Kirjoittaja Aihe: Ruoka, ravinto  (Luettu 10598 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2978
  • Väärinajattelija
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #80 : ma 25.09.2017, 14:57:45 »
Nämä hyönteiset pääsevät suomalaisten lautasille jo jouluksi

Suomi muuttaa EU:n uuselintarvikeasetuksen tulkintaa siten, että hyönteisten kasvattaminen ja myyminen pääsee maan elintarvikevalvonnan piiriin.
– Todennäköisimmät ensimmäiset hyönteislajit kaupassa ja ravintoloissa ovat kotisirkka, kaksitäpläsirkka ja jauhopukin toukka. Myös kuhnurin toukat ovat olleet esillä, Pohjolan hyönteistalous Oy:n perustaja Santtu Vekkeli  kertoo.

– Hyönteisten pitää täyttää elintarvikkeilta vaadittavat turvallisuusvaatimukset. Ne on esimerkiksi tuotettava puhtaassa ympäristössä, niitä tulee syöttää sellaisilla rehuilla, jotka täyttävät vaatimukset, elintarviketurvallisuusvirasto Eviran elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen sanoo.

Miten hyönteiset päätyvät ruoaksi?
– Ensinnäkin niistä voidaan tuottaa kauppojen hyllyille tuotteita, vaikkapa nyhtökauran tapaan. Hyönteisistä, kuten sirkkalajeista tai kovakuoriaisen toukista, tehty jauhe voi olla siis osana tuttuja ruokia, kuten lihapullia tai nakkeja. Ne ovat siis täydentäviä aineita näissä tuotteissa. Hyönteisissä on välttämättömiä proteiineja sekä B-vitamiinia, helsinkiläinen hyönteiskokki Topi Kairenius  kertoo.
– Ne voivat olla myös ihan gastronominen osa ruokaa. Olen käyttänyt villejä hyönteisiä siten, että pakastan ne ja paistan ne pannulla. Hyönteiset voivat olla esimerkiksi mausteina ruoassa. Esimerkiksi tavallinen kekomuurahainen on hapokas ja hyvän makuinen, hän sanoo.

Mitkä ovat todennäköisimmät tuotantoon päätyvät lajit?
– Suomessa farmattavat lajit eli kotisirkka (Acheta domesticus) ja jauhomato, eli jauhopukin toukka (Tenebrio molitor) ovat todennäköisimmät. Suomessa kuhnurien hävikki mehiläistarhoilla on joitakin kymmeniä tuhansia kiloa, vaikka niitä voisi käyttää ravintona, hän kertoo.


Nyt kannattaa jättää kalkkunat kauppaan ja ostaa toukkia sen sijaan!

http://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005381733.html
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Juuli Hukkaskukka 2

  • Konkari
  • Viestejä: 1056
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #81 : ma 25.09.2017, 15:21:26 »


Taidan jättää väliin.
https://www.youtube.com/watch?v=7DUnyXUaUDE
muistojeni ruusut anneli sari

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15529
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #82 : ma 25.09.2017, 22:06:45 »
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/562617-alba-1-ei-saa-ruokaa-paivakodissa-edes-laakarintodistus-ei-kaantanyt-kunnan-paata

Hm. Jos vanhempi on päättänyt että hänen erittäin nuoren lapsensa pitää olla jollain erikoisella dieetillä eettisistä syistä, ja hän kyörää kersansa päiväkodin syötettäväksi, niin onko päiväkodilla oikeus päättää toisin jos katsoo että sekaravinto olisi terveellisempää pikkulapselle? Mihin kaikkeen yhteiskunnan pitää suostua yksilön hyväksi/puolesta/halusta?
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14656
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #83 : ma 25.09.2017, 22:15:31 »
En vihreänä tiedostavana kansalaisena ikinä voisi kuvitellakaan, että arvokkaat lapseni söisivät  muuta kuin ***-tähden Michelin-ruokia.  Saatanan rasistipäättäjät!

IS
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15938
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #84 : ma 25.09.2017, 23:32:31 »
En vihreänä tiedostavana kansalaisena ikinä voisi kuvitellakaan, että arvokkaat lapseni söisivät  muuta kuin ***-tähden Michelin-ruokia.  Saatanan rasistipäättäjät!

IS
Michelin maksaa vähän turhan paljon. Itse lupaan kokeilla hyönteispizzaa, jos Kotipizza sellaisen laittaa tarjolle.
Toukat voivat olla ongelma minullekin, mutta jotkut sirkat eivät ole. Olen hyönteisiä syönyt huvikseni ja seuralaisia järkyttääkseni joskus, ei pahaa... Toukista varmasti jauhettuina voidaan saada jauhelihan kaltaista mössöä, tuskin on tofua pahempaa? 8)

Hyönteisravinto voi olla ihan fiksu ratkaisu. Olen mukana!
« Viimeksi muokattu: ma 25.09.2017, 23:35:08 kirjoittanut Toope »
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4929
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #85 : ti 26.09.2017, 00:20:41 »
Kerrankin hyvä artikkeli sokerista:

https://yle.fi/uutiset/3-9848521
Kovin heppoinen esitys helpottamaan runsaan sokerin syöjien syyllisyydentuntoa.

Ehkä sen verran asiaa siteeksi, että voi motivoida itsensä lukemaan kriittisesti.

Esimerkiksi ensimmäinen väittämä on, että kaikilla sokereilla on sama vaikutus, koska kaikki sokerit hajoavat glukoosiksi.
Näin ei ole. Tavallinen sokeri sakkaroosi (eli ruokosokeri, myös puhdistamaton ruokosokeri eli intiaanisokeri) hajoaa elimistössä hedelmäsokeriksi fruktoosiksi ja rypälesokeriksi glukoosiksi jotka ovat tärkeimmät monosakkaridit. Hunajassa on fruktoosia  enemmän kuin glukoosia ja hyvin vähän sakkaroosia. Eli sokerien vaikutus ei suinkaan ole pelkästään glukoosin vaikutus elimistössä. Fruktoosi on terveydelle haitallista eri tavalla kuin glukoosi. Intiaanisokerilla ei ole havaittua terveyshyötyä tavalliseen sokeriin verraten, mutta väitehän oli jotain aivan muuta.
« Viimeksi muokattu: ke 27.09.2017, 18:15:34 kirjoittanut Jaska Jokunen »

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15938
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #86 : ti 26.09.2017, 01:54:11 »
Anteeksi kun syömisketjuun laitan tämän:
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005382937.html
Eri kulttuureissa herkutellaan eri tavoin... Voihan Venäjä.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10331
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #87 : su 08.10.2017, 10:27:20 »

Aistimaailmoista

Kuullut, että joku on joskus verrannut varttuneempia naisia viiniin, joka vain paranee vanhetessaan. Onko kohteliaisuutta, vai ei, vai jotain muuta, sanokoon ken osaa.

Viini juomana on jotenkin täyteläisen oloinen. Samaa voi sanoa oluestakin. Terävistä ei niinkään, eli puhtaammista alkoholijuomista, joissa varmaan on jotain, mutta hiukan erilaista.

Jäin miettimään, että onko juomissa muita samanlaisia, kuin viini ja olut, ja nimenomaan punaviinistä puhun enemmän, kun selkeä, ja tuntuma parempi.

Tuossa puolukoita käsitellessä muista ensimmäisen oman itsenäisen puolukkaretken maalla. Mehustin puolukat perinteisellä mehumaijalla. Aika täyteläisen hieno tuoksu. Samoin se mehu.

Puolukkamehussa on jotain myös ihan tuorepuristetuttuna.

Maku- ja tuoksu-maailmaa. Tähän liittyy harrastuneisuuttakin, vaikka kassu harrastusalue, tavallisemmille ihmisille.

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4929
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #88 : su 08.10.2017, 12:43:07 »

Suurin osa maailman viinistä on kyllä parhaimmillaan nuorena.

Lapsena äiti teki mehua mehumaijalla ja se oli tylsää puuhaa kun minun piti vahtia koska maijasta pitää päästää mehua pulloon. Nyt aikuisena olen mieltynyt sosemyllyllä tehtyihin nektareihin. Marjat kuumennetaan vähän veden kanssa kattilassa kiehumapisteeseen, survotaan sosemyllyn läpi, kuumennetaan uudelleen sokeria lisäten, ja pullotetaan.

Mustaherukkanektaria ja omenasosetta olen tänä syksynä sosemyllyllä tehnyt. Puolukkanektaria en ole tähän ikään tehnyt. Pieni määrä osin itsekin kerättyjä puolukoita on. Onko hyviä nektarikokemuksia puolukasta.

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2978
  • Väärinajattelija
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #89 : la 21.10.2017, 22:19:06 »
Nälkää näkevien määrä on kääntynyt nousuun

Pitkän suotuisan kehityksen jälkeen nälkää näkevien määrä maailmassa on alkanut kasvaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

Järjestön mukaan meneillään on pahin ruokakriisi sitten toisen maailmansodan.

FAO raportoi, että 19 maassa joko ilmastonmuutos, konflikti tai molemmat yhdessä ovat aiheuttaneet ruokakriisin. Pahimmin kärsiviin maihin kuuluvat Etelä-Sudan, Nigeria, Somalia ja Jemen, jossa ruuan puutteesta kärsii lähes 20 miljoonaa ihmistä.

Etelä-Sudan ilmoitti hiljakkoin, ettei maassa enää kärsitä nälänhädästä. Miljoonien eteläsudanilaisten ravitsemustilanne on kuitenkin heikko väkivaltaisuuksien edelleen jatkuessa.

– Ei ole rauhaa ilman kestävää kehitystä, eikä kestävää kehitystä ilman rauhaa, FAO:n pääjohtaja Graziano da Silva sanoo...

Nälkiintymislukemat ovat kääntyneet nousuun vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun kansainvälinen yhteisö sopi kestävän kehityksen tavoitteista, joista yksi on nälän hävittäminen maailmasta vuoteen 2030 mennessä.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3750254-nalkaa-nakevien-maara-on-kaantynyt-nousuun
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15938
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #90 : su 22.10.2017, 00:17:10 »
Ei kai vaan noissa maissa syntyvyys ylitä maan kestokykyä, eihän?

Nuo ovat muuten 20 vuoden päästä niitä ihmisiä, joiden vuoksi Euroopan rajat pitää linnoittaa, ellei siihen päädytä jo aiemmin... :-X
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2978
  • Väärinajattelija
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #91 : la 25.11.2017, 20:16:37 »
Fazerin hyönteisleivät perjantaina ruokakauppoihin: ”Yhdessä leivässä on 70 sirkkaa”

Sirkkajauhoa ei vielä ole kuitenkaan riittävästi saatavilla valtakunnalliseen myyntiin. Ensimmäiset hyönteisleivät myydään vain pääkaupunkiseudulla. Fazer kertoo, että perjantaina leipää myydään 11 pääkaupunkiseudun Fazer myymäläleipomossa. Tavoitteena on, että tuote tulee jatkossa kaikkiin Fazerin myymäläleipomoihin ympäri Suomea.

– Sirkkaleipä on hyvä proteiinin lähde. Hyönteiset sisältävät myös hyviä rasvahappoja, kalsiumia, rautaa ja B12-vitamiinia, innovaatiojohtaja Juhani Sibakov kertoo.


Lähikaupasta siis vielä turhaa haeskella sirkkaleipää, mutta on kiinnostava tuote kyllä. Tulevaisuus on täällä jo.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005461004.html
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15938
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #92 : su 26.11.2017, 01:01:49 »
Kotipizza on luvannut hyönteisruokaa, ehkä pienellä salami ja juustolisällä, mutta minä lupaan mennä maistamaan heti!
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Anemone 2.0

  • Konkari
  • Viestejä: 2978
  • Väärinajattelija
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #93 : ma 11.12.2017, 23:04:11 »
Kivettömistä avokadoista tuli hitti maailmalla

Kyseessä on Marks & Spencer -kauppaketjun Isossa-Britanniassa uutuutena myymä niin sanottu cocktail-avokado, joka on noin 5–8 senttiä pitkä. Kivettömyyden lisäksi kyseisessä avokadossa on erityistä myös se, että sen kuoret ovat syötäviä. Näin ollen hedelmän syöminen on aina vain helpompaa.

Cocktail-avokadojen käsiinsä saaminen ei ole kuitenkaan aivan helppo juttu. Esimerkiksi BBC kertoo, että kyseiset avokadot kasvavat Espanjassa, eikä niitä saa syödäkseen muuten kuin joulukuussa. Yleensä kyseiset avokadot on toimitettu enimmäkseen Pariisin ruokatoreille, joista kokit ovat ostaneet niitä huippuravintoloihinsa.

Tänä vuonna Ison-Britannian Marks & Spencer on kuitenkin saanut niitä pienen erän myyntiin omiin kauppoihinsa.


https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005486196.html
Minä tässä vain, anteeksi.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10331
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #94 : ma 26.03.2018, 18:43:40 »

Ruokavalion sietämätön keveys

Kasvisravintoon kun vaihtaa, ja minimoi lihaa, tai jättää sen kokonaan, niin johan on olo, että tuliko sitä syödyksi jotain, vai pitäisikö lähteä kauppaan, jotta olisi syötävää kylläiseksi asti.

Ihme juttu. Siinä menee olotila sillä tavoin minimointiin, että on selkeää poikkeamaa aiempaan. Jotkut kasviksiin vaihtajista ovat muistaakseni kertoneet, että sitä ei enää osaa kaivata niin tuhtia tietyn ajan kuluttua. Ehkä elimistö ahtautuu tukostilaan, jos alkaa mättää entistapaan.

Kevyt olo tulee paastossa etenkin, sen tiedän ainakin.

Paikalla Big Data Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1742
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #95 : ti 27.03.2018, 16:58:43 »

Ruokavalion sietämätön keveys

Kasvisravintoon kun vaihtaa, ja minimoi lihaa, tai jättää sen kokonaan, niin johan on olo, että tuliko sitä syödyksi jotain, vai pitäisikö lähteä kauppaan, jotta olisi syötävää kylläiseksi asti.

Ihme juttu. Siinä menee olotila sillä tavoin minimointiin, että on selkeää poikkeamaa aiempaan. Jotkut kasviksiin vaihtajista ovat muistaakseni kertoneet, että sitä ei enää osaa kaivata niin tuhtia tietyn ajan kuluttua. Ehkä elimistö ahtautuu tukostilaan, jos alkaa mättää entistapaan.

Kevyt olo tulee paastossa etenkin, sen tiedän ainakin.

Syö enemmän.

Jos on tottunut mättämään rasvaisia lihapatoja, kasvisruokaa pitää syödä todella paljon. Aluksi se tuntuu täysin hävyttömältä, mutta siihen tottuu.

Poissa Vitel afGastro

  • Konkari
  • Viestejä: 14656
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #96 : ke 04.04.2018, 21:08:48 »

Sattuipa silmään tällainen juttu, josta itsekin olen usein mm. vaimolle vaahdonnut ja vaahdonnut - että kaikki muka lihoo, kun on sellaiset geenit......

IS 4.4.2018
Maija Silvennoinen ei voi olla katsomatta ihmisten ostoskärryihin kaupassa – on asioita, joihin ihmiset tuhlaavat rahansa
https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005629043.html

"– En voi sille mitään, että katson automaattisesti ihmisten ostoskärryihin. Näen heti, missä perheissä syödään mitenkin. Mitä pulleampi perhe, ruokakorissa on yleensä sitä roskaruokaa: limsoja, makeisia ja sipsejä, hän sanoo."

Maito ja makkara mm. puuttuu listasta.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

socrates

  • Vieras
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #97 : ti 10.04.2018, 15:45:16 »
Maailman vanhimmaksi mieheksi on noussut kunnon karkkihiiri:

www.is.fi/ulkomaat/art-2000005636090.html

Kuten Arvo Ylppö jo aikanaan osoitti, pitkän iän salaisuus on namit :P.

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 7238
  • Hai Sixteen!
Vs: Ruoka, ravinto
« Vastaus #98 : ti 10.04.2018, 23:38:02 »
Joten sokerivero on valtiolle kannattavaa.

Oikeesti: Vanhoilta ei kannata kysyä millä ja millä elintavoilla tai myrkyillä ne on eläneet vanhoiksi. Syy yksilöillä on tuuri ja geenit - ei elintavat.
« Viimeksi muokattu: ti 10.04.2018, 23:41:07 kirjoittanut MrKAT »
Islamilaisen kulttuurin leviäminen eurooppaan, varsinkin Portugaliin ja Espanjaan, jätti lähtemättömät -  monessa mielessä positiiviset - jälkensä näiden maiden kulttuureihin. - ministeri Jaakko Iloniemi, Uhkakuvat, 2018 s. 38

socrates

  • Vieras