Politiikan avulla päätetään niistä yhteisistä asioista, joita ei voida johtaa asiantuntemuksesta. Lähden jälleen tästä mks:n kiteytyksestä liikkeelle, tuskin häntä haittaa.
Määritelmä on hyvä, mutta siitä nousee esiin ainakin muutama poliittiselle toiminnalle ominainen tekijä, jotka on hyvä nostaa esiin. Ensiksi, mikä on ”yhteinen asia” – ts. mikä erottaa (politiikan avulla ratkaistavan) yhteisen asian ei-yhteisestä, sanotaan yksityisestä, asiasta? Toiseksi, mitä on ”asiantuntemus” – ts. mikä erottaa asiantuntemuksella ratkaistavan asian yhteisesti päätettävästä ei-asiantuntijuudesta johdettavasta asiasta?
Ensimmäisen kohdalla nostan avaintermiksi politisoimisen tai politisoitumisen. Politisoiminen on poliittista toimijuutta, jossa toimija yrittää tehdä tietystä aiheesta poliittisen aiheen. Tässä yrityksessä voi onnistua tai epäonnistua. Poliittiselta toimijalta edellytetään hyvää poliittistia vaistoa, kykyä havaita avautumia ja mahdollisuuksia hyödynnettäväksi. Politisoituminen on passiivisempi käsite, jossa on kyse enemmän siitä että jonkun muun toimijan politisoima aihe muuttuu ajankohtaiseksi ja näin kys. alueella toimivan on hankala jättää asia huomioimatta, vaikka hän ole itse asiaa politisoinut tai edes halunnut politisoida.
Toisen kysymyksen kohdalla kyseessä on asiantuntijatietoon perustuva policy, ts. näyttöön, tietoon todennäköisyyksistä, perustuva policy. Kysymys on kinkkinen: aikamme henki suorastaan huutaa politiikan sijasta välttämättömiä asiantuntijuuteen perustuvia policy-ratkaisuja; tämä houkuttelee poliitikkoja (osin häikäilemättömyyttään, osin ajan hengen kuljettamina) tekemään politiikkaa muuttamalla omat kantansa asiantuntijajargoniksi. Käyttämällä hyväksi asiantuntijatiedon suurta kysyntää ja retorista valtaa muunnetaan yhteisistä asioista päättäminen välttämättömien asioiden läpivienniksi, asiantuntijatieto itsessään on alennettu politikoinnin välineeksi
1. En pidä tätä keikausta demokratian arvojen mukaisena politikointina, päin vastoin, asiantuntijuus on muunnettu mielivaltaisen politiikan hanslankariksi. Toisin sanoen: poliitikkojen on puettava mielivaltansa asiantuntijuuden kaapuun, koska vain näin mielivalta saadaan vaikuttamaan legitiimiltä. Kärsijöinä ovat demokraattiset arvot (poliittisen toiminnan ja asiantuntijuuden rajat hämäröityvät hämäröitymistään), asiantuntijoiden pyrkimys riippumattomaan tiedontuottamiseen, ja tietenkin kansalaiset.
1http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/1393 Katsokaa esimerkiksi tätä Kelan erikoistutkijan Markku Laadun kirjoitusta. Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan ”poliitikkoja kiinnostavat lähinnä sellaiset tutkimukset, joiden he tietävät tukevan heidän ajamaansa politiikkaa”. Lisäksi hän näkee, että poliitikot ovat enenevissä määrin vetämässä tutkimusta osaksi poliittista ja vallankäytön verkostoa.
