Ei kyllä minustakaan itsemurhia voi mitenkään niputtaa "samaksi". Yhdenlainen itsemurhahan on myös itsetuhoinen elämä, jota taasen voi olla monenlaisin konstein. Yksi juo liikaa, yksi käyttää huumeita liikaa, yksi syö liikaa... mutta joka tapauksessa elämä on senlaatuista, että se kropalle hupaa ja jossakin vaiheessa se kroppa sitten pettääkin (tai lunastaa tahdotun, miten vaan).
Sitten taas vanhan, sairaan, jne. elämän lopettamishalua en näe itsemurhana lainkaan. Se on eutanasia, jota siihen kohtaan tahdotaan ja jonka pitäisi mielestäni olla täysin ihmisen itsensä päätettävissä. Muutoinkin kuin epäinhimillisillä hoidoista luopumisilla, jotka kai käytännössä tarkoittavat nälkään ja janoon kuolemista useissa tapauksissa.
On kai vielä eroteltava itsemurhat ja niiden yritykset, eli se, että kyllähän usein etenkin nuoren itsemurhayrityksen tarkoitus ei ole kuolla (vaikka niin ikävän usein vahingossa käy), vaan se on avun- ja huomionpyyntö.
Hän taas, joka vakaasti on jostakin syystä päättänyt elämänsä lopettaa, usein on suunnitellutkin asian niin hyvin, että väliin ei kukaan enää pääse.
Mitä tulee asian itsekkyyteen...no, se riippuu tietysti, kuten kaikki muutkin asiat, mitä ihminen tekee, motiivista, jolla hän asian tekee. Jos itsemurha on kosto läheisille ja se tehdään selväksi, tottakai se tuntuu itsekkäältä. Ja omituiselta. Ja syyllistävältä.
Aika moni itsemurhan kokenut läheinen kuitenkin on sanonut, että jossakin vaiheessa tulee se käsitys, että ei olisi voinut tehdä mitään, jos toinen on näin päättänyt. Kuinka usein me oikeastaan voimme muuttaa kenenkään päätöksiä siitä, miten tätä elämää eletään?
T: Xante
Niin, kai niitä tehdään myös hetken mielijohteesta tai sitten pitemmän suunnittelun tuloksena. Kuten sanot, ei kai sitä toiselle voi väkisin sanoa, miten pitää elää tai tuntea. Mutta olin kuvitellut, että itsemurhan itsekkyydestä puhuttaessa ei tarkoitettaisi pelkästään sitä, että se on kosto tai jotakin tällaista, vaan ihan vain sitä, että itsehän sen seurausten kanssa ei joudu elämään vaan pelkästään muut joutuvat. Joten on tavallaan itsekästä arvioida muiden puolesta, olisiko oman itsen parempi kuolla. Omalla kohdallahan se ratkaisu tehdään, ja se on ikään kuin tässä mielessä väistämättä ratkaisuna "itsekäs". Enkä nyt tarkoita, että itsekäs tai omaa etua palveleva toiminta olisi mitenkään väistämättä väärin. Itsemurhan tapauksessa siihen vain tyypillisesti liittyy masennusta ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän vääristynyttä ajattelua. Itsemurhan jälkeenhän sitä ei voi enää korjata.
Mutta joo... myöskään en ihan kunnolla näe sitä, mitä järkeä on rinnastaa itsemurhaa ja epäterveellisiä elämäntapoja. Ihmisillä saattaa olla hyvinkin irrationaalisia ja epäterveitä tapoja, niissä saattaa olla myös jotain itsetuhoista (tai sitten ei), ja jos on, itsetuhoisuus saattaa olla alitajuista oireilua jostakin. Esimerkiksi tupakoivalla ihmisellä, liikaa juovalla, huonosti syövällä tai nukkuvalla tällainen "oman edun vastainen" käyttäytyminen ei minusta yleensä tai tyypillisesti liity mihinkään järjestelmälliseen itsetuhoisuuteen saati haluun kuolla, vaan kyse on jostakin vähän muusta. Asioita ei vain ajatella siltä kannalta, ja kokonaisuus on paljon monimutkaisempi.
Ymmärrän jossain mielessä kyllä rinnastuksen ja ajatuksen siitä, että oman itsen laiminlyönti voi olla itsetuhoista ja se voi olla eräänlainen hidas itsemurha. Mutta tässä rajanveto on hyvin vaikeaa, ja minun on vaikea nähdä, milloin on tai ei ole järkevää puhua ns hitaasta itsemurhasta. Rinnastuksen tehdessään saattaa myös yksittäisistä ongelmista paisutella turhan suuria, vaikka ne potentiaalisesti voisivat pahetessaan ajaakin koko kropan konkurssiin. Jollain saattaa olla ongelmia nukkumisen kanssa, joku toinen saattaa tupakoida tai käyttää päihteitä tai mitä nyt ikinä. Jos näissä elämänvalinnoissa ottaa tosi kireän linjan ja tuomitsee kauttaaltaan erilaisen elämisen ja sen, että joku nukkuu tosi oudosti tai vähän, tekee asioita X, Y ja Z joita ei pidetä terveellisinä ja niin edelleen, siinä myös vie toiselta kaiken tilan. Tuloksethan sen lopulta näyttävät, kuinka tuhoisaa joku käytös tietyn yksilön kohdalla on tai ei ole. Toki voi ja kuuluukin sanoa, jos on huolissaan jostakin toisen käytöksessä tai jopa rajummin puuttua, jos kyse on läheisestä. Tarkoitan vain että minusta voi samaan aikaan hyväksyä myös sen, ettei kaikkien tarvitsekaan elää sen mukaan, mitä yleisesti pidetään tai itse pitää hyvänä ja terveellisenä, eikä se välttämättä tee heistä erityisen itsetuhoisia tai itsemurhakandidaatteja.
Vuodatin nyt kaiken tämän, mutta en oikeastaan oleta, että Xantippa olisi sitä ihan niin tarkoittanutkaan. Tuli vain vastareaktiona mieleen, kun omien mielikuvien pohjalta en kovin helposti nähnyt selvää yhteyttä siihen, mitä yleensä tarkoitetaan itsemurhalla. Tosin monesti niiden varsinaisten itsemurhienkin taustalta voi löytyä sellainen prosessi, jossa oireillaan sitä, että osata, haluta tai jakseta elää, mikä sitten voi näkyä itsetuhoisinä elämäntapoina tai käytöksenä. Ehkä halusin vain kyseenalaistaa sitä, mikä nyt oikeasti on itsetuhoista ja mikä ei.
