Kirjoittaja Aihe: Sananvapaus (nro 2)  (Luettu 14587 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Brutto

  • Konkari
  • Viestejä: 2871
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #360 : su 16.09.2018, 07:27:16 »

Ilmaisun epäonnistuessa kyse on vaikeammin määriteltävästä anteeksipyynnön mielekkyydestä. Tiedän sellaisia ihmisiä, joiden ilmaisu epäonnistuu tavan takaa täysin. Sellaisista ihmisistä minulla on vuosien kokemus, ainakin yhdestä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska saman ihmisen teot ovat onnistuneet paremmin kuin monella. Ilmaisun ulkomuodolle ei pidä sen vuoksi antaa merkityksen tyranniaa.

Valitettavasti tuo tyrannia vallitsee nyt jo. Ihminen voi tuottaa teoillaan pelkkää paskaa vuosikymmenien ajan ilman että siihen juurikaan puututaan, mutta yksi harkitsematon sana saattaa kerrasta päättää sellaisen ihmisen uran, jonka toiminnan historia koostuu pääosin pelkistä onnistumisista.

Tämä muodostaa itseään tehostavan noidankehän. Kenenkään ei enää kannata keskittyä parantamaan tekojensa laatua tai kehittämään työnsä sisältöä yleensäkään, koska ilmaisu on ainoa millä on merkitystä. Kun puhut riittävän kauniisti, oikeilla sanoilla ja oikealla poliittisella poljennolla, suuri yleisö uskoo että tekosikin ovat hyviä ja merkityksellisiä. Vastaavasti yksi väärä sana väärässä paikassa saa yleisön uskomaan että olet paha ja kertakaikkisen huono kaikissa tekemisissäsi.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #361 : su 16.09.2018, 09:07:22 »
Savolaisessa paikallislehdessä on perjantaina ollut sonkajärveläisen maanviljelijä-metsästäjän haastattelu keskiviikkoaamuna raadellun koiransa verisen kuvan kera kun susi oli tappanut sen kesken metsästyksen. Esiintyi nimettömänä susiaktivistien pelossa. Valitti ettei susien takia voi enää viedä koiria metsään. Loppulausetta hänen ei olisi pitänyt kuitenkaan sanoa: -Viimeinenkin harrastus viedään maaseudulta. Rumasti sanottuna kohta ei jää muuta kuin mummojen potkiminen ja kaljan juonti, mies huokaisee.
   Tuon takia hän menetti silmissäni pelin, sympatiani. Noinko julmia metsästäjät miettii (lähtiskö taas potkiin mummoja hör hör) rauhoitusaikoina? TV:ssä lausuttuna tuo tekisi jo somekohun. (Jutusta tuli tämän jälkeen vaikutelma että hän ns. uhriutui koiransa kanssa susi-metsästys-politiikan eteen).

Paitsi että eiväthän nämä mitään mummoja potki, vaan vaimojaan. Tiedän tapauksen että maatilan isäntä tapasi kitata viinaa, repiä muijaansa tukasta ja välillä vähän sohia tussarilla. Tuskin ainoa laatuaan.

Eksänikin harrasti aseita, eikä mikään erityisen tasapainoinen luonne hänkään...

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 8359
  • Etevä ajattelija
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #362 : su 16.09.2018, 09:35:06 »
^^Normalle: Niin jos on monta möläytystä ja/tai monelta hoitajalta.
Mutta että yhden sanan takia pöpi/rassisti/julmuri-diagnoosi ja potkut?!
(Lipsaus voi antaa kyllä aihetta taustojen penkomiseen, menneisyyden tarkempaan tutkintaan eli vihjeenä).

^Socrusta toivon todella ettei hän ole hoitoalalla.

Hoitoon Socru joutaisi.

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 7969
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #363 : su 16.09.2018, 12:17:02 »
On pelkkää noitavainoa vaatia ihmisiä eroamaan duunistaan yhden sammakon tai mokan vuoksi. Yhteiskunnastamme on tullut hypersensitiivinen ja ylikorostava "poliittisen korrektiuden" suhteen. Järkeä pitäisi takoa mediankin päähän, kun lähtevät tuollaiseen vainoon yhden tyhmän kommentin vuoksi.

Ei kai sitä kukaan vaatinut, työnantaja lienee tullut itse siihen tulokseen. Varmaan heillä saattaa olla ollut jo aiemmin jotain hankauksia ja tuli sopiva tilanne. Muutenhan tuota nopeaa ratkaisua voi kyllä ihmetellä.

Eihän tuossa sanomisessa paljon jäänyt epäselväksi asenteesta ja tarkoituksesta, kun sen telkusta näki ja se anteeksipyyntö on tehty sen vuoksi, kun se puhe nousi pramille.

Mutta ei moilasesta ainakaan talouden(toimeentulon) puolesta tarvitse huolehtia, eikös hän hiljan myynyt perheyhtiönsä ja on ilmeisen varakas.

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 5582
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #364 : su 16.09.2018, 13:29:06 »

Ilmaisun epäonnistuessa kyse on vaikeammin määriteltävästä anteeksipyynnön mielekkyydestä. Tiedän sellaisia ihmisiä, joiden ilmaisu epäonnistuu tavan takaa täysin. Sellaisista ihmisistä minulla on vuosien kokemus, ainakin yhdestä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska saman ihmisen teot ovat onnistuneet paremmin kuin monella. Ilmaisun ulkomuodolle ei pidä sen vuoksi antaa merkityksen tyranniaa.

Valitettavasti tuo tyrannia vallitsee nyt jo. Ihminen voi tuottaa teoillaan pelkkää paskaa vuosikymmenien ajan ilman että siihen juurikaan puututaan, mutta yksi harkitsematon sana saattaa kerrasta päättää sellaisen ihmisen uran, jonka toiminnan historia koostuu pääosin pelkistä onnistumisista.

Tämä muodostaa itseään tehostavan noidankehän. Kenenkään ei enää kannata keskittyä parantamaan tekojensa laatua tai kehittämään työnsä sisältöä yleensäkään, koska ilmaisu on ainoa millä on merkitystä. Kun puhut riittävän kauniisti, oikeilla sanoilla ja oikealla poliittisella poljennolla, suuri yleisö uskoo että tekosikin ovat hyviä ja merkityksellisiä. Vastaavasti yksi väärä sana väärässä paikassa saa yleisön uskomaan että olet paha ja kertakaikkisen huono kaikissa tekemisissäsi.

Osaan kuvitella millaisen kansansuosion minä saisin, kun noudattaisin Juhan avoimuuskäsitystä ja menisin kertomaan asiani julkisesti ihmisille siinä muodossa ja sillä vapaudella kuin sen palstalla teen. Minä en ole tekeväinen kaveri tai yhteiskuntani tukipilari, mutta jos haluavat epäillä filosofista integriteettiäni, niin arvostelkoot sanomisiani yhtäläisellä panoksella eikä niin kuin laiska ateisti lukee evankeliumia.

Nämä mediaympäristöt ovat suurikokoisia koiratappelurinkejä. Niille käsitykseni minuuden muodon väliaikaisuudesta on täysin käsittämätön, koska näennäisestä moneuden suosimisestaan huolimatta ne edellyttävät ja vaativat tekstiltä auktoriteettia. Itse olen sen suhteen paljon häilyväisempi. Siteeratakseni Aku Ankkaa, olen kuin muuankin sorsa -eiliset puheeni eivät minua kiinnosta.

Yritäpä silti elää ilman auktoriteettia. Joudun siis ottamaan vastuun siitä, että esitän paradokseja ääneen.
« Viimeksi muokattu: su 16.09.2018, 13:35:33 kirjoittanut Laika »
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 7539
  • Hai Sie valkolaane!
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #365 : su 16.09.2018, 16:17:15 »
Taustoja.

1) Oulussa keskustavaltuutettu Riikka Moilanen käytti syrjäytyneistä "ihmisroska"-nimitystä.
=> Hän joutui eroamaan terveysyritys Pihlajalinna Oy:n johtotehtävistä.
Vasta tänään näin hänen haastattelunsa Sannikka & Ukkola-ohjelmassa: https://areena.yle.fi/1-4493542
Hän on toiminut anorektikkonuoren tukena ja nuorisokodin parissa. Ilmeisesti maalliikona, kun Wikipedia kertoo että hän on myyntisihteeri taustaltaan. Ohjelman raati arvioi hänet positiivisesti.

Lainaus
3)
Oikeus linjasi: Ohjeiden antaminen vastaanottokeskuksen polttamiseen ei kuulunut sananvapauteen
Facebook-sivullaan ohjeita vastaanottokeskuksen polttamiseen julkaissut mies on tuomittu sakkoihin julkisesta kehottamisesta rikokseen.
Mies oli oikeuden mukaan julkaissut joulukuussa 2015 tekstin, jossa hän ei suoraan kehottanut polttamaan vastaanottokeskusta mutta antoi yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten rakennuksen saisi tuhottua.

  - MTV 10.9.2018

=> Sakkoja poltto-ohjeiden antamisesta vaikka ilman suoraa kehotusta.
Kysesssä onkin Ano Turtiainen(PS), Juvan kunnanvaltuutettu ja voimanoston maailmanmestari:
http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261052-rikosnimike-julkinen-kehottaminen-rikokseen
Hän uhriutuu ja lopussa syyttää oikeuslaitosta puolueelliseksi. Aikooko "rikoksenuhrina" ratsastaa rikoksellaan eduskuntaan?!
  Hämmästyttävää kyllä, nimittäin, hänet on hyväksytty perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Blogissa on kommentoijilta otteita hänen FB-kirjoituksestaan. Parilta maahanmuuttokriittiseltäkin tuli kommenttia että selvästi kehotusta rikokseen että turha valittaa.
Missä kohu siellä punanenä persu.  
Missä punanenä persu siellä poliisi.

Poissa Brutto

  • Konkari
  • Viestejä: 2871
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #366 : ti 18.09.2018, 06:33:03 »
Taustoja.

1) Oulussa keskustavaltuutettu Riikka Moilanen käytti syrjäytyneistä "ihmisroska"-nimitystä.
=> Hän joutui eroamaan terveysyritys Pihlajalinna Oy:n johtotehtävistä.
Vasta tänään näin hänen haastattelunsa Sannikka & Ukkola-ohjelmassa: https://areena.yle.fi/1-4493542
Hän on toiminut anorektikkonuoren tukena ja nuorisokodin parissa. Ilmeisesti maalliikona, kun Wikipedia kertoo että hän on myyntisihteeri taustaltaan. Ohjelman raati arvioi hänet positiivisesti.

Minkä vaikutelman sait? Oliko Moilasen tuomio ihan ansaittu?

Olin alkukesästä pari yötä Arinassa ja siinä ohessa tuli muutamaan kertaan käytyä viereisessä kauppakeskuksessa sekä saapasteltua Rotuaarilla. Törmasin pariinkin otteeseen tämän lehtijutun tähteen. Ei hänestä sen enempää haittaa ollut kuin kadulla lojuvasta jäätelöpaperistakaan, mutta jotenkin soisi hänen saavan parempaa hoitoa kuin jäätelöpaperi saa:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005831586.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=0c68162ad48fc90ece3d9ce28fa4a414

Julkinen ylireagoitu uhriutuminen vie kyllä aina sympatiapisteitä.
« Viimeksi muokattu: ti 18.09.2018, 06:35:53 kirjoittanut Brutto »

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 5582
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #367 : ti 18.09.2018, 13:26:31 »
Siihen nähden että lajimme mittava vaikutus on perustunut sen hyperkehittyneisiin sosiaalisiin taitoihin, näkyy sen ilmaisuohjelma silti kaatuilevan aika usein.

Kun aikoinaan vuorovaikutustilanteita tutkittiin yksityiskohtaisesti (Goffman & co.), havaittiin muiden keskustelijoiden peittelevän ja paikkailevan yhden ryhmän jäsenen epäonnistuessa kommunikaatiossaan. Ryhmä jakoi myös nolouden kokemukset näistä epäonnistumisista, ja pyrki sen vuoksi aktiivisesti työstämällä säästämään kaikkien osallistujien kasvot.

Olisi kiinnostavaa tietää, kokeiltiinko samaa ryhmässä, jonka sisällä sosiaalinen status vaihtelee merkittävästi. Yrittäisivätkö esimerkiksi alaiset rientää pelastamaan pomonsa, jonka sosiaalinen maski uhkaa luisua paikoiltaan?
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 4254
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #368 : ti 18.09.2018, 14:12:23 »
^ joukkoälyssä, vaikkapa tieteessä, itsenäisesti ajattelevat yksilöt tuottavat yhdessä parhaiden ideoiden kilpailua.
Parviälyssä tai ryhmäajattelussa ryhmäpaine saa noudattamaan enemmistön toimintaa.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 7539
  • Hai Sie valkolaane!
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #369 : ti 18.09.2018, 22:05:04 »
1) Oulussa keskustavaltuutettu Riikka Moilanen käytti syrjäytyneistä "ihmisroska"-nimitystä.
=> Hän joutui eroamaan terveysyritys Pihlajalinna Oy:n johtotehtävistä.
Minkä vaikutelman sait? Oliko Moilasen tuomio ihan ansaittu?
En sanonut mielipidettä koska viisari värähti ensin yhteen ja sitten toiseen suuntaan. Likimain +-0.

Lainaus
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005831586.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=0c68162ad48fc90ece3d9ce28fa4a414

Julkinen ylireagoitu uhriutuminen vie kyllä aina sympatiapisteitä.
No niin tämäpäs menee kinkkiseksi. Tuomion saanee ..kuka? Kalevan kuvaaja, toimittaja vai Moilanen?
Tällä voi olla isoja vaikutuksia kuvituskuvien ottoon ja lehtikuvausalaan!
Eikä siinä kaikki:

Penkit tyhjäksi! Riikka Moilasen ihmisroskapuheet tiukensivat poliisin linjaa Oulussa – asunnoton: ”Seuraavana päivänä alkoi häätäminen”
 - https://www.iltalehti.fi/kotimaa/dcc0d31c-3d6d-40b7-83b9-af0ecc0693d2_u0.shtml

Huhhuh!
Missä kohu siellä punanenä persu.  
Missä punanenä persu siellä poliisi.

Paikalla Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 4242
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #370 : ma 24.09.2018, 10:49:20 »
Nyt kun höyryt ovat haihtuneet ja tunteet viilentyneet, Jukka Relander esittää näkemyksensä asiasta. Oma kantani tapahtumaan on ollut alusta lähtien myös tämän suuntainen. Eli kansan oli purettava paineitaan ja saatava viihteensä, joten joku piti nostaa tikun nokkaan kärventymään. Seuraavalla viikolla se on taas joku toinen.

Toissa viikolla maassamme vihattiin keskustalaista kuntapäättäjää Riikka Moilasta, joka sanoi sanan ihmisroska. Puheenvuoro oli huono ja sanavalinta oli typerä, mutta sanan tavoitteena ei ollut leimata syrjäytyneitä jätteiksi, vaan rakentaa kömpelöä aasinsiltaa samassa kokouksessa aiemmin käytyyn roskaamista käsittelevään keskusteluun. Ei oikein onnistunut. Varsinkin kun suurin osa ihmisistä luki vain sen yhden sanan.

Nettikansa sai vihata sydämensä kyllyydestä täyden päivän, kunnes Moilanen sai siviilityöstään potkut.

Moni aiheesta sauhunnut koki varmaan olleensa mukana tärkeässä yhteiskunnallisessa keskustelussa, vaikka kyse oli sen irvikuvasta. Lopputuloksena oli miljoona mittayksikköä vihaa, mutta syrjäytyneiden asema oli keskustelun päätteeksi täsmälleen sama kuin sen alkaessa. Työttömiä tuli yksi lisää.

https://yle.fi/uutiset/3-10410547

Poissa Big Data Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1840
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #371 : ma 24.09.2018, 11:37:38 »
Nettikansa sai vihata sydämensä kyllyydestä täyden päivän, kunnes Moilanen sai siviilityöstään potkut.

Jostakin syystä "nettikansasta" juolahti mieleen legendaarinen MARKOREPAIRS, ja hittibiisinsä "Virtuaali elämästä saavuin minä yleiseen baariin". Tässä teille nautittavaa lounastauolle: https://www.youtube.com/watch?v=WyVtRaDuK54

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 7539
  • Hai Sie valkolaane!
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #372 : pe 05.10.2018, 22:35:04 »
Sananvapaudellisesti merkittävä tuomio! FB:ssä ei saa porukalla hölöttää ihan mitä tahansa.

Kaikki neljä laulaja Tomi Metsäkedon kunnianloukkauksesta syytettyä naista tuomittiin sakkoihin
...
Metsäketoa kutsuttiin viimesyksyisissä Facebook- ja Twitter-kirjoituksissa muun muassa sarja-ahdistelijaksi ja raiskaajaksi.
...
Lain raja ylittyi oikeuden mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Metsäkedon vihjattiin syyllistyneen rikoksiin.

 - https://yle.fi/uutiset/3-10441689
Missä kohu siellä punanenä persu.  
Missä punanenä persu siellä poliisi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 16505
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #373 : la 06.10.2018, 01:16:34 »

Tiedä sitten mikä totuus on tapauksessa, vähän häntäheikkihän kaveri kai on ollut?
Mutta pieni vastareaktio metoolle, ihan kaikkea ei saa syytellä?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 7539
  • Hai Sie valkolaane!
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #374 : ti 16.10.2018, 22:25:13 »
Taas merkittävä tuomio, ainakin maallikoiden silmiin merkittävä.
Ei-julkkiksen julkisella paikalla räyhäämisen kuvaaminen, julkistus Youtubessa ja levitys ei kuulu sananvapauden piiriin.

Yksi netissä julkaistu video mullisti elämän – ravintoloitsija kertoo: Se on loppuelämän haitta, maine meni
...
– Käräjäoikeus katsoo, että vastaajien sananvapauden rajoittaminen nyt kysymyksessä olevassa asiassa on välttämätöntä, sillä videolta ilmenee asianomistajan selvästi poikkeavaa käytöstä, videon informaatio- ja uutisarvo on varsin vähäinen, asianomistaja ei ole julkisuuden henkilö tai muuten yleisesti tunnettu henkilö ja kuitenkin video on yhdistetty hänen ammattiinsa, käräjäoikeus toteaa.
...
Käräjäoikeus tuomitsi videon Youtubessa julkaisseen 36-vuotiaan miehen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä 50 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 1800 euroa. Mies oli saanut videon ystävältään. Hän joutuu maksamaan ravintoloitsijalle 3 000 euron korvaukset.

Samasta rikoksesta tuomittiin myös 47-vuotias mies. Hän sai 40 päiväsakkoa, joka teki miehen tuloilla 1 160 euroa. Mies oli kirjoittanut eräälle verkkosivulle miehen räyhäämisestä artikkelin, jonka yhteyteen hän oli laittanut linkin, joka vei kyseiselle Youtube-videolle. Hän joutuu maksamaan ravintoloitsijalle 2 500 euron korvaukset.

 - https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005866713.html

Tuo viimeinen koskee jatkumoakin! Nimittäin jos tänne laittaa linkin ko. tyyppiseen videoon ja kirjoittaa artikkelin...

Videoidun räyhääjän, tässä videoinnin levityksen uhrin, ravintola meni sittemmin konkurssiin. Itse räyhääminen oli sanallista kiroilua, ei laitonta.
« Viimeksi muokattu: ti 16.10.2018, 22:29:35 kirjoittanut MrKAT »
Missä kohu siellä punanenä persu.  
Missä punanenä persu siellä poliisi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 16505
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #375 : ke 17.10.2018, 00:04:30 »
Kyllä itse "metoo":a sinänsä ymmärrän, ahdistelua tapahtuu. Mutta huomasin heti tuon ilmiön tullessa, että tuo on sellainen feministinen ilmiö, joka menee yli tavallisen järjen ja muuttuu myös noitavainoksi. Nyt Metsäketo on tuomittu mediassa, vaikka saa korvauksia turhista syytöksistä. Trump voitti juuri jonkun huoran asettaman syytöksen. Toivottavasti noissa syytöksissä järki pysyy päässä...
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 4143
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #376 : to 18.10.2018, 13:04:08 »
Kyllä itse "metoo":a sinänsä ymmärrän, ahdistelua tapahtuu. Mutta huomasin heti tuon ilmiön tullessa, että tuo on sellainen feministinen ilmiö, joka menee yli tavallisen järjen ja muuttuu myös noitavainoksi. Nyt Metsäketo on tuomittu mediassa, vaikka saa korvauksia turhista syytöksistä. Trump voitti juuri jonkun huoran asettaman syytöksen. Toivottavasti noissa syytöksissä järki pysyy päässä...
Onko Trump käynyt huorissa? Ei kyllä ihme, sillä kukaan täyspäinen ei hänen kanssaan varmaankaan vapaaehtoisesti olisi.

Miten sä voit puolustaa tuota vastenmielistä ja naisia seksuaalisesti ahdistelevaa (ja ehkä raiskaavaakin, vrt. aiempi vaimonsa Ivana, ks. linkki), Trumpia?  Eikö sulla järjen häivääkään päässäsi, pienintäkän myötätuntoa niitä kymmeniä naisia kohtaan, joita Trump on kohdellut kaltoin? https://en.wikipedia.org/wiki/Donald_Trump_sexual_misconduct_allegations

Ai niin, sä vihaatkin naisia, olinkin jo unohtaa. Se varmaan selittää sekoilusi.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15196
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #377 : to 18.10.2018, 14:05:36 »
On pelkkää noitavainoa vaatia ihmisiä eroamaan duunistaan yhden sammakon tai mokan vuoksi. Yhteiskunnastamme on tullut hypersensitiivinen ja ylikorostava "poliittisen korrektiuden" suhteen. Järkeä pitäisi takoa mediankin päähän, kun lähtevät tuollaiseen vainoon yhden tyhmän kommentin vuoksi.

Ei kai sitä kukaan vaatinut, työnantaja lienee tullut itse siihen tulokseen. Varmaan heillä saattaa olla ollut jo aiemmin jotain hankauksia ja tuli sopiva tilanne. Muutenhan tuota nopeaa ratkaisua voi kyllä ihmetellä.

Eihän tuossa sanomisessa paljon jäänyt epäselväksi asenteesta ja tarkoituksesta, kun sen telkusta näki ja se anteeksipyyntö on tehty sen vuoksi, kun se puhe nousi pramille.

Mutta ei moilasesta ainakaan talouden(toimeentulon) puolesta tarvitse huolehtia, eikös hän hiljan myynyt perheyhtiönsä ja on ilmeisen varakas.

Eikös nyt juuri ole vireillä lakimuutos, jonka perusteella ainakin pienimmissä yrityksissä juuri tällaisten pientenkin mokien perusteella saisi työntekijän sanoa irti? Se kuulemma tekee oikein hyvää työllisyydelle Suomessa. Miksi se siis olisi pahasta? Etkö Toope halua, että työttömät pääsevät töihin?

Poissa Valdemar Ala-Tuuhonen

  • Konkari
  • Viestejä: 15430
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #378 : to 18.10.2018, 14:34:16 »

Eikös nyt juuri ole vireillä lakimuutos, jonka perusteella ainakin pienimmissä yrityksissä juuri tällaisten pientenkin mokien perusteella saisi työntekijän sanoa irti?

Harmi, ettet ole koskaan päässyt tutustumaan työelämään.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15196
Vs: Sananvapaus (nro 2)
« Vastaus #379 : to 18.10.2018, 21:08:08 »

Eikös nyt juuri ole vireillä lakimuutos, jonka perusteella ainakin pienimmissä yrityksissä juuri tällaisten pientenkin mokien perusteella saisi työntekijän sanoa irti?

Harmi, ettet ole koskaan päässyt tutustumaan työelämään.....

VA.

Jaa. Se on aikas jänskää, että olen kuitenkin onnistunut saamaan palkkaa kymmenien vuosien ajan. Yritähän perässä samaa olematta työelämässä...Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että TET-harjoittelussa en ole koskaan ollut. Sellaista ei järjestetty siihen aikaan, kun minä yläastetta kävin. Opiskeluaikaisia työelämäjuttuja kutsuttiin nimellä työharjoittelu, ei siis tutustuminen.
« Viimeksi muokattu: pe 19.10.2018, 07:31:21 kirjoittanut Safiiri »