Kirjoittaja Aihe: Treenaus ja harjoittelu: voima, kestävyys, ... henkinen ja fyysinen  (Luettu 114633 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Socru

  • Konkari
  • Viestejä: 1071
  • Sokeri-isi
Tällainen 57v taitoluistelija on todellinen ihme:

www.is.fi/taitoluistelu/art-2000005866523.html
Kampin playboy  -  tennissukat ja tekohampaat.

Poissa Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10841
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus

Moni heistä, jotka ovat ykseydestä, tai valaistumisesta kiinnostuneita, pyrkijinä, turvautuu meditaatioon.

Miksi? Onko sattumaa? Ajattelen, että ei.

Ehkä itseä on vaikea muulla tavoin viedä kaikkeuden kentälle, jossa osien summavaikutuksena voi kokea jotain, mistä puhuttu.

Entä jos samaan pääsee jotenkin toisin? Miten? Onko helpompaa, vai vaikeampaa?

Tavoitteena hassu, siis turhan korkealentoinen vaikutelma jää. Ajatuksena voi olla hyvä, vaikka sivuvirtojen takia.

Ajatukseni taitaa perustua johonkin. Tietoisesti osaan ajatella, että meissä on kaikki, mikä merkitsee. Miten se sitten liittyy muuhun, miten suoraan tai monimutkaisesti, on toinen asia. Melko vinha juttu, teoreettisestikin.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10841
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Pakko todeta, että kun sanoja kuuntelee, niin menee romantiahömpäksi, minkä tuomitsen välittömästi. Jännä, että tunnelmat vie, kuin huomamatta, mutta kun asioita sanallistaa, niin alkaakin tökkiä rajusti.

Ei varmaan sattumaa.

Kun yksin, ei sanoja välttämättä tarvita. Kun useamman kanssa jakaa, niin jakamisen ajattelee useimmin olevan sanoja. Jotenkin näin voisi arvella.

Ehkä sanat on sellaista, jotka ovat liian kulmikkaita, jos vaikka hakee kokemuksia, joita on liitetty meditaation osaajiin. Jotain suoruutta tarvitaan, jotta kaikki olisi jotenkin kasassa. Edes jotenkin.

Minusta tämä voisi olla vastakohta nykyajalle.
« Viimeksi muokattu: ke 17.10.2018, 19:07:47 kirjoittanut Juha »
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Linkissä luetelluista treenausvaikeuksista en oikeastaan tunnista kuin tukkaongelman:

https://blogit.terve.fi/parastaennen/10-syyta-miksi-naisten-treeni-on-haastavampaa-kuin-miesten/?fbclid=IwAR3ZTtFKDlR_-hVt-POXdJFBpRp4H3gb4fk-fKYTamXWZ4_QAY2BKPr1od4

Jos laitan hiuspompulat päälaelle, meillä saattaakin olla kuperkeikkoja (no, en minä niitä kyllä viimeksikään tehnyt kun yksinkertaisesti jänistin selkänikin takia). Jos laitan pompulat takaraivolle, saattaakin olla joku harjoitus jossa pitää maata selällään ja sittenhän ne pompulat uppoaisivat päähän. Jos laitan ne niskaan, niin tuntuu että ne ovat kokoajan valumassa ja saa olla kiskomassa takaisin paikoilleen.

Sitä varsinkaan en ymmärrä että miten helvetissä joku saa tukkansa pysymään hännällä niillä froteisilla(?) lenksuilla joilla myydään. Minulta ne putoaisivat päästä sekunnissa, on sen verran liukas ja liru tukka. Pakko olla pompuloita eli ponnareita, ja kun ei niitä nykyään enää saa mistään, joudun niitä itse valmistamaan. Ostan reikäisiä puupalloja ja pyöreää kuminauhaa, ja on siinä äheltämistä aina että saa sen solmun tungettua pallon sisälle piiloon. 1970-luvulla tätäkään ongelmaa ei ollut. Kehitys ei aina kehity.

Mitään muita tapoja saada tukka silmiltään turvallisehkosti treeneissä en ole keksinyt. Hauen/hainhampaita ei todellakaan voi laittaa. Joskus tekisi mieli yksinkertaisesti kiskaista myssy päähän ja tunkea tukka alle...

Poissa Socru

  • Konkari
  • Viestejä: 1071
  • Sokeri-isi
                      ^
Näköjään pissa karkailee treenatessa. Onko sulle tuttu ongelma?
Kampin playboy  -  tennissukat ja tekohampaat.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
                      ^
Näköjään pissa karkailee treenatessa. Onko sulle tuttu ongelma?

Ei. Aamuisin kyllä meinaa tulla kuset alle kun heti noustuani alan ruokkimaan kissoja ja ois vähän niinkuin hätä. Mutta ei ole vielä liikunnassa tullut vastaan. En tosin nostele mitään ja kyykkyjä en enää tee, ei ole kyllä teetätettykään enää.

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 4143
Ainakin Prismassa ja Sokoksessa on sellaisia spiraalinmuotoisia "donitseja" ohuesta läpinäkyvästä muovista tms., jotka pysyvät hyvin treenatessa, ja ovat hellävaraisia eli eivät katko hiuksia. Ja jos oikein liukuva-tukka-päivä (tai liian puolipitkä tukka pysyäkseen donitseilla), niin laitan pannan: K-lähikaupastani ostin semmoisia mustia ja harmaita silikonisia ohkaisia pantoja, jotka pysyvät hyvin päässä. Kovin monta tuntia niitä ei jaksa pitää, ehkä ovat hieman pieniä. Mutta pantoja on monenlaisia muunlaisiakin varmaan, tuo silikoninen vaan pysyy hyvin paikallaan. Monet hikitreenaavat naiset väkertävät letit, ja varsinkin ranskalaiset letit. (Tää nyt kuulostaa siltä, että olisin himotreenaaja, en ole, paitsi periodeittain. Liikkeelllähtö eli aloitus on aina pirun vaikeaa.)
« Viimeksi muokattu: ti 20.11.2018, 11:39:40 kirjoittanut kertsi »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Mielenkiintoinen vimpain, noinkohan kuitenkaan pysyisi sen paremmin päässäni. Sellaisia muovipantoja jotka vain pitävät sivuhiukset poissa edestä tai sitten eivät (tai miten sen nyt selität) minulla on parikin, mutta aina kun laitan sellaisen päähäni, päätäni alkaa särkeä. Ja eihän se muovipanta ehkä olisi turvallinen riehuessa. Mutta ehkäpä tarkoitat sellaista pantaa mikä menee pään ympäri? Hikipantako lienee nimeltään. Pitäisiköhän tuo nyt sitten laittaa otsatukan alle vai päälle...

http://www.ilaprintery.com/adidas-performance-tennis-pantakorval%C3%A4p%C3%A4t-whiteblack-miehet-p-4155.html

Lettejä en oikein jaksa väkertää ja ranskalaisia en edes osaakaan. Aikoinaan parikymppisenä minulla oli tapana tehdä kolme ohutta lettiä kummallekin puolelle päätä kun tukkani oli märkä, ja sitten sitoa nämä letit ja muu tukka ponnarilla kimppuun ja tehdä siitä ponnarista eteenpäin vielä yksi iso letti. Koko höskän kun aikanaan purki, sai kivat "kreppihiukset" ilman että oli tarvinnut krepata raudan kanssa. Tosin kikkaraisempi se tietysti niistä sivuhiuksista oli kuin muualta. Ai että se tukka kasvoi kohisten ja oli tuuhea siinä iässä... Ei se nyt ihan onnettoman olemattomaksi vieläkään oli mennyt, mutta pituutta ei meinaa kasvaa enää millään ja tuuheudenkin kanssa niin ja noin. Mutta lettien kanssa ähräämiseen kyllästyin.

Myssy olisi kertakaikkiaan näppärin, mutta taistelun tuoksinassa se voi kyllä irrota, tai on lopulta pipa silmillä ja sehän ei ole hyvä se.  ;D

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 4143
Kokeilemallahan se selviää, pysyykö. Oma kokemukseni on, että pysyy paljon paremmin kuin mitkään muut, eikä katko hiuksia (syy, miksi vihaan tavallisia tukkadonitseja). Mutta mulla on paksu ja "jäykkä" tukka, olisikohan sillä vaikutusta, kun saparoista tulee ainakin tarpeeksi paksut. Mutta jos kiinnittää tukan yhdelle poninhännälle, varmaan ohuempikin letti pysyy ko. vempaimella kuosissa.

Silikonipannalla (ei siis muovi-) tarkoitin semmoista noin 2-4 mm levyistä pään ympäri menevää pantaa. Koska on silikonia, ei luista. Ja on nimenomaan turvallinen, kun ei ole tukka silmillä. Ei siis ole mikään hikipanta, vaikka nekin voisivat kyllä toimia, en ole kokeillut. Itse käytän välillä puuvillaista bandanna-huivia, sekin auttaa, ja toimii vähän hikipantana.
« Viimeksi muokattu: ti 20.11.2018, 13:18:41 kirjoittanut kertsi »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Silikonipantakin ihan uusi juttu. Onhan noita viritelmiä siis tosiaan kaikenlaisia.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Vaikeaksi tehdään.


Poissa Muisto Keijo Kullervo

  • Konkari
  • Viestejä: 2458
  • Päivieni kertomaa
    • Kotisivuni
Ikäni puolesta alan olla kai 'entistä kamaa'...

Olen vähentänyt punttisalissa käyntiä kipeän olkapääni takia, mutta ihmettä kyllä, rintauintia olkapää kestää hyvin.

Taas huomenna uiskentelemaan...

Tavoittelen seuraavaksi 750 metrin uintia ja seuraavalla kerralla 800 jne. kunnes 1000 metriä täyttyy ja sitten aloitan taas 500 - 600 sadasta ja lisään jälleen 50 metriä joka kerta.

Näillä mennään

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, Totuus ja Elämä."

Usko, Toivo ja Rakkaus

Isä, Poika ja Pyhä Henki

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 4143
Tässä muuten silikonipanta kuvassa:
https://www.tokmanni.fi/stretch-hiuspanta-3-kpl-musta-6416274375043

Ja tuolla on myös nutturavalkki, jolla saa napakan nutturan. Se voisi yksinäänkin toimia pitkille hiuksille, jos sen tälläisi pään päälle silleesti mymmelimäisesti/pikku myymäisesti. Paitsi ei tietty toimi, jos kravissa seistään päälläänkin.

Tässä sporttisempia(?)/muita silikonipantoja:
https://www.budgetsport.fi/tuote/oxdog-slim-hairband-2kpl-pkt-mpink-56505413/
« Viimeksi muokattu: ke 28.11.2018, 14:26:29 kirjoittanut kertsi »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Minä en päälläni seisoisi vaikka maksettaisiin...  ;D Nuorin, energisin ja yli-inhimismäisin ohjaajamme peruskurssilla kyllä kerran session päätteeksi alkoi esittelemään ties mitä temppuja ja sanoi että mekin voidaan tehdä jos haluamme, ja yksi oli nimenomaan päälläseisonta. Välillä miltei huvittaa se miekkonen (sanoisin että poitsu, kun on nuorempi kuin minä, mutta en nyt poitsuttele ihmistä jonka ohjauksessa itsekin olen ollut ja näemmä ajoittain saatan olla vieläkin, jos ei korkea-arvoisempia ole paikalla), kun on niin tarvis esitellä kaikenlaista osaamista. Mutta ei siinä kai oikeastaan mikään elvistelyhinku ole, hän nyt on vaan niin totaalisen liikunnallinen ihminen potenssiin sata, ja haluaisi varmaan jakaa sitä liikkumisen iloa muidenkin kanssa. Hurjalta ne hänen touhunsa vain minun silmissäni näyttävät.

Kävin Tokmannilla tässä yksi päivä pällistelemässä ja ihmettelin yhtä tukkavärkkiä joka laitetaan päähän ja sen avulla letitetään tukkaa; sitä lasketaan alaspäin sitä mukaan kun letti etenee. Pähkäilin ja funtsailin sitä asiaa, ja jätin sen värkin sinne, koska epäilen etten tajua siitäkään hevon hittojakaan, taikka jaksa näprätä.

Joskus kun oikein hävettää että olen motorisesti idiootti, mietin sitä että että eka eksäni ei osannut solmia kaulahuivia. En muista oliko se hän vai joku muu kun sanoi ettei osaa letittää pullapitkoa. Jonkin sortin Aspergerilta tämä eksäkin kyllä oikeastaan vaikutti, ja häntä oli koulussa nimitelty "pikku professoriksi".

- Mutta sitten tietysti on ne kuperkeikat eli "rullaava kaatuminen eteen/taakse". Niitä ei onneksi ole ollut pitkään aikaan. Olen vain muutaman tehnyt. Aina on joku syy että laistan. Joko on selkä kipeä, tai sitten eto olo. Ei siihen tatamille viitsisi kuitenkaan oksentaa. Periaatteessahan sen kun tekee oikein niin ei siinäkään päälaki koske lattiaan, koska se kuperkeikka tehdään kertakaikkiaan niin että pää ei kosketa alustaa. Se hemmetin keikka on se mikä minulla on tulppana että voisin edes fantasoida keltaisesta vyöstä. Saa nähdä että jos tämä nykyinen yrjötys edes joskus loppuu ja tulee sellainen kausi että selkä on ihan priimassa kunnossa, että yritänkö edetä tässä asiassa.
« Viimeksi muokattu: ke 28.11.2018, 18:44:48 kirjoittanut Norma B »


Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Osallistuin ekaa kertaa ohjattuun HIIT kahvakuulaan. Meitä oli vain kaksi naista ja kompaktin kokoinen ja sirohkorakenteinen eli siis juuri mieleiseni mies ohjaamassa. Melkein kuin sitte personal trainer tällä minikombinaatiolla.

Sain kuin sainkin 45 min setin runnottua läpi vaikka olin etukäteen skeptinen. Hikoilin kuin en konsanaan eläissäni ja hiki valui jopa silmälasien linssiä pitkin. Oli pakko ottaa oikein kunnon suihku ja sitten en tietysti saanut salin hiustenkuivaajaa toimimaan. Taas jotain uutta kamaa mukana raahattavien läjään...

Onneksi oli edes hupputakki ylle laitettavaksi ja pääsin kohtalaisen pian bussiin. Ja sitten tääl huutaa tuuletin täysillä. Vuk.

Polvissa vähän tuntui ja oikea ranne kipuilee, mutta jos tämä nyt olisi silti sortin kuntoutusta ollut ropalle sinne sun tänne.


Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Ilmeisesti jonkinlaista kehitystä tapahtuu vaikka väkisinkin. Olen aina inhonnut juoksemista, ja tietysti sen takia että läkähdyn heti ja olo on ikävä. Muutama vuosi sitten mm. piti ottaa spurttia että ehdin bussista toiseen ja välimatkaa pysäkeillä oli jonkin verran, meinasin oksentaa kun pääsin sinne toiselle bussille asti. Tietenkin auton etuosassa istui vielä joku akka joka oli marinoinut itsensä voimakkaalla tupakan löyhkällä... Mutta kuinka ollakaan eilen kun ohjaaja alkuverryttelyksi juoksutti meitä salia ympäri ja pitkällä seinällä piti aina ottaa vauhdikkaammin askelta, ei tuntunutkaan yhtään pahalta. En läkähtynyt, jopa nautin siitä kun viiletin "kuin tuuli" salia pitkin. Tajusin ehkä himppasen siitä minkä takia jotkut tykkäävät juosta. Askel kulki...

Illan paras anti oli kuitenkin siinä että opin potkimaan. Enpäs tässä ole kuin jokusen kuukauden rampannut kraveissa... Ei me joka kerta ole potkittu, mutta sen verran mitä nyt on, en ole oikein saanut ideasta kiinni. Nytkin sitten survaisin isovarpaasta kynnen paskaksi kun potkaisin mitsiin. Mutta onneksi siihen tuli ohjaaja ja kysyin suoraan ja reippaasti että mikä osa jalkaa siihen mitsiin pitää osua. Ei todellakaan jalkaterästä mikään osa, vaan säärestä alaosa! No hitto vie. Selvästikään minä en ikinä tajua mistään mitään jos vain tuijotan liikkeitä kun niitä näytetään, vaan minun kannattaa nimenomaan kysyä tarkentavia kysymyksiä. Oleellisen tiedon saatuani aloin nimittäin potkia siihen malliin että ohjaajakin kehui. Ja minä ole luullut että olen paska potkija, ja tapaan aina inhota tai olla tykkäämättä kaikkea missä olen tosi huono. Perkules enpäs välttämättä olekaan huono. En nyt mihinkään seisovan ihmisen päähän asti saisi monotettua, kun ei se kinttu siellä tavalla nouse, mutta nyt kun tiesin millä kohdalla jalkaa pitää osua, lähti se liikekin enempi luonnostaan oikeaoppisesti lantiota kiertäen niin että potkuun tuli kunnolla voimaa. Ja se hän se pointti on, se voima.

Ikävin ilmiö eiliseltä oli, sensijaan, että matsatessa alkoi oksettaa. En tiedä riehuinko liikaa, vai olenko syönyt viimeaikoina liian vähän (osin senkin takia että on ällöttänyt alvariinsa - tämä alkoi jo ennen antibioottikuuria, että tiedä tästäkin mikä kaikki mättää, asentohuimausta olen ainakin yrittänyt hoitaa manööverein). Ikävää tämä on siinä mielessä että kumminkin kiinnostaisi mennä treeneihin joissa nimenomaan lyödään ja potkitaan. Vähän alkoi hirvittämään että vaikka hyvin innostunut lyömisestä olenkin, niin lähes 2 t treenit, mitkä ne ovat, sisältäen viisi eri settiä, ehkä ovat jo jaksamiskykyni äärirajoilla...? Aloittelijan moka on tietysti riehua heti alusta kuin mielipuoli, ja niin juuri eilen tein.

Mitsien pitäminenkin, niiden vimpainten joihin pari lyö tai potkii, ei ole ihan iisipiisi. Olin eilen ainoa nainen jolla oli miespari, ja ehkä sen takia ohjaaja tuli välillä varamieheksi ja päästi minut jäähylle. Valinnanvaraa ei kyllä kauheasti ollut kun vyölliset tykkäävät olla vyöllisten kanssa, ja meitä vyöttömiä oli neljä ja minä heistä ainoa nainen. Taidan tosiaan olla ainoa nainen joka tästä viimeisimmästä peruskurssierästä jatkoi jatkokurssille. Kumma juttu. Yksikin nyrkkeilyä aiemmin harrastanut nainen olisi ollut tosi lahjakas ja nopeasti oppiva, ja luulin että hän tosiaan jatkaisi.

Itse jos säilytän innostukseni nimenomaan lyömiseen ja innostun vielä potkimisestakin, olen tietysti himppasen potkunyrkkeilyyn päin kallellani, mutta luulen että kumminkin parempi jatkaa vaan ihan Kravin parissa. Potkunyrkkeily on raskaampaa ja yksitoikkoisempaa kuin Krav, jossa sentään on sitä vaihtelua kun on kaikkea mahdollista. Kravin ongelma (vaiko minun?) on se että kun joka kerta on eri setti, niin ei ehkä oikein opi kunnolla ja perusteellisesti mitään, kun yhtäkkiä siirrytäänkin jo ihan muuhun touhuun. Niitä pitäisi tietysti harjoitella kotona, mutta olen laiska ja toisaalta epävarma luonne, joten pelkään että teen juttuja väärin jos ei joku vahdi mitä teen. Toisaalta se juuri Kravissa viehättääkin että kattaus ON laaja ja joka kerta tehdään ERI juttuja. Eipä pääse kyllästymään, ja aina on pieni jännitys kun saa odottaa että mitä tehdään tällä kertaa.

Eli luulenpa että olen lajini tai lajikkeeni löytänyt, ja pitäydyn tässä niin kauan kuin sattuu touhu huvittamaan. En siis ole lajinvaihtajatyyppiä, sitä joka kokeilee tällä kaudella tätä ja toisella toista. Ei mitään aavistusta kuinka pitkään tai pitkälle jatkan. Voi olla että kesällä katson että kiitti jo riitti. Tai sitten katson että ei kun jatkuu.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323