Kirjoitan omasta elämästä, kun sattuu teemaan, hyvin läheltä, eikä kaukana yleisestä tilanteesta, jonka vaikuttavuutta tulee samalla kerrottua, tältä kantilta vähintään ...
Joskus aikoinaan yritin työttömänä tehdä jotain hyödyllistä, ja ryhtyä linux-auttajaksi, kun xp-järjestelmä vanheni. Kirjoitin kokemuksista Usariin, kun meni ristiriitaan työelämäsektorin kanssa:
http://juhamyllarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158372-tyoton-ei-saa-auttaa.
Edellisenä vuotena lopetin marjojen myynnin samasta syystä. Menee harmaalle alueelle, jota työelämäsektori valvoo, siinä kun kokee tarvetta. Tällaiset asiat eivät ole selkeitä, ja vaikka marjastus oli jokamiehenoikeus, viime vuonna, niin kyseenalaisuus tulee varmaan ilme kokonaisuudesta, ja asiaan tulee stoppi jotenkin.
Marjayrittäjien kanssa olin jo alkuvuosina torilla ongelmissa, kun halusin saada marjat myytyä, ja hinta oli liian alhainen, mistä tuli heti sanomista torilla. Viime vuonna myin myös halvemmalla, koska halusin vain tehdä sitä toimintaa, ja toisaalta yleinen hintaso ei ollut itselleni tiedossa, koska ei sillä tavalla edes kiinnostanut. Kuulin vain kommenteista, että liian vähän pyydän litrasta.
Ongelma näissä on, että toiminta voi viedä siivua virallisesta työelämästä, jonka olemassaoloa priorisoidaan, koska se tuottaa ihmisille paremmin hyötyä, tai mikä se perustelu onkaan. Ehkä perustetta ei ole, mutta laki priorisoi verotettavaa toimintaa, vaikka veroja ei kiertojärjestelyin annettaisi paljoa, tai tosiaan se minimi. On harmaan talouden tilkettä, ja muuta, mutta en uskaltaisi luottaa noihin. Pakko kun on yrittää olla uskottava, niin tehdään se, mihin voidaan vedota.
Nikkarointi oli uusi aluevaltaus, ja harrastusta ehdin kehua kivaksi ja kehittäväksi. Tiedä, että vaikka tekisi jotain käsityöläisenä. Asuntosäätiöstä tuli nikkarointikielto. Lisäksi kuulin kommentiksi pimeäperäisen tavan kehitellä asioita. Ei selkeää työelämää, eikä myöskään itseopiskelua, jolla olisi työelämätaustaa.
Vakavamielinen harrastus ei käy, jos se on liian hyödyllistä vaikka itselle, koska hyödyllisyyden voi kääntää kaupanteoksi myöhemmin. Mitä teenkin harrastuksena, jne, niin hyvin haluan asiat tehdä, ja oppia tekemistä. Ihmisiä on kannustanut mm musiikin pariin, koska siitä ei ehkä tule uhkaa kaupalle, eli en vie kenenkään leipää. Voiko tähänkään luottaa? Jos tykkää musiikista, se täytyisi lopettaa, itseltäkin.
Musiikissa ja kulttuurityössä voi olla jo se tilanne, että sitä voi tehdä ilman, että työelämä kokee sen tekemisestä uhkaa. En ole hyvin perillä, koska näitä ei sanota, ja kokonaistilanne merkitsee, myös virallisella ratkaisijan puolesta.
Kulttuuri toisaalta sellainen asia, jota viimeksi haluaisin tehdä rahasta. Musiikilla elämästä epäilen, ja sitä, että voisin oman mielihyvän lisäksi myydä jotain. Aika naurettava juttu. Vähän kuin odottaisi, että saa elantoa savitaiteilusta, kun oikeasti edes tiedä mitä se tekeminen tässä on.
Tämäkin foorumi tarjoaa palveluja, ja on siten pois kaupallisilta toimijoilta. Tiede-foorumi toimi kaupallisuuden pohjalta, ja halusi priorisoida sitä puolta, jolloin itse koin, että keskustelumahdollisuus tärvääntyi liikaa.
Muistaakseni Pauli Aalto-Setälä oli se, joka sanoi, että nettimateriaaleihin liittyvä toimintatapa on muututtava. Käyttäjien oletus ilmaisuudesta ei ole hyvä juttu. Mikähän keskusteluohjelma se oli, muutama kuukausi sitten.
Median rooli on mietityttänyt. Joskus tulin heittäneeksi ennusteen, että media nykymuotoisena ei voi olla se juttu, vallitsevana. Kun median on siirryttävä jonkin verran nettiin, ja ehkä enenevässä määrin, niin ilmaisuus vie bisneksen toiminnasta. Jotta maksullista mediaa olisi, on sille oltava paikkaa. Ilmaispuoli voi olla uhka. Kun netti on osoittautunut potentiaaliseksi, haluaa kaupallinen toimija myös siivunsa, tosin syrjäyttäen vapaamman toiminnan, tai luoden sille vaikeutta toteutua.
Työni voisi olla vaikka jotain SOMEen liittyvää. Maksaisiko joku mahdollisuudesta keskustella? Mitä talouskytkentä merkitsee keskustelun vapaudelle? Keskustelun täytyy ottaa huomioon talous, samoin näköjään SOMEn, ja kaiken, mistä voi rahastaa. Miten talous ottaa huomioon ne toimijat, jotka tekevät asioita ilman talous-sidonnaisuutta. Ratkaisu taitaa olla se, että asioiden on silti mahduttava talouden tuotantoon, joten siitä ei näköjään voi poiketa.
Enää ei tee mieli auttaa esim tuttavia missään, koska auttamisen kokee väärin. Täytyy olla työelämässä kokoaikaisesti, niin sitten ehkä voi auttaa muita. Tätäkään on vaikea uskoa, jos syntyy merkittävyyttä talouden puolella, jolloin osa duuneista voi päätyä ohi työelämäsektorin, jossa joku voisi olla.
Nykyisestä elantotaloudesta on tullut mieleen kolme tasoa. On yksityiselämä, yrityssektori, ja julkinen puoli.
Yritystalous on vähän kuin julkinen sektoria aikoinaan yksityisempää taloutta kohtaan. Yritystason toimijat voivat olla tahoina suurempia kuin yhteiskunnallinen toimija. Tässä mielessä julkinen sektorikin on alisteinen yksityiselle, eli sekin on vaihtanut paikkaansa. Viimeisimmät yritysmaailmaa koskevat uudistukset ovat sinetöineet yritysten asemaa myös suoraan, jolloin ei tarvita niin paljon epäsuoraa suhdetta, vaan asema voidaan virallistaa, kuten se on muutenkin paljolti ollut.
Miten tästä kokonaisuudesta sitten löytää oman toimintansa, jossa voi tehdä tarvittavaa itselle, ja samalla yhteisesti? Käytännössä ei uskalla tehdä mitään hyödyllistä. Sitten jos on yrittäjä, niin miten voi enää olla työläinen? Miten työnantajapuoli katsoo sitä, joka on samalla yrittäjä, siis kahden maan kansalainen? Jos sosiaaliturvaa ei yrittäjällä ole kunnollisena, eikä yritystoimintaa voi rakentaa turvallisesti, niin vaikea juttu.
Tavallaan on turvallisinta olla työntekijä, koska yrittäjyys on saatettu niin suuren riskin ja kynnyksellisyyden taakse, jossa on lisäksi paljon arvaamatonta, uudelle. Miten paljon näistä kerrotaan viimein julkisuudesta? Häpeääkö suuri osa epämenestyvistä yrittäjistä luuseriuttaan?
Jos haluaa olla kokonaisvaltaisesti omassa elämässä, niin työntekijyyden lisäksi haluaa tehdä mitä mieli tekee. Harrastella voi, myös uppoutuvasti kaikkea. Antoisinta ja parasta laatua syntyy minusta juuri vapaudesta käsin. Kun perustaso on ok, niin voisi omistautua jollekin arvokkaaksi koetulle. Jos arvo on puolestaan ristiriita työelämälle, ja yritysmaailma kireydessä luo painetta sekundaan, niin miten voi pyrkiä tekemään asioita antaumuksellisesti?
Maailman voi sanoa olevan paskaa täysi. Joukossa on jotain laatuakin, mutta vähän, siihen nähden, miten tilanne voisi olla. Joskus yritykset hehkuttavat, että tapaturmaton työpäivä ei ole utopiaa, vaan täysin mahdollista. Hyvästä laadusta voi sanoa samaa. Laatua on heti se, kun ihminen kokee tyydytystä siitä, että omistautuu kiinnostaville asioille. Niistä voi tulla jotain hyödyllistä muillekin, ja jos ei suoraan, niin jossain vaiheessa, jotain kautta.
Sanotaan, että kaikki lähtee juurilta, ei kuten sosialismissa, ylhäältä ohjatusti. Kun elämässä vastaa tuleviin asioihin, on se parasta motivaatiota tarvittavan löytymiseen ja tekemiseen. Minusta tämä puoli ei ole kunnossa.
Vähän hajanaista kelailua. Millään ei osaa hahmottaa järkevää kohtaa, vaikka toimintaa onkin jo ollut taustalla jonkin verran, pähkäilyjen lisäksi.
Jos kansalainen suojautuu naamioon, ei häntä voi erottaa yleisöstä, ja saattaa pitkäaikaisesti vastuulliseksi. Sama todennettavuus suuremmille toimijoille, jolloin kysymys kuuluu, että millä tapaa heitä voi olla. Jos uskottavuus on hyvä, on valtaa, mutta se on sidoksissa tosiasioihin. Valtaa näinollen voi ollakin, koska tosiasiat palvelevat ihmisiä, ja kun palvelevuus on samanlaista, on perusta aika sama kaikille.
Uskottavuus on yritysmaailmassa kaukaisinta, ainakin nykytyylisenä. Vanha sananlasku sanoo, että rehellisyys maan perii. Taloudesta puolestaan sanotaan, että kauppa se on, joka kannattaa. Kun mennään hektiseen suuntaan, niin kauppa varmaan vie voiton rehellisyydestä, ja todellisuudestakin. Varmaan nähtävissä.
Voisiko joku kommentoida tähän jotain?
(Tuplatekstit poistettu)
