Kirjojen yliarvostaminen.

[Hartsi]

Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei vaikuta korreloivan kirjoitustaidon kanssa.

Ei niin.

Toisaaltaan, kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen ei sinällään ole oikeutus antaa vastakkaisia ohjeita heille, jotka haluavat lueskella aikansa kuluksi jotta osaisivat myöskin kirjoittaa hauskasti ja niin, että kirjoitettu asia jää lukijansa mieleen jonkinlaisena "Ahaa-elämyksenä", jonka hän rekisteröi mahdollista myöhempää omaa käyttöään varten saman asian tiimoilta.
..........
Snaijasiks ?

[CE-hyväksytty]

Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei vaikuta korreloivan kirjoitustaidon kanssa.

Ei niin.

Toisaaltaan, kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen ei sinällään ole oikeutus antaa vastakkaisia ohjeita heille, jotka haluavat lueskella aikansa kuluksi jotta osaisivat myöskin kirjoittaa hauskasti ja niin, että kirjoitettu asia jää lukijansa mieleen jonkinlaisena "Ahaa-elämyksenä", jonka hän rekisteröi mahdollista myöhempää omaa käyttöään varten saman asian tiimoilta.
..........
Snaijasiks ?

Juu muuten ymmärsin, mutta vähän jäi ihmetyttämään että mikä on "kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen"? Onko tällainen korrelaatio tosiaan ja miten se on "ylimitoitettu"?

[J]

Oikeastaan on se taidemuoto mikä tahansa, niin niiden ylitsevuotava yliarvostaminen voi viedä pohjaa sen tosiasialliselta perustalta, eli miksi kirjoja yleensä halutaan lukea, tai kuinka ne vaikuttavat arjen tasolla ihmisten elämään. Todellisuudessa kaikenlaiset kulttuuriharrastukset tavallaan sivistävät, jopa kehittävät henkisessä mielessä ainakin sillä tavoin, että kyseiset virikkeet antavat jotain lisäarvoa omaan ajatteluun.

Nykyajan kehitys on tosin liukunut arvomaailmaltaan yhä enemmän sähköisen viestinnän suuntaan, joten kirjallinen ilmaisu sen perinteisessä mielessä on jäänyt ehkä osin jonkin verran tämän digitaalisen nykysuuntauksen varjoon. Mutta väittäisin kuitenkin edelleen, että kirjojen suosio ei siltikään ole vielä mitenkään radikaalisti romahtanut, eikä sitä todennäköisesti koskaan tule tekemäänkään.

- Aikoinaan itse ahmin ahkerasti mm. omaelämänkerronnallisia opuksia, joissa eri taiteilijoiden sekä aikakauden historiaa käydään tarkoin detaljein lävitse, joskus jopa hyvinkin kronologisesti edeten. Mielenkiintoisten vaikutusvaltaisten persoonien elämänkohtaloita seuratessa, sitä uppoutui tarinoiden ytimiin niin keskittyneesti, että niihin osasi jotenkin aivan erityisellä tavalla samaistua. Lisäksi muiden aikalaisten osuvat anekdootit toivat tähän kokemukseen oman maukkaan lisänsä.

- Joten rohkenisin sanoa, että kiinnostavien, tai laadukkaasti kirjoitettujen kirjojen lukeminen voi myös sopivasti jalostaa mieltä - ei vaan pelkästään viihdyttävänä elementtinä, vaan ne voivat toimia myöskin erinäisiä ajatuksia herättävänä avartavana kokemuksena, joka sen lisäksi kasvattaa edelleen hyödyllistä tietoutta maailmasta.   

[Hartsi]

Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei vaikuta korreloivan kirjoitustaidon kanssa.

Ei niin.

Toisaaltaan, kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen ei sinällään ole oikeutus antaa vastakkaisia ohjeita heille, jotka haluavat lueskella aikansa kuluksi jotta osaisivat myöskin kirjoittaa hauskasti ja niin, että kirjoitettu asia jää lukijansa mieleen jonkinlaisena "Ahaa-elämyksenä", jonka hän rekisteröi mahdollista myöhempää omaa käyttöään varten saman asian tiimoilta.
..........
Snaijasiks ?

Juu muuten ymmärsin, mutta vähän jäi ihmetyttämään että mikä on "kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen"? Onko tällainen korrelaatio tosiaan ja miten se on "ylimitoitettu"?

Hyvä kuitenkin, että olit mukana talkoissa, vaikka kaikki ei mennytkään  "kaaliin"

[CE-hyväksytty]

Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei vaikuta korreloivan kirjoitustaidon kanssa.

Ei niin.

Toisaaltaan, kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen ei sinällään ole oikeutus antaa vastakkaisia ohjeita heille, jotka haluavat lueskella aikansa kuluksi jotta osaisivat myöskin kirjoittaa hauskasti ja niin, että kirjoitettu asia jää lukijansa mieleen jonkinlaisena "Ahaa-elämyksenä", jonka hän rekisteröi mahdollista myöhempää omaa käyttöään varten saman asian tiimoilta.
..........
Snaijasiks ?

Juu muuten ymmärsin, mutta vähän jäi ihmetyttämään että mikä on "kirjoitustaidon ylimitoitettu korreloivuus lukemisen välttelemiseen"? Onko tällainen korrelaatio tosiaan ja miten se on "ylimitoitettu"?

Hyvä kuitenkin, että olit mukana talkoissa, vaikka kaikki ei mennytkään  "kaaliin"

Joo ei ollut. Miten muuten noin niin kuin yleisesti ajatellen tapahtuu tuommoinen korrelaation ylimitoittaminen? Ihan silleen käytännössä.

[Viljo Aabraham]

:... Kyllä minulta syntyy helposti kirja vaikka krempoistani, jos viitsisin satsata rahaa sen painattamiseen.

Olen 100 % varma, teos olisi uusi klassikko, jos siis siinä on paljon kuvitusta kuten perheraamatussa! Eihän meistä kukaan jaksa lukea pitkiä ja vaikeita lauseita.

Voi Armelias Jeesus!
VA.

[Hartsi]

:... Kyllä minulta syntyy helposti kirja vaikka krempoistani, jos viitsisin satsata rahaa sen painattamiseen.

Olen 100 % varma, teos olisi uusi klassikko, jos siis siinä on paljon kuvitusta kuten perheraamatussa! Eihän meistä kukaan jaksa lukea pitkiä ja vaikeita lauseita.

Voi Armelias Jeesus!
VA.

Socru polkaisee kirjan krempoistaan

Ensi jouluksi jos ilmestyy, niin käärin joulupakettiin ja annan vaimolle.

[Norma B]

Jotkut ovat sitä mieltä että jos haluaa itse kirjoittaa romaaneita, ei kannata lukea muiden kirjoittamia kirjoja, ettei vahingossa tartu vaikutteita. Toiset taas puolestaan ovat sitä mieltä että nimenomaan pitää ensin lukea aimo läjä muiden romaaneita, että saa tatsia siihen millaista on sujuva kieli jota ammattilainen on saanut aikaiseksi. Ja tietenkin pitäisi lukea mahdollisimman monen eri kirjoittajan teelmiä, että saisi tutustua useaan erilaiseen tyyliin, kun eivät kaikki kuitenkaan kirjoita täsmälleen samalla tavalla.

Itselläni kiinnostus lukea muiden romaaneita lässähti varmaan siinä samassa jatkumossa missä menetin innostukseni kirjoittaa fiktiota itse. Tai ehkä menetin sen jo aiemmin, en muista enkä tiedä. Yksinkertaisesti keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä ei vaan ole tarpeeksi. Tai silloin harvoin kun saan jonkin romaanin luettua, niin se on semmoista vimmaista touhua että lukee lukemistaan. Enkä pidä siitä että aika kuluu yhden ja saman asian parissa (siinä varmaan yksi lukemattomista syistä että se omakin luominen jäi jäihin...)

Elokuvia on paljon iisimpi katsoa. Koska olen visuaalinen ihminen, elokuvat innoittavat minua ehkä enemmän kuin kirjat. Itseasiassa jokunen musavideo aikoinaan toimi yllykkeenä ja lopullisena sysäyksenä että aloin kirjoittamaan ainukaista (tähän mennessä aikaansaamaani) romaaniani. Onhan se tietysti hyvä että on olemassa kaikenlaisia kirjoja, fiktiotakin, mutta ehkä se ei sitten vaan ole joka iikan juttu lukea niitä päivät pääksytysten. Voi olla että joskus saan vielä inspiraation takaisin sitäkin puuhaa varten, mutta erittäin epätodennäköisenä pidän että lukemisen kohteeksi päätyisivät suomalaiset romaanit. Kun vain luenkin jostain kuvauksen uusimmasta hittikirjailijan hittiromaanista, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sori vaan.

[socrates]

Socru polkaisee kirjan krempoistaan

Ensi jouluksi jos ilmestyy, niin käärin joulupakettiin ja annan vaimolle.

Kirjoittaminen on itse asiassa vahvin lajini. Kirjoitin kerran sarjan satiirisia kolumneja entisistä työkavereistani, joista yksi oli näytelmäkirjailija ja kuulin hänen kehuneen minua mielettömän lahjakkaaksi. Tosin hän kavereineen teki rikosilmoituksen niitten sisällön takia, mutta se on toinen juttu.

Jos olisin paneutunut kirjoittamiseen samalla tarmolla kuin kuulien kesyttämiseen, saattaisin olla Nobelkirjailija.

[a4]

Socru polkaisee kirjan krempoistaan

Ensi jouluksi jos ilmestyy, niin käärin joulupakettiin ja annan vaimolle.

Kirjoittaminen on itse asiassa vahvin lajini. Kirjoitin kerran sarjan satiirisia kolumneja entisistä työkavereistani, joista yksi oli näytelmäkirjailija ja kuulin hänen kehuneen minua mielettömän lahjakkaaksi. Tosin hän kavereineen teki rikosilmoituksen niitten sisällön takia, mutta se on toinen juttu.

Jos olisin paneutunut kirjoittamiseen samalla tarmolla kuin kuulien kesyttämiseen, saattaisin olla Nobelkirjailija.

näen jo sieluni silmin jouluisen kirjamainoksen:
nyrjähtänyt maailma
kylmäsprayn viileä esikoisteos kääräisee tottunein ottein koko pallomme ja meidät sen mukana tervehdyttävään kielelliseen sideharsoonsa, kuvaillessaan sekä meille arjen veteraaneille että kokemattomille vuodeosaston tuleville sorsastajille, miten maailma makaa.
yllättävän kivuttomalta vaikuttava kieli nyrjähtelee herkullisesti, sitoo lukijansa veretseisauttavasti ja taluttaa huimaavasti kohti lukuvaloa. tämä kärsimysnäytelmä on jokaisen pakko kokea. kolmantena lukupäivänä seuraa ylösnousemus ja taivaallisten kipujen valtakunta avautuu.

"arkki arkin jälkeen kaikki maailman krempat ja odotushuoneiden läpi kahtia jakautuva ihmismeri täyttää maan kirjallisuuden jo tällä yhdellä teoksella." puoskariposti 

[Faustinen]

Jotkut ovat sitä mieltä että jos haluaa itse kirjoittaa romaaneita, ei kannata lukea muiden kirjoittamia kirjoja, ettei vahingossa tartu vaikutteita. Toiset taas puolestaan ovat sitä mieltä että nimenomaan pitää ensin lukea aimo läjä muiden romaaneita, että saa tatsia siihen millaista on sujuva kieli jota ammattilainen on saanut aikaiseksi. Ja tietenkin pitäisi lukea mahdollisimman monen eri kirjoittajan teelmiä, että saisi tutustua useaan erilaiseen tyyliin, kun eivät kaikki kuitenkaan kirjoita täsmälleen samalla tavalla.

Monet plakioivat myös itseään, oikeastaan kaikki. (Päätalo, anni polva, räsänen, arto paasilinna, jne,.

Olemmehan vaikutteille alttiina elämämme ajan, siitähän elämämme koostuukin, mitään aitoa ei ihmisessä ole.

[Norma B]

Jotkut ovat sitä mieltä että jos haluaa itse kirjoittaa romaaneita, ei kannata lukea muiden kirjoittamia kirjoja, ettei vahingossa tartu vaikutteita. Toiset taas puolestaan ovat sitä mieltä että nimenomaan pitää ensin lukea aimo läjä muiden romaaneita, että saa tatsia siihen millaista on sujuva kieli jota ammattilainen on saanut aikaiseksi. Ja tietenkin pitäisi lukea mahdollisimman monen eri kirjoittajan teelmiä, että saisi tutustua useaan erilaiseen tyyliin, kun eivät kaikki kuitenkaan kirjoita täsmälleen samalla tavalla.

Monet plakioivat myös itseään, oikeastaan kaikki. (Päätalo, anni polva, räsänen, arto paasilinna, jne,.

Olemmehan vaikutteille alttiina elämämme ajan, siitähän elämämme koostuukin, mitään aitoa ei ihmisessä ole.

Indeed. Sanoin kerran eräälle kirjailijalle että kaikki taiteilijat vain toistavat toistamistaan omaa itseään (ei tarvitse kuin vilkaista jonkun kuvataiteilijan teoksia varsinkin hänen elämänsä ehtoopuolelta, niin sen kyllä panee merkille). Hän suuttui. Ei ollut tarkoitus mitenkään v-tuilla, sanoinpahan vaan kuten asian näen. Ei sille vaan mahda mitään että luova ihminen kanavoi jotain tiettyjä "pakkomielteitään" luomuksiinsa.

Olen tosin nuoruudessani havainnut syyllistyväni plagiointiin myös tiedottomasti. Aikoinaan kun halusin itselleni Kalevalan ja ei ollut varaa ostaa sitä, lainasin ko. kirjaa kirjastosta niin kauan että sain kopioitua sen kirjoituskoneella (mekaanisella koneella, eli urakka oli kyllä aikamoinen). Piirustelin myös kirjaan kuvat. Myöhemmin kävi ilmi että eräs kuvistani on selvä kopio eräästä Gallen-Kallelan työstä. Kyseessä ei ole mikään tutuimmista teemoista mikä Kalevalassa on. Lienenkö sitten alta parikymppisenä nähnyt hänen työnsä jossakin ja se on jäänyt alitajuntaan muhimaan, en todellakaan tiedä.

Myöskin kävi niin että lapsena kirjoitin paperille että "ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" ja laitoin sen huoneeni oveen. Kyseinen värssyhän on ilmeisesti Danten Jumalaisesta Näytelmästä, lause kirjoitettuna helvetin portille. Siihen teokseen en kyllä ainakaan lapsena ollut koskenut, mutta todennäköisesti olen lukenut tuon lauseen vaikkapa Aku Ankasta, että se on mieleeni jäänyt.

 

Nykyään kun on netti, niin voi erinäisiä asioita tarkistaa sukkelaan. Vaikkapa onko jonkin henkilöhahmon nimi kauhean omintakeinen, vai onko se jo puhkikulutettu muilla tahoilla.

[Safiiri]

Socru polkaisee kirjan krempoistaan

Ensi jouluksi jos ilmestyy, niin käärin joulupakettiin ja annan vaimolle.

Kirjoittaminen on itse asiassa vahvin lajini. Kirjoitin kerran sarjan satiirisia kolumneja entisistä työkavereistani, joista yksi oli näytelmäkirjailija ja kuulin hänen kehuneen minua mielettömän lahjakkaaksi. Tosin hän kavereineen teki rikosilmoituksen niitten sisällön takia, mutta se on toinen juttu.

Jos olisin paneutunut kirjoittamiseen samalla tarmolla kuin kuulien kesyttämiseen, saattaisin olla Nobelkirjailija.

No ihan ensimmäiseksi nobelkirjailijaksi haluavan kandeis ehkä tietää, että tuo sana kyllä kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ellet sitten tarkoita, että olisit kaikkien nobelistien joukossa se Nobelkirjailija.

Lahjat nyt kuitenkin on vain kuuluisat 10% hommasta. Jos itseltäni olis jäänyt joku saavutus 90 prosenttisesti tekemättä, en viitsis kauheesti sillä kehuskella.

[Safiiri]

Jotkut ovat sitä mieltä että jos haluaa itse kirjoittaa romaaneita, ei kannata lukea muiden kirjoittamia kirjoja, ettei vahingossa tartu vaikutteita. Toiset taas puolestaan ovat sitä mieltä että nimenomaan pitää ensin lukea aimo läjä muiden romaaneita, että saa tatsia siihen millaista on sujuva kieli jota ammattilainen on saanut aikaiseksi. Ja tietenkin pitäisi lukea mahdollisimman monen eri kirjoittajan teelmiä, että saisi tutustua useaan erilaiseen tyyliin, kun eivät kaikki kuitenkaan kirjoita täsmälleen samalla tavalla.

Monet plakioivat myös itseään, oikeastaan kaikki. (Päätalo, anni polva, räsänen, arto paasilinna, jne,.

Olemmehan vaikutteille alttiina elämämme ajan, siitähän elämämme koostuukin, mitään aitoa ei ihmisessä ole.

Olen hyvin eri linjoilla. Mielestäni taide ja eri taiteenalat ovat erityisesti. Sen yskilöllisen uutuuden ohessa yhtä tärkeää on teoksen suhde aiempaan. Taiteen tehtävä ei ole pelkästään kehittää uutta, vaan sen olennainen tehtävä on olla osa kulttuurista ympäristöään. Jos teos olisi aivan kaikessa jotain täysin uutta ja ennennäkemätöntä, se itse asiassa olisi niin vieras yleisölle, ettei siihen olisi kovinkaan helppoa löytää mitään yhteyttä. Meilöä on tavattoman paljon taidetta, jonka ideaali on täydellistyminen toiston kautta. Ajatellaanpa vaikka japanilaista kulttuuria, jossa jotakin teeseremoniaa toistetaan niin keskityyneesti ja alati suoritusta hioen, että se looulta on äärimmäisen yksityiskohtaisesti hallittua. Siltikään kaksi seremoniaa eivät ole keskenään identtisiä.

Eikä vaikkapa populaarikulttuurin tapa toimia ole toiston völttäminen. Se tuhtapäinen yleisö ei nouse korkeimpaan tunnelmaan silloin, kun bändi soittaa uutuuskappaleitaan, vaan vasta viimeisten vanhojen hittien aikaan stendarit nousee ja yhdytään laulamaan kaikki yhdessä.

Historiallisestikaan taiteen tehtävä ei ole ollut tekijän luovuuden glooria, vaan yhteisöllinen kokemus. Eikä sellaista saa syntymään tällä taiteessa hyvinkin vastasyntyneellä tekijää painottavalla lähestymistavalla. Ennemminkin tekijän roolina on nostaa esiin jotakin, jonka jokainen tai mahdollisimman moni tunnistaa itsessään. Taiteen tehtävä on antaa muoto sille muodottomalle, joka kuitenkin on kaikkien omakohtaisesti itsessään kokemaa. 

[Anneli Mattila on ihqu!]

Romaanit erottaa muista tarinankerronnan muodoista se, että romaaneissa tarinan syntyyn vaikuttaa enemmän lukijan oma ponnistelu. Sen vuoksi kirjan tarinaan syntyy myös henkilökohtaisempi suhde kuin esimerkiksi elokuvaan.


Hyvästäkin elokuvasta tulee usein jälkikäteen tunne, että katsoin tarinan. Sen sijaan hyvästä romaanista jää tunne, että elin tarinan.

[socrates]

Lahjat nyt kuitenkin on vain kuuluisat 10% hommasta. Jos itseltäni olis jäänyt joku saavutus 90 prosenttisesti tekemättä, en viitsis kauheesti sillä kehuskella.

Kahvakuulailussa, johon minulla ei ole lahjoja, lahjakkuuden merkitys on enemmän kuin 90%. Kirjoittamisessakin varmasti roimasti enemmän kuin 10%.

[Safiiri]

Lahjat nyt kuitenkin on vain kuuluisat 10% hommasta. Jos itseltäni olis jäänyt joku saavutus 90 prosenttisesti tekemättä, en viitsis kauheesti sillä kehuskella.

Kahvakuulailussa, johon minulla ei ole lahjoja, lahjakkuuden merkitys on enemmän kuin 90%. Kirjoittamisessakin varmasti roimasti enemmän kuin 10%.

No jaa. Eiköhän ne tulokset siinäkin saavuteta ennemmin perspiraatioon panostamalla. Pelkillä lahjoilla ei taida kovin isoja kuulia jaksaa heilautella. Ellei sitten osaksi niitä lahjoja lasketa kykyä jaksaa sinnikkäästi harjoitella.

[socrates]

No jaa. Eiköhän ne tulokset siinäkin saavuteta ennemmin perspiraatioon panostamalla. Pelkillä lahjoilla ei taida kovin isoja kuulia jaksaa heilautella. Ellei sitten osaksi niitä lahjoja lasketa kykyä jaksaa sinnikkäästi harjoitella.

Jos ihmiset tietäisivät, miten vähän voimaa ja kestävyyttä pystyy alkuhyppäyksen jälkeen kehittämään, kuntourheilun suosio laskisi.

Huippulahjakkuus saavuttaa peruskuntoilijan treenillä parissa vuodessa tason, mihin lahjaton ei millään satsauksella yllä ikinä.

[Chama]

Hyvästäkin elokuvasta tulee usein jälkikäteen tunne, että katsoin tarinan. Sen sijaan hyvästä romaanista jää tunne, että elin tarinan.

Kiteytit eron hienosti. Toisaalta, tiedän olevani reliikki siinä mielessä, että koska olen oppinut lukemaan aikana, jolloin kirjat ja yleiset kirjastot olivat käytännössä ainoa tapa päästä kiinni ihmiskunnan tarina-aarteistoon, näkökulmani suhteessa elokuvaan ei ole puolueeton. Olen varma, että lähes kompulsiivinen lukeminen, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti 59 v. - 4 v. = 55 vuotta, on vaikuttanut aivojeni rakenteisiin. Enää en voi olla lukematta saamatta vieroitusoireita. Kaikesta tästä huolimatta epäilen, että vaikka tarinat säilyvät, kirja sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, katoaa. 

[Norma B]

Kaari Utrio on sanonut että yhden, korkeintaan kaksi kirjaa kirjoittaa inspiraation vallassa. Loput vaativat kovaa työtä. Ilmeisesti itselleni ei sitten se työ ole oikein maittanut, koska kaksiosaisen romaanini kirjoitettuani ei ole päässyt enää asiaan kiinni ja nimenomaan inspiraation loppumisen vuoksi. Minusta fiktiivisen kirjoittamisen pitäisi olla ennenkaikkea hauskaa, eikä tuskaa...

Enivei, en kuitenkaan haluaisi kirjoittaa ollakseni osa jotain ajankohtaista nykypäivän maailmaa. En ole koskaan tuntenut olevani osa mitään, enkä edes haluakaan olla. Mitään mullistavaa upouutta en/ei pysty kirjoittamaan, sen olen jo huomannut. Mutta fantasioin aina olevani joku kirjallisuuden Kate Bush, sellainen josta kaikki eivät innostu, mutta ne jotka innostuvat, innostuvat sitten sitäkin enemmän. Tässä iässä pitänee kai jo todeta että se siitä sitten, koska vaikka kirjoittaa voi hautaansa asti jos kuuppa ei himmene, niin kyllähän ne esikoiskirjailut taitavat keskittyä jonnenkin kolmenkympin tietämille ja se ikä meni jo.

Olin kyllä aikoinaan kovin pöyristynyt kun yksi työkaveri sanoi että mitä niitä kirjoja kirjoittamaan kun niitä on kirjoitettu jo tarpeeksi. Sisäistä paloa ei pysty sammuttamaan. Mutta pitäisi sitä löpöä kuitenkin enemmän olla kuin mitä itseltäni löytyy.

Sen vuoksihan ne Päätalot sun muut eivät nappaa, nämä suomalaiset suurkirjailijat, kun he vetoavat nimenomaan suuriin massoihin. Minulla ei sen sakin kanssa paljon yhteistä ole. Eikä kiinnosta tukkijoet, lavatanssit, humppakulttuuri eikä yhtään mikään muukaan suomalainen kulttuuri - paitsi Kalevala.