Kirjoittaja Aihe: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)  (Luettu 4724 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Norma Bates

  • poliittinen pikkuorava
  • Konkari
  • Viestejä: 5558
Tuo vähemmistö-systeemi onkin siitä pirullinen että maailman enemmistö (eikös niitä muslimeita kuitenkin eniten ole, tai on varmaan kohta?) saa leikkiä vähemmistöä juurikin murenemalla pikku ryhmiksi sinne tänne maihin joiden kulttuuria nämä ryhmät eivät kumminkaan loppujen lopuksi voi sietää.

Tai voisivat, mutta pontevat pikku apurit eli "muslimien kaverit" länsimaiden sisällä tekevät kaikkensa saadakseen uusien vähemmistökaveriensa äänen kuuluville. Normaali ihminen kyllä sopeutuu ja alkaa vaan elämään sitä arkeaan, mutta kun hänellä sattuu olemaan fanittajia joiden pirtaan ei käy että uusi kaveri olisi normaali eli TYLSÄ, vaan kaverin pitää olla erikoinen, poikkeava ja ekstoottinen, niin meteli on kohta sen mukainen.

Mikseivät islamista erikoisuutta hakevat voi itse muuttaa muslimimaihin? Tämän yksinkertaisen kysymyksen jokaisen muslimeita harmittomina ja kivoina pitävä voi esittää itselleen. Ei saa olla niin laiska että kaverien pitää tulla vaikka valtamerien takaa sinun luoksesi tarjoamaan eksotiikkaa, siitä vaan reippasti perse penkistä ja lähdet itse sinne kaukomaille missä on tarjolla aito asia!
What if?

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Disappointed refugees relocated by EU have left Lithuania (WP).

Sama juttu Latviassakin, olosuhteet eivät ole siellä näille "turvapaikanhakijoille" riittävän lokoisat.

Pistää vihaksi, että rahaa paasataan näihin etuoikeutettuina itseään pitäviin, pikkuvauvojen tavoin käyttäytyviin paska-aivoihin, kun maailmasta kyllä löytyisi välitöntä apua tarvitsevia, todellisessa hädässä olevia ihmisiä - niitä ihka oikeita pakolaisia.

Valitetaan kaikesta, ilmaisesta ruoastakin. Samasta ruoasta, jota syötetään maassamme lapsillekin. Hilpein jostain lukemani letkautus oli, että saatu ruoka kuulemma sopii koirille ja naisille.

Kusipäitä.
"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Poissa Norma Bates

  • poliittinen pikkuorava
  • Konkari
  • Viestejä: 5558
Herää kuitenkin kysymys että ovatkohan jotkut tahot vähän funtsailleet että mihin kantsii käyttää rahaa ja mihin ei. Jos maahan otetaan syöttiläiksi turvapaikkaturisteja, niin rahahan jää kuitenkin pyörimään maan sisällä paikasta toiseen. VOK saa rahaa mistä nyt saakaan (valtiolta?), VOK makselee turistien sapuskat jollekin suomalaiselle syöttöfirmalle ja niin edelleen.

Jos turvaa kaipaavia avustettaisiin taloudellisesti heidän kotimaihinsa joissa en ensisijaisesti ja aluksi ovat hätää kärsimässä, se raha jäisi sille tielleen. Eikä kiertäisi Suomen sisällä valtiolta yksityisten taskuihin. Tietysti jos Suomeen jää kauheasti turviksia, niin heidän kauttaan rahaa alkaa valumaan myös ulkomaille, koska heidän kulttuureihinsa kuitenkin kuuluu avustaa synnyinmaahan jääneitä serkun kummin kaimoja.

Turvapaikkapäätöksillä ei tietenkään ole mikään kiire sellaisille tahoille jotka voivat survoa hynää taskuihinsa ja nauraa koko matkan pankkiin tässä ruletissa. Vasta päätöksen saanut turvis muuttuu tarpeettomaksi, koska hänen kauttaa ei voi enää rahastaa. Paitsi tietysti ehkä kaikenlaisilla jonninjoutavilla koulutus- ja työllistysohjelmilla... (Jonnin sen vuoksi että eipä suomalaistenkaan työttömien kursseista ole juurikaan apua ollut, ja jotkut niistä ovat olleet suorastaan ihmistä loukkaavaa sorttia, kuten joku "näin opin avaamaan tietokoneen" -tyyppinen  semmoiselle joka on masiinaa käyttänyt jo vuosia.)
What if?

Poissa Sokrates FT

  • Konkari
  • Viestejä: 7478

Kehtaa edes tarjota Suomesta mitään majoitusta - Kämppiäkin haukuttaisiin paskalääväksi.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta, on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Norma Bates,

Rahastetuimmat turvispalvelut on tarjoillut SPR, jota minä en puolestani aio tukea enää millään muotoa. Vaikuttaisi sille, että siitä ollaan tehty Suomessakin ennen kaikkea bisnes, Yhdysvalloissa punainen risti ei muuta olekaan.

VA,

Juu. Ja kirotut vääräuskoiset, kun majoittavatkin jopa oikein neljän hengen huoneisiin. Ei niissä pysty olemaan.

"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Paikalla Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 6315
Anteeksi kysymys: Onko vanha ketju siirretty arkistoon tms. jotain poistettu? Olenko jäänyt jostain paitsi?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Saares

  • Konkari
  • Viestejä: 512
Herää kuitenkin kysymys että ovatkohan jotkut tahot vähän funtsailleet että mihin kantsii käyttää rahaa ja mihin ei. Jos maahan otetaan syöttiläiksi turvapaikkaturisteja, niin rahahan jää kuitenkin pyörimään maan sisällä paikasta toiseen. VOK saa rahaa mistä nyt saakaan (valtiolta?), VOK makselee turistien sapuskat jollekin suomalaiselle syöttöfirmalle ja niin edelleen.

Jos turvaa kaipaavia avustettaisiin taloudellisesti heidän kotimaihinsa joissa en ensisijaisesti ja aluksi ovat hätää kärsimässä, se raha jäisi sille tielleen. Eikä kiertäisi Suomen sisällä valtiolta yksityisten taskuihin. Tietysti jos Suomeen jää kauheasti turviksia, niin heidän kauttaan rahaa alkaa valumaan myös ulkomaille, koska heidän kulttuureihinsa kuitenkin kuuluu avustaa synnyinmaahan jääneitä serkun kummin kaimoja.

Turvapaikkapäätöksillä ei tietenkään ole mikään kiire sellaisille tahoille jotka voivat survoa hynää taskuihinsa ja nauraa koko matkan pankkiin tässä ruletissa. Vasta päätöksen saanut turvis muuttuu tarpeettomaksi, koska hänen kauttaa ei voi enää rahastaa. Paitsi tietysti ehkä kaikenlaisilla jonninjoutavilla koulutus- ja työllistysohjelmilla... (Jonnin sen vuoksi että eipä suomalaistenkaan työttömien kursseista ole juurikaan apua ollut, ja jotkut niistä ovat olleet suorastaan ihmistä loukkaavaa sorttia, kuten joku "näin opin avaamaan tietokoneen" -tyyppinen  semmoiselle joka on masiinaa käyttänyt jo vuosia.)
Miespuolisille turvapaikanhakijoille pitäisi syöttää ruoan seassa jarrua.

Poissa Norma Bates

  • poliittinen pikkuorava
  • Konkari
  • Viestejä: 5558
Maksalaatikkoa, mustaa makkaraa, mämmiä ja kaikkea muutakin epämääräisen näköistä. Että pääsevät tutustumaan tosissaan suomalaiseen kulttuuriin. Monikulttuurisuuttahan piti kaiketi oleman sellaisen että tulee niitä vaikutteita puoleen ja toiseen, mutta vaikutteita EI tule jos pidetään härkäpäisesti omasta kulttuurista kiinni.

Toisaalta siinä että kulttuurit eivät sekoitu keskenään, vaan perustavat omia pikku taskujaan toisen kulttuurin vaikutusalueille on se hyvä puoli että nousee etnisiä ravintoloita kuin sieniä sateella, ynnä kauppoja joista saa kyseisen kulttuurin ruokatarpeita. Lähikaupungista jostain vuosien takaa tulee mieleen lähinnä joku yksittäinen puoti jossa näitä "eksoottisempia" kamoja, nyt niitä alkaa olemaan joka korttelissa.

Ja jos kulttuuri olisi vain sitä että sulloo ruokaa kitusiinsa, kaikki olisi fine.
What if?

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 3561
Joulun lelukuvasto oli saapunut.
Suvaitsevainen monikulttuurinen panee tyydytyksellä merkille,
että nukkejen joukossa oli myös pari tummempi-ihoista. Toisen nimi oli Jasmin, toisen alkoi S:llä.

Lapsuudestahan se suvaitsevaisuuden monikulttuurisuuden opetus on alettava.
:D
Äänestä KOKOOMUSta! Ei siis KOKOO Musta vaan KOKOOMUS:ta! Rajat auki ja maahanmuuttomyönteisesti!

Poissa Brutto

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 241
Joulun lelukuvasto oli saapunut.
Suvaitsevainen monikulttuurinen panee tyydytyksellä merkille,
että nukkejen joukossa oli myös pari tummempi-ihoista. Toisen nimi oli Jasmin, toisen alkoi S:llä.

Pidä huoli, että niillä on aina kasvot ja vartalo peitettynä äläkä missään nimessä laita niitä samaan laatikkoon Ken-nuken kanssa.

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #10 : ti 15.11.2016, 09:08:31 »
Onhan niillä todenmukaisempaa leikkiä raiskaus- ja väkivaltaleikkejäkin. Lapset leikkivät välillä jänniä jutskia ja leikinaiheita imetään siitäkin, mitä kaikkea vanhempien kuullaan keskenään puhuvan, niiden päivälehtien palstojen perusteella.

"Katsokaa etnisyyttä" on yksi niistä pääviesteistä, joita ns. antirasistit rummuttavat. Se on sillä tavalla huvittavaa, että tekevät suuren numeron juuri siitä, joka heidän mielestään ei kuitenkaan ole muka suuri numero. Samalla siinä paljastuukin itsekäs, alentuva ja holhoava asenne niin rummutuksen kohteita, kuin potentiaalisia kulijoitakin kohtaan.
"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Nynny

  • Vieras
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #11 : ti 15.11.2016, 09:29:37 »
Palasin Sunnuntaina pikaiselta reissulta Emiraateista ja olipahan silmiä avaava kokemus! Ajatuksia on niin paljon, että niiden purkaminen kestää ja voi olla, että en jaksa tänne kaikkea suoltaa, mutta ehkä jotakin tähän ketjuun liittyvää lyhyesti.

Emiraateissa siirtolaisten osuus on n. 80%. Siirtolaiset ovat pääasiassa muslimeja Pakistanista ja Intiasta, mutta myös kristittyjä ja hinduja on paljon. Valtavan monikulttuurinen maa, joten on ehkä syytä pohtia millainen meininki siellä yleisesti ottaen on. Yleisvaikutelma on todella ystävällinen, siisti, järjestäytynyt. Ihmiset käyttäytyvät todella asiallisesti ottaen huomioon omasta näkökulmastani nähden aika käsittämättömän heterogeenisuuden.

Emiraattien kuri, järjestys ja pintapuolinen hyväntahtoisuus perustuu todella jyrkkään ihmisryhmien epätasa-arvoon. Paikalliset arabisheikit ovat kuin korkeahaltioita, koskemattomassa ylhäisyydessään kulkevia, eikä heitä näy missään jonoissa. Jonkinlaisen sanomattoman arvojärjestyksen aistii välittömästi jo lentokentällä. Siellä ei ryppyillä, roskata, ryypätä, eikä kuseskella nurkkiin. Päihtyneenä esiintymisestä saa sharian mukaisesti raippaa. Kuninkaan arvostelemisesta saa raippaa. Naisten pilkkaamisesta saa raippaa. Vähän kaikesta saa raippaa. Ristiriitainen maa, jossa lämpimään inhimillisyyteen sekoittuu käsinkosketeltavissa oleva väkivaltapotentiaali. Sotilaita ja poliiseja näkyy paljon.

En nyt ehdi enempiä kirjoitella, mutta yksi asia on selvä: ei se Emiraattien järjestelmä ole tyhjiöstä syntynyt, vaan on ehdottomasti sellaista mitä vaaditaan niissä oloissa. Tätä meidän on varmaankin syytä pohdiskella täällä suvaitsevaisessa pohjolassa.

Poissa Norma Bates

  • poliittinen pikkuorava
  • Konkari
  • Viestejä: 5558
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #12 : ti 15.11.2016, 09:31:49 »
Kuten olen aiemmin maininnut, himoitsin naapurin mustaihoista nukkea. 70-luvulla, että ei niissä mitään uutta ole. Taisi olla vauvanukke. Muutoin en vauvanukeista paljon perustanut, kun pidin semmoisia tylsinä.

Barbejakin on varmaan jo vuosikymmeniä löytynyt joka rodun edustajina, ei tosin välttämättä ihan heti Suomesta, mutta nykyään tietysti kyllä. Vetävät viivoja suoraksi, sama malli laitetaan esittämään sekä intiaania (Amerikana alkuperäisasukasta), että eskimoa (inuiittia), että aasialaista (en aina oikein tiedä mikä olisi hyvä sana joka kattaisi kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset?)

Vanhempia barbeja kun maailmalta tilailin 2009 tuo sama lärvi siis löytyi em. "etnisyyksiltä".
What if?

Poissa Norma Bates

  • poliittinen pikkuorava
  • Konkari
  • Viestejä: 5558
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #13 : ti 15.11.2016, 09:33:32 »
Ei haittaisi kyllä mitenkään jos naisten kiusaamisesta saisi raippaa. Noinkohan muslimikulttuurista olisi löydettävissä sulosäveliä raakuuksienkin keskeltä...
What if?

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #14 : ti 15.11.2016, 09:37:52 »
Nynny,

Lähi-Itä on sitä todella kirjavaa seutua ja samalla parhain esimerkki siitä, että miksi ja miten se monikulttuuriuskaan ei toimi - varsinkaan niillä tavoilla, joilla idealistiset tynnyrikosmopoliitit siitä fantasioivat.
"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #15 : ti 15.11.2016, 09:43:50 »
Ei haittaisi kyllä mitenkään jos naisten kiusaamisesta saisi raippaa. Noinkohan muslimikulttuurista olisi löydettävissä sulosäveliä raakuuksienkin keskeltä...
Monissa muslimimaissa naisen raiskaamisesta saisi jopa kuolemantuomion, mutta ensinhän täytyy todistaa, että mies todellakin on raiskannut. Se on hieman hankalaa, sillä ei naisen sana miehen sanaan verrattuna paina ja jos nainen oli liikkuessan yksin (Ilman miestä), niin huorahan se on. Emiraateissa kaupungin ydinkeskustassa on turvallista ja turismi hyvä tulonlähde, mutta sikäläinen villi länsi alkaa heti kaupungista poistuttua. Naisena en liikkuisi sielläkään missään yksin.
"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Poissa Sokrates FT

  • Konkari
  • Viestejä: 7478
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #16 : ti 15.11.2016, 10:11:19 »
Kuten olen aiemmin maininnut, himoitsin naapurin mustaihoista nukkea. 70-luvulla, että ei niissä mitään uutta ole.
.....
Barbejakin on varmaan jo vuosikymmeniä löytynyt joka rodun edustajina, ei tosin välttämättä ihan heti Suomesta, mutta nykyään tietysti kyllä. Vetävät viivoja suoraksi, sama malli laitetaan esittämään sekä intiaania (Amerikana alkuperäisasukasta), että eskimoa (inuiittia), että aasialaista (en aina oikein tiedä mikä olisi hyvä sana joka kattaisi kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset?)

Lapsena leikittiin aina inkkareita ja länkkäreitä ja minä halusin aina olla inkkari.

PS.
Nykyisin on myös saatavana myös avioero-Barbeja eli Barbien mukna tulee Kenin tavarat.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta, on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Nynny

  • Vieras
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #17 : ti 15.11.2016, 10:16:54 »
Tuohon naisten kiusaamiseen vielä... Se liittyy tietenkin paikallisiin naisiin, jotka ovat köyhiin siirtolaisiin nähden eri kategoriassa. Muuten naiskysymys ei sinänsä ollut siellä mielestäni se pääasiallisin ihmisarvokysymys, vaan tämä jyrkkä erottelu paikallisten ja siirtolaisten välillä. Länsimaiset työntekijät ovat sitten ehkä myös oma kategoriansa, ja sekin riippuu voimakkaasti siitä mistä päin tulee.

Poissa Apache AH-64

  • Rynnäkkökopteri
  • Konkari
  • Viestejä: 4081
  • Ongelmanratkaisija
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #18 : ti 15.11.2016, 10:24:56 »
Tuohon naisten kiusaamiseen vielä... Se liittyy tietenkin paikallisiin naisiin, jotka ovat köyhiin siirtolaisiin nähden eri kategoriassa. Muuten naiskysymys ei sinänsä ollut siellä mielestäni se pääasiallisin ihmisarvokysymys, vaan tämä jyrkkä erottelu paikallisten ja siirtolaisten välillä. Länsimaiset työntekijät ovat sitten ehkä myös oma kategoriansa, ja sekin riippuu voimakkaasti siitä mistä päin tulee.
Eihän se naiskysymys siellä sitä olekaan. Karkeasti jaettuna:

1. Paikalliset (Miehet).
2. Arabit ja länsimaiset työntekijät (Tyypillisesti hallinto- ja virkamiehiä, arkkitehteja, insinöörejä...).
3. Loput (Kirjava sakki duunareita, palvelusväkeä ja orjatyövoimaa).
"Ihmiset lentävät lentokoneilla, pilotit helikoptereilla" -Tuntematon

Poissa Brutto

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 241
Vs: Monikulttuuri- ja maahanmuuttopolitiikka-aiheinen ketju (nro 11)
« Vastaus #19 : ti 15.11.2016, 10:52:21 »
Monikulttuurisuuden nimissä olisin hyvä valmistaa myös sellaisia barbeja, joiden kasvot on poltettu hapolla.

Ja erityisen suvaitsevaisille pitäisi olla tarjolla hyvin isoja nukkekoteja, joihin voisi koota satoja tummia ja karvaisia poikanukkeja. Niitä voisi sitten posket onnesta hehkuen hoivata.