Kirjoittaja Aihe: Kieli (käsitteet, ...)  (Luettu 20443 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Paikalla Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3776
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #140 : la 14.04.2018, 22:00:26 »
 
Yli-ihminen Hibiscus/Hibbuun verrattuna olen tietysti kaikin puolin pelkkä surkea mitään osaamaton tyhmä moukka. Hibiscus/Hibbuhan hallitsee jo syntymälahjanaan muutaman kielen ja on varmaan oppinut niitä kymmeniä lisää asuessaan ja matkustellessaan kaikkialla maailmassa.
 
Alennut säälittävään ja surkeaan vittuiluun.

En tiedä edes mitä tuo ruman nimen sisältävä käsite tarkoittaa, ja vaikka tietäisinkin, kiistäisin sen ja väittäisin, että kyse on tulkitsijan oman mielen aikaansaannoksista.

Vai pitäisikö tähän vastata, että sitä niittää, mitä kylvää.

Syy siihen, miksi kirjoitin, että olen yli-ihminen Hibiscus/Hibbuun verrattuna kaikin puolin pelkkä surkea mitään osaamaton tyhmä moukka, on se, että oikeasti tunnen tuolla tavalla. Hibiscus/Hibbu on osittain omilla kirjoituksillaan saanut sen aikaan.

Kun tarpeeksi mollaa toisia ja nostaa omia hyviä puoliaan esille, nousee hiljalleen muiden silmissä korkeuksiin. Muita ärsyttää tällainen, ja he moittivat ja haukkuvat ja vähättelevät itsensä korkeuksiin nostajaa, mutta sisimmässään he kuitenkin kokevat edellä mainitulla tavalla. Propaganda "minä hyvä - sinä huono" tehoaa vähitellen alitajunnan kautta, kun sitä toistetaan ja toistetaan ja toistetaan.

Jos ihminen on masentunut - kuten minä tällä hetkellä olen jokavuotisen aluillaan olevan "kevätmasennukseni" kourissa - hänet valtaa hällä-väliä -tunne, ja hän voi kertoa totuuden. Hän tunnustaa olevansa huonompi. Korkeuksiin itsensä nostanut voi kokea tuollaisen tunnustuksen kuten Hibiscus/Hibbu edellä, mutta kyse on silti aidosta tosiasian myöntämisestä. 

Ja jos objektiivisesti asioita katsotaan, olen oikeasti surkea mitään osaamaton tyhmä moukka. Opiskeluhistoriani, työhistoriani, tulohistoriani, varallisuushistoriani ja yleinen "elämänhistoriani" on pelkkää epäonnistumista. Ei ole niin pientä asiaa, etten pystyisi töppäilemään ja epäonnistumaan siinä. Minulle jo muutaman satasen saaminen säästetyksi tärkeisiin hankintoihin tuntuu tällä hetkellä toivottomalta. Kun vertaan itseäni menestyvään varakkaaseen ruotsinkieliseen kartanonomistajaan, joka liikkuu johtavissa kulttuuripiireissä kuin kotonaan ja on asunut eri mantereilla ja eri maissa ja on sivistynyt ja avarakatseinen jne. jne., ja jonka mielestä foorumikirjoituksenikin ovat pelkkää p....aa, miksi minun kuuluisi itseni tuntea. Loistavaksi onnistuneeksi yksilöksikö?

Sorry, tämä meni nyt vähän ohi aiheen.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7970
  • Etevä ajattelija
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #141 : su 15.04.2018, 08:33:33 »
 
Yli-ihminen Hibiscus/Hibbuun verrattuna olen tietysti kaikin puolin pelkkä surkea mitään osaamaton tyhmä moukka. Hibiscus/Hibbuhan hallitsee jo syntymälahjanaan muutaman kielen ja on varmaan oppinut niitä kymmeniä lisää asuessaan ja matkustellessaan kaikkialla maailmassa.
 
Alennut säälittävään ja surkeaan vittuiluun.

Totta, hibiskusen vittuilu on laadukasta ja rikasta.
Katso vaikka http://jatkumo.net/index.php?topic=1650.msg105421#msg105421

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #142 : su 15.04.2018, 09:29:01 »
 
Sinä Sepe et osaa vittuilla millään tavoin. Lienee kohta sadas kerta, kun tyrkytät noita samoja linkkejä. Syy on nimenomaan se, ettei sinusta ole edes vittuilijaksi, vaikka yritys on pakonomainen ja huomattavan runsas.
« Viimeksi muokattu: su 15.04.2018, 09:31:13 kirjoittanut Hibbu »

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7970
  • Etevä ajattelija
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #143 : su 15.04.2018, 09:57:01 »

Sinä Sepe et osaa vittuilla millään tavoin. Lienee kohta sadas kerta, kun tyrkytät noita samoja linkkejä. Syy on nimenomaan se, ettei sinusta ole edes vittuilijaksi, vaikka yritys on pakonomainen ja huomattavan runsas.

Pitäisiköhän tämä asia ratkaista äänestyksellä: Kuka on Jatkumon pätevin vittuilija?

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #144 : su 15.04.2018, 10:57:16 »

Sinä Sepe et osaa vittuilla millään tavoin. Lienee kohta sadas kerta, kun tyrkytät noita samoja linkkejä. Syy on nimenomaan se, ettei sinusta ole edes vittuilijaksi, vaikka yritys on pakonomainen ja huomattavan runsas.

Pitäisiköhän tämä asia ratkaista äänestyksellä: Kuka on Jatkumon pätevin vittuilija?

Siitä vaan äänestystä pusaamaan. Sinä et luultavasti saisi ainoatakaan ääntä, koska ymmärryksesi ei riitä juuri missään asiassa mihinkään. Olet täysi marginaalinen nolla. Yritystä kyllä löytyy, mutta ne ajautuvat tuuliajolle, koska et osaa edes ohjata venettä.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7970
  • Etevä ajattelija
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #145 : su 15.04.2018, 11:19:21 »

Lienee kohta sadas kerta, kun tyrkytät noita samoja linkkejä. Syy on nimenomaan se, ettei sinusta ole edes vittuilijaksi, vaikka yritys on pakonomainen ja huomattavan runsas.

Kun jaksat toitottaa ettet ole sellainen kuin miltä näyttää, tulisi lukijan selvittää millainen irl olet. Siihen hyvä keino on tutustua viestintääsi.
Ymmärrän että sinua nolottaa, suorastaan hävettää nuo postauksesi. Siellä (ja tallessa) ne kuitenkin ovat.

Ei tarvitse tyrkyttää muille lukijoille, aihe "Helmiä sioille eli koottuja arvokkaita ajatelmia" on luettu 9897 kertaa.

Minusta on miellyttävää että Jatkumon voittamattoman vittuilijan mielestä minusta ei ole vittuilemaan, en siis vittuile. Mahdollisessa äänestyksessä vaihtoehtoa pimpelis pompelis ei siis voi olla.

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #146 : su 15.04.2018, 12:00:35 »

Jos ei tarvitse "helmiä sioille...."  tyrkyttää, niin miksi kuitenkin jatkuvasti sitä kymmeniä kertoja tyrkytät? Ei tämä tuon ketjun tyrkyttämisesui vielä tähän pääty. Tuot vaan ponnettoman kykysi vittuilla tahattoman naurettavasti.

Sinä olet megalomaniassasi jo tuominnut minut Jatkumon voittamattomaksi vittuilijaksi, vaikket edes ole vielä ehdottamaasi äänestystä pannut alulle. Kyllä sinä yrität vittuilla jatkuvasti, mutta sinusta vaan nyt kerta kaikkiaan siihen ei ole. Sanoudut yksipuolisesti naurettavasti argumentoiden, ettei pimpelis pompelis voi ehdokkaana olla. Sinä et voi tuota asiaa päättää, ellet itse avaa äänestystä. Aivan samoin kuin väitteesi siitä, että jatkumon jäsenet voivat päättää siitä, millainen olen. Yksikään teistä ei voi tietää, millainen olen reaalissa. Jos tietäisitte, saattaisitte hämmästyä.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7970
  • Etevä ajattelija
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #147 : su 15.04.2018, 12:29:36 »

Sinä olet megalomaniassasi jo tuominnut minut Jatkumon voittamattomaksi vittuilijaksi, vaikket edes ole vielä ehdottamaasi äänestystä pannut alulle.

Patologinen valehtelija.
Minä kysyin pitäisiköhän järjestää äänestys ja hibbus kehotti pusaamaan äänestyksen.
En siis ole ehdottanut äänestystä enkä aio ottaa kehotustasi huomioon.
Jos olet eri mieltä siitä kuka on Jatkumon ylivoimaisin vittuilija senkun pusaat äänestyksen. Jos et pusaa päättelen, että olet samaa mieltä: hibiscus on jatkumon ylivoimaisin vittuilija.

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #148 : su 15.04.2018, 13:34:32 »

Yhtä surkea yritys kuin kaikki muutkin yritykset tulkita muiden viestejä. Vaikka minä olisinkin Jatkumon ylivoimaisin vittuilija, niin sinun julistuksesi ei siihen riitä. Jos osaa ylivoimaisesti vittuilla, taitaa kielen merkityksen ja vivahteet. Sinä et taida, etkä ymmärrä suomea kuin omalla idiootin tavallasi.

Poissa Nuori kotka

  • Konkari
  • Viestejä: 14274
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #149 : su 15.04.2018, 13:47:06 »

Jos osaa ylivoimaisesti vittuilla, taitaa kielen merkityksen ja vivahteet.

Näyttää olevan taas tilauksessa uusi äänestys.... perseen kaikki vivahteet.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #150 : su 15.04.2018, 14:11:13 »

Jos osaa ylivoimaisesti vittuilla, taitaa kielen merkityksen ja vivahteet.

Näyttää olevan taas tilauksessa uusi äänestys.... perseen kaikki vivahteet.....

VA.

Idiootti VA:n piti sekaantua tähänkin Sepen ja minun väliseeni keskusteluun.  Jospa minä laittaisin tänne äänestyksen, kuinka lopputulokseen voidaan vaikuttaa kokoamatta rintamaa ja muodostaa äänestys, mihin voi äänestyksen laatija vaikuttaa.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7970
  • Etevä ajattelija
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #151 : su 15.04.2018, 17:33:05 »
Jospa minä laittaisin tänne äänestyksen, kuinka lopputulokseen voidaan vaikuttaa kokoamatta rintamaa ja muodostaa äänestys, mihin voi äänestyksen laatija vaikuttaa.

Virkkeesi on kyllä niin sekava että nolottaa""..äänestys kuinka lopputuloksen voi vaikuttaa.." 
Kerro samalla kuka auttaa tuossa äänestyksen manipuloinnissa.
Vaikka arvataanhan me.

Poissa Nuori kotka

  • Konkari
  • Viestejä: 14274
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #152 : su 15.04.2018, 17:42:57 »

Idiootti VA:n piti sekaantua tähänkin Sepen ja minun väliseeni keskusteluun. 

Halusin vain tuoda esiin sen seikan (asianhaaran), että KIELI on tärkeä elin puhuessasi munkkilatinaa ja siansaksaa.....

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Hibbu

  • Vieras
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #153 : su 15.04.2018, 18:03:56 »
Jospa minä laittaisin tänne äänestyksen, kuinka lopputulokseen voidaan vaikuttaa kokoamatta rintamaa ja muodostaa äänestys, mihin voi äänestyksen laatija vaikuttaa.

Virkkeesi on kyllä niin sekava että nolottaa""..äänestys kuinka lopputuloksen voi vaikuttaa.." 
Kerro samalla kuka auttaa tuossa äänestyksen manipuloinnissa.
Vaikka arvataanhan me.

Niin, sinullahan on suuria vaikeuksia ymmärtää edes äidinkieltäsi. Minä kyllä kirjoitin äänastystulokseen kahdella eellä. Manipuloinnista en puhunut tällä kertaa mitään. Minulle on täysin yhdentekevää, mitä "te" arvailette. Olette väärässä joka tapauksessa. Hienoa, että sinuakin joskus nolottaa oma avuttomuutesi.

Poissa Nuori kotka

  • Konkari
  • Viestejä: 14274
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #154 : su 15.04.2018, 21:02:07 »
Jospa minä laittaisin tänne äänestyksen, kuinka lopputulokseen voidaan vaikuttaa kokoamatta rintamaa ja muodostaa äänestys, mihin voi äänestyksen laatija vaikuttaa.

Virkkeesi on kyllä niin sekava että nolottaa""..äänestys kuinka lopputuloksen voi vaikuttaa.." 
Kerro samalla kuka auttaa tuossa äänestyksen manipuloinnissa.
Vaikka arvataanhan me.

Niin, sinullahan on suuria vaikeuksia ymmärtää edes äidinkieltäsi. Minä kyllä kirjoitin äänastystulokseen kahdella eellä.

Kerrankin puhut totta. Oletkohan taas kiljusta ympäripäissäsi?

VA.

Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10069
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #155 : la 21.04.2018, 21:13:08 »

Musiikki ja sen sanat voivat aiheuttaa assosiaatioita. Suoraan on vaikeampi assosioida näitä. Mistä käsin sitä muka voisi tehdä? Toisesta m-kappaleesta, tai muuten herätteenä jostain.

Tuntus, että järkeillen mahdoton juttu, muuten kuin jonkin selkeän ratioanaalisen viitteen turvin, jolloin pääsee myös "musiikkisisältöön", johon ei ole oikeastaan järkeviä, eikä järjettömiäkään viitteitä kielessä, eikä kielen tapaisissa suorissa viitetavoissa.

Joskus tuleekin mieleen, että kielen sisältämä viitteistö voi olla rasite. Jos aiheuttaa jotain vastetta, niin sitten, mutta jos ei, niin tyhjää "puhetta".

Tästäkin vinkkelistä voi kieltä arvioida, vaikka suhteessa musiikkiin.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10069
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #156 : su 22.07.2018, 11:08:34 »

Jos talous on rakenne siinä missä kielikin, usein melko paljon jaettu, ja kun kieli on useimmiten jaettavaa ja siten sidottu kiistattomuuden, jaettavuuden, yksiselitteisyyden normin  odotuksin tai tavoitteen, niin siinä missä kielen taso voi olla merkityksellinen tekijä, oikeasti, ihmisen tapauksessa, ja samalla erota olevasta, niin voi vaan kuvitella, mitä on se ihmisjärjestelmän sitovuus, joka liittyy talouteen, riippumatta muusta.

Sen pahempi ihmisesä kaemmalle todellisuuspuolelle. Mikähän on sitten riskaabeleon asia irtaantumaan todellisuudesta?

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4899
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #157 : ma 23.07.2018, 00:47:07 »
Lainaus
Sen pahempi ihmisesä kaemmalle todellisuuspuolelle. Mikähän on sitten riskaabeleon asia irtaantumaan todellisuudesta?
Tulipa mieleen katsoa mitä kielitoimisto tarkoittaa kielellä:
 4. ihmisen puheen järjestelmä ja sen kirjoitetut vastineet, vars. kokonaisen kansan viestintäjärjestelmä; jllek erikoisalalle, ryhmälle t. yksilölle ominainen kielenkäyttö; matematiikan, atk-ohjelmoinnin tms. konstruoitu merkkijärjestelmä. Puhuttu, kirjoitettukieli. Suomen, englanninkieli. Lastenkieli. Uralilaisetkielet. Keinotekoinen kieli esim. esperanto. Kielen äänteet, muodot, lauserakenteet. Äidinkieli. Toinen kotimainen kieli ks. kotimainen. Toinenkieli ks. toinen 2.b kiel.Yleis-, arki-, nykykieli. Suomensukukielet. Koululais-, mainoskieli. Käyttää rehevää kansankieltä. Viittomakieli. Elekieli. Tietokoneenohjelmointikielet. Puhua, osata vierasta kieltä. Teos ilmestyy suomen kielellä. Opiskella kieliä. Puhua kielillä usk. uskonnollisesta hurmiotilasta, jolloin puhe-elimet toimivat tahattomasti.
Kuv. Kukkien, sävelten kieli. Numerot puhuvat asiasta selvää kieltään. Tilastot puhuvat karua kieltään ks. karu 2.Puhumme aivan eri kieltä, meiltä puuttuu yhteinen kieli käsitämme asiat eri tavalla, emme ymmärrä toisiamme.
« Viimeksi muokattu: ma 23.07.2018, 00:51:49 kirjoittanut Jaska Jokunen »

Paikalla Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 15497
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #158 : ke 25.07.2018, 22:51:02 »

Jos talous on rakenne siinä missä kielikin, usein melko paljon jaettu, ja kun kieli on useimmiten jaettavaa ja siten sidottu kiistattomuuden, jaettavuuden, yksiselitteisyyden normin  odotuksin tai tavoitteen, niin siinä missä kielen taso voi olla merkityksellinen tekijä, oikeasti, ihmisen tapauksessa, ja samalla erota olevasta, niin voi vaan kuvitella, mitä on se ihmisjärjestelmän sitovuus, joka liittyy talouteen, riippumatta muusta.

Sen pahempi ihmisesä kaemmalle todellisuuspuolelle. Mikähän on sitten riskaabeleon asia irtaantumaan todellisuudesta?
Jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan tulee ongelmia (=monikulttuurimalli). Ihmisten tulee siis ymmärtää toisiaan?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14565
Vs: Kieli (käsitteet, ...)
« Vastaus #159 : to 26.07.2018, 09:37:03 »

Jos talous on rakenne siinä missä kielikin, usein melko paljon jaettu, ja kun kieli on useimmiten jaettavaa ja siten sidottu kiistattomuuden, jaettavuuden, yksiselitteisyyden normin  odotuksin tai tavoitteen, niin siinä missä kielen taso voi olla merkityksellinen tekijä, oikeasti, ihmisen tapauksessa, ja samalla erota olevasta, niin voi vaan kuvitella, mitä on se ihmisjärjestelmän sitovuus, joka liittyy talouteen, riippumatta muusta.

Sen pahempi ihmisesä kaemmalle todellisuuspuolelle. Mikähän on sitten riskaabeleon asia irtaantumaan todellisuudesta?
Jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan tulee ongelmia (=monikulttuurimalli). Ihmisten tulee siis ymmärtää toisiaan?

Mutta Toope. Milloin olet ajatellut panostaa siihen, että itse ymmärtäisit tällaista toista suomalaista? Vai kulkeeko meidänkin välillämme kulttuurieron ylittämätön juopa?