Kirjoittaja Aihe: Ihmisasetelmat (yksilöt, yhteisöt, yhtenäisyys, epäyhtenäisyys, blokit, ...)  (Luettu 861 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9685
  • 6-K, kannatusryhmä (perusjäsen)

Paljon tulee noukittua esiin erilaisia epäkohtia tai kyseenalaisuuksia. Ihan ok, sillä parempi kertoa, kuin kantaa kuormaa, kunnes kertoo asioista todennäköisemmin epärakentavasti, tai toimii radikaalimmin, tai alkaa jotenkin muuten kylvää pahaa oloa ympäristöön, jolloin ympäristö kyllä saa viimein sen osansa, mutta ylösnouseminen vaikeutuu. Olisiko tämä ikävän kanavoiminen sitten yhteisöjen pääongelma?

Henkilökohtaisella tasolla ajatellen viestintä ei oikein saavuta järkevyyttä. Siis kokemuksen puolesta. Torjunta ja kuuntelemattomuus aiheuttaa pahaa oloa, kertojalle, että torjujalle, niin reitti kohti yhteisön pahanolontilaa saavutetaan myös blokkaamalla järkeväksi ajatellut viestit. Vanha "totuus" yhteiskunnasta on, ettei asioihin voi yksittäinen ihminen vaikuttaa kuin äänestämisen kautta, minkä vaikutus tosiaan tiedetään. Jää vain pahan olon purkumahdollisuus.

Entä jos epäkohtiin ei ota ulkopuolista suhdetta niin, että ne jäävät aina jonkun toisen kontolle? Näin kaikkeen kyseenalaiseen tai räikeään ilmiöön suhtautuessa.
Kaiken Kaltainen Kahjous Kunnon Kestävään Kunniaansa. (6-K)

socrates

  • Vieras
Foorumeille tyypillisiä blokkeja voisivat olla:
-perustajajäsenten blokki
-ylläpidon ympärille kertynyt blokki, joka usein liittyy osin edelliseen
-asiantuntijablokki, ovat tai olettavat olevansa muita asiantuntevampia foorumille tyypillisissä aiheissa
-iän tai sukupuolen mukaan koostuva blokki, ilmenee lähinnä ikäihmisillä
-systeemiä vastustava blokki, melko hajanainen foorumihallintoa ja sitä myötäileviä blokkeja vastustava blokki

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9685
  • 6-K, kannatusryhmä (perusjäsen)

YLEn TV-uutiset meni kertomaan, että Karl Marx olisi kommunismin perustaja. Onko kyseessä valeuutinen?

Kysymys ei sinänsä tärkeä, mutta kertoo tärkeän seikan vahvoilla olijoista. Kun on vahvempi ja heikompi ryhmä, jossa on kilpailuasetelmaa, tai yleensäkin etuja varmistettavana, niin arviointilogiikka näiden ryhmien osalta vaihtelee.

Joskus kerrotaan, että voittaja tekee tulkinnan historiasta, tai nykyisyys määräytyy vallassaolijoiden mukaan suoraan, ja sen historian tietyn näkemisen kautta, samoin tulevaisuus on todennäköisimpänä sitä, missä painottuu tietyt toiveet, jolloin toki saadaankin todistettavasti ennusteisuutta ja pitkää linjaa, eräänlaista momenttia.

On yleisesti ryhmät A, ja B, ja An asema on dominoiva, ja päätöksissä merkkaa voima.

1.  Kun ryhmästä B esitetään näkemyksiä, näkemysten arvo on nolla, koska ryhmässä B esiintyy selkeää floppia, eikä ole kauttaaltaan uskottava.
2.  Kun ryhmästä A esitetään näkemyksiä, on kaikkien varteenotettavaksi ajateltujen näkemysten arvo joko hyvin selkeä, tai vähintään potentiaalinen jopa vääränä, jolloin lähtökohta on aina oikea.

Kohdat ovat karrikoituja, mutta voivat ilmetä reaalisesti, joissain tilanteissa.
Kaiken Kaltainen Kahjous Kunnon Kestävään Kunniaansa. (6-K)