Hyvää päivää, sitä sun tätä!

[Juha]

–  Juu. Katos se pelaaminen vaatii pelisääntöjä.
–  Ai. Ei kai sitä muuten voi pelata, minusta.
–  Ei, äh, en puhu pelaamisesta, vaan säännöistä.
–  Eli säännöt on eri asia kuin pelisäännöt. Mikä se ero on, noiden välillä?
–  Haista ite.

[Juha]

–  Onpas lemu!
–  Joo. Taisin pieraista, vahingossa.
–  Ei. Kyllä sulla on ihan paskat housussa.
–  Ai. Niinpäs onkin.

[Juha]

–  Sitä sattuu, ja usein myös tapahtuu.
–  Aijaa.

[Juha]

–  Alkaa pikkuhiljaa oleutua.
–  Okei, oikei.

[Big Data Lenny]

–  Onpas lemu!
–  Joo. Taisin pieraista, vahingossa.
–  Ei. Kyllä sulla on ihan paskat housussa.
–  Ai. Niinpäs onkin.

Hah, tämä on vähän kuin pahkasian sketsi:

- Hei, sulla on banaanit korvissa.
- Häh?
- SULLA ON BANAANIT KORVISSA!!
- Häh, mitä v****? Sanoin sille, että kurpitsa ja perseeseen!

[Juha]

–  Otamme vahvaa suuntaa menneisyydestä.
–  Totta. Menneisyydessä on tulevaisuus.

[Juha]

–  Hei, kuule. Annetaan keisarille se, mikä hänelle kuuluu. Jookos.
–  Sopii. Tällä kertaa voisikin antaa vähän piiskaa pyllylle.
–  Ai. Voi se olla, kuten sanot.
–  Arvelen. Mitähän mieltä muut?
–  Katellaan nyt.
–  Ok.

[Juha]

–  Elämää fiksumpaa mönkijäistä ei ole olemassa, ja tuskin voi koskaan tulla. Se mönkii esiin vaikka jäistä.
–  Mönkii tai ei, niin sitähän se. Asfaltin läpikin puskee.
–  Joo. Olen kuullut.

[Juha]

–  Imbullshitiivia kertynyt myös geneettiselle tasolle asti.
–  Tai sanottasko paremmin, että sitä plakkia voi olla myös jäämistöä koskien.
–  Joo. Molempi parempi, tai vähemmän parempi.
–  Vähänkö on raaputtamista, ainakin joskus.
–  Jep. Niin ne tilanteet vaihtuvat, kun aika juoksee.
–  Mää meen nyt kuselle, vaikka juosten.
–  Sama tunne, täälläkin.
–  Än yy tee, ...

[Juha]

- Luulen, että on sillä tavoin mahdoton tapaus, ettei sitä saa kirveelläkään mukaan.
- Kerroppas tuo.
- Niin. Kirveellä voi kyllä estää, ettei kovin moneen muuhunkaan ryhdy.
- Joo. Tosin mihin olisi sitten koskaan ryhtynyt, muutenkaan, kysyn.
- Emmää oikein tiedä. Ehkä se vaikuttaakin juuri niin, ettei ryhdy mihinkään.
- Mistä näitä aina tietää.

[Juha]

–  Van deer Watti, päivää.
–  Kas vain. Epäyhtälö, Van deer Watti, Päivää, ja kiitos, energisoivuudesta.
–  Soi, hyvin, energiat, juu. Soivuus on asia, jossa energiaa tosiaan virtaa.
–  Niin, voi huomata, ja myös kokea.
–  Sama fiilis. Näin sitä on kiva, jatkaa.
–  Juu, matkaa.

[Juha]

–  Varsin toiveikas olen, kaikkea, ja perin juuren.
–  Okei.
–  Se juurikin tulee hoidella, hyvin.
–  Juu. Maadoitusta kaipaa.
–  Ja madotusta.
–  Aivan.

[Juha]

–  Jos ei, niin sitten on. Ja jos on, niin sitten ei.
–  Mikäs toi juttu on?
–  Aika vaikea, luulisin.
–  Ai. Siis vaikea.
–  Juu.

[Juha]

- Sitä on vaari samoillut jo jonkin aikaa.
- Päivää.

[Juha]

–  Siitä puhe, mistä puute.
–  No vahvasti on siitä ollut puhetta, jep.
–  On se outoa, että kun jotain ei ole, niin silti tuntuu niin isolta, että aivan kuin muuta olisikaan.
–  Oikeastaan et taida edes liioitella.
–  Niin. Jos käytännön perusteella sanoisin jotain, niin aikamoista ollut, tuo ryntäys, rynnistys.
–  Juu. Taitaa nykyisyys hävitä, monelle, kaukaisemmalle.
–  Se siitä realismista. Kuka sitä enää nykyään kaipaa?
–  Ai kaipaa? Kovastihan sitä viedään, kuten juttelimme juuri.
–  Totta. Kohti realismia siis, kun kerran kaivataan, eli hukassa.
–  Hukkaan en kajoa. Älä sinäkään.
–  En. Otan kukan.

[Juha]

–  En kyllä ole raakalainen, enkä myöskään haluaisi.
–  Emmiekää.
–  Täällähän onkin jo sopivasti kypsyneisyyttä. Myöskään minä en pidä raaoista, vaan enemmän kypsistä.
–  Okei. Samalla asialla sitten. Ole hyvä vaan.
–  Kiitos.

[Juha]

–  Aistittavissa oikeita dimensioita, todellisia.
–  Elikö niissäkö voisi elää, ja asettautua?
–  Mitäs sää turhia. Eikö muka näy, ja käy selväksi tuo puoli?
–  Puoli ja puoli. Mieluummin puhuisin kvartaaleista, enj.
–  Siiskö dimensiot jakaa?
–  Kyllä jakaa, varsin tehokkaasti.
–  Okei. Tehoa tässä on haettukin.
–  Joo. Eikun kaasua lissää, ja benssaa suonii!

[Juha]

–  No, se olikin pelkkää mutuilua, vaikka osa totuutta, kai siinäkin.
–  Juu. Tarkkana on oltava.
–  Tiedän kokemuksesta, ettei popula pillastu liikaa.
–  Ja sinä et sitten tähän populaan kuuluisi?
–  Kuulun, ja sen myös näkee.
–  Okei. Pillastumista ajoittain, vähän siellä sun täällä.
–  Juu. Ihan kuin kevät-laitumella.
–  Et kai ala nyt pitämään meitä hevosina!?
–  Kaikkea muuta.
–  Okei, okei.
–  Tuo oli kyllä sillai abstraktisti.
–  Jep. Eiköhän pysytäkkin siinä.
–  Pysy ite.

[Juha]

–  Se ottikin täyden vastuun onnellisuudestaan.
–  Joo, ja se eräs luonnonkauneudestaan.
–  On näitä ajoittain. Täyden vastuun kantajia, onnistumisistaan, ja saadustaan.
–  Oikein.

[Juha]

Aattelija (A), Etana (E), Hapero (H), Sienestäjä (S1), Siivojooja (S2)

S2:  Tässä näyttäs olevan etana, haperoa nakertelemassa. Kumpi näistä on se pannujuttu?
S1:  Laita molemmat.
A:  Ahaa, täällä laitetaankin ruokaa.
S2:  Juu, laitetaan. Ei ole etana ehtinyt haperoa pitemmälle.
A:  Ei näköjään. Minä taidankin tästä jo lähteä, ihan rivakasti, totta puhuen.
S2:  Sopii. Kattilat alkoikin olla jo vähissä.
S1:  Mutta palaillaan vaan astialle.
A:  Katotaan nyt. Mietitään vaikka tovi.
S2:  Se sopii. Pidämmekin mureammasta.
S1:  Joo, tuhti tiellä pitää.