Kirjoittaja Aihe: Vapaata todellisuuden pohdintaa  (Luettu 3264 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #20 : la 06.05.2017, 12:51:00 »

Kehitys ja kehittyneisyys


Ihmisten ja muiden eläinten osalta puhutaan usein evoluutiosta. Miten jalostunut kukin lajike ja sen yksilö sattuu olemaan. On olemassa ihminen 1.0 ja ihminen 2.0. Siis tähän tyyliin ilmaistuna, ja vaikkei ihan noin sanottu, niin tuo esiin sen, miten asiaan paljon suhtaudutaan ehkä huomaamatta.

Mitä on siten parannus kehityksessä?

Kai se perinteisesti on jotain pärjäämisen vertailua erilaisten lajien osalta. Tuskin muuta voi ollakkaan, sillä jos pärjääminen suhteessa muuhun heikkenee, niin ei se jalostus ole elämänedellytyksiä ajatellen edistävää.

Kun pärjäämistä on paljon suhteessa ympäristöön, on enemmän kykyä eli vaikka välineitä pärjätä valitsevissa oloissa. Pärjääminen onkin hyvä, tosin toisaalta jos siihen on säätynyt, eli pärjäämiskyvyn soveltamiseen, tunne- ja olotila-syistä, niin pärjäämisen tarkempi soveltaminen voi olla tärkeämpi asia kuin tuiee mieleen.

Oman suhteellisen pärjäämisen lisääminen tietyn ympäristönosan suhteen ei voi jatkua rajatta, sillä kokonaispärjääminen ei tietyn rajan jälkeen enää parane. Ei siten voida pärjätä yhä paremmin sen suhteen, jota kuitenkin tarvitaan, vaan pärjäämiskyvyn parantaminen tulisi kohdistaa muuhun kuin siihen, jonka oksalla osin kuitenkin ollaan, haluttiin tai ei.

Kohtuullisuus on terveesti ajatellen muuta kuin estämistä ja rajoittamista. Enemmänkin sitä, ettei tehdä typeryyksiä. Samoin tulisi ajatella kultaisesta keskitiestä ja muusta sivistyneistä johtopäätelmistä. Moni perustelemattoman oloinen heitto voi toisaalta olla pitkän ajan kokemussummaus, ja heppoisesti lausuttunakin, usein lausujasta riippumatta, voi pitää sisällään hyvin varteenotettavaa viestiä. Kokemuspohjainen toiminta näyttää olevan vähän oma juttunsa, ja kun joskus tarvitaan perusteluja, niin sitten tällaiseen ei voi oikein vedota. Toisaalta perustelupuolen tekijät voi olla hyvin kyseenalaisia, jos käytännössä on syytä pärjätä, eikä jumittaa.


Tuo EM oli siis ajatuksenvirtaa. Omien mieleentulemien seurailua, omasta vinkkelistä koettuna. On kehittyneisyyttä ja pärjäämistä:

1.  suhteessa oman lajin yksilöihin
2.  suhteessa oman lajin erilaisiin yksilöryhmiin
3.  suhteessa eri lajeihin
4.  suhteessa niihin selviytymisvälineisiin, joita kukin laji, ryhmä tai yksilö voi käyttää
5.  kokonaisuutena

Sitten on pärjäämisen seuraukset koettuna. Siis vaikka antoisuus, joka on koettavissa, ja ilmaantuu erilaisten kulkujen seurauksena. Jos haluaa, että elämä on antoisaa, tai edes jotekin elettävää, niin mihin tulisi kiinnittää huomiota.

Missä on selkeämmin vahvoilla, eikä sen puolen vahvuus ja kyky koidu erityisemmin hyväksi, vaan aiheuttaa jopa ongelmaa. Vertautumista selviytysmistekijöihin on erilaisina, ja samoin antoisuuden koennan tekijät voivat vaihdella. Miten antoisuuden kokemusta tulisi seurata, jotta oikea selviytymiskyky vastaisi sitä? Miten nämä kulkevat yleensä rinnan?

Eräs selkeä pääätelmä tästä voisi olla se, että jos antoisuudenkokemusta ei ole, tai sille voi odottaa romahdusta silloin, kun suoranaista tarvetta noihin ei ole, niin siltä osin pärjääminen ei ole ihan kelkassa koetun kanssa. Pärjääminen ilman antoisuudenkokemusta on outoa, ja turtuma/puutuma on arvottomuutta, joka tuskin on neutraali asia edes pärjäämiselle itselleen. Toisaalta antoisuudenkokemus ja siihen pidättäytyminen kaventaa ihmisen toimivuusalueelle, jossa asiat luistaa, ja jos kaventuma on vastoin aiemmin koettua ja pääteltävissä olevaa sujuvuutta, ei ennusteelle ole povattavissa hyvää.

Ihmisen pärjäämisessä ja antoisuuden kokemuksessa on rajansa, ja molempien tulisi mennä jotenkin sujuvasti. Tietyllä tapaa meno on sidottu kahden tulen väliseen matkaan. Tai jos mennyttä ajattelee kaukaisempana, ja siitä tehtyjä päätelmiä ja menettelyjä, niin on kokemusmaailman summailua, jolloin on kokemuksia, jotka ovat lähellä, ja kauempana toisistaan. Kauempana olevia kokemuksia "koetaan" esim tiedostamalla, siis etäistetymmin, ja suoria vain koetaan, ja ehkä summaillaan jälkikäteen kaukaisempana, työpöydällä, joka kullekin on omanalaisensa.


Tullaan "kokemuspolitiikkaan". Miten järjestellä asioita, että (ainakin) riittävän toimivaa olisi matkassa. Kai se on järjestelykysymys. Järjestelyä kaikki, tai siivoilua. Yksinkertaista, banaalia ja sopivan arkista. Vaikka joskus näin ajateltuna. Melkoinen palapeli, jossa on rakentajana ja palana itsekkin. Siis molemmat varmasti.

Palapelivertaus viittaa siihen, että ollaan tosiaan niitä palikoita, ja toisaalta muut myös omasta vinkkelistä. Millainen on kukin palikka, miten edistyksellinen, menestyksekäs itselleen ja muille? Entä miten antoisaksi koettava itselle ja muille? Tämä on arvopuolen eräänlaista extreme-tulkintaa. Muutakin on, vai onko?


Melkoista häkkyrää syntyy kun ajattelee pelkästään sitä, miten antoisuus ja sen mukaisesti syntyneet rakenteet ohjaa itse kutakin. Kuka keskittyy milloinkin hyvään oloon ja kokemukseen, kuka sen pohjustamiseen. Ja kenen antoisuusolo on vastoin muiden antoisuutta ja pohjustamista, ja milloin on omat antoisuudenkokemukset ja sen pohjustamiset vastoin muita ja itseä.

Lopuksi todettava, että hitosti sain arvokasta aikaan, kun aloin tätä selvittelämään :)

No, tietynlaista hakemista tämä on, vaikka se pyritään usein lukitsemaan tietyksi. Puhutaan vaikka perinteistä jaosta konservatiismiin ja liberalismiin. Konservatismi on oikeastaan se, joka aiheuttaa radikalismin ja vallankumoukset veneenkeinuttelemisineen, ja toisaalta tuo aiheuttaa sen suuntautumisen saavutettuun.

Saavutettu ei oikeasti takaa omistajallekaan kuin hapatusta viimein. Näin tulisi mieleen arvella. Uudistavaa puolta voi tietysti hakea samalla, jolloin museonarvoinen tietysti paisuu paisumistaan. Konservatismi toimivana on saavutettua, ja sen päällä lepäämistä, jolloin on vara leikitellä muulla mahdollisella, jotta saa mielenkiintoa, ja toisaalta on turvattu olo. Tässä kai se perusjuttu on kaikilla, vaikka olisikin liberalistiksi rooliutuva jossain hetkessä.

Ehkä se voisi olla hyvä sumamaus, että jos ihminen on terveenä ja tasapainoisena konservatisti, ja turvallisuusriippuva, ja sopivaa jännitettä syntyy riittävästä perusturvallisuudesta käsin, oikeasti eteenpäinvievänä ja antoisana, niin tätä on vaikea turvata, ellei samaa mahdollisuutta ole laajasti. Toisaalta kun perusjuttu on kaikilla, ei toisen jännityksenhaku ole käytännössä sitä, että tämä virtuaalielämä ja hauskuusturismi on toisaalla muiden oikeilla elämillä leikkimistä.

Perusturva ja sen mahdollisuus tulisi olla ehkä yhteinen arvo, eikä sitä tulisi käyttää vedätykseen, jos asiat on oikeasti jollakulla tässä mielessä ok. Jännitystarve on toki ehdoton, mutta sen hakemiskeinot voi olla tolkulliset, ja jos ei, niin aiheuttamasta on turha valittaa, ainakaan jos asian itse tietää.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #21 : la 06.05.2017, 13:08:11 »

Elämä on pärjättävänä/antoisana/onnellisena littymisen tolkullisuutta. Tämä voisi olla yhteistä kaikille.

Käsitys liittymisestavan antoisuudesta vaihtelee eri ihmisillä. Päätelmiä tästä tehdään eri pohjalta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #22 : su 25.06.2017, 20:03:56 »

Onkohan niin,
että jos ihmisen toimia pohdiskelee tai analysoi,
ja tekee toiminnasta ja käsittelyistä kattavia yleistyksiä,
niin oikeasti pääsee paremmin perille ihmisen toiminnan rakentumisesta?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #23 : to 05.04.2018, 17:24:07 »

Mitä on:

11.  todellisuuden suhde tieteeseen?
12.  todellisuuden suhde kieleen?
13.  todellisuuden suhde taiteeseen?
21.  tieteen suhde todellisuuteen?
22.  tieteen suhde kieleen?
23.  tieteen suhde taiteeseen?
31.  taiteen suhde todellisuuteen?
32.  taiteen suhde tieteeseen?
32.  taiteen suhde kieleen?


Vastaan edelliseen, että:

A1.  Edellinen kysymyslista on hassu ja/tai pöhkö!
A2.  Ei ole!
A3.  Ei ole täysin!
B1.  Vastaisin mieluiten vähän omalla tavallani, koskien EM k-listaa!
B2.  Kannatan yleistä käsitystä, mikä se sitten onkin, vaikkei tietoa edes siitä!
B3.  Vastaan vähän sitä sun tätä!

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #24 : ke 18.04.2018, 22:21:00 »

Objektiivisuus ja jaettavuus, todellisuudesta irroittajana

Voiko olla niin, kuin tuo väliotsikko väittää? Kun lähestytään objektiivisuutta, niin seuraus onkin, että siihen pääsee entistä vähemmän? Jos tällaista piirrettä esiintyy, objektiivisuuden löytämisen yritelmissä, niin mistä kyse?

Minusta tuo seikka on ollut intuitiivisesti arvellen selkeä. Eri juttu, ettei asiaa ole oikein osannut selostaa. Tuli mieleen, miten arvelua voisi yrittää perustella.

Kun objektiivisuuden eräs kriteeri on mitattavuus ja jaettavuus, niin jaettavuus ja mitattavuus luovat päätelmiä ja teorioita, ja näillä on olemassa vankimmiksi valikoituneet, vaikka toki myönnetään, että tarkennusta piisaa aikanaan, jos jokin osoittautuu uudelleenarvioinnin arvoiseksi.

Käytännössä objektiivisuus saa ihmisiä liittymään niiden asioiden painotetuksi hyväksyjäksi, koska yhteisyyttä on olemassa. Yhteisyys painaa, joten henkilökohtaiset asiat voivat tulla dissatuiksi, tai  ainakin tsekatuiksi, ja usein toki syystäkin. Joskus pelkkä oma virhe johtaisi parempaan, eli yhteisö voisi hyötyä tästä "sattumasta", jotka muutenkin vievät eteenpäin kehitystä.

Ongelma henkilökohtaisten asioiden dissauksessa on se, että jos lähintä juuri-liittymää ei ole itsensä kautta, niin etenevyys ei ole välttämättä samaa luokkaa. Mutu-tilanteesta käsin ei voi liittyä asioihin myös kokonaisvaltaisesti, meni hyvin, tai yleensä huonommin. Yhteisesti jaettu ei ole toimivaa kokonaisvaltaisuutta kenellekään. Vähän kuin kommunismin ideaalissa.

Eteneminen vaatii juuri sitä tuntumaa, ja valmiutta. Mihin ei ole omakohtaisuutta, siinä täytyy mennä yhä enemmän luottaen ja uskoen. Samalla katoaa jotain tärkeää kaikilta.

Elämä ei perustu yhteiskäsityksiin, eli yhtenäistä pohjaa voi syntyä, jos sitä tulee. Elämä on kokonaisvaltaista rakentumista, jonka jälkeen voi tsekata, mikä on ollut toimivaa.

Ehkä objektiivisuus on sittenkin elämän kaltainen asia, jossa painottuu voima, tosin ei niinkään suorassa ympäristö- ja luonto-suhteessa, vaan objektiivisuus olisi ihmisyhteisön päällä olevien voimien suuntaamaa. Toisaalta objektiivisuus tulisi pyrkiä irroittamaan ihmisistä, joilla on mieltymyksiä ja tapaja tehdä havaintoja.

Ihmislaji voi yhtenäisenä olla kuten yksilö ihmispopulassa. Ihmislaji tekee ajastaan lisää yhtenäisiä havaintoja ja tulkintoja, mutta kattavuus muodostuu näistä jakajista, ja vakavapohjaisinkin jakajisto, sitä objektiivisuutta ajatellen, olisi sidottu ihmislajin kykyihin.

Yksilö on sidottu omaan tilanteeseen, ja tietysti siihen ihsmisyleiseen, joka eri lailla yhteisesti vankkana, ja objektiivisimmallaan max-senhetkistä vankkaa. Ihmislaji muun elämänlajiston tapauksena on puolestaan sidottu ihmiskeskinäisjakajiin sen yhteisen perusteella, ja toisaalta tämä jakajisto olettaa jotain pysyvyyttä jaettavan osalta, eli jostain osaa muusta luonnosta.

Ihmislaji odottaa vankkaa ympäristöltä ja yksilö odottaa vankkaa ihmisten yhteiseltä. Ketjuna kiilataan osaksi todellisuutta, miten tehdäänkin, mahdollisimman vankkana, mikä on tässä aiheena. Väljyyttä voi olla, ja lisää hakevuutta kohden parempaa, haparointienkin kautta, mutta ne käsitysvajeiden kokemiset tapahtuu yksilössä, jolla on selkein mahdollisuus nähdä yhteinen, ja sitä vasten todellisuudessa oleva ristiriita. Yhteisestä ei näy kuin sitä itseään, jos noin voisi olla. Jos yhteisessä kuvittelee voivansa olla, on meno hiukan "futuurimpaa".

Näin objektiivisuuden lisäsaavuttamisen välttämätön ehto on yksilön mahdollinen tarkastelukulma, joka on jonkin etäisyyden päässä yhteisestä. Miten paljon tätä taakkaa on oltava eri ihmisillä, jos objektiivisuutta ajattelee arkisemmin vaikka sen kautta, mikä on muuten oikein ja hyvä. Varmaan vielä tärkeämpää. Entä jos liikkuu siten, että olettaa yhteisen olevan se juttu, mikä voimien puolesta on myös käytäntöä?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9301
Vs: Vapaata todellisuuden pohdintaa
« Vastaus #25 : ti 24.04.2018, 14:34:07 »

Entä jos henkisyys onkin taidetta,
mutta hienompaa kuin varsinainen taiteeksi kutsuttu?

Uskonto on tiedettä,
jonka paikkaansapitävyyttä voi toki arvioida,
jos tämä tiede on tulkittavissa konkreettisemin,
eikä ole viitteenomaiseksi tarkoitettu?

Ja filosofia on tiedettä, taidetta, ja henkeä,
joskin ei mitään omaa,
vaan siltoja, noiden välillä?

Ja elämä olisi sitä elettyä osuutta,
filosofiasta, jossa miksaantuisi kaikki,
tiesipä filosfiasta, tai ei,
ja uutena tässä olisi kokemuspuoli,
kauttaaltaan,
enemmän tai vähemmän,
riippuen tapauksesta.

Ihan vain ajatus-herätteenä. Oikeasti pihalla, kuten varmaan moni muukin.

Mihin logiikkaa voisi sijoittaa tähän kaikkeen? Ei ole tullut ajateltua.