Vähän radikaali näkemys narsismista, tai siihen viitttaavasta edellä. Usein kyllä puhutaan, että valta sokaisee ihmisen, ja absoluuttinen valta täydellisesti.
Tulee taas mieleen se tarvejuttu, joka saa maailman näkymään, eikä muuta näkemismahdollisuutta luonto edes tarjoa, johon eliö voisi tukeutua. Yleistajunnallisuutta on, tosin vain siten kuin erilaiset tarpeet on sitä jalostanut, ja siinä valmiudessa on järkevää pysytellä, vaikka aistihavainnoissa ja todellisuudenpälyilyissä ei aina kaikki tarve suoranaisesti näyttäisi toteutuvan.
Toisaalta mahtailutarve voi kasvaa ajoittain, eikä se ilmennä mitään erityisempää. Kun toteutuu edes jossain samastuttavassa muodossa, ei ehkä voisi enempää kiinnostaa. Joskus voi tehdä mieli irtaantua kaikesta sovinnaisuudesta, myös järjellisistä, ja myös näyttää se irtiotto muille, vaikka muuten todellisuudesta pidettäisiin kiinni, ellei joku saisi irtautujatarpeista käsittämään tempausta pysyvämmin tarpeellisena, tai käsittäisi, että tempauksen läpiviemiseen tarvitaan ja vaaditaan pysyvämpi roolinotto.
Toisaalta jos ihminen on tarpeiden kautta sidottava, niin kuka se sitoja sitten oikeasti on? Diktaattoria tai muuta irtiottajaa ei saada sidotuksi, ja kun vankeustarve ilmenee, ja irtiotto mahdollisena, niin aika moni ottaa vapautta jonkin asian suhteen itselle. Sidoksissa rimpuilua ilmenee, eikä asia ole yksipuolinen.
