Kulinaristinen ketju (nro1)

[wade]

Kulinarismia on ruoan vakavasti ja nauttien ottaminen, näin laveasti määritellen. Kulinarismia on ruskea kastike ja kulinarismia on kiista siitä tulisiko ankka-confitissa nahka paistaa rapeaksi vai ei. Minusta täytyy.

Se johdannosta, reseptejä ja reflektiota tähän ketjuun.

Aloitan ketsuppimaisella kastikkeella esim. Grilliruoalle, lohkoperunoille, kebabille, jne.

500g tomaattimurskaa
0,5 paprikaa suikaleina
1 sipuli suikaleina
4 valkosipulin kynttä silputtuna
Puolisen purkkia grillattua paprikaa säilykkeenä
1dl vettä
Mausteita:
suolaa, mustapippuria, hieman sokeria, savupaprikaa, 1,5 tl juustokuminaa, 4 neilikkaa, chiliä

1 - kuullotetaan sipulia, paprikaa, valkosipulia oliiviöljyssä, mausteet voi laittaa tässä vaiheessa. Lisätään tomaattimurska ja vesi, ja keitellään miedolla lämmöllä 20min. Lisätään grillattu paprika ja keitetään kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja vetisyys kaikonnut.
2 - sauvasekoittimella tahnaksi, ja sen jälkeen tiheän metallisiivilän lävitse kulhoon: valmista!

Kastikkeesta tulee sileää ja kiiltävää. Itse tein lisäksi jugurttikastikkeen ja tarjosin molempia falafelien ja lohkoperunoiden kanssa.

[Norma B]

Merenelävä-sotku 3 - 4 annosta

ruokariisiä keitettynä sen verran kuin joku 3 - 4 annosta vaatii
1 iso punasipuli silppuna
3 - 4 kynttä valkosipulia ohuina viipaleina
kylmä- eli neitseellisesti puristeltua kookosöljyä kohtalainen klöntti (eihän se nesteenä kuitenkaan ole täällä kylmässä pohjolassa)
joku pakaste missä mahdollisimman montaa sorttia nilviäisiä (katkarapuja, simpukoita, mustekalanpätkiä jne.)
1 purkki vedessä lilluvia tonnikalanpaloja

Sipuleita kuullotellaan kookosöljyssä (itse laitan valkosipulinkin jo ihan alussa, muuten saan helposti rintapistoa valkosipulista jos ei ole läpeensä kypsää). Sotketaan sekaan keitetty riisi. Sitten tulee nilviäiset, sulana tai hivenen vielä kohmeisina. Sitten kun sekoituksessa alkaa kookoksen ohella tuoksumaan myös ne nilviäiset, sekoitetaan joukkoon vielä tonnikala. Mitään valtavaa paistamista tässä ei sipuleiden perään silleen harjoiteta eikä varsinkaan pidetä levyä kuutosella, tarkoitus on vaan saada kaikki ainesosat niin lämpöisiksi että syömään pääsee.

Jos syö yksinään, voi syödä osan ja pakastaa loput.

[Toope]

Tuli laitettua ankkaa taas taannoin, pakastesellaista Lidlistä. Seuraavana päivänä oli jääkaapista tullessaan ankka oikein murean tuntuista. Tuo paistui kivasti puolessa tunnissa uunissa puolikypsäksi. Sitä vain jäin taas ihmettelemään, miksi ankanliha muistuttaa enemmän nautaa kuin kanaa (jopa maultaan), vaikka biologiasta jotain ymmärtävänä tiedän näiden elukoiden eron? Ankanlihan voi paistaa puolikypsänä, kanan täytyy aina olla läpikypsää. Miksi ovat niin täysin erilaista lihaa, vaikka voisi kuvitella suht. samanlaisiksi elukoiksi?

Ovatko kuvitelmani näistä elukoista vain Aku Ankka -lehtien ansiota? Ankka ja kana ovat täysin erilaista lihaa?

[urogallus]

Miksi ovat niin täysin erilaista lihaa, vaikka voisi kuvitella suht. samanlaisiksi elukoiksi?

Ovatko kuvitelmani näistä elukoista vain Aku Ankka -lehtien ansiota? Ankka ja kana ovat täysin erilaista lihaa?

Kana on sekasyöjä, ankka eli sinisorsa on aikuisena ilmeisesti täysvegelinjalla (poikaset tarvitsevat pikkueläinravintoa). Tietenkin tuotantoeläimille syötetään piru ties mitä...

Kuulemma majava ja hirvi ovat samanmakuisia, koska niiden ravintohan on suunnilleen 100% samaa. Majavan lihaa en ole päässyt maistamaan, mutta isot pojat ovat kertoneet näin olevan.

Muoks. Niin juu ja ankanliha on rasvaista ja pääosin kai sitä tummaa lihaa, mitä broilerissa on vain koivissa.

[Norma B]

Kalkkunakin maistuu erilaiselle kuin kana. Luulenpa että kananliha pilataan tehotuotannossa. Ajoittain broileri on ollut todella pahanmakuista. Kunnollista grillibroileriakaan ei tunnu ruokakaupoista saavan, kun se on aina "pintamaustettua" ja jos ei huolehdi siitä että yhtälailla on joka haarukkapalassa nahkaa ja lihaa, niin ei maistu. Normimarinoidut koivet toisinaan suorastaan kammottavia, joskus olen joutunut viemään metsään elukoille kun en kertakaikkiaan ole saanut alas paistamisen jälkeen.

[wade]

Tuli laitettua ankkaa taas taannoin, pakastesellaista Lidlistä. Seuraavana päivänä oli jääkaapista tullessaan ankka oikein murean tuntuista. Tuo paistui kivasti puolessa tunnissa uunissa puolikypsäksi. Sitä vain jäin taas ihmettelemään, miksi ankanliha muistuttaa enemmän nautaa kuin kanaa (jopa maultaan), vaikka biologiasta jotain ymmärtävänä tiedän näiden elukoiden eron? Ankanlihan voi paistaa puolikypsänä, kanan täytyy aina olla läpikypsää. Miksi ovat niin täysin erilaista lihaa, vaikka voisi kuvitella suht. samanlaisiksi elukoiksi?

Ovatko kuvitelmani näistä elukoista vain Aku Ankka -lehtien ansiota? Ankka ja kana ovat täysin erilaista lihaa?

Ankka-confit kannattaa kokeilla joskus: "meilläpäin" sitä saa ainakin Cittareista säilykehyllystä.

Kyseessä on omassa rasvassaan keitetty ja sen jälkeen säilötty ankankoipi. Valmistus on helppoa:
1. Otetaan ankka pois rasvastaan ja säilötään rasva myöhempää käyttöä varten esim. pakasteeseen. Uuni 200 asteeseen. Laitetaan ankka kuumennettuun uusiin lämpenemään.
2. Paistetaan puikulaperunan siivuja confit-purkin ankanrasvassa "sopivassa lämmössä", siis ettei pala eikä lillu, vaan ruskistuu hiljalleen. Maustetaan karkealla suolalla, ja pippurilla. Ihan lopuksi heitetään pieni kourallinen silputtua persiljaa perunoiden sekaan. Itse pyrin paistamaan perunat yhdessä kerroksessa, täyttäen pannun pinta-alan kokonaan.
3. Ankat otetaan pois uunista kun kuumenneet, ja vielä viime silaukseksi paistetaan kuumalla pannulla omassa rasvassaan nahkapintaa rapeaksi: Itse yritän keittiöpihtien avulla käännellä paloja siten, että mahdollisimman suuri osa nahkapinta-alasta saisi rapeutta.

Yksinkertaisimmillaan olen syönyt näin: perunaa ja ankkaa.

On kuitenkin mukava nähdä vaivaa ja tehdä jokin kastike (punaviini+demiglace esim.), pieni vihreä salaatti ja esim. uunissa kypsennettyjä hunajajuureksia.

[Toope]

Kalkkunakin maistuu erilaiselle kuin kana. Luulenpa että kananliha pilataan tehotuotannossa.

Voi olla. Luomukana voisi olla erilaista kuin tehotuotettu broileri?

[wade]

Viikonloppuruokaa perheelle:

Kasvis-kookos curry.

350g bataattia, 1,5 x 1,5cm kuutioina
pieni munakoiso, halkaistuna pitkittäin ja siivutettuna reilun sentin siivuiksi
2 keskikokoista sipulia n. sentin paksuisina siivuina
4 valkosipulin kynttä murskana
3-4cm pala inkivääriä, silputtuna pieneksi
puolikas vihreä paprika kuutioina
1 paketti kiinteää tofua reiluina kuutioina (jos niin haluaa: prässättynä, mut siltäänkin menee hyvin)
1 ruukku korianteria

1 tölkki kookosmaitoa
400g tomaattimurskaa

mausteet: suolaa, 1rkl tummaa sokeria, 1 tl kardemummaa jauhettuna, 6 neilikkaa jauhettuna, 3 tl jauhettuja korianterin siemeniä jauhettuna, 2-3 tl kurkumaa

1. Paahdetaan bataatit paistinpannulla keskilämmöllä kypsiksi (miksei uunissakin). Tämän jälkeen laitetaan munakoisot kevyesti öljytylle pannulle ja hiljalleen paistetaan pehmeiksi (pieni väri ei haittaa, mutta lämmön kanssa kannattaa olla tarkkana etteivät kasvikset ehdi palaa). Kypsänä molemmat voi laittaa sivuun odottamaan.
2. Pannulle reilusti kasviöljyä, sipuli, valkosipuli ja inkivääri kuullotumaan miedolle lämmölle, ettei pala. Loppua kohti lisätään mausteet kurkumaa lukuunottamatta. Sitten lisätään tomaattimurska ja paprika ja annetaan kastikkeen kiehua n. 15min hiljalleen.
3. Lisätään tofu ja kookosmaito, annetaan kiehua hiljalleen vielä n. 10 minuuttia ja lisätään bataatti ja munakoiso. Viimeiseksi lisätään kurkuma ja runsaasti silputtua korianterin lehteä ja vartta. Lisään kurkuman yleensä lopussa, koska olen huomannut että pidempään kiehuessaan sen hieno keltainen väri tummenee; samoin korianterin maku latistuu jos sitä kiehuttaa turhaan.
4. Lopputuloksena pitäisi olla sakea patamainen curry, jossa kaikku muut paitsi paprika ovat mehevän pehmeitä ja lilluvat lämpimän mausteisessa kookos-tomaattiliemessä. Suolan ja makeuden voi tarkistaa ja lisätä tarpeen tullen. Tulisuutta voi halutessaan lisätä chilillä.

Tarjotaan riisin kanssa.

[Hippi]

Pannukakku

Perusohje:
8 dl maitoa
4 kananmunaa
4-5 dl vehnäjauhoa
vajaa tl suolaa
noin 50 gr voisulaa

Aiheet sekoitetaan kulhossa ja vähän riippuu millaisia vehnäjauhoja on käyttänyt, voi seisottaa hetken vetäytymässä. Taikinan voi tehdä jo tuntejakin aikaisemmin jääkaappiin odottamaan paistohetkeä. Taikina kaadetaan voidellulle tai leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paistetaan keskitasolla noin 35 minuuttia 225 asteessa. Loppuvaiheessa lämmön voi alentaa tai pistää kokonaankin pois, jotta pinta ei tummu liikaa.

Pannukakku on siitä hauska herkku, että se taipuu moneksi perusohjetta muuntelemalla. Vehnäjauhoista voi osan korvata grahamjauhoilla, jolloin pannukakusta tulee hiukan tiiviimpää, mutta silloinpa sitä voi käyttää kylmänä leivän korvikkeena ja tehdä normaaliin tapaan voileiväksi. Pannukakkuun voi piilottaa tähteeksi jääneen puuron tai vellinjämät, jolloin pannukakusta tulee oikein maukasta.

Omenapannukakun voi tehdä tuolla perusohjeella, mutta leivinpaperille ensin reilusti kanelisokeria, jonka päälle ladotaan kerros omenaviipaleita. Näiden päälle valutetaan taikina tasaisesti. Paistetaan normaaliin tapaan.
Kätevä suolainen tuhti iltapala syntyy, kun taikinan joukkoon pellille sommittelee nakinpaloja tai kinkkusuikaleita.

Yksineläjänkin kannattaa tehdä samalla uuninlämmöllä koko pellillinen pannukakkua ja pakastaa osa myöhempää käyttöä varten. Pannukakun palan voi ottaa myös päiväkahvin seuraksi pullan korvikkeena, jos tekee mieli jotain makeaa.

[Valdemar Ala-Tuuhonen]

Pannukakku (ohut) ja letut ovat välillä hyviä.... esim. lakkahillon kanssa.

Tietääkö joku mistä meillä saisi hillottuja sitruunoita (marokkolaiseen tapaan)?

VA.

[wade]

Pannukakku (ohut) ja letut ovat välillä hyviä.... esim. lakkahillon kanssa.

Tietääkö joku mistä meillä saisi hillottuja sitruunoita (marokkolaiseen tapaan)?

VA.

Millaisia ovat hillotut sitruunat? Ehkä lähimmän kaupunkisi etnisestä ruokakaupasta.

Itse olin tehdä arabialaiseen keittiöön soveltuvia suolaan säilöttyjä sitruunoita tässä taannoin, mutta epäonnistuin: luomusitruunani ehtivät homehtua ennen kuin sain aikaiseksi. Näitähän on melko helppo tehdä: lohkotaan sitruunaa, ladotaan suolan kanssa purkkiin, säilötään kuukauden verran.

[wade]

Olen joskus ihmetellyt sienien pientä roolia suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Ilmeisesti sienet todellakin ovat olleet marginaalisessa roolissa suomalaisessa perinteessä: edes pula-aikoina sienien syömistä ei ole pidetty yhtenä hätäratkaisuna.

Kun sieniä sitten alettiin käyttämään, kyse oli suoraan "herrojen herkusta": sienestäminen kuului parempiosaisen väestönosan tapoihin.

Marjoista oikeastaan vain puolukkaa kerättiin säilöttäväksi: mustikoita syötiin mutta vain kun niitä metsässä oli, säilöntäyrityksiä ei ollut. Toki, puolukka nyt säilyy miltei itsekseen ja monien muiden marjojen suhteen on toisin.

Suomalainen ruokailuperinne on ollut hyvin pitkälle hyvin yksipuolista: samaa ruokaa syötiin päivästä ja viikosta toiseen, jopa jo siinä ajassa kun olisi ollut mahdollista hakea vaihtelua.

Tätä toki oli "työnväenluokkainen" ruokakulttuuri vielä oman sukupolveni lapsuudessa, ja miksei yhäkin. Oman perheeni ruokakulttuurissa ruoka oli rakas "vihollinen": sitä haluttiin syödä, mutta sen valmistaminen oli pakkopullaa. Ruokalistalla oli yleisesti ottaen makaronilaatikko, ruskea kastike (jauhelihalla eri muodoissaan: paistettu, pullat, mureke), nakit ja ranskalaiset, valmismarinoidut kanan rintafileet tai koipireidet (ja tässä tapauksessa, eksoottisuuden huipentumana: riisi perunan sijasta), nakki- tai jauhelihakeitto ja joskus karjalanpaisti. Salaatti oli harvinaisuus: yleisimpiä porkkanaraaste ja kiinankaali+ananas purkista. Kalaa meillä ei syöty siitä syystä, että äitini vihasi sitä kaikissa muodoissaan.

Samaa on kertonut puolisoni, jonka työväenluokkaisessa perheessä syötiin pääasiallisesti ruskeaa kastiketta, mutta myös minulle eksoottisesti kananmunakastiketta.

Minulla on huonona tapana seurata ihmisten kauppakäyttäytymistä, ja vaikka monien kärryjen sisältö on monipuolisempaa kuin männä aikoina, näyttää yllä kuvattu kaava olevan yhä voimissaan. Voi sitä spontaania iloa, kun alennuksessa on Atrian tyhjiöpakattua jauhelihaa: koko kauppa raikaa kun ihmiset karjuvat toisilleen, "OTA 10 PAKETTIA ME SYÖDÄÄN SITÄ KOKO VIIKKO".

EDIT.

Se vielä perinteisestä ruokavaliosta, että siihen kuului suolattu kala, lanttu, nauris, ja myöhemmin peruna. Mahdollisuuksen mukaan liha. Ruis oli keskeisimmässä roolissa. Maitoa käytettiin paljon, juustoa ja piimää, ja huonosti lypsävien lehmien huono kulinaristinen makumaailma koostui mistä sattuun heinistä ja hevosen paskasta.

[Xantippa]

Mutta jauhelihahan on mitä mainiointa ruokaa! Esim. pihvejä siitä voi tehdä sen viidellätoista tavalla, parhaimpina omasta mielestäni lindströmit, mutta kyllä kaikki meksikolaiset ja ranskalaiset ja välimeren ja kreikkalaisetkin paikkaansa puoltavat. Muista jauhelihan variaatioista puhumattakaan.

Juureksetkin ovat ihan parhautta, ja  niitä voi varioida myös niin monella eri tapaa, ettei tottakaan. Enemmän ehkä itseäni ärsyttävät nämä muotitrendit, avokadopastat ja lehtikaalit - varmaan ihan jees ruokaa, mikäs siinä, mutta mitä vikaa on hyvin maustetussa, perinteisessä suomalaisessa kaalikeitossa? Mutta ei, pitää olla nyt lehtikaalia ja sit ens viikolla joku muu.

Ei pidä ymmärtää väärin, pidän niin avokadosta kuin lehtikaalista ja opin niistäkin mielelläni uusia versiota, mutta toisaalta olen kyllä ihan perinneruuankin fani. Kylmänä harmittavana talvipäivänä hyvin maustettua jauhelihakeittoa parempaa ruokaa ei minulle ole!

Sieniä meillä on kyllä aina syöty, mutta vasta aikuisena opin niistä tykkäämään. Johtunee siitä, että lapsen suuhun metsäsienisalaatti oli aika kirpakka kokemus.

T: Xante

[Hippi]

 
Xanten listaan jauhelihapihveistä minulla on tarjolla vielä Herkkupihvit, joissa on lisänä jauhettua porsaan maksaa. Jauhelihan ja jauhemaksan suhde on noin 800gr + 300 gr. Se ei niin kovin tarkkaa ole, mutta suunnilleen noilla suhteilla ne teen. Muutoin ohje on normaali pihvitaikinan ohje. Nuo on maistuneet jopa henkilölle, joka ei yleensä jauhemaksapihvistä pidä. Rakenne on enemmän jauhelihapihvin ja maku on tietysti vähemmän maksainen kuin varsinaisissa jauhemaksapihveissä.

Sitten tuli vielä mieleen täytetyt jauhelihamötköt. Täytteenä voi käyttää palvikinkkua, luumua, chiliä ... mitä vain, jonka voi muotoilla noin noin pikkurillin kokoiseksi suikaleeksi, jonka ympärille muotoillaan jauhelihatiiviiksi kuoreksi. Nämä on helpointa tehdä pitkulaiseksi pötkömäiseksi möykyksi.

Paistan jauhelihapihvit ja lihapullat uunissa, jossa ne ruskistuu kauniin väriseksi, kun muotoilee ne öljyisin käsin. Usein laitan öljyyn vielä pari tippaa "chili-from-hell" -henkistä nestemäitä maustetta tai vaihtoehtoisesti parista kolemesta maustepurkista tupsutettua jauhetta tai rouhetta. Noin saa paistopintaan vielä mukavasti makua. Uunia käyttäen saa isommankin annoksen nopeasti ja ilman käryssä seisomista. 

[wade]

Mutta jauhelihahan on mitä mainiointa ruokaa! Esim. pihvejä siitä voi tehdä sen viidellätoista tavalla, parhaimpina omasta mielestäni lindströmit, mutta kyllä kaikki meksikolaiset ja ranskalaiset ja välimeren ja kreikkalaisetkin paikkaansa puoltavat. Muista jauhelihan variaatioista puhumattakaan.

Juureksetkin ovat ihan parhautta, ja  niitä voi varioida myös niin monella eri tapaa, ettei tottakaan. Enemmän ehkä itseäni ärsyttävät nämä muotitrendit, avokadopastat ja lehtikaalit - varmaan ihan jees ruokaa, mikäs siinä, mutta mitä vikaa on hyvin maustetussa, perinteisessä suomalaisessa kaalikeitossa? Mutta ei, pitää olla nyt lehtikaalia ja sit ens viikolla joku muu.

Ei pidä ymmärtää väärin, pidän niin avokadosta kuin lehtikaalista ja opin niistäkin mielelläni uusia versiota, mutta toisaalta olen kyllä ihan perinneruuankin fani. Kylmänä harmittavana talvipäivänä hyvin maustettua jauhelihakeittoa parempaa ruokaa ei minulle ole!

Sieniä meillä on kyllä aina syöty, mutta vasta aikuisena opin niistä tykkäämään. Johtunee siitä, että lapsen suuhun metsäsienisalaatti oli aika kirpakka kokemus.

T: Xante

Ei pidä ymmärtää minuakaan väärin. En hauku jauhelihaa: ostan sitä suht usein (kerran tai kaksi kuukaudessa, kun ostan lihaa ruoaksi 3 tai neljä kertaa kuukaudessa).

Yritin kuitenkin tavoitella sitä, mitä tällainen "työväenluokkainen" no-bullshit -suhde ruokaan voi tarkoittaa nykysuomessa. Jos 120 vuotta sitten se oli suolakalaa ja juuresta, pohtimatta "mitä tänään laitettaisiin", niin nykyään se on tuo kymmenen kiertävän ruokalajin mussuttaminen. Ja uutena vuotena sitten tortillalättyjä (en tiedä milloin ne ovat tulleet markettien sisäänvetotuotteiksi uutena vuotena).

Tässä "työväenluokkaisessa" ruokakulttuurissa jauhelihaa ei osteta koska se on niin monikäyttöistä, ei pyritä pohtimaan mihin kaikkeen se sopii ja millä erilaisilla tavoilla sitä voisi hyödyntää, ja millaisiin makumaailmoihin yhdistää; vaan tavanomaisesti ostetaan se edukkain tyhjiöpakattu paketti, josta sitten valmistetaan ne selkärangasta tulevat ruokalajit (joissa ei sinällään ole mitään vikaa). Ruoka ei nouse tietoiseksi itsensä asemoimisen välineeksi.

[urogallus]

Olen joskus ihmetellyt sienien pientä roolia suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Ilmeisesti sienet todellakin ovat olleet marginaalisessa roolissa suomalaisessa perinteessä: edes pula-aikoina sienien syömistä ei ole pidetty yhtenä hätäratkaisuna.

Olisiko säilyttäminen ollut ongelma? Suola oli kallista, kuivaaminen ei ehkä silloisissa asumisoloissa kelvannut, kun sisätilojen kosteus vaihteli kovasti. Sienet eivät oikein kelpaa pääruoaksi, toisin kuin vilja, liha ja kala, koska ne ovat varsin vaikeasti sulavaa ruokaa.

Saamelaiset ovat muuten käyttäneet vielä vähemmän sieniä kuin suomalaiset, vaikka Lapissa on Suomen parhaat sienimaastot. Vahverot sieltä puuttuvat, mutta tatteja ja rouskuja on senkin edestä. Mutta sienet on porojen ruokaa...

Nykyinen suomalainen sienikulttuuri on varmaan rikkainta maailmassa, kun se on eräänlaista fuusiota idän ja lännen tavoista. Kansanomainen suolasienikulttuuri levisi idästä ja suosi rouskuja, herraskainen vahvero- ja tattikulttuuri lännestä. Suomessa myös sienet tunnetaan paremmin kuin muualla. Suomen Luonto 8/2002 tietää kertoa Ruotsista, että "vuosina 1979-1999 siellä tilastoitiin 31 suippumyrkkyseitikkimyrkytystä; useimmissa tapauksissa sieniä oli kerätty suppilovahveroiden sekaan!" Suomesta tunnetaan kaikkiaan vain 16 suippumyrkkyseitikkimyrkytystä yli vuosisadan ajalta, joista yksi johti kuolemaan.

Venäjällä taas on tapana ryöpätä kaikki sienet, mikä useimmissa tapauksissa riittää. Joskus siellä kuitenkin on suorastaan myrkytysepidemioita, kun on ollut hyvä myrkkysienivuosi.

[Xantippa]

Itseäni minua on aina hämmästyttänyt eniten näiden valmismarinadien saama suosio. Nehän maistuvat kaikki samalta, eikä tiedä, syökö kanaa vai possua. Onkohan se niiden tarkoituskin?

En itse juurikaan viikolla mietiskele minäkään ruuan valmistusta, ts. kovasti kikkaile. Se johtuu siitä, että yleensä olen yksin syömässä ja olen syönyt jo hyvän lounaan, tavallisesti.  Niin myönnän, että nakit ja perunasalaatti tai joku vihreä purkkitonnikalan ja kananmunan kanssa (no kapriksia ja sipulia voin heittää matkaan) saattaa hyvin löytyä lautaseltani. Häpeällistä, mutta totta:-)

Viikonloppuna sitten kokkaan viikonkin edestä, mutta tosiaan myönnän, että varmasti nostaisit kulmakarvojasi minun koriani katsellessa:-)

t: Xante

[Valdemar Ala-Tuuhonen]

....Suomen Luonto 8/2002 tietää kertoa Ruotsista, että "vuosina 1979-1999 siellä tilastoitiin 31 suippumyrkkyseitikkimyrkytystä; useimmissa tapauksissa sieniä oli kerätty suppilovahveroiden sekaan!"....

Darwinin palkintoja. Voisi lähettää korillisen herkkuja lahjaksi Turkin presidentille.

VA.

[wade]

Itseäni minua on aina hämmästyttänyt eniten näiden valmismarinadien saama suosio. Nehän maistuvat kaikki samalta, eikä tiedä, syökö kanaa vai possua. Onkohan se niiden tarkoituskin?

En itse juurikaan viikolla mietiskele minäkään ruuan valmistusta, ts. kovasti kikkaile. Se johtuu siitä, että yleensä olen yksin syömässä ja olen syönyt jo hyvän lounaan, tavallisesti.  Niin myönnän, että nakit ja perunasalaatti tai joku vihreä purkkitonnikalan ja kananmunan kanssa (no kapriksia ja sipulia voin heittää matkaan) saattaa hyvin löytyä lautaseltani. Häpeällistä, mutta totta:-)

Viikonloppuna sitten kokkaan viikonkin edestä, mutta tosiaan myönnän, että varmasti nostaisit kulmakarvojasi minun koriani katsellessa:-)

t: Xante

Pois se minusta; ei mulla ole nokan koputtamista ihmisten kulutustottumuksiin. Kunhan kiinnostuneen passiivisesti seuraan itse kaupassa käydessäni, sen verran sosiologia minussa on. Mutta yleisellä tasolla vastustan ruokateollisuuttamme. Minusta lihan kuuluisi palata erityisasemaan suomalaisessa ruokapöydässä. En pidä tehotuotetun lihan totunnaisesta kuluttamisesta; ja mulle se tyhjiöpakattu jauheliha (tarjous 1,99/rasia!) ja oranssissa epämääräisessä marinadissa lilluva broisku symboloivat juuri tätä

[Toope]

Olen joskus ihmetellyt sienien pientä roolia suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Ilmeisesti sienet todellakin ovat olleet marginaalisessa roolissa suomalaisessa perinteessä: edes pula-aikoina sienien syömistä ei ole pidetty yhtenä hätäratkaisuna.

Olisiko säilyttäminen ollut ongelma? Suola oli kallista, kuivaaminen ei ehkä silloisissa asumisoloissa kelvannut, kun sisätilojen kosteus vaihteli kovasti. Sienet eivät oikein kelpaa pääruoaksi, toisin kuin vilja, liha ja kala, koska ne ovat varsin vaikeasti sulavaa ruokaa.

Kyllä minusta maaseudulla on sieniä osattu aina käyttää, mutta onko taito hukkunut kaupungistuessa? Itse joskus saan kantarelleja sun muita maalaissukulaisilta, mutta heiltä niitä valmistusohjeitakin tulee hakea. Kaupunkilainen hakee sienensä usein purkista (blääh). Herkkusienet ja tatit purkista ovat vähän kuin paistaisi purukumia.

No, liki mistä tahansa aineesta voi saada suht. hyvän ruoan. Ongelmahan on usein se laiskuus, tehdään helpointa tietä ja nopeasti. Puoli tuntia ateriaa kohden esivalmistelua voi luoda ihmeitä, jos vain viitsisi...!