tiedostaakseni, että pelkään.

Kysymys on kyllä aiheellinen,, kuka tiedostaa, eli kuka on minä?
Tunteen vallassa oleminen toimiminen vaikka vihassa, estää kyllä tiedostamisen.

Jälkeenpäin kyllä ehkä huomaa ja usein katuu.  Pelkän tunteen tiedostaminen, kuten pelon saa toimimisen kyllä aikaan tai lamaannuksen, tietoisuus tulee hieman jälkijunassa, kuten syyt siihen reaktioon.

Kyseenalaistan muuten myös ajatuksen, että on jokin yksi ainoa oikea "etäisyys" omiin tunteisiin. Päinvastoin terve tunne-elämä minusta tarkoittaa juuri kykyä sovittaa tuo etäisyys oikeaksi. Ensihoitaja, joka menee liiaksi sisään omaan tunnekokemukseens, ei ole kykenevä auttamaan. Toisaalta ensihoitaja, joka etääntyy liian kauaksi tunteistaan, muuttuu kylmäksi ja epäempaattiseksi. Saman hoitajan etäisyys tunteisiinsa perhepiirissä on sitten taas ihan toinen. Ammattimaisen etäinen ei oikein toimi, vaan pitääkin olla lähempänä. Tervettä on osata säätää tilanteen mukaan. Oikein taitava pystyy jopa käyttämään tunnetilojaan työkaluna.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - pe 16.09.2016, 11:42:18
Olen mieltä, että kyse on siitä, tiedostetaanko ja tunnistetaanko niitä oikeita, todellisia tunteita vaiko vain "pintatunne", joka nyt ohjaa. Esim. jos rakastuminen johtaa tekoihin ja päätöksiin, jotka myöhemmin suuresti kaduttavat, oliko todellakin kyse siitä, että tein nämä teot ja päätökset rakkaudentunteen, enkä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen tunteen, itsetunnon kohottamisen tunteen, tms. vallassa? Ehkä tämä on se "itse", jota mindfullness hakee, en tiedä, kuten sanottu, en tiedä koko hommasta juuri mitään. Tosin en sitten kyllä ymmärrä, miten tämä itse löytyy nimenomaan tunteita etäännyttämällä, olettaisin minäkin, että täsmälleen päinvastoin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 11:47:50

Ei, kyllä minä annoin esimerkin vastarakastuneisuuden tilasta, joka yleensä kuvataan tilana, jossa rakastumisen kohde värittyy suorastaan täydellisen ihanaksi. Enkä todellakaan ajatellut, että rakastuminen on jotakin negatiivista ja vältettävää.

Hyvä pointti Xantelta.

Safiiri toi rakastumistunteenkin esiin siinä valossa, että siitä on radikaaleja haitallisia seurauksia. Eli kyllä, kaikki ne positiiviset tunteiden vallassa tehdyt hyvät teot loistavat tästä keskustelusta poissaolollaan. Esim. kun ihmiset pelastavat toisiaan pulasta, kun vanhemmat hoitavat pikkulastaan ihastuneina, kun halataan ystävien kesken, kun kipeä lapsi kiipeää vanhemman syliin, kun tuntematon ohikulkija hymyilee ja katsoo silmiin, kun pari päättää mennä naimisiin, kun juhlii työporukan kanssa jonkun ison projektin onnistumista jne. jne. Oletteko mindfulnessin puolestapuhujat sitä mieltä, että myös näissä tilanteissa kannattaisi erottaa tunteet "minästä" ja tarkkailla oman kehon tuntemuksia etäännytettynä? Vai olisiko näissä tilanteissa ihan ok vain mennä tunteen mukana ja toimia sen mukaisesti?

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 16.09.2016, 11:52:15
Olen mieltä, että kyse on siitä, tiedostetaanko ja tunnistetaanko niitä oikeita, todellisia tunteita vaiko vain "pintatunne", joka nyt ohjaa. Esim. jos rakastuminen johtaa tekoihin ja päätöksiin, jotka myöhemmin suuresti kaduttavat, oliko todellakin kyse siitä, että tein nämä teot ja päätökset rakkaudentunteen, enkä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen tunteen, itsetunnon kohottamisen tunteen, tms. vallassa? Ehkä tämä on se "itse", jota mindfullness hakee, en tiedä, kuten sanottu, en tiedä koko hommasta juuri mitään. Tosin en sitten kyllä ymmärrä, miten tämä itse löytyy nimenomaan tunteita etäännyttämällä, olettaisin minäkin, että täsmälleen päinvastoin.

T: Xante

Elämä sinänsä on tunnetta ja tunnistamista.

Mitään muuta siis ei olekaan kuin tunnetta. On vain eri asia olla sen tunteen vallassa kuten akuutissa pelon, tai vihan vallassa. Voimakas tunne vie kaiken huomion ja antaa tarvittavan energian tilanteessa, esim juosta karkuun tai puolustautua.
Silti tuntemista on joka ainoa asia mitä tiedostetaan, tässäkin joka sana kirjain, jos ne luetaan edellyttää tuntemista ja tunnistamista. Niistä muodostuu mielleyhtymien kautta se sanoma.

Ihmisten keskeisessä vuorovaikutuksissakin on tunnepitoisuus voimissaan, ei ole mitään asioita sinänsä, aina niistä ollaan jotain mieltä, eli tunnetaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 12:02:55
Olen mieltä, että kyse on siitä, tiedostetaanko ja tunnistetaanko niitä oikeita, todellisia tunteita vaiko vain "pintatunne", joka nyt ohjaa. Esim. jos rakastuminen johtaa tekoihin ja päätöksiin, jotka myöhemmin suuresti kaduttavat, oliko todellakin kyse siitä, että tein nämä teot ja päätökset rakkaudentunteen, enkä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen tunteen, itsetunnon kohottamisen tunteen, tms. vallassa? Ehkä tämä on se "itse", jota mindfullness hakee, en tiedä, kuten sanottu, en tiedä koko hommasta juuri mitään. Tosin en sitten kyllä ymmärrä, miten tämä itse löytyy nimenomaan tunteita etäännyttämällä, olettaisin minäkin, että täsmälleen päinvastoin.

T: Xante

Edelleen, tunteita on tarkoitus kokea, etäännyttäminen on ollut ilmeisen  huono sana kuvaamaan sitä, että tuntiessaan tai jopa nauttiessaan voi samalla tiedostaa asian.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 12:08:55

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?

Mistä olet saanut päähäsi, että itsensä tiedostaminen on mahdotonta? Nehän ovat yhtä, minuus on ne tunteet ja ajatukset. Ei se estä tiedostamista. Jos pelkään, kun kadulla tulee vastaan iso joukko Odinin sotureita, ei minun tarvitse irtautua siitä tunteesta tiedostaakseni, että pelkään.

Minä ihan uteliaisuuttani kysyin mielipidettäsi siitä, mikä on se joka tiedostaa? Tunneko tiedostaa itse itsensä?

Kun tiedostan, että minä pelkään tai minä olen ihastunut niin mitä siinä tapahtuu?

Onko se jo meidän kielessä eroteltu, minä ja tunteet ja ajatukset? Pitäisikö sanoa olen pelko eikä minä koen pelkoa? Olen ihastuminen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 12:13:21
En tunne minäkään mindfullnessia, mutta ihmettelen käsitystä "minästä", josta tunteet erotetaan. Ja etääntyminen nyt ei tarkoita tiedostamista. Aelita on kyllä oikeassa siinä, että jos toistuvasti puhutaan etääntymisestä, mutta tarkoitetaan tiedostamista, ja asiasta keskustelun jatkuessaan ei muuteta termiä, niin tuleehan siitä tunne, että etääntymisestä nyt kuitenkin halutaan puhua.

Lisäksi tiedostan (!), että nykyään ei ole trendikästä puhua terveestä tunne-elämästä, mutta kyllä sellaista soisi sentään useammalla aikuisella vielä olevan. Tarkoitan, että jos todella tuntee tarvitsevansa kurssitusta ja metodeja, joilla estetään pyöräilijän kurkkuun käyminen tai hulluraivari kahviosastolla, ei mielestäni enää puhuta terveestä tunne-elämästä. Mutta tätähän ei nykyään sanoa, kun kaikillahan meillä tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti päässä viiraa ja korjausliikkeet on tarpeen, juu.

Itse en kyllä varsinaisesti näe mitään erityisen radikaalia Aelitan ajatuksissa. Ellei sitten tosiaankin haluta kärjistää tunteiden ilmaisu sekä niiden perusteella toimiminen jonnekin järjettömään ääripäähän, aikuisen taantumiseksi kolmivuotiaaksi tai muuten vain raivopääksi muuttuminen. Mielenkiintoista muuten, että yksikään esimerkki, jolla Aelitaa on yritetty saada ymmärtämään tälläinen tunteiden vapaa kokeminen haitalliseksi, ei ole kohdistunut toiseen ääripäähän. Yksikään esimerkki ei kosketellut sitä, että ihminen voi olla esim. niin iloinen, että yllättäen menee halaamaan ventovierasta. Ei, kuristaminen se mieleen tulee.

T: Xante

Sanan 'valta' käyttäminen lisännee negatiivisten mielikuvien syntyä. Viittaa kykenemättömyyteen, tässä tapauksessa kykenemättömyyteen tiedostaa tai jopa hallita kehoaan. Yleensä sitä ollaan pelon tai vihan vallassa eikä ilon tai onnellisuuden vallassa. Kielen tasolla siis.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 12:14:00

Minä ihan uteliaisuuttani kysyin mielipidettäsi siitä, mikä on se joka tiedostaa? Tunneko tiedostaa itse itsensä?

Ei vaan ihminen tiedostaa itsensä ja kulloisenkin tilansa.

Kun tiedostan, että minä pelkään tai minä olen ihastunut niin mitä siinä tapahtuu?

Ei mitään "tapahdu", se on automaattinen tila. Ihminen on tietoinen itsestään koko ajan, kun tulee uusi tunne, ihastus tai pelästys tai pettymys, sitten siitä tulee samalla tietoiseksi. Tietoisuus näkyy siten, että pystyy halutessaan sanomaan, että olen ihastunut tai pettynyt johonkin.

Onko se jo meidän kielessä eroteltu, minä ja tunteet ja ajatukset? Pitäisikö sanoa olen pelko eikä minä koen pelkoa? Olen ihastuminen.

Yleensä sanotaan, että minä pelkään ja olen ihastunut.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - pe 16.09.2016, 12:23:22

Nyt siis vastustat tunteiden tiedostamista?

Jos minä ja tunteet ovat yhtä niin mikä tai kuka tiedostaa?

Mistä olet saanut päähäsi, että itsensä tiedostaminen on mahdotonta? Nehän ovat yhtä, minuus on ne tunteet ja ajatukset. Ei se estä tiedostamista. Jos pelkään, kun kadulla tulee vastaan iso joukko Odinin sotureita, ei minun tarvitse irtautua siitä tunteesta tiedostaakseni, että pelkään.

Minä ihan uteliaisuuttani kysyin mielipidettäsi siitä, mikä on se joka tiedostaa? Tunneko tiedostaa itse itsensä?

Kun tiedostan, että minä pelkään tai minä olen ihastunut niin mitä siinä tapahtuu?

Onko se jo meidän kielessä eroteltu, minä ja tunteet ja ajatukset? Pitäisikö sanoa olen pelko eikä minä koen pelkoa? Olen ihastuminen.

Olenkin varmaan väärässä, mutta minä olen jotenkin kuvitellut, että nämä erilaiset tunneharjoitteet juuri pyrkivät siihen, että ihminen on pelko tai rakkaus, ja pyrkii pelosta rakkauteen...eli että pyrkimyksenä on nimenomaisesti syvempi, intensiivisempi ja kokonaisvaltaisempi tunne-elämys, joka aallon tavoin hyökyy ihmisen yli ja siinä hetkessä sitten on kaikki, tai ainakin kaikki, mitä ihmisen tulee tarvita.

Kai useimmilla näitä hetkiä on, jolloin kaikki samaan aikaan häviää ja kirkastuu ja on vain tämä maaginen nyt. Moni saa niitä luonnosta, esimerkiksi. Sitten kai on tarkoitus siirtää nämä hetket jokapäivään, päästä tähän tilaan kesken kaiken stressin.

Ihan tarkalleen kuitenkaan en ymmärrä, ja luulen, että ehkä tämän kanssa vähän hämmästeli myös TSS, mitä roolia tässä tarkalleen pelaavat ne tunteet. Tämä johtunee nyt jonkunlaisen mielikuvituksen puutteesta, mutta kun tunteethan ovat mitä ovat, joten en osaa ymmärtää, että ellen pyri tietoisesti niitä manipuloimaan (ottaa stanasti päästä ja kiire on ja henkeä ahdistaa, mutta hymisen itselleni, että minä olen itse, kokonainen itse, katso tämäkin menee ohi, this also shall pass), niin sittenhän vaan ottaa päästä. Ja se, mitä Aelita käsittääkseni "vain" sanoo, on, että anna ottaa päästä ja toimi sitten sen mukaisesti. Suurimaksi osaksi antaa olla, päästä ottaa, ohi se menee. Mutta ellei mene, silloin lienee aika muihinkin muutoksiin kuin mindfullnesharjoituksiin?

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 12:32:59
Olen mieltä, että kyse on siitä, tiedostetaanko ja tunnistetaanko niitä oikeita, todellisia tunteita vaiko vain "pintatunne", joka nyt ohjaa. Esim. jos rakastuminen johtaa tekoihin ja päätöksiin, jotka myöhemmin suuresti kaduttavat, oliko todellakin kyse siitä, että tein nämä teot ja päätökset rakkaudentunteen, enkä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen tunteen, itsetunnon kohottamisen tunteen, tms. vallassa? Ehkä tämä on se "itse", jota mindfullness hakee, en tiedä, kuten sanottu, en tiedä koko hommasta juuri mitään. Tosin en sitten kyllä ymmärrä, miten tämä itse löytyy nimenomaan tunteita etäännyttämällä, olettaisin minäkin, että täsmälleen päinvastoin.

T: Xante

Aa, mutta kun tunnehan on oikeastaan aina se pintatunne. Ainakin vaikkapa Wikipedin mukaan:

Tunne on jonkin ärsykkeen aiheuttama lyhytaikainen kokemus tai reaktio. Yleensä tunne herää sosiaalisissa tilanteissa, ajattelun tai tavoitteiden yhteydessä. Tunteet voivat olla perinnöllisiä, kaikissa kulttuureissa ilmeneviä universaaleja tunteita. Näitä ovat esimerkiksi pelko, inho ja rakkaus. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.

Tässäkö piilee se gäppi, jonka takia emme ymmärrä toisiamme?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 12:37:13

Ei, kyllä minä annoin esimerkin vastarakastuneisuuden tilasta, joka yleensä kuvataan tilana, jossa rakastumisen kohde värittyy suorastaan täydellisen ihanaksi. Enkä todellakaan ajatellut, että rakastuminen on jotakin negatiivista ja vältettävää.

Hyvä pointti Xantelta.

Safiiri toi rakastumistunteenkin esiin siinä valossa, että siitä on radikaaleja haitallisia seurauksia. Eli kyllä, kaikki ne positiiviset tunteiden vallassa tehdyt hyvät teot loistavat tästä keskustelusta poissaolollaan. Esim. kun ihmiset pelastavat toisiaan pulasta, kun vanhemmat hoitavat pikkulastaan ihastuneina, kun halataan ystävien kesken, kun kipeä lapsi kiipeää vanhemman syliin, kun tuntematon ohikulkija hymyilee ja katsoo silmiin, kun pari päättää mennä naimisiin, kun juhlii työporukan kanssa jonkun ison projektin onnistumista jne. jne. Oletteko mindfulnessin puolestapuhujat sitä mieltä, että myös näissä tilanteissa kannattaisi erottaa tunteet "minästä" ja tarkkailla oman kehon tuntemuksia etäännytettynä? Vai olisiko näissä tilanteissa ihan ok vain mennä tunteen mukana ja toimia sen mukaisesti?

Tietenkin, koska positioni keskustelussa oli pyrkiä selittämään, miksi tunteiden vallassa ei ole aina välttämättä pelkästään hyvä olla. Kyse ei siis ole siitä, ettei positiivisia tunteita olisi käsitelty. Eikä siitäkään, ettei tunteiden postiivisia vaikituksia olisi minittu, koska sinä olet kyllä siitä itse pitänyt huolen. Muistuttanut myös negatiivisten tunteiden tärkeistä viesteistä. Niinpä tätä ei ole minunkaan tarvinnut toistaa, koska se oli jo tuotu esiin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 16.09.2016, 12:40:37

Minä ihan uteliaisuuttani kysyin mielipidettäsi siitä, mikä on se joka tiedostaa? Tunneko tiedostaa itse itsensä?

Ei vaan ihminen tiedostaa itsensä ja kulloisenkin tilansa.

Miten sä voit tolleen vieraannuttaa itsesi tilastasi? Kauheeta! Sustahan tulee vielä zombie, kun tolleen erottelet tilasi ja itsesi toisisaan. Vaarallista kielenkäyttöä.

Sivumennen sanonen keskustelu alkaa muistuttaa vanhasta problematiikasta: ihmisen kehon ja mielen erillisyydestä.
Kun tiedostan, että minä pelkään tai minä olen ihastunut niin mitä siinä tapahtuu?

Ei mitään "tapahdu", se on automaattinen tila. Ihminen on tietoinen itsestään koko ajan, kun tulee uusi tunne, ihastus tai pelästys tai pettymys, sitten siitä tulee samalla tietoiseksi. Tietoisuus näkyy siten, että pystyy halutessaan sanomaan, että olen ihastunut tai pettynyt johonkin.

Onko se jo meidän kielessä eroteltu, minä ja tunteet ja ajatukset? Pitäisikö sanoa olen pelko eikä minä koen pelkoa? Olen ihastuminen.

Yleensä sanotaan, että minä pelkään ja olen ihastunut.
[/quote]
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 12:47:38

Ei vaan ihminen tiedostaa itsensä ja kulloisenkin tilansa.

Miten sä voit tolleen vieraannuttaa itsesi tilastasi? Kauheeta! Sustahan tulee vielä zombie, kun tolleen erottelet tilasi ja itsesi toisisaan. Vaarallista kielenkäyttöä.


Sinulla taitaa olla voimakas näkemys siitä, että tunteiden tiedostaminen voi tapahtua vain erottamalla tunteet "itsestä". Jos taas ajattelet, että tunteiden tiedostaminen ei vaadi niiden erottamista "itsestä", minun lauseen ei millään muotoa pitäisi herättää ajatusta vieraannuttamisesta ja erottelemisesta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - pe 16.09.2016, 13:01:30
Olen mieltä, että kyse on siitä, tiedostetaanko ja tunnistetaanko niitä oikeita, todellisia tunteita vaiko vain "pintatunne", joka nyt ohjaa. Esim. jos rakastuminen johtaa tekoihin ja päätöksiin, jotka myöhemmin suuresti kaduttavat, oliko todellakin kyse siitä, että tein nämä teot ja päätökset rakkaudentunteen, enkä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen tunteen, itsetunnon kohottamisen tunteen, tms. vallassa? Ehkä tämä on se "itse", jota mindfullness hakee, en tiedä, kuten sanottu, en tiedä koko hommasta juuri mitään. Tosin en sitten kyllä ymmärrä, miten tämä itse löytyy nimenomaan tunteita etäännyttämällä, olettaisin minäkin, että täsmälleen päinvastoin.

T: Xante

Aa, mutta kun tunnehan on oikeastaan aina se pintatunne. Ainakin vaikkapa Wikipedin mukaan:

Tunne on jonkin ärsykkeen aiheuttama lyhytaikainen kokemus tai reaktio. Yleensä tunne herää sosiaalisissa tilanteissa, ajattelun tai tavoitteiden yhteydessä. Tunteet voivat olla perinnöllisiä, kaikissa kulttuureissa ilmeneviä universaaleja tunteita. Näitä ovat esimerkiksi pelko, inho ja rakkaus. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.

Tässäkö piilee se gäppi, jonka takia emme ymmärrä toisiamme?

En oikeastaan tälläisissä keskusteluissa piittaa siitä, mitä wikipedia sanoo. Mielestäni se saavuttaa niin huonosti sen, mihin itse tälläisillä keskusteluilla pyrin.

Voi se gäppi tässä olla. Minä olen jonkun verran joutunut tekemään töitä sen eteen, että ymmärrän, mikä se varsinainen tunne on sen takana, miltä nyt tuntuu. En niinkään niiden positiivisten tunteiden kanssa, ne vain tuntuvat (heh) suoraviivaisemmilta, mutta niiden negatiivisten. Miksi suutuin tästä niin kovin? Silloin tulee kyseeseen menetyksenpelot, tms. jutut - ihan selvää kauraa nykyihmiselle, mehän tiedostetaan nämä, paitsi kun osuu joskus omalle kohdalle.

Eli, ei, tunne ei aina mielestäni ole sitä, miltä tuntuu. Pintatunne nyt oli huono sana, siitä voidaan kyllä luopua, käytin sitä paremman puutteessa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 13:06:20

Minä ihan uteliaisuuttani kysyin mielipidettäsi siitä, mikä on se joka tiedostaa? Tunneko tiedostaa itse itsensä?

Ei vaan ihminen tiedostaa itsensä ja kulloisenkin tilansa.


Ihminen on ajatukset/tunteet/keho yhdessä? Ja tiedostaminen ei tapahdu missään erityisesti?

Kun tiedostan, että minä pelkään tai minä olen ihastunut niin mitä siinä tapahtuu?
Ei mitään "tapahdu", se on automaattinen tila. Ihminen on tietoinen itsestään koko ajan, kun tulee uusi tunne, ihastus tai pelästys tai pettymys, sitten siitä tulee samalla tietoiseksi. Tietoisuus näkyy siten, että pystyy halutessaan sanomaan, että olen ihastunut tai pettynyt johonkin.

Ihminen ei ole koko ajan tietoinen itsestään. Voi uppoutua tunteeseen tai ajatukseen. Ja olla silloin tiedostamaton kehon suhteen. Olla ihastuksesta tai vihastuksesta sokea.

Onko se jo meidän kielessä eroteltu, minä ja tunteet ja ajatukset? Pitäisikö sanoa olen pelko eikä minä koen pelkoa? Olen ihastuminen.

Yleensä sanotaan, että minä pelkään ja olen ihastunut.

No sehän on epäselvästi sanottu. Siinähän jo erotellaan minä ja tunne. Kun se tunnekin on lyhytikäinen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 13:17:32

Ihminen on ajatukset/tunteet/keho yhdessä? Ja tiedostaminen ei tapahdu missään erityisesti?

Tiedostamisessa aivot ovat aika keskeisessä osassa mutta myös ihmisen ulkopuoliset tapahtumat, joiden kanssa aivot vuorovaikuttavat aistien välityksellä.


Ihminen ei ole koko ajan tietoinen itsestään. Voi uppoutua tunteeseen tai ajatukseen. Ja olla silloin tiedostamaton kehon suhteen. Olla ihastuksesta tai vihastuksesta sokea.

Voi kyllä. Yleensä vain "olla ihastuksesta sokea" tarkoittaa pikemminkin, että tiedostaa vain sen tunteen (kohteen) eikä mitään muuta elämää/maailmaa ympärillään.



Yleensä sanotaan, että minä pelkään ja olen ihastunut.

No sehän on epäselvästi sanottu. Siinähän jo erotellaan minä ja tunne. Kun se tunnekin on lyhytikäinen.

Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - pe 16.09.2016, 13:19:25
No sehän on epäselvästi sanottu. Siinähän jo erotellaan minä ja tunne. Kun se tunnekin on lyhytikäinen.

Niin tästä juuri en kyllä minä ole aivan varma. Suomen kielessä on kuvaavia sanontoja, kuten syntymässä säikähtänyt. Kyllä minä epäilen, että ihmisellä on eräänlaisia perustunnetiloja, jotka vaikuttavat niiden lyhytikäisten "just nyt"-tunteiden pohjalla. Tähän kai myös erilaiset tekniikat tahtovatten pureutua, eli jos ne perustunnetilat ovat sellaisia, että ne vaikuttavat haitallisesti tämän lyhytikäisten tunteiden kanssa vaikutuksessa, voidaan pyrkiä (kai?) näitä perustunnetiloja muuttamaan.

Erilaisia vihanhallinnan- ja muita tekniikoita. Kai ideaalista olisi, että ihmiselle olisi ihan selkeää juuri kaikki nämä hänen historiastaan, temperamentistaan, varmaan biologisista ominaisuuksistaankin koostuvat seikat ja sitten eikun tuntemaan ja hyvin sen varassa toimimaan. Ihan näin ei usein varmaankaan kuitenkaan ole.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 13:29:28

Ihminen on ajatukset/tunteet/keho yhdessä? Ja tiedostaminen ei tapahdu missään erityisesti?

Tiedostamisessa aivot ovat aika keskeisessä osassa mutta myös ihmisen ulkopuoliset tapahtumat, joiden kanssa aivot vuorovaikuttavat aistien välityksellä.



Ihminen ei ole koko ajan tietoinen itsestään. Voi uppoutua tunteeseen tai ajatukseen. Ja olla silloin tiedostamaton kehon suhteen. Olla ihastuksesta tai vihastuksesta sokea.
Voi kyllä. Yleensä vain "olla ihastuksesta sokea" tarkoittaa pikemminkin, että tiedostaa vain sen tunteen (kohteen) eikä mitään muuta elämää/maailmaa ympärillään.

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?


Yleensä sanotaan, että minä pelkään ja olen ihastunut.

No sehän on epäselvästi sanottu. Siinähän jo erotellaan minä ja tunne. Kun se tunnekin on lyhytikäinen.
Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Kissa on ollut myös elävä ja taivas voi olla musta.  Pointtisi on ettei ihmisen tai minkään objektin vaihtuviakaan ominaisuuksia voi erottaa itse objektista?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 13:42:55

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Lainaus
Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Kissa on ollut myös elävä ja taivas voi olla musta. Pointtisi on ettei ihmisen tai minkään objektin vaihtuviakaan ominaisuuksia voi erottaa itse objektista?

Yritän kovasti ymmärtää logiikkaasi mutta en ole varma, vastaanko nyt siihen mitä haet...

Kissa ja taivas ja ihminen ovat muuttuvia entiteettejä, siksi niitä ei mielestäni tarvitse erottaa muuttuvista ominaisuuksista. Taivaalle on ominaista, että sen väri vaihtelee, ja se että taivas on sininen, ei aiheuta tarvetta erottaa sitä sen ominaisuudesta. Päin vastoin, se on juuri taivaan syvintä olemusta, että se on (toisinaan) sininen.

Samoin ihmiselle on ominaista, että sen tunteet tulevat ja menevät, en näe tässäkään mitään tarvetta erotella tunteita ja ihmistä erilleen, vaan ihminen psyykkisenä oliona nimenomaan muodostuu jatkuvasti siitä tunteiden ja ajatusten virrasta. Siten ihminen ON ne vaihtuvat tunteet ja ajatukset.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - pe 16.09.2016, 13:53:35
"Tunteiden etäännyttäminen/erottaminen itsestä". Yritän selventää.

Kyse ei ole erottamisesta "pois ottamisena", ei siten että meillä on "itse", josta poimimme tunteen ulkopuolelle.

Kyse on erilaisin tekniikoin uusien tekijöiden lisäämisestä "minään". Mindfullness sanoisi vaikkapa näin: etäännytämme minämme tunteistamme tunnistamalla havainnoijan itsessämme. Tai: etäännytämme minämme ajatuksistamme tunnistamalla havainnoijan itsessämme.

Kuvitellaan tilanne, jossa ihminen raportoi:
A: sosiaalisten tilanteiden pelko estää minua tutustumasta uusiin ihmisiin. Minua ahdistaa ja jään kotiin.
B: haluaisitko kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin?
A: haluaisin. Haluaisin että minulla on ystäviä, haluaisin löytää puolison.

(Tällainen esimerkki ei ole epärealistinen: yo-tasolla on perustettu kokonaisia järjestöjä ja kerhoja ihmisille, joilla on ongelmia sosiaalisen kontaktin hakemisessa).

Lähtötilanne on se, että pelko ja ahdistus määrittävät A:n toimintaan, mahdollisuuksia. Hänellä on kuitenkin myös toisia arvoja, motivaatioita ja tavoitteita (sosiaalisuus, ystävien löytäminen, jne.). Syntyy tilanne, jossa:

minä (itse) en voi, koska minua pelottaa, minä (itse) en voi, koska minua ahdistaa.

Tässä syntyy kuvaustapa, jossa tunne (pelko, ahdistus) on minä (itse).

Kun mindfullnessilla yritetään katkaista tämä linkki, tunne = minä, ei sitä tehdä ottamalla tunne pois minästä, vaan lisäämällä havainnoija minään. 

;eli entinen "tunne = minä" muuttuu muotoon "tunne+havainnoija itsessäni = minä". Tunne on erotettu/etäännytetty minästä lisäämällä jotain, ei poistamalla jotain.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 14:03:55

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Voisi luulla, että harjoitat ja opetat mindfulnessia. 😊 Joka on siis suomeksi hyväksyvä tietoinen läsnäolo.
Lainaus
Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Kissa on ollut myös elävä ja taivas voi olla musta. Pointtisi on ettei ihmisen tai minkään objektin vaihtuviakaan ominaisuuksia voi erottaa itse objektista?
Lainaus käyttäjältä: Aelita
Yritän kovasti ymmärtää logiikkaasi mutta en ole varma, vastaanko nyt siihen mitä haet...

Kissa ja taivas ja ihminen ovat muuttuvia entiteettejä, siksi niitä ei mielestäni tarvitse erottaa muuttuvista ominaisuuksista. Taivaalle on ominaista, että sen väri vaihtelee, ja se että taivas on sininen, ei aiheuta tarvetta erottaa sitä sen ominaisuudesta. Päin vastoin, se on juuri taivaan syvintä olemusta, että se on (toisinaan) sininen.

Samoin ihmiselle on ominaista, että sen tunteet tulevat ja menevät, en näe tässäkään mitään tarvetta erotella tunteita ja ihmistä erilleen, vaan ihminen psyykkisenä oliona nimenomaan muodostuu jatkuvasti siitä tunteiden ja ajatusten virrasta. Siten ihminen ON ne vaihtuvat tunteet ja ajatukset.

Tämäkin kuulostaa kovasti Buddhan opetukselta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 14:16:41

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Voisi luulla, että harjoitat ja opetat mindfulnessia. 😊 Joka on siis suomeksi hyväksyvä tietoinen läsnäolo.

Niin, mindfulnessin voi tosiaankin ymmärtää monella ristiriitaisella tavalla. :)

Tässä yksi autenttinen buddhalais-mindfulnessilainen harjoitusohje:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00015

Sisältää ainakin tunteiden erottamista tunteita aiheuttavista tilanteista. (Harjoituksessa on tarkoitus tuntea jotain mutta kuitenkin harjoituksessa pitää istua hiljaisessa paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä.)

Sisältää myös tunteiden manipulointia. Kerrotaan mitä pitää yrittää tuntea ja ketä kohtaan.  Kerrotaan, miten pitää reagoida tunteisiin ja ajatuksiin.

"Ei ole tarpeen tukahduttaa ajatuksiasi. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta."

Muistetaan silti sanoa, että ei tarvitse "tukahduttaa tunteita" mutta tavoite on kuitenkin päästä niistä eroon ja niiden sijasta keskittyy vain hengitykseen. Ja pitää aloittaa alusta, jos sortuu ajatteluun. (Pitää muistaa kuitenkin olla soimaamatta itseään tästä virheestä.)

Siis onhan tuo nyt ihan hirveää sch****:a. :D

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 14:22:32

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Voisi luulla, että harjoitat ja opetat mindfulnessia. 😊 Joka on siis suomeksi hyväksyvä tietoinen läsnäolo.

Niin, mindfulnessin voi tosiaankin ymmärtää monella ristiriitaisella tavalla. :)

Tässä yksi autenttinen buddhalais-mindfulnessilainen harjoitusohje:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00015

Sisältää ainakin tunteiden erottamista tunteita aiheuttavista tilanteista. (Harjoituksessa on tarkoitus tuntea jotain mutta kuitenkin harjoituksessa pitää istua hiljaisessa paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä.)

Sisältää myös tunteiden manipulointia. Kerrotaan mitä pitää yrittää tuntea ja ketä kohtaan.  Kerrotaan, miten pitää reagoida tunteisiin ja ajatuksiin.

"Ei ole tarpeen tukahduttaa ajatuksiasi. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta."

Muistetaan silti sanoa, että ei tarvitse "tukahduttaa tunteita" mutta tavoite on kuitenkin päästä niistä eroon ja niiden sijasta keskittyy vain hengitykseen. Ja pitää aloittaa alusta, jos sortuu ajatteluun. (Pitää muistaa kuitenkin olla soimaamatta itseään tästä virheestä.)

Siis onhan tuo nyt ihan hirveää sch****:a. :D

Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 14:23:45

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Voisi luulla, että harjoitat ja opetat mindfulnessia. 😊 Joka on siis suomeksi hyväksyvä tietoinen läsnäolo.

Niin, mindfulnessin voi tosiaankin ymmärtää monella ristiriitaisella tavalla. :)

Tässä yksi autenttinen buddhalais-mindfulnessilainen harjoitusohje:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00015

Sisältää ainakin tunteiden erottamista tunteita aiheuttavista tilanteista. (Harjoituksessa on tarkoitus tuntea jotain mutta kuitenkin harjoituksessa pitää istua hiljaisessa paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä.)

Sisältää myös tunteiden manipulointia. Kerrotaan mitä pitää yrittää tuntea ja ketä kohtaan.  Kerrotaan, miten pitää reagoida tunteisiin ja ajatuksiin.

"Ei ole tarpeen tukahduttaa ajatuksiasi. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta."

Muistetaan silti sanoa, että ei tarvitse "tukahduttaa tunteita" mutta tavoite on kuitenkin päästä niistä eroon ja niiden sijasta keskittyy vain hengitykseen. Ja pitää aloittaa alusta, jos sortuu ajatteluun. (Pitää muistaa kuitenkin olla soimaamatta itseään tästä virheestä.)

Siis onhan tuo nyt ihan hirveää sch****:a. :D

Jos siis minä opettaisin mindfulnessia, olisi se aika erilaista. Käskisin ihmisten mennä elämään, tekemään hyviä asioita, niitä asioita jotka tuovat heille hyviä tunteita. Ja jos jotain pahaa tapahtuu, käskisin ihmisten reagoida heti ja tunteella, käskisin yrittää muuttaa tilannetta. Käskisin olemaan rehellinen itselleen ja muille omista tunteistaan ja kohdistamaan niitä siihen, mihin ne oikeasti liittyvät. Mottona olisi

NYT VITUTTAA NIIN MAAN PERKELEESTI, MUTTA EI SE OLE SINUN VIKA, MINUA VAIN ÄRSYTTÄÄ OMA PASKA ELÄMÄNI!!!!!!

Kehottaisin näyttämään tunteet heti ja viipyilemättä.

Mutta en kutsuisi sitä mindfulnessiksi väärinkäsitysten välttämiseksi. :D
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 14:25:27
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 14:42:38
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Mutkikasta? Kun huomaat haaveilevasi, älä soimaa itseäsi vaan ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon. Näin sen ymmärrän.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 15:07:00
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Mutkikasta? Kun huomaat haaveilevasi, älä soimaa itseäsi vaan ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon. Näin sen ymmärrän.

Kas, huomasin lisänneeni itse "älä soimaa itseäsi" mitä tekstissä ei ollut joka on tunteiden manipulointia. Saahan sitä soimata jos siltä tuntuu. "Ole itsellesi lempeä" senkin voi ajatella olevan tunteiden manipulointia, mutta onko se huono asia? Miten se eroaa siitä Aelitan kehoituksesta mennä tekemään asioita joista saa hyviä tunteita?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 15:27:50
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Mutkikasta? Kun huomaat haaveilevasi, älä soimaa itseäsi vaan ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon. Näin sen ymmärrän.

Kyllä tuo prosessi mun mittapuulla on aika mutkikas:

"Etsi hiljainen paikka, jossa sinua ei häiritä, tee muutaman kerran työhön liittyvä suorite ja kiinnitä huomiota siihen, miltä se tuntuu. Miltä tuntuu tiedoston avaaminen? Sen silmäileminen? Miltä näyttää työpöydällä oleva muistio? Avaa kalenterisi ja selaile sitä hieman. Miltä nyt tuntuu?

Tavoitteena tällä tuntemusten tarkkailulla on yrittää suorittaa työtehtäviä, juuri tässä ja juuri nyt. Kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta heti kun alat kokeilla työntekoa, huomaat miten todella vaikeaa se on. Mieli lähtee vaeltamaan. Ajatuksia nousee mieleen, ja ne vievät sinua suuriin mielen seikkailuihin. Saatat elää uudelleen päivän tai kuluneen viikon tapahtumia tai alat suunnitella ensi viikon retkeä tai perheen ruokalistaa. Yksi ajatus johtaa toiseen, ja pian suunnittelet ruokakaupan ostoslistaa. Eksyt omiin ajatuksiisi - täysin uppoutuneena oman mielen aikamatkaan etkä enää huomaa töitäsi.

Minne tahansa mielen seikkailusi johtavat, se on hyvä. Älä moiti itseäsi siitä. On lähes väistämätöntä, että työvire karkaa sinulta. Odota niin käyvän. Sen sijaan, että arvioisit itseäsi tarpeettomalla negatiivisuudella, totea vain, että huomiosi on harhautunut ja palauta se työtehtävääsi. Katso kuinka kauan pystyt ajattelemaan työtehtävää. Kokeile tarkkailijaksi ryhtymistä. Tule tietoiseksi mielesi toiminnasta. Ajatukset heräävät. On vain luonnollista, että niin käy.

Voit hiljaa havainnoida ajatustesi syntyä. Tunnista ne varovaisesti. Keveimmällä mahdollisella tavalla yhdistä jokaiseen nousevaan ajatukseen ja tunteeseen jokin neutraali kuvaus. Esimerkiksi "tässä tulee nyt ajatus" tai "tältä vitutus tuntuu". Katso, voitko tarkkailla ajatustesi ja tunteidesi houkutusta. Huomaatko, että ne vetävät sinua seuraamaan niitä. Kokeile, pystytkö pysymään työajatuksissa. Jos pystyt siihen, tulet myös tietoiseksi omista ajatuksistasi ja tunteistasi, kun ne hiipuvat pois.

Ei ole tarpeen tukahduttaa muita ajatuksia. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa muiden asioiden ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta.

Aloita alusta lukemattomia kertoja. Älä lopeta aloittamista. Jokainen hetki tuo mahdollisuuden uudelle alulle. Uudelleen aloittaminen on mindfulnessin ydin." Jne.

Ei hemmetti! ;D Jos tolla tavalla pitäis yrittää lopettaa haaveilu ja päästä tekemään töitä, olis aika surkeaa. Eikö tuosta nyt ole sanomattakin selvää, että siinä yritetään jotain, mikä ei selvästikään toimi ja mikä muistuttaa lähinnä pään hakkaamista seinään. Onneksi ihmisillä on yleensä parempia keinoja päästä työvireeseen.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 15:52:47

;eli entinen "tunne = minä" muuttuu muotoon "tunne+havainnoija itsessäni = minä". Tunne on erotettu/etäännytetty minästä lisäämällä jotain, ei poistamalla jotain.

Ja mitä hyötyä tästä erottamisesta sitten katsotaan olevan? Uskaltaako hän paremmin mennä pelottaviin tilanteisiin, jos voi ajatella, että on itse jotain muuta kuin tunteensa?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - pe 16.09.2016, 15:59:28
Ei hemmetti! ;D Jos tolla tavalla pitäis yrittää lopettaa haaveilu ja päästä tekemään töitä, olis aika surkeaa. Eikö tuosta nyt ole sanomattakin selvää, että siinä yritetään jotain, mikä ei selvästikään toimi ja mikä muistuttaa lähinnä pään hakkaamista seinään. Onneksi ihmisillä on yleensä parempia keinoja päästä työvireeseen.

No miten lähestyisit itse tuollaista ongelmaa? Eli siis on ihan sellainen fiilis, että työt EVVK. Sen valtaan ei varmaan kannata jäädä, eikä varsinkaan noudattaa pääkopassa jyskyttävää ajatusta, että pitäis päästä kaljalle tms.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 16:58:28
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Mutkikasta? Kun huomaat haaveilevasi, älä soimaa itseäsi vaan ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon. Näin sen ymmärrän.

Kyllä tuo prosessi mun mittapuulla on aika mutkikas:

"Etsi hiljainen paikka, jossa sinua ei häiritä, tee muutaman kerran työhön liittyvä suorite ja kiinnitä huomiota siihen, miltä se tuntuu. Miltä tuntuu tiedoston avaaminen? Sen silmäileminen? Miltä näyttää työpöydällä oleva muistio? Avaa kalenterisi ja selaile sitä hieman. Miltä nyt tuntuu?

Tavoitteena tällä tuntemusten tarkkailulla on yrittää suorittaa työtehtäviä, juuri tässä ja juuri nyt. Kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta heti kun alat kokeilla työntekoa, huomaat miten todella vaikeaa se on. Mieli lähtee vaeltamaan. Ajatuksia nousee mieleen, ja ne vievät sinua suuriin mielen seikkailuihin. Saatat elää uudelleen päivän tai kuluneen viikon tapahtumia tai alat suunnitella ensi viikon retkeä tai perheen ruokalistaa. Yksi ajatus johtaa toiseen, ja pian suunnittelet ruokakaupan ostoslistaa. Eksyt omiin ajatuksiisi - täysin uppoutuneena oman mielen aikamatkaan etkä enää huomaa töitäsi.

Minne tahansa mielen seikkailusi johtavat, se on hyvä. Älä moiti itseäsi siitä. On lähes väistämätöntä, että työvire karkaa sinulta. Odota niin käyvän. Sen sijaan, että arvioisit itseäsi tarpeettomalla negatiivisuudella, totea vain, että huomiosi on harhautunut ja palauta se työtehtävääsi. Katso kuinka kauan pystyt ajattelemaan työtehtävää. Kokeile tarkkailijaksi ryhtymistä. Tule tietoiseksi mielesi toiminnasta. Ajatukset heräävät. On vain luonnollista, että niin käy.

Voit hiljaa havainnoida ajatustesi syntyä. Tunnista ne varovaisesti. Keveimmällä mahdollisella tavalla yhdistä jokaiseen nousevaan ajatukseen ja tunteeseen jokin neutraali kuvaus. Esimerkiksi "tässä tulee nyt ajatus" tai "tältä vitutus tuntuu". Katso, voitko tarkkailla ajatustesi ja tunteidesi houkutusta. Huomaatko, että ne vetävät sinua seuraamaan niitä. Kokeile, pystytkö pysymään työajatuksissa. Jos pystyt siihen, tulet myös tietoiseksi omista ajatuksistasi ja tunteistasi, kun ne hiipuvat pois.

Ei ole tarpeen tukahduttaa muita ajatuksia. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa muiden asioiden ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta.

Aloita alusta lukemattomia kertoja. Älä lopeta aloittamista. Jokainen hetki tuo mahdollisuuden uudelle alulle. Uudelleen aloittaminen on mindfulnessin ydin." Jne.

Ei hemmetti! ;D Jos tolla tavalla pitäis yrittää lopettaa haaveilu ja päästä tekemään töitä, olis aika surkeaa. Eikö tuosta nyt ole sanomattakin selvää, että siinä yritetään jotain, mikä ei selvästikään toimi ja mikä muistuttaa lähinnä pään hakkaamista seinään. Onneksi ihmisillä on yleensä parempia keinoja päästä työvireeseen.

Siinä kuvattiin harjoitustilannetta. Vähän niinkuin 100 metrin juoksija tekee kaiken maailman juttuja treeneissä. Kisassa sitten pinkaisee telineistä ja juoksee.

Työpaikalla riittää sitten: Kun huomaat haaveilevasi,  ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - pe 16.09.2016, 18:28:36

;eli entinen "tunne = minä" muuttuu muotoon "tunne+havainnoija itsessäni = minä". Tunne on erotettu/etäännytetty minästä lisäämällä jotain, ei poistamalla jotain.

Ja mitä hyötyä tästä erottamisesta sitten katsotaan olevan? Uskaltaako hän paremmin mennä pelottaviin tilanteisiin, jos voi ajatella, että on itse jotain muuta kuin tunteensa?
Hyvä kysymys! Minusta tietoisuuden moniäänisyyden aktivoiminen - vaikka mindfullnessin keinoin - johdattaa ihmisen etsimään tasapainoa itsensä kanssa.

Kyse on eräänlaisesta avoimmuudesta ja rehellisyydestä itseään kohtaan. Kysymys voidaan asettaa vaikka muotoon "näin elämällä, voinko olla sinut itseni kanssa?" Jos mindfullnessia ymmärrän tai kannatan, niin vain tällaisen "minun ja itseni" väliseen dialogiin valmistavana harjoituksena.

Esim. "Entä jos jatkan elämääni näin? Entä jos en vain poistu kotoani? Sinä hölmö! Entä vuoden kuluttua? Viiden vuoden? Voitko olla onnellinen näin? Mitä sinä pelkäät, todella?" Ja niin edelleen.

"Tunteiden vallassa oleminen" on tosiaan negatiivinen termi, ei yleinen kuvaus tunteista - se liittyy siihen millaisia negatiivisia merkityksiä tunnereaktiot herättävät, kun ihminen käy sisäistä dialogiaan siitä, millaista elämää hän elää, mitä hän pitää merkityksellisenä, jne. Sokrateen ajatusta mukaillen - ihmisen tietoisuudessa aktivoituvan dialogin osapuolien ystävyys on tärkein asia ihmiselle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 18:55:53

"Tunteiden vallassa oleminen" on tosiaan negatiivinen termi, ei yleinen kuvaus tunteista - se liittyy siihen millaisia negatiivisia merkityksiä tunnereaktiot herättävät, kun ihminen käy sisäistä dialogiaan siitä, millaista elämää hän elää, mitä hän pitää merkityksellisenä, jne.

Juuri niistä negatiivisista merkityksistä tunnereaktioihin liittyen kannattaisi hankkiutua eroon. Ei tunteet ja niihin reagoiminen ole huono asia vaan hyvä asia.

Sokrateen ajatusta mukaillen - ihmisen tietoisuudessa aktivoituvan dialogin osapuolien ystävyys on tärkein asia ihmiselle.

Tunteet ja ajatukset ovat dialogissa joka tapauksessa, ne ovat muuttuva ilmiö ihmisen mielessä. Meillä jatkuvasti kilpailee eri tarpeiden ja tunteiden joukko, josta vahvin pääsee aina vallalle. Se on hyvä asia. Mitään erillisiä minuuksia ei sitä varten tarvitse rakentaa.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 19:03:59
Siinä kuvattiin harjoitustilannetta. Vähän niinkuin 100 metrin juoksija tekee kaiken maailman juttuja treeneissä. Kisassa sitten pinkaisee telineistä ja juoksee.

Työpaikalla riittää sitten: Kun huomaat haaveilevasi, ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon.

Silti. Jos työhön pystyminen vaatii noin rankkoja manipulaatioharjoituksia, se on kyllä merkki siitä, että työsi ei ole sinulle sopiva. Toki nykyään niin on yhä useammalla, että sikäli voi jollekin tulla tarpeeseenkin.

Tässä tullaankin taas tähän mindfulnessin ym. ongelmaan, että siinä yritetään päästä pois joistain tunteista ja ajatuksista, pidetään niitä jotenkin vältettävinä. Ja vaikka metodiin kuuluu, että annetaan niiden tulla, tavoitteena kuitenkin on, että ne "hiipuvat" ja päästään keskittymään johonkin muuhun.

Toinen vaihtoehto olisi pitää niitä arvokkaina ja vaalia niitä.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 19:12:12

No miten lähestyisit itse tuollaista ongelmaa? Eli siis on ihan sellainen fiilis, että työt EVVK. Sen valtaan ei varmaan kannata jäädä, eikä varsinkaan noudattaa pääkopassa jyskyttävää ajatusta, että pitäis päästä kaljalle tms.

Yrittäisin noudattaa tunnetta ja järjestää asian siten että pääsisin kaljalle. Jos se ei ole mahdollista, sitten yrittäisin jotain muuta, joka mahdollisesti tuottaisi samankaltaista mielihyvää, ehkä kahville ja pullalle työpaikan ruokalaan. Jos sekään ei olisi mahdollista, sitten vain jumittaisin töissä, vaikka evvk. Työtä voisi yrittää tehdä jotenkin vähän toisin, se voisi piristää. Mutta missään nimessä en yrittäisi manipuloida itseäni pois siitä tunteesta. Pidän sitä arvokkaana ja se voi kertoa minulle, että työssäni on jotain vikaa, jokin syy, miksi se ei luista, ja jos ongelma jatkuu, sille pitää tehdä jotain.

Tai jos olisin orja enkä voi asialle mitään, sitten harjoittaisin vaikka meditaatiota, jotta pystyisin hymyilemään ja tekemään paskaa työtä lopun elämäni.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - pe 16.09.2016, 19:17:27

"Tunteiden vallassa oleminen" on tosiaan negatiivinen termi, ei yleinen kuvaus tunteista - se liittyy siihen millaisia negatiivisia merkityksiä tunnereaktiot herättävät, kun ihminen käy sisäistä dialogiaan siitä, millaista elämää hän elää, mitä hän pitää merkityksellisenä, jne.

Juuri niistä negatiivisista merkityksistä tunnereaktioihin liittyen kannattaisi hankkiutua eroon. Ei tunteet ja niihin reagoiminen ole huono asia vaan hyvä asia.

Sokrateen ajatusta mukaillen - ihmisen tietoisuudessa aktivoituvan dialogin osapuolien ystävyys on tärkein asia ihmiselle.

Tunteet ja ajatukset ovat dialogissa joka tapauksessa, ne ovat muuttuva ilmiö ihmisen mielessä. Meillä jatkuvasti kilpailee eri tarpeiden ja tunteiden joukko, josta vahvin pääsee aina vallalle. Se on hyvä asia. Mitään erillisiä minuuksia ei sitä varten tarvitse rakentaa.
Ehkä suurin mielipide-eromme on tässä: sinusta vahvin tunne/ajatus/mikä voittaa, ja se on aina juuri kuten pitää. Minusta taas ei. Kuten esimerkeissäni olen tuonut esiin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 19:28:05
Lainaus
Juuri niistä negatiivisista merkityksistä tunnereaktioihin liittyen kannattaisi hankkiutua eroon. Ei tunteet ja niihin reagoiminen ole huono asia vaan hyvä asia.

Ehkä suurin mielipide-eromme on tässä: sinusta vahvin tunne/ajatus/mikä voittaa, ja se on aina juuri kuten pitää. Minusta taas ei. Kuten esimerkeissäni olen tuonut esiin.

Siihenhän tämä koulukuntaero toki kiteytyy. Ei se vahvin tunne ole aina "oikeassa", mutta ei meillä ole mitään muuta sen korkeampaa arviointimenetelmääkään. Jos rupeamme pakottamaan itseämme reagoimaan vastoin sitä vahvinta tunnetta, ongelmat ovat yleisesti ottaen paljon suuremmat kuin siinä, että luottaisimme omiin ja toistemme tunteisiin heti ja vastustelematta. Tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, ja jos jäämme vastustamaan sitä vahvinta tunnetta, sitä seuraavakin tunne on estynyt. Jos sitä harjoittaa oikein tosissaan, tunne-elämä tulee alisteiseksi järkeilylle tai mikä ikinä onkaan se mikä määrää, mihin tunteisiin annamme itsellemme luvan reagoida.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 21:37:51
Siinä kuvattiin harjoitustilannetta. Vähän niinkuin 100 metrin juoksija tekee kaiken maailman juttuja treeneissä. Kisassa sitten pinkaisee telineistä ja juoksee.

Työpaikalla riittää sitten: Kun huomaat haaveilevasi, ole itsellesi lempeä ja keskity työntekoon.

Silti. Jos työhön pystyminen vaatii noin rankkoja manipulaatioharjoituksia, se on kyllä merkki siitä, että työsi ei ole sinulle sopiva. Toki nykyään niin on yhä useammalla, että sikäli voi jollekin tulla tarpeeseenkin.

Tässä tullaankin taas tähän mindfulnessin ym. ongelmaan, että siinä yritetään päästä pois joistain tunteista ja ajatuksista, pidetään niitä jotenkin vältettävinä. Ja vaikka metodiin kuuluu, että annetaan niiden tulla, tavoitteena kuitenkin on, että ne "hiipuvat" ja päästään keskittymään johonkin muuhun.

Toinen vaihtoehto olisi pitää niitä arvokkaina ja vaalia niitä.

Sinun metodillasiko epämiellyttävätkään tunteet eivät koskaan hiivu?

Ja tuo työ oli vain esimerkki.
Muistetaan silti sanoa, että ei tarvitse "tukahduttaa tunteita" mutta tavoite on kuitenkin päästä niistä eroon ja niiden sijasta keskittyy vain hengitykseen. Ja pitää aloittaa alusta, jos sortuu ajatteluun. (Pitää muistaa kuitenkin olla soimaamatta itseään tästä virheestä

Vaihdetaan tilalle haaveilu ja työnteko. Tavoite on lopettaa haaveilu ja sen sijasta keskittyä työntekoon. Jos sortuu haaveiluun uudelleen niin aloittaa taas työnteon uudelleen.

Miksei voisi olla vain haaveilun vallassa?

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 16.09.2016, 21:53:00

Sinun metodillasiko epämiellyttävätkään tunteet eivät koskaan hiivu?

Kyllä ne hiipuu sitten kun ovat hiipuakseen. Mutta se ei ole tavoite.

Vaihdetaan tilalle haaveilu ja työnteko. Tavoite on lopettaa haaveilu ja sen sijasta keskittyä työntekoon. Jos sortuu haaveiluun uudelleen niin aloittaa taas työnteon uudelleen.

Miksei voisi olla vain haaveilun vallassa?

Kyllä kannattaakin olla haaveilun vallassa, jos siltä tuntuu ja työ sen sallii. Haaveet voi liittyä myös työhön ja ne voi motivoida tekemään töitä. Tai sitten ne voi motivoida jättämään paskan työpaikan. Jos ei ole motivaatiota tehdä töitä, se on ongelma, joka pitää ratkaista jotenkin, ei manipuloimalla tunteitaan ja ajatuksiaan.

 

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 16.09.2016, 23:32:19

Sinun metodillasiko epämiellyttävätkään tunteet eivät koskaan hiivu?

Kyllä ne hiipuu sitten kun ovat hiipuakseen. Mutta se ei ole tavoite.

Eipä se kai mindfulnessinkaan. Vaan hyväksyvä tietoinen läsnäolo jolla voi olla kaikennäköisiä vaikutuksia.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 17.09.2016, 07:09:33
Kyllä ne hiipuu sitten kun ovat hiipuakseen. Mutta se ei ole tavoite.

Eipä se kai mindfulnessinkaan. Vaan hyväksyvä tietoinen läsnäolo jolla voi olla kaikennäköisiä vaikutuksia.

Tää on kyllä hauskaa. Kritiikkiä on kahdenlaista ja ne ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Yhdet puolustaa mindfulnessin ideaa päästä irti joistain ei-toivotuista tunteista, toiset taas väittävät että mindfulnessissa ei sellaista ideaa olekaan. :D

Tuossa esimerkkiharjoituksessa tavoite oli selvästikin, että ne ajatukset hiipuvat. Ajatukset olivat selvästi ei-toivottuja ja ne pyrittiin korvaamaan sillä hengitykseen keskittymisellä.

Mitä nyt selailee noita mindfulness-mainoksia, niin sama idea toistuu kyllä niissäkin, ei siitä pääse mihinkään. Tietyt negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat ei-toivottuja ja niistä pyritään eroon. Ei mitään viittausta sinne päinkään, että ne tunteet olisi syytä ottaa vakavasti ja reagoida niihin niiden vaatimalla tavalla.

Esim. täällä

Mindfulness-sivut (http://mindfulness-sivut.fi/?gclid=Cj0KEQjwsO6-BRDRy8bsxfiV2bkBEiQAF8EzKFMAHaHKYjVORk0Z9voXfvC5ZfigN4dyQD7biQ3gzzIaAkA58P8HAQ)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 17.09.2016, 07:16:39
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - la 17.09.2016, 07:50:25
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Kannattaako silloinkaan? Kannattaisi varmaan hakea itsellekin jotain (keskustelu?)apua, jos on hyvin paha olo, jotta pystyy olemaan paremmin tukena läheiselle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 17.09.2016, 08:00:20
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Kannattaako silloinkaan? Kannattaisi varmaan hakea itsellekin jotain (keskustelu?)apua, jos on hyvin paha olo, jotta pystyy olemaan paremmin tukena läheiselle.

Joo totta, ei toki kokonaan kannata. Mutta kannattaa "hallita" niitä tunteita ja sivuuttaa ne hetkellisesti. Ja mennä sitten jonnekin nurkan taakse itkemään omaa pahaa oloaan ja hakeutua jonkun henkilön puheille, jolle voi valittaa antaumuksella.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - la 17.09.2016, 08:26:49
Ymmärrykseni mukaan hyväksyvän tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoituksissa analysointi unohdetaan kokonaan. Tarkoitus on aistia, kokea ja tiedostaa ajatuksia, tunteita ja kehon tuntemuksia. Arvottamatta niitä hyviksi tai pahoiksi, antaen niiden tulla ja mennä jäämättä niihin kiinni tai yrittäen mitenkään torjua niitä. Eli tavallaan objektiivisempaa otetta mutta ilman analyyttista aivojumppaa.

Analysointikin sujuu paremmin, sitten kun sen aika on, kun keho, tunteet ja mieli harjoituksen myötä ovat kenties vapaammat stressistä.
ahaa. tuo lienee aika perinteellinen itämainen lähestymistapa tai harjoite.
itse länsimaisena olen tottunut hieman analyyttisempaan lähestymistapaan ja harjoitteisiin.
otan esimerkin rallista: tunteet ovat aina kuskina mutta järki on aina käsitteellisesti tunnistavana ja ennakoivana kartturina ihmisellä.
itämainen versio kartturista vaikuttaisi kärjistetysti pelkästään ohi vilistäviä tapahtumia toteavana kaverina ilman tulevan ennakointia.
tiukkoja vuoristomutkia tulee ja menee, ota rauhallisesti! :)
suomalaisena olen lyhyenkin historian saatossa tottunut jo hyvän kuskin lisäksi hyvän kartturin vallassa ohjastettuun ralliautoon, alan asiantuntijoihin tukeutuvana penkkiurheilijanakin. :)

nämä kaksi näkemystapaa voi toki yhdistää hedelmällisesti, tai nähdä ne jo valmiiksi yhteisenä tienä, jos ei aseta niitä toisiaan vastakkain vaan toistensa sisälle. tarkemmin katsottuna tuo kuvauksesi taitaakin puhua juuri tällaisesta.
jos analyyttista ajattelua analyyttisesti ajattelee, toisin sanoen erittelee eli etäännyttää kielellisesti eri käsitteiksi ja kuvauksiksi, niin huomaa että voidaan puhua vaikkapa lyhytnäköisestä tai kapeasta ajattelusta sekä pitkäjänteisestä tai laaja-alaisesta ajattelusta. perspektiivieroista.
sama asia voidaan siis kuvauksellisesti erottaa erilaisiksi perspektiiveiksi, joissa on kyse vain näkemyksellisistä etäisyyksistä.
kaikki käsitteellinen on etäännyttämistä ja täysin luonnollista ajattelevalle yhteisöllisesti normaalille ihmiselle.
joillekin eläimille on täysin luonnollista syödä kumppanin pää parittelun jälkeen.
voidaan siis puhua eri kuvausmalleilla vaikkapa arkiajattelun, pinta-ajattelun tai spontaanin ajattelun perspektiivistä.
lisäksi voidaan ajatella vaikkapa korkeamman tason, metatason tai analyyttisemman tason perspektiiveistä käsin.
tällöin mukana on myös tietoista itsehavainnointia ajattelunkin tasolla.
ns. konsolipelaajat kutsuvat sitä kolmannen persoonan katselukulmaksi. :)
itämaisemmasta perspektiivistä voidaan havainnoida ajatustenvirtailua, samalla kun länsimaisemmasta perspektiivistä voidaan  uppoutua analysoimaan omia ajatuksia.
ja kummatkin perspektiivit ovat silti samaa ajattelua ja tunnetta. niiden välillä voidaan hyppiä ja kohdentaa tarpeen mukaan kuten silmäkin osaa hyppiä ja kohdentaa laajentamalla ja supistamalla pupillia, kääntyilynsä lisäksi.

pintapuolisesti ristiriitaiselta vaikuttavat kuvaukset mindfulnessista ehkäpä siis vain sisältävät kaiken tämän saman koherenttina kokonaisuutena?
toki puoskarointiakin löytyy lähes joka alalta mutta onko se kuinka kattava kuva mistäkin alasta, lienee se olennainen kysymys.

sikäli maltillisen kriittinen suhtautuminen kaikkeen, myös mindfulnessiin on vain järkevää eli maltillista. kiitos, kiitos. hieno tautologia vaikka itse sanonkin.
voisin siis kritisoida mindfulnessia filosofiaksi uusin vaattein, ellen näkisi myös uudistumista hyvän ja huonon tuolla puolen olevana luonnollisena asiana.
on ymmärrettävää että lenkkeilykin on taas muotia jolle löytyy uusia toteuttamisvälineitä ja asusteita, mutta hyväksyttävää vain jos hommassa säilyy maltti eli tolkku matkassa.
vallalla olevan konsumeristisen tuotteistamisen ylilyönnit ja perusfilosofia ovat oman aikamme akuutteja haasteita.

näennäisesti irrallisena lisäyksenä:
tunteetkin ovat luonnollisia kuten väkivaltakin. mutta eivät koko kuva.
ihminen on säilynyt ja kehittynyt ihmiseksi juuri järkensä avulla.
ei automaattisesti pelkkien eläimellisten tuntemustensa(sofistikoituneemmat tunteet vaatinevat jo käsitteellistä älyä) tai väkivallan voimalla.
tunteista käsitteellisesti eri laajuisiin näkökulmiin erotteleva ja etäännyttävä järjellinen ajattelukin on luonnollista.
hyvässä ja pahassa. ei automaattisesti tai objektiivisesti jonain mustavalkoisena hyvänä tai pahana.
asfalttikin on luonnollista. eläinkokeet. atomipommit. omaisuus-ja intohimorikokset.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 17.09.2016, 08:48:18
Jaa, miten tuo nyt eroaa siitä, että yritän vaikkapa töissä keskittyä töihin enkä haaveiluun?

Siten että töissä ei ole tarkoituskaan oppia tunteiden käsittelyä vaan suorittaa työtehtäviä. Sitä paitsi töissä yrittäisin ihan vain aktiivisesti lopettaa haaveilun sen sijaan että tekisin siitä noin mutkikasta.

Aijai. Entäs, jos on sairaanhoitaja? Tunteettomuusko on silloin tavoite? Mitenkäs sen empatian käy, kun sun mielestä tunteiden vallassa vain voi tuntea empatiaa. Tai entäs, jos on näyttelikä? Mitenkäs sen esiintymisensä saa onnistumaan ja pystyy katsojansa saamaan mukaan eläytymään roolihahmon tilanteeseen, jos tunnetiloja välttelee? Miten luonnistuu itku tai nauru tunteettomasti? Kuulostaako se samalta kuin tunteen kanssa? Entäs, jos ammatissaan Joutuu pohtimaan tulevaisuuden tavoitteita?miten se onnistuu ilman haaveilua? Taitaa jäädä haaveeksi suuret visiot. Työelämätaitoihin myös - aiankin alan psykologin mukaan - kuuluu muuten myös oikeanlaista ja juuri ryöelämään sopivaa tunteiden käsittelyä. Työpaikalla saattaa mennä ihmissuthteet solmuun, eikä hommistakaan oikein tule yhtään mitään, jos ei pystytä käsittelemään työn tai ryöuhteisön herättämiä tunteita. Siitä voi seurata juuri sellaisia ikäviä tilnayita, joissa ne tukahdutetut ja syrjään työnnetyt tunnistamattomiksi jääneet tunteet purskahtavat hallitsemttomasti esiin maanantaikokouksessa tai asiakaspalaverissa. Nyt niin monelle ajankohtaiset yt-neuvottelut herättävät voimakkaita tunteita myös niissä, joita ei irtisanota. Työhyvinvointi kärsii, jos asioista ei puhuta eikä negtiivisia tunteita saa tuoda koskaan esiin. Typaikkakiusaaminenkin on aivan liian yleistä. Sekin on voimakkaita tunteita herättävää. Luuletko, että siinä auttaa vain ryöntää tunteet syrjään ja siirtää niiden käsittelyn harjoitteleminen vapaa-ajalle? Onko tällainen käsien pesu asiass työnantajan etu? Onko se edes laillista?

On se jännää, että sinusta on hirveen vaarallista jossin lyhyessä mindfullness-harjoituksessa hetkeksi etääntyä tunteistaan, mutta mitä ilmeisimmin täysin turvallista tehdä sitä aina töissä ollessaan 8 h päivässä ja 5 päivää viikossa. Mikä tekee eron?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - la 17.09.2016, 08:52:18
huonoa huumoria mutta ei savua ilman tulta: pikkujouluissa on lupa tunteilla koko miestyövuoden edestä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 17.09.2016, 09:23:52

Ei vaan ihminen tiedostaa itsensä ja kulloisenkin tilansa.

Miten sä voit tolleen vieraannuttaa itsesi tilastasi? Kauheeta! Sustahan tulee vielä zombie, kun tolleen erottelet tilasi ja itsesi toisisaan. Vaarallista kielenkäyttöä.

Erottaa tarkoittaa myös juurikin tunnistamista. " Erotan juuri ja juuri tuon linnun kaukaisuudessa. " Tunteiden erottaminen tarkoittaa siis tunteen tunnistamista ja sen piirtymistä jonkinlaiseksi tarkasteltavaksi yksiköksi. Ei sellaista erottamista kuin Trump harrastaa telkkarissa. Erottamista erilleen muusta siten että ääriviivat hahmottuvat. Sitä, että tietää, mikä se itse, jolla on jokin tila. Siinä ei ole mittän sen kummempaa. Vaikka erittelen käteni liikkeen muista kehoni tapahtumista, en todellakaan irrotta kättäni näin liikkumistani eritellessäni.


Sinulla taitaa olla voimakas näkemys siitä, että tunteiden tiedostaminen voi tapahtua vain erottamalla tunteet "itsestä". Jos taas ajattelet, että tunteiden tiedostaminen ei vaadi niiden erottamista "itsestä", minun lauseen ei millään muotoa pitäisi herättää ajatusta vieraannuttamisesta ja erottelemisesta.


Erottaa tarkoittaa myös juurikin tunnistamista. " Erotan juuri ja juuri tuon linnun kaukaisuudessa. " Tunteiden erottaminen tarkoittaa siis tunteen tunnistamista ja sen piirtymistä jonkinlaiseksi tarkasteltavaksi yksiköksi. Ei sellaista erottamista kuin Trump harrastaa telkkarissa. Erottamista erilleen muusta siten että ääriviivat hahmottuvat. Sitä, että tietää, mikä se itse, jolla on jokin tila. Siinä ei ole mittän sen kummempaa. Vaikka erittelen käteni liikkeen muista kehoni tapahtumista, en todellakaan irrotta kättäni näin liikkumistani eritellessäni.

Mun kritiikkini kohdistuu siihen, että vaikka tunnistat selvästi tämän erottelun ja pystyt ajattelemaan itsesi ja erikseen oman tilasi, niin et voi hyväksyä, että me olemme sillä etäännyttämisellä ja erottelulla ym. sanoilla yrittäneet puhua juuri tästä. Emme vieraannuttamisesta. Et osaa eritellä mitä ilmeisintä tunnepohjaista kielteisyyttäsi tunnevastaisuuteen tai tunteiden vähättelyyn siitä, että nyt on jo sivukaupalla keskusteltu siitä, että sitä me emme ole koskaan tarkoittaneetkaan. Alkaa pahasti vaikuttaa siis siltä, ettet pysty analyyttiseen lähestymistapaan tässä asiass, vaan takerrut vain tunnepohjaisesti sanojen merkityksiin. Varsinaista kommunikaatiota välillämme ei sen tähden synny.

Et pysty erittelemään sitä, onko erimielisyys itse tavoiteltujen toimintamallien piirissä vai onko kyse vain sinussa vääriä mielikuvia herättävistä sanoista. Siksi et pysty vastaamaan (siten että pystyismme jatkossa loogisesti keskustelemaan siltä pohjalta), koetko ongelman olevan mindfullnessin tavoitteissa vai sen metodeissa vai vain sanoissa, joita siinä / siitä käytetään. Jos mielestäsi ongelma on mindfullnessin tavoitteissa, niin voisit ilmaista, mitä siinä siis käsityksesi mukaan tavoitellaan. Takertumatta "vääriin" sanoihin ja pyrkien tavoittamaan sinulle vastaavien ajatuksen heidän käyttämiensä sanojen takana. Samoin, jos ongelmaksi koet metodit. Mutta jos ongelma pelkistyy käytettyjen sanojen valintaan, niin silloin sinun olisi syytä keskittyä nimenomaan parempien kuvausten hakemiseen. Tällainen erittely ja anlysointi edellyttää sinulta pientä loitontumista tunnepohjaisesta vastenmielisyydestäsi, jota koet. Se näyttää kuitenkin olevan sinulle hankalaa, mikä onkin oiva esimerkki siitä, ettei tunne aina ole oaras neuvonantaja. Tunne nimittäin ei oikeastaan kerro, mikä sen ihan tarkalleen aiheutta? Se selitys löytyy jollain muulla konstilla. Mikä ei edellytä tunteen kuolettamista, mutta kylläkin sellaista pientä siitä loitontumist, että pystyy pelkän tuntemisen sijaan myös loogiseen analyyttiseen ajatteluun. Kuten voi vaikkapa kävellessään eritellä mielessään käsien heilunnan ja analysoida sitä, vaikka jatkaakin myös jalkojen liikuttelua. Kyse on vain fokusoinnista ja tarkastelun suuntaamisesta.

Onkin muuten mielenkiintoista, että jos puhun mielestäni hyvin vastaavasta oman kehon tarkkailusta ja sen tapahtumien havainnoinnista, ohjaamisesta tai erittelystä, niin et sinäkään kimmastu kertomaan, ettei kehosta voi eritellä jalkoja ja käsiä, koska sehän olisi amputaatio ja haitallista. Mutta jos täysin vastaavin sanoin puhinkin tunteiden tarkkailusta, havainnoinnista, ohjaamisesta ja erittelystä, luulet minun tarkoittavankin tunteista vieraantumista. Eikös psykologissa ajatella, ettei niitä tunteitaan edes voi lakkauttaa, eikä oikeastaan niistä irrotautuminekaan ole mahdollista. Me olemme pakotettuja aina tuntemaan. Juuri siksi tunteistaan vierannuttamisella on huonoja seuraamuksia. Ne ovat silti, mutta joudumme kovasti leikkimään sokeaa ja kuuroa. Kun sitten tunteita on padottu, tukahdutettu ja ignoorattu riittävän pitkään, saamme raivokohtauksia tai sairastumme somaattisesti. Tai alamme tuntea pelkästään alakuloa, masennusta, tyytymättömyyttä, itseinjoa ym negatiivisia tunteita. Kustumme tätä tunteettomuudeksi, mutta eihän ihminen koskaan ole tunteeton oikeasti. Tunteettomuushan on tilanteeseen yleisen käsityksen mukaan sopimattomista tunteista. Todellisuudessa aian tunnemme jotakin. Mutta joskus siis menetämme kyvyn tuntea iloa, vaikka kohtaamme iloa tuottavia tilanteita. Jotain me silloinkin kyllä tunnemme, mutta tunne ei vastaa tilannetta eli se antaa meille vääriä viestejä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - la 17.09.2016, 09:26:49
Kyllä ne hiipuu sitten kun ovat hiipuakseen. Mutta se ei ole tavoite.

Eipä se kai mindfulnessinkaan. Vaan hyväksyvä tietoinen läsnäolo jolla voi olla kaikennäköisiä vaikutuksia.

Tää on kyllä hauskaa. Kritiikkiä on kahdenlaista ja ne ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Yhdet puolustaa mindfulnessin ideaa päästä irti joistain ei-toivotuista tunteista, toiset taas väittävät että mindfulnessissa ei sellaista ideaa olekaan. :D

Tuossa esimerkkiharjoituksessa tavoite oli selvästikin, että ne ajatukset hiipuvat. Ajatukset olivat selvästi ei-toivottuja ja ne pyrittiin korvaamaan sillä hengitykseen keskittymisellä.

Mitä nyt selailee noita mindfulness-mainoksia, niin sama idea toistuu kyllä niissäkin, ei siitä pääse mihinkään. Tietyt negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat ei-toivottuja ja niistä pyritään eroon. Ei mitään viittausta sinne päinkään, että ne tunteet olisi syytä ottaa vakavasti ja reagoida niihin niiden vaatimalla tavalla.

Esim. täällä

Mindfulness-sivut (http://mindfulness-sivut.fi/?gclid=Cj0KEQjwsO6-BRDRy8bsxfiV2bkBEiQAF8EzKFMAHaHKYjVORk0Z9voXfvC5ZfigN4dyQD7biQ3gzzIaAkA58P8HAQ)

Ei kai ole mitään virallista tahoa joka määräisi kuka saa opettaa ja ohjata joten kaikenlaista on liikkeellä. Enkä itsekään ole varma, että olen ymmärtänyt oikein.

Istahdan nyt meditoimaan. Keskityn hengitykseen, seurailen ilman kulkua sieraimissa tai jalkapohjan tuntemukseen lattiassa. Jossain vaiheessa, yleensä hyvin pian, tiedostan olevani ajatuksissani, "oho, aika jännä, minäpä jatkan hengityksen seurailua". Ja tämä toistuu.
Samaa voi tehdä syödessä, maistelen ja nautin rauhassa sen sijaan, että automaattisesti lapan ruokaa suuhun tv:tä tuijottaen tai huomisen työpäivää miettien.
Tai pyöräillessä tunnen jalat pyörittämässä polkimilla, muun liikenteen liikkeet ja äänet sen sijaan, että lähetän viestiä puhelimella tai etsin pokemoneja.

Tällaisella harjoituksella on todettu olevan monenlaisia hyötyjä fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 17.09.2016, 10:47:36

Näin juuri. Ihminen ei silloin ole tietoinen itsestään. Onko tämä hyvä asia kaikissa tapauksissa?

Ei kai yksittäisillä tapauksilla ole niin merkitystä, mutta yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman hyvin tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Voisi luulla, että harjoitat ja opetat mindfulnessia. 😊 Joka on siis suomeksi hyväksyvä tietoinen läsnäolo.

Niin, mindfulnessin voi tosiaankin ymmärtää monella ristiriitaisella tavalla. :)

Tässä yksi autenttinen buddhalais-mindfulnessilainen harjoitusohje:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00015

Sisältää ainakin tunteiden erottamista tunteita aiheuttavista tilanteista. (Harjoituksessa on tarkoitus tuntea jotain mutta kuitenkin harjoituksessa pitää istua hiljaisessa paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä.)

Sisältää myös tunteiden manipulointia. Kerrotaan mitä pitää yrittää tuntea ja ketä kohtaan.  Kerrotaan, miten pitää reagoida tunteisiin ja ajatuksiin.

"Ei ole tarpeen tukahduttaa ajatuksiasi. Jos aktiivisesti koettaa lopettaa ajattelun, se synnyttää vain lisää ajattelua. Mielesi tekee, mitä se haluaa tehdä. Hyväksy se. Ole itsellesi lempeä, kun huomaat sen. Totea vain, että tässä olet, ja aloita vain alusta."

Muistetaan silti sanoa, että ei tarvitse "tukahduttaa tunteita" mutta tavoite on kuitenkin päästä niistä eroon ja niiden sijasta keskittyy vain hengitykseen. Ja pitää aloittaa alusta, jos sortuu ajatteluun. (Pitää muistaa kuitenkin olla soimaamatta itseään tästä virheestä.)

Siis onhan tuo nyt ihan hirveää sch****:a. :D

Eli sinuata paniikkihäiriöisen pitäisi vain uskoa tunnettaan ja jättää käymästä kaupassa tai kulkemasta bussilla, jos se on paniikin aiheuttaja? Vai miten hänen pitäisi mielestäsi löhestyä ongelmaansa? Mitenkäs sitten, kun tunteet ovat ristiriitaisia? Se, mikä niistä kulloinkin ehdottaa roimintaa vaihtuu koko ajan ja kun lähtee toimimaan mielestään päällimmäisen tai vahvimman tunteen mukaan, se ihan toisenlaista toimintaa vaativa tunne alkaa "huutaa hoosiannaa". Mität tehdä?

Minusta sinun ohjeesi on tavattoman huono, koska se toimii vain, kun kaikki on kunnossa. Mutta jos syntyy ongelma, ei neuvojesi noudattaminen auta. Niin onnellisen tasapainoisia ihmiset eivät minun havaintojeni mukaan ole, että heidän tunteensa olisivat aina hyvässä tasapainossa ja ne ohjaisivat juuri siihen toimintaan, joka on heidän syvin halunsa ja arvojensa mukainen malli. Ei silloin hirveesti lohduta sanoa, että normaalisti ja terveellä tunne-elämällä varustettuna kaikki olisi kunnossa. Eiköhän mindfullnessin tai minkä tahansa pariin hakeutuvalla ole jokin syy tällaista apua hakea? Silloin määritelmällisesti heillä ei ole normaali ongelmattoman terve tunne-elämä, vaan he hakevat jotakin, joka sen sellaiseksi muuttaisi.

Sivumennen sanoen minusta ohjeesi suuren surun kohdanneen toimintaan oli kammottava. Ei jumankekka ole terve sellainen yhteisö, jossa tämä tunne pitää viedä muilta piiloon nurkan taakse yksin käsiteltäväksi. Sittenkö sieltä pitää pystyä hetken itkemisen jälkeen palaamaan muina miehinä suorittamaan iloisen yhteisön jäsenen roolia? Ettei vain muille tule paha mieli? Tai ettei menetä uskottavuuttaan järkevänä ja toimintakykyisenä työntekijänä? Ettei vain tarvitse kenenkän myöntää, että elämässä on suuria murheellisia kokemuksia kuten kuoleman kohtaaminen? Että voidaan olla kuin ei oliskaan? Hirviömäinen yhteisö, karmiva toimintamalli. Oikeesti. Silläkö baikkapa läheisen menettäminen on kuitattu, että menee hetkeksi vähän niiskuttamaan omaan piiloon - ja se siitä. Eikun eteenpäin, tunteet ovat jo saaneet osansa.

Et varmaankaan ihan noin tarkoittanut, mutta kun olet profiloitunut muiden sanavalintojen kriittisyydessä, niin ehkä inasen voisit samaa harkintaa käyttää omissakin sanomisissasi. Sori vaan, mutta myös sinut on täysin mahdollista ymmärtää väärin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 17.09.2016, 11:16:16

Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Koko kielenkäyttö on erottelua ja tunnistamista. Sanallisesti on kysymys erottelusta.

Sana sininen on erottelua muista väreistä, taivas on erottelua . Kissa on tunnistamista muista eläimistä, kuollut elävästä.jne.. kuvaava kielenkäyttö on melkästään erottelua.

A a on eroa, esim beestä jnen.  Yleiskäsitteiden avulla  toki ymmärretään ihmisten tarkoitusta.

Kuollut on määritelmä, mutta sekin on rajallinen eliö kyllä "kuolee" kissankin keho hyödyntyy eikä senkään energia mihinkään katoa.

Ihmisenkin ruuonsulatus toimii sulattaen proteiinisidoksia saaden niistä eliön tarvitseman energian.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 17.09.2016, 13:43:44

Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Koko kielenkäyttö on erottelua ja tunnistamista. Sanallisesti on kysymys erottelusta.

Sana sininen on erottelua muista väreistä, taivas on erottelua . Kissa on tunnistamista muista eläimistä, kuollut elävästä.jne.. kuvaava kielenkäyttö on melkästään erottelua.

A a on eroa, esim beestä jnen.  Yleiskäsitteiden avulla  toki ymmärretään ihmisten tarkoitusta.

Kuollut on määritelmä, mutta sekin on rajallinen eliö kyllä "kuolee" kissankin keho hyödyntyy eikä senkään energia mihinkään katoa.

Ihmisenkin ruuonsulatus toimii sulattaen proteiinisidoksia saaden niistä eliön tarvitseman energian.

Hei Faustinen, kerrankin ollaan samaa mieltä!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 17.09.2016, 13:55:07

Eikä erotella. Jos sanon "kissa on kuollut" tai "taivas on sininen", kukaan ei keksisi väittää mitään niin älytöntä, että kissa on eroteltu kuolemasta tai taivas on eroteltu sinisyydestä.

Koko kielenkäyttö on erottelua ja tunnistamista. Sanallisesti on kysymys erottelusta.

Sana sininen on erottelua muista väreistä, taivas on erottelua . Kissa on tunnistamista muista eläimistä, kuollut elävästä.jne.. kuvaava kielenkäyttö on melkästään erottelua.

A a on eroa, esim beestä jnen.  Yleiskäsitteiden avulla  toki ymmärretään ihmisten tarkoitusta.

Kuollut on määritelmä, mutta sekin on rajallinen eliö kyllä "kuolee" kissankin keho hyödyntyy eikä senkään energia mihinkään katoa.

Ihmisenkin ruuonsulatus toimii sulattaen proteiinisidoksia saaden niistä eliön tarvitseman energian.

Hei Faustinen, kerrankin ollaan samaa mieltä!

Joo hyvä, vaikka eihän sitä varsinaisesti kauheasti erimieltä ole oltukaan, onpahan vain hieman eri tapa tulkita asioita.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: J - su 18.09.2016, 13:24:26
Itselläni on myös oma tapani tulkita tätäkin ilmiötä, vaikka siitä onkin jo olemassa erinäisiä vakiintuneita tulkintoja. Jotkut puhuvat tietoisuustaidosta; itse käytän termiä tietoinen mielenhallinta, josta olen myöskin kirjoittanut analyysia aikoinaan eräälle toiselle foorumille.

Joka tapauksessa, omassa katsannossani tietoisen läsnäolon taito on tärkeä asia yleisen hyvinvoinnin kannalta. Niin kuin kyseisen metodin mukaan, ennen muuta minunkin menetelmässäni suunnataan kaikki tarkkaavaisuus sekä energia olevaan hetkeen. Mitään ulkoista vaikutusta ei varsinaisesti suljeta tietoisuudesta pois, vaan niiden tuomien kokemusten lisäksi keskitytään omiin havaintoihin & tuntemuksiin pakottamatta.

- Tarkoitus on nimenomaan saada luonteva yhteys omaan itseen, tulemalla samalla tietoiseksi mielensä toiminnoista. Tarkoituksena on myöskin hyväksyä mielensä tuottamat kokemukset sellaisina kuin ne mieleen tulee, eikä niitä sen vuoksi tarvitse tukahduttaa eikä muutenkaan torjua.

- Toisin sanoen; kaikki havainnot ajatuksineen/tunteineen pitää vaan hyväksyä, antamalla niiden olla olemassa. Sen myötä sitten itsetuntemuskin mahdollisesti kasvaa. Kaiken tämän lisäksi, kun on vastaanottavainen sisäisille kokemuksilleen, silloin on mahdollista suhtautua ympäröivään todellisuuteenkin avoimin mielin. Tähän kokonaisuuteen kuuluu luonnollisesti myöskin syvä henkinen ulottuvuus, joka itsessään käsittää erilaisia mielenhallinnan muotoja.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - su 18.09.2016, 13:48:31
Kyllä ne hiipuu sitten kun ovat hiipuakseen. Mutta se ei ole tavoite.

Eipä se kai mindfulnessinkaan. Vaan hyväksyvä tietoinen läsnäolo jolla voi olla kaikennäköisiä vaikutuksia.

Tää on kyllä hauskaa. Kritiikkiä on kahdenlaista ja ne ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Yhdet puolustaa mindfulnessin ideaa päästä irti joistain ei-toivotuista tunteista, toiset taas väittävät että mindfulnessissa ei sellaista ideaa olekaan. :D

Tuossa esimerkkiharjoituksessa tavoite oli selvästikin, että ne ajatukset hiipuvat. Ajatukset olivat selvästi ei-toivottuja ja ne pyrittiin korvaamaan sillä hengitykseen keskittymisellä.

Mitä nyt selailee noita mindfulness-mainoksia, niin sama idea toistuu kyllä niissäkin, ei siitä pääse mihinkään. Tietyt negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat ei-toivottuja ja niistä pyritään eroon. Ei mitään viittausta sinne päinkään, että ne tunteet olisi syytä ottaa vakavasti ja reagoida niihin niiden vaatimalla tavalla.

Esim. täällä

Mindfulness-sivut (http://mindfulness-sivut.fi/?gclid=Cj0KEQjwsO6-BRDRy8bsxfiV2bkBEiQAF8EzKFMAHaHKYjVORk0Z9voXfvC5ZfigN4dyQD7biQ3gzzIaAkA58P8HAQ)

Nyt sä sotket asioita. Koko sivusto aloittaa siis oletuksesta, että ihminen kokee jonkin asian elämässään ongelmalliseksi - vaikkapa stressin. Mainostetaan siis työkalua, jonka avulla tätä ongelmaa on mahdollista pyrkiä ratkaisemaan. Liiallinen ja liian pitkään jatkuva stressi todellakin on ongelma. Siihen liittyvät tunteet eivät ole enää. Normaaleja ja terveitä siinä mielessä kuin sinä puhut. Siksi kritiikkisi ampuu ohi. Jos ihminen kokee, että asiat eivät ole hyvin, on todella typerää mennä sanomaan, että normaali kyllä toimii. Se ei auta. Eikä sekään mitään auta, että ryhdytään selittämään stressireaktion olevan "normaali". Onhan se normaali siinä, missä vaikkapa kuume, ripulointi tai oksentaminenkin ovat normaaleja kehon tapoja reagoida tiettyihin ongelmiin. Ripuliaankin pitää "kuunnella" ja antaa sen kertoa viestinaä. Mutta se ei aina riitä hoidoksi, vaan joskus saatetaan tarvita muutakin. Päälle jäävä stressi on pahaksi. Se aiheuttaa myös tunneasteikon kaventumista eli muuttaa sen epänormaaliksi. Tätä epänormaalia tunne-elämää voi vaikkapa mindfullnessilla yrittää korjata. Siksi väitteesi siitä, että kaikki järjestyy itsestään, kun vain on tunteiden vallassa, ei tässä tapauksessa toimi. Siinä kun ei ole enää sitä normaalia, jonka normaalilla toimivuudella perustelit tunteiden vallassa ja vietävänä menemisen. Ensin pitää tilanne normalisoida.

Saisit kyllä nyt kertoa, miksi olisi hyvä, ettei ahdistus tai stressi vähene, että kipu ei laannu tai unettomuus ei vain vähene. Nimittäin tällaisia tavoitteita mindfullnessille asetettiin. Onko todellakin ahdistus sinusta sellainen tunne, jonka katoaminen tai väheneminen on ihmiselle pahasta? On vain hyväksi, jos pitkittynyt kipu vain jatkuu? Unettomuus kaiketikin sitten kertoo ihmisle, ettei pidäkään nukkua?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - su 18.09.2016, 14:21:10
Itselläni on myös oma tapani tulkita tätäkin ilmiötä, vaikka siitä onkin jo olemassa erinäisiä vakiintuneita tulkintoja. Jotkut puhuvat tietoisuustaidosta; itse käytän termiä tietoinen mielenhallinta, josta olen myöskin kirjoittanut analyysia aikoinaan eräälle toiselle foorumille.

Tämä on taas näitä sananvalintoja, mutta hallinta tuo mieleen jonkinlaisen pakon tai ei-hyväksymisen mikä on vastakohta hyväksyvälle tietoiselle läsnäololle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: J - su 18.09.2016, 15:00:14
Nimenomaan ei ole ainakaan minun soveltamassani tekniikassa kyse mistään pakosta; vaan enemmänkin pakottamattomasta tietoisesta mielenhallinnasta, jossa pyritään pidäkkeettömästi hyödyntämään mielen mahdollistamia eri ulottuvuuksia. Lähtökohtaisesti pyrin keskittämään energioita liikaa luokittelematta, tai arvottamatta mitään mihinkään ahtaisiin lokeroihin; vaan pyrkimys on kokea asioita vapaamuotoisesti, enemmänkin niin että siinä säilyy myöskin vapaus kokea erilaisia tapahtumia omien intressiensä kautta.

Kaikille sovelluksille on totta kai aina olemassa jokin sitä parhaiten kuvaava termi. Itse käytän tässä mielessä myös mielelläni ilmaisua 'hallittu läsnäolo', joka taas tarkoittaa sitä, että omaa kehoa & mieltä kuunnellaan, sekä annetaan niiden toimia omalla tavallaan, mikä niiltä parhaiten luonnistuu. Sen pohjana voidaan käyttää myöskin erilaisia rentoutumistekniikoita, vaikka niihinkään ei niinkään aina sisälly erityisesti mitään mielen tyhjennysharjoituksia.

Esimerkiksi unensaannin helpottamiseksi, lyhyet hengitysharjoitteet ennen nukkumaan menoa, auttavat ainakin omalla kohdallani saamaan unen päästä helpommin kiinni. Arjen tasolla taas tietoinen rauhoittuminen, pysähtyminen kaiken keskellä tuo sen kaivatun mielenrauhan, jota ilman ei ehkä pystyisi yhtä tehokkaasti toimimaan. Tämän lisäksi nämä rentoutumishetket auttavat oleellisesti tarkkaavaisuuden hallinnassa, saati sitten luovuuden lisääntymisessä.     
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - su 18.09.2016, 15:03:57
Nimenomaan ei ole ainakaan minun soveltamassani tekniikassa kyse mistään pakosta; vaan enemmänkin pakottamattomasta tietoisesta mielenhallinnasta, jossa pyritään pidäkkeettömästi hyödyntämään mielen mahdollistamia eri ulottuvuuksia. Lähtökohtaisesti pyrin keskittämään energioita liikaa luokittelematta, tai arvottamatta mitään mihinkään ahtaisiin lokeroihin; vaan pyrkimys on kokea asioita vapaamuotoisesti, enemmänkin niin että siinä säilyy myöskin vapaus kokea erilaisia tapahtumia omien intressiensä kautta.

Kaikille sovelluksille on totta kai aina olemassa jokin sitä parhaiten kuvaava termi. Itse käytän tässä yhteydessä myös mielelläni ilmaisua 'hallittu läsnäolo', joka taas tarkoittaa sitä, että omaa kehoa & mieltä kuunnellaan, sekä annetaan niiden toimia omalla tavallaan, mikä niiltä parhaiten luonnistuu. Tässä yhteydessä voidaan käyttää myöskin erilaisia rentoutumistekniikoita, vaikka niihinkään ei niinkään aina sisälly erityisesti mitään mielen tyhjennysharjoituksia.

Esimerkiksi unensaannin helpottamiseksi, lyhyet hengitysharjoitteet ennen nukkumaan menoa, auttavat ainakin omalla kohdallani saamaan unen päästä helpommin kiinni. Arjen tasolla taas tietoinen rauhoittuminen, pysähtyminen kaiken keskellä tuo sen kaivatun mielenrauhan, jota ilman ei ehkä pystyisi yhtä tehokkaasti toimimaan. Tämän lisäksi nämä rentoutumishetket auttavat oleellisesti tarkkaavaisuuden hallinnassa, saati sitten luovuuden lisääntymisessä.   

Jep, on muuten jännä, omassa päässä mielenhallinta vääntyy negatiivissävytteiseksi kun taas kehonhallinta positiiviseksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: J - su 18.09.2016, 15:17:06
Eivät mielen tai kehon tuntemukset ole välttämättä mitenkään toisistaan erillään, vaan pikemminkin ne täydentävät toisiaan. Sisäiset kokemukset eivät näin ollen sinällään ole pahoja tai hyviä, vaan yksinkertaisesti ne vaan ovat. Ei siis ole mitään oikeaa tai väärää tapaa kokea asioita omassa tietoisessa mielessään.

Kun kaikki havainnot hyväksytään sellaisenaan; kaikkine niihin liittyvine tunteineen, olipa kyseessä sitten miten mieltä myllertävä kokemus tahansa, niin silloin on mieltä ylentävää havaita, että kykenee kehittämään hetkessä olemisen taitoa niin, ettei takerru mihinkään yksittäiseen asiaan, eikä anna minkään ulkoisen seikan häiritä omaa olemistaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - su 18.09.2016, 15:45:17
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Mutta saako pelolle antaa valtaa yleisemmällä tasolla? Poliitikothan ovat kieltäneet antamasta pelolle valtaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Reinholdt JR - su 18.09.2016, 15:48:13
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Mutta saako pelolle antaa valtaa yleisemmällä tasolla? Poliitikothan ovat kieltäneet antamasta pelolle valtaa.

Kunnon poliitikko ei pelkää yhtään mitään.

Tästä Esimerkkejä ovat Putin ja Trump.

He näyttävät omalla pelkäämättömyydellään muillekin ihmisille tien onneen !!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - su 18.09.2016, 18:49:27
itse käytän termiä tietoinen mielenhallinta
onko tuo "tietoinen" tuossa termissä "tietoinen mielenhallinta" jokin toistokeino, vai viittaako se johonkin vastakohtansa olemassaoloon tarkennuksena, esim. ettei se ole tiedostamatonta mielenhallintaa?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - su 18.09.2016, 19:10:27
Nimenomaan ei ole ainakaan minun soveltamassani tekniikassa kyse mistään pakosta; vaan enemmänkin pakottamattomasta tietoisesta mielenhallinnasta, jossa pyritään pidäkkeettömästi hyödyntämään mielen mahdollistamia eri ulottuvuuksia. Lähtökohtaisesti pyrin keskittämään energioita liikaa luokittelematta, tai arvottamatta mitään mihinkään ahtaisiin lokeroihin; vaan pyrkimys on kokea asioita vapaamuotoisesti, enemmänkin niin että siinä säilyy myöskin vapaus kokea erilaisia tapahtumia omien intressiensä kautta.

Kaikille sovelluksille on totta kai aina olemassa jokin sitä parhaiten kuvaava termi. Itse käytän tässä yhteydessä myös mielelläni ilmaisua 'hallittu läsnäolo', joka taas tarkoittaa sitä, että omaa kehoa & mieltä kuunnellaan, sekä annetaan niiden toimia omalla tavallaan, mikä niiltä parhaiten luonnistuu. Tässä yhteydessä voidaan käyttää myöskin erilaisia rentoutumistekniikoita, vaikka niihinkään ei niinkään aina sisälly erityisesti mitään mielen tyhjennysharjoituksia.

Esimerkiksi unensaannin helpottamiseksi, lyhyet hengitysharjoitteet ennen nukkumaan menoa, auttavat ainakin omalla kohdallani saamaan unen päästä helpommin kiinni. Arjen tasolla taas tietoinen rauhoittuminen, pysähtyminen kaiken keskellä tuo sen kaivatun mielenrauhan, jota ilman ei ehkä pystyisi yhtä tehokkaasti toimimaan. Tämän lisäksi nämä rentoutumishetket auttavat oleellisesti tarkkaavaisuuden hallinnassa, saati sitten luovuuden lisääntymisessä.   

Jep, on muuten jännä, omassa päässä mielenhallinta vääntyy negatiivissävytteiseksi kun taas kehonhallinta positiiviseksi.

Joo tää on aika jännä ilmiö. Varsinkin, kun mieli ja keho ovat yhtä ja erityisesti tunteet - joista tässä on paljon puhuttu - ovat erittäinkin kehollisia ilmiöitä. Jopa se, miten kuvaamme niitä, on usein jotakin keholliseen tuntemukseen viittaavaa. Me ollaan kauhusta kankeita tai sydämemme hakkaa tai meillä on perhosia vatsassa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: J - su 18.09.2016, 19:31:00
Kysymykseen onko tietoinen mielenhallinta jokin toistokeino, niin vastaan että tavallaan se on keino toistaa tietoisuuden synnyttämiä toistuvia ajatuksia; joka taas voidaan tiedostamalla niiden erilaiset syy-yhteydet, erottaa selkeästi tiedostamattomasta mielenhallinnasta. Toisaalta nuo kaksi tietoisuuden tasoa eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia, vaan omalta osaltaan ne monessakin tapauksessa täydentävät toisiaan.

Mitä sitten tulee tuohon mielen & kehon yhteensulautumaan, niin ihminenhän on monessakin mielessä psykofyysinen kokonaisuus, jossa psyykettä ei voi erottaa kehosta, ilman että jompi kumpi siitä jotenkin kärsisi. Koska mielikin on osa kehollisuutta, niin en siitä syystä näe mielekkäänä tässä yhteydessä puhua tietoisuudesta erillisenä entiteettinä, vaan kaikki on tosiasiassa yhtä sekä samaa olemusta, jossa jokainen osatekijä vaikuttaa omalta osaltaan toisiinsa. Toki syvempi henkinen ulottuvuus on sitten luku sinänsä, joka taas voi ulottua tietyissä olomuodoissa hyvinkin syvälle tajuisuuden tuolle puolen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - su 18.09.2016, 21:00:39

Istahdan nyt meditoimaan. Keskityn hengitykseen, seurailen ilman kulkua sieraimissa tai jalkapohjan tuntemukseen lattiassa. Jossain vaiheessa, yleensä hyvin pian, tiedostan olevani ajatuksissani, "oho, aika jännä, minäpä jatkan hengityksen seurailua". Ja tämä toistuu.
Samaa voi tehdä syödessä, maistelen ja nautin rauhassa sen sijaan, että automaattisesti lapan ruokaa suuhun tv:tä tuijottaen tai huomisen työpäivää miettien.
Tai pyöräillessä tunnen jalat pyörittämässä polkimilla, muun liikenteen liikkeet ja äänet sen sijaan, että lähetän viestiä puhelimella tai etsin pokemoneja.

Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.


Tällaisella harjoituksella on todettu olevan monenlaisia hyötyjä fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta.

"Hyödyt" määritellään yleensä siten, että stressi ja ajdistus vähenevät ja tyyneys lisääntyy. Stressi ja ahdistus ovat kuitenkin tärkeitä psyykkisiä reaktioita, ja niiden "epämiellyttävyyden" tarkoitus on ohjata ihminen tekemään jotain tilanteelleen. Se että pystyy jatkamaan kuormittavissa olosuhteissa mutta stressi vähenee, on minun mielestäni hyvin kyseenalainen hyöty.

Vaikka meillä enää harvoin on tarvetta pakenemisreaktiolle, stressin tarkoitus on antaa meille voimaa selvittää vaikea tilanne. Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - su 18.09.2016, 21:10:21
^ itse ymmärsin tuon siten että pelkästään oireiden hoitoon keskittyvä toiminta ei ole järkevää.

en tiedä osuiko tulkintani lähelle ja kuinka se osuu myöskään mindfulnessin tarkasteluun.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - su 18.09.2016, 21:37:01

Istahdan nyt meditoimaan. Keskityn hengitykseen, seurailen ilman kulkua sieraimissa tai jalkapohjan tuntemukseen lattiassa. Jossain vaiheessa, yleensä hyvin pian, tiedostan olevani ajatuksissani, "oho, aika jännä, minäpä jatkan hengityksen seurailua". Ja tämä toistuu.
Samaa voi tehdä syödessä, maistelen ja nautin rauhassa sen sijaan, että automaattisesti lapan ruokaa suuhun tv:tä tuijottaen tai huomisen työpäivää miettien.
Tai pyöräillessä tunnen jalat pyörittämässä polkimilla, muun liikenteen liikkeet ja äänet sen sijaan, että lähetän viestiä puhelimella tai etsin pokemoneja.

Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.

Se vain ei ole välttämättä terveellistä.

http://www.talentsmart.com/articles/Multitasking-Damages-Your-Brain-and-Your-Career,-New-Studies-Suggest-2102500909-p-1.html

Tällaisella harjoituksella on todettu olevan monenlaisia hyötyjä fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta.
"Hyödyt" määritellään yleensä siten, että stressi ja ajdistus vähenevät ja tyyneys lisääntyy. Stressi ja ahdistus ovat kuitenkin tärkeitä psyykkisiä reaktioita, ja niiden "epämiellyttävyyden" tarkoitus on ohjata ihminen tekemään jotain tilanteelleen. Se että pystyy jatkamaan kuormittavissa olosuhteissa mutta stressi vähenee, on minun mielestäni hyvin kyseenalainen hyöty.

Vaikka meillä enää harvoin on tarvetta pakenemisreaktiolle, stressin tarkoitus on antaa meille voimaa selvittää vaikea tilanne. Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

"Jaahas, kylläpä nyt ahdistaa. Se johtuu X:stä. Jos voin muuttaa olosuhteita niin ettei X enää ahdista niin teenpä niin. Jos en voi olosuhteille mitään voin vaikka hengitellä rauhassa enkä ainakaan lisää yhtään stressiä vatvomalla ja murehtimalla."

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - su 18.09.2016, 22:05:16
Lainaus
Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.

Se vain ei ole välttämättä terveellistä.

http://www.talentsmart.com/articles/Multitasking-Damages-Your-Brain-and-Your-Career,-New-Studies-Suggest-2102500909-p-1.html


Jos mieli saa vaeltaa niissä eri asioissa vapaasti, se ei ole epäterveellistä. Sen sijaan jatkuvat ulkopuoliset keskeytykset toki kuormittavat.

Joka tapauksessa ei ole mikään ongelma, että "työpöydällä" on useampi asia, joiden välillä mieli poukkoilee. Tämä on erityisesti tyypillistä adhd-ihmisille mutta myös muille jossain määrin. Ja adhd-ihmiset ovat erittäin taitavia ja tehokkaita, jos heidän antaa tehdä asioita omalla tavallaan eli poukkoillen.


"Jaahas, kylläpä nyt ahdistaa. Se johtuu X:stä. Jos voin muuttaa olosuhteita niin ettei X enää ahdista niin teenpä niin. Jos en voi olosuhteille mitään voin vaikka hengitellä rauhassa enkä ainakaan lisää yhtään stressiä vatvomalla ja murehtimalla."

Jep ja siten ihmiset ajavat itsensä kuormittaviin elämäntilanteisiin jatkossakin, koska ajattelevat, että sitten vain opetellaan hengittämään ja näinhän tämän pitääkin mennä. Stressi on se paine, joka pitää yllä muutoksen tarvetta. Ei elämän tarvitsekaan tuntua aina kivalta.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - su 18.09.2016, 22:31:13
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Mutta saako pelolle antaa valtaa yleisemmällä tasolla? Poliitikothan ovat kieltäneet antamasta pelolle valtaa.
Politiikka on toki eri asia kuin yksilöpsykologia.

Yksi maailmassa toimivan ihmisen keinoista on hallita sitä mitä muille näyttää. Ihminen voi toimia tavoitteidensa mukaan, sen mukaan mihin uskoo, sen puolesta mitä rakastaa, huolimatta tuntemastaan pelosta.

Se, kuinka kukakin sitten onnistuu näyttäytymään tietynlaisena, haluamansalaisena, on toinen kysymys.

Onnistuminen voi olla hyvin merkityksellistä sekä henkilökohtaisesti että laajemmin. Onnistujasta voi tulla inspiroiva johtaja, kunnioitettu sankari, luotettu kansalainen, jne. Palkkiot valinnasta näyttäytyä tietynlaisena voivat olla muullakin tavalla kauaskantoiset, vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joissa toimija tämän jälkeen elää.

Ei voi välttämättä ajatella, että ihminen on epärehellinen itseään kohtaan käyttäytymällä tavalla, joka ei vastaa hänen todellisia välittömiä tunteitaan (esim. ihminen valitsee olla näyttämättä pelkoaan ja näyttää päättäväisyyttä). Toki se on mahdollista, esimerkiksi tilanteissa, joissa ihminen velvollisuudentunteesta tai jostain kumman pakosta painaa eteenpäin vähät välittäen omasta hyvinvoinnistaan - hakkaa päätään seinään, jonka läpäiseminen ei omin resurssein luonnu. Ihmisen tunteet itsessään tietyllä tapaa mykkiä - kuten se wikipedian määritelmä kuvaa, jonkin ärsykkeen aiheuttamia lyhytaikaisia kokemuksia tai reaktioita. Ne täytyy merkityksellistää, jotta ne heräävät eloon ihmisen elämän kontekstissa. Henkilö, joka valitsee olla näyttämättä välitöntä pelkoaan, saattaa olla todennut, kuten yllä todettua, että hänelle on tärkeää toimia jonkin tietyn itselleen arvokkaan asian puolesta, pelostaan riippumatta.

Jos ihminen antautuisi pelolleen, hän ei arvojensa, itselleen rakkaiden asioiden, tavoitteidensa, näkökulmasta välttämättä pystyisi olemaan sinut itsensä kanssa. Mutta kummin tahansa ihminen toimiikaan, antautuen pelolleen ja vetäytyen, tai valiten toiminnan pelostaan huolimatta, taustalla oleva pelko on aina "sama". Tehdyt teot tai tekemättä jätetyt teot luovat erilaista kontekstia sille, millaisen merkityksen tuo pelko hänen elämässään saa.

---

Tästä pääsemme siihen, että minusta tunteet eivät koskaan ole "vain tunteita" ja sellaisina neutraaleja: ne sisältävät aina jonkinlaisia tulkintoja maailmasta. Sosiaalisten tilanteiden pelossa pelon tuntemuksen kanssa aktiivisena on ihmisen tulkinta sosiaalisista tilanteista uhkaavina. Tämä tulkinta ei ole tunne, vaan enemmän tulkinta ohjaa tunnetta ja tekee tunteesta pysyvämmän, samankaltaisesta tilanteesta toiseen toistuvan. Syypää ei siis ole yksin pelon tunne, vaan myös tunnereaktioon limittyvä tulkinta.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - su 18.09.2016, 22:39:14
Lainaus
Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.

Se vain ei ole välttämättä terveellistä.

http://www.talentsmart.com/articles/Multitasking-Damages-Your-Brain-and-Your-Career,-New-Studies-Suggest-2102500909-p-1.html


Jos mieli saa vaeltaa niissä eri asioissa vapaasti, se ei ole epäterveellistä. Sen sijaan jatkuvat ulkopuoliset keskeytykset toki kuormittavat.

Joka tapauksessa ei ole mikään ongelma, että "työpöydällä" on useampi asia, joiden välillä mieli poukkoilee. Tämä on erityisesti tyypillistä adhd-ihmisille mutta myös muille jossain määrin. Ja adhd-ihmiset ovat erittäin taitavia ja tehokkaita, jos heidän antaa tehdä asioita omalla tavallaan eli poukkoillen.


"Jaahas, kylläpä nyt ahdistaa. Se johtuu X:stä. Jos voin muuttaa olosuhteita niin ettei X enää ahdista niin teenpä niin. Jos en voi olosuhteille mitään voin vaikka hengitellä rauhassa enkä ainakaan lisää yhtään stressiä vatvomalla ja murehtimalla."

Jep ja siten ihmiset ajavat itsensä kuormittaviin elämäntilanteisiin jatkossakin, koska ajattelevat, että sitten vain opetellaan hengittämään ja näinhän tämän pitääkin mennä. Stressi on se paine, joka pitää yllä muutoksen tarvetta. Ei elämän tarvitsekaan tuntua aina kivalta.

Ei kun juuri sanoin, että muuttaa olosuhteita sen minkä voi.
Mitä iloa siitä stressistä on sen jälkeen kun on todettu ettei enempää voi tehdä? "Miksi minä, aina mulle käy näin" jne...
Pitääkö myös stressata kaikesta mahdollisesta etukäteen? Voisi vaikka loppuelämän stressata kuolemasta siitä lähtien kun on lapsena tajunnut että kaikki päättyy joskus.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - su 18.09.2016, 22:52:04
Lainaus
Jep ja siten ihmiset ajavat itsensä kuormittaviin elämäntilanteisiin jatkossakin, koska ajattelevat, että sitten vain opetellaan hengittämään ja näinhän tämän pitääkin mennä. Stressi on se paine, joka pitää yllä muutoksen tarvetta. Ei elämän tarvitsekaan tuntua aina kivalta.

Ei kun juuri sanoin, että muuttaa olosuhteita sen minkä voi.
Mitä iloa siitä stressistä on sen jälkeen kun on todettu ettei enempää voi tehdä? "Miksi minä, aina mulle käy näin" jne...

Se pitää yllä painetta muuttaa asiaa. Jos asia on oikeasti sellainen, että sille ei voi mitään, kuten vaikka kun läheinen kuolee, stressi on ihmisen sopeutumisreaktio, jonka täytyy antaa olla ja hiipua omia aikojaan. Pitää antaa sen tehdä työtään. Tavoite, että siitä pitäisi päästä eroon, on mielestäni väärä.

Negatiiviset tunteet ovat voimakkaita juuri siksi että ne pakottavat toimimaan. Ne pakottavat keksimään jotain epätavallisia ratkaisuja. Niissä on myös voimakas suuntautuminen tiettyyn kohteeseen, jotta ihmiselle olisi selvää, missä on vika. Niiden voimaa pitää siis käyttää hyväksi, eikä suinkaan yrittää vähentää niiden voimaa.

Se että meidän kulttuurissa stressi ja ahdistus psykologisoidaan, on minusta väärin. Ne ei ole ensisijaisesti mitään epämiellyttäviä psyykkisiä tiloja, joita kannattaa hoitaa, vaan ne ovat olennainen osa ihmisen maailmassa olemista. Meidän ei pitäisi hallita tunteita vaan tunteiden pitäisi hallita meitä. Ja se miten me voimme kehittyä tunneasioissa, on olla entistä paremmin ja tarkemmin kaikkien tunteiden vaikutuksen alaisena ja reagoida niihin entistä tarkemmin.




Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ma 19.09.2016, 06:38:34
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Mutta saako pelolle antaa valtaa yleisemmällä tasolla? Poliitikothan ovat kieltäneet antamasta pelolle valtaa.
Politiikka on toki eri asia kuin yksilöpsykologia.

Yksi maailmassa toimivan ihmisen keinoista on hallita sitä mitä muille näyttää. Ihminen voi toimia tavoitteidensa mukaan, sen mukaan mihin uskoo, sen puolesta mitä rakastaa, huolimatta tuntemastaan pelosta.

Vitsihän tuo vain oli. Silti poliitikkon "pelolle ei tule antaa valtaa" ei vakuuta, vaan kääntyy mielessäni muotoon "kvartaali ei saa häiriintyä". Ehkä tarkoitit vähän samansuuntaista?

Mutta tuo tavoitteiden ja arvojen olemassaolo on jotakin sellaista johon haluaisin tarttua. Eivätkö arvot ole juurikin jotakin objektiivista, jotakin joka menee hetkittäisten tunteiden edelle? Tämä on tietenkin puhtaasti teoreettista, koska jälkimodernin liberalismin eetos ei sellaisia tunnusta. Tämä Aelitan kehoitus elää tunteiden vallassa on itse asiassa tässä mielessä hyvinkin aikamme hermolla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 08:16:45

Istahdan nyt meditoimaan. Keskityn hengitykseen, seurailen ilman kulkua sieraimissa tai jalkapohjan tuntemukseen lattiassa. Jossain vaiheessa, yleensä hyvin pian, tiedostan olevani ajatuksissani, "oho, aika jännä, minäpä jatkan hengityksen seurailua". Ja tämä toistuu.
Samaa voi tehdä syödessä, maistelen ja nautin rauhassa sen sijaan, että automaattisesti lapan ruokaa suuhun tv:tä tuijottaen tai huomisen työpäivää miettien.
Tai pyöräillessä tunnen jalat pyörittämässä polkimilla, muun liikenteen liikkeet ja äänet sen sijaan, että lähetän viestiä puhelimella tai etsin pokemoneja.

Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.


Tällaisella harjoituksella on todettu olevan monenlaisia hyötyjä fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta.

"Hyödyt" määritellään yleensä siten, että stressi ja ajdistus vähenevät ja tyyneys lisääntyy. Stressi ja ahdistus ovat kuitenkin tärkeitä psyykkisiä reaktioita, ja niiden "epämiellyttävyyden" tarkoitus on ohjata ihminen tekemään jotain tilanteelleen. Se että pystyy jatkamaan kuormittavissa olosuhteissa mutta stressi vähenee, on minun mielestäni hyvin kyseenalainen hyöty.

Vaikka meillä enää harvoin on tarvetta pakenemisreaktiolle, stressin tarkoitus on antaa meille voimaa selvittää vaikea tilanne. Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Koskeeko sama mielestäsi kipua? Jos niin luulet, että kipua tunnetaan vain silloin, kun kehossa todella on jokin hoitoa vaativa tila, olet puhtaan yksiselitteisesti väärässä. Selkeä esimerkkihän on ampitoidun raajan haamukipu, mutta muutoinkin kipu on altis kroonistumaan. Silloin se vika on itse kipu, ei kivun aiheuttama vaiva, joka on saattanut jopa jo parantua. Mutta kipu jää. Meissä on muitakin tällaisia väärää informaatiota tuottavia tunteita ja aistimuksia. Erilaiset fobiat ovat tällaisia. Ei ne hämähäkit tai suljetut tilat tai torit tai korkeat paikat ole vaarallisia, vaan jostain syystä reaktio niihin on muuttunut ylimitoitetuksi. Me voimme oppia pelkäämään asioita, joiss todellisuudessa ei ole mitään varsinaista vaaraa. Tällaiset pelot - vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelko - saattavat olla hyvin rajoittavia, jos niitä ei saada hoidettua. Myös päälle jäänyt stressireaktio on tavattoman pahaksi terveydelle. Työperäiseen burn outiin sairastunut ei enää pysty topiumaan pelkällä työmäärän kohtuullistmisella, sillä hänen sietokykynsä on alentunut ja tarvitaan paljon enemmän lepoa, paljon suurempia työmäärien pudotuksia ja lisäksi muutakin apua (vaikka mindfulnessia), jotta kriisiytynyt keho ja milei saadaan rauhoitettua.

Juu, voi olla, että jos joku burn out - potilas olisi ajoissa reagoinut tunteidensa ja kehons signaaleihin, hän olisi voinut helpottaa työtahtiaan ja sellainen pieni muutos olisi vielä silloin riittänyt. Mutta - joskus työtahdin helpottaminen ei ole omissa käsissä. Joskus stressin aiheuttaja on tilanne, jota ei omin käsin voi muuttaa: kiusaamistilanne, kaltoin kohtelu, sota, terveysongelmia perheessä tms. Kyllä, pitäis hakea apua. Vaan oletko nyt ihan varma, että apua sekä on helposti saatavilla, että toki kaikki "normaalit" älyävät sitä aina ajoissa etsiä? On kummallista, että lähdet taistoon tällaista matalan kynnyksen avun tarjoamista vastaan. Sinusta on siis jotakin tavattoman väärää siinä, että markkinoidaan ihan pieneen stressiin tai jopa ennaltaehkäisyyn stressiin auttavia konsteja. Siinäkin, että vastaavia metodeja käytetään myös niille, jotka ovat jo selkeästi ylittäneet terveydenhoidollisen tarpeen rajan ja kääntyvät psyykkisten ongelmiensa kanssa ammattilaisten puoleen. Tätä vastustustasi perustelet sillä, että normali ja terve tunne-elämä tuottaa meille vain juuri oikeita ja oikeantasoisia tunteita, joiden vallassa me päädymme tekemään itsellemme hyviä valintoja. Jahas. Missäs muussa terveysongelmassa hoito todetaan tarpeettomaksi sillä perusteella, etteivät terveetkään sitä tarvitse? Turha syödä kipulääkkeitä, koska kipuhan on vain kehomme viisas meknismi, joka varottaa tekemästä itsellemme pahaa? Turha hakeutua kipsattavksi, koska terve jalka tarvitsee normaalia liikuntaa pysyäkseen terveenä? Turha leikata tulehtunut umpilisäke, koska on saatu viitteitä siitä, että tuollakin kehomme osalla sittenkin on oma tehtävänsä?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 08:35:15
Lainaus
Tai sitten voi vaan lopettaa multitaskaamisen pyörällä ajaessaan, koska se on vaarallista. :) Muutoinhan tuollainen multitaskaaminen on ihan toimivaa, useimmat pystyvät nauttimaan ruoasta ja miettiä työpäivää samalla kun katsoo tv:tä.

Se vain ei ole välttämättä terveellistä.

http://www.talentsmart.com/articles/Multitasking-Damages-Your-Brain-and-Your-Career,-New-Studies-Suggest-2102500909-p-1.html


Jos mieli saa vaeltaa niissä eri asioissa vapaasti, se ei ole epäterveellistä. Sen sijaan jatkuvat ulkopuoliset keskeytykset toki kuormittavat.

Joka tapauksessa ei ole mikään ongelma, että "työpöydällä" on useampi asia, joiden välillä mieli poukkoilee. Tämä on erityisesti tyypillistä adhd-ihmisille mutta myös muille jossain määrin. Ja adhd-ihmiset ovat erittäin taitavia ja tehokkaita, jos heidän antaa tehdä asioita omalla tavallaan eli poukkoillen.


Hmm. Tidat kyllä nyt oikoa aika surutta mutkat suoriksi. Riippuu hieman adhd:n yksilöllisestä luonteesta, miten tehokas tällainen henkilö on. Mutta joillekin se on niin hankala, että ihan tavanomaisten arkitoimien suorittaminen ontuu. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että olisi hyvä, jos yhteisö pystyisi yarjoamaan vapaammin tilaa jokaisen omalle ja ominaiselle työskentelytavalle, mutta on myös aika törkeää kieltäytyä antamasta mitään apua - jopa lääkitystä - jos yhteisö ei ole tähän valmis. Tunnen adhd- aikuisia, jotka tunnistavat tietyt työtilanteet, jolloin he tehtävistään suoriutuakseen tarvitsevat fokusoitumisen avuksi lääkettä. Niinpä he sitä silloin käyttävät. Jos taas työyilanne on toisenlinen - tai he ovat lomalla - voi lääkkeen jättää ottamatta ja harrastaa tuota "omaan tapaan tekemistä". Mutta tällainen yapus on aika lievä ja hyvässä hallinnassa oleva adhd. Jos taas ruuanlaitto ei onnistu, koska ei pysty keskittymään tähän yhteen asiaan riittävästi, on neuvosi jokseenkin huono. Vai pitäiskö näin pahasta adhd:sta kärsiville antaa lounasseteleitä, jotta voivat käyttää ravitsemusliikkeiden apua?


"Jaahas, kylläpä nyt ahdistaa. Se johtuu X:stä. Jos voin muuttaa olosuhteita niin ettei X enää ahdista niin teenpä niin. Jos en voi olosuhteille mitään voin vaikka hengitellä rauhassa enkä ainakaan lisää yhtään stressiä vatvomalla ja murehtimalla."

Jep ja siten ihmiset ajavat itsensä kuormittaviin elämäntilanteisiin jatkossakin, koska ajattelevat, että sitten vain opetellaan hengittämään ja näinhän tämän pitääkin mennä. Stressi on se paine, joka pitää yllä muutoksen tarvetta. Ei elämän tarvitsekaan tuntua aina kivalta.
[/quote]

Sinunko mielestäsi siis tämä on aina ihmisen oma vika? Me teemme sen itse, eikä kukaan koskaan joudu liian stressaaviin tilnyeisiin ilman omaa syytään? Sekin ylityöllistetty äiti, jonka työpaikalla on käyty jo komas yt-kierros ja työtahti on kirostetty äärimmilleen, jonka yksi lapsi on sairastunut vakavasti ja omat vanhemmat dementoitumassa, on ihan itse valinnut stressaavan tilanteensa ja on vain oma mokansa, jos siippa päättää heittää hanskat tiskiin ja jättää sotkut vaimonsa niskoille? Tyhmä vaimo ei nyt vain osa kuunnella omia tunteitaan ja liian tyhmä, kun ei ortisnoudu, jätä lapsiaan heitteille ja kieltäydy kantamasta huolta vanhoista vanhemmistaan? Todellakin tilanne siis rtakeisi, jos hän vain ymmärtäisi tunteittensa viestin. Muutoinhan hän on aivan tietämätön siitä, että nyt on liian paljon hommaa, ei jaksa?

Oh kun elämä oliskin noin yksinkertaisen helppoa, että stressiä annostellaan juuri sopivasti, jotta se kivasti kannustaa muuttamaan asioita - jotka ylläri pylläri myös ovat täysin omassa hallinnassa ja muutettavissa. Sama ohje sille, jonka elämän stressi aiheutuu omn maan sotatilasta? Lisäksi olet tyystin tollo, jos et ymmärrä, miten erilinene stressinsietokyky ihmisillä yksilöllisesti on. Myös vaihteleva siten, että on tekijöitä, jotka saattavat laskea normaali stressinsietokykyämme. Tällöin ihan tavanomainen rasitus onkin liiallista. Aika ankeaa, jos ainoa konsti on tyytä siihen syejäytymiseen, joka on tarjolla, mikäli stressinsietokykysi on liian alhinen tavanomaiseen työelämään. Mitään stressinsietokykyä parantavaa ei saa tehdä, koska Aelita ei tykkää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 09:08:41
Lainaus
Jep ja siten ihmiset ajavat itsensä kuormittaviin elämäntilanteisiin jatkossakin, koska ajattelevat, että sitten vain opetellaan hengittämään ja näinhän tämän pitääkin mennä. Stressi on se paine, joka pitää yllä muutoksen tarvetta. Ei elämän tarvitsekaan tuntua aina kivalta.

Ei kun juuri sanoin, että muuttaa olosuhteita sen minkä voi.
Mitä iloa siitä stressistä on sen jälkeen kun on todettu ettei enempää voi tehdä? "Miksi minä, aina mulle käy näin" jne...

Se pitää yllä painetta muuttaa asiaa. Jos asia on oikeasti sellainen, että sille ei voi mitään, kuten vaikka kun läheinen kuolee, stressi on ihmisen sopeutumisreaktio, jonka täytyy antaa olla ja hiipua omia aikojaan. Pitää antaa sen tehdä työtään. Tavoite, että siitä pitäisi päästä eroon, on mielestäni väärä.


Moten atressi tekee työtään? On tervehdittävä ilolla unettomuutta, sydämen rytmihäiriöitä, verenpaineen nousua? Stressi tässä vain tekee työtään. Missään muussa terveysongelmassa et ikimaailmassa neuvoisi noin. Kun kuume hipoo kuumekouristuksen rajoja ja horkka iskee, et anna lapsellesi kuumelääkettä? Pitäähän kehon puolustusmekanismien antaa tehdä työtään? Kun päässä jomottaa ja kipunoi, et ota helpottavaa buranaa, koska tokihan päänsärky on vain viisaasti muistuttamassa, ettei olisi pitänyt edellisyönä nukkua huonosti. Kun nilkka turpoaa kompuroinnin seuruksena, et missään tapauksessa yritä hoitaa sitä kohoasennolla ja kylmähoidolla, sillä turvotus ja kipu ovat luontainen kehon keino varoittaa? Mikä erottaa kuumelääkkeen mindfulnessista? Miksei molempia voi nähdä oireisiin puuttumisena - joka ei sulje millään lailla pois myös oireiden syihin puuttumista, mutta kylläkin mahdollistaa voimavarat niin tehdä sekä auttaa saamaan selvemmän kuvan siitä, mikä lopulta on se alkuperäinen ongelma.

Itselläni on kokemusta kehollisesta vaivasta, joka pääsi liian pitkälle ja laajeni siksi vaikuttamaan aika moniin kehon lihaksiin. Kyllä - olis pitänyt paneutua asiaan aikaisemmin. Mutta kun nyt en näin tullut tehneeksi, oli ensin hoidettava aika pitkään niitä oireita. Edes pätevät asiantunyijat eivät kyenneet löytämään vaivan alkuperää, kun se oli päässyt eskloitumaan. Pitkittyessään se mutkistui, eikä vaivan lähde ollut enää helposti löydettävissä. Vasta, kun tilannetta saatiin erilaisilla hoidoilla rauhoittumaan, vaivan alku saatettiin jäljittää - ja hoitaa. Mutta koska vaiva oli saanut jyllätä kehoss niin pitkään, on siihen jäänyt edelleen suuri taipumus ylireagoida "vanhaan malliin". Eli mitätön asia saattaa laukaista kuin yliherkkyysrektiona saman ketjumaisen esklaation. Olen aivan varma, että psyykkisissä asioissa on vastaavaa mekanismia. Ensinnökin niiden alkuperää ei ole ollenkaan helppoa jäljittää. Toisaalta kerran pahaksi päässyt stressi, masennus tms. iskee paljon helpommin ja ei-juuri-yhtään-mistään. Silloin todellakin on hyväksi löytää keinoja, joilla tuon ylimittaisen reaktion saa kohtuullistettua ajoiss j ennen kuin ollaan syvällä.

Minusta on tietyllä tavalla tavattoman ylimielisen törkeää norsunluutornista kehotella "poistamaan stressin aiheuttajat", kun oikeesti aika monelle juuri se näyttäytyy täysin mahdottomana. Varsinkin, kun osa tuosta omasta keinottomuudesta johtuu nimenomaan siitä stressistä, joka alentaa kykyä nähdä vaihtoehtoja, löytää keinoja, vie voimat ja murentaa aloitekyvyn. Tuollaisen tökeröyden aijaan tervehtisin ilolla jokaista, joka edes yrittää saada helpotusta tilanteeseensa ja jakeutuu vaikkapa sitten mindfulnessiin. Jo pelkästään se, jos he saavat hetken levon jollain "puoskarikurssilla" saattaa olla se pieni apu, jonka turvin löytyy voimia tehdä jotain nille stressiä aiheuttaville asioille.

Toinen juttu sitten on se, että täysin vastaavia lehollisen tietoisuuden herättelyn harjoitteita voi tarvita vaikkapa parantaakseen urheilusuoritustaan. Sillä vaikkapa huippuluistelija tai voimistelija tarvitsee erittäin hyvän kehollisen tiedostamisen kyvyn ekä lisäksi sellaista tyyneyttä ja kesittymisen kykyä, jolla saadaan mieli rahoittumaan kilpailutilanteessa ja kaikki voimavarat suunnattua kohti omaa suoritusta. Siinä ei hirveesti auta keskittyä epäonnistumisen pelkoon, sillä se vain takaa, että todellakin epäonnistuu. Kilpailutilanteen jönnittäminen on suorituksen onnistumiselle haitta. Siitä ei ole vaaraa, etteikö sitä tarvittavaa darenaliinia ole muutoinkin kehossa tuossa kuumottavassa tilanteessa. Ongelma on kyllä pitää jännittäminen haitattomalla tasolla. Jos sille antaa vallan, niin saattaa ahdiatus ohjata luopumaan leikistä jo ennen kisaa. Ei ihan paras tapa ratkoa ongelmaa, jos urheilussa mielii menestyä.

Lainaus
Negatiiviset tunteet ovat voimakkaita juuri siksi että ne pakottavat toimimaan. Ne pakottavat keksimään jotain epätavallisia ratkaisuja. Niissä on myös voimakas suuntautuminen tiettyyn kohteeseen, jotta ihmiselle olisi selvää, missä on vika. Niiden voimaa pitää siis käyttää hyväksi, eikä suinkaan yrittää vähentää niiden voimaa.

Paitsi ne negtiiviset tunteet, jotka lamaannuttavat ja jähmettävät ja kehottavat jäämään paikoilleen. Nääs kun meissä on sekä tuo taistelureaktio että pakenemisreaktio ja myös jähmettymisrektio. Eikä meistä oikeastaan kukaan etukäteen tiedä, mikä niistä meissä iskee päälle todellisessa kriisissä.

Lainaus
Se että meidän kulttuurissa stressi ja ahdistus psykologisoidaan, on minusta väärin. Ne ei ole ensisijaisesti mitään epämiellyttäviä psyykkisiä tiloja, joita kannattaa hoitaa, vaan ne ovat olennainen osa ihmisen maailmassa olemista. Meidän ei pitäisi hallita tunteita vaan tunteiden pitäisi hallita meitä. Ja se miten me voimme kehittyä tunneasioissa, on olla entistä paremmin ja tarkemmin kaikkien tunteiden vaikutuksen alaisena ja reagoida niihin entistä tarkemmin.

Eli sun mielestä sen, jonka reaktio hyökkäykseen on jähmettyä toimintakyvyttömäksi, pitää aina vain vaalia tuota tunnereaktiotaan - ja ottaa vastaan kaikki hyökkäykset, joilta näin ei kykene puolustautumaan? Ihan oikeesti kaikki ei edes luontaisesti reagoi itselleen edullisella tavalla. Eikä siinä auta jähmettyä "tarkemmin" eikä tunteeseen entistä syvemmin eläytyminen auta reaktiota muuttumaan toimivammksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 19.09.2016, 09:16:57
Kun mietin, missä tilanteessa oikeasti kannattaisi pyrkiä joistain tunteista tai ajatuksista eroon, tulee mieleen vain sellainen tilanne, kun jollekin läheiselle on sattunut jotain pahaa. Esim. jos oma lapsi sairastuu vakavasti, silloin kannattaa ihan vain sivuuttaa ne omat pelon ja ahdistuksen tunteet, jotta voi olla tukena lapselle ja hoitaa lapsen pelkoa ja ahdistusta.

Mutta saako pelolle antaa valtaa yleisemmällä tasolla? Poliitikothan ovat kieltäneet antamasta pelolle valtaa.
Politiikka on toki eri asia kuin yksilöpsykologia.

Yksi maailmassa toimivan ihmisen keinoista on hallita sitä mitä muille näyttää. Ihminen voi toimia tavoitteidensa mukaan, sen mukaan mihin uskoo, sen puolesta mitä rakastaa, huolimatta tuntemastaan pelosta.

Vitsihän tuo vain oli. Silti poliitikkon "pelolle ei tule antaa valtaa" ei vakuuta, vaan kääntyy mielessäni muotoon "kvartaali ei saa häiriintyä". Ehkä tarkoitit vähän samansuuntaista?

Mutta tuo tavoitteiden ja arvojen olemassaolo on jotakin sellaista johon haluaisin tarttua. Eivätkö arvot ole juurikin jotakin objektiivista, jotakin joka menee hetkittäisten tunteiden edelle? Tämä on tietenkin puhtaasti teoreettista, koska jälkimodernin liberalismin eetos ei sellaisia tunnusta. Tämä Aelitan kehoitus elää tunteiden vallassa on itse asiassa tässä mielessä hyvinkin aikamme hermolla.
Politiikkaan viittaaminen vain sai minut innostumaan.

Se, ettei poliitikkojen lause "pelolle ei tule antaa valtaa" ei vakuuta sinua, on juuri asian ytimessä. Heidän pyrkimyksensä olla jotakin ei ole onnistunut, heillä ei ole... hmmm... gloriaa... ainakaan sinun silmissäsi.

---

Ja, mikäs tää on tää jälkimodernin liberalismin eetoksen ja tunteiden ensisijaisuuden juttu?  :P

Markkinointimiehet pelaavat tunteillamme myydessään meille asioita. Esimiehet vaativat oman persoonan voimalla yrityksiin sitoutumista, ja valjastavat tunteitamme osaksi voittoa tekevää koneistoa. Populistipoliitikot tarttuvat rakkauteemme isänmaata kohtaan, tai pelkoomme maahantulijoita kohtaan omassa poliittisessa puheessaan. Kaikki muut ovat laskelmoidusti, tavoitteellisesti, kiinnostuneita tunteistamme; mutta meidän itsemme pitäisi vain "antautua niiden vietäväksi". 
 
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 19.09.2016, 09:42:15
Safiirin tavoin Aelitan filosofia herättää minussa jatkuvia ristiriidan tunteita - ja tämä ei minunkaan kohdallani johdu siitä, että pyhää lehmääni, mindfullnessia on loukattu. Kuten olen muiden lailla sanonut, se ei ole minulle läheinen.

Safiiri kirjoitti, että Aelitan kirjoitus tuntuu norsunluutornista tulevalta: olen samaa mieltä. Minusta filosofiansa on jatkuvan ankaraa ihmisiä ja inhimillistä kärsimystä kohtaan.

Muistan saman tunteen ruokailukeskustelusta, jossa hän sanoi että kun lapsi vain saa itseohjautuvasti säännellä syömistään, hänen mielihalunsa etsiytyvät tasapainoon. Kun sanoin että omassa lapsuudessani ruokarytmit ja vanhempien osalta sääntely oli olematonta: elimme suorastaan anarkiassa sen suhteen, kuinka lapset saivat itse säännellä ruokailuaan - ja kuinka kävi? Söin 10 vuotta vaarallisen yksipuolisesti, epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti (en mitenkään liioittele kirjoittaessani "vaarallisen"). Oikea vastaus täytyy olla jotain sellaista, kuin: "väärin oltu itseohjautuva ja vapaa".

Tässäkin oletus siitä, että normaalitilanteessa tunteidensa vallassa oleminen on aina oikein, antaa aina sen oleellisimman tiedon siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, vaikuttaa samanlaiselta ohjeelta. Ne johtavat hyvään lopputulokseen jollakin essentialistisella välttämättömyydellä. Mutta minusta tässäkin tapauksessa on huudahdettava: "hyvä, oikein oltu tunteiden vallassa". Ja toisaalta, "mitäs olet ollut väärin tunteiden vallassa": kuten kun Aelita sanoi jotakuinkin niin, että vanhempien tulee lastensa kanssa katsoa että he osaavat elää tunteidensa mukaan niiden ohjaamana kulkien.

No, entä jos eivät ole katsoneet?

Olisi kannattanut, koska kaikesta huolimatta tunteiden ohjaamana eläminen on aina hyvä.

---

Tässä en yritä olla piikikäs, vaan tällaisen käsityksen olen saanut yrittäessäni ymmärtää. Minusta myös tuntuu, että monella muulla keskustelijalla on hyvin ristiriitainen ja hämmentynyt käsitys Aelitan filosofiasta. Kyse ei ole siitä, etten "osta Aelitan argumentteja ja pitäydyn mieluummin omissa näkemyksissäni", vaan en pääse yli näkemyksensä ristiriitaisuudesta ja ankaruudesta, jotta voisin koskaan sitä omaksua.

Tämä on raskauttavaa myös siksi, että hän kritisoi kovin kääntein mindfullnessin ristiriitaisuutta: mutta jotakuinkin ainoa paikka, jossa hänen filosofiansa tuntuu olevan eheä, on omassa katsannossaan(?)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 09:52:34
Tuli juuri vastaan tällainen juttu, jonka pointti näyttäisi olevan hyvin lähellä omaani.

https://www.psychologytoday.com/blog/shift-mind/201203/is-our-society-manufacturing-depressed-people

"Much of what we refer to as clinical depression is inaccurate. Most depression is situational. The symptoms of depression are often due to depressing circumstances, not disease. In other words, under certain circumstances, it makes sense to be depressed."

Allekirjoitan tämän täysin. Masennus on psykologisoitu ja erotettu kontekstistaan, sitä yritetään "hoitaa" vaikka se on täysin luonnollinen reaktio huonoissa olosuhteissa elämiseen.

"If we began to look at the depression as symptomatic of living depressing lives, we'd begin to understand that the cure lies in addressing what our souls are longing for. When we suppress the voice of our soul, depression arises. Depression surfaces for a reason. The symptoms of depression are crying out for our attention. The epidemic of depression is simply indicative of lives lived errantly, without joy or purpose."

"If we see depression as a signal that something is off, we might use the depression to catalyze positive change. Very often depression makes perfect sense."

"Rather than treat the depression, I prefer to assist these people in coming to terms with their life challenges. It is essential to treat the person, not the depression. We must come to understand how the depressed person struggles contextually in their lives and to appreciate their particular struggles and challenges. We must, at all costs, refrain from reducing them to a clinical compilation of symptoms."

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Täyttä asiaa kerta kaikkiaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 09:53:53
No, entä jos eivät ole katsoneet?

Olisi kannattanut, koska kaikesta huolimatta tunteiden ohjaamana eläminen on aina hyvä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tunteiden parempaan kuuntelua ja niiden mukaan elämistä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ma 19.09.2016, 10:05:12
No, entä jos eivät ole katsoneet?

Olisi kannattanut, koska kaikesta huolimatta tunteiden ohjaamana eläminen on aina hyvä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tunteiden parempaan kuuntelua ja niiden mukaan elämistä.

Kaksinaisuuden harha tietenkin olettaa, "jonkun kuuntelevan tunteitaan.
Mikä päättää toimimisesta, ihmisen erilaiset toiminnat, kuten hermoston ja hormonien vaikutus tekee, "mahdollistaa toiminnan ja "tulkitsija *mieli sen kokonaisuus ratkaisee toimiiko vai jättääkö toimimatta.

Esimerkki,, joku tönäisee törkeästi ja aijon tirvaista tai tönäistä takaisin, "mutta sitten huomaankin, että se onkin kaksimetriken sataviisikymmenkiloinen karju ja aikomus jää toteuttamatta, hymyilen vain "vaivautuneesti sanoen sori, mitäs mies.
No tuo on tietenkin helppo päätös, toisinkin voisi toki päättää, jos on itsetuhoinen tai muuten tyhmä.

Päätökset ovat aina tuontapaista sopeutumista, kuten poliitikkojen asenteelliset puheet joita he tuovat esille omista ahtaista luolistaan.

Niin ellei vielä tullut selväksi mielen kokonaisuus tekee päätökset,, eikä mitään minää, erillisenä ole olemassa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 10:08:30
Eli jos minä olisin joku ahdistuneiden ja masentuneiden hoitaja, en todellakaan kehottaisi keskittymään hengitykseen tai tunnustelemaan sisäisiä tunteita tai tarkkailemaan niitä vaan keskustelisin hänen kanssaan siitä aiheesta, johon nämä ahdistuksen tunteet kohdistuvat. Jos ne liittyvät työhön, sitten keskustelisin hänen kanssaan siitä työtilanteesta, mikä siinä mättää, miten tilanne on kehittynyt, miten se on vaikuttanut, mitä vaihtoehtoja on, millaisia tulevaisuudennäkymiä on, mitä eri reaktiot toisivat tilanteeseen, millaisia riskejä on missäkin vaihtoehdossa, miten mikäkin vaikuttaa kehenkin, esim. yksityiselämään, rahatilanteeseen jne jne. Keskusteltaisiin ihan radikaaleistakin vaihtoehdoista. Tilannetta ei toki luultavasti pystytä ratkaisemaan mitenkään tyydyttävästi lyhyellä aikavälillä, joten stressin voi odottaa jatkuvan. Se ei ole ongelma, kun se itse asia on työstettävänä. Se stressikin siinä elää ajan myötä, se miltä tuntuu nyt, voi olla ihan eri puolen vuoden päästä. Tai vuoden päästä. Tärkeää on olla manipuloimatta sitä tunnetta, psykologisoimatta sitä ja kiinnittää huomio siihen itse asiaan.

Samoin parisuhdeongelmat, ongelmat lasten ja vanhempien välillä, omien vanhojen vanhempien asiat, kaikki tällaiset aiheuttavat ihmisille stressiä, ongelmat voivat olla pitkäkestoisia ja mutkikkaita eikä niihin ole helppoja ja nopeita ratkaisuja. Sitten vaan työstetään ongelmia pikkuhiljaa, katsotaan miten se oma stressi siinä elää, mihin suuntaan menee tilanteen muuttuessa, tehdään valintoja, sopeudutaan, tehdään radikaaleja muutoksia, reagoidaan jne.

Mindfulnessista kehottaisin pysymään kaukana. :)
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ma 19.09.2016, 10:28:13
Tavallaan kyllä, kokonaisuus ratkaisee, mutta miten suhtautuu asioihin.

Sanoisin oikean "asenteen olevan valikoimaton tietoisuus, on kiinnostunut, mutta ei valitse mitään.

Toisin sanoen omat tunteet ovat juuri ne jotka valisevat ja haluavat ja niistä voi olla tietoinen *mahdollisimman neutraalisti.  Eihän tunteitaan kannata, tai tarvitse joka asiaan vetää, voi hieman pysähtyä.

Mielen toiminnasta silti on edelleen kysymys, johon myös kokemus vaikuttaa.
Minuudesta ei silti pääse irti, jokainen ajatus on "minä. Ajatus ei kuitenkaan tee päätöksiä. Päätös on jo tehty, kun ajatus ilmenee.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ma 19.09.2016, 11:25:51
Itselläni särähti hiukan korvaan, kun Wade sanoi tunteitten mukana menemisen olevan este elää arvojensa mukaista elämää. Varmaan välillä noinkin, mutta usein päinvastoin eli muodostamme arvot tunteiden pohjalta ja järkisyyt kuten talous jne ympäristön realiteetit pakottavat elämään eri lailla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - ma 19.09.2016, 11:27:37
Noh itse en taida osata nähdä Aelitan kantaa ihan noin jyrkkänä kuin  on esitetty, ja olen muutamasta asiasta kyllä samaa mieltä. On selvää, että ihmiselle voi sattua ja sattuukin kaikenlaista, mutta itseäni tässä ajassa vaivaa juuri se, että kaikki medikalisoidaan ja ihmisellä on vaatimus kehittää itseään ja onnellisuuttaan koko ajan. Ja tähän markkinarakoon sitten tulee puoskaria jos toistakin.

Safiirin esimerkeistä tuli mieleen sekin, mitä vaan ei saa sanoa: niin, on eroa terveellä ja sairaalla. Ja jos mittatikuksi otetaan se sairas, olipa kyse sitten kroonisesta kivusta tai mielen kanssa ongelmista, niin onhan ne vastaukset hieman eriparia kuin terveestä puhuttaessa. Ei kai tässä kukaan, Aelitakaan, ole sanomassa, että sairauteen ei saisi hakea apua mistä sitä kykenekään saamaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Xantippa - ma 19.09.2016, 11:30:35
Itselläni särähti hiukan korvaan, kun Wade sanoi tunteitten mukana menemisen olevan este elää arvojensa mukaista elämää. Varmaan välillä noinkin, mutta usein päinvastoin eli muodostamme arvot tunteiden pohjalta ja järkisyyt kuten talous jne ympäristön realiteetit pakottavat elämään eri lailla.

Kyllä minusta olisi sangen ristiriitaista ja hankalaa ja ahdistavaa elää elämää, jossa arvoni ja tunteeni eivät kohtaa, ts. tunnepohjalta elilisin tavalla, joka ei vastaa arvojani. En ole varma, että ymmärrän edes, mitä tämä tarkoittaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ma 19.09.2016, 11:41:16
Itselläni särähti hiukan korvaan, kun Wade sanoi tunteitten mukana menemisen olevan este elää arvojensa mukaista elämää. Varmaan välillä noinkin, mutta usein päinvastoin eli muodostamme arvot tunteiden pohjalta ja järkisyyt kuten talous jne ympäristön realiteetit pakottavat elämään eri lailla.

Kyllä minusta olisi sangen ristiriitaista ja hankalaa ja ahdistavaa elää elämää, jossa arvoni ja tunteeni eivät kohtaa, ts. tunnepohjalta elilisin tavalla, joka ei vastaa arvojani. En ole varma, että ymmärrän edes, mitä tämä tarkoittaa.

T: Xante

Viime ja ensikädessä mennään aina tunteella, jo pelkästään, että tietää elävänsä, edellyttää sen tuntemista.

Eri asia on sitten miten sen tunteen vallassa ollaan. Arvotkin ovat tunteellisia, eiväthän ne muuten arvoja olisikaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: drontti - ma 19.09.2016, 11:42:07
On selvää, että ihmiselle voi sattua ja sattuukin kaikenlaista, mutta itseäni tässä ajassa vaivaa juuri se, että kaikki medikalisoidaan ja ihmisellä on vaatimus kehittää itseään ja onnellisuuttaan koko ajan.

Olemme näköjään joskus samoilla linjoilla. Tosin en ole varsinaisesti vaivaantunut tämän ajan vaatimuksista ( eihän niistä niin tarvitse piitata), mutta viihdyn aivan hyvin kehittämättä itseäni mitenkään. En olekaan koskaan pyrkinyt kehittämään itseäni. Mulla on mielenkiintoisempaakin tekemistä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 11:53:00
No, entä jos eivät ole katsoneet?

Olisi kannattanut, koska kaikesta huolimatta tunteiden ohjaamana eläminen on aina hyvä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tunteiden parempaan kuuntelua ja niiden mukaan elämistä.
Ahaa - vaan mikäpä on sitä parempaa? Onko sitä vain ja ainoastaan enemmän tunteiden mukaan toimiminen, mutta ilman minkäänlaista kriittistä katsantoa siihen, onko tunne rationaalinen seuraus ympäristön ärsykkeistä? Entäs, kun tunteet ovat keskenään ristiriitaiset? Miten ohjeistat silloin? Äläkä viitsi alentua kertomaan, että kun oikein tarkkaan kuuntelee tunteitaan, niin ratkaisu löytyy kuin itsestään. Se on silkkaa potaskaa.

Minusta vaikkapa jokin mindfulness tavoittelee nimenomaan sitä parempaa kuuntelemista. Se tarkoittaa joskus sitä, että se kaikkein eniten meteliä itsestään pitävä tunne pitää hetkeksi ohittaa ja katsoa, mitä tunteita peittyy tuon yhden ärjyvän alle. Ihan kuten on totta se, ettei se kaikkein kovinta huutoa pitävä potilas ensiavussa ole välttämättäse, jonka auttamisella on eniten kiire. Usein on pikeastaan päinvastoin ja kiireellisimmin apu tarvitsee se, joka on jo tyystin hiljentynyt. Tunteissakin usein näin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 12:07:23
Eli jos minä olisin joku ahdistuneiden ja masentuneiden hoitaja, en todellakaan kehottaisi keskittymään hengitykseen tai tunnustelemaan sisäisiä tunteita tai tarkkailemaan niitä vaan keskustelisin hänen kanssaan siitä aiheesta, johon nämä ahdistuksen tunteet kohdistuvat.

Jaa. Entäs, jos se sun potilas snoo, ettei häntä mikään muu vaiva, mitta henkeä ahistaa ja yöllä ei saa nukuttua. Etkä millään keskustelulla saa häntä puhumaan enempää. Et ole tainnut kovinkaan monen oikeasti psyykkisistä ongelmist kärsivän kanssa olla tekemisissä, kun luulet, että tällainen solmussa oleva noin vain sulle lähtee purkautumaan.

Lainaus

 Jos ne liittyvät työhön, sitten keskustelisin hänen kanssaan siitä työtilanteesta, mikä siinä mättää, miten tilanne on kehittynyt, miten se on vaikuttanut, mitä vaihtoehtoja on, millaisia tulevaisuudennäkymiä on, mitä eri reaktiot toisivat tilanteeseen, millaisia riskejä on missäkin vaihtoehdossa, miten mikäkin vaikuttaa kehenkin, esim. yksityiselämään, rahatilanteeseen jne jne. Keskusteltaisiin ihan radikaaleistakin vaihtoehdoista.
Mutta entäs, jos hän on vakaasti sitä mieltä, ettei ne ongelmat mitenkään työhön liity? Tai päinvastoin liittää ongelmat työhön, vaikk oikeastaan ongelmat ovat ihan muualla? Mistä sä edes tiedät, onko ongelm työssä vai missä? Olet jokseenkin tollo, jos luulet, että se selviää vain kysymällä. Entäs, jos ongelm onkin jokin piilevä ja enisoireitaan lähettävä sairaus? Ajattelitko keskustella alzheimerin kumoon?

Lainaus
Tilannetta ei toki luultavasti pystytä ratkaisemaan mitenkään tyydyttävästi lyhyellä aikavälillä, joten stressin voi odottaa jatkuvan. Se ei ole ongelma, kun se itse asia on työstettävänä. Se stressikin siinä elää ajan myötä, se miltä tuntuu nyt, voi olla ihan eri puolen vuoden päästä. Tai vuoden päästä. Tärkeää on olla manipuloimatta sitä tunnetta, psykologisoimatta sitä ja kiinnittää huomio siihen itse asiaan.

Kyllä jo itse stressikin on ongelma silloin, kun se jo aiheuttaa fyysisiä oireita. Voi käydä niin, että sydämen rytmihäiriöt aiheuttavat veritulpan ja sitten on vähäsen turhaa yrittää kesustellen hoitaa sitä ongelmaa, kun potilas jo menehtyi aivoveritulppaan. Jo pelkkä unettomuus on pitkään jatkuessaa terveydelle varsin tuhoisa tilanne. Kokeile huvikses nukkua vuod ajan liian vähän ja palatan sitten juttelemaan siitä, josko olosi on voimaantunut suuriin ja radikaaleihin elämänmuutoksiin. Uskomatonta stressin terveyshaittojen vähättelyä kyllä harrastat.

Unettomuus, kipu, kohonnut verenpaine, sydämen rytmihäiriöt ym. fyysiset stressioireet ovat itsessään vaarallisia. Ne on pyrittävä hoitamaan mahdollisimman nopesti , eikä niiden voi antaa pahentua sen keskustelun tuloksia odotelless. Unettomuus esim. saattaa itsessään johtaa tilanteeseen, jossa keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Koska ihmisellä ei enää ole siihen kykyä.

Lainaus
Samoin parisuhdeongelmat, ongelmat lasten ja vanhempien välillä, omien vanhojen vanhempien asiat, kaikki tällaiset aiheuttavat ihmisille stressiä, ongelmat voivat olla pitkäkestoisia ja mutkikkaita eikä niihin ole helppoja ja nopeita ratkaisuja. Sitten vaan työstetään ongelmia pikkuhiljaa, katsotaan miten se oma stressi siinä elää, mihin suuntaan menee tilanteen muuttuessa, tehdään valintoja, sopeudutaan, tehdään radikaaleja muutoksia, reagoidaan jne.

Mindfulnessista kehottaisin pysymään kaukana. :)

Aha. Miten siis ohjeistat sitä urheilijaa, joka tarvitsee tukea ja työkaluja kilpailujännityksen hallintaan? Paras pysyä kaukana kisoista?

Mindfulness ei muuten ole helppo ja nopea ratkaisu. Ei mikään sellainen ole helppoa ja nopeaa, jossa pitää opetella uusia toimintatapoja, uusia ajattelutapoja. Ns. helppo ratkaisu on unilääke tms.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - ma 19.09.2016, 12:11:15
Itselläni särähti hiukan korvaan, kun Wade sanoi tunteitten mukana menemisen olevan este elää arvojensa mukaista elämää. Varmaan välillä noinkin, mutta usein päinvastoin eli muodostamme arvot tunteiden pohjalta ja järkisyyt kuten talous jne ympäristön realiteetit pakottavat elämään eri lailla.

Kyllä minusta olisi sangen ristiriitaista ja hankalaa ja ahdistavaa elää elämää, jossa arvoni ja tunteeni eivät kohtaa, ts. tunnepohjalta elilisin tavalla, joka ei vastaa arvojani. En ole varma, että ymmärrän edes, mitä tämä tarkoittaa.

T: Xante

Minä en ymmärrä, mitä et ymmärrä, wadea vaiko minua.

Itse tarkoitin, että kuvio on molemminsuuntainen. Waden tarkoittamassa suunnassa ihmisen arvo voi olla vaikkapa elää jännittävää extremistin elämää, mutta pelot estävät sen tai yhtä hyvin elää sopuisaa perhe-elämää, mutta äkkipikaisena rähjää perhelleen pikkuasioista.

Toisin päin arvojen mukaisen elämän estävät (muuttuneet) ympäristön olosuhteet ja vaatimukset. Esimerkkinä vaikka nuoruudessa on muodostunut arvokkaaksi elää lähellä luontoa, mutta se luonto on tai siihen liittyvä elämänmuoto on kadonnut. Toki se voi olla ihan mitä tahansa omaan arvopohjaan liittyvää, joka ei enää onnistu johtui se sitten terveydestä, lisääntyneistä velvollisuuksista tai ties mistä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 12:11:40
Itselläni särähti hiukan korvaan, kun Wade sanoi tunteitten mukana menemisen olevan este elää arvojensa mukaista elämää. Varmaan välillä noinkin, mutta usein päinvastoin eli muodostamme arvot tunteiden pohjalta ja järkisyyt kuten talous jne ympäristön realiteetit pakottavat elämään eri lailla.

Kyllä minusta olisi sangen ristiriitaista ja hankalaa ja ahdistavaa elää elämää, jossa arvoni ja tunteeni eivät kohtaa, ts. tunnepohjalta elilisin tavalla, joka ei vastaa arvojani. En ole varma, että ymmärrän edes, mitä tämä tarkoittaa.

T: Xante

Sitä on vaikkapa se, että omat tunteet pakottavat eristäytymään ja alisuoriutumaan, vaikka oikeastaan haluisi aivan muuta. Mutta oma sosiaalisten tilanteiden pelko tai heikko itsetunto ja ylimitoitettu epäonnistumisen pelko ohjaa koko ajan valitsemaan riskittömiä vaihtoehtoja, jättäytymään pois ja ulkopuolelle. Mä en voi uskoa, että tällainen on teille täysin vierasta, ettekä koskaan ole tavannut ihmisiä, joiden pelot ajavat heidät elämään supistetusti.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 12:25:48

Kyllä jo itse stressikin on ongelma silloin, kun se jo aiheuttaa fyysisiä oireita. Voi käydä niin, että sydämen rytmihäiriöt aiheuttavat veritulpan ja sitten on vähäsen turhaa yrittää kesustellen hoitaa sitä ongelmaa, kun potilas jo menehtyi aivoveritulppaan. Jo pelkkä unettomuus on pitkään jatkuessaa terveydelle varsin tuhoisa tilanne. Kokeile huvikses nukkua vuod ajan liian vähän ja palatan sitten juttelemaan siitä, josko olosi on voimaantunut suuriin ja radikaaleihin elämänmuutoksiin. Uskomatonta stressin terveyshaittojen vähättelyä kyllä harrastat.


Stressi ei ole epäterveellistä vaan normaali elimistön sopeutumis- ja kriisireaktio. Uskomus, että stressi on haitallista, sen sijaan on terveydelle haitallista.

People who believe that stress is having an adverse impact on their health are probably right, because they have an increased risk of suffering a heart attack (https://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130626211919.htm)

Stressi antaa ihmiselle voimaa selvitä vaikeasta tilanteesta, antaa voimaa tehdä vaikeita muutoksia ja antaa voimaa käsitellä ongelmia siten, että niistä on mahdollista toipua oikeasti eikä vain manipuloimalla reaktiota.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 12:33:39
Noh itse en taida osata nähdä Aelitan kantaa ihan noin jyrkkänä kuin  on esitetty, ja olen muutamasta asiasta kyllä samaa mieltä. On selvää, että ihmiselle voi sattua ja sattuukin kaikenlaista, mutta itseäni tässä ajassa vaivaa juuri se, että kaikki medikalisoidaan ja ihmisellä on vaatimus kehittää itseään ja onnellisuuttaan koko ajan. Ja tähän markkinarakoon sitten tulee puoskaria jos toistakin.

Safiirin esimerkeistä tuli mieleen sekin, mitä vaan ei saa sanoa: niin, on eroa terveellä ja sairaalla. Ja jos mittatikuksi otetaan se sairas, olipa kyse sitten kroonisesta kivusta tai mielen kanssa ongelmista, niin onhan ne vastaukset hieman eriparia kuin terveestä puhuttaessa. Ei kai tässä kukaan, Aelitakaan, ole sanomassa, että sairauteen ei saisi hakea apua mistä sitä kykenekään saamaan.

T: Xante

Mistä sairas tietää olevansa sairas? Mistä sairastumass oleva tietää olevansa sairastumassa, ellei puutu asioiden kulkuun? Ei ole olemassa kahta selkeää ihmisryhmää, terveet ja siraat. Suurin osa seilailee siinä välimaastossa ja kaikki ovat aina vaarassa sairastua. Kukaan ei voi olla täysin varma siitä, että on niin vahva, että sairauden rajaa ei missään tilnteessa tai minkään stressin alla ylitä.

Sitäpitsi - jos todellkin on terve, niin mitä jelkatin vaaraa voi olla jostain rentouttavasta meditatiivisesta harjoituksesta? Sekö muka on niin vahva tekijä, että koko tunne-elämä mene sekaisin? Minusta Aelitan kritiikki on täysin suhteetonta. Mindfulness on muka tavattoman vaarallista terveille, mutta toisaalta toki sairauden rajan ylittyessä tilanne on ihan toinen. Täh? Vai mitä nyt oikein tässä yritetään sanoa? Vuorotellen mf on turhaa, koska tunteethan hoitelee normaalisti asiat oikein. Sitten mf onkin vaarallista, koska se ohjaa väärään suuntaan, mutta toisaalta suunta on väärä vain, jos on terve. Ei tästä nyt oikein saa tolkkua.

Kyllä - yleensä ja normaalisti ihmisen tunteet ovat tasapainossa ja antavat tärkeää informaatiota. Mutta on sekä erityisen haasteellisia tilanteita (vaikkapa huippu-urheilun paineet) tai ihmisiä, joilla tunnetasapaino on huonontunut (hankalat elämäntilanteet, huonot eväät lapsuudesta, oma normaalia alempi stressinsietokyky), jolloin tarvitaan apua - mielellään ennen kuin ollaan pitkällä psyykkisen sairauden puolella. Ja sitten vielä on ne kaikki, jotka ovat sairastuneet psyykkisesti ja siksi tarvitsevat monenlaista apua sairautensa taltuttamiseksi. Aelita sivuuttaa kaikki nämä surutta. Ainoa "apu" hönen mielestään olisi keskustella asiat halki. Vaan entäs, jos keskustelemisen kykyä ei ole? Millä strategialla hän ajattelee päästävän siihen?

Itse olen opintojeni yhteydessä tehnyt aika paljon erilaisia keskittymisen ja tietoisuuden harjoituksia. Usein tällaisen yhteydessä - vaikka keskitytään vain kehollisen tietoisuuden vahvistamiseen tavoitteena parempi kyky opiskeltavassa asiassa - syntyy erilaisia voimakkaitakin tunnekokemuksia. Jokin liike, aistimus tai jonkin lihaksen rentouttaminen vain saa tällaisia aikaan. Meillä kun on taipumusta liittää tunnekokemuksia kehollisiin tiloihin. Kehoterapeuttiset harjoitukset saattavat purkaa lihasjönnityksen, joka oikeastaan on syntynyt jonkin mielentilan, tunteen aikaansaamana. Kun se puretaan, tunne aktivoituu. Joskus reaktiot ovat varsin voimakkaitakin. Ilmiö ei ole ollenkaan kummllinen, koska tunteet meissä muodostavat aina myös kehollisen ilmaisun. Sekä kasvojen ilmeet että liikkumisemme ja ryhtimme kuvastaa tunnetilojamme. Ne pelaavat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa molempiin suuntiin. On todella hankalaa tuntea surua ruhdikkäästi pää pystyssä ja vapautuneesti liikkuen. Tai olla riehakkaan iloinen pää painuneena, lysähtäneessä ryhdissä ja kaikki liikkeet pienesti, hitaasti ja voimattomasti tehden. Joskus jo pelkkä todella syvään hengittäminen pyrkien koko keuhkokapasiteetin käyttämiseen laukaisee itkureaktion, kun jokin patoutunut lukko aukeaa. Tällaisia lukkoja meidän vähäisesti liikkuvassa epäfyysisessä arjessmme syntyy helposti, koska fyysiset vaatimukset eivät pakota niitä purkamaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 12:38:15

Kyllä jo itse stressikin on ongelma silloin, kun se jo aiheuttaa fyysisiä oireita. Voi käydä niin, että sydämen rytmihäiriöt aiheuttavat veritulpan ja sitten on vähäsen turhaa yrittää kesustellen hoitaa sitä ongelmaa, kun potilas jo menehtyi aivoveritulppaan. Jo pelkkä unettomuus on pitkään jatkuessaa terveydelle varsin tuhoisa tilanne. Kokeile huvikses nukkua vuod ajan liian vähän ja palatan sitten juttelemaan siitä, josko olosi on voimaantunut suuriin ja radikaaleihin elämänmuutoksiin. Uskomatonta stressin terveyshaittojen vähättelyä kyllä harrastat.


Stressi ei ole epäterveellistä vaan normaali elimistön sopeutumis- ja kriisireaktio. Uskomus, että stressi on haitallista, sen sijaan on terveydelle haitallista.

People who believe that stress is having an adverse impact on their health are probably right, because they have an increased risk of suffering a heart attack (https://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130626211919.htm)

Stressi antaa ihmiselle voimaa selvitä vaikeasta tilanteesta, antaa voimaa tehdä vaikeita muutoksia ja antaa voimaa käsitellä ongelmia siten, että niistä on mahdollista toipua oikeasti eikä vain manipuloimalla reaktiota.

Stressi lyhytaikaisena on tarpeen. Mutta pitkäaikainen stressi heikentää terveyttä. Ihan sama juttu kivun kanssa. Kipu kropnistuu helposti, jos sitä ei saada ajoissa hoidettua. Sen jälkeen ei auta, että alkuperäinen aiheuttaja paranee ja poistuu. Kipu jää silti. Tämä muuten on myös tutkittua tietoa. Siitä on tehty lääketieteen ja psykologian alan tukimuksia ja väitöksiä.

Stressistä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00976
Lainaus
Kaikki stressi ei ole haitallista. Keskeistä on, onko stressi tilapäistä vai jatkuvaa. Määräaikaista stressiä ihminen kestää paljon paremmin. Lyhytaikainen stressi ei yleensä aiheuta ongelmia – se saa ihmiset tekemään parhaansa. Pitkäaikainen stressi voi olla monin tavoin vaarallista.

Stressi on ihmiselle rasitus. Kuten fyysinen rasitus se on tarpeen ja oiekan tasoisena ja kestoisen terveyttä edistävää. Mutta ihan kuten fyysinen rasitus ilman tarpeellista palautumista, se johtaa voimavarojen loppumiseen. Siinä vaiheessa on tehtävä jotakin, sillä silloin stressi ei todellakaan enää ole hyväksi. On tilanteita, jotka stressaavina vain jatkuvat kestokyvyn ylittävän ajan, on tilanteita, joissa huomaamattamme teemme liikaa emmekä hae ajoissa palautumista ja lepoa. Minusta on surkeaa, että et pysty näkemään tätä, vaan luulet tässä haettavan jotain "helppoa elämää" täysin ilman stressiä. Siitä vain kuule puhumaan stressiä pois turvapaikanhakijoilta. Kyllä varmaan keskustelulla saat heidät uskomaan, että stressi on heille vain hyväksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 19.09.2016, 12:53:26
Noh itse en taida osata nähdä Aelitan kantaa ihan noin jyrkkänä kuin  on esitetty, ja olen muutamasta asiasta kyllä samaa mieltä. On selvää, että ihmiselle voi sattua ja sattuukin kaikenlaista, mutta itseäni tässä ajassa vaivaa juuri se, että kaikki medikalisoidaan ja ihmisellä on vaatimus kehittää itseään ja onnellisuuttaan koko ajan. Ja tähän markkinarakoon sitten tulee puoskaria jos toistakin.

Safiirin esimerkeistä tuli mieleen sekin, mitä vaan ei saa sanoa: niin, on eroa terveellä ja sairaalla. Ja jos mittatikuksi otetaan se sairas, olipa kyse sitten kroonisesta kivusta tai mielen kanssa ongelmista, niin onhan ne vastaukset hieman eriparia kuin terveestä puhuttaessa. Ei kai tässä kukaan, Aelitakaan, ole sanomassa, että sairauteen ei saisi hakea apua mistä sitä kykenekään saamaan.

T: Xante
En ole samaa mieltä siitä, että ihmisen on oltava sairas ollakseen kykenemätön esim. tunnistamaan sitä, mitä implikaatioita tunteella todella on.

Aelita tuntuu ajattelevan, että katsotaan vain mitä se tunne osoittaa ja puhutaan siitä. Näin voi monesti olla, mutta silloin ollaan aika perustasolla.

Entä tuttavani, jota ahdisti ajatus siitä, että hänen tulisi suorittaa opintojaan. Hän oli yli 30 eikä vieläkään edes kandi. Yritin auttaa häntä: tule kanssani yhdessä lukemaan. Kirjoitetaan esseitä yhdessä. Autamme toisiamme pysymään rytmissä.

Mutta ei: en mä jaksa tulla kirjastolle. En tykkää olla siellä, se on ikävä paikka. Teen mieluummin hommia kotona.

No mutta kun et tee kotona! Sä välttelet asiaa. Tiedän että haluaisit valmistua kandiksi, ja yritän tarjota sinulle vetoapua!

Ei sun tartte, kyl tää tästä.

No, tästä on jo vuosia. Hän ei yhäkään ole kandi. Yhä hän sanoo että haluaisi valmistua, että se on hänelle tärkeää, että hän kyllä aikoo vielä hoitaa asian, jos ehtisi vain jossain välissä.

On toki mahdollista, että valmistuminen ei todella ole hänelle tärkeä asia: mutta ainakin hän itse tuntuu niin ajattelevan, ja jostain syystä uskon kun hän se on esiin nostanut.

---

Fakta oli se, että hän ei tunnistanut tätä koko ahdistus-opiskelu -linkkiä. Ei nähnyt omaa ahdistustaan, eikä sitä että ahdistus osoittaa opiskeluun. Hän ei ollut eikä ole sairas, vaan minusta melko normaalia elämää elävä tyyppi.

Ahdistuksen vallassa oleminen oli juuri sitä, että hänen mielessään ahdistus ei indikoinut mihinkään ongelmaan. Ahdistus sumensi mahdollisuuden käsitellä ongelmaa: eli sitä opiskelun umpikujaa. Eli: hän oli "tunteen vallassa".

Otin joskus esiin hänen elämäänsä minusta rajoittavan ahdistuksen ja siihen liittyvien defenssien ongelman: näin ilmeestään että hän järkyttyi aiheesta, sitten loukkaantui, ja sanoi lyhyesti ilmaistuna: EI MENNÄ SINNE.

On oltava tarpeeksi "tuttu" tunteensa kanssa, jotta voisi tietää milloin ja miten se toimii, milloin ja mihin se osoittaa.

Siihen mm. mindfullness on yksi metodi: toki tämä kaverini ei missään nimessä olisi suostunut tunnettaan tarkastelemaan. Kun akateeminen maailma lipui tarpeeksi kauas hänen elämästään, siihen liittynyt ahdistus vaimeni: mutta missään vaiheessa ahdistus ei oikeastaan tarjonnut suuntaa tai infoa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ma 19.09.2016, 13:08:50
Mulla on Aelitalle kysymys:

Onko mahdollista, että ongelma, johon tunne osoittaa on toinen tunne?

Esimerkiksi "X:n ahdistuksen tunne parisuhteessa osoittaa ahdistuksen tunteeseen lapsuudessa, kun perheen isä hylkäsi perheensä ja X jäi yksin vaikeaan tilanteeseen äitinsä kanssa". (Tämä esimerkki voisi ja ei voisi olla omasta elämästäni). Vai voiko tunne osoittaa vain konkreettiseen ongelmaan, kuten X:n ja tämän puolison parisuhteen konkreettiset käytänteet ja ongelmat?

Vai olisiko ongelma olla konkreettinen tapahtuma menneisyydessä, ei sen herättämä tunne: jolloin ongelma olisi se hetki, jolloin isä hylkäsi perheensä 20 vuotta sitten?

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 13:19:30
Mulla on Aelitalle kysymys:

Onko mahdollista, että ongelma, johon tunne osoittaa on toinen tunne?

Esimerkiksi "X:n ahdistuksen tunne parisuhteessa osoittaa ahdistuksen tunteeseen lapsuudessa, kun perheen isä hylkäsi perheensä ja X jäi yksin vaikeaan tilanteeseen äitinsä kanssa". (Tämä esimerkki voisi ja ei voisi olla omasta elämästäni). Vai voiko tunne osoittaa vain konkreettiseen ongelmaan, kuten X:n ja tämän puolison parisuhteen konkreettiset käytänteet ja ongelmat?

Vai olisiko ongelma olla konkreettinen tapahtuma menneisyydessä, ei sen herättämä tunne: jolloin ongelma olisi se hetki, jolloin isä hylkäsi perheensä 20 vuotta sitten?


Kyllähän toki lapsuuden kokemukset vaikuttavat, koska niitä ei välttämättä ole pystynyt käsittelemään mitenkään. Se on juuri se tyypillinen mekanismi, miten psyykkiset ongelmat alkaa eläää omaa elämäänsä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 13:23:07
Siitä vain kuule puhumaan stressiä pois turvapaikanhakijoilta. Kyllä varmaan keskustelulla saat heidät uskomaan, että stressi on heille vain hyväksi.

Minusta olisi paljon kamalampaa mennä selittämään turvapaikanhakijoille, että kuulkaa nyt te vaarannatte terveytenne stressaamalla noin kauheasti, kannattaisi harjoitusten avulla päästä pois tuosta stressistä ja pyrkiä tyyneen mielenhallintaan.

Se on suojautumisreaktio. Parempi on elää stressissä kuin jatkaa sitä vaarallisessa ympäristössä elämistä mutta ilman stressiä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 13:32:10
Rethinking butterflies: the affective, physiological, and performance effects of reappraising arousal during social evaluation (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24749642)

Kun ihmisille kerrotaan, että negatiivisiin tunteisiin reagoiminen on hyväksi, he voivat paremmin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 13:52:59
Siitä vain kuule puhumaan stressiä pois turvapaikanhakijoilta. Kyllä varmaan keskustelulla saat heidät uskomaan, että stressi on heille vain hyväksi.

Minusta olisi paljon kamalampaa mennä selittämään turvapaikanhakijoille, että kuulkaa nyt te vaarannatte terveytenne stressaamalla noin kauheasti, kannattaisi harjoitusten avulla päästä pois tuosta stressistä ja pyrkiä tyyneen mielenhallintaan.

Se on suojautumisreaktio. Parempi on elää stressissä kuin jatkaa sitä vaarallisessa ympäristössä elämistä mutta ilman stressiä.

Öö...mä en ihan tarkoittanutkaan tota, mutta stressiä voi lieventää vaikkapa se, että lapsille järjestetään leikkejä tai aikuiset tekevät teatteria. Näillä konsteilla he eivät ratko ongelmaansa, mutta stressi kyklä lievenee ihan oikkasen ja ainakin htekeksi. Oletko sitå mieltä, että tuo stressin vöheneminen on heille pahasta, sillöä its eatressaava tilannehan ei ole parantunut ollenkaan? Onko stressin väheneminen jopa vaarallsita, jos he näin eivät olekaan niin suuressa stressin osoittamssa muutoksen tarpeessa? Eivät ehkä älyäkään toimia ja vaikkapa valittaa kielteisestä päätöksestä?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 13:55:24
Siitä vain kuule puhumaan stressiä pois turvapaikanhakijoilta. Kyllä varmaan keskustelulla saat heidät uskomaan, että stressi on heille vain hyväksi.

Minusta olisi paljon kamalampaa mennä selittämään turvapaikanhakijoille, että kuulkaa nyt te vaarannatte terveytenne stressaamalla noin kauheasti, kannattaisi harjoitusten avulla päästä pois tuosta stressistä ja pyrkiä tyyneen mielenhallintaan.

Se on suojautumisreaktio. Parempi on elää stressissä kuin jatkaa sitä vaarallisessa ympäristössä elämistä mutta ilman stressiä.

Vaihtoedot eivät edes ole, tilanteesta pois tai vöhemmällä stressillä jatketaan samaa. Vaihtoehdot saattavat olla tilanne pysyy, mutta voin lievittää stressiäni jollain tapaa tai antaa sen vain alati kasvaa. Millä ihmeen perusteella olisi päarempi vaikkapa hankalan tilanteen lisäksi kärsiä unettomuudesta ja sydämen rytmihäiriöistä? Oikeesti!

Sun mielstä varmaankin synnytyskipuunkin paras hoito on pelotella ensisynnyttäjiä, jotta oikein stressaavat tilannetta. Synnytyspelkoa varmaan pitäisi hoitaa kuvailemalla tarkkaan kaikki mahdolliset asiat, jotka synnyttäjää ja lasta uhkaavat. Saadaan stressi korkealle, niin sitten tämä pelkäävä synnuttäjä tulee toimintakykyisemmäksi tuon pelkonsa ohjaamana?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 14:00:10

Öö...mä en ihan tarkoittanutkaan tota, mutta stressiä voi lieventää vaikkapa se, että lapsille järjestetään leikkejä tai aikuiset tekevät teatteria.

Vastustan ainoastaan psykologisointia à la mindfulness ja muut. En vastusta kaikkea hauskanpitoa. :D Jos tekee mieli leikkiä, se on sen merkki, että se on hänelle hyväksi. Kannattaa toimia omien tuntemusten mukaisesti.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 14:14:59

Öö...mä en ihan tarkoittanutkaan tota, mutta stressiä voi lieventää vaikkapa se, että lapsille järjestetään leikkejä tai aikuiset tekevät teatteria.

Vastustan ainoastaan psykologisointia à la mindfulness ja muut. En vastusta kaikkea hauskanpitoa. :D Jos tekee mieli leikkiä, se on sen merkki, että se on hänelle hyväksi. Kannattaa toimia omien tuntemusten mukaisesti.

Mutta sun peruste vastustukselle oli se, että stressin lieventäminen muilla kuin ayressin aiheuttajan poistmisella, on vaarallista, koska silloin i stressi enää ole pontimena muutokselle. Jos stressin lieventäminen erilaisin keinoin onkin ihan ok, niin sun täytyy keksiä jokin muu perustelu. Alkaa näyttää yhä enemmän siltä, että et vain tykkää mindfulnessista. Sitten keksit sopivia tai sopimattomia perusteluja tälle antipatiallesi. Niiden loogisuudesta ei ole kovinkaan väliksi, kunhan vain saat palveltua tätä negatiivista tunteenomaosta suhtautumistasi. Ikävä kyllä toimintatapasi syö maata näkemyksesi alta. Näin kun toimit tunne edellä ja sivuutat rationaalisuuden, sinun on vaikeaa vakuuttaa ketään. Näin, vaikka minustakin monia tavanomaisia ihmisen elämään normaalisti kuuluvia asioita tai pelkkiä yksilöllisiä ominisuuksia, jotka ovat joissain asioissa hyödyksikin, psykologisoidaan ja diagnostisoidaan nykyään hieman turhan herkästi. Enkä minäkään ole erityisen innostunut näihin self help - elämä kuntoon poppaskonsteihin ja niiden joskus aika aggressiiviseenkin markkinointiin. Monasti tyystin ilman minkäänlaista tutkimuksellista tukea vaikuttavuudesta. Mutta sun perustelut on vain onnettoman huonoja, epäloogisia ja lopulta vähintään yhtä vaarallisiin seuraamuksiin johtavia, jos niitä ryhdytään noudattamaan, kuin mistä olet tässä meitä varoittelemassa.

PS. Kyse pakolaislapsen leikittämisessä on luontaisen leikkimisen sallimisen sijaan, löytää keinot, jolla mahdollisesti leikkimisen olosuhteiden vaikutuksesta lopettaneet innostetaan ja ohjataan taas leikkimään. Joten juuri sitä leikkimishaluahan ei välttämättä ole traumatisoituneella lapsella. Ei ainakaan sellaisena kuin se normaalisti ilmenee. Ei sellaiseen kovin ihmeellisiä vaadita. Halu kirmailla ulkona vähenee kummasti, kun voi juosta miinaan tai saada pommin niskaansa tai joutua tarkka-ampujan kohteeksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 14:17:13

Öö...mä en ihan tarkoittanutkaan tota, mutta stressiä voi lieventää vaikkapa se, että lapsille järjestetään leikkejä tai aikuiset tekevät teatteria.

Vastustan ainoastaan psykologisointia à la mindfulness ja muut. En vastusta kaikkea hauskanpitoa. :D Jos tekee mieli leikkiä, se on sen merkki, että se on hänelle hyväksi. Kannattaa toimia omien tuntemusten mukaisesti.

Mutta sun peruste vastustukselle oli se, että stressin lieventäminen muilla kuin ayressin aiheuttajan poistmisella, on vaarallista, koska silloin i stressi enää ole pontimena muutokselle. Jos stressin lieventäminen erilaisin keinoin onkin ihan ok, niin sun täytyy keksiä jokin muu perustelu.

Safiiri, oikeasti, älä yritä ymmärtää. Se ei selvästikään suju. Olen nuokin asiat selittänyt jo moneen kertaan, en usko toiston auttavan. :)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 14:25:20

Öö...mä en ihan tarkoittanutkaan tota, mutta stressiä voi lieventää vaikkapa se, että lapsille järjestetään leikkejä tai aikuiset tekevät teatteria.

Vastustan ainoastaan psykologisointia à la mindfulness ja muut. En vastusta kaikkea hauskanpitoa. :D Jos tekee mieli leikkiä, se on sen merkki, että se on hänelle hyväksi. Kannattaa toimia omien tuntemusten mukaisesti.

Mutta sun peruste vastustukselle oli se, että stressin lieventäminen muilla kuin ayressin aiheuttajan poistmisella, on vaarallista, koska silloin i stressi enää ole pontimena muutokselle. Jos stressin lieventäminen erilaisin keinoin onkin ihan ok, niin sun täytyy keksiä jokin muu perustelu.

Safiiri, oikeasti, älä yritä ymmärtää. Se ei selvästikään suju. Olen nuokin asiat selittänyt jo moneen kertaan, en usko toiston auttavan. :)

Niinpä niin. Kun et osaa asiasi loogisesti selittää, niin syy tosiaan onkin meidän muiden kyvyttömyydessä. Ihan varmasti susta tuntuu siltä. Niin pitkälle tunteesi ei sinua ohjaa, että tajuaisit meistä muista tuntuvan siltä, ettei ajattelusi oikein ole selkeää. Että meistä sinun neuvosi tuntuvat huonoilta ja jopa vaarallisilta. Mekin tässä vain nyt suunnistamme omien tunteittemme mukaan, joten emme voi hyväksyä perustelujasi. Ne tuntuvat liian epäloogisilta. Jos noudatamme oppejasi, on ainoa mahdollisuutemme uskoa tunteitamme tässä asiassa. Muu olisi vaarallista, eiks vaan? Toivottavasti tämä ei stressaa sinua liiaksi. Ettet joutuisi pohtimaan, mitä sille stressille pitäis tehdä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 14:27:16
Mekin tässä vain nyt suunnistamme omien tunteittemme mukaan, joten emme voi hyväksyä perustelujasi. Ne tuntuvat liian epäloogisilta. Jos noudatamme oppejasi, on ainoa mahdollisuutemme uskoa tunteitamme tässä asiassa. Muu olisi vaarallista, eiks vaan?

Juuri näin. Jos et vakuutu minun selityksistäni, lakkaa jo ihmeessä yrittämästä. Pitäydy vanhassa ajattelussasi, hyvä ihminen. Ei kannata yrittää liikaa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 14:37:52
Mekin tässä vain nyt suunnistamme omien tunteittemme mukaan, joten emme voi hyväksyä perustelujasi. Ne tuntuvat liian epäloogisilta. Jos noudatamme oppejasi, on ainoa mahdollisuutemme uskoa tunteitamme tässä asiassa. Muu olisi vaarallista, eiks vaan?

Juuri näin. Jos et vakuutu minun selityksistäni, lakkaa jo ihmeessä yrittämästä. Pitäydy vanhassa ajattelussasi, hyvä ihminen. Ei kannata yrittää liikaa.

Mistä sä tiedät mun näkemysten iän? Mistä sä tiedät, onko mulla ollut mitään ajatuksia mindfulnessista ennen tätä keskustelua? Olen saattanut kehitellä näkemykseni vasta juuri tässä keskustelussa, jolloin "vanha" ajatteluni on aikasen tuoretta kamaa. Kato kun ei se silleen mee, että jos mulla ei ole mitään mielipidettä asiast, niin sitten mä heti omaksun sen, mitä sinä siitä sanot.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 14:55:58

Mistä sä tiedät mun näkemysten iän? Mistä sä tiedät, onko mulla ollut mitään ajatuksia mindfulnessista ennen tätä keskustelua? Olen saattanut kehitellä näkemykseni vasta juuri tässä keskustelussa, jolloin "vanha" ajatteluni on aikasen tuoretta kamaa. Kato kun ei se silleen mee, että jos mulla ei ole mitään mielipidettä asiast, niin sitten mä heti omaksun sen, mitä sinä siitä sanot.

Oikeesti, ihan sama. :D Ajattele ihan mitä haluat. Ei sun tarvi saada multa jotain hyväksyntää sille.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: drontti - ma 19.09.2016, 15:43:00
Siitä vain kuule puhumaan stressiä pois turvapaikanhakijoilta. Kyllä varmaan keskustelulla saat heidät uskomaan, että stressi on heille vain hyväksi.

Minusta olisi paljon kamalampaa mennä selittämään turvapaikanhakijoille, että kuulkaa nyt te vaarannatte terveytenne stressaamalla noin kauheasti, kannattaisi harjoitusten avulla päästä pois tuosta stressistä ja pyrkiä tyyneen mielenhallintaan.

Se on suojautumisreaktio. Parempi on elää stressissä kuin jatkaa sitä vaarallisessa ympäristössä elämistä mutta ilman stressiä.

Onko kantasuomalaisille annettu opastus "Ei saa antaa pelolle valtaa" sinusta huono? Jos joitakuita pelottaa maahan saapuneet irtopään roikottamisen taitavat vieraan vallat sotilaat, niin olisiko parempi, että he antavat pelolle vallan? Löytyisikö siten parempia keinoja päästä eroon vaaralliseksi koetusta tilanteesta?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 15:52:29

Onko kantasuomalaisille annettu opastus "Ei saa antaa pelolle valtaa" sinusta huono? Jos joitakuita pelottaa maahan saapuneet irtopään roikottamisen taitavat vieraan vallat sotilaat, niin olisiko parempi, että he antavat pelolle vallan? Löytyisikö siten parempia keinoja päästä eroon vaaralliseksi koetusta tilanteesta?


On se huono, koska siitä ei ihan käy ilmi, mitä tarkoitetaan. Poliittiset lausahdukset yleensäkin ovat tuollaisia yksioikoisia lauseita, jotka voi ymmärtää monella tavalla. Mutta noin yleisesti ottaen pelko on tärkeä tunne ja sille pitää antaa valta. Asioihin liittyy tietysti myös muita tunteita ja niille pitää antaa valta ihan yhtä lailla.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ma 19.09.2016, 16:02:38



Jos mieli saa vaeltaa niissä eri asioissa vapaasti, se ei ole epäterveellistä. Sen sijaan jatkuvat ulkopuoliset keskeytykset toki kuormittavat.

Joka tapauksessa ei ole mikään ongelma, että "työpöydällä" on useampi asia, joiden välillä mieli poukkoilee. Tämä on erityisesti tyypillistä adhd-ihmisille mutta myös muille jossain määrin. Ja adhd-ihmiset ovat erittäin taitavia ja tehokkaita, jos heidän antaa tehdä asioita omalla tavallaan eli poukkoillen.


Toisaalta sitä usein nauttii olostaan enemmän kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan hieman pidempikestoisesti.. Seksikin on kivempaa jos ei samalla laadi huomista kauppalistaa tai lähetä tekstiviestejä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ma 19.09.2016, 16:13:13

Onko kantasuomalaisille annettu opastus "Ei saa antaa pelolle valtaa" sinusta huono? Jos joitakuita pelottaa maahan saapuneet irtopään roikottamisen taitavat vieraan vallat sotilaat, niin olisiko parempi, että he antavat pelolle vallan? Löytyisikö siten parempia keinoja päästä eroon vaaralliseksi koetusta tilanteesta?


On se huono, koska siitä ei ihan käy ilmi, mitä tarkoitetaan. Poliittiset lausahdukset yleensäkin ovat tuollaisia yksioikoisia lauseita, jotka voi ymmärtää monella tavalla. Mutta noin yleisesti ottaen pelko on tärkeä tunne ja sille pitää antaa valta. Asioihin liittyy tietysti myös muita tunteita ja niille pitää antaa valta ihan yhtä lailla.

Miten synnytyspelolle pitäisi antaa valta? Mitä se mielestäsi tarkoittaisi? Että kieltäytyy synnyttämästä? Vaatii sektiota? Ptiäisikö kaikki synnytyspelkoiset automaattisesti päättää leikata? Vaikka tiedetään, että synnytyspelkoa on mahdollista hoitaa, jolloin osa päätyy alatiesynnytykseen - joka taas on turvallisempi niin lapselle kuin äidillekin. Tämä on sikälikin hyvä esimerkki, että synnytyspelko ei ole mikään psyykkinen sairaus, joten et voi vedota tähän "normaaliin tunne-elämään".
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 17:29:12
Lainaus
Joka tapauksessa ei ole mikään ongelma, että "työpöydällä" on useampi asia, joiden välillä mieli poukkoilee. Tämä on erityisesti tyypillistä adhd-ihmisille mutta myös muille jossain määrin. Ja adhd-ihmiset ovat erittäin taitavia ja tehokkaita, jos heidän antaa tehdä asioita omalla tavallaan eli poukkoillen.


Toisaalta sitä usein nauttii olostaan enemmän kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan hieman pidempikestoisesti..

Toiset nauttii, kun saa uppoutua yhteen asiaan pitkäksi aikaa, toiset taas siitä, kun on monta liikkuvaa osaa yhtä aikaa työpöydällä.

Seksikin on kivempaa jos ei samalla laadi huomista kauppalistaa tai lähetä tekstiviestejä.

Useimmilla kyllä seksin aikana varsinkin ajatuksissa poukkoilee ties mitä mielikuvia. Ei ole siinäkään pakko olla "läsnä". :) Harvemmin toki kauppalistoja mutta miksei joku niistäkin innostuisi...

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - ma 19.09.2016, 17:30:26
Se että meidän kulttuurissa stressi ja ahdistus psykologisoidaan, on minusta väärin. Ne ei ole ensisijaisesti mitään epämiellyttäviä psyykkisiä tiloja, joita kannattaa hoitaa, vaan ne ovat olennainen osa ihmisen maailmassa olemista. Meidän ei pitäisi hallita tunteita vaan tunteiden pitäisi hallita meitä. Ja se miten me voimme kehittyä tunneasioissa, on olla entistä paremmin ja tarkemmin kaikkien tunteiden vaikutuksen alaisena ja reagoida niihin entistä tarkemmin.
arvelen että pelkkä psykologisointi kapeuttaisi maailmankuvaa kun pelkästään jo tieteitäkin löytyy enemmän kuin tuo.

mutta arvelen myös tarpeiden tekemisen ja seksin olevan tunteiden lailla olennainen osa ihmisen maailmassa olemista.

lisäksi arvelen kovin oivaksi ketjussa esiintyneen huomion epätasa-arvoisesta suhtautumisesta mielenhallintaan ja kehonhallintaan, kuin suhtautuisi sukupuoliin raamatullisesti miehenä ja miehen kylkiluuna.

yhteenvetona arvellen myös yhteisöllisyyden ainaiset vaatimukset koko kehonsa hallintaan olennaisena osana ihmisyyttä, esimerkiksi hyväksyttyinä tapoina tuoda ulosteet mukaan ruokapöytään tai nettikeskusteluihin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - ma 19.09.2016, 17:51:00
Koskeeko sama mielestäsi kipua?
Meissä on muitakin tällaisia väärää informaatiota tuottavia tunteita ja aistimuksia. Erilaiset fobiat ovat tällaisia.
pienenä sivumerkintänä pohdin näidenkin olevan koherentteja oireiden hoidon näkökulmasta, jos ne nähdään fyysisen ja henkisen puolen sairauksiksi edenneinä muodossa: sairauksiksi asti kroonistuneita oireita.
esim. fobiat kehittynevät ajallisesti joko pitkäaikaisempien ehdollistumien oirehtimisen kautta tai lyhytkestoisempien mutta voimakkaampien traumojen oirehtimisen kautta kroonisiksi tiloiksi.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: TSS - ma 19.09.2016, 17:58:11
Mielestäni mindfulnessissa on pohja-ajatuksena, että jokaisen ihmisen elämässä on vääjäämättä stressiä. Ja niinhän se onkin. Ei kukaan pysty luomaan itselleen ympäristöä, jossa ei olisi mitään stressitekijöitä koskaan. On deadlineja, on päällekkäisiä asioita, monenlaisia ulkoisia vaatimuksia, jotka on vain hoidettava. Jokaisella on omat keinonsa lievittää stressiä (toisilla toimivammat). Jotkut lähtevät salille, toiset lenkille, toiset maalaavat ja niin edelleen. En näe, miksi mindfulness olisi stressinlievityskeinona välttämättä pahaksi. Jos joku onnistuu rentoutumaan ja poistamaan negatiivisia tulkintaketjuja tarkkailemalla omia fyysisiä tuntemuksiaan ja ympäristöään, niin en usko, että se on kovin haitallista.

Itse taas olen perusolemukseltani niin "tarkkailija", että minua päinvastoin helpottaa tuon tarkkailun unohtaminen. Minun käsitykseni todellisesta rentoutumisesta on sellainen flow-tila, jossa en ole kovinkaan tietoinen.

Jos jollakulla on parempi käsitys, toivottavasti korjaa käsitykseni. Mutta käsittääkseni mindfulnessissa:
1. Pyritään tietoisesti keskittymään suoraan kokemukseen (fyysinen tunne ja ympäristö ilman tulkintaa)
2. Pyritään uusimaan tulkintojen kehää positiivisemmiksi (myönteinen asenne itseä kohtaan)

Eli toisin sanoen tulkintoja kuitenkin saa tehdä (no eihän niistä voi eroonkaan päästä). Mutta mitä "aseita" mindfulness antaa 2. kohtaan? Mitään mullistavaahan mindfulnessissa ei vielä näine tavoitteineen ole, jollei se tarjoa muuta sisältöä parempiin tulkintoihin, kuin että ole lempeä itsellesi. Ei kovin ennenkuulumatonta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: drontti - ma 19.09.2016, 18:14:12
Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Koskeeko sama mielestäsi kipua? Jos niin luulet, että kipua tunnetaan vain silloin, kun kehossa todella on jokin hoitoa vaativa tila, olet puhtaan yksiselitteisesti väärässä. Selkeä esimerkkihän on ampitoidun raajan haamukipu, mutta muutoinkin kipu on altis kroonistumaan. Silloin se vika on itse kipu, ei kivun aiheuttama vaiva, joka on saattanut jopa jo parantua. Mutta kipu jää.

Noin sanotaan, mutten ole aivan varma, pitääkö se aina paikkansa. Kehoonhan on voinut joskus jäädä vaikka jotakin arpikudosta, joka pienimuotoisena ei näy tutkimuksissa, muttei kuitenkaan toimi aivan perusterveen kudoksen tavoin.

Haamukivuissa on amputoidun raajan hermojen yläosa edelleen jäljellä ja käsittääkseni aivot voivat saada niitä pitkin signaaleja, jotka aivojen "kartaston" mukaan tulevat puuttuvista raajan osista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - ma 19.09.2016, 19:30:31
Mitään mullistavaahan mindfulnessissa ei vielä näine tavoitteineen ole, jollei se tarjoa muuta sisältöä parempiin tulkintoihin, kuin että ole lempeä itsellesi. Ei kovin ennenkuulumatonta.

Ei tosiaankaan mitään mullistavaa. Samaa psykologisoinnin ja medikalisoinnin sanomaa se toitottaa kuin tämä yleinen ilmapiiri muutenkin. Mutta se juuri on se, mikä tekee tästä nykyelämästä niin monille niin ahdistavaa ja stressaavaa, vaikka "kaikki on hyvin".

Kuvaavaa on, että kun ihmistä kohtaa kriisi, millaisen avun piiriin hänet ohjataan? No psykologille! Ikään kuin se kriisireaktio olisi jokin psyykkinen ongelma. Ihminen pitäisi ohjata jollekin life coachille tai filosofille tai taiteen pariin. Ehkä siten päästäisiin siitä psykologisoinnista vähän eroon.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 20.09.2016, 08:44:17
Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Koskeeko sama mielestäsi kipua? Jos niin luulet, että kipua tunnetaan vain silloin, kun kehossa todella on jokin hoitoa vaativa tila, olet puhtaan yksiselitteisesti väärässä. Selkeä esimerkkihän on ampitoidun raajan haamukipu, mutta muutoinkin kipu on altis kroonistumaan. Silloin se vika on itse kipu, ei kivun aiheuttama vaiva, joka on saattanut jopa jo parantua. Mutta kipu jää.

Noin sanotaan, mutten ole aivan varma, pitääkö se aina paikkansa. Kehoonhan on voinut joskus jäädä vaikka jotakin arpikudosta, joka pienimuotoisena ei näy tutkimuksissa, muttei kuitenkaan toimi aivan perusterveen kudoksen tavoin.

Haamukivuissa on amputoidun raajan hermojen yläosa edelleen jäljellä ja käsittääkseni aivot voivat saada niitä pitkin signaaleja, jotka aivojen "kartaston" mukaan tulevat puuttuvista raajan osista.

Asia on tutkittu. Tässä tietämys ei ole vain sanomisen tasolla. Itsekin olen istunut luennolla, jossa niin lääkäri kuin psykologi esittelivät viimeisimpiä tutkimuksiaan (väitöstason juttuja) aiheesta. Tätä asiaa on ihn oikeesti selvitetty ja siitä tiedetään palkon. Sekä potilaiden tilanteista ja hoidosta tehtyjen tilastollisten analyysien kautta että myös ihan solutason mekanismien tutkimuksen kautta. Kyse ei ole vaurioista, joita ei ole huomatta tai arpikudoksen aiheuttamist tuntemuksista. Haamukipu on vain eräs esimerkki asiasta, mutta hyvin konkreettinen, koska on aika ilmiselvää, että käteen, jota ei enää ole, ei voi sattua. Siinä on aika selvästi esillä yapaus, joss kipu ei kerro mitään sellaista, joka auttaisi meitä välttämään vaaraa tai tekemään jotakin itsemme hyväksi. Amputoidun raajan hamukipu on vain haitallista. Ihan riippumatta sen syntymekanismista. Olisi julmaa väittää, että sitä ei pidä lievittää, koska se on hyödyksi. Eiköhän amputaatiopotilas tiedä raajan puuttuvan ihan ilman tuota kipuakin.

http://www.suomenkipu.fi/2015/07/krooninen-kipu-tayttaa-seka-kehon-etta-mielen/

Tässä ihan lyhyt kirjoitus aiheesta. Takana on siis väitös. Tämä on enemmän kivun psykologiaan liittyvä artikkeli.

http://www.hs.fi/tiede/a1449211502016

Tämä vain aiheesta kertova lehtiartikkeli.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 20.09.2016, 08:46:51
Mitään mullistavaahan mindfulnessissa ei vielä näine tavoitteineen ole, jollei se tarjoa muuta sisältöä parempiin tulkintoihin, kuin että ole lempeä itsellesi. Ei kovin ennenkuulumatonta.

Ei tosiaankaan mitään mullistavaa. Samaa psykologisoinnin ja medikalisoinnin sanomaa se toitottaa kuin tämä yleinen ilmapiiri muutenkin. Mutta se juuri on se, mikä tekee tästä nykyelämästä niin monille niin ahdistavaa ja stressaavaa, vaikka "kaikki on hyvin".

Kuvaavaa on, että kun ihmistä kohtaa kriisi, millaisen avun piiriin hänet ohjataan? No psykologille! Ikään kuin se kriisireaktio olisi jokin psyykkinen ongelma. Ihminen pitäisi ohjata jollekin life coachille tai filosofille tai taiteen pariin. Ehkä siten päästäisiin siitä psykologisoinnista vähän eroon.

Aijai. Sitten se ihminen saattaa juoutua tekemisiin ihan mindfulnessmaisen tietoisuusharjoituksen kanssa, kun hän hakeutuu taiteen pariin. Vai tarkoititko vain taiteen katsojana oloa ei missään tapauksessa taiteen tekemistä itse? Mitä mieltä muuten olet taideterapiasta? Onko sekin kaiken vaarallista psykologisointia?

Tulee muuten mieleen vanhan lukion psykologian opettajan ensimmäinen psykologian oppitunti. Kysyi luokalta, että mitäs se psykologia oikein on ja mitä siinä mahdetaan tutkiskella. Luokka hiljaisena yrittää kehitellä jotain viisasta vastausta ja pyörii tuoleissaan miettien, mitä opettaja mahtaa ajaa takaa. Opettaja katselee tilannetta hetken ja vapauttaa sitten meidät piinasta. "Tätähän siinä tutkitaan juuri. Sitä, mitä te nyt teette - käyttäytymistä." Psykologia tutkii ihan tavallista ja normaalia käyttäytymistä, ei pelkkiä sairauksia. Siksi on hieman hassua pelätä psykologisointia, sillä tieteenä psykologia ei suuntaudu vain ongelmiin, vaan haluaa ymmärtää käyttäytymistä laajasti. Jopa laajemmin kuin vain ihmisen käyttäytymistä. Tietenkin tällainen tieto myös tuottaa keinoja auttaa, mutta meillä on paljon psykologian alan asiantuntemusta, jonka kohteena  ja työkenttänä ei ole sairaat käyttäytymisen muodot, vaan normaaleissa ja terveiden ihmisten toiminnoissa avuksi oleminen. Ihan varmasti me hyödymme siitä, että tutkitaan vaikkapa työn ja työpaikkojen psykologiaa, oppimista tai lapsen (normaalin) kehittymisen psykologiaa. Miksi juuri käyttäytyminen olisi sellainen alue, jossa tieto ja tutkimuksen kautta kasvanut ymmärrys ihmisen toiminnasta olisi haitallista? Oliskos nyt osittain kyse sinun omasta hyvin tunnepohjaisesta suhtautumisestasi, joka saa näkemään vaarallisia mörköjä pimeydessä - joka lopulta on suureksi osaksi omaa tiedon vajaustasi. Osa psykologeista tosiaan toimii teveydenhoidon piirissä, mutta sitten on paljon niitä psykologeja, joiden asiakkaat ovat täysin terveitä ja normaaleja. Mutta kyllä hekin käyttäytyvät eli heistä löytyy psykologian alan toimintaa.

Lisäksi stressistä jaksat jauhaa kuin me kaikki kanssasi eri mieltä olevat pitäisimme kaikkea stressiä kamalana. Näin, vaikka muistan jo aikoja sitten erittäin tietoisesti kirjoittaneeni siitä, että myös hyvin positiiviset asiat tuottavat stressiä - kuten rakastuminen. Sen toki ohitit kokonaan. Stressi nimenomaan on luonnollinen ja tarpeellinen tapamme reagoida. Kuten kipu. Mutta siitä, että stressi jää päälle ja jatkuu kuukauien tai jopa vuosien ajan meille ei ole mitään muuta kuin haittaa. Sama koskee kipua. Jos stressi jää pysyväksi olotilaksi, se jo itsessään muodostuu terveydellisen riskin. Toisaalta sellaisessa tilanteessa saattaa olla riittämätön hoito varsinaisen stressin aiheuttajan poistaminen. Pitkäaikainen stressi saattaa herkistää ja heikentää ihmisen kyvyttömäksi sietämään ihan tavanomaisia elämän haasteita. Aiheuttaa vaikkapa työkyvyttömyyttä, koska edes tavanomaista ja normaalia työpainetta ei enää kestä. Vähän samaan tapaan kuin ihmiset herkistyvät sisäilmaongelmille ja saavat lopulta oireita silloinkin, kun hometta tms. on vain aivan normaali ja terveille täysin huomaamaton ja turvallinen määrä.

Elämä on täynnä ns. hyvää stressiä, joka auttaa meitä tekemään asioita ja saamaan aikaan. Jopa inspiroi ja antaa tyydytystä. Mutta sitten on stressiä, joka on muuttunut pitkittyessään terveyttämme ja toimintakykyämme uhkaavaksi. On tärkeää erottaa nämä toisistaan. Mieluummin ajoissa, eikä vasta sitten, kun terveys jo horjuu ja sietokyky on kadonnut. Kun flunssa seuraa toistaan, uni on heikkolaatuista ja kaatunut maitolasi romahduttaa lohduttomaaan itkuun tai silmittömään raivoon.  Silloin on kiire tehdä jotain, eikä välttämättä riitä se, että kaadetaan maidot kaatumattomiin vippamukeihin ja jätetään yksi kokous väliin. Sitä inhoamaasi etääntymistä tilanteessa on sanoa itselleen, että tuo kaatunut maito ja sen aiheuttama itku ei nyt ole varsinainen ongelmani. Unohda tuo tunne, mutta yritä ottaa selvää, miksi reagoit yli ja tee sitten sille asialle jotakin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: drontti - ti 20.09.2016, 09:56:13
Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Koskeeko sama mielestäsi kipua? Jos niin luulet, että kipua tunnetaan vain silloin, kun kehossa todella on jokin hoitoa vaativa tila, olet puhtaan yksiselitteisesti väärässä. Selkeä esimerkkihän on ampitoidun raajan haamukipu, mutta muutoinkin kipu on altis kroonistumaan. Silloin se vika on itse kipu, ei kivun aiheuttama vaiva, joka on saattanut jopa jo parantua. Mutta kipu jää.

Noin sanotaan, mutten ole aivan varma, pitääkö se aina paikkansa. Kehoonhan on voinut joskus jäädä vaikka jotakin arpikudosta, joka pienimuotoisena ei näy tutkimuksissa, muttei kuitenkaan toimi aivan perusterveen kudoksen tavoin.

Haamukivuissa on amputoidun raajan hermojen yläosa edelleen jäljellä ja käsittääkseni aivot voivat saada niitä pitkin signaaleja, jotka aivojen "kartaston" mukaan tulevat puuttuvista raajan osista.

Asia on tutkittu. Tässä tietämys ei ole vain sanomisen tasolla. Itsekin olen istunut luennolla, jossa niin lääkäri kuin psykologi esittelivät viimeisimpiä tutkimuksiaan (väitöstason juttuja) aiheesta. Tätä asiaa on ihn oikeesti selvitetty ja siitä tiedetään palkon. Sekä potilaiden tilanteista ja hoidosta tehtyjen tilastollisten analyysien kautta että myös ihan solutason mekanismien tutkimuksen kautta. Kyse ei ole vaurioista, joita ei ole huomatta tai arpikudoksen aiheuttamist tuntemuksista. Haamukipu on vain eräs esimerkki asiasta, mutta hyvin konkreettinen, koska on aika ilmiselvää, että käteen, jota ei enää ole, ei voi sattua. Siinä on aika selvästi esillä yapaus, joss kipu ei kerro mitään sellaista, joka auttaisi meitä välttämään vaaraa tai tekemään jotakin itsemme hyväksi. Amputoidun raajan hamukipu on vain haitallista. Ihan riippumatta sen syntymekanismista. Olisi julmaa väittää, että sitä ei pidä lievittää, koska se on hyödyksi. Eiköhän amputaatiopotilas tiedä raajan puuttuvan ihan ilman tuota kipuakin.

http://www.suomenkipu.fi/2015/07/krooninen-kipu-tayttaa-seka-kehon-etta-mielen/

Tässä ihan lyhyt kirjoitus aiheesta. Takana on siis väitös. Tämä on enemmän kivun psykologiaan liittyvä artikkeli.

http://www.hs.fi/tiede/a1449211502016

Tämä vain aiheesta kertova lehtiartikkeli.

En ala tästä enempää kinaamaan, mutta haamukivun tapauksessa on edelleen olemassa pätkiä  hermostosta, joka on tuonut viestejä amputoidusta raajasta. Aivot voivat niiden ärsyyntyessä esimerkiksi tyngän päässä tulkita viestit raajan puuttuvasta osasta tuleviksi. Kivun hoitotarvetta en ole kieltänyt.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - ti 20.09.2016, 10:20:16
Ahdistuksen tarkoitus on osoittaa, että jokin elämässämme on vialla. Niitä tunteita ei lähtökohtaisesti kannata poistaa vaan käyttää ne hyödyksi.

Koskeeko sama mielestäsi kipua? Jos niin luulet, että kipua tunnetaan vain silloin, kun kehossa todella on jokin hoitoa vaativa tila, olet puhtaan yksiselitteisesti väärässä. Selkeä esimerkkihän on ampitoidun raajan haamukipu, mutta muutoinkin kipu on altis kroonistumaan. Silloin se vika on itse kipu, ei kivun aiheuttama vaiva, joka on saattanut jopa jo parantua. Mutta kipu jää.

Noin sanotaan, mutten ole aivan varma, pitääkö se aina paikkansa. Kehoonhan on voinut joskus jäädä vaikka jotakin arpikudosta, joka pienimuotoisena ei näy tutkimuksissa, muttei kuitenkaan toimi aivan perusterveen kudoksen tavoin.

Haamukivuissa on amputoidun raajan hermojen yläosa edelleen jäljellä ja käsittääkseni aivot voivat saada niitä pitkin signaaleja, jotka aivojen "kartaston" mukaan tulevat puuttuvista raajan osista.

Asia on tutkittu. Tässä tietämys ei ole vain sanomisen tasolla. Itsekin olen istunut luennolla, jossa niin lääkäri kuin psykologi esittelivät viimeisimpiä tutkimuksiaan (väitöstason juttuja) aiheesta. Tätä asiaa on ihn oikeesti selvitetty ja siitä tiedetään palkon. Sekä potilaiden tilanteista ja hoidosta tehtyjen tilastollisten analyysien kautta että myös ihan solutason mekanismien tutkimuksen kautta. Kyse ei ole vaurioista, joita ei ole huomatta tai arpikudoksen aiheuttamist tuntemuksista. Haamukipu on vain eräs esimerkki asiasta, mutta hyvin konkreettinen, koska on aika ilmiselvää, että käteen, jota ei enää ole, ei voi sattua. Siinä on aika selvästi esillä yapaus, joss kipu ei kerro mitään sellaista, joka auttaisi meitä välttämään vaaraa tai tekemään jotakin itsemme hyväksi. Amputoidun raajan hamukipu on vain haitallista. Ihan riippumatta sen syntymekanismista. Olisi julmaa väittää, että sitä ei pidä lievittää, koska se on hyödyksi. Eiköhän amputaatiopotilas tiedä raajan puuttuvan ihan ilman tuota kipuakin.

http://www.suomenkipu.fi/2015/07/krooninen-kipu-tayttaa-seka-kehon-etta-mielen/

Tässä ihan lyhyt kirjoitus aiheesta. Takana on siis väitös. Tämä on enemmän kivun psykologiaan liittyvä artikkeli.

http://www.hs.fi/tiede/a1449211502016

Tämä vain aiheesta kertova lehtiartikkeli.

En ala tästä enempää kinaamaan, mutta haamukivun tapauksessa on edelleen olemassa pätkiä  hermostosta, joka on tuonut viestejä amputoidusta raajasta. Aivot voivat niiden ärsyyntyessä esimerkiksi tyngän päässä tulkita viestit raajan puuttuvasta osasta tuleviksi. Kivun hoitotarvetta en ole kieltänyt.

Niin siis mä en ihan hahmota, mitä ajat tuolla takaa? Ilman muuta kipu syntyy jollain tapaa. Kyse kuitenkin tässä kesustelussa oli siitä, onko kipu tarpeellinen signaali (jolloin sen hoitaminen pois on haitallista, ellei se tapahdu hoitamalla vaurio kuntoon) vai onko se joskus itsessään se terveydellinen ongelma (jolloin hoito kohdistetaan juuri kivun saamiseen aisoihin, ei keskitytä alkuperäisen kipuaistimuksen tuottaneen vamman hoitamiseen). En näe sanomasi vaikuttavan näihin kysymyksiin millään tapaa, sillä riippumatta siitä, missä haamukipu syntyy tai mikä sen tuottaa, on ilmiselvää, ettei ole tarpeen yrittää parantaa sen jo amputoidun raajan vauriota. Itse siis otin tämän ilmiön puheeksi esittääkseni sen tilanteena, jossa kipu ei tuo informaatiota, joka auttaisi toimimaan järkevästi omaksi eduksi. Kuten vaikkapa kipu, jota tuntee leikatessaan sormeensa tai koskiessaan kuumaan tai yrittäessään liikuttaa murtunutta raajaa.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - ti 20.09.2016, 12:21:48

Itse taas olen perusolemukseltani niin "tarkkailija", että minua päinvastoin helpottaa tuon tarkkailun unohtaminen. Minun käsitykseni todellisesta rentoutumisesta on sellainen flow-tila, jossa en ole kovinkaan tietoinen.

Tarkkailussa on hyvä olla tosiaan se tarkkailija, eikä pyrkiä muuttamaan mitään. Ei aseta mitään ehtoja tarkkailluunsa.
Eli kuten sanot on itselleen armelias.
Tarkkailu usein on tuomitsemista, pitää olla tietynlainen ei saa tuntea noin jne,,

Tiedostaminen  toiminnassa on hyvä se, valikoimattomuus ,ja muutos ,jos on tapahtuakseen tapahtuu> jo siitä huomiosta. Esim, kun huomaa olevansa vihainen eikä siihen ole mitään aiheuttajaa, jo se huomio saa tunteen laantumaan. Sisäinen itsepuolustusasenne saattaa olla sen aiheuttanut ja jo perus ärtynyt olotila, mutta koska siihen ei ole erillistä syytä on se oma mielentila, joka huomataan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 21.09.2016, 14:26:58
Hesari kirjoittaa: Suomalaistaustainen huippupsykologi: Unohda multitasking, saat enemmän aikaan tekemättä mitään – ja tulet onnellisemmaksi (http://www.hs.fi/ura/a1474421660663)

Huippupsykologi Emma Seppälän metodi haiskahtaa mindfulnessilta, mutta mikä on ero? Kirjailijan mukaan se, että kaikki hänen neuvonsa perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

Voisin muuten vaikka lukaista kirjan, mutta: Seppälä kehottaa keskittymään nykyhetkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Tuloksena on tuotteliaampi ja onnellisempi ihminen.

Entä jos ihminen ei halua olla onnellinen ja tuottelias? Täytyykö ihmisen olla onnellinen ja tuottelias? No ei tarvitse, eli yleiseksi elämäntapaoppaaksi Seppälän kirjasta ei ole. Sen sijaan Piilaakson hektiseen elämäntapaan, nörttien sparraamiseksi yhä ihmeellisempien hilavitkuttimien kehittämiseksi siitä voi hyvinkin olla. Omassa luokituksessani tämä lukeutuu amerikkalaiseen onnellisuuskulttiin, samaan kuin Jari Sarasvuo, aivan sama kuinka tieteellistä se on.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Anemone 2.0 - ke 21.09.2016, 15:24:56
Onkohan tässä ketjussa tuotu esiin, että stressi saattaa olla merkki huonosti toimivasta yhteisöstä, siis rakenteellinen ongelma, jolloin ratkaisunkin tulisi kohdistua rakenteiden muuttamiseen eikä yksilön mieleen.

Superstressad av mindfulness

...jag tror att många av oss i stället för att gå till psykologen skulle må bättre av att boka tid hos sociologen. En sådan kan faktiskt tala om för dig att det inte är fel på dig, det är samhället som är skruvat.

...Det var så befriande när psykologen och författaren Jenny Jägerfeldt i P1 sommar ifrågasatte den trendigaste och mest fashionabla lösningen på alla våra samhällsproblem - Mindfulness. Om exempelvis 90 procent på en arbetsplats känner sig stressade är det förmodligen inte ett personligt problem, och hur kan det vara det? Alla vet ju att arbetsplatser slimmats under ägarnas vinstkrav eller, inom offentlig verksamhet, politikernas besparingsiver. Kan då lösningen vara att stå och lukta i 10 minuter på den fiskpinneförpackning du nyss öppnat till middagen?

http://www.lag-avtal.se/asikter/superstressad-av-mindfulness-6551620

Meillä oli kerran työpaikan virkistyspäivänä naurujoogaa, vieläpä tuskastuttavan pitkä sessio. Arvatkaa naurattiko? Auttoiko toistuvien organisaatiomuutosten aiheuttamaan stressiin?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 21.09.2016, 15:59:19
Hesari kirjoittaa: Suomalaistaustainen huippupsykologi: Unohda multitasking, saat enemmän aikaan tekemättä mitään – ja tulet onnellisemmaksi (http://www.hs.fi/ura/a1474421660663)

Huippupsykologi Emma Seppälän metodi haiskahtaa mindfulnessilta, mutta mikä on ero? Kirjailijan mukaan se, että kaikki hänen neuvonsa perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

Voisin muuten vaikka lukaista kirjan, mutta: Seppälä kehottaa keskittymään nykyhetkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Tuloksena on tuotteliaampi ja onnellisempi ihminen.

Entä jos ihminen ei halua olla onnellinen ja tuottelias?

Hyvä kysymys, mutta en ole ainakaan toistaiseksi tavannut ketään joka ei haluaisi olla onnellinen. Sen haku saa vain usein aika outoja muotoja ja usein vielä sekoitetaan iloisuuteen.

Apeakin ihminen voi olla onnellinen. Vai voiko?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 21.09.2016, 19:49:49
Hesari kirjoittaa: Suomalaistaustainen huippupsykologi: Unohda multitasking, saat enemmän aikaan tekemättä mitään – ja tulet onnellisemmaksi (http://www.hs.fi/ura/a1474421660663)

Huippupsykologi Emma Seppälän metodi haiskahtaa mindfulnessilta, mutta mikä on ero? Kirjailijan mukaan se, että kaikki hänen neuvonsa perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

Voisin muuten vaikka lukaista kirjan, mutta: Seppälä kehottaa keskittymään nykyhetkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Tuloksena on tuotteliaampi ja onnellisempi ihminen.

Entä jos ihminen ei halua olla onnellinen ja tuottelias?

Hyvä kysymys, mutta en ole ainakaan toistaiseksi tavannut ketään joka ei haluaisi olla onnellinen. Sen haku saa vain usein aika outoja muotoja ja usein vielä sekoitetaan iloisuuteen.

Apeakin ihminen voi olla onnellinen. Vai voiko?

Onnellisuus liitetään yleensä johonkin saavutukseen - etäänlaiseen "sitten kun" -ajatteluun. Sitten kun olen tienannut miljoonan, sitten kun minulla on perhe, sitten kun olen saavuttanut tämän ja tämän tavoitteeni. Onnellisuus liitetään menestyksen tavoitteeseen.

Toisaalta on ajateltu toisin päin: menestys liitetään onnellisuuteen. Tämä kääntyy helposti vaateeksi onnellisuudesta tässä ja nyt, jotta voisit olla menestynyt. Tähän liittyy minusta kuvaus modernista työelämästä, jossa sinulta vaaditaan positiivista sitoutumista työhön, onnellisuutta työssä, koska sitä kautta firma menestyy. Ja ihmiset tavoittelevat jotain onnellisuuden haavetta, jotta hekin saattaisivat olla lopulta menestyneitä.

Todellisuudessa ihminen tuppaa olemaan yhtä kuin elämänprojektinsa - siinä mielessä ei ole mahdollista olla onnellinen, ikään kuin projekti olisi lopullisesti valmis. Kun jokin tavoite täyttyy, saavutat jonkun itsessäsi paloa herättäneen asian; sitä seuraa yleensä seuraava tavoite, seuraava palo. "Olla onnellinen", se on samankaltainen utopia kuin sosialismi, jossa kaikki vastakohdat ihmisten väliltä on pyyhitty pois, ja ihmiset elävät maanpäällisessä valmiuden tilassa.

Jos onnellisuuden tavoittelua kritisoidaan, on se usein mainitussa mielessä: kritiikki kohdistuu onnellisuuden tavoittelun valjastamiseen erilaisten yritysintressien, kirjamyyntihuijausten, vapaa-ajan ja elämysten markkinoinnin, polttoaineeksi. Ketä varten onnellisuus on, ihmistä, vai talouskasvua ja voitontavoittelua

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 21.09.2016, 21:03:54
Todellisuudessa ihminen tuppaa olemaan yhtä kuin elämänprojektinsa - siinä mielessä ei ole mahdollista olla onnellinen, ikään kuin projekti olisi lopullisesti valmis. Kun jokin tavoite täyttyy, saavutat jonkun itsessäsi paloa herättäneen asian; sitä seuraa yleensä seuraava tavoite, seuraava palo. "Olla onnellinen", se on samankaltainen utopia kuin sosialismi, jossa kaikki vastakohdat ihmisten väliltä on pyyhitty pois, ja ihmiset elävät maanpäällisessä valmiuden tilassa.

Ajattelen jotenkin schopenhauerilaisittain, että jos jotakin onnellisuutta olisi löydettävissä, se löytyisi nimenomaan sitä kautta, että palo saataisiin hallintaan, eikä ihminen olisi milloin minkäkin poltteen vietävissä. Olen itsekin sellaista sorttia, että innostun helposti asioista tulenpalavasti, eikä siitä ole oikeastaan mitään hyvää koskaan seurannut. Enemmänkin harmia. Schopenhauerille tuo palo, Wille, oli luonteeltaan sokea ja järjetön. Jos asiaa lähestyy tästä näkökulmasta, onni onkin oikeastaan enää rauhaa ja järkevää elämää, ei suinkaan mitään euforista onnea. Eikä sitä ole löydettävissä mistään sellaisesta, jota varten Seppälän kirja on kirjoitettu. "Maltillisen" onnen avulla ihminen tuskin on tuotteliaampi. Jos tämä nyt kuulostaa kovin buddhalaiselta, niin vähän sitähän se onkin. Schopenhauer oli hyvin tietoinen aikansa vaikutteista.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - ke 21.09.2016, 21:12:58
Hesari kirjoittaa: Suomalaistaustainen huippupsykologi: Unohda multitasking, saat enemmän aikaan tekemättä mitään – ja tulet onnellisemmaksi (http://www.hs.fi/ura/a1474421660663)

Huippupsykologi Emma Seppälän metodi haiskahtaa mindfulnessilta, mutta mikä on ero? Kirjailijan mukaan se, että kaikki hänen neuvonsa perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

Voisin muuten vaikka lukaista kirjan, mutta: Seppälä kehottaa keskittymään nykyhetkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Tuloksena on tuotteliaampi ja onnellisempi ihminen.

Entä jos ihminen ei halua olla onnellinen ja tuottelias?

Hyvä kysymys, mutta en ole ainakaan toistaiseksi tavannut ketään joka ei haluaisi olla onnellinen. Sen haku saa vain usein aika outoja muotoja ja usein vielä sekoitetaan iloisuuteen.

Apeakin ihminen voi olla onnellinen. Vai voiko?

Onnellisuus liitetään yleensä johonkin saavutukseen - etäänlaiseen "sitten kun" -ajatteluun. Sitten kun olen tienannut miljoonan, sitten kun minulla on perhe, sitten kun olen saavuttanut tämän ja tämän tavoitteeni. Onnellisuus liitetään menestyksen tavoitteeseen.

Toisaalta on ajateltu toisin päin: menestys liitetään onnellisuuteen. Tämä kääntyy helposti vaateeksi onnellisuudesta tässä ja nyt, jotta voisit olla menestynyt. Tähän liittyy minusta kuvaus modernista työelämästä, jossa sinulta vaaditaan positiivista sitoutumista työhön, onnellisuutta työssä, koska sitä kautta firma menestyy. Ja ihmiset tavoittelevat jotain onnellisuuden haavetta, jotta hekin saattaisivat olla lopulta menestyneitä.

Todellisuudessa ihminen tuppaa olemaan yhtä kuin elämänprojektinsa - siinä mielessä ei ole mahdollista olla onnellinen, ikään kuin projekti olisi lopullisesti valmis. Kun jokin tavoite täyttyy, saavutat jonkun itsessäsi paloa herättäneen asian; sitä seuraa yleensä seuraava tavoite, seuraava palo. "Olla onnellinen", se on samankaltainen utopia kuin sosialismi, jossa kaikki vastakohdat ihmisten väliltä on pyyhitty pois, ja ihmiset elävät maanpäällisessä valmiuden tilassa.

Jos onnellisuuden tavoittelua kritisoidaan, on se usein mainitussa mielessä: kritiikki kohdistuu onnellisuuden tavoittelun valjastamiseen erilaisten yritysintressien, kirjamyyntihuijausten, vapaa-ajan ja elämysten markkinoinnin, polttoaineeksi. Ketä varten onnellisuus on, ihmistä, vai talouskasvua ja voitontavoittelua

Sen lisäksi, että onnellisuus liitetään johonkin saavutukseen se liitetään jonkin menettämiseen. En voisi olla onnellinen jos menettäisin sinut/hänet/tämätuose.

Jotta onnellisuus ei riippuisi mistään mikä pitäisi saavuttaa tai jonka voi menettää pitäisi varmaan olla onnellinen olemassaolostaan. Aina kun olisi tietoinen olisi onnellinen ja kun ei ole tietoinen sillä ei ole merkitystä. Joopa joo.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Anemone 2.0 - ke 21.09.2016, 21:14:33
Minusta tuntuu, että olen onnellinen nukkuessani.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: wade - ke 21.09.2016, 21:39:32
Todellisuudessa ihminen tuppaa olemaan yhtä kuin elämänprojektinsa - siinä mielessä ei ole mahdollista olla onnellinen, ikään kuin projekti olisi lopullisesti valmis. Kun jokin tavoite täyttyy, saavutat jonkun itsessäsi paloa herättäneen asian; sitä seuraa yleensä seuraava tavoite, seuraava palo. "Olla onnellinen", se on samankaltainen utopia kuin sosialismi, jossa kaikki vastakohdat ihmisten väliltä on pyyhitty pois, ja ihmiset elävät maanpäällisessä valmiuden tilassa.

Ajattelen jotenkin schopenhauerilaisittain, että jos jotakin onnellisuutta olisi löydettävissä, se löytyisi nimenomaan sitä kautta, että palo saataisiin hallintaan, eikä ihminen olisi milloin minkäkin poltteen vietävissä. Olen itsekin sellaista sorttia, että innostun helposti asioista tulenpalavasti, eikä siitä ole oikeastaan mitään hyvää koskaan seurannut. Enemmänkin harmia. Schopenhauerille tuo palo, Wille, oli luonteeltaan sokea ja järjetön. Jos asiaa lähestyy tästä näkökulmasta, onni onkin oikeastaan enää rauhaa ja järkevää elämää, ei suinkaan mitään euforista onnea. Eikä sitä ole löydettävissä mistään sellaisesta, jota varten Seppälän kirja on kirjoitettu. "Maltillisen" onnen avulla ihminen tuskin on tuotteliaampi. Jos tämä nyt kuulostaa kovin buddhalaiselta, niin vähän sitähän se onkin. Schopenhauer oli hyvin tietoinen aikansa vaikutteista.
Minä taas olen kohti sitä toista jatkumon päätä. Vaikka minua kiinnostaa moni asia, tunnen erittäin harvoin paloa mitään kohtaan. En harrasta mitään omistautuneesti, en tavoittele mitään asenteella "läpi harmaan kiven", harvoin edes asetan itselleni motivoivia päämääriä...  lähinnä koska mikään asetettu päämäärä ei loppupelistä onnistu motivoimaan minua.

Jos ajattelen asiaa "schopenhauerilaisittain", en voi väittää saaneeni paloa hallintaan, ikään kuin minulla alunperin olisi ollut joku palo, jonka olen onnistunut hallitsemaan. Enemmänkin sattuu vain olemaan niin, että paloni on melko vähäinen.

Vähäinen palo aiheuttaa sekä mielihyvää että ristiriitoja. Mielihyvää sikäli, että kyse on tietynlaisesta rauhasta ja hetkessä elämisestä: kun ei ole liikaa intoa tai paloa, ei myöskään joudu juoksemaan asioiden perässä. Ristiriitaa sikäli, että mikäli ei tunne paloa ja intoa, on vaikeampi asettaa pitkän aikavälin tavoitteita: jos nyt on hyvä, niin miksi loisin kunnianhimoisen urasuunnitelman? Tai harrastuksen kohdalla: jos elokuva on tällaisenaan jo viihdyttävä, miksi kääntäisin jokaisen kiven etsiäkseni lisätietoa asiasta. Mulla on kavereita, jotka harrastavat elokuvaa intohimoisemmin kuin minä: he saattavat tuntea vaikkapa jonkin musiikki-ilmiön (70-l proge) kuin omat taskunsa. Minä taas ajattelen, että olisi mukava tuntea se kuin omat taskuni, mutta toisaalta on ihan ok tuntea sitä pintapuolisemmin.

Yhtäältä kadun, koska jätän paljon siitä, minkä koen potentiaalikseni hyödyntämättä; toisaalta ajattelen, ettei se haittaa. Enhän voi tietää, etteikö asia olisi kuten Lennyllä: innosta seurata asioita ei olisikaan mitään suurempaa iloa tai hyötyä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Anemone 2.0 - ke 21.09.2016, 21:43:12
Koen onnellisuutta voimakkaasti musiikkia kuunnellessani, mutta päämäärien tavoitteluun ei erityistä paloa ole.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - ke 21.09.2016, 21:53:08
Todellisuudessa ihminen tuppaa olemaan yhtä kuin elämänprojektinsa - siinä mielessä ei ole mahdollista olla onnellinen, ikään kuin projekti olisi lopullisesti valmis. Kun jokin tavoite täyttyy, saavutat jonkun itsessäsi paloa herättäneen asian; sitä seuraa yleensä seuraava tavoite, seuraava palo. "Olla onnellinen", se on samankaltainen utopia kuin sosialismi, jossa kaikki vastakohdat ihmisten väliltä on pyyhitty pois, ja ihmiset elävät maanpäällisessä valmiuden tilassa.

Ajattelen jotenkin schopenhauerilaisittain, että jos jotakin onnellisuutta olisi löydettävissä, se löytyisi nimenomaan sitä kautta, että palo saataisiin hallintaan, eikä ihminen olisi milloin minkäkin poltteen vietävissä. Olen itsekin sellaista sorttia, että innostun helposti asioista tulenpalavasti, eikä siitä ole oikeastaan mitään hyvää koskaan seurannut. Enemmänkin harmia. Schopenhauerille tuo palo, Wille, oli luonteeltaan sokea ja järjetön. Jos asiaa lähestyy tästä näkökulmasta, onni onkin oikeastaan enää rauhaa ja järkevää elämää, ei suinkaan mitään euforista onnea. Eikä sitä ole löydettävissä mistään sellaisesta, jota varten Seppälän kirja on kirjoitettu. "Maltillisen" onnen avulla ihminen tuskin on tuotteliaampi. Jos tämä nyt kuulostaa kovin buddhalaiselta, niin vähän sitähän se onkin. Schopenhauer oli hyvin tietoinen aikansa vaikutteista.
Minä taas olen kohti sitä toista jatkumon päätä. Vaikka minua kiinnostaa moni asia, tunnen erittäin harvoin paloa mitään kohtaan. En harrasta mitään omistautuneesti, en tavoittele mitään asenteella "läpi harmaan kiven", harvoin edes asetan itselleni motivoivia päämääriä...  lähinnä koska mikään asetettu päämäärä ei loppupelistä onnistu motivoimaan minua.

Jos ajattelen asiaa "schopenhauerilaisittain", en voi väittää saaneeni paloa hallintaan, ikään kuin minulla alunperin olisi ollut joku palo, jonka olen onnistunut hallitsemaan. Enemmänkin sattuu vain olemaan niin, että paloni on melko vähäinen.

Vähäinen palo aiheuttaa sekä mielihyvää että ristiriitoja. Mielihyvää sikäli, että kyse on tietynlaisesta rauhasta ja hetkessä elämisestä: kun ei ole liikaa intoa tai paloa, ei myöskään joudu juoksemaan asioiden perässä. Ristiriitaa sikäli, että mikäli ei tunne paloa ja intoa, on vaikeampi asettaa pitkän aikavälin tavoitteita: jos nyt on hyvä, niin miksi loisin kunnianhimoisen urasuunnitelman? Tai harrastuksen kohdalla: jos elokuva on tällaisenaan jo viihdyttävä, miksi kääntäisin jokaisen kiven etsiäkseni lisätietoa asiasta. Mulla on kavereita, jotka harrastavat elokuvaa intohimoisemmin kuin minä: he saattavat tuntea vaikkapa jonkin musiikki-ilmiön (70-l proge) kuin omat taskunsa. Minä taas ajattelen, että olisi mukava tuntea se kuin omat taskuni, mutta toisaalta on ihan ok tuntea sitä pintapuolisemmin.

Yhtäältä kadun, koska jätän paljon siitä, minkä koen potentiaalikseni hyödyntämättä; toisaalta ajattelen, ettei se haittaa. Enhän voi tietää, etteikö asia olisi kuten Lennyllä: innosta seurata asioita ei olisikaan mitään suurempaa iloa tai hyötyä.

Tässä joutuu nyt tietysti vähän miettimään mitä sanoo, mutta sanotaanko vaikka näin, että minua lähinnä oksettaa nämä pikkusievät selfhelp-oppaat, jossa kannustetaan irrottelemaan ja hassuttelemaan, olemaan vähän hullu, "kreisibailaaja", kuten Alexander Stubb.

Toinen juttu mikä tulee liialliseen intomielisyyteen on ihan käytännöllinen. Joskus muutama sata vuotta sitten maailma oli vielä suhteellisen stabiili. Silloin pystyi aika suurella todennäköisyydellä luottamaan siihen, että maailma on melko samannäköinen vielä esim. 25 vuoden kuluttua. Nyt kun lähdet kreisibailaamaan liian innokkaasti, kaikki menee ympäri jo viidessä vuodessa, koska kukaan ei oikeastaan enää osaa ennustaa yhtään mitään.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - to 22.09.2016, 08:45:16
Mä ilmeisesti käsitän koko onnellisuuden ihan toisin kuin muut . Minusta se on se rauhallisen tyyni tyytyväisyys, joka perustilassa vallitsee. Ei se siitä järky, että joskus on tyytymätön johonkin tiettyyn asiaan tai siitäkään, että on joskus erityisiä iloja tai onnistumisen hetkiä. Onnellisuus minulle on sitä, että sietää elämän kolhut masentumatta ja musertumatta ja - menettämättä toimintakykyään. Jos joskus työssä on vaikeampia tilanteita, niin tyytyväisyyttä saa vastapainoksi jostain muusta. Vaikka puutarhan kauniista syysvärityksestä tai hyvästä musiikista tai mukavasta hetkestä kotona perheen kanssa. Minulle onnellisuus on sitä, että yksittäiset asiat elämässä eivät nouse suhteettomaan rooliin ja varasta showta. Pohjalla on vankka sopusointu oman itsensä kanssa. Se, että viihtyy nahoissaan, vaikkei olekaan täydellinen.
 
Oma onnellisuuteni  (siinä mielessä kjin minä onnellisuuden käsitän) ei varsinaisesti edes kasvaisi lottovoitosta tai unelmaduunista tms. Toki niistä olisi iloa, mutta se on ohimenevää. Hetken päästä taloudellisesti parempi tilanne tai se palkitseva työ laimenevat kuitenkin vain normaaliksi. Eivät ne  oikeastaan riitä onnellisuuden takaajiksi loppuelämäksi. Hyviin asioihin tottuu ja turtuu. Jos niihin onnensa ripustaa, niin lyhyeksi jää. Alkuhuuman mittaiseksi. Jostain muusta se varsinainen ja pidempi onnellisuus on ammennettava. Siten myös sen voi saavuttaa jo ennen kuin "kaikki on saatu". Enemmän onellisuutta saan siitä, että uskallan tehdä asioita, joita haluan ja uskallan olla tekemättä asioita, joita en halua. Että osaan kuulostella matkalla, ollaanko menossa onnellisuuden suuntaan vai siitä pois.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - to 22.09.2016, 10:50:27

Jotta onnellisuus ei riippuisi mistään mikä pitäisi saavuttaa tai jonka voi menettää pitäisi varmaan olla onnellinen olemassaolostaan. Aina kun olisi tietoinen olisi onnellinen ja kun ei ole tietoinen sillä ei ole merkitystä. Joopa joo.

Kun jotain saavuttaa, tunne elävöityy sanotaan siis sen huomaa. Tulee tyytyväiseksi vähäksi aikaa.

Pelkkä olemassaolo ilman voimakkaita elämyksiä on sinänsä ihan onnellista, kun ei mikään häiritse.

Tunteethan ovat häiriöitä, olivat ne miellyttäviä tai epämiellyttäviä, toisia tavoitellaan ja toisia pyritään karttamaan.

Tavoitellessaan jotain ihminen on tietyssä asenteellisessa jännitytilassa, joka sekin on tunnetta tahtomista. Saavutus tuo mielihyvää ja odotusten toteutumattomuus pettymyksen tunteen. Tunteen joka tapauksessa.

No mitä yritän tässä sanoa, siis onnikin on tilapäinen häiriötila, vaikka eihän sitä tietenkään siksi mielletä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - to 22.09.2016, 13:16:56

Jotta onnellisuus ei riippuisi mistään mikä pitäisi saavuttaa tai jonka voi menettää pitäisi varmaan olla onnellinen olemassaolostaan. Aina kun olisi tietoinen olisi onnellinen ja kun ei ole tietoinen sillä ei ole merkitystä. Joopa joo.

Kun jotain saavuttaa, tunne elävöityy sanotaan siis sen huomaa. Tulee tyytyväiseksi vähäksi aikaa.

Pelkkä olemassaolo ilman voimakkaita elämyksiä on sinänsä ihan onnellista, kun ei mikään häiritse.

Tunteethan ovat häiriöitä, olivat ne miellyttäviä tai epämiellyttäviä, toisia tavoitellaan ja toisia pyritään karttamaan.

Tavoitellessaan jotain ihminen on tietyssä asenteellisessa jännitytilassa, joka sekin on tunnetta tahtomista. Saavutus tuo mielihyvää ja odotusten toteutumattomuus pettymyksen tunteen. Tunteen joka tapauksessa.

No mitä yritän tässä sanoa, siis onnikin on tilapäinen häiriötila, vaikka eihän sitä tietenkään siksi mielletä.

Niin, voihan sen onnen käsittää kuten safiiri tuossa yllä.

Jos onni on vain tunnetila muiden joukossa niin onnellinen on sitten vain sen hetken eikä ihminen voi "olla onnellinen". Mitenkään pysyvämmin siis, vaan on sitä mikä tunnetila mahtaa kulloinkin olla vallalla, Aelitan mallin mukaan.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - to 22.09.2016, 23:42:27

Jotta onnellisuus ei riippuisi mistään mikä pitäisi saavuttaa tai jonka voi menettää pitäisi varmaan olla onnellinen olemassaolostaan. Aina kun olisi tietoinen olisi onnellinen ja kun ei ole tietoinen sillä ei ole merkitystä. Joopa joo.

Kun jotain saavuttaa, tunne elävöityy sanotaan siis sen huomaa. Tulee tyytyväiseksi vähäksi aikaa.

Pelkkä olemassaolo ilman voimakkaita elämyksiä on sinänsä ihan onnellista, kun ei mikään häiritse.

Tunteethan ovat häiriöitä, olivat ne miellyttäviä tai epämiellyttäviä, toisia tavoitellaan ja toisia pyritään karttamaan.

Tavoitellessaan jotain ihminen on tietyssä asenteellisessa jännitytilassa, joka sekin on tunnetta tahtomista. Saavutus tuo mielihyvää ja odotusten toteutumattomuus pettymyksen tunteen. Tunteen joka tapauksessa.

No mitä yritän tässä sanoa, siis onnikin on tilapäinen häiriötila, vaikka eihän sitä tietenkään siksi mielletä.

Niin, voihan sen onnen käsittää kuten safiiri tuossa yllä.

Jos onni on vain tunnetila muiden joukossa niin onnellinen on sitten vain sen hetken eikä ihminen voi "olla onnellinen". Mitenkään pysyvämmin siis, vaan on sitä mikä tunnetila mahtaa kulloinkin olla vallalla, Aelitan mallin mukaan.

Voimakas tunnetila oli se mikä hyvänsä on aika rasittavaa eikä sellaista kukaan kauaa jaksa. Onnellisuus ei rasita silloin, kun se ei kohdistu mihinkään tiettyyn asiaan tai tavoitteluun, kuten rakkauden ja vastarakkauden.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 02:58:16

No mitä yritän tässä sanoa, siis onnikin on tilapäinen häiriötila, vaikka eihän sitä tietenkään siksi mielletä.


Jos onni on vain tunnetila muiden joukossa niin onnellinen on sitten vain sen hetken eikä ihminen voi "olla onnellinen".

Onnellisuus on kyllä niitä sanoja, joilla voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Ihmiset liittävät siihen hyvin erilaisia sisältöjä, sen takia se soveltuu aika huonosti keskustelunaiheeksi. Jos lähestyy asiaa sitä kautta, että millaisissa tilanteissa ihminen sanoo olevansa onnellinen, niin ei se kyllä mihinkään pelkästään hetkelliseen tunteeseen liity. Kyllä se viittaa useimmiten sellaiseen syvempään tilanteeseen, jossa elämä on yleisellä tasolla tyydyttävää ja sitten päällä sattuu olemaan vielä hetkellinenkin hyvänolon tunne.


Mitenkään pysyvämmin siis, vaan on sitä mikä tunnetila mahtaa kulloinkin olla vallalla, Aelitan mallin mukaan.

Tästä saa (ja ehkä aiemmasta keskustelusta myös) kuvan, että kulloinkin on päällä vain yksi tunne, vaikka oikeasti meissä aaltoilee jatkuvasti useita ja monesti ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia. Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 11:10:22

Onnellisuus on kyllä niitä sanoja, joilla voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Ihmiset liittävät siihen hyvin erilaisia sisältöjä, sen takia se soveltuu aika huonosti keskustelunaiheeksi. Jos lähestyy asiaa sitä kautta, että millaisissa tilanteissa ihminen sanoo olevansa onnellinen, niin ei se kyllä mihinkään pelkästään hetkelliseen tunteeseen liity. Kyllä se viittaa useimmiten sellaiseen syvempään tilanteeseen, jossa elämä on yleisellä tasolla tyydyttävää ja sitten päällä sattuu olemaan vielä hetkellinenkin hyvänolon tunne.

Miksi asia, josta jokaisella on oma näkemys ja oma kokemus, olisi huonosti keskusteluun sopiva? Eikös keskustelun juju juurikin ole se, että tuomalla kaikkien omat keskenään erilaiset kokemukset yhteen, pyrkimällä kuvaamaan omaa kokemustaan ja vertailemaan eri ihmisten erilaisia kuvauksia keskenään, saada laajempi, moninaisempi kuva, jonka kautta voi omaa kokemustaan tarkastella lirauksella objektiivisuutta ja ehkä ymmärtää itseään hieman paremmin, syvemmin tai jopa tarkastella kriittisesti?

Juuri sehän - minusta - on se onnellisuuden pointti, että se ei johdu jostakin tietyistä ulkoisesti havaittavissa olevista elementeistä. Onni ei tule siitä, että pankkitilin saldo ylittää jonkun rajan. Onnea ei takaa tutkinto, työpaikka, puoliso, perhe tai oma unelma-asunto. Ihmiset ovat onnellisia, vaikka heiltä puuttuu nämä kaikki tai ovat onnettomia, vaikka heillä on nuo kaikki. Tuo minusta jo kertoo sen, että onnellisuus on olotila, jolle ei tarvitakaan varsinaista yhteisesti hyväksyttyä merkityssisältöä. Sillä olisi oikeastaan mahdoton ajatus, että onnelliseksi itsensä määrittelevä, olisi onnellinen jotenkin väärin. Siinäkään ei varsinaisesti ole mitään keskustelua haittaavaa, että onnettomat ovat onnettomia lukemattomista eri syistä ja että he lukemattomia eri asioita luettelevat onnellisuuden esteekseen. Sepä se. Jos onneen olis resepti, niin toki kaikki sen itselleen hankkisivat. Jos joku, niin läpi kaikkien elämänmuotojen kulkee vahva taipumus pyrkiä kohti mielihyvää. Silloinkin, kun toiminta ulkopuolisen silmissä näyttäisi kaikelta muulta. Jopa itseään viiltelevä tuntee olonsa paremmaksi tämän muiden silmissä kipua aiheuttavan toiminnan kautta. Jos ei tunne itseään onnelliseksi, ei tietenkään omaa onnellisuuden kokemusta. Mä olisin jopa taipuvainen snomaan, että vaikka joskus olisi ollut muistikuvissaan onnellinen, niin sekään ei tuo onnellisuuden kokemusta. Se tuo pelkkää nostalgiaa. Onnellisuuden tunnistaa vain, kun on onnellinen. Elämän varrella myös kaikki onnellisuuden värittämät jaksot ovat keskenään erilaisia. Kaikissa niissä onnellisuus esiintyy eri tavalla ja sen merkityssisältökin on erilainen. Vaikka ne ovatkin niin samanlaisia, että sama nimike - onnellisuus - niihin kaikkiin sopii. Ihan kuten tasapainossakin voi olla lukemattomilla eri tavoilla. Silti taspainossa oleminen istuen, yhdellä jalalla, kävellessä tai käsiseisonnassa tuntuu ihan erilaiselta. Silti tasapainossa oleminen -ja taspainon menettäminen - on niissä kaikissa samaa. Tasapainon käsitteen hahmottaminen kuitenkin tarkentuu, kun tarkastelemme kaikkie eri taspainossa olemisen ilmentymiä. (Taspaino tässä motorisenä käsitteenä, mutta toisaalta siksi, että onnellisuus mielestäni on paljolti tasapainoa.)

Juuri onnen kaltaisista täysin subjektiivisista, mutta silti kaikille yhteisistä ja itse koetuista asioista on erinomaisen tärkeää keskustella. Taide kautta aikojen on aina käsitellyt juuri tällaisia asioita. Näistä ihmiset juttelee koko ajan keskenään. Sehän vasta olisi vaarallista, että onnellisuuden kaltaiset kaikille ihmisille yhteiset kokemukset puheenaiheina hylättäisiin. Että puhuttais vain faktoista, konkreettisista esineistä tai teoreettisista kokemusmaailmamme ulkopuolisista jutuista. Millä ilveellä sitä edes toteuttaisi sitä sun peräänkuuluttamaasi omien tunteiden viitoittamaa parempaa elämää ja siihen vaadittavia muutoksia, jos toteaisimme onnellisuuden kaltaiset asiat keskustelukelvottomiksi? Parempi olla kysymättä omalta lapselta, onko hänellä hyvä olla, koska hyvä olo on liian subjektiivisesti määrittyvää, joten et voi ymmärtää vastauksen merkitystä? Tällaisillako eväillä aiot pyrkiä kohti kasvatusta, joka takaa hyvä tunnetaidot?

Mitenkään pysyvämmin siis, vaan on sitä mikä tunnetila mahtaa kulloinkin olla vallalla, Aelitan mallin mukaan.

Tästä saa (ja ehkä aiemmasta keskustelusta myös) kuvan, että kulloinkin on päällä vain yksi tunne, vaikka oikeasti meissä aaltoilee jatkuvasti useita ja monesti ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia. Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.
[/quote]

Aa. Minusta sinä kyllä mindfulnessissa kovasti vastustit sitä tarkkailua, jolla niiden päällimmäisen takana piilottelevienkin tunteiden havaitseminen mahdollistuisi. Sun mukaan piti kiinnittyä (olla tunteen vallassa) siihen tunteeseen, joka vahvimpana hanakasti ohjaa toimintaa. Sitä ei saanut ohittaa tai odottaa sen hiljentymistä. Siinä piti olla jotenkin automaattisesti ohjeet kohti tarpeellisia muutoksia. Ainakin, jos on normaali ja terve, niin tunteiden tasojen piti ihan itsekseen olla juuri oikeita. Luulis, että se tarkoittaa voimakkaimman tunteen mukaan toimimista, ei niiden heikkojen ja vaikeasti havaittavien tunteiden mukaan kulkemista. Erityisen voimallisesti vastustit siitä voimakkaimmasta tunteesta etääntymistä - kohti heikommin tuntuvia. Yhtään sinua ei kiinnostanut mindfulnessin ajatus siitä, että rauhoittuminen kuulostelemaan ja hetkeksi pidättäytyminen tunteen mukaan välittömästi toimimisesta, voisi antaa niiden heikompien signaalien kuulostelemiselle tilaa. Päinvastoin korostit sitä, että tunteet ovat oikeita ja oikean tasoisia, joten mitä ilmeisimmin mielestäsi tunteen voimakkuudesta saa toiminnalle tärkeysjärjestyksen. Ilmeisesti sinun käsityksesi mukaan toiminnan ohjaaminen voimakkaimpien tunnesignaalien mukaan, johtaa lopulta kaikkien tunteiden havaitsemiseen. Oma arkikokemukseni ei kyllä tätä tue, mutta mä nyt olenkin väärässä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 23.09.2016, 12:05:17

Tästä saa (ja ehkä aiemmasta keskustelusta myös) kuvan, että kulloinkin on päällä vain yksi tunne, vaikka oikeasti meissä aaltoilee jatkuvasti useita ja monesti ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia. Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Olemassaolon tunne (tajunnallisuus) on toki aina päällä, ellei nukuta syvässä unessa, silloin sekin taitaa olla "hukassa.

Tunteitansa ei myös tarvitse mitenkään vahtia, mikä se olisikaan, joka niitä vahtisi, tunne sekin.
Kontrollointikin on tunteellista. Eikä myöskään ole tarpeellista olla tietoinen jokaisesta pienestä tunteen häivähdyksestä, riittää kun ymmärretään se mekanismi miten tunteita ilmenee.

Tunteet ovat fyysisiä prosesseja ja ne toimivat yhteydessä tietenkin jatkuvasti kehon ja mielen toiminta ei ole erillistä.
Ajateltaessa jotain liittyy siihen aina tunteita, jos vaikka odottaa jotain on jännityksen tunne ja asian mentyä helpotuksen tunne ja niin edelleen.

Otammehan tunteita jatkuvasti huomioon tiedostamatta kuitenkaan sen kummemmin jo se on huomioon ottamista, kun tunnemme elävämme.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: drontti - pe 23.09.2016, 12:09:31
Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Voihan elämänsä niinkin käyttää, että tarkkailee kaiken aikaa tunteitansa, jottei pienin ja hetkellisinkään jäisi huomaamatta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 12:16:22
Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Voihan elämänsä niinkin käyttää, että tarkkailee kaiken aikaa tunteitansa, jottei pienin ja hetkellisinkään jäisi huomaamatta.

Ei niitä tarvitse varta vasten tarkkailla, tarkoitin että pitää olla tarkkana, jotta ei tule asettaneeksi esteitä niille tunteille.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - pe 23.09.2016, 13:05:43
Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Voihan elämänsä niinkin käyttää, että tarkkailee kaiken aikaa tunteitansa, jottei pienin ja hetkellisinkään jäisi huomaamatta.

Ei niitä tarvitse varta vasten tarkkailla, tarkoitin että pitää olla tarkkana, jotta ei tule asettaneeksi esteitä niille tunteille.

Niin kyllähän sitä tiedostamista tarvitaan (on hyvä tiedostaa, silloin voi sen ymmärtää ja toimiakin kuten kulloinkin on hyvä)

Hermoston toiminta on jo tuntemista ja siihen liittyy hormonaaliset toiminnat, kuten esim, ardenaali jonka selvästi havaitsee sydämen sykkeen kiihtymisenä ja paljon muitakin vastaavia välittäjäaineita joista toiset estävät ja toiset lisäävät hermoston toimintaa.
Ne säätömekanismit ovat tietenkin arkiajattelun ulottumattomissa ja oleellista on vain omissa tunnetiloissaan olevan ymmärtää, ettei se ihmismieli (ajatus) ole varsinainen toimija joka kykenisi päättämään miten tuntee.
Mutta sen avulla huomataan ja myös selitetään joka sekin lienee tarpeellinen toiminta.

Tunnetila silloin, kun se on kovin häiritsevä vaatii oman huomionsa ja siitä "rauhoittuminen on helpompaa, jos kykenee "sanomaan itselleen, että se on kehon toimintaa ja mielen ajatuksen ei tarvitse siihen osallistua, kun voi olla myös valikoimaton tarkkailija, eli ajatus voi tarkata myös osallistumatta tunteellisesti, kuten vain todeta, "olen vihainen ja jättää siihen, muuten se ajattelu vain siirtyy kiihdyttämään prosessia, kuten uskonkiihkoinen pappi saarnatessaan pelastusta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 13:16:04
Vahvin tunne määrää suhtautumisen tilanteeseen mutta se ei poista niitä muita tunteita ja pitää olla tarkkana, ettei mikään tunne jää ottamatta huomioon.

Voihan elämänsä niinkin käyttää, että tarkkailee kaiken aikaa tunteitansa, jottei pienin ja hetkellisinkään jäisi huomaamatta.

Ei niitä tarvitse varta vasten tarkkailla, tarkoitin että pitää olla tarkkana, jotta ei tule asettaneeksi esteitä niille tunteille.
Miten tämä tarkkana olo tapahtuu? Entäs, jos on taipumusta jättää jotakin tunteita huomaamatta ja asettaa niille esteitä? Miten oppisi silloin ne huomaamaan?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 15:09:32
Lainaus
Ei niitä tarvitse varta vasten tarkkailla, tarkoitin että pitää olla tarkkana, jotta ei tule asettaneeksi esteitä niille tunteille.
Miten tämä tarkkana olo tapahtuu? Entäs, jos on taipumusta jättää jotakin tunteita huomaamatta ja asettaa niille esteitä? Miten oppisi silloin ne huomaamaan?

Siten että jos on omaksunut mielipiteen, että jotkut ajatukset ja tunteet ovat häiriöksi ja haitallisia, kannattaa vaihtaa mielipidettä. Siten, jos mieleen tulee mitä tahansa tunteita ja ajatuksia, menee niitä kohti, on kiinnostunut niistä, reagoi niihin, eikä mene pois päin tai yritä keskittyä johonkin muuhun.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 17:00:35

Ei niitä tarvitse varta vasten tarkkailla, tarkoitin että pitää olla tarkkana, jotta ei tule asettaneeksi esteitä niille tunteille.
Miten tämä tarkkana olo tapahtuu? Entäs, jos on taipumusta jättää jotakin tunteita huomaamatta ja asettaa niille esteitä? Miten oppisi silloin ne huomaamaan?

Siten että jos on omaksunut mielipiteen, että jotkut ajatukset ja tunteet ovat häiriöksi ja haitallisia, kannattaa vaihtaa mielipidettä. Siten, jos mieleen tulee mitä tahansa tunteita ja ajatuksia, menee niitä kohti, on kiinnostunut niistä, reagoi niihin, eikä mene pois päin tai yritä keskittyä johonkin muuhun.
[/quote]

Mutta miten voi tietää dissaavansa tunteita tai ajatuksia, joita ei tiedä tuntevansa ja ajattelevansa? Kun just taisit komentaa tarkkailemaan niitä vaikeastikin havaittavia. Miten se temppu tehdään? Miten voi havaita, jos on vaikeeta havaita? Miten voi ajatella niiden havaitsematta jääneiden olevan sallittuja, jos ei tiedä sellaisi tunteita ja ajatuksi omaavansakaan? Sekään mulle ei tuosta nyt selviä, miten ne muuta hentoisemmat tunteet vois havaita, jos on yksi oikein voimakas ja kaiken muun alleen peittävä tunne? Eikä ne muut tule mieleen olleenkaan havaittavina, kun se yks vie väkisin kaiken huomion. Onko tuo kohti meneminen ja reagoiminen sitä, että jos on niin vihainen, että haluaa lyödä toista, niin sitten "menee kohti tuota tunnetta ja reagoi siihen" eli lyö? Vai mitä se kohti meneminen ja reagoiminen on?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 17:18:12

Siten että jos on omaksunut mielipiteen, että jotkut ajatukset ja tunteet ovat häiriöksi ja haitallisia, kannattaa vaihtaa mielipidettä. Siten, jos mieleen tulee mitä tahansa tunteita ja ajatuksia, menee niitä kohti, on kiinnostunut niistä, reagoi niihin, eikä mene pois päin tai yritä keskittyä johonkin muuhun.

Mutta miten voi tietää dissaavansa tunteita tai ajatuksia, joita ei tiedä tuntevansa ja ajattelevansa?

Siitä että olet sitä mieltä, että jotkut tunteet ja ajatukset ovat häiritseviä ja haitallisia.

Kun just taisit komentaa tarkkailemaan niitä vaikeastikin havaittavia. Miten se temppu tehdään? Miten voi havaita, jos on vaikeeta havaita? Miten voi ajatella niiden havaitsematta jääneiden olevan sallittuja, jos ei tiedä sellaisi tunteita ja ajatuksi omaavansakaan?

Riittää tosiaan, että ei estä niitä pyörimästä mielessä eikä yritä päästä niistä eroon.

Sekään mulle ei tuosta nyt selviä, miten ne muuta hentoisemmat tunteet vois havaita, jos on yksi oikein voimakas ja kaiken muun alleen peittävä tunne?

Ihan samoin kuin voimakas näköaistimus ei peitä alleen kuuloaistimusta. Ei tunteet peitä toisiaan alleen, kyllä mielessä voi olla useampia ajatuksia ja tunteita yhtä aikaa.

Eikä ne muut tule mieleen olleenkaan havaittavina, kun se yks vie väkisin kaiken huomion. Onko tuo kohti meneminen ja reagoiminen sitä, että jos on niin vihainen, että haluaa lyödä toista, niin sitten "menee kohti tuota tunnetta ja reagoi siihen" eli lyö? Vai mitä se kohti meneminen ja reagoiminen on?

Ääritilanteessa kyllä. Jos esim. sinua yritetään ryöstää tai kidnapata, olet luultavasti pelon ja vihan vallassa ja ne tunteet antavat sinulle voimaa taistella vastaan ja lyödä uhkaajia. Useimmiten tunteeseen reagointi on jotain kehollista, vartalon jännittyminen tai vapautuminen, jokin ele, ilme ja äänensävy, jonkin asian sanominen tai huudahtaminen ääneen, hymyileminen, itkeminen, nauraminen, kiroaminen, halaaminen, käpertyminen, poistuminen jne. jne.

Tunteisiin reagoiminen on varsinkin Suomessa aivan liian harvinaista. Dissosiointitaipumus on aivan liian yleistä, ja sitten sitä yritetään vielä lisätä kaiken maailman mindfulnesseilla, jotka kehottaa ihmisiä tarkkailemaan tunteitaan etäältä ja olemaan reagoimatta niihin.

Ei muuten ihme, että alkoholi maistuu suomalaisille, se kun poistaa esteitä juuri tunteiden ja reagoinnin välistä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 18:05:02

Siten että jos on omaksunut mielipiteen, että jotkut ajatukset ja tunteet ovat häiriöksi ja haitallisia, kannattaa vaihtaa mielipidettä. Siten, jos mieleen tulee mitä tahansa tunteita ja ajatuksia, menee niitä kohti, on kiinnostunut niistä, reagoi niihin, eikä mene pois päin tai yritä keskittyä johonkin muuhun.

Mutta miten voi tietää dissaavansa tunteita tai ajatuksia, joita ei tiedä tuntevansa ja ajattelevansa?

Siitä että olet sitä mieltä, että jotkut tunteet ja ajatukset ovat häiritseviä ja haitallisia.

Entäs, jos ei ole sitä mieltä, mutta siltikään ei tunnista kaikkia tunteitaan helposti?

Kun just taisit komentaa tarkkailemaan niitä vaikeastikin havaittavia. Miten se temppu tehdään? Miten voi havaita, jos on vaikeeta havaita? Miten voi ajatella niiden havaitsematta jääneiden olevan sallittuja, jos ei tiedä sellaisi tunteita ja ajatuksi omaavansakaan?

Riittää tosiaan, että ei estä niitä pyörimästä mielessä eikä yritä päästä niistä eroon.[/quote]

Öö..tota...mä en usko sua. Olsiko sulla jotain vaikkapa lähdettä tällaiselle uskomukselle? Onko joku kokeellisesti tutkinut tätä tai onko tästä edes olemassa jokin teoria? Vai pitäiskö meidän vain luottaa siihen, että näin on, koska sä niin väität?

Sekään mulle ei tuosta nyt selviä, miten ne muuta hentoisemmat tunteet vois havaita, jos on yksi oikein voimakas ja kaiken muun alleen peittävä tunne?

Ihan samoin kuin voimakas näköaistimus ei peitä alleen kuuloaistimusta. Ei tunteet peitä toisiaan alleen, kyllä mielessä voi olla useampia ajatuksia ja tunteita yhtä aikaa.[/quote]

Itse asiassa peittää. Ihminen on aika voimakkaasti näkemiseen suuntautunut. Lisäksi meillä on taipumus ohittaa moniakin aistimuksiamme. Se tapahtuu tiedostamattamme. Kaikki myös voi itse kokeilla, kuinka paljon paremmin kuulee pieniäkin ääniä, kun sulkee silmänsä ja keskittyy pelkkään kuuntelemiseen. Siksi jotkut haluaa kuunnella musiikkiakin nimenomaan silmät suljettuina. Jotta keskittyminen pelkkiin kuultuihin asioihin olisi helpompaa. Tietenkin me kuulemme voimakkaat äänet myös silmät auki. Mutta nythän olikin kyse niistä vaimeista äänistä / tunteista. Niistä, jotka olemme taipuvaisia ohittamaan, koska ne ovat niin hentoja ja hiljaisia.

Eikä ne muut tule mieleen olleenkaan havaittavina, kun se yks vie väkisin kaiken huomion. Onko tuo kohti meneminen ja reagoiminen sitä, että jos on niin vihainen, että haluaa lyödä toista, niin sitten "menee kohti tuota tunnetta ja reagoi siihen" eli lyö? Vai mitä se kohti meneminen ja reagoiminen on?

Ääritilanteessa kyllä. Jos esim. sinua yritetään ryöstää tai kidnapata, olet luultavasti pelon ja vihan vallassa ja ne tunteet antavat sinulle voimaa taistella vastaan ja lyödä uhkaajia. Useimmiten tunteeseen reagointi on jotain kehollista, vartalon jännittyminen tai vapautuminen, jokin ele, ilme ja äänensävy, jonkin asian sanominen tai huudahtaminen ääneen, hymyileminen, itkeminen, nauraminen, kiroaminen, halaaminen, käpertyminen, poistuminen jne. jne. [/quote]

Itse asiassa vain osa meistä on taipuvainen reagoimaan tappelemalla vastaan. Todella monille se luontainen reaktio on lamaantuminen. Toimintakyvyn menetys ennemmin kuin toimntakyvyn kasvaminen. Eikä etukäteen ole tietoa, kumpaan ryhmään sattuu kuulumaan.

Mutta - nyt olikin kyse tilanteista, joissa ei uhkaa ole, eikä oikeutta lyömiseenkään ole. Muuten vain pännii niin perhanasti. Vaikkapa silleen kuin pänni sitä SVL:laista tai sitä pyöräilijää kuritanutta tai kuten pännii joskus pikkulapsia, jotka lyö kaveriaan lapiolla päähän. Aggressio ei aina tule sopivan tasoisena, vaan ehdottaa ylimitoitettua reaktiota. Joskus taas väärää, kuten lamaantumista uhan edessä. Aikoinaanhan joskus kävi oikeudessa niin, että raiskauksesta ei tuomittu, jos uhri ei tehnyt vastarintaa. Näin, vaikka kyse oli siitä, ettei siihen kyennyt, vaan toimintakyky lamaantui. Kuten joillakin eläimillä, jotka "leikkivät kuollutta". Kaiketi jotain samaa perua tuossakin reagoinnin tavassa, vaikkei se ehkä olis ollut uhrille se edullisin  - tai sitten olikin ja säästi isommilta vammoilta.

Lainaus
Tunteisiin reagoiminen on varsinkin Suomessa aivan liian harvinaista. Dissosiointitaipumus on aivan liian yleistä, ja sitten sitä yritetään vielä lisätä kaiken maailman mindfulnesseilla, jotka kehottaa ihmisiä tarkkailemaan tunteitaan etäältä ja olemaan reagoimatta niihin.

Niin siis sähän olet ymmärtänyt tän mindfulnessin ihan väärin, mutta mitä siitä. Olkiukkoja on niiin kivaa pieksää.

Lainaus
Ei muuten ihme, että alkoholi maistuu suomalaisille, se kun poistaa esteitä juuri tunteiden ja reagoinnin välistä.

Joo on se jännää, että mua koulutettiin esiintyjäksi erittäinkin samantapaisin harjoituksin, joita mindfulnessiksi nyt kutsutaan. Tavoitteena oli - hyvä kehontuntemus ja hyvät tunnetaidot, jotta saisi esiintymiseensä tarkkaa ja vaikuttavaa ilmaisua. Kyllä meistä tuli vallan hyviä esiintyjiä, ei tunteenilmaisussa arkoja olleskaan. Päinvastoin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 18:34:55
Lainaus
Siitä että olet sitä mieltä, että jotkut tunteet ja ajatukset ovat häiritseviä ja haitallisia.

Entäs, jos ei ole sitä mieltä, mutta siltikään ei tunnista kaikkia tunteitaan helposti?

Kannattaa yrittää reagoida herkemmin ja nopeammin niin ne tuntemukset tulevat selvemmiksi. Jos taas ei koe tuntevansa jotain, niin voi olettaa, ettei tunnekaan.

Lainaus
Riittää tosiaan, että ei estä niitä pyörimästä mielessä eikä yritä päästä niistä eroon.

Öö..tota...mä en usko sua. Olsiko sulla jotain vaikkapa lähdettä tällaiselle uskomukselle? Onko joku kokeellisesti tutkinut tätä tai onko tästä edes olemassa jokin teoria? Vai pitäiskö meidän vain luottaa siihen, että näin on, koska sä niin väität?

Ei kannata uskoa, jos ei tunnu siltä. :)

Itse asiassa peittää. Ihminen on aika voimakkaasti näkemiseen suuntautunut. Lisäksi meillä on taipumus ohittaa moniakin aistimuksiamme. Se tapahtuu tiedostamattamme. Kaikki myös voi itse kokeilla, kuinka paljon paremmin kuulee pieniäkin ääniä, kun sulkee silmänsä ja keskittyy pelkkään kuuntelemiseen. Siksi jotkut haluaa kuunnella musiikkiakin nimenomaan silmät suljettuina. Jotta keskittyminen pelkkiin kuultuihin asioihin olisi helpompaa. Tietenkin me kuulemme voimakkaat äänet myös silmät auki. Mutta nythän olikin kyse niistä vaimeista äänistä / tunteista. Niistä, jotka olemme taipuvaisia ohittamaan, koska ne ovat niin hentoja ja hiljaisia.

Ei ole tarkoitus tunnistaa ja tiedostaa kaikkea mahdollista, kunhan ei estä mitään eli on avoin kaikkea kohtaan, mitä omassa mielessä pyörii. Tässäkään ei kannata yrittää liikaa.


Itse asiassa vain osa meistä on taipuvainen reagoimaan tappelemalla vastaan. Todella monille se luontainen reaktio on lamaantuminen. Toimintakyvyn menetys ennemmin kuin toimntakyvyn kasvaminen. Eikä etukäteen ole tietoa, kumpaan ryhmään sattuu kuulumaan.

Itse puhuit lyömisestä, joten vastasin siihen. Lisäksi kerroin liudan muita reaktiotapoja.


Lainaus
Tunteisiin reagoiminen on varsinkin Suomessa aivan liian harvinaista. Dissosiointitaipumus on aivan liian yleistä, ja sitten sitä yritetään vielä lisätä kaiken maailman mindfulnesseilla, jotka kehottaa ihmisiä tarkkailemaan tunteitaan etäältä ja olemaan reagoimatta niihin.

Niin siis sähän olet ymmärtänyt tän mindfulnessin ihan väärin, mutta mitä siitä. Olkiukkoja on niiin kivaa pieksää.

Kyllä ne mindfulness-sivustot kehottaa olemaan reagoimatta tunteisiin ja vain tarkkailemaan niitä. Ja harjoitetaan suorastaan manipuloimaan tunteitaan ja ajatuksiaan. 

Joo on se jännää, että mua koulutettiin esiintyjäksi erittäinkin samantapaisin harjoituksin, joita mindfulnessiksi nyt kutsutaan. Tavoitteena oli - hyvä kehontuntemus ja hyvät tunnetaidot, jotta saisi esiintymiseensä tarkkaa ja vaikuttavaa ilmaisua. Kyllä meistä tuli vallan hyviä esiintyjiä, ei tunteenilmaisussa arkoja olleskaan. Päinvastoin.

Niin, joidenkin mielestä hyvät tunnetaidot tarkoittavat juuri sitä, että ei reagoida negatiivisiin tunteisiin ja tarkkaillaan niitä etäältä. Ja esiintyjien ja näyttelijöiden toki kannattaakin osata tunteidensa manipulointia mutta elämässä se on yleensä huono taito.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 23.09.2016, 18:55:19

Niin, joidenkin mielestä hyvät tunnetaidot tarkoittavat juuri sitä, että ei reagoida negatiivisiin tunteisiin ja tarkkaillaan niitä etäältä. Ja esiintyjien ja näyttelijöiden toki kannattaakin osata tunteidensa manipulointia mutta elämässä se on yleensä huono taito.

Listaan voisi lisätä myös mm. poliisit, pelastustehtävissä olevat, kirurgit, poliitikot..isät ja äidit?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 19:10:27

Niin, joidenkin mielestä hyvät tunnetaidot tarkoittavat juuri sitä, että ei reagoida negatiivisiin tunteisiin ja tarkkaillaan niitä etäältä. Ja esiintyjien ja näyttelijöiden toki kannattaakin osata tunteidensa manipulointia mutta elämässä se on yleensä huono taito.

Listaan voisi lisätä myös mm. poliisit, pelastustehtävissä olevat, kirurgit, poliitikot..isät ja äidit?

Kyllä paitsi isät ja äidit...

Vanhemmuudessa dissosioivuudesta on toki hyötyä mutta myös haittaa. Pikkulasten kanssa joutuu kohtaamaan niin paljon itseen, omaan historiaan ja tulevaisuuteen liittyviä tunteita, turhautumista, pettymyksiä, avuttomuutta, uupumusta ym. että ongelmia tulee varmasti, jos niihin ei reagoi. Juju on reagoida niihin kaikkiin mahdollisimman herkästi, nopeasti ja matalalla kynnyksellä, jotta mitään ei pääse kasautumaan vaan tunteet soljuvat sujuvasti.

Työhommissa dissosioivuus on selkeästi etu eikä se ole niin vaarallista, jos sitä samaa ei harrasta siviilissäkin. Moni on sanonut, että siksi suomalaiset ovat hyviä esim. itämaisissa kamppailulajeissa, joissa on tiukka vyöhierarkia ja tavoitteena on mielenhallinta. Siellä menestyy erityisesti ne, jotka osaavat olla välittämättä tunteistaan.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 23.09.2016, 19:17:17

Niin, joidenkin mielestä hyvät tunnetaidot tarkoittavat juuri sitä, että ei reagoida negatiivisiin tunteisiin ja tarkkaillaan niitä etäältä. Ja esiintyjien ja näyttelijöiden toki kannattaakin osata tunteidensa manipulointia mutta elämässä se on yleensä huono taito.

Listaan voisi lisätä myös mm. poliisit, pelastustehtävissä olevat, kirurgit, poliitikot..isät ja äidit?

Kyllä paitsi isät ja äidit...

Vanhemmuudessa dissosioivuudesta on toki hyötyä mutta myös haittaa. Pikkulasten kanssa joutuu kohtaamaan niin paljon itseen, omaan historiaan ja tulevaisuuteen liittyviä tunteita, turhautumista, pettymyksiä, avuttomuutta, uupumusta ym. että ongelmia tulee varmasti, jos niihin ei reagoi. Juju on reagoida niihin kaikkiin mahdollisimman herkästi, nopeasti ja matalalla kynnyksellä, jotta mitään ei pääse kasautumaan vaan tunteet soljuvat sujuvasti.

Työhommissa dissosioivuus on selkeästi etu eikä se ole niin vaarallista, jos sitä samaa ei harrasta siviilissäkin. Moni on sanonut, että siksi suomalaiset ovat hyviä esim. itämaisissa kamppailulajeissa, joissa on tiukka vyöhierarkia ja tavoitteena on mielenhallinta. Siellä menestyy erityisesti ne, jotka osaavat olla välittämättä tunteistaan.

Eli voisiko olla niin, että taito on ihan yleishyödyllinen, mutta vain jos on myös taito nähdä milloin sitä kannattaa käyttää?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 19:39:48

Vanhemmuudessa dissosioivuudesta on toki hyötyä mutta myös haittaa. Pikkulasten kanssa joutuu kohtaamaan niin paljon itseen, omaan historiaan ja tulevaisuuteen liittyviä tunteita, turhautumista, pettymyksiä, avuttomuutta, uupumusta ym. että ongelmia tulee varmasti, jos niihin ei reagoi. Juju on reagoida niihin kaikkiin mahdollisimman herkästi, nopeasti ja matalalla kynnyksellä, jotta mitään ei pääse kasautumaan vaan tunteet soljuvat sujuvasti.

Työhommissa dissosioivuus on selkeästi etu eikä se ole niin vaarallista, jos sitä samaa ei harrasta siviilissäkin. Moni on sanonut, että siksi suomalaiset ovat hyviä esim. itämaisissa kamppailulajeissa, joissa on tiukka vyöhierarkia ja tavoitteena on mielenhallinta. Siellä menestyy erityisesti ne, jotka osaavat olla välittämättä tunteistaan.

Eli voisiko olla niin, että taito on ihan yleishyödyllinen, mutta vain jos on myös taito nähdä milloin sitä kannattaa käyttää?
[/quote]


Siis yksittäisen hetkellisen tunteen tukahduttaminen on hyödyllinen taito mutta se on eri asia kuin se mitä mindfulnessissa harjoitellaan. Siinä kun nimenomaan ei pitäisi tukahduttaa mitään. Hetkellisen tunteen tukahduttaminen (kun vaikka oma lapsi on joutunut sairaalaan) on suhteellisen harmitonta, koska normaali terve ihminen ei pysty tukahduttamaan tunteitaan kovin pitkään, mikä on hyvä asia, ja ei toivottavasti yritäkään. Silloin ei ole kyse varsinaisesta dissosiaatiosta, ihminen ei erota tunteitaan itsestään eikä tarkkaile niitä vaan painaa ne vain hetkeksi väkivalloin pinnan alle. Sellaisessa tilanteessa ihminen on paineessa, ikään kuin hengitystä pidättäessä, mikä muistuttaa siitä että tilanne ei saa kestää pitkään.

Mutta ongelma on, jos siitä tekee harrastuksen, elämäntavan tai ideologian, kuten mindfulnessissa ja meditaatiossa, jossa tietyt ajatukset ja tunteet tuomitaan häiritseviksi ja pyritään korvaamaan ne hengitykseen keskittymisellä tms.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 19:51:37
Lainaus
Siitä että olet sitä mieltä, että jotkut tunteet ja ajatukset ovat häiritseviä ja haitallisia.

Entäs, jos ei ole sitä mieltä, mutta siltikään ei tunnista kaikkia tunteitaan helposti?

Kannattaa yrittää reagoida herkemmin ja nopeammin niin ne tuntemukset tulevat selvemmiksi. Jos taas ei koe tuntevansa jotain, niin voi olettaa, ettei tunnekaan.

Niin. Miten se koettaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Ei muuten voi olettaa. Itsekin todistat sitä vastaan, väittämälöä, että voi vieraantua tunteistaan. Silloin niitä ei tunne siten, kun esitätä. Vai mikä tää juttu on, jonka pelkäät tapahtuvan? Ihanko kokonaan tunteet kuolee, eikä niitä tosiaan enää ole, jos harrastaa minfulnessia? Voiko ne jotenkin palauttaa vai onko tilanne toivoton?

Lainaus
Riittää tosiaan, että ei estä niitä pyörimästä mielessä eikä yritä päästä niistä eroon.

Öö..tota...mä en usko sua. Olsiko sulla jotain vaikkapa lähdettä tällaiselle uskomukselle? Onko joku kokeellisesti tutkinut tätä tai onko tästä edes olemassa jokin teoria? Vai pitäiskö meidän vain luottaa siihen, että näin on, koska sä niin väität?

Ei kannata uskoa, jos ei tunnu siltä. :)[/quote]

Niin. Mutta tietenkään sulla siis ei ole mitään lähdettä.

Itse asiassa peittää. Ihminen on aika voimakkaasti näkemiseen suuntautunut. Lisäksi meillä on taipumus ohittaa moniakin aistimuksiamme. Se tapahtuu tiedostamattamme. Kaikki myös voi itse kokeilla, kuinka paljon paremmin kuulee pieniäkin ääniä, kun sulkee silmänsä ja keskittyy pelkkään kuuntelemiseen. Siksi jotkut haluaa kuunnella musiikkiakin nimenomaan silmät suljettuina. Jotta keskittyminen pelkkiin kuultuihin asioihin olisi helpompaa. Tietenkin me kuulemme voimakkaat äänet myös silmät auki. Mutta nythän olikin kyse niistä vaimeista äänistä / tunteista. Niistä, jotka olemme taipuvaisia ohittamaan, koska ne ovat niin hentoja ja hiljaisia.

Ei ole tarkoitus tunnistaa ja tiedostaa kaikkea mahdollista, kunhan ei estä mitään eli on avoin kaikkea kohtaan, mitä omassa mielessä pyörii. Tässäkään ei kannata yrittää liikaa.[/quote]

Aha. Miten pystyy olemaan estämättä? Ihan vain kunhan päättää? Jopas on heleppoa. Toivottavasti et aloita uraa terapeuttina.


Itse asiassa vain osa meistä on taipuvainen reagoimaan tappelemalla vastaan. Todella monille se luontainen reaktio on lamaantuminen. Toimintakyvyn menetys ennemmin kuin toimntakyvyn kasvaminen. Eikä etukäteen ole tietoa, kumpaan ryhmään sattuu kuulumaan.

Itse puhuit lyömisestä, joten vastasin siihen. Lisäksi kerroin liudan muita reaktiotapoja.[/quote]

Niin. Puhuin lyömisestä, joka ei ole aina hyvä tapa reagoida. Monasti se on lainvastainen. Mutta siis sinusta lapset saa lyödä toisiaan ja on vain kivaa, kun ovat niin tunteikkaita? Vai väitätkö, että ihmiset haluaa lyödä toisiaan vain, kun uhka on siihen oikeuttava? Mistäköhän se uhka syntyy?


Lainaus
Tunteisiin reagoiminen on varsinkin Suomessa aivan liian harvinaista. Dissosiointitaipumus on aivan liian yleistä, ja sitten sitä yritetään vielä lisätä kaiken maailman mindfulnesseilla, jotka kehottaa ihmisiä tarkkailemaan tunteitaan etäältä ja olemaan reagoimatta niihin.

Niin siis sähän olet ymmärtänyt tän mindfulnessin ihan väärin, mutta mitä siitä. Olkiukkoja on niiin kivaa pieksää.

Kyllä ne mindfulness-sivustot kehottaa olemaan reagoimatta tunteisiin ja vain tarkkailemaan niitä. Ja harjoitetaan suorastaan manipuloimaan tunteitaan ja ajatuksiaan.  [/quote]

Olet ymmärtänyt asian väärin. Erotatko toisistaan harjoitukset ja meditatiivisen tuokion ja arkielämän? Vai pelkäätkö, että jos menee joogaamaan, alkaa normaalistikin kadulla kuljeskella alas katsovan koiran asanassa?

Joo on se jännää, että mua koulutettiin esiintyjäksi erittäinkin samantapaisin harjoituksin, joita mindfulnessiksi nyt kutsutaan. Tavoitteena oli - hyvä kehontuntemus ja hyvät tunnetaidot, jotta saisi esiintymiseensä tarkkaa ja vaikuttavaa ilmaisua. Kyllä meistä tuli vallan hyviä esiintyjiä, ei tunteenilmaisussa arkoja olleskaan. Päinvastoin.

Niin, joidenkin mielestä hyvät tunnetaidot tarkoittavat juuri sitä, että ei reagoida negatiivisiin tunteisiin ja tarkkaillaan niitä etäältä. Ja esiintyjien ja näyttelijöiden toki kannattaakin osata tunteidensa manipulointia mutta elämässä se on yleensä huono taito.
[/quote]

Etpä taida esiintymisestäkään tietää tuon taivaallista. Eivät näyttelijät "manipuloi tunteitaan". Oletkos nyt aivan varma, että "nuo jotkut" ovat mindfulnes- ohjaajia ja harrastajia? Mutta kylläkin saattais olla sen verran tunteiden hallinta hallussa, ettei ryhdy lainvastaisesti aggressioitaan ilmentämään. Se ikäänkuin on lain mukainen velvoitteemme. Olis myös aikasen kiva, jos vaikkapa asiakaspalvelija ei sysäis vitutuksiaan asiakkaiden niskaan. Se vähän saattais olla työnantajan asettama velvoitekin. Mutta hei - voisinhan mäkin kurmuuttaa kiukuspäissäni niitä pikku oppilaitani. Silleen vaan, kun pännii se, että ovat - niin lapsia. Tai antaa niiden vapaasti tapella keskenään, jos sille päälle sttuvat. Etten vain mene heidän tunneilmaisuaan rajoittamaan.

Mutta on se kumma, kun mä en etsimälläkään löydä mindfulnessista mitää negatiivisten tunteiden kieltämisen ideaa. Mutta se kyllä opettaa, miten ne eivät valloita koko tunne-elämää ja hautaa kaikkia muita tunteita alleen. Olethan tietoinen siitä, että mm. usein ehdotettu aggressioiden purkaminen (aggressiota ilmaisemalla) ei todellosuudessa vähennä aggressiota, vaan lisää? Tämä väärä ajatus kyllä on ikivanha ja peräisin jo antiikista, missä ajateltiin tarvittavan katharsis. Harmi vain, ettei se ole totta.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 20:13:33

Vanhemmuudessa dissosioivuudesta on toki hyötyä mutta myös haittaa. Pikkulasten kanssa joutuu kohtaamaan niin paljon itseen, omaan historiaan ja tulevaisuuteen liittyviä tunteita, turhautumista, pettymyksiä, avuttomuutta, uupumusta ym. että ongelmia tulee varmasti, jos niihin ei reagoi. Juju on reagoida niihin kaikkiin mahdollisimman herkästi, nopeasti ja matalalla kynnyksellä, jotta mitään ei pääse kasautumaan vaan tunteet soljuvat sujuvasti.

Työhommissa dissosioivuus on selkeästi etu eikä se ole niin vaarallista, jos sitä samaa ei harrasta siviilissäkin. Moni on sanonut, että siksi suomalaiset ovat hyviä esim. itämaisissa kamppailulajeissa, joissa on tiukka vyöhierarkia ja tavoitteena on mielenhallinta. Siellä menestyy erityisesti ne, jotka osaavat olla välittämättä tunteistaan.

Eli voisiko olla niin, että taito on ihan yleishyödyllinen, mutta vain jos on myös taito nähdä milloin sitä kannattaa käyttää?


Siis yksittäisen hetkellisen tunteen tukahduttaminen on hyödyllinen taito mutta se on eri asia kuin se mitä mindfulnessissa harjoitellaan.[/quote]

Mä en löydä mistään tukea väitteellesi, että Mindfulnes kehottaisia lamauttamaan negatiiviset tunteet. Väitän, että olet nyt vain ymmärtänyt asian täysin väärin.

Lainaus

 Siinä kun nimenomaan ei pitäisi tukahduttaa mitään. Hetkellisen tunteen tukahduttaminen (kun vaikka oma lapsi on joutunut sairaalaan) on suhteellisen harmitonta, koska normaali terve ihminen ei pysty tukahduttamaan tunteitaan kovin pitkään, mikä on hyvä asia, ja ei toivottavasti yritäkään. Silloin ei ole kyse varsinaisesta dissosiaatiosta, ihminen ei erota tunteitaan itsestään eikä tarkkaile niitä vaan painaa ne vain hetkeksi väkivalloin pinnan alle. Sellaisessa tilanteessa ihminen on paineessa, ikään kuin hengitystä pidättäessä, mikä muistuttaa siitä että tilanne ei saa kestää pitkään.

Ei mindfulnes tavoittele mitään dissosiaatiota. Olet nyt vain olkiukon siitä rakennellut omin pikku kätösin.

Lainaus
Mutta ongelma on, jos siitä tekee harrastuksen, elämäntavan tai ideologian, kuten mindfulnessissa ja meditaatiossa, jossa tietyt ajatukset ja tunteet tuomitaan häiritseviksi ja pyritään korvaamaan ne hengitykseen keskittymisellä tms.

Voi luoja, että sää oot fiksoitunut tohon! Mitä helkatin vikaa on meditaatiossa ja hengittämisessä? Uskomattoman monet ihmiset muuten käyttää tavattoman pientä os keuhkokapasiteetistaan ja lukitsee yläkroppansa niin, ettei hengitys kulje. Eivätkä osaa käyttää hengitystään mm. liikesuoritusten apuna. Onkos susta pilateskin vaarallista, kun siinäkin harjoitellaan hengittämistä? Jooga varmaan on ihan syvältä. No, onhan noi intialaiset gurut tosiaan ihan pimeitä. Jos jotain nykymallisessa elämässä on vikana, niin se, ettemme enää osaa keskittyä mihinkään. Sen näkee lapsista ja lapsiryhmissä esiintyvästä levottomuudesta, sen näkee alati kännykköjään räpläävistä aikuisista, sen näkee siitä miten ihmiset ei pysty enää lukemaan kirjoja, jotka vaatisivat keskittymistä. Olen parisenkymmentä vuotta ohjannut lasten harrastusryhmiä. Koko ajan juuri keskittymisen kyky heikkenee. Samanlaiset vaatimukset, joiden tavoittamisessa ei kymmenen vuotta sitten ei ollut mitään vaikeutta, ovat nykyään mahdottomia. Ihan oikeesti olis satakertaa parempi opettaa lapsille vähän meditaatiota kuin "tunteiden vallassa" riehumista ja loputtomaan vaihtuvien ärsykkeiden mukaan toimimista.

Ei ole sattumaa, että ne lapset, joilla on jokin pitkäjänteinen ja keskittymistä vaativa harrastus, menestyy yleensä koulussa erinomaisen hyvin - harrastuksen viemästä ajasta huolimatta. Muistn kyllä myös ne erityislasten ryhmät, joiden kanssa aikoinaan tein hommia. Tunneilmaisun vaisuus ei kovin usein ollut ongelma, vaan jokin ihan päinvastainen. Tunteiden sietäminen oli hakusessa ja pienikin pettymys (en saanut olla ekana, en onnistunut parhaiten) sai valtavan reaktion aikaan, eikä toiminnassa ollut sen jälkeen mitään tolkkua. Aggressio ja frustraatio tuotiin kyllä ilmoille kikin mahdollisin tavoin. Kymmenen lapsen ryhmää yritti kolme aikuista pitää hetken jotenkin kiinni yuokion toiminnassa. Eikä ollenkaan aina onnistunut siltikään välttämään sitä suurta draamaa, jonka nämä pikkupiltit sai aikaiseksi ihan mistä tahansa asiasta. En ihan heti olis valinnut heille tätä sun "tunteiden vallassa vain" - metodia. Olis ollu vähän vaarallista, jos olisivat saaneet riehaantua puremaan, lyömään ja raapimaan vapautuneesti aggressioitaan Hyvää teki selvästi erilaiset rauhoittumisharjoitukset. Näyttivät niistä myös nauttivan, kun onnistuivat. Joillekin aluksi oli mahdotonta maata lattialla. Mutta istuenkin saattoi osallistua.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 21:33:06
Lainaus
Kannattaa yrittää reagoida herkemmin ja nopeammin niin ne tuntemukset tulevat selvemmiksi. Jos taas ei koe tuntevansa jotain, niin voi olettaa, ettei tunnekaan.

Niin. Miten se koettaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Ei muuten voi olettaa. Itsekin todistat sitä vastaan, väittämälöä, että voi vieraantua tunteistaan. Silloin niitä ei tunne siten, kun esitätä. Vai mikä tää juttu on, jonka pelkäät tapahtuvan? Ihanko kokonaan tunteet kuolee, eikä niitä tosiaan enää ole, jos harrastaa minfulnessia? Voiko ne jotenkin palauttaa vai onko tilanne toivoton?

Itse puhun sellaisesta yleisestä terveyden edistämisestä. Jos on jotain patologisia juttuja, traumaperäisiä tai sitten neurologisia poikkeamia, ne on oma lukunsa. Eli jos vahinko on jo tapahtunut ja on niin pahasti dissosioitunut (on vaikka oppinut liian hyvin mindfulnessia), sitten kannattaa konsultoida psykiatrian erikoislääkäriä. Jos taas kyse on vain väärästä tottumuksesta, niin siihen tosiaan riittää, että totuttelee pois siitä dissosioivasta tavasta.


Niin. Mutta tietenkään sulla siis ei ole mitään lähdettä.

Kuten sanoin, olen yhdistellyt erilaisia psykologisia, neurologisia, sosiologisia ja kasvatustieteellisiä tutkimuksia.

Aha. Miten pystyy olemaan estämättä? Ihan vain kunhan päättää? Jopas on heleppoa. Toivottavasti et aloita uraa terapeuttina.

Useimmiten se riittää, kun lakkaa opettamasta itselleen vääriä asioita. Eli kyse ei ole mistään sen syvemmästä ongelmasta.

Niin. Puhuin lyömisestä, joka ei ole aina hyvä tapa reagoida. Monasti se on lainvastainen. Mutta siis sinusta lapset saa lyödä toisiaan ja on vain kivaa, kun ovat niin tunteikkaita? Vai väitätkö, että ihmiset haluaa lyödä toisiaan vain, kun uhka on siihen oikeuttava? Mistäköhän se uhka syntyy?

Tietynlainen tunne antaa valmiudet taisteluun ja se on nhyvä juttu. Mikään tunne ei kuitenkaan pakota lyömään, se on enemmänkin opittu reaktio. Lyöminen tuntuu "oikealta" silloin kun itse on uhrin asemassa.


Lainaus
Kyllä ne mindfulness-sivustot kehottaa olemaan reagoimatta tunteisiin ja vain tarkkailemaan niitä. Ja harjoitetaan suorastaan manipuloimaan tunteitaan ja ajatuksiaan. 

Olet ymmärtänyt asian väärin. Erotatko toisistaan harjoitukset ja meditatiivisen tuokion ja arkielämän? Vai pelkäätkö, että jos menee joogaamaan, alkaa normaalistikin kadulla kuljeskella alas katsovan koiran asanassa?

Aina vaan paranee. :D Kyllä mä oletan, että niitä "taitoja" olis tarkoitus oppia ja osata käyttää oikeasti.

Etpä taida esiintymisestäkään tietää tuon taivaallista. Eivät näyttelijät "manipuloi tunteitaan".

Okei eli näyttelijätkään eivät tarvi mindfulnessin "taitoja".


Mutta on se kumma, kun mä en etsimälläkään löydä mindfulnessista mitää negatiivisten tunteiden kieltämisen ideaa. Mutta se kyllä opettaa, miten ne eivät valloita koko tunne-elämää ja hautaa kaikkia muita tunteita alleen.

Niin, eikö ole rikastuttavaa, kun joku toinen huomaa sellaista mitä itse ei ole huomannut. :D

Olethan tietoinen siitä, että mm. usein ehdotettu aggressioiden purkaminen (aggressiota ilmaisemalla) ei todellosuudessa vähennä aggressiota, vaan lisää? Tämä väärä ajatus kyllä on ikivanha ja peräisin jo antiikista, missä ajateltiin tarvittavan katharsis. Harmi vain, ettei se ole totta.

Heh, tunteiden ilmaisemisen tarkoitus ei olekaan vähentää tunnetta vaan reagoida ympäristöön sopivalla tavalla.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 23.09.2016, 21:57:37


Mutta ongelma on, jos siitä tekee harrastuksen, elämäntavan tai ideologian, kuten mindfulnessissa ja meditaatiossa, jossa tietyt ajatukset ja tunteet tuomitaan häiritseviksi ja pyritään korvaamaan ne hengitykseen keskittymisellä tms.

Ajatuksia ja tunteita ei tuomita häiritseviksi, tuomitseminen ja arvostelu ei kuulu mindfulnessiin. Mutta älä anna faktojen häiritä. 😊

Palaaminen hengityksen tarkkailuun ei ole sen kummempaa kuin työnteon jatkamista työpaikalla päiväunelmoinnin jälkeen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 22:11:59
Lainaus
Siis yksittäisen hetkellisen tunteen tukahduttaminen on hyödyllinen taito mutta se on eri asia kuin se mitä mindfulnessissa harjoitellaan.

Mä en löydä mistään tukea väitteellesi, että Mindfulnes kehottaisia lamauttamaan negatiiviset tunteet. Väitän, että olet nyt vain ymmärtänyt asian täysin väärin.

Minä väitän, että en ole esittänyt tuollaista väitettä. :D Mindfulnesshan pyrkii manipuloimaan tunteita. Se pyrkii heikentämään haitallisiksi ja häiritseviksi koettuja tunteita ja ajatuksia siten että tarkkaillaan niitä erillään itsestä ja ollaan reagoimatta niihin. Ne pyritään korvaamaan esim hengitykseen keskittymisellä.

Ei mindfulnes tavoittele mitään dissosiaatiota. Olet nyt vain olkiukon siitä rakennellut omin pikku kätösin.

Ei varmaan tavoittelekaan mutta käytännössä kuitenkin ohjaa siihen suuntaan.

Terveyskirjastosta: "Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys). Dissosiaatio voidaan ymmärtää psyyken pyrkimyksenä hallita mielen tasapainoa uhkaavia voimakkaita tunnetiloja."



Voi luoja, että sää oot fiksoitunut tohon! Mitä helkatin vikaa on meditaatiossa ja hengittämisessä?

Olen aika monta kertaa jo selittänyt. :) Ei edelleenkään ole mikään pakko vakuuttua.


Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 22:15:42


Mutta ongelma on, jos siitä tekee harrastuksen, elämäntavan tai ideologian, kuten mindfulnessissa ja meditaatiossa, jossa tietyt ajatukset ja tunteet tuomitaan häiritseviksi ja pyritään korvaamaan ne hengitykseen keskittymisellä tms.

Ajatuksia ja tunteita ei tuomita häiritseviksi, tuomitseminen ja arvostelu ei kuulu mindfulnessiin. Mutta älä anna faktojen häiritä. 😊

No näytä joku mindfulness-harjoitus, jossa ajatuksia ja tunteita ei pidetä häiritsevinä. Ei niitä tietenkään "tuomita", koska pitää olla "lempeä" eli antaa itselleen anteeksi ne tuntemisen ja ajattelemisen synnit, jotta ne tunteet ja ajatukset suostuisivat nätisti poistumaan, anteeksi, "hiipumaan". Kun tarkoitus on keskittyä siihen hengitykseen, niin stressin tunne ja kauppalistan ajattelu kyllä vähintään epäsuorasti tuomitaan häiriöiksi.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 22:36:07
Lainaus
Siis yksittäisen hetkellisen tunteen tukahduttaminen on hyödyllinen taito mutta se on eri asia kuin se mitä mindfulnessissa harjoitellaan.

Mä en löydä mistään tukea väitteellesi, että Mindfulnes kehottaisia lamauttamaan negatiiviset tunteet. Väitän, että olet nyt vain ymmärtänyt asian täysin väärin.

Minä väitän, että en ole esittänyt tuollaista väitettä. :D Mindfulnesshan pyrkii manipuloimaan tunteita. Se pyrkii heikentämään haitallisiksi ja häiritseviksi koettuja tunteita ja ajatuksia siten että tarkkaillaan niitä erillään itsestä ja ollaan reagoimatta niihin. Ne pyritään korvaamaan esim hengitykseen keskittymisellä.

Niin, älä anna tosiasioiden häiritä kuvitelmiasi.

Mutta mihin me tarvitsemme haitallisia tunteita? Miten mahdat nut tuossa sen haitallisuuden määritellä? Kenelle ja millä tavall haitallisia? Tarkoitatko, että kenenkään ei pitäisi kokea mitään tunteitaan haitallisiksi? Siksi on syytä tervehtiä ilolla sosiaalisten tilanteiden pelkoaan, korkeiden paikkojen pelkoaan tai ahtaan paikan kammoaan? Oikein vaalia nöitä tuntemuksiaan, sillä on vain hyvä, jos hississä oleminen ahdistaa, niin tulee käytettyä portaita. Toivottavasti vain ei asu jossin Nwe Yorkissa, missä pilvenpiirtäjiin jalan kapuaminen on jo jonkinmoinen haaste - noin niinku päivittäisen
 eksersiisinä.

Niin - ihan tavallisilla ja normaaleilla ihmisillä on mm. tämän tapaisia tunteita. On koirapelkoisia, on lentopelkoisia, on esiintymispelkoisia, on kahvikuppineurootikkoja. Kaikki itse ajattelevat olevansa ihan teveitä ja normaaleja, mutta on vain tällainen pikku vaiva. Joitakin naiset varsinkin pelkää pimeitä katuja, eikä uskalla liikkua yksin ulkona pimeän aikaan - jota Suomessa riittää. Ilman muuta kannattaa kaventaa elämäänsä näiden tunteiden mukaan. Eikä nyt ainakaan opetella niistä pois.

Hengitykseen keskittyminen on kultaseni vain tapa saada itsensä keskittyneeseen tilaan, jossa todella tuntee kehonsa ja siinä tapahtuvat asiat. Ei se ole mikään tunteita korvaava asia. Sä oot kyllä aika sekaisin. Ja vieraantunut kehostasi mitä ilmeisimmin. Mut hei, ei se oo niin kauheen vaarallista. Oikeestihan sun keho ei katoa, vaikket oikein olekaan selvillä sen tapahtumista.

Ei mindfulnes tavoittele mitään dissosiaatiota. Olet nyt vain olkiukon siitä rakennellut omin pikku kätösin.

Ei varmaan tavoittelekaan mutta käytännössä kuitenkin ohjaa siihen suuntaan.[/quote]

Jo hengittämiseen keskittyminen todella ohjaa hylkäämään tunteensa, niin lienee ihan tavattoman haitallista harrastaa pilatesta. Eikä piltesohjaajT edea muistut, että keskittyessäsi siihen hengitykseesi, pitää muistaa olla tunteiden vallassa.

Lainaus
Terveyskirjastosta: "Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys). Dissosiaatio voidaan ymmärtää psyyken pyrkimyksenä hallita mielen tasapainoa uhkaavia voimakkaita tunnetiloja."
Oho, sä löysit lähteen. Tosin tuo lähde ei kerro mindfulnessista. Dissosiaatiohäiriö on kyllä ihan tuutu termi, mutta enpä ole kenenkään kuullut sanovan, että sellaisen voisi saada mindfulnessista.


Voi luoja, että sää oot fiksoitunut tohon! Mitä helkatin vikaa on meditaatiossa ja hengittämisessä?

Olen aika monta kertaa jo selittänyt. :) Ei edelleenkään ole mikään pakko vakuuttua.
[/quote]

Eli ei ole mitään vikaa. Oletko koskaan meditoinut, joogannut tai tehnyt mitään sen kaltaista? Oletko edes koskaan päässyt flow-tilaan? Sehän on myös sellainen jännä tila, ettei negatiiviset tunteet oikein tuu silloin mieleen. Monet kuvailee maratontreeniensä vaikutuksia hyvin samaan tapaan kuin meditaation. Onkohan juoksuharrastuskin vaarallista? Puhumattakaan lukemisesta ja kirjaan uppoutumisesta. Kauheesti erilaisia meditatiivisia harrastuksia, jotka alati uhkaa meidän haitallisia ja häiritseviä tunteitamme. Onkohan olemassa sellainen tunteidensa menettämisen fobia?

Sä olet muuten ainoastaan selittänyt jonkun kummallisen ilmiön, jossa hengittäminen johtaa dissosiaatiohäiriöön. Onko kaikilla joogeilla dissosiaatiohäiriö?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - pe 23.09.2016, 22:46:47


Mutta ongelma on, jos siitä tekee harrastuksen, elämäntavan tai ideologian, kuten mindfulnessissa ja meditaatiossa, jossa tietyt ajatukset ja tunteet tuomitaan häiritseviksi ja pyritään korvaamaan ne hengitykseen keskittymisellä tms.

Ajatuksia ja tunteita ei tuomita häiritseviksi, tuomitseminen ja arvostelu ei kuulu mindfulnessiin. Mutta älä anna faktojen häiritä. 😊

No näytä joku mindfulness-harjoitus, jossa ajatuksia ja tunteita ei pidetä häiritsevinä. Ei niitä tietenkään "tuomita", koska pitää olla "lempeä" eli antaa itselleen anteeksi ne tuntemisen ja ajattelemisen synnit, jotta ne tunteet ja ajatukset suostuisivat nätisti poistumaan, anteeksi, "hiipumaan". Kun tarkoitus on keskittyä siihen hengitykseen, niin stressin tunne ja kauppalistan ajattelu kyllä vähintään epäsuorasti tuomitaan häiriöiksi.

Kuten sanoin, en ole koskaan ollut mindfulnessista. Mutta niissä keskittyneissä harjoituksissa, joita olen kyllä paljonkin tehnyt, ei ole kauppalistan ajatteleminen mikään ongelma. Meditaatiossa ei voi epäonnistua. Ei siinä voi tehdä virheitä ajattelemalla vääriä asioita. Noi sun lisäämät lainausmerkit ja kuvailujen ivaileminen kyllä kertoo kaiken. Ei taida olla mitään, mitä ei tuolla metodilla voisi saada kuulostamaan kamalalta. Mutta sun pitäis nyt todistaa jotenkin, että mindfulnessissa tosiaan oikeastaan tuomitaan ja oikeastaan halutaan olla kaikkea muuta kuin lempeitä itselle. Mindfulnessissa ei pihuta synnistä, mutta rokihan sitä tarkoitetaan kybällä ja sinä ilmiannat koko jutun. Sillä sitähän sä tuossa väität. Mutta ei se ihan niin mene, että nämä pahat aikeet todistaa se, että sinä lisäät noita lainausmerkkejä ja väität sen olevan Totuus kaiken takana. Näköjään ottaa koville se, jos joku tosiaan vähän hengittelemällä saa stressitasonsa laskemaan. Sitä en tiedä, oletko kateellinen tuosta stressittömyydestä vai siitä, että jollain tosiaan on stressiä. Ehkäpä sä haluisitkin, että stressaantuneet on tunteidensa vallassa ja irtisanoutuu duuneistaan (näinhän väsymys neuvoo), jolloin sulle jäis parempia duuneja. (Jos sä saat vapaasti keksiä sanojen taakse kummallisia pahoja aikeita, niin kai mäkin.)

On tää aika hauskaa, kuinka olet intoutunut piirtämään tuon jokseenkin harmittoman, mutta joillekin varsin hyödyllisen asian jotakuinkin pahuuden ruumiillistumaksi, jonka taustalla on varmaan Spectre.

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/rentoutuminen-palauttaa-voimia

Täällä on mindfulnesista. Harjoituksiakin. Harjoituksen tavoite on siis rentouttaa lihakset, joita jännitykset ja pelot voivat saada jännityyneeseen tilaan. Ajatukset pyritään rahoittamaan, jotta uneen vaipuminen mahdollistuu. Saat kyllä pikkasen selittää, miksi unen saaminen olisi vaarallinen tavoite. Tai lihasjännityksen lieventäminen. Kuitenkin unettomuus voi aiheuttaa vaikka psykoosin, jos se pääsee jatkumaan pahana pitkään. Mutta ehkä psykoosikin on vain tarpeellinen tunne, jonka vallassa kannattaa olla kybällä. Huomasitko maininnan siitä, että rentoutumalla pyritään auttamaanomien tunteiden ja ajatusten havainnoinnissa ja tunnistamisessa, joka auttaa kohti parempaa itsetuntemusta? Väitätkö, että tuo on valehtelua ja pitää pistää lainausmerkkeihin? Onko kenties ne lihasjännityksetkin jotain, mitä ei saa lievittää, vaan kärsiä vain? Ihan vihoviimeistä olisi mennä hierojalle.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - pe 23.09.2016, 23:03:39
Lainaus
No näytä joku mindfulness-harjoitus, jossa ajatuksia ja tunteita ei pidetä häiritsevinä. Ei niitä tietenkään "tuomita", koska pitää olla "lempeä" eli antaa itselleen anteeksi ne tuntemisen ja ajattelemisen synnit, jotta ne tunteet ja ajatukset suostuisivat nätisti poistumaan, anteeksi, "hiipumaan". Kun tarkoitus on keskittyä siihen hengitykseen, niin stressin tunne ja kauppalistan ajattelu kyllä vähintään epäsuorasti tuomitaan häiriöiksi.

Kuten sanoin, en ole koskaan ollut mindfulnessista. Mutta niissä keskittyneissä harjoituksissa, joita olen kyllä paljonkin tehnyt, ei ole kauppalistan ajatteleminen mikään ongelma. Meditaatiossa ei voi epäonnistua. Ei siinä voi tehdä virheitä ajattelemalla vääriä asioita. Noi sun lisäämät lainausmerkit ja kuvailujen ivaileminen kyllä kertoo kaiken. Ei taida olla mitään, mitä ei tuolla metodilla voisi saada kuulostamaan kamalalta.

Ne lainausmerkit on siinä sen takia, että ne on lainauksia siitä harjoituskuvauksesta, jonka linkkasin aiemmin. Ei ne ole mun ilkeämielisesti keksimiä. :)


Mutta sun pitäis nyt todistaa jotenkin, että mindfulnessissa tosiaan oikeastaan tuomitaan ja oikeastaan halutaan olla kaikkea muuta kuin lempeitä itselle.

Siinähän nimenomaan ollaan lempeitä itselle. Lempeästi tarkastellaan niitä omia ajatuksia, jotka tulee sotkemaan sitä hengitykseen keskittymistä. Mutta kun oikein paljon harjoittelee, pääsee eroon niistä ajatuksista eikä ne enää tulekaan häiritsemään hengitykseen keskittymistä. Lopputuloksena on siis onnistuttu pääsemään eroon ikävistä tunteista ja ajatuksista.


Näköjään ottaa koville se, jos joku tosiaan vähän hengittelemällä saa stressitasonsa laskemaan. Sitä en tiedä, oletko kateellinen tuosta stressittömyydestä vai siitä, että jollain tosiaan on stressiä. Ehkäpä sä haluisitkin, että stressaantuneet on tunteidensa vallassa ja irtisanoutuu duuneistaan (näinhän väsymys neuvoo), jolloin sulle jäis parempia duuneja. (Jos sä saat vapaasti keksiä sanojen taakse kummallisia pahoja aikeita, niin kai mäkin.)

Kyllä täällä olis moni asia paremmin, jos ihmiset keskittyisivät enemmän asioiden parantamiseen kuin oman ja toisten sietokyvyn parantamiseen.

On tää aika hauskaa, kuinka olet intoutunut piirtämään tuon jokseenkin harmittoman, mutta joillekin varsin hyödyllisen asian jotakuinkin pahuuden ruumiillistumaksi, jonka taustalla on varmaan Spectre.

Näinhän se menee monien asioiden kanssa. Sitä tottuu pitämään harmittomana kaikenlaisia asioita, jotka sitten myöhemmässä tarkastelussa osoittautuvatkin arveluttaviksi. Näistä olisi helppo keksiä paljonkin esimerkkejä. Kasvatusmetodit on yksi, jota tämäkin liippaa läheltä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - pe 23.09.2016, 23:50:11
Vähän hassua, että yhden kurssin käyneenä olen täällä puolustamassa mindfulnessia. No, pari kirjaakin tullut luettua.

Joka tapauksessa lainaan tässä sinua:   Siten, jos mieleen tulee mitä tahansa tunteita ja ajatuksia, menee niitä kohti, on kiinnostunut niistä, reagoi niihin, eikä mene pois päin tai yritä keskittyä johonkin muuhun 

Lauseen alku, kohti meneminen ja kiinnostuminen on kuin suoraan mindfulness-oppaasta. Lopun poispäin meneminen ei pidä paikkaansa, se ei ole tarkoitus.

Keskittyminen johonkin muuhun; tätä kirjottaessa keskityn juuri tähän enkä mihinkään tiettyyn tunteeseen tai muuhun ajatukseen. Silti niitä taustalla on. Jos tämä on pois päin menemistä niin sitä teemme jokainen jatkuvasti. Jos se on vahingollista niin olemme kaikki hukassa.

Reagoiminen sitten, tässäkö se ero sitten on? Vai mitä sillä tarkoitat? Ei riitä että tuntee ja tiedostaa tunteen? Pitää myös päästää suusta tilanteeseen sopivia sanoja ja kroppakin pitää olla tunteenomaisessa asennossa?
Samaan tilanteeseen voi reagoida eri tavalla eri hetkinä. Joskus voisi varmaan olla hyvä reagoida siihen mitä tapahtuu eikä siihen miten koemme tapahtuneen.

Yksi selkeä ero tuntuu olevan taustalla vaikuttavassa maailmankatsomuksessa. Sinun mielestä tunteet ovat erottamaton osa identiteettiä. Ainakin monien jos ei kaikkien, en tiedä, mindfulnessiläisten mielestä identiteetti on taustalla olevassa tietoisuudessa emmekä me ole tunteet ja ajatukset vaikka emme ole erillisiäkään.  Tietoisuus (vai kenties buddhaluonto niille jotka ovat kovasti siihen suuntaan kallellaan?) on taivas ja tunteet/ajatukset taivaan värit jotka vaihtelevat.

En ole itse lopullisesti valinnut kumpaakaan katsomusta.



Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - la 24.09.2016, 00:00:50
]

Siinähän nimenomaan ollaan lempeitä itselle. Lempeästi tarkastellaan niitä omia ajatuksia, jotka tulee sotkemaan sitä hengitykseen keskittymistä. Mutta kun oikein paljon harjoittelee, pääsee eroon niistä ajatuksista eikä ne enää tulekaan häiritsemään hengitykseen keskittymistä. Lopputuloksena on siis onnistuttu pääsemään eroon ikävistä tunteista ja ajatuksista.

Näin on mahdollista, että lopulta käy. Ihan yhtä mahdollista että ei. Ja aivan varmasti ei jos vain keskittyy hengittämiseen. Se auttaa kyllä stressitason laskemisessa ja mielen rauhoittamisessa, mutta ei kukaan toivottavasti usko, että se poistaa taisnomaisesti syyt miksi ikäviä tunteita tai ajatuksia ylipäätään on.
Rauhallisemmalla mielellä on helpompi keksiä ratkaisuja, konkreettisia sellaisia.

Jos ongelmat taas ovat itse aiheutettuja, lähinnä siis omassa päässä, siihen se toimii kyllä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 00:12:15

Keskittyminen johonkin muuhun; tätä kirjottaessa keskityn juuri tähän enkä mihinkään tiettyyn tunteeseen tai muuhun ajatukseen. Silti niitä taustalla on. Jos tämä on pois päin menemistä niin sitä teemme jokainen jatkuvasti. Jos se on vahingollista niin olemme kaikki hukassa.

Se on vahingollista, jos yritämme keskittyä johonkin muuhun kuin niihin mieleen nouseviin tunteisiin ja ajatuksiin. Ei mitenkään yksittäisinä tekoina, kun työntää mielestään pois jotain hetkellisestä tarpeesta vaan jos tavoitteena on jotenkin päästä pois siitä tunteiden ja ajatusten virrasta. Ymmärrän sen mindfulnessin tavoitteen "tietoisesta läsnäolosta" juuri siten että keskittyminen kohdistuisi siihen hetkeen eikä mieli vaeltaisi menneissä ja tulevissa. Vaikka mieli vaeltaa juuri niissä asioissa, joissa on jotain tärkeää käsiteltävää ja silloin on ajateltava sitä, vaikka sitten yöuni menisi tai tuntuisi pahalta (jos se asia on vaikea).

Jos siis mieleesi tulee jotain muuta kuin tämä kirjoittaminen, kirjoittamiseen keskittyminen on silloin huono vaihtoehto. Jos taas mielesi itsestään hakeutuu tähän viestittelyyn ja sen pohtimiseen, se on sen merkki, että se on tärkeää ja hyväksi.

Kärjistäen, jos siis mielesi ihan itsestään hakeutuu fiilistelemään hengitystäsi, se on hyvä ja tarpeellinen juttu. Jos taas joudut harjoittelemaan sitä, jotta muut ajatukset poistuvat tieltä, se on huono juttu.

Ja on tilanteita, joissa on tarpeen keskittyä johonkin tiettyyn esim turvallisuuden takia, se on tietysti yksittäisinä tapauksina ok. Mutta mikään ihanne se ei ole tunne-elämän kukoistuksen kannalta.


Reagoiminen sitten, tässäkö se ero sitten on? Vai mitä sillä tarkoitat? Ei riitä että tuntee ja tiedostaa tunteen? Pitää myös päästää suusta tilanteeseen sopivia sanoja ja kroppakin pitää olla tunteenomaisessa asennossa?
Samaan tilanteeseen voi reagoida eri tavalla eri hetkinä. Joskus voisi varmaan olla hyvä reagoida siihen mitä tapahtuu eikä siihen miten koemme tapahtuneen.

Juu, tunteita tunnetaan kontekstissa ja reagoidakin pitää kontekstissa. Pitää toimia sen mukaan miltä tuntuu. Tähän kuuluu myös menneiden tapahtumien muistelu ja miettiminen, miltä tuntui ja miten olisi kannattanut reagoida, sekä tuleviin tapahtumiin orientoituminen, miltä ne tunntuu ja miten tekisi mieli reagoida.


Yksi selkeä ero tuntuu olevan taustalla vaikuttavassa maailmankatsomuksessa. Sinun mielestä tunteet ovat erottamaton osa identiteettiä. Ainakin monien jos ei kaikkien, en tiedä, mindfulnessiläisten mielestä identiteetti on taustalla olevassa tietoisuudessa emmekä me ole tunteet ja ajatukset vaikka emme ole erillisiäkään.  Tietoisuus (vai kenties buddhaluonto niille jotka ovat kovasti siihen suuntaan kallellaan?) on taivas ja tunteet/ajatukset taivaan värit jotka vaihtelevat.

En ole itse lopullisesti valinnut kumpaakaan katsomusta.

Kyllä. Tietoisuus kuvitellaan ilmeisesti joksikin entiteetiksi vaikka minusta se on ihmisen ominaisuus, tietoinen on adjektiivi. Ihminen tietää, miltä mikäkin tuntuu ja mitä tarkoittaa ja osaa tarvittaessa myös sanallisesti sanoa. Minusta jonkun ylemmän tason olettaminen on turhaa eikä edesauta mitään oikeaa ymmärrystä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 00:20:59
Ryhdyin vatvomaan tunteitani –  ja se auttoi enemmän kuin yksikään elämäntaitovalmentaja (http://www.hs.fi/elama/a1447222124548)

"Tässä piilee Hyvösen mielestä elämäntaitovalmennuksen suurin ongelma: asiakkaan vaikeudet ovat suuria, mutta valmentajan keinot pinnallisia. Tosin asiakas ei välttämättä ymmärrä, että hänen ongelmansa ovat suuria."

Tähän kiteytyy tämä minun huoleni mindfulnessista. Kyse on ihmisten elämän stressaavuudesta ja stressiä aiheuttavista tekijöistä. Ne voi olla isoja ja monimutkaisia. Ne negatiiviset tunteet auttaa meitä kohtaamaan vaikeita asioita ja selvittämään niitä, kun taas mindfulness ei. Mindfulness auttaa meitä selviämään negatiivisista tunteista, ikään kuin ne olisi se ongelma.

Muutenkin tosi hyvä juttu.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 07:05:38

Siinähän nimenomaan ollaan lempeitä itselle. Lempeästi tarkastellaan niitä omia ajatuksia, jotka tulee sotkemaan sitä hengitykseen keskittymistä. Mutta kun oikein paljon harjoittelee, pääsee eroon niistä ajatuksista eikä ne enää tulekaan häiritsemään hengitykseen keskittymistä. Lopputuloksena on siis onnistuttu pääsemään eroon ikävistä tunteista ja ajatuksista.

Näin on mahdollista, että lopulta käy. Ihan yhtä mahdollista että ei. Ja aivan varmasti ei jos vain keskittyy hengittämiseen.

Tarkoitin ihan siinä harjoituksessa. Jos pääset tavoitteeseesi, silloin et enää ajattele sitä kauppalistaa tai jotain tilannetta töissä tai mitä lapsen opettaja kirjoitti viestissään vaan keskityt vain hengittämiseen.

Jos harjoituksessa olisi oikeasti tarkoitus olla kiinnostuneita tunteista ja ajatuksista, tavoitteena olisi laatia tosi hyvä kauppalista, ehkä viestitellä kotona olevien kanssa, paljonko sitä juustoa vielä on, ja sitten miettiä ja keskustella siitä mitä tapahtui töissä, miten ihmiset reagoivat siihen, miten kannattaisi reagoida, mitä vaihtoehtoja on jne. Tältä se minusta näyttäisi, jos oltaisiin oikeasti kiinnostuneita niistä ajatuksista ja tunteista, joita tulee mieleen.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - la 24.09.2016, 07:14:37
Ryhdyin vatvomaan tunteitani –  ja se auttoi enemmän kuin yksikään elämäntaitovalmentaja (http://www.hs.fi/elama/a1447222124548)

"Tässä piilee Hyvösen mielestä elämäntaitovalmennuksen suurin ongelma: asiakkaan vaikeudet ovat suuria, mutta valmentajan keinot pinnallisia. Tosin asiakas ei välttämättä ymmärrä, että hänen ongelmansa ovat suuria."

Tähän kiteytyy tämä minun huoleni mindfulnessista. Kyse on ihmisten elämän stressaavuudesta ja stressiä aiheuttavista tekijöistä. Ne voi olla isoja ja monimutkaisia. Ne negatiiviset tunteet auttaa meitä kohtaamaan vaikeita asioita ja selvittämään niitä, kun taas mindfulness ei. Mindfulness auttaa meitä selviämään negatiivisista tunteista, ikään kuin ne olisi se ongelma.

Muutenkin tosi hyvä juttu.

Minua ei vakuuttanut. Tuli mielikuva tällaisesta aika hämärästä mekkoon pukeutuvasta kaverista, joka on kääntänyt kelkkansa ääripäästä toiseen, yksisarvishoidoista kemialliseen psykoterapiaan. Luultavasti saamansa lääkitys on vain mekaanisesti vaimentanut niitä sekavuuksia.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 07:21:17
Ryhdyin vatvomaan tunteitani –  ja se auttoi enemmän kuin yksikään elämäntaitovalmentaja (http://www.hs.fi/elama/a1447222124548)

"Tässä piilee Hyvösen mielestä elämäntaitovalmennuksen suurin ongelma: asiakkaan vaikeudet ovat suuria, mutta valmentajan keinot pinnallisia. Tosin asiakas ei välttämättä ymmärrä, että hänen ongelmansa ovat suuria."

Tähän kiteytyy tämä minun huoleni mindfulnessista. Kyse on ihmisten elämän stressaavuudesta ja stressiä aiheuttavista tekijöistä. Ne voi olla isoja ja monimutkaisia. Ne negatiiviset tunteet auttaa meitä kohtaamaan vaikeita asioita ja selvittämään niitä, kun taas mindfulness ei. Mindfulness auttaa meitä selviämään negatiivisista tunteista, ikään kuin ne olisi se ongelma.

Muutenkin tosi hyvä juttu.

Minua ei vakuuttanut. Tuli mielikuva tällaisesta aika hämärästä mekkoon pukeutuvasta kaverista, joka on kääntänyt kelkkansa ääripäästä toiseen, yksisarvishoidoista kemialliseen psykoterapiaan. Luultavasti saamansa lääkitys on vain mekaanisesti vaimentanut niitä sekavuuksia.

En mäkään kaverista tiedä, mutta sisältö on asiaa. :)

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Nynny - la 24.09.2016, 08:07:21
Ryhdyin vatvomaan tunteitani –  ja se auttoi enemmän kuin yksikään elämäntaitovalmentaja (http://www.hs.fi/elama/a1447222124548)

"Tässä piilee Hyvösen mielestä elämäntaitovalmennuksen suurin ongelma: asiakkaan vaikeudet ovat suuria, mutta valmentajan keinot pinnallisia. Tosin asiakas ei välttämättä ymmärrä, että hänen ongelmansa ovat suuria."

Tähän kiteytyy tämä minun huoleni mindfulnessista. Kyse on ihmisten elämän stressaavuudesta ja stressiä aiheuttavista tekijöistä. Ne voi olla isoja ja monimutkaisia. Ne negatiiviset tunteet auttaa meitä kohtaamaan vaikeita asioita ja selvittämään niitä, kun taas mindfulness ei. Mindfulness auttaa meitä selviämään negatiivisista tunteista, ikään kuin ne olisi se ongelma.

Muutenkin tosi hyvä juttu.

Minua ei vakuuttanut. Tuli mielikuva tällaisesta aika hämärästä mekkoon pukeutuvasta kaverista, joka on kääntänyt kelkkansa ääripäästä toiseen, yksisarvishoidoista kemialliseen psykoterapiaan. Luultavasti saamansa lääkitys on vain mekaanisesti vaimentanut niitä sekavuuksia.

En mäkään kaverista tiedä, mutta sisältö on asiaa. :)

No kun ei ollut, oli aika häröä. En missään tapauksessa itse lähtisi vatkaamaan tunteita, panostaisin runsaaseen liikuntaan ja säännölliseen elämään. Terveellinen reipas elämä epäilemättä on mielestäsi myös "etäännyttämistä", vaikka se edelleenkin on sama asia mistä ollaan tässä jo paljon puhuttu, se tuo vain perspektiivin. Omissa mehuissa rypemisessä ei ole mitään järkeä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 09:10:13

Siinähän nimenomaan ollaan lempeitä itselle. Lempeästi tarkastellaan niitä omia ajatuksia, jotka tulee sotkemaan sitä hengitykseen keskittymistä. Mutta kun oikein paljon harjoittelee, pääsee eroon niistä ajatuksista eikä ne enää tulekaan häiritsemään hengitykseen keskittymistä. Lopputuloksena on siis onnistuttu pääsemään eroon ikävistä tunteista ja ajatuksista.

Näin on mahdollista, että lopulta käy. Ihan yhtä mahdollista että ei. Ja aivan varmasti ei jos vain keskittyy hengittämiseen.

Tarkoitin ihan siinä harjoituksessa. Jos pääset tavoitteeseesi, silloin et enää ajattele sitä kauppalistaa tai jotain tilannetta töissä tai mitä lapsen opettaja kirjoitti viestissään vaan keskityt vain hengittämiseen.


Miksi sitä kauppalistaa pitäisi ajatella? Juuri silloin, kun on siis tekemässä ihn jotain muuta, eikä edes ole muistiinpanovälineitä käsillä, jotta sen kauppalistan tosin pystyisi tekemään? Tarkoitatko, että sityen harjoituksen jälkeen jostain syystä ei enää kykene tekemään kauppalista, vaan ne ajatukset on iäti menetetty? Eikös nykyään juurikin monilla ole suuri vaikeuksi keskittyä siihen, mitä oikestaan on tekemässä - mitä se nyt sattuukin olemaan - kun ajatukset harhailevat kaikkeen muuhuun ja erilaiset älylaitteet lähettelee viestejä, joihin pitäis vastata? Entäs, jos sen kaupplistn tilalle vaihdetaan facepäivitys ja kavereiden tilan tarkistaminen? Olisko sekin sellainen ajatus, jonka unohtaminen edes hetkeksi pienen rentoutumis-meditaatiohetken ajaksi on ihmiselle vaarallista? Koskeeko sama myös sitä, kun olet töissä, dead line painaa päälle, mutta ajatukset ei pysy työtehtävässä, vaan harhailet facen puolelle? Esittelisitkö tällaisen ajattelumallin työpaikkahaastattelusssi?

Ongelmallista sinun esittämässäsi on se, että oletat keskittymiskyvyn ja käsillä olevassa asiassa pysymisen olevn sellinen otsestäänselvyys, ettei se tuota kenellekään vaikeuksia. Toisaalta yrität väittää, että sellaistenkin tunteiden jatkuva vatvominen ja ajattelu, joiden aiheuttajalle ei juuri nyt pysty tekemään yhtään mitään on parempaa kuin vaikkapa nukkua. Näin, vaikka oikeasti unettomuus on todella haitallista niin psyykkiselle kuin fyysisellekin terveydelle. Jos ei nuku, voi kuolla. Sen sijaan se, että nukkuu ensin ja jatkaa murehtimista vasta aamulla, ei millään tapaa ole haitaksi. Päinvastoin usein ongelma voi jopa ratketa levännein aivoin ajateltuna kuin itsekseen.

Lainaus
Jos harjoituksessa olisi oikeasti tarkoitus olla kiinnostuneita tunteista ja ajatuksista, tavoitteena olisi laatia tosi hyvä kauppalista, ehkä viestitellä kotona olevien kanssa, paljonko sitä juustoa vielä on, ja sitten miettiä ja keskustella siitä mitä tapahtui töissä, miten ihmiset reagoivat siihen, miten kannattaisi reagoida, mitä vaihtoehtoja on jne. Tältä se minusta näyttäisi, jos oltaisiin oikeasti kiinnostuneita niistä ajatuksista ja tunteista, joita tulee mieleen.

Eli tämäkö nyt on ohjeesi? Ihan oikeesti toivon, ettei minua kuljeta bussinkuljettaja, joka ajaessaan vain miettii kauppalistaa ja viestittelee koton olevien kanssa siitä, onko tarpeellista ostaa juustoa, sen sijaan, että hän keskittyisi liikenteen seuraamiseen ja muistisi myös pysähtyä seuraavalla pysäkillä.

Nyt olet onnistunut muuten rakentamaan sellaisen väitteen, että on jotenkin tavattoman vaarallista keskittyä yhteen asiaan ja sulkea mielestään sen aikana pois muut ajatukset. Sehän voisi olla mikä tahansa. Mitenköhän sen kauppalistan laatimisenkaan kanssa käy, jos sitä laatiessaan ja aiheesta viestitellessään oikeastan small pohtii seuraavan työpäivän tehtäviään tai pohtii aamulla lukemaansa lehtiartikkelia Syyriasta ja sitten ajatus jo pomppaakin tulevien synttäreiden järjestämiseen ja ryhtyykin listaamaan niiden tarjoiluja kurkkaa vähän , onko facessa jotain uutta ja tekee pikapäivityksen, huomaa siellä uuden kissavideon joka on ihan pakko katsoa, pelaa hetken jotain kännykkäpeliä ja sitten muistaa, että pitääkin tyhjentää tiskikone, eikun tuo hyllykköhän pitkin pyyhkiä pölyistä, mutta oikeastaanhan siivousrätit on kuivumassa ja pitää sieltä korjata, kappas onkin aika lähteä hakemaan lasta harrastuksesta mutta autollehan pitikin varata katsastusaika, kampaajallekin pitäsi varata taas aika, jost tulikin mieleen se kutsu mammografiaan ja täytyis muuttaa sen aika sopivammaksi, sitäpaitsi omenoita on taas pudonnut maahan ja pitäis kerätä ja muistinkin, että se venyttely onkin taas unohtunut ja selkää juilii, joten voisinkin kaivaa esiin sen jummpakuminauhan, ai mutta toi naulakkohan pursuaa kesäkamoja, jotka pitäis veidä säilöön vintille niin syksyisemmät vaatteet taas mahtuu, mutta ensin vois ommella ton irronneen napin takkiin, mutta siis ompelupakkihan on karmeassa sotkussa, joten ryhdynpä sitä - eikun noi pyykithän on vielä viemättä kaappiin...Tota, mites se kauppalista? Ei ehdi enää, kun piti se lapsi hakea. Mihin tää aika taas likein hurahti. Mitään en ehtiny tehdä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 09:42:12
En missään tapauksessa itse lähtisi vatkaamaan tunteita, panostaisin runsaaseen liikuntaan ja säännölliseen elämään. Terveellinen reipas elämä epäilemättä on mielestäsi myös "etäännyttämistä", vaikka se edelleenkin on sama asia mistä ollaan tässä jo paljon puhuttu, se tuo vain perspektiivin. Omissa mehuissa rypemisessä ei ole mitään järkeä.

Olen ihan eri mieltä. Toki liikunta ja hyvin syöminen on terveellistä noin ylipäätään mutta ei ne liity mitenkään erityisesti tunne-elämään vaan ihan yleiseen terveyteen. Lenkki on toki hyvä tilanne vatvoa ajatuksia, koska silloin ei ole mitään muuta huomiota vaativaa tekemistä. Ne ajatukset ja tunteet, jotka valtaa mielen lenkin aikana, on niitä jotka on sillä hetkellä jotenkin työpöydällä. Toki jos on kunnon tunnetila päällä ja vartalo on jännittynyt ja hengitys pinnallista tai itkettää, vältän lenkkiä, koska silloin kroppa ei käyttäydy normaalisti, lihakset ei ole rentoina, jolloin liikerata kärsii ja altistaa vammoille ja hengästyminen voi johtaa hyperventilaatioon tms. Silloin kannattaa ihan vain olla sen voimakkaan tunteen vallassa ja odottaa parempia aikoja.

Tuo "tunteiden vatvominen" on jännä ilmaus, koska se on tarkoituksella negatiivissävytteinen, vaikka viittaa samaan tunteiden ja asioiden pyörittelyyn kuin esim ilmaus "tunteiden käsittely". Se on voimakkaissa tunnetiloissa ja kriiseissä erittäin tärkeää, kuten tuossa Hesarin jutussakin sanotaan. Sitä ei kannata väheksyä eikä leimata negatiiviseksi, vaikka joku sanoisi sitä halveksivasti "vatvomiseksi". Jos et anna mielesi vatvoa niitä vaikeita kysymyksiä, asia ei etene ja jotkut aspektit voi jäädä huomaamatta. Jos vatvot asioita ja tunteita kunnolla, tutustut niihin perusteellisesti, tunnet itsesi paremmin, asiat selvenevät sinulle paremmin, asettuvat prosessin myötä mittasuhteisiinsa ja keksit parempia keinoja ratkaista ongelmia. Tyypillisesti prosessiin kuuluu intensiivisiäkin jaksoja, jolloin ajatukset pyörivät hyvin voimallisesti siinä yhdessä aiheessa, aiheutuu tunteita ja muut asiat ovat sivummalla. Sitä ei kannata säikähtää, se kuuluu asiaan. Sitten kun prosessi on valmis, mieli kyllästyy aiheeseen eikä ajatukset enää pyöri sen asian ympärillä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 09:50:56

Miksi sitä kauppalistaa pitäisi ajatella? Juuri silloin, kun on siis tekemässä ihn jotain muuta, eikä edes ole muistiinpanovälineitä käsillä, jotta sen kauppalistan tosin pystyisi tekemään?

Tekemässä jotain ihan muuta eli ajattelemassa omaa hengitystään? :) Hengityksen ajatteleminen on tylsää eikä edistä mitään ihmisen tarvetta, siten on luonnollista että mieleen pyrkii muita ajatuksia. Joten toivota ne tervetulleeksi ja ala pohtia niitä. Kyllä useimmilla on aina älypuhelin mukana, johon voi laatia listaa tai sitten listaa voi laatia ihan vain mielessään.


Näin, vaikka oikeasti unettomuus on todella haitallista niin psyykkiselle kuin fyysisellekin terveydelle. Jos ei nuku, voi kuolla. Sen sijaan se, että nukkuu ensin ja jatkaa murehtimista vasta aamulla, ei millään tapaa ole haitaksi. Päinvastoin usein ongelma voi jopa ratketa levännein aivoin ajateltuna kuin itsekseen.

Ei se ole vaarallista, jos ei saa unta kun miettii jotain meneillään olevia asioita. Jos niitä miettii vain öisin, se tarkoittaa että päivisin ei ole tarpeeksi aikaa pohtia niitä. Intensiivinen pohtiminen ja tunteiden käsittely vie asiaa eteenpäin ja se muuttuu ajan myötä vähemmän intensiiviseksi, jolloin nukkuminenkin alkaa maistua.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 09:53:43
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 09:58:21
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.

Jostain syystä kun tapaan meditointia harrastavan ihmisen, hänen tilansa on tyypillisesti sellainen että on ahdistusta ja masennusta mutta meditaatio auttaa. Hän on jo vuosia sitä harjoittanut, ahdistus ja masennus eivät ole helpottaneet mutta ehkä vähän kuitenkin jotain on oppinutkin. Hän uskoo, että ei vain ole vielä tarpeeksi treenannut ja täytyy vain olla nöyrä ja tehdä harjoitteita paremmin, ehkä lähteä Intiaan jonkun gurun oppiin tai retriittiin. Mutta ikinä ei ilmeisesti tule mieleen, että lähestymistapa voisi olla väärä.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 24.09.2016, 10:04:12


Tunteisiin reagoiminen on varsinkin Suomessa aivan liian harvinaista. Dissosiointitaipumus on aivan liian yleistä, ja sitten sitä yritetään vielä lisätä kaiken maailman mindfulnesseilla, jotka kehottaa ihmisiä tarkkailemaan tunteitaan etäältä ja olemaan reagoimatta niihin.

Tunteminen sinänsä on aktiota, sekä reaktiota molempia. Tietäessään tuntevansa on jo rekoinut.

Tunteitaan eläessään ihminen on tietenkin niissä tunteissa, mutta ne voi kyllä tiedostaa. Tunteen vallassa ollessaan tiedostus tulee hieman viiveellä.

Sitähän se tietoisuus myös tarkoittaa, tietoinen on esim, lukiessaan teksitiä lauseen verran, muutaman sekunnin jonka lähimuisti sallii. Joten sisäistääkseen kirjoitetun täytyy se lukea uudelleen.

Niin mitä yritän sanoa, ihminen siis reakoi ainoastaan tunteisiin, tai sanotaan toimii, koska tuntee, tunne määrää.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 10:21:53
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.

Jostain syystä kun tapaan meditointia harrastavan ihmisen, hänen tilansa on tyypillisesti sellainen että on ahdistusta ja masennusta mutta meditaatio auttaa. Hän on jo vuosia sitä harjoittanut, ahdistus ja masennus eivät ole helpottaneet mutta ehkä vähän kuitenkin jotain on oppinutkin. Hän uskoo, että ei vain ole vielä tarpeeksi treenannut ja täytyy vain olla nöyrä ja tehdä harjoitteita paremmin, ehkä lähteä Intiaan jonkun gurun oppiin tai retriittiin. Mutta ikinä ei ilmeisesti tule mieleen, että lähestymistapa voisi olla väärä.

Missä sä tällaisiin tyyppeihin törmäät? Lisäksi yaisit juurikin sanoa, että terve ja normaali ei tarvitse mitään apua tunneasioissa, mutta sitten nämä psyykkisesti oireilevat tapaukset on ihan eri asia. Ahdistus ja masennus eivät ole terveen ja normaalin tunnusmerkkejä. Lisäksi selostuksestasi käy selvästi ilmi, että ahdistus ja masennus oli ensin. Ne eivät siis myöskään ole aiheutuneet mindfulnessista. Sikäli he eivät ainakaan voi toimia sinun ohjeittesi mukaan, koska itsekin sanoit, etteivät ohjeesi ole tarkoitettuja kuin normaleille ja terveille. Ilmaan jää kysymys, mitä ahdiatuneiden ja masentuneiden tulisi tehdä ja mistä he saisivat apua. Nut olet aulkenut pois sekä mindfulnessin että tuon oman tunteiden käsittelemisen tapasi. Kallistummeko lääkehoitoon vai mitä ehdottaisit?

Noin vertailun vuoksi. Itse tunnen monia, jotka ovat terveitä ja normaaleja, mutta meditoivat tai harjoittavat mindfulnesia. He eivät ole ahdistuneet, eivät masentuneet, eikä heille ole kehittynyt minkäänlaista dissosiaatiohäiriötä. Mutta ehkä selität asian sillä, etteivät he meditoi "oikein"?
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 10:26:11
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.

Aivan varmasti sinua, joka olet profiloitunut muita kadehtivana ja vahingonilosta nauttivana, on tavaton riesa ihmiset, jotka eivät näytä jatkuvasti sitruunaa puraisseelta. Jotka kehtaavat olla tyytyväisiä, vaikka naapurilla on isompi ja kalliimpi. Onhan aivan kohtuutonta mennä hymyilemään näkyvästi, kun sinä yrität keskittyä olemaan hapan. Vähemmästäkin sitä tulee aggressiiviseksi. Yhdessä murjottaminen on sentään suomalainen kansallislaji.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Aelita - la 24.09.2016, 10:33:21

Missä sä tällaisiin tyyppeihin törmäät?

Korkeakoulutettujen kaupunkilaisten nuorten aikuisten parissa.

Lisäksi yaisit juurikin sanoa, että terve ja normaali ei tarvitse mitään apua tunneasioissa, mutta sitten nämä psyykkisesti oireilevat tapaukset on ihan eri asia. Ahdistus ja masennus eivät ole terveen ja normaalin tunnusmerkkejä.

Itse asiassa ahdistus ja masennus ovat hyvin usein ihan terveen ihmisen reaktioita ympäristön vittumaisuuteen. Hyvin harvoin ne on synnynnäisiä tiloja. Jos niihin reagoi väärin ja jos vittumaista ympäristöä ei saada muutettua, ne voi toki alkaa elää omaa elämäänsä, jolloin niistä tuleekin psyykkisiä ympäristöstä riippumattomia tiloja.

Lisäksi selostuksestasi käy selvästi ilmi, että ahdistus ja masennus oli ensin. Ne eivät siis myöskään ole aiheutuneet mindfulnessista. Sikäli he eivät ainakaan voi toimia sinun ohjeittesi mukaan, koska itsekin sanoit, etteivät ohjeesi ole tarkoitettuja kuin normaleille ja terveille. Ilmaan jää kysymys, mitä ahdiatuneiden ja masentuneiden tulisi tehdä ja mistä he saisivat apua. Nut olet aulkenut pois sekä mindfulnessin että tuon oman tunteiden käsittelemisen tapasi. Kallistummeko lääkehoitoon vai mitä ehdottaisit?

Jos kyseessä on lievä tai keskivaikea tila, kannattaa huomio kiinnittää ympäristöön ja etsiä sieltä syitä tai apuja. Jos tila on päässyt vakavaksi, silloin lääkehoito ja terapia voi olla paikallaan ennen kuin pystyy ajattelemaan ympäristöä.

Noin vertailun vuoksi. Itse tunnen monia, jotka ovat terveitä ja normaaleja, mutta meditoivat tai harjoittavat mindfulnesia. He eivät ole ahdistuneet, eivät masentuneet, eikä heille ole kehittynyt minkäänlaista dissosiaatiohäiriötä. Mutta ehkä selität asian sillä, etteivät he meditoi "oikein"?

Näin on. Onneksi useimmat ihmiset ovat sen verran kovapäisiä etteivät ihan vähällä opi kunnolla irtautumaan ajatuksistaan ja tunteistaan. Toisaalta jotkut oppivat liiankin hyvin, heille tulee ongelmia. Yleisellä tasolla se on haitallista myös kulttuurille ja yhteiskunnalle, kun epäkohtiin suhtaudutaan siten että ihmisiä opetetaan sietämään epäkohtien aiheuttamaa tuskaa paremmin.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 10:33:43
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.

Jostain syystä kun tapaan meditointia harrastavan ihmisen, hänen tilansa on tyypillisesti sellainen että on ahdistusta ja masennusta mutta meditaatio auttaa. Hän on jo vuosia sitä harjoittanut, ahdistus ja masennus eivät ole helpottaneet mutta ehkä vähän kuitenkin jotain on oppinutkin. Hän uskoo, että ei vain ole vielä tarpeeksi treenannut ja täytyy vain olla nöyrä ja tehdä harjoitteita paremmin, ehkä lähteä Intiaan jonkun gurun oppiin tai retriittiin. Mutta ikinä ei ilmeisesti tule mieleen, että lähestymistapa voisi olla väärä.

Missä sä tällaisiin tyyppeihin törmäät? Lisäksi yaisit juurikin sanoa, että terve ja normaali ei tarvitse mitään apua tunneasioissa, mutta sitten nämä psyykkisesti oireilevat tapaukset on ihan eri asia. Ahdistus ja masennus eivät ole terveen ja normaalin tunnusmerkkejä. Lisäksi selostuksestasi käy selvästi ilmi, että ahdistus ja masennus oli ensin. Ne eivät siis myöskään ole aiheutuneet mindfulnessista. Sikäli he eivät ainakaan voi toimia sinun ohjeittesi mukaan, koska itsekin sanoit, etteivät ohjeesi ole tarkoitettuja kuin normaleille ja terveille. Ilmaan jää kysymys, mitä ahdiatuneiden ja masentuneiden tulisi tehdä ja mistä he saisivat apua. Nut olet aulkenut pois sekä mindfulnessin että tuon oman tunteiden käsittelemisen tapasi. Kallistummeko lääkehoitoon vai mitä ehdottaisit?

Noin vertailun vuoksi. Itse tunnen monia, jotka ovat terveitä ja normaaleja, mutta meditoivat tai harjoittavat mindfulnesia. He eivät ole ahdistuneet, eivät masentuneet, eikä heille ole kehittynyt minkäänlaista dissosiaatiohäiriötä. Mutta ehkä selität asian sillä, etteivät he meditoi "oikein"?

Itselläni on tuttu, joka on kertonut harrastavansa jotain tällaista läsnäoloa, käsittääkseni mindfullnessia. Kännissä hän on mitä lämpimin ihminen, mutta selvänä häneen ei saa mitään järkevää kontaktia, on kuin jäämöhkäle. Juttu ei luista ja ilmeettömiltä kasvoilta ei näy mitään inhimillisiä tunteita. Mainitsi kerran, että parisuhteessakin tuo harrastus on aiheuttanut ongelmia.

Samantapaisia kokemuksia elämän varrelta muistakin.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 10:43:29
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenhallintatekniikat, joilla tavalla tai toisella kierretään tai vaimennetaan kielteisiä tunteita.

3) Raskaat tieteelliset/teoreettiset prosessit, joilla pyritään löytämään hyvin syvällä olevia lukkoja. Psykoanalyysi, pitkät terapiat jne.

4) Erilaiset käytännölliset lähestymistavat. Surujen purkaminen kaverille, ongelmien maanläheinen käsittely ja pyrkimys muuttaa ulkoisia tekijöitä, kyökkipsykologia jne.

Usein näitä neljää käytetään jopa kaikkia tai ainakin kahta-kolmea yhdessä. Itse sympatiseeraan eniten viimeistä, mutta kohtuullisessa mitassa muutkin voivat olla hyödyllisiä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 10:54:27
Tekemässä jotain ihan muuta eli ajattelemassa omaa hengitystään? :) Hengityksen ajatteleminen on tylsää eikä edistä mitään ihmisen tarvetta, siten on luonnollista että mieleen pyrkii muita ajatuksia.

Sinäkös sen päätät, mikä on tylsää? Minusta on tylsää maata unettomana sängyssä unta saamatta. Sen sijan hengitykseen keskittymisessä ei ole mitään tylsää. Lisäksi oman hengityksen ja sen säätelyn hallinta on välttämätön taito ammatissani. Joudun myös opettamaan sitä oppilailleni. Sen sijaan kauppalistojen  laatiminen on todella tylsää. Eikä se palvele oikein mitään tarvettakaan, kun osaahan sitä kaupassakin ottaa hyllystä kaiken tarvittavan ilman listoja. Jos ei muuten, niin kännykästä hakee sen leivontaohjeen, josta näkee tarvittavat ainekset. Mä vastustan tätä jatkuvaa listamist. Se on nykypäivän syöpä. Laatimalla jatkuvsti listoja siirä, mitä pitäis tehdä, ostaa, muistaa, etääntyy elämästä ja tunteistaan, kosk ne ulkoistetaan listalle. Tunnen monia listaihmisiä, jotka ei koskaan saa mitään aikaan. On vain suurta itsepetosta luulla edistäneensä asiaa lisäämällä se listalle. Sitten sen voi jättää tekemättä muka hyvällä omallatunnolla. On muka jo melekin tullut vlmist, kun on ajatellut tekevänsä. Monille nämä listat vieläpä aiheuttavat stressiä, koska lista vain kasvaa pituutta, mutta listaaminen vie kaiken ajan asioiden hoitamiselta. Listat ovat vaarallisia. Ne voivat syrjäyttää toiminnan.

Lainaus
Joten toivota ne tervetulleeksi ja ala pohtia niitä. Kyllä useimmilla on aina älypuhelin mukana, johon voi laatia listaa tai sitten listaa voi laatia ihan vain mielessään.

Miks mä tarvitsen jonkun listan? Miksen mä voi tehdä listaa siellä kaupassa ja samontein toteuttaa ostamisenkin, joten lista tulee tarpeettomaksi? Miksi kauppa on huonompi paikka ajatella tarvittavia ruokatarvikkeita kuin mindfulness-sali? Voinhan mä sieltä kaupastakin viestitellä perheelle ja kysellä, mitä ne haluaa. Miksi käyttää aikaansa sekä listaamiseen että ostamiseen, kun voi tyytyä pelkkään ostamiseen? Muutenkin mä suosin nettiruokakauppoja, joissa mulla on valmis pohja ostettavista tarvikkeista valmiina (joka on syntynyt edellisiltä ostoskerroilta). Siitä sitten lisään tahi poistan tarpeen mukaan, tilaan ja jään odottamaan, että ruoka saapuu kotiovelleni. Miks mun pitäis ajatella koko asiaa muina aikoina, suunnitella, tehdä listoja? Listat mitään auta tai edistä. Ne on pelkkää sijaistoimintaa. Niiden laatimisella syrjäytetään se, että ryhdyttäis oikeesti tekemään. Listaihmiset tyypillisesti huijaa itseään, kun eihän listojen laatimiselta koskaan ehdi toiminnan asteelle siirtymään. Aina on joku lista, joka vielä vaatii huomiota.

Näin, vaikka oikeasti unettomuus on todella haitallista niin psyykkiselle kuin fyysisellekin terveydelle. Jos ei nuku, voi kuolla. Sen sijaan se, että nukkuu ensin ja jatkaa murehtimista vasta aamulla, ei millään tapaa ole haitaksi. Päinvastoin usein ongelma voi jopa ratketa levännein aivoin ajateltuna kuin itsekseen.

Ei se ole vaarallista, jos ei saa unta kun miettii jotain meneillään olevia asioita. Jos niitä miettii vain öisin, se tarkoittaa että päivisin ei ole tarpeeksi aikaa pohtia niitä. Intensiivinen pohtiminen ja tunteiden käsittely vie asiaa eteenpäin ja se muuttuu ajan myötä vähemmän intensiiviseksi, jolloin nukkuminenkin alkaa maistua.
[/quote]

Tämä nyt on sellaista kukkua, ettei tosikaan. Vaarallistakin, sillä unettomuus sinänsä on iso terveysriski. Ihan pelkästään sotkemalla unirytmin ja hankkimalla vakavan unenpuutteen, voi ajatua psykoosiin. Neuvosi on äärimmäisen vaarallinen, sillä unettomuus on erittäin vakava ongelma, jossa terveyshaitat on moneen kertaan todettu ja todistettu. Eikä uneton "mieti vain yöllä", vaan miettii usein sekä päivällä että yöllä. Yöllä vain kaikki näyttäytyy vieläkin kamalampana, pelottavampana ja mieli kehittelee ihan uusiakin uhkia - monasti täysin absurdeja ja epärealistisia.

Tässä unettomuudesta:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00534

Siellä mainitaan kehäajatukset. Kehän pyörimisen katkaiseminen on edellytys nukahtamiselle. Mutta sun perusteilla varmasti ns. lampaiden laskeminen on vaarallista, sillä olisi parempi sittenkin miettiä, josko siellä sängyn alla onkin mörkä tai oven takana vaanii joku murhaaja tai huomisen työt pitää listata tai kuinka kauheeta onkaan epäonnistua tulevassa esitelmässä tai pohtia mitä kauheuksia seuraa, jos työpaikalla päätetäänkin irtisanoa ihmisiä tai olisko pitänyt sittenkin silittää se toinen paita huomiseksi...Lampaiden laskeminen on tuhon alku ja pelsepuupin keksintö.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 10:54:59
Tämä keskustelu ei etene, koska ei oteta huomioon sitä, että se, mikä on ainakin jollain aikavälillä hyödyllistä ja helpottavaa itselle, voi olla vahingollista läheisille.

Kaikenlaiset positiivisuusopit, äitiammat sun muut mieltä "puhdistavat" ihanteet tuottavat helposti tyytyväisemmältä tuntuvan ihmisen, joka on kuitenkin sietämätön tai ainakin etäinen ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä.

Eräänlaisia uskoon hurahtamisiahan nämä mielenhallintahommatkin pitkälle vietyinä ovat, hyvine ja huonoine puolineen.

Aivan varmasti sinua, joka olet profiloitunut muita kadehtivana ja vahingonilosta nauttivana, on tavaton riesa ihmiset, jotka eivät näytä jatkuvasti sitruunaa puraisseelta. Jotka kehtaavat olla tyytyväisiä, vaikka naapurilla on isompi ja kalliimpi. Onhan aivan kohtuutonta mennä hymyilemään näkyvästi, kun sinä yrität keskittyä olemaan hapan. Vähemmästäkin sitä tulee aggressiiviseksi. Yhdessä murjottaminen on sentään suomalainen kansallislaji.

Ei minulla ole mitään syytä kieltää sitä, että tunnen usein vahingoniloa ja kateutta. Miksi niistä pitäisi tuntea syyllisyyttä? Vastapainona pystyn myös tuntemaan sääliä ja innostumaan ehkä voimakkaamminkin kuin keskiverto ihmiset.

Viihdyn joskus onnettomien ihmisten seurassa, mutta en jatkuvasti. Riippuu omista fiiliksistä, koska ihminen haluaa olla ymristössä, jossa muitten tunnetila vastaa suunnilleen omaansa. Jos olen innostunut, kaipaan ehdottomasti innostunutta seuraa.

Sulla on kummallisen rajoittunut käsitys ihmisen mielenliikkeistä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 10:55:52
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenhallintatekniikat, joilla tavalla tai toisella kierretään tai vaimennetaan kielteisiä tunteita.

3) Raskaat tieteelliset/teoreettiset prosessit, joilla pyritään löytämään hyvin syvällä olevia lukkoja. Psykoanalyysi, pitkät terapiat jne.

4) Erilaiset käytännölliset lähestymistavat. Surujen purkaminen kaverille, ongelmien maanläheinen käsittely ja pyrkimys muuttaa ulkoisia tekijöitä, kyökkipsykologia jne.

Usein näitä neljää käytetään jopa kaikkia tai ainakin kahta-kolmea yhdessä. Itse sympatiseeraan eniten viimeistä, mutta kohtuullisessa mitassa muutkin voivat olla hyödyllisiä.

Ilman muuta nelonen on paras. Se antaa nimittäin niille kavereille jatkuvasti aihetta vahingoniloon. Mitäpä ei tekisi kaverinsa hyväksi!
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 24.09.2016, 10:56:08
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenhallintatekniikat, joilla tavalla tai toisella kierretään tai vaimennetaan kielteisiä tunteita.

3) Raskaat tieteelliset/teoreettiset prosessit, joilla pyritään löytämään hyvin syvällä olevia lukkoja. Psykoanalyysi, pitkät terapiat jne.

4) Erilaiset käytännölliset lähestymistavat. Surujen purkaminen kaverille, ongelmien maanläheinen käsittely ja pyrkimys muuttaa ulkoisia tekijöitä, kyökkipsykologia jne.

Usein näitä neljää käytetään jopa kaikkia tai ainakin kahta-kolmea yhdessä. Itse sympatiseeraan eniten viimeistä, mutta kohtuullisessa mitassa muutkin voivat olla hyödyllisiä.

Jos ongelma on niinsanotusti normaaliin elämään kuuluva, eli vain arkipäivän tilanne ei sitä tarvitse mitenkään ratkaista. Tietoisuus riittää, oma mielenmaisema ei muutu miksikään ratkaisussa.

Käytännön ongelmat, kuten tikku sormessa on helppo ratkaista. Omassa mielessä oleva "tikku" ei ole ongelma ellei sitä sinä pidä. Riittää, kun katsoo omia mielentilojaan, useimmiten ne ongelmat ovat juuri ne asenteet ja halut, toiveet muutoksen pyrkimykset ja kaikki sellainen mikä vaikuttaa epätyydyttävältä.

Tietenkin mielen sairauden ovat eri asia, silloin niihin tuskin osaa itsenäisesti katsoa.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 11:23:35
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenhallintatekniikat, joilla tavalla tai toisella kierretään tai vaimennetaan kielteisiä tunteita.

3) Raskaat tieteelliset/teoreettiset prosessit, joilla pyritään löytämään hyvin syvällä olevia lukkoja. Psykoanalyysi, pitkät terapiat jne.

4) Erilaiset käytännölliset lähestymistavat. Surujen purkaminen kaverille, ongelmien maanläheinen käsittely ja pyrkimys muuttaa ulkoisia tekijöitä, kyökkipsykologia jne.

Usein näitä neljää käytetään jopa kaikkia tai ainakin kahta-kolmea yhdessä. Itse sympatiseeraan eniten viimeistä, mutta kohtuullisessa mitassa muutkin voivat olla hyödyllisiä.

Jos ongelma on niinsanotusti normaaliin elämään kuuluva, eli vain arkipäivän tilanne ei sitä tarvitse mitenkään ratkaista. Tietoisuus riittää, oma mielenmaisema ei muutu miksikään ratkaisussa.

Arkielämää ovat sellaiset asiat kuin työttömyys ja sen aiheuttama taloudellinen huoli, epävarmuus ihmissuhteissa, tekemättömöt työt tai muut velvollisuudet ja lukemattomat muut ulkoiset tekijät, joihin toki vai ja kannattaakin asennoitua kuvaamallasi tavalla, jos niille ei mitään voi, mutta usein voi ja silloin mielentilakin saattaa kohentua.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: mikainen - la 24.09.2016, 11:26:30

Miksi sitä kauppalistaa pitäisi ajatella? Juuri silloin, kun on siis tekemässä ihn jotain muuta, eikä edes ole muistiinpanovälineitä käsillä, jotta sen kauppalistan tosin pystyisi tekemään?

Tekemässä jotain ihan muuta eli ajattelemassa omaa hengitystään? :) Hengityksen ajatteleminen on tylsää eikä edistä mitään ihmisen tarvetta, siten on luonnollista että mieleen pyrkii muita ajatuksia. Joten toivota ne tervetulleeksi ja ala pohtia niitä.

Hampaiden pesukin on tylsää.

Hengitystä ei ole tarkoitus ajatella vaan sen tarkkailu tarkoittaa sen kokemista kehossa. Ja niinkuin hampaiden pesu se edistää ihmisen terveyttä.

Sara Lazar, neurotieteilijä (Massachusetts General Hospital jaHarvard Medical School) teki
8 viikkoa kestäneen kokeen joka osoitti muutoksia aivoissa useammalla alueella:

1. The primary difference, we found in the posterior cingulate, which is involved in mind wandering, and self relevance.

2. The left hippocampus, which assists in learning, cognition, memory and emotional regulation.

3.  The temporo parietal junction, or TPJ, which is associated with perspective taking, empathy and compassion.

4. An area of the brain stem called the Pons, where a lot of regulatory neurotransmitters are produced.

The amygdala, the fight or flight part of the brain which is important for anxiety, fear and stress in general. That area got smaller in the group that went through the mindfulness-based stress reduction program.

The change in the amygdala was also correlated to a reduction in stress levels.


Kysyttäessä omaa mielipidettä mindfulnessista (jota on harjoittanut itsekin 20 vuotta):

Mindfulness is just like exercise. It’s a form of mental exercise, really. And just as exercise increases health, helps us handle stress better and promotes longevity, meditation purports to confer some of those same benefits.

But, just like exercise, it can’t cure everything. So the idea is, it’s useful as an adjunct therapy. It’s not a standalone. It’s been tried with many, many other disorders, and the results vary tremendously – it impacts some symptoms, but not all. The results are sometimes modest. And it doesn’t work for everybody.

It’s still early days for trying to figure out what it can or can’t do.


Tuo siis lähinnä mindfulness terapian apuna.

Ei ihme jos liikemaailmassa hihkutaan jos saataisiin selkeämmin ajattelevia, paremmin päätöksentekoon soveltuvia hyvämuistisia työntekijöitä (vai työnjohtajia?), toisin sanoen tuottavampia.

Itse pidän kuitenkin enemmän vaikutuksesta empatiaan ja myötätuntoon, parempi muistikaan ei olisi pahitteeksi. Ja kykyä nauttia enemmän siitä mitä tekee.

Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Faustinen - la 24.09.2016, 11:34:04
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenhallintatekniikat, joilla tavalla tai toisella kierretään tai vaimennetaan kielteisiä tunteita.

3) Raskaat tieteelliset/teoreettiset prosessit, joilla pyritään löytämään hyvin syvällä olevia lukkoja. Psykoanalyysi, pitkät terapiat jne.

4) Erilaiset käytännölliset lähestymistavat. Surujen purkaminen kaverille, ongelmien maanläheinen käsittely ja pyrkimys muuttaa ulkoisia tekijöitä, kyökkipsykologia jne.

Usein näitä neljää käytetään jopa kaikkia tai ainakin kahta-kolmea yhdessä. Itse sympatiseeraan eniten viimeistä, mutta kohtuullisessa mitassa muutkin voivat olla hyödyllisiä.

Jos ongelma on niinsanotusti normaaliin elämään kuuluva, eli vain arkipäivän tilanne ei sitä tarvitse mitenkään ratkaista. Tietoisuus riittää, oma mielenmaisema ei muutu miksikään ratkaisussa.

Arkielämää ovat sellaiset asiat kuin työttömyys ja sen aiheuttama taloudellinen huoli, epävarmuus ihmissuhteissa, tekemättömöt työt tai muut velvollisuudet ja lukemattomat muut ulkoiset tekijät, joihin toki vai ja kannattaakin asennoitua kuvaamallasi tavalla, jos niille ei mitään voi, mutta usein voi ja silloin mielentilakin saattaa kohentua.

Tarkoitan lähinnä sitä omaa mielentilaa. Miten asioihin suhtautuu pitääkö niitä ongelmina.
Jos on kovasti ristiriitaisessa asenteiden tilassa, eli muutoksen siihen mitä on ja siinä miten pitäisi olla.

Silloinhan se on oma mielentila., Niin joka vain on se "mikä on, tavoite on kuviteltu.
Huoli ja epävarmuus on oma mielentila.
Toki toiminta on mahdollista ja tarpeellistakin, ei sitä ole tarpeen torjua.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: Safiiri - la 24.09.2016, 11:53:40

Miksi sitä kauppalistaa pitäisi ajatella? Juuri silloin, kun on siis tekemässä ihn jotain muuta, eikä edes ole muistiinpanovälineitä käsillä, jotta sen kauppalistan tosin pystyisi tekemään?

Tekemässä jotain ihan muuta eli ajattelemassa omaa hengitystään? :) Hengityksen ajatteleminen on tylsää eikä edistä mitään ihmisen tarvetta, siten on luonnollista että mieleen pyrkii muita ajatuksia. Joten toivota ne tervetulleeksi ja ala pohtia niitä.

Hampaiden pesukin on tylsää.

Hengitystä ei ole tarkoitus ajatella vaan sen tarkkailu tarkoittaa sen kokemista kehossa. Ja niinkuin hampaiden pesu se edistää ihmisen terveyttä.

Sara Lazar, neurotieteilijä (Massachusetts General Hospital jaHarvard Medical School) teki
8 viikkoa kestäneen kokeen joka osoitti muutoksia aivoissa useammalla alueella:

1. The primary difference, we found in the posterior cingulate, which is involved in mind wandering, and self relevance.

2. The left hippocampus, which assists in learning, cognition, memory and emotional regulation.

3.  The temporo parietal junction, or TPJ, which is associated with perspective taking, empathy and compassion.

4. An area of the brain stem called the Pons, where a lot of regulatory neurotransmitters are produced.

The amygdala, the fight or flight part of the brain which is important for anxiety, fear and stress in general. That area got smaller in the group that went through the mindfulness-based stress reduction program.

The change in the amygdala was also correlated to a reduction in stress levels.


Kysyttäessä omaa mielipidettä mindfulnessista (jota on harjoittanut itsekin 20 vuotta):

Mindfulness is just like exercise. It’s a form of mental exercise, really. And just as exercise increases health, helps us handle stress better and promotes longevity, meditation purports to confer some of those same benefits.

But, just like exercise, it can’t cure everything. So the idea is, it’s useful as an adjunct therapy. It’s not a standalone. It’s been tried with many, many other disorders, and the results vary tremendously – it impacts some symptoms, but not all. The results are sometimes modest. And it doesn’t work for everybody.

It’s still early days for trying to figure out what it can or can’t do.


Tuo siis lähinnä mindfulness terapian apuna.

Ei ihme jos liikemaailmassa hihkutaan jos saataisiin selkeämmin ajattelevia, paremmin päätöksentekoon soveltuvia hyvämuistisia työntekijöitä (vai työnjohtajia?), toisin sanoen tuottavampia.

Itse pidän kuitenkin enemmän vaikutuksesta empatiaan ja myötätuntoon, parempi muistikaan ei olisi pahitteeksi. Ja kykyä nauttia enemmän siitä mitä tekee.

Tuosta poimin itse juuri ajatuksen mindfulnessista mielen harjoitteena vertautuen fyysisen kehon harjoittamiseen. (Toki molemmissa oikeastaan harjoittuu aina sekä mieli että keho, koska nehän on samaa ja yhtä.) Jos Aelita esittäisi, että on aivan tyhmää (ja tylsääkin) yrittää harjoittaa hapenottokykyään juoksemalla, hän tuskin perustelisi asiaa sillä, ettei juoksemista tarvitse harjoitella, koska normaali ja terve nyt osaa juosta muutenkin ja happeakin osaa varmasti ottaa, kun hengissä kerran on. Tai että on ihan turhaa käydä lenkillä, koska kyllähän sitä tulee juostua, kun bussi meinaa jättää tai pitää päästä karkuun jotakin vaaraa. Eikä harjoittelusta voi olla mitään hyötyä, jos lenkkeilevistä kavereistakaan ei ole kaikista maratonille. Selvästikään juoksuharjoittelu siis ei auta. Siksi joku tutkimus harjoittelun vaikutuksista tai vaikka hapenottokyvyn mittaustulokset ei todista mitään.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: a4 - la 24.09.2016, 12:54:09
hieman kärjistyneistä vastakkainasetteluista lienee parempi etsiä laveampi keskitie tai kattavampi konsensus.
kävely, uinti, muu kuntoilu, hengitysharjoitukset, virkkaaminen, musiikin kuuntelu, fiilistely tai mikä tahansa uppoutuminen lienevät hyviä tapoja hetkittäin nollata analyyttisuuteen uppoutuneesta tietoisesta ajattelusta rasittuneet aivot, siirtää tietoisen mielen työtaakkaa hetkeksi alitajunnalle ja kuulostella välillä tunteellisen mielen signaaleita joita pullahtelee jatkuvasti tietoisen tajunnan tasolle.
monesti nämä toimintamuodot myös tukevat toisiaan.
esim. kuntoilu ja hengitysharjoitukset lisäävät myös ajattelun energisyyttä, väsymättömyyttä.
kädentaidotkin kehittävät plastisia aivoja.
keskittymisharjoitukset ja keskittyminen sivutuotteenakin voimistaa myös ajatteluun keskittymistä.
analyyttinen ajattelu puolestaan järkevöittää kaikkea toimintaa.
darwin käveli, newton kenties loikoili omenapuun alla, arkhimedes otti rentouttavan kylvyn, einstein hyödynsi tietoisesti viulunsoittoa..hieman name droppingia. :)
"pää kylmä, sydän lämmin" lienee jotain tällaista jatkuvaa opetusta ja harjoitusta vaativaa tasapainoilua tuulisella elämännarulla. :)
maailman tuulten vaihtelevat voimat ja tuiverrukset määräävät tasapainottelevaa kulkijaa.
välillä vahvoja tunnetiloja joutuu vain elämään läpi, välillä taas järki sanoo että niitä olisi hyvä pyrkiä ohjaamaan johonkin rakentavaan suuntan.
kummallakin tavalla tunteita käydään läpi.
kun läpikäyminen ei johda mihinkään muuhun kuin vatvomiseen, on aika vaihtaa läpikäymisen tapaa. jatkuvana prosessina.
ylikuntoa ja yhden asian fanatismia on syytä välttää tässäkin kuin väsymystä ja epätasapainoa kielekkeellä.
Otsikko: Vs: Mindfulness (nro 1)
Kirjoitti: socrates - la 24.09.2016, 13:44:51
Näkisin erilaisiin keljuihin mielentiloihin olevan pääpiirteissään neljää erilaista lähestymistapaa, joissa toki kussakin on suuri määrä alalajeja:

1) Kemiallinen, lääkkeet pääroolissa tai pahemmassa tapauksessa päihteet.

2) Erilaiset mielenh