Ei ole. Se on yksi tapa, mutta ei ollenkaan paras. Joskus se on tavattoman tehoton ja aivan liian hidas tapa. Olisi idioottimaista odotaa lämpömittarin lukemia ja tuulennopeustietoja, jotka todistavat, että kannattaa pukea takki päälle.
Tarvitsee vain miettiä, millä tavalla varminta mahdollista tietoa maailmasta on parasta hankkia.
Se on faktan hankkimisen tapa.
Tieto on vain yksi elämässä tarvittava asia. Sitten on monia muitakin.
Jos vähän katselee ympärilleen, näkee kuinka tiede on jyräämässä kaikki muut ns. tietämistavat kaikilla aloilla.
Ei, en näe tällaista kehitystä ollenkaan. Päinvastoin ihmiset janoavat elämyksiä.
Tässä esim. empatian tieteellistä etymologiaa eli sanan alkuperän tutkimista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Empatia
Edelleen luulet vakaasti, että kun ilmiölle annetaan nimi, niin kaikki tarpeellinen ilmiöstä siirtyy tuohon nimeen. Sen jälkeen itse ilmiö lakkaa sinulle olemasta tuon käsitteen ja kielellisen kuvauksensa ulkopuolella. Sanaa empatia ei olisi, ellei olisi empatiaa. Sen sijaan empatia ei kaipaa sanallaista ilmausta ollakseen olemassa.
Olkiukko tieteellisen kuvantamisen luonteesta kuvaustapana joka ei pakosti rajaisi ja kaventaisi kuvauskohdetta on epälooginen.
Ei ole. Kuvaus on aina valinta. Siihen valitaan jotkin asiat kuvattavaksi, mutta jotkin asiat jäävät kuvaamatta. JOS kuvaus olisi täydellinen, se olisi kuvattavan asian kanssa identtinen. Voit toki yrittää kuvata vaikkapa omenan täydellisesti. Mutta et ikinä kykene kuvaamaan sitä niin, etteikö oikea omena olisi vielä täydellisemmin omena kuin kuvauksesi. Se on myös huomattavasti tehokkaampi tapa ilmaista omenaa. Mikään kuvaus ei pysty luomaan parempaa kuvaa toiselle ihmiselle omenasta kuin tuo omena konkreettisesti eteen kannettuna vapaasti tutkittavaksi ja aistittavaksi.
Puun toiminnan kuvauksia on useita ja tieteelliset ovat niistä parhaita, eniten faktaa.
Juuri tämä faktatiedolla kuvaaminen takaa sen että kuvauksemme puusta ovat mahdollisimman lähellä sitä todellisuutta mitä yritämme kuvata.
Kuvaus on vain ihmisen yritystä ymmärtää puuta. Puu ei tuota kuvausta tarvitse mihinkään. Vain ihminen tarvitsee. By the way - itsekin juurio taisit myöntää, että kuvaus puusta on vähemmän kuin puu. Muutenhan se ei olisi ”mahdollisimman lähellä”, vaan täydellisesti kaikki mitä puukin.
Niinpä tiede kaikkein vähiten ohittaa ne faktat että ihmisen kuvaukset ovat aina kuvattavan todellisuuden välissä kuvaajina ja että ymmärryksemme todellisuudesta vaikuttaa myös toimiimme todellisuudessa.
Nyt oikein hekumoit sillä ajatuksella, että kuvaus on aina puutteellinen ja vajaa verrattuna todellisuuten, vaikka ensin yritit tämän ajatuksen minun esittämänäni tuomita epäloogiseksi.
Siksi tiede hakee aina entistä parempia todellisuuden kuvaustapoja ja siksi tieteellinen tieto on oluut niin tehokkaasti todellisuutta mullistavaa.
’
Tieteellinen tieto ei vain pysty kertomaan, miten minä koen puun. Sen sijaan taide voi kertoa siitä. Ihmiset tuppaa olemaan aika kiinnostuneita toisten ihmisten kokemuksista. Taide on myös tapa käsitellä omia kokemuksiaan. Objektiivinen tiede on kädetön juuri siksi, koska se pyrkii olemaan objektiivista. Siksi se ei pysty kertomaan - tietenkään - subjektiivisia kokemuksia. Ihmiset kuitenkin on subjekteja ja subjektiivisuudesta yllättävän kiinnostuneita. Tietenkin ihan siitä omasta subjektiivisesta näkökulmastaan, mutta aika paljon myös muiden subjektien subjektiivisista kokemuksista. Jotain erilaista siinä vain tuppaa ihmiselle olemaan, kun joku toinen kertoo ”siltä mustakin tuntuu” verrattuna siihen, että tiedemies kertoo ihmisten yleensä kokevan sellaistasuntällaista.
By the way, olkiukko pelkästä faktojen latelusta jonain tieteenä tai sen sovelluksina on perusteettomasti typistetty kuvaus.
Se on ollut se sun kuvaus tieteestä. Kuvaa itse paremmin, jos se on sun mielestä puutteellinen.
Todellisuus on olemassa, mutta on eri kuvauksia ja kuvaustapoja sille miten todellisuus on olemassa.
Puut ja niiden toiminta on ihmisten rajallisina kuvauksina muutoksellisia havaintotulkintoja todellisuudesta joka muuttaa niitä ja jotka samalla muuttavat todellisuutta koska ovat osana sitä.
Ne ovat ns. osa ongelmaa ja ratkaisua.
Puiden olemassaolo meille siis riippuu havainnoistamme ja nämä ihmiskeskeisen kapeat havaintomme puista riippuvat puiden olemassaolosta.
Samalla tavalla joku voi havaita Jeesuksen ja jutella tälle koska todellisuudessa on olemassa jotain joka tuottaa nämä havainnot hänelle.
Hänen ei tarvitse olla ontologinen solipsisti vaan hän voi faktojen avulla havaita kehonsa ja päänsä sisältöineen olevan vain osa suurempaa todellisuutta.
Juuri siksi - koska todellisuus meille on meidän havaintojamme todellisuudesta - on myös se subjektiivinen näkökulma todellisuuteen erinomaisen merkittävä meille. Subjektiivinen näkökulma ei millään tapaa sulje pois tieteellistä objektiivisuutta. Ne voivat hyvin olla olemassa meille molemmat. Mutta sun teesisi nyt yrittää selittää, ettei se subjektiivinen ole arvokasta. Sanoisin, että sun on kyllä vaikeaa saada tuota ajatusta läpi. Ihmiset on tavattoman itsekeskeisiä, ihmiskeskeisiä ja kiinnostuneita eniten itsestään, mutta seuraavaksi nimenomaan mjuista ihmisistä - ja heidän subjeltiivisista havainnoistaan. Niihinhän me kaikki itseämme koko ajan peilaamme. Se on juurikin taiteen alaa. Subjektiivisten kokemusten jakaminen - jopa vuosisatojen taakse.
Faktatieto muokkaa maailmankuviamme kohti ja selitysvoimaisempaa maailmankuvaa.
Me itsekeskeiset emme vain tyydy mihinkään yleispätevään. Me haluamme henkilökohtaista ja yksilöllistä.
Äidinrakkauden käsitteellinen olemassaolo määrätynlaiseksi rajatun tunteen kuvauksena on käsitteellisten faktojen kuvaamana lähimpänä totuudellista käsitteellistä kuvausta maailmasta.
Yritäpä havaita, tunnistaa, ajatella tai puhua äidinrakkaudesta tai käsittää sitä ilman käsitteitä.
Taidekin käyttää käsitteitä. Äläpäs nyt niitä omi tieteelle. Käsitteet eivät ole faktoja. Hammaskeiju on käsite, mutta siltikään hammaskeijuja ei ole faktisesti.
Itse asiassa kieli on osoittautumassa, ihmislajin menestyksen ohella myös tieteen ja teknologian kautta kaikkein tehokkaimmaksi maailmankuvaustavaksi ja työkaluksi maailmassa.
Digitalisaatio osoittaa kielen olevan laskentavoimaltaan sitä tehokkaampi mitä yksinkertaisemmista peruspalikoista se on koostettu.
Korkeamman tason abstraktit kielet ovat kustannustehokkaita sumeammassa maailman rajaamisessa.
Hiukkasfysiikan kuvauksia voidaan pitää omana kielenään.
Digitaalisten laskukoneiden konekielillä voidaan ajaa erityistieteellisillä kielillä mallinnuksia simulaatioina ja verrata niitä yleiskielillä tulkittuihin havaintoihin maailmasta.
Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla.
(Tuossa määritelmässä vain on vanhoillisesti jo liikaa ihmiskeskeisyyttä: esineet keskustelevat keskenään, tekoälyn oma kieli)
Kuvakieli, liikekieli tai äänelliset tulkinnat ovat kielellistä viestitystä, informaatiota, kommunikaatiota.
Kielellisiä kuvauksia.
Tide käyttää kieltä, liikettä, kuvaa ja ääntä. Taidekin kommunikoi. Nyt sä ryhdyit laajentamaan alkuperäistä väitettäsi, joka koski faktoja. Käsitteet, kielellisyys, kommunikaatio - eivät NE ole pelkkiä faktoja.
Kuvausten taakse kuten maailmankuvan taakse ei voida mennä katsomaan miltä punainen tai todellisuus oikeasti näyttää.
Kuvaus ei ole synonyymi faktalle.
Tiede perustuu tähän kokemusmaailmamme kuvauksellisuuteen jota voidaan aina yrittää muokata, yleispätevöittää, kehittää. faktoilla.
Yleispätevä ei kosketa henkilökohtaisesti, eikä ole yksilöllistä. Mä ostan sun jutun heti, kun sulle kelpaa vaimoksi kuka tahansa nainen ja voit ottaa huollettavaksesi kenet tahansa lapsen.
Faktat ovat ainoa tapa saada tietoa. Tämä on tautologinen totuus.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tosiasia
Olisi epäloogista katsoa taideteoksesta, horoskoopista tai uskonnollisesta kirjasta päivän sää jonka mukaan pukeutua mutta
loogista faktatarkistaa säätila empiirisesti omin aistein tai teknologian kuten mittareiden tai internetin avulla.
Omat aistit eivät todellakaan kerro faktoja. Päinvastoin juuri niitä nimenomaan pitää epäillä ja niiden kertoma on faktan saavuttamiseksi jollain tapaa todennettava. Omien aistien välittämä tieto on tieteen mukaan epäluotettavaa ja vaati aina jonkinlaisia tarkistyuksia muuttuakseen faktaksi. Sen sijaan omien aistien havainto - vaikkapa se, että kylmältä tuntuu - on erinomaisen tehokas ja toimiva ja tarkka tapa saada tietoa oman vaatevalinnan perusteeksi. Mikään fakta - lämpömittarin lukema tms - ei edes kumoa sitä. Jos paleltaa, kannattaa pukeutua lämpimästi täysin riippumatta faktoista eli lämpömittarin lukemasta, tuulisuudesta tai vuodenajasta.
Tieto on vain yksi asia suuressa universumissa mutta silti se tärkein asia joka erottaa ihmisen muista eläimistä
ennennäkemättömästi hallitsevana, menestyvänä ja sopeutuvana lajina.
Tieto tosiaan on vain yksi asia. JOstain minulle käsittämättömästä syystä yrität nyt nostaa sen jossain arvohierarkiassa muita asioita ylemmäs ja vaatia, että sillä ryhdytään syrjäyttämään jotain muuta. Taidekin erottaa ihmisen muista eläimistä. Mutta sitä et kuitenkaan pidä minkäänlaisen arvon perusteena. JOstain syystä.
Ihmiset voivat janota vain sitä minkä tietävät, näkevät, kokevat ja tieteellinen maailmankuva on valtaamassa ihmisten
ajatusmaailmaa, jossa ei enää nähdä mielekkäänä janota enkelihoitoja, taivaspaikkoja, romanttista taiteilijaelämää
tai minkäänlaista hölynpölyä.
Tiede kyllä pystyy tuottamaan korvaavia elämyksiä jopa pelottavan tehokkasti.
Mitä helvatun tekemistä enkelihoidoilla, taivaspaikoilla tai romanttisella taiteilijaelämällä on taiteen kanssa? Miksei yhtä hyvin joku kertomus tieteentekijästä, jonka mielenterveys horjui tai joka käytti valtaansa väärin ja harjoitti seksuaalista häirintää tai palveli natsivaltaa harrastaen ihmiskokeita tai saattoi markkinoille lääkkeen, joka aiheutti laajasti synnynnäisiä epämuodostumia oikeuta dissaamaan kokko tiedemaailmaa, jos joku ryhtyy ihannoimaan jotain romanttista taiteilijaelämää? Senhän nyt jokaikinen edes puolittain taiteen kanssa työskentelevä tietää pelkäksi kioskikirjallisuuden tuotteeksi. Taiteen tekemisestä on romantiikka todella kaukana, jos sitä ihan ammatikseen ja tosissaan tekee. Mistä sä oikein kaivat nämä kummalliset ja todellsuudelle vieraat mielikuvasi taiteesta, taiteilijoista ja taiteen tekemisestä? Miksi yhdistät uskonnollisuuden ja huuhaan taiteeseen? Tieteen tekijöiden joukossa on myös vaikkapa vakaasti ja syvästi uskonnollisia ihmisiä. Mikset sillä perusteella kiellä tieteen arvoa?
Empatia on hyvä esimerkki kuinka tieteellinen maailmankuva käsitteellistää eksaktisti ja koherentisti faktatietoa
ja tuo sen arkiajatteluumme tehostamaan sitä.
Empatiaa ei olisi käsitteiden avulla havainnoivalle ihmiselle ilman käsitteellistettyä havaintoa empatiasta.
Sanaa empatia ei olisi, ellei olisi jotain jota on tieteen ja faktojen avulla kuvattu empatiaksi.
Olisipas. Me vain emme pystyisi ilman asiaa kuvaavaa sanaa keskustelemaan siitä tähän tapaan. Itse empatia kyllä olisi olemassa. Se on myös ollut olemassa ensin. Vasta myöhemmin sille on keksitty ilmiötä kuvaava sana ja se on käsitteenä määritelty. Edelleen - taide käyttää myös koko ajan käsitteitä. Käsitteiden olemassaolo, niiden muodostaminen, käyttäminen ja ymmärtäminen EI ole missään nimessä vain tieteen ansiota. Kyllä kieli on paljon vanhempi ilmiö kuin tiede. Minkäs tieteen mukaan ajallisesti myöhemmin syntynyt asia on sitä EDELTÄNEEN edellytys? Perskules sentään, mistä helvatusta tieteen empiria oikein ammentaa, ellei mitään sen kautta tutkittua olisi olemassakaan ilman tieteen siitä esittämää havaintoihin perustuvaa kuvausta? Mitä se empiirinen tutkimus havainnoi ja mittaa, jos tutkittavaa asiaa ei ole olemassakaan, ennen kuin se tieteentekijän tutkimisen myötä kuvataan ja mallinnetaan? MITÄ empiirinen tutkimus tutkii, jos vaikkapa empatiaa ei ole ennen sen tieteellisesti tehtyä kuvausta?
Yritin huonolla menestyksellä kertoa että tieteelliseenkin kuvaamiseen kuuluu aina rajallisuus ja että kuvausten
rajallisuudesta sinänsä on epäloogisen järjetöntä syyttää mitään kuvaustapaa ja kaikkein vähiten faktoilla kuvailevaa tiedettä.
En mä ”syytä” tiedettä siitä, että sen kuvcaus on rajallinen. Mä vain väitän, että KOSKA tieteellinen kuvaus tuottaa - koska se tehdään tieteen periaatteita noudattaen - aivan tietyllä tavalla rajatun kuvauksen, on vaikkapa taiteella mahdollista kuvata, ilmentää ja ilmaista jotain sellaisia puolia todellisuudesta, joita tiede ei - juuri ne tieteen rajat piirtävän tieteellisen metodin käyttämisen tähden - pysty tavoittamaan. Tieteessä mm. vaaditaan objektiivisuutta. Se onkin tieteelle varsin perusteltu vaatimus. Taiteella taas ei ole objektiivisuusvaatimusta, jonka takia se pystyy operoimaan subjektiivisuuden alueella. Taide todellakin vaikuttaa subjektiivisesti, eikä taide varsinaisesti ollakseen vaikuttavaa vaadi sitä, että kaikkien tai edes enemmistön on oltava siitä samaan tapaan vaikuttuneita. Päinvastoin yleisesti ihmiset tuppaa kokemaan henkilökohtaisesti puhuttelevan ja subjektiivisesti itselle merkittävänä koetun taiteen tärkeäksi. Silloin on aivan toissijaista se, onko kyseinen teos tai esitys muiden mielestä koskettavaa tai ns. hyvää taidetta.
Omenaa ei voi kuvata omenaksi pelkästään kantamalla jotain toisen nokan eteen ihmeteltäväksi.
Tarvitaan lisäksi kielellistä kuvaamista. Ja tiede tarjoaa parasta kielellistä faktakuvausta myös omenoista.
Paskat. Jos haluan KOKEA mehukkaan omenan, mä haluan koskettaa, haistaa ja maistaa sitä. Mulle ei todellakaan riitä jokin kuiva tieteellinen kuvaus omenasta. ILman kokemusta omenasta - tuntumaa siitä, millaiselta sen vahapinta tuntuu kädessäni, miltä omena tuoksuu jamiten se rouskahtaa haukatessa ja kirpeä maku leviää suuhuni, olisi pelkkä tieteellinen kuvaus omenasta minulle melkoisen yhdentekevä. En keksisi mitään kunnollista syytä, joka saisi minut valitsemaan juuri vaikkapa uuden sadon kotimaisen kaneliomenan sen sijaan, että söisin vaikkapa persikan tai päärynän. Omenaa ei voi kuvata kielellisesti yhtään miksikään, ellei ole omenaa, jota havainnoida. Yhtäkään omenan sanallista kuvausta ei ole olemassa ilman todellisia olemassaolevia omenoita. Lisäksi omenaan liittyy pitkä liuta muita mielikuvia aina alkaen Eevasta ja omenapuusta. Nämäkään eivät ole vain tieteellisiä faktojoa, vaan ennemminkin näitä konnotaatioita voidaan kuvata tieteellisesti, koska ne ovat olemassaolevaa todellisuutta, vaikka eivät olekaan käsinkosketeltavaa materiaalista todellisuutta. Tiede tarjoaa tavattoman huonon kuvauksen vaikkapa siitä, miltä tuntuu keväällä kävellä omenatarhassa omenankukkien varistaessa terälehtiään päällesi, kevätauringon paistaessa ja sen lämmössä taas elämään heräävän maan tuoksuessa. Tuo tunnelma on taiteen heiniä. Taiteen, joka ilman muuta käyttää käsitteitä. Hyvä hyssykät sentään - meillähän on jopa olemassa ns. käsitetaidetta. Kieli ei todellakaan ole ilmiönä millään muotoa tieteen ansioksi luoettava ilmiö. Tuollainen omiminen on surkean epätieteellinen ajatus.
Tieteellinen tieto pystyy parhaiten kertomaan, miten minä tieteellisessä maailmankuvassa koen puun.
Kyllä - on itsestäänselvää, että
tieteellisessä maailmankuvassa tiede operoi parhaiten. Tieteellinen maailmankuva vain ei - väitän - riitä yhdellekään ihmiselle. Se nimittäin vaatii objektiivisuutta. Sinullekaan ei riitä pelkkä objektiivisuus. Kyllä sä koet täysin subjektiivisesti asioita ja sinulla on täysin subjektiivisia toiveita, vaatimuksia ja preferenssejä. Sinuakaan eivät tieteelliset faktat saa vaikkapa aina syömään vain terveellisesti ja ekologisesti, liikkumaan kaikkien nykytieteen mukaisten suositusten mukaan ilman poikkeuksia. Olen satavarma, että joka ikinen päivä teet valintoja, jotka ovat täysin tieteellisen tiedon ja siitä muodostettujen ohjeiden ja toimintakehotusten vastaisia. Valitset hissin, et portaita. Teet ehkä lentomatkan. Juot kupillisen kahvia tai ostat edullisen tekokuituvaatteen, joka on valmistettu Bangladeshissa. Miksi? Etkö uskokaan tieteeseen?
Tiede antaa myös parhaat välineet käsitellä omia kokemuksiaan.
Miksi siis lääketiede turvautuu taideterapiaan, jos faktat toimivat paremmin? Mikä on se tieteen apu, jota saat, kun joudut käsittelemään läheisen kuoleman tuottamia tunteita? Tällaiseksi muuten EI kelpaa toteamus, että tiede on todennut sen taiteen auttavan.
Objektiivinen tiede on tehokkain juuri siksi, koska se pyrkii olemaan yleispätevää.
Siksi se pystyy kertomaan - tietenkin - yleispätevimmin subjektiivisistakin kokemuksista.
Ihmiset kuitenkin on kielellisesti objektivoituja subjekteja ja subjektiivisuudesta kielellisesti kiinnostuneita.
Tietenkin ihan siitä omasta subjektiivisesta kielellistettävästä näkökulmastaan, mutta aika paljon myös
muiden subjektien subjektiivisista kuvauksista.
Taiteellinen kuvakieli tai uskontojen, ideologioiden, politiikan, markkinatalouden, arjen ym. kielipelit muuttuvat
nekin jatkuvasti tieteellisen maailmankuvan mukaisiksi.
Höpö höpö ne mitenkään muutu tieteen mukaisiksi, vaan taide tietenkin - itsestäänselvyys - kuvaa sitä, miltä maailma ihmisten mieliin näyttää. Koska tiede tietenkin - itsestäänselvyys - muokkaa kuvaamme maailmasta, se vaikuttaa myös taiteeseen. Mutta se vaikutus ei tapahdu esittämälläsi tavalla, jossa taiteen tekeminen alistetaan jollekin faktapohjalle ja tieteellisen metodin vaatimuksille. Ne subjektien subjektiiviset kuvaukset ovat myös taiteen keinoin tehtyjä kuvauksia, Jos ne muunnetaan - tieteellistetään - objektiivisiksi, niiden vaikuttavuus hupenee. Me nyt vain emme vaikutu ollenkaan samaan tapaan siitä, että kuulöemme faktan siitä, kuinka moni mies kuolee eturauhassyöpään vuodessa. Mutta kun oma puoliso / isä / hyvä ystävä sairastuu, on asia meille aivan toisella tapaa merkittävä. Me myös hyvin mielellämme kuulemme jonkun vastaavassa tilanteessa olevan tai olleen täysin subjektiivisia kokemuksia asiasta. Kyllä - haluamme myös läkkärin objektiivisen arvion, mutta paranemista ei erityisesti edistä, jos tuo lääkäri lakonisesti luettelee faktat kuten hoitojen intensiivisyyden, kuolemanriskin ja odotettavissa olevan elinajan. Jos täysin mainitsematta jää se, miten tämän tilanteen kanssa eletään ja selvitään. Mitä tehdään, kun pelottaa, kiukuttaa ja ahdistaa. JOs lääkäri vain toteaa, että objektiivvisesti ottaen eturauhassyöpä nyt osuu vanheneville miehille kuitenkin tuetyn todennäköisyyden mukaan ja tässä nyt todennäköisyys sattui teidän puolisoonne ( isäänne / ystävääne, tunnemme jopa vihaa siitä, ettei tämä lääkäri kykene tukemaan meitä tilanteessa. Sen sijaan vaikkapa vaikuttava kuolemaa ja elämän katovaisuutta käsittelevä sävellys, maalaus tai runo voi olla paljon parempi ”kädestä pitelijä” kuin kylmä fakta kuolleisuudesta. Niitä faktoja ei ihan syyttä suottaa kutsuta nimenomaan kylmiksi. Vaikka faltisesti niillä ei mitään mitattavaa lämpätilaa olekaan. Tarttisko sun mielestä tässä vähän parantaa kielellistä ilmaisuamme ja korjata tuollainen toellisuudenvastainen lapsus?
Olkiukkoilua on lähinnä se, että en ole sanonut tieteen olevan faktojen latelua.
Tiede on parhaiten faktoja tuottavaa ja faktoihin perustuvaa toimintaa.
Se ei kuitenkaan tarkoita että tieteellinen toiminta olisi faktojen latelua.
Faktojen latelulla ei ole rakennettu modernia länsimaalaisuutta tai käyty kuussa. Aikuisten oikeesti.
No ei jumankekka taidekaan ole mitään enkelihoitoja. Aikuisten oikeesti. Älä narise, jos itse käyttäydyt kuin pahainen kakara.
Jottei syntyisi olkiukkoa jostain teesistäni että subjektiivinen ei olisi arvokasta,
totean omin sanoin että tieteellisessä maailmankuvassa subjektiivisuus on faktaa
ja subjektiivinen näkökulma on joko oikeaa ja arvokasta eli tieteellistä tai väärää eli epätieteellistä.
Tieteellinen metodi vaatii faktalta objetiivisuutta. Haluatko, että lainaan sulle faktan määritelmää? Subjektiiviset kokemukset ja havainnot voivat toki olla faktojen etsimisen pohjana, mutta subjektiivinen havainto ei riitä faktaksi. Ja sinä halusit nimenomaan taiteen faktapohjaisuuden nostamista. Älä suutu mulle, jos itse käytit huonoa kuvausta siitä, mitä oikein vaadit.
Sanon tämän nyt mahdollisimman yleispätevällä eli ymmärrettävällä suomella:
Haluamamme henkilökohtainen ja yksilöllinen tulee tulkituksi ja toteutuu aina jonkin maailmankuvan mukaisena,
niin tieteellisessä maailmankuvassa kuin missä tahansa muussakin maailmankuvassa, mutta tieteellisessä kaikkein toimivampana.
Hihhuleilla on henkilökohtaisia jumalsuhteita ja taiteilijoilla henkilökohtaisia luomuksia.
Tieteellisesti ajattelevalla on yleistettävissä olevia henkilökohtaisia ja yksilöllisiä älykkäälle ja sosiaaliselle ihmisapinalle
omassa yhteisökulttuurissaan tyypillisiä kokemuksia ja tekoja.
Samaa yleistettävää yksilöllisyyttä hän näkee hihhuleissa ja taiteilijoissa.
Jokainen sadepisarakin on yksilöllinen.
Kuitenkaan kenellekään ”yleispätevä” lapsi ei kelpaa oman lapsen tilalle. Ei, vaikka se kuinka olisi ihan yhtä lailla vaaleatukkainen viisivuotias tyttölapsi kuin tuo omakin. Vaikka tiede myöntääkin, että subjektiivisuus on olemassa oleva asia ja subjekteille tärkeä, niin sinä tunnut koko ajan yrittävän alentaa sen merkityksen tieteen objektiivisuutta pienemmäksi. Kenelle se tieteen kautta käytetty objektivoitu havainnointi subjekltiivisista ihmisistä todella on TÄRKEÄMPÄÄ kuin oma subjektiivinen kokemus? Kenelle riittää se, että tieteellisesti ja tilastollisesti voidaan todeta suomalaisten olevan enemmän kuin hyvin ravittuja, joten on turha valittaa olevansa nälkäinen? Jumankekka taideyleisöllä on täysin henkilökohtaisia taidekokemuksia. Mitä vittua siihen väliin pitää tunkea jokin tieteellisesti objektiivinen toteamus, että kyllä sitä PIcassoa kuiteskin arvostetaan enemmän, jonka todistaa teosten korkea hinta? Jos nyt sittenkin vain minä henkilökohtaisesti vaikutun täysin subjektiivisesti enemmän jonkun tuntemattoman suomalaistaiteilijan teoksesta, joka nyt vain sattuu herättämäänn jonkin omakohtaisen tunteen tai ajatuksen, joka minulle - ei kelleen muulle - on tärkeä ja merkittävä?
Taidekin käyttää käsitteitä. Olen omimassa tieteelle lähinnä parhaiten faktaa sisältävät käsitteet.
Tieteelliset käsitteet kuvaavat faktoja.
Hammaskeiju on käsite, mutta siltikään hammaskeijuja ei ole faktisesti.
No minkäs takia et voi antaa taiteen käsitellä ihan rauhassa muita ilmiöitä ja käsitteitä? Miksi SENKIN pitää käsitellä juuri faktoja, vaikka meillä JO ON tiede sitä varten? KOetko ihan oikeesti taiteen jollain tapaa uhkaavan tieteellistä maailmakuvaa? Aika kehno on sukosi siihen, jos noin ajattelet. Olisko silloin ennemminkin tarvetta kehittää sitä TIEDETTÄ paremmaksi, jos joku hammaskeiju saa sen noin horjumaan?
Kieli on kuvaaja ja faktat ovat parhaita kuvauksia, oliko tässä jokin ongelma?
On. Faktat eivät ole aina kaikesta parhaita kuvauksia. Esimerkiksi kipua ja kivun voimakkuutta ei edelleenkään pystytä kuvaamaan faktoilla. Sellainen osaaminen ei ole edes näköpiirissä. Kipu sentään on ihan suoraan lääketieteen aluetta ja senkin kohdalla faktat ovat noin voimattomia.
Johan sen jo uskonnot ja taide osoittaa, että kuvaus ei ole synonyymi faktalle.
Mutta fakta on synonyymi parhaalle kuvaukselle kohteesta.
Ei ole. Voitko kuvata Mozartin Requiemin parhaiten puhtailla faktoilla? Odotan innolla, mutta en henekäni pidätellen suoritustasi.
Lisäksi kohdetta voi tarkentavasti aina kuvata useammallakin faktalla.
Enpä usko, että faktojen määrää lisäämällä kuvauksesi Requiemista paranee yhtään.
Yleispätevä kirjakieli koskettaa yllättävän monia kaunokirjallisuudessakin.
Eksakti tieteen kieli ja sen sovellukset koskettavat yllättävän monia maapallollakin.
Yleispätevä kirjakieli ei ole kyllä tieteen saavutus. Muutoinhan ei edes tarvittaisi koko sitä työtä, joka on tehty ja jota koko ajan tehdään tieteellisen kielen kehittämiseksi. Yleispätevä kieli ei ole tieteellisen kielen synonyymi. Yritäs nyt edes sen verran pysytellä sovituissa ja yleisesti käytetyissä käsitteissä.
Wikipedia:
Yleiskieli on kehitetty tietoisesti ja julkisesti, ja sen oikeasta käytöstä on tehty ohjeet. Se ei siis ole kehittynyt luonnollisesti, vaan se on kulttuurin tuote. Ohjeet tehdään tunnetuksi kouluopetuksen, kielioppien ja sanakirjojen avulla. Jotta ohjeita noudatettaisiin, niitä laativien ja ylläpitävien tahojen pitää olla yhteiskunnallisia ja kulttuurisia auktoriteetteja.[3] Vaikka yleiskieli onkin normitettu, se ei voi olla täysin muuttumaton eikä yhtenäinen kielimuoto, sillä sitä on voitava käyttää eri aikoina ja eri tarkoituksiin. Yleiskielessä onkin historiallisista syistä eri-ikäisiä kerrostumia. Koska sitä käytetään myös puheessa, se saa vaikutteita myös elävästä puhekielestä.[4]
Sosiolingvistiikan näkökulmasta yleiskieli on vain yksi kielen sosiaalinen murre. Muista kielen murteista se kuitenkin eroaa siinä, että sitä käytetään maantieteellisesti laajemmalla alueella, sillä on enemmän tehtäviä ja se on suhteellisen pysyvä. Toisin kuin murteet, yleiskieli toimii kieliyhteisön yhteisenä kielenä, joten käyttötarkoitukseltaan se on murteiden välinen lingua franca. Sosiaalisesti yleiskieli ei ole kuitenkaan neutraali, vaan se on kulttuurin valtamurre, joka nauttii arvostusta eli prestiisiä.[5] Yleiskieli myös edustaa koko kieltä suhteessa toisiin kieliin esimerkiksi silloin, kun virallisia tekstejä käännetään kielestä toiseen[6].
Yleiskieli on väline, jonka avulla kulttuuri välittyy sukupolvelta toiselle[7]. Varsinkin pienille kansakunnille se on myös tärkeä kansakunnan identiteetin ja yhtenäisyyden symboli.[6]
http://www.mv.helsinki.fi/home/jmykkane//tutkielma/Tieteellinen_kirjoittaminen.html:
Tieteellisessä kielessä sitä vastoin pyritään käsitteelliseen täsmällisyyteen ja yksiselitteisyyteen. Tieteen kielen usein parjattu kuivuus ja monimutkaisuus ei ole itsetarkoituksellista. Usein se on seurausta siitä, että monimutkaisia (eri aihealueita toisiinsa yhdistäviä) ja monitasoisia (teorian ja käytännön yhdistäviä) ilmiöitä ja ajatusketjuja pyritään esittämään siten, että tulkinnan varaa jäisi mahdollisimman vähän. Tutkija pyrkii siihen, että teksti antaisi mahdollisimman tarkan kuvauksen siitä, minkä tutkija kokee todellisuudeksi.
Taidekirjallisuus ei todellakaan pyri tieteellisen kielen tavoitteeseen, ettei tekstiin jäisi tulkinnanvaraisuutta. Taidehan nimenomaan haluaa herättää lukijat tulkitsemaan. Eikä ole mitään syytä - vai mikä sellainen voisi olla - että jokaisen lukijan tulkinnan pitäisi olla romaanista sama? Päinvastoinhan kirjallisuustieteessä tehdään kokoa ajan uusia ja suusia tulkintoja vanhoista jo moneen kertaan tulkituista teoksista. Niitä katsotaan vaikkapa jonkin uuden näkökulman kautta. Taide vain paranee siitä, että se on monitulkintaista. Että jokainen tosiaan voi tehdä teoksista oman yksilöllisen ja henkilökohtaisen tulkintansa. Edes taiteilijan ei tarvitse olla samaa mieltä siitä, mitä teos ”tarkoittaa”. Päinvastoin taiteilijat ovat usein haluttomia kertomaan, mitä he teoksellaan haluavat sanoa tai miten se ”kuuluisi” tulkita. Itse jopa opetan juuri tätä omille oppilailleni - älä keskity miettimään, mitä teos tarkoittaa. taideteoksen vaikutuskanava ja tapa ei ole välittää yhtä ns. oikeaa viesti, vaan viesti on jokaiselle katsojalle / kokijalle omanlaisensa. Sellainen - yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti säätyvä. Tähän tieteellinen kieli ei pyri - eikä siten myöskään koskaan pääse.
Muissakin asioissa me vannomme yksilöllisen sovitettavuuden perään. Miksi taiteessa, johon se kuuluu automaattisesti ja erottamattomasti, pitäisikin ryhtyä pyrkimään siitä pois? Kun ostat auton, haluat valita tietyn sinulle sopivan varustelutason. Kun ostat asunnon, haluatkin remontoida sen keittiön vastaamaan täsmällisemmin omia tarpeitasi ja esteettistä silmääsi. Kun menet ravintolaan, haluat tilata à la carte -annoksen ja ehkä vielä tehtynä omat ruoka-allergiasi huomioiden. Se henkilöstöruokalan linjastolounas ei vain tunnu ihan samalta. Miten luulet, että taide paranee, jos se muunnetaan tästä sinulle varta vasten valmistetusta lounasruokalan päivän keitoksi? Yleispäteväksi ja ravintoarvoltaan sopivaksi mitatuksi. Mutta yhdentekeväksi ja gourmet-elämyksenä ankeaksi.
Ei, kirjallisuus taiteena ei todellakaan kaipaa tieteellisen kielen mahdollisimman vähäistä tulkinnanvaraisuutta ja siitä maksettavaa hintaa: kuivuutta ja monimutkaisuutta. Jo nykyinen lukion oppimäärä äidinkielessä sentään ymmärtää eri tekstilajien tyylien erot. Nyt sä yrität kaupitella ajatusta, että ne muut on ”huonompia”, joten kaikessa pitäisi tavoitella tieteellisen kielen kriteerien mukaista ilmaisua.
Terveisin, Al
2O
3
