Kirjoittaja Aihe: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)  (Luettu 1464 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 3867
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #20 : ma 21.11.2016, 15:58:21 »
Halusin kysyä tosiaankin omia mielipiteitänne Kiviniemen tappion syistä. Minusta tuntuu että yhtä monta syytä(muistikuvaa) kuin vastaajaakin. Minulla jäänyt mielikuvaksi: Vaalirahakohu ja mummojen kallis jätteenhoito by Lehtomäki.

Lainasin politiikantutkijoiden kirjan* jonka mukaan syy oli lähinnä eurokriisistä valehtelu, josta jäi kiinni. Ettei Suomi joudu vasstuu/maksumieheksi vaikka paraillaan silloin just Suomen osuuden kasvattamisesta EU:n ytimessä puhuttiin ja osuus kasvoi. Temppu olisi ehkä toiminut 20-30 vuotta sitten ennen internettiä muttei enää ja Kiviniemi jäi kiinni.
 Toisaalta jos euron puolustus teki vaalitappion niin miksi puolustaja Kataisen Kokoomus voitti 1. pääpalkinnon?

Politiikan tutkijat voi olla kuplassansa ja arvottaa syyt eri lailla kuin syvien metsien taviskansa, vai? Ehkä he kuitenkin tietävät jotakin:
"Eurokriisi, keskustan vaikea suhde Euroopan unioniin sekä hallitusvastuu selittävät pitkälti sen, miksi vuoden 2011 vaaleissa perussuomalaiset sai houkuteltua äänestäjikseen eniten entisiä keskustan äänestäjiä."
Kataisen voitto selitettiin sillä että median avustuksella Kataisesta tuli suuri europelastaja. Epävarmat ajat sai kansaa tiivistymään hänen ympärilleen joka uhrasi laiminlyöden perhe-elämäänsäkin siihen. "Ei siis ihme, että kansalaisten parissa tehtyjen tutkimusten mukaan Katainen oli suosituin puoluejohtaja vuoden 2011 vaalien aikaan."

Vaikuttiko sukupuoli? Ehkei: Nytkin kuulemma Angela Merkelin suosio on nousussa koska kansa haluaa tiivistyä kriisiaikaan tutun turvallisen johtajan ympärille.

*Railo-Niemi-Pitkänen-Ruohonen: Kamppailu vallasta: Eduskuntavaalikampanjat 1945-2015. Docendo. 2016
"Tyhmän Trumpin uudet ystävät: Halla-aho ja Elo!" - VM-uutiset 15.2.2017 ;)

Poissa Vanha Vihtahousu

  • Konkari
  • Viestejä: 8046
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #21 : ma 21.11.2016, 16:37:44 »
Halusin kysyä tosiaankin omia mielipiteitänne Kiviniemen tappion syistä. Minusta tuntuu että yhtä monta syytä(muistikuvaa) kuin vastaajaakin. Minulla jäänyt mielikuvaksi: Vaalirahakohu ja mummojen kallis jätteenhoito by Lehtomäki.

Lainasin politiikantutkijoiden kirjan* jonka mukaan syy oli lähinnä eurokriisistä valehtelu, josta jäi kiinni. Ettei Suomi joudu vasstuu/maksumieheksi vaikka paraillaan silloin just Suomen osuuden kasvattamisesta EU:n ytimessä puhuttiin ja osuus kasvoi. Temppu olisi ehkä toiminut 20-30 vuotta sitten ennen internettiä muttei enää ja Kiviniemi jäi kiinni.
 Toisaalta jos euron puolustus teki vaalitappion niin miksi puolustaja Kataisen Kokoomus voitti 1. pääpalkinnon?

Politiikan tutkijat voi olla kuplassansa ja arvottaa syyt eri lailla kuin syvien metsien taviskansa, vai? Ehkä he kuitenkin tietävät jotakin:
"Eurokriisi, keskustan vaikea suhde Euroopan unioniin sekä hallitusvastuu selittävät pitkälti sen, miksi vuoden 2011 vaaleissa perussuomalaiset sai houkuteltua äänestäjikseen eniten entisiä keskustan äänestäjiä."

Äänestämisessä tunne painaa enemmän kuin järki.

Kiviniemi ei ollut mitenkään tunteisiin vetoava, vaan teki kylmän ja etäisen vaikutuksen. Vuoden 2011 vaali ja tulos olivat poikkeukselliset, koska kaikki vanhat puolueet hävisivät ja voittajia oli vain yksi: Perussuomalaiset.

Keskustan tappio oli tietysti suurin, mutta se ei selitä kuin alle puolet perussuomalaisten voitosta (lisääntyneistä äänistä). Äänestysvilkkaus vaaleissa 2011 nousi selvästi edellisistä - voi olla, että perussuomalaiset sai heräteltyä, houkuteltua uurnille uusia äänestäjiä ja samaan aikaan 100 000 keskustan kannattajaa jäi kotiin...?


AA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Keijo Kullervo

  • Konkari
  • Viestejä: 1483
  • Päivieni kertomaa
    • Kotisivuni
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #22 : ma 21.11.2016, 17:16:13 »

Vuonna 2014 kirjoitettuna:

"Mitkä teot Sinä olisit tehnyt paremmin kuin Raamatun Jeesus?

"Ruoditaan Raamattua, varsinkin siinä esiintyviä Jeesuksen tekemisiä ja sanomisia, eikö totta?

 Otetaan nyt sitten kohteeksi jokin Raamatun kohta, ihan mikä tahansa, joka sivuaa Jeesuksen tekemisiä ja sanomisia ja ruoditaan sitä:

Minulle muistuu mieleen Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko jolloin Hän muutti veden viiniksi... Eikö se niin mennyt?

Tiedetyn kaavan mukaan toimien lähes kaikki viinin valmistajat pystyvät tekemään viiniä, hyvääkin... Minua On jäänyt askarruttamaan se valtava nopeus jolla Jeesus viinin valmisti...
 Eräs selitys On se, että kun alkoholia nauttinut On tarpeeksi tokkurassa, paljaan puhtaan veden nauttiminekin saa aikaan humaltumistilan? Olenko oikeassa?

Alkoholia, siis viiniä nauttineet luulivat ihmeteoksi, mutta miten On..."

Muisto Keijo Kullervo
"Tie, totuus ja elämä."

Poissa Hayabusa

  • Konkari
  • Viestejä: 1465
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #23 : ma 21.11.2016, 18:56:02 »
^Epäileekö KK kenties, että Jeesus olisi lorauttanut vesiruukkuun erittäin kuivaa ilmajokelaista valkoviiniä?  8)

Poissa Vanha Vihtahousu

  • Konkari
  • Viestejä: 8046
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #24 : ma 21.11.2016, 21:28:29 »

Tiedetyn kaavan mukaan toimien lähes kaikki viinin valmistajat pystyvät tekemään viiniä, hyvääkin... Minua On jäänyt askarruttamaan se valtava nopeus jolla Jeesus viinin valmisti...
 Eräs selitys On se, että kun alkoholia nauttinut On tarpeeksi tokkurassa, paljaan puhtaan veden nauttiminekin saa aikaan humaltumistilan? Olenko oikeassa?


Minäkin olen joskus nuorena muuttanut vettä viiniksi - ei kovin ihmeellistä - mutta en tietysti Jeesuksen nopeudella.

Eipä tuo muutaman viiniruukullisen valmistus minusta kovin ihmeellistä ole. Kovempaa kiirettä Jeesuksella varmaan oli, kun kuudessa päivässä koko maailmankaikkeuden tyhjästä väsäsi. Tosin silloin taisikin Isä olla mukana.... sanoisinko Isä aurinkoinen.....
Ymmärsinkö oikein?


AA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Hayabusa

  • Konkari
  • Viestejä: 1465
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #25 : ma 21.11.2016, 23:42:26 »
Eipä tuo muutaman viiniruukullisen valmistus minusta kovin ihmeellistä ole. Kovempaa kiirettä Jeesuksella varmaan oli, kun kuudessa päivässä koko maailmankaikkeuden tyhjästä väsäsi. Tosin silloin taisikin Isä olla mukana.... sanoisinko Isä aurinkoinen.....
Ymmärsinkö oikein?

Täytyy muistaa että aika(kin) on suhteellista...

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 3867
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #26 : ti 22.11.2016, 00:12:52 »
Minulle muistuu mieleen Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko jolloin Hän muutti veden viiniksi... Eikö se niin mennyt?

Tiedetyn kaavan mukaan toimien lähes kaikki viinin valmistajat pystyvät tekemään viiniä, hyvääkin... Minua On jäänyt askarruttamaan se valtava nopeus jolla Jeesus viinin valmisti...
 Eräs selitys On se, että kun alkoholia nauttinut On tarpeeksi tokkurassa, paljaan puhtaan veden nauttiminekin saa aikaan humaltumistilan? Olenko oikeassa?

Alkoholia, siis viiniä nauttineet luulivat ihmeteoksi, mutta miten On..."

Muisto Keijo Kullervo
Muinoin internetin varhaisessa huume-ryhmässä alan harrastajat teki kaverilleen jekun.
Antoivat jotain vettä (tai mehua) väittivät että se menee päähän ja tulee humalaan. Kaveri meni ihan humalaan.
Mentalisti-hypnotisoijat siihen pystyykin. Ja arvelivat että kyse olisi ollut (itse)hypnoosista.

Äskettäin juhlissa kävi hiukan päinvastainsuuntaisesti.
Juhlajuoman piti olla vähäalkoholista. Mutta minä havaitsin heti että "alkoholia! menee päähän". Sukulainen ei uskonut "höpö höpö". Sitten vasta myöhemmin uskoi kun muutkin, tosin vasta ajan päästä, huomasivat ja itsekin sukulainen. Isäntä myönsi, että vasta sitten tuli katsoneeksi juoma-astian kylkeä että olikin ollut jotain 14%.
(Muunsi shampanjan vedeksi. Joksikin aikaa. ;)
"Tyhmän Trumpin uudet ystävät: Halla-aho ja Elo!" - VM-uutiset 15.2.2017 ;)

Poissa Vanha Vihtahousu

  • Konkari
  • Viestejä: 8046
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #27 : ti 22.11.2016, 13:02:21 »

Juhlajuoman piti olla vähäalkoholista. Mutta minä havaitsin heti että "alkoholia! menee päähän".
....

Eikö tuntunut mukavalle? Olo kuin sulhasella Kaanaan häissä.....

AA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Chill Out

  • Konkari
  • Viestejä: 1069
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #28 : ke 23.11.2016, 07:47:05 »
Mikä merkitys on nimimerkin lisäämisellä asetuksissa kaverilistaan?

Poissa Vanha Vihtahousu

  • Konkari
  • Viestejä: 8046
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #29 : ke 23.11.2016, 11:52:35 »
Mikä merkitys on nimimerkin lisäämisellä asetuksissa kaverilistaan?

Riippuu nimimerkistä.

AA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Chill Out

  • Konkari
  • Viestejä: 1069
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #30 : ke 23.11.2016, 12:33:05 »
Mikä merkitys on nimimerkin lisäämisellä asetuksissa kaverilistaan?

Riippuu nimimerkistä.

AA.

Niinpä tietenkin. Mutta miten jonkin lisääminen listaan näkyy foorumisoftan toiminnassa?

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 2868
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #31 : ke 23.11.2016, 22:11:44 »
http://wiki.simplemachines.org/smf/index.php?title=Special%3ASearch&search=buddies&fulltext=Search

Saattaa riippua fooruminpitäjän laittamista foorumin asetuksista

Lainaus
  Kaverit/estolista     Täällä voit hallita kaveri ja estolistaasi. Lisäämällä jäseniä näille listoille, voit mm. suodattaa yksityisviestejä ja sähköposteja riippuen asetuksistasi.

Voi asettaa itse, että ottaa yksityisviestejä vain ylläpitäjiltä ja kavereilta.
« Viimeksi muokattu: ke 23.11.2016, 22:16:36 kirjoittanut Jaska Jokunen »

Poissa Norma Bates

  • Konkari
  • Viestejä: 6203
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #32 : to 24.11.2016, 14:24:57 »
Emmä tajua tuota kaveritoimintoa.  ;D Jos suostuu ottamaan yksityisviestejä vastaan vain kavereilta, niin merkkaako se että määrittelee kaikki muut vihamiehikseen... Hullu ajatus.
Ilo irti vaikka perna poksahtaisi.

Poissa Laika

  • Konkari
  • Viestejä: 3225
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #33 : to 24.11.2016, 16:17:49 »
Jos lisäät jonkun kaveriksi, niin internet lähettää teille toistenne alastonkuvia.
Custom will reconcile people to any atrocity; and fashion will drive them to acquire any custom.

-George Bernard Shaw, Killing For Sport, Preface (1914)

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 3867
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #34 : to 24.11.2016, 16:55:07 »
Juhlajuoman piti olla vähäalkoholista. Mutta minä havaitsin heti että "alkoholia! menee päähän".
....
Eikö tuntunut mukavalle? Olo kuin sulhasella Kaanaan häissä.....

AA.
Mahakipu ei ole mukava ja se alkoi melko pian.

Äsken Kemppinen nosti esiin hypnotisoija Oliver Hawkin ja muutama "uhri" ja silminnäkijä kertoili kommentteissa kokemuksiaan:
Tapsa keskiviikkona, 23 marraskuuta, 2016
Minäkin olen ollut koululaisena katsomassa Oliver Hawkin esiintymistä Jyryn talolla, eikä sitä unohda koskaan. Hän todellakin "vei" koehenkilöt hikoilemaan saunaan, palelemaan pakkaseen ja "juotti" humalaan vedellä. Huikein juttu oli, kun hän "siirsi" koehenkilöiden tuntoaistin vesilasiin, ja kun hän pisti henkilöiden takana vedenpintaa neulalla, jokainen hätkähti samaan aikaan.

 - http://kemppinen.blogspot.fi/2016/11/ilmiantoja.html

Boldasin oleellisen.
"Tyhmän Trumpin uudet ystävät: Halla-aho ja Elo!" - VM-uutiset 15.2.2017 ;)

Poissa Chill Out

  • Konkari
  • Viestejä: 1069
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #35 : to 24.11.2016, 16:55:51 »
http://wiki.simplemachines.org/smf/index.php?title=Special%3ASearch&search=buddies&fulltext=Search

Saattaa riippua fooruminpitäjän laittamista foorumin asetuksista

Lainaus
  Kaverit/estolista     Täällä voit hallita kaveri ja estolistaasi. Lisäämällä jäseniä näille listoille, voit mm. suodattaa yksityisviestejä ja sähköposteja riippuen asetuksistasi.

Voi asettaa itse, että ottaa yksityisviestejä vain ylläpitäjiltä ja kavereilta.

Eli kaverilista on aivan turha ominaisuus, jos ylipäänsä ei harrasta yksityisviestien lähettelyä :)

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 5815
  • Etevä ajattelija
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #36 : to 24.11.2016, 17:01:18 »
Eli kaverilista on aivan turha ominaisuus, jos ylipäänsä ei harrasta yksityisviestien lähettelyä :)

Ei tarvitse itse harrastaa yksityisviestejä kun saa -pyytämättä ja yllättäen - viestejä.
Viestejä joiden taso on vielä enemmän perseestä kuin lähettäjän foorumilla julki harrastamat viestit.
Estolista on yksi keino torpata tällaiset viestit.

Poissa Chill Out

  • Konkari
  • Viestejä: 1069
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #37 : to 24.11.2016, 17:07:50 »
Eli kaverilista on aivan turha ominaisuus, jos ylipäänsä ei harrasta yksityisviestien lähettelyä :)

Ei tarvitse itse harrastaa yksityisviestejä kun saa -pyytämättä ja yllättäen - viestejä.
Viestejä joiden taso on vielä enemmän perseestä kuin lähettäjän foorumilla julki harrastamat viestit.
Estolista on yksi keino torpata tällaiset viestit.

Varmaan noin ja estolista minulla on pitkä. Mutta ettei synny väärinkäsitystä, minä en ole lähettänyt kuin yhden yksityisviestin, joka ei ollut Sepelle.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 5815
  • Etevä ajattelija
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #38 : to 24.11.2016, 17:38:20 »
Ei ole mitään syytä epäillä että tarkoitin sinua.

Poissa socrates

  • Konkari
  • Viestejä: 5917
  • Perspanomies
Vs: Kysy – ehkä joku vastaa! (nro 2)
« Vastaus #39 : to 24.11.2016, 18:46:22 »
Jos joku haluaa lähettää paskaprivoja, otan mielelläni niitä vastaan. Parempi sekin kun ei mitään.
Näkkäri, Näkkäri, Näkkäri!