Kirjoittaja Aihe: Uskonrauhan häirintä  (Luettu 23470 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Valdemar Ala-Tuuhonen

  • Konkari
  • Viestejä: 15307
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #180 : ti 10.04.2018, 17:37:15 »
Ei kyllä pitäisi yhtään hihityttää tällaiset ikivanhat tietojärjestelmät tai uususkonnot,
joiden perusteella tehdään vaikka mitä elämänvalintoja ja jopa julmuuksia.

Usein ihmetyttää että astrologia herättää niin suurta närää sellaistenkin ihmisten keskuudessa joille on ihan yksi hailea että koulussa opetetaan Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta faktana, vaikka voisi aivan mainiosti tyytyä historia-nimiseen oppiaineeseen jossa voisi olla yksi lukukausi omistettuna myyteille ja legendoille. Lasten aivopesuun koko yhteiskunnan tahi valtion toimesta kannattaisi kyllä ensimmäiseksi puuttua, jos hihittelyiltään ehtii ja jaksaa.

Minulle asia on täysin yhdentekevää patisi pidän astrologiaan uskovia hieman hurahtaneina. On hyvä, ettei koulussa sentään opeteta astrologiaa.

Miksi?

Astrologia kietoutuu tiiviisti vanhoihin uskontoihin, joissa papisto seurasi taivaankappaleiden liikkeitä ja teki niistä tärkeitä ennustuksia. Astrologia on kehittynyt mm. sumerien harjoittamasta tähtien palvonnasta. Taivaankappaleet ajateltiin Jumaliksi, jotka saavat aikaan erilaiset tapahtumat. Jeesususko on samaa ajattelua. Molemmilla rikastuu.

Tosin piispat tienaavat enemmän kuin astrologit.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 8130
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #181 : ti 10.04.2018, 21:44:55 »
Tosin piispat tienaavat enemmän kuin astrologit.

VA.

Nykyaikana, ja etenkin tulevina, en kyllä uskaltaisi lähteä olemaan ihan varma tästä.

T: Xante

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 4226
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #182 : ke 11.04.2018, 00:48:43 »
Ei kyllä pitäisi yhtään hihityttää tällaiset ikivanhat tietojärjestelmät tai uususkonnot,
joiden perusteella tehdään vaikka mitä elämänvalintoja ja jopa julmuuksia.

Muistaakseni Hitler uskoi astrologiaan, mutta onko muutoin tehty julmuuksia astrologian nimissä? Jos on, niin jos se kielletään, niin pitäisikö kieltää yksintein kaikenlaista muutenkin, kuten esim. aseet...?  ;D

Usein ihmetyttää että astrologia herättää niin suurta närää sellaistenkin ihmisten keskuudessa joille on ihan yksi hailea että koulussa opetetaan Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta faktana, vaikka voisi aivan mainiosti tyytyä historia-nimiseen oppiaineeseen jossa voisi olla yksi lukukausi omistettuna myyteille ja legendoille. Lasten aivopesuun koko yhteiskunnan tahi valtion toimesta kannattaisi kyllä ensimmäiseksi puuttua, jos hihittelyiltään ehtii ja jaksaa.
En lähtisi kieltämään aseita puolustusvoimilta tai poliiseilta mutta militanteilta astrologeilta tai lahkolaisilta kylläkin.
Eli jos perustelut aseiden käytölle tai mille tahansa toiminnalle ovat faktapohjalla niin mitään perustavaa ongelmaa ei ole.
Oikeiden aseiden käyttö tai mikä tahansa toiminta fantasiamaailmoissa eläen on pahemman luokan larppausta.
En usko että Tinderissäkään katsottaisiin hyvällä jos horoskooppimerkit vaihdettaisiin örkeiksi, velhoiksi, kääpiöiksi, maahisiksi, manatuiksi luurangoiksi, haamuiksi, puhuviksi puiksi ja lohikäärmeiksi.
Ei olisi kivaa olla örkin tai saunatontun leima otsassa pariutumismarkkinoillakaan.
Fantasia-lautapeleissä on kuitenkin kehittyneet nopanheittosäännöt paksuine ohjekirjoineen joista niistäkin saisi hienon kotikirjaston.

Ihan turhaa on yrittää perustella astrologiaan uskomista sillä että joku muu uskoo jeesukseen tai lentävään teekuppiin.
Lasten aivopesu faktapohjaiseen ajatteluun on tärkeää ja tehokasta mutta kyllä aikusiakin kannattaa uudellenkouluttaa,
jos eivät ihan aivokuolleita ole.
Epäusko ja hihittely vaihtuu helposti närään jos huuhaa esiintyy tieteen vaikutusvaltaisessa kaavussa ansiotta ja
vaaraa aiheuttaen.
Kyllä valelääkäriuutisetkin aluksi naurattivat.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 16442
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #183 : ke 11.04.2018, 01:19:12 »
Pitäisikö aseet antaa vain valtiolle?
Onko valtio sellainen instanssi, jolle voi antaa väkivaltamonopolin?
Kuka valvoo valtion väkivaltamonopolia?

USA:ssa vapaa aseenkanto-oikeus syntyi juuri siksi, ettei valtioon voitu luottaa.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15070
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #184 : ke 11.04.2018, 07:43:06 »
Pitäisikö aseet antaa vain valtiolle?
Onko valtio sellainen instanssi, jolle voi antaa väkivaltamonopolin?
Kuka valvoo valtion väkivaltamonopolia?

USA:ssa vapaa aseenkanto-oikeus syntyi juuri siksi, ettei valtioon voitu luottaa.

Ja kuinkas sitten kävikään...

Jos valtion valvominen on ongelma, niin löytyykö ratkaisu siitä, että vapautetaan aseiden ostaminen ja omistaminen kaikesta valvonnasta? Ne kaikki aseen omistavat jenkeissä eivät pysty yhtään enempää valvomaan valtion väkivaltamonopolia. Ennemminkin päinvastoin poliisi uskoo siellä erityisen herkästi, että mikä tahansa esine satunnaisen tyypin kädessä on tosiaan ase ja ampuu saman tien.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16230
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #185 : ke 11.04.2018, 09:24:53 »

Emme kuitenkaan elä missään Intiassa jossa nainen selittää onnesta soikeana että hänellä on valokuva jumalasta, kun on kädessä postikortti jossa piirusteltu jumaluus, kuka lie lukemattomista paikallisista jumalista.

Tämä pelko että astrologiaa aletaan tuputtaa tieteenä siis oudoksuttaa. Ihmiset jotka ko. puuhastelua vihaavat tuntuvat lataavan astrologian päälle ihan mahdottoman painolastin, ja pitävän siitä kiinnostuneita ihmisiä siis näemmä pöllömpinä kuin uskovaisia.

Enemmän näkisin potentiaalia jopa astrologiassa kuin uskonnoissa. Koraani vaikuttaa olevan kannesta kanteen pelkkää röhönaurua ja jäkätystä siitä miten syntiset joutuvat helvettiin (ilmeisesti islamistit ottavat tehtäväkseen jouduttaa niiden sinne joutumista). UT olisi pikkaisen "järkevämpi" kirja, mutta kun mukana lahdataan VT:ia jossa käsketään mm. Moosesta tekemään viittansa kulmiin tupsut, niin päin männikköä menee. Ja Ilmestyskirjahan on silkkaa David Lynchiä. Yritä sen mukaan sitten elää, HIH HIH. Se mikä astrologiassa on hyvää että sehän ei siis kehota että mene ja tapa kaikki vääräuskoiset jokaista miestä, naista ja lasta myöten. Nykyastrologia on egoistisen ihmisen minätrippailua jossa hän funtsailee että mennäkö tänään kylpylään vai ei, taikka sopisiko se kahvilassa tavattu kiva kundi poikaystäväksi. Koska kukaan ei sitä voi tietää (ei se jätkä usein itsekään), niin se on ihan sama millä lottoarvonnalla sen määrittelee että sopiiko vai ei. Ihmiset saattavat aina yllättää ja osoittautua paskemmiksi (ehkä paremmiksikin?) kuin mitä heistä alunperin luuli.

Jos ei omaa itse jonkinlaista vahvaa vaistoa, voi katsoa vaikka lintujen lennosta tai kahvinporoista kaikkia tuommoisia ihmissuhdeasioita. Tai sitten voi tietysti vaan olla niissä suhteissa. Sen minkä niissä pystyy olemaan. Se on vaan se epävarmuus jota ihmiset eivät siedä.

Astrologiassa on sekin hyvä puoli uskontoihin nähden että se ikäänkuin pidättää sisällään lukemattoman määrän eri vaihtoehtoja ja täten kuitenkin jonkin verran altistaa ihmistä epävarmuudelle. Uskonto on sellaista kiveen hakattua pakkopullaa että siellä on sitten pakko olla tietyssä lokerossa, tai on edessä loputon kilvoittelu ja monet tuskatilat. Astrologia ei esim. tuomitse sinua jos olet homo, se homous voi mieltyä sieltä kartalta jotain tiettynä juttuna ja se sitten sen voi hyväksyä. Mutta jos olet uskispuskis, niin voi itku, parku ja hammastenkiristys! KRÄÄH!

Minulle on ihan ok jos joku pitää astrologiaa naurettavana tms. Mutta jos yrittää esittää että uskonnot ovat sitä parempi vaihtoehto, niin siihen en suostu. Uskonnot ovat pääosin pelkkää valtapolitiikkaa jossa jotkut ukkelit pyrkivät saamaan vaurautta ja panopuita. Ja sitten jos joku on vahingossakin tosissaan uskonsa kanssa, niin sitten hän levittää ympärilleen kärsimystä koska ehdottomuudessaan on valmis ns. kiveämään tien valmiiksi helvettiin.

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 4226
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #186 : ke 11.04.2018, 23:38:58 »

Koska emme elä Intiassa vaan modernissa länsimaassa, odotukseni ja vaatimukseni taikauskoisuudenkin suhteen ovat hiukan korkeammalla.
Toki Intiankin on jo korkea aika nousta elintasossaan ja sivistystasossaan.

Nykyaikaisen tieteellisen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Astrologia
En niinkään pelkää näennäistieteellisyyttä ym. humpuukia enkä luusereita muutenkaan mutta törkeimmissä tapauksissa halveksin ja useimmiten ainakin harmittelen moista kehittymättömyyttä.

Höpöhöpöhuuhaan eri muotojen potentiaalierojen vertailu on yhtä hyödyllistä kuin makutesti eri eläinlajien ulosteilla.

En nimittäisi vahvan vaiston puutteeksi sitä jos ihmissuhdeasioissa tai epävarmuudessa siirtää vastuuta omasta ajattelusta johonkin huuhaaseen kuten kahvinporoista ennustamiseen tai horoskooppeihin.
Se on enemmänkin yksilöllistä ja yhteisöllistä ajattelutaidon puutetta ja kehittymättömyyttä.
Taitoa jota voidaan kehittää ja johon yhteisörakenteiden tulee kehittyä ja yksilöiden tulee kasvaa.
Ajattelu on raskasta ja huuhaa tarjoaa helppoja ratkaisuja. Kalliilla hinnalla.
Ei siinä ole inhimillisesti katsottuna mitään naurattavaa. Traagista lähinnä.
Onneksi kehitys kehittyy, pienin vauvan askelin.

« Viimeksi muokattu: ke 11.04.2018, 23:41:51 kirjoittanut a4 »

Poissa Valdemar Ala-Tuuhonen

  • Konkari
  • Viestejä: 15307
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #187 : ke 31.10.2018, 18:29:58 »

Naurettavaa argumentoitia ja johtaa pahimmillaan vaaralliseen ajatteluun ja seurauksiin, jos tosiaan tahallaan vesitetään ymmärrystä siitä, mitä sellaiset asiat kuin epäreilu kohtelu, vainoaminen tai "kielletty asia" tarkoittavat.

HS 31.10.2018

Oikeus vapautti jumalanpilkasta kuolemaan tuomitun kristityn Pakistanissa – islamistipuolue vaatii kuolemaa tuomareille
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005883259.html

"Pakistanin korkein oikeus kumosi keskiviikkona tuomion, jossa kaksi alempaa oikeusastetta oli määrännyt kristityn naisen hirtettäväksi islaminuskon vastaisesta jumalanpilkasta.

Kovan linjan islamistit alkoivat tuomion tultua esittää jyrkkiä vastalauseita. Tuomion on arveltu johtavan suuriin, jopa maanlaajuisiin mielenosoituksiin.

Neljän lapsen äiti Asia Bibi, 53, tuomittiin kuolemaan vuonna 2010, ja hän on siitä asti ollut vangittuna.

Kaksi musliminaista väitti Asia Bibin puhuneen halventavasti islamista, kun naisten välille syntyi riitaa veden tarjoamisesta. Musliminaiset kieltäytyivät antamasta Asia Bibin juoda vettä samasta astiasta heidän kanssaan, koska hän ei ole muslimi."

Myös mr. PussyCatti (Oulun SDP) on esittänyt kauhistuneen vastalauseensa jumalanpilkkaajan Asia Bibin häpeällisestä vapauttamisesta. Tapaus lähentee hullua ajatusta, ettei Halla-ahoa olisi 10 vuotta sitten tuomittu jumalanpilkasta.

Va.
« Viimeksi muokattu: ke 31.10.2018, 18:33:46 kirjoittanut Vitel afGastro »
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 16442
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #188 : ke 31.10.2018, 20:55:44 »
Tuollaista porukkaa Suomi tarvitsee pakolaisiksi tänne, koska emme ole riittävän monikulttuurisia.
V...u joo. Oikeasti! Pidetään tuo kulttuuri tosiaan poissa yhteiskunnastamme.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 16442
Vs: Uskonrauhan häirintä
« Vastaus #189 : ke 31.10.2018, 20:59:38 »
Pitäisikö aseet antaa vain valtiolle?
Onko valtio sellainen instanssi, jolle voi antaa väkivaltamonopolin?
Kuka valvoo valtion väkivaltamonopolia?

USA:ssa vapaa aseenkanto-oikeus syntyi juuri siksi, ettei valtioon voitu luottaa.

Ja kuinkas sitten kävikään...

Jos valtion valvominen on ongelma, niin löytyykö ratkaisu siitä, että vapautetaan aseiden ostaminen ja omistaminen kaikesta valvonnasta? Ne kaikki aseen omistavat jenkeissä eivät pysty yhtään enempää valvomaan valtion väkivaltamonopolia. Ennemminkin päinvastoin poliisi uskoo siellä erityisen herkästi, että mikä tahansa esine satunnaisen tyypin kädessä on tosiaan ase ja ampuu saman tien.
Monissa USA:n osavaltioissa (Connecticut, Maine, Vermont, New Hampshire...) aseita on enemmän kuin Suomessa, mutta henkirikoksia on vähemmän...!

Laittomat aseet vs. lailliset aseet. Ei ole välttämättä korrelaatiota laillisten aseiden määrässä ja aseilla tehdyissä väkivaltarikoksissa USA:n alueilla. Paljon enemmän väkivaltarikollisuuden kanssa korreloi mustien ja latinoiden määrä osavaltioissa!