Kirjoittaja Aihe: Musiikki  (Luettu 13178 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Renttu

  • Vieras
Vs: Musiikki
« Vastaus #20 : su 14.06.2015, 04:03:08 »
Tuore tutkimus linkistä musiikin ja alzheimerin ehkäisyn välillä; tutkimuksessa käytetty magneettikuvausta (Oxford University Press).
 
Käytännön tasolla havainnollistava tallenne tässä. Oliver Sacks tuossa sitten selittää tarkemmin. 
« Viimeksi muokattu: su 14.06.2015, 04:08:12 kirjoittanut Renttu »

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #21 : su 14.06.2015, 16:09:57 »
Oikeastaan musiikki on monesti parhaimmillaan juuri silloin, kun sitä tulkitaan vapaasti ilman liiallista säännönmukaisuutta. Joskus taas nuotinnus tai partituurien käyttö on hidaste luovalle ilmaisulle, joten improvisoinnille on silloin tilaa kehittyä omiin luoviin svääreihinsä.

Toki improvisointikin vaatii tarkat raamit, jonka perusteet pitää tuntea, jos haluaa pysyä musiikillisti tiettyjen rakenteiden sisällä. Sointukulkujen tai harmonioiden esiintyminen on tässä yhteydessä sekin tärkeää, jotta musiikki kuullostaisi edes jotenkin loogiselta. Pelkkä sattumanvarainen soitanto, ilman mitään järkevää linjaa, ei kyllä kuullosta kovinkaan hyvältä.

Siksi esimerkiksi huippuunsa hiottu tekninen sekä taiturillinen improvisoitu tulkinta vetää milloin tahansa vertoja läpisävelletylle teokselle, koska siinä taiteellinen osaaminen kaiken muun luovan virtuositeetin ohella kertoo muusikon taidoista vielä paljon enemmän, kuin vain pelkkä ulkoa opittu nuoteista lukeminen.

Nuoteissa ei ole koskaan täydellisesti koko musiikkia. Ne ovat vain hyvinkin puutteellinen likiarvo, johon muusikon täytyy ns. puhaltaa henki. Sikäli läpisävelletty on vain hatara runko, jonka puitteissa muusikon täytyy musiikki synnyttää. Kun kuuntelee eri soittajien, laulajien, kapellimestareiden, orkesterien versioita näistä läpisävelletyistä, huomaa kyllä, että niiden nuottien väliin jää hyvin paljon tulkinnalle tilaa.

Renttu

  • Vieras
Vs: Musiikki
« Vastaus #22 : su 14.06.2015, 16:59:43 »
Kuriositeetti sulosävelten ihmeellisestä maailmasta.

Kuunnelkaa tämä mahtava pieru, jo kohta kolme miljoonaa muutakin ihmistä on sen kuunnellut! Klippi kestää minuutin, ja on ehdottomasti kokonaan kuuntelun arvoinen.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #23 : su 14.06.2015, 18:44:25 »
Kun puhutaan sävellyksen esittämisestä erityyppisessä musiikissa, on tietenkin huomioitava kappaleen tyylilaji; eli riippuu pitkälti musiikin genrestä, miten se on alunperin tarkoitettu esitettäväksi. Tietenkin teosta voi aina varioida omalla tyylillään, sekä tehdä siitä oman tulkintansa, mutta siinä mennään jo esittäjän puolelta taiteellisen vapauden alueelle, jossa sitten on mahdollisuus tietyin edellytyksin toteuttaa sävelyksen puitteissa niin rytmistä kuin melodistakin muuntelua.

Toki sävellyksen ylös kirjoittaminen on välttämätöntä, mitä vaativampi tai monimutkaisempi sävelteos on kyseessä. Jotkut teokset tosin ovat muita rajallisempia niiden musiikilliselle muuntelulle; mutta on sitten kyseessä nuoteille sävelletty, tai vapaampi imporisoitu sävelmä, niin taitava muusikko kykenee tekemään siitä omanlaisensa tulkinnan, sekä antamaan sille tietynlaisen persoonallisen leimansa. Esimerkiksi impovisoidussa musiikissa instrumenttinsa taitaja tavallaan säveltää kappaletta koko ajan soittaessaan. Tälläisen taidon omaaminen vaatii erityistä huippuosaamista, mikä on ominaista nimenomaan luoville muusikoille. 
« Viimeksi muokattu: su 14.06.2015, 18:56:41 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-


Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #25 : ma 15.06.2015, 17:44:52 »
Kun puhutaan sävellyksen esittämisestä erityyppisessä musiikissa, on tietenkin huomioitava kappaleen tyylilaji; eli riippuu pitkälti musiikin genrestä, miten se on alunperin tarkoitettu esitettäväksi. Tietenkin teosta voi aina varioida omalla tyylillään, sekä tehdä siitä oman tulkintansa, mutta siinä mennään jo esittäjän puolelta taiteellisen vapauden alueelle, jossa sitten on mahdollisuus tietyin edellytyksin toteuttaa sävelyksen puitteissa niin rytmistä kuin melodistakin muuntelua.

Väitän edelleen, että vaikka teos olisi tarkastikin nuotinnettu, sinne aina jää tilaa tulkinnalle. Itse asiassa taitava muusikko löytänee sitä enemmän kuin taitamaton. Muutenhan emme erottaisi toisistaan sitä, oliko kyseessä Wienin Filharmonikot vai ehkä sittenkin Helsingin kaupunginorkesteri. Eikä olisi mieltä kirjoittaa jatkuvasti arvioita siitä, miten Esa-Pekka Salonen johti teoksen X verrattuna Barenboimiin. Eihän näistä kukaan soita väärin tai tee vääryyttä nuoteissa esitetylle sävellykselle.

[quote-2Toki sävellyksen ylös kirjoittaminen on välttämätöntä, mitä vaativampi tai monimutkaisempi sävelteos on kyseessä. Jotkut teokset tosin ovat muita rajallisempia niiden musiikilliselle muuntelulle; mutta on sitten kyseessä nuoteille sävelletty, tai vapaampi imporisoitu sävelmä, niin taitava muusikko kykenee tekemään siitä omanlaisensa tulkinnan, sekä antamaan sille tietynlaisen persoonallisen leimansa. Esimerkiksi impovisoidussa musiikissa instrumenttinsa taitaja tavallaan säveltää kappaletta koko ajan soittaessaan. Tälläisen taidon omaaminen vaatii erityistä huippuosaamista, mikä on ominaista nimenomaan luoville muusikoille.
[/quote]

Oma kokemukseni on eräältä toiselta esittävän taiteen alalta, mutta siinäkin tarkasti määritellyssä esitettävässä materiaalissa on aina - tarkasta määrittelystä huolimatta - luovan taiteilijan mentävä tila. Improvisointi on toki yksi tapa esittää musiikkia, mutta ei ainoa, jossa esiintyjän luovuutta käytetään. Väitän, että kaikessa esittävässä taiteessa joutuu esiintyjä myös luovuuttaan käyttämään ja siihen turvautumaan - jos siis jotain oikeesti vaikuttavaa haluaa tehdä. Samanlaisena toistamista varten on sitten koneet ja vehkeet.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #26 : ma 15.06.2015, 19:27:15 »
Itse taas pohjaan väitteeni omiin kokemuksiini siitä havainnosta, että mitä vapaammat mahdollisuudet taiteelliselle ilmaisulle on annettu, sen luovempana sen tulkinnalliset erot käytännössä ilmenevät. Siksi kaikkein organisoiduimpien orkestereiden soitannossa kuulee vähemmän harmonisia vivahde tai sävyeroja, kuin vapaammin tulkitun musiikin saralla. Siksi yleensä vain harjaantunut korva, sekä musiikkiin tarkoin perehtynyt kuulija saattaa lähes samankaltaisena esitetystä kappaleesta erottaa nämä hienovaraiset soittajien/soitinten väliset nyanssit toisistaan, on sitten kyseessä mikä musiikinlaji tahansa.

Totta kai soittimensa suvereeni hallitsija kykenee myöskin tyylilajista riippumatta käyttämään erilaisia musiikillisia variaatioita apunaan, esittäessään jopa tiukkoihin raameihin sävellettyä musiikkia. Mutta kaikissa tapauksissa vaikkapa perinteisen sinfoniaorkesterin soittajan ei välttämättä tarvitse olla erityisen luova, vaan riittää että hän noudattaa tarkoin sovitettuja partituureja, juuri siten kuin ne on nuotteihin kirjoitettu, tai miten orkesterin johtaja, tai sovittaja on ne tarkoittanut esitettävän. Joten niin kuin aiemmin jo totesin, että mitä konservatiivisemmasta esitettävästä teoksesta on kysymys, sen rajoitetumpaa on siinä esiintyvän todellisen vapaamuotoisen luovuuden ilmentyminen.
 
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #27 : ma 15.06.2015, 20:26:05 »
Itse taas pohjaan väitteeni omiin kokemuksiini siitä havainnosta, että mitä vapaammat mahdollisuudet taiteelliselle ilmaisulle on annettu, sen luovempana sen tulkinnalliset erot käytännössä ilmenevät. Siksi kaikkein organisoiduimpien orkestereiden soitannossa kuulee vähemmän harmonisia vivahde tai sävyeroja, kuin vapaammin tulkitun musiikin saralla. Siksi yleensä vain harjaantunut korva, sekä musiikkiin tarkoin perehtynyt kuulija saattaa lähes samankaltaisena esitetystä kappaleesta erottaa nämä hienovaraiset soittajien/soitinten väliset nyanssit toisistaan, on sitten kyseessä mikä musiikinlaji tahansa.

Totta kai soittimensa suvereeni hallitsija kykenee myöskin tyylilajista riippumatta käyttämään erilaisia musiikillisia variaatioita apunaan, esittäessään jopa tiukkoihin raameihin sävellettyä musiikkia. Mutta kaikissa tapauksissa vaikkapa perinteisen sinfoniaorkesterin soittajan ei välttämättä tarvitse olla erityisen luova, vaan riittää että hän noudattaa tarkoin sovitettuja partituureja, juuri siten kuin ne on nuotteihin kirjoitettu, tai miten orkesterin johtaja, tai sovittaja on ne tarkoittanut esitettävän. Joten niin kuin aiemmin jo totesin, että mitä konservatiivisemmasta esitettävästä teoksesta on kysymys, sen rajoitetumpaa on siinä esiintyvän todellisen vapaamuotoisen luovuuden ilmentyminen.

Luovuuden huippu tuskin on rajattoman vapauden mahdollosuudet. Ennemminkin luovuutta tarvitaan erityisesti siinä, kun hyvin rajallisen baoauden puitteissa löytää tilan omalle tavalle tehdä. En myöskään nostaisi erityisesti esiin harjaantumattoman kuulijan erottelukykyä, vaan ennemminkin niin harjaantuneen, että pienetkin nyanssit ja se koko syvyys, missä liikutaan hänelle paljastuu. Muutoinhan suurinmoisinta "luovuutta" olisi vain vaihtaa instrumenttia, tempoa tai sävellajia tms. hyvinkin simppeliä, jonka vähäiselläkin musiikkikokemuksella ja - tietämyksellä heti pystyy erottamaan.

Jännästi muuten nekin taiteilijat - vaikkapa säveltäjät - joilla on täysin vapaus luoda ihan mitä mieleen juolahtaa, hyvinkin usein keksii itselleen tiukkoja "rajoja", joiden puitteissa työnsä päättävät tehdä. Sitoutuvat vaikkapa kaksitoistasäveljärjestelmään tai perinteiseen fuugan muotoon. Miksi, jos luovuus parhaiten kukkii vapauden ollessa maksimaalinen?

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #28 : ma 15.06.2015, 21:36:02 »
Minä taas nimenomaan näen luovuuden voiman parhaimmillaan rajattomina mahdollisuuksina, sekä vapautena ilmaista mielikuvitustaan juuri siten kuin itse haluaa. Riippuen tietenkin pitkälti siitä, millaisissa puitteissa tai olosuhteissa tätä luovuttaan toteuttaa. Jos ulkoapäin ei ole annettu mitään tiettyjä tiukkoja rajoja, voi luomustensa tekijä täysin ennakkoluulottomasti luoda jotakin ennalta-arvaamatonta, missä on mahdollista rikkoa totutut luomisen rajat.

Luovuudelle on myöskin juurikin tunnusomaista eri tekniikoiden kokeileminen, epätavallisten ideoiden kehitteleminen, jossa samalla luomiskyvykkyys yhdistyy saumattomasti sisäisen intuition kanssa. Omaperäisten ratkaisujen tekeminen vaatii kuitenkin kaikessa innovatiivisyydessäänkin hallittua riskinottokykyä, uskallusta irrottautua tavanomaisista tavoista toteuttaa luovan työnsä tuloksia ilman turhia rajoitteita.

Luovuus on siis ennenkaikkea uusien mahdollisuuksien kartoittamista, uudenlaisia tapoja nähdä asioita valmiiden kaavojen sijaan. Siksi arvostankin syvästi taiteilijoita, joilla on oma tunnistettava tyylinsä; toisin kuin niitä, jotka eivät joko uskalla päästää luovuuttaan kunnolla valloilleen, eivätkä näin ollen kykene luomaan tavallisuudesta poikkeavaa taidetta, jolla sitten se suvereeni nerokkuus erottautuu tavallisesta massasta edukseen.   
« Viimeksi muokattu: ma 15.06.2015, 21:43:01 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #29 : ti 16.06.2015, 07:56:43 »
Minä taas nimenomaan näen luovuuden voiman parhaimmillaan rajattomina mahdollisuuksina, sekä vapautena ilmaista mielikuvitustaan juuri siten kuin itse haluaa. Riippuen tietenkin pitkälti siitä, millaisissa puitteissa tai olosuhteissa tätä luovuttaan toteuttaa. Jos ulkoapäin ei ole annettu mitään tiettyjä tiukkoja rajoja, voi luomustensa tekijä täysin ennakkoluulottomasti luoda jotakin ennalta-arvaamatonta, missä on mahdollista rikkoa totutut luomisen rajat.

Luovuudelle on myöskin juurikin tunnusomaista eri tekniikoiden kokeileminen, epätavallisten ideoiden kehitteleminen, jossa samalla luomiskyvykkyys yhdistyy saumattomasti sisäisen intuition kanssa. Omaperäisten ratkaisujen tekeminen vaatii kuitenkin kaikessa innovatiivisyydessäänkin hallittua riskinottokykyä, uskallusta irrottautua tavanomaisista tavoista toteuttaa luovan työnsä tuloksia ilman turhia rajoitteita.

Luovuus on siis ennenkaikkea uusien mahdollisuuksien kartoittamista, uudenlaisia tapoja nähdä asioita valmiiden kaavojen sijaan. Siksi arvostankin syvästi taiteilijoita, joilla on oma tunnistettava tyylinsä; toisin kuin niitä, jotka eivät joko uskalla päästää luovuuttaan kunnolla valloilleen, eivätkä näin ollen kykene luomaan tavallisuudesta poikkeavaa taidetta, jolla sitten se suvereeni nerokkuus erottautuu tavallisesta massasta edukseen.   

Toki luovuus uusein mahdollisuuksien kartoittamista. Mutta kyse onkin siitä, missä niitä mahdollisuuksia on tai kuinka niiden löytämiseen taiteilija itsensä innoittaa. Jos arvostat tyylinsä löytäneitä taiteilijoita, arvostat juurikin sellaista taidetta, joka on valinnut itselleen rajat. Nääs eihän tyyli voi olla tunnistettava, jos se jokaisessa teoksessa / esityksessä aukoo vain uusia uria, eikä koskaan toista vanhaa. Vanhaa se on se omakin vanha.

Ihailit improvisointia, mutta kerroit siinä muusikon kykenevän hetkessä kuitenkin kulkemaan niitä tallattuja polkuja, jotka on annettu musiikin rakenteelle. Improvisoinnista tunnettuja ovat vaikkapa jazzmuusikot. Jazzkappaleiss kukin saa vuorollaan esitellä impro-osioissaan omaa virtuositeettiaan. Tästä kuitenkin muodostuu traditionaalinen rakenne, jossa musiikille syntyy tuttu kaava. Sellainen, jossa vähäisemmälläkin jazztuntemuksella osaa taputtaa saksofonisoolon päätteeksi. Eipä kovinkaan uusia uria aukovaa tai innovatiivista musiikillisena rakenteena.

Eri tekniikoiden kokeileminen on sinusta hienoa, mutta tekniikan valinta on mahdollisuuksien tiukkaa rajaamista. Kuten vaikkapa päättää, että kaikki asteikon 12 säveltä pitää käyttää ennen kuin yhdenkään niistä voi toistaa. Erittäin tiukka ja kahlitseva raja, joka pakottaa keksimään uusia musiikillisia innovaatioita. Raja, jonka tarkoitus on itse asiassa irrottaa säveltäjä siitä tonaalisesta traditiosta, jonka duuri-molli- järjestelmä on häneen rakentanut jo siitä saakka, kun äitinsä laulua kohdussa kuunteli.

Jo itse  asiassa teesisi irrottautumisesta on tiukka rajaus: Enpäs tee kuten on aiemmin tehty. Kun tietää, mitä kaikkea vaikkapa musiikissa ympäri maailman tosiaan vuosituhansien aikana on tehty, on kyseessä hyvinkin vaativa taiteilijan taiteelleen ottama raja. Siinäkin tosin pitää pohtia, mitä se oikein rajaakaan, siillä tiukimmillaa sen voisi katsoa rajaavan musiikista jo totunnaisen ja jo tehdyn tavan säveltää kuunneltavia musiikkiteoksia. Pois siis alku, loppu ja ääniaalloilla pelaaminen. Postmodernismi vei tämän kysymyksenasettelun aika äärimmilleen: mitä taiteesta voidaan ottaa pois siten, että se edelleen on musiikkia / kuvataidetta / teatteria / kirjallisuutta. Tai mitä kaikkea siihen voi lisätä. Sekin on jo kokeiltu, ettei taiteilija varsinaisesti tee yhtään mitään (John Cage: 4.33). Kuitenkin jopa tuossa teoksessa on traditionaalisia ja käytettyjä asioita. Kappaleen pituus on varsin tyypillinen ja esityskin hyvin perinteisesti järjestetty. Sävellys on nimetty ja säveltäjän nimiin kirjoitettu. Tradkamaa siis ja tuttua turvallista vanhan kaavan toistamista.

Tavanomaisesta irrottautuminen ja jopa rajojen rikkominen eivät ole synonyymejä taiteen tekemisen rajattomuudelle - taiteilijan taiteentekoprosessin puitteissa. Teos on lähtökohtaisesti mahdoton, ellei sille päätä rajausta (onhan toki myös taiteilijoita, jotka nimeävät teoksekseen oman elämänsä). Taiteen tekijänä suuri osa taiteellisesta ajattelutyöstä on juurikin tekeillä olevan teoksen rajauksien pohtimista ja valitsemista. Esiintyjän tehtävä ei tässä suhteessa ole mitenkään sen säveltäjän tai muun tekijän prosessista poikkeava. Esiintyjä läpisävelletynkin teoksen ääressä tekee jatkuvasti valintoja, rajaa pois tai ottaa käyttöön. Hänen liikkumatilansa on teoksen kaavan sisällä, mutta ei silti lopulta mitenkään pienempi kuin tyhjän paperin ääressä istuvalla säveltäjällä.

Kyse on perspektiivistä. On mahdollista mennä yhä syvemmälle tarkentamiseen ja pienimpien yksityiskohtien muokkaamiseen. Sinne suuntaan matka on yhtä ääretön kuin kohti kaukaisimpia avaruuden galakseja. Joskus luultiin, että olimme perillä, kun atomit löydettiin. Eipä oltu lähelläkään. Taiteessa on vähän sama juttu äärettömän pieneen ja tarkkaan on ihan yhtä äärettömän pitkä matka kuin äärettömän kauas tai äärettömän suureen. Äärettömässä ei tule koskaan pää vetävän käteen. Sillä tässä ei ole merkitystä, onko ulkopuolisella tarkkailijalla (=yleisö) osaamista käyttää pyyhkäisymikroskooppia / kaukoputkea. Tietämätön on yhtä tumpelo yrittäessään nähdä eron streptokokin tai lactobacilluksen välillä kuin pyrkiessään erottamaan Alfa Centaurin Alfa Andromedaeesta. Äärettömässä ei taja tule vastaan. Äärettömyydessäkin voi silti valita hyvin tarkasti, missä suunnassa äärettömyyden rajoja pyrkii tutkimaan. Yksi tarkka suora on yhtä äärettömästi pitkä kuin monimuotoinen fraktaali on äärettömän määrän yksityiskohtia sisältävä.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #30 : ti 16.06.2015, 13:11:30 »
Tässä keskustelussa tullaan nyt sitten siihen käsitteellisten ajattelumallien maailmaan, missä jokin ilmiö, kuten rajattomuus tai äärettömyys koetaan tietyllä tavalla normitettujen määreiden sisällä. Määrittelyt tekevät asioista aina kuitenkin suhteellisia, jolloin asia ei olekaan aivan niin yksiselitteinen kuin sen kuvitellaan olevan. Normiajattelu on juuri se kahle, mikä monesti rajoittaa luovaa toimintaa. Se asettaa tietyt rajat asioille, joka taas luo uusia esteitä luovuuden toteutumiselle.

Mutta jos ei mennä ihan niin syvällä näissä määrittelyissä, niin voidaan kai kuitenkin todeta, että musiikkia on periaatteessa kaikki tuotettu ääni, jonka sen tuottaja on tarkoittanut musiikiksi, tai minkä kuulija sellaiseksi kokee. Jopa hiljaisuus itsessään voidaan mieltää musiikiksi. Kaikella äänimaailman ilmiöillä on kiistatta olemassa kuitenkin omanlaisensa rakenteet, jotka tietyssä määrin pohjautuvat myöskin vanhaan, jo ennen tuotettuun materiaan. Tästä tuskin on mitään epäselvyyttä; eli jos haluaa luoda jotain uutta, on hyvä tuntea myös ennen tehty, jotta voi sen pohjalta rikkoa rakenteisiin sidottuja sääntöjä.

- Tämän taisin jo aiemmin tässä ketjussa mainitakkin, että improvisoidullakin musiikilla on tarkat puitteet, joiden sisällä toimitaan loogisesti, jotta sekasortoon saataisiin edes jonkinlainen rakenteellinen jatkumo. Kyse ei siis ole siitä, etteikö rakenteita tai sääntöjä olisi, vaan pikemminkin niitä on mahdollista tarvittaessa purkaa vapaamuotoisesti, niin että kokonaisuus on omaleimaisuudessaan jotain ennenkuulumattomaksi miellettyä, jos nyt sellaista enää nykyaikana juurikaan on mahdollista täysin uniikkina luomuksena tuottaa, kun kaikki kuviteltavissa oleva on melkein jo keksitty.

- Mutta jos heittäydytään hyvinkin filosofiseksi; mikään ei ole oikeastaan mahdotonta niin kauan, kuin jokin tutkimaton ilmiö elää syntymättömänä tai häviämättömänä jossakin ajattomuudessa, hijaisessa tyhjyydessä. Siksi ei ole syytä kiistää myöskään rajattomuuden olemassaoloa, eikä sen äärettömiä mahdollisuuksia, koska ne ovat aina läsnäolevana ympäröivänä maailmana valmiina löydettäväksi, kunhan niiden löytäjä vain tavoittaa niiden todellisen luonteen & ilmentymän.   
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #31 : ti 16.06.2015, 13:27:39 »
Tässä keskustelussa tullaan nyt sitten siihen käsitteellisten ajattelumallien maailmaan, missä jokin ilmiö, kuten rajattomuus tai äärettömyys koetaan tietyllä tavalla normitettujen määreiden sisällä. Määrittelyt tekevät asioista aina kuitenkin suhteellisia, jolloin asia ei olekaan aivan niin yksiselitteinen kuin sen kuvitellaan olevan. Normiajattelu on juuri se kahle, mikä monesti rajoittaa luovaa toimintaa. Se asettaa tietyt rajat asioille, joka taas luo uusia esteitä luovuuden toteutumiselle.

Mutta jos ei mennä ihan niin syvällä näissä määrittelyissä, niin voidaan kai kuitenkin todeta, että musiikkia on periaatteessa kaikki tuotettu ääni, jonka sen tuottaja on tarkoittanut musiikiksi, tai minkä kuulija sellaiseksi kokee. Jopa hiljaisuus itsessään voidaan mieltää musiikiksi. Kaikella äänimaailman ilmiöillä on kiistatta olemassa kuitenkin omanlaisensa rakenteet, jotka tietyssä määrin pohjautuvat myöskin vanhaan, jo ennen tuotettuun materiaan. Tästä tuskin on mitään epäselvyyttä; eli jos haluaa luoda jotain uutta, on hyvä tuntea myös ennen tehty, jotta voi sen pohjalta rikkoa rakenteisiin sidottuja sääntöjä.

- Tämän taisin jo aiemmin tässä ketjussa mainitakkin, että improvisoidullakin musiikilla on tarkat puitteet, joiden sisällä toimitaan loogisesti, jotta sekasortoon saataisiin edes jonkinlainen rakenteellinen jatkumo. Kyse ei siis ole siitä, etteikö rakenteita tai sääntöjä olisi, vaan pikemminkin niitä on mahdollista tarvittaessa purkaa vapaamuotoisesti, niin että kokonaisuus on omaleimaisuudessaan jotain ennenkuulumattomaksi miellettyä, jos nyt sellaista enää nykyaikana juurikaan on mahdollista täysin uniikkina luomuksena tuottaa, kun kaikki kuviteltavissa oleva on melkein jo keksitty.

- Mutta jos heittäydytään hyvinkin filosofiseksi; mikään ei ole oikeastaan mahdotonta niin kauan, kuin jokin tutkimaton ilmiö elää syntymättömänä tai häviämättömänä jossakin ajattomuudessa, hijaisessa tyhjyydessä. Siksi ei ole syytä kiistää myöskään rajattomuuden olemassaoloa, eikä sen äärettömiä mahdollisuuksia, koska ne ovat aina läsnäolevana ympäröivänä maailmana valmiina löydettäväksi, kunhan niiden löytäjä vain tavoittaa niiden todellisen luonteen & ilmentymän.

Niin. Minä näen rajattomuutta myös valmiiksi sävelletyn teoksen esittämisessä. Jostain syystä sinä et näe. Onko se kenties kyvyttömyyttäsi rikkoa tätä rajaa? Olen muuten myös itse paininut tämän dilemman kanssa - tosin en musiikin parissa. Juuri se ajatus, miten ns. valmiiss materiaaliss on lopulta rajattomasti vaihtoehtoja ja tilaa tulkinnalle, oli tärkeä avain aikoinaan päästä esiintyjänä eteenpäin ja pidemmälle. Olen kyllä myös sekä impronnut että luonut omaa materiaalia tässä omass lajissani. Enkä näe näissälopulta erityistä eroa tarvittavan luovuuden määrässä. Se vain kohdistuu eri asioihin.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #32 : ti 16.06.2015, 14:16:55 »
Ehkä tässä on nyt kyse vain tulkintaeroista, miten kukin tämän ristiriidan omalla kohdallaan näkee & kokee. En siis ole täysin kiistänyt sitä, etteikö valmiiksi sävelletyn teoksen esittämisessä, tai tulkinnassa olisi tilaa luovuudelle, tai jopa rajattomuuden toteutumiselle. Itse asiassa kaikessa luovassa ilmaisussa on siihen edellytykset olemassa, kokijasta riippuen. Sen toteutuminen on vain mielestäni rajallisempaa kuin vapaamuotoisemmassa esityksessä, jolle ei ole valmiiksi luotu mitään ennalta määrättyjä tiukkoja säännönmukaisia rajoja. Tämä nyt on varmasti tullut jo moneenkin kertaan edellisissä viesteissäni todettua, joten ei siitä enää sen enempää.

- Itse olen myöskin harjoittanut paljon improvisaatiota musiikin keinoin, mutta myöskin erinäisin visuaalisin tavoin muutenkin. Yleensä silloin luon jonkinlaiset väljät puitteet sekä pohjan tulkinnalle, jota en kuitenkaan aina noudata orjallisesti. Jokainen esitys on kuitenkin omanlaisensa, joka saattaa jatkuvasti muuttaa muotoaan, eli oikeastaan koko ajan sitä tehdessä. Joskus taas lähden lähes puhtaalta alustalta liikkeelle, katsoen sen jälkeen mihin se johtaa. En siis tässä mielessä luo keinotekoisia rajoja tekemisilleni.

- Sitten oma lukunsa on ne tuotokset, joihin pitää luoda tietynlainen hyväksi koettu kantava rakenne, joka pitää teoksen kasassa. Mutta niissäkin on otettu sopivassa määrin vapauksia, jotka eivät kahlitse lopputulosta mihinkään ahtaaseen muottiin, tai tietynlaiseen kaavamaiseen ilmaisutapaan. Koenkin niin, että kaikki mikä on pakotettua, tai liiaksi ulkoapäin ohjailtua, on tavallaan haitaksi luovuudelle, siksi luotan enemmän omaan tapaani tehdä asioita. Jollekin voi sopia taiteen tekemisessä sekä sen kokemisessa paremmin valmiiksi pureskeltu, tutut & turvalliset kuviot - minulle ne ovat haasteellisia esteitä, jotka voidaan tarpeen mukaan ylittää, jos nimittäin haluaa luoda jotain omalaatuista, tai sellaista mitä muut eivät ole vielä sellaisenaan tehneet. 
 
« Viimeksi muokattu: ti 16.06.2015, 14:19:20 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #33 : ti 16.06.2015, 14:29:58 »
Ehkä tässä on nyt kyse vain tulkintaeroista, miten kukin tämän ristiriidan omalla kohdallaan näkee & kokee. En siis ole täysin kiistänyt sitä, etteikö valmiiksi sävelletyn teoksen esittämisessä, tai tulkinnassa olisi tilaa luovuudelle, tai jopa rajattomuuden toteutumiselle. Itse asiassa kaikessa luovassa ilmaisussa on siihen edellytykset olemassa, kokijasta riippuen. Sen toteutuminen on vain mielestäni rajallisempaa kuin vapaamuotoisemmassa esityksessä, jolle ei ole valmiiksi luotu mitään ennalta määrättyjä tiukkoja säännönmukaisia rajoja. Tämä nyt on varmasti tullut jo moneenkin kertaan edellisissä viesteissäni todettua, joten ei siitä enää sen enempää.

- Itse olen myöskin harjoittanut paljon improvisaatiota musiikin keinoin, mutta myöskin erinäisin visuaalisin tavoin muutenkin. Yleensä silloin luon jonkinlaiset väljät puitteet sekä pohjan tulkinnalle, jota en kuitenkaan aina noudata orjallisesti. Jokainen esitys on kuitenkin omanlaisensa, joka saattaa jatkuvasti muuttaa muotoaan, eli oikeastaan koko ajan sitä tehdessä. Joskus taas lähden lähes puhtaalta alustalta liikkeelle, katsoen sen jälkeen mihin se johtaa. En siis tässä mielessä luo keinotekoisia rajoja tekemisilleni.

- Sitten oma lukunsa on ne tuotokset, joihin pitää luoda tietynlainen hyväksi koettu kantava rakenne, joka pitää teoksen kasassa. Mutta niissäkin on otettu sopivassa määrin vapauksia, jotka eivät kahlitse lopputulosta mihinkään ahtaaseen muottiin, tai tietynlaiseen kaavamaiseen ilmaisutapaan. Koenkin niin, että kaikki mikä on pakotettua, tai liiaksi ulkoapäin ohjailtua, on tavallaan haitaksi luovuudelle, siksi luotan enemmän omaan tapaani tehdä asioita. Jollekin voi sopia taiteen tekemisessä sekä sen kokemisessa paremmin valmiiksi pureskeltu, tutut & turvalliset kuviot - minulle ne ovat haasteellisia esteitä, jotka voidaan tarpeen mukaan ylittää, jos nimittäin haluaa luoda jotain omalaatuista, tai sellaista mitä muut eivät ole vielä sellaisenaan tehneet.

En voi oikein allekirjoittaa sitäkään, että rajat valmiiden raamien muodossa vs. improilu myöskään kaikilla oppilaillani toimisi aina siten, että sitä uutta syntyy improsta helpommin. Päinvastoin usein juuri  imrpolun vaoaus tuntuu oppilaissa vatsinkin ensalkuun utottavan juuri tuttua ja turvallista. Vasta pidempään harjoiteltuna improvisaatiossakin uskaltaudutaan samalla tavalla etsimään uutta kuin monasti ns. valmis matsku pakottaa jo heti kättelyssä. Toki siis juurikin molempia kandee harjoittaa monipuolisesti. Ne , jotka uskltaa improilla vapautuneesti ja uutta luovasti, on yleensä ihan yhtä lailla vapaituneempi ja luovempia sen valmiinkin materiaalin kanssa. Sen sijaan miille, joille uuden kokeileminen on pelottavaa, saatta impron vapaus olla jopa liian vaikea pala ensalkuun. Se pitää tarjoilla varovaisesti, mutten menevät lukkoon. Valmiin kanssa on helpompaa myös kutitella niitä luovuuden lähteitä. Näin siis harrastustasolla ja lasten ja nuorten kansssa.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #34 : ti 16.06.2015, 15:04:18 »
Tietty improvisoinnissa on monia eri tasoja, sekä muitakin moninaisia sovellusasteita, joissa metodit vaihtelevat sen mukaan mihin halutaan kyseisellä toiminnalla pyrkiä. Vuorovaikutteinen kollektiivisuuteen perustuva improvisointi on tietysti aina haastavampaa kuin yksin toteutettu improilu. Yhteisesityksessä kun on myös huomioitava erilaisia muuntuvia tekijöitä, joihin ei voi kaikkiin itse ennalta vaikuttaa.

Tässä mielessä olen samaa mieltä siitä, että tälläinen sosiaalinen toiminta on joillekin siihen orientoituneille hyvinkin terapeuttista, joka aktivoi ihmistä kaikin puolin toteuttamaan omaa luovuuttaan. Toki se kasvattaa myöskin rohkeutta ilmaista itseään, nimenomaan vertaispalautteen kautta. Se myös kehittää taitoja, antamalla valmiuksia, sekä uudenlaisia tapoja astua totutuilta poluilta alueille, jotka rikkovat näitä tuttuja valmiiksi tallattuja ajatusmalleja.

Tietysti improvisaation maailma on kiehtovuudessaan melkoisen haastava alue kynnettäväksi. Siinä voi harjaantumaton todellakin mennä pahasti metsään, jos ei hallitse tämän taitolajin perusteita. Eli tässäkin tavassa tehdä asioita on tiedettävä mitä on tekemässä. Pitää olla hallittua tilannetajua, sekä ajoituskykyä havaita tarkkaan tilanteet, minkä mukaan, taiu mihin ollaan milloinkin etenemässä. Tähän tarvitaan spontaania heittäytymistä, myös mielikuvitusta, joka monesti estoisilta kaavoihinsa kangistuneilta aikuisilta puuttuu, mutta luovilla lapsilla tämä kyky vielä usein varsin hedelmällisenä kukoistaa.   
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #35 : ti 16.06.2015, 15:45:22 »
Tietty improvisoinnissa on monia eri tasoja, sekä muitakin moninaisia sovellusasteita, joissa metodit vaihtelevat sen mukaan mihin halutaan kyseisellä toiminnalla pyrkiä. Vuorovaikutteinen kollektiivisuuteen perustuva improvisointi on tietysti aina haastavampaa kuin yksin toteutettu improilu. Yhteisesityksessä kun on myös huomioitava erilaisia muuntuvia tekijöitä, joihin ei voi kaikkiin itse ennalta vaikuttaa.

Tässä mielessä olen samaa mieltä siitä, että tälläinen sosiaalinen toiminta on joillekin siihen orientoituneille hyvinkin terapeuttista, joka aktivoi ihmistä kaikin puolin toteuttamaan omaa luovuuttaan. Toki se kasvattaa myöskin rohkeutta ilmaista itseään, nimenomaan vertaispalautteen kautta. Se myös kehittää taitoja, antamalla valmiuksia, sekä uudenlaisia tapoja astua totutuilta poluilta alueille, jotka rikkovat näitä tuttuja valmiiksi tallattuja ajatusmalleja.

Tietysti improvisaation maailma on kiehtovuudessaan melkoisen haastava alue kynnettäväksi. Siinä voi harjaantumaton todellakin mennä pahasti metsään, jos ei hallitse tämän taitolajin perusteita. Eli tässäkin tavassa tehdä asioita on tiedettävä mitä on tekemässä. Pitää olla hallittua tilannetajua, sekä ajoituskykyä havaita tarkkaan tilanteet, minkä mukaan, taiu mihin ollaan milloinkin etenemässä. Tähän tarvitaan spontaania heittäytymistä, myös mielikuvitusta, joka monesti estoisilta kaavoihinsa kangistuneilta aikuisilta puuttuu, mutta luovilla lapsilla tämä kyky vielä usein varsin hedelmällisenä kukoistaa.

No jaa. Toi on vähän klisee toi lasten luovuus. Pistetäänpäs liuta kolmevuotiaita "tanssimaan ihan kuten haluat" niin saamme joukon juoksemassa ympyrää. Aina. Musisointi on aikasen samanlaista ja piirustuksetkin tietyssä iässä suttuja ja tietyssä iässä pääjalkaisia. Tunteitaan toki lapset näyttää ilman suodatinta, mutta ei siksi, että he olisivat erityisen rohkeita, vaan siksi, ettei heille ole vielä kehittynyt kykyä niitä hallita.

En ole ollenkaan innostunut näistä "kaava tappaa luovuuden" -teeseistä. Päinvastoin ennemminkin kaava on kehityksen yksi vaihe. Vasta sekä sen lapsuuden estottomuuden sekä sitä seuraavan kaavojen opettelemisen jälkeen pystyy tekemään tietoisia valintoja siitä, missä määrin annostelee kaavaa, missä määrin kaavattomuutta vai keksiikö ihan uusia kaavoja, joita taas voi rikkoa.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #36 : ti 16.06.2015, 16:29:23 »
Tarkoitin tietenkin lasten luovuudella enemmänkin heidän ominaiskykyään luoviin omaperäisiin ratkaisuihin, sekä myös luontaista heittäytymisalttiutta, mikä aikuisilla yleensä on tukahdutettu sosiaalisten normien astuessa kuvioihin. Tässä mielessä myöskin luovuus jossain määrin myöhemmässä ikävaiheessa kärsii, kun ei uskalleta ottaa riskejä, ovat ne sitten tietoisia tai tiedostamattomia. Rohkeus tarttua asioihin toisin sanoen hiipuu joillakin ihmisillä väistämättä ikää myöten, minkä ei senkään tarvitsisi olla mikään sääntö sinänsä.

-  Tietysti kaikenlaisia toimivaksi koettuja kaavoja toki tarvitaan useinkin asioita ratkaistessa, mikä kykyprofiilina lapsella esiintyy vielä kehittymättömämpänä, aikuisiin nähden verrattuna. Vasta myöhemmässä yksilöitymisen kehitysvaiheessa itsekontrolli, jäsentely, yms. johtopäätösten & valintojen tekeminen antaa lukuisat mahdollisuudet soveltaa oppimaansa omassa ajattelussaan, tai muussakin toiminnassa siten, että on myös mahdollista kyseenalaistaa ulkoa opitut mallit. Lisäksi yksilö voi silloin tehdä vapaan tahtonsa mukaisia valintoja, ilman että ulkoaohjailu vaikuttaisi päätöksentekoon samalla tavoin kuin lapsen maailmassa tapahtuu, erilaisten sääntöjen ristiaallokossa seilatessaan.

- Kuvainnollisesti katsoen, on kuitenkin varsin helppoa myöskin hirttäytyä normien viidakkoon, kun luovuudelle ei kykene antamaan sille kuuluvia siipiä. Mikään ei ole luomiskyvylle pahempaa myrkkyä, kuin johonkin valmiiksi sullottuun muottiin valaminen. Tasapäistäminen on lisäksi kiistatta niin lapselle kuin aikuisellekin pahin mahdollinen luovuuden muuri, joka estää monia asioita tapahtumasta, ainoastaan sen takia että ei ole rohkeutta niitä toteuttaa, tai sitten ympäristön paineet asettavat niille ylittämättömät esteensä. 
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #37 : ti 16.06.2015, 16:46:11 »
Tarkoitin tietenkin lasten luovuudella enemmänkin heidän ominaiskykyään luoviin omaperäisiin ratkaisuihin, sekä myös luontaista heittäytymisalttiutta, mikä aikuisilla yleensä on tukahdutettu sosiaalisten normien astuessa kuvioihin. Tässä mielessä myöskin luovuus jossain määrin myöhemmässä ikävaiheessa kärsii, kun ei uskalleta ottaa riskejä, ovat ne sitten tietoisia tai tiedostamattomia. Rohkeus tarttua asioihin toisin sanoen hiipuu joillakin ihmisillä väistämättä ikää myöten, minkä ei senkään tarvitsisi olla mikään sääntö sinänsä.

-  Tietysti kaikenlaisia toimivaksi koettuja kaavoja toki tarvitaan useinkin asioita ratkaistessa, mikä kykyprofiilina lapsella esiintyy vielä kehittymättömämpänä, aikuisiin nähden verrattuna. Vasta myöhemmässä yksilöitymisen kehitysvaiheessa itsekontrolli, jäsentely, yms. johtopäätösten & valintojen tekeminen antaa lukuisat mahdollisuudet soveltaa oppimaansa omassa ajattelussaan, tai muussakin toiminnassa siten, että on myös mahdollista kyseenalaistaa ulkoa opitut mallit. Lisäksi yksilö voi silloin tehdä vapaan tahtonsa mukaisia valintoja, ilman että ulkoaohjailu vaikuttaisi päätöksentekoon samalla tavoin kuin lapsen maailmassa tapahtuu, erilaisten sääntöjen ristiaallokossa seilatessaan.

- Kuvainnollisesti katsoen, on kuitenkin varsin helppoa myöskin hirttäytyä normien viidakkoon, kun luovuudelle ei kykene antamaan sille kuuluvia siipiä. Mikään ei ole luomiskyvylle pahempaa myrkkyä, kuin johonkin valmiiksi sullottuun muottiin valaminen. Tasapäistäminen on lisäksi kiistatta niin lapselle kuin aikuisellekin pahin mahdollinen luovuuden muuri, joka estää monia asioita tapahtumasta, ainoastaan sen takia että ei ole rohkeutta niitä toteuttaa, tai sitten ympäristön paineet asettavat niille ylittämättömät esteensä.

Juu, mutta valmiina muottina en pitäisi valmista sävellystä. Senkin voi esittää joko ihan kuten aina tai kuten joku esikuva. Tai sen voi esittää omaperäisellä ja uudella ja yksilöllisellä tavalla.

Poissa J

  • Matkaaja
  • Seniori
  • Viestejä: 418
  • -Rajaton kulkija-
    • ScoMy WebSite
Vs: Musiikki
« Vastaus #38 : ti 16.06.2015, 19:08:02 »
Riippuu tietysti sävellyksestä, sekä tietenkin myös esittäjästä, kuinka paljon kappale loppujen lopuksi eri esitystilanteessa muuttaa muotoaan. Teoksen voi siis tulkita monella eri tavalla, mutta kuuntelija lopulta päättää miten hän sen omalla kohdallaan kokee. Tästä meillä varmasti on jo yksimielisyys syntynyt, joten tuskin sitä on syytä enää tämän enempää tähdentää. Kaikki oleellinen on näin ollen ainakin omalla kohdallani todettu jo eri variaatioin moneenkin kertaan. Toisto ei siis ole tältä osin se kaikkein luovin tapa esittää mielipiteensä asiasta.

- Vielä tuosta lapsen luovuudesta sen verran, että on ollut mielenkiintoista omakohtaisten kokemusten myötä seurata sivusta eräiden tuttavien lasten, sekä vähän vanhempienkin luovuuden kehityskaarta, aivan varhaisista vaiheista aikuisuuteen asti. Olen havainnut ainakin yhden merkittävän seikan, minkä olen pannut merkille eri ikävaiheissa. Se pienen lapsen kokonaisvaltainen uteliaisuus, kokeilunhalu, sekä leikinomainen suhtautuminen kaikenlaiseen ideoimiseen, tai muuhunkin aktiiviseen tekemiseen on ollut silmiinpistävän innostunutta, eli kaikin puolin antoisaa seurattavaa, varsinkin kun muistaa vielä omat luomisen vaiheensa eri luovuuden alueilla. Onneksi tämä inspiraation palo ei ole vieläkään omalla kohdallani kokonaan ehtynyt, joten siitä puolesta voi olla syystäkin edelleen iloinen.

Ei voi kuin oikeastaan ihailla sitä läytämisen iloa, johon luovuuden lähteen ammentaminen parhaimmillaan johtaa. Erityisesti se tapa millä inspiroitunut ihminen iästä riippumatta yleensäkin antaa mielikuvituksensa lentää vapaasti, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa; että sellaisen omistautumisen edessä ei voi muuta kuin hiljentyä toteamaan; että kunpa niitä erityislahjojaan käyttävällä ihmisellä myöhäisemmässäkin elämänvaiheessa olisi rohkeutta päästää sisäinen lapsensa ääneen, toisin sanoen tulla sen kautta enemmän kuulluksi. Silloin se luovuuskin pääsisi kukkimaan otollisemmalla maaperällä.   
« Viimeksi muokattu: ti 16.06.2015, 19:16:56 kirjoittanut J »
-Vaeltajan mieli harhailee-

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13893
Vs: Musiikki
« Vastaus #39 : ti 16.06.2015, 19:35:06 »
Riippuu tietysti sävellyksestä, sekä tietenkin myös esittäjästä, kuinka paljon kappale loppujen lopuksi eri esitystilanteessa muuttaa muotoaan. Teoksen voi siis tulkita monella eri tavalla, mutta kuuntelija lopulta päättää miten hän sen omalla kohdallaan kokee. Tästä meillä varmasti on jo yksimielisyys syntynyt, joten tuskin sitä on syytä enää tämän enempää tähdentää. Kaikki oleellinen on näin ollen ainakin omalla kohdallani todettu jo eri variaatioin moneenkin kertaan. Toisto ei siis ole tältä osin se kaikkein luovin tapa esittää mielipiteensä asiasta.

- Vielä tuosta lapsen luovuudesta sen verran, että on ollut mielenkiintoista omakohtaisten kokemusten myötä seurata sivusta eräiden tuttavien lasten, sekä vähän vanhempienkin luovuuden kehityskaarta, aivan varhaisista vaiheista aikuisuuteen asti. Olen havainnut ainakin yhden merkittävän seikan, minkä olen pannut merkille eri ikävaiheissa. Se pienen lapsen kokonaisvaltainen uteliaisuus, kokeilunhalu, sekä leikinomainen suhtautuminen kaikenlaiseen ideoimiseen, tai muuhunkin aktiiviseen tekemiseen on ollut silmiinpistävän innostunutta, eli kaikin puolin antoisaa seurattavaa, varsinkin kun muistaa vielä omat luomisen vaiheensa eri luovuuden alueilla. Onneksi tämä inspiraation palo ei ole vieläkään omalla kohdallani kokonaan ehtynyt, joten siitä puolesta voi olla syystäkin edelleen iloinen.

Ei voi kuin oikeastaan ihailla sitä läytämisen iloa, johon luovuuden lähteen ammentaminen parhaimmillaan johtaa. Erityisesti se tapa millä inspiroitunut ihminen iästä riippumatta yleensäkin antaa mielikuvituksensa lentää vapaasti, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa; että sellaisen omistautumisen edessä ei voi muuta kuin hiljentyä toteamaan; että kunpa niitä erityislahjojaan käyttävällä ihmisellä myöhäisemmässäkin elämänvaiheessa olisi rohkeutta päästää sisäinen lapsensa ääneen, toisin sanoen tulla sen kautta enemmän kuulluksi. Silloin se luovuuskin pääsisi kukkimaan otollisemmalla maaperällä.   

No onhan tässä tietenkin sekin tausta erilaisille painotuksille, että onko oma lähipiiri ja ympäristö mitenkin paljon luovuutta ja tätä lapsenomaista kokeilun rohekutta viljellyt. Ja toisaalta tukenut / tukahduttanut. Itselläni ehkä on tavanomaista voimakkaammin kaikenlaisen omaehtoisen, luovan, kokeilevan ja rohkeasti omia ideoita esiin tuovaa toimimisen tapaa kannustava ja sitä korkealle arvostava perhe. Jopa koulukin oli vähän sinnepäin kallellaan. Enpä siis oikein omakohtaisesti oikeastaan tiedä, mitä se olisikaan, jos tätä tukea ja rohkaisua ei olis ollut tarjolla. Notta millaisia estoja tai pelkoja siitä olis syntynyt.