Kirjoittaja Aihe: Valtio ja kansalaisuus, nyt ja huomenna, teoriassa ja käytännössä  (Luettu 1429 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2751
  • Väärinajattelija
Valtiottomuutta sivuttiin kannabis-keskustelussa, mutta pohdinnalle kansalaisuuden eduista, ehdoista ja velvoitteista ei taida olla ennestään omaa ketjua, joten avataanpa.

Kansalaisuudesta voi yrittää eroon 400 eurolla: Miten Suomi varautuu, jos osa suomalaisista ei halua enää olla Suomen kansalaisia?

Suomen kansalaisuudesta voi hakea vapautusta. Se maksaa 400 euroa. Nyt ilmassa on merkkejä, että jotkut saattavat kokeilla, pääsisikö Suomen laeista ja veroista eroon.

Nämä kansalaisuudesta vapautumisen merkit tulevat muualta Euroopasta. Esimerkiksi Saksassa viranomaiset arvioivat, että maassa on jo noin 15 000 niin sanottua ”Reichsbürgeriä”.

Heitä yhdistää kieltäytyminen esimerkiksi verojen ja sakkojen maksamisesta. Reichsbürger vetoaa siihen, että hän ei tunnusta nykyistä Saksan liittotasavaltaa.

”Suojelupoliisi ei ole havainnut Suomessa vastaavaa kansalaisuudesta luopuneiden ihmisten liikettä kuin tämä Saksan Reichsbürger", Supo vastaa sähköpostissaan.

Poliisihallitukselle koko kysymys siitä, miten Suomessa on varauduttu siihen, jos osa kansalaisista ei haluakaan olla suomalaisia, tuli yllättäen. Asiaa ei ole tähän saakka mietitty.

Poliisihallitus tietää kuitenkin odottaa eurooppalaisia ilmiöitä Suomeen yleensä noin kolmen vuoden viiveellä...

Pelkkä kansalaisuudesta luopuminen ei kuitenkaan onnistu. Jos henkilön kotikunta on Suomessa, eikä uutta kansalaisuutta jossakin toisessa maassa ole tiedossa, hakemus hylätään poikkeuksetta. Kansalaisuudesta ei siis voi esimerkiksi luopua asevelvollisuutta väistääkseen.

Suomen kansalaisuudesta pääsee lopullisesti eroon vain vaihtamalla kansalaisuus jonkun toisen valtion kansalaisuuteen.

Kansalaisuudesta kieltäytyvät ajavat usein jotain tiettyä asiaa. Espanjassa käydään esimerkiksi keskustelua, voisiko Kataloniasta tulla jonkinlainen sähköinen tasavalta, jonka kansalaisuus olisi valittavissa netissä liittymän tavoin.

Muissa maissa kansalaisuudestaan eroon haluavat ovat yleensä joko vanhojen aikojen perään haikailevia konservatiiveja tai vastaavasti sellaisia, joille maan nykyinen valtiomuoto on liian vanhanaikainen.

Suomessa taas ensimmäiset tapaukset saattaisivat asiantuntijoiden arvioiden mukaan löytyä mahdollisesti Lapista.

Taustalla ovat esimerkiksi erimielisyydet uudesta kalastuslaista ja Tenon kalastussopimuksesta. Osa saamelaisista ei haluaisi noudattaa Suomen lakeja. He vetoavat saamelaisten oikeuteen. Myös Jäämerelle suunniteltu ratahanke on saamelaisten itsehallintoelimen Saamelaiskäräjien mukaan saanut entistä useamman saamelaisen suuttumaan Suomen valtiolle ja vihjaamaan erolla.

Suomessa mahdollisia omin päin kansalaisuudesta eroon julistautujia odottaisi syyte kansalaistottelemattomuudesta.


https://yle.fi/uutiset/3-10154621

Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2751
  • Väärinajattelija
Jäi aiheen otsikoinnista pois kohta "kansalaisuus eilen", lyhyyden vuoksi. Mutta pakkohan on lähteä liikkeelle "jo muinaiset roomalaiset" -tilanteesta.

Rooman valtakunnassa vallitsi selkeä luokkajako. Alimpana yhteiskunnan hierarkiassa olivat orjat, jotka tekivät käytännössä palkatta työtä omistajilleen. Heidän työpanoksensa oli nähtävissä kaikkialla, vaikka heihin ei ihmisinä kiinnitetty juurikaan huomiota. Orjat kantoivat ruokaa ja juomaa isäntiensä pitopöytiin ja tekivät raskasta työtä pelloilla ja kaivoksissa. Ilman orjia koko Rooman valtakunnan talouselämä olisi lamaantunut.

On arvioitu, että peräti noin kolmasosa Rooman valtakunnan ytimen (nykyisen Italian) väestöstä oli orjia keisari Augustuksen hallintokaudella. Tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Rooman valtakunnan menestystarina olisi ollut huomattavasti vaatimattomampi ilman orjatyövoimaa. Orjien työpanoksen ansiosta eri ammateissa toimineet vapaat roomalaiset saattoivat osallistua erilaisiin sotahankkeisiin. Vastapuolella tilanne ei ollut yleensä yhtä hyvä: miesten sotaan lähtö oli aina takaisku yhteisölle sillä mm. viljelmät jäivät huonolle hoidolle.

Vapaat roomalaiset kohtelivat orjiaan omavaltaisesti, kuka hyvin ja kuka huonosti. Orjat kohtasivat toistuvasti halveksuntaa ja pilkkaa, eikä heidän tilannettaan parantanut se, että monet heistä olivat joutuneet keskelle täysin vierasta kulttuuria. Iso osa orjista oli roomalaisten sotavankeja, mutta heidän joukossaan oli myös ihmisiä, jotka roomalaisjoukkojen kanssa tekemisiin joutuneiden kansojen ja heimojen johtajat olivat myyneet orjiksi. Orjia tuli myös hylätyistä löytölapsista ja orjien jälkeläisistä. Orjaäidin synnyttämä lapsi oli äidin tapaan isännän omaisuutta.

Kaikki orjat eivät suinkaan eläneet kurjuudessa. Vauraan roomalaisperheen kotiorjalla saattoi olla paremmat olot kuin köyhällä vapaalla kansalaisella. Historia tuntee useita tapauksia, joissa orjasta tuli isäntäväen luottohenkilö, ystävä, uskottu ja neuvonantaja. Orja, josta tuli isännän oikea käsi, sai usein tehdä päätöksiä hyvinkin itsenäisesti. Tällaisella orjalla oli vaikutusvaltaa jopa enemmän kuin tavallisella vapaalla kansalaisella. Monet tilalliset ja yrittäjät antoivat kyvykkäiksi ja luotettaviksi havaitsemiensa orjien hoitaa käytännön asioita oma-alotteisesti.

Augustus käytti orjia myös valtakuntansa hallinnossa. Koulutetut orjat muodostivat osan virkakoneistosta, joka pyöritti imperiumin byrokratian raskaita rattaita. Augustuksen seuraajat noudattivat esimerkkiä ja ”virkamiesorjista” tuli perinne, jonka ansiosta älykkäät ja sivistyneet orjat saattoivat tehdä huomattavan uran ja jopa päästä niin lähelle keisaria, että he pystyivät vaikuttamaan hänen päätöksiinsä…

Hierarkkisessa yhteiskunnassa isännän ja orjan välillä oli periaatteessa niin syvä kuilu, että sen ylittäminen oli vaikeaa jos ei suorastaan mahdotonta…

Joissakin tapauksissa orja sai pitää osan isännälleen tuottamistaan tuloista ja pystyi näin säästämään rahaa ja lopulta ostamaan itsensä vapaaksi. Moni orja raatoi itsensä lähes hengiltä pyrkiessään kohti päämäärää, vapautta.


https://antiikinhistoriajakulttuuri.com/2015/10/12/orjuus-antiikin-roomassa/
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14482
Pitkälti nillitystä. Jos juuresi ovat Suomessa, olet suomalainen. Toki joku vanhemmistasi voi olla ulkkari, mutta jos sopeutuu tänne, niin mikä ettei...?

Sopeudu Suomeen ulkkari, älä tule sopeuttamaan suomalaisia.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Hibbu

  • Vieras
Pitkälti nillitystä. Jos juuresi ovat Suomessa, olet suomalainen. Toki joku vanhemmistasi voi olla ulkkari, mutta jos sopeutuu tänne, niin mikä ettei...?

Sopeudu Suomeen ulkkari, älä tule sopeuttamaan suomalaisia.

Niinpä. Ja alkuperältään suomalainen on alkkari, joista osalla on keltainen edessä ja ruskea takana.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9685
  • 6-K, kannatusryhmä (perusjäsen)

Pohdintaa foorumin roolista

Socrates kutsui minua joskus sadistiksi. Ehkä se on totta, tai sitten ei paljoa. Asiaa voi nähdä positiivisesti, näpäytystaitona, tai jos mahdollista kyseenalaisuutta kaunistelee suotta, niin onpahan vielä hullumpaa. Oikeassa kohdin kun tekee, niin tulee vaikutelma kontrolloinnista. Näin se menee, ei voi mitään.

Asia on silti monipuolisempi. Jos haluaa vaikuttaa, eikä vajota syvemmälle samoihin käynteihin, niin ei tulisi vakiinnuttaa kielteisyys-tilanteita, vaan luoda joihinkin tilanteisiin painetta, jota tulee myös itselle. Oppimisesta on kyse, ja lapset oppii, koska käyvät tunteensa vahvana. Aikuinenkin tarvitsee samaa, ja jos voi pitää huolta itsestään, ei tarvitse vanhempaa tuekseen.

Erikseen ei tosin tarvitse miettiä paineistuksia foorumillakaan, sillä kun mitta tulee yleensä joskus täyteen, niin kertoo herkästi sen, mitä ajattelee, ja yleensä niin hyvin kuin osaa.

Eli vähän ristiriita-ajattelua, mikä on hyvä.

Kävi mielessä myös nämä etäistetyt yhteydet: http://jatkumo.net/index.php?topic=2661.0. Yhteiskunta on täynnä tahoja, jotka ovat vaihdantaperiaatteella toimivia. Teet jotain, ja osallistut, ja saat hyötyä sen muodossa, jota tarvitset. On kaukaistettuja organisaatioita. Tämä foorumikin on eräs sen tapaisista.

Oleellista haastetta kaukosuhteissa on silloin, jos toimivia lähisuhteita ei ole, tai ne vaativat vielä osansa. Näin on monella yksinäisemmällä. Kaukosuhteista voi saada välttämättömän, ja siihen voi tyytyä hyvinkin, vaikka henkisesti kokisi tyhjyyttä. Kun ottaa huomioon kaukosuhteiden tyhjyyden lisäksi myös sen, että tarvittavakaan ei löydy, tai juttu muuttuu kielteiseksi, niin kokonaisvaltainen kielteisyystrendi toteutuu. Se johtaa huonoon suuntaan.

Ihminen on siitä erikoinen, että tunne-elämän hyvät ja huonot asiat eivät tule rationaalisesti käsiteltyä. Joskus on sanottu, että yksi kielteinen kokemus vaatii yhdeksän positiivista rinnalle, jotta tasapaino säilyy. Kyseessä ei ole rationaalisuus, vaan tunnekysymys, eli tunteeseen liittyy tietty odotus siitä, mikä on elettävää ympäristöä ja mikä ei. Kyseessä on jotain biologiaan pohjautuvaa päättelyä.

Ihminen voi yleistää hyvän ja huonon kokemuksen, enemmän kuin rationaalisesti voisi päätellä. Näiden vaikutus menee lähelle, joten lähivaikutus on se, joka on vaikutuksellisin, kokonaisuutena koettuna. Kielteinen yleistetään rankasti. Samoin positiivinen. Positiivinen ei taas voi liikaa sotkeutua kielteiseen, sillä muuten on liian repivää. Haavoja hoidetaan, ja availlaan sitä mukaa.

Kontrollia voi foorumilla tehdä, ja ylläpitäjänä onnistuu, kun nostaa selkeästi esiin tiettyjä faktoja, tai jotain muuta, riittävän hyvin perustellusti. Mitäpäs muuta voikaan, niin kiistattomasti.

Foorumi on jäseniään kohtaan kuin valtio, ja sen julkisemmat tahot. Jos ihmisellä on mahdollisuus liittyä vieraisiin ympäristöihin, on tällaiselle henkilölle nämä kivoja tantereita. Kun osa hakee kotia, tiettyä perusturvallisuutta, ja siihen liittyviä, niin sama kuin kutsuisi rintamalle, sotaan. Ja jos tarvitsee sitä sotaa vaikka, niin kyllä se oman vastavedon tarvitsee, illuusiopuolelle, että sellainen on riittävän sopiva.

Foorumi ei sovi yksinäisille, sen enempää kuin yhteiskuntakaan. Näin ehkä pääsääntöisesti.
Kaiken Kaltainen Kahjous Kunnon Kestävään Kunniaansa. (6-K)

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2751
  • Väärinajattelija
Kuudesosalla Viron 1,3 miljoonasta asukkaasta ei ole Viron kansalaisuutta. He ovat niitä, joilta Neuvostoliiton hajoaminen vei valtion, ja heidän jälkeläisiään. Osa on ottanut Venäjän kansalaisuuden, osa on yhä ilman mitään kansalaisuutta. Hekin ovat pääasiassa venäjänkielisiä.

Kansalaisuuksia on annettu kymmenen viime vuoden ajan suunnilleen samaa tahtia. Viime vuonna sellaisen sai 1 608 ihmistä. Heistä 500 oli alle 15-vuotiaita lapsia, jotka otettiin kansalaisiksi vanhempansa ohessa ilman omaa koetta.

Kansalaisuuden puuttumista perustellaan yleisimmin olemattomalla tai huonolla virontaidolla tai liian vaikealla kansalaisuuskokeella. Miltei puolet sanoo, ettei osaa viroa ollenkaan tai ymmärtää sitä, mutta ei puhu. Vain kolme prosenttia arvioi kielitaitonsa oikein hyväksi. Kansalaisuuteen vaadittavassa kielikokeessa tulisi selvitä tavallisimmissa käytännön tilanteissa ja osata kirjoittaa yksinkertaisia tekstejä tutuista aiheista. Eurooppalaisessa kielitaitoluokituksessa(siirryt toiseen palveluun) taso on B1.

40 prosenttia sanoo, ettei tavoittele kansalaisuutta, koska Venäjälle on helpompi matkustaa, jos passi on sikäläinen tai kansalaisuuttomuutta osoittava dokumentti, niin sanottu harmaa passi. Sellaisen haltijalta Venäjä ei vaadi viisumia.

Suurin piirtein yhtä moni kertoo ainakin yhdeksi syyksi, että pärjää Virossa ihan hyvin ilman kansalaisuuttakin.

Ukrainan kriisi ei näytä tehneen Venäjän passista aiempaa houkuttelevampaa niille, joilta kansalaisuus puuttuu kokonaan, jos ei liene erityisesti karkottanutkaan. 57 prosenttia haluaisi Viron kansalaiseksi, seitsemän Venäjän. Vuonna 2008, jolloin riita Tallinnan pronssisoturipatsaasta tulehdutti pahoin naapurimaiden välejä, jälkimmäisten osuus oli 19 prosenttia.


https://yle.fi/uutiset/3-8083260
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14482
Kaikki me silti tajuamme, mitä tarkoittaa "olla virolainen/eestiläinen"...!
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13873
Kaikki me silti tajuamme, mitä tarkoittaa "olla virolainen/eestiläinen"...!

Nyt pitäis vain keksiä, miksi tuo kommenttisi olisi millään tavalla tarpeellinen.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14482
Kaikki me silti tajuamme, mitä tarkoittaa "olla virolainen/eestiläinen"...!

Nyt pitäis vain keksiä, miksi tuo kommenttisi olisi millään tavalla tarpeellinen.
Kyllä kai jokainen tavallaan ymmärtää sen, mitä on olla ja edustaa jotain kansallisuutta. Ei siinä sinänsä ole mitään hyvää tai pahaa, positiivista tai negatiivista, mutta ihmisen olemista on. Olemme aina vähän heimoihmisiä, johonkin ryhmään kuuluvia. Asiassa on hyviä ja huonoja puolia.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo