Aioin tehdä aloituksen "Ovatko uskovaiset keskimääräistä kiimaisempia - henkisyys ja seksuaalisuus", mutta tämä ketjuhan on ihan käypä ajatuksilleni joita tänään päivälenkillä päässä pyöri.
A) Aiheuttaako keskimääräistä voimakkaampi seksuaalivietti joillakin ihmisillä hakeutumista uskontojen piiriin jotta "hankalaksi" koetun libidon saisi jollain ilveellä kuriin ja järjestykseen? Jos ihminen kokee ettei hän halua olla oman viettienergiansa riepottevana, hän saattaa haluta jotain ulkopuolista apua itsensä kurittamisessa. Myöskin omasta mielestä tai ympäristön mielestä epämieluisa homoseksuaalisuus ehkä yllyttäisi ihmistä hakemaan "pakopaikkaa"?
B) Vai onko niin että jos ihmisellä lipsahtaa seksuaalisuus jotenkin arveluttaviin uomiin (taipumusta pedofiliaan, fetisseihin, fiksatioihin tms.) niin silloin hän hakee uskomisesta joko järjestystä, pelastusta tai (päinvastaisesti) mahdollisuuksia toteuttaa perversioitaan? Esim. hakeutuminen tiettyihin tilanteisiin ja töihin järjestäytyneen uskonnon puitteissa niin että pääsee lähentelemään lapsia.
C) Vai voiko käydä niin että ihan keskinkertaisella vietillä varustettu ihminen, suht' normaalikin, riivautuu ja sekoittaa päänsä lopullisesti uskonnolla niin että hän alkaa tukahduttamaan tai ylikorostamaan viettiään, vaikka ilman minkään sortin henkisyyteen sekaantumista hän olisi voinut elää ihan tavallista elämää?
Saattaa ehkä äkkiseltään vaikuttaa oudolta että henkisyys lietsoisi seksuaalisuutta äärimmäisyyteen, helpompi on uskoa että se sublimoi tai tukahduttaa. Mutta se ettei islamista voi puhua hetkeäkään ilman että tulee mieleen se miten joissain maissa naiset on yliseksualisoitu niin että heidän kanssaan ei voi olla missään normaaleissa tekemisissä ilman miespuolista esiliinaa/turvamiestä, tai on vähintään pukeuduttava täysin kehon peittävään suojapukuun, niin kyllähän se samanlaista neuroottista äärierotosoitumista on kuin esim. 1800-luvun viktoriaaninen aika anglien keskuudessa. Lisäksi joissakin New Age -lahkoissa ehkä mennään liian pitkälle samaan tyyliin kuin 1960-hippiliikkeessä niin että esim. nainen ei saa kieltäytyä seksistä milloinkaan tai edes oman vakisuhteensa ulkopuolisen tahon kanssa, koska seksuaalienergioiden kanssa touhuskelemisesta on tehty henkinen opinkappale ja kaikki mukamas pystyvät olemaan kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa sillai, koska kaikkihan rakastavat toisiaan. Se että ei saa koskaan sanoa ei on kyllä yhtä haitallista kuin että aina sanoo ei.
En mieti näitä asioita muiden ihmisten yläpuolelta, koska omassa seksuaalisuudessani olen mennyt äärilaidasta toiseen ja nuorena päiväkirjan kirjoitukset olivat kutakuinkin 50/50 teosofian ja seksuaalisuuden pohdiskelua. En ole muuttunut miksikään, ja tuskinpa muutunkaan: sekä henkisyys että seksuaalisuus ovat loputtoman pähkäilyn aihe. Ehkä se pähkäily lopultakin on kiinnostavampaa kuin käytännön harjoitukset. Kummassakin asiassa.
