Kirjoittaja Aihe: Yksinelämisen haasteet  (Luettu 8855 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Yksinelämisen haasteet
« : ke 01.04.2015, 15:11:14 »
Useiden perinteistä parisuhdetta arvostavien ihmisten mielestä onnellisen elämän kriteeri on pitkä parisuhde, sekä siihen liittyvä ydinperheen arkinen elämänmuoto. Tähän malliin ei yleensä kuulu yksinelämisen suosiminen toimivana elämäntapana. Sitä pidetään yhä edelleen jonkinlaisena tietyn elämänvaiheen väliaikaisena ratkaisuna, joskus jopa ihmis-suhteiden epäonnistumisen merkkinä. Toki jotkut joutuvat olosuhteiden pakosta, kuten puolison kuoleman, tai avioeron vuoksi elämään yksin, mikä taas saattaa aiheuttaa omanlaisiaan ongelmia.

Kuitenkin yhden hengen talouksien määrä maailmanlaajuisestikin on yhä nousussa, kun erilaisten elämäntilanteiden vuoksi entistä useammat ihmiset asuvat itsenäisesti omillaan, eivätkä välttämättä luo pysyviä parisuhteita, ainakaan yhteisasumisen muodossa. Tosiasiassa konservatiivisen perhemuodon suosio on aikojen saatossa oleellisesti muuttunut, eikä se ole enää ainoa varteenotettava vaihtoehto onnistuneen elämisen malliksi.

Yksinelämisestä onkin tullut yhä yleisempää, myös omalta osaltaan haasteellisempaa, kun moninaiset tavat elää tyydyttävää elämää ovat lisääntyneet. Tosin monesti sitä joutuu todistelemaan omaa tyytyväisyyttään, kun kaikki eivät lukuisten vakuuttelujen, tai hyvien perustelujenkaan jälkeen usko että joku voi elää ilman parisuhdetta, lapsia, tai kiinteätä perhe-elämää. Yhteiskunta kun on oikeastaan perustaltaan rakennettu siten, että ydinperhe on edelleen normi, jonka myötä perheellisiä useinkin suositaan yksilökeskeistä elämisen tapaa enemmän.

- Eli tarkoitus olisi tässä keskustelussa tuoda esiin yksinelämisen hyvät & huonot puolet; eli miten itsenäistä elämää viettävät kokevat ympäristön paineet omassa elämässään, tai kuinka he joutuvat selviytymään lukuisista arjen haasteista; ratkaisemalla piintyneiden asenteiden tuomat ongelmat, sekä ne ympäristön ennakkoluulot miten mm. perheelliset perinteisiinsä nojaten suhtautuvat yksineläjiin. Tähän aiheeseen toivon tietenkin rakentavaa palautetta kaikilta asiaan vakavasti vihkiytyneiltä.
« Viimeksi muokattu: ke 01.04.2015, 15:15:12 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 709
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #1 : ke 01.04.2015, 15:27:05 »
-Ne ihmiset, jotka ovat ilman parisuhdetta, voivat käyttää elämänsä johonkin
"elämää suurempaan, kirjoittaa kirjan, olla yhteisönsä voimavara muuten!

--------------------------------------Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisella on oikeus
valita elämäntapansa ,sen mukaan mikä on "kutsumus!

---------------------------------

-Itse koen, että olen luotu elämään kuitenkin parisuhteessa?--

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #2 : ke 01.04.2015, 16:09:42 »
Aivan oikein, näin pitäisikin ajatella. Mutta paljon on myös vastakkaisia käsityksiä; missä ei kyetä, tai edes haluta ymmärtää, että ihmiselämän moninaisuus on sen rikkaus, missä jokainen saa vapaasti toteuttaa itseään parhaaksi katsomillaan tavoilla, kunhan ei aiheuta toiminnallaan muille vahinkoa. Vaihtoehtojen runsaus on tässä tapauksessa hyvinkin moninainen. Tätä ajattelua pitäisi enemmänkin arvostaa, sekä muutenkin yksilönvapauksien ohella jokaisen kunnioittaa.

Yksinelämisen hyviä puolia kartoittaessa, tullaan sitten sen etuoikeutettuun asemaan, missä ei todellakaan tarvitse tehdä tekemisistään tiliä kenellekään. Voi mennä & tulla miten itse haluaa, voi raivata oman tilansa, missä on aikaa tehdä asioita kenenkään häiritsemättä. Silloin voi ideoida, pohdiskella sekä luoda rauhassa omia juttujaan, mitä parisuhteessa elämisen kautta ei aina kykene toteuttamaan. Tosin järjestelykysymyksiä nämäkin pitkälti ovat, eikä niitä voi yleistää kaikkia parisuhteissakaan eläviä koskeviksi.

Toiset yksilöllisyyttä omassa elämässään korostavat vaan arvostavat enemmän olemisensa vapautta, eivätkä näin ole valmiita sitoutumaan pitkäaikaiseeen suhteeseen kenenkään kanssa. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että olisi jotenkin itsekäs muita kohtaan. Yksineläjälläkin voi olla vilkas sosiaalinen elämä, jossa ystäviä tai ihmissuhteita riittää, eikä tarvitse olla halutessaan kokonaan yksin. Pitää siis erottaa yksin oleminen yksinäisyydestä, varsinkin jos tämä elämäntapa on valittu vapaaehtoisesti. Onneksi mikään pakko ei nykymaailmassa ainakaan sivistyneissä kulttuureissa edellytä edes pariutumaan, eikä perustamaan väkipakolla perhettäkään.

Nykysuuntaus on toivon mukaan inhimillisen edistyksen kautta siirtymässä yhä yksilöllisempien valintojen suosimaan yhteiskuntamalliin, missä annetaan ihmiselämälle mahdollisuus erilaisille vaihtoehdoille; toisin sanoen saa tehdä sitä mitä itse haluaa elämältään, eikä ole pakotettu toimimaan automaattisesti ympäristön tai yhteisön odotusten mukaan. Tälläinen ajattelu on mielestäni vapauttavaa kaikin puolin, jota pitäisi tukea ihmiselämän ihan alusta lähtien. Yksineläjien kasvava joukko kun ei ole kuitenkaan osoitus mistään yhteiskunnan rappiosta; vaan sen pysyvä murros, kaikkine muutosvoimineenkin on väistämätön ilmiö lähes kaikilla elämänalueilla.
« Viimeksi muokattu: ke 01.04.2015, 16:16:47 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 5033
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #3 : ke 01.04.2015, 16:50:57 »

Sen verran vanhaan tapaan ajattelen että lasten on onnekasta saada kasvaa keskenään juttuun tulevan isän ja äidin hoivissa. Saattaa olla lasten kehittymiselle oivallisia äitiparejakin, en tiedä, on siinäkin huoltajille tukea toisistaan, mutta molempien sukupuolten vanhemmat antanevat monipuolisemmat puitteet.

Kansakunnalle on ongelmallista, että väki vähenee ja vanhenee. Toisista kulttuureista tuodun väen kanssa on kitkaa. Vaurastuessamme meillä on varaa lisääntyvään moninaisuuteen kuten yksinasumisen lisääntymiseen. Pelkään kyllä että vaurastuminen kääntyy köyhtymisen suuntaan kun toisaalta varallisuutta jaetaan tasaisemmin maapallon väestölle ja toisaalta kerätään harvojen superrikkaiden haltuun.
Hän on täällä tänään

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15048
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #4 : ke 01.04.2015, 16:58:16 »

Sen verran vanhaan tapaan ajattelen että lasten on onnekasta saada kasvaa keskenään juttuun tulevan isän ja äidin hoivissa. Saattaa olla lasten kehittymiselle oivallisia äitiparejakin, en tiedä, on siinäkin huoltajille tukea toisistaan, mutta molempien sukupuolten vanhemmat antanevat monipuolisemmat puitteet.

Eiköhän kunnon homomies osaa olla ihan tarpeeksi feminiininen. Tai rekkalesbo riittävän maskuliininen antaakseen roolimallia.


socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #5 : ke 01.04.2015, 17:12:25 »
Useiden perinteistä parisuhdetta arvostavien ihmisten mielestä onnellisen elämän kriteeri on pitkä parisuhde, sekä siihen liittyvä ydinperheen arkinen elämänmuoto. Tähän malliin ei yleensä kuulu yksinelämisen suosiminen toimivana elämäntapana. Sitä pidetään yhä edelleen jonkinlaisena tietyn elämänvaiheen väliaikaisena ratkaisuna, joskus jopa ihmis-suhteiden epäonnistumisen merkkinä.

Sinkkutalouksia alkaa suurkaupungeissa olla paikoin jo enemmistö eli kyllä tässä avauksessa ollaan aika lailla myöhässä. Jos yksin asuva tuntee, että häntä jotenkin kytätään sen takia, melko varmasti kyseessä on oman kuvittelun tuoma ongelma. Tässäkin rapussa on vuosikymmeniä yksin asuneita eikä heihin mitään huomiota kiinnitetä.

Olen itsekin asunut yksin ja silloin tosiaan yksinäisyyden tunne ei välttämättä vaivaa sen kummemmin kuin muulloinkaan, mutta silloin kun se vaivaa, alkaa helposti tuntea ärtymystä pareja ja perheitä kohtaan.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #6 : ke 01.04.2015, 18:44:33 »
Totta on, että monissa maissa yksineläjät muodostavat jo suuren kasvavan joukon, eivätkä ole enää mikään vähemmistö. Meilläkin jo yli miljoona ihmistä asuu omillaan, ilman parisuhdetta. Toinkin edellä nimenomaan esiin tämän kehityskaaren muutoksen, joka koko ajan ilmiönä kiihtyy väestön ikääntyessä, sekä myöskin arvojen muuttuessa yksilökeskeisempään suuntaan. Lisäksi kansalaisten taloudellinen omavaraisuus on lisännyt entisestäänkin yksineläjien määrää.

Kyllä yleisessä asenneilmapiirissäkin on mielestäni edelleen kehittämisen varaa, eikä kiusallisilta uteluilta omasta elämäntilanteesta voi aina välttyä. Ihmisluonto kun on taipuvainen olemaan välillä liiankin utelias, miksi joku nyt sitten päättää vaikkapa täysin tietoisesti syystä tai toisesta elää ilman parisuhdetta. Ennen vanhaan tälläistä pidettiin jopa hieman outona, tai muuten eriskummallisena ilmiönä. Vanhakantaisesti ajattelevat eivät kaikki edelleenkään pääse siitä päähänpiintymästään, että on olemassa yksi aja ainoa oikea tapa elää elämäänsä, joka käsittää perinteisen parisuhteen hyväksytyine perhemalleineen. Tietysti jokaisella on myöskin omat yksittäiset kokemuksensa siitä, miten ihmiset tahollaan yleensä normeista poikkeavuuksiin kulloinkin reagoivat.

Mutta kaiken kaikkiaan, yksilökeskeisyys koetaan edelleenkin joidenkin yhteisöllisyyden puolestapuhujien harhakäsityksissä jonkinlaisena uhkana, tai että se olisi merkki katoavasta perhearvojen menettämisestä. Enemmänkin se on osoitus yleisten yksilöllisten kulttuuristen arvojen muuttumisesta, mikä on itsessään hyvä suuntaus sinänsä. Moniarvoisuuden korostuminen ei siis pitäisi koskaan olla mikään läpihuutojuttu, vaan siihen on panostettava yhtä voimakkaasti, kun mitä ihmisarvon tasa-arvoisessa toteutumisessa muutenkin yritetään eri tavoin edistää.
« Viimeksi muokattu: ke 01.04.2015, 19:17:12 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16217
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #7 : ke 01.04.2015, 23:13:31 »
Yksin asuminen on ihanaa, yksin eläminen syvältä sukasta. En lähtisi kovin nopsaan enää kenenkään kanssa kämppää jakamaan nähtyäni millaista mäkätystä ja jäkätystä siitä voi seurata. Sen kaiken hyvän mitä rakkaan ihmisen kanssa voi olla pystyy kyllä kokemaan ilman yhteistä asuntoakin. Toisaalta kun kanssani yhteensopivaa kumppania ei ole löytynyt, on sitä väkisinkin alkanut ajattelemaan sitäkin että onkohan se suhde niin iki-ihana vaikka olisi eri taloudetkin. En halua kääntää takkia ja alkaa väittämään että ihan kiva olla sinkku, enkä liittyä siihen naislaumaan joka messuaa miten nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää. En tiedä päädynkö siihen fiilikseen vaihdevuosien jälkeen, mutta vielä ei olla siellä asti.

Väkisin en kuitenkaan ole alkanut suhdetta kenenkään kanssa pusaamaan suhteen itsensä vuoksi. Olen kai niin kompleksinen persoonallisuus ettei minulle riitä sellainen kanssakäyminen että toinen osapuoli örähtää jotain kerran viikossa, taikka höpötetään vain mitä tylsimmistä asioista kuten kaupassakäymisestä ja sen sellaisesta.

En minä kyllä tajua että miten voi tuntea intohimoa ja mielenkiintoa sellaista ihmistä kohtaan jonka kanssa kanssakäyminen olisi kuin naapurin kanssa ohimennen juttelisi...

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #8 : to 02.04.2015, 00:02:34 »
Noista edellä mainituista asioista itsekin puhuin tuolla toisaalla avioliitto-ketjussa. Miksi jotkut sitten elävät väljähtyneissä tai jopa kurjissa suhteissa, siihen on varmasti moniakin eri syitä. En niihin halua enää tässä yhteydessä tämän enempää paneutua, koska itse en todellakaan liputa pysyvän parisuhteen puolesta, vaan olen vannoutunut yksinelämisen kannattaja. Jokainen tekee kuitenkin aina yksilölliset omat valintansa sen mukaan mikä itsestä tuntuu sopivammalta.

Tämä ei tietenkään poissulje omassakaan katsannossani läheisien ystävyys tai tuttavuus-suhteiden merkittävyyttä; jotka riippumattomuudellaan tarjoavat enemmän, kuin kiinteä suhde voisi koskaan millään tasolla antaa. Itsenäisessä elämisessä on kaikesta huolimatta enemmän hyviä kuin huonoja puolia. En nyt keksi yhtään varsinaisesti negatiivista asiaa, mitä se olennaisilta osiltaan toisi tähän jo ennestään kohtuullisen mielekkääseen elämisen sisältöön jotain merkittävästi mainitsemisen arvoista.

Yksinasuminen varsinkin on juurtunut niin syvään omaan elämänasenteeseeni, että on vaikea minunkin kuvitella elävänsä, tai jakavansa pysyvästi oman reviirinsä jonkun toisen kanssa. Kun on tähän itse valittuun elämäntyyliin jo ennestään tottunut, ei tyytyväisyyttään vallitsevaan tilanteeseen voi liiaksi korostaa. Tämä ei tosin tarkoita sitä, että eläisi täysin eristäytynyttä elämää; vaan sitä on oikeastaan entistä vapaampi nauttimaan pidäkkeettömästi erilaisten mielenkiintoisten ihmisten seurasta - sekä jakamaan muille vastaavassa tilanteessa eläville kokemuksiaan, säilyttämällä kuitenkin samalla tarkoin vaalitun yksityisyytensä.

- Olen nimittäin myöskin sen asian puolestapuhuja, että ihmisyhteisö muodostuu luontaisesti kaikenlaisista ihmissuhteista, joista mm. parisuhde on vain yksi monista sen muodoista, eikä läheskään kaikille se tärkein suhde ollenkaan. Kun ihminen löytää oman itsenäisen elämisensä tavan, pärjäämällä siinä omillaan, niin muiden mielipiteillä tai asennoitumisella ei ole silloin mitään merkitystä. Pääasia että itse nauttii tyytyväisenä olemisestaan, ollaan siitä muiden taholta mitä mieltä tahansa.
« Viimeksi muokattu: to 02.04.2015, 00:16:10 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #9 : pe 03.04.2015, 11:32:02 »
- Olen nimittäin myöskin sen asian puolestapuhuja, että ihmisyhteisö muodostuu luontaisesti kaikenlaisista ihmissuhteista, joista mm. parisuhde on vain yksi monista sen muodoista, eikä läheskään kaikille se tärkein suhde ollenkaan.

Parisuhde tai ylipäätään jonkun kanssa asuminen sopii ihmiselle, joka tykkää olla jonkun seurassa tekemättä mitään. Kavereiden kanssa sen on harvinaisempaa, yleisemmin tavataan jonkun tekemisen merkeissä kun vain tullaan toisen kotiin oleilemaan.

Tämäkin asia, kuten niin monet kulminoituu toiminnan ja ihmissuhteiden monimutkaiseen riippuvuussuhteeseen.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16217
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #10 : pe 03.04.2015, 12:12:45 »
- Olen nimittäin myöskin sen asian puolestapuhuja, että ihmisyhteisö muodostuu luontaisesti kaikenlaisista ihmissuhteista, joista mm. parisuhde on vain yksi monista sen muodoista, eikä läheskään kaikille se tärkein suhde ollenkaan.

Parisuhde tai ylipäätään jonkun kanssa asuminen sopii ihmiselle, joka tykkää olla jonkun seurassa tekemättä mitään. Kavereiden kanssa sen on harvinaisempaa, yleisemmin tavataan jonkun tekemisen merkeissä kun vain tullaan toisen kotiin oleilemaan.

Tämäkin asia, kuten niin monet kulminoituu toiminnan ja ihmissuhteiden monimutkaiseen riippuvuussuhteeseen.

Jaa-a. Minä kyllä tykkään tehdä asioita toisen kanssa, mutta tärkeäksi kokisin myös sen että toisen seurassa viihtyy silloinkin kun ei tehdä mitään. Olen olettanut että "se sopiva" eli ihminen jonka kanssa oikeasti tulee juttuun on juuri tällainen että viihdytään yhdessä oltiin aktiivisena tai passiivisena, mutta voisikohan se sitten olla niin että vanhemmiten ihmiset ovat niin erikoistuneet tässäkin asiassa ettei juuri sen takia niitä sopivuuden fiiliksiä tule. Minulle kun luonnossa oleilu on niin helkkarin tärkeää, niin tuntuu ettei sitä toista oleilijatyyppiä löydy, kaikki metsien miehet ovat jotain hemmetin hirviä jotka haluavat rynniä kilometrikaupalla yhteen putkeen siellä metsässä. Eikä tule kuuloonkaan että oltaisiin vaan kauniissa paikassa tumput suorina; ei, siellä pitää kokoajan tapahtua jotain. Joko hosutaan kameralla (mikä on kyllä ihan okei sinänsä) tai pyssyllä, tai keräillään jotain tai mitä nyt sitten kukakin duunaa, mutta kokoajan pitäisi olla kauhea riehuminen ja reuhtominen päällä? Ja naisia on soimattu siitä että nämä eivät osaa relata edes kesämökillä, kokoajan puuhastelevat ja pakottavat muutkin hommiin.

Jos mies (kun en naista etsi) osaa olla relasti, niin sitten sitä ollaankin niin relasti että kasvatetaan jotain outokumpua pötsin kohdalle ja maataan ja haistaan kotona, eli ei lähdetä olemaan sinne luontoon.

Siinä sitä vasta haasteita on tottavieköön jos haluaa lopettaa yksinelämisen (olemisen), kun tämä on niin tätä. Aina olen liikaa tai liian vähän toiselle, tai hän on sitä minulle.

***

Yksin olemisen suurin haaste kuitenkin on se että saa ja joutuu olemaan täysin oman itsensä varassa. Silloinkin kun hätä on suurin, on apukin kauimpana. Mutta toisaalta itselleni siinä ei ole mitään uutta, koska parisuhteissakaan ollessani en kokenut että minulla olisi aina ja kaikessa toisen osapuolen ehdoton tuki. Olen erittäin herkkä aistimaan sitä että onko toinen pahalla päällä, ja jos saan päähäni että hän on sitä minun takiani, niin tuleehan siitä paska fiilis. Kyllä kai normaalissa parisuhteessa kuitenkin pitäisi voida joskus pyytääkin toiselta jotain ilman että pitää tuntea sietämätöntä syyllisyydentunnetta?

Sitä tulee kokolailla katkeraksi kun kaikesta joutuu selviytymään yksin, tai jos on suhteessa niin pitää arastella avunpyytämistä tai hävetä sitä että on niin paskassa jamassa että joutuu pyytämään apua. Vaikka olisi jalka poikki niin sittenkin pitäisi kyetä hankkiutumaan itse hospitaaliin. Tällaisen mielikuvan minä olen miehistä saanut että sitä he toivovat. Ettei naisella saa koskaan olla mitään ongelmia tai että ei ainakaan tarvitse sekaantua niihin.

Pahimmillaan suomalainen "en välitä susta" -liitto on kuin Kummelin Kinnulan veljesten touhut:

https://www.youtube.com/watch?v=IHi4QoGNCIs

Chama

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #11 : pe 03.04.2015, 12:57:42 »
Ettei naisella saa koskaan olla mitään ongelmia tai että ei ainakaan tarvitse sekaantua niihin.

Yleisellä tasolla en uskalla miehistä juuri mitään sanoa, koska minulla on heistä määrällistä kokemusta hyvin vähän. Yhdestä ja samasta miehestä on tosin kokemusta liki 40 vuoden ajalta. Ja ainakin häneen pätee hiljainen toive siitä, että minulla olisi mahdollisimman vähän ongelmia, joihin hänen oletetaan ottavan kantaa. Olen ratkaissut asian niin, että en välitä tästä toiveesta. Mikäli minua painaa joku asia, kuljen ukon perässä pitkin huushollia ja tuulettelen tunteitani; kuunteli mies tai ei. Kun olen saanut asiani sanottua eli tunteeni purettua, vetäydyn taas omiin oloihini. Meillä yhtälö on siis ratkaistu niin, että mies on päättänyt yrittää kestää "vaikeita hetkiäni" oletettavasti siksi, että hän ei halua menettää minua.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16217
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #12 : pe 03.04.2015, 13:14:07 »
Ettei naisella saa koskaan olla mitään ongelmia tai että ei ainakaan tarvitse sekaantua niihin.

Yleisellä tasolla en uskalla miehistä juuri mitään sanoa, koska minulla on heistä määrällistä kokemusta hyvin vähän. Yhdestä ja samasta miehestä on tosin kokemusta liki 40 vuoden ajalta. Ja ainakin häneen pätee hiljainen toive siitä, että minulla olisi mahdollisimman vähän ongelmia, joihin hänen oletetaan ottavan kantaa. Olen ratkaissut asian niin, että en välitä tästä toiveesta. Mikäli minua painaa joku asia, kuljen ukon perässä pitkin huushollia ja tuulettelen tunteitani; kuunteli mies tai ei. Kun olen saanut asiani sanottua eli tunteeni purettua, vetäydyn taas omiin oloihini. Meillä yhtälö on siis ratkaistu niin, että mies on päättänyt yrittää kestää "vaikeita hetkiäni" oletettavasti siksi, että hän ei halua menettää minua.

Luulen että tuo on varmaan aika yleinen kuvio, ja nimenomaan niin päin että nainen avautuu ja mies pysyy sulkeutuneena. Ensimmäisessä pidemmässä (4 v) parisuhteessani meistä oli kyllä molemmat avautujia, ja kun tietää että mies oli myös biseksuaali, niin kyllähän tässä väkisinkin tulee sellainen klisee esille että "normaali heteromies" ei taida erityisen paljoa tunteistaan kertoa, eikä vaivojaan valitella. Toisessakin suhteessani (12 v) mies oli varmaankin keskimääräistä avoimempi, mutta viimeiset vuodet olivat juuri tuollaisia että minä vain yksinäni rutkutin loputtomista vaivoistani (fyysisen puolen), mies ei sanonut järin mitään ja kohta olikin sitten muijanvaihto todellisuutta. Sellaisen miehen taholta joka oli aikoinaan sanonut että "jos loppuu kommunikointi, päättyy suhdekin". Vaikea tietää kyllästyikö hän minuun koska olin ns. valittaja (joitakin fyys. vaivoja tuli muutaman kerran itkettyäkin kun olo oli niin paha ettei saanut rauhaa päivin, ei öin), vai kyllästyikö ihan muuten vaan ja lopetti puhumisen ihmiselle joka ei enää kiinnostanut. Voihan olla että hän ei pysty pitämään tunnetta yllä vuosikausia samaan ihmiseen, kaikki muut hänen suhteensa ovat olleet aika lyhykäisiä.

Kun jo lapsuudenkodissa on ollut sellainen ilmapiiri että muut ihmiset perheessä ovat "perheenpään" mielestä hänelle rasite, vaiva ja vastus, niin aikalaslailla anteeksi että olen olemassa -asenteella oppii elämään. Vaikka sen ääneen sanoisi ettei jollain alleenpaskovalla rapajuopolla ole mitään oikeutta asettaa muiden ihmisten olemassaoloa kyseenalaiseksi (isänihän oli sanonut että toivoisi ettei meitä muita ole olemassakaan), niin ei se jollain alitajuisella tasolla ollenkaan mene perille asti että jos juippi ei osaa käyttää kumia, niin syntyneellä lapsella ei ole mitään velvollisuuksia häntä kohtaan tuntea syyllisyyttä ja häpeää olemassaolostaan.

Nettideiteistä kun olen miestä etsinyt, niin siinä vaiheessa ja sillä tasolla kun vasta vain kirjoitellaan toisilleen, pitäisi kyetä antamaan itsestään mahdollisimman kiinnostava ja miellyttävä kuva. Inhottaa se että pitäisi vetää jotain roolia että saisi jonkun ihmisen mielenkiinnon itselleen, kun sitä on oppinut jonkinlaiseksi survivaalipersoonallisuudeksi kuitenkin. Koska ei saanut lämpöä, ei läheisyyttä aikoinaan, oppi tulemaan toimeen vähällä ja tottui karuun elämään, ja kaikki lipevyys ja lääplääp-jutut inhottavat. Nettideitissä miehet fantasoivat kumppanista joka tihkuu joka huokosellaan jotain ihme naiseutta niin että roiskuu ja purskuu. Koska inhoan kanamaisuutta, koppeloutta ja ylipäätään kaikkea naisen esittämistä, ei minulle jää oikein muuta jäljelle kuin koketeerata tyrkkykuvissa netissä, ja sekin on alkanut ärsyttää ja ällöttää ihan helvetisti. Tietenkään ne naiset eivät esitä jotka ovat luonnostaan kauhean pirtsakoita, ihquja ja sulqquja. Mutta minusta se touhu on maanista ja räikeää. Kun en tuollaisia ikipirteyden naisellisia hyveitä siis omaa, jää jäljelle jotakuinkin naisten paheet. Juuri se että asioista puhuu helposti niin paljon että toinen osapuoli kokee ettei jää risua risun päälle, ei mitään turvapaikkaa, kun muija vaan jatkaa turpajumppaansa. (Eli puhun yleensä aika pitkään ja perusteellisesti aiheesta mistä hyvänsä.)

Ja minusta kun olisi niin kiinnostavaa nimenomaan keskustella toisen kanssa. Tasapuolisesti.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #13 : pe 03.04.2015, 13:25:10 »
Nuo edellä mainitut esimerkit ovatkin monesti se suurin syy, miksi itsenäisyyttään vaalivat oman tiensä kulkijat valitsevat mielummin yksin elämisen, kuin elämänsä jakamisen toisen ihmisen kanssa. Näin sitä säästyy lukuisilta turhanaikaisilta ristiriidoilta, tai muiltakin ongelmilta, kun odotukset eivät välttämättä kuitenkaan käy erilaisten elämänasenteiden myötä vähänkin hankalan ihmisen kanssa yksiin. Yksin ollessa ei sitten tarvitse sietää kenenkään rasittavaa läsnäoloa, ainakaan pidempään kuin on tarvetta. Ystävät harvoin ovat kuitenkaan jatkuvana rasitteena, kun niihin voi ottaa halutessaan tiettyä etäisyyttä.

Mutta kun on luonteeltaan sen sorttinen, ettei halua olla riippuvainen toisesta ihmisestä; tai ei siedä sitä että kumpikaan osapuoli ripustautuu kumppaniinsa, tukahduttamalla pahimmillaan koko suhteen läheisriippuvuudellaan, niin ehkä silloin on käytännöllistä asua mielummin yksin, kun rasittaa itseään ylimääräisillä häiriötekijöillä. Toimiva parisuhdekin vaatii kuitenkin melkein aina toista kunnioittavan kumppanuuden ohella niin paljon muutakin yhteensovittamista, että siihen pitää panostaa ihan erityisellä tavalla, eikä se kaikilta luonnistu yhtä mallikkaasti. Riippuu tietenkin ihmisestä itsestään, kuinka helposti se onnistuu luonteenomaisesti kunkin kohdalla.

Siksi läheiset ystävyys tai kaveruus-suhteet ovat siinä mielessä vapaampia, osin helpompiakin pitää yllä, kun niissä ei olla niin tiiviisti sidoksissa toiseen ihmiseen. Luottamuskin on tässä suhteessa usein avoimempaa; sillä parhaimmillaan sitä voi olla vastavuoroisesti hyvä kuuntelija, kun voi jakaa että saada toiselta arvostamaansa tukea, tai kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ilman turhia rooliodotuksia. Tietenkin tämä kaikki on mahdollista myös hyvin toimivissa parisuhteissa, mutta toisaalta kiinteä yhdessäolo asettaa kuitenkin aina omat erityiset haasteensa kummankin osapuolen väliselle kanssakäymiselle. Joten jos ei pidä liiallisista muuttujista ympärillään, ei silloin ole myöskään valmis näkemään vaivaa parisuhteen onnistumisen eteen.
« Viimeksi muokattu: pe 03.04.2015, 13:29:19 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #14 : pe 03.04.2015, 13:39:07 »
Siksi läheiset ystävyys tai kaveruus-suhteet ovat siinä mielessä vapaampia, osin helpompiakin pitää yllä, kun niissä ei olla niin tiiviisti sidoksissa toiseen ihmiseen. Luottamuskin on tässä suhteessa usein avoimempaa; sillä parhaimmillaan sitä voi olla vastavuoroisesti hyvä kuuntelija, kun voi jakaa että saada toiselta arvostamaansa tukea, tai kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ilman turhia rooliodotuksia.

Tässä näkyy tyypillinen virhe rinnastaa kaverisuhteet niihin läheissuhteisiin, joihin liittyy velvollisuuksi toista kohtaan. Kaverille vaihdetaan harvoi  vaippoja tai valvotaan vieressä korvatulehduksen takia. Kaveri kohdataan yleensä mieluisan tekemisen yhteydessä tai muuten positiivisessa kontekstissa, mikä tekee ihmissuhteesta helpon. Kaveruuteen liittyy liioiteltu näennäinen välittäminen toisesta, mikä illuusio paljastuu kaverin haihtuessa johonkin - ehkä vain löytämänsä parisuhteen perään.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16217
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #15 : pe 03.04.2015, 13:40:44 »
Olen itsekin miettinyt välillä että olisiko kaverisuhteissa enempi mieltä kuin kumppanuudessa. Mutta ainakaan nettideittien kautta ei kavereita löydä. Miehillä on se asenne että kaikki tai ei mitään. Monikin on ihan vapaaehtoisesti ominpäin ehdotellut yhteydenpitoa jatkossa vaikka ei olla oltu pyrkimässä suhteeseen, mutta niin vain se yhteys on heidän taholtaan katkennut yleensä melkeinpä heti kun vaan kumpikin treffeiltä kotiinsa ennättää. Miksi pitää rutiininomaisesti lässyttää tyyliin "pysytään yhteyksissä" tapaamisen lopuksi, jos ei pysytä, sitä minä en ymmärrä.

Ja on vähän vaikuttanut siltä että ne joiden kanssa yhteys olisi pysynyt yllä jos itse olisin suostunut toisen ehdotukseen, ovat vain kyttäämässä että koska lohkeaisi enemmän. Eivät monetkaan miehet osaa olla kavereita naisten kanssa, tai halua. Itse taas en osaa olla kaveri naisten kanssa, tai en pysty olemaan, koska kaikilla on jo ne valmiit kaveripiirinsä ja kuvionsa ja sekaan ei mahdu. Jos tapaan oikein mukavan ihmisen, kyllähän sitä välillä tulee mieleen että olisi kiva ihan vartavasten tavata häntä, eikä vain osua yhteen jonkin kolmannen tekijän vuoksi, mutta en minä osaa itseäni tuputtaa. Pelkään että siitä tulee ihan omituinen kuva.

Myöskin kun ihmiset tosiaan pelkäävät tosi paljon sitä että joutuvat hyväksikäytetyiksi (minäkin pelkään) ja että heihin ripustautuu joku rasittava tyyppi (olen itsekin pelännyt tätäkin), niin ei se ole mikään ihme jos helposti ollaan pidättäytyväisiä ja torjutaan varmuuden vuoksi liian innokkaalta vaikuttava persoona, ettei sitten tule päätyneeksi ties mihin höhlään ihmissuhteeseen jossa joutuu kuitenkin sanomaan että rajoitas nyt vähän, jolloinka toinen loukkaantuu ja tulee ikävää draamaa ja tragediaa.

Tämän vuoksi yksinäiselle ihmiselle voi lopultakin olla helpompi ryhmämuotoinen ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Silloin ei kukaan pelkää että saa jonkun henk.koht. riesan ja riivaajan itselleen. Mutta ryhmien kanssa ongelma on se ääneenlausumaton ME ollaan me ja kukas hitto sinä luulet olevasi. Ei niihinkään noin vaan sisään pääse.

Poissa Juha

  • Pyöritelmänkehittäjä
  • Konkari
  • Viestejä: 10755
  • Pyörii työssään & kierii pyöriessään
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #16 : pe 03.04.2015, 13:53:30 »

Sorry jos töksäytän ketjua lukematta.

On nää pääsiäisen piinaviikot usein pitkällisiä yksinelävälle. Eilenillalla jo sorruin alustavaan lohtusyömiseenkin. Sitä myöten meni yöunetkin.

Ehkä se vielä tästä ...


(Aiheeseen liittyvä tilanne-fiilis-kommentti)
Pyöritelmäå: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
(Ehkä alkua tai loppua, tai sitä sun tätä)

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 427
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #17 : pe 03.04.2015, 14:04:46 »
Sitä nimenomaan tarkoitin, että ystävyys/kaveruus-suhteita ei voi juurikaan verrata läheisiin ihmissuhteisiin, joista ollaan pitkälti riippuvaisia; kuten perheeseen kuuluvista lapsista, puolisosta, jossain vaiheessa elämää myöskin omista vanhemmista. Niitä ei voi kaikissa tapauksissa valita, vaan niiden kanssa on vaan tultava jollain muotoa toimeen, vaikka sitten oman mielenrauhansa kustannuksella.

Toisaalta voi pitkäaikainen ystävyys, sisaruus, tai jopa sukulaisuus-suhdekin olla hyvinkin läheinen, jossa kemiat toimivat saumattomasti samalla aaltopituudella. Ollaan tavallaan kuin erottamattomia hengenheimolaisia, eikä missään vaiheessa tarvitse teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuudessa on. Tälläinen suhde on todella arvokas, sekä varmasti vaalimisen arvoinen. On onni jakaa ajatuksensa ihmiselle, jonka kanssa todella synkkaa, tai joka on persoonana itsessään kunnioituksen arvoinen.
« Viimeksi muokattu: pe 03.04.2015, 14:09:41 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15048
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #18 : pe 03.04.2015, 14:41:42 »
Tässä näkyy tyypillinen virhe rinnastaa kaverisuhteet niihin läheissuhteisiin, joihin liittyy velvollisuuksi toista kohtaan. Kaverille vaihdetaan harvoi  vaippoja tai valvotaan vieressä korvatulehduksen takia. Kaveri kohdataan yleensä mieluisan tekemisen yhteydessä tai muuten positiivisessa kontekstissa, mikä tekee ihmissuhteesta helpon. Kaveruuteen liittyy liioiteltu näennäinen välittäminen toisesta, mikä illuusio paljastuu kaverin haihtuessa johonkin - ehkä vain löytämänsä parisuhteen perään.

Kyllä noin, mutta kuvaus on pahasti puutteellinen, jos huomataan vain ne velvollisuudet, koita suhteessa on itselle. Onhan sillä toisella ne samat vastaavat velvollisuudet (ainakin parisuhteessa), joten itse on vähintään yhtä paljon saamapuolella. Eikö sillä ole mitään arvoa? Minusta on outoa laskea vain kaikkea sitä, minkä joutuu antamaan, maksamaan, mihin tulee velvolliseksi. Minne unohtui oma saamapuoli? Todellakin - lienee syytä pysyä kaukana läheisistä suhteista kehenkään, jos ei näe niillä asioilla mitään arvoa. Kaikkien osapuoline onneksi. Jos lapset ovat pelkkä menoerä, rasite, velvollisuuksia ja vastuuta tuottava ikävyys, niin on todellakin syytä pidättäytyä perheellistymästä.

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #19 : pe 03.04.2015, 14:46:12 »
Tässä näkyy tyypillinen virhe rinnastaa kaverisuhteet niihin läheissuhteisiin, joihin liittyy velvollisuuksi toista kohtaan. Kaverille vaihdetaan harvoi  vaippoja tai valvotaan vieressä korvatulehduksen takia. Kaveri kohdataan yleensä mieluisan tekemisen yhteydessä tai muuten positiivisessa kontekstissa, mikä tekee ihmissuhteesta helpon. Kaveruuteen liittyy liioiteltu näennäinen välittäminen toisesta, mikä illuusio paljastuu kaverin haihtuessa johonkin - ehkä vain löytämänsä parisuhteen perään.

Kyllä noin, mutta kuvaus on pahasti puutteellinen, jos huomataan vain ne velvollisuudet, koita suhteessa on itselle. Onhan sillä toisella ne samat vastaavat velvollisuudet (ainakin parisuhteessa), joten itse on vähintään yhtä paljon saamapuolella. Eikö sillä ole mitään arvoa? Minusta on outoa laskea vain kaikkea sitä, minkä joutuu antamaan, maksamaan, mihin tulee velvolliseksi. Minne unohtui oma saamapuoli? Todellakin - lienee syytä pysyä kaukana läheisistä suhteista kehenkään, jos ei näe niillä asioilla mitään arvoa. Kaikkien osapuoline onneksi. Jos lapset ovat pelkkä menoerä, rasite, velvollisuuksia ja vastuuta tuottava ikävyys, niin on todellakin syytä pidättäytyä perheellistymästä.

Nimenomaan tarkoitin kaikkinaista huolenpitoa kuten esim omaishoitajana olemista puolisolle tai sukulaiselle. Tuskinpa J: n kaveri tulee hoitamaan häntä kuten isäni hoiti sekavaa ja halvaantunutta äitiäni 24/7 melkein 10 vuoden ajan.