Itsemurha, syyt ja seuraukset

[Anemone 2.0]

Kun puhutaan itsemurhista, niin yleensä itsemurhan tehneeseen suhtaudutaan myötätuntoisesti. ”Hän oli herkkä ihminen; ei kestänyt julmaa maailmaa eikä sen epäoikeudenmukaisuuksia.” Ei ole harvinaista, että itsemurha suorastaan ”kaunistaa” tekijänsä muiston. Japanissa kunniaitsemurha on vakiintunut kulttuurinen muoto tilanteisiin, joissa henkilöä uhkaa kasvojen menetys joko oman epäonnistumisen tai tehtyjen väärinkäytösten takia.

Itsemurha tehdään itse. Se on siis itsekäs teko; voisi sanoa, että ehkä kaikista teoista itsekkäin. Itsemurhaaja ”sanoo viimeisen sanan”. Samalla hän jättää jälkimaailman kärvistelemään syyllisyyden kourissa. Mikäli itsemurhaajan tunteneet suostuvat syyllisyyttä kantamaan. Yleensä he suostuvat, koska eivät muuta osaa. Syyllisyyden käsittely ja siitä vapautuminen ovat älyllisesti ja emotionaalisesti vaativaa työtä.

Itsemurhien itsekkyyden aste vaihtelee. Kun on kyse ahdistuksen tuskissa vuosikausia kamppailleen mielenterveyspotilaan itsemurhasta, on helppo ymmärtää, että tekijä halusi vain vapautua taakastaan. Tällöin omaisille ja läheisille usein jätetään kirjallinen viesti, jolla heidät vapautetaan syyllisyydestä.

Itsemurhaajaa ei saa kritisoida. Se on rumaa. Paitsi, jos on kyse laajennetusta itsemurhasta, jolloin tekijä murhaa itsensä lisäksi muitakin henkilöitä, yleensä lapsensa tai puolison. Nämä tapaukset ilmentävätkin hyvin teon itsekästä luonnetta. Nyt tekijä halveksitaankin ihmiskunnan alimpaan kastiin. Mutta osa myös pelkästään itsensä murhaajista on hyvin itsekeskeisiä henkilöitä. Itsemurha voi olla pohjattoman itserakkauden ja itsesäälin ilmaus; ”katsokaa, minun kärsimykseni on suurempi kuin kenenkään muun”. Jäljelle voi jäädä kirjoitettu viesti, joka ei suinkaan vapauta jälkimaailmaa, vaan esittää vielä viimeisen syytöksen niille, jotka eivät taipuneet murhaajan tahtoon tämän elämän aikana.

[socrates]

Minusta asia on täysin päinvastoin. Itsemurhan tekijöitä kritisoidaan käsittämättömän julmasti.

Varmasti itsemurhaan päätyvä on kärsinyt paljon. Eloonjääneiden parkuna on itsekkyyden ja typeryyden huippu.

[Anemone 2.0]

Minusta asia on täysin päinvastoin. Itsemurhan tekijöitä kritisoidaan käsittämättömän julmasti.

Varmasti itsemurhaan päätyvä on kärsinyt paljon. Eloonjääneiden parkuna on itsekkyyden ja typeryyden huippu.

Itsemurhan tehnyt on kuollut. Hän ei tiedä enää mistään mitään. Eloonjääneet joutuvat elämään tapahtuneen muiston kanssa vuosikausia.

[socrates]

Minusta asia on täysin päinvastoin. Itsemurhan tekijöitä kritisoidaan käsittämättömän julmasti.

Varmasti itsemurhaan päätyvä on kärsinyt paljon. Eloonjääneiden parkuna on itsekkyyden ja typeryyden huippu.

Itsemurhan tehnyt on kuollut. Hän ei tiedä enää mistään mitään. Eloonjääneet joutuvat elämään tapahtuneen muiston kanssa vuosikausia.

Itsemurhan tehneen kärsimys on kuitenkin ollut eläessään valtava ja sitä pitää kunnioittaa.

Elävät jatkavat arkeaan eivätkä suinkaan seuraa perässä, vaikka asia mieltä painaakin.

[Milja]

Minusta asia on täysin päinvastoin. Itsemurhan tekijöitä kritisoidaan käsittämättömän julmasti.

Varmasti itsemurhaan päätyvä on kärsinyt paljon. Eloonjääneiden parkuna on itsekkyyden ja typeryyden huippu.

Itsemurhan tehnyt on kuollut. Hän ei tiedä enää mistään mitään. Eloonjääneet joutuvat elämään tapahtuneen muiston kanssa vuosikausia.

Onko ihmisen typeryydellä mitään rajaa. Itsemurha on se viimeisin keino kun muita vaihtoehtoja ei ihminen enää löydä.

Pallinaama.

[Anemone 2.0]

Avauksessani hahmottelin erilaisia itsemurhia. Ei ole kategorisesti vain yhtä itsemurhatyyppiä, vaan niin tekijät kuin teon sosiaalinen kehyskin ovat erilaisia.

[socrates]

Avauksessani hahmottelin erilaisia itsemurhia. Ei ole kategorisesti vain yhtä itsemurhatyyppiä, vaan niin tekijät kuin teon sosiaalinen kehyskin ovat erilaisia.

Minä en uskaltaisi tappaa itseäni, vaikka olisin taakka läheisilleni ja yhteiskunnalle.

Itsemurha on rohkea teko.

[Jaska Jokunen]

Ei ole rohkea, epätoivoinen on. Ei näköalaa toimintamahdollisuudesta jonka kokisi itselleen mielekkääksi.

Meidän kulttuurimme arvostaa elämää yli kaiken muun. Ja niin itsensä murhaaja jättää mahdolliset läheisensä syyttämään itseään etteivät murhaa estäneet.

[drontti]

Vanhemmuuden sanotaan suojaavan jossakin määrin itsemurhilta. Varsinkin monilapsisten perheiden äidit tekevät vain harvoin niin inhottavan tempun lapsilleen.

Toisenlainen tilanne on, jos iäkäs, sairauksistaan kärsivä ihminen kyllästyy elämään. Sellaista olisi vaikea moittia.

[Renttu]

 Itsemurhien syyt ovat kovasti yksilöllisiä. Eri ammattikunnista lääkärit tekevät paljon itsemurhia. Miksipä ei, sillä usein niissä tapauksissa tietävät ammattinsa puolesta, millaiset oireet ja kuolema olisivat muuten tulossa. Mieluummin nopea ja kivuton lähtö oman käden kautta, kuin jäädä kärsimään tuskallinen ja omaksi varjokseen kuihduttava kuolema.

 Suomi on väkiluvultaan niin pieni maa ja täällä tehdään niin paljon itsemurhia, että useimmat (Ellei kaikki!) tälläkin foorumilla tiesivät tai tunsivat jonkun, joka tappoi itsensä.

[socrates]

Vanhemmuuden sanotaan suojaavan jossakin määrin itsemurhilta. Varsinkin monilapsisten perheiden äidit tekevät vain harvoin niin inhottavan tempun lapsilleen.

Toisenlainen tilanne on, jos iäkäs, sairauksistaan kärsivä ihminen kyllästyy elämään. Sellaista olisi vaikea moittia.

Alakerran suurperheen äiti hirttäytyi kauan sitten, kun lapset olivat vielä melko pieniä. Sivullisesta elo näytti perheidylliltä, mutta myöhemmin kuulin juttua, että oli ollut pahaa masennusta, viinaongelmaa ja ennen tekoa oli rakastunut johonkin lähistön mieheen ja puuhaili eroa. En tiedä, mikä kaikki tuosta on totta.

Hyvin lapset ovat silti elämässä pärjänneet, näen heitä jatkuvasti. Toki tuollainen asia jää sivullisenkin mieleen loppuiäksi. Voisin kuvitella päättäväni päiväni lääkkeillä, mutta kellariin hirttäytyminen on aivan mahdoton ajatus kaikkein epätoivoisimmassakaan tilanteessa.

Lääkärit tosiaan tekevät aika paljon itsemurhia, varmaan juuri lääkkeiden helpon saatavuuden takia. Tiedän ainakin kaksi tapausta, toisella kivulias sairaus ja toinen luultavasti alkoholismin takia.

[Vanha aatami]

Vanhemmuuden sanotaan suojaavan jossakin määrin itsemurhilta. Varsinkin monilapsisten perheiden äidit tekevät vain harvoin niin inhottavan tempun lapsilleen.

Lääkärit tosiaan tekevät aika paljon itsemurhia, varmaan juuri lääkkeiden helpon saatavuuden takia. Tiedän ainakin kaksi tapausta, toisella kivulias sairaus ja toinen luultavasti alkoholismin takia.

Vahvimmat korrelaatiotekijät ovat kuitenkin alhainen koulutustaso, alkoholi ja työttömyys. Nuoret pitäisi patistaa aktiivisiksi, kouluun ja töihin.


VA.

[Norma B]

Mutta osa myös pelkästään itsensä murhaajista on hyvin itsekeskeisiä henkilöitä. Itsemurha voi olla pohjattoman itserakkauden ja itsesäälin ilmaus; ”katsokaa, minun kärsimykseni on suurempi kuin kenenkään muun”. Jäljelle voi jäädä kirjoitettu viesti, joka ei suinkaan vapauta jälkimaailmaa, vaan esittää vielä viimeisen syytöksen niille, jotka eivät taipuneet murhaajan tahtoon tämän elämän aikana.

Osa voi olla, mutta en olisi niinkään varma että tuo kauhean yleistä olisi. Joku vuosi aloin kyllä tuota asiaa pohtia että onko niin että ainakin ekstrovertit ihmiset olettavat että useimmat/kaikki ihmiset tekevät tekojaan siltä pohjalta että pääsisivät jotenkin "vaikuttamaan" muihin ihmisiin. Voi tuntua varmaan käsittämättömältä että joku tekisi asioita ihan vain itsensä takia (aivan kuten itsestäni on ollut kauhean vaikea mieltää että menisin ja tekisin jotain pyrkiäkseni vaikuttamaan muihin - jos vaikutan, niin enimmäkseen se on tahatonta). Tottakai sitä voi saada sellaisen raivotilan että tekee mieli todeta että "hyvästi julma maailma", mutta se kohdistuu johonkin epämääräiseen "koko maailmaan", ei se ole tarkoitettu kenellekään läheiselle tai yksittäisille kaukaisillekaan ihmisille kuittailuksi. Ei olisi ainakaan minun kohdallani noin, koska en osaa ottaa ihmisiä sillä tavalla "intohimoisesti" elämässäni että minun pitäisi kuin teini tehdä jotain ihme temppuja heidän takiaan.

Jos minä tappaisin itseni, se olisi vain lopullisen kyllästyminen ja turhautumisen merkki. Jos ei elämässä pääse ollenkaan eteenpäin, niin mitä pointtia siinä on? Ja sitten on tietenkin tuskan välttäminen. Kuinka monta vuotta jonkun ihmisen pitäisi kiduttaa itseään olemassaololla ettei vaan joku hermostu hänen kuolemansa takia? Jäähyväiskirje on varmaan varsin tärkeä väline ilmaista mistä oli kysymys, jos ei eläessään ole saanut valmisteltua muita ihmisiä asiaan. Ja harvemmin saa.

Äitini aikoinaan ilmoitti minulle, kun olin käymässä, että hän hirttää itsensä autotallin kattoon. Sisarukseni asui vielä kotona ja kyllähän siinä heti tuli mieleen että miltä se tuntuisi häntä kohtaan, mutta kaiketikin äitini oli omissa tuskissaan, eikä ajatellut sillä sanomisen hetkellä järin meitä lapsia. Mutta eipä sitten hirttänyt. Pientä "sanomista" voi kestää, sitä että ihminen ilmaisee tunnetilojaan dramaattisesti. Vaikea sitten aina tietää että koska sanoja on vakuuttunut sanoistaan ja menee ja tekee niin.

[drontti]

Onkohan synkkämielisyys jotenkin geeneissä? Minusta elämä on hyvin kiinnostavaa ja enimmäkseen hauskaa, vaikkei sivullinen tarkkailija siinä varmaan mitään erityistä loistokkuutta näkisi. Tarkkailija voisi vaikka ajatella että onpa tolla tylsää.

[Norma B]

Onkohan synkkämielisyys jotenkin geeneissä? Minusta elämä on hyvin kiinnostavaa ja enimmäkseen hauskaa, vaikkei sivullinen tarkkailija siinä varmaan mitään erityistä loistokkuutta näkisi. Tarkkailija voisi vaikka ajatella että onpa tolla tylsää.

Jos on synkkämielisten ihmisten kasvattama, niin vaikeahan se on tietää onko keskiössä geenit vai kasvatus (=ympäristön vaikutus), vai sekä että. Meidän perheessä itsarista on ainakin puhunut 3/4. Isä jutteli aikoinaan että jos hän olisi varma ettei kuoleman jälkeen ole mitään, heti tappaisi itsensä. Äidillä oli se hirttojuttu. Itsekin olen funtsaillut kiukuspäissäni että vedän ranteet auki - enpä sitten vaan koskaan vedä. Sisarukseni on ainoa meistä joka ei ainakaan minun kuulteni ole kuolemasta jutellut. Toisaalta hän teki lapsia, että ehkä se sitten rauhoittaa. (No mutta niinhän tekivät vanhempanikin...)

Lähipiiriin muutenkin osunut kuolemalla hekumoitsijoita, ja sitten on tietysti tämä eka eksä joka saattoi tappaa itsensä, taikka sähläsi viinan ja mömmöjen annostelun kanssa. En tiedä yksityiskohtia miten nirri lähti, mutta tiedän mitä hän niihin aikoihin touhuili.

[Xantippa]

Ei kyllä minustakaan itsemurhia voi mitenkään niputtaa "samaksi". Yhdenlainen itsemurhahan on myös itsetuhoinen elämä, jota taasen voi olla monenlaisin konstein. Yksi juo liikaa, yksi käyttää huumeita liikaa, yksi syö liikaa... mutta joka tapauksessa elämä on senlaatuista, että se kropalle hupaa ja jossakin vaiheessa se kroppa sitten pettääkin (tai lunastaa tahdotun, miten vaan).

Sitten taas vanhan, sairaan, jne. elämän lopettamishalua en näe itsemurhana lainkaan. Se on eutanasia, jota siihen kohtaan tahdotaan ja jonka pitäisi mielestäni olla täysin ihmisen itsensä päätettävissä. Muutoinkin kuin epäinhimillisillä hoidoista luopumisilla, jotka kai käytännössä tarkoittavat nälkään ja janoon kuolemista useissa tapauksissa.

On kai vielä eroteltava itsemurhat ja niiden yritykset, eli se, että kyllähän usein etenkin nuoren itsemurhayrityksen tarkoitus ei ole kuolla (vaikka niin ikävän usein vahingossa käy), vaan se on avun- ja huomionpyyntö.

Hän taas, joka vakaasti on jostakin syystä päättänyt elämänsä lopettaa, usein on suunnitellutkin asian niin hyvin, että väliin ei kukaan enää pääse.

Mitä tulee asian itsekkyyteen...no, se riippuu tietysti, kuten kaikki muutkin asiat, mitä ihminen tekee, motiivista,  jolla hän asian tekee. Jos itsemurha on kosto läheisille ja se tehdään selväksi, tottakai se tuntuu itsekkäältä. Ja omituiselta. Ja syyllistävältä.

Aika moni itsemurhan kokenut läheinen kuitenkin on sanonut, että jossakin vaiheessa tulee se käsitys, että ei olisi voinut tehdä mitään, jos toinen on näin päättänyt. Kuinka usein me oikeastaan voimme muuttaa kenenkään päätöksiä siitä, miten tätä elämää eletään?

T: Xante

[Hibbu]

Onkohan synkkämielisyys jotenkin geeneissä? Minusta elämä on hyvin kiinnostavaa ja enimmäkseen hauskaa, vaikkei sivullinen tarkkailija siinä varmaan mitään erityistä loistokkuutta näkisi. Tarkkailija voisi vaikka ajatella että onpa tolla tylsää.

Saattaa olla perimälläkin vaikutusta. Ympäristötekijöillä (kodilla) ja sairauksilla, mielisairauksilla ja syrjäytyneisyydellä lienee yhtä suuri merkitys kuin geeneillä.