Arvostettu muusikko uupui ja jäi sairauslomalle – alkoi sitten nikkaroida soittimia kierrätystavarasta ja löysi mielenrauhan: "Pidin itseäni vähän hulluna"https://yle.fi/uutiset/3-10518388Omakohtaisuus, ja suora suhde varmaan voittaa sen laadun, josta kuitenkaan voi elää. Jos jostain odottaa jotain, niin lähisuhde merkkaa, eikä muuta kannata hakea, vaikka olisi mitä.
Joskus tavoitteet voivat olla toisin päin, eli merkkaa se, ja luo arvoa, kun voi nähdä jotain kauempaa, eli saa välimatkaa ja etäisyyttä siihen, josta hyvä olla paremmin tietoinen. Ja myös tietoinen, ellei se sitten ole väline kauemmas, josta ei enää tulemista, takaisin.
Joskus ajattelin tietoisuutta tai siis tajuntaa huojahteluna. On tosiaan se tajunta ja tietoisuus, mutta tajunta merkkaa suoratajuntaa, ja tietoisuus epätajuntaa, jossa epätajunnan osuus vaihtelee. Suoratajunta on mitä on, välitöntä yhteyttä, muttei yhteyttä laajempaan aikaan, kun taas tietoisuus on tajunta-alueotantaa, jossa on vaihteleva määrä suoruutta, jolloin ääritilanteena nykyhetki voi olla kokonaan tajunnan ulkopuolella.
Tietoisuus voi olla sokeaa nykyhetkelle, ja suoratajunta voi olla sokeaa tapahtuneelle, siis aiemmin tapahtuneelle. Dementiassa suoratajunnan määrä taitaa lisääntyä, ja tietoisuus, sekä sen mahdollisuus kuoriutua sitä mukaa. Jää vain tuntoisuus ja suoratajunta.
Toisaalta, jos on vain sitä suoratajuntaa, niin jos ei muuta, ei muuhun mene, eikä sieltä palaudu, joten ehkä muu ei enää herää, eikä säteile. Näin suoratajunta terävimmillään vain on, eikä ole yhteydessä mihinkään verrattavaan, joten voisi kysyä, että onko sitä tajuntaakaan enää tässä ääripäässä?
Uuden ja vanhan suhde jännitteisenä on se, joka säteilyttää, ja jännite pitää yllä laajuutta, mitä enemmän jännitteisyyttä on. Jos vain uutta, on se samantien sammuvaa. Ja jos vain vanhaa, ei siinä tapahdu mitään, eikä se ole missään, ellei jokin saa hereille.
Tällaisen jänniteperäisyyden koin mielestäni elämälle tyypilliseksi, ja kirjoittaneeksi tulin ajatuksesta aikoinaan Tiede-foorumille.
Filosofiaa kun lukee, niin on jotain käsitteitä. On jotain oliota itsessään, das Ding an sich. En ole tarkemmin jaksanut perehtyä, vaikka sanoja vilisee. Toisaalta vähän kartan tiettyä oppimista, ja ehdotettuja sisäistämisiä.
Jos ajattelee tällaisen viestin kerrontaa, niin päätyy varmaan tilanteeseen, joissa on samoja asioita, kuin mitä aiemmin kelailtu, esim filosofiaan kuuluvaksi luokitellussa. Miksi, on toinen kysymys? Voiko uutta luoda miten vapaasti, vai onko päätyminen vanhaan determinoitu sen takia, että vaikuttuu jostain tahtomattaan, kun osaa pitää varaansa? Vai löytyykö yleensäkin se, ja lähinnä se, joka on yleisesti löydettävissä, jos jotain tolkkua, touhuissa?
Kantin kirja jäi vähän kesken, ja piti palauttaa. Muu kirjallisuus meni jotenkin ohi sen hetken, joten Kant jää kelattavaksi uutena, ehkä joskus. Meneekö sitten uusin eväin, vai miten.
