Kirjoittaja Aihe: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)  (Luettu 21278 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7015
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #40 : ti 22.08.2017, 14:54:41 »
Kyynistä sen sijaan on väittää tietävänsä toisten puolesta, mitkä teot perustuvat em. ilmiöihin, eivätkä esimerkiksi yhteisöllisyyteen tai johonkin muuhun osaan ihmisten elämää.

T: Xante

Mutta ihan oikein on selittää IHMISTEN PUOLESTA, että kyse on nimenomaan yhteisöllisyydestä?

En minä ainakaan ole selittänyt. Olen vain todennut, että myös siitä voi olla kyse ja olen - koska en ole kovin kyyninen ihminen - sitä mieltä, että tämä selitys on minun mielestäni luontevampi kuin vittuuntua siitä, miten ihmiset ovat itsekkäitä ja omaan napaan tuijottajia näin tehdessään.

Ihan turha huutaa.

T: Xante

Paikalla Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2524
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #41 : ti 22.08.2017, 14:57:10 »
Xante on parempi ihminen kuin me muut, jotka joskus jostain vittuunnutaan ja jopa sanotaan se ääneen.
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa TSS

  • Konkari
  • Viestejä: 1068
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #42 : ti 22.08.2017, 15:20:24 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Joo näin, tiedämmehän me aina toisista, mistä typerästä, itsekkäästä syystä he ovat liikkeellä. Tai ainakin monet ovat.

Kyllä kyynisyys, se on älykkyyttä. Tai ainakin moni kohdallaan ajattelee näin.

T: Xante

Mitä erityisen kyynistä on sen faktan toteamisessa, että yksilökeskeisyys, oman itsen brändäys, näytökselliset teot jne. ovat osa nykypäivän ihmisten elämää?

Ansku, eiköhän täällä jokainen ole enemmän tai vähemmän egotripillä, mikäli sanan oikein ymmärrän. Kenenkäs muunkaan läpi tätä maailmaa voisi tuntea ja katsoa kuin itsensä. Miten sinusta ihmisten tulisi suhtautua tällaisiin tragedioihin? Missään nimessä ei saisi mitään tunteita ulospäin näkyvästi näyttää? Minusta on hyvä, että jotkut ihmiset jaksavat osoittaa "meidän kaikkien" puolesta uhrien omaisille ja selvinneille myötätunnon eleitä esim. viemällä kynttilöitä. Luulen, että tämä tuntuu kuitenkin asianosaisista paremmalta kuin se, että kukaan ei olkaansa lotkauta heidän suuren surunsa äärellä.

Mistä tämä inhosi näitä eleitä kohtaan kumpuaa? Ajatteletko ehkä jotenkin niin, että ihmiset ovat sisällä sydämissään hieman tyytyväisiä, että saavat osakseen jotain arjesta poikkeavaa ja kuohuttavaa, tunnekokemuksia yksitoikkoiseen elämäänsä? Vai että ele on pinnallinen? Jos niin, niin eihän sivullinen voi kokea asioita yhtä syvästi kuin niihin osallinen. Ja parempikin niin, että toiset voivat suruvalittelun jälkeen jatkaa elämäänsä normaalisti.

Oli miten oli, ihmiset tuppaavat näkemään toiset ihmiset sellaisista linsseistä, millaisia itse ovat. Ehkä inhosi muita kohtaan onkin lopulta inhoa sinun omia reaktioitasi kohtaan?

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7015
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #43 : ti 22.08.2017, 15:25:23 »
Xante on parempi ihminen kuin me muut, jotka joskus jostain vittuunnutaan ja jopa sanotaan se ääneen.

Kyllähän minäkin vittuunnun ja vittuilen. Silti en kykene näkemään ihmisten kollektiivisessa surun osoituksessa pelkkää pintakiiltoista itsensä tehostamista. Tällä ei mielestäni juurikaan ole tekemistä sen kanssa, millainen ihminen olen.

T: Xante

Paikalla Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2524
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #44 : ti 22.08.2017, 16:31:49 »
Ansku, eiköhän täällä jokainen ole enemmän tai vähemmän egotripillä, mikäli sanan oikein ymmärrän. Kenenkäs muunkaan läpi tätä maailmaa voisi tuntea ja katsoa kuin itsensä. Miten sinusta ihmisten tulisi suhtautua tällaisiin tragedioihin? Missään nimessä ei saisi mitään tunteita ulospäin näkyvästi näyttää? Minusta on hyvä, että jotkut ihmiset jaksavat osoittaa "meidän kaikkien" puolesta uhrien omaisille ja selvinneille myötätunnon eleitä esim. viemällä kynttilöitä. Luulen, että tämä tuntuu kuitenkin asianosaisista paremmalta kuin se, että kukaan ei olkaansa lotkauta heidän suuren surunsa äärellä.

Mistä tämä inhosi näitä eleitä kohtaan kumpuaa? Ajatteletko ehkä jotenkin niin, että ihmiset ovat sisällä sydämissään hieman tyytyväisiä, että saavat osakseen jotain arjesta poikkeavaa ja kuohuttavaa, tunnekokemuksia yksitoikkoiseen elämäänsä? Vai että ele on pinnallinen? Jos niin, niin eihän sivullinen voi kokea asioita yhtä syvästi kuin niihin osallinen. Ja parempikin niin, että toiset voivat suruvalittelun jälkeen jatkaa elämäänsä normaalisti.

Oli miten oli, ihmiset tuppaavat näkemään toiset ihmiset sellaisista linsseistä, millaisia itse ovat. Ehkä inhosi muita kohtaan onkin lopulta inhoa sinun omia reaktioitasi kohtaan?

Juu, egotripillä ollaan, mutta pointtini on alusta asti ollut, että egotrippailu on nykyaikana ihan nextillä levelillä. Tästä sensationalistinen osallistuminen, joka tuottaa lähinnä kicksejä suorittajalleen. En usko näissä tapauksissa kovinkaan syvälliseen myötätuntoon. Ja miksi jonkun uhrin omainen kaipaisi myötätuntoa tuikituntemattomilta? (Oli jotain uskomattoman kornia siinäkin kun tsunamin uhrit palautettiin lipun alla Suomeen. Tästähän syntyi keskustelua, koska lippu arkulla on kuulunut sotilashautajaisiin ja valtiollisiin hautajaisiin.) Kokeeko uhrin omainen itsensä hyljeksityksi, jos pääministeri ei pahoittele tapahtunutta? Tietenkin valtio on vastuussa yleisestä turvallisuudesta, mutta kaikkihan tietävät, ettei se koskaan voi toteutua täydellisesti. (Tai no, tavallaan voi, nykyisillä valvontamenetelmillä, joiden käyttöä halutaan oikein lainsäädännöllä helpottaa ja laajentaa. Mutta tästä onkin oma ketjunsa, Tiedustelulaki/Tori.) Eikö se, että odottaa erityistä huomiota ja myötätuntoa, ole itsessään osoitus siitä, että juuri MINUN tuskani/menetykseni on erityinen? En tarkoita, etteikö olisi tervettä odottaa jonkinlaista huomiota ja osanottoa ja sitä myös saada, mutta mielenkiintoisesti sen huomion rajat ovat siirtyneet yhä laajemmalle.

Toinen syy inhooni on pragmaattinen: roska, krääsä – jonka siivoaa joku muu eli kaupunki. Lähes päivittäin poimin roskia pientareilta, puistoista, ovenposkesta. Kun yhdestä paikasta noukkii roskan, niin seuraavana päivänä samalla paikalla on uusi. Yhtenä huomattavana trendinä on jo hyvän aikaa ollut vähentää tavaran määrää kotona. Mutta krääsän levittely ulkona on ihan ok?
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 2252
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #45 : ti 22.08.2017, 16:35:42 »
      ^   
Itse asiassa tuo roskaamisaspekti minuakin on ärsyttänyt tässä krääsän viennissä. Jopa kukatkin ovat roskia kuihduttuaan, ja jonkun ne pitää kärrätä pois. Mutta kaikkein typerintä on viedä muovikrääsää, joka ei edes maadu.
« Viimeksi muokattu: ti 22.08.2017, 16:45:02 kirjoittanut kertsi »

Poissa Juuli Hukkaskukka 2

  • Konkari
  • Viestejä: 1056
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #46 : ti 22.08.2017, 17:17:37 »
Olisi melko kylmää touhua jos / ja kun olen menettänyt omaisen tai läheisen ei kukaan muu sitä noteraa. Lämmittää se vaikka ihan tuntematonkin ottaa osaa vaikkei sitä niin täydestä sydämestä tekisi. Eikä oikein voikaan kun ei tuntenut.  Kyllä sen surevakin tajuaa.
Uskoisin että Turun kukka-, kynttilämeri lohduttaa omaisia. 
« Viimeksi muokattu: ti 22.08.2017, 17:21:21 kirjoittanut Juuli Hukkaskukka 2 »
https://www.youtube.com/watch?v=7DUnyXUaUDE
muistojeni ruusut anneli sari

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3417
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #47 : ti 29.08.2017, 09:42:41 »
Kieltäydyin juuri puhelimitse elämäni todennäköisesti viimeisestä mahdollisesta työpaikasta. Se olisi ollut eräälainen "suojatyöpaikka" kirjastossa eli palkkatuella toteutettu työ 6 tuntia viitenä päivänä viikossa. En tiedä, miten pitkään. TE-keskuksen sivulla olevan määritelmän mukaan...

"Palkkatuetun tuen tarkoituksena on edistää työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille silloin, kun hänellä on puutteita ammatillisessa osaamisessa tai tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus."

Jonakin keharinako ne minua pitävät.

Itse asiassa työn alhainen status ja todennäköinen alhainen palkkataso ei ollut syynä kieltäytymiseen, mikä merkitsee samalla myös työnhakijana olemisen lopettamista ja työmarkkinatuesta luopumista. Syyt olivat muita. Akuutein syy on flunssa, joka ilmenee erittäin epämukavana olona. En jaksanut mennä keskustelemaan työn vastaanottamisesta. Toinen syy on masennus, joka on vaivannut viime päivinä tavallista enemmän. Suoraan sanoen sietämättömästi. Ei huvita mikään. Kolmas syy on huono ajankohta. Minulla on juuri nyt kriittisen tärkeitä projekteja, jotka vaativat aikaa. En olisi ehtinyt käydä työssä. Aloittamisen olisi ehkä voinut siirtää myöhemmäksi syksyllä, mutta itsetuntoni ei olisi riittänyt tällaisesta neuvottelemiseen eli käytönnössä kerjäämiseen, että enkö voi aloittaa vasta joskus myöhemmin.

Joten nyt täytyy totutella tulemaan toimeen huomattavasti vähemmillä rahoilla kuin tähän asti. Keksisipä edes joitakin pimeitä tuloja... (joka niitä keksii, on tarpeeksi aktiivinen myös käymään työssä, joten turha toivo).

Puhelinsoitto ei vähentänyt masennustani vaan taisi vain lisätä sen kierroksia. En vain jaksa enää vatkata TE-toimiston kanssa. Nyt on yksi "työtön" vähemmän, ja siihenhän ne pyrkivätkin. Työllä uhkaaminen on tehokas tapa häätää luuserit kortistosta.

Poissa Hayabusa

  • Konkari
  • Viestejä: 2582
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #48 : ti 29.08.2017, 10:50:07 »
Joten nyt täytyy totutella tulemaan toimeen huomattavasti vähemmillä rahoilla kuin tähän asti. Keksisipä edes joitakin pimeitä tuloja... (joka niitä keksii, on tarpeeksi aktiivinen myös käymään työssä, joten turha toivo).

Kaupankäynti: osta markalla ja myy kahdella. Tietysti jos ei ole luontainen myyntimies, niin siinä voi käydä huonosti kuin Sulo Vilenille, joka vain osti "kun sai halvalla".

Käden taidot. Auton korjaus, pikku rempat jne. Uusavuttomuuden aikana kysyntää löytyy luotettavalle tekijälle, joka ei hinnoittele itseään pilviin.

Kaikki ansaintakeinot vaativat ajankäyttöä ja työtä. Siinä mielessä oikotietä ei ole. Voisi niistä projekteistasi saada taloudellista hyötyä? Huvi ja hyöty yhdistyisi.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13529
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #49 : ti 29.08.2017, 11:24:17 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Öö...mistä sä tiedät, etteä se on osa omaa brändiä ja egotrippiä? Kuinka monella ihmisellä edes ON brändi? Vai puhutko sä nyt niistä poliitikoista, joilta kaikki odottaa kannanottoja tällaisiin tapahtumiin, ja joiden suun eteen media työntää mikkiä? Heitä moititaan joka tapauksessa: ratsastamisesta tragedialla tai välinpitämättömyydestä.

Väitätkö, ettei ihmisiä nykyään ihan kaikkialla patisteta laatimaan profiili sinne ja tänne - esim. työmarkkinoilla - etsimään oma juttu, erottautumaan massasta? Jos sinulta ei löydy omaa blogia, facebook-sivua, LinkedIniä jne olet epäilyttävä tyyppi. Tai MITÄTTÖMYYS.

Tota...työmarkkinoilla kannattaa profiili olla viisaasti laadittu vain, jos tavoittelee sellaisella hyvää työpaikkaa. Jos ei, niin mitä välii? Kukaan ei kyllä minusta esitä, että jos ei näy LinkedInissä on ihmisenä mitätön. Kyllä se viesti on, että se voi auttaa työuralla. Sitten pitää ihan ite päättää, onko se sun tavoite vai ei. Myös downshiftaamista, hidastamista ja uran hylkäämistä oman onnellisuuden takia mainostetaan ja markkinoidaan esimerkkitapauksin mediassa. Se nyt ei ole mikään varsinainen uusi nykyajan kotkotus, että tullaksen valituksi hakijoiden joukosta johonkin, on jollain tapaa erotuttava niistä muista hakijoista positiivisesti. Jos luulit, että tämä on nyt vasta ja nykyään keksitty "vaatimus", niin aika hölmö olet. Erottuminen positiivisesti joukosta omaksi edukseen on jotain, jonka jopa linnunpoikaset tietää (katso miten ne yrittää päästä esiin muiden joukosta saadakseen emolinnulta annoksen ruokaa). Mutta sulle se piti kertoa varta vasten ennen kuin ymmärsit??? Kyllä se ainoa uusi tässä on ne uudet foorumit, joilla tuota erottumista muista ja kilpailijoista (työmarkkinoilla) voi tehdä. Ennen muinoin riitti se, että hankki valkolakin ja marssi yliopistoon. Tai keikisteli tanssilavan reunalla vähän muita tyttöjä koreammin. Tai oli vähän muita nuoria miehiä lihaksikkaampi.

Yhteisöhän on aina tasapainoilua erottumisen ja porukkaan sulautumisen välillä. Sen harjoittelu alkaa jo varhaislapsuudessa ja jatkuu kaikilla elämän osa-alueilla loppuun saakka. Viimeisenä erottautumisen keinona on sitten hautakivi ja sen erottuminen muiden hautakivien joukosta. Jonkun kohtalo on erottua hautana, jolle ei kukkia ilmaannu.

Minusta on omituista ajatella, että kynttilöiden viemisessä murhapaikalle olisi jotakin egotrippimäsitä. Kun päinvastoin juuri yhdessä yhteisön kesken kollektiivisesti mm. kuolemaan liittyvät rituaalit ovat lähestulkoon vanhinta ja ikiaikaisinta perinnettä, mitä ihmisillä on. Tunnetaanko sellaisia ihmisyhteisöjä, joissa EI olisi tapana surra kuolemaa yhdessä ja yhteisön kesken? Jokainen etelänlomilla joskus käynyt on myös nähnyt tienposken pieniä kynttilä"alttareita" paikoissa, joissa on tapahtunut jokin liikenneonnettomuus. Eri kulttuureissa on omanlaisiaa tapoja, joilla ilmaistaan kollektiivista surua. Ei ole mitään erityistä syytä, miksi niihin ei voisi syntyä myös uusia muotoja - ihan vilpittömästi vain osanoton ja empatian osoittamiseksi. Eihän kukaan ole uslkopuolinen siinä kaikkien ihmisten elämään kuuluvassa väistämättömyydessä, joka tarkoittaa menetyksien ja kuoleman kokemuksia. Eikä reagoiminen vaikkapa kynttilän tuomisella ole mun mielestä yhtään sen enempää egotrippailua kuin onnitella avioliiton solmineita, lapsen saaneita, synttärisankareita, kilpailussa voittaneita tai ottaa osaa ja surra mukana niitä ikävämpiä elämän menetyksiä ja vaikeuksia. Kaikissa on myös mukana aimo annos ajattelua: "Minäkin voisin olla tuossa tilanteessa." Itse asiassa varsin yleisesti ajatellaan, että on erityisen vaikeaa kokea vaikkapa suurta surua, jos sen lisäksi uskoo, ettei kukaan toinen joudu suremaan, eikä kukaan surua huomaa. Jopa uskonto vakuuttaa, että jos ei kukaan muu niin ainakin Jumala näkee sinun surusi, joten et ole yksin. Sanoisin, että on suorastaan poikkeuksellista, jos todella toivoo, että oma henkilökohtainen suru jää muilta noteeraamatta, eikä kukaan ollenkaan sure edes vähäisemmässä määrin mukana. Tyypillisesti kyllä ihmiset toivovat tulevansa nähdyiksi - surussaankin.
« Viimeksi muokattu: ti 29.08.2017, 11:42:09 kirjoittanut Safiiri »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13596
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #50 : ti 29.08.2017, 12:02:48 »
Jos on masennus, oikea osoite on mielenterveystoimisto jonne saa lähetteen terveyskeskuslääkäriltä. Olen havainnut että varsinkin miehet leimautuvat sossun asiakkaiksi ja työnvastaisiksi mieluummin kuin käyvät ripittäytymässä MTT:ssa. Joillekin kuitenkin saattaisi ropsahtaa isompi sairausraha tai kuntoutustuki kuin mitä ovat sossun pennoset joista kaiketi vielä leikataan osa työstä kieltäytymisen sakkona.

Ei kai se puhuminen voi olla niin vastenmielistä ettei sen takia halua MTT-asiakkaaksi? Mitään hyötyä lässyttämisestä ei ehkä ole muutoin, mutta tuo taloudellinen puoli voi kohentua.
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

socrates

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #51 : ti 29.08.2017, 13:46:48 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.


Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 13529
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #52 : ti 29.08.2017, 13:55:52 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Voihan olla, että sinä olit sen verran rupsahtanut itse, että nainen sai asian pois mielestään nyt ensinäkemältä. Katsoitko varmasti itsekriittisesti peiliin?

socrates

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #53 : ti 29.08.2017, 13:59:18 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Voihan olla, että sinä olit sen verran rupsahtanut itse, että nainen sai asian pois mielestään nyt ensinäkemältä. Katsoitko varmasti itsekriittisesti peiliin?

No niinhän siinä juuri on käynyt. Ostin lohdutukseksi pussin karkkia. Kismet pallot.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #54 : ti 29.08.2017, 14:02:20 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Kolme vuotta on pitkä aika ja elämäntilanteet voi muuttua paljonkin.
Aina ei voi jatkaa siitä pisteestä mihin joskus on jääty.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #55 : ti 29.08.2017, 14:03:34 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Voihan olla, että sinä olit sen verran rupsahtanut itse, että nainen sai asian pois mielestään nyt ensinäkemältä. Katsoitko varmasti itsekriittisesti peiliin?
Ai ko on kirpakkaa taas!
Tommoset misut tarttee pitkää ja paksua munaa.

socrates

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #56 : ti 29.08.2017, 14:03:54 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Kolme vuotta on pitkä aika ja elämäntilanteet voi muuttua paljonkin.
Aina ei voi jatkaa siitä pisteestä mihin joskus on jääty.

Nimenomaan näin. Sen takia on pakko hölistä vain small talkia.

kuukautiset

  • Vieras
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #57 : ti 29.08.2017, 14:06:53 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Kolme vuotta on pitkä aika ja elämäntilanteet voi muuttua paljonkin.
Aina ei voi jatkaa siitä pisteestä mihin joskus on jääty.

Nimenomaan näin. Sen takia on pakko hölistä vain small talkia.

Kyllä ne "ratkasemattomat" tietysti joskus jää kaivertamaan.
Jää tavallaan peli kesken, eikä löydä sille luontevaa päätöstä.
Toivokin saattaa itää. Joskus turhaan.

Poissa TSS

  • Konkari
  • Viestejä: 1068
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #58 : ti 29.08.2017, 14:14:21 »
Elämä on täynnä tarinoita vailla lopppukohtausta. Ja parempi niin.

Poissa Brutto

  • Konkari
  • Viestejä: 2180
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #59 : ti 29.08.2017, 14:19:54 »
Törmäsin kaupungilla entisen työpaikan naiseen, jonka kanssa oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vipinää.

Pirullista jutella small talkia, kun tekee mieli kysyä mitäs peliä silloin pelattiin, mutta ei sitä voi ainakaan enää kysyä.

Nainen ei ollut reilussa kolmessa vuodessa muuttunut miksikään. Tässä tapauksessa olin toivonut totaalista rupsahtamista, niin asian olisi saanut pois mielestä.

Oliko tämä se kuuluisa punatukkainen?