Huom! Selaat foorumin lukualuita, joten liittymä on hiukan erilainen.

Ketju Lainaa Print

0 1

Ketjukaiset => Jatkumon linjakysely, ja yhteisön jatkotoiveet

Ehkä. Toisaalta joukko on tällä kertaa aika fiksu. Kun tilanne on tämä, niin se tulee huomioiduksi äänestyskäyttäytymisessä.

Huonoa sitä vastoin on se, ettei tilanteiden toiseksi veivaamisen taakse saada usein oikein ketään. Lähes jokainen tyytyy ottamaan vastaan sitä, mitä on.

No, ei tässä mielessä mitään uutta yleisestä tuokaan, vaikka toivoisi muuta.

Ylärajaa ei ollut, ja valintoja oli kaikille vaihtoehdoille. Asia näkyi, tosin olisi pitänyt tähdentää vielä.

Minusta sinä Juha olet vetänyt suht. tasa-arvoista ja miellyttävää linjaa Foorumeillasi.

Jos joidenkin ihmisten mielistä asiat eivät ole menneet heidän haluamiaan latuja, niin So What ?
Täältäkin on hävinnyt muutamia aikaisemmin aktiivisia yksilöitä, jotka luultavasti ovat sitä mieltä olleet, että heidän sananjulistustaan ei ole arvostettu tarpeeksi.

Ei ole aina luettu huolella kaikkia linkkejä, joita ovat postailleet aikansa kuluksi muiden luettavaksi, ikäänkuin sillä olisivat pönkittäneet omaa maailmantietouttaan tuoduksi tyhmempien kansalaisten eteen.

Sellaista se on, ihmisen uhon ja näyttämisen halu.

Mutta Juha, marjametsiä on taas ensi syyskesällä, sinne sitten hienofarkkuisten pakolaisten kanssa kilpailemaan parhaista marjamättäistä.

Tsemppiä sinulle !

Äänestyskäyttäytyminen taisi olla ihan tyypillistä. Ihan voi mennä jotenkin näin, siis foorumin puolesta.

Yleinen suhtautuminen äänestyksiin on jotain, mihin haluaisi muutosta. Ei näin ole hyvä.

Selvä juttu.

16% äänestysprosentti on sen verran alhainen, että pientä pohdintaa on paikallaan, miten edustava se on. Minusta kysely antoi fooruminpidolle tietoa suhtautumisesta esitettyihin väittämiin.

Noh Jaska, sinun jos kenen pitäisi tietää, että ei pieni data- tai prosenttiluku tarkoita oikeastaan mitään:-) sillä todennäköisesti kuitenkin äänestäneiden suhteellinen osuus verrattuna äänestämttömien joukkoon on ollut niin kattava, että sitä voidaan pitää edustavana ja tehdä päätelmiä tulevaisuuden suhteen.

T: Xante

Xantippa voi olla vähän väärässä. Foorumeiden äänestykset ovat erilaisia. Täällä äänestys voi olla hiukan säädöllistä, tai siis paljonkin. Näissä voi toteutua jotain yhteisöllistä fiksuutta.

Epäilen, en ole ihan varma.

16% äänestysprosentti on sen verran alhainen, että pientä pohdintaa on paikallaan, miten edustava se on. Minusta kysely antoi fooruminpidolle tietoa suhtautumisesta esitettyihin väittämiin.

Noh Jaska, sinun jos kenen pitäisi tietää, että ei pieni data- tai prosenttiluku tarkoita oikeastaan mitään:-) sillä todennäköisesti kuitenkin äänestäneiden suhteellinen osuus verrattuna äänestämttömien joukkoon on ollut niin kattava, että sitä voidaan pitää edustavana ja tehdä päätelmiä tulevaisuuden suhteen.
Juuri lainatussakin olin mieltä, että tietoa suhtautumisesta esitettyihin väittämiin saatiin. Totesin tirkistelyketjussa vastikään, että kolmen päivän sisällä kirjoittajia oli yli kaksinkertainen määrä vastaajiin nähden. Lukumääräisesti valtaosalle oleellista on keskustelu muusta kuin keskustelusta ja foorumista. Kuitenkin uskallan arvata että kyselyyn vastaajat vastaavat yli kolmesta neljäsosasta viime aikojen viesteistä foorumilla ja sillä lailla ovat ihan merkittävä joukko.

Heittäisinkö jonkun oman kommentin tarjotuista mielipiteistä.

Lainaus
ylläpidon linja moderaatioineen on ollut yleisesti ottaen melko erilainen muihin foorumeihin nähden    - 5 (13.5%)
Lähtökohta, että viestejä ei poisteja ja kirjoituskieltoja ei jaeta näyttää johtavan väistämättä siihen että joku kokeilee missä ne reunat tulevat vastaan. Äärimmillään on valtava Ylilauta-foorumi, jossa rajoja vetämässä on tuon tuosta poliisi. Alkuaikojen viestien hyysäyksestä Jatkumolla sinne tänne on luovuttu ja foorumille hyvä niin. On ollut kirjoittajapohjaa katsoa sellaisten ideoiden toimimista, joitten kokeilu kovin pienellä osallistujajoukolla helposti käy tuhoisaksi.

Lainaus
ajatus ylläpidosta ja moderaatiosta on ollut kokeilemisen arvoinen    - 5 (13.5%)
Varmaan on monta, jotka eivät kokeilematta uskoneet. Nykyisellään ollaan vähällä moderointivaivalla lähellä samaa (huonoa) tasoa kuin Näkökulmalla oli loppuaikoinaan. Osa siitä on siinä, että Näkökulman kulttuuria siirtyi kirjoittajien matkassa.

Lainaus
ajatus ylläpidosta ja moderaatiosta on jatkamisen arvoinen (mahdollisesti jotain muuttaen)    - 7 (18.9%)
Yli puolet halusi antaa jatkovaltakirjan ylläpidolle. Tämän voi ymmärtää monella tavalla: 1) ylläpito jatkakoon harkintaansa nojaten, 2) foorumia jatkettakoon, 3) Ylläpitoa ja moderointia tulisi parantaa.
Jos jollekin foorumi on yhdentekevä, tuskin osallistui äänestykseen.

Lainaus
nykyisenlainen ylläpito ja moderaatio ei ole potentiaalinen foorumin puitteina varmaan koskaan    - 0 (0%)
Nolla vastausta kielii huonosti asetetusta kysymyksestä. Minusta jokainen moderointitapa jota ylläpito haluaa noudattaa, on mahdollinen vaihtoehto (potentiaalinen), mutta jos johtaa ristiriitaan kirjoittajien kanssa, niin kirjoittajat kaikkoavat.

Lainaus
nykyisenkaltainen ylläpito ja moderaatio ei ole ehkä kovin hyvä kaikille, mutta sopii rinnalle muiden viritelmien kanssa    - 2 (5.4%)
Muilla viritelmillä varmaan tarkoitettiin viitata moderoituihin *nakokulma-foorumeihin. Aktiivisempi moderointi ei pelkällä olemassaolollaan tietenkään tuo menestystä foorumille. Näkemys ja linja on tarpeen, ilman ei onnistumisen edellytyksiä.

Lainaus
haluaisin jatkaa Jatkumon foorumilla kuten tähänkin saakka, tai osallistumiseni voi muuttua vähän suuntaan tai toiseen    - 10 (27%)
Vastaajien suosikki. Eipä montakaan kirjoittajaa liene lähtenyt Jatkumolta. Eivät ainakaan ole ovia paukutelleet. Laika ajautui kohtuuttomaan vastakkainasetteluun kiviseinän kanssa, sääli kun hänellä on näkemystä ja valmiutta tehdä töitä viestiensä eteen.

Lainaus
en ehkä ole valmis jatkaan Jatkumon foorumilla, jos vaan voin liittyä muille varteenotettavimmille foorumeille    - 0 (0%)
Jatkumon tilanne ei ole oleellisesti muuttunut sen myötä, että toisentyyppisiä periaatteita on ex-näkökulmalaisille tarjolla.

Lainaus
Jatkumon foorumi tulisi lakkauttaa ja arkistoida    - 1 (2.7%)
Moni lopettamiskysymys kertonee, että Juhaa on askarruttanut Jatkumon lopettamisvaihtoehto tässä tilanteessa - tai hän pyysi tuen osoittamista Jatkumolle. Viestimäärä ja keskustelujen luonne on konkreettista äänestämistä.

Lainaus
Jatkumon foorumi voisi jatkaa mahdollisesta hiljenemisestä huolimatta, ja päättää lopettamisesta myöhemmin jos tarve    - 6 (16.2%)
Tämäkin sai melkein puolet äänestäjistä taakseen. "Mahdollinen hiljeneminen" heijastellee Juhan jo aiheettomiksi osoittautuneita pelkoja. Joku täällä lietsoi perusteetonta näkemystä kolmen elinkelvottoman foorumin muodostumisesta, varmaankin ajatellen etteivät ihmiset voisi kirjoittaa useammalla foorumilla niin kuin hän itsekin tekee.

Lainaus
pidetään jonkinlainen tauko, ja palataan asiaan täydellä tohinalla, jos tarve, ja pidetään ilmoitusalue avoinna tuumailua ja ajatustenvaihdantaa varten avoinna    - 1 (2.7%)
Ajatus tauosta lienee lainattu aikaisemmilta foorumeilta kuten vanhalta Näkökulmalta. Lomautusvaroitus ei ole mitään ongelmia foorumeilla ratkaissut. Sinänsä ylläpito lomaakin ansaitsisi ja saattaisi olla foorumin ulkopuolisita syistä tarpeenkin.
En ole huomannut ongelmia moderaation puolella, enkä oikeastaan tarvetta tiukemmalle moderaatiollekaan. Ylilyöntejä tapahtuu, mutta ne ovat satunnaisia, eivät mielestäni jatkuvia.

Hyvin toimii!

Tästä voi vetää johtopäätöksiä:

Lainaus
ylläpidon linja moderaatioineen on ollut yleisesti ottaen melko erilainen muihin foorumeihin nähden    - 5 (12.8%)

Linja on ollut mielestäni aika selvästi erilainen. Ehkä myös painokkuuden puolesta. Voi olla, että tämän myöntäminen ei ole helppoa, sillä jokin kosketus halutaan perinteisiin, ei liian pahaa irtiottoa.

Turvallisuus on tärkeä, tosin siinäkin on se hassutus, että jos kaikki sössii, on sössiminen sitä, mikä merkkaa suurempaan porukkaan nähden linjakkuutta.

Oli miten oli, niin ajatelleen ketä hyvänsä, niin joku hiertävä aina rassaa. Sama kuka keskustelija on kyseessä. Jokaisella on helposti vastapooli, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen. Fooruminpitäjälläkin on sama tilanne, ja sanon, että se on ollut haaste. Tässä mielessä voisin ymmärtää kaikkia samassa veneessä olevana. Ei uskois, että miten valtava haaste on. Siis olla avoimesti niin, ettei hankausta voi olla syntymättä, ja silti tulisi jotenkin tulla toimeen tilanteiden kanssa.

Ylläpito viimeistään ottaa itselleen helposti sen suojan, joka on otettavissa. Vaikka jäsenten palvelun nimissä.
Kiitokset Juhalle uhrautuvaisuudesta ja pitkämielisyydestä foorumin perustajana ja ylläpitäjänä. Kunpa vain me vieraat jaksaisimme olla ihmisiksi ja muistaa, että niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

Foorumin toimivuus, linjaus ynnä muut seikat ovat mielestäni kohdallaan.

Äänestyskäyttäytyminen taisi olla ihan tyypillistä. Ihan voi mennä jotenkin näin, siis foorumin puolesta.

Yleinen suhtautuminen äänestyksiin on jotain, mihin haluaisi muutosta. Ei näin ole hyvä.

Porukka saisi osallistua äänestyksiin paljon aktiivisemmin kuin nyt. En käsitä ollenkaan niitä, jotka ylpeilevät sillä, etteivät osallistu foorumiäänestyksiin.

Viisas äänestää jaloillaan silloin kun äänestyksen aihe on "humbuugia".

Jos minä tulen mukaan äänestämään, niin silloin pitää äänestää aiheesta, että voiko kremppainen yksilö olla myös asenteiltaan naisia (niiden Pildeitä) nuolevahko kaikilla pyörimillään erilaisilla Foorumeilla ?
Moderaattorille ei huudella.

Jollei tämä mene lanttujen risteytyksien kaaliin,on kääryleet yksin kypsyneet.
Hartain toiveeni olisi piikikäs asiallisuus kryptaten oma mielipide sallien toisia nk. keskustelijoita vähättelemättä.

Tämä on toive meille jotka tänne kirjaimia suollamme.

Tästä voi vetää johtopäätöksiä:

Lainaus
ylläpidon linja moderaatioineen on ollut yleisesti ottaen melko erilainen muihin foorumeihin nähden    - 5 (12.8%)

Linja on ollut mielestäni aika selvästi erilainen. Ehkä myös painokkuuden puolesta. Voi olla, että tämän myöntäminen ei ole helppoa, sillä jokin kosketus halutaan perinteisiin, ei liian pahaa irtiottoa.

Turvallisuus on tärkeä, tosin siinäkin on se hassutus, että jos kaikki sössii, on sössiminen sitä, mikä merkkaa suurempaan porukkaan nähden linjakkuutta.

Oli miten oli, niin ajatelleen ketä hyvänsä, niin joku hiertävä aina rassaa. Sama kuka keskustelija on kyseessä. Jokaisella on helposti vastapooli, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen. Fooruminpitäjälläkin on sama tilanne, ja sanon, että se on ollut haaste. Tässä mielessä voisin ymmärtää kaikkia samassa veneessä olevana. Ei uskois, että miten valtava haaste on. Siis olla avoimesti niin, ettei hankausta voi olla syntymättä, ja silti tulisi jotenkin tulla toimeen tilanteiden kanssa.

Ylläpito viimeistään ottaa itselleen helposti sen suojan, joka on otettavissa. Vaikka jäsenten palvelun nimissä.
Oli vaikea tulkita Juhan viestiä. Näin sen ymmärsin - oikein tai väärin:

Jatkumon moderointi on ollut kevyt ja muutenkin aikuisfoorumiksi poikkeava. Erottautuminen sinällään ei ole ollut ylläpidon pyrkimyksenä.

Silloin kun foorumilla vallitsevat huonot tavat, juuri se on foorumin linja.

Foorumilla on aina ristiriitoja eikä fooruminpitäjäkään ole niiden ulkopuolella. Fooruminpidolle ristiriidat asettavat erityisiä, avoimuutta rajoittavia vaatimuksia ja ristiriitojen kanssa joudutaan ellämään.

Itseään ja sen kautta fooruminpitoa suojellakseen ylläpito joutuu ottamaan etäisyyttä ja rajoittamaan foorumilaisten palvelemistaan.

Noin tulkiten en ole kovinkaan eri mieltä.

Oli vaikea tulkita Juhan viestiä. Näin sen ymmärsin - oikein tai väärin:

.....
Silloin kun foorumilla vallitsevat huonot tavat, juuri se on foorumin linja.
...
Noin tulkiten en ole kovinkaan eri mieltä.

Toivottavasti tarkoitit että et ole eri mieltä Juhan viestistä.

Minä olen eri mieltä siitä, että huonot tavat on valittu foorumin linjaksi.

Väittämän
Lainaus
jos kaikki sössii, on sössiminen sitä, mikä merkkaa suurempaan porukkaan nähden linjakkuutta
ymmärsin että vallitseva käytäntö on linja. En ole nähnyt että huonotapaisuus olisi ylläpidon nimenomainen pyrkimys ja minusta kehitys siitä pois olisi toivottava.
Toivoisin, että voisin muuttaa allekirjoitukseni.

Toivoisin, että voisin muuttaa allekirjoitukseni.

Anna olla vaan, tuohan on niin totta kun olla voi.

Toivoisin, että voisin muuttaa allekirjoitukseni.

Siis tämän:

Lainaus
Juha: Entäs jos mun tulisi ja olisi hyvä maksaa Hibikselle siitä, että kantaa korttaan kekoon täälläkin. Ehkä pyytettömästi.

En tiedä. Jos puhutaan vastavoimista, niin yleinen asenteeni niihin on positiivinen. Vastavoimat eivät tunnu kivoilta aina, mutta niissä on oma juttunsa. Kukaan ei voi välttää asiaa, tosin joillakin on enemmän hierrettä noissa kohdissa.

Jos sun vastavoimat joku karsis, niin tuskin olisi mikään palvelus sulle. En millään usko.

Jos sun vastavoimat joku karsis, niin tuskin olisi mikään palvelus sulle. En millään usko.

Kukahan sen tekisi?

Mistäs sinä olet tehnyt johtopäätöksen että en kannata hibiscuksen palkkaamista? Voihan se olla että allekirjoitukseni on vain sinun ajatuksesi kannatusta.
Voisiko vaikka socrates selvittää asian ja tehdä asiasta äänestyksen: "Tulisiko foorumin hallinnon tukea hibiscuksen esiintymistä erilaisin palkkioin?"

hibiscuksen nimimerkillä ei ole kirjoitettu palstalle liki viikkoon. Olen tulkinnut tämän niin, ettei kirjoittaja ole motivoitunut jatkamaan ilmoittamaansa pain in your ass -rooliaan. Kannatan tällaista keskustelunparannuspyrkimystä ja jos sellaista pyrkimystä havaitsen niin intressinäni ei ole hakea henkilökohtaista vastakkainasettelua, arvioida negatiivisesti henkilön kykyjä tms. millaisen koen haitaksi foorumille. Intressissäni ei ole ollut tähänkään saakka, mutta joku raja sietämiselläni tietenkin edelleenkin on solvauksien, valehtelun yms. kohdistuessa henkilökohtaisesti.

Hän pyrkii todennäköisesti saamaan tittelin:

Kaikkien foorumisolvaajien kautta aikojen ehdoton Ykkönen, Voittamaton Vokalisti ja Riemunkirjava Reppana

Noilla saastaisilla säikeillä mitä hän muista foorumille kirjoittajista on lausahdellut, niin en yhtään epäile hänen ykköstilansa olevan uhattuna, tuli sitten äänestys, taikka ei.
Eiköhän Hibiscus palaa entistäkin ärhäkämpänä ja pistää Jaskan kuriin.

Eiköhän Hibiscus palaa entistäkin ärhäkämpänä ja pistää Jaskan kuriin.

Kunhan saa vakuutusyhtiön puijatuksi korvaamaan seinään heittämänsä kännykän.

VA.

Aiemmin nimeäni pyrkimysten ohella olen nähnyt hibiscuksen pyrkimyksenä olleen näyttää, ettei häntä voi lannistaa. Hän on saattanut todella ajatella antavansa samalla mitalla takaisin kuin on kokenut saaneensa.

Olen aina luottanut ja luotan edelleen, että lukijat ovat arvostelukykyisiä jopa sormella osoittelematta. Niitä jotka eivät ole, on vaikea auttaa. Hyvää tarkoittava julkinen neuvominen varsinkin koetaan alentavana. Tokko alentamistarkoitusta juurikaan esiintyy, korkeintaan omaa paremmuuden ramillenostopyrkimystä.

PS. Juha ehkä tietää, montako foorumin käyttäjätunnuksista on hibiscuksen käytössä? Noitapa näyttää riittävän.

hibiscuksen nimimerkillä ei ole kirjoitettu palstalle liki viikkoon. Olen tulkinnut tämän niin, ettei kirjoittaja ole motivoitunut jatkamaan ilmoittamaansa pain in your ass -rooliaan.
Tulkitsin väärin.
hibiscus näyttää olevan keskeisen mielenkiinnon kohteena oleva kirjoittaja foorumilla.

Juha pohti jo aikaa sitten ”Entäs jos mun tulisi ja olisi hyvä maksaa Hibikselle siitä, että kantaa korttaan kekoon täälläkin. Ehkä pyytettömästi.”

hibiscuksen aikaansaannoksista useakin on kommentoinut, viimeksi Jaska Jokunen joka ei useinkaan metakeskusteluun ryhdy.
Sitä onko foorumin linja todella se mitä hibiscus edustaa on pohdittu. Tulkitsen, lupaa pyytämättä, tämän liittyvän hibiscuksen kirjoitteluun: ”Silloin kun foorumilla vallitsevat huonot tavat, juuri se on foorumin linja.”

Mitä hibiscus itse ajattelee toiminnastaan:

Käyn toisella nimimerkillä aika ajoin todella laadukkaan keskustelun foorumilla, missä tälläistä paskaa, mitä minä täälläkin puserran, ei ole mitään syytä päkistää.

hibiscuksen analyysi omista kirjoituksistaan on osuva. Sitäkö Juha haluaa jopa rahalla saada lisää?
Kysymys ei ole oikeastaan linjasta, vaan motivaation puute. Piiri on niin pieni ja jutut on niin ennalta-arvattavia, että keskustelut voi seurata lukemalla pelkästään nimimerkit.
Minusta nykyinen linjaus on hyvä, jopa erinomainen.

Annetaan päästellä liikoja höyryjä ulos ja jäljellä jäävällä höyryllä pyöritetään tätä kombinaatiota.

Kiitos Juha kun jaksat yrittää...
Iso Kiitos

Keijo Kullervo

0 1