Edellinen mietelmä tuli eräästä tilaisuudesta. Ymmärsin Linkolaa, ja objektiivista puolta, joka hänellä ilmenee, jotenki, ja muissa ei ehkä niin, koska .... Ajatelman voi karkeistaa niin, että:
Missä yksi, kaksi tai kolme, siellä heidän kanssaan on Jumala, ja missä useampi, siellä on ihmisyys, yhä suurenevana, kunnes romahtaa mahdottomuuteensa.
Aivan kuin isommat ryhmät olisivat jo lähtökohtaisesti sokeita todellisuudelle. En käytä sanaa totuus, joka on ihmisten juttu, tai todellisuus on se, mikä on riittävän hyvä, suhteessa muuhun, josta ihmiset isompanakin ryhmänä täysin riippuvaisia. Ihmisten kesken totuuksista voi kertoa, miten tehdäänkin. On sekin viimein todellisuutta, mutta sitä niin vaikeasti, että vaikeuteen jää helposti.
Kunnioituksesta puhuttiin. Näistä jää aina mieleen yleispölinä, eikä mitään tiivisty, tai tiivistetä, tai kohden sitä ei oikein mennä, jotta jotain jäisi saamisena. Pölinät avaavina ovat ok, jos suppenevat ajastaan parempaan. Muuten vaikutus voi olla jopa kielteinen.
Mielessäni tiivistin kunnioituksen niin, että ihminen aina kunnioittaa arvokasta, eli sitä, millä on merkitystä, olipa merkitys kiva, tai satuttava. Kunnioitus on suhtautumistapa, lähellä tunnetta ja opittua tunnekokemusta. Jos pyydetään kunnioitusta, on se vähän kuin pyytäisi rakastamaan toista. Tai vihaamaan. Toiseen voi saada haluttuja tunteita, mutta yleensä ne seuraavat jotenkin tarkoituksenmukaisesti mukana, siinä missä koenta jostakin aiemmin kohdatusta.
Se analyysi, yksinkertaisena, vaikka puheen pohjaksi. Pienestä lähtee turha häly ja kumina, jolle ei ole loppua.
Täysin uutta on itselleni idean laajennus. Jos elämä tähän mennessä, eri tavoin ihmisten ilmentämänä on keskustelu, ja viestit vieläkin monimuotoisempia kuin tämäniltainen puhelutuokio, niin mitä tulisi oivaltaa tästä kaikesta? Turhaanko kaikki on esille nostettu, tai nostaantunut?
Tyhmyydestä on aina hyvä jatkaa, siinä mielessä, että aika helppoa, ellei jopa automaattista.
Teköälyyn tulisi kiva asso automaatio-sanasta. Kun sitä juntataan möröksi, tai yritetään ikonisoida, eikä käsitellä realistisena vaarana, niin voi unohtaa, että täsmätoimellista suuntautuu meihin kaiken aikaa jo nyt, ja tätä on ollut pitempään jo. Tekoäly ja robot tekee nykyisyydestä tietysti helpomman, eli on vakaampaa se, mitä laitetaan vakaudeksi.
Tekoälyn vois sanoa olevan niin helppoa, että tulee automaattisesti. Tekoälyttömyys vaatii jo astetta enemmän. Ehkä se on pakko tehdä, kun on todemman seurailua.
Miten ihminen on välineissään. Kun selkeä uhka välineistymisen överiydessä, niin siitä se haaste tulee. Saman voi tehdä ideologioilla, taloudella, säädöksillä, perinteillä, ...siis päätöksen suhteessa todellisuuteen. Miten oikeasti kannetaan vastuu päätöksistä? Kenestä on kantajaksi? Itse en ilmoittaudu, tai haluaisin, etten kykenisi tuohon. Hetket päättävät puolestamme. Kuka mistäkin tykkää, ja jos enemmistö erityisesti jostain. Varmasti vastuunsa kantavat tykkäämisestään.
