Kirjoittaja Aihe: Itsemurha, syyt ja seuraukset  (Luettu 8024 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Topi

  • Konkari
  • Viestejä: 767
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #20 : ti 08.05.2018, 00:06:26 »
Olen samaa mieltä siitä, että olisi vaativia ekstriim-suorituksia harkitessa ehkä syytä antaa vähän enemmän painoarvoa sille, jos esimerkiksi on pieniä lapsia.

  Mutta en silti oikein usko kieltämiseenkään. Jos se ei ole luvanvaraista toimintaa, milläs kiellät. Ja jos on, esimerkiksi joku kilpa-autoilu tai muu sellainen, meteli siitäkin nousee, jos sitä lasten perusteella rajoitetaan, kun sen voi aina kääntää niin päin, että rajoitetaan jonkun lisääntymisoikeuksia tai siihen liittyvää valinnanvapautta.

Isompien riskien ottaminen kyllä sopisi paremmin yksin elävälle tai vaikka sellaiseen elämänvaiheeseen, jossa lapset elävät jo omillaan, mutta ei sitä kai kovin hellpo ole säännellä, ja mikä sitten on se "kohtuuten riski" huoltajan asemassa olevalle? Arkijärjellä ajatellen ehkä juuri tuollainen korkeille huipuille kiipeäminen olisi sitä. Mutta entä laskuvarjohyppääminen? Lentäminen? Ehkä ei. Base-hyppääminen? Kenties.

Edelliseen viestiini liittyen voisi kai sanoa, että sellaisen merkittävän riskin ottaminen, mikä korkealle huipulle kiipeämiseen erimerkiksi liittyy, voi olla myös itsekästä. Koko aiheen ympärillä kietoituvat aika konstikkaasti yhteen välinpitämättömyys tai piittaamattomuus omasta itsestä, se että nimenomaan pitää tai välittää itsestään ja vaalii itseään, itsekkyys ja altruismi, ja sitten vielä itsetuhoisuus ja itsesuojelu.

Ruumistaan voi varmaan kaltoinkohdella myös silkasta piitaamattomuudesta, ja ainakin periaatteessa kai voi antautua suureenkin varaan myös halusta auttaa muita ja siitä syystä, ettei oman kropan helliminen tai hyvinvoinnin varmistaminen siinä yhteydessä tunnu niin tärkeältä. Ja niin edelleen...

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7822
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #21 : ti 08.05.2018, 00:08:50 »
Itse taas en rinnastaisi epäterveellistä elämää ja itsetuhoisuutta. Suurimmalla osalla meistä on ainakin joitakin epäterveellisiä elämäntapoja, enkä minäkään näe mitään järkeä alkaa niitä luetteloimaan tai arviomaan. Sen sijaan itsetuhoisuus vaan on jotakin muuta. Kun ihminen on todella itsetuhoinen, hän ei siis tosiaankaan enää välitä siitä, elääkö hän vai kuolee. Kyse on vain aste-erosta: tekeekö aktiivisen teon ja lopettaa elämänsä, vai tekeekö passiivisia tekoja, joille annetaan mahdollisuus saavuttaa sama lopputulos.

Sen sijaan siitä (ehkä?) olemme samaa mieltä, että ei kaikki itsetuhoiselta näyttävä toiminta, jota muut vierestä katsovat kauhistuen, kuitenkaan sitä ole. Ts. esimerkiksi keuhkoahtaumaa sairastava tupakoija ei välttämättä halua kuolla (vaikka se todennäköinen lopputulos onkin), vaan ainoastaan kokee mahdottomaksi luopua tupakoinnista.

Mitä tulee itsekkyyteen...onhan sekin vähän outo ajatus, että jäljelle jäävät = ympärillä olevat voisivat toisaalta määritellä yhden puolesta, onko hänen parempi kuolla. Tarkoitan, että tietenkään kukaan läheinen ei näe (tai ainakin harvemmin näkee) asiaa siltä kantilta, että joo yhtä kärsimystähän tuo on, anna palaa, vaan yrittää viimeiseen asti löytää muita vaihtoehtoja. Ja suurin osa sureekin, että löytänyt. Mutta monet myös jälkeen päin ovat sanoneet, että nämä vaihtoehdot kun olivat vain  minun, ei päätöksentekijän, niin on pakko hyväksyä, että hän näki tilanteensa ja toiveensa toisin.

Extreme-lajit suurella riskillä ovat kyllä mielenkiintoinen juttu, jota itse on todella vaikea ymmärtää, juuri etenkin ihmisten kesken, kenellä on pieniä lapsia.

T: Xante

Poissa Topi

  • Konkari
  • Viestejä: 767
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #22 : ti 08.05.2018, 00:40:57 »
Itse taas en rinnastaisi epäterveellistä elämää ja itsetuhoisuutta. Suurimmalla osalla meistä on ainakin joitakin epäterveellisiä elämäntapoja, enkä minäkään näe mitään järkeä alkaa niitä luetteloimaan tai arviomaan. Sen sijaan itsetuhoisuus vaan on jotakin muuta. Kun ihminen on todella itsetuhoinen, hän ei siis tosiaankaan enää välitä siitä, elääkö hän vai kuolee. Kyse on vain aste-erosta: tekeekö aktiivisen teon ja lopettaa elämänsä, vai tekeekö passiivisia tekoja, joille annetaan mahdollisuus saavuttaa sama lopputulos.

Vähän jopa vaikuttaa siltä, että sinulla saattaisi olla tästä huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta kuin minulla. En oikeastaan haluaisi tästä varsinaisesti 'väitellä' vaan vain vaihtaa näkemyksiä.

Voin kuvitella senkin, että joku ei välitä siitä, elääkö vai kuoleeko, ja että tämä käytännössä näkyy täysin itsestä piittaamattomina elämäntapoina. Mutta sitten kuitenkin ajattelen niinkin, että elämä ei ole ihan niin mustavalkoista. Jollakin saattaa olla itsetuhoisia taipumuksia tai jaksoja, jolloin ei näe omaa elämäänsä ollenkaan mielekkäänä tai arvokkaana. Tällainen henkilö voi siis käyttäytyä hyvinkin itsetuhoisesti, mutta olisi kuitenkin väärin sanoa, että hän on lopullisesti elämänhalun saavuttamattomissa tai haluaa kuolla. Tai sitten henkilö voi elää melko pysyvästi sellaisessa tilassa, että elämänhalu on aika lailla nollissa. Ymmärrän myös ajatuksen, että voi tehdä pieniä tahallisia itsetuhoisia tekoja, ja niissä voi olla jotakin samaa kuin itsemurhassa, mutta jotenkin silti näen, että itsemurhaan liittyy tietoinen päätös siitä, että ei halua enää elää.

Ehkä ajan tässä takaa sitä, että jos erottaa sen, että arvottaa oman elämänsä mielekkyyden ja arvon tosi alas ja suhtautuu tämän takia välinpitämättömästi omaan itseensä ja toisaalta sen, että haluaa kuolla tai että elämänhalu on aika lailla nollissa, silloin ollaan tilanteessa, jossa on vaikea sanoa ulkoisten merkkien perusteella, mikä on mitäkin, tai toisaalta sisältäpäinkään tietää tai nähdä, mikä on pysyvää ja mikä tilapäistä. Itsermuhan tekeminen varmaan väkisinkin perustuu johonkin arvioon nykyhetkestä ja tulevaisuudennäkymistä, mutta jälki on tietysti peruuttamatonta ja pysyvää, mitä taas ei voi välttämättä sanoa joistakin itsetuhoisista mutta vähittäistä tuhoa tekevistä ratkaisuista.

Lainaus
Sen sijaan siitä (ehkä?) olemme samaa mieltä, että ei kaikki itsetuhoiselta näyttävä toiminta, jota muut vierestä katsovat kauhistuen, kuitenkaan sitä ole. Ts. esimerkiksi keuhkoahtaumaa sairastava tupakoija ei välttämättä halua kuolla (vaikka se todennäköinen lopputulos onkin), vaan ainoastaan kokee mahdottomaksi luopua tupakoinnista.


Kyllä. Ja itse asiassa kai sanoisin, että edes kaikki itsetuhoisuus ei välttämättä liity varsinaiseen haluun kuolla, vaan siinä voi olla taustalla muutakin, mitä mielestäni voisi olla perusteltua pitää ja käsitellä eri asiana.

Lainaus
Mitä tulee itsekkyyteen...onhan sekin vähän outo ajatus, että jäljelle jäävät = ympärillä olevat voisivat toisaalta määritellä yhden puolesta, onko hänen parempi kuolla. Tarkoitan, että tietenkään kukaan läheinen ei näe (tai ainakin harvemmin näkee) asiaa siltä kantilta, että joo yhtä kärsimystähän tuo on, anna palaa, vaan yrittää viimeiseen asti löytää muita vaihtoehtoja. Ja suurin osa sureekin, että löytänyt. Mutta monet myös jälkeen päin ovat sanoneet, että nämä vaihtoehdot kun olivat vain  minun, ei päätöksentekijän, niin on pakko hyväksyä, että hän näki tilanteensa ja toiveensa toisin.

Niin. Eivät ne ympärillä olevat voi toisen puolesta elää tai tuntea. Jotenkin tuntuu, että vinksautit tässä esittämäni ajatuksen sijoiltaan kääntämällä sen peilikuvaksi jostakin, jota meistä kumpikaan ei sanonut tai tarkoittanut. Totta kai sen voikin päättää vain itse, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö päätös elämänsä päättämisestä olisi silti tietyssä mielessä määritelmällisesti itsekäs. Sanoin myös, ettei se tee siitä automaattisesti väärää tai huonoa. Tausta-ajatuksenani oli kenties se, että sitten on myös sellaisia avunhuuto-itsemurhia, joihin kai melko tyypillisesti liittyy arvioita siitä, onko itse taakka muille ja onko muiden kannalta parempi, jos itse poistuu elävien kirjoista.

Poissa Big Data Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1742
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #23 : ti 08.05.2018, 05:43:29 »
Itse taas en rinnastaisi epäterveellistä elämää ja itsetuhoisuutta. Suurimmalla osalla meistä on ainakin joitakin epäterveellisiä elämäntapoja, enkä minäkään näe mitään järkeä alkaa niitä luetteloimaan tai arviomaan. Sen sijaan itsetuhoisuus vaan on jotakin muuta. Kun ihminen on todella itsetuhoinen, hän ei siis tosiaankaan enää välitä siitä, elääkö hän vai kuolee. Kyse on vain aste-erosta: tekeekö aktiivisen teon ja lopettaa elämänsä, vai tekeekö passiivisia tekoja, joille annetaan mahdollisuus saavuttaa sama lopputulos.

Komppaan tätä. Ainakin itselläni elämä usein menee niin, että elän aika epäterveellisesti ja piittamattomasti, koska mielenkiinto on jossakin ihan toisaalla. Jonkun näkökulmasta se saattaa näyttäytyä jopa itsetuhoisuutena, mutta ei se sitä ole. Ei ihminen vain yksinkertaisesti taivu ihan kaikkeen. Jossakin vaiheessa havahdun itse tai jonkun toisen toimesta, ja teen tarvittavan korjausliikkeen. Ei sen kummempaa. Saatan esimerkiksi jossakin elämänvaiheessa syödä mitä sattuu ja polttaa sikareita tolkuttomasti, koska en ehdi keskittymään kokonaisuuteen. Tai sitten nukun aivan liian vähän liian pitkiä aikoja jne. Ja sitten vain korjaan tilanteen kun on sen aika, kun touhu menee överiksi :D

Eräs helppo kikka korjata tämänkaltaiset ongelmat on tehdä itse ryhtiliikkeestä harrastus sinänsä, siis urheiluharrastus. Mutta ei sitäkään nyt koko elämäänsä jaksa. No jos kaikki olisi helppoa, olisimme kaikki mestareita.

Sitten on myös sellaista hallitsematonta tuhoisuutta, joka ei välttämättä ala tuhoisuutena, kuten vaikka alkoholismi. Alkoholin kanssa pitäisi olla aika helvetin tarkkana itse kunkin, varsinkin kun rupeaa ikää kertymään mittariin.

Mistä tuli mieleeni tuo Anemonen kuvaama näyttelijän itsetuhoisuus ja lopulta itsemurha. Ehkä se on niin, että verenhimoinen yleisö nostaa idolikseen näitä rikkinäisiä ja epätaydellisiä hahmoja. Se olisi täysin kestämätöntä, että joku saisi kaiken, ja olisi vielä täydellinen.

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3938
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #24 : ti 08.05.2018, 06:32:47 »
Kun eräs mielenterveysongelmista kärsinyt nuori mies 31 vuotta sitten hirtti itsensä, satuin olemaan viimeinen ihminen, jolle hän puhui. Tuo henkilö oli yksi firmamme työntekijöistä, mutta ei kuitenkaan minulle henkilökohtaisesti tuttu eikä läheinen. Tiesin tyypin, ja joskus olimme ehkä muutaman sanan vaihtaneet, mutta siinä kaikki.

Viimeisenä päivänänään hän korjasi autonsa pakoputkea. Kun hän illalla käveli paikkaan, josta hänet aamulla löydettiin köydestä roikkumasta, hän kysyi minulta ohi mennessään: "Saitko pumpun toimimaan?" Nuo olivat ilmeisesti hänen viimeiset sanansa. Olin korjaillut päivällä erästä vesipumppua, jolla oli tarkoitus pumpata vesi eräästä aluksesta. Pumpun korjaamisen yhteydessä olimme tavanneet ja sanoneet toisillemme muutaman sanan.

Kyseinen henkilö oli aikonut tappaa itsenä jo edellisenä viikonloppuna. Hän oli jättänyt itsemurhaviestin erään korjaamon pöydälle. Löysin lapun, mutta en ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Siinä luki jotakin tähän tyyliin, että "älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan uskokaa Jeesukseen." Allekirjoituksena oli tyypin nimi. Ihmettelin mikä ihmeen tunnustus tuo oli, ja mitä typpi oli tehnyt. No, ei hän vielä ollutkaan tehnyt. Myöhemmin saman päivän aikana lappu oli hävinnyt.

Mutta seuraavana viikonloppuna tyyppi teki sen eikä ilmeisesti tuolloin jättänyt enää mitään lappuja. Hän hirtti itsensä yöllä aution voimalaitoksen vintillä. Saman rakennuksen alakerrassa oli korjaamo, josta kävin vielä illalla myöhään hakemassa joitakin tarvikkeita. Ja samaan aikaan tuo henkilö sovitteli narua kaulaansa kerrosta ylempänä pimeällä vintillä. Olin kuulevinani joitakin ääniä yläkerrasta, ja minua alkoi pelottaa, koska autiossa rakennuksessa ei pitänyt olla ketään. Koko teollisuuslaitos oli tyhjä ja autio, koska sunnuntaina ei tehty töitä.

Seuraavana aamuna eräs hieman yksinkertainen työntekijä meni voimalaitokseen aamupalalle. Hän kävi siellä olevassa yksinäisessä vanhassa taukohuoneessa kahvilla. Muut työntekijät joivat kahvinsa muualla. Ja matkalla tuonne taukoppaikkaan mies kohtasi kattoparrusta roikkuvan työntekijätoverinsa. Aika hurja näky varmaan. Nuori (tai nuorehko, en tiedä tarkkaa ikää) mies oli hirttäytynyt pudottautumalla eräältä korokkeelta. Käysi oli uittohommista peräisin oleva paksu nailonköysi. Mies oli ottanut köyden jo aikaisemmin ja piilotellut sitä voimalaitoksen tiloissa.

Itsemurha johtui ilmeisesti masennuksesta ja siitä, että mies ei kestänyt elämää. Tuo kai se yleinen syy on. Hän oli ollut tekemisissä erään kiistanalaisen homoseksuaaliksi väitetyn saarnaajan ja hänen lahkonsa kanssa ja kai kuulunutkin kyseiseen joukkoon. Saarnaajasta oli liikkeellä erilaisia huhuja. Kerran eräs humalainen miesjoukko hakkasi hänet sairaalakuntoon siksi, että hän oli hakkaajien mielestä homo. Mikäli mies oli sitä, mitä väitettiin, hän ilmeisesti kärsi ristiriidasta seksuaalisen suuntautumisensa ja uskonnäkemyksensä välillä. Kuolleen miehen vanhemmat ja omaiset kielsivät häntä tulemasta hautajaisiin. Ehkä he pitivät tätä tyyppiä osasyyllisenä poikansa ongelmiin ja kuolemaan.
« Viimeksi muokattu: ti 08.05.2018, 07:30:10 kirjoittanut Kopek »

Poissa Topi

  • Konkari
  • Viestejä: 767
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #25 : ti 08.05.2018, 07:07:00 »
Tässä saattaa itse asiassa olla jotain epäselvyyttä sen suhteen, mitä kukin mielikuvissaan ajattelee itsetuhoisuuden tarkoittavan.

Suomenkielisen Wikipedian psykologiapainotteinen artikkeli kertoo itsetuhoisuuden olevan itsensä vahingoittamista tai halua vahingoittaa itseään, ja vahingoittaminen ymmärretään tässä nimenomaan niin että todellakin haluaa aiheuttaa itselleen fyysistä vahinkoa tai kärsimystä. Esimerkkejä itsetuhoisuudesta ovat tässä viiltely, tahallinen varomattomuus liikenteessä, itsensä pahoinpitely, itsensä polttaminen tupakantumpilla sekä päihteiden tai lääkkeiden väärinkäyttö muussa kuin päihtymistarkoituksessa.

Kyse on tällöin ilmeisesti mielenterveydellisessä diskurssissa aika tarkkaan määritellystä käsitteen merkityksestä, ja olin itse jotenkin kuvitellut, että sekin voisi olla oireilua myös jostakin muusta kuin aivan yksikantaan halusta kuolla. Henkilö voisi siis viilellä itseään tai kenties jopa tahallaan ajaa jotenkin todella vaarallisesti ilman että ihan konkreettisesti haluaa kuolla.

Itse olin ajatellut itsetuhoisuutta huomattavasti löyhemmin niin, että se on mitä tahansa itselle vahinkoa tuottavaa käyttäytymistä, tai ehkä niin, että tiedetään sen olevan itselle haitallista mutta tehdään sitä silti, kompulsiivisesti tai itseinhosta tai välinpitämättömyydestä tai mistä lie syystä.

Tästä on vielä irrotettavissa sellainen "pahe", epäterveellinen tapa tai käytös, joka voidaan jollakin tasolla oikeasti liittää myös nautintoon mutta joka sitten syystä tai toisesta menee joko överiksi tai muuttuu kompulsiiviseksi, ei oikeastaan enää edes tuota nautintoa ja niin edelleen.

Xantippan viestistä tuli mieleen, että ehkä itsetuhoisuus on ymmärrettävissä edelleen eri tavalla:
Kun ihminen on todella itsetuhoinen, hän ei siis tosiaankaan enää välitä siitä, elääkö hän vai kuolee. Kyse on vain aste-erosta: tekeekö aktiivisen teon ja lopettaa elämänsä, vai tekeekö passiivisia tekoja, joille annetaan mahdollisuus saavuttaa sama lopputulos.

Jostakin syystä tästä heräsi mieleen ajatus siitä, että ehkä mielikuva itsetuhoisesta käyttäytymisestä voi tiivistyä myös yksittäisiin tekoihin, jossa tietää, että tähän voi nyt kuolla, ja tekee sen silti. Tuskin "passiivisia tekoja" kuitenkaan tähän viittaa, mutta kuitenkin.

Kun itsetuhoisuus usein liittyy masennukseen tai muunlaisiin mielenterveyden ongelmiin, siinä voi varmaan lisäksi olla omanlaisensa noidankehä. Lenny kirjoittaa, että epäterveellinen tai itselle vahingollinen toiminta saattaa tapahtua tavallaan epähuomiossa, sitten siihen havahtuu ja tekee korjausliikkeen. Veikkaan että joissain tapauksissa itsetuhoinen käytös merkityksessä "omaa elämää sabotoiva toiminta" tai "omiin muroihin kuseminen" saattaa liittyä jonkinlaiseen epätoivoon, pelkoon tai kurjuuden tunteeseen. Sitten kun toiminnallaan sabotoi elämäänsä ja asiat menevät huonompaan suuntaan, se ruokkii samaa sykliä ja koko homma voi lähteä lapasesta. Silti itsetuhoinen käytös ei välttämättä näissäkään tilanteissa liity varsinaisesti haluun kuolla vaan se voi olla osa jotain melko omituista selvitymismekanismia, jossa ihminen lukkiutuu tietynlaiseen käyttäytymiseen, pyrkii unohtamaan mitä elämässä on meneillään tai lohduttautumaan ja kadottaa kokonaiskuvan tilanteensa realiteeteista, tai sitten se on jollakin muulla tavalla epäonnistunut puolustusmekanismi jonkun stressin tai ahdistuksen tai jonkun muun negatiivisen asian käsittelyssä.

Voi olla, että Xantippa halusi sanoa, että nimenomaan näissä tapauksissa on kyse samasta asiasta kuin itsemurhassa, mutta sen vain tekee vähittäin. Voin jotenkin hahmottaa, miten sen voi nähdä niin, että silloin jokin osa itsestä on luovuttanut jo varhaisemmassa vaiheessa, kun henkilö on tällaiseen käytökseen luisunut, ja että silloin ehkä osin tiedostamattaan ajaa itseään siihen pisteeseen, jossa joko tekee sen itsemurhan tai sitten kroppa lakkaa toimimasta.

Itse ehkä näen sen jotenkin niin, että paitsi että ihmisillä on hyvin erilaisia elämiä ja tilanteita, joihin voi olla hankala omien mielikuvien perusteella yleistää yhtään mitään, he ovat myös usein persoonina aika monisyisiä. On vaikea sanoa kategorisesti, että joku on "todella itsetuhoinen" ja että sitä ei kiinnosta elääkö vai kuoleeko. Näinkin voi tietysti olla, en sitä kiistä, mutta yhtä hyvin voi olla myös täysin ristiriitaisia impulsseja niin, että on yhtäaikaa persoonan eri kolkissa ja pienistäkin asioista riippuen sekä itsetuhoisuutta että myös elämänhalua ja -iloa ja että henkilö joutuu tällaisten asioiden kanssa kamppailemaan.

Nyt kun ajattelen asiaa, niin osin reagoin ehkä sellaista ajatusta vastaan, että typistettäisiin henkilöä pelkästään tämän kokemiin mielenterveysongelmiin tai johonkin sellaisen psyyken osaan, joka voi olla tuhoisa tai jonka kanssa voi joutua kamppailemaan. Vaikka toisaalta ymmärrän, ettei Xantippa suoraan mitään tällaista sanonut. En vain saanut tässä yhteydessä siitä itsetuhoisuudesta kuvauksesta huolimatta oikein otetta. 

Itse asiassa alan jo epäillä, että suomen kielitajuni on tässä kohdassa ehkä englannin rampauttama. Ajattelin itsetuhoisuuden tarkoittavan suunnilleen samaa kuin englannin self-destructive, kun taas Wikipedia artikkelin "itsetuhoisuus" siinä hyvin kehollisessa merkityksessä, että halutaan vahingoittaa omaa ruumista, tai muutenkin mielenterveydellisenä vakiokäsitteenä, on lähempänä englannin käsitettä self-harm.
« Viimeksi muokattu: ti 08.05.2018, 07:22:30 kirjoittanut Topi »

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14793
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #26 : ti 08.05.2018, 08:13:03 »
Itse taas en rinnastaisi epäterveellistä elämää ja itsetuhoisuutta. Suurimmalla osalla meistä on ainakin joitakin epäterveellisiä elämäntapoja, enkä minäkään näe mitään järkeä alkaa niitä luetteloimaan tai arviomaan. Sen sijaan itsetuhoisuus vaan on jotakin muuta. Kun ihminen on todella itsetuhoinen, hän ei siis tosiaankaan enää välitä siitä, elääkö hän vai kuolee. Kyse on vain aste-erosta: tekeekö aktiivisen teon ja lopettaa elämänsä, vai tekeekö passiivisia tekoja, joille annetaan mahdollisuus saavuttaa sama lopputulos.

Vähän jopa vaikuttaa siltä, että sinulla saattaisi olla tästä huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta kuin minulla. En oikeastaan haluaisi tästä varsinaisesti 'väitellä' vaan vain vaihtaa näkemyksiä.

Voin kuvitella senkin, että joku ei välitä siitä, elääkö vai kuoleeko, ja että tämä käytännössä näkyy täysin itsestä piittaamattomina elämäntapoina. Mutta sitten kuitenkin ajattelen niinkin, että elämä ei ole ihan niin mustavalkoista. Jollakin saattaa olla itsetuhoisia taipumuksia tai jaksoja, jolloin ei näe omaa elämäänsä ollenkaan mielekkäänä tai arvokkaana. Tällainen henkilö voi siis käyttäytyä hyvinkin itsetuhoisesti, mutta olisi kuitenkin väärin sanoa, että hän on lopullisesti elämänhalun saavuttamattomissa tai haluaa kuolla. Tai sitten henkilö voi elää melko pysyvästi sellaisessa tilassa, että elämänhalu on aika lailla nollissa. Ymmärrän myös ajatuksen, että voi tehdä pieniä tahallisia itsetuhoisia tekoja, ja niissä voi olla jotakin samaa kuin itsemurhassa, mutta jotenkin silti näen, että itsemurhaan liittyy tietoinen päätös siitä, että ei halua enää elää.

Ehkä ajan tässä takaa sitä, että jos erottaa sen, että arvottaa oman elämänsä mielekkyyden ja arvon tosi alas ja suhtautuu tämän takia välinpitämättömästi omaan itseensä ja toisaalta sen, että haluaa kuolla tai että elämänhalu on aika lailla nollissa, silloin ollaan tilanteessa, jossa on vaikea sanoa ulkoisten merkkien perusteella, mikä on mitäkin, tai toisaalta sisältäpäinkään tietää tai nähdä, mikä on pysyvää ja mikä tilapäistä. Itsermuhan tekeminen varmaan väkisinkin perustuu johonkin arvioon nykyhetkestä ja tulevaisuudennäkymistä, mutta jälki on tietysti peruuttamatonta ja pysyvää, mitä taas ei voi välttämättä sanoa joistakin itsetuhoisista mutta vähittäistä tuhoa tekevistä ratkaisuista.

Lainaus
Sen sijaan siitä (ehkä?) olemme samaa mieltä, että ei kaikki itsetuhoiselta näyttävä toiminta, jota muut vierestä katsovat kauhistuen, kuitenkaan sitä ole. Ts. esimerkiksi keuhkoahtaumaa sairastava tupakoija ei välttämättä halua kuolla (vaikka se todennäköinen lopputulos onkin), vaan ainoastaan kokee mahdottomaksi luopua tupakoinnista.


Kyllä. Ja itse asiassa kai sanoisin, että edes kaikki itsetuhoisuus ei välttämättä liity varsinaiseen haluun kuolla, vaan siinä voi olla taustalla muutakin, mitä mielestäni voisi olla perusteltua pitää ja käsitellä eri asiana.

Lainaus
Mitä tulee itsekkyyteen...onhan sekin vähän outo ajatus, että jäljelle jäävät = ympärillä olevat voisivat toisaalta määritellä yhden puolesta, onko hänen parempi kuolla. Tarkoitan, että tietenkään kukaan läheinen ei näe (tai ainakin harvemmin näkee) asiaa siltä kantilta, että joo yhtä kärsimystähän tuo on, anna palaa, vaan yrittää viimeiseen asti löytää muita vaihtoehtoja. Ja suurin osa sureekin, että löytänyt. Mutta monet myös jälkeen päin ovat sanoneet, että nämä vaihtoehdot kun olivat vain  minun, ei päätöksentekijän, niin on pakko hyväksyä, että hän näki tilanteensa ja toiveensa toisin.

Niin. Eivät ne ympärillä olevat voi toisen puolesta elää tai tuntea. Jotenkin tuntuu, että vinksautit tässä esittämäni ajatuksen sijoiltaan kääntämällä sen peilikuvaksi jostakin, jota meistä kumpikaan ei sanonut tai tarkoittanut. Totta kai sen voikin päättää vain itse, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö päätös elämänsä päättämisestä olisi silti tietyssä mielessä määritelmällisesti itsekäs. Sanoin myös, ettei se tee siitä automaattisesti väärää tai huonoa. Tausta-ajatuksenani oli kenties se, että sitten on myös sellaisia avunhuuto-itsemurhia, joihin kai melko tyypillisesti liittyy arvioita siitä, onko itse taakka muille ja onko muiden kannalta parempi, jos itse poistuu elävien kirjoista.

Ekös sitten vastaavasti niiltä itsemurhaa hautovan läheisiltä ole tavattoman itsekästä vaatia toista jatkamaan (vaikeaa) elämäänsä vain siksi, ettei läheisten tarvitse kokea menetystä? Kenen itsekkyys tässä oikeastaan on ”hyväksyttävää” ja millä perusteilla?

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #27 : ti 08.05.2018, 08:14:19 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Itsariin kuitenkin usein liittyy alkoholismi, masennus ja taloudelliset ongelmat.

Poissa Topi

  • Konkari
  • Viestejä: 767
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #28 : ti 08.05.2018, 08:28:57 »
Ekös sitten vastaavasti niiltä itsemurhaa hautovan läheisiltä ole tavattoman itsekästä vaatia toista jatkamaan (vaikeaa) elämäänsä vain siksi, ettei läheisten tarvitse kokea menetystä? Kenen itsekkyys tässä oikeastaan on ”hyväksyttävää” ja millä perusteilla?

Tarkoitatko tällä kertaa tämän ihan vakavana kommenttina?

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7822
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #29 : ti 08.05.2018, 09:07:39 »
Kyse on tällöin ilmeisesti mielenterveydellisessä diskurssissa aika tarkkaan määritellystä käsitteen merkityksestä, ja olin itse jotenkin kuvitellut, että sekin voisi olla oireilua myös jostakin muusta kuin aivan yksikantaan halusta kuolla. Henkilö voisi siis viilellä itseään tai kenties jopa tahallaan ajaa jotenkin todella vaarallisesti ilman että ihan konkreettisesti haluaa kuolla.


Toivottavasti lainaus ei nyt osunut väärään kohtaan, mutta yritän vaikka tästä. En ole ainakaan tietoisesti (en nyt jaksa tarkistaa alkuperäistä sanamuotoani) puhunut halusta kuolla itsetuhoisuudesta puhuessani. Minusta se aika eri asia kuin se, että ei välitä kuoleeko. Kuten sanoin, mielestäni kyse on aste-erosta: ihminen, joka haluaa kuolla, tekee itsemurhan. Ihminen, joka ei välitä siitä, kuoleeko, voi tehdä itsemurhan vähitellen, olemalla niin itsetuhoinen, että kuolema kyllä seuraa, kun jaksaa odotella. Tavalla tai toisella. Joskus jopa jonkun muun avittamana, kun oikeissa porukoissa sinnikkäästi pyörii. Tämä siis sarkastisesti kärjistäen.

En ole varma, liittyykö tämä nyt suorastaan ainakaan automaattisesti edes mielenterveysongelmiin, ellemme ajattele, että se, että ei välitä, elääkö vai kuolee, on jo itsessään itsestään selvästi mielenterveysongelma.

Ja kuten yritin korostaa, mielestäni tosiaankaan kaikki käytös, joka näyttää itsetuhoiselta, ei tietenkään välttämättä sitä ole, siis henkilön itsensä mielestä. Tosiaankin kyseessä saattaa olla vaihe, tilanne, ohimenevä kausi. Tai sitten henkilö ei ollenkaan pidä elämäntapaansa, sanotaan nyt vaikka huumeiden käyttöä, ongelmana. Saattaapa ajatella jopa päinvastoin. Se, että muut ympärillä ovat eri mieltä, ei kenties häntä kiinnosta, tai ainakaan ei kiinnosta niin paljon, että tapojaan tahtoisi muuttaa.

Vielä itsemurhan itsekkyydestä: joo, mäkin koin, että ajatukseni vinksautettiin ylös alas. Taisin jotain sanoakin siitä, että totta kai on myös itsemurhayrityksiä, jotka itse asiassa ovat avunhuutoja. Onhan se raaka tapa apua pyytää ja ehkäpä jopa itsekäs. Toki tietysti sekin on (ehkä?) itsekäs ajatus, että päättää toisten puolesta, onko heidän parempi elää ilman minua, sillä tosi harva läheinen kuitenkaan kai näin kokee. Mutta kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni: mielestäni itsemurha ei erityisesti eroa muista ihmisen toimista = emme oikeastaan voi määritellä tekoja "joksikin" muutoin kuin niiden motiivien kautta, miksi ne on tehty. Sikäli, kuin näitä saadaan tietää.

T: Xante

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 3023
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #30 : ti 08.05.2018, 09:21:09 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Niin.

Mutta jos ihminen kuvittelee, että hänellä on velvollisuus vaikkapa huolehtia pienistä lapsistaan tai vanhenevista vanhemmistaan, niin tuo oikeus voi jäädä käyttämättä. Lapset hankitaan yleensä vapaaehtoisesti.

Tiedän tapauksen, jossa muuan vanhempi toteutti kansalaisoikeuttaan, ja kummastakin hänen lapsestaan tuli kovien huumeiden käyttäjä.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #31 : ti 08.05.2018, 09:36:25 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Niin.

Mutta jos ihminen kuvittelee, että hänellä on velvollisuus vaikkapa huolehtia pienistä lapsistaan tai vanhenevista vanhemmistaan, niin tuo oikeus voi jäädä käyttämättä. Lapset hankitaan yleensä vapaaehtoisesti.

Tiedän tapauksen, jossa muuan vanhempi toteutti kansalaisoikeuttaan, ja kummastakin hänen lapsestaan tuli kovien huumeiden käyttäjä.

Kysymys ei ole yksinkertainen. On ehkä parempi että mielenterveysäiti päättää päivänsä kun kasvattaa lapsensa kieroon. Ei voi tietää. Tapaukset vaihtelee.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7822
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #32 : ti 08.05.2018, 09:42:17 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Niin.

Mutta jos ihminen kuvittelee, että hänellä on velvollisuus vaikkapa huolehtia pienistä lapsistaan tai vanhenevista vanhemmistaan, niin tuo oikeus voi jäädä käyttämättä. Lapset hankitaan yleensä vapaaehtoisesti.

Tiedän tapauksen, jossa muuan vanhempi toteutti kansalaisoikeuttaan, ja kummastakin hänen lapsestaan tuli kovien huumeiden käyttäjä.

Kysymys ei ole yksinkertainen. On ehkä parempi että mielenterveysäiti päättää päivänsä kun kasvattaa lapsensa kieroon. Ei voi tietää. Tapaukset vaihtelee.

Niin kovalta kuin se kuulostaakin, tässäkin on pointtia. Kai kuitenkin myös kyseeseen tulee ennen kaikkea se, miten jäljelle jäävät käsittelevät tapahtunutta. Jos esim. lapsille kovasti korostetaan, että ovat eläneet trauman, jota ei voi korjata, voidaan tehdä paljonkin vahinkoa. Puhumattakaan tapauksista, joissa ehdotellaan, että lapset ovat perineet äitinsä hulluuden ja heikkouden.

Joka tapauksessa itsemurha on temppu, joka jää jälkeen jäävien käsiteltäväksi. Ehkä se on minulta vain defenssi, että pyrin korostamaan yksilön vastuuta omasta tempustaan sen vuoksi, että jälkeen jäävien käsittely helpottuisi.

T: Xante

socrates

  • Vieras
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #33 : ti 08.05.2018, 09:47:37 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Niin.

Mutta jos ihminen kuvittelee, että hänellä on velvollisuus vaikkapa huolehtia pienistä lapsistaan tai vanhenevista vanhemmistaan, niin tuo oikeus voi jäädä käyttämättä. Lapset hankitaan yleensä vapaaehtoisesti.

Tiedän tapauksen, jossa muuan vanhempi toteutti kansalaisoikeuttaan, ja kummastakin hänen lapsestaan tuli kovien huumeiden käyttäjä.

Kuten tuossa aiemmin kerroin, naapurissani asuneen suurperheen äiti hirtti itsensä kauan sitten ja siitä huolimatta lapset ovat eläneet ihan normaalia elämää. Eli ei aina seuraa mitään katastrofia lapsille.

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 3023
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #34 : ti 08.05.2018, 09:48:52 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Niin.

Mutta jos ihminen kuvittelee, että hänellä on velvollisuus vaikkapa huolehtia pienistä lapsistaan tai vanhenevista vanhemmistaan, niin tuo oikeus voi jäädä käyttämättä. Lapset hankitaan yleensä vapaaehtoisesti.

Tiedän tapauksen, jossa muuan vanhempi toteutti kansalaisoikeuttaan, ja kummastakin hänen lapsestaan tuli kovien huumeiden käyttäjä.

Kysymys ei ole yksinkertainen. On ehkä parempi että mielenterveysäiti päättää päivänsä kun kasvattaa lapsensa kieroon. Ei voi tietää. Tapaukset vaihtelee.

Niin vaihtelee. Mutta jos vanhempi on ollut lapselle mieluisa, hänen luonnollinenkin kuolemansa on lapselle epätervetullut. Otaksun, että itsemurha on yleensä vielä pahempi, koska siihen liittyy lapsen tahallinen hylkääminen. Luonnollinen kuolija voi olla vastahakoinenkin kuolemaan, ja kiinnostunut perheensä voinnista vielä kuolinvuoteellaan.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #35 : ti 08.05.2018, 09:49:36 »
Yleensä itsarin tehneiden omaisilla herää kysymyksiä, joskus jopa itsesyytöksiä. Varsin usein kysyy että mitä olisin voinnut tehdä.

Ei niihin ole vastauksia ja itsarin juuret voi olla todella syvällä, jopa omassa lapsuudessa.

Itsarin tekijän kuitenkin kannattaa muistaa että siinä saattaa jopa viitoittaa tietä omille lapsilleen.

Poissa Topi

  • Konkari
  • Viestejä: 767
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #36 : ti 08.05.2018, 09:55:17 »
Kysymys ei ole yksinkertainen. On ehkä parempi että mielenterveysäiti päättää päivänsä kun kasvattaa lapsensa kieroon. Ei voi tietää. Tapaukset vaihtelee.

Niin, se riippuu varmaan aika monesta asiasta. Vanhemman ja lapsen suhteesta sen mielenterveysongelman vakavuuden ja laadun lisäksi. Ja jos nyt ei jostain todella vakavasta ole kyse, siinä voi paljon riippua ihan tuuristakin siinä mielessä, että miten näille mammoille tai papoille sitten käy. Miten sujuu parisuhdekuviot ja miten menee töissä ja noin muuten elämässä.

Toisekseen näillehän ei oikeastaan koskaan edes saada suoraa vertailukohtaa, että voitaisiin varmuudella sanoa, olisiko lapsen elämä mennyt paremmin, jos vanhempi olisi poistanut itsensä kuvioista.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 8077
  • Etevä ajattelija
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #37 : ti 08.05.2018, 10:00:50 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Joo, ja silti eutanasia on kielletty.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #38 : ti 08.05.2018, 10:03:46 »
Itsari on jokaisen kansalaisoikeus.

Joo, ja silti eutanasia on kielletty.

Niin suomessa, mutta ei kaikkialla maailmassa.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14793
Vs: Itsemurha, syyt ja seuraukset
« Vastaus #39 : ti 08.05.2018, 10:04:58 »
Ekös sitten vastaavasti niiltä itsemurhaa hautovan läheisiltä ole tavattoman itsekästä vaatia toista jatkamaan (vaikeaa) elämäänsä vain siksi, ettei läheisten tarvitse kokea menetystä? Kenen itsekkyys tässä oikeastaan on ”hyväksyttävää” ja millä perusteilla?

Tarkoitatko tällä kertaa tämän ihan vakavana kommenttina?

Tavallaan. Nimittäin penään perusteluja ja kriteerejä sille, mikä lopulta on itsekästä. Onko esim. burn outin kautta masennukseen vaipunut työntekijä itsekäs tehdessään itsemurhan, kun hän ei ota huomioon työnantajalle asian aiheuttamaa hankaluutta? Kenelle me lopulta olemme elämämme ”velkaa” ja millaisilla perusteilla? Näen nimittäin myös aika suuren riskin sellaisessa ajattelussakin, jonka mukaan meidän tulee elää (ja kuolla) muiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Vaikka tietenkin myös muiden huomioiminen on tarpeellista, eikä kukaan voi elää vain oman etunsa mukaan. Mutta kun ollaan tasolla, jossa puhutaan jo ihan oman elämän päättämisestä / jatkamisesta, niin jos siinäkään ei oma tahto ole tärkein kriteeri, niin MISSÄ asiassa oikeastaan meillä on vapaus valita itsemme ennen muita? Toki voidaan ajatella myös, ettei itsekkyys ole negatiivista, vaan neutraalia, jolloin teon toteaminen itsekkääksi ei myöskään ole itsekkyydestä syyttämistä.