Kirjoittaja Aihe: Psykedeelinen trippailu – syvempää tietoisuutta?  (Luettu 528 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 3058
  • Väärinajattelija
Perttu Häkkisen viimeisimmän ayahuasca-aiheisen radio-ohjelman virittämänä tulin taas kummastelleeksi väitteitä syvemmistä tietoisuuden tasoista, joita psykoaktiivisia aineita käyttävät/kokeilleet uskovat saaneensa kokea. Mainitussa radio-ohjelmassakaan haastatellut 2 henkilöä eivät kuitenkaan juuri kuvaa, mitä tuo syvempi tietoisuus on, vaan perääntyvät toteamaan, että ”sitä on mahdotonta kuvailla”.

http://areena.yle.fi/1-3970052

Netistä löytyy kyllä vaikka kuinka paljon kuvauksia eri aineilla trippailuista enkä ole vakuuttunut näiden näkyjen, ja muistojen palautumisen (?) ja muiden poikkeuksellisten elämysten erityisestä syvyydestä. Minusta ne ovat samaa kastia tavallisten hallusinaatioiden, kuumehoureiden yms. kanssa. En ole myöskään varma ”alitajuntaan torjutuista muistoista”, jotka pitäisi käsitellä henkisen tasapainon saavuttamiseksi. Näin varmaankin on ihmisillä, jotka ovat kokeneet jotakin niin traumaattista, että sitä on ollut mahdotonta kohdata reaaliajassa, mutta en usko JOKAISEN ihmisen tarvitsevan mitään erityistä syvyyssukellusta menneisyyteensä/tietoisuuteensa.

Toinen asia, mikä noissa mömmöilyissä tökkii, on se new age –ideologia mikä niihin liitetään. Koetaan kanssatrippaajien kanssa suurta yhteisyyttä sekä yhteenkuuluvuutta koko maailman kanssa. Lisäksi mömmösessioita usein johtaa joku shamaaniksi tai muuten johtohahmoksi todettu henkilö – kuten mitä tahansa kulttia.

Ihmiset tulevat aina hakemaan virikkeitä milloin mistäkin aineista; sitä en halua kieltää enkä niin paheksuakaan, vaan tökkii vain tuo trippailun verhoaminen korkeamman tietoisuuden myyttiin, jolloin (kas!) trippaaja tulee samalla kätevästi kohottaneeksi itsensä hieman tavallisten aineita kokeilemattomien yläpuolelle. Itse koen päinvastoin nämä jonkin aineen ylivertaisiin vaikutuksiin uskovat keskivertoa tyhmemmiksi, koska he eivät osaa kertoa, mitä tuo laajempi/syvempi tietoisuus on!

Eräs ayahuasca-artikkelia Guardianissa kommentoinut lukija kiteytti mielestäni oivallisesti:

Sounds great! Drink a foul liquid and then vomit and shit while a local in flip flops chants over your head, have some terrifying visions, see your great granny hanging from a tree, and the cat you had when you were 5 being endlessly run over by a bus, then see all the pain and misery in the world; come round, exhausted, after 5 hours, take a bus to Lima, fly back to the UK, and declare yourself forever cured of depression and unhappiness because nothing, ever, can be as horrible as that.

https://www.theguardian.com/society/shortcuts/2014/apr/28/ayahuasca-celebrities-usage-hallucinogenic-substance-death-british-teenager-colombia
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16323
Vs: Psykedeelinen trippailu – syvempää tietoisuutta?
« Vastaus #1 : pe 17.02.2017, 09:22:23 »
Olisi ehkä hyvä jos käsitettä "korkeampi tietoisuus" ei käytettäisi - paitsi korkeintaan silloin kun todella on oltu semmoisessa, ja kriteeriksi moiselle asettaisin että ihmisen pitää kokemuksensa loputtua todistettavasti tietää jotain enemmän kuin hän on tietänyt aiemmin. Ongelmaksi muodostuu että tietäminen on useimmiten subjektiivista, eli yhteisö ei hyödy siitä mitä ihminen on oivaltanut. Yksilö itse tietenkin voi hyötyä hyvinkin paljon. Jos hän on jonkinlaisessa mielellisessä jumissa eikä tiedä mihin suuntaan edetä, ja yhtäkkiä hänelle valkenee mitä tehdä, silloin kokemus on ollut hänelle hyväksi. Luonnonkansoilla shamaanit ovat tyyppejä joiden tarkoitus on hyödyttää havainnoillaan koko yhteisöä. Jos nyt ajatellaan että shamaani suorittaisi shamaanimatkan, jonka aikana hän saisi tietoonsa että seudulta kaikonneiden saaliseläinten lauma sijaitsee tietyssä laaksossa, ja myöhemmin nämä eläimet löydetään kyseisestä laaksosta, voinee puhua "korkeammasta tietoisuudentilasta" koska hän on saanut tietoonsa informaatiota jota hänellä ei ole mitenkään voinut olla (tai sitten on pirun hyvä arvaamaan).

Mutta länkkärit harvemmin (josko luonnonkansatkaan) tietävät sellaista mitä heidän ei pitäisi tietää, jolloinka arkitietoisuudesta tavalla tai toisella muuntuneen tietoisuuden tilassa he sitten kohtaavat vain kamaa jota heillä on jo valmiiksi omassa päässään, vain varsinaisen tiedostetun toistaiseksi ulottumattomissa. Jos tutkija näkee unta tai näyn jossa hän saa "valmiina" jonkin tietyn aparaatin tms. jota hän ei kirveelläkään ole pystynyt keksimään, ei voi aina tietää olisiko hän päätynyt löydökseensä järkeilemälläkin - vain hitaammin. Vai onko yllättävä oivallus tahi neronleimaus jotain mitä hän ei olisi kuunapäivänä päähänsä saanut - ilman muuntunutta tietoisuudentilaa.

Itse tosiaankin käyttäisin mieluiten nimikettä "muuntunut tietoisuus". Arkisimmillaan sellaiseen ei tarvita kuin nukahtaminen.

Toisaalta jos "korkeampi" sanaa haluaa välttämättä käyttää, niin parikymppisenä koin pari kolme kertaa sellaisen kokemuksen jossa tietoisuudentila oli siinä mielessä korkeampi että ekalla näistä kerroista tunsin ihan kehossani miten kokemuksen päättyessä ikäänkuin valuin alaspäin ja siihen paikkaan missä fyysisesti sijaitsin (istuin sohvassa), eli kokemuksen aikana tietoisuuteni keskipiste oli ollut ikäänkuin "korkeammalla" kuin aivoni sijaitsevat tässä maallisessa majassani. (Pari myöhempää kokemusta yhdistää tuohon ensimmäiseen se että kaikissa kolmessa tunsin "sisäisen kultaisen valon".) Mitään yhteisöä hyödyttävää en kuitenkaan kokemuksistani tainnut saada irti, omakin hyöty niin ja näin, mutta ainakin sain tietää että on mahdollista kokea myös puhdasta, sekoittumatonta riemua. Ko. tunnehan ei ole sittemmin ollut minulle mitenkään erityisen tyypillinen tunnetila.

Muuntuneita tietoisuudentiloja onkin sitten ollut jokusen verran. Kertaakaan mihinkään kokemukseeni ei ole liittynyt ulkopuolelta tuotu psykedeeli tms. Yhden kerran tietoisuudentila on muuntunut akupunktiossa ja nykyään näemmä helpoiten joukkomeditaatiossa tms. Jälkimmäisessä koetut tilat eivät ole erityisen vaikuttavia (itselläni), mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Inhoan oksentamista ja kammoan ajatustakin alleen paskomisesta, mutta jos tarjolla olisi ayahuascaa, suostuin sotkemaan itseni mikäli saisin vielä kokea niitä nuoruuden eloisampia näkyjä ja kokemuksia jotka ammoin koin. Normaali ihmismieli on tympeä tuotos. Ei se kykene kuin älyllisiin muka-näppäriin höperryksiin. Luova mieli jossa materiaalia kumpuaa esteettömästi päivätietoisuuden yltä, alta tai takaa (miten hyvänsä ihminen haluaa sen mieltää) on satakertaisesti elävämpää elämää kuin järkipohjainen (useimmiten -jättöinen) shaiba johon länkkäri on itsensä dipannut. Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole jos ihminen ei ole rahtuakaan luova, mutta itse vihaan tämmöistä koska toisinkin olen kokenut olevan.

Oli miten oli, itse teen tällaisen jaon: jos haluan tietää mikä sairaus minulla on, menen lääkäriin. Jos haluaisin tietää mikä tietoisuudentila minulla on, kysyisin sitä ennemmin mieluummin vaikka buddhalaiselta munkilta kuin yhdeltäkään tieteentekijältä, koska tieteet tutkivat ja ratkaisevat ongelmia, eikä tietoisuudentila ole ongelma ja kaikkein vähiten se on sairaus, vaikka olisi miten normaalista muuntunut. Ihmiset jotka käyttävät elämästään suuren osan meditointiin osaavat ehkä kertoa mielen eri tiloista enemmän kuin he jotka eivät omakohtaisesti tee mielensä kanssa yhtikäs mitään.

Newagerit eivät välttämättä tiedä mistään mitään, se on semmoista sillisalaattia missä kukin puuhastelee sitä mikä kulloinkin huvittaa ja harrasteluksi se kaikki jääkin. Toki välillä ehkä voinee törmätä aitoihin tyyppeihin, eli ihmisiin jotka aistivat jotain mitä tavis ei aisti. Jos hän osaa jättää sen sille tasolle eli tukeutuu puhtaasti kokemukseen, eikä ala tunkemaan siihen jotain hämärää oppia mukaan, niin ehkä se on varteenotettavaa matskua. Valitettavasti kokemuksia voi olla vaikea kuvailla koska ne eivät välttämättä ihan niin nätisti ja simppelisti asetu parijonoon kuvailua varten kuin arkisemmat kokemukset. Jo pelkästään yhden "tavallisen" unen kuvaileminen voi olla huomattavan työlästä, kun joutuu käyttämään paljon sanontoja "ikään kuin", "tuntui kuin", "oli niin mutta oli noinkin". Itse olen tämän havainnut kun olen satunnaisesti uniani muistiin kirjoitellut. Hermo meinaa mennä kun yrittää päästä mahdollisimman autenttiseen tulokseen.

Mutta unista voikin havaita että ehkä ihmismielin perusominaisuus on olla ns. virtaava. Unessa saatan esim. olla ensin yksi henkilö, sitten toinen henkilö jolle ensimmäinen henkilö on juuri jutellut, sitten vaihtaa sukupuolta jne. Kaikessa mukana se perusasia että muoto on vain toissijainen väline. Päiväelämässähän se on sitten niinpäin että muoto on kaikki kaikessa, mikä on pirun rasittavaa jos yrittää vaikka jollekulle selittää että sukupuoli on oikeasti täysin yhdentekevä ominaisuus joka kuuluu kehoon ja aivoihin, mutta ei välttämättä määrää kaikesta mikä liittyy mieleen. Mieli on vesi, sukupuoli on kuin jokin tietty väri jota ruiskutetaan veden sekaan ja sitten näyttää kuin vesi oikeasti olisi sen väristä - ja kuitenkin jos väri suodatetaan pois, vesi on edelleenkin vettä. Tähän voi sukupuolen tilalle vaihtaa jotain muita asioita ja sama homma.