Kirjoittaja Aihe: Kirjat  (Luettu 12289 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Rebus

  • Vieras
Kirjat
« : pe 13.03.2015, 08:07:48 »
Kirjallisuusaiheista ketjua en ainakaan huomannut. Jos sellainen jossain nurkassa on ennestään, tämän voi yhdistää siihen.

Tänään on kulunut 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Talvisotaan liittyen luin jokin aika sitten Waltarin romaanin "Rakkaus vainoaikaan", jonka tarina alkaa hävityn talvisodan tunnelmissa. Waltari oli sotien aikana armeijan tiedotustehtävissä, ja kirjoitti romaanin progandahommien ohessa jatkosodan aikana. Siitä varmaan kirjan isänmaallinen paatos.

Romaani kertoo taidemaalari Aatoksen ja opiskelijatyttö Marjutin rakkaustarinan välirauhan ajalta. Aatos on talvisodassa henkisesti vammautunut ja menettänyt luomiskykynsä. Uuden sodan vääjäämättä lähestyessä kasvaa pariskunnan epävarmasti ja haparoivasti kehittyvä rakkaus, jonka myötä Aatos parantuu ja hänen luomiskykynsä palautuu. Ja maailmantapahtumien vyöryssä Suomi pelastuu lopulliselta, tuhoavalta iskulta ja saa uuden tilaisuuden taistella olemassaolostaan.

Jatkosodan alkuun sijoittuvassa loppukohtauksessa Aatos liitty hevoskolonnaan, jonka kesyttömyyden Waltari yhdistää uudelleen taisteluun nousevaan kansaan. Vaikka romaani sinänsä lienee Waltarin heikoimpia ja totalitaarinen maailmankuva pahasti vanhentunut, loppukohtaus suggestiivisuudessaan osoittaa Waltarin kertojankyvyt.

”…. Juuri näin, vastustamattomana, kaiken tieltään pyyhkivänä kiiti tulevaisuus hänen ohitseen. Hevoset harjat hulmuavina, silmissä villi leimu syöksyivät ohitse jyskyvin rattain. Hänen maansa oli noussut, ja hänen maansa riensi eteenpäin silmittömän ihastuksen ja toivon vallassa toteuttamaan vuosisataista unelmaa eikä mikään, mikään mahti maailmassa voinut nostaa enää sulkua sen tielle. Hänen onnensa, hänen toivonsa saattoi murskaantua kavioitten alle, mutta sillä ei ollut vähintäkään merkitystä hänen maansa noustessa kesyttömänä ja uljaana epätoivosta ja kuolemasta takaisin elämään.”


 

« Viimeksi muokattu: pe 13.03.2015, 08:11:55 kirjoittanut Rebus »

Poissa wade

  • Konkari
  • Viestejä: 1440
Vs: Kirjat
« Vastaus #1 : pe 13.03.2015, 10:02:34 »
Samassa Vilkunan haastattelussa, johon viittasin kulinaristisessa ketjussa, hän puhui suomalaisesta maskuliinisuudesta ja alkoholinkäytöstä 1800-luvulla. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen hän mainitsi poikkeuksellisen vähäisen alkoholinkulutuksen ajaksi, mutta sitä ennen kulutus oli kovaa. Runsaampaa kuin nykyään.

Kuluttaja oli pääasiassa vain mies: ja hän sanoi että miehuullisuutta mitattiin (myös) sillä, kuinka paljon viinaa kesti. Hän myös kertoi kuinka paikoin talvisin miehen pääasiallinen tehtävä oli noutaa hevosen kanssa polttopuita metsästä, ja muu aika käytettiin viinan tippumisen seuraamiseen, jolloin isäntä ja pojjaat istuivat talon edessä kallistaen pulloa.

Mies oli myös ehdoton valtias talossa: hänen miehinen valtansa oli Vilkunan mielestä yllättävän tiiviisti yhteydessä hevoseen. Siellä missä oli hevonen työssä, oli mies työssä, ja se työ oli arvokkainta. Pirtissä arvokkaimman työn tekijä söi pöydässä, naisille oli yleensä oma osio pirtistä.

Kun edistys edistyi, alkoi ilmestyä sanomalehtiä, muita painotuotteita, ja lopulta radiokin, mies kulki talosta taloon keskustelemassa ja vastaanottamassa uutisia. Sitten hän lopulta palasi kotiin, ja kertoi muulle talonväelle mitä maailmalla tapahtuu. Jos huvitti kertoa.

Tämä liittyy kirjaketjuun siten, että Vilkunan historiankertomus miehen ja naisen paikasta suomalaisessa kulttuurissa vastaa erinomaisesti F.E. Sillanpään kirjoittamaa Hurskaassa Kurjuudessa. Luin kirjan jokin aika sitten, kuten jotkut ehkä muistavat vanhalta Näkökulmalta, kun siellä kirjan raportoin. 

Minusta oli hätkädyttävää, kuinka Sillanpää kuvasi viinanvetämisen samaan aikaan luonnolliselta tuntuneelta maskuliinisuuden ilmauksena, että kotielämästä helvettiä tehneenä piruna. Naisten oli vain pakko niellä mitä vastaan tuli: tai sitten se vain oli niin normaali tila, ettei vastarinta olisi ollut edes luonteikas reaktio.

Toiseksi tämä patriarkaatin ja viinan yhteenliittymä kuvattiin myös melko sanattomasti itsestäänselvänä asiana: miehet eivät puolustaneet omaa rooliaan, tai naiset pyrkineet ajamaan omaansa, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna ensimmäinen ajatus on että "tämä ei ole millään tavalla perusteltavissa". Taitaa olla, että ajatus siitä että asioita tulisi jotenkin eksplikoida ja perustella, tuli vasta myöhemmin: kun kirjoitustaito yleistyi, joukkomedia yleistyi, koulunkäynti yleistyi, ja kultuurista tuli keskimäärin lukeneempaa ja verbaalisempaa.

Ajatus joka minulle siis tuli, on että patriarkaattinen elämänmuoto 1800-luvulla ja pitkälle 1900-luvulle oli eri tavalla sanaton, ja sitä kautta itsestäänselvä. Vasta verbaalisempi ja rationaalisempi kulttuuri, yhdistettynä ajatukseen demokratiasta, alkoi sanallistaa elämänmuotoa siten, että erilaiset vastarinnat nousivat esiin. Yhteiskunta muuttui staattisesta dynaamiseksi samaa matkaa, kun sen perusteita alettiin enenevissä määrin järjesllistämään, kielellistämään. 

Hurskas Kurjuus antaa "yksinkertaisesta ihmisestä" hyvin synkän ja fatalistisen kuvan, heillä ei tunnu olevan minkäänlaista kykyä reflektioon, enemmän he vain ottavat vastaan ja reagoivat. Tässä mielessä teos tukee ylläolevaa ajatuskaavaa. Kun työväenaate alkaa kirjassa hyökyä yksinkertaisten päälle, samalla tietty ajatteleva uhmakkuus tulee kuvioihin. Mutta Toivolan Jussille se on vain täysin ulkokohtaista imitointia.
« Viimeksi muokattu: pe 13.03.2015, 10:04:48 kirjoittanut wade »

Antares

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #2 : pe 13.03.2015, 10:21:10 »
"Minusta oli hätkädyttävää, kuinka Sillanpää kuvasi viinanvetämisen samaan aikaan luonnolliselta tuntuneelta maskuliinisuuden ilmauksena, että kotielämästä helvettiä tehneenä piruna."

Sillanpäähän oli itsekin aika lailla viinaan menevä, joten ymmärrettävää on että hän yritti perustella myös omaa juopotteluaan, kai juuri tuolla maskuliinisuuteen kuulumisella, vaikka tietysti näki sen tavan pimeänkin puolen.


Rebus

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #3 : pe 13.03.2015, 11:40:51 »
Aleksis Kivestä alkaen suomalaiseen kirjallisuuteen on kuulunut ainakin yksi kunnon kännäily. Taitaa harvassa ne klassikot, joissa sellaista ei ole. Itse olisin taipuvainen pitämään sitä enemmänkin kapinallisuutena yhteisön sosiaalista kontrollia vastaan. Vanhemmassa Suomessa yleensä vain miehet ryyppäsivät, mutta kun yhteiskunnan kehittyessä naisetkin oppivat juopottelemaan, kyllä kännisiä naisia ollut kirjallisuudessakin muutenkin kuin erikoisuutena. Joku Sonja O oli jo melkoista päihteiden ja seksin kanssa sekoilua.

Poissa Hra Katto-Kassinen

  • Konkari
  • Viestejä: 9460
Vs: Kirjat
« Vastaus #4 : pe 13.03.2015, 12:29:11 »
....Vanhemmassa Suomessa yleensä vain miehet ryyppäsivät, mutta kun yhteiskunnan kehittyessä naisetkin oppivat juopottelemaan, kyllä kännisiä naisia ollut kirjallisuudessakin muutenkin kuin erikoisuutena. Joku Sonja O oli jo melkoista päihteiden ja seksin kanssa sekoilua.

Jo mm. Mika Waltarin 1920-luvulla kirjoittamssa Suuressa illusionissa suomalaiset naiset osallistuvat aktiivisesti päihdehuuruisiin juhliin. Ja määräävät tahdin. Emantsipaatio on vanha ilmiö.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa wade

  • Konkari
  • Viestejä: 1440
Vs: Kirjat
« Vastaus #5 : pe 13.03.2015, 12:42:49 »
....Vanhemmassa Suomessa yleensä vain miehet ryyppäsivät, mutta kun yhteiskunnan kehittyessä naisetkin oppivat juopottelemaan, kyllä kännisiä naisia ollut kirjallisuudessakin muutenkin kuin erikoisuutena. Joku Sonja O oli jo melkoista päihteiden ja seksin kanssa sekoilua.

Jo mm. Mika Waltarin 1920-luvulla kirjoittamssa Suuressa illusionissa suomalaiset naiset osallistuvat aktiivisesti päihdehuuruisiin juhliin. Ja määräävät tahdin. Emantsipaatio on vanha ilmiö.

VA.

Eikös Waltarin teos kietoudu myös urbanisaatioon?; kaupungissa erilaiset sosiaaliset roolit ja odotukset toisaalta jouduttiin uudelleenmuotoilemaan, mutta ne myös kohtasivat monella tavalla kivuliaitakin haasteita.

Sillanpää kuvaa melko ruraalia maailmaa, ja myös itse pyrin tavoittamaan tätä modernisaation henkeä kun pohdin emansipaation muotoja: niin positiivisia kuin oireiden tasoisia.

Rebus

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #6 : pe 13.03.2015, 14:33:47 »
"Sillanpää kuvaa melko ruraalia maailmaa, ja myös itse pyrin tavoittamaan tätä modernisaation henkeä kun pohdin emansipaation muotoja: niin positiivisia kuin oireiden tasoisia."

Ruraalissa kannattaa erottaa se, mitä se todella oli ja vuosisadan vaihteen ihanne. Sillanpää ehkä kärjistää, mutta on kuitenkin lähempänä realismia kuin hänen aikanaan glorifioitu suomalainen talonpoika tai maamies, kuten Saarijärven Paavo. Ihannekuvaan ei kuulunut viinan kanssa tolskaaminen kenellekään, vaikka tosiasiassa, ehkä lopulta pieniä uskovaispiirejä lukuunottamatta, sitä harrastivat sekä miehet että naiset. Ainakin oluen voimalla.

Kaupungeissa varsinkin varakkaampien luokkien ja sivistyneistön naisille viinanjuonti ja tupakointi oli konkreettinen tabu, jota toki kuitenkin harrastettiin. Eikä se miehillekään ollut erityisesti hyväksyttävää, raittiusliikkeen kulta-aikaa kun elettiin. Waltari teki nuorison elämäntavat näkyväksi eikä esittänyt niitä mainittavan paheksuvasti, ja herätti siksi pahennusta.

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 2887
Vs: Kirjat
« Vastaus #7 : ti 31.03.2015, 20:16:29 »
tajusin tänään että umberto eco kirjoitti esikoisensa, bestsellerin ruusun nimi vasta 50 hujakoilla. pirteänä 80 vuotiaana julkaisi uusimpansa.
siitä innostuneena kaivoin tiedon miguel de cervantesista, joka aloitti nelikymppisenä kirjailijan uransa ja kuusikymppisenä raapusti don quijoten.

vain muutaman ikälopun mainitakseni.

Poissa Keijo Kullervo

  • Konkari
  • Viestejä: 1752
  • Päivieni kertomaa
    • Kotisivuni
Vs: Kirjat
« Vastaus #8 : ti 31.03.2015, 20:32:51 »
Pitää vielä kerran mainita Aflin Toffler ja Hänen merkkiteoksensa 'Hätkähdyttävä tulevaisuus'.

Luin luvun, luin kaksi ja aina tunsin oloni kuumemmaksi.

Koin jotain järisyttävää silloin kauan sitten.
Jotain jäi mieleeni sitä kirjaa lukiessa: Maininta muuttoliikkeistä, kauniimmin sanottuna pakolaisongelma sekä  suurin voimankoitos Islamin ja Länsimaiden  välillä joka alkaa eskaloitua jo.

Kannattaa lukea, että en kirjoita vain omiani.
Lukemalla viisastuu...

Keijo Kullervo
"Tie, totuus ja elämä."

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 6635
  • Etevä ajattelija
Vs: Kirjat
« Vastaus #9 : ti 31.03.2015, 20:58:43 »
Kirja oli ilmestyessään todella hyvä. Nyt se on yli 40 v vanha ja vanhentunut, monet ovat sen lukeneet jo silloin 70-luvulla.
hibiskusi:  Onko kakka taas housussa?

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 2887
Vs: Kirjat
« Vastaus #10 : ti 31.03.2015, 21:04:10 »
millä tavalla se on vanhentunut?
montaa vanhentunutta todella hyvää kirjaa kutsutaan nimittäin klassikoksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 9420
Vs: Kirjat
« Vastaus #11 : ke 01.04.2015, 01:08:10 »
tajusin tänään että umberto eco kirjoitti esikoisensa, bestsellerin ruusun nimi vasta 50 hujakoilla. pirteänä 80 vuotiaana julkaisi uusimpansa.
siitä innostuneena kaivoin tiedon miguel de cervantesista, joka aloitti nelikymppisenä kirjailijan uransa ja kuusikymppisenä raapusti don quijoten.

vain muutaman ikälopun mainitakseni.

Luin tuon "Ruusun nimen" vuosia sitten, mutten koskaan oikein ymmärtänyt, mikä siinä niin hienoa oli? Enemmän toki luen historiaa ja politiikkaa, mutta satunnaisesti romaaneja. Jokin tuossa tökki minua, mikä lienee...?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa a4

  • Konkari
  • Viestejä: 2887
Vs: Kirjat
« Vastaus #12 : ke 01.04.2015, 21:07:16 »
tajusin tänään että umberto eco kirjoitti esikoisensa, bestsellerin ruusun nimi vasta 50 hujakoilla. pirteänä 80 vuotiaana julkaisi uusimpansa.
siitä innostuneena kaivoin tiedon miguel de cervantesista, joka aloitti nelikymppisenä kirjailijan uransa ja kuusikymppisenä raapusti don quijoten.

vain muutaman ikälopun mainitakseni.

Luin tuon "Ruusun nimen" vuosia sitten, mutten koskaan oikein ymmärtänyt, mikä siinä niin hienoa oli? Enemmän toki luen historiaa ja politiikkaa, mutta satunnaisesti romaaneja. Jokin tuossa tökki minua, mikä lienee...?
itse koin sen vain historiallisena seikkailu-ja rikosromaanina, sivistyneistön indiana joneksena ja da vinci-koodina. sanamagiaan ihastuneena lukijana.
myöhemmin hiffasin kirjailijan teemoja puolta astetta tai pölyhiukkasen syvemmin hänen muista kirjoistaan. foucaultin heiluri muistaakseni kuvasi hyvin sala liittojen anatomiaa. ja oman ajattelumme karikoita tai pimeitä umpikujia.

ei bestseller-leima yleensä ole hienon synonyymi, enemmänkin suomentaisin sen jytkyksi tai kaupalliseksi hitiksi.
« Viimeksi muokattu: ke 01.04.2015, 21:09:24 kirjoittanut a4 »

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 9420
Vs: Kirjat
« Vastaus #13 : ma 06.04.2015, 00:46:02 »
Pitäisi ehkä näin "vanhempana" lukea Ruusun Nimi uudestaan? Ei minulle esim. Orwellin 1984 avautunut alle 20-vuotiaana, oppimattomana ja simppelinä ihmisenä. Tajusin sen ajatuksen vasta muutamia vuosia myöhemmin luettuani uudestaan.

Ei kai kaikkia kirjoja tarvitsekaan nuorena lukea...?

« Viimeksi muokattu: ma 06.04.2015, 00:48:31 kirjoittanut Toope »
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Chama

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #14 : su 12.04.2015, 10:19:30 »
Olen edelleen naiskirjoittajien vanki. Eli, tästä muistan maininneeni jo Näkökulmalla, en pysty lukemaan (ei koske tutkimuskirjallisuutta) miesten tekstejä. Kyseessä ei ole mikään feministinen valinta vaan jostakin muusta lähteestä kumpuava vastenmielisyys. Löytyisikö joltakin paljon lukevalta mieheltä selitystä... ?

Poissa urogallus

  • Konkari
  • Viestejä: 1796
Vs: Kirjat
« Vastaus #15 : su 12.04.2015, 10:38:14 »
Olen edelleen naiskirjoittajien vanki. Eli, tästä muistan maininneeni jo Näkökulmalla, en pysty lukemaan (ei koske tutkimuskirjallisuutta) miesten tekstejä. Kyseessä ei ole mikään feministinen valinta vaan jostakin muusta lähteestä kumpuava vastenmielisyys. Löytyisikö joltakin paljon lukevalta mieheltä selitystä... ?

Siis pidätkö 'naisnäkökulmasta' kaunokirjallisuudessa? Perinteisesti suurempi osa naiskirjailijoiden tuotannosta on ollut enemmän 'naiskirjallisuutta' kun taas miehillä on ehkä enemmän yleisnäkökulmaa - tai siltä se tuntuu. Tietenkin vaikuttaa sekin, että maailmankirjallisuuden klassikot ovat melkein pelkästään miesten kirjoittamia, joten miesnäkökulma on ehkä normi, olle on tultu sokeiksi. Ainakin tietoinen miesnäkökulman hakeminen ja identiteetin rakentaminen on minusta tympeää, naisille sen voi suoda anteeksi.

Omista suosikkikirjoista valtaosa on kyllä  miesten kirjoittamista. Yksi poikkeus on Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, joka ei toisaalta sitten enää ihan niin hyvä ollutkaan toisella lukukerralla. LeGuinista olen kyllä pitänyt mitä olen lukenut, ja hänellä on paitsi n- myös f-näkökulmaa...

Chama

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #16 : su 12.04.2015, 11:29:23 »
Siis pidätkö 'naisnäkökulmasta' kaunokirjallisuudessa? Perinteisesti suurempi osa naiskirjailijoiden tuotannosta on ollut enemmän 'naiskirjallisuutta' kun taas miehillä on ehkä enemmän yleisnäkökulmaa - tai siltä se tuntuu.

Voi, ei, nyt sinä tipahdit, feministisen tutkimuskirjallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna, todella herkulliseen tulkintaloukkuun. Jo Jacques Derrida on todennut, että aina kun kun subjektia (tässä tapauksessa kirjoittajaa) väitetään neutraaliksi itse asiassa tarkoitetaan maskuliinista, miehistä subjektia. Eli, miehen tapa havainnoida elämää on normi, ja tätä normia vasten naisen tapa havainnoida elämää on jotakin normista poikkeavaa, vähempiarvoista.

Poissa urogallus

  • Konkari
  • Viestejä: 1796
Vs: Kirjat
« Vastaus #17 : su 12.04.2015, 11:44:13 »
En pudonnut vaan hyppäsin ;)

Itse itseäni lainaten:

Tietenkin vaikuttaa sekin, että maailmankirjallisuuden klassikot ovat melkein pelkästään miesten kirjoittamia, joten miesnäkökulma on ehkä normi, olle on tultu sokeiksi.

Mikä mieskirjailijoissa ärsyttää? Onko heidän kirjoissaan jotain liikaa vai puuttuuko niistä jotain vai jotain muuta, mitä?

Chama

  • Vieras
Vs: Kirjat
« Vastaus #18 : su 12.04.2015, 11:57:57 »
En pudonnut vaan hyppäsin ;)

Itse itseäni lainaten:

Tietenkin vaikuttaa sekin, että maailmankirjallisuuden klassikot ovat melkein pelkästään miesten kirjoittamia, joten miesnäkökulma on ehkä normi, olle on tultu sokeiksi.

Mikä mieskirjailijoissa ärsyttää? Onko heidän kirjoissaan jotain liikaa vai puuttuuko niistä jotain vai jotain muuta, mitä?

Huh, minä jo pelästyin... :) Vakavammin puhuen, ehkä kyse on liian suuresta annoksesta feminististä tutkimuskirjallisuutta, josta kumpuavaa analyysiä en saa pyyhittyä mielestäni edes kaunokirjallista tekstiä tavatessani. Näen liian selvästi kulloisenkin kirjoittajan stand pointin, eli sen, että mieskirjoittaja väkisinkin havainnoi ympäristöään miehenä. Tämä ei ole syytös. Ettehän te miehetkään kykene hyppäämään itsenne ulkopuolelle tekemään tulkintojanne.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 4854
Vs: Kirjat
« Vastaus #19 : su 12.04.2015, 12:13:42 »
Voisko kokeilla homojen kirjoja, aivotutkimuksissa aivot muistuttaa jossain määrin naisten aivoja ja kiinnostukset samoja (kukat parvekkeella, glitter, "ei jalkapalloa kiitos") ?

"Suomen pakolaiskiintiötä pitäisi nostaa kolmellasadalla 1050:een!"  - Petteri Orpo (KOK)