Raportoinpa tähän vielä, edellisen, pitkähköksi venähtäneen viestini perään, kaksi muuta katsomaani pökälettä:
Ensiksi, YLE:n Elävästä Arkistosta
löytyy toinen Tositarina-sarjaan kuuluva dokumentaari,
Toisinajattelija (2009).
27-minuuttinen lyhyt henkilökuva kertoo Jyväskylän "virallisen työttömän" Mauno Voutilaisen arjesta. Edellisen kerran Mauno on ollut työssä 80-luvun lopussa teurastamolla. Hän oli pitänyt työstä, mutta työnantaja oli päättänyt työsuhteen irtisanomisajan puitteissa saatuaan tietää Maunon kärsineen aikaisemmin vankilarangaistuksen varkauksista. Alunperin Voutilainen on Hankasalmelta, jossa hän humalaspäissään poltti kylän koulun, ja tästä voi katsoa alkaneen hänen elämänsä syrjäpolku. Tosin syrjäpolku on tässä tapauksessa monessa mielessä itse valittu.
Voutilainen viettää päivänsä virailemalla (häiriköimässä? riippuneen näkökulmasta) Työvoimatoimistossa ja kirjoittaen sosiaalisesti tietoisia mielipiteitä internetissä ja lehtien miellipidepalstoilla. Lisäksi aikaa kuluu, kun hän seuloo paikallisia lehtiä etsien julkisia tilaisuuksia, joissa saattaisi olla tarjoiluja: tapahtumat hän merkitsee tarkoin kalenteriinsa, jotta muistaa varmasti vierailla kaikissa. Kahvitarjoiluihin liittyen hän on tehnyt kuntalaisaloitteen, jonka mukaan kaikissa kaupungin järjestämissä tapahtumissa tulisi tarjoilla kahvia ja viineriä.
Voutilaisesta ei oikein ota selvää: hän vaikuttaa hieman yksinkertaiselta ja sympaattiselta hölmöltä, mutta myös arvaamattomalta tyypiltä, jolle kalja maistuu. Myös hänen taustansa, johon sisältyy tuhopoltto ja varkauksia maalaa hänestä hieman häilyväisen kuvan. Ja toki, laiskottelevien työttömien vihaajat saavat tästä hieman tulta lietensä alle: saadaan se maito kuohahtamaan ylitse!
Kannattaa joskus katsoa
Toisinajattelijakin, vaikka tämä on monessa suhteessa Ronkaisen
Autobonusta vaatimattomampi tapaus.
----
Toiseksi, katsoin Ridley Scottin (Blade Runner, Gladiaattori) tyttären Jordan Scottin ohjaaman psykologisen draaman
Cracks (2009).
Elokuva kertoo syrjäisestä tyttöjen sisäoppilaitoksesta 1930-luvun Englannissa, jossa opettajatar Neiti G (näyttelijänä Eva Green) on ottanut siipiensä suojaan joukon tyttöjä. Kokemattomat ja suljetussa ympäristössä ikänsä eläneet tytöt idolisoivat Neiti G:tä, joka kertoo tarinoita matkoistaan Intiaan, ja oppilaitoksen konservatiivisesta linjasta poiketen kannustaa heitä ylittämään itsensä.
Tilanne muuttuu, kun sisäoppilaitokseen saapuu kapinallinen espanjalainen kuninkaallisen perheen tytär Fiamma. Toisin kuin muut tytöt, Fiamma on nähnyt maailmaa: isänsä mukana hän on matkustanut Aasiassa, Afrikassa, ja vieraillut Pariisissakin. Pian Fiamman saapumisen jälkeen Neiti G:n oletettu kosmopoliittius ja sen herättämä kritiikitön ihailu alkaa rakoilla, ja ongelmia ilmetä ryhmässä.
Pidän kovasti sisäoppilaitoksiin ja muihin syrjäisiin kartanoihin sijoittuvista elokuvista, ja Carcks on myös "ihan ok". Tyylillisesti Jordan Scott tekee hyvää työtä, elokuva on varsin kauniisti kuvattu ja tunnetiloja ja niiden muutoksia kuvataan luonnon ja valon muutoksien kanssa yhteenkietoutuneina. Itse tarina on kuitenkin melko hatara: draama alkaa kääntyä elokuvan edetessä psykologisempaan ja ahdistavampaan suuntaan, mutta kehitys on nykivää, hieman epäuskottavaa, ja mielestäni homman olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin kotiin.
Joka tapauksessa oikein hyvä. Elokuvassa on lisäksi pieni eroottinen (tai seksuaalisuuteen heräämistä tarkasteleva) pohjavire, kuten usein tyttökouluelokuvissa. Perinteinen elokuvallinen "miehinen katse", joka tirkistelee naisia ja nauttii heidän seksuaalisuudestaan, kuitenkin on onnistuttu välttämään. Luulen että Scott on joutunut pohtimaan tapoja, jolla seksuaalisuus tuodaan läsnä mutta samalla vältetään tyttöjen katsomista himoiten. (Jonkin verranhan kysellään sitä, onko elokuvan kuvakielessä mahdollista katsoa miestä objektina; tai onko naista mahdollista olla katsomatta objektina).
Arvosana: vahva 5/10
