Levottomissa jaloissa on myös se erikoinen piirre, ainakin minulla, että rajatila unen ja valveen välillä on se riskialttein vaihe, jossa ilmiötä voi alkaa ilmetä. Esim päiväunet voivat olla aika varma onnistumistilanne, jos tällaista hakee. Jotain näköjään menee uusiksi paljon siinäkin, jos on vähän viileää ilmavirtaa, koska se voi saada ilmiön tuntumaan laaja-alaisena.
Joskus tullut mieleen ihmisen toiminnasta "henkinen kiikkeryys". Ihmismieli on yleensä aina jossain, vaikka fiilistelisi vähän isommilla, eli tunteiden aalloilla, jotka muodostuvat vähemmän kohdennetusta, tai laaja-alaisuus liipaistuisi vähästä, mutta "meno-laajuus" huomattava. Tunne keskittää, tai on keskitystä, siinä missä keskittyminen kapealaisempaankin.
Entä jos mieli ei löydä seurattavaa? Mihin se voi kääntyä? Varmaan aika kiikkerästi vähän sinne sun tänne, ja erittäin heikosti, jos on joku touhu päällä, tai isompi vaivaustilanne.
Onkin sanottu, että esim mindfullnessa voi olla vaarallinen, jos ihminen ei ole sinut maaimansa kanssa, eli kokemuskertymän, ja sen aiheuttaman rakentuman suhteen. Jos voi herätä minne sattu, siitä "nolla-tilasta", voi herätä hankaluuteen viettäväänkin. Tourette voisi olla vähän tätä. Samoin mennään unessa, tiettyjen vaiheiden jälkeen käännekohtiin.
Valvetilan ratkaisuissakin jotain vaihtuu, mutta tietty kantoaalto on pohjana, jolloin siihen liittyvät mahdollisuudet eivät kata mitä vain, jos vielä aistimaailmakin luo määräävyyttä valintaan.