Kirjoittaja Aihe: Yksinelämisen haasteet  (Luettu 7429 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #40 : la 04.04.2015, 12:29:44 »
Mikäli minua painaa joku asia, kuljen ukon perässä pitkin huushollia ja tuulettelen tunteitani; kuunteli mies tai ei. Kun olen saanut asiani sanottua eli tunteeni purettua, vetäydyn taas omiin oloihini. Meillä yhtälö on siis ratkaistu niin, että mies on päättänyt yrittää kestää "vaikeita hetkiäni" oletettavasti siksi, että hän ei halua menettää minua.

Kyllä esimerkiksi jatkuva työhuolien kaataminen toisen niskaan on ajan mittaan aika kuluttavaa. Niihinhän ei kuunteleva osapuoli yleensä omaa sellaista kosketuspintaa, että osaisi juurikaan kantaa ottaa saati neuvoja antaa. Suhteen alkuhuumassa tuotakin yleensä siedetään, mutta jossain vaiheessa kuppi kääntyy nurin.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #41 : la 04.04.2015, 12:42:39 »
Toisessakin suhteessani (12 v) mies oli varmaankin keskimääräistä avoimempi, mutta viimeiset vuodet olivat juuri tuollaisia että minä vain yksinäni rutkutin loputtomista vaivoistani (fyysisen puolen), mies ei sanonut järin mitään ja kohta olikin sitten muijanvaihto todellisuutta. Sellaisen miehen taholta joka oli aikoinaan sanonut että "jos loppuu kommunikointi, päättyy suhdekin". Vaikea tietää kyllästyikö hän minuun koska olin ns. valittaja (joitakin fyys. vaivoja tuli muutaman kerran itkettyäkin kun olo oli niin paha ettei saanut rauhaa päivin, ei öin), vai kyllästyikö ihan muuten vaan ja lopetti puhumisen ihmiselle joka ei enää kiinnostanut.


Tuskin on merkittävä sukupuolikysymys. Jos tuohon seikkaan kyllästyy, niin aika hyvin kyllästyjä voi olla mies tai nainen.

Ehkä se valitus voi olla sitä, että siinä toinen kokee jotain nakertamista. Kiinnostaa tietää, mikä kuva kuulijalle tulee. Jos tarjottua kuvaa ei pysytä käsittelemään, niin tuleen ei välttämättä kannata jäädä makaamaan. Ehkä vaihtoehto olisi ollut, että hän olisi alkanut tehdä aktiivisemmin vastarintaa, kuitenkin vailla osuvuutta, jolloin kumpikin juttelisi toisensa ohi sillä seurauksella, että maata lähtisi kummankin jalkojen alta. Joten oltaisiin vaikeammin asemasodassa.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #42 : la 04.04.2015, 13:09:54 »
Ja on vähän vaikuttanut siltä että ne joiden kanssa yhteys olisi pysynyt yllä jos itse olisin suostunut toisen ehdotukseen, ovat vain kyttäämässä että koska lohkeaisi enemmän. Eivät monetkaan miehet osaa olla kavereita naisten kanssa, tai halua.

Näin. Omasta kokemuksestanikin vaikea juttu. Jos on jokin läheisempi suhde, niin sitten voi olla kavereitakin vaikka kuin. Lähisuhteen olemassaolo on miehelle ehkä tärkeämpi juttu. Mies voi kokea muun vähän vedätyksenä. Ehkä myös päinvastoin, jolloin mennään miehen mukaan, ja kaveruudessa/ystävyydessä tmv harrastetaan läheisempää suhteilua. Nainen ei ala lähisuhteeseen ilman selkeää halua olla tiiviisti.


Itse taas en osaa olla kaveri naisten kanssa, tai en pysty olemaan, koska kaikilla on jo ne valmiit kaveripiirinsä ja kuvionsa ja sekaan ei mahdu.

Villi heitto, että voisi olla harkinnnan arvoinen asia. Sopivaa synkkausta voi olla vaikea löytää.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13841
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #43 : la 04.04.2015, 19:04:18 »
Joidenkin kokemusteni vuoksi minun on varsin vaikea luottaa naisiin. Silloinkin kun heiltä näyttää saavan empatiaa, se tuntuu kovin pinnalliselta, ja helposti sitä vain odottaa että koskahan siltä taholta taas tulee sitä välinpitämättömyyttä tai jopa selkäänpuukotusta. Mutta ehkä en vain ole päätynyt sellaiseen seuraan jossa olisi oikeasti täyspäistä väkeä, kun aika usein tapaan päätyä kimppaan rikkinäisten ihmisten kanssa (kun en järin eheä itsekään ole).

Kumppanimiestä etsiessäni kaikkein eniten kammoan sitä että josko mies pitää minua tylsänä, ja kuitenkin kerta toisensa jälkeen treffeillä havaitsen itse olevani oikeasti se joka kokee että toinen on tylsä. En tiedä onko niin, vai antaako mies helposti itsestään tylsän vaikutelman jos hän ei ole itse kiinnostunut minusta. Kyllä sen huomaa sen tietynlaisen innostuksen ja innokkuuden kun mies oikeasti kiinnostuu tavatessa.

Loppujenlopuksi mitä luultavinta on että yhdelle ihmiselle epämieluisa ehdokas olisi jollekulle toiselle ihan mieluisa. Tätähän moni miettii ihmetellessään miten "sillä eksällä käy flaksi vaikka se oli semmoinen ja tämmöinen".  :P
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

Antares

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #44 : la 04.04.2015, 19:41:24 »

Sen verran vanhaan tapaan ajattelen että lasten on onnekasta saada kasvaa keskenään juttuun tulevan isän ja äidin hoivissa. Saattaa olla lasten kehittymiselle oivallisia äitiparejakin, en tiedä, on siinäkin huoltajille tukea toisistaan, mutta molempien sukupuolten vanhemmat antanevat monipuolisemmat puitteet.

Eiköhän kunnon homomies osaa olla ihan tarpeeksi feminiininen. Tai rekkalesbo riittävän maskuliininen antaakseen roolimallia.

Juuri rooleja nuo ovat, näytellyn oloista. Itse en halua olla mikään roolimalli lapselleni, vaan ihan aito ihminen ja sellaisena jälkikasvu miut tunteekin...


Antares

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #45 : la 04.04.2015, 20:02:24 »
Yksin asuminen eli yhden hengen talous taitaa olla yleisin asumismuoto pääkaupunkiseudulla missä miekin asun. Luulen että useimmat yksinasuvat asuvat niin täällä omasta halustaan. Täällä on sen verran väkeä koko ajan ympärillä että sosiaaliset kontaktinsa saa hoidettua ihan ilman samassa taloudessa asuvaa kumppaniakin, ainakin sellainen joka on täysissä ruumiin ja hengen voimissa, työssä ja liikkuu myös ulkosalla.

Omalla kohdalla opiskelujen jälkeen viitisen vuotta kului yhden hengen taloudessa, seuraavat runsaat kaksi vuosikymmentä parisuhteessa avo/avioliitossa, sen jälkeen taas vuosikymmen periaatteessa yksin asuen, toki lapsi alaikäisenä vietti valtaosan aikaa miun asunnossani. Nyt taas on menossa parisuhde, tosin sellainen etäsuhde että asutaan eri paikkakunnilla ja nähdään livenä kun on yhteistä vapaata aikaa. Luulen että tämä jatkuu niin kauan kun jommallakummalla on vielä työvuosia tehtävänä. On ollut puhetta että sen jälkeen voisi muuttaa yhteen, mutta aika näyttää olemmeko tottuneet liian hyvin tähän nykyiseen järjestelyyn jossa on kiistattomat etunsa yhteistalouteen verrattuna...


Chama

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #46 : la 04.04.2015, 20:19:36 »
Juuri rooleja nuo ovat, näytellyn oloista. Itse en halua olla mikään roolimalli lapselleni...

Kun käytetään käsitteitä rooli tai roolimalli tällaisessa yhteydessä, kyse ei ole mistään näyttelemisestä. Suhteessa lapseen häntä hoitava aikuinen on, tahtoi hän sitä tai ei, se peili, jota lapsi käyttää kehittäessään omia sosiaalisia taitojaan ja omaksuessaan erilaisia toimintatapoja. Sinä olet myös ollut roolimalli lapsellesi.

Antares

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #47 : la 04.04.2015, 20:22:25 »
Juuri rooleja nuo ovat, näytellyn oloista. Itse en halua olla mikään roolimalli lapselleni...

Kun käytetään käsitteitä rooli tai roolimalli tällaisessa yhteydessä, kyse ei ole mistään näyttelemisestä. Suhteessa lapseen häntä hoitava aikuinen on, tahtoi hän sitä tai ei, se peili, jota lapsi käyttää kehittäessään omia sosiaalisia taitojaan ja omaksuessaan erilaisia toimintatapoja. Sinä olet myös ollut roolimalli lapsellesi.

Toivottavasti osaa sitten näytellä ihmistä elämässään...


Chama

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #48 : la 04.04.2015, 20:34:26 »
... mutta jossain vaiheessa kuppi kääntyy nurin.

Parisuhteissa ei ole mitään yleisiä sääntöjä. Jokainen suhde on ainut laatuaan ja viime kädessä vain suhteen osapuolet tietävät, mistä kulloinkin on kysymys. Villi veikkaukseni on, että minut ja mieheni tulee erottamaan se kuuluisa kuolema.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #49 : la 04.04.2015, 20:35:31 »
Joidenkin kokemusteni vuoksi minun on varsin vaikea luottaa naisiin. Silloinkin kun heiltä näyttää saavan empatiaa, se tuntuu kovin pinnalliselta, ja helposti sitä vain odottaa että koskahan siltä taholta taas tulee sitä välinpitämättömyyttä tai jopa selkäänpuukotusta. Mutta ehkä en vain ole päätynyt sellaiseen seuraan jossa olisi oikeasti täyspäistä väkeä, kun aika usein tapaan päätyä kimppaan rikkinäisten ihmisten kanssa (kun en järin eheä itsekään ole).


Puhut luottamuksesta tai luotettavuudesta. Vaikutat itse ainakin jossain määrin syvälliseltä ja ajattelevalta. Ei tällaisia löydy kai paljoa. Rikkinäisyys ei poista hakemaasi. Tai ehkä on niin, että kunnon rikkinäisyys on koetin, jonka jälkeen jos ihminen on luotettava, hän sitä myös on.

Empatia ja syvällisyys on yhdistettynä varmaan aika kova paketti. Mistähän tässä on kyse, jos ilmiönä olemassaoleva.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13841
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #50 : la 04.04.2015, 20:48:12 »
Joidenkin kokemusteni vuoksi minun on varsin vaikea luottaa naisiin. Silloinkin kun heiltä näyttää saavan empatiaa, se tuntuu kovin pinnalliselta, ja helposti sitä vain odottaa että koskahan siltä taholta taas tulee sitä välinpitämättömyyttä tai jopa selkäänpuukotusta. Mutta ehkä en vain ole päätynyt sellaiseen seuraan jossa olisi oikeasti täyspäistä väkeä, kun aika usein tapaan päätyä kimppaan rikkinäisten ihmisten kanssa (kun en järin eheä itsekään ole).


Puhut luottamuksesta tai luotettavuudesta. Vaikutat itse ainakin jossain määrin syvälliseltä ja ajattelevalta. Ei tällaisia löydy kai paljoa. Rikkinäisyys ei poista hakemaasi. Tai ehkä on niin, että kunnon rikkinäisyys on koetin, jonka jälkeen jos ihminen on luotettava, hän sitä myös on.

Empatia ja syvällisyys on yhdistettynä varmaan aika kova paketti. Mistähän tässä on kyse, jos ilmiönä olemassaoleva.

Syvällisyys ei poista sitä mahdollisuutta että loppujen lopuksi ihminen kieppuukin vain oman napansa ympärillä, eikä hänestä oikein ole mitään konkreettisempaa iloa kenellekään. Niin kauan kuin kanssakäyminen on pelkkää "viisaiden päiden yhteen paukuttamista" niin ihan ok näinkin, mutta jos ajatellaan ihmissuhteita joissa tulee eteen oikeaa tarvitsevuutta, niin risat ihmiset eivät ehkä ehdi oikein toisiaan kunnolla tukea kun aika menee omien risojen kanssa askarteluun.

Mutta jos risojensa kanssa on jo tullut sinuiksi ja mitään uusia ylläreitä ei enää ilmaannu, niin ehkä siinä vaiheessa on sen verran tasaantunut että sitä energiaa löytyy jo muuhunkin kuin oman egonsa "mustan aukon" pyörittämiseen. Alkaa jotain säteillä ulospäinkin, ja ehkä parhaimmillaan voi olla 50/50 niin että voi huomioida sekä muita että itseään. Omalla kohdallani epäilen että jaksamiskykyni muiden ihmisten suhteen ei ole huisin huima, joten tässä mielessä en lähtisi ehkä ainakaan suinpäin jonkinlaiseen avustustoimintaan jossa konkreettisesti autetaan paljon ja jatkuvasti muita (muutenkin kuin suuta pieksemällä). Näetsen aivan kuten lintujen ruokinnassakin on tärkeää että sitä ei lopeteta keskenkaiken kun sen on aloittanut, en pidä hyvänä että jos alkaa olemaan ihmisten kanssa tekemisissä totuttaa nämä apuunsa ja sitten yhtäkkiä jättääkin nämä tyhjän päälle.

(Ehkä avuttomuuden tunteet selittävätkin joidenkin jätettyjen ihmisten syvän raivon erotilanteissa, ja sen että he jäävät piinaamaan eksäänsä...?)
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #51 : la 04.04.2015, 20:58:05 »

Jaan samoja fiiliksiä.
Toivois jotain uutta itselle sinne toiseen suuntaan. Ehkä jotain pientä on jo matkassa. Ei ihan riitä vielä.

Ehkä se on niin, että etenkin aito pysähdys vie syvälle. Toimivuus ja kattava helppous tekee liitelijän. Jos kummankin lajin osaa, ja on noissa kouliintunut, on mestari.

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #52 : la 04.04.2015, 21:20:03 »
... mutta jossain vaiheessa kuppi kääntyy nurin.

Parisuhteissa ei ole mitään yleisiä sääntöjä. Jokainen suhde on ainut laatuaan ja viime kädessä vain suhteen osapuolet tietävät, mistä kulloinkin on kysymys. Villi veikkaukseni on, että minut ja mieheni tulee erottamaan se kuuluisa kuolema.

Ei olekaan. Kupin kääntymisellä tarkoitin sitä, että juokset siellä ukkosi perässä valittelemassa.

socrates

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #53 : la 04.04.2015, 21:25:08 »
viimeiset vuodet olivat juuri tuollaisia että minä vain yksinäni rutkutin loputtomista vaivoistani (fyysisen puolen), mies ei sanonut järin mitään ja kohta olikin sitten muijanvaihto todellisuutta. Sellaisen miehen taholta joka oli aikoinaan sanonut että "jos loppuu kommunikointi, päättyy suhdekin". Vaikea tietää kyllästyikö hän minuun koska olin ns. valittaja (joitakin fyys. vaivoja tuli muutaman kerran itkettyäkin kun olo oli niin paha ettei saanut rauhaa päivin, ei öin), vai kyllästyikö ihan muuten vaan ja lopetti puhumisen ihmiselle joka ei enää kiinnostanut. Voihan olla että hän ei pysty pitämään tunnetta yllä vuosikausia samaan ihmiseen, kaikki muut hänen suhteensa ovat olleet aika lyhykäisiä.

Kremppojen ruikutusta kestetään yleensä jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa läheiset väsyvät ja kyllästyvät aiheen vatvomiseen tai yleisemminkin elämän pyörimiseen kremppojen ehdoilla. Valitettavan yleinen on kuvio, missä vakava sairaus saa kumppanin lähtemään. Minun arvomaailmaani se ei mahdu vaikka tilanteen hankaluuden ymmärränkin.

Paikalla Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13676
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #54 : su 05.04.2015, 08:40:26 »
Juuri rooleja nuo ovat, näytellyn oloista. Itse en halua olla mikään roolimalli lapselleni...

Kun käytetään käsitteitä rooli tai roolimalli tällaisessa yhteydessä, kyse ei ole mistään näyttelemisestä. Suhteessa lapseen häntä hoitava aikuinen on, tahtoi hän sitä tai ei, se peili, jota lapsi käyttää kehittäessään omia sosiaalisia taitojaan ja omaksuessaan erilaisia toimintatapoja. Sinä olet myös ollut roolimalli lapsellesi.

Toivottavasti osaa sitten näytellä ihmistä elämässään...

Jos siis lähtöajatuksena on, että lapsi tarvitsee miehen ja naisen vanhemmikseen, jotta osaisi kasvaa oman sukupuolensa mukaiseksi (ja ymmärtämään sitä toistakin), niin silloinhan juuri ajatellaan, että kyse on jonkinlaisesta mallioppimisesta. Eli näyteltyä tahi ei vanhempien puolelta, niin lapsen oletetaan jollain tapaa matkivan vanhempiaan tässä. Matkiminen on juurikin näyttelemistä.

Jos taas uskomme, ettei lapsi tarvitse eteensä mallia miehestä ja mallia naisesta, vaan kaksi vanhempaa, jotka ovat keskenään erilaisia, niin silloin riittää, että heitä on kaksi. Heidän sukupuolillaan ei voi olla erityistä merkitystä, koska kaksi ihmistä ei koskaan ole samanlaisia.

Olisi siis nyt kiinnostavaa tietää, mikä mahtaa olla se ajatus tämän uskon takana, että vanhempien erisukupuolisuus on tarpeellista. Varsinkin jos samalla koko roolimalliajattelu heitetään romukoppaan "näyttelemisenä".

Lapsesta tosin voi kasvattaa tällaisen omaa elämäänsä vain näyttelevän. Siten, että kasvatuksessa jatkuvasti kielletään ja dissataan ja ohitetaan lapsen omat tunteet. Sen voi aloittaa jo vastasyntyneen kohdalla toteuttamalla sitä vanhaa ohjetta, että lapsi ruokitaan kellon, ei itkun mukaan.

Antares

  • Vieras
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #55 : su 05.04.2015, 08:50:26 »
Tiedän kyllä tuon mies-naisroolimallipelin, just tyttäreni kautta. Hänellä kuten kai kaikilla aikuistuvilla murkuilla on ollut se ikä jolloin hän etsii poika- ja "mies"-seuraa juuri kriteerinään se että se muistuttaa isää. Olen muistuttanut häntä siitä että yksi isä riittää, se parikumppani on täysin eri ihmissuhde ja kriteerit sen löytämiseksi aivan erilaiset. Ja tuntuu että asia on ymmärretty...


Paikalla Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13676
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #56 : su 05.04.2015, 09:07:28 »
Tiedän kyllä tuon mies-naisroolimallipelin, just tyttäreni kautta. Hänellä kuten kai kaikilla aikuistuvilla murkuilla on ollut se ikä jolloin hän etsii poika- ja "mies"-seuraa juuri kriteerinään se että se muistuttaa isää. Olen muistuttanut häntä siitä että yksi isä riittää, se parikumppani on täysin eri ihmissuhde ja kriteerit sen löytämiseksi aivan erilaiset. Ja tuntuu että asia on ymmärretty...

Koska roolimallit ovat osa kulttuuriamme, täytyy lasten aikuiseksi kasvaessaan luoda tähän ilmiöön jonkinlainen oma kantansa. Tyypillisesti se tapahtuu kokeilemalla - jopa ylilyöntien kautta. Jossain kehityksensä vaiheessa saattaa tyttö tai poika olla ikäänkuin ylikorostetun tyttö- tai poikamainen. Parisuhteessakin useimpien on tarpeen vähän testailla, ovatko he itse perinteisten roolien mukaisia vai jotain muuta. Kokeilut myös siinä, millainen kumppani itselle oikeasti sopii ovat tarpeellisia. Itse en hirveesti ehkä lähtis ohjeistamaan, millainen kumppani olisi viisas valinta Ennemminkin minusta pitää kuulostella sitä, pystyykö suhteessa olemaan itse sellainen ihminen, jollainen haluaa olla ja jo kanssa viihtyy ja jossa ei joudu poistamaan itsestään mitään persoonansa puolia. (Mikä ei tarkoita ollenkaan samaa kuin jatkaa elämistä täysin toista huomioimatta ja koskaan mitään kompromisseja tekemättä pelkästään toiselta sopeutumista ja mukautumista vaatien.) Tällainen "millainen kumppani haluan olla" -kokeileminen voi tapahtua myös saman parisuhteen puitteissa. Usein tapahtuukin. Esim. lapsen saaminen saattaa yllättävästikin tuottaa halua (painetta) olla perinteisemmän mallin mukainen. Vasta ajan kanssa löytyy se oma tapa olla perheenä. Tämän alueen kipuiluja voi lueskella vauvalehtien keskustelupalstoilta.
« Viimeksi muokattu: su 05.04.2015, 11:17:00 kirjoittanut Safiiri »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13841
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #57 : su 05.04.2015, 11:01:53 »
viimeiset vuodet olivat juuri tuollaisia että minä vain yksinäni rutkutin loputtomista vaivoistani (fyysisen puolen), mies ei sanonut järin mitään ja kohta olikin sitten muijanvaihto todellisuutta. Sellaisen miehen taholta joka oli aikoinaan sanonut että "jos loppuu kommunikointi, päättyy suhdekin". Vaikea tietää kyllästyikö hän minuun koska olin ns. valittaja (joitakin fyys. vaivoja tuli muutaman kerran itkettyäkin kun olo oli niin paha ettei saanut rauhaa päivin, ei öin), vai kyllästyikö ihan muuten vaan ja lopetti puhumisen ihmiselle joka ei enää kiinnostanut. Voihan olla että hän ei pysty pitämään tunnetta yllä vuosikausia samaan ihmiseen, kaikki muut hänen suhteensa ovat olleet aika lyhykäisiä.

Kremppojen ruikutusta kestetään yleensä jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa läheiset väsyvät ja kyllästyvät aiheen vatvomiseen tai yleisemminkin elämän pyörimiseen kremppojen ehdoilla. Valitettavan yleinen on kuvio, missä vakava sairaus saa kumppanin lähtemään. Minun arvomaailmaani se ei mahdu vaikka tilanteen hankaluuden ymmärränkin.

Niinpä. Ihmisten kanssa ollaan koska heidän kanssaan viihtyy, ja jos se oleilu ottaa enemmän kuin antaa, saa olla todella vahva periaatteen ihminen että sitä ihmissuhdekuviota kauaa katselee. Taikka suuri rakkaus. Se tuntuu aika luonnolliselta että jos takana on jo useita vuosikymmeniä, niin katsoo olevansa velvoitettu jatkamaan suhdetta hautaan asti, vaikka loppumetrit olisivatkin jo vähän sitä sun tätä. Mutta jos keski-iässä herää siihen ajatukseen että tätäkö tämä elämä nyt on vuodesta toiseen, voi haluta että ei ole ja tekee sen mukaiset ratkaisut.

Osin omalla tahollani kai uuden suhteen kehittymistä on estänyt sekin etten kertakaikkiaan enää jaksa selitellä milloin mitäkin ominaisuuttani tai kokemustani taas upouudelle ihmiselle. Sitä väsyy sellaiseen tunteeseen että on mukamas velkaa kaikille tapaamilleen ihmisille siitä hyvästä ettei kykenekään olemaan supernainen ja olemaan sata prosenttia ties mitä... Ihan kuin ei sitten kaikilla muillakin ihmisillä olisi vajavaisuuksia. Mutta jotkut piilottavat ne tosi hyvin tai vaikenevat niistä, ja suorastaan suuttuvat jos pitäisi kartoittaa koko olemus kaikkine puutteineen.
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

Paikalla Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13676
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #58 : su 05.04.2015, 11:22:49 »
Minusta ennuste millekään parisuhteelle ei ole kovin hyvä, jos ensimmäisenä on mielessä lista omista vaatimuksista toista kohtaan. Jonkinlainen tasapaino olis hyvä sen suhteen, mitä on valmis itse satsaamaan, antamaan ja millaiseksi kumppaniksi haluaa itse ryhtyä (kasvaa). Vastavuoroisuus olis aika bähee juttu. Joissakin ihmissuhteissa ihan tosissaan tuntee suurta tyydytystä siitä kaikesta, mitä pystyy toiselle tarjoamaan. Jostain syystä sitä viihtyy itsensäkin kanssa paljon paremmin, kun pystyy näkemään olevansa antelias ihmissuhteissaan. Jos jatkuvasti vain laskee antamisen ja saamisen saldoaan, kandee ehkä kokonaan lopettaa koko yritys. Ellei satu olemaan kovin intohimoinen kirjanpitäjä...

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13841
Vs: Yksinelämisen haasteet
« Vastaus #59 : su 05.04.2015, 12:13:12 »
Silloin kun on rakastunut toiseen, ei mikään "vaiva" ole liian suuri. Itsekin aikoinaan hyppäsin junaan harva se viikonloppu päästäkseni suuren ihastukseni tykö, ja tunsin tuskaa kun en voinut rampata siellä jossain vieläkin useammin. Vuosien jälkeen, ihastuksen lässähdettyä, on vain ihmetellyt että hulluko olin kun tungin vähiä rahojani matkoihin tavatakseni miestä joka ei edes halunnut oikeaa parisuhdetta kanssani (mutta keskustelut ja seksi kyllä kelpasi...)

Rakkauden puuttuessahan se laskelmointi alkaa. Ja juuri sen vuoksi en ole lämmennyt miesten fuckbuddy-ehdotelmille, koska tiedän että ne suhteet ovat helvetin laskelmoivia. Kokoajan käy kassakone kummankin päässä että miten paljon tähän panostan, ettei toinen kuvittele että olen häneen mukamas jotenkin oikeasti retkussa, vaikka haluan vain viettää aikaa hauskanpidon merkeissä.

Pitkässä parisuhteessa kun toisen ihmisen jännittävyys ja mielenkiintoisuus uutuusmielessä on kadonnut aikapäivää sitten, punnitaankin ihmisen kyky rakastaa pitkäkestoisesti, ilman että tuon tuostakin voi olla rakastumisen/ihastumisen tilassa. Kaikki eivät siihen kykene. Itse ainakin kuvittelin kykeneväni, mutta toinen osapuoli vihelsi pelin poikki joten ei tiedä kauanko sitten itse olisin suhdetta vielä jatkanut vaikkei se erityisen eloisalta enää tuntunut puolin eikä toisin.
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC