Kirjoittaja Aihe: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen  (Luettu 11537 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Vaihdokas

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 147
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #40 : to 25.05.2017, 09:36:12 »
Mä luulen, että monet kokevat tämän itsemäärittelyn jonkinlaiseksi vallankäytöksi muita kohtaan.

No, jos näin on, niin sitten on kyllä lahjakkaasti sekoitettu vellit ja puurot! Koska kenelläkään muulla ei ole pääsyä minun päänsisäiseen maailmaani, se kuuluu ainoastaan minulle. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista. Ja toisinpäin: Vaikka minä kokisin olevani se kuuluisa helikopteri, ei kenelläkään toisella ole velvollisuutta kohdella minua helikopterina.

Ihan totta tuo on tietenkin.

Mutta kun joskus on ihan tarpeen ja kohtuullista huomioida jonkun erityistarpeita. Jos esimerkiksi henkilö tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia, niin vaikkapa koulun tai työpaikan tulee järjestää ympäristö sellaiseksi, että hän siinä kykenee liikkumaan. Tähän tuskin kellään on mitään sanottavaa. Erityisjärjestelyiden tarve on kaikkien helppo nähdä. Sitten jos kyseessä on todettu aistiyliherkkyys, vaikkapa kuuloaistin kohdalla, niin yhtä lailla erityisjärjestelyt voivat olla tarpeen. Kun vaivasta on todistus osoittaa, niin senkään ei pitäisi mitään närää herättää.

Mutta sitten jos itse itsensä sellaiseksi todennut erityisherkkä alkaisi esittämään erityistarpeita, niin sitten voitaisiin tulla vähän sellaiselle harmaalle alueelle. Muiden alkaa olla vaikea tietää, miten perusteltuja ne erityistoiveet on. Ja sitten menee vain vaikeaksi, kun ei voi määritellä, että missä määrin ympäristön pitää huomioida kunkin omia yksilöllisyyksiä, vai pitääkö ihmisten vain sopeutua ja huolehtia itse omista erityisistä tarpeistaan...

Ja vaikkei mitään toiveita tai vaateita oikeasti esitetäkään, niin voihan joku (herkempi?) kokea jo pelkän maininnan "olen erityisherkkä" jonkinlaisena ilmoituksena, että "mua sitten pitää kohdella silkkihanskoin". Vaikka siinä ehkä meneekin puurot ja vellit sekaisin, niin kyllä se musta on ihan ymmärrettävääkin. Moni kuitenkin haluaa huomioida kanssaihmisiään ja kokee sen oikeaksi, mutta kun tulee tunne että nyt tuli kohtuuton vaatimus, niin se tuntuu epämukavalta.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #41 : to 25.05.2017, 09:45:02 »
Nyt on kyllä porukat mielestäni lähteneet ihan väärille poluille. Ei tässä nyt ollut tarkoitus puhua jostain mitättömästä yksilöllisestä erilaisuudesta, eikä edes erikoisuudestakaan, vaan siitä että ihmisellä on aivan vimmatun suureellinen oletus itsestään, ja myöskin missio sen myötä. Tuollaiset erityisherkkyydet, vammaisuudet jne. eivät tätä hakemaani asiaa vasta, koska ne menevät sinne yksilöllisen vaihtelun piikkiin. Ihminen voi olla miten hemmetin herkkä tahansa, mutta on silti kuitenkin vain tavis. Eikä mikään Jumalasta seuraava.

Mutta otetaan nyt vaikkapa Äiti Amma, tai äiti Teresa. En muista että kukaan olisi koskaan lähtenyt psykologisoimaan heitä. Ammaa jumaloidaan koska hän halailee ihmisiä, ja äiti Teresa otetaan aina esille kun halutaan tuoda esimerkki pyhimysmäisestä naisesta - kuitenkin on mahdollista että hän oli vain rahanahne akka joka vähät välitti "hoitamiensa" ihmisten terveydestä, eihän tosi katolilaista välttämättä kiinnosta muu kuin se että raha kirstuun kilahtaa ja sielu taivaseen livahtaa. Minä en tiedä onko näin, olen negatiivisia juttuja kuullut, mutta olivatko ne sitten totta...

Miessukupuolen puolella kaikenlaista gurua, avataria, profeettaa, lahkolaissaarnaajaa sun muuta onkin pimein. Lieneekö miehenä jotenkin helpompi vakuuttua omasta erityismerkityksestään? Kun on lapsesta asti ollut sitä meidän poika ponteva -tyyppistä kehuskelua, niin pimahtaa päässä lopullisesti? Voi tietysti niinkin olla että luuseri päättää näyttää närhen munat, mutta en tiedä onko se kauhean yleistä. Jokatapauksessa olettaisin että tyyppi ei itse tajua kompensoivansa jotakin, taikka luulevansa itsestään liikoja. Hän voi ihan aidosti olettaa olevansa Tärkeä Ihminen (ellei kyseessä ole ihan puhdas rahat pois -touhu).

Aleister Crowley varsinkin keksi että hänpä se onkin vallan Peto. Hänestä yhtenä kesänä lukemani kirja kyllä jätti mielikuvan aikamoisesta henkiseltä kehitykseltään rääpäleeksi jääneestä tyypistä. Muutama seikka jos elämässä olisi ollut toisin, ehkä olisi ollut miellyttävämpi persoonallisuus. Mene tiedä.

Mutta eipä niin paskoa tyyppiä olekaan, ettei tälle aina faneja kertyisi. Charles Mansonille ja niin edelleen.

Chama

  • Vieras
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #42 : to 25.05.2017, 09:55:21 »
Mutta kun joskus on ihan tarpeen ja kohtuullista huomioida jonkun erityistarpeita. Jos esimerkiksi henkilö tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia, niin vaikkapa koulun tai työpaikan tulee järjestää ympäristö sellaiseksi, että hän siinä kykenee liikkumaan.

Ei mitään muttia. Yksilötasolla kenenkään ei ole pakko huomioida yhtään kenenkään tarpeita. Piste. Mikäli sitten esimerkiksi poliittisin keinoin säädetään lakeja, joissa yhteiskunta velvoittaa jäseniään ottamaan huomioon toisten, vaikkapa vammaisten, erityistarpeita, puhutaan taas eri asiasta.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #43 : to 25.05.2017, 10:04:43 »
Mutta kun joskus on ihan tarpeen ja kohtuullista huomioida jonkun erityistarpeita. Jos esimerkiksi henkilö tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia, niin vaikkapa koulun tai työpaikan tulee järjestää ympäristö sellaiseksi, että hän siinä kykenee liikkumaan.

Ei mitään muttia. Yksilötasolla kenenkään ei ole pakko huomioida yhtään kenenkään tarpeita. Piste. Mikäli sitten esimerkiksi poliittisin keinoin säädetään lakeja, joissa yhteiskunta velvoittaa jäseniään ottamaan huomioon toisten, vaikkapa vammaisten, erityistarpeita, puhutaan taas eri asiasta.

"Tarpeen" ja "kohtuullista" ei ole tietenkään sama asia kuin "pakko huomioida", mutta ihmisellä sosiaalisuus ilmenee niin että jopa vammautuneista lauman jäsenistä pidetään huolta, ainakin useimmissa kulttuureissa. Isot aivot omaavat olennot kehittävät myös syviä tunteita läheisiään kohtaan, eikä omaa jälkeläistä varsinkaan ehkä noin vain nakata menemään vaikka tämä vammainen olisikin. Tuntemattoman vammaisen avittaminen taas voi hyödyttää jotain kautta omaa itseä, esim. vammaisen omaiset ovat kiitollisia ja siitä seuraa vähintäänkin yhteisörauhaa, jos ei muuta.

Kulttuureissa joissa vammaiset olisivat suureksi haitaksi taitaa tosin kehittyä aika armottomia tapoja, kuten esim. että vammaisena syntyvä lapsi jätetään susien armoille, tai vanhukselle on kunniakasta vaeltaa jonnekin metsään heittämään veivinsä ennen kuin hänestä tulee ihan mahdoton riesa perheelleen. Mutta aina kun heimo voi niin paksusti että ei eletä ihan kädestä suuhun, kukaan tuskin haluaa luopua noin vain rakkaasta läheisestään.

Pitää myös nähdä asia niin päin että miksi on näitä lakeja tai poliiseja? Systeemihän on alunperin lähtenyt rakentumaan siitä että mitä perheyksiköt ja heimot haluavat.

Poissa Vaihdokas

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 147
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #44 : to 25.05.2017, 10:05:41 »
Nyt on kyllä porukat mielestäni lähteneet ihan väärille poluille. Ei tässä nyt ollut tarkoitus puhua jostain mitättömästä yksilöllisestä erilaisuudesta, eikä edes erikoisuudestakaan, vaan siitä että ihmisellä on aivan vimmatun suureellinen oletus itsestään, ja myöskin missio sen myötä. Tuollaiset erityisherkkyydet, vammaisuudet jne. eivät tätä hakemaani asiaa vasta, koska ne menevät sinne yksilöllisen vaihtelun piikkiin. Ihminen voi olla miten hemmetin herkkä tahansa, mutta on silti kuitenkin vain tavis. Eikä mikään Jumalasta seuraava.

Mutta otetaan nyt vaikkapa Äiti Amma, tai äiti Teresa. En muista että kukaan olisi koskaan lähtenyt psykologisoimaan heitä. Ammaa jumaloidaan koska hän halailee ihmisiä, ja äiti Teresa otetaan aina esille kun halutaan tuoda esimerkki pyhimysmäisestä naisesta - kuitenkin on mahdollista että hän oli vain rahanahne akka joka vähät välitti "hoitamiensa" ihmisten terveydestä, eihän tosi katolilaista välttämättä kiinnosta muu kuin se että raha kirstuun kilahtaa ja sielu taivaseen livahtaa. Minä en tiedä onko näin, olen negatiivisia juttuja kuullut, mutta olivatko ne sitten totta...

Miessukupuolen puolella kaikenlaista gurua, avataria, profeettaa, lahkolaissaarnaajaa sun muuta onkin pimein. Lieneekö miehenä jotenkin helpompi vakuuttua omasta erityismerkityksestään? Kun on lapsesta asti ollut sitä meidän poika ponteva -tyyppistä kehuskelua, niin pimahtaa päässä lopullisesti? Voi tietysti niinkin olla että luuseri päättää näyttää närhen munat, mutta en tiedä onko se kauhean yleistä. Jokatapauksessa olettaisin että tyyppi ei itse tajua kompensoivansa jotakin, taikka luulevansa itsestään liikoja. Hän voi ihan aidosti olettaa olevansa Tärkeä Ihminen (ellei kyseessä ole ihan puhdas rahat pois -touhu).

Aleister Crowley varsinkin keksi että hänpä se onkin vallan Peto. Hänestä yhtenä kesänä lukemani kirja kyllä jätti mielikuvan aikamoisesta henkiseltä kehitykseltään rääpäleeksi jääneestä tyypistä. Muutama seikka jos elämässä olisi ollut toisin, ehkä olisi ollut miellyttävämpi persoonallisuus. Mene tiedä.

Mutta eipä niin paskoa tyyppiä olekaan, ettei tälle aina faneja kertyisi. Charles Mansonille ja niin edelleen.

Ainiinjoo, sori Norma. Muistin ton hetken aikaa eilen illalla ja nyt unohdin taas. Erityisherkkyyksistä ja muista pitäisi puhua jossain muualla. Mutta puolustelen sillä, että sellaisesta ihmisillä varmaan on enemmän kokemusta ja tietoa kuin tuollaisista suuruuskuvitelmista ja muista, niin keskustelu lipsahtaa helposti tutumpiin asioihin.

Mutta jos guruista puhutaan, niin kai se on ihan fakta, että valta turmelee. Siis jos vaikka ihan hyvin ja puhtain tarkoitusperin pääsee gurumaiseen asemaan, niin ne hyvät ja puhtaat tarkoitusperät voi olla vaikea säilyttää.

Se taas, että mikä saa ihmisen ryhtymään guruksi, niin siihen varmaan on monta tietä, en tiedä. Mutta varmaan joku havainto omasta karismasta tarvitaan ainakin. Tai tiedä sitten miten moni on guruksi pyrkinyt, mutta epäonnistunut karisman puutteen vuoksi.
« Viimeksi muokattu: to 25.05.2017, 10:15:03 kirjoittanut Vaihdokas »

Poissa Vaihdokas

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 147
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #45 : to 25.05.2017, 10:12:31 »
Mutta kun joskus on ihan tarpeen ja kohtuullista huomioida jonkun erityistarpeita. Jos esimerkiksi henkilö tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia, niin vaikkapa koulun tai työpaikan tulee järjestää ympäristö sellaiseksi, että hän siinä kykenee liikkumaan.

Ei mitään muttia. Yksilötasolla kenenkään ei ole pakko huomioida yhtään kenenkään tarpeita. Piste. Mikäli sitten esimerkiksi poliittisin keinoin säädetään lakeja, joissa yhteiskunta velvoittaa jäseniään ottamaan huomioon toisten, vaikkapa vammaisten, erityistarpeita, puhutaan taas eri asiasta.

Kuten jo Norma sanoikin, niin tarpeen ja kohtuullista ei ole sama asia kuin pakko. Vammaisten erityistarpeiden huomioinnista on Suomessa säädetty lakikin, mutta puhuin siitä, miten ihmiset kokevat, ja mistä joku tunne ja kokemus voi syntyä. Ihminen voi ihan aidosti kokea, että on oikein ja kohtuullista huomioida toisten tarpeita johonkin tiettyyn kohtuulliseen rajaan saakka, ja sen tietyn kohtuullisen rajan määrittäminen voi tuottaa aitoa päänvaivaa. Ihmiset usein tai toisinaan haluavat tehdä enemmän kuin sen mitä on pakko. Ja oma halu toimia oikein vaikuttaa tunteisiin ehkä jopa enemmän kuin ulkoa säädetty pakko.

Poissa Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1782
  • ex-Kalervonpoika
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #46 : to 25.05.2017, 10:22:09 »
Keskustelu lähti sivuraitelle hibiscuksen kommentista, joka oli suunnattu, no tiedätte kyllä kenelle.

Mutta jos jatketaan itse aiheesta, niin eiköhän megalomaanisia ihmisiä ole ollut aina, ja itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa tässä se että onko kaikkien suuruuksien takana mielipuoliset kuvitelmat itsestään? Enkä tarkoita mitään "mä oon tosi jees"-tyyppistä itsekorostusta, vaan sellaista ihan kunnon full-retard-extraterrestial -ilmoitusluontoista kutsumusta, joka tietysti sitten ilmenee vallitsevan kulttuurin rajoissa. Milloin kutsumus tulee Jahvelta, milloin maan ulkopuoliselta älyltä, milloin sitten mistäkin. Se voi olla tietysti täysin materialistinen kokemus siitä, että on ikään kuin "eri rotua", susi lampaiden seassa tms. Viittaan uudestaan aikaisemmin mainittuun Sinkkoseen, jonka mukaan monilla säveltäjäneroilla oli voimakas tunne erityisyydestään ja kutsumuksestaan.

Otan kuitenkin esimerkiksi hieman esoteerisemman tapauksen, kaikkien tunteman Jungin, joka Richard Noll:n kirjojen (niitä ei ole käsittääkseni debunkattu) mukaan kuvitteli olevansa mm. Goethen inkarnaatio, ja myöhemmin vielä jonkinlainen proto-arjalainen jumaluus. "Aryan Christ" opetuslapsineen, kuten Noll:n erään kirjan nimi kertoo.

Yritän tässä ajaa takaa jotakin sellaista, että historian suurmiesten polttoaineena saattaa hyvinkin olla lähes poikkeuksetta jotakin tämän kaltaista, vaikka ei tietenkään aina ihan yhtä eksoottista kuin Jungin tapauksessa (mikäli pitää paikkansa).

Ja kuten todettua, näitä yhteisön tunnustamia megalomaanikkoja kohtaan on aina suuri liuta taviksia, jotka sitten ovat vain outoja yksityisajattelijoita.

Mikä sitten aiheuttaa megalomanian? Siihen löytyy varmasti monenlaisia vastauksia, enkä minä osaa ainakaan sellaista arvioida.

Mikä sitten aiheuttaa suuruuden? Jotenkin tiivistettynä Sinkkosen kirjasta:

1. Lahjakkuus ja mahdollinen vanhempien ja lähipiirin kehu (aikaisemmin lähinnä suruton hyväksikäyttö)
2. Megalomania, kutsumus, hulluus, jota mahdollisesti vielä ruokkii kohta 1.
3. Suuruuden löytäminen ja tunnustuminen jonkun toisen toimesta (joka on itsekin sen verran suuri että ikään kuin uskaltaa ottaa sen riskin, että suojatti karkaa omiin sfääreihinsä)
4. Järjetön määrä työtä, jonka mahdollistaa kohdat 2 ja 3.
5. Julkinen tunnustus, joka ruokkii kohtia 2 ja 4.
6. Seinähullu kaikkien palvoma suurmies, jonka outoa sekoilua perikunta yrittää parhaansa mukaan peitellä. (HUOM. oma lisäykseni)

Mikä aiheuttaa pelkän kuvitelman suuruudesta? No periaatteessa sama ketju, mutta kohta 1 on puutteellinen, joten kohdat 3 ja 5 (ja 6) eivät tapahdu. Jäljelle jää pelkkä hulluus ja tyhjä puurtaminen.
« Viimeksi muokattu: to 25.05.2017, 10:43:33 kirjoittanut Lenny »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #47 : to 25.05.2017, 10:23:03 »
Nyt on kyllä porukat mielestäni lähteneet ihan väärille poluille. Ei tässä nyt ollut tarkoitus puhua jostain mitättömästä yksilöllisestä erilaisuudesta, eikä edes erikoisuudestakaan, vaan siitä että ihmisellä on aivan vimmatun suureellinen oletus itsestään, ja myöskin missio sen myötä. Tuollaiset erityisherkkyydet, vammaisuudet jne. eivät tätä hakemaani asiaa vasta, koska ne menevät sinne yksilöllisen vaihtelun piikkiin. Ihminen voi olla miten hemmetin herkkä tahansa, mutta on silti kuitenkin vain tavis. Eikä mikään Jumalasta seuraava.

Mutta otetaan nyt vaikkapa Äiti Amma, tai äiti Teresa. En muista että kukaan olisi koskaan lähtenyt psykologisoimaan heitä. Ammaa jumaloidaan koska hän halailee ihmisiä, ja äiti Teresa otetaan aina esille kun halutaan tuoda esimerkki pyhimysmäisestä naisesta - kuitenkin on mahdollista että hän oli vain rahanahne akka joka vähät välitti "hoitamiensa" ihmisten terveydestä, eihän tosi katolilaista välttämättä kiinnosta muu kuin se että raha kirstuun kilahtaa ja sielu taivaseen livahtaa. Minä en tiedä onko näin, olen negatiivisia juttuja kuullut, mutta olivatko ne sitten totta...

Miessukupuolen puolella kaikenlaista gurua, avataria, profeettaa, lahkolaissaarnaajaa sun muuta onkin pimein. Lieneekö miehenä jotenkin helpompi vakuuttua omasta erityismerkityksestään? Kun on lapsesta asti ollut sitä meidän poika ponteva -tyyppistä kehuskelua, niin pimahtaa päässä lopullisesti? Voi tietysti niinkin olla että luuseri päättää näyttää närhen munat, mutta en tiedä onko se kauhean yleistä. Jokatapauksessa olettaisin että tyyppi ei itse tajua kompensoivansa jotakin, taikka luulevansa itsestään liikoja. Hän voi ihan aidosti olettaa olevansa Tärkeä Ihminen (ellei kyseessä ole ihan puhdas rahat pois -touhu).

Aleister Crowley varsinkin keksi että hänpä se onkin vallan Peto. Hänestä yhtenä kesänä lukemani kirja kyllä jätti mielikuvan aikamoisesta henkiseltä kehitykseltään rääpäleeksi jääneestä tyypistä. Muutama seikka jos elämässä olisi ollut toisin, ehkä olisi ollut miellyttävämpi persoonallisuus. Mene tiedä.

Mutta eipä niin paskoa tyyppiä olekaan, ettei tälle aina faneja kertyisi. Charles Mansonille ja niin edelleen.

Ainiinjoo, sori Norma. Muistin ton hetken aikaa eilen illalla ja nyt unohdin taas. Erityisherkkyyksistä ja muista pitäisi puhua jossain muualla. Mutta puolustelen sillä, että sellaisesta ihmisillä varmaan on enemmän kokemusta ja tietoa kuin tuollaisista suuruuskuvitelmista ja muista, niin keskustelu lipsahtaa helposti tutuimpien asioihin.

Mutta jos guruista puhutaan, niin kai se on ihan fakta, että valta turmelee. Siis jos vaikka ihan hyvin ja puhtain tarkoitusperin pääsee gurumaiseen asemaan, niin ne hyvät ja puhtaat tarkoitusperät voi olla vaikea säilyttää.

Se taas, että mikä saa ihmisen ryhtymään guruksi, niin siihen varmaan on monta tietä, en tiedä. Mutta varmaan joku havainto omasta karismasta tarvitaan ainakin. Tai tiedä sitten miten moni on guruksi pyrkinyt, mutta epäonnistunut karisman puutteen vuoksi.

Aika vaikeahan se tietysti voi olla jostain guruista puhua, kun loppujen lopuksi ei näitä joka oksalla keiku. Mutta tosiaan erityisherkkyydelle on jo oma ketjunsa, ja sitten on se oikeus valita ja niin edelleen. Mutta tietty voi puhua semmoisista wanna-be-guruista joita varmasti voi löytyä hyvinkin paljon. Esmes mistäs se tietää jos joku kovasti puuhakas ihminen omalla paikkakunnallaan, semmoinen joka järjestää siellä kaikki tapahtumat, on hyvinkin siinä uskossa että jos ei hän niin ei kukaan. Varsinkin sillä paikkakunnalla missä minä asuin tuntui lapsille olevan täsmälleen kaksi harrastusta, ja varmasti niistä kummankin tiimoilla touhottivat aina ne yhdet ja samat ihmiset. Itse en ollut kiinnostunut kummastakaan, niin jäi sitten tutustumatta siihen maailmaan.

Kuitenkin enempi kiehtovat semmoiset hevimmät keissit, eli lahkojen pusaajat. Yksi muutaman vuoden takaa Suomesta tämä ukko joka vaati että raskaana olevien naistenkin täytyy olla painoindeksiltään korkeintaan 17 (mitenkähän se peipi vähennettiin yhtälöstä, vaiko vähennettiinkö mitenkään...)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapani_Koivuniemen_uskonlahko

Lisäksi olen ilmeisesti aikoinaan tuntenut ihmisen joka oli sekoittanut pollansa Nokia Missiolla tai sen jonkinlaisella esiasteella. Ei ollut oikein kondiksessa se ihminen. Mutta ei ollut sellainen luonne joka olisi ollut vakuuttunut omasta erityismerkityksestään. Voisikin tietysti pohtia myös niitä ihmisiä jotka vakuuttuvat jonkun toisen ihmisen erityismerkityksestä. Täytyyhän niillä guruilla ja huruilla seurajansa olla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia-missio

Chama

  • Vieras
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #48 : to 25.05.2017, 10:24:20 »
Mun pointti on vain se, että koska lähtökohtaisesti yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, kuten Suomessa, mitään todellista pakkoa ottaa toiset huomioon ei ole, ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa syytä myöskään vetää hernettä nenään kenenkään erityisherkkyydestä tai muunsukupuolisuudesta tai vastaavasta. Kysymys on saman kolikon eri puolista.

Sori, Norma ja ketjun aihepiiri... :)
« Viimeksi muokattu: to 25.05.2017, 10:28:20 kirjoittanut Chama »

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 6510
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #49 : to 25.05.2017, 10:31:37 »

Mikä sitten aiheuttaa megalomanian? Siihen löytyy varmasti monenlaisia vastauksia, enkä minä osaa ainakaan sellaista arvioida.

Mikä sitten aiheuttaa suuruuden? Jotenkin tiivistettynä Sinkkosen kirjasta:

1. Lahjakkuus ja mahdollinen vanhempien ja lähipiirin kehu (aikaisemmin lähinnä suruton hyväksikäyttö)
2. Megalomania, kutsumus, hulluus, jota mahdollisesti vielä ruokkii kohta 1.
3. Suuruuden löytäminen ja tunnustuminen jonkun toisen toimesta (joka on itsekin sen verran suuri että ikään kuin uskaltaa ottaa sen riskin, että suojatti karkaa omiin sfääreihinsä)
4. Järjetön määrä työtä, jonka mahdollistaa kohdat 2 ja 3.
5. Julkinen tunnustus, joka ruokkii kohtia 2 ja 4.
6. Seinähullu kaikkien palvoma suurmies, jonka outoa sekoilua perikunta yrittää parhaansa mukaan peitellä.

Mikä aiheuttaa pelkän kuvitelman suuruudesta? No periaatteessa sama ketju, mutta kohta 1 on puutteellinen, joten kohdat 3 ja 5 (ja 6) eivät tapahdu. Jäljelle jää pelkkä hulluus ja tyhjä puurtaminen.

Näin outona yksittäisajattelijana, sanoisin, että pirulle, kun antaa pikkusormen se "perhana" vie koko käden.

Itsetuntoa tietenkin pitää jo lapsellakin tukea, että sen kanssa pärjää elämässä ja muiden ihmisten seurassa. Eikä se varmaan olekaan ongelma normaalisti, mutta ehkä jotkut saavat jo perintönä trummimaisia lähtökohtia elämälleen ja kuvittelevat olevansa elämää suurempia yksilöitä.

Paikalla socrates

  • Konkari
  • Viestejä: 10383
  • Säätäjä
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #50 : to 25.05.2017, 10:32:12 »
Mun pointti on vain se, että koska lähtökohtaisesti yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, kuten Suomessa, mitään todellista pakkoa ottaa toiset huomioon ei ole, ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa syytä myöskään vetää hernettä nenään kenenkään erityisherkkyydestä tai muunsukupuolisuudesta tai vastaavasta. Kysymys on saman kolikon eri puolista.

Sori, Norma ja ketjun aihepiiri... :)

Kyllähän invalideille on omat parkkiruudut, istumapaikat, vessat, pukutilat yms. Voihan niihin terve tai erityisherkkäkin ängetä, mutta pieniä sanktioita tai ainakin napinaa siitä tulee.
Jumala armahtaa, Majuri ei.

Poissa Vaihdokas

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 147
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #51 : to 25.05.2017, 10:32:34 »
Mun pointti on vain se, että koska lähtökohtaisesti yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, kuten Suomessa, mitään todellista pakkoa ottaa toiset huomioon ei ole, ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa syytä myöskään vetää hernettä nenään kenenkään erityisherkkyydestä tai muunsukupuolisuudesta tai vastaavasta. Kysymys on saman kolikon eri puolista.

Sori, Norma ja ketjun aihepiiri... :)

Juu ja mun pointti oli jotenkin koettaa selittää ja ymmärtää niitä tunnereaktioita, joita kuitenkin tulee. Tunteethan ei synny mitenkään puhtaan järkiperäisesti.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #52 : to 25.05.2017, 10:32:37 »
Keskustelu lähti sivuraitelle hibiscuksen kommentista, joka oli suunnattu, no tiedätte kyllä kenelle.

Mutta jos jatketaan itse aiheesta, niin eiköhän megalomaanisia ihmisiä ole ollut aina, ja itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa tässä se että onko kaikkien suuruuksien takana mielipuoliset kuvitelmat itsestään? Enkä tarkoita mitään "mä oon tosi jees"-tyyppistä itsekorostusta, vaan sellaista ihan kunnon full-retard-extraterrestial -ilmoitusluontoista kutsumusta, joka tietysti sitten ilmenee vallitsevan kulttuurin rajoissa. Milloin kutsumus tulee Jahvelta, milloin maan ulkopuoliselta älyltä, milloin sitten mistäkin. Se voi olla tietysti täysin materialistinen kokemus siitä, että on ikään kuin "eri rotua", susi lampaiden seassa tms. Viittaan uudestaan aikaisemmin mainittuun Sinkkoseen, jonka mukaan monilla säveltäjäneroilla oli voimakas tunne erityisyydestään ja kutsumuksestaan.

Otan kuitenkin esimerkiksi hieman esoteerisemman tapauksen, kaikkien tunteman Jungin, joka Richard Noll:n kirjojen (niitä ei ole käsittääkseni debunkattu) mukaan kuvitteli olevansa mm. Goethen inkarnaatio, ja myöhemmin vielä jonkinlainen proto-arjalainen jumaluus. "Aryan Christ" opetuslapsineen, kuten Noll:n erään kirjan nimi kertoo.

Yritän tässä ajaa takaa jotakin sellaista, että historian suurmiesten polttoaineena saattaa hyvinkin olla lähes poikkeuksetta jotakin tämän kaltaista, vaikka ei tietenkään aina ihan yhtä eksoottista kuin Jungin tapauksessa (mikäli pitää paikkansa).

Ja kuten todettua, näitä yhteisön tunnustamia megalomaanikkoja kohtaan on aina suuri liuta taviksia, jotka sitten ovat vain outoja yksityisajattelijoita.

Mikä sitten aiheuttaa megalomanian? Siihen löytyy varmasti monenlaisia vastauksia, enkä minä osaa ainakaan sellaista arvioida.

Mikä sitten aiheuttaa suuruuden? Jotenkin tiivistettynä Sinkkosen kirjasta:

1. Lahjakkuus ja mahdollinen vanhempien ja lähipiirin kehu (aikaisemmin lähinnä suruton hyväksikäyttö)
2. Megalomania, kutsumus, hulluus, jota mahdollisesti vielä ruokkii kohta 1.
3. Suuruuden löytäminen ja tunnustuminen jonkun toisen toimesta (joka on itsekin sen verran suuri että ikään kuin uskaltaa ottaa sen riskin, että suojatti karkaa omiin sfääreihinsä)
4. Järjetön määrä työtä, jonka mahdollistaa kohdat 2 ja 3.
5. Julkinen tunnustus, joka ruokkii kohtia 2 ja 4.
6. Seinähullu kaikkien palvoma suurmies, jonka outoa sekoilua perikunta yrittää parhaansa mukaan peitellä.

Mikä aiheuttaa pelkän kuvitelman suuruudesta? No periaatteessa sama ketju, mutta kohta 1 on puutteellinen, joten kohdat 3 ja 5 eivät tapahdu. Jäljelle jää pelkkä hulluus ja tyhjä puurtaminen.

Tuli tuosta listasta ihan Jeesus mieleen. Varsinkin kohdasta kolme.

Oli aivan uutta tuo Jungista sanottu. Tietty silloin kun ikävämpi matsku osuu jonkun oman suosikin kohdalle, alkaa mietityttämään että onkohan tottakaan, vai onko haluttu halventaa ko. ihmistä. Sinänsä ei tietysti haittaa meikäläistä jos Jung uskoo Goethe olleensa, mutta toisaalta taas, enpä olisi ketjua aloittanutkaan jos ei se minua harmittaisi että pitää jämähtää nimenomaan tällaisiin mahdollisimman merkittäviin tyyppeihin jos uskoo reinkarnaatioon. Millä sen sitten onnistuu itselleen selittelemään, että nimenomaan minä olen tuo Joku... Jos itse saisin päähäni olleeni joku merkki-ihminen, pitäisin varmaan turpani visusti kiinni moisesta.

Se tietysti alkoi myös askarruttaa että olenko kumminkin tällainen hemmetin erityismerkityksestään vakuuttunut, kun lapsena sain päähäni että minusta tulee isona kirjailija. En tottavieköön kyllä jonain 6-vuotiaana, joka mahdollisesti olen ollut, olen osannut tietoisesti järkeillä että pitääpä alkaa kirjoittamaan kun sillä tavalla on helvetin mahtava tyyppi, kiinnostava ja mielenkiintoinen. Nyt aikuisena voisin niin ajatellakin, mutta tuollaisen höperryksen ruksittaa yli se etten sitten saanutkaan mitään erityistä aikaiseksi, ja siksi toisekseen koko Suomihan on väärällään wanna-be-kirjailijoita. Jopa enoni ja isäni olivat halunneet kirjoittaa kirjan, mutta eivät sitä sitten koskaan tehneet. Heidän motiiveistaan en tiedä. Epäilen että isäni olisi kirjoittanut ollakseen Joku, enostani en tiedä, mutta hän sanoi että ongelmaksi muodostui ettei hän keksinyt mitään juonta.

Se että tuosta kirjoittamisesta ja takana loistava tulevaisuus -teemasta on tullut lässytettyä netissä niin paljon on tietysti ollut perin tympäisevä juttu. Mutta siinä nyt kumminkin oli intohimo josta en itse päässyt yli enkä ympäri - päädyin menemään alakautta, eli tyydyn lässyttämään netissä. Huoraan, kun en löytänyt tosirakkautta (=inspiraatiota enää sitten nuoruuden).


Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #53 : to 25.05.2017, 10:34:52 »
Mun pointti on vain se, että koska lähtökohtaisesti yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, kuten Suomessa, mitään todellista pakkoa ottaa toiset huomioon ei ole, ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa syytä myöskään vetää hernettä nenään kenenkään erityisherkkyydestä tai muunsukupuolisuudesta tai vastaavasta. Kysymys on saman kolikon eri puolista.

Sori, Norma ja ketjun aihepiiri... :)

Tuli tietty mieleen että paljonko tuollainen ei ole pakko mahdollisesti nimenomaan vaikuttaa siihen että joku alkaa uskomaan itsestään suuria. Eli jos joku kokee tulleensa dissatuksi, niin sitten hän siitä jotenkin suiviintuu ja päättää näyttää. Mm. Aleister Crowley käsittääkseni oli tyyppi jota jurppi ettei hän lapsuudessaan saanut mieleistään huomiota lähipiiriltä, tai koki itsensä jotenkin väärinymmärretyksi. Hänen suuruudestaan ja aikaansaannoksistaan voi tietysti olla montaakin mieltä, mutta tietyissä piireissä on kova hanu aina vaan.

Poissa Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1782
  • ex-Kalervonpoika
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #54 : to 25.05.2017, 10:35:28 »
Oli aivan uutta tuo Jungista sanottu.

Täytyy korostaa, että se on vain yksi näkemys Jungista, joka perustuu siis osittain omiin visioihinsa (mm. se "Red Book") ja sitten toisaalta joihinkin aikalaiskuvauksiin, haastatteluihin, kirjeisiin jne.

Noll:n näkemyksiä on myös voimakkaasti kritisoitu (erityisesti Jungin perikunta), kuten on luonnollista.

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13031
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #55 : to 25.05.2017, 10:35:45 »

Kyllähän invalideille on omat parkkiruudut, istumapaikat, vessat, pukutilat yms. Voihan niihin terve tai erityisherkkäkin ängetä, mutta pieniä sanktioita tai ainakin napinaa siitä tulee.

Suosittelen muitakin käyttämään inva-vessoja. Se on täysin sallittua ja niissä ei käy yleensä kukaan ja ovat siksi siistejä ja hyvin tilavia.
(Tosin joskus niitä käytetään myös varastoina.)

VV.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #56 : to 25.05.2017, 10:39:32 »

Kyllähän invalideille on omat parkkiruudut, istumapaikat, vessat, pukutilat yms. Voihan niihin terve tai erityisherkkäkin ängetä, mutta pieniä sanktioita tai ainakin napinaa siitä tulee.

Suosittelen muitakin käyttämään inva-vessoja. Se on täysin sallittua ja niissä ei käy yleensä kukaan ja ovat siksi siistejä ja hyvin tilavia.
(Tosin joskus niitä käytetään myös varastoina.)

VV.

Käyn aina kun voin. On tilaa, eli välttyy mustelmilta pöntöllä ährätessä. Paskanhajulta ei välttämättä välty. Muuan tuttuni joka hoiti sivarihommelit kehitysvammaisten laitoksessa sanoi että vammaisilla on aina vatsa kuralla. En tiedä sitten koskiko lähinnä laitosvammaisia vain. Ja mikä olisi syy? Vuosia sitten näin tv:stä dokun jossa sanottiin että aivojen neurohäikät saattavat kulkea käsikädessä suoliston ongelmien kanssa koska eräässä vaiheessa sikiön kehitystä suolisto ja aivot ovat lähekkäin (ilmeisesti silloin häikät voivat levitä alueelta toiselle).

Toisessa tv-dokussa puhuttiin siitä miten autismi pahenee autistilla jos hänen suolistobakteerinsa ovat päin halvattua.

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 2143
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #57 : to 25.05.2017, 10:43:19 »
Nyt on kyllä porukat mielestäni lähteneet ihan väärille poluille. Ei tässä nyt ollut tarkoitus puhua jostain mitättömästä yksilöllisestä erilaisuudesta, eikä edes erikoisuudestakaan, vaan siitä että ihmisellä on aivan vimmatun suureellinen oletus itsestään, ja myöskin missio sen myötä. Tuollaiset erityisherkkyydet, vammaisuudet jne. eivät tätä hakemaani asiaa vasta, koska ne menevät sinne yksilöllisen vaihtelun piikkiin. Ihminen voi olla miten hemmetin herkkä tahansa, mutta on silti kuitenkin vain tavis. Eikä mikään Jumalasta seuraava.

Mutta otetaan nyt vaikkapa Äiti Amma, tai äiti Teresa. En muista että kukaan olisi koskaan lähtenyt psykologisoimaan heitä. Ammaa jumaloidaan koska hän halailee ihmisiä, ja äiti Teresa otetaan aina esille kun halutaan tuoda esimerkki pyhimysmäisestä naisesta - kuitenkin on mahdollista että hän oli vain rahanahne akka joka vähät välitti "hoitamiensa" ihmisten terveydestä, eihän tosi katolilaista välttämättä kiinnosta muu kuin se että raha kirstuun kilahtaa ja sielu taivaseen livahtaa. Minä en tiedä onko näin, olen negatiivisia juttuja kuullut, mutta olivatko ne sitten totta...

Miessukupuolen puolella kaikenlaista gurua, avataria, profeettaa, lahkolaissaarnaajaa sun muuta onkin pimein. Lieneekö miehenä jotenkin helpompi vakuuttua omasta erityismerkityksestään? Kun on lapsesta asti ollut sitä meidän poika ponteva -tyyppistä kehuskelua, niin pimahtaa päässä lopullisesti? Voi tietysti niinkin olla että luuseri päättää näyttää närhen munat, mutta en tiedä onko se kauhean yleistä. Jokatapauksessa olettaisin että tyyppi ei itse tajua kompensoivansa jotakin, taikka luulevansa itsestään liikoja. Hän voi ihan aidosti olettaa olevansa Tärkeä Ihminen (ellei kyseessä ole ihan puhdas rahat pois -touhu).

Aleister Crowley varsinkin keksi että hänpä se onkin vallan Peto. Hänestä yhtenä kesänä lukemani kirja kyllä jätti mielikuvan aikamoisesta henkiseltä kehitykseltään rääpäleeksi jääneestä tyypistä. Muutama seikka jos elämässä olisi ollut toisin, ehkä olisi ollut miellyttävämpi persoonallisuus. Mene tiedä.

Mutta eipä niin paskoa tyyppiä olekaan, ettei tälle aina faneja kertyisi. Charles Mansonille ja niin edelleen.
Parista tämän keskustelun viestistä on tullut mieleen Donald Trump. Sen perusteella, mitä hänestä olen lukenut ja katsonut ohjelmia, hän tuntuu olevan sitä mieltä, että hän on oikeutettu erityiskohteluun sen takia, että hän tuntee olevansa parempi ja arvokkaampi kuin muut ihmiset, älykkäämpi, ovelampi jne., myöskin jo ihan saksalaisen valkoihoisen syntyperänsäkin tähden (isoisänsä (tai isovanhempansa) oli saksalainen). Luulen, että tämä ylimielisyytensä liittyy hänen mahdolliseen narsismiinsa. Ainakin narsimissa henkilö voi tuntea olevansa arvokkaampi ihmisenä kuin muut ihmiset, ja oikeutettu aina kaikessa parempaan kohteluun kuin muut.

Trumpin lapsuudenperhe oli varakas. Ehkä varakkaiden perheiden lapset herkemmin alkavat uskomaan, että omat saavutukset johtuvat omasta kyvykkyydestä, eikä niinkään siitä, että on syntynyt etuoikeutettuna? Perhe tosin oli uusrikas, ja ns. vanhan rahan perheet taisivat vähän ylenkatsoa nousukkaita. Trumpista lukemani perusteella minulla on se mielikuva, että koko elämänsä ajan Trump on hakenut revanssia nimenoman tämän ns. eliitin ylenkatseen vuoksi, ja siksi haalinut valtaa, varallisuutta ja kuuluisuutta.

Näin erään dokkarin, jossa Obama nöyryytti (todella pitkään ja paljon ja teki pilaa Trumpista) Trumpia pahemman kerran jossain puheessaan koskien Trumpin valheita Obaman syntymätodistuksesta, ja jossa dokkarissa arveltiin, että tämä olisi ollut se hetki Trumpin elämässä, jolloin hän päätti ryhtyä presidentinvaaliehdokkaaksi. Tuossa tilaisuudessa Trumpille naurettiin raikuvasti, ja se taisi olla todella nöyryyttävä kokemus hänelle, joka suorastaan huusi revanssia,  ja mikäpä sen parempi revanssi kuin hankkiutua virkaan, jossa on maailman vaikutusvaltaisin ihminen.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13361
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #58 : to 25.05.2017, 10:48:42 »
Jonkinlainen epäsuhta tuntemansa oman arvon ja ympäristön taholta koetun välillä vaikuttaisi olevan olennainen tekijä. En ole itse juurikaan Trumpiin tutustunut, mutta ehkä matkan varrella merkitsi paljon sekin että tv-ohjelmassa pääsi päräyttämään ihmisille että you're fired. Ainakin tuosta lauseesta tuli klassikko.

Poissa Renttu

  • saippuakauppias
  • Konkari
  • Viestejä: 8367
  • Epäilyttävä henkilö
Vs: Omasta erityismerkityksestään vakuuttuminen
« Vastaus #59 : to 25.05.2017, 10:49:27 »
Mun pointti on vain se, että koska lähtökohtaisesti yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, kuten Suomessa, mitään todellista pakkoa ottaa toiset huomioon ei ole, ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa syytä myöskään vetää hernettä nenään kenenkään erityisherkkyydestä tai muunsukupuolisuudesta tai vastaavasta. Kysymys on saman kolikon eri puolista.
Enpä usko, että useimpia risoisi niinkään itse jokin uniikkius vaan se, että näinä päivinä mitä erilaisimmat uniikit lumihiutaleet leikkivät uhria, vaativat yhteiskunnallista erityishuomiota (Tyypillisesti tasa-arvon nimessä) ja tietysti tunnustusta uniikkiudestaan. Yhtenä esimerkkinä nämä julkiset wc:t: kyllä yhteiskunnan nyt tulisi muuttaa kaikki vessat sukupuolineutraaleiksi, koska ainakin 2% ihmisistä saattaa ahdistaa, että on naisten ja miesten vessoja erikseen. Saatetaan myös vaatia erilaisia valtion suomia etuja positiivisen erityiskohtelun nimissä - että niin mahdottoman hurjasti sorretun vähemmistön tosiasiallinen tasa-arvo toteutuisi. Miten olisi esim. erityisen tuen päätös työttömien transsujen kauneustuotteita varten?

Missä ovat sairaalloisesti ylipainoisten erityisoikeudet? Esim. julkisten kulkuneuvojen penkkejä ei olla suunniteltu heidän tarpeitaan vastaavasti? Kyllä tähän nyt on saatava muutos - heitähän NIIN syrjitään!

Tämmöinen on tietysti kovasti amerikkalaista menoa, ja pidän näiden ilmiöiden rantautumista Pohjolan perukoille melko vastenmielisenä, vaikka joiltain osin lähtökohtainen tarkoitus olisikin hyvä. Yhdysvallat on lukemattomien kansalaisjärjestöjen, yhdistysten, seurojen, klubien, lobbausryhmien, vähemmistö-organisaatioiden ja etujärjestöjen luvattu maa. Kolikon kääntöpuoli on tässä se, että samalla yhteiskunta on tällä tavoin kovin pirstaloitunut (Mikä on vallankäytön näkökulmasta vain hyvä asia!). Näitä ryhmiä voidaan tarvittaessa peluuttaa toisiaan vastaan loputtomiin - samalla niiden tolkun ihmisten kustannuksella. Sopii miettiä myös, miten paljon Yhdysvallat on kehittynyt tämmöisen älämölön ansiosta - vai saattaisiko sittenkin olla niin, että riittävän pitkälle päästessä tämmöinen touhu degeneroisi yhteiskuntaa? Tässä yhteydessä kannattaisi muistaa sekin, että Suomi on pikkuvaltio, jolloin erilaiset lieveilmiöt näkyvät täällä muutenkin räikeämmin, kuin suurten populaatioiden omaavissa valtioissa.

Armotontaaa menoaaaa....
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

"Petän mieluummin maailman, kuin annan maailman pettää minut" -Cao Cao