Kirjoittaja Aihe: Iloisen materialistin tunnustuksia  (Luettu 1086 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Anemone

  • Vieras
Iloisen materialistin tunnustuksia
« : ti 24.11.2015, 15:11:45 »
Jostakin muistan lukeneeni sellaisen määritelmän materialistille, että tämä ei ole henkilö, jota vaivaa kyltymätön halu hankkia tavaraa, vaan ihminen, joka todella nauttii tavaroistaan. Avaankin keskustelun materialismin iloista. Mitkä ovat rakkaimpia esineitäsi? Mikä niissä miellyttää?

Itselleni ovat rakkaita maljakot, koska rakastan kukkia, kukkien kasvattamista ja poimimista sekä valokuvaamista. Myös ”hopea”lautaset/-tarjottimet ovat minulle mieleen (omani ovat uushopeaa enimmäkseen). Pidän niiden sumeasta peilimäisestä hohteesta esim. lampettimaisesti käytettynä tai kynttilöiden alusina.  Lisäksi pidän koruista, kaulakoruista lähinnä. Niiden materiaali voi olla mikä tahansa, mutta olen hyvin tarkka siitä, millainen koru mihinkin asuun sopii, joten ulkopuolisen on hyvin vaikea ostaa minulle sopivaa korua (onneksi en niitä lahjaksi saakaan!). Koen korut osittain talismaneina, jotka voivat suojella ”pahalta”. Tiedän, ettei niillä suojelevaa ominaisuutta oikeasti ole, mutta silti olo on helposti suojaton ilman korua.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 5995
  • Hai Sixteen!
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #1 : ti 24.11.2015, 22:31:22 »
-Kynät ja
 laskimet. Tahtovat vain kulua käytössä. Mutta noin niinkuin esineluokkana.
 Kynillä voi myös temppuilla, sormen päässä tasapainossa jne leikkiä. Suorin kytkentä aivojen luomiskeskukseen ilman
 sähköä.

-Taskuradio, joka on maailmanradio. Koko maailma kädessäsi vaikka myrsky ulvoisi ja sähköt poikki päiväkausia.

-Kirjat, pelastaa sähkökatkot tai e-infoähkykohtaukset. Sängyssä vie uneen kesken WWII:en melskeidenkin, josta voi
  jatkaa seuraavana yönä.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, paperittomien, piilottelu ei ole laitonta.
   - presidentti Sauli Niinistö 13.12.2017

Poissa socrates

  • Konkari
  • Viestejä: 9894
  • Ällön ihana mies
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #2 : ti 24.11.2015, 22:32:58 »
Urheiluvälineet, ennen hipelöin suksia, nykyään kahvakuulia. Lisäksi lapsuudesta/nuoruudesta tutut lähinnä mökkiin tai eräelämään liittyneet esineet.
Jumala armahtaa, Majuri ei.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 5995
  • Hai Sixteen!
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #3 : ti 24.11.2015, 22:41:00 »
Vielä:
-Soittimia: 3 sähköurkua, kitara ja lisäksi omatekoinen metallofoni.
   Jostain syystä viimeksi mainittua tulee eniten "hipelöityä", ehkä siksi kun ei tarvi sähköä eikä virittää.

-Postimerkkikokoelma, osa jo pienenä lapsena kerättyä. Nostalgiahuumetta ja tiivistynyttä esteettistä kauneutta.

-Kiikarit, monta erilaista ja kokoista. Myös peiliteleskooppi.
  Kiikareista rakkain on 10x50 jonka ostin kirpputorilla. Maksoin siitä 60 mk (10e) mutta olin niin vähissä varoissa että näin
  nälkää sen jälkeen. Sillä olen tehnyt tieteellisiä havaintoja joita on noteerattu maailmalla. Ja se on tarkin kiikari mitä
  olen nähnyt. Hassua että se oli pudonnut veteen ja siksi sain halvalla ja piti itse puhdistaa se sitten. Silti sen
  myyjä(nainen) pani omistaan osan, jottei suututtaisi miestään kuinka halvalle se oikeasti meni.
  Siihen liittyy siis tarina jos toinenkin.. :D




« Viimeksi muokattu: ti 24.11.2015, 22:47:29 kirjoittanut MrKAT »
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, paperittomien, piilottelu ei ole laitonta.
   - presidentti Sauli Niinistö 13.12.2017

Anemone

  • Vieras
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #4 : ke 25.11.2015, 16:17:07 »
Vaatteet ja asusteet ovat ihmisen toinen iho ja siksi erityisen tärkeä materian laji. Olen tuntenut lapsesta asti varsinkin kengät läheisiksi. Jalkojen kautta olemme yhteydessä maahan, vaikka siinä onkin vähän kengänpohjaa välissä. Lapsena sain yleensä uudet kumitossut aina keväällä. Ne lienevät olleet Nokian valmistamat. Yleensä tummansiniset, kumiosat valkoiset. Mikään uusi vaate ei tehnyt samalla tavalla onnelliseksi kuin nuo tossut.
 
Oikeat kävelytossut ovat yhä hyvin tärkeät. Kun ne eniten käytetyt tossut alkavat tulla tiensä päähän, on tartuttava vaikeaan tehtävään löytää seuraavat luottojalkineet. Viime vuodet ne ovat minulle olleet suhteellisen ohutpohjaiset tummanruskeat tossut. En halua möhkälemäisiä lenkkitossuja niiden liian paksun pohjan takia. Ohutpohjaisissa tossuissa pystyy tunnustelemaan maanpintaa silloin kun kävelee luonnollisella maapohjalla. Jalkapohjat ovat ihmeen herkkätuntoiset! Paljain jaloin en haluakaan kävellä. Enkä tarvitse myöskään kalliita ja nykyisin niin muodikkaita ohutpohjajalkineita. Tavallisesti olen löytänyt sopivat tossut jostakin marketista. Naisille on kuitenkin tarjolla lähes yksinomaan valkoisia, vaaleanpunaisia tai joitakin hirveitä mintunvihreitä tossuja. Onneksi minulla on iso jalka, joten voin etsiä sopivia tossuja myös miestenkengistä. Taivuin loppukesästä ostamaan seuraavat tossuni, jotka ovat mustat, koska tummanruskeita ei löytynyt. En tiedä tuleeko niistä koskaan mieleiset. Nyt kun vanhat tossut ovat vielä käyttökelpoiset, uudet tossut ovat vielä enimmäkseen vain kaupunkikäytössä.

http://aijaa.com/3YJFiu

Anemone

  • Vieras
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #5 : pe 04.12.2015, 19:55:12 »
Kappas vain, juuri kun oli tuossa tossut puheena, niin tuli katsottua tv:stä ohjelma, jossa näytetään, miten nahkataljasta aika hemmetin monen vaiheen jälkeen tulee kenkä (alkaa kohdassa 01.35). Omat tossuni ovat varmaankin jossain ikävässä hikipajassa tehdyt. Ei ihan ole varaa käsintehtyihin laatukenkiin. Ihailen kovasti käsityöläisiä ja katson mielelläni ohjelmia, joissa he kertovat työstään ja näyttävät taitojaan. Siksi koko tama ohjelmasarja on kovasti makuuni. Nahka-jaksossa infotaan myös t-paidoista ja ftalaateista. Jaksossa no. 8 puolestaan on aika hyytävää infoa puuvillasta. Vähin, mitä tässä voi kuluttajana tehdä, on huoltaa hyvin vaatteitaan ja asusteitaan, niin ei tarvitse usein ostoksilla käydä.

http://areena.yle.fi/1-2442031?autoplay=true

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 5995
  • Hai Sixteen!
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #6 : pe 04.12.2015, 23:49:42 »
Aamutohvelit, eli sisätossut. Marketista vain 0,50 € / pari koska poissa muodista, kait. Ainakin rujon rumat.
Mutta nämä on paremmat kuin mitkään edelliset koska kumipohja ja voi käydä ulkonakin vaikka sataisi tai talvella jos ei ole kovin paksulti lunta.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, paperittomien, piilottelu ei ole laitonta.
   - presidentti Sauli Niinistö 13.12.2017

Anemone

  • Vieras
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #7 : ma 28.03.2016, 18:12:10 »
Hieman vanhanaikainen esine, joka on minulle hyvin tärkeä: pesusieni. Sillä on kätevää peseytyä silloin kun ei ole aikaa käydä suihkussa. Tiesittekö muuten, että hyvien pesusienten valikoima on kaupoissa surkea? Vain joulumyyntiin tulee hieman jonkinlaista valikoimaa; muulloin on yleensä myynnissä yhtä sienityyppiä, joka on liian suuri.

Hyvä pesusieni on hieman kämmentä pienempi ja kimmoisan kiinteä. Pitkällisen etsimisen jälkeen löysin sellaisen vihdoin Stockmannilta joitakin vuosia sitten. Ahkeran käytön jälkeen se on yhä erinomaisessa kunnossa eikä siitä ole yhtään palaa murentunut. Ennen tätä hyvää pesusientä jouduin kokeilemaan monia halpamyymälöiden sieniä. Ne alkoivat murentua lähes ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien eivätkä aina kestäneet kuukauttakaan. Luonnonsienet olisivat kiinnostavia, mutta en tiedä, ovatko nekään kestäviä.

Poissa Mjulkku

  • Apinan korvike
  • Konkari
  • Viestejä: 1214
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #8 : ma 28.03.2016, 18:28:44 »
Hieman vanhanaikainen esine, joka on minulle hyvin tärkeä: pesusieni. Sillä on kätevää peseytyä silloin kun ei ole aikaa käydä suihkussa. Tiesittekö muuten, että hyvien pesusienten valikoima on kaupoissa surkea? Vain joulumyyntiin tulee hieman jonkinlaista valikoimaa; muulloin on yleensä myynnissä yhtä sienityyppiä, joka on liian suuri.

Hyvä pesusieni on hieman kämmentä pienempi ja kimmoisan kiinteä. Pitkällisen etsimisen jälkeen löysin sellaisen vihdoin Stockmannilta joitakin vuosia sitten. Ahkeran käytön jälkeen se on yhä erinomaisessa kunnossa eikä siitä ole yhtään palaa murentunut. Ennen tätä hyvää pesusientä jouduin kokeilemaan monia halpamyymälöiden sieniä. Ne alkoivat murentua lähes ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien eivätkä aina kestäneet kuukauttakaan. Luonnonsienet olisivat kiinnostavia, mutta en tiedä, ovatko nekään kestäviä.

Mun täytyy tunnustaa, etten koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka kuuraavat itsensä pesusienellä.
Hinkataan paska pois iholta, ja seuraavan ja sitä seuraavan kerran suoritetaan sama toimitus sillä valmiiksi paskaisella sienellä.
Pahimpia tapauksia ovat sitten ne, joissa koko perhe tai vaikkapa suku kesämökillä ollessaan käyttävät samaa sientä.

Vittu! Pelkkä pesuaine ja käsi riittävät hyvän puhtauden saavuttamiseen.
Mongo mogo...

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1235
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #9 : ma 28.03.2016, 18:29:35 »
Hieman vanhanaikainen esine, joka on minulle hyvin tärkeä: pesusieni. Sillä on kätevää peseytyä silloin kun ei ole aikaa käydä suihkussa. Tiesittekö muuten, että hyvien pesusienten valikoima on kaupoissa surkea? Vain joulumyyntiin tulee hieman jonkinlaista valikoimaa; muulloin on yleensä myynnissä yhtä sienityyppiä, joka on liian suuri.

Hemmotellut materialistit ovat tottuneet hakemaan kaiken kaupasta. Mihin on omatoimisuus hävinnyt?

Kasvata oma pesusienesi

Eksoottista pesusienikurkkua voi koettaa kasvattaa myös itse. Kasvuvaatimukset ovat pitkälti samanlaiset kuin tavallisella kasvihuonekurkulla, eli parhaiten satoa saadaan kasvihuoneesta tai lasitetulta parvekkeelta. Kun lämpöä, vettä ja ravinteita on riittävästi, kasvu on nopeaa ja kasvi kiipeää kärhillään vinhasti tukea ylöspäin.
Yleinen mielipide on aina väärässä

Anemone

  • Vieras
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #10 : ma 28.03.2016, 18:35:28 »
Minun pesusientäni ei käytä kukaan muu kuin minä. Pesusieni on paras väline nimenomaan niihin pesuhetkiin, jolloin suihkuun ei ehdi/voi mennä, koska sienellä peseytyessä vesi ei valu eikä roisku ympäriinsä. Suihkussa en käytä sientä. Jokaisen käytön jälkeen sieni huuhdellaan saippuasta ja puristetaan niin kuivaksi kuin mahdollista.

« Viimeksi muokattu: ma 28.03.2016, 19:00:17 kirjoittanut Anemone »

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7243
  • Etevä ajattelija
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #11 : ma 28.03.2016, 18:41:17 »
Vittu! Pelkkä pesuaine ja käsi riittävät hyvän puhtauden saavuttamiseen.

Kyllä selän pesussa tarttee olla jotain karheampaa varsinkin kun joku pesee selkäsi. Minä käytän pesuliinaa, sellainen nailonista valmistettu ohut liina.  Sen voi huuhtoa tai pestä, ei siinä basillit pesi.

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #12 : ma 28.03.2016, 21:23:21 »
Olen niin lääpälläni kaikkeen omaisuuteeni, että sieltä on vaikea keksiä niitä kaikkein rakkaimpia esineitä. Tietokone tai -koneet kai voisi olla listan kärjessä, vaikken mikään atk-pro olekaan.

Jos ajatellaan esineitä jotka väistämättä tulee käytettyä loppuun (tietokoneet olen yleensä myynyt ennen kuin veisaavat viimeisen virtensä), niin erityisen harmillista oli kun kävelin eräät muovisandaalit puhki asti. Niissä ei ollut mitään irtoavia hihnoja, vaan ne oli sillä tavalla klönttinä valettu että saattoi pujottaa jalkaan ja pysyivät kanssa kunnolla jalassa, eli kumminkin hihnoja meni jalkapöydän yli ja tuki kantapäätäkin. Nämä olivat ikävän tummanharmaat, mutta värin takia ne kuivuivat tosi nopeasti kun kastuivat rantareissuilla. Niillä käveli vaikka useamman kilometrin ilman että jalat hankautuivat mistään kohdin, ja minulla tosi helposti jalkojen iho aukeaa aina jostain kohdasta. Olisinpa aikoinaan ostanut niitä useamman parin, sieltä jostain halparoinaliikkeestä mistä ne löysin.

Housujakin kertyy aina välillä suosikkeja, koska sopivia ja mukavia housuja on pirun hankala löytää. Yhdet lempparisamettifarkkuni sanoivat taannoin ritsis kun tein jonkun sammakkoliikkeen housut jalkaan kiskottuani (että asettuvat). Päällepäin ei näkynyt vaurioita vaikka hosuin peilillä varmuuden vuoksi haaruksiani ettei käy niin että lähden kotoa ja housut on haaroista halki... Taisi sitten olla muutama tikki vaan kun levähti.

En oikeastaan ihmettele ihmisiä jotka jonkin hyvän vaatteen löydettyään ostavat vaikka läjän sitä samaa tuotetta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #13 : su 28.01.2018, 21:39:09 »
Shoppailu ei kuulu harrastuksiini, nykyisin yhä harvemmin nettishoppailukin, mutta Stalkerit-ketjun kommenteista muistui mieleeni toistaiseksi paras nettiostokseni. Olin päivällä käynyt eräässä pienemmässä erikoiskirjakaupassa ja selannut värikästä ulkomaista kuvateosta. Kirja ei ollut kovin paksu, mutta se maksoi 40e. En ostanut.

Illalla juolahti mieleen hakea kirja netistä. Löysin Amatsoonin kautta käytettynä yhdellä punnalla. Tilasin heti 2 kpl. Toisen annoin kaverille, joka tykkäsi kovasti. Postituskulut olivat kalliimmat kuin kirjojen hinta, mutta eivät pahat.
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 12417
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #14 : su 28.01.2018, 21:51:39 »
Minulla on pieni rahakokoelma, joka on peritty. Olen itse sitä vähän kartuttanut. Tämä siirtyy jälkeläisilleni, koska en halua sitä/osia siitä myydä. Toivottavasti säilyvät kalmoni jälkeen suvussa... :D
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #15 : ma 29.01.2018, 09:32:11 »
OMG, merkillistä etten ole maininnut kirjoista mitään. Koreat, komeat kuvalliset tietokirjat kun ovat jotain mitä on tullut kerättyä hyllyt täyteen. Nykyään kun on asiakkaiden omia kierrätyshyllyjä kirjastoissa, niin nekin tulee pällisteltyä läpi tuon tuostakin siltä varalta että löytyisi joku intresantti tietokirja. Jos ei niitä aina lukea jaksakaan, niin voi katsella niitä kuvia. Kirjanhimo on välillä niin huima että tulee kanniskeltua kotiin kaikenlaista vähän turhaankin. Joskus on ollut niin komea kirja että on tullut otettua vaikkei järin kiinnostaisikaan. Niitä joutuu sitten urakoimaan takaisinpäin kun ei tila kaikkeen riitä. Uusia kirjahyllyjä en enää neljän ison ja yhden pienen lisälle osta, joten jos ei hyllyyn mahdu, sieltä pitää tehdä poistoja.

Noh, kyltymätön halu ei ollut se mistä piti puhua, vaan nautinto. Ovat kirjat nautinto. Joskus tuoksuakin myöten.

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 2341
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #16 : ma 29.01.2018, 10:04:14 »
Olen niin lääpälläni kaikkeen omaisuuteeni, että sieltä on vaikea keksiä niitä kaikkein rakkaimpia esineitä. Tietokone tai -koneet kai voisi olla listan kärjessä, vaikken mikään atk-pro olekaan.

Jos ajatellaan esineitä jotka väistämättä tulee käytettyä loppuun (tietokoneet olen yleensä myynyt ennen kuin veisaavat viimeisen virtensä), niin erityisen harmillista oli kun kävelin eräät muovisandaalit puhki asti. Niissä ei ollut mitään irtoavia hihnoja, vaan ne oli sillä tavalla klönttinä valettu että saattoi pujottaa jalkaan ja pysyivät kanssa kunnolla jalassa, eli kumminkin hihnoja meni jalkapöydän yli ja tuki kantapäätäkin. Nämä olivat ikävän tummanharmaat, mutta värin takia ne kuivuivat tosi nopeasti kun kastuivat rantareissuilla. Niillä käveli vaikka useamman kilometrin ilman että jalat hankautuivat mistään kohdin, ja minulla tosi helposti jalkojen iho aukeaa aina jostain kohdasta. Olisinpa aikoinaan ostanut niitä useamman parin, sieltä jostain halparoinaliikkeestä mistä ne löysin.

Housujakin kertyy aina välillä suosikkeja, koska sopivia ja mukavia housuja on pirun hankala löytää. Yhdet lempparisamettifarkkuni sanoivat taannoin ritsis kun tein jonkun sammakkoliikkeen housut jalkaan kiskottuani (että asettuvat). Päällepäin ei näkynyt vaurioita vaikka hosuin peilillä varmuuden vuoksi haaruksiani ettei käy niin että lähden kotoa ja housut on haaroista halki... Taisi sitten olla muutama tikki vaan kun levähti.

En oikeastaan ihmettele ihmisiä jotka jonkin hyvän vaatteen löydettyään ostavat vaikka läjän sitä samaa tuotetta.

Olen läjäostaja. Kun joskus harvoin löydän jonkin mieleiseni kamppeen, ostan samanlaisia lisää, myös eri värisinä, kunhan malli on sama hyvä.

Muuten en ole innokas tavaroiden keräilijä. Kirjojen oston olen lopettanut miltei kokonaan kun lasiovinen kirjahyllystö alkoi täyttyä enkä halua pölyisiä kirjapinoja muualle, enkä enempää kirjahyllyjäkään. Monia mielenkiintoisia kirjoja saa kirjastostakin. Viimeksi sain sieltä Lauri Nurmen kirjan persujen hajoamista. Hyvin jännittävä teos, tosin peräkonttiajelu ei ollut ennättänyt siihen, vaikka salaliittotouhuja muuten oli selvitetty tarkan tuntuisesti.

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #17 : ma 29.01.2018, 10:16:54 »
Lasioviset kirjahyllyt olisivat kova sana täälläkin, kun nuorempi kissa haluaa ajoittain roikkua kirjoissani kiinni ja voisi repiä tukan päästään kun sen pitää tehdä se kynnet esillä... Ei vaan oikein tunnu järkevältä ostaa uusia järeitä hyllyjä tähän kämppään jos sitä joskus sitten sattuisi muuttamaan. Kyllä ne muutot yleensä kumminkin jotain vauriota teettävät kalustolle (enemmän kuin se että minä revin huonekaluja ympäri asuntoa kun kyllästyn jokaiseen järjestykseen vähintään puolen vuoden päästä). Isoista kirjahyllyistä kolme tuli ostettua jo 1998 ja siltähän ne sitten näyttävätkin useamman muuton jälkeen, mutta hoitavat hommansa ja pysyvät koossa.

Tykkäsi mistä tahansa kamasta, niin sen säilyttäminen on aina oma ongelmansa.

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 2341
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #18 : ma 29.01.2018, 10:44:15 »
Kyllä ne muutot yleensä kumminkin jotain vauriota teettävät kalustolle (enemmän kuin se että minä revin huonekaluja ympäri asuntoa kun kyllästyn jokaiseen järjestykseen vähintään puolen vuoden päästä).

Kammottaa ajatellakin muuttoa. Toivon pysyväni nykyasunnossani, tarvittaessa vaikka muumioituneena.

En myöskään kyllästy huonekalujen järjestykseen. Kun ne on kerran aseteltu täydelliseen järjestykseen, siinä ne saavat puolestani olla maailmanloppuun asti.

Puutarhakasvini sen sijaan ovat välillä siirtyilleet ihmeen levottomasti paikasta toiseen. Olin funtsinut, että kasvit ovat minulle sopivia lemmikkejä, koska ne eivät ryntäile haukkuen tai mouruten ympäriinsä. Hiljaa ne ovatkin pysyneet.

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Iloisen materialistin tunnustuksia
« Vastaus #19 : ma 29.01.2018, 11:01:21 »
Minuakin on kammottanut niin että jouluna 2014 kun ekaa kertaa tuli mieleen että pitäisikö muuttaa, torppasin ajatuksen heti kun paikalliset olosuhteet pikkaisen petraantuivat. Mutta sittemmin on sitten ollut, mitä on ollut. Ja alkanut lopulta kyllästyttämään koko tienoo. Mikä hyvää on, se on edelleen hyvää, mutta aikansa kutakin. Aiemmassa elämässäni muuttelin pahimmillaan/parhaimmillaan jopa alle vuoden välein, ja kohta 8 v kestänyt putki samassa paikassa tekee sitä tuntua että meneekö tässä paikassa loppuelämä ja heittääkö tänne veivinsäkin, kuten paikallisen slummin asukkaille näyttää vähän käyvän.

Kun asuu useassa eri paikassa, koti lopulta muodostuu siitä omaisuudesta jonka omistaa. Melkolailla samoille paikoille joka asunnossa päätyvät tietyt huonekalut, jos ei kaikki. Tietokonepöytä on sellainen mitä kaikkein vähiten on tullut siirreltyä paikasta toiseen, koska sen "itsestäänselvä" paikka on vinottain nurkassa joka on lähellä ikkunaa. Jos joskus olenkin sen erehtynyt toisaanne sijoittamaan, sinne ikkunanurkkaan se lopulta aina päätyy. Mikä ei ehkä ole hartioille hyväksi, eli istuskella lähellä isoa, kylmänä hohkaavaan ikkunaruutua.

Joka muuton jälkeen on tietysti kiva ostaa jotain uuttakin uuteen asuntoon, siinä se on materialismi iloisimmillaan kun saa sitä uuden tuntua edes hetkeksi. Oli sitten vaikka vaan käsipyyhe tai jotain muuta jonninjoutavaa.