Huom! Selaat foorumin lukualuita, joten liittymä on hiukan erilainen.

Ketju Lainaa Print

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Pitkät => Mindfulness (nro 1)


Entäs, jos hankittaiskin uuden seksikumppanin sijaan siivooja, lastenhoitaja, kokki jne? Ehkä olisi syytä kokeilla nämä konstit ensin, ettei vain niiden puutetta yritettäis korjata rakastajattarella / rakastajalla? Tai vähennettäis ylitöitä, ruutuaikaa, ns. poikien iltoja ym. jotka syö mahikset niistä yhteisistä arjen yläpuolelle kohoavista tilanteista.

Toki, jos kyseessä on haluttomuus tyyppiä "haluaisin haluta seksiä". Mutta sitten on ihan oikeasti sellaisia, jotka eivät haluaisikaan haluta. He ovat vain huojentuneita, kun saavat luvan elää ilman seksinodotusta. He nauttivat parisuhteessa ihan muista asioista. Joka tapauksessa kahdenkeskisen juhlan tuntua pitää järjestää siihenkin suhteeseen.

Sellaisten määrä, jotka oikeesti ei kaipaa ollenkaan seksiä, mutta jotka silti on parisuhteessa, on kösottääkseni huomattavasti vähäisempi kuin noiden "haluaisin haluta"-tapausten. Toisaalta herää kysymys, miten ihmeessä parisuhde on edes solmittu, jos toinen tosiaan on aseksuaali. Eikö sen luulis selviävän jo aika pian? Miksi mennä sellaiseen suhteeseen ilman sopimusta asiasta ja siitä, josko sitten seksiä on ok hakea muualta? Veiläpä olla sellaisessa suhteessa niin pitkään, että se on kuvailemallasi tavalla vakiintunut ja syväksi kumppanuudeksi muotoutunut? Heräsikö sen toisen pakottava tarve vasta vuosien päästä vai mitä kävi? Muuttuvatko ihmiset aseksuaaleiksi yllättäen ja aiemmasta normaalimmasta seksuaalisesta halusta huolimatta? Mutta eivät voi muuttua millään konstilla koskaan enää takaisin haluaviksi?

Lainaus

Toki, jos kyseessä on haluttomuus tyyppiä "haluaisin haluta seksiä". Mutta sitten on ihan oikeasti sellaisia, jotka eivät haluaisikaan haluta. He ovat vain huojentuneita, kun saavat luvan elää ilman seksinodotusta. He nauttivat parisuhteessa ihan muista asioista. Joka tapauksessa kahdenkeskisen juhlan tuntua pitää järjestää siihenkin suhteeseen.

Sellaisten määrä, jotka oikeesti ei kaipaa ollenkaan seksiä, mutta jotka silti on parisuhteessa, on kösottääkseni huomattavasti vähäisempi kuin noiden "haluaisin haluta"-tapausten. Toisaalta herää kysymys, miten ihmeessä parisuhde on edes solmittu, jos toinen tosiaan on aseksuaali. Eikö sen luulis selviävän jo aika pian? Miksi mennä sellaiseen suhteeseen ilman sopimusta asiasta ja siitä, josko sitten seksiä on ok hakea muualta? Veiläpä olla sellaisessa suhteessa niin pitkään, että se on kuvailemallasi tavalla vakiintunut ja syväksi kumppanuudeksi muotoutunut? Heräsikö sen toisen pakottava tarve vasta vuosien päästä vai mitä kävi? Muuttuvatko ihmiset aseksuaaleiksi yllättäen ja aiemmasta normaalimmasta seksuaalisesta halusta huolimatta? Mutta eivät voi muuttua millään konstilla koskaan enää takaisin haluaviksi?

Ymmärtääkseni se menee niin, että on alun perinkin suhtautunut seksiin melko laimeasti mutta harrastanut sitä, koska se ns. kuuluu asiaan. Tällaisille ihmisille seksi on lähinnä kuormittavaa. Se ymmärrys, että oma suhtautuminen seksiin on jotenkin poikkeavaa, ei välttämättä tule nopeasti. Onhan näitä heterosuhteessa pitkään olevia homojakin, jotka eivät ole mitenkään huijanneet ketään vaan ajatelleet, että minä vain en ole niin intohimoinen ihminen, kunnes sitten oma ymmärrys tarkentuu siitä, miksi ei ole.

Ja kun normaalihaluilla varustettujenkin ihmisten halut saattavat vähentyä iän ja elämän myötä, alun perinkin suht laimeasti seksiin suhtautuneet menettävät loputkin rippeet seksin jaksamisesta. Kun vaikka lapset on tehty eikä sekään enää motivoi seksin harrastamiseen.




Mutta mua kyllä edelleen kiinnostaisi ne mindfulness-henkiset neuvot Bruton tapaukseen. Eikö tämä jos mikä nyt olisi sellainen tilanne, missä kaivattaisiin ihan silkkaa tunteiden ja mielen hallintaa?

Kukaan ei varsinaisesti hallitse mieltään. Jonkinlaiseen tasapainoon kyetään mielen omilla järjestykseen hakeutumisen toimilla.

Buddha yritti hallita mieltään kiduttaen kehoaan äärimmäisyyksiin ja huomasi sen mahdottomaksi. Oivalsi silloin ettei se ole mahdollista.
Oma mieli senkin oivalluksen tuotti.

Kannattaa pyrkiä tasapainoon erilaisten tunteidensa kanssa ja ehkä voi jopa huomata,  olevansa se tunne joka kulloinkin on ohjaamassa.

Mitään keskusta ydinminää ei löydy, kuten sipulia kuorittaessakaan ei löydy.


Lainaus

Toki, jos kyseessä on haluttomuus tyyppiä "haluaisin haluta seksiä". Mutta sitten on ihan oikeasti sellaisia, jotka eivät haluaisikaan haluta. He ovat vain huojentuneita, kun saavat luvan elää ilman seksinodotusta. He nauttivat parisuhteessa ihan muista asioista. Joka tapauksessa kahdenkeskisen juhlan tuntua pitää järjestää siihenkin suhteeseen.

Sellaisten määrä, jotka oikeesti ei kaipaa ollenkaan seksiä, mutta jotka silti on parisuhteessa, on kösottääkseni huomattavasti vähäisempi kuin noiden "haluaisin haluta"-tapausten. Toisaalta herää kysymys, miten ihmeessä parisuhde on edes solmittu, jos toinen tosiaan on aseksuaali. Eikö sen luulis selviävän jo aika pian? Miksi mennä sellaiseen suhteeseen ilman sopimusta asiasta ja siitä, josko sitten seksiä on ok hakea muualta? Veiläpä olla sellaisessa suhteessa niin pitkään, että se on kuvailemallasi tavalla vakiintunut ja syväksi kumppanuudeksi muotoutunut? Heräsikö sen toisen pakottava tarve vasta vuosien päästä vai mitä kävi? Muuttuvatko ihmiset aseksuaaleiksi yllättäen ja aiemmasta normaalimmasta seksuaalisesta halusta huolimatta? Mutta eivät voi muuttua millään konstilla koskaan enää takaisin haluaviksi?

Ymmärtääkseni se menee niin, että on alun perinkin suhtautunut seksiin melko laimeasti mutta harrastanut sitä, koska se ns. kuuluu asiaan. Tällaisille ihmisille seksi on lähinnä kuormittavaa. Se ymmärrys, että oma suhtautuminen seksiin on jotenkin poikkeavaa, ei välttämättä tule nopeasti. Onhan näitä heterosuhteessa pitkään olevia homojakin, jotka eivät ole mitenkään huijanneet ketään vaan ajatelleet, että minä vain en ole niin intohimoinen ihminen, kunnes sitten oma ymmärrys tarkentuu siitä, miksi ei ole.

Ja kun normaalihaluilla varustettujenkin ihmisten halut saattavat vähentyä iän ja elämän myötä, alun perinkin suht laimeasti seksiin suhtautuneet menettävät loputkin rippeet seksin jaksamisesta. Kun vaikka lapset on tehty eikä sekään enää motivoi seksin harrastamiseen.
Hmm. Kun siis aseksualien määrä väestössä on samaa luokkaa kuin homoseksuaalien ja lisäksi vain osalla se ilmenee juuri tuolla tavalla ja tuollaisessa parisuhdetilanteessa, niin kyllä kuvailemasi tilanne on aika harvinainen. Taitaa jopa psykoottiset ihmiset - muistatko ne joita ei epänormaaleina harvinaisuuksina kannata edes ajatella ihmisille elämänohjeita antaessaan - tavallisempia ilmestyksiä. Niiden esiintyvyys on jotain 3,5%.



Mutta mua kyllä edelleen kiinnostaisi ne mindfulness-henkiset neuvot Bruton tapaukseen. Eikö tämä jos mikä nyt olisi sellainen tilanne, missä kaivattaisiin ihan silkkaa tunteiden ja mielen hallintaa?

Kukaan ei varsinaisesti hallitse mieltään. Jonkinlaiseen tasapainoon kyetään mielen omilla järjestykseen hakeutumisen toimilla.

Buddha yritti hallita mieltään kiduttaen kehoaan äärimmäisyyksiin ja huomasi sen mahdottomaksi. Oivalsi silloin ettei se ole mahdollista.
Oma mieli senkin oivalluksen tuotti.

Kannattaa pyrkiä tasapainoon erilaisten tunteidensa kanssa ja ehkä voi jopa huomata,  olevansa se tunne joka kulloinkin on ohjaamassa.

Mitään keskusta ydinminää ei löydy, kuten sipulia kuorittaessakaan ei löydy.

Tai jos tällainen minättömyys tuntuu vieraalta ajatukselta niin muistuttaa itseään etten ole se tunne tai ajatus joka juuri tällä hetkellä on vallalla. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät vaikuttaen vain hetkellisesti minä-tunteen pysyessä samana. Olkoon se minä-tunne sitten harhaa tai ei.

Kaipa tuossa tilanteessa Mr. Mindfulness tekisi niinkuin muulloinkin kun harjoittaa juttuaan. Antaisi tunteiden olla ja kuulostelisi miltä ne tuntuu, missä kohtaa kehoa ne tuntuvat ja seuraisi niiden poismenoa ja seuraavan tunteen tuloa. Saattaisi jopa keskittyä hengitykseen tms. jotta pahin kuohunta laantuisi ja voisi tehdä sitten kenties viisaamman ratkaisun mitä tehdä asialle.

Tämä nyt on arvailua.




Mutta mua kyllä edelleen kiinnostaisi ne mindfulness-henkiset neuvot Bruton tapaukseen. Eikö tämä jos mikä nyt olisi sellainen tilanne, missä kaivattaisiin ihan silkkaa tunteiden ja mielen hallintaa?

Kukaan ei varsinaisesti hallitse mieltään. Jonkinlaiseen tasapainoon kyetään mielen omilla järjestykseen hakeutumisen toimilla.

Buddha yritti hallita mieltään kiduttaen kehoaan äärimmäisyyksiin ja huomasi sen mahdottomaksi. Oivalsi silloin ettei se ole mahdollista.
Oma mieli senkin oivalluksen tuotti.

Kannattaa pyrkiä tasapainoon erilaisten tunteidensa kanssa ja ehkä voi jopa huomata,  olevansa se tunne joka kulloinkin on ohjaamassa.

Mitään keskusta ydinminää ei löydy, kuten sipulia kuorittaessakaan ei löydy.

Tai jos tällainen minättömyys tuntuu vieraalta ajatukselta niin muistuttaa itseään etten ole se tunne tai ajatus joka juuri tällä hetkellä on vallalla. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät vaikuttaen vain hetkellisesti minä-tunteen pysyessä samana. Olkoon se minä-tunne sitten harhaa tai ei.

Kaipa tuossa tilanteessa Mr. Mindfulness tekisi niinkuin muulloinkin kun harjoittaa juttuaan. Antaisi tunteiden olla ja kuulostelisi miltä ne tuntuu, missä kohtaa kehoa ne tuntuvat ja seuraisi niiden poismenoa ja seuraavan tunteen tuloa. Saattaisi jopa keskittyä hengitykseen tms. jotta pahin kuohunta laantuisi ja voisi tehdä sitten kenties viisaamman ratkaisun mitä tehdä asialle.

Tämä nyt on arvailua.

Niin, siis, yksinkertaistetaan, ihminen ei ole mitään ellei hän reakoi.  Mieli toimii reakoimalla.

Tietoisuutta ei ole olemassa ilman noita fysiikkaan kuuluvia tapahtumia. 

Tokihan valmiuksia on saatu jo syntymässä aineellinen jatkumo kuuluu elämään. Maapallokin on kemiallinen  laboratorio joka kiertäessään akselinsa ympäri sekoittaa alkuaineelliset atomit, molekyylit keskenään muodostaen erilaisia yhdisteitä, joista ihminenkin muodostuu.


Hmm. Kun siis aseksualien määrä väestössä on samaa luokkaa kuin homoseksuaalien ja lisäksi vain osalla se ilmenee juuri tuolla tavalla ja tuollaisessa parisuhdetilanteessa, niin kyllä kuvailemasi tilanne on aika harvinainen. Taitaa jopa psykoottiset ihmiset - muistatko ne joita ei epänormaaleina harvinaisuuksina kannata edes ajatella ihmisille elämänohjeita antaessaan - tavallisempia ilmestyksiä. Niiden esiintyvyys on jotain 3,5%.

Joo, ihan täysin aseksuaaleja on toki hyvin vähän. Mutta heilläkin on tarve parisuhteeseen ja perheeseen. Yleisempää on toki, että haluja on jonkin verran, mutta hyvin eriparisesti oman kumppanin haluihin nähden. Ei se ole yhtään sen helpompi tilanne, ja voi pahentua ajan kuluessa.




Hmm. Kun siis aseksualien määrä väestössä on samaa luokkaa kuin homoseksuaalien ja lisäksi vain osalla se ilmenee juuri tuolla tavalla ja tuollaisessa parisuhdetilanteessa, niin kyllä kuvailemasi tilanne on aika harvinainen. Taitaa jopa psykoottiset ihmiset - muistatko ne joita ei epänormaaleina harvinaisuuksina kannata edes ajatella ihmisille elämänohjeita antaessaan - tavallisempia ilmestyksiä. Niiden esiintyvyys on jotain 3,5%.

Joo, ihan täysin aseksuaaleja on toki hyvin vähän. Mutta heilläkin on tarve parisuhteeseen ja perheeseen. Yleisempää on toki, että haluja on jonkin verran, mutta hyvin eriparisesti oman kumppanin haluihin nähden. Ei se ole yhtään sen helpompi tilanne, ja voi pahentua ajan kuluessa.

Ei kaikilla. Osalla on. Mutta kuinka moni heistä on a) parisuhteessa b) muuttunut sen aikana entistä vähemmän seksiin suostuvaksi (osa aseksuaaleista harrastaa seksiä, vaikkei se heistä olekaan kuin vain jokseenkin yhdentekevää) c) kuinka monelle tässä kuviossa vähäisemmän sopeutumisen tie olisi hyväksyä kumppanin sivusuhteet kuin harrastaa seksiä kuitenkin jonkin verran. Sanoisin, että harvinaisuus ei varmastikaan ole huomattavasti vähäisempää kuin psykoottisten oireiden määrä väestössä. Sehän taas oli asia, jota ei mielestäsi kannattanut huomioida ollenkaan, koska se on niin harvinaista epänormaaliutta. (Aseksuaalisuus muuten on edelleen sairaudeksi luokiteltua, joten sekin täyttää tässä mielessä epänormaaliuden kriteerit.)




Joo, ihan täysin aseksuaaleja on toki hyvin vähän. Mutta heilläkin on tarve parisuhteeseen ja perheeseen. Yleisempää on toki, että haluja on jonkin verran, mutta hyvin eriparisesti oman kumppanin haluihin nähden. Ei se ole yhtään sen helpompi tilanne, ja voi pahentua ajan kuluessa.

Ei kaikilla. Osalla on. Mutta kuinka moni heistä on a) parisuhteessa b) muuttunut sen aikana entistä vähemmän seksiin suostuvaksi (osa aseksuaaleista harrastaa seksiä, vaikkei se heistä olekaan kuin vain jokseenkin yhdentekevää) c) kuinka monelle tässä kuviossa vähäisemmän sopeutumisen tie olisi hyväksyä kumppanin sivusuhteet kuin harrastaa seksiä kuitenkin jonkin verran. Sanoisin, että harvinaisuus ei varmastikaan ole huomattavasti vähäisempää kuin psykoottisten oireiden määrä väestössä. Sehän taas oli asia, jota ei mielestäsi kannattanut huomioida ollenkaan, koska se on niin harvinaista epänormaaliutta.

Niin? Mitä sitten? En olekaan tarjoamassa polyamoriaa jonain yleisesti suositeltavana suhdemuotona kuten tarjosin sitä tunteiden mukaan elämistä.





Joo, ihan täysin aseksuaaleja on toki hyvin vähän. Mutta heilläkin on tarve parisuhteeseen ja perheeseen. Yleisempää on toki, että haluja on jonkin verran, mutta hyvin eriparisesti oman kumppanin haluihin nähden. Ei se ole yhtään sen helpompi tilanne, ja voi pahentua ajan kuluessa.

Ei kaikilla. Osalla on. Mutta kuinka moni heistä on a) parisuhteessa b) muuttunut sen aikana entistä vähemmän seksiin suostuvaksi (osa aseksuaaleista harrastaa seksiä, vaikkei se heistä olekaan kuin vain jokseenkin yhdentekevää) c) kuinka monelle tässä kuviossa vähäisemmän sopeutumisen tie olisi hyväksyä kumppanin sivusuhteet kuin harrastaa seksiä kuitenkin jonkin verran. Sanoisin, että harvinaisuus ei varmastikaan ole huomattavasti vähäisempää kuin psykoottisten oireiden määrä väestössä. Sehän taas oli asia, jota ei mielestäsi kannattanut huomioida ollenkaan, koska se on niin harvinaista epänormaaliutta.

Niin? Mitä sitten? En olekaan tarjoamassa polyamoriaa jonain yleisesti suositeltavana suhdemuotona kuten tarjosin sitä tunteiden mukaan elämistä.
Tarjosit sitä kuitenkin ratkaisuksi varsin yleiseen ongelmaan, parisuhteen osapuolten erilaiseen seksuaaliseen haluun.





Joo, ihan täysin aseksuaaleja on toki hyvin vähän. Mutta heilläkin on tarve parisuhteeseen ja perheeseen. Yleisempää on toki, että haluja on jonkin verran, mutta hyvin eriparisesti oman kumppanin haluihin nähden. Ei se ole yhtään sen helpompi tilanne, ja voi pahentua ajan kuluessa.

Ei kaikilla. Osalla on. Mutta kuinka moni heistä on a) parisuhteessa b) muuttunut sen aikana entistä vähemmän seksiin suostuvaksi (osa aseksuaaleista harrastaa seksiä, vaikkei se heistä olekaan kuin vain jokseenkin yhdentekevää) c) kuinka monelle tässä kuviossa vähäisemmän sopeutumisen tie olisi hyväksyä kumppanin sivusuhteet kuin harrastaa seksiä kuitenkin jonkin verran. Sanoisin, että harvinaisuus ei varmastikaan ole huomattavasti vähäisempää kuin psykoottisten oireiden määrä väestössä. Sehän taas oli asia, jota ei mielestäsi kannattanut huomioida ollenkaan, koska se on niin harvinaista epänormaaliutta.

Niin? Mitä sitten? En olekaan tarjoamassa polyamoriaa jonain yleisesti suositeltavana suhdemuotona kuten tarjosin sitä tunteiden mukaan elämistä.
Tarjosit sitä kuitenkin ratkaisuksi varsin yleiseen ongelmaan, parisuhteen osapuolten erilaiseen seksuaaliseen haluun.

Vain jos se tuntuu pienemmältä pahalta kuin oman tai kumppanin seksuaalinen tyydyttymättömyys tai ero. Tai pettäminen. :)



Sitten vielä hymiö tulkintani perään:  :D

Hieno! Itse olen pohdiskellut "tunteen ohjauksessa" elämistä jonkinlaisena anti-schopenhauerlaisena filosofiana, sillä eikö puhdas tunne oleelliselta osaltaan ole kuin Schopenhauerin Wille, joka on kaiken yksilöinnin, arvotuksen ja moraalin tuolla puolen. Jos ihminen elää täydellisesti Willen johdatuksessa, hänen maailmastaan (mielteestään, Vorstellung) sitten muodostuu tällainen aito, jopa primitiivisellä tavalla teeskentelemätön, sopusoinnussa oleva ykseys. Mutta nyt törmätäänkin ongelmaan, sillä Schopenhauerin mukaan Willen sokeasta luonteesta johtuen maailma on oleellisesti kärsimystä. Tämän kärsimyksen torjumiseksi Schopenhauer suosittelee ankaraa kieltäymystä ja askeesia, Willen kieltämistä. Kiellettynä askeesissa Wille kääntyy itseään vasten ja (joskin ehkä hieman epäselvällä mekanismilla) "hyvä" puoli syö "huonoa". Schopenhauerin mukaan täydellinen kieltäymys tapahtuu tarkoin harkitussa itsemurhassa, ja Schopenhauerille se edustaakin aina suurinta viisautta, ja ilmeisesti on parasta mitä ihminen voi tehdä. Maailmankaikkeus onkin Schopenhauerille huonoin mahdollisista, leibnizilaisen optimismin vastakohtana.

Tämä anti-schopenhauerlaisuus sopisi muutenkin hyvin Aelitan näkemykseen, sillä Schopenhauerin filosofia muistuttaa hyvin suurissa määrin buddhalaisuutta, johon myös mindfulness perustuu. Jos siis wade haluat ymmärtää Aelitan ajattelua, ehkä helpointa olisi aloittaa Schopenhauerin Die Welt als Wille und Vorstellung:sta ja muodostaa siitä jonkinlainen aatteellinen antiteesi ja yrittää sitten sovittaa jotenkin siihen tätä kärsimyksen ongelmaa. Helppo nakki!

:D
Hah. Kuulostaa pätevältä. Olenkin joskus tutustunut Schoppikseen pintapuolisesti - mutta huomaan unohtaneeni tyystin mitä olen tutustunut.

(Olen kateellinen ihmisille, jotka muistavat asioita vaivattomasti.  Ainahan sitä puhutaan siitä, kuinka muistamisessa on kyse tunnetiloista, strategioista, tiedon kokonaisuudesta, johon uudet asiat istutetaan. Väitän kuitenkin että olen yleisesti ottaen kiinnostunut jotain tehdessäni, strategiani ovat melko hyvät, ja yleensä tutustun asioihin hitaasti ja pohtien yhteyksiä. Siitä huolimatta onnistunut unohtamaan paljon ja helposti.)


(Olen kateellinen ihmisille, jotka muistavat asioita vaivattomasti.  Ainahan sitä puhutaan siitä, kuinka muistamisessa on kyse tunnetiloista, strategioista, tiedon kokonaisuudesta, johon uudet asiat istutetaan. Väitän kuitenkin että olen yleisesti ottaen kiinnostunut jotain tehdessäni, strategiani ovat melko hyvät, ja yleensä tutustun asioihin hitaasti ja pohtien yhteyksiä. Siitä huolimatta onnistunut unohtamaan paljon ja helposti.)

Aivot pyrkivät järjestykseen automaattisesti ja ne "hermoradat joita ei käytetä jäävät taka-alalle.  Muisti vahvistuu toistamalla, tunneyhteydet sitovat muistin tapahtumiin.


Mieli on tila jossa tunteet halut, muist, jne, tapahtuu ja se minä joka kokee ne. Sitä voi kuvata vaikka äänien sinffoniana, joista jokin nousee toisia korkeammaksi, vaatien huomion, Kun urut vaikka täyttävät kirkkosalin ei muulle äänelle jää tilaa,. Jos nyt joku ymmärtää tuota symbolista kuvaustani. Koostuuhan urkujensoittokin monista ääniaalloista,.

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19