Kirjoittaja Aihe: Onko voimakas taloudellinen menestys edes mahdollista ilman riistoa?  (Luettu 4715 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234

Valtiollisella tasolla aikansa menestyjiä ovat olleet siirtomaaryöstöjensä ansiosta aikoinaan Espanja, Portugali, Hollanti, Belgia ja Iso-Britannia.

Orjuuttamisella menestyi Yhdysvallat ja muinainen Rooma. Kiinan nousu on revitty aika suoraan kansalaisten selkänahasta. Ruotsin ja Saksan menestys on ollut vierastyövoima. Japani varasti surutta toisten ideoita ja kopioi niitä. Sveitsi talletti natsien ryöstämät varat jotka jäivät heille. Veroparatiisit ovat ottaneet huijareiden rahat hoitoonsa ja menestyvät sillä. Jotkut painavat postimerkkejä tai pitävät casinoja.

Lopuilla menestyjillä on ollut luonnonvaroja joita on myyty surutta vaikka niiden syntyminen on saattanut kestää vuosimiljardeja.

Voisiko Suomi millään onnistua rehellisellä pelillä? Täällä ei ole edes vanhojen siirtomaaaikojen omaisuusmassoja, vain muutamia pirtukauden pääomakertymillä perustettuja yrityksiä.
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa Taha Islam

  • Konkari
  • Viestejä: 8269
    • Vapaa Näkökulma

Sitähän voisi kokeilla, että osa porukasta laitetaan pakkotöihin ja kutsutaan sitä "työn kokeiluksi" tai "kokeilutyöksi" tms?
"Varsinainen asia, jos sellaista oli, jäi nyt kirjoittamatta. No, onhan päivä vielä huomennakin."

Poissa Norma B

  • Konkari
  • Viestejä: 10905
Kiina ei noussut vaan jopa laski sillä että se repi kansalaistensa selkänahkoja. Kiinassahan nähtiin nälkää ja syötiin ihmisiä kun tuli se ihme "neronleimaus" että kaikki kyldyyriväkikin pitää pakkosiirtää pelloille töihin. Käsittääkseni Kiinan lopunaikojen nousu on johtunut kapitalismista eli ihmisille on sallittu tehdä fyrkkaa. Toisaalta siinä on paljon riistoa, nimittäin luonnon riistoa.

Olisi mielenkiintoista tietää onko siitä ollut mitään apua että köyhille ihmisille on jaettu halpoja tietokoneita tai jotain väkkyröitä joilla pystyy laittamaan ruokaa ilman että pitää kaataa kokonaisia metsiä polttopuiksi. Kun köyhimpien ihmisten talous kohenee edes hitusen verran, kyllähän se poikinee taloudellista menestystä koko maahan?
Vanhempi ja vittuuntuneempi.

Poissa Renttu

  • Konkari
  • Viestejä: 6873
  • Saippuakauppias
Orjuuttamisella menestyi Yhdysvallat ja muinainen Rooma.
Yhdysvalloilla on maailmankaupan kannalta ylivoimainen sijainti: se möllöttää tukevasti kahden suuren, vihollisilta suojaavan meren välissä, jolloin kauppaa käydään väkisinkin sen kautta, tapahtui mitä hyvänsä. Sillä on toistaiseksi haastamaton merimahti, eli maailman meriä vartoivana se on voinut sanella myös kaupankäynnin ehdot. Etelä-Kiinan Meri on kriittinen senkin vuoksi, että 40% koko maailmankaupasta kulkee sen kautta, ja alueen muille valtioille (Japani, Korea) se on täysin oleellinen. Muistaakseni esim. Japanin energiantuonnistakin 80% tulee tuota kauppareittiä. Tämänkin vuoksi Kiinaa pyritään pitämään kurissa.
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

Poissa Hartsi

  • Konkari
  • Viestejä: 5117

Öljyn saanti on autoileville USA:n kansalaisille elintärkeää, siellä on pelkästään moottoriajoneuvoille rakennettu rannikon välinen itä/länsi liikkuminen, sekä suurempien kaupunkien ympäristö.

LOPPUUKO ÖLJY ?

Vai  tuleeko USA:sta suurin öljyntuottaja 2017 http://www.hs.fi/talous/a1352693249202

Itse toivon, niin kuin muutkin autoilevat ihmiset, että bensan hinta olisi alhaalla

Mutta auttaako tuo liuskekivi, mitä mieltä ollaan ?
Vaatimattomuus ei ole enää nyky-Suomessa hyve, kertoo Lännen Median Taloustutkimuksella teettämä arvokysely

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234

LOPPUUKO ÖLJY ?

Mutta auttaako tuo liuskekivi, mitä mieltä ollaan ?

Ei öljy lopu ihan äkkiä, mutta siitä tulee niin kallista, ettei sen tisleet enää kelpaa liikennepolttoaineiksi laajoille joukoille.

Liuskeöljyn tuotanto on erittäin kallista ja saastuttavaa sekä ympäristöä pilaavaa, se ei ole mikään ratkaisu.

Satakunta vuotta liikuttiin öljyn voimalla, monelle jää siitä hauskoja muistoja. Niinkuin isovanhemmillenikin niistä talvisista hevosrekiajeluista. Tulevaisuus on jotain ihan muuta kuin polttomoottorismia. Paitsi tietenkin harrastuksena varakkaimmilla, niinkuin ne hevoset nykyään.

Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa MrKAT

  • Konkari
  • Viestejä: 5408
  • Hai Sixteen!
Tähänkin käy eräs käyttämäni kultatesti.

Jos löydän tontiltani 2 metrin syvyydestä 10mx10mx10m kultakiteen eli 1000m3=19 320 tonnia kultaa, niin äkkirikastun. Nykyisellä kullan hinnalla 35€/g minulla on (teoreettinen) 665 miljardin euron jättiomaisuus. Olen ylivoimaisesti maailman rikkain. Ketä minä muka riistän? Mikä muuttuu ennen kaivuulöytöä ja sen jälkeen?
  Kaupunkilaiset kunnioittavat minua kuin Trumpia ja pankit ja liikkeet avavailevat ovensa minulle miltei kumarrusten kanssa. Voin perustaa vaikka mitä. Käteisen puutteessa raaputan muutaman gramman kultaa ja muutan käteiseksi kultaliikkeessä. Riistänkö köyhiä jalokivi- ja kultakauppiasparkoja, vai?

Toisinkuin öljy, alkuaine kulta ei myymällä ja käyttämällä juuri vähene, eikä katoa savuksi taivaalle.
Valtiovarainministeriö ja Suomen Tasavalta kiittää kun |---|;!;!;!;!;!;!;!|===---  käyt kausi-influenssarokotuksissa!

Poissa Renttu

  • Konkari
  • Viestejä: 6873
  • Saippuakauppias
Tähänkin käy eräs käyttämäni kultatesti.
Ei muuten käy.
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234

Jos löydän tontiltani 2 metrin syvyydestä 10mx10mx10m kultakiteen eli 1000m3=19 320 tonnia kultaa, niin äkkirikastun. Nykyisellä kullan hinnalla 35€/g minulla on (teoreettinen) 665 miljardin euron jättiomaisuus. Olen ylivoimaisesti maailman rikkain. Ketä minä muka riistän? Mikä muuttuu ennen kaivuulöytöä ja sen jälkeen?
 
Sekoittaisit todennäköisesti koko maailman raha-, valuutta- ja sijoitusjärjestelmän. Kullan hinta romahtaisi ja samalla menisi uskottavuus useimmilta keskuspankeilta. Köyhien maiden, esim. Intian, kansalaisten omaisuus on kiinni kultakoruissa, heidän ainoa omaisuutensa. He menettäisivät suhteessa eniten. Saattaisit viedä miljardi ihmistä perikatoon.

Todennäköisesti saisit ainakin puolen maailman vihat päällesi sekoitettuasi maailmantalouden. Sadat miljoonat menettäisivät työnsä ja ulkomaankauppa lähes pysähtyisi. Sen jälkeen maamme joutuisi terrorihyökkäysten ja boikottipolitiikan kohteeksi. Nuoret miehemme lähetettäisiin taistelemaan vihollisia vastaan kaukaisiin maihin. Verta vuodatettaisiin  ja ihmiset kärsisivät - ja minkä takia. Siksi, että sinä voisit toteuttaa perverssejä halujasi jättikulta-aarteesi avulla.

Kärsivien köyhien kuvat täyttäisivät internetin ja kuvaruudut ja me kaikki joutuisimme tuplaamaan masennuslääkityksen.
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa Renttu

  • Konkari
  • Viestejä: 6873
  • Saippuakauppias
^

Tuosta on historiassa elävä esimerkkikin, Musa I of Mali (Wikipedia), kohdasta Islam and pilgrimage to Mecca:

"...But Musa's generous actions inadvertently devastated the economy of the regions through which he passed. In the cities of Cairo, Medina, and Mecca, the sudden influx of gold devalued the metal for the next decade. Prices on goods and wares greatly inflated. To rectify the gold market, on his way back from Mecca, Musa borrowed all the gold he could carry from money-lenders in Cairo, at high interest. This is the only time recorded in history that one man directly controlled the price of gold in the Mediterranean".[18]

Musa I jakoi niin avokätisesti kultaa pyhiinvaellusmatkallaan, että koko alueen talous romahti.
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234
Kiina ei noussut vaan jopa laski sillä että se repi kansalaistensa selkänahkoja. Kiinassahan nähtiin nälkää ja syötiin ihmisiä kun tuli se ihme "neronleimaus" että kaikki kyldyyriväkikin pitää pakkosiirtää pelloille töihin. Käsittääkseni Kiinan lopunaikojen nousu on johtunut kapitalismista eli ihmisille on sallittu tehdä fyrkkaa. Toisaalta siinä on paljon riistoa, nimittäin luonnon riistoa.

Kyllä kyseessä on myös ihmisten riisto. Työleireillä valmistetaan halvimmat tuotteet, uudelleenkoulutus tulee kaupan päälle. Eivät ole voineet luopua vieläkään leireistään vaikka maolaisuus on jo hiipunut.

Kiinan ilmoitus lakkauttaa maan työleirijärjestelmä uhkaa jäädä pinnalliseksi uudistukseksi, sillä viranomaiset käyttävät yhä enemmän muita vainoamisen keinoja.

Työleirien sijaan käytetään niin sanottuja ”mustia vankiloita”, pakkovieroituslaitoksia sekä ”aivopesukeskuksia”, kerrotaan Amnesty Internationalin tuoreessa raportissa.

Kiina ilmoitti 15. marraskuuta 2013 lakkauttavansa pitkäaikaisen työleirijärjestelmän, joka tunnetaan myös nimellä ”uudelleenkoulutus työn kautta”. Sen puitteissa satojatuhansia ihmisiä on pidätetty ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä.

...

Vanhoja työleirejä on uudelleennimetty huumevieroituskeskuksiksi, vaikka niissä ei tehdä huumevieroitusta nimeksikään. Käytännössä ne toimivat samalla tavalla kuin vanhat työleirit, ja pidätettyjä voidaan pitää niissä vuosia kovassa pakkotyössä.
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa Renttu

  • Konkari
  • Viestejä: 6873
  • Saippuakauppias
Lisäksi täytynee muistuttaa, että ihminen pudotti karvansa ja oppi pystyasennon istuakseen toimistotuolilla, avokonttorissa. Myös aika keksittiin tätä merkittävää tarkoitusta varten, pääasiassa 08.00-16.00 välisiä aikoja silmällä pitäen.

Tarkoituksemme on metsästää ja keräillä, harrastaa seksiä ja tapella. Liikenteen vaarat ovat melko triviaaleja verrattuna siihen, jos on ollut esim. sapelihammastiikerin jahdattavana. :)
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

Poissa Taha Islam

  • Konkari
  • Viestejä: 8269
    • Vapaa Näkökulma
Kiina kopioi muilta mailta kaiken, mutta samalla siellä opitaan liikemaailman metkut. Kohta ne jyrää meittin ja sinäkin olet kasaamassa kännyköitä 50s/h Foxconnille. Silloin kannattaa muistella sitä 6 minuuttia lyhyempää työpäivää.
"Varsinainen asia, jos sellaista oli, jäi nyt kirjoittamatta. No, onhan päivä vielä huomennakin."

Poissa Hayabusa

  • Konkari
  • Viestejä: 2156

Jos löydän tontiltani 2 metrin syvyydestä 10mx10mx10m kultakiteen eli 1000m3=19 320 tonnia kultaa, niin äkkirikastun. Nykyisellä kullan hinnalla 35€/g minulla on (teoreettinen) 665 miljardin euron jättiomaisuus. Olen ylivoimaisesti maailman rikkain. Ketä minä muka riistän? Mikä muuttuu ennen kaivuulöytöä ja sen jälkeen?
 
Sekoittaisit todennäköisesti koko maailman raha-, valuutta- ja sijoitusjärjestelmän. Kullan hinta romahtaisi ja samalla menisi uskottavuus useimmilta keskuspankeilta. Köyhien maiden, esim. Intian, kansalaisten omaisuus on kiinni kultakoruissa, heidän ainoa omaisuutensa. He menettäisivät suhteessa eniten. Saattaisit viedä miljardi ihmistä perikatoon.

Todennäköisesti saisit ainakin puolen maailman vihat päällesi sekoitettuasi maailmantalouden. Sadat miljoonat menettäisivät työnsä ja ulkomaankauppa lähes pysähtyisi. Sen jälkeen maamme joutuisi terrorihyökkäysten ja boikottipolitiikan kohteeksi. Nuoret miehemme lähetettäisiin taistelemaan vihollisia vastaan kaukaisiin maihin. Verta vuodatettaisiin  ja ihmiset kärsisivät - ja minkä takia. Siksi, että sinä voisit toteuttaa perverssejä halujasi jättikulta-aarteesi avulla.

Kärsivien köyhien kuvat täyttäisivät internetin ja kuvaruudut ja me kaikki joutuisimme tuplaamaan masennuslääkityksen.

Vaan mitä kävisi, jos jättihipun löytäjä vain istuisi sen päällä kaivamatta ylös. Kaikki tietäisivät kullasta mutta se ei tulisi markkinoille. Silloinkin varmasti vihaisia ihmisiä riittäisi, kun kulta ei kiertäisi. Ja täytyy muistaa, että kullalla on ennen kaikkea käyttöarvoa mm. elektroniikassa.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 11007
Orjuuttamisella menestyi Yhdysvallat ja muinainen Rooma.
Yhdysvalloilla on maailmankaupan kannalta ylivoimainen sijainti: se möllöttää tukevasti kahden suuren, vihollisilta suojaavan meren välissä, jolloin kauppaa käydään väkisinkin sen kautta, tapahtui mitä hyvänsä. Sillä on toistaiseksi haastamaton merimahti, eli maailman meriä vartoivana se on voinut sanella myös kaupankäynnin ehdot. Etelä-Kiinan Meri on kriittinen senkin vuoksi, että 40% koko maailmankaupasta kulkee sen kautta, ja alueen muille valtioille (Japani, Korea) se on täysin oleellinen. Muistaakseni esim. Japanin energiantuonnistakin 80% tulee tuota kauppareittiä. Tämänkin vuoksi Kiinaa pyritään pitämään kurissa.

USA ei noussut orjuuden ansiosta, se nousi vapaakaupan ansiosta. Ei tuo systeemi ehkä nykyaikana toimi samoin tavoin kuin enää, mutta ei USA millään orjuudella tosiaan kasvanut, orjuushan oli taakka etelävaltioille. USA kasvoi kapitalismin ja markkinatalouden myötä, koska osasi nuo hoitaa paremmin kuin muut.
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Taha Islam

  • Konkari
  • Viestejä: 8269
    • Vapaa Näkökulma
USA ei noussut orjuuden ansiosta, se nousi vapaakaupan ansiosta.

Joo, Reilun Kaupan tupakan ja puuvillan vapaakaupalla. Orjuus ei nostanut USA:a johtoasemaan, vaan ensin Euroopan ja vasta sitten USA:n.

"Slavery was an economically efficient system of production, adaptable to tasks ranging from agriculture to mining, construction, and factory work. Furthermore, slavery was capable of producing enormous amounts of wealth. On the eve of the Civil War, the slave South had achieved a level of per capita wealth not matched by Spain or Italy until the eve of World War II or by Mexico or India until 1960. As late as the 1850s, the slave system in the United States was expanding and slave owners were confident about the future."

http://www.gilderlehrman.org/history-by-era/slavery-and-anti-slavery/resources/was-slavery-engine-american-economic-growth

USA piti johtoaan yllä ensin kaupan säätelyn avulla ja sittemmin asevoimiensa avulla.
"Varsinainen asia, jos sellaista oli, jäi nyt kirjoittamatta. No, onhan päivä vielä huomennakin."

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234
Vaan mitä kävisi, jos jättihipun löytäjä vain istuisi sen päällä kaivamatta ylös. Kaikki tietäisivät kullasta mutta se ei tulisi markkinoille. Silloinkin varmasti vihaisia ihmisiä riittäisi, kun kulta ei kiertäisi.

Varmaan kävisi nykymaailmassa niin, että löytyisi mukiloitu mies hengettömänä merestä.

Ja täytyy muistaa, että kullalla on ennen kaikkea käyttöarvoa mm. elektroniikassa.

Luulisin, että esim. kilo kultaa riittää noin 300 000 - 600 000 kännykän valmistukseen, välttämättä ei tarvita lainkaan - suunnittelukysymys. Kun kullan hinta on noin 35 000 euroa/kilo on tarve siis noin 12-24 senttiä per laite. Pakkauksen pahvilaatikkokin maksaa paljon enemmän.
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234
USA ei noussut orjuuden ansiosta, se nousi vapaakaupan ansiosta. Ei tuo systeemi ehkä nykyaikana toimi samoin tavoin kuin enää, mutta ei USA millään orjuudella tosiaan kasvanut, orjuushan oli taakka etelävaltioille.

Miksi etelävaltiot halusivat väenvängällä jatkaa tuota taakkaa vaikka orjuus kiellettiinkin?
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa ROOSTER

  • Konkari
  • Viestejä: 1234
Lisäksi täytynee muistuttaa, että ihminen pudotti karvansa ja oppi pystyasennon istuakseen toimistotuolilla, avokonttorissa. Myös aika keksittiin tätä merkittävää tarkoitusta varten, pääasiassa 08.00-16.00 välisiä aikoja silmällä pitäen.

Tylsä istumatyö ja kiire sekä kellokortti ovat varmaan suuria syitä verenpaineeseen ja masennukseen. Jos ajattelisi vain itseään, kannattaisi irtisanoutua mokomasta ja lähteä heti lämpimämmille seuduille naimaan ja metsästämään.

Aloitan pakkaamaan. :D
Yleinen mielipide on aina väärässä

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 11007
USA ei noussut orjuuden ansiosta, se nousi vapaakaupan ansiosta. Ei tuo systeemi ehkä nykyaikana toimi samoin tavoin kuin enää, mutta ei USA millään orjuudella tosiaan kasvanut, orjuushan oli taakka etelävaltioille.

Miksi etelävaltiot halusivat väenvängällä jatkaa tuota taakkaa vaikka orjuus kiellettiinkin?

Ne uskoivat omaan malliinsa, ne uskoivat orjuuden ja maatalouden malliinsa. Pohjoisvaltiot loivat teollisuudellaan ja suht. liberaalilla taloudellaan paljon suuremman teollisen potentiaalin, jolla voittivat etelä-valtiot ja pian valloittivat 1900-luvulle tullessa maailmanmarkkinatkin. Etelä-valtioiden kohdalla kyse oli pitkälti siitä, että pyrittiin pysymään vanhassa yhteiskuntamallissa kieltäytyen kehityksestä ja uudistuksista, jota pohjoisvaltiot jo harjoittivat. Konservatiiivisuudesta tuli taantumusta, jossa kiellettiin uudistuminen.

Yhteiskunnan rakenteet olivat keskittyneet liiaksi tietylle yhteiskuntaa hallitsevalle maanomistajaryhmälle (vrt. Etelä-Amerikka), jolloin kehitystä ei tapahdu samoin tavoin, kuin pohjois-valtioissa, joissa omistusoikeudet ja lainsäädäntö olivat kehittyneet tasaveroisemmin, enemmän pienyrittäjiä suosien kuin suurmaanomistajia. Pohjoisvaltiot antoivat pienelle yrittäjälle mahdollisuuksia, joita etelävaltiot suurmaanomistusta suosivina eivät sallineet.