Totta tuokin, että monet huippuälykkäät nerot ovat omalla tavallaan sosiaalisesti rajoittuneita. Heissä on ollut varsinkin entisaikoina paljon masentuneisuuteen, tai mielen horjumiseen suuntautuneita tapauksia. Joten tästä voidaan vetää se johtopäätös, että korkea älykkyys voi olla tälläiselle henkilölle jopa eräänlainen haitta, jossain tietyssä mielessä tietenkin myös nerouden edellytys. Tämä siis kuvastaa hyvin myöskin sitä eroa, millä kognitiivisten/emotionaalisten taitojen puute saattaa korostua tavallista älykkäimmillä ihmisillä.
Heillä tunneäly & tiedollinen osaaminen ei aina lyö kättä toisilleen. Jos ihmisen vahvuutena on jokin tietty elämänalue, voi osaaminen toisella alalla olla hyvinkin puutteellista. Mutta eihän tämä luonnehdinta nyt aina mene huippuälykkäilläkään ihan yksi yhteen. On myös joitain älynlahjoiltaan monitasoisia yksilöitä, jotka hallitsevat monia elämän ilmiöitä suvereenilla tavalla; tai ainakin niin, että nämä taidot ovat jollakin tavalla tasapainossa ympäristön vaatimusten kanssa. Mitä sitten tulee näihin älykkyyden haittapuoliin, niin ainakin toisinaan älyttömät suorituspaineet voivat muuttua ajan myötä sietämättömiksi rasitteiksi. Älykkäiltä kun odotetaan lähes jatkuvasti huippusuorituksia, mikä on kuitenkin täysin epärealistista siihen nähden, että kukaan ihminen ei kykene koko ajan suoriutumaan kykyjensä ylärajoilla.
Lisäksi älykäs yksilö ei aina edes pysty tunnustamaan heikkouksiaan tai mahdollista epävarmuuttaan. Jopa epäonnistumisen pelko saattaa johtaa siihen, ettei riskejä uskalleta ottaa. Kun sitten toisaalta, älykkäämmät ihmiset kokevat selviytyvänsä muita vähemmällä vaivalla tehtävistään, se johtaa tilanteeseen, että he eivät ole joutuneet tekemään asemansa eteen niin paljon töitä, kuin vähemmät älykkäät yksilöt. Vaikka tosiasiassa korkea älykkyys sinällään ei aina johda mihinkään huippumenestykseen; he ovat kuitenkin samalla oppineet huipulle pääsemiseen tarvittavaa sisukkuutta, sekä peräänantamatonta sinnikkyyttä, jota monesti tarvitaan menestyäkseen elämässä. Sitten taas on niitä omassa maailmassaan pyöriviä ns. sivustatarkkailijoita, jotka pohtivat & analysoivat asioita joskus liiankin kanssa. Loputon murehtiminen, vatvominen, tai muuten vaan äärimmäisen analyyttinen suhtautuminen elämään, voi kuitenkin sekin myöhemmin muodostua käytännön haitaksi. Näin ajatellen, päätösten tekeminen arjen tasolla saattaa pahastikin hankaloitua, kun jokaisen ratkaisun/vaihtoehdon puntaroimiseen kuluu älyttömän paljon aikaa.
- Ehkä kuitenkin joillekin poikkeuksellisen älykkääksi itsensä kokevalle menestyminen, ura, perhe-elämä yms. ulkokohtaiset asiat eivät olekaan niin tärkeitä juttuja; vaan enemmänkin merkitystä on sillä, miten kykenee elämään tasapainossa niin itsensä kuin ympäristönsäkin kanssa. Vaikka sitten senkin uhalla, että kaikki se sisäisesti valmiiksi mietitty, tai nimetty elämänsuunta, ei aina selittämisenkään myötä lopullisesti selkene. Ainakin tämä kyseinen metodi voi osittain auttaa purkamaan sitä raastavaa tunnetta, mitä varsinkin jotkut tavanomaisuudesta poikkeavat yksilöt maailmantuskana sisällään tuntevat.
