Kirjoittaja Aihe: Vapaa yhteiskunnallinen sana  (Luettu 38097 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Big Data Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1351
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #600 : ti 09.01.2018, 02:46:31 »
Ei ole synti olla keskimääräistä suurituloisempi. Tuohan kertoo usein siitä, että henkilö on yritteliäämpi ja ehkä jopa pätevämpi henkilö muihin verrattuna.

Lahjakkuudesta ja ahkeruudesta ei yhteiskunnan tulisi rangaista. Niiden palkkana pitää olla suuremmat tulot.

En minäkään näe mitään erityistä vikaa siinä, että ihmiset saisivat ansionsa mukaan.

Poissa mikainen

  • Konkari
  • Viestejä: 1458
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #601 : ti 09.01.2018, 11:44:12 »
Kannattanee huomata myös se, että uutisissa puhutaan suorista veroista. En tiedä, mikä on tilanne välillisten verojen kohdalla. Absoluuttisina määrinä suurituloiset maksavat todennäköisesti myös niitä eniten, mutta jos verojen maksamista tarkastellaan suhteessa tuloihin, pienituloiset ovatkin kovia maksamaan.

Nykypolitiikan suuntaus on ollut erilaisten tasaverojen lisääminen, mikä tarkoittaa sitä, että pienituloiset maksavat suhteessa tuloihinsa vieläkin enemmän. Tasaveroilla tarkoitan esimerkiksi kulkuneuvoihin liittyviä käyttömaksuja sekä kiinteistöveroja ja muita tällaisia. Viimeksi mainittu määräytyy kiinteistön verotusarvon mukaan eikä ota huomioon omistajan tuloja eikä kokonaisvarallisuutta.

Uutisessa mainittu keskituloisten haarukka 20 000 - 50 000 on aika suuri. Pienituloisella ja suurituloisella "keskituloisella" on eroa.
Onko paha asia, että tietyistä asioista maksetaan tasaveroja? Suurituloiset maksavat kuitenkin jo tuloveroja enemmän kuin muut. Suomessakin 10% eniten ansaitsevista maksaa kymmeniä prosentteja tuloverotuloista.
https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/demari-riemuitsee-rahojesi-viemisesta
https://www.sitra.fi/blogit/ketka-maksavat-suomessa-veroja/

Suomi tarvitsisi juuri suurituloisia!

Paitsi kun tulot ovat todella suuret niin verojen maksu jostain syystä vain vähenee.

Kokonaisverokertymästä rikkaat maksavat vain murto-osan, kertoo Seura.  "Seitsemän Suomen rikkainta maksoivat ansio- ja pääomatuloistaan veroa yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa. Ja ne 1,85 miljoonaa suomalaista, joiden yhteinen omaisuus on yhtä suuri kuin näiden seitsemän, maksoivat viisi miljardia."

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 6583
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #602 : ti 09.01.2018, 11:53:32 »
Kannattanee huomata myös se, että uutisissa puhutaan suorista veroista. En tiedä, mikä on tilanne välillisten verojen kohdalla. Absoluuttisina määrinä suurituloiset maksavat todennäköisesti myös niitä eniten, mutta jos verojen maksamista tarkastellaan suhteessa tuloihin, pienituloiset ovatkin kovia maksamaan.

Nykypolitiikan suuntaus on ollut erilaisten tasaverojen lisääminen, mikä tarkoittaa sitä, että pienituloiset maksavat suhteessa tuloihinsa vieläkin enemmän. Tasaveroilla tarkoitan esimerkiksi kulkuneuvoihin liittyviä käyttömaksuja sekä kiinteistöveroja ja muita tällaisia. Viimeksi mainittu määräytyy kiinteistön verotusarvon mukaan eikä ota huomioon omistajan tuloja eikä kokonaisvarallisuutta.

Uutisessa mainittu keskituloisten haarukka 20 000 - 50 000 on aika suuri. Pienituloisella ja suurituloisella "keskituloisella" on eroa.
Onko paha asia, että tietyistä asioista maksetaan tasaveroja? Suurituloiset maksavat kuitenkin jo tuloveroja enemmän kuin muut. Suomessakin 10% eniten ansaitsevista maksaa kymmeniä prosentteja tuloverotuloista.
https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/demari-riemuitsee-rahojesi-viemisesta
https://www.sitra.fi/blogit/ketka-maksavat-suomessa-veroja/

Suomi tarvitsisi juuri suurituloisia!

Tilastoista voi katsoa, miten ja mistä suomen valtio saa verotulonsa.

Ellei nyt ihan tunnusta itseään rikkaiden "perseennuolijaksi" voi varmaan hieman vilkaista, kuinka paljon todella suurituloiset maksavat veroja,.

Seppäsen Eskon kirja kannattaa myös lukea, siitä löytyy sipilänkin menneisyys #rahamiehenä.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9504
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #603 : ti 09.01.2018, 16:36:00 »
En minäkään näe mitään erityistä vikaa siinä, että ihmiset saisivat ansionsa mukaan.


Kannatan, jos seuraamusperusteet on kattavasti huomioituja, ja tyytyväisyyttä on.

Arvioinnin ajatellaan kohdistuvan yleensä tiettyihin asioihin. Tämä tekee varmaan vaikeaa siitä, mitä ihmiset odottavat sopivaksi, ja arvokkaaksi.

Jos halutaan laajaa yksimielisyyttä pohjasta, niin miten sen voisi esittää?

Haetaanko yleisempää pohjaa? Kuka osaa tällaista? Kuka edes haluaa?

Markkinatalous yhteisenä? Onko hyvä pohja, kun usein valittuna?

Poissa Saares

  • Konkari
  • Viestejä: 1494
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #604 : ke 10.01.2018, 16:04:02 »

US. 10.2.2017:
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää professori Martin Scheininin presidentinkansliaan liittämää vuotoepäilyä ”käsittämättömänä”.

Presidentin kommentti liittyy muutaman viikon takaiseen jupakkaan, jossa Helsingin Sanomille oli vuodettu salaisia asiakirjoja. Lehti julkaisi Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta jutun, jossa asiakirjoja oli näkyvästi esillä.

Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin esitti joulukuun lopussa arvionsa, että rikosilmoituksia poikineen lehtijutun tietovuotaja on todennäköisimmin presidentin kansliasta. Lue lisää: Professori: HS:n vuotaja voi olla presidentin kansliasta – ”Selittäisi Sauli Niinistön ripeyden”

Vastaava tapaus oli kun Halosen kanslia vuoti tietoja Jäätteenmäen vaalipropagandaan. Missä olivat silloin nämä Scheinit?
« Viimeksi muokattu: ke 10.01.2018, 16:07:40 kirjoittanut Saares »

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13211
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #605 : ke 10.01.2018, 16:24:21 »

US. 10.2.2017:
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää professori Martin Scheininin presidentinkansliaan liittämää vuotoepäilyä ”käsittämättömänä”.
.......

Vastaava tapaus oli kun Halosen kanslia vuoti tietoja Jäätteenmäen vaalipropagandaan. Missä olivat silloin nämä Scheinit?

Tiedoksi, että tämä "itämaan tietäjä" Martin Scheinin on vanhoja turkulaisia kommunisteja.....


SdP
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 6570
  • Hai Sixteen!
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #606 : su 28.01.2018, 18:05:18 »
Mitkä piirteet erottaa miljonäärin taviksesta?

MTV:n mukaan Thomas Corley tutki satoja miljonäärejä viisi vuotta ja kertoo heidän kulutustavoistaan.

Miljonäärit välttelevät
 - tunneostoja, koska se johtaa velkaantumiseen, "Ihana mekko.. söpö urheiluauto!Must!" ovat velkaantuvien puhetta
 - spontaaneja ostoja, esim. suklaapötköt kassan vierestä jättävät rauhaan.
 - tuhlailua, esim. ostavat vaatimattoman talon vaatimattomalta alueelta, maksut ja verot jää alhaisemmiksi.
   (Suomen rikkain kansanedustaja Lehtikin ostaa autonsa käytettyinä)
M.O.T.:

Näin nuukasti eli Ikea-miljardööri Kamprad: Saapui Iisalmeen ruosteisella VW Transporterilla – ”Mietimme, kukahan autolla mahtaa tulla”
...
Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho muistaa vierailun elävästi.

– Odottelimme häntä hallituksen puheenjohtajan Heikki Hortlingin kanssa. Vierastalon eteen pysähtyi vanha Volkswagen Transporter, sellainen oikein ruosteinen auto. Mietimme, kukahan autolla mahtaa tulla, kun liukuovi aukesi, Aho kertoo Ilta-Sanomille.

Ovesta astui sisään Kamprad, hyvin vaatimattomasti pukeutuneena.

– Hänellä taisi olla vanhat samettihousut, samettipikkutakki ja poolopaita taisi olla. Hän oli todennäköisesti vuokrannut halvimman mahdollisen auton, joka Kuopion lentokentältä oli saatavissa.

 - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005542229.html
"Kannatan ehdottomasti maahanmuuton lisäämistä" - Esko Valtaoja, TS 4.8.2015

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13579
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #607 : ma 29.01.2018, 10:13:12 »
Mistä lähtien reseptilääkkeet ovat kuuluneet sossun perustoimeentulo-osaan? Omat tietoni ovat vuosien takaa, joten tottahan toki muutosta voi tulla, mutta ihmetyttää kun todellakin hommeli on nähdäkseni mennyt niin että perusosaan on kuulunut ruoka, vaatteet ja sen sellainen, mutta julkisen puolen terveyskulut ja lääkärin määräämät lääkkeet on täysin tuloton voinut saada sossusta korvattavaksi perusosan lisäksi.



Jotenkin sellainen kutina että tuo kummallinen SiunSote on ennenkin tullut jossain vastaan, jonkun toisen ihmetyksen kanssa. Mikähän pirun Siu lieneekään kyseessä.
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13211
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #608 : to 01.02.2018, 18:39:52 »

"Eeva Lehtimäen mielestä SDP ampuu itseään jalkaan ja keskustelu kääntyy aktiivimallista Antti Rinteeseen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne antoi varomattomia lehtikommentteja aktiivimallikeskustelun yhteydessä, arvioi viestinnän asiantuntija ja entinen pitkäaikainen politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki.
.....

Niskalaukaus-Rinne toistaa sos.dem. virheen taannoisesta vaalimainoksesta "kuka syö pöydältäsi". Joutuivat myöhemmin pyytelemään anteeksi törkeää mainosta. Luulisi tuollaista kirjoittajaa ääri-äärivasemmistolaiseksi. Onko?

Eräs skenaario tässä kuviossa on sellainen, että demarit saavat kunnon vaalivoiton ja seuraava hallitus tulee olemaan SDP/vihreät-vetoinen. .

Onnea vaan joukoliikennettä käyttävät vasemmistofanaatikot huomiseen liikennekatstrofiin. Ainakin meillä on edelleen lumen lähes tukkimat kadutkin auraamatta.  Suosittelen laittamaan herätyskellon soimaan klo 4.00. - Ellei kulje mukavasti ja lämpimästi omalla autolla...... Tosin SDP:n kannattjat taitavat 90 % olla eläkeläisiä ja työttömiä.

Minä olen varma, että miljoona ihmistä kiroaa punanaamaisen Antti Alamäen ay-mafioineen alimpaan helvettiin. Ei asiaa hallituksiin.... toivottavasti eie enää koskaan.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Saares

  • Konkari
  • Viestejä: 1494
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #609 : to 01.02.2018, 20:19:13 »
Jos ei töihin pääse voi jäädä tien varteen seuraamaan rikkuriparaatia. Helsinkiin matkalla olevat mielenosoittajat menevät linja-autoilla joiden kuljettaminen on ankarasti tuomittavaa rikkurityötä. Myös matkustajat syyllistyvät ammattiliittojen mukaan moitittavaan tekoon.

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13211
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #610 : to 01.02.2018, 20:31:29 »
Jos ei töihin pääse voi jäädä tien varteen seuraamaan rikkuriparaatia. Helsinkiin matkalla olevat mielenosoittajat menevät linja-autoilla joiden kuljettaminen on ankarasti tuomittavaa rikkurityötä. Myös matkustajat syyllistyvät ammattiliittojen mukaan moitittavaan tekoon.

Luojan kiitos punaisilla käsivarsinauhoilla (vain - toivottavasti) varustautneiden SDP:n  lakkolaisten bussit juuttuvat helvetillisiin ruuhkiin. Toivottavasti matkustajia vituttaa rankasti.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 13579
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #611 : su 04.02.2018, 21:32:54 »
Koskeekohan tämä turviksiakin?

Tutkimus: Hyvinvointi omalla vastuulla
                                       
                                       
 Valtaosa, 92 prosenttia, suomalaisista
 ajattelee, että yksilön tulisi olla   
 vastuussa erittäin tai melko paljon   
 omasta hyvinvoinnistaan.               
                                       
 Kunnallisalan kehittämissäätiön, KAKS 
 tutkimuksen mukaan 57 prosentin       
 mielestä yksilön pitää vastata omasta 
 hyvinvoinnistaan erittäin paljon.     
                                       
 Läheisten hyvinvoinnista vastuuta     
 suuntaa seitsemän kymmenestä           
 vastaajasta perheille ja lähiomaisille.
                                       
 Hallituspuolueista kokoomuslaiset     
 painottavat eniten omaa vastuuta,     
 vasemmistoliittolaiset valtion osaa.


https://www.yle.fi/tekstitv/txt/P104_01.html

Mutta sitten taas toisaalta:

Yhteisvastuukeräys torjuu köyhyyttä   
                                       
                                       
 Yhteisvastuukeräys alkoi tänään. Tämän
 vuoden teemana on riittävän ravinnon   
 turvaaminen köyhyydessä ja             
 taloudellisissa vaikeuksissa eläville 
 ihmisille maailman katastrofialueilla 
 ja kotimaassa.                         
                                       
 Vuosittaisen suurkeräyksen taustalla on
 Suomen evankelisluterilainen kirkko ja
 lähimmäisenrakkauden kansanliike.     
                                       
 Aktiivisin keräyskausi kestää helmikuun
 alusta vappuun.                       
                                       
 Keräyksen suojelijana on tasavallan   
 presidentti Sauli Niinistö.           


https://www.yle.fi/tekstitv/txt/P103_01.html

Tässä mitään yhteisvastuuta kaivata kun kerta kaikki ovat itsestään vastuussa.
                             
"The artist is the true seer and prophet of his century, the justifier of life and as such, of course, a revolutionary far more fundamental in his penetration of the social mask of his day than any fanatic idealist spilling blood over the pavement in the name simply of another unnatural mask."

JC

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13211
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #612 : ma 12.02.2018, 17:03:02 »
Jahka Adhamin poika tai tytär synnyttää laulaja Danny Ahmadin joka laulaa tiensä naisten sydämiin niin tämä syyriansuomalainen "Algoth Niska" saa synninpäästön ja hänestä tehdään ovela suuri salakuljettaja-sankari joka oveluudellaan sai aikoinaan maailman viranomaiset ja sääntö-suomen byrokratia-nutturatädit harhautettua ja  kierrettyä  neljännen valtiomahdinkin pikkusormensa ympärille.

Hyvä skenaario....

Katsokaas muuten tätä hauskaa sivua, johon surfatessa törmäsin:

Zakat-laskuri
Mikäli Allah on kirjoittanut osaksesi keskivertoa enemmän siunauksia, ole hyvä ja käytä alla olevaa laskuria laskeaksesi oma almu-verosi.
http://ssyrelief.fi/fi/zakat/

Zakat ul-fitr on ymmärtääkseni almu, joka jokaisen muslimin on maksettava paastokuukauden lopussa.

Tämä "almun" saaja em. sivulla on Rami Adhamin jo kuuluisa Suomi - Syyria Yhteisö ry.
Tässä almujen keräämisessä varmaan yksi asia, josta KRP on aloittanut esitutkinnan.



Nyt on Ramille syytteitä luettu nippukaupalla:

"Lelusalakuljettaja" Rami Adhamille tukku syytteitä – KRP: Nosti yhdistyksen tililtä 300 000 euroa
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/lelusalakuljettaja-rami-adhamille-tukku-syytteita-syytetaan-muun-muassa-torkeasta-rahanpesusta/6767384#gs.wePvKBc

"Helsingin käräjäoikeudesta kerrottiin maanantaina, että Adhamia vastaan on nostettu kaikkiaan 18 syytettä muun muassa törkeästä rahanpesusta ja rahankeräysrikoksesta.

Syytteet liittyvät Suomi-Syyria-yhteisöön, jonka vastuuhenkilöihin Adham on kuulunut. KRP on epäillyt yhdistyksen muun muassa keränneen varoja ilman rahankeräyslupaa.

KRP:n mukaan Adham hallitsi yhdistyksen varoja ja nosti yhdistyksen tililtä noin 300 000 euroa. KRP on epäillyt, että osalla rahoista on ostettu Suomesta puutarhamökki ja osa on toimitettu käteisenä epäillyn henkilökohtaiselle tilille Turkkiin."


Että tällainen tämä hyväntekijä...... Onneksi patsashanke Senaatintorille ei ehtinyt valmiiksi.


VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa RGR

  • Konkari
  • Viestejä: 1291
  • etelänhämyhaikara
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #613 : ma 12.02.2018, 19:06:08 »

Että tällainen tämä hyväntekijä...... Onneksi patsashanke Senaatintorille ei ehtinyt valmiiksi.


Harmi sinänsä, monille roistoille ja kansakunnan kuppaajille on pystytetty patsaita ja monumentteja. Ehkä hän ei ollut riittävän suuri konna.

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 5014
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #614 : ti 13.02.2018, 00:28:08 »

Että tällainen tämä hyväntekijä...... Onneksi patsashanke Senaatintorille ei ehtinyt valmiiksi.


Harmi sinänsä, monille roistoille ja kansakunnan kuppaajille on pystytetty patsaita ja monumentteja. Ehkä hän ei ollut riittävän suuri konna.

Nimenomaan. Tapat kymmenen, ja olet murhaaja. Tapat puoli miljoonaa, niin olet valtiomies.

Enää vanhan antistalinistin täytyisi kyetä myöntämään, ettei se ole koskaan edellyttänyt tekijöiltä vasemmistolaisuutta.
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa Big Data Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1351
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #615 : la 17.02.2018, 05:42:04 »
Hesarin mielipideosastolla mielenkiintoinen kirjoitus säästämisestä ja sijoittamisesta: Tililläni on rahaa – olen siis typerys, jota uhkaa varattomuus

Kirjoittaja pohtii pitäisikö sijoittaa ja kuinka paljon, ja miksi hän itse on päätynyt varsin vaatimattomaan sijoittamiseen, osin pankin painostamana. Pitäisikö vaurastua?

Kymmenisen vuotta sitten, asuntolainan ottamisen yhteydessä, pankki patisti minut rahastosäästäjäksi. Argumentti oli jotakuinkin se, että kaikki muu olisi äärimmäistä typeryyttä. Asia toki ilmaistiin hieman hillitymmin, mutta pääviesti oli selvä: jos tilille uhkaa kertyä rahaa, se on väärässä paikassa. Myönnyin, koska en halunnut olla typerys.
...
Vaurastumisen mantran vierastaminen kertoo myös lapsenomaisesta luottamuksesta yhteiskuntaan. Se voi olla typerää, mutta mieluummin kuin sijoitusteni vakaaseen tuottoon luotan siihen, että elän jatkossakin maassa, joka ottaa ­kopin, jos putoan.



Vaurastumisen mantra on ollut esillä jonkin verran viime aikoina. Pörssisijoittamisen apostolit ovat saaneet tilaa medioissa. Mitä muuten tapahtuisi jos kaikki maailman ihmiset ryhtyisivät sijoittamaan kaiken liikenevän pörssiin? Tilanne olisi tietysti yhtä kestämätön kuin sekin, jos kaikki ihmiset nostaisivat pankeista kaikki käteisvaransa. Koko järjestelmähän on tunnetusti suuri himmeli, jonka toiminta perustuu siihen, että vain harvat hyötyvät.

Jos pörssiin tulvisi liikaa varoja, se johtaisi hallitsemattomaan ylituotantoon, tai sitten hallitsemattomaan varojen puhallukseen. Pörssi kaatuisi, ja sen mukana koko talousjärjestelmä. Tästä seuraa, että kaikki eivät voi vaurastua. Vaurastuminen kuuluu vain harvoille, ja se tapahtuu toisten kustannuksella. Mutta samanaikaisesti on totta sekin, että vaurastumista ei ole keneltäkään kielletty. Unelma on kaikkien käsillä, mutta jos kaikki sen saavuttaisivat, taikamaa romahtaisi.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9504
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #616 : la 17.02.2018, 09:06:17 »
Mistä lähtien reseptilääkkeet ovat kuuluneet sossun perustoimeentulo-osaan? Omat tietoni ovat vuosien takaa, joten tottahan toki muutosta voi tulla, mutta ihmetyttää kun todellakin hommeli on nähdäkseni mennyt niin että perusosaan on kuulunut ruoka, vaatteet ja sen sellainen, mutta julkisen puolen terveyskulut ja lääkärin määräämät lääkkeet on täysin tuloton voinut saada sossusta korvattavaksi perusosan lisäksi.

Pahinta ehkä se, että omavaraista taloutta ja taloudellista perusriippumattomuutta haluta. Puhutaan vaikka yrittäjyydestä, ja kotimaan omavaraisuudesta, tai itse pärjäämisestä, mutta kun asiaa katsoo käytännön näkökulmasta, niin tällaista voi ilmetä, mutta laajasti ottaen aivan kuin ei ollenkaan ideana, eikä käytännössä muuta kuin sitouttamista, ja sen perushyötyjä voi kysellä, että mitä pitävät sisällään.

Jos Suomen maanpuolustus on aina ollut omissa käsissämme, on sitä asia varmaan myös yksityiselämässä, viimein, jos ajatellaan pitempää jatkumoa. Parasta maanpuolustusta toisaalta ovat itsenäisyyteen kykenevät ihmiset.

Itsenäisyys ei arvo, eikä oikeastaan monikulttuurisuuskaan. Kusetus on ehkä ainoa arvo. Muuta en uskaltaisi veikata.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9504
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #617 : la 17.02.2018, 09:09:29 »

Parasta tosiaan sanoa asia siten, kuin siitä rehellisesti arvelee.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9504
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #618 : la 17.02.2018, 10:07:27 »

Left wing ... Rigth wing.

Jollain tapaa samanlaisia toimintaelkeitä.

Autetaan kaukaisia, kun imaginäärisestä vielä ihmistenaihioiksi mahdollisia. Kun näin tehdään, niin ei kelpaakaan.

Toisaalta, kun ovat osa suurempaa Left-wingiä, niin jossain vaiheessa käy tosiaan selväksi, ettei kelpaa toisillekaan.

Kävisikö samaan eläimet? Entä luonto? Tai mikä, viimein?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9504
Vs: Vapaa yhteiskunnallinen sana
« Vastaus #619 : la 17.02.2018, 10:13:55 »

Jos mainitaan kusetuksesta, niin on se vähän maalaavaa, vaikka puhuttaisiin siitä, mikä vaikuttaa oikeasti itseen, merkittävästi. Kun samaa soveltaa itseen, ja pyrkimyksenä yhtä vahva, niin kai siinä sitten jokin tasapuolisempi toteutuu.

Kaikki eivät tietysti tässä vaiheessa. Lähelle näkeminen on varmasti vaikeinta, ja tosiaan faktanarvoinen. Malka-sananlaskut johtavat väärään, jos ajatellaan, että itsensä tarkasteleminen olisi jotain automaatiota, helppoa, ja jokin läpihuutojuttu.

Kun ihminen on taistelussa, ja kärsii, niin enemmän tätä tilannetta kuvaa reagointi suoriin kipuihin. Osa tosin pyrkii vetäytymään kipujen kanssa omiin lokeroihin, tosin mahdotonta sekin pitemmmän päälle.


Jonkin verran nykyään puhutaan itseensämenemisen armollisuudesta, ja realiteeteistä, joita ilman ei oikeasti synny mitään erityisen hyvää. Miten piiskata kenestäkään irti hyvää? Vaikeuksien voi silti antaa viedä sinne, missä muutokset voivat tapahtua. Pysyvin on kivoin, ja pitemmän päälle vapauttavin. Valitettavasti, sitovuuden takia tarkoittaa myös maailmaa, siinä oman puolen kuntoonsaattamisen lomassa.
« Viimeksi muokattu: la 17.02.2018, 10:18:24 kirjoittanut Juha »