Rahan kiusaus on houkutellut ihmisiä jo Juudas Iskariotin ja alkuseurakunnan aikana ja ennen sitä ja sen jälkeen. Niinpä Jeesuksen asenne mammonaan ja sen kerääjiin olikin aika "nuiva". Ahneus on yksi ihmisen perisynneistä.
Mistä ahneus johtuu? Arvelen, että sen syyt ovat kaukana ihmiskunnan alkuhämärissä. Ravintoa oli niukasti, ja kaikkea muutakin oli niukasti. Se, joka löysi ruokaa ja söi sen itse, menestyi parhaiten ja sai paljon jälkeläisiä. Se, joka jakoi muille, jäi itse osattomaksi.
Katselin kuukausi sitten kahta varista kaupungin torilla. Toisella oli kokonainen hampurilainen, jota se söi yksin. Kun toinen varis yritti tulla nokkaisemaan edes pienen palasen itselleen, vahvempi yksilö hätisteli sen tiehensä. Hampurilainen kuului yksistään vahvemmalle, vaikka se tuskin edes jaksoi syödä sitä.
Jossakin vaiheessa varis nokki hampurilaista niin innokkaasti, että sen kuoriosa lensi parinkymmenen sentin päähän. Tätä hetkeä toinen varis oli odottanut. Se kävi salamannopeati sieppaamassa kuoren nokkaansa ja lensi kivipaaden päälle sitä syömään. Tällä kerralla paikalla ei ollut muita variksia, mutta jos olisi ollut, niillä olisi todennäköisesti ollut erilainen käsitys siitä kenelle hampurilainen kuuluu. Meille kaikille yhteisestikö? Ei vaan minulle. Tällainen itsekkyys johtaa tietenkin tappeluun, jossa jokainen saa ne murut, mitkä ehtii saada. Vahvin ja älykkäin saa todennäköisesti eniten ellei huono tuuri puutu peliin.
Se, että ökytuloilla elävä piispa tai pääjohtaja tai ministeri ahnehtii pieniä ylimääräisiä etuja ja vaarantaa siten virkansa, tuntuu ulkopuolisista käsittämättömältä. Tuollainen ei olekaan välttämättä järkevää vaan perustuu tunne-elämän vaatimuksiin. Ahneus on geneettistä. Kaikki - nekin, jotka luulevat, että eivät ole - ovat perusluonteeltaan ahneita. Kun jotakin on jaossa ilmaiseksi tai alennuksella massat ryntäävät ottamaan ja ostamaan, vaikka eivät tarvitsisikaan. Minä tietenkin muiden mukana.
