Parempi maailma ilman musiikkia?

[Socru]

Musiikki nauttii merkillistä suojelusta aikana jolloin melkein mitä tahansa asiaa uskalletaan kritisoida. Niin mediassa kuin yksityiskeskusteluissa voidaan korkeintaan paheksua jotain heviä tai ostoskeskusten jatkuvaa taustamusiikkia, mutta kukaan ei kyseenalaista kaiken musiikin hyödyllisyyttä.

Kuitenkin on helppo huomata, että ammatikseen musiikin parissa häärivät henkilöt voivat kaikkea muuta kuin hyvin. Valtavasti päihdeongelmia, itsemurhia ja kaikenlaista mielenterveyden horjumista. On ajateltu, että epävakaat ihmiset ovat lahjakkaita muusikkoja, mutta voiko syy-seuraussuhde olla myös toisinpäin eli runsas musiikin kuuntelu myös aiheuttaa henkisiä ongelmia?

Kuuntelen itsekin esimerkiksi salilla aina musiikkia, mutta olen huomannut, että vaikka puhelimen kuulokkeiden hajoaminen on oikeastaan helpotus, kun ei voi kuunnella mitään.

Miksi musiikki on nostettu jalustalle, eihän edes klassisen musiikin kuuntelu ole mitenkään luonnollinen olotila? Mikä erottaa musiikin päihteistä siinä suhteessa, että molemmista tulee hetkeksi hyvä olo, mutta kyllä musiikkikin potkaisee takaisin, aiheuttaa krapulan? Johtuuko yleistyvä kaksisuuntainen mielialahäiriö osittain liiallisesta musiikin kuuntelusta?

Sohaisen ampiaispesää ja väitän, että jos kaikki musiikki kiellettäisiin tällä kellonlyömällä, muutaman vuoden kuluttua se näkyisi vähentyneinä mielenterveysongelmina.

[Norma B]

Musiikkihan on oikeastaan vähän kuin mielialalääkkeet. Jotkut niistä hyötyvät, joillekin ne ovat haitaksi. Kun äitini kuoli, menin shokkiin ja jäädyin henkisesti. Musiikin avulla minun oli helpompi purkaa tunnetilaa ja ihan konkreettisesti itkeä. Toisaalta niinkin voi tehdä että soittaa päivästä toiseen melankolista musiikkia ja velloo vellomistaan siinä tunteessaan enemmän kuin on syytä.

Ensimmäisellä kerralla kun olin salilla hakkaamassa säkkiä, taustalla soi kaikenlaista reipasta heviä sun muuta rallia ja kivahan siinä oli hakata tahdissa. Jollain toisella kerralla olikin jotain ihme kantria tai mitä lie, ja tuli aika ristiriitainen olo. Musiikki voi häiritä, se voi myös voimistaa tunnetilaa jos on sukua jo valmiiksi vallitsevalle olotilalle. Voikohan se pahimmassa tapauksessa yllyttää ihmisen tekoon joka ei ole erityisen järkevä...

Klassista en pysty kovin usein kuuntelemaan. Se on vähän sama kuin söisi kasviksia. Varmasti tekevät hyvää, mutta ei niitä kyllä alvariinsa ja kauhean mielissään napostele.

Aika harvoin oikeastaan tulee mitään soitettua kun naputan nettiin. En pysty aina keskittymään jos musa soi.

[Juha]

Sohaisen ampiaispesää ja väitän, että jos kaikki musiikki kiellettäisiin tällä kellonlyömällä, muutaman vuoden kuluttua se näkyisi vähentyneinä mielenterveysongelmina.

Musiikin kuunteluun voi uppoutua, ja fiilistellä niiden kantama kuin jos käyttäisi jotain muuta päihdettä. Totta.

Hyödyllisyyttä voi hyvin miettiä. Osana muuta voi olla hyvä. Silloinkin tulee kyseeseen se, minkä osaksi tarvitaan.

Musiikki on tietynlaista terästettä. Iltalehdet myös. Näitä on, erilaisina. Ruoka, seksi, liikunta, liikkumattomuus, työ, joutenolo, matkustaminen, matkustamattomuus, elokuvat, opiskelu, konservatiivisuus, vaihtelunhalu, ...

Jotain toimivaa ja mukaansaatavaa voi säätää suuremmalle, jotta jotain vajetta voi kestää paremmin.

[Juha]

Klassista en pysty kovin usein kuuntelemaan. Se on vähän sama kuin söisi kasviksia. Varmasti tekevät hyvää, mutta ei niitä kyllä alvariinsa ja kauhean mielissään napostele.

Mieltymys voi kertoa elämästä. Klassinen voi painua merkityksettömäksi.

Ihminen voi käyttää musiikkia palautumiseen, tai muuhun tavoitteeseen. Palautumisessa voi klassinen olla parempi. Olisikohan syy siinä, että se vaatii enemmän omaa mukanaoloa, jolloin on aktiivisempia kuulijana, kun taas räväkämmästä saa saman tien helpommin.

Ei-tuttu lisäksi haastaa, ja voi väsyttää ihmistä. On vähän kuin punttisali. Siitä voi seurata hyvä olo samalla tapaa. Myös tuottaminen voi haastaa henkistä suoriutumiskykyä. Huonokuntoisena on työlästä, ja virkkuna asiat on helpompaa, ja voi tehdä monia juttuja, eli energiasta ei jää asiat kiinni.

[Norma B]

Aikamoista sulattelua klassinen kyllä edellyttää. Itselläni on klassisen suhteen sen verran juntti maku että tykkään tsibaleista joista ylipäätään on eniten tykätty muutenkin, eli lienevät sieltä helpoiten sulatettavimmasta päästä. Tsaikovskin Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi (tai paremminkin otteita niistä) tulivat tutuksi ja mieluisiksi koska kuuntelin niitä jo lapsena isän kasetilta. Vivaldin ns. Vuodenajat ostin itse, parinakin LP-levynä.

Kaikkien orkkien versioista en aina tykkää. Jos olen tottunut yhteen tallenteeseen, toisen orkan versio ärsyttää.

[Juha]

Norma. Mene johonkin tilaisuuteen. Silloin se voi olla parasta.

Itseeni on nuo käynnit vaikuttanut aika paljon, eri lailla vapauttavasti. Jälkikäteen huomannut. Takana ei silti kovin montaa käyntiä.

Joissakin vaiheissa nuo voi olla parasta, mitä yksinäänkin voi kuunnella. Aivan kuin avautuisi jotain täysin toista kuin tavanomainen. Romaani vie vähän samaan tyyliin, jos vain sillä on mahdollisuus ottaa. Samoin vaikka kirjoittaiminen, ja sinun tapauksessa erityisesti tulee mieleen.

Olotilaongelmaisena tällaiset kiinnostaa. Eilen metsässä hukkasin sieniämpäreitä, ja pimeni kaiken aikaa. Oli melkoinen fantasiameininki metsässä. Toisaalta pelotti, toisaalta kiehtoi. Taisi olla kuin freudilainen lipsahdus.

Tällaisista selviämiset tuntuu pieneltä, lähtipä vaikka noin, mutta kyllä ne kasassa olemisen eväitä vaatii. Luontoa antaa välittömän palautteen siitä, mikä onnistuu ja mikä ei. Asian kanssa ei tarvitse kinata kenenkään kanssa.

[Juha]

Musiikki voisi olla yksinkertaisesti kasaantumista, koontaa, vaikka koottavat asiat erilaisia. Jonkin verran voi vaikuttaa tähän "rakennustyöhön", jos on oppinut, tai sitten voi yrittää rakentua, jos sopivaa musiikkitienoota.

Musiikki voi olla myös palautumis-rakentumista. Voi antaa asioiden asettua, kuten unikin tekee, tosin yleensä enemmän tahdostamme riippumatta.

Kun saanut riittävästi, ei voi enää sulloa itseensä. Kirjoittamisessa voi ilmetä sama tarve. Tai jos jakaa asioita muiden kanssa, ja laittaa maailmaa järjestykseen, eli ainakin omaa voi yrittää, jos kuulija on. Muu on turhaa, ja johtaa ongelmiin.

Vaikea sanoa, että onko musiikin rooli parempi jonkin rakentamisessa, vai palautumisessa, eli että selvittää likapyykkiä, tai tarvittavaa koontaa siitä, mitä on koettu.

Ongelmaisilla ihmisillä musiikki voi korostua, mutta tästä ei voi päätellä, että musiikkia tarvitsisi välttää. Vaikka olisi olemassa heitä, jotka eivät kääntäisi tätä hyväksi. Pakko teoretisoida, että unikin voi "palauttaa" kohden huonompaa, siinä missä musiikkikin. Syy ei silti ole näissä.

Tänään luin artikkelin, jossa todettiin, että torkuttaminen olisi huono juttu. Ehkä on, jos joka aamu sitä tekee h-kellon kanssa. Jos joskus toimii, ei siitä voi vetää sitä johtopäätöstä, että aina toimisi. Hyvien kokemusten toistaminen on vähän ongelmista kielivää, jos tällaiseen kovin pakko, muusta elämänhetkestä huolimatta.

Herätyskellossa on huono ääni, sen uskoo. Itse äkkäsin vuosien jälkeen, miksi en ajasta mikroa. Sen ääneen ei yksinkertaisesti halua "herätä" edes päivällä. Lukemiksi voi laittaa vaikka 5 min, ja katkaisee ennen sitä, eikä aseta 3a minuuttia, ja odota valmista.

Musiikkia mikrokin, mutta myös toisenlaisia ongelmia herätyskellon torkkurytmeistä.

Eniten ongelmallista minusta on juuri nuo varoitukset ja linjaukset. Ovat aika rikkovia, siis laajasti ottaen epämusikaalisia tällejä. Mikä tahansa voi olla huono tai hyvä, ja kun tästä yrittää tehdä pysyväisohjeistusta, niin menee tosi jäykäksi.

EU on sellainen linjakas toimija, joka saattaa toki ihmisiä yhteen, mutta ihmisistä piittaamatta. Isossa joukossa tarvitaan sääntöjä, mutta miksi olla niin isosti, jos sääntöjä on pakko sorvata, että toimii? Tulee mieleen antibiootit eläimille, rokotukset ihmisille, influenssa-ratkaisut, ja sairaalabakteerit jne, tämän kaiken kiertelyn seurauksena toisaalla, kun on niin suoraa, taloudelle.

Tätäkin teemaa sain puitteita koskevaan sfääriin. On työn alla, nämä linja-arvioinnit, itselläni.


L:

Minusta on niin, että ristiriita ja törmäys rakentaa, ja tässä on erilaisuuden sietämisen peruste. Jos ristiriidan välttää jo rakenteellisesti, jää ihmiset ja eläimet hyötymättä toistensa erilaisuudesta.

Asia koskee tietysti myös yhteistä ja yksilö-tasoa, jos on jännitettä. Näissä on oppimisen paikka. Eduskunnassa ei yleensä törmätä yleiseen ja tavan elämän ristiriitaan. Siten rakennetta tekee se taho, joka ei ole mukana siinä jännitykseen pohjautuvassa työssä, joka välttämättä palvelisi kansaa. Eduskunta tekee omaa sopeutumista, mitä kokevatkin.

Tietty aitous käsittelyissä on vähän kuin rehellisyys. Rehellisyys ilmenee myös tilanteissa ja tehtävissä, jotka määrää toimijoiden aitouden olla mukana, ja siten myös sen, mitä voi ylipäätään syntyä.

[Juha]

Nykyisyyttä voi ajatella suvaitsevaisuuden ja helppouden hakemisena, ja kivan myymisen maksimointina.

Tietynlainen paradoksi on se, että tuon vastapainona esiintyy vähän sitä sun tätä, rasismia ja erilaista ongelmakylkiäistä, joihin muka-vain on varauduttava. Ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa elää käytännön elämää, ja jos sitä hakee, on ongelma tosiaan se, jossa ilmenee elämää, eikä sovittua, joka on sitä muka-reaalista.

Jokaisella on ongelmansa todellisuuden kanssa, mutta systeemi isompana on merkittävin ongelmageneraattori, vaikkakin pehmentää samaan tapaan kuin aikuisuus onnistuessaan nuorta, tai mitä tekee kieli sille jännitteelle, jota koetaan enemmän vasten juuria.

Musiikkiin tämä liittyy siten, että jos elettäisiin, niin voi olla, että olisi tosiaan turvauduttava magiaan ja noitarumpuihin, eikä ateismiin ja älylaitteisiin.

BTW  Ehkä olen samalla älylaitteita puolustava.

[Juha]

Vien teemaa tieteeseen ja ihmisyhteisöihin ...

Jos musiikki on kuulostelua siitä, että miten asiat ovat, tai tulevat olemaan, tai mitä on sattunut tapahtumaan, ja jos tämän pohjalta lähdetään tekemään päätelmiä, tai ajaudutaan tällaisen kuuntelmisen nostamana fiiliksiin, joka kokoaa olevaa, tulevaa tai käytyä jotenkin, ja tehdään ehkä osa tässä fiilistyössä, joka vaihtelee passiivi-kuuntelusta aina aktiivitekemiseen, niin kyllä tämä joltain puntaroinnilta vaikuttaa, ja sovitteluprosessilta.

Noin ajatellen otsikon kysymykseen voisi vastata, että puntarointiprosessin voi lopettaa, kun ristiriitoja ei enää ilmene. On jotain absoluuttisen vakaata, joka vallitsevana joko toimii täyshierteettömästi, tai sitten pysäyttää kaiken sen, joka ongelmoi, ja myös sattuu elämään.

Kaikki absoluuttinen on näin tilanne, jossa musiikia ei tarvita enää, jos toteutunut. Vaikea ajatella tilannetta, muuten kuin ideana, jonka kyllä voi poimia, esim ihminen.


Tieteeseen sovellettuna, ja todennäköisiä nykypiilokäsityksiä kyseenalaistaen, voisi kääntää sanontoja toisin:

A:  Vaikka tiede ei ole välttämättä koskaan valmis, tai aukoton, ainkaan kokonaisuudessaan, niin se on silti parasta, mitä voi olla, jos nyt puhutaan tieteestä, ja sen alueelta siivotusta sotkusta, mikä on usein tieteen menetelmää turhaan horjuttavaksi koettu, vaikka käytännössä rapauttaa ihmisen tieteen toimea.

==>>

B:  Vaikka tiede olisi aina jokin verran keskeneräistä, ja keskeneräisyys herättäisi ajoittain (ja ennakoidenkin), jos koonaisuus käytäntöineen seuraisi mukana yhä vapaammin sen matkassa, niin idea tieteen menettelystä on niin vahva, että tämän vahvimman mukaan kannattaa mennä, oli se miten sotkuinen kokonaisuus tahansa, tieteen menetelmää vasten arvioituna, jolloin on pakko hyväksyä, että tämä painavin dissataan kokonaisuutena sovellettavuudesta, kunnes sitä on korjattu osuvammaksi, tai sitten tiedettä sovelletaan täysin sen aikaa, kun ristiriitaa ei missään ilmene, eikä muuta tosin tuskin tulisi mieleen, ellei sitten jokin herätä, jossain vaiheessa.


Jos ajatellaan, että ihminen on osa kaikkeutta, ja kun myös itse reaalinen osa tätä tieteen aluetta, niin toimivuutta on silloin tarkasteltava sitä kattavammin, mitä laajemmin tieteeseen uskotaan, ja jos ristiriitaa on todellisuuden kanssa, voidaan tämä todeta myös ihmisestä, tai siitä osasta ihmisiä, joka kivoja rakennelmia horjuttaa.

Menee yhteisöllisemmäksi. Kaikki olisi niin hienosti, jos vain ei sitä yhtä, ikävää tapausta, puhumattakaan, jos vähän enemmän sellaisia. Vaikka olisi se yhteinen seurattava, varmasti aikaan nähden seurattavana kaikilla, niin kaikille se ei välttämättä ole yhteistä, tai voi olla yhteistä. Parhaimman suhteen kaikki on viimein sivussa, ja vain näin se paras näkyykin. Porukalla, ei näkyvyyttä karsimalla, tai sektoroimalla sopivasti, sopimattomasti.

Kun kaikki on selvä, niin asia on toinen. Tätä voi jo lähteä arvioimaan utooppisemmaksi. Tavoitteena toki kiva, ja seurattava. Eikä se kivuus taida ehtyä ihan heti.

(Lisätty: yliviivaus)

[Juha]

Jos asiaa sovelletaan ilmastonmuutoksen tojuntaan, tai sellaisiin killereihin, joita ei vielä tiedossa, ja jotka ratkaistava yhdessä, niin "ratkaisu ei näissä ole ratkaisu", kuten jotkut ovat ilmaisseet, vähän hassusti toki.

Ilmastonmuutos-haaste (tai vaikka Trumppi) voi auttaa sopivan suhteen löytymisessä, ja se viimein merkkaa. Eli se, että löytyy sen tasoisuutta, jota näissä tarvitaan. Muu on ongelmointia, jota on varmasti tarvittu tähän saakka, kuten olemassaolevuus todistaa.

Aiheen kautta pääsee minusta kaiken arviointiin. Nykyvinkkelistä tämä näyttää tosi oudolta. Vaikea sanoa, milloin on arkipäivää, ja perusduunia.

[TSS]

Mielenkiintoinen näkökulma. En kuitenkaan usko, että maailma olisi parempi ilman musiikkia.

Seuraa kuivaa tutkimustietoa, mutta esimerkiksi lasten osalta on tutkimuksia, joissa musiikkia sisältävä opetussuunnitelma lisäsi lasten oppimismotivaatiota, yleistä älykkyysosamääräää, keskittymiskykyä, luovuutta sekä emotionaalista herkkyyttä ja vastaanottokykyä.

Musiikin voima perustunee sen kykyyn symboloida ajatuksia ja tunteita. Musiikki voi tavallaan olla tunteen maailmassa tavalla, johon kieli ei pysty. Musiikin voimakas vaikutus tunteisiin selittynee osittain sillä, että se tavoittaa tunnekokemuksiin liittyviä monimutkaisia rakenteita monitasoisesti. Musiikista voi löytää omaa tunnetilaansa vastaavia elementtejä ja siten samaistaa siihen tunteensa. Näin sisäinen asia, tunnetila tai ristiriita saa ulkoisen muodon, joka lisää hyvinvointia.

En usko sitäkään, että musiikin parissa ammatikseen puuhastelevat voivat huonosti juuri musiikin takia. Enemmän se liittynee musiikkibisneksen lieveilmiöihin, kuin itse musiikkiin.

Sen kuitenkin voin myöntää, että musiikilla ehkä voi aiheuttaa itselleen myös hallaa. Sillä voi alkaa buustata vääriä tunteita, joita ei kannattaisi ehkä vaalia. Toisaalta, ehkä ihminen aina toimii alitajuisesti "oikein" ja kuuntelee sen mukaan musiikkia, millaisten tunteiden läpikäymiseen apua tarvitsee. Kuunteleeko ihminen siis koskaan turhaan vaikka surussavellomisbiisejä? En tiedä. Ehkä hän luopuu niistä luontaisesti juuri silloin kun on oikea aika.

[kertsi]

Kuitenkin on helppo huomata, että ammatikseen musiikin parissa häärivät henkilöt voivat kaikkea muuta kuin hyvin. Valtavasti päihdeongelmia, itsemurhia ja kaikenlaista mielenterveyden horjumista. On ajateltu, että epävakaat ihmiset ovat lahjakkaita muusikkoja, mutta voiko syy-seuraussuhde olla myös toisinpäin eli runsas musiikin kuuntelu myös aiheuttaa henkisiä ongelmia?

Luulen, että on ulkomusiikillisia syitä. Esiintyminen on yksi syy, miksi monet muusikot vetävät päihteitä, varsinkin semmoiset muusikot, jotka ovat introvertteja, tyyppiesimerkki Avicii. Päihteidenkäyttö voi myös olla seurausta kuuluisaksi tulosta: ehkä siinä tulee jonkinlainen vankilassa olon tunne, jos on jatkuvasti paparazzien piirittämänä, suurennuslasin alla, vailla yksityisyyttä. Ehkä päihteet ovat pakoa "vankilasta", tai stressinlievitystä. Tai ajantappoa, kun on kiertueella, eikä hotellissa ole mitään tekemistä.

Näiden syiden lisäksi muusikkopiireihin kuuluu ehkä jopa kulttuurisena piirteenä päihteet jostain syystä. Eri genreissä ehkä eri päihteet. Ainakin hiphop ja reggae ovat genrejä, joissa marihuana tai hasis taitavat kuulua olennaisesti, mutta ne ovat kai innoittaneet mm. blues- ja jazzmuusikoita. Acid jazz puolestaan voisi nimensä perusteella olla LSD:n tms.
inspiroima?

Ja voi olla, että syy luovuuteen (ja hakeutumiseen luovaan ammattiin) voi sama kuin syy mielenterveyden häiriöille, eli voivat johtua samasta asiasta ihmisen psyykessä. Luovuuden ja hulluuden välimatka ehkä on lyhyt? Sitä en tiedä, voisiko musiikki aiheuttaa henkisiä ongelmia muusikoilla tai muillakaan. Paitsi siinä tapauksessa, että musiikin kuuntelu ei ole vapaaehtoista.

[kertsi]

Musiikista voi liikuttua musiikista niin paljon, että pyörtyy tai huutaa. Tässä gospel-laulaja selittää (suurinpiirtein kohdassa 18:40), että sellaisesta huutamisesta tulee hyvä olo:
Mavis!

[Topi]

Socru jossain aika ketjun alussa mainitsi, miten kuulokkeiden unohtuminen tai rikkimeno voikin olla hieman yllättäen helpotus.

Minulle tuli mieleen, että nykyään on hirveästi sellaista tunteiden vuoristorataa joka paikassa. Telkkarin kykyohjelmissa mennään riemusta epätoivoon ja se kaikki on jotenkin... no, se on lainattua tunnetta, jolla ihminen liimataan johonkin laitteeseen. Selaamaan Facea tai selaamaan foorumia tai katsomaan jotain enemmän tai vähemmän idioottimaista telkkarista. Musiikki ei mielestäni ole ihan samanlaista, tai riippuu vähän mitä kuuntelee. Se kuitenkin stimuloi ja ajaa elämään tietyllä tapaa tunteella, ainakin jos siihen sitten heittäytyy mukaan, kun kuuntelee.

Sitten se on jotenkin vapauttavaa, kun huomaa, ettei niitä tunteita tarvitse mistään lainata eikä niitä tarvitse millään pumpata.

Sivuhuomiona vielä tähän muusikkokeskusteluun, että minusta ei ole ollenkaan tavatonta, että sävellystyötä tekevä tai muuten vain paljon soittava ei sitten kuitenkaan loppujen lopuksi kovin paljoa kuuntele musiikkia äänitteinä.

Mitä tulee elintapoihin ja vastaaviin ongelmiin, siinä voi hyvin verrata jotain orkesterin sellistiä pop-yhtyeen keulakuvaan tai rock-muusikkoon. Tai miettii vaikka jotakin kuoroharrastuksesta innostuneita ihmisiä. Näinköhän vain sieltä löytyisi hitosti epätasapainoisempaa elämää ja roisimpaa päihteidenkäyttöä, kun on totuttu musiikilla tällä tavalla voimakkaasti elostelemaan Ehkä, mutta epäilen kyllä. Joutuu tekemään aika voimakkaita rajauksia koko musiikin kentän sisältä ja tekijöidenkin piirteissä, jos haluaa saada musiikin vaikuttamaan esiintyjille niin haitalliselta kuin Socru maalaili.

[kertsi]

Muistan kaksi erittäin raskasta ajanjaksoa elämässäni, jolloin musiikista on ollut paljon apua ja lohtua. Ensimmäisellä kerralla blues toi lohtua suruun, luopumiseen ja yksinäisyyteen, ja toisella kerralla heavy rock jotenkin kanavoi tuntemuksiani, jotka liittyivät elämän epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin ja kipuun.

Eräs perheenjäseneni joutui teini-iässä muistaakseni vuodeksi sairaalaan, ja hän sanoi, että musiikki piti hänet järjissään.

[Topi]

Siitä kuulee usein, miten musiikki on jotakuta auttanut surun tai muun vaikeuden läpi pääsemisessä. Minulla se on niin päin, että pitää olla aika optimistinen ja hyvä olo, että innostun kuuntelemaan musiikkia. Voisi niin käydä myös todella surressa, ja on käynytkin, mutta jos olen alakuloisempi tai stressaantuneempi tai jotakin tällaista, silloin kuuntelen musiikkia vähemmän. Myös laulan ääneen lähinnä hyväntuulisena, ja kitaraakin tulee soitettua enemmän iloon ja tuskin koskaan vitutukseen.

Tavallaan toivoisin jopa. että saisin musiikista enemmän lohtua ja iloa ynnä muuta negatiivisten tuntemusten keskelle, mutta minulla tuo on tupannut menemään noin.

[Socru]

Annan välituomiona lapsille oikeuden kuunnella musiikkia, koska TSS:n mukaan asiasta on tutkimusnäyttöä enkä usko musiikin vaikuttavan lapsiin niin voimakkaasti kuin aikuisiin.

Aikuisten saamaa hyötyä musiikista pitää vielä perustella paremmin.

[Big Data Lenny]

Älytön mutta ihan hauska ajatus, vähän sama kuin että tarvitaanko kiviä, tai että mikä niiden merkitys on.

Musiikki on esikäsitteellistä viestintää, siis sellaista joka edeltää kaikkea symboliikkaa. Musiikin voima on juuri siinä, että siinä ei ole retoriikkaa. Kukaan ei ole tunkemassa mitään paska-ajatuksia päähän kun kuuntelee musiikkia.

[Topi]

Haistelen jo, miten tässä voitaisiin päätyä keskustelemaan siitä, mitä on "oikea musiikki" tai musiikki puhtaimmillaan.

Usein pop-musiikki tai metalli tai moni muu tällainen toimii niin, että siinä on tietyt sanat, joihin kuulija sitten kanavoi omia muistojaan, ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Mutta vaikka sitä ei ottaisi niin, että syötetään ajatuksia, siinä kuitenkin musiikin kokeminen pumppaa niihin omiin tuntemuksiin ja mielikuviin jotain lisäenergiaa ja potkua.

Ja sitten tietysti voi kuunnella laulua niinkin, että ottaa sieltä mielikuvia tai ajatuksia ihan samalla tavalla valmiina kuin mistä tahansa muualtakin.

Laulu ja tanssi ovat ainakin minusta ihan siellä musiikin ytimessä. Menee vähän kummalliseksi jos pitää rajata laulu varsinaisen musiikin ulkopuolelle.

Nyt jos mietin jotain Bachin Goldberg-muunnelmia (ei sanoitusta tai laulua) tai vaikka Buxtehuden Ad genuaa, en itse koe, että jälkimmäisen latinankielinen sanoitus tekisi siitä jotenkin vähemmän musiikkia tai syöttäisi minulle mitään valmiita ajatuksia.

Silti jäi vaivaamaan Lennyn "kukaan ei ole tunkemassa mitään paska-ajatuksia päähän, kun kuuntelee musiikkia". Lähinnä se, että se sisältää jo tietyn rajauksen siitä, miten kuuntelee, ehkä mitä kuuntelee ja millainen se kokemus silloin on itselle. Kun pitää jostakin musiikista, se nostaa niin sanotusti karvat pystyyn ja sen haluaa ottaa vastaan. Mutta tämän tyyppistä on vähän vaikea leipoa sisälle musiikin määritelmään.

[kertsi]

Musiikki on esikäsitteellistä viestintää, siis sellaista joka edeltää kaikkea symboliikkaa. Musiikin voima on juuri siinä, että siinä ei ole retoriikkaa. Kukaan ei ole tunkemassa mitään paska-ajatuksia päähän kun kuuntelee musiikkia.

En ole täysin samaa mieltä. On nimittäin musiikkia, jossa lauletaan, ja jopa niin, että kovastikin yritetään vaikuttaa kuulijaan. Esimerkkinä poliittinen laululiike Suomessa (esim 1970-luvulla tai 1910-luvulla), virret, kantaa ottava hiphop Ruotsissa, Viron laululiike (itsenäistymistä ennen) jne..

Ja sitten on iskelmä, jota itse olen aina pitänyt aika höhlänä musiikin lajina. Mutta kerran, kun olin aivan järjettömän kovasti rakastunut, kaikkein banaaleimmat rakkaudesta kertovat iskelmät kolahtivat jostain syystä todella kovaa. Niissä tunnuttiin sanovan totuus rakkaudesta. Kummallista.

Räppi kyllä lasketaan musiikiksi, vaikka se olisikin enemmänkin puhuttua kuin laulettua. Räppi voi kyllä kuulostaa joko enemmän tai vähemmän lauletulta, tässä pari esimerkkiä (Machine Gun Kelly ja Eminem): https://jatkumo.net/index.php?topic=263.msg227126#msg227126