Kirjoittaja Aihe: Pakkouskonto kouluissamme  (Luettu 22036 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #40 : ma 29.02.2016, 14:23:07 »
Eikä saada päästää mm. Negermuzlimien homouden saatanaajabiologian vastaisuuttaa?!!!!

Olen samaa mieltä, mutta näin samaan aikaan Joensuun lyseossa:

Yle 29.2.2016
Uskonnolliset aamunavaukset lukion keskusradiossa
http://uutisvirta.fi/uutiset/8688139-uskonnolliset-aamunavaukset-lukion-keskusradiossa-poikivat-kantelun

"Uskonnottomat Suomessa ry on tehnyt Itä-Suomen aluehallintovirastoon kantelun Joensuun lyseon lukiosta, joka on loukannut oppilaiden uskonnonvapautta.

......Kantelun mukaan uskonnollinen aamunavaus kuuluu keskusradion kautta kerran viikossa kaikkiin luokkiin ja käytäville, eikä uskonnotonta vaihtoehtoa olisi järjestetty.

– Harvassa koulussa ohjetta noudatetaan, vaikka julkisten koulujen tulisi muistaa toiminnassaan julkisen vallan neutraalius. Esimerkiksi keskusradiota ei tulisi käyttää seurakunnan tiedotustoimintana.

Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta torjuu aluehallintovirastoon osoittamassaan  lausunnossaan kantelun syytökset. Lautakunnan mielestä Joensuun kaupungissa eikä Joensuun lyseon lukiossa ole loukattu uskonnonvapautta, syrjitty vakaumukseltaan vähemmistöön kuuluvia tai suosittu enemmistön uskontoa."

Ja millähän Jeesuksen perusteella? Onko uskonnon pakkosyöttö Joensuunkin kaupungille (Keskustan ja SDP hallitsemalle) tärkeämpää kuin perustuslaki ja oppilaiden uskonnonvapaus?

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

hibiscus

  • Vieras
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #41 : ma 29.02.2016, 14:29:33 »

Aivan  kauheata, ihan hirveätä. Otan osaa Aatamin suruun ja tuskaan.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #42 : ma 29.02.2016, 14:44:43 »
Aivan  kauheata, ihan hirveätä. Otan osaa Aatamin suruun ja tuskaan.

Jumaluusoppineemme kommenteja vieraalta maalta......

Eikö nyt järjestelmällinen "uskonrauhan häirintä" ja laittomuudet teekkään ihmisistä ja viranhaltijoista hirveitä rikollisia, kuten Halla-Ahosta tuli henkipatto yhdellä some-kirjoituksella?

Piibel ja palvetamine vahigoita kedagi ei!

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

hibiscus

  • Vieras
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #43 : ma 29.02.2016, 15:00:20 »
Aivan  kauheata, ihan hirveätä. Otan osaa Aatamin suruun ja tuskaan.

Jumaluusoppineemme kommenteja vieraalta maalta......

Eikö nyt järjestelmällinen "uskonrauhan häirintä" ja laittomuudet teekkään ihmisistä ja viranhaltijoista hirveitä rikollisia, kuten Halla-Ahosta tuli henkipatto yhdellä some-kirjoituksella?

Piibel ja palvetamine vahigoita kedagi ei!

VA.

Ruikuti ruikuti. On sinulla julistaja murheet. "järjestelmällinen uskonrauhan häirintä". Ovatko sinusta nyt ateismi ja uskonnottomuus jo uskontoja tai uskoa? Sinun änkyräateismissasi näyttäisi olevan vahvasti uskonnollisia elementtejä profetioineen ja julistamisineen.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #44 : ma 29.02.2016, 15:12:26 »
Aivan  kauheata, ihan hirveätä. Otan osaa Aatamin suruun ja tuskaan.

Jumaluusoppineemme kommenteja vieraalta maalta......

Eikö nyt järjestelmällinen "uskonrauhan häirintä" ja laittomuudet teekkään ihmisistä ja viranhaltijoista hirveitä rikollisia, kuten Halla-Ahosta tuli henkipatto yhdellä some-kirjoituksella?

Piibel ja palvetamine vahigoita kedagi ei!

...... "järjestelmällinen uskonrauhan häirintä". Ovatko sinusta nyt ateismi ja uskonnottomuus jo uskontoja tai uskoa? Sinun änkyräateismissasi näyttäisi olevan vahvasti uskonnollisia elementtejä profetioineen ja julistamisineen.

Me hiljainen enemmistö, fiksut uskonnottomat, vaadimme uskonrauhaa - rauhaa pakkouskonnoilta!
(= Rahu usust! Mõistad?) Et ymmärrä - et.

Kysy opettaja Horsmalta.

VA.

Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #45 : ma 04.04.2016, 14:41:15 »

Opetushallituksen höröuskovaisuus jyrää:

Ensi syksynä alkava "edistyksellinen" lukiokokeilu lisää oppilaiden valinnanvapautta niin, että kouluissa oppilas voi halutessaan jättää historian tai yhteiskuntaopin kokonaan pois. "Omaa uskontoa" eli rakkaan Jessemme ihmeelliset ja kootut seikkailut pyhällä maalla on kuitenkin ihan vitun pakko opiskella ulkoa - totta helvetissä pitää......

First things first - kuten teologimme hibiskusi sanoo.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

hibiscus

  • Vieras
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #46 : ma 04.04.2016, 16:11:58 »

Opetushallituksen höröuskovaisuus jyrää:

Ensi syksynä alkava "edistyksellinen" lukiokokeilu lisää oppilaiden valinnanvapautta niin, että kouluissa oppilas voi halutessaan jättää historian tai yhteiskuntaopin kokonaan pois. "Omaa uskontoa" eli rakkaan Jessemme ihmeelliset ja kootut seikkailut pyhällä maalla on kuitenkin ihan vitun pakko opiskella ulkoa - totta helvetissä pitää......

First things first - kuten teologimme hibiskusi sanoo.....

VA.

En minä tuollaista ole sanonut. Valehtelet taas, kuten siitäkin, että Suomen kouluissa on pakko opiskella uskontoa. Uskonnonopetus on monessa koulussa täysin vapaaehtoista. Vaikka olet änkyräateisti ja vannoutunut vapaa-ajattelija, et tiedä tuon vertaa koulujen opetussuunnitelmista.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #47 : ma 04.04.2016, 17:18:53 »

Opetushallituksen höröuskovaisuus jyrää:

Ensi syksynä alkava "edistyksellinen" lukiokokeilu lisää oppilaiden valinnanvapautta niin, että kouluissa oppilas voi halutessaan jättää historian tai yhteiskuntaopin kokonaan pois. "Omaa uskontoa" eli rakkaan Jessemme ihmeelliset ja kootut seikkailut pyhällä maalla on kuitenkin ihan vitun pakko opiskella ulkoa - totta helvetissä pitää......

..... Valehtelet taas, kuten siitäkin, että Suomen kouluissa on pakko opiskella uskontoa. Uskonnonopetus on monessa koulussa täysin vapaaehtoista. Vaikka olet änkyräateisti ja vannoutunut vapaa-ajattelija, et tiedä tuon vertaa koulujen opetussuunnitelmista.

Teologien koulutus on näköjään PALJON SURKEAMPAA kuin uskoisikaan.

Kyse ei ole mistään vitun opetussuunnitelmasta - vaan LAISTA!

Jokaisessa Suomen kunnassa oppivelvollisuuskouluissa opetetaan evankelis-luterilaista uskontoa. Jokaisen kirkkoon kuuluvan on pakko osallistua oman uskontonsa opetukseen.

Jokainen muukin oppilas saa huoltajan ilmoituksen perusteella osallistua tähän "enemmistön uskonnon opetukseen".

(Jos kunnan alueella asuu vähintään kolme ortodoksista oppilasta, pitää järjestää ortodoksisen uskon mukaista opetusta ilman erillistä pyyntöä. Samoin jos kunnan alueella asuu vähintään kolme uskontokuntiin kuulumatonta oppilasta, pitää järjestää elämänkatsomustiedon opetusta ilman erillistä pyyntöä. Jos jonkin muun uskonnollisen yhdyskunnan kuin valtionkirkkojen oppilaita on kunnan alueella kolme, pitää heille järjestää oman uskonnon opetusta jos huoltajat niin pyytävät.)

VAPAAEHTOISTA USKONNONOPETUS ON VAIN USKONTOKUNTIIN KUULUMATTOMILLE. Jeesuksen seikkailuja pänttää lähes 95 % suomalaisista koululaisista.

Seniili hibiskusi tosi ei tätä enää huomenna muista.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4926
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #48 : ti 05.04.2016, 19:47:43 »

Nii peruskoulussa ja lukiossa, mutta entäs autokoulussa ja uimakoulussa   

taneh

  • Vieras
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #49 : ti 05.04.2016, 20:02:08 »
Vanha aatami ei näköjään ole perillä siitä mitä käytännössä on lukion uskonnonopetus.

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4926
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #50 : ti 05.04.2016, 20:24:58 »

Ettäkö ei historialla ja yhteiskuntaopilla niin väliä kunhan "omaa" uskontoa opetetaan.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #51 : ma 08.08.2016, 15:01:10 »
Myös Keskustastakin jo halutaan järjen valoa tänne ajattelun Taha...taneh....Takapajulaan:

"Kansanedustaja Mikko Kärnä katsoo, että peruskoulua on tuoreiden tietojen perusteella syytä uudistaa. Hänen mielestään samalla tulisi pohtia, voitaisiinko kaikki nykyiset 13 eri katsomusainetta yhdistää kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi.
......

Kärnä huomauttaa tiedotteessaan, että kaikille yhteinen katsomusopetus on ollut käytössä Ruotsissa vuodesta 1969, Tanskassa vuodesta 1975 ja Norjassa vuodesta 1997. Kansanedustajan mielestä ”Suomessa voitaisiin siirtyä vastaavaan pohjoismaiseen käytäntöön”."

Niin tottavie voitaisiin. Viimein.

PS.
Eli OH:n sisäpiirivitsikäs "tunnustukseton" uskonnonharjoitus kouluissa voitaisiin haudata.

VA.
« Viimeksi muokattu: ma 08.08.2016, 15:04:36 kirjoittanut Vanha aatami »
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14594
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #52 : ma 12.12.2016, 19:19:35 »
Vanha aatami ei näköjään ole perillä siitä mitä käytännössä on lukion uskonnonopetus.

Tahalainen taneh ei tajua mistä oli kysymys. Kuten ei tajua yleensäkään mitään.

Mutta itse asiasta:
Pelkästään islamin opetus Helsingissä koululapsille maksaa helsinkiläisille (veronmaksajille) vuosittain jo nyt 800 000,00 €. Vieläkö joku väittää, ettei Suomi ole upporikas maa - vähän kuin Saudi-Arabiakin. Yhä useammassa mielessä.

Onneksi sentään alkaneen "lukiokokeilun" myötä historia ja yhteiskuntaoppi ovat lapsukaislle vapaaehtoisia aineita (ja sielun pelastuksen kannalta toki ihan turhiakin).

SF.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14765
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #53 : ke 14.12.2016, 12:08:27 »
Vanha aatami ei näköjään ole perillä siitä mitä käytännössä on lukion uskonnonopetus.

Tahalainen taneh ei tajua mistä oli kysymys. Kuten ei tajua yleensäkään mitään.

Mutta itse asiasta:
Pelkästään islamin opetus Helsingissä koululapsille maksaa helsinkiläisille (veronmaksajille) vuosittain jo nyt 800 000,00 €. Vieläkö joku väittää, ettei Suomi ole upporikas maa - vähän kuin Saudi-Arabiakin. Yhä useammassa mielessä.

Onneksi sentään alkaneen "lukiokokeilun" myötä historia ja yhteiskuntaoppi ovat lapsukaislle vapaaehtoisia aineita (ja sielun pelastuksen kannalta toki ihan turhiakin).

SF.

Paljonkohan niitä islaminuskoa lukiossa opiskelevia on? Nimittäin jos määrä on suuri, siinä olisi myös ilon aihetta. Olisi erinomaista, mikäli maahanmuuttajat jatkavat opintojaan lukioon ja siitä eteenpäinkin.

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 5419
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #54 : ke 14.12.2016, 19:12:24 »
Mitä arvoa maahanmuuttajille on islamin opiskelemisesta? Ainakaan sen opiskeleminen ei ole luonut mitään mainitsemisen arvoista niissä maissa, missä opiskelu ylipäänsä tarkoittaa lähinnä islamin opiskelemista.

Ammattitaitoisen islaminopetuksen tarvetta Suomessa on perusteltu muun muassa sillä, että siten estettäisiin radikaalien tulkintojen leviäminen islamista muslimien keskuudessa. Mielestäni perustelu on köykäinen, koska islam ja kristinusko nimenomaan perustuvat radikaaleille ideoille. Ilman radikalismiaan ne kuihtuvat liikkeinä ja menettävät merkityksensä. Niiden opettaminen jonkinlaisessa vesitetyssä muodossaan on itsensä kumoava strategia, ja ainoastaan mahdollinen jos islamia tai kristinuskoa opiskeleva ei ole ymmärtänyt mitään olennaista islamista tai kristinuskosta.

Puhuttaessa islaminuskon ammattitaitoisesta opettamisesta kärry on laitettu hevosen eteen tekemällä etukäteinen olettamus siitä, mitä oikeilla islamin tulkinnoilla on tarkoitettava. Väittäisin päinvastoin, että juuri tällaisilla maltillista islamia tukevilla opetusviranomaisilla on islamista väärä tulkinta, kuten myös tapakristityillä on väärä tulkinta kristinuskosta. Esimerkiksi en pidä Toopea lainkaan kristittynä, vaikka hän teeskentelee palstalla puhuvansa kristillisten arvojen puolesta. Sekin on vain tulkintani, mutta olisi minulla esittää aika monta teologistakin perustetta sen puolesta.
« Viimeksi muokattu: ke 14.12.2016, 19:15:32 kirjoittanut Laika »
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14765
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #55 : to 15.12.2016, 09:00:34 »

Niin, jos mulle ikäänkuin vastasit, niin on hyvä, jos maahanmuuttajien lapset opiskelee lukiossa. Niitä muita aineita. Islamin opiskelulla ei niin väliä, mutta lukiossa on vähän pakko opiskella muutakin.

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 5419
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #56 : to 15.12.2016, 14:21:54 »
Niin no, kysymykseni oli tavallaan kohdejoukoltaan avoin ja lopulta retorinen. Kuten pakkoruotsi, uskonnonopetuskin Suomessa perustuu minulle vieraaseen ja vastenmieliseen ideologiaan. En toisin sanoen usko olevan sille vastausta, jollaiseen voisin argumentin tasolla tyytyä, tai että sellaista edes yritettäisiin vastaukseksi tarjota. Opetuksen tahdotaan olevan suomalaisille lapsille ensiluokkaista ja heidän tulevaisuuden tarpeitaan palvelevaa ainoastaan puheiden tasolla, käytännössä älyllisesti ja moraalisesti rappeutuneet aikuiset yrittävät tehdä lapsille ja nuorille karhunpalvelusta ja sitoa heidät edeltäjiensä luomaan epäfilosofian ja epäoleellisen tiedon vankilaan.

Se on kuin yrittäisit väitellä Toopen kanssa uskontofilosofiasta: huomaat olevasi yksin, vaikka näennäisesti teitä olisikin kaksi.
« Viimeksi muokattu: to 15.12.2016, 14:25:29 kirjoittanut Laika »
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7798
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #57 : to 15.12.2016, 17:37:50 »
Niin no, kysymykseni oli tavallaan kohdejoukoltaan avoin ja lopulta retorinen. Kuten pakkoruotsi, uskonnonopetuskin Suomessa perustuu minulle vieraaseen ja vastenmieliseen ideologiaan. En toisin sanoen usko olevan sille vastausta, jollaiseen voisin argumentin tasolla tyytyä, tai että sellaista edes yritettäisiin vastaukseksi tarjota. Opetuksen tahdotaan olevan suomalaisille lapsille ensiluokkaista ja heidän tulevaisuuden tarpeitaan palvelevaa ainoastaan puheiden tasolla, käytännössä älyllisesti ja moraalisesti rappeutuneet aikuiset yrittävät tehdä lapsille ja nuorille karhunpalvelusta ja sitoa heidät edeltäjiensä luomaan epäfilosofian ja epäoleellisen tiedon vankilaan.

Se on kuin yrittäisit väitellä Toopen kanssa uskontofilosofiasta: huomaat olevasi yksin, vaikka näennäisesti teitä olisikin kaksi.

Kyllä nämä uudet PISA-tulokset saivat minut pohtimaan periaatteessa hyvin samankaltaisia. Eli sitä, että mitä opiskellaan, tai edes miten opiskellaan, ei tunnu olevan ollenkaan yhtä olennaista kuin se, MIKSI opiskellaan.

Paljonhan ihan suoraankin puhutaan koulun yhteiskunnallistavasta vaikutuksesta, ts. siitä, miten koulu (muka) valmistaa yhteiskuntaan, mutta se se vasta ajatuksena pahalta tuntuu.

Itsestään selvää nyt on, että sivistysvaltiossa kirkon ja valtion pitäisi olla erillään, eikä minkään uskonnon elementtejä pitäisi touda kouluun oppiaineiksi.

T: Xante

Poissa Mjulkku

  • Apinan korvike
  • Konkari
  • Viestejä: 1239
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #58 : to 15.12.2016, 17:51:20 »

Itsestään selvää nyt on, että sivistysvaltiossa kirkon ja valtion pitäisi olla erillään, eikä minkään uskonnon elementtejä pitäisi touda kouluun oppiaineiksi.

T: Xante

Kerrankin olen samaa mieltä kanssasi.
Mongo mogo...

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7798
Vs: Pakkouskonto kouluissamme
« Vastaus #59 : to 15.12.2016, 18:00:58 »

Itsestään selvää nyt on, että sivistysvaltiossa kirkon ja valtion pitäisi olla erillään, eikä minkään uskonnon elementtejä pitäisi touda kouluun oppiaineiksi.

T: Xante

Kerrankin olen samaa mieltä kanssasi.

Mistäs sitä tietää, vaikka olisit useamminkin, jos lukisit kirjoituksiani.

T: Xante