Kirjoittaja Aihe: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)  (Luettu 7544 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #40 : su 07.10.2018, 15:59:06 »

Yllätti itsensä – säästyikin paremmin särkenä

Kunnon tuottaja on sellainen,
jonka tuotos suuntautuu myös tuottajalle itselleen,
ja jos sattuu putoamaan tuolilta,
sisällön yllättävien momenttien vaikutuksesta,
voi ehkä ajatella kuuluvansa kärkikaartiin,
ellei sitten ole särki,
eli itsensä tiputtanut kaloihin kuuluvaksi,
suoraan, tai epäsuorasti, tai molemmin tavoin,
toisin kuin esim von Munchaussen,
joka vielä odottelee, ja tuumailee,
tai tokko tuotakaan, kun niin tohkeissaan.

Munchenistä muualle,
ellei sitten samaan,
ja taas uudelleen kalaan.
« Viimeksi muokattu: su 07.10.2018, 16:01:40 kirjoittanut Juha »

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #41 : ke 17.10.2018, 15:37:18 »

Jos tulisi tunnistaa sekotilanteinen tapaus, esim kirjoittajana, niin onkohan tälläinen eräs tyyppitapaus sellainen, että korostaa jotain hokemaa tai nerokkuutta, vaikkei tiedä sen merkitystä niin, ettei osaa liittää sanomaa mihinkään isoon.

Fiksumman tuntisi vaikka hatarast spekulaatiosta, jota käytetään taidolla, kun hetki tulee.

Mitä on hokemien sijaan liittyminen osaksi asiaymmärrwttävyyttä? Mielipiteitä voi aina kannatella, vähälläkin, minkä takana voi olla fiksuutta tai umpioituneisuutta.

Maiden hallinnoista ja päätöksenteosta ajatellut, että päätöspohjat eriytettävä. On tarvitsevia ja tiettyjen menetelmien ja välineiden jannattajia, joukkotahtoa. Sitten on sitä, mikä kertoo mahdollisuuksista laajempi ei-ihmisympäristö huomioiden

Tekoälypuolue on ja ehkä hyvää ennakointia, asian haltuunottoa etukenossa, ei selittelyvalmiuksiin pohjautuvaa, jos kunnon meininki.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #42 : ke 17.10.2018, 15:55:26 »

A1.  Huolella ristiinajateltu ennen julkaisua.
A2.  Huolella ristiinajateltu ennen kirjoitusta ja samoin huolellinen arviointi tuotetulle ennen julkaisua.
B1. A1, tosin lisänä huolellinen palaute, mutta spontaaniaskel kokonaisena.
B2. A2, joka-ainoan osallistumiskohdan osalta, siis myös alun jälkeen.
C1. Sitä sun tätä alkuun ja muualkekin.
C2. C1, mutta joukkoon huolella kelaamista, jossain kohden.

C2 saa keskustelun liikkeelle, ehkä vähällä. Voi ajeluttaa itseä ja muita, mutta myös koota huolitellusti yhteen jotain käytyä, tai herännyttä.

Milloin mitäkin hyvä?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #43 : ke 17.10.2018, 16:09:53 »

Hitto kun sekoilen. Piti kysyä kumpi parempi:

1.  Huolellinen ajattelu eri vinkkeleistä, jotka itselle tiedossa.
2.  Huoleellinen kirjoittelun avulla rakentaminen siitä, mitävitselle tiedossa, eri vinnkeleistä, plus viilaus.

Tuntus, että liian usein ajatellaan, että 2 on turhaa tai huono juttu. Kuitenkin  itse voi tietämästään kasata paljonkin. Poikjeavatko ihmiset tässä toisistaan? Aivan kuin osa ikiliikkujia itsellänsä ja maailma kaikki löydettävissä, kuten matematiikassa.

1 taas voi helposti olla vakuuttava hakemisen sijaan, eli haetaan uskottavuutta, jolloin voidaan pitää mukana alkutilan härkäpäisyyttä, jos ajatuksista lähtee keskustelua.

2 voi toteutua myös porukalla, tosin nykyään harvinaista, ellei p-tilannetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #44 : to 18.10.2018, 08:26:12 »

Missä on panta kireällä, eli yksipuoleisuutta odotuksina ja puitteina yleensä, siellä voi ilmetä ongelmia koko laajuudelle, jota ihmiset edustavat, ja jos ratkaisut koskevat kaikkia, tarvitaan ehkä juuri sitä laajuutta.

Kurinalaisuus ja asiallisuus, sekä tiukat puitteet voi tappaa luovuuden, siinä missä vapaa-ajattelu, ja ääriä lähenevän kiristelyn puute.

Ihmiset tykkää keskenään selkeistä luokitelmista ja selkeydestä. Perttu Häkkisen eräs teema oli oudot paikat, kaiken rakennetun alueella, esim kaupunkipiirissä. En muista mikä se nimike oli. Epätavallista ei tavallaan siedetä, ja sitä, mikä ei ole kontrollissa.

Itse tokaisin kerran näin: Metsästä tehty puisto on usein kuin ympärileikattu nainen. (to 17.11.2011, 22:23:00)

On paikkoja, joissa huumori hyytyy, jne, tosin näiden takana on suora todellisuus. Niiden edessä voi mennä hiljaiseksi, kun muuta ei voikkaan.

Ihmisen voi ajatella tekevän tietä hiljaisuuden äärelle. Metakkaa nousee, kun tarve, ja joku tällä asialla. Samalla joku yrittää tehdä siitä selvää. Kun kerran olemassaolevaa, hoideltava. Joku vetää, mutta toisten täytyy tehdä selvää ongelmasta.

Ei kai kasvussa ole muuta kuin yksi suunta, ja se on kivuttomuus, jota ei saa kuin kivulla.

Fysikaalisemmin (filosofisesti, kattavasti, ...) ajattelut itse, että ei ole kuin liike, ja sen poikkeutus, mikä vaatii aina voimaa. Kaikki liikkuu miten ovat saatettuja liikkeelle. On vain esteitä, törmäyksiä, ja jälkityötä. Sopivasti törmäilyä, ettei liikaa, ja vain se törmäys saa yhtenäisyyttä, eli sisältää potentiaalista.

Viime aikoina miettinyt näkyvän rakentumista, ihan luonnon rakenteita koskien. Muinaiset kreikkalaiset pitivät ympyrää erikoisena, jotenkin jumallallisena muotona. Pallo on tätä joka suuntaan.

Luonto on tietynlaista kestävyyteen hakeutumista ja virtaviivaisuutta. Kestävänä voi olla rankemmassa kyydissä, ja virtaviivaisempana voi väistellä ja luovia. Toisinrakentuminen taas vaatii väistämättä rikkomista, eikä välttämätön kestävyyskään synny tyhjästä.

Rakentamisen ja rakentumisen miettimisessä ei tulisi lähteä utopioista, vaan kaikki todellakin liittyy kaikkeen, mutta tärkeyksiä on silti, ja niiden vapaa vaihtelu on tärkeää.

Viimeksi sienimetsällä mietin hirvikärpästen kiusaa. Vaikka itse niitä oppisin sietämään, niin valkoinen pukeutuminen kuulemma tekee pesäeroa h-kärpäsiin, ja toisaalta tekee selkeämmin minusta sen, etten ole hirvi. Metsästäjät voivat kiihkoutuneena nähdä hirvenä vähän sitä sun tätä. Tai jos haulikkomies näkee mustan lippiksen teerenä.

Luokittelu ja sen pohjalta lähtevät sovellutukset voivat olla rankkoja. Jos luokitteluun liittyy rankkaa soveltamista, jähmettää se luokat turvattuihin tiloihin. Näin menetelmät ja sovellukset eristävät luokituksen arvoisen. Mikä käy johonkin, voi siihen ehkä soveltaa jostain erikoistilanteesta jotain hyvin rankkaa.

Iso teema. Vain raapaistua ajatuksenvirtaa.


Muokkaus:  Huomioitu korjattavaa tienoota yliviivauksella. Kaikki tosiaan liittyy kaikkeen, mutta asia lähtee juuri utopiasta. Eli utopia syntyy kokonaisuudesta, ja on mahdollistava asia luoda tarvittavaa, jännitteisen pohjansa kutsumana, mitä tasoa vuorovaikutukseenhaastaminen sitten koskeekaan.
« Viimeksi muokattu: to 18.10.2018, 08:33:35 kirjoittanut Juha »

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #45 : to 18.10.2018, 08:46:12 »

Utopiat ja ideologiat voivat olla rankkoja, koska pohjaperustaisina selkeästi "olemassaolevia", tai ainakin olemassaolevia mahdollisuuksia, eli jostain kokonaisuudesta on muotoutunut jotain yhtenäistävää, joka soi pohjan karkeaosaisuuden kanssa.

Ideologiat, mytologiat, uskonnot, ja muut pohjaperustaiset "korjausoliot" stemmaa, mutta kun ne liitetään muihin pohjiin, niin riitasoinnuista poikkevaa ei voi odottaa. Tällainen pohjasto eri tasapainoineen vaatii omat tasapainotuksensa.

Miten sitten keskenään tasapainoiset kokonaisuudet pohjan, ja painotuksen kanssa kohtaavat muita vastaavalla tasolla olevia olioita? Käydäänkö kisaa läpi loputtomiin, vai missä vaiheessa älytään, että tarvitaan yhdistävää, eikä saman katon alle, vaan sinne, missä mikin kokonaisuus on.

Isompi katto, "kirkkoon". Varmaan samalla korkeampi. Ajatus voi olla hullu, outo, jne, mutta tällaista voi miettiä ilman erillis-lupaa, vaikka kullakin olisi repussaan mitä asenteita onkaan.

Miksaus tässä korostuu, ja sen tarve. Ihminen itse lajina on yhtenäisyyden turvin pitkälle kanavoitunut tapaus. Ei kai tässä voi jäädä paikoilleen, myhäilemään tyytyväisenä.

Asenne muuten on varmaan tätä balansoimista, tosin pienen piirin järjestelynä. Yksilökin saa riitasoinnuista sopivan kiinnityksen, jolla vellovuus asettuu. Jos tässä rauhantilassa voi marssia, niin, ... sitten kaikki on hyvin, ellei toisin osoittaudu. Yksinkertaista yksilön tiedettä, ja tieteellistä suuntautumista maailmaan.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #46 : la 20.10.2018, 09:14:48 »

Joskus sanottu, että ketkä osaavat huumoria, ovat jotenkin kyvykkäämpiä, älykkäämpiä, tmvaa.

Ei oikeastaan ihme, sillä jos asian osaa pukea puhuttelevaan muotoon, niin paitsi että tässä hallitaan sisältö, niin osataan myös liittää se sellaiseen yhteyteen, jossa sisältöä ehkä tarvitaan, eikä ilman osaamista ole selviämistä.

Pelkkä koneyhteys on jotain, tosin täytyy sanoa, että jos asioiden vieminen jää tälle tasolle on se suorastaan surullista. Varmasti on, ellei heti, niin jossain vaiheessa, sitä yhä lisääntyvää pimeyttä, josta puolestaan ei muuta oikein voi jalostaakkaan, ellei synny selkeä murros.

Käänne/murroskohdissa on riskinsä. Tilastot kertovat jotain tästä. Moniko kääntää ne voitoksi. Tästä kertoo sananlaskupuoli, sananlaskuston maailma, eli korrelaateista.

Kriisiytyminen on hyvä, ja mahdollisuus, mutta samalla riski. Sen takia tällaisten yhteydessä tulee olla vastaavaa rasituksen koentaa siitä, jota tehdään, jos muuta ei vaikka oikein osata. Silloin erityis-ok tilanne.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #47 : pe 02.11.2018, 21:01:41 »

Vaikka sanotaan, että vain kokemus on se, joka opettaa, ja jos opettajana on jokin, niin ainoa hyvä mahdollisuus on kokemuksessa.

Noinhan se, mutta osaako kokemuksesta oppia jotain hyvää, tuntuu riippuvan siitä, miten oppimista pohjustaa. Pohjustaa voi tällaista monella tapaa, kun todellisuuden luonteeseen kuuluu, että uusi on joka tapauksessa sellainen, joka yllättää. Yllätysmomentti ei häviä välttämättä miten sattu.

Miten voisi varmistaa sen, että vaikka kokee miten paljon, ei koskaan havahdu? Kysymys se on tämäkin.

Puhdas pöytä kai tässä on se juttu. Jos käsittelemätöntä, ei hyvä. Jos töryn kartuttamista turhana, ei hyvä.

Voiko kirjoittaminen olla kuin uni? Kirjoittaa, muttei tiedä, mitä on kirjoittanut. Silloin ei voi takertua kirjoittamiseen, väärällä tavalla. Mahdollista?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #48 : su 04.11.2018, 09:49:53 »

Aika paljon jutellut niin, että näkyy arvo ja mieltymykset taiteen puoelle menevässä, ja myös tehokkuudessa, kestävyydessä, osuvuudessa ja taloudellisuudessa. Ehkä kyseessä on se, mikä ylipäätään on haettavissa, eli elämä. Kun tehdään asioita, ja myös luovutetaan tekemissä, ja vaikka antaudutaan ja sopeudutaan, niin ei tällaiset voi olla täysin päättömiä, siinä kun päätä on olemassa. Päällä on jokin osuus näissä, vaikka sitä ei viimein tarvittaisi.

Kun puhutaan invoistoinneista, tulevaisuudesta ja vastuusta, niin vähän sellainen tunne, että jos kokonaisemmin asiasta kantaa huolta, ei oikein voi suuntautua kuin hakevasti, ja hapuilevasti, ja se on vähän taidetta ja heittäytymisen puolelle menemistä, mutta heittäytyminen ei ole asia, joka on kuin herkku, joka tulee pilleristä, tai on asia, joka on vain uskoon liittyvä, sen voimasta syntyvä. Koko ketju tarvitaan nähtävästi, toivosta asiaan, vaikka sitten sen uskon kautta. Ihmisen puolesta ihan ymmärrettävää mallintapaista kuvausta.

Kun osallisumistaan ajattelee, niin ei oikeastaan voi antaa arvoa omalle positiolle, sen vähempää kuin sille positiolle, johon muut ovat päätyneet, ja mitä arveluissaan pitävät jotenkin vankkana, vaikka keskivertona, eli sijoittumaeksotiikkojen summauksena, siis kaikkien surkastumien ytimenä.

Oikeasti ei mene ihan noin. Surkastumien ydin voi löytyä, mutta vain äärimmäisyyksien painotuksessa. Äärimmäisyys voi olla vastaveto johonkin suureen, jolloin olemisen ja menemisen kokonaislinja on mielekkäästi  häntävissä, mutta vain kokonaisuudessa. Maailma ei ole mieletön, ellei kuvaa luo sen yksittäisistä osista. Osaa voi olla myös ne isot vaikuttavat kokonaisuudet, joiden yli ei nähdä, tai tulisi nähdä, jonkin syyn nojalla.

Oman elämän käytännöksi on päätynyt vähän Väinö Linnan sutkautus. Tarvittavat hoidellaan, ja muuten kuin ellun kanat. Tuota laajentaisin niin, että tarvittavat hoidellaan, ja muuten keskitytään rintamille, ja jotta jaksaisi, voi olla kuin Ellun kanat, jotta leipiintyisi, ja päätyisi rintamille, joissa tulee olla.

Välttämättömyys itsessään ei ole se juttu, eli ei se kaikkinainen konkretia, jota pusketaan arjessa, perustoimeentulon eteen. Se on tehtävä, mutta jotta voidaan pysyä siinä, tarvitaan tosiaan muutakin. Perusvankistaminen kestämättömään ei voi olla se juttu. Konservatatismi käytännössä hajahtaa. Ehkä tässä on paikka, jos vastapainoksi ajattelee neokonservatismia, eli konservatismi virutetaan huippuunsa, siis faaraomeininki.

Asia näkyy jokaisella, yksittäisenä ihmisenäkin. Jos kokonaisuus sitoo oman toiminnan tähän, on vankistaminen aika automaattisesti seuraavaa, jos vaan malttaa hyväksyä tosiasiat, eikä kärsi muka-turhasta.

Onko tämä liian vaikeaa, helppoa, vai käsittämätöntä ajatelmaa?

Socrates perskonkarina on aivan kuin neokonservatiivien vastapooli. Neokonservatiivius ei ole vain jenkkien keksimä terästymä. Ehkä natsimeininki tässä on vastavoimaa, vaikka ei korrektiuden puolesta voisi tällaista lähteä arvelemaan. Uskaltaa tulisi.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #49 : su 11.11.2018, 10:55:43 »

Kuvitteellisuudesta

Lukijana oleminen on myös tila, josta voi yrittää huomata erilaisia asioita. Romaania kun lukee, niin myötätunto seuraa tapahtumia. Tapahtumat ovat myötätunnon seuraamia. Entipatioituja hahmoja voi esiintyä, ja häitäkin kohtaan voi tuntea samoin. Tai jos tarinan myötätunnettavassa osassa on vaikka pahis. Elokuvissa vähän sama, joskin eroja on m-liityttävyydessä, ja sen laaja-alaisuudessa.

Reaaliin verrattuna äskeinen on terästettä. Lukemistilanteen luoma mahdollisuus.

Netissä näköjään on mahdollisuus kokea kivuutta oman toimintansa puolesta. Voi sivuuttaa selkeämmin epämiellyttävän, ja hakeutua sinne, missä on kivuttomammin asioinensa. Jos tämä näkymätön oletus ei toteudu, on paha mieli, ja osallistuminen tökkii, vaikka toisaalta netin vapaudet kiehtovat, jolloin taistelu voi alkaa, kun jokainen vapaudenkahlaaja näkee muut rasitteina, jotka parhaimmillaan kampittavat toistensa vapaan mahdollisuuden eristäytyä "kivakivaan", tai mitä kullakin on mielessä, kulkijana.

Jotta netissä voi epämieluisuuden tasoittaa, ei osapuolet välttämättä tarjoa epäsuorasti eväitä, jolloin kuvitteellisuutta on pakko kehittää, käytännössä, muista ja siitä olemisesta, jonka haluaa olla mahdollista.

Kun tarkemmin ajattelee, niin ihmisellä on aina taipumus välttää rasitetta oleskelutienoilla, joissa joko pakko olla, tai muuten haluaa jonkin syyn takia. Romaaneissa on selkeä mahdollisuus käyttää aika täysmittaista kuvittelua, kun kirja kokonaisudessaan on yleensä sadun kaltaista. Romaanin osallistuminen jää jotenkin henkiseksi, ja voi vaikuttaa elämään, muttei kovin suoraan. Netin osallistuminen on jo reaalisempaa, samoin muut kanssakäymiset, joissa puitteistoa on vaihtelevasti, suorasta suhteesta sivuavasti.

Ehkä näyttelijänä on eniten vapaa kuvitteellisuuteen, romaanin lailla, koska näyttelemiseen ei kuulu kuin kuvittelu, josta käsin toiminta tulee, ja se toiminta muiden osalta myös tulkitaan kuvittelemalla. Näytteleminen ja sen seuraaminen on heittäytymistä kuvitelmiin, samalla tapaa kuin romaanin lukeminen.

Voiko sitten asian puolesta kirjoittelu olla samanlaista mielikuvittelua? Tai vaihtoehtoisten kuvioiden rakentelu, eli vaikka politiikka? Tällaiselta ei tarvitse hakea muuta kuin heittäytymistä.

Yhteisömmäksi menevällä tasolla heittäytyminen on näköjään astetta vaikeampaa. Jos sitä toisaalta esiintyy, on se heittäytyminen muka-heittäytymistä, eli jokin viiraus voi alkaa saman tien, tai jollain viiveellä, jolloin kuvittelu kaappaa osaa elämästä, eikä jää kuvitteluksi, tai epäsuoraksi tekijäksi, vaan ilmenee enemmän suoraa toteutumaa kuvitteellisuudesta, kuin tolkun mukaan tulisi.

Netissä kuvitteellinen seilailu näyttää saavan aikaan joskus erilaista lukkiutumaa. Samaa kuvitteellista esiintyy toki muillakin areenoilla, byroissa, jne, ja vielä kun tulisi olla vakavammin kuin todellisuudessa, eli sitä määräämässä, tai ainakin fiksuilemassa jotain todellisuudesta, tai suhteesta todellisuuteen.

Kuvitteellisuuden maailmassa liittymä reaalijumiin voi olla patologinen ilmiö, ja kuvitteellisuus on sitä mukaa kaputt. Muka-tehdään asioita kuvitteellisuudessa, ja toisaalta muka-tehdään asioita reaalissa. Kummassakaan ei tapahdu mitään, ellei sotkuntekoa katsota aikaansaannokseksi. Taitaa olla hyvinkin laaja-alaisesti vaikuttavaa, ja yhä enemmän.

Tulisi olla tärkeä, tulisi olla vakuuttava, ja jos ei itse halua, tulisi olla tuota, muiden takia, tai ettei kaikki mene miten sattu, vaan järjestys säilyy. Varmasti on järjestys tärkeää. Jos ainoa tärkeys, niin sitten on painetta tuoda se toinen tärkeys yhä vahvemmin oikeampaan elämään. Kunnon sovituksessa näin onkin, mutta mistä se kunnon sovitus sitten löytyy, aika täsmälleen, kun tarve ja huutava pula?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #50 : to 15.11.2018, 08:10:34 »

Miten voisi sekoilla mahdollisimman paljon?

Mitä on sekoilemisen maksimointi? Millä tavalla voisi olla mahdollista?

Jos kykyä voi hankkia, mihin sitä sitten voisi soveltaa, ja mihin ehkä kannattaisi?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #51 : to 15.11.2018, 09:57:42 »

Edelliseen liittyen ...

Erilaisuuden haaste on liian vaikea ja sovittamaton asia, jonka kanssa tulisi tehdä jotain, ... mitähän yleensä, odotetaan toimilta?

Entä jos tuo viedään äärimmäisyyteen, eli sovittamattomuus lukkiutuu, tai lukkiinnutetaan? Mitä tästä seuraa? Mitä hyvää, mitä huonoa?

Miten ihmiset kokevan elämänsä kutsun, toimintaa rakennellessaan? Vai mistä rakentaminen kumpuaa? Millä tavoin. Mikä vaikuttaa?

Asia koskee yhteistä rakentelua, olipa samanmielisyyttä, päinvastaista tai jotain muuta. Voiko tätä sitten jotenkin eristää yksityisemmästä, tai yksityisempää yleisemmästä?

Ei mitään tajua.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10873
  • Back
Vs: Tuottaminen: kirjoittaminen,... (luominen ja muu osallistuminen)
« Vastaus #52 : su 25.11.2018, 11:21:50 »

Tekemisen ja nauttimisen eriytys

Joskus tuottavia ihmisiä muistutetaan siitä, miten tärkeää on ennen teosten ja tekemisten tarjoilua se, että arvioidaan tarkemmin aikaansaatua, ja korjaillaan puutteita, ennen julkistamisia.

Jotkin tuotokset on hyvä terästää, esim sujuvuuden osalta, tai jos tarkoituksena on jotenkin maksimoida vaikeutus, monipuolisuus, ristiitaisuus, korrektius, oikeellisuus, objektiivisuus, jaettavuus, omintakeisuus, härättävyys, nukuttavuus, ... tai jokin vaikuttavuuspaletisto, mikä hyväksi onkin ajateltu, niin tarvitsee arviointia, ja mieluusti ulkopuolisen vinkkelistä, joka osaa hahmottaa heikkouksia ja vahvuuksia.

Jokin toimivuus on siis yleensä tuotoksissa se juttu, ja luontevaa, että siihen pyritään kiinnittämään huomiota, jos kerran tarkoitus ilmaista jotain, eli saada osumaa, jossakin, kun kerran jotain ponnistellaan.

Kun vaikka ajatuksellisten tuotosten ilmaisu voi olla paljon vaikuttavaa, jotain uutta tuovaa, ja aiempaa poissulkevaa, jollain mekanismilla, niin vaikuttavuutensa puolesta kulttuuria ja muuta henkistä voidaan arvioida myös imperialistisesta vinkkelistä. Siinä missä viedään tekoja, toimintaa ja tuntuvia, niin samaa vientiä voidaan toimittaa hienovaraisemmin, ja tämä voi olla vaikuttavampaa, tai ainakin tarpeellinen osa vientiä.

Uskonsodat ovat ehkä nykyään enemmän toisenlaisia, eli ne viennit muualle. Vientiä toisaalta tarvitaan muualta päin toivottuna. Kaikki toimet voi nähdä rakentumisen ja rakentamisen vinkkelistä.

Jos valmisteiden valmiusaste on suuri, eli tuotteet käyvät suoraan, ja ovat helppo kuluttaa ja ottaa, ja vieläpä tuntuvat kivoilta ja nautittavilta, niin mitä tämän tavoitteen arvo sitten voi milloinkin olla? Valmistaminen ja kuluttaminen on eriytetty. Ehkä vahvastikin. Mikä on sen seuraus? Mitä se merkitsee nyt, ja jatkossa?
« Viimeksi muokattu: su 25.11.2018, 11:23:55 kirjoittanut Juha »