Hyvää päivää, sitä sun tätä!

[Juha]

–  Seukkaatteks te?
–  Turhaan haukut, tai nimittelet.
–  Okei. Anteeksi.

[Juha]

–  Tiedätkös. Se taitaa olla keihäs, joka on opettanut mulle eniten matkantekoa, matkustamista.
–  Aijaa. On sullakin opettajat.
–  On. Haluatko kuulla niistä vähän enemmän?
–  Antaa olla. Eiköhän tuo riittänyt tältä kertaa.
–  Ok. Jatketaan.

[Juha]

–  Terve. Jumalan siunausta.
–  Ihan Juha vaan. Hei, hei.
–  Okei.

[kuukautiset]

Kerran oli pakko pysähtyy pikatiellä. Poliisi tuli.
Kysy miksi pysähdyit, halus sakottaa.
Ojensin sille kahden litran kokispullollisen pissaa.

[Juha]

Käymme yhdessä ain, käymme aina, ...

–   Kansalaiset. Suomi on tunnettu, ja jopa kuuluisa yhtenäisyydestään. Talvisodan aikaan, ...
–  Tästä on hyvä jatkaa.

–  Ja sinä, älä ny tollai mökkää.
–  Paree antaa olla, ja unohtaa koko juttu. Muuten tästä ei tuu mitään.

–  Yhteisvoimin, yksissä tuumin.

Ainiin, anteeksi:  https://www.youtube.com/watch?v=NihjdO-iaWo

[Juha]

–  Moi. Kukas sää?
–  Von Attenwood. Päivää.
–  Päivää.

[kuukautiset]

Kuinka voit?
Hyvää puujalkaa.
Kiitos, luunappia.

[Juha]

–  Päivää.
–  Kenelle on, kenelle ei. Kenellä on, kenellä ei.
–  Täh? Eikös päivä paista kaikille? Hyville ja huonoille?
–  Ok. Päivää.

[Juha]

–  Päivää. Näkee taas sua ulkoiluttelemassa lemmikkiä.
–  Juu. Sinuakin näkee. Oot varmaan myös tavanomaisella, vai?
–  Jututtelemassa, jumalia, jep.
–  Äläs nyt. Ethän sä sentään koira oo?
–  Etkös sinä sitten Jumala?
–  Olen ja en.
–  Okei. Sekarotuiset on mielenkiintoisimpia.
–  Jaa. Puhdasrotuisilla on kyllä kaikenlaista vaivaa, totta sekin.
–  Samaa kuullut sanottavan.

[Juha]

–  Kuules kaveri. Seuraa muita, äläkä itseäsi. Koirakin seuraa häntäänsä, mutta pentuna.
–  Okei. Missä ne muut sitten ovat?
–  Vähän kaikkialla, etkö näe?
–  Ehkä, tosin pitää varmaan mennäkin tästä veden alle.
–  Älä nyt Hitossa!
–  En. Joten sinne.

[Juha]

–  Katos, se on Pekka liikkeellä.
–  On, on, ja Aurinko paistelee kivasti.
–  Jup, tai siis paistelee, paistelee. Aamulla ei näkyny, eikä kannattanu yrittää ottaa. Tokko olisi saanutkaan.
–  Niin. Toiselta näyttää tilanne nyt. Vai kuinka?
–  Näyttää tai tuntuu, ihan miten vain, tai molemmat. Ei varmaan onnistu nytkään.
–  Ei vai? Kyllä minä siitä jotain saan.
–  Tarkkaan ottaen minäkin, jos nyt kypsymistä jotenkin ajattelee saamisena. Sulla onkin tuo iho aika ruskea, edelleen. Liekkö sävy syventynyt hiukan viime kerrasta.
–  Varmaan, mutta ei minusta mitään hiilosjuttua olla tekemässä.
–  Uskoo ken haluaa. Vaikka uskonnonvapauden nojalla.
– Usko on vapautta. Usko on valoa. Uskolla näkee.
–  Joo. Hyvin näen sinut.

[Juha]

–  Sanon tasa-arvo-eksperttinä, että moniarvoisuus, monikulttuurisus, monimuotoisuus, ... on hyvästä, kuten luonto sen todistaa kaikessa diversiteetissään
–  Luonto. No, sienieksperttinä sanon, että voivat olla sienetkin aika tasa-arvoisia, jos ajatellan vaikka rouskuja ja haperoita, ja siinä tilanteessa, että rouskuja on keitetty vedessä 5-10 minuuttia. Pannukamaa molemmat sen jälkeen.
–  Voihan sitä noinkin ajatella, toki.
–  Voi ajatella, ja noin voi noita myös syödä, eikä vain ajatella.
–  Aijaa. Sähän et ookkaan mikä sattu helppoheikki.
–  En, ja vaikein päin teen monet asiat. Menee sen jälkeen helposti.
–  Hitto.

[Juha]

–  Selkeä oikeusmurha.
–  Joo, joo. Mutta mitähän oikeutta tällä kertaa käytettiin?
–  Väliäkös sillä. Kuollut on nyt, ja kuopattu.
–  Tarkoitan kyllä puhua asiasta sen takia, että mitä ne kaikki oikeuskäytännöt ovat.
–  Mieluummin kysyisin, mitä kaikkea ne oikeuskäytännöt voisi olla.
–  Aijaa. No aika hyvä tarkennus.
–  En puhuisi tarkennuksesta, vaan hajautuksesta.
–  Niin. Sijoitusekpertti kun olet, niin et pidä metodeja ihan samassa korissa.
–  Juu. Se monipuolisuus. Diversiteettiys, kuten on nykyään tapana sanoa.
–  Ok. No kyllä se alkaa tulla monelta suunnalta selväksi.
–  Hyvä. Tarvitaankin varmaan lisää sitä hämärrys.., diverrystä.
–  Ihan miten vain, kun tuntuu pallo olevan hallussa. Jos se oikeus murhataan, niin ehkä säästyy sitten muu.
–  Jaa. Oot säkin.

[Juha]

–  Aika arvoituksellista, tuo silmät kiinni liikkuminen.
–  Älä. Tiedätkö tuosta jotain enemmänkin?
–  En. Mut voihan näitä aina arvella.
–  Juu. Varmaan.

[Juha]

–  Apua! Oikea jalkani on vampyyri!
–  No jopas.
–  Kyllä. Aina kun herää, ja lähee liikkeelle, niin tarvitsee heti puhdasta verta ravinnokseen.
–  Onpas sulla.
–  Myös levossa tarvitsee verta, muttei niin paljoa.
–  Vaikuttaa aika normaalilta. Luulen lisäksi, että myös vasen jalkasi voi olla vampyyri.
–  Hitto. Ei ihme, että viedään.
–  Ei. Ehkä olet täynnä vampyyrejä?
–  Hui. Miten pärjäänkin vielä.
–  Sitä tässä on tullut ihmeteltyäkin.
–  Niinpä.

[Juha]

–  Juu. Mukaan pääset, ja varmaan moni muukin, jos haluaa, tosin luulen, että mahdollista vain vauhtiin, minne sitten mennäänkin.
–  Okei.

[Juha]

ABC

A:  Aika helppo olikin se muistamiseen liittyvä tehtävä, jonka aiheena oli taas se viimeviikkoinen, vai mitä, arvoisat muistiekspertit?
B:  Juu.  Suurin osa ei saanut asiaa edes päähän, joten helpolla jatkui, siis se, minkä varmaan itsekkin näitte.
C:  Niin. Ja osalle olisi varmaan ollut enemmän tehtävää, jos sitä tehtävää ei olisi annettu?
A:  Kui?
C:  No. Meni kuin vesi hanhen selästä, koska asia vain lasketteli sillä tavoin, että sujahti.
A:  Okei. Nyt ymmärsin. Mut jos koetettaisiin edes me, saada siitä tehtävästä jotain, ihan itsellemme.
B:  Mitähän siitä vielä saisi? Ei tuu mieleen.
C:  Ei mullekaan.
A:  Ei, mutta kyllä se vaivaamaan jäi.
B:  Juu.
C:  Samat sanat.

[Juha]

–  Taajuuksista taas, pa, dam, pam.
–  Ei. En kestä niitä.
–  Mikäs nyt taajuuksissa niin rienaa?
–  Sanoisin näin, että sanat erikseen, ja taajuudet. Miten tällainen ratkaisu?
–  Mikä ettei, mutta ajattelin kyllä ihan kysellä muita taajuuksiin liittyviä.
–  Okei. An tulla.
–  Mikä on taajuutesi?
–  Noin 80 vuotta. Miten niin?
–  Mulla se on jotain 75.
–  Tiedän, tai siis voi arvella. Mut se juttu, mikä se oli?
–  Jos siis jossain kokonaisuudessa kumahtaa EMlla taajuuksilla, niin ...
–  Niin, sitten kumahtaa se, ja vähän kuin lötspojot, sillä kertaa, ja haituvat perään, ja siihen alkuun tai alun tapaiseen, ... jotain, mitä lie.
–  Hyvä, nyt alat olla mielestäni jäljillä.
–  Häh. Tarkoitatko, että minä olen jäljillä, kun sinä olet päässyt jäljille jossain?
–  Miten tään nyt sit ottais.
–  Niin. Ei näistä aina tiedä. Sitä varmaan tarkoitit.
–  Juu. Ihmetellään vain, ainakin nyt tämä hetki.
–  Ok. Kuunnellaan, kun ei kiirettä.

[Juha]

–  Hankalaksi käy tuo erilaisuus, jota ei voi viedä toiseuteen.
–  Älä. Oot turhan tarkka.
–  Kui niiin?
–  Nokun tuo tapahtuu yleensä automaattisesti. Ei pohdinnan kautta.
–  Mitäs hyötyä automaatiosta on, tässä?
–  Se vain, että jos pysähtyy pohtimaan, niin prosessi viivästyy, ja todennäköisesti estyy.
–  Entä se ongelma?
–  Tyhmä! Piiskaa vaikka itteäs, tai vaikka muita, niin saat takaisin.
–  Ok. Eli tuon voimalla sitten. Selvähän tää.

[Juha]

–  Sanovat, että on lämmin ihminen. Miten itse koet?
–  Arvelisin, että jotain 37 astetta, vaikken ole mitannut sen lämpöä. Ihan kivalta tuntuu, tosin makuasioista ei voi kiistellä.
–  Ehkä ei.
–  Kylmemmistä en niin paljoa diggaa. Tai mistä näitä aina tietää, kun konaisuus on se, joka kuitenkin vie.
–  Taitaa olla.