Kirjoittaja Aihe: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)  (Luettu 10501 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 6478
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #20 : ti 22.08.2017, 09:16:59 »
Tai sitten niissä voi olla kyse siitä, että asian jakaminen nyt vaán helpottaa omaa oloa. Tuntuu paremmalta, että ei ole pahassa mielessä, surussa ja miksei pelossakin yksin. Että ympärillä on ihmisiä, joista tuntuu samalta.

Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3019
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #21 : ti 22.08.2017, 09:20:19 »
Ihmiset ovat tottuneet elämään sen kanssa, että on mahdollista kuolla liikenneonnettomuudessa ja muissakin onnettomuuksissa, tavallisimmista kuolinsyistä kuten taudeista ja kohtauksista puhumattakaan. Eli milloin tahansa voi luuta lakaista. Emme silti jää kotiimme värjöttelemään ja odottamaan väistämätöntä vaan liikumme, syömme ja juomme - ja jotkut vielä polttavatkin. Suorastaan edistämme sitä, että kuolisimme.

Vaikka terroritekoja olisi moninkertaisesti nykyistä enemmän, riskimme kuolla sellaisessa olisi pienempi kuin mitkä ovat normaalit jokapäiväiset riskimme.

Ehkä se on vain hyväksyttävä normaaliin elämään kuuluvana, että välillä tapahtuu "iskuja", joissa joku päättä päivänsä. Ei henkeä enää saa pulloon, kun se on kerran tullut sieltä ulos ja valloilleen päässyt. Korkeintaan voi yrittää hillitä sitä. Ja tämä kai on tavoitteenakin.

Toivottavasti turvallisuudesta itsestään ei tule pahempaa uhkaa kuin mikä on varsinainen vaara, mitä vastaan varaudutaan. Joillakin elämänalueilla on jo käynyt näin, vakka tämä pontevasti kiistetäänkin.

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 2341
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #22 : ti 22.08.2017, 09:39:41 »
Ihmiset ovat tottuneet siihen, että on kuolemaan johtavia sairauksia ja onnettomuuksia. Silti nekin aiheuttavat paljon surua.

Tahallisen tappamisen uhrina kuolemiseen ei olla vielä totuttu tässä yhteiskunnassa tavallisten ihmisten keskuudessa.

Lähiomaisen menettäminen henkirikoksen uhrina on taatusti omaisille paljon järkyttävämpi asia kuin kuolema, jota kukaan ei tarkoituksella aiheuttanut.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 6478
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #23 : ti 22.08.2017, 09:49:01 »
Tahallisen tappamisen uhrina kuolemiseen ei olla vielä totuttu tässä yhteiskunnassa tavallisten ihmisten keskuudessa.


Tästä samaa mieltä Drontin kanssa, ja toivon tietysti, että ei totukaan. Sen vuoksi pidän oikeastaan aika luonnollisena jopa, että ihmiset haluavat kerääntyä yhteen, kun jotain tälläistä tapahtuu. Ehkä se kukka tai kynttilä antaa vähän kuin syyn tulla paikalle, muuten vaan haahuilu kun vasta onkin asialla mässäilyä.

T: Xante

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 12719
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #24 : ti 22.08.2017, 10:38:50 »
Ihmiset ovat tottuneet siihen, että on kuolemaan johtavia sairauksia ja onnettomuuksia. Silti nekin aiheuttavat paljon surua.

Tahallisen tappamisen uhrina kuolemiseen ei olla vielä totuttu tässä yhteiskunnassa tavallisten ihmisten keskuudessa.

Lähiomaisen menettäminen henkirikoksen uhrina on taatusti omaisille paljon järkyttävämpi asia kuin kuolema, jota kukaan ei tarkoituksella aiheuttanut.

Voi olla, mutta toisaalta - myös se voi olla järkyttävää, jos se lähiomainen aiheuttaa toisen kuoleman. jostain syystä kuitenkaan sen järkytyksen esille tuominen ei ole monenkaan mielestä sopivaa, vaan näiden asiaan syyttömien pitäis monien mielestä jotenkin hävetä ja kantaa jopa syyllisyyttäkin teosta. Vaikkei useinkaan heillä ole siihen mitään osaa eikä arpaa.

Yhteisöllisyys on monella tapaa vallan kummallista siinä, mitä on "sopivaa" yhdessä surra, mistä järkyttyä ja millaisiin tapahtumiin reagoida. Lisäksi näistä sopivuuden rajoista on erimielisyyttä. Voisko tässä olla vähän vähemmän intoa moittia toisten "väärää" tapaa reagoida? Vois vain todeta, että tapoja reagoida on erilaisia ja erilaiset ihmiset tarvitsevatkin erilaisia tapoja. Toki sellaiset reagoimisen tavat, joista luultavasti on selvää haittaa yhteisölle ja muille ihmisille, on syytäkin pyrkiä minimoimaan. Mutta näiden kynttilöiden jättämisten haitta lienee jokseenkin vähäinen. Samoin asiasta puhuminen lienee - hieman toki sisällöstä riippuen - jokseenkin haitatonta. Voipa olla jopa hyödyllistäkin, sillä pakonomainen vaikeneminen ainakin ON haitallista. Uhreille ja uhrien omaisillekin saattaa olla helpottavaa, että asiaa surraan myös julkisesti ja yhteisöllisesti. Että yhteisö ympärillä kantaa surua heidän kanssaan ja näkee sen. Miksi myötäeläminen olisi jotenkin negatiivista ja itsekästä? Sehän perustuu kuitenkin aina pohjimmiltaan siihen, että jollain tasolla tunnekokemus on itselle tuttua - vaikkei identtistä tai yhtä syvää oliskaan. Kyse on siis sen ihmisyydestä ja ihmisenä olemisen kokemuksen jakamisesta. Ajatuksesta, että itse voisi joutua kokemaan samaa ja että elämä tarjoilee varmasti kaikille myös suuria menetyksiä ja surua jossain muodossa joskus. Siinä ei ehkä ole olennaista mitata, onko se mun menetys nyt varmasti ihan yhtä suuri ja järkyttävä kuin sun menetys tai jonkun toisen menetys. Menetyksen kokeminen jollain tavalla on kaikille tuttua - tai ainakin tulee tutuksi ennemmin tai myöhemmin joskus. Englanniksi asia sanotaan. "I feel you." Se kuvaa minusta asiaa hyvin: "Tunnistan tunteesi. Näen surusi. En ohita."

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 2341
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #25 : ti 22.08.2017, 11:56:43 »
Uhreille ja uhrien omaisillekin saattaa olla helpottavaa, että asiaa surraan myös julkisesti ja yhteisöllisesti. Että yhteisö ympärillä kantaa surua heidän kanssaan ja näkee sen.

Niin minäkin ajattelen.

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3019
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #26 : ti 22.08.2017, 12:07:08 »
Lähiomaisen menettäminen henkirikoksen uhrina on taatusti omaisille paljon järkyttävämpi asia kuin kuolema, jota kukaan ei tarkoituksella aiheuttanut.

Jos isäni olisi murhattu ennen kuin hän ehti tuhota ja hävittää kaiken, mikä on minulle rakasta, olisin todennäköisesti järkyttynyt ja kärsinyt vähemmän kuin siinä todellisuudessa, missä ja miten hän kuoli.

Tämä ei ole mikään "tässä ja nyt" mielipide, vaan olen miettinyt tätä asiaa kohta jo vuosikymmeniä.

Kun isäni kerran, silloin kun asiat olivat vielä jossakin mallissaan, lähti melomaan kanootilla eikä palannut koko yönä, luulimme hänen hukkuneen. Olimme jo lähdössä etsiskelemään ruumista, kun hän yllättäen ilmaantui jostakin. Helpotukseeni sisältyi jonkin verran myös peiteltyä pettymystä.

Tämä ei ole tietenkään yleinen sääntö. Jos lapseni joutuisivat tapetuiksi, totta kai järkyttyisin ja kärsisin asian johdosta loppuelämäni. Läheisen ihmisen menettämisen aiheuttama järkytys ja suru on yksilöllistä ja riippuu siitä, millainen suhde läheiseen on ollut. Joku suree enemmän, joku vähemmän. Joku pääsee surustaan eroon nopeammin, joku hitaammin, joku ei koskaan.

Ihmiset kiintyvät kuka mihinkin. Surin itse (ja suren edelleen) enemmän kodin menettämistä kuin isäni ja äitini menettämistä. Edellisestä aihetunut suru oli niin jäytävää, että kun äitini vajaa kahdeksan vuotta myöhemmin kuoli yllättäen, olin tunne-elämältäni kuin zombie, enkä pystynyt kokemaan enää minkäänlaista surua. Ainoa jäljellä oleva epämääräinen tunne oli viha niitä kohtaan, jotka kotini veivät. Tämän peitellyn vihan määrä on edelleenkin niin suuri, että jos joutuisin tekemisiin näiden ihmisten kanssa, en pystyisi takaamaan, ettenkö saisi hulluuskohtausta ja hyökkäisi tappotarkoituksessa heidän kimppuunsa. Tästä asiasta on ollut se käytännön ongelma, että en ole pystynyt pyytämään kotiimme jääneitä henkilökohtaisia tavaroitani itselleni, vaikka ne minulle kuuluvat. Tämä asia jäytää mieltäni edelleenkin. Haluaisin edes tavarani, vaikka koti on mennytkin. Tavaroilla tarkoitan opiskelumappejani, vanhempieni kirjeitä syntymäni ajoilta ja ennen sitä (joista selviäsi myös omaan menneisyyteeni liittyviä asioita) ja kaikenlaista täysin henkilökohtaista omaisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä konkurssin kanssa. Pahin pelkoni on, että tavarat on viety kaatopaikalle. Jos näin on käynyt... (en viitsi kirjoittaa mitä ajattelen).

Ei pitäisi kirjoittaa tällaista, koska annan aineksia vihakirjoittelulle. Mutta sama kai se on.

Paikalla Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12836
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #27 : ti 22.08.2017, 12:40:14 »
Erityisen ristiriitaisia tuntemuksia tulee jos rakastaa ihmistä joka tekee sinulle väärin, eikä edes pirullisuuttaan, vaan ymmärtämättömyyttään.

Äidilläni oli omituinen vimma hävittää kaikki mahdollinen. Koulukäsitöistäni hän ompeli tyynyliinoja tms. Piirustukseni ja aineeni heitti menemään. Sentään tajusi muutama vuosi sitten pahoitella että hävitti myös lapsena kirjoittamani kirjan. (Aikuisena kirjoittamani ei siis ollut ihan eka.)

Kotoaan äiti oli kai oppinut että pitää hävetä jos on liikaa omaisuutta. En tiedä. Sitäkin piti aina alleviivata ettei ole törsätty. Edes lapsiin. Mahtoi äidilläni olla kova paikka kun sisarukseni perheessä on pyritty prameuteen. Itse puolestani en kykene heittämään järin mitään pois. Ei nyt sentään hamstraamiseen lipsu, mutta rajavyöhykkeellä mennään. Tyhjät, ehjät pahvilaatikot ovat sokea pisteeni. Että jos muuttaa... Niihin nyt ei mahdu paskaakaa ja hajoaisivat kuitenkin.

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 2341
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #28 : ti 22.08.2017, 13:07:57 »
Minunkin äitini oli tavaroiden keräämistä ja säilömistä karttava tyyppi. Hänellä oli hyvä peruste, jota opin paremmin arvostamaan hänen kuoltuaan. Nimittäin se, ettei minulle tule paljoakaan vaivaa hänen huushollinsa tyhjentämisestä, kun se ei ole täynnänsä vanhaa rojua.

Nykyisessä asumuksessani on kammottava määrä sisältöä. Syytän siitä miestäni. Mutta on asiassa se hyväkin puoli, että jos tarvitsee jotakin korjauskappaletta, niin ei tarvitse lähteä ostoksille. Varastotiloista löytyy.

Itse keräilen lähinnä purkkeja, jotka sopivat taimien esikasvatukseen. Laitan niitä täytteeksi ylimääräisille keittiön hyllyille, jottei mieheni kuvittele voivansa ruveta täyttämään niitä omilla kamoillaan.
« Viimeksi muokattu: ti 22.08.2017, 13:12:03 kirjoittanut drontti »

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 6478
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #29 : ti 22.08.2017, 13:15:55 »
Minunkin äitini oli tavaroiden keräämistä ja säilömistä karttava tyyppi. Hänellä oli hyvä peruste, jota opin paremmin arvostamaan hänen kuoltuaan. Nimittäin se, ettei minulle tule paljoakaan vaivaa hänen huushollinsa tyhjentämisestä, kun se ei ole täynnänsä vanhaa rojua.


Ei muuten ihan olematon pointti tämä. On ollut suru viime aikoina pari kämppää tyhjentää, ja on kamala homma (kaikilla mahdollisilla merkityksillä). Nostatti mieleen senkin, että aiheen olisi järjissään tehdä selväksi, mitä tavaroilleen odottaa tapahtuvan, tai omaisuudelleen yleensä. Jälkeen jääneiden on vaikea tietää tekeekö nyt oikein vai väärin omia päätöksiä tehtäessä.

T: Xante

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 12719
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #30 : ti 22.08.2017, 13:50:12 »
Minunkin äitini oli tavaroiden keräämistä ja säilömistä karttava tyyppi. Hänellä oli hyvä peruste, jota opin paremmin arvostamaan hänen kuoltuaan. Nimittäin se, ettei minulle tule paljoakaan vaivaa hänen huushollinsa tyhjentämisestä, kun se ei ole täynnänsä vanhaa rojua.


Ei muuten ihan olematon pointti tämä. On ollut suru viime aikoina pari kämppää tyhjentää, ja on kamala homma (kaikilla mahdollisilla merkityksillä). Nostatti mieleen senkin, että aiheen olisi järjissään tehdä selväksi, mitä tavaroilleen odottaa tapahtuvan, tai omaisuudelleen yleensä. Jälkeen jääneiden on vaikea tietää tekeekö nyt oikein vai väärin omia päätöksiä tehtäessä.

T: Xante

Mä olen kyllä sen verran "paatunut", etten kyllä yhtään jaksa miettiä sitä, mitä kuollut olisi toivonut tavaroidensa kohtaloksi. En taatusti säilytä ensimmäistäkään tavaraa vain sen tähden. Kuolluthan on kuollut, eikä voi oikeesti enää pahastua minkään tavaransa katoamisesta tai "väärästä" kohtelusta. Niiden ajatuksilla, jotka ovat edelleen elossa, on väliä. Vaikkapa omilla lapsilla siitä, mitä isovanhempien tavaroita tuntisivat haluavansa säilyttää muistoina. Oman kokemuksen mukkan vainajan ajatukset ja jälkeenjäävien ajatukset tässä ovat vallan erilaisia. Monastai vainajalle merkityksettömillä tavaroilla onkin lapsille, lapsenlapsille iso arvo / merkitys.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2058
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #31 : ti 22.08.2017, 13:53:01 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 6478
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #32 : ti 22.08.2017, 14:15:34 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Joo näin, tiedämmehän me aina toisista, mistä typerästä, itsekkäästä syystä he ovat liikkeellä. Tai ainakin monet ovat.

Kyllä kyynisyys, se on älykkyyttä. Tai ainakin moni kohdallaan ajattelee näin.

T: Xante

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2058
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #33 : ti 22.08.2017, 14:19:24 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Joo näin, tiedämmehän me aina toisista, mistä typerästä, itsekkäästä syystä he ovat liikkeellä. Tai ainakin monet ovat.

Kyllä kyynisyys, se on älykkyyttä. Tai ainakin moni kohdallaan ajattelee näin.

T: Xante

Mitä erityisen kyynistä on sen faktan toteamisessa, että yksilökeskeisyys, oman itsen brändäys, näytökselliset teot jne. ovat osa nykypäivän ihmisten elämää?
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 6478
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #34 : ti 22.08.2017, 14:38:01 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Joo näin, tiedämmehän me aina toisista, mistä typerästä, itsekkäästä syystä he ovat liikkeellä. Tai ainakin monet ovat.

Kyllä kyynisyys, se on älykkyyttä. Tai ainakin moni kohdallaan ajattelee näin.

T: Xante

Mitä erityisen kyynistä on sen faktan toteamisessa, että yksilökeskeisyys, oman itsen brändäys, näytökselliset teot jne. ovat osa nykypäivän ihmisten elämää?

Ei mitään, semminkin, kun em. ilmiöt ovat aina olleet osa ihmisten elämää. Ei näitä ihmiselämän ilmiöitä ole mikään nykypäivän ihminen keksinyt.

Kyynistä sen sijaan on väittää tietävänsä toisten puolesta, mitkä teot perustuvat em. ilmiöihin, eivätkä esimerkiksi yhteisöllisyyteen tai johonkin muuhun osaan ihmisten elämää.

T: Xante

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 1930
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #35 : ti 22.08.2017, 14:38:06 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.


Ehkä pitäisi kysyä syistä niiltä, jotka niitä kukkia ja kynttilötä (krääsästä kuten nalleista puhumattakaan) vievät? Ehkä on monia syitä. Vaikka itse en veisi, niin voisin kuvitella, että joku voisi viedä siksi, että tällaiset (kaavamaiset) rituaalit voivat tuoda lohtua suruun (osa krääsän viejistä voi olla sellaisia, jotka tunsivat vainajan)? Ja ehkä joku toinen voi tuntea avuttomuutta tapahtuneen edessä, ja jonkinlainen toimiminen, olkoon kuinka tyhmää, ehkä lieventää avuttomuuden tunnetta? Ehkä joku kolmas voi tuntea halua lohduttaa sitä vainajaa (epäloogista, mutta ihmiset ovat) tai omaisia? Ja muitakin syitä on tässäkin keskutelussa listattu, mm. nuo lainauksissa, sekä jumalien tai kummittelevien vainajien lepyttelyt sun muut.
« Viimeksi muokattu: ti 22.08.2017, 14:42:00 kirjoittanut kertsi »

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 12719
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #36 : ti 22.08.2017, 14:41:31 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Öö...mistä sä tiedät, etteä se on osa omaa brändiä ja egotrippiä? Kuinka monella ihmisellä edes ON brändi? Vai puhutko sä nyt niistä poliitikoista, joilta kaikki odottaa kannanottoja tällaisiin tapahtumiin, ja joiden suun eteen media työntää mikkiä? Heitä moititaan joka tapauksessa: ratsastamisesta tragedialla tai välinpitämättömyydestä.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2058
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #37 : ti 22.08.2017, 14:42:56 »
Kyynistä sen sijaan on väittää tietävänsä toisten puolesta, mitkä teot perustuvat em. ilmiöihin, eivätkä esimerkiksi yhteisöllisyyteen tai johonkin muuhun osaan ihmisten elämää.

T: Xante

Mutta ihan oikein on selittää IHMISTEN PUOLESTA, että kyse on nimenomaan yhteisöllisyydestä?
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2058
  • Väärinajattelija
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #38 : ti 22.08.2017, 14:47:57 »
Minusta jos joku on omituista suomalaisessa mentaliteetissa niin se, että jokainen yhteisöllisyyden osoitus kiirehditään selostamaan oikeastaan johtuvaksi ihmisten itsekkyydestä ja omasta navasta.

T: Xante

Minusta on yhtä ihmeellistä, että tällainen näytöksellinen osallistuminen väkisin selitetään yhteisöllisyydeksi, vaikka se on monen kohdalla osa omaa brändiä ja egotrippiä.

Öö...mistä sä tiedät, etteä se on osa omaa brändiä ja egotrippiä? Kuinka monella ihmisellä edes ON brändi? Vai puhutko sä nyt niistä poliitikoista, joilta kaikki odottaa kannanottoja tällaisiin tapahtumiin, ja joiden suun eteen media työntää mikkiä? Heitä moititaan joka tapauksessa: ratsastamisesta tragedialla tai välinpitämättömyydestä.

Väitätkö, ettei ihmisiä nykyään ihan kaikkialla patisteta laatimaan profiili sinne ja tänne - esim. työmarkkinoilla - etsimään oma juttu, erottautumaan massasta? Jos sinulta ei löydy omaa blogia, facebook-sivua, LinkedIniä jne olet epäilyttävä tyyppi. Tai MITÄTTÖMYYS.
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3019
Vs: Fiilikset ja päivän mietteet (nro 3)
« Vastaus #39 : ti 22.08.2017, 14:52:49 »
Takerrun esineisiin ja olen haluton heittämään niitä pois. Olen miettinyt, mistä tämä voisi johtua. Olen keksinyt ainakin yhden syyn. Tällekin syylle pitäisi tietysti miettiä syy, joten tämä ei ole lopullinen vastaus.

Syy on se, että jokainen esine on avain johonkin muistoon. Itse muisto voi tietenkin olla hukassa, mutta usein vanhaa esinettä katsoessaan muistaa, mistä se on kotoisin, ja mitä siihen liittyy. Varastoissani on esimerkiksi joitakin vanhoja työkaluja, joihin on kaiverrettu kirjaimet "TM". Nämä muutama työkalu eivät ole rakkaimpia muistoesineitäni, koska ne eivät liity omaan henkilöhistoriaani kuin korkeintaan siitä ajankohdasta lähtien, kun ne ovat olleet hallussani - enkä suoraan sanoen tiedä, mikä tämä ajankohta on. Kirjaimet TM ovat isoäitini sisaren miehen nimikirjaimet. Ne on kirjoitettu työkaluihin joskus... en edes tiedä milloin... 1920-luvulla, 1930-luvulla, 1940-luvulla? Työkalujen omistaja kuoli jo kauan sitten, ja isoäitini sisar eli leskenä viimeiset vuosikymmenensä Helsingin Lauttasaaressa, kunnes hänkin kuoli vuoden 1964 lopussa. Isoäitini peri hänen irtaimen omaisuutensa. Se tuotiin kotiimme kuorma-autolla vuoden 1965 alussa. Asunto - aika iso - myytiin. Tavara sijoitettiin aittoihin joista huonekaluja ja irtaimia tavaroita vuosien varrella kulkeutui huusholliimme. Ja näiden tavaroiden mukana jossakin laatikossa tulivat edellä mainitut työkalut. Ja nyt ne pyörivät siellä täällä välillä löytyen, välillä kadoten.

Minulle vanhaan alumiiniseen taittomittaan raaputetut kirjaimet "TM" kertovat tarinan. Muille ne ovat vain kaksi kirjainta.

Tuo nyt oli vain satunnainen esimerkki. Mutta useimmat muutkin esineet, aivan mitättömät rikkinäiset romutkit, kertovat samanlaisen tarinan. Eli tuo on osa kynästä, jonka isoiätini toi tuliaisina Caprilta vuonna se ja se. Ja niin edelleen. Kertomuksia, lukemattomia kertomuksia. Kun esineet hävitetään, tarinat ja niiden mukana muistot ja historia hävitetään.

Toissa iltana huomasin kaupungissa roskalavalla romun seassa kehystettyjä ja kehystämättömiä tauluja. Yksi on aivan kasan päällä, joten käänsin sen ympäri ja katsoin, millainen teos on kyseessä. Sikäli kun ymmärrän, kyseessä oli abstrakti öljyväriteos. Se oli signeerattu vuonna 2006. Ajattelin, että entä jos kyseessä onkin tuleva "Van Goch", ja sen arvo on myöhemmin miljoonia. Kävin myöhemmin paikalla kameran kanssa ottaakseni taulusta kuvan, mutta se oli hävinnyt.

Erityisesti minusta tuntuisi pahalta hävittää kirjoituksia, koska ne ovat ainoa konkrettinen ikkuna kirjoittajansa mielenmaisemaan ja persoonaan sen jälkeen kun häntä ei enää ole. Kirjoitukset ovat taltioitu osa ihmisen sielua, jos vähän liioitellaan. Myös valokuvia pidän tavallaan "pyhinä" enkä suhtaudu myönteisesti niiden tuhoamiseen. Menetetyn kuvan tilalle ei saa uutta samanlaista. Kuvan muodossa oleva muisto tuhotaan mitä raaimmalla tavalla, kun kuva hävitetään.