Kirjoittaja Aihe: Erilaiset sairaudet  (Luettu 3330 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Erilaiset sairaudet
« : su 14.05.2017, 18:03:49 »

On remppa-ketju, ja terveyssellainen, joten miksipä ei ketju selkeille sairauksille, tai tietyille selkeile terveysongelmille.


Levottomat jalat

Tänään heräsin myöhään, ja onnistuin saamaan alaselän kivuliaan tuntemuksen sillä tapaa, etten pystynyt kirjoittamaan istuen, enkä maaten. Molemmat onnistuu kyllä kivasti, muttei edes tuo vaihtelumahdollisuus tuonut selkeää vapautta keskittyä kirjoittamaan.

On selkeää alaselkäsärkyä, ja tuo kivuliaan häiritsevä tuntemus oli kokemuksena kuvaten epäsiedettävää. Levottomat jalat on vähän tuon tyylinen ongelma. Ei suoranaista ongelmaa oikein missään, mutta silti jotain pielessä.

Kyseessä oli varmaan jokin hermojomotus. Jomotus jatkuva-aikaisena. Jomotus vielä tarkennettuna vaativasorttista. Levottomissa jaloissa myös vaatimusta, tosin vaatimustunne ei ole tasaisen päälletulevaa, vaan kertymätyyppistä. Kun on paikallaan, kasvaa kestämättömyydentunne, ja jos kertymää liikaa, on pakko tehdä jotain sen suhteen. Tarkoittaa mm sitä, että voi herättää syvästäkin unesta väsyneenä.

Tuli mieleen, että levottomat jalat-ilmiö taitaa olla hermotukseen jotenkin liittynyt. Pinnetilasta voisi olla kyse, koska ärsytystä tosiaan kertyy aivan kuin jossain kohtaa olisi patoumaa, joka poistuu, jos jäseniä liikuttelee.

Levottomat jalat voisi olla epäsiedettäviin hermotuntemuksiin liittyvää kehollisemmin ilmenevää paikallista "ahdistusta". Liekkö miten osuva veikkaus. Paikallisen vaatimuksen voi tosiaan tuntea kohdennettuna jossain kohden kehoa. Levottomat jalat -ilmiö on yleensä jaloissa, joskus käsissä, ja harvemmin koko kroppaa koskien, tosin tuotakin ilmenee minulla joskus, ja joskus olen herännyt, enkä heti edes tajunnut, että tämä on nyt tätä. Vähän kuin kofeiinin tapauksessa, kun uni on kilometrien päässä, eikä tajua, että missä viiraa, kunnes muistaa iltakahvittelunsa.

Itse näen ihmisen kokemusmaailman olevan kehollista, ja tästä paljon puhutaan, vaikka toisaalta korostetaan aivojen merkitystä kivun ja tuntemusten synnyssä. Itse ajattelen niin, että aivot on vain erilainen kytkentäverkosto, ja koenta on elinperäistä. Kun elin on vaarassa, syntyy signalointia ja tuntemusta, ja tietysti kommunikoidaan sinne, josta apua voidaan saada tilanteeseen.

Selkeät ongelmakohdat hoituvat ilmoituksella. Kun ongelmakohtia ilmenee niin, ettei patenttitoimintaa löydy, jää hiertävyyttä ilman odotusta, että jotain voi tehdä, ja tämä ilmenee eriasteisena ahdistuksena, joka pakottanee ihmisen muuttamaan toimintaa hyvin toisella tapaa, riippuen ahdistuksen määrästä, eli siitä, miten paljon raasta, tai miten vakavaa on uhattuna, kivunalaisesti ennakoitavissa.

Itsemurhasta voisi näin kertoen tehdä sen päätelmän, että ongelmanalainen voisi tulkkautua kohdistuvan itseen, ja oman elimistön poistaminen voi ratkaisuna olla sopiva kohdennus. Vastaavasti, jos ongelma ilmenee selkeästi kehoksi tai itseksi katsotun "ulkopuolella", siis vaikka muiksi katsotuissa eliöissä, voidaan näitä yrittää kontrolloida eri tavoin, olotilan ohjaamina.

Hassusti kerrottua tarinaa, tosin näitä kannattaa minusta harrastella, kun ovat niin vähän arvostettuja käytännössä, ja silti jotain potentiaalista voi löytyä.

Kivun ja kärsimysten kohdalla voi miettiä perinteisen ulottuvuutensa lisäksi myös sitä, mikä merkitys muilla on lievittävissä tilanteissa. Tai miten ihminen voi kokea itselleen antoisaksi koetun toiminnan. Ihminen tilannekohtaisesti itseään laajemmin tai hyvin kapeasti ajatellen on malli, joka poistaa turhat hyvä-paha-asetelmat, ja spekuloinnit epäitsekkyyden typeristä filosofoinneista.

Tarinaan voi päästä vähällä, merko erilaisita langanpäistä kelaillen, heh. Vai mitä, hyvä THL?

Ahdistuksesta vielä se, että jos ihminen ei koe voivansa vaikuttaa kuormitukseen, niin hallittavuudentunne on se, joka on kateissa. Tämä taas on tyypillisintä erityisesti silloin, jos hiertävyydet syntyy siinä laajuudessa, johon itsellä ei vaikutusta kokemuksen puolesta, ja vaikuttamattomuuden piiri on helpoiten jotain sellaista, jossa ei voi kokea vaikuttavansa muihin (–)-merkityksellisiin toimijoihin, tai itseen, suhteessa noihin muihin toimijoihin. Näin ahdistus on tyypillisimmin tehokkaimmin "saavutettavissa" muiden avulla, samoin se, joka ahdistusta (pelkoa, turvattomuutta, ...) voi lievittää.

Jos ihminen jää muiden suhteen yksisuuntaiseen tilaan, ei hän voi kuin ottaa vastaan erilaista kanavoitumaa, ja jos vastaanotto on hiertävää ja vain sitä, eikä ahdistusta voi katkaista tässä suhteessa, ja tilanne varmasti ilmenee ennenpitkää jotenkin. Sama positiivisessa kanavoitumisessa. Yhteydettömyys muualle eristyneestä katsoen lienee ongelma myös neutraalitilanteessa, koska jokaisen järkevä kasaaminen on tulosta muun vaikutuksesta, ja yhteydettömyys tarkoittaa rakentuneen kanssa elämistä siinä, johon se ei ole rakentunut. Itsenäisyyden kysymyksen voi huomata avautuvan puolestaan tästä eräänlaiseen tarkasteluun.

Olisiko tällainen yhteenniputtava tyyli eniten käytössä erityisesti jossain muualla kuin länsimaissa? Kokonaisvaltaisuus yhdistettynä yksityiskohtaisempiin erittelyihin on tietysti toteutuessa kivinta, ja jos tämä ei ihan sitä, niin idea lienee jotain.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14107
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #1 : ma 15.05.2017, 01:09:39 »
Levottomat jalat on minullekin tuttu ilmiö. Joskus tärisyttää ärsyttävästi, nukkumaan mennessä. Alkoholi, stressailu, yleinen hermostuneisuus voivat toki vähän asiaan vaikuttaa... 8) Lomareissu voisi auttaa.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #2 : ke 14.06.2017, 10:50:53 »
Täällä pelotellaan että tietynlainen kuvio korvalehden nipukassa voi kieliä aivoinfarktiriskistä:

http://www.msn.com/fi-fi/terveysjafitness/hyvinvointi/löytyykö-korvastasi-tämä-merkki-voi-paljastaa-aivoinfarktiriskin/ar-BBBCx7z?li=BBr5KbI&ocid=NL_FIFI_A1_OM2-PID85896
Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 2424
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #3 : to 15.06.2017, 00:41:59 »
^ ja diabeteksestä kielii tumma ympyränmuotoinen juova niskassa. Ja korkeasta kolesterolista iiriksen ympärillä vaalea rengas.

Kellokupu/rumpumaisen pyöreät kynnet voivat ehkä kieliä keuhko-onglemista kuten keuhkoahtaumasta yms., lusikkakyntisyys raudanpuutteesta, poikkijuovat puutostaudeista, pitkittäiset juovat kilpirauhasongelmista, valkoiset kynnet "congestive heart failure":sta.

http://www.businessinsider.com/signs-of-disease-in-the-nails-2014-5?r=US&IR=T&IR=T
http://thebloomincouch.blogspot.fi/2012/06/what-your-nails-say-about-your-health.html

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 2424
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #4 : to 15.06.2017, 00:44:25 »
Levottomista jaloista: ainakin itselläni sellaiset voi tulla kuntoon nähden liian rankasta treenistä.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #5 : pe 23.06.2017, 09:50:29 »
Laitan tämän nyt vaikka tänne, kun ei ole mikään kremppa.

http://www.msn.com/fi-fi/terveysjafitness/hyvinvointi/ihon-sidekudoskasvain-on-yleinen-ongelma-—-näin-poistat-sen-kotona/ar-BBAthV7?ocid=ob-fb-fifi-593

Minulla on ollut kainalon sisäsyrjässä niin kauan kuin muistan, eli ainakin aikuisen elämäni ajan, juuri tuollainen möykky. Olen luullut että se on joku surkastunut 3. nisä. Mutta kuvassa olevat taitavat olla niin identtisiä oman möykkyni kanssa, että kaippa se sitten on tuollainen sidekudoskasvain. Tuntuu aika jännältä että siitä voisi päästä eroon vuosikymmenien jälkeen. Pitänee ostaa etikkaa ja kokeilla.

Tässä jokin aika sitten tarkastelin sitä ja ja sen juureen on ilmestynyt "leviämää" mitä en aiemmin ole muistaakseni havainnut. Eli kun se mielestäni oli aiemmin tarkkarajaisen samanlevyinen yläpäästä alapäähän, niin nyt ihon tasolla on kerros jossa se on vähän laajentunut. Tämä on tietysti mietityttänyt, ja kun olen luomeksikin tätä möykkyä ajatellut, ja pari muuta selkeästi luomea on ikävissä kohdissa (alueille jotka ruskettuvat voimakkaimmin), niin miettynyt joskus luomenpoistoa. En tiedä vain että tehdäänkö niitä enää terveyskeskuksissa. Vas. korva-aukkoni alareunassa oli aikoinaan kohtalaisen kookas luomi jonka 80-luvun lopulla poistatutin TK:ssa, mutta nykyään näistä jutuista ei tiedä. Oli taannoin joku EU-hanke jossa poistettiin ilmaiseksi ihmisten luomia, mutta sain tietää siitä liian myöhään, enkä mahtunut mukaan.
Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #6 : pe 23.06.2017, 09:56:24 »
Sairaushan se on tietysti verenpainekin, eikä mikään kremppa (tai ainakaan minua ei tietääkseni pyörrytä paineen takia, vaan tasapainoaistin häiriön vuoksi - tämä vaihtelee). Kun tämä paine nyt sahaa näemmä eestaas tyydyttävästi normaalin (yläraja 139/89) ja lievästi kohonneen välillä, niin mietityttää että olisiko selvästi tanttautunut olemuksenikin sen syytä. Ajattelin että sitä vaan iän mukana plösähtää, mutta kun kinttuni eivät mielestäni näytä enää sutjakoilta kuin aiempina kesinä, ja painokaan ei vaan laske, niin voisikohan kyseessä olla nesteen kertyminen. Joko niin että neste kertyessään nostaisi painetta, tai paineennousu aiheuttaisi nesteenkertymistä?

Ainakin yksi verenpainelääke oli nimenomaan nestettä poistava. Beetasalpaajat eivät astman takia sovellu, joten jos lääkitykseen pitää mennä, niin itse kyllä ensimmäiseksi kokeilisin nesteenpoistolääkettä. En tiedä sitten mitä mieltä lääkäri on.

Mikään möhköfantti en toki ole, ja ulkopuolisten en usko minua "turvonneena" pitävän, mutta viime kesänä yksi tuttu sanoi että näytän pyöreämmältä (kuin vuonna 2015) ja omasta mielestäni jalkani eivät kyllä todellakaan ole niin hoikat kuin aiemmin. Käsivarsissa sentään on lihasta, että niistä ei oikein voi mitään päätellä.

Tietty jos tämä nyt vaan kuulostaa siltä että muija ei suostu vanhenemaan ja/tai läskiintymään, niin ihan miten vain. Kummankin em. jutuista tietysti mieluummin ottaa kuin korkean verenpaineen.  ;D Luulen että jos minulla on verenpainetauti, niin se on sillä tavalla aluillaan, että ei vielä pahasti näy tai tunnu, mutta itseäni iät ajat kytänneenä kokisin että ei kaikki kyllä ole kuten aiemmin.
Wanking is a Many-Splendored Thing

socrates

  • Vieras
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #7 : pe 23.06.2017, 21:30:53 »
Synkistely ei aiheuta syöpää, vaan voi jopa ehkäistä sitä:

www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/myytti-purettu-kielteiset-ajatukset-eivat-aiheuta-syopaa

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 6694
  • Hai Sixteen!
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #8 : la 24.06.2017, 00:29:18 »
Ainakin yksi verenpainelääke oli nimenomaan nestettä poistava. Beetasalpaajat eivät astman takia sovellu, joten jos lääkitykseen pitää mennä, niin itse kyllä ensimmäiseksi kokeilisin nesteenpoistolääkettä. En tiedä sitten mitä mieltä lääkäri on.
Furesis.  1 pieni sininen tabletti ja sitten äkkiä vessaan ramppaamaan 5x per tunti. ;)

DASH-ruokavalio on kehitetty alunperin korkean verenpaineen alentamiseen mutta se on niin terveellinen että se on jo monta kertaa valittu maailman parhaaksi kaikille.
Esim.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2016051821588012_tr.shtml

"Kannatan ehdottomasti maahanmuuton lisäämistä" - Esko Valtaoja, TS 4.8.2015

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #9 : la 24.06.2017, 09:24:16 »
Ainakin yksi verenpainelääke oli nimenomaan nestettä poistava. Beetasalpaajat eivät astman takia sovellu, joten jos lääkitykseen pitää mennä, niin itse kyllä ensimmäiseksi kokeilisin nesteenpoistolääkettä. En tiedä sitten mitä mieltä lääkäri on.
Furesis.  1 pieni sininen tabletti ja sitten äkkiä vessaan ramppaamaan 5x per tunti. ;)

DASH-ruokavalio on kehitetty alunperin korkean verenpaineen alentamiseen mutta se on niin terveellinen että se on jo monta kertaa valittu maailman parhaaksi kaikille.
Esim.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2016051821588012_tr.shtml

Keskeisintä ruokavaliossa on suolan vähäinen määrä ja kasvisten, hedelmien ja marjojen valtava kulutus. Lisäksi syödään vain vähärasvaisia maitotuotteita ja suositaan punaisen lihan sijasta kalaa ja siipikarjaa. Ruokavalioon kuuluvat myös siemenet, palkokasvit ja pähkinät.

Hyvinvointivalmentaja Oona Tolppasen mukaan suurin osa urheilijoista syö Dash-ruokavalion tyyppisesti, vaikka ei sitä itse tiedosta.

- Annoskokoja ei kannata laskea, ne ovat välillä sekavia. Karsitaan yksinkertaisesti pois kaikki valkoinen sokeri, ylimääräiset makeat, höttöhiilarit ja prosessoitu ruoka.


Omalla kohdalla tuo alin rivi olisi ihan hyvä. Eihän tuota paskaa tarvitse kuin itsensä lohdutteluun kun elämä tympii.

Mutta hedelmien ja marjojen "valtava" kulutus ei tule minulta onnistumaan. Osalle hedelmistä olen allerginen, ja onhan hedelmissäkin sokeria, että valtavasti en niitä kumminkaan usko hyväksi syödä. Kasvisten suhteen taas se että jälleen kerran osasta tulee vatsa kipeäksi (ärtyvä suoli) ja osa yksinkertaisesti maistuu paskalle. Mahdollisesti supermaistajana en voi suuhuni tunkea mitä tahansa, kun ei se sitten vaan mene alas.

Vähärasvaiset maitotuotteet ovat semmoista kuraa että mieluummin kyllä niin rasvaista maitotuotetta kuin suinkin mahdollista (minullahan on kolesteroli ihan hyvä). Palkokasveille jälleen kerran allergia, pähkinöitä söisin mieluusti - mutta allergia. Ei kaikille. Tai ei kaiken aikaa. Joskus saatan mussuttaa vaikkapa manteleita läjäpäin, jollain toisella kertaa niistäkin tulee ärsytystä suuhun. Kalaa suosisin mielelläni, mutta jostain syystä se on pirun kallista. Kanaa syön jo kyllästyttävyyteen asti.

Hänestä voitaisiin harkita, että kaikista leivistä vähennettäisiin hieman suolaa ja kaikista sokerisista tuotteista vähennettäisiin hieman sokeria.

Todellakin! Ei leipä tarvitse läjäpäin suolaa, kun sen kanssa kumminkin syödään jotain muutakin. Ja ennenkaikkea sokeria voisi vähentää rutkasti. Pääsisi ehkä tuotteiden omakin maku esille sieltä sokeriällöttävyyden takaa.
« Viimeksi muokattu: la 24.06.2017, 09:26:57 kirjoittanut Norma B »
Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #10 : la 24.06.2017, 09:29:50 »
Synkistely ei aiheuta syöpää, vaan voi jopa ehkäistä sitä:

www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/myytti-purettu-kielteiset-ajatukset-eivat-aiheuta-syopaa

Tämä oli päivän myönteisin uutinen. Varsinkin hörhösektorilla pyörii paljon kaikenlaista ääliöpositiivisuutta jonka itseasiassa onkin syyllistävää negatiivisuutta. Sen nyt jotenkin vielä ymmärtää että ihminen omalla kohdallaan haluaa löytää selityksiä ja leikkiä pikku jumalaa omassa elämässään. Kaikkivoipaa siis. Eli kun saa syövän ja pystyy selittämään sen minkä takia sen sai, on sitten mukamas mielekkäämpää sairastaa... kuollaa...? Enivei, siis omalla kohdallahan saa tehdä mitä lystää, mutta kun ei se yleensä siihen jää. Mennään muiden ihmisten kimppuun.

Tuota varsinkin että stressi siittää syövän on tullut vastaan New Age -kirjallisuudessa.
Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 2424
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #11 : la 24.06.2017, 13:09:06 »
Todellakin! Ei leipä tarvitse läjäpäin suolaa, kun sen kanssa kumminkin syödään jotain muutakin. Ja ennenkaikkea sokeria voisi vähentää rutkasti. Pääsisi ehkä tuotteiden omakin maku esille sieltä sokeriällöttävyyden takaa.
Aika suolattomaksi ruokavalion saa kun leipoo itse vallan ilman suolaa, ja kun laittaa itse ruoan, ilman suolaa (tähän auttaa oliiviöljy ja yrtit, silloin ei niin kaipaa suolaa). Ja välttää leikkeleitä ja juustoja, joissa usein on aivan liikaa suolaa. Leivänpäällisiäkin voi tehdä itse, esimerkiksi levitettä raejustosta, voista ja valkosipulista. (Ja vielä terveellisemmän leivänpäällisen (jos ei olisi allerginen) saa oliiviöljystä, valkosipulista, (Provencen) yrteistä ja soijajauhosta. Tai esim raastetusta kesäkurpitsasta, oliiviöljystä, valkosipulista ja (Provencen) yrteistä (ja soijajauhosta).))

Maistoin kerran semmoista leipomon leipää, johon oli käytetty 100% täysjyväruista ja vettä. Ei mitään muuta. Ja oli todella, todella hyvänmakuuista, semmoista aidonmakuista kakkaraa, johin piti käyttää vähän voimaakin pureskelussa.

Suolattomuuten kyllä tottuu. Nykyään kaupanleivät, margariini ja leikkeleet yhdessä maistuvat minusta varsinkin yhdessä aivan liian suolaiselta.


---
Pähkinöistä ja siemenistä. Maapähkinä on se yleisin allergian aiheuttaja, vaikkei maapähkinä kai teknisesti ottaen pähkinä olekaan. Jos ei voi pähkinöitä syödä, entä sitten siemeniä? Kurpitsan siemen, kaupan valmista salaatti(siemen)sekoitusta (Prisma), auringonkukan siemen, (hillitysti alle 1 rkl/vrkl?) pellavansiemeniä. Pinjan siemeniä itse söisin vaikka kuinka, mutta ovat aika hintavia.
« Viimeksi muokattu: la 24.06.2017, 14:16:23 kirjoittanut kertsi »

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 6694
  • Hai Sixteen!
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #12 : la 24.06.2017, 13:45:07 »
Mutta hedelmien ja marjojen "valtava" kulutus ei tule minulta onnistumaan. Osalle hedelmistä olen allerginen, ja onhan hedelmissäkin sokeria, että valtavasti en niitä kumminkaan usko hyväksi syödä.
Ei se ole uskon asia. Tutkitusti ne on terveellisiä vaikka on sokeria. (1 omena päivässä pitää lääkärin loitolla paremmin kuin 1 kolestrolia alentava tabletti). Ilmeisesti koska täyttäviä kuituisina.
Fineli-tietokannasta sokerit: Omena 8.4% , päärynä 8,0%.  Mustikka 8.4%, Mansikka 7.0%.


Lainaus
Vähärasvaiset maitotuotteet ovat semmoista kuraa että mieluummin kyllä..
Mitä tarkoittaa "kuraa"? Makuako?
"Kannatan ehdottomasti maahanmuuton lisäämistä" - Esko Valtaoja, TS 4.8.2015

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #13 : la 24.06.2017, 13:48:17 »
Hintahan se yleisin este on kaikenlaisille syömisille.

Ainakin maapähkinä on muistaakseni hernekasvi. Mutta jos sattuu olemaan allerginen sekä hernekasveille että pähkinöille, niin ei paljon hyödytä sitä eroa pähkäillä. Itse en ole pahasti allerginen millekään, mutta se tietynlainen kutina suussa ei nappaa.

Ainoa kerta kun hirttänyt tosissaan röörit kiinni tulikin homeitiöiden takia eli ihan hengittämällä.



Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13869
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #14 : la 24.06.2017, 13:57:53 »
Mutta hedelmien ja marjojen "valtava" kulutus ei tule minulta onnistumaan. Osalle hedelmistä olen allerginen, ja onhan hedelmissäkin sokeria, että valtavasti en niitä kumminkaan usko hyväksi syödä.
Ei se ole uskon asia. Tutkitusti ne on terveellisiä vaikka on sokeria. (1 omena päivässä pitää lääkärin loitolla paremmin kuin 1 kolestrolia alentava tabletti). Ilmeisesti koska täyttäviä kuituisina.
Fineli-tietokannasta sokerit: Omena 8.4% , päärynä 8,0%.  Mustikka 8.4%, Mansikka 7.0%.


Lainaus
Vähärasvaiset maitotuotteet ovat semmoista kuraa että mieluummin kyllä..
Mitä tarkoittaa "kuraa"? Makuako?

Nimenomaan. Ennemmin olen kokonaan ilman kuin käytän rasvagonta maitoa tai syön pahvilta maistuvaa juustoa. Ajoittain olenkin. En syö välttämättä yhtä ja samaa alvariinsa. Maitoa menee jos minulla on myslikausi. Juustoa silloin tällöin. Varmaan lihasta tulee enimmät rasvat. Mutta minullahan on siis hyvä kolesteroli.

Noiden hedelmien suhteen paino oli sanassa "valtava". Se pitäisi määritellä. Uskoisin että esim. 5 hedel.ää päivässä olisi jo liikaa. Marjoja kyllä itse mielelläni kiskoisinkin. Mutta ei nekään halpoja ole. Itse en kerää koska siinä touhussa pimenee silmissä ja huippaa joka kerta kun nousee ylös. Plus mummot nyysivät täällä mättäät tyhjiksi.
Wanking is a Many-Splendored Thing

Poissa Hartsi

  • Konkari
  • Viestejä: 5353
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #15 : la 24.06.2017, 14:19:45 »
Olen aina käyttänyt paljon Voimariinia leivissäni.

Olen aina laittanut kahviini paljon sokeria.

Olen aina ollut lääkärintarkastuksissa parasta AA-luokkaa
Vaatimattomuus ei ole enää nyky-Suomessa hyve, kertoo Lännen Median Taloustutkimuksella teettämä arvokysely

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #16 : la 24.06.2017, 14:28:51 »
Olen aina käyttänyt paljon Voimariinia leivissäni.

Olen aina laittanut kahviini paljon sokeria.

Olen aina ollut lääkärintarkastuksissa parasta AA-luokkaa


Tällaista ei kannattane yleistää, vaikka olisi totta joissain tapauksissa.

Yleensäkin kokonaisterveys on asia, johon vaikuttaa monia asia. Jos vaikka olisi kaikki nuo epäterveellisyydet, mutta sopiva kompensaatioa, siis neuraloija matkassa, niin noista EMsta saataisiin jopa lisäterveyttä. Toisaalta myös ennenaikainen hauta. Ihan tarkkaan en tiedä, mihin tätä voi soveltaa, ja voiko juuri noihin mainittuihin ruoka-aineisiin.


L.

Kahvisokeri on määränä varmaan pieni, ja tykkäys voi lisätä suorituskykyä, eli menee plussalla sekin "haitake". Sama ehkä voimariinissa.

Voita tulisi jonkun mukaan käyttää paistaessa, ei niinkään öljyjä, joista tulee kuumentaessa epäterveellistä.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9552
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #17 : la 24.06.2017, 14:33:00 »
Ennemmin olen kokonaan ilman kuin käytän rasvagonta maitoa tai syön pahvilta maistuvaa juustoa. Ajoittain olenkin.


Mulla kans himo iskee, kun kumijuustoa saatavilla. Sitä syö melkein suoraan sellaisenaan.

Toisaalta auraiset viettelee myös kivasti, vaikka kallista se lysti onkin.

Poissa Hartsi

  • Konkari
  • Viestejä: 5353
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #18 : la 24.06.2017, 15:29:36 »
Olen aina käyttänyt paljon Voimariinia leivissäni.

Olen aina laittanut kahviini paljon sokeria.

Olen aina ollut lääkärintarkastuksissa parasta AA-luokkaa


Tällaista ei kannattane yleistää, vaikka olisi totta joissain tapauksissa.

Yleensäkin kokonaisterveys on asia, johon vaikuttaa monia asia. Jos vaikka olisi kaikki nuo epäterveellisyydet, mutta sopiva kompensaatioa, siis neuraloija matkassa, niin noista EMsta saataisiin jopa lisäterveyttä. Toisaalta myös ennenaikainen hauta. Ihan tarkkaan en tiedä, mihin tätä voi soveltaa, ja voiko juuri noihin mainittuihin ruoka-aineisiin.

...

Jag älskar "krimppuluita" , dom e allra best som ja vet


Kahvisokeri on määränä varmaan pieni, ja tykkäys voi lisätä suorituskykyä, eli menee plussalla sekin "haitake". Sama ehkä voimariinissa.

Voita tulisi jonkun mukaan käyttää paistaessa, ei niinkään öljyjä, joista tulee kuumentaessa epäterveellistä.

En tietenkään yleistä ihmisiä.

Esim. monilla tutuillani ei homma toimi noin.

Itsekseni vaan joskus tulee mietiskeltyä, miksi olen niin hyvin vointinen ?

Ehkä oma, vapaaehtoinen  liikkumiseni on yksi osatekijä. Tykkään marjastaa, tykkään tehdä omia puutarhatöitä ja tykkään myös tehdä sellaista duunia jossa jotakin takaisin.
Siisi , olen osteskellut joitakin asuntoja, ja vuokrannut niitä sitten eteenpäin.

Joistain vuokralaisista on ollut haittaa, joistain toisista sitten taas ei ?
.........

Sånt e livet här på  ny för tiden ?

Vaatimattomuus ei ole enää nyky-Suomessa hyve, kertoo Lännen Median Taloustutkimuksella teettämä arvokysely

Poissa Hartsi

  • Konkari
  • Viestejä: 5353
Vs: Erilaiset sairaudet
« Vastaus #19 : la 24.06.2017, 15:43:35 »
Olen aina käyttänyt paljon Voimariinia leivissäni.

Olen aina laittanut kahviini paljon sokeria.

Olen aina ollut lääkärintarkastuksissa parasta AA-luokkaa




En ole koskaan ollut Pekka Puskan johdateltavissa.

Pekka Puska saa omista hommistaan jo niin paljon valuuttaa, että en mielelläni menisi  mukaan hehkuttamaan hänelle lisätienestiä ?
Vaatimattomuus ei ole enää nyky-Suomessa hyve, kertoo Lännen Median Taloustutkimuksella teettämä arvokysely