Huom! Selaat foorumin lukualuita, joten liittymä on hiukan erilainen.

Ketju Lainaa Print

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

Ketjukaiset => Eduskuntavaalit 2015
(Kokeillaan nyt foorumin kykyä luoda äänestys, kun aihetta pian on. Katsotaan, toimiiko foorumisofta?) Vaikka toki tämä softa toimii!

Toiseksi, tuossa on ihan aiheellinen kysymyskin tulevaisuutta ajatellen. Eli, mitäs tytöt ja pojat äänestätte ensi vaaleissa?

Muoks. Laitoin noille puolueille viralliset nimensä.
Hyvin näyttää äänestys toimivan, kommenttejakin toki voi kirjoittaa. Softa toimii, kuten pitääkin!

Pienillä puolueilla on terävää vaihtoehtoisuutta, mutta ei vaikutusvaltaa.
Suurilla puolueilla on vaikutusvaltaa, muttei muuta kuin yleistoimimattomuutta.

Joten päätä siinä  :(
Hakusessa on. Eduskunnan ulkopuolista pienpuoluetta äänestänen tällä kertaa. Valkkaan niistä jonkun fiksun oloisen ehdokkaan, joka esiintyy edukseen netissä, vaikka blogissaan. Luultavasti tuotan yksittäisellä äänelläni siten eniten hyvää (mieltä). Sille yksittäiselle ehdokkaalle. Eikä vahingossakaan tule autettua "väärää henkilöä".
Äänestysasetelma ja pari kommenttia kuvaavat aika hyvin tilannetta maassamme. Äänestäjät etsivät hyvää ehdokasta, mutta äänet valuvat puolueille. Lähinnä niille isoille puolueille, jotka ovat järjestelmän betonoineet. Niinpä todelliset muutokset ovat epätodennäköisiä. Jytkyt ja hytkyt toki vähän siirtelevät vallan painopistettä, mutta peruspolitrukit istuvat edelleen päättämässä. Tai parempi ilmaisu on että istuvat.

Suomen Maidania odotellessa käydään äänestämässä.
Äänestin 'demokraattista' puoluetta...
Ainakin pari vaihtoehtoa... Valitsen sen toisen...

Keijo Kullervo
Feministiset vaalit on Naisasialiitto Unionin käynnistämä kampanja, joka tuo yhteen feministiset äänestäjät ja eduskuntavaaliehdokkaat läpi koko puoluekentän. Kampanjassa kannustetaan ehdokkaita tuomaan esiin tasa-arvopoliittiset tavoitteensa ja kerätään heille äänestäjiä.

Osallistu näin:

1) Tee äänestyslupaus tai asetu ehdolle sivulla www.feministisetvaalit.fi.
2) Kutsu mukaan kaikki!
3) Keskustele, vaadi ja ehdota tunnuksella #feministisetvaalit.

http://womenagainstfeminism.tumblr.com/
Yllä olevan mukaan feministit, keihin määreellä sitten ikinä viitataankaan, ovat tehneet ainakin sen suuren virheen, että he eivät ole kunnioittaneet kuvassa esiintyvän naisen kokemusta väittämällä hänen kokemustaan jotenkin vialliseksi. Me voimme yrittää ymmärtää toisen ihmisen kokemusta, mutta emme voi argumentoida sitä vastaan.
Pitäiskö tässä nyt alkaa haastaa riitaa, jotta voisi lunastaa feministisen identiteetin?  :o

Kokemus on elämys; se mistä elämässä on kysymys. Jokaisella erilainen ja ainutlaatuinen.
-Naisen on ain lunastettava aina paikkansa, ja tehtävä kaksinverroin työtä enemmän!

-Naiseksi ei synnytä , naiseksi tullaan!

-Toki naisella on myös etu-oikeusia joista ei nyt tässä enempää!

-Kun femiini ja makskuliini ovat tasapainossa kaikki on hyvin

keski-ikää lähestyttäessä, naiset äijääntyvät!löytävät oman sisäisen "noita-akkansa!
Vastaavasti 50-miehet no, niille saattaa tirahtaa tippa linssiin ja alkaa vaihdevuosi-oireet,
mutta ei hätää siihen on kyllä ihan lääkkeitä helpottamaan vaivaa!

:-*pusuja kaikille!

1) Tee äänestyslupaus tai asetu ehdolle sivulla www.feministisetvaalit.fi.

Listassa on ehdokkaista puolueista laidasta laitaan. Samoista puolueisa löytyy myös ns. antifeministejä. Niinpä äänestäjä ei voi olla varma kumpaa puolta ääni lopulta hyödyttää. Tämä on mielestäni nykyisen vaalijärjestelmämme pahimpia heikkouksia. Siirtoäänivaalitavalla tuosta päästäisiin.
Tärkeimpänä kriteerinä ehdokkaansa valitsemiseksi pitäminen sillä perusteella, että ehdokas on feministi, on minusta hiukan outoa. Feministin saaminen eduskuntaan on tietysti feminismin kannalta bonusta, mutta muilla ehdokkaiden kannattamilla arvoilla ja näkemyksillä kuuluisi olla minusta pääpaino. Olen äänestänyt feministejäkin, mutta heillä on ollut muuta paljon muutakin tärkeämpää asiaa.

Tuleva hallitus on todennäköisesti punamultahallitus ja apupuolueina toiminevat vihreät ja/tai vasemmistoliittolaiset. Jos haluaa feministiehdokkaansa hallitukseen, niin minusta kannattaa valita äänestyksensä kohde Keskustan, SDP:n, Vihreiden tai Vasemmistoliiton listoilta. Marginaalipuolueita ei kannata äänestää, sillä niistä ei nousta Arkadianmäelle ja kaksi kertaa ilman kansanedustajaa jääneet puolueet putoavat puoluerekisteristä ja joutuvat keräämään uudestaan 5000 kannattajakorttia. http://www.vaalit.fi/fi/index/puolueet/puolueenperustaminen.html

1) Tee äänestyslupaus tai asetu ehdolle sivulla www.feministisetvaalit.fi.

Listassa on ehdokkaista puolueista laidasta laitaan. Samoista puolueisa löytyy myös ns. antifeministejä. Niinpä äänestäjä ei voi olla varma kumpaa puolta ääni lopulta hyödyttää. Tämä on mielestäni nykyisen vaalijärjestelmämme pahimpia heikkouksia. Siirtoäänivaalitavalla tuosta päästäisiin.

Tuo on ihan totta, listavaalin heikkoutena on juuri äänen heikko määrittyminen eri vaihtoehtojen suhteen.

Marginaalipuolueita ei kannata äänestää, sillä niistä ei nousta Arkadianmäelle ja kaksi kertaa ilman kansanedustajaa jääneet puolueet putoavat puoluerekisteristä ja joutuvat keräämään uudestaan 5000 kannattajakorttia.

Eli sama meno jatkukoon. Muutoksen puolesta ei kannata äänestää. Miksi sitten kannattaa yleensä ollenkaan äänestää, jos sama meno jatkuu joka tapauksessa?

Minua on motivoinut äänestyspaikalle lähinnä pitkästyminen. Kun saa tehdä jotain päivän rutiinista poikkeavaa, se piristää. Äänestyspaikalla käymiseen on tilaisuus aika harvoin, joten monesti tulee ajateltua aivan viimeisen tunnin aikana, että jos en nyt mene, seuraava tilaisuus on vasta vuonna X. "Nyt on viimeinen tilaisuus" -tunne on johtanut siihen, että olen käynyt äänestämässä. Paikkakunta, jolla asun, on niin pieni, että vaikka olen sinänsä täysin tuntematon ja merkityksetön, henkilöllisyystodistusta tai muitakaan papereita ei ole yleensä tarvinnut esittää. Joku pöydän takana istuva ”virkailija” on kuitenkin tunnistanut minut. Olen monesti vasta äänestyskopissa miettinyt, ketähän äänestäisi. Yleensä olen valinnut jonkun "ei kukaan" ehdokkaan puolueesta tai listalta, jolla ei ole mitään "mahiksia". On ollut jännä katsoa, kuinka moni muu äänesti häntä paikkakunnallani.

Viime eduskuntavaaleissa sorruin äänestämään naapurikunnassa asuvaa Muutos 2011:n ehdokasta, joka sai muistaakseni alle sata ääntä. Yksi äänestyskriteeri oli se, että halusin äänestää naista.

Tulevissa vaaleissa äänestäisin Piraattipuolueen ehdokasta, mutta epäilen, että sellaista ei ole vaalipiirissäni. Tällaisen marginaalipuolueen ehdokkaaksi kai olisi itsekin ollut mahdollista päästä, mutta kaksi kertaa ehdokkaana oleminen riittää. En halua persoonaani kohdistuvaa "hässäkkää" ja muutamaa ääntä. Piraattipuolueen ehdokkuus todennäköisesti leimaisi minut jonkinlaiseksi "lääninlataajaksi", jonka netti pantaisiin erityistarkkailuun. Jos joskus sattuisin oikeasti lataamaan jotain, jäisin heti kiinni. Piraattipuolueen vaaliohjelma on sinänsä aivan huippua. Ehdottomasti paras puolue. Tällaisilla vain ei ole mitään mahdollisuuksia. Ja jos olisikin, puolue lipeäsi vähitellen periaatteistaan ja muuttuisi samanlaiseksi kuin muutkin puolueet. Valta turmelee.

Piraattipuolueen vaaliohjelma on sinänsä aivan huippua. Ehdottomasti paras puolue.

Jee! Olen äänestänyt kaksissa vaaleissa Piraattipuoluetta.

Feministiset vaalit on Naisasialiitto Unionin käynnistämä kampanja, joka tuo yhteen feministiset äänestäjät ja eduskuntavaaliehdokkaat läpi koko puoluekentän. Kampanjassa kannustetaan ehdokkaita tuomaan esiin tasa-arvopoliittiset tavoitteensa ja kerätään heille äänestäjiä.

Osallistu näin:

1) Tee äänestyslupaus tai asetu ehdolle sivulla www.feministisetvaalit.fi.
2) Kutsu mukaan kaikki!
3) Keskustele, vaadi ja ehdota tunnuksella #feministisetvaalit.

En järin usko tuollaiseen, koska eihän feminismillä ole tarvetta muuttaa niinkään pohjoismaista yhteiskuntaa, vaan enemmänkin siirtolaisten yhteiskuntaa. Mihin feminismiä tarvitaan, jos naisten asema monessa suhteessa on miehiä parempi?

Pitäiskö tässä nyt alkaa haastaa riitaa, jotta voisi lunastaa feministisen identiteetin?  :o

Ei tarvitse riitaa haastaa, mutta onko tarvetta feministiselle "puolueelle tai edes liikkeelle" maissa, jotka ovat jo tasa-arvoisimpia maailmassa. Jos feministit ovat vain tasa-arvon, eivätkä ainoastaan naisten aseman ajajia, kantsisko katsoa sitä miestenkin asemaa yhteiskunnassa? Tasa-arvo kun tarkoittaa myös miesten aseman ajamista.
Olen uusi tällä foorumilla. Kopek ja Toope, te vaikutatte kivoilta.
Kyllä se totta on, että pohjoismaat ovat pisimmällä tasa-arvossa maailmassa. Siihen ei tarvita feminismiä. Naisasialiitto Unioni perustettiin 1892 (muistaakseni, mutta joka tapauksessa 1800-luvun lopulla). Unioni on sinnitellyt tähän asti aallonharjalta toiselle. Miksi sitten Suomessa tarvitaan feminismiä? Mielestäni tradition ylläpitämiseen suffragettihengessä. Feminismi on kulttuuria ja yhdessäoloa ihanien naisten kanssa.
Hesarin tilaaman vaalisimulaation (vaalipiirikohtaiset gallupit) mukaan kristillisdemokraatit saisivat vain yhden paikan, Hämeen vaalipiiristä.
Sitä menoa lähestytään uhkaa että puolue putoaa puoluerekisteristä (kaksissa peräkkäisissä vaaleissa jää ilman edustapaikkaa).

Voimakkaalla kirkosta eroamisella on tämäkin myötävaikutus.

Kristillisdemokraattien lisäksi on vain yksi muu rekisteröity puolue jolla on naispuolinen puheenjohtaja: Köyhien asialla. Sekin ilmoittaa olevansa kristillinen puolue.

Eikö kristillisyys pure vai eikö naisuheenjohtajiin luoteta?

-Hoh hoijaa!

Paree vois olla ,että kirkko eroaisikin valtiosta, niin sinne eivät jäisi kuin ne jotka todella

uskovat, minun puolestani silloin kirkkona voisi toimia vaikka jurtta!

-Kunhan sisältö ja mesitsi pysyy olennaisena , tarvittaisi uusi "uskonpuhistus

ja uusi Luther! ;)

Sittenhän äänestät puoluetta, joka ajaa tuollaista! Ai niin, ei taida kukaan ajaa ihan tuollaista. Kyllä minäkin hyväksyn ajatuksen siitä, että ei olisi valtionkirkkoa. Olen silti vähän kahden vaiheilla siitä, olisiko hyvä asia. Toisaalta valtiolle ei kuulu se, mihin ihmiset uskovat, eikä uskonnoille se, mihin valtio perustuu.

Toisaalta konservatiivina pidän hyvänä asiana sitä, että yhteiskunta perustuu myös perinteisiin, (myös kristillisiin) arvoihin, joiden perustalle nykymalli on rakennettu. Kannattaako niitä hylätä, jos ovat luoneet näin hyviä yhteiskuntia?
-eipä niin kait sitten,

mutta pelkään pahoin ,että tulevat sukupolvet joutuvat säästämään niin paljon

kaikesta, että jo elämän perus-asioina pitämämme asiat muuttuvat ylellisyyksiksi?

-kuinka pitkään ylipäätään aurinko jaksaa paistaa", loppuuko vesi?

-robotitko hoitavat vanhuksemme?

-miten sirpaloituva aika hoitaa niitä jotka "putoavat väliin,

tulee olemaan niitä jotka omistavat paljon, ja niitä joilla viedään leipä suusta?

-miten kauan öljy riittää,

-saavatko lapset ja opiskelijat koulutuksen, ja jos saavat joutuvatko maksamaan siitä? jne.

-sama asia askarruttaa myös liittyen kirkollisiin asioihin?

-vahvat hengelliset dynamot puuttuvat jo nyt Suomenmaasta?

-Kuka pitää huolen niistä jotka eivät yksin jaksa?

-eipä niin kait sitten,

mutta pelkään pahoin ,että tulevat sukupolvet joutuvat säästämään niin paljon

kaikesta, että jo elämän perus-asioina pitämämme asiat muuttuvat ylellisyyksiksi?
ei sille mikään hallitus mitään voi

-kuinka pitkään ylipäätään aurinko jaksaa paistaa", loppuuko vesi?

ainakin ensi vaalikauden jos on aurinkoisia päiviä

Äänestyksen otsikon kysymykseen en vastaa mitään. Äänestän ehdokasta kuten yleensäkin. Katsotaan sitten mitä tietoja ehdokkaiden kannoista on vaalien alla saatavissa. Ylen tapaan laittaa ehdokkaat johonkin muutaman minuutin tenttiin pidän erityisen typeränä, en todellakaan aio äänestää sellaista joka latelee ratkaisut maan ja maailman ongelmiin alle neljässä minuutissa. Harkintaa ja järkeä pitää ehdokkaallani olla paljon, mieluummin vielä enemmän kuin minulla.

Vaalitaistelu tiivistyy. Pohjois-Pohjanmaan persunaisten puheenjohtaja Sirpa Ahola-Laurila on julkaissut vaalikirjan "Soinin kupla", jossa hän arvioi puolueensa toimintaa varovaisen kriittisesti.

"Puolueväen keskusteluiltoihin Oulussa osallistuneen Ahola-Laurilan mukaan tilaisuuksissa oli lähinnä miehiä, joilla ei ollut kellään käsitystä kunnan hallinnosta, budjetista tai poliittisesta rakenteesta. Illat kuluivatkin rattoisasti B-vitamiinista, luontaishoidosta ja EU:n kaikenkattavasta turmiollisuudesta keskustellen.

Naisjärjestön puheenjohtajan ominaisuudessa piirihallituksen kokouksiin osallistuva Ahola-Laurila sai havaita, että naisten oletettiin olevan keittiössä tekemässä kokouksiin ruokaa ja kahvia."

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/soinin-kupla-kirja-sisapiirin-kahmintaa-ja-hyva-veli-verkostoja-kokouksiin-osallistuvilla-miehilla-ei-ollut-kasitysta-kunnan-hallinnosta/690311/

-eipä niin kait sitten,

mutta pelkään pahoin ,että tulevat sukupolvet joutuvat säästämään niin paljon

kaikesta, että jo elämän perus-asioina pitämämme asiat muuttuvat ylellisyyksiksi?

-kuinka pitkään ylipäätään aurinko jaksaa paistaa", loppuuko vesi?

-robotitko hoitavat vanhuksemme?

-miten sirpaloituva aika hoitaa niitä jotka "putoavat väliin,

tulee olemaan niitä jotka omistavat paljon, ja niitä joilla viedään leipä suusta?

-miten kauan öljy riittää,

-saavatko lapset ja opiskelijat koulutuksen, ja jos saavat joutuvatko maksamaan siitä? jne.

-sama asia askarruttaa myös liittyen kirkollisiin asioihin?

-vahvat hengelliset dynamot puuttuvat jo nyt Suomenmaasta?

-Kuka pitää huolen niistä jotka eivät yksin jaksa?

Mutta voisiko TupuHupuLupu-puolueita (SDP, Kok., Kesk.) syytellä vähän tai aika paljonkin siitä, että maamme on oikeasti velkaantumassa ja ajautunut suureen työttömyyteen heidän harjoittamansa politiikan vuoksi? Kukas meitä on viimeiset kymmenet vuodet hallinneet kuin nämä kolme vuorotellen? Kunnille on luotu niin paljon tehtäviä, etteivät selviä enää niistä. Valtion ja kunnallisten työpaikkojen määrä on niin suuri, ettei yksityinen sektori kykene elättämään niitä. Samaan aikaan yrittäjille on luotu niin paljon säännöksiä ja yrittämisen esteitä, ettei hullukaan tässä maassa lähde yrittäjäksi.

Eikö järkevintä olisi lähteä purkamaan tuota yliorganisoitunutta järjestelmäämme antaen juuri pienyrittäjille enemmän mahdollisuuksia työllistää ihmisiä. Se vain tarkoittaa pienempää verotusta, pienempää hallintoa ja pienempiä rajoituksia yritystoiminnalle. Siis ihan liberaalimpaa mallia nykyisen sosialismin sijaan? Vähemmän lakeja/rajoituksia = parempia lakeja/pienempiä rajoituksia? Ymmärrän sinänsä ajatuksen, mitä Suomessa on ajettu suurilla säännöksillä, mutta olemme vain menneet aivan liian pitkälle. Liika rajoittaminen on kahle.

Kokkareiden nuorisojärjestö on esittänyt huomattavia muutoksia liberaalimman talouden ja yhteiskunnan suuntaan. Osin minustakin ovat oikeansuuntaisia, mutta menevät vain liian pitkälle. Tuollaisia mielipiteitä me silti tarvitsemme. Oikea suunta, mutta toiseen äärimmäisyyteen, eli täysin vapaisiin markkinoihin ei ole tarvetta, koska se mallikaan ei lopulta luo onnea. Jonkinlaista välimuotoa nykyisen liian kahlitun ja vapaan markkinan välillä tarvitsemme.
Komppaan Toopea melkein täysin.

Yrityksen pitäminen pystyssä, on jo melkoinen suoritus tänäpäivänä.
Pelkkiin pykälöiden varmistamiseen, menee helposti 6-8h/viikko.

Naurettavaa sinänsä, että foorumilla on kävijöitä ja lukijoita paljon enemmän kuin kommentoijia, mutta eivät uskalla rekisteröityä ja äänestää. Hellou...!

1) Tee äänestyslupaus tai asetu ehdolle sivulla www.feministisetvaalit.fi.

Listassa on ehdokkaista puolueista laidasta laitaan. Samoista puolueisa löytyy myös ns. antifeministejä. Niinpä äänestäjä ei voi olla varma kumpaa puolta ääni lopulta hyödyttää. Tämä on mielestäni nykyisen vaalijärjestelmämme pahimpia heikkouksia. Siirtoäänivaalitavalla tuosta päästäisiin.

Tuo on ihan totta, listavaalin heikkoutena on juuri äänen heikko määrittyminen eri vaihtoehtojen suhteen.

Listavaali on ollut syynä sille, etten ole voinut aina äänestää haluamaani puoluetta. Puolueella sattui olemaan ehdokas, jota pidin tuolloin pelottavana luonteena politiikassa (vaikka mielipiteensä olivat ok). Pelkäsin että valitsemalla kenet tahansa kys. listalta, saattaisin auttaa hänet lävitse.
Ylekin näyttää vihdoin aktivoituneen virallisesti vaalien osalta. http://yle.fi/uutiset/eduskuntavaalit_2015/
Nimetyt teemat ovat: työ, talous, terveys, turvallisuus, tulevaisuus. Siinä riittääkiin sitten puhumista aidoista ja niiden seipäistä.

"Puolueväen keskusteluiltoihin Oulussa osallistuneen Ahola-Laurilan mukaan tilaisuuksissa oli lähinnä miehiä, joilla ei ollut kellään käsitystä kunnan hallinnosta, budjetista tai poliittisesta rakenteesta. Illat kuluivatkin rattoisasti B-vitamiinista, luontaishoidosta ja EU:n kaikenkattavasta turmiollisuudesta keskustellen."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/soinin-kupla-kirja-sisapiirin-kahmintaa-ja-hyva-veli-verkostoja-kokouksiin-osallistuvilla-miehilla-ei-ollut-kasitysta-kunnan-hallinnosta/690311/
Nyt kyllä tämä skeptikko meinasi mennsä ihan sanattomaksi. Oliko Ahola-Laurila varmasti oikeassa puolueillassa, tuo kuvaus sopisi ennemmin vihreisiin naisiin- tuli mieleen..

Ylekin näyttää vihdoin aktivoituneen virallisesti vaalien osalta. http://yle.fi/uutiset/eduskuntavaalit_2015/
Nimetyt teemat ovat: työ, talous, terveys, turvallisuus, tulevaisuus. Siinä riittääkiin sitten puhumista aidoista ja niiden seipäistä.
Tmaahanmuuttokysymys ei sitten mahtunut mukaan...?

Luulen että laillani monet pitävät kuitenkin noita työ- talous- terveys- turvallisuus- ja tulevaisuusteemoja sellaisina ettei niihin voi jättää vastaamatta puhumalla pelkästä maahanmuutosta kuten monellakin populistilla varmasti on kova houkutus...

Listavaali on ollut syynä sille, etten ole voinut aina äänestää haluamaani puoluetta. Puolueella sattui olemaan ehdokas, jota pidin tuolloin pelottavana luonteena politiikassa (vaikka mielipiteensä olivat ok). Pelkäsin että valitsemalla kenet tahansa kys. listalta, saattaisin auttaa hänet lävitse.

Pidän itse tuota ruotsalaistyylistä listavaalia ja blokkijärjestelmää lähinnä demokratian halveksuntana, autoritäärisenä toimintana. Listavaalihan tarkoittaa sitä, että puolueen vahvat henkilöt laittavat mieleisensä ehdokkaat listalle ensisijoille, jolloin valtaa siirretään äänestäjiltä puolueorganisaatioille. SDP:n Jouni Backman mm. on liputtanut tuollaisen järjestelmän puolesta, koska hän puolueensa ydinhenkilönä saisi enemmän valtaa demokraattisen äänestyksen sijasta. Listavaalihan ei ole demokraattinen vaalijärjestelmä, vaan osin puolueiden ohjaamaa äänestystä, jossa puolueet voivat siirtää sivuun tai nostaa haluamiaan ehdokkaita äänestystulosten sijaan. Listavaalissa puolueet valitsevat edustajansa, ei kansa!
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Backman%20listavaali-16367

Toisaalta blokkijärjestelmä, jota Ruotsissa on harjoitettu, on myöskin aika epädemokraattinen sen viedessä pienpuolueilta vaikutusmahdollisuuksia. Pienpuolueiden tehtävänä on olla vain parin suurpuolueen tukijoita, joiden on pakko sitoutua suurimman puolueen sanelemaan blokkiajatteluun. Olin kovin ilahtunut siitä, että Ruotsissa ruotsidemokraatit rikkoivat tämän järjestelmän viime vaaleissa, jolloin kumpikaan (oikeisto- ja vasemmistoblokki) eivät saaneet enemmistöä. Nyt on pakko neuvotella, kuten demokratiassa pitääkin.

Ylekin näyttää vihdoin aktivoituneen virallisesti vaalien osalta. http://yle.fi/uutiset/eduskuntavaalit_2015/
Nimetyt teemat ovat: työ, talous, terveys, turvallisuus, tulevaisuus. Siinä riittääkiin sitten puhumista aidoista ja niiden seipäistä.
Tmaahanmuuttokysymys ei sitten mahtunut mukaan...?
Älä huoli. Lempiaiheesi saa liitettyä noihin kaikkiin ilman sen kummempia aasinsiltoja. Esimerkiksi:
bussit eivät kulkisi ilman maahanmuuttajia
maahanmuuttajat ovat taloudellinen rasite Suomelle
terveyskeskuksissa on paljon maahanmuuttajalääkäreitä
maahanmuuttajat tekevät paljon rikoksia
tulevaisuus on maahanmuutossa!

Yllä oleva lista on poiminta yleisesti käytetyistä Tmaahanmuuttoaiheisista lauseista ilman sen kummempia arvolatauksia.

Minä toivon, että noista asioista tulee jonkinlaisia vaalikysymyksiä, koska ovat tärkeitä tulevaisuutemme kannalta.
Turvallisuus on yksi noista T-pointeista. Se ei toteudu ellei muissakin T-pointeissa tapahdu edistystä.

Tämän päivän juttu oli tuo Juhana Vartiaisen listautuminen kokoomuksen ehdokkaaksi. Sama analyysi demarien talousosaamisesta hänellä on kuin miullakin.

Hassua silti tuollainen siirtyminen demarien ja kokkareiden välilllä. Kertoo jotain siitä, ettei puolueissa kai lopulta ole juuri eroa? Aatteissa periaatteessa on toki eroja, mutta onko käytännössä, jos kokoomus on ollut julkishallintoa kasvattava puolue viime hallituksissa, kuten demarit ja Kepukin?

Olisipa vaihtoehtoa noille TupuHupuLupu-puolueille...
Onhan se vähän harvinaisempi siirtymä ja osoittaa ettei se sosialismi ole enää mikään jakolinja.

Paljon tavallisempaa tuntuu olevan hyppiä demareista persuihin, molemmilla on taloudessa yhtä sumeaa logiikkaa käytössä.

Se näyttää paljastuneen Vartiaisen loikkauksen pääsyyksi. Toisaalta tehnyt perusdemari Juhanalle kipiää tuo ero. Hänet tunteva Soininvaara kertoilee:
http://www.soininvaara.fi/2015/03/07/juhana-loikkasi-kokoomukseen/

(Soininvaara paljasti että jos olisi tiennyt Juhanan himon politiikkaan hän olisi houkutellut vihreisiin ja olisi itse perunut eduskunnasta jättäytymisensä !)

Juhana Vartiainenhan on myös "taloustieteilijä", joka kannattaa vapaampaa maahanmuuttoa kehitysmaista Suomeen, joka kärsii kroonisesta työpaikkojen pulasta. Minusta kyseessä on kaveri, joka elää taloustilastojensa keskellä huomaamatta näitä arkipäiväisiä ongelmia, joita työttömyys Suomessa aiheuttaa. Norsunluutornin asukki tuo Vartiainen. Sopii niin Kokoomukseen kuin demareihinkin, mitä eroa?
Noo, yrittäminen tuntuu olevan endeemisuomalaisille kovin uskallusta vaativaa, mieluummin koulutetut osaajat tuntuvat kärkkyvän hyväpalkkaisia hommia tai turvallisia virkoja. Ulkomailta tulevat työllistävät itseään suhteessa enemmän omilla yrityksillään... syrjintäkö kannustaa...

Kuvio 1. Väestön ikärakenne vuosina 1917 ja 2006 (Tilastokeskus)

Kuvio 2. Siirtolaisuus vuosina 1945-2006 (Tilastokeskus)

Tuosta näkyy että maastamuuttokin taitaa voida kasvaa Björnin perässä, joten ehkä tarvitsemme vieläkin enempi maahanmuuttajia.

"Ilman ulkomaista työvoimaa ei rakennettaisi Olkiluodon ydinvoimalaa eikä paljon muuten asuntoja Helsingissä. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne ja taksit ovat täysin riippuvaisia ulkomaalaisperäisestä työvoimasta. Ilman ulkomaalaisia lääkäreitä moni terveyskeskus jäisi tyystin ilman lääkäriä Mutta kyllä näistäkin selvittäisiin ilman ulkomaalaisia. Bussilippu olisi vähän kalliimpi, taksia olisi vaikeampi saada ja se ydinvoimala syntyisi vielä hitaammin."
- http://www.soininvaara.fi/2009/10/14/maahanmuutto-ja-tyovoimapula-ja-elatussuhde/

Minuakin on hoitanut ulkomaalainen lääkäri ja tainnut kuljettanut ainakin 1 ulkomaalainen bussikuski. Bussilipun hinta onkin säilynyt yllättävän pitkään samana.

"Meillä olisi ollut tuhannen taalan paikka EU:n laajentuessa, kun monessa maassa – ja myös Suomessa – rajoitettiin työperäistä maahanmuuttoa uusista jäsenmaista. Meidän olisi pitänyt ottaa ranskalaisten kammoamat puolalaiset putkimiehet Suomeen. Nyt esimerkiksi Norja onnistui rohmuamaan heitä."
- ibid

Isot rempat ois eessä Suomen putkirakenteiden..
Lapsilukukin on romahtamassa 1.7:stä 1.6:een. (Vielä 2008 oli 1.8. Vasta 2.2 säilyttäisi tilanteen edes samana.)

Yle uutinen 6.3.
– Pitkällä aikavälillä yksi huolenaihe on esimerkiksi työikäisen väestön väheneminen ja huoltosuhteen aika voimakaskin heikkeneminen lähivuosina, sanoo tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.
Eli syntyvyys pitäisi saada nousuun, jotta vanhenevalle väestölle saadaan hoitajia ja työtä tekemään. Maahanmuutto voi toki osaltaan auttaa, jos lapsia ei synny omasta takaa.

Tuo MRKat:n kuva vuoden 2006- väestöpyramidista on aika osuva. Se kertoo siitä, että väestönkasvu on saatu pysäytettyä ja ylikasvua ei enää ole. Väestöpyramidista muodostuu tolppa, jossa kaikki väestön ikäryhmät ovat likipitäen samankokoisia. Tämä on globaalin väestönkasvun kannalta ihanteellinen tilanne, väestö ei enää kasva!

Nykyinen eliniänodotteemme on jo 80:n vuoden tuolla puolen, joten väestön keskimääräinen elinikä pakostakin nousee tuonne keski-ikäisyyteen (40-jotain). Tämä vaan on välttämätön ja väistämätön kehityslinja, jos oikeasti haluamme globaalin väestönkasvun pysähtyvän. Länsimaiden väestökehityksessä ei siis sinänsä ole mitään vialla, se on toivottava kehityssuunta. Kehitysmaiden väestökehitys, jossa vielä monin paikoin ylitetään valtioiden kyky huolehtia väestöstään, on se ongelma. Meillä ongelma on jo ratkaistu.

Siksikin kehitysmaiden ylijäämäväestön virtaus Eurooppaan on pahasta, koska se ylläpitää lähtömaiden ylisuurta väestönkasvua. Heidän tulisi kyetä rajoittamaan kasvuaan länsimaiden tavoin.

Lopuksi linkki Eero Paloheimon haastattelusta, joka koskee osin tätä maahanmuuttoa ja syntyvyyttä:
https://www.youtube.com/watch?v=CTa1Qk6cMeE

N. 5 minuuttia, kantsii katsoa.

Lapsilukukin on romahtamassa 1.7:stä 1.6:een. (Vielä 2008 oli 1.8. Vasta 2.2 säilyttäisi tilanteen edes samana.)

Yle uutinen 6.3.
– Pitkällä aikavälillä yksi huolenaihe on esimerkiksi työikäisen väestön väheneminen ja huoltosuhteen aika voimakaskin heikkeneminen lähivuosina, sanoo tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.
Eli syntyvyys pitäisi saada nousuun, jotta vanhenevalle väestölle saadaan hoitajia ja työtä tekemään. Maahanmuutto voi toki osaltaan auttaa, jos lapsia ei synny omasta takaa.

Ei pieni syntyvyys ole suuri huolenaihe, tätä voitaneen kompensoida tarvittaessa tuilla lapsiperheille, jos tarvetta tulee. Nykyinen väestökehitys sinänsä on hyvää, koska väestö ei kehittyneissä maissa enää lisäänny, globaalilla tasolla tuo on ihanne, ei uhkakuva.

Taiston tielle liput hulmuten!

Nyt SDP:lle kelpaisivat jo "urpiaiset" ja maaseudun vanhat akatkin:

"Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo Radio Dein Vaaliekstrassa olleensa luottamushenkilönä Mäntsälän seurakunnan kirkkovaltuustossa: - Olen seurakunnan aktiivi, hän määrittelee. Rinteen mukaan hänelle ovat tärkeitä elämänkulkuun liittyvät kirkon riitit.

- Minulle uskonto on merkinnyt sitä, että voi uskoa siihen, että on joku itseäni suurempi voima, johon voi tukeutua, kun tulee vaikeita paikkoja."

Kohta ne on totiset paikat edessä rasvanahka ay-pomolla. Kokoomuksen ja SDP:n hallitukset eivät ole saaneet yhtään mitään muuta aikaan kuin katkeraa naurua ja Suomen konkurssin partaalle. Nykyinen kauhukabinetti jää "suurten saavutusten" historiaan.

Yltääkö kansan muisti kevääseen?
VA.
Kun kokoomus torppasi melkein miljardin hintaisen Pisara-hankkeen toistaiseksi, Rinne ilmaantui keräämään sääliä ja viestittämään, että seuraava hallitus - jossa Rinne arvelee olevansa mukana- toteuttaa hankkeen.
Sitä sopii kuitenkin ihmetellä onko maaseudun asioita hoitavalla kepulla isoa halua satsata miljardi Helsingin, Espoon ja Vantaan asioihin. Jos Rinne tekee asiasta hallitusneuvotteluasian, saattaa niistä neuvotteluista tulla sitkeät.
Soini teki niin hyvän tarjouksen, että ääni lähtee vikisemättä, 1000 € käteen, ja rikkaille, arvonlisäveroa (varallisuusvero) pohjattomasti, vielä pitäisi saada ainakin julkisen puolen palkat kuriin, eikös Finnair ole valtiovetoinen ja johtaja saa vissiin 50 000€/kk liksaa, onko tässä kuulkaapas mitään järkee, yksityiselle puolelle ei voitane kajota.
Mitäs vikaa 50 000 € / kk on? Ketä se haittaa ?

Taiston tielle liput hulmuten!

Nyt SDP:lle kelpaisivat jo "urpiaiset" ja maaseudun vanhat akatkin:

"Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo Radio Dein Vaaliekstrassa olleensa luottamushenkilönä Mäntsälän seurakunnan kirkkovaltuustossa: - Olen seurakunnan aktiivi, hän määrittelee. Rinteen mukaan hänelle ovat tärkeitä elämänkulkuun liittyvät kirkon riitit.

- Minulle uskonto on merkinnyt sitä, että voi uskoa siihen, että on joku itseäni suurempi voima, johon voi tukeutua, kun tulee vaikeita paikkoja."

SDP voi tarvitakin jumalallisista osallistumista vaaleihin, koska niin huonolta näyttää. ;D

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11