Kirjoittaja Aihe: Tällaisia ovat pahikset  (Luettu 3966 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #100 : pe 12.01.2018, 19:06:57 »
Väitteli tohtoriksi vartijoiden silmien alla Espoossa – nautti pullakahvit ja palasi vankilaan

Aalto-yliopiston mukaan FZB:n perjantaina puolustama väitöskirja käsittelee sähkönjakeluverkon vikojen havaitsemista. Sen mukaan merkittävä osa vioista kuitenkin jää niiden varhaisessa vaiheessa havaitsematta niiden pienten virtojen takia. Tällaiset viat kuitenkin tuottavat sähkömagneettista säteilyä, jota voidaan hyödyntää niiden havaitsemiseen ja paikantamiseen, Aalto-yliopisto kertoo.

Entisen maajoukkueen karatekan, murhatuomio vahvistui hovioikeudessa kesällä 2017. Murha tapahtui keväällä 2015 Espoon Mankkaalla, kun FZB löi puolisoaan makuuhuoneessa veitsellä 27 kertaa eri puolille päätä, kaulaa, vartaloa ja yläraajoja.

Nainen yritti torjua miehen iskuja, mutta oli puolustuskyvytön maatessaan sängyllä ja pudotessaan sieltä vielä hyökkäyksen aikana kapeaan tilaan sängyn ja seinän väliin. Hän kuoli lopulta selkäytimeen osuneesta veitseniskusta.

Oikeuden mukaan FZB murhasi vaimonsa kylmäverisesti ja yksityiskohdat, muun muassa veitseniskujen määrä osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä. Paikalla oli tapahtumahetkellä myös pariskunnan pieni lapsi.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005521246.html
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #101 : ti 16.01.2018, 20:50:40 »
Minkä nuorena oppii...

Toinen 2-vuotiaan James Bulgerin vuonna 1993 murhanneista pojista on jälleen pidätetty

Jon Venables -niminen mies tuomittiin vuonna 1993 tapahtuneesta ja koko Britanniaa kuohuttaneesta 2-vuotiaan James Bulgerin murhasta. Tekohetkellä 10-vuotias Venables ja hänen samanikäinen ystävänsä Robert Thompson tuomittiin aikoinaan kahdeksan vuoden vankeuteen. Tuomionsa kärsittyään Venables ja Thompson saivat uudet henkilöllisyydet loppuelämiensä ajaksi. Heidän uudet nimensä tai olinpaikkansa eivät ole yleisesti tiedossa.


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005515103.html

Haluaisin tietää, millaisissa oloissa pojat viettivät vankeutensa, miten heistä huolehdittiin, ketkä sen tekivät ja miten pojat kehittyivät. Toivottavasti joku vielä kirjoittaa kirjan aiheesta.

No niin, löytyikin aiheesta dokumentti (ja kirja), josta tapaus valottui enemmän. Molemmat pojat olivat ongelmakodeista ja sosiaalitoimen olisi kuulunut puuttua heidän tilanteisiinsa jo aiemmin. Kuten usein näissä tapauksissa on, perheet itse eivät halunneet joutua sosiaalin haravaan. Häpeä, muutoshaluttomuus/-kyvyttömyys, moniongelmaisuus estää. Thompsonin isä oli jättänyt perheen 4 vuotta ennen surmatapahtumaa ja hänen äitinsä juopotteli. Perheessä oli 6(!) lasta, joista Thompson oli viides. Venables oli vasta vähän aikaa ennen surmaa siirretty toisesta koulusta hänen käytösongelmiensa takia. Pojat eivät tunteneet toisiaan kovin hyvin; viettivät aikaa yhdessä silloin tällöin. Venablesin ongelmat näkyivät selvästi hänen oudossa käytöksessään, oli häirikkö, repi piirustuksia seiniltä, viilteli itseään ja vaatteitaan ym. Hänen vanhempiensa suhde oli hyvin epävakaa, on-off jatkuvasti. Myös Venablesin isoveljellä ja pikkusiskolla oli oppimisvaikeuksia. Thompsonin entinen naapuri kertoi, että hänen poikansa oli ajautunut huonoon seuraan ja liikkui ajoittain Thompsonin kanssa. Oli vaikeaa tietää, missä pojat liikkuivat ja saattoivat olla omilla teillään vielä iltakymmeneltä.

Tuomion jälkeen pojat sijoitettiin suljettuun nuorisolaitokseen (security unit), jossa heillä on oma huone ja jossa heidät totutetaan siihen, että aikuiset määräävät. Koulunkäynti on etusijalla. Molemmat pojat etenivät opinnoissaan (toisin kuin tavallisessa koulussa). Jokunen nahinakohtaus oli laitoksessa ollut, muttei erityisen vakavia (hyvin vähän tiedettiin tai voitiin kertoa laitosajan tapahtumista). Ajoittain pojat pääsivät ulkomaailmaan valvotuille käynneille, luontoon kävelemään, kaupungille ym. Laitoksen tavoitteenahan ei ole eristää nuoria vuosiksi ja sitten yht'äkkiä vapauttaa heidät yhteiskuntaan vailla valmiuksia. Käynnit ulkona olivat osa sopeutusohjelmaa ja toimintakyvyn kasvattamista. Koulunkäynnin ohella pojat tapasivat säännöllisesti psykiatria. Näissä keskusteluissa Venables myönsi surmateon kahden vuoden kuluttua. Thompson myönsi katuvansa tekoa 5 vuoden kuluttua. Siihen asti sälytti syyn Venablesille, joka puolestaan sälytti sen Thompsonille. Klassinen kuvio.

https://www.youtube.com/watch?v=upiTb6ZfJa0
« Viimeksi muokattu: ti 16.01.2018, 20:57:26 kirjoittanut Anemone 2.0 »
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #102 : ti 23.01.2018, 19:40:19 »
Sukellusvenemiehestä on syyttäjällä erittäin jäätävä näkemys, huh huh!

Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

Syyttäjä on päätynyt siihen, että Peter Madsen oli valmistellut ennalta ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhaa.

Sitä varten Madsen oli varannut sukellusveneeseensä useita tarvikkeita ennen kohtalokasta matkaa 10. elokuuta viime kesänä. Hän oli tuonut sukellusveneeseen ainakin sahan, veitsen ja ruuvimeisselin.

Sydsvenskan-lehden mukaan Madsen oli sitonut uhrinsa kiinni ja kiduttanut tätä ennen kuin oli lopulta surmannut Wallin kuristamalla tai viiltämällä tämän kurkun auki. Asia selviää tiistaina osin julkistetusta syytekirjelmästä.


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005535676.html
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Vanha Antistalinisti

  • Konkari
  • Viestejä: 11985
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #103 : ti 23.01.2018, 19:57:09 »

Sydsvenskan-lehden mukaan Madsen oli sitonut uhrinsa kiinni ja kiduttanut tätä ennen kuin oli lopulta surmannut Wallin kuristamalla tai viiltämällä tämän kurkun auki.

Kuvottavaa - Se Hullu sen. Tanskalaisissa on jotain mätää - sanoi Shakespearekin.

PS.
Sitten on vielä tuo mm. mailoin aseistautunut varisverkosto ja mr. PussyCatti. Häpeä Suomellekin.

SdP
« Viimeksi muokattu: ti 23.01.2018, 20:04:39 kirjoittanut Sylvesteri dePullo »
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 12715
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #104 : ke 24.01.2018, 08:32:02 »

Sydsvenskan-lehden mukaan Madsen oli sitonut uhrinsa kiinni ja kiduttanut tätä ennen kuin oli lopulta surmannut Wallin kuristamalla tai viiltämällä tämän kurkun auki.

Kuvottavaa - Se Hullu sen. Tanskalaisissa on jotain mätää - sanoi Shakespearekin.

PS.
Sitten on vielä tuo mm. mailoin aseistautunut varisverkosto ja mr. PussyCatti. Häpeä Suomellekin.

SdP

Eipä sano Shakespeare noin, vaan että Tanskanmaalla on jotain mätää.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 12417
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #105 : to 25.01.2018, 00:14:45 »
Ei tuo tapaus välttämättä Tanskasta kerro mitään.
Kertooko tuo Kanadasta:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801232200690684_ul.shtml
Lainaus
Kanadalainen sikafarmari Robert Pickton on yksi historian pahimmista sarjamurhaajista - useissa lehtijutuissa häntä on kutsuttu jopa kaikkien aikojen pahimmaksi.
49 murhaa ilmeisesti...! Pieksää jopa Venäjän ja USA:n sarjamurhaajat.
« Viimeksi muokattu: to 25.01.2018, 00:18:59 kirjoittanut Toope »
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #106 : to 25.01.2018, 09:47:36 »
Ei tuo tapaus välttämättä Tanskasta kerro mitään.
Kertooko tuo Kanadasta:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801232200690684_ul.shtml
Lainaus
Kanadalainen sikafarmari Robert Pickton on yksi historian pahimmista sarjamurhaajista - useissa lehtijutuissa häntä on kutsuttu jopa kaikkien aikojen pahimmaksi.
49 murhaa ilmeisesti...! Pieksää jopa Venäjän ja USA:n sarjamurhaajat.

Lueskelin tässä taannoin albumin sarjamurhaajista. Tämä tyyppi oli mukana. Se ei ole niinkään sanottua että ukko hoiteli uhrinsa yksin, koska albumissa kerrottiin että hän oli viettänyt farmillaan remuisia juhlia joissa oli paljon porukkaa. Voihan olla että hän tarjoili tappokemuja, ja sitten kun käry kävi, kaikki laitettiinkin yksinomaan hänen kontolleen.

Sekin mainittiin että uhreissa oli (ilmeisesti paljon) natiiveja elikkäs intiaaneja. Kumma kun kaikista muista etnisistä ryhmistä aina pidetään kovaa ääntä, mutta intiaaneja saa tappaa mielin määrin ja ketään ei kiinnosta hittojakaan. Edes jälkikäteen. Jos on sitten vieläpä intiaani JA huora, niin onkin ilmeisesti käyttötavaraa...?

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #107 : to 25.01.2018, 21:05:00 »
Luulin, ettei sukellusvenemurhan tarina enää voisi pahentua, mutta...olin väärässä. :'(

Keksijä-Madsen lähetti yllätyskutsun surmailtana – Kim Wallin poikaystävä vilkutti laiturilla

Tanskan TV2 lähettää torstaina dokumentin sukellusveneessä surmatun ruotsalaistoimittaja Kim Wallin viimeisestä illasta.

Ohjelmassa Kim Wallin tanskalainen poikaystävä kertoo Wallin viime hetkistä.

Myös poikaystävää oli pyydetty mukaan keksijä Peter Madsenin rakentaman sukellusveneen retkelle, mutta mies päätti jäädä pariskunnan ystävilleen järjestämiin jäähyväisbileisiin. Wallin ja poikaystävän oli tarkoitus muuttaa vain muutama päivä myöhemmin Pekingiin, josta he olivat jo vuokranneet asunnon.

Poikaystävä hyvästeli Wallin, jonka uskoi palaavan takaisin juttukeikalta parin tunnin kuluttua.


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005538934.html

Poikaystävä varmaankin painiskelee asian kanssa loppuelämänsä. Olisiko hän voinut pelastaa naisystävänsä elämän lähtemällä tämän mukaan? Vai olisiko hän itsekin tullut murhatuksi?
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 12417
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #108 : to 25.01.2018, 22:50:45 »
Ei tuo tapaus välttämättä Tanskasta kerro mitään.
Kertooko tuo Kanadasta:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801232200690684_ul.shtml
Lainaus
Kanadalainen sikafarmari Robert Pickton on yksi historian pahimmista sarjamurhaajista - useissa lehtijutuissa häntä on kutsuttu jopa kaikkien aikojen pahimmaksi.
49 murhaa ilmeisesti...! Pieksää jopa Venäjän ja USA:n sarjamurhaajat.

Lueskelin tässä taannoin albumin sarjamurhaajista. Tämä tyyppi oli mukana. Se ei ole niinkään sanottua että ukko hoiteli uhrinsa yksin, koska albumissa kerrottiin että hän oli viettänyt farmillaan remuisia juhlia joissa oli paljon porukkaa. Voihan olla että hän tarjoili tappokemuja, ja sitten kun käry kävi, kaikki laitettiinkin yksinomaan hänen kontolleen.

Sekin mainittiin että uhreissa oli (ilmeisesti paljon) natiiveja elikkäs intiaaneja. Kumma kun kaikista muista etnisistä ryhmistä aina pidetään kovaa ääntä, mutta intiaaneja saa tappaa mielin määrin ja ketään ei kiinnosta hittojakaan. Edes jälkikäteen. Jos on sitten vieläpä intiaani JA huora, niin onkin ilmeisesti käyttötavaraa...?
Inkkarien kulttuuri lienee monin paikoin aika rappeutunut, ettei edes huomata tyttöjen tai poikien katoavan jonnekin... :-\
Samaa ilmiötä Venäjällä kai paikoitellen, toki varmaan monessa muussakin paikassa. Tuskin Lagosissa, Sao Paulossa, Bangkokissa tai Jakartassa kiinnittää kenenkään huomiota, jos muutama tyttö tai poika katoaa...
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #109 : pe 26.01.2018, 18:15:01 »
Minua eivät oikeastaan kiinnosta sarjamurhat kovin paljon, koska sarjamurhaajan olemuksellinen pahuus ei välttämättä ole suurempi kuin sellaisen henkilön, joka surmaa vain yhden ihmisen tai ehkei ketään. Sarjamurhaaja vain juuttuu pakonomaisesti tiettyyn toimintamalliin, jota hän sitten toistaa. Pahuus on uhrien lukumäärän lisääntyessä ympäristön kannalta pahempi, mutta murhaajan ominaisuuksien kannalta pahuus ei välttämättä kasva. Teot saattavat tietysti toistuessaan raaistua, mutta silloinkin tekijän olemuksellinen pahuus on saattanut olla olemassa aika samanlaisena jo murhaamisten alkaessa. Itse koen kiinnostavimpina juuri pahuuden ilmenemisen mahdollisimman normaalisti eläneissä ja normaalilta vaikuttaneissa henkilöissä.
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #110 : ma 12.02.2018, 00:31:33 »
Sukellusvenemiehestä kerrotaan nyt, että hänen vaimonsa on jättänyt hänet. Enpä muista hänestä kerrotun aikaisemmin, että hänellä edes oli vaimoa! Hän avioitui elokuva-alalla työskennelleen vaimonsa kanssa 2011. Madsen on elellyt omistamatta juuri mitään ja hän on kuluttanut saamansa sponsorirahat keksintöihinsä. Vaimonsa kanssa hänellä on ollut ns. avoin suhde eli seksikumppaneita avioliiton ulkopuolella. Sukellusvenettään hän on käyttänyt asuntolaivan tapaan myös yöpyen siellä ja seksikumppaneiden tapaamiseen.

https://www.bt.dk/danmark/raket-madsen-er-blevet-forladt-af-sin-kone
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2025
  • Väärinajattelija
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #111 : pe 16.02.2018, 18:06:53 »
Madsenin naisystävä (siis, ei vaimo) on kertonut toimittajalle, että mies lähetti hänelle kerran tekstiviestejä, joissa hän kertoi suunnitelmasta toteuttaa murha sukellusveneessä. Naisystävä piti viestejä tsoukkina. Tekstiviestittely tästä aiheesta on toimitettu syyttäjälle.

Aika erikoista viestittelyä!

Peter Madsen avslöjade mordplan för älskarinna
https://www.expressen.se/kvallsposten/peter-madsen-avslojade-sin-mordplan-for-sin-alskarinna/
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Juuli

  • Seniori
  • Viestejä: 283
  • Hukkaskukka
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #112 : pe 16.02.2018, 18:42:06 »
Tukka pystyssä luin. Ei oikein paranna sitä kun muutenkin iltaisin, joskus päivälläkin vaatehuoneen ja saunan,  pesuhuoneen tarkistelen.
Jos vilkasis taas...
« Viimeksi muokattu: pe 16.02.2018, 19:00:49 kirjoittanut Juuli »
https://www.youtube.com/watch?v=7DUnyXUaUDE
muistojeni ruusut anneli sari

Poissa Norma B

  • Öllölän örkki
  • Konkari
  • Viestejä: 12732
Vs: Tällaisia ovat pahikset
« Vastaus #113 : pe 16.02.2018, 20:39:12 »
Nat.Geo-lehteä plarasin ja siinä oli joitain juttua empatiasta ja psykopatiasta. Yksi psykokilleri oli laittanut suunnittelemiinsa mainoksiin kommentteja suorittamistaan murhista. Jotain semmoista että "tässä näppärä kokoontaittuva lapio murhareissuille mukaan" (en muista tarkasti mitä sanoi, mutta tuo noin esimerkkinä).

Joidenkin psykopaattien kuvitelmat omasta kaikkivoipuudesta ovat ilmeisesti sitä luokkaa että voi mukamas vähän vilautella tulevia tai menneitä hirmutekojaan aina kun sattuu huvittamaan.