Kirjoittaja Aihe: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)  (Luettu 503 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4926

Viimeisen 12 kuukauden aikana on Suomessa tehty 18000 päätöstä kansainvälisestä suojelusta joista 6000 on ollut myönteisiä. Valtaosa siis kielteisiä. Vireillä on noin 5000 tapausta. Kielteisestä päätöksestä valittamalla saanee puoli vuotta lisää luvallista oleskeluaikaa Suomessa. Uusia hakemuksia on tullut vuoden aikana 5000. Oleskeluluvan hakijoita on kymmenkertainen määrä (töihin, opiskelemaan, avioon, yms.)

Suojelun hakijoiden kansalaisuuksien kärjessä ovat Irak, Syyria, Eritrea ja Venäjän Federaatio. Seuraavina Somalia, Turkki, Nigeria ja Albania suunnilleen yhtä suurilla tulijamäärillä. Huomatkaa väestöräjähdystä elävän Nigerian alkanut nousu kansainvälisen suojelun hakijoina.

Varmaan monen lähtömaan kulttuuriin kuuluu tarinoiden kertominen viranomaisille. Olisin kyllä mieltä, että Suomessa suojelun tarpeesta viranomaisille valehteluun tulee suhtautua tylysti ja tämäkin tulee hakijoille kertoa tiedoksi. Onnenonkijakysymykseen tarvitaan eurooppalainen ratkaisu, ettemme rakenna rikollisarmeijaa laittomasti jäävistä kielteisen päätöksen saaneista. Salakuljettajien valheita parempaa informaatiota pitäisi olla jo maahan tullessa.

PS. Tässä kuvia "valkoisen rodun" somaleista

Poissa Rere

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 197

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15525
Rasistihoitajien jorinoita on ilmeisesti Youtubesta tullut kuultua, kun jatkossa hoitajien koulutukseen sisältyy suvaitsevaisuustesti:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/22/thl-lahetti-sairaanhoitajille-hammentavan-monikulttuurisuuskyselyn-katso-kysymykset/

Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa drontti

  • Konkari
  • Viestejä: 3023
^ Onneksi noihin kysymyksiin on helppo vastata oikein, jos tosiaan haluaa hoitajaksi.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15525
Silvotaankohan tytöt nimenomaan 4 - 10 v iässä sen takia että sattuisi mahdollisimman paljon ja jäisi takuulla pysyvä henkinenkin trauma? Vai silvotaanko pojat mieluummin vauvoina sen takia että isokokoisempi poika tappelisi vastaan, eikä poikaa voi uhata tappamisellakaan, koska kuka sitä nyt suvun arvo-omaisuutta tuhoaisi. Tytöillä kun ei ole niin väliä, niin heidät voi uhkailla pitämään turpansa kiinni vaikka miten sattui (loppuelämänkin ajan).

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005378218.html

Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

Oli taas muistettu heittää sekaan "yksittäistapaus". Harvemmin kai sitä samasta perheestä kaksittaistapauksia kertyykään, ellei satu olemaan kaksostytöt silpomista vailla.
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

hibiscus

  • Vieras
Helsingissä Hernesaaren edustalta merestä on löytynyt Suomessa työskennellyt intialaismies hukkuneena. Jos olisin "suvakki", niin epäilisin, että kantasuomalaiset rasistit ovat luulleet miestä työttömäksi elintasopakolaismuslimiksi ja hukuttaneet hänet. En kuitenkaan alennu palstan maahanmuuttovastaisten rasistien tasolle olettamaan yhtään mitään saati sitten esittämään varmana tietona Norman tapaan noista maahanmuuttajien itsensä puukottamisista eduskuntatalon portailla.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3664079/Toissa+viikolla+Helsingissa+kadonnut+intialaismies+loytyi+kuolleena+meresta

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908

Itsemurhia sattuu joskus, ikävä kyllä.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908
Kari RAJAmäki (SDP) puhuu asiaa: http://karirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243163-maahanmuutto-hallintaan
Aika harva demari nykyisin puhuu tuollaista asiaa, jossa oikeasti mietitään Suomen etua. Siksi kai demarien kannatus on mitä on. Rajamäkiä demarit tarvitsisivat.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908
Rasistihoitajien jorinoita on ilmeisesti Youtubesta tullut kuultua, kun jatkossa hoitajien koulutukseen sisältyy suvaitsevaisuustesti:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/22/thl-lahetti-sairaanhoitajille-hammentavan-monikulttuurisuuskyselyn-katso-kysymykset/
Kuulostaa vähän peruskoulun monikulttuuriopetukselta...
On vain yksi oikea tapa vastata. >:(

Tai sitten joudut puhutteluun ja viestiä vanhemmille.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709222200412978_ul.shtml
Islamisoitumista vastaan voidaan taistella, jos on tahtoa:
Lainaus
Itävallassa on käynnissä laaja mainoskampanja, jossa maassa olevia muslimeita muistutetaan siitä, ettei 1.10. lähtien julkisilla paikoilla saa käyttää enää musliminaisten kasvot peittävää burkaa tai niqabia eli kasvohuntua.

Mikäli poliisi havaitsee syyskuun jälkeen kadulla burkaan tai niqabiin pukeutuneen naisen, tälle kirjoitetaan välittömästi 150 euron sakot ja hänet pakotetaan riisumaan asuste heti. Jos nainen ei tottele, hänet kiikutetaan poliisiasemalle.

Itävallassa ei enää lokakuusta lähtien saa peittää kasvojaan julkisilla paikoilla, mukaan lukien oikeussalit, koulut ja julkiset liikennevälineet. Määräys koskee niin itävaltalaisia, maassa asuvia muunmaalaisia kuin sinne saapuvia turistejakin.

Jyrkkä EI Orjakaavuille, ja sitä symbolinaan käyttävälle uskonmallille.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15525
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #10 : la 23.09.2017, 22:06:52 »
Homojen eheytysmishömppään uskovat tästä ottavat äkkiä onkeensa: kun homolle huutaa, niin homo eheytyy. Ikävä kyllä heterouttava vaikutus päättyy heti kun huutaminen loppuu.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/156352-turvapaikanhakija-muutti-lausuntoaan-homoudestaan-kho-asia-selvitettava-tarkemmin

KHO:een tekemässään valituksessa mies perusteli ristiriitaisia lausuntojaan sillä, että turvapaikkapuhuttelun tunnelma oli kireä ja hänelle oli huudettu. Valittajan oli oman kertomuksensa mukaan ollut vaikea kertoa kuulumisestaan seksuaaliseen vähemmistöön.

...

Pelkästään se, että mies vetosi homoseksuaalisuuteensa vasta hallinto-oikeudessa ei KHO:n mukaan tehnyt miehen kertomusta epäluotettavaksi.
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #11 : la 23.09.2017, 23:30:50 »

Mutta onneksi meitä ei yritetä kusettaa... ::)
Ihan rehtiä porukkaa nuo tulokkaat ovat...
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa RGR

  • Konkari
  • Viestejä: 1291
  • etelänhämyhaikara
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #12 : la 23.09.2017, 23:38:20 »
Homojen eheytysmishömppään uskovat tästä ottavat äkkiä onkeensa: kun homolle huutaa, niin homo eheytyy. Ikävä kyllä heterouttava vaikutus päättyy heti kun huutaminen loppuu.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/156352-turvapaikanhakija-muutti-lausuntoaan-homoudestaan-kho-asia-selvitettava-tarkemmin

KHO:een tekemässään valituksessa mies perusteli ristiriitaisia lausuntojaan sillä, että turvapaikkapuhuttelun tunnelma oli kireä ja hänelle oli huudettu. Valittajan oli oman kertomuksensa mukaan ollut vaikea kertoa kuulumisestaan seksuaaliseen vähemmistöön.

...

Pelkästään se, että mies vetosi homoseksuaalisuuteensa vasta hallinto-oikeudessa ei KHO:n mukaan tehnyt miehen kertomusta epäluotettavaksi.

Mutta onneksi meitä ei yritetä kusettaa... ::)
Ihan rehtiä porukkaa nuo tulokkaat ovat...

Minä ainakin ymmärrän, että henkilökohtaisesti arkojen asioiden esilletuonti luultavasti vihamielisessä ympäristössä on vaikeaa. Joskus voi lipsahtaa vaikka pikkuinenn valkoinen valhe.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15908
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #13 : su 24.09.2017, 00:01:41 »
Juu. Nuo homo- ja kristillisyyteen vetoamiset ilmeisesti tulevat esiin siinä vaiheessa, kun on tullut kielteinen turvispäätös... ::)
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15525
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #14 : su 24.09.2017, 09:01:19 »
Homojen eheytysmishömppään uskovat tästä ottavat äkkiä onkeensa: kun homolle huutaa, niin homo eheytyy. Ikävä kyllä heterouttava vaikutus päättyy heti kun huutaminen loppuu.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/156352-turvapaikanhakija-muutti-lausuntoaan-homoudestaan-kho-asia-selvitettava-tarkemmin

KHO:een tekemässään valituksessa mies perusteli ristiriitaisia lausuntojaan sillä, että turvapaikkapuhuttelun tunnelma oli kireä ja hänelle oli huudettu. Valittajan oli oman kertomuksensa mukaan ollut vaikea kertoa kuulumisestaan seksuaaliseen vähemmistöön.

...

Pelkästään se, että mies vetosi homoseksuaalisuuteensa vasta hallinto-oikeudessa ei KHO:n mukaan tehnyt miehen kertomusta epäluotettavaksi.

Mutta onneksi meitä ei yritetä kusettaa... ::)
Ihan rehtiä porukkaa nuo tulokkaat ovat...

Minä ainakin ymmärrän, että henkilökohtaisesti arkojen asioiden esilletuonti luultavasti vihamielisessä ympäristössä on vaikeaa. Joskus voi lipsahtaa vaikka pikkuinenn valkoinen valhe.

Vihamielisessä? On tulla puksutettu lukuisien maiden läpi että pääsisi asumaan ja oleilemaan vihamieliseen ympäristöön?

Vokit toki voivat vihamielinen ympäristö ollakin. Käsittääkseni homoja on jouduttu sijoittamaan toisaanne kun muut turvikset ovat alkaneet kiusaamaan heitä. Mutta niin tai näin, niin jos "muistaa" yhtäkkiä että olen homo siinä vaiheessa kun uhkaa tulla karkotetuksi, niin kyllähän se aika omituiselta vaikuttaa. Semminkin kun sen homouden piti ilmeisesti alunperin olla nimenomaan SE syy jonka takia tänne asti tuli...

Selitteleväthän suomalaisetkin...?
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa Brutto

  • Konkari
  • Viestejä: 2661
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #15 : su 24.09.2017, 20:01:02 »
Ruotsissa Staffanstorpin kunta majoittaa maahanmuuttajia käytettyihin(!) asuntovaunuihin. Vaunuilta on peräti 20 minuutin kävelymatka bussibysäkille (Onko niillä turviksilla niin kiire jonnekin, etteivät ehdi käyttää sitä 20 minuuttista kävelyyn?). Ja kuulemma syödäkin pitää seisaaltaan (Onko joku pöllinyt niistä vaunuista penkit ja pöydät?). Ei ole edes internettiä. Ei ole inhimillistä, ei.

http://www.friatider.se/staffanstorps-l-sning-p-invandringen-s-tter-nyanl-nda-i-gamla-husvagnar-vid-en-ker
« Viimeksi muokattu: su 24.09.2017, 20:03:34 kirjoittanut Brutto »

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14651
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #16 : su 24.09.2017, 20:52:38 »
Ruotsissa Staffanstorpin kunta majoittaa maahanmuuttajia käytettyihin(!) asuntovaunuihin.
.....Ei ole edes internettiä. Ei ole inhimillistä, ei.

Minusta Staffanstorpin eläkeläisten (kuolevat pian kuitenkin) kaikki asunnot pitää kansallistaa interrailaavien mamujen  käyttöön - eihän eläkeläisillä ole edes iPadeja.

Eläköön Uusi Uljas Maailma, jossa KAIKKI OVAT TASA-ARVOISIA..... - ja toiset vähän tasa-arvoisempia....!

IS
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

socrates

  • Vieras
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #17 : su 24.09.2017, 20:55:48 »
Homojen eheytysmishömppään uskovat tästä ottavat äkkiä onkeensa: kun homolle huutaa, niin homo eheytyy. Ikävä kyllä heterouttava vaikutus päättyy heti kun huutaminen loppuu.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/156352-turvapaikanhakija-muutti-lausuntoaan-homoudestaan-kho-asia-selvitettava-tarkemmin

KHO:een tekemässään valituksessa mies perusteli ristiriitaisia lausuntojaan sillä, että turvapaikkapuhuttelun tunnelma oli kireä ja hänelle oli huudettu. Valittajan oli oman kertomuksensa mukaan ollut vaikea kertoa kuulumisestaan seksuaaliseen vähemmistöön.

...

Pelkästään se, että mies vetosi homoseksuaalisuuteensa vasta hallinto-oikeudessa ei KHO:n mukaan tehnyt miehen kertomusta epäluotettavaksi.

Muistan kouluajoilta tilanteen, missä parin kaverin kanssa innostuimme jostain kovaäänisesti. Vieressä seurannut kireä oloinen hieman vanhempi tyyppi suuttui siitä jostain syystä ja ärähti tosi vihaisena, että "huutaa kuin homot". Jäimme ällistyneenä ihmettelemään rankkaa reaktiota ja yksi kysyi tukkaansa haroen, että huutaako homot.

En ole itse havainnut homojen huutavan, mutta mielenkiintoista, jos huutaminen eheyttää homon.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15525
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 14)
« Vastaus #18 : su 24.09.2017, 22:14:39 »
Ruotsissa Staffanstorpin kunta majoittaa maahanmuuttajia käytettyihin(!) asuntovaunuihin. Vaunuilta on peräti 20 minuutin kävelymatka bussibysäkille (Onko niillä turviksilla niin kiire jonnekin, etteivät ehdi käyttää sitä 20 minuuttista kävelyyn?). Ja kuulemma syödäkin pitää seisaaltaan (Onko joku pöllinyt niistä vaunuista penkit ja pöydät?). Ei ole edes internettiä. Ei ole inhimillistä, ei.

http://www.friatider.se/staffanstorps-l-sning-p-invandringen-s-tter-nyanl-nda-i-gamla-husvagnar-vid-en-ker

Joissakin kulttuureissa syödään lattialla istuen. Uskaltaisinpa väittää että monissa muslimikulttuureissa vieläpä. Heittäisivät sinne vaunuun parit matot niin kyllä se siitä. (Niitä mattohajan on tarpeen rituaalisessa voimistelussakin.)