Voi sitä olla niin tunteen vallassa, että unohtaa kaiken muun. Toisaalta näyttelijä voi kokea tunnetta tiedostaen samalla olevansa roolihahmon esittäjä.
Tai ollessani vaikka vihainen tulen yleensä jossain vaiheessa tietoiseksi siitä, että "minä tunnen vihaa" ja tunnekin laantuu ja voin "seurata vierestä" sitä tunnetta. Eikä niin, että aina sen ajan kun tunnen jotain luulen olevani se tunne ja palatessani "neutraaliin" tilaan muistan vasta, että minähän olenkin "minä". Se joka kokee tunnetta tai mitä ikinä se onkin.
Niin, eikö se silloin tarkoita, ettei minuutesi ole kovinkaan vakaata sorttia, kun siihen vaikuttavat kaikki tunteet.
Vakaa ei ole täsmälleen jäykän ja muuttumattoman synonyymi. Vakaata voi olla myös joustava muuntuvaisuus ja vaihtelevuus.
Eli se minä, joka kertoo tuntevansa, ei ilmeisesti tuota niitä tunteita, mutta ihmisessähän ne tunteet tapahtuvat, eli toimivat.
Juu ja kahvi on mukissa, mutta kahvi ei ole tuo muki, eikä tuo muki ole se kahvi. Maito kahvissa ei ole tuo kahvi, eikä kahvi, johon maito on sekoittunut ole tuo maito.
Itseorganisoituvana "systeeminä" ihmisenkään eri toiminnat eivät tiedä mitä toiset toiminnat tekevät silti kokonaisuus on hyvin yhteensopiva.
Joistain tietää ja jotkut toiminnat ovat jopa olemassa sitä varten, että ne vievät tietoa toiminnoista ihmisen eri osista toiseen. On myös toimintoja, jotka toimivat sekä tiedostettuine että teidostamattomasti. Vaikkapa hengitys on toiminto, joka on sekä automaattinen että tarvittaessa ohjattavissa - ainakin jossain määrin.
Jos esimerkiksi heilutat varpaitasi, niin tietävätkö varpaat heiluvansa. Tietääkö aivot heiluttavansa niitä varpaita, ilman sen toiminnan aistimista, näkemistä, tai tuntemista?
Älä siirrä maalitolppia. Minä tarkoittaa sekä varpaita että aivoja ja siten kyse on saman organismin osista. Silti on mahdollista antaa sen osille omia nimikkeitä ja kuvailla niiden toimintaa. Tämä kuvailu ei kuitenkaan väitä irrallisuutta. Minä tiedän heiluttavani varpaitani, jotka siis ovat yksi osa minua. Tietäminen on koko kehoni yhteistoiminnan tulos, eikä se ole jotakin ”aivoissa tapahtuvaa”. Emme edes puhu noin ”heilutan varpaitani”, ellei kyse ole JO siitä, että aivoistani on lähtenyt käsky varpaille heilua. Jos heiluttamisen tekee joku muu, käytämme toisenlaista ilmaisua, emme sano ”heiluttelen varpaitani”, vaan vaikkapa ”fysioterapeuttini heiluttelee varpaitani”. Mutta - minä en myöskään ole varpaani - kuten minä en ole ikävän tai mielihyvän tunteeni. Jos vaikkapa onnettomuudessa menettäisin varpaani, olisin edelleen minä. Tosin ilman varpaitani. Tunteiden suhteen on kuin sen heiluttelun: joskus heiluttelen, joskus en, mutta en ole jumissa tähän varpaiden heilutteluuni. Se on tahdonalainen liike, jonka voin valita tekeväni tai valita jättää tekemättä. Tunteet syntyvät, mutta minä voin valita, miten päätän toimia. Tunteet (siis emootiot) ovat myös aina itse asiassa lyhytaikaisia ja ohimeneviä. Se on niiden luonne. Vaatii itse asiassa aktiivista toimintaa, jos haluaa pitää jotakin tunnetta koko ajan yllä. Jos ei ryhdy siihen, tunne tyypillisesti ihan itsekseen laimenee ja häipyy. Tunne ei merkitse pakkoa toimia tietyllä tavalla, vaan toiminnan valintamahdollisuus on meillä olemassa.
