Kirjoittaja Aihe: Klasariketju  (Luettu 358 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lenny

  • Vieras
Klasariketju
« : la 21.03.2015, 17:28:29 »
Avataan Jatkumon virallinen klasariketju. Tänne voi kirjoitella vapaamuotoisesti klassisesta musiikista. Erityisen toivottuja ovat säveltäjäesittelyt ja teosten esittelyt höystettynä asianmukaisilla youtube-linkeillä, mutta mikä hyvänsä klassista musiikkia sivuava aihe käy. Tänne voi esimerkiksi mainostaa tulevia konsertteja tai kirjoitella konserttiarvioita.

Lenny

  • Vieras
Vs: Klasariketju
« Vastaus #1 : la 21.03.2015, 18:24:56 »
Olin kuuntelemassa reilu viikko sitten Lappeenrannassa sellisti Jukka Rautasalon johtamaa konserttia Barokkipääoma. Konserttissa esitettiin kahden Bachin orkesterisarjan lisäksi Felix Mendehlssonin teos sekä hieman vähemmän tunnetun säveltäjän Luigi Boccherinin sellokonsertto. Musiikki oli hienoa, varsinkin Bachin orkesterisarja 2 (löytyy youtubesta hakusanoilla BWV 1067) soi komeasti.

Mutta se mikä teki konsertin erityiseksi oli Jukka Rautasalon esittelyteksti, jonka kopioin tähän osittain.

Jukka Rautasalo: Onko musiikilla arvoa?

Pidämme musiikista. Ainakin suuri osa ihmisistä pitää. Joillekin se merkitsee vielä enemmän - jopa siinä määrin, että sanovat voivansa huonosti, jos eivät pääse musiikista nauttimaan. Kommentti saattaa herättää ihmetystä. Yleensä huonovointisuuden syyksi hyväksytään vaikkapa sairaus, nälkä tai unettomuus. Köyhyys ja työttömyys aiheuttavat myös huonovointisuutta. Musiikkia pidetään viihteenä, joka on kyllä ihan kiva juttu, mutta ei välttämätöntä. Siitä voi luopua, mutta silti pysyä hengissä.

1700-luvulle asti oli toisin. Musiikki oli tiede, ja sillä oli merkittävä rooli pyrkimyksessä ymmärtää maailmankaikkeuden rakennetta. Se oli välttämättömyys ja viihteestä mahdollisimman kaukana. Musiikki oli osa ns. vapaita taitoja eli yksi seitsemästä oppianeesta yliopistossa. Se kuului aineryhmään nimeltä quadrivium yhdessä aritmetiikan, geometrian ja tähtitieteen kanssa. Musiikki oli tämän aineryhmän yhteinen nimittäjä ja perusta sekä ainoa jumalallisen maailmanjärjestyksen ilmentymä maan päällä.

Maailmankaikkeutta piti kasassa antiikin Kreikasta asti vallinneen käsityksen mukaisesti ns. sfäärien harmonia. Sfäärisen musiikin, jonka mukaisten lukusuhteiden määrämiä ratoja taivaankappaleet kulkivat, oli säveltänyt itse Jumala. Tätä voitiin selittää matemaattisilla malleilla, mutta vain musiikki oli näiden lakien maanpäällinen ilmentymä.

Ihmisen yhteyttä luojaansa todisti kyky ymmärtää musiikkia. Musiikin aiheuttamat mielenliikutukset eli affektit olivat Hänen Korkeutensa aikaansaannoksia. Säveltäjät toimivat välittäjinä Jumalan ja meidän kuolevaisten välissä. Heillä oli kyky vangita pieniä hetkiä universaalisesta, ikuisesti soivasta sfäärisestä musiikista maan päälle, ja siten aikaansaada nuo jumalalliset mielenliikutukset. Säveltäjien etuoikeus oli ymmärtää edes vähän siitä kaikkivaltiaan viisaudesta, jolla Jumala oli maailmanjärjestyksen meidän siunaukseksemme luonut. Kun tietää tämän, meitä ei enää hämmästytä se, että Johann Sebastian Bach oli omasta mielestään ennen kaikkea tiedemies - ei säveltäjä. "Pelkkiä" säveltäjiä olivat esimerkiksi ne, jotka elättivät itsensä säveltämällä oopperoita ja muita spektaakkeleita. Bachin ominta alaa oli musiikillinen kontrapunkti (esim. fuuga), joka oli tutkimusmetodi. Viihdettä se ei missään tapauksessa ollut. Kristillistä alkemiaa se saattoi ehkä olla...

150 vuotta barokkia musiikissa 1600-1750 on länsimaisen musiikkihistorian tuottoisin ja tärkein ajanjakso. Epäilen, että ainakin osaksi syynä tälle oli se keskeinen asema, joka musiikilla kulttuurissa tuolloin oli. Silloin keksittiin musiikillinen perspektiivi, kaksinkertainen kirjanpito ynnä tehtiin kopernikaalinen vallankumous. Nämä otettakoon vertauskuvina. Suoraan analogiaan ympäröivän maailman kanssa puhe musiikista ei taivu.

Yhtään vallankumouksellista keksintöä musiikilliseen kieleen ei tämän jälkeen ole tehty. Wagner väänsi musiikin muotoja yhteen suuntaan ja Schönberg sitten toiseen, mutta mitään niin vallankumouksellista he eivät keksineet, että voisimme sanoa musiikillisten perusteiden muuttuneen. Näin ei tehnyt myöskään Stravinsky. Varensen, Stockhausen ja esim. Helmut Lachemannin kohdalla monet alkoivat jo kysellä ovatko heidän hengentuotteensa musiikkia enää ollenkaan. Jos toteamme, että ovat, on myönnettävä, että he ovat pääseet Monteverdista, Corellista ja Bachista todella kauas, mutta täysin eroon eivät hekään. Korkeintaan heidän voi sanoa vältelleen musiikillisia parametreja, joiden lopputulos on reaktio musiikin lainalaisuuksille. Itseriittoinen ja traditiosta vapaa ei sekään. Sen sijaan viihdemusiikki, jazz, punk, rock, rap, world music jne. hyödyntävät barokin konventioita sellaisenaan.


Tätä erittäin syvällistä tekstiä voi pohdiskella vaikka kuunnellessa Bachin The Art of Fugue, BWV 1080.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 6175
Vs: Klasariketju
« Vastaus #2 : pe 02.12.2016, 12:36:08 »

Kävin eilen kuuntelemassa kaupungin orkesterin joulukonserttia Kehruuhuoneella. Täytyy sanoa, että alkaa olla se vaihe, että tuosta musiikista voisi saada enemmän jotain itselle.

En halua mitenkään kertoa kokemuksistani. Tutustumisrauha on minusta paras tällaisen suhteen. Ei saa viedä mihinkään suuntaan itseä, itsensä eikä muiden johdattelemana.

Suhtautumisensa kullakin. EM tuntus nyt järkevimmältä.

Poissa Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 997
  • ex-Kalervonpoika
Vs: Klasariketju
« Vastaus #3 : ke 11.01.2017, 14:46:56 »
No nyt!

Joku hemmo on pykännyt kasaan mielenkiintoisen klasarisaitin, Bukowski, Beer & Beethoven

Sivulla esitellään 50 teosta Bukowskin, tuon rentun juoppolallin, tekstikatkelmien saattelemana. Levytykset on huolella ja maulla valittuja ja sivulla on suora linkki Spotifyn soittolistoihin.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 6175
Vs: Klasariketju
« Vastaus #4 : pe 10.02.2017, 18:51:07 »

Klassisesta tulee mieleen joskus suoritus. On suoriteosia ja kokonaisuuksia, joissa merkittävää on tarkkuus ja ulottuvuus joidenkin kriteereiden perusteella. Vähän kuin urheilussa mitataan metrejä, sekunteja, synkroniaa, ...

Ei paha, jos noin olisi, koska en paljoa tiedä, mutta joskus on kivaa kuunnella jotain piisiä ihan sählättynä versiona. Osat hakevat toista. Aika jänski juttu. Esim harjoittelua on kiva kuunnella, vaikka jotkin selkeät virheet vähän sattuisi. Miksi sitten virheiden täytyy sattua, eli voisiko ne ottaa vastaan kuten muunkin toteutuvan? Tuo kysymys voi olla jo hiukan hassu.

Täydellisessä kauneudessa toteutuu tarkkuus, ja tarkkuus yhdistettynä monimutkaisuuteen tuo täydellisemmäksi jotain "suurempaa", eli se täydellisyys ja kauneus kasvaa. Täydellisyys ja kauneus on suoraan taloudellisuutta ja tehoa. Heitin joskus lonkalta tämän:

kauneus = teho (la 23.12.2006, 01:46:14)

En tiedä onko järkevästi heitetty, mutten osaa ampua alaskaan. Eli vähän kuin edelleen ymmärtäisin noin. Ei turhaa, vaan täsmäosuvaa.

Mikä sitten lienee kauneuden vastakohta? Tai miten eri tavoin luokiteltuna voisi olla kaikki ne ihmisen kannalta koetut erilaiset rakenteet?

Taloudellisuus ja kauneus on vähän herkkää. Se toimii vähällä. Vaikuttavuus voidaan saada aikaan myös voimalla. Miten puhuttelee ihmistä voima, ja kauneus? Mitä ihmisen puolia herättää kokemukset noista?